Suomen olosuhteissa sekametsien ei ole todettu juurikaan lisäävän puuntuotostaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479., mutta sekametsistä saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita&nbsp;Pukkala, T. 2018. Effect of species composition on ecosystem services in European boreal forest. J. For. Res. 29, 261–272 (2018).. Sekametsien oletetaan muuttuvassa ilmastossa olevan tuhonkestävämpiä verrattuna yhden puulajin metsiköihin&nbsp;Huuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Maltillisella sekapuustoisuudella ei ole suurta vaikutusta puuntuotokseenHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Hasselquist, E., Kuglerova, L., Sjogren, J. et al. 2021. Moving towards multi-layered, mixed-species forests in riparian buffers will enhance their long-term function in boreal landscapes. Forest Ecology and Management 493:119254. Metsänomistajan taloudellinen tulos riippuu sekametsässä kasvatettavista puulajeista, puutavaralajien hinnoista sekä sekametsäkasvatuksen mahdollisista lisäkustannuksista, kuten mahdollisesti lisääntyneistä uudistamis-, hoito- ja korjuukustannuksistaFelton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.. Sekapuuston osuuden lisääminen pienentää markkinariskiä, sillä uudistamispäätöstä tehtäessä ei tiedetä eri puulajien kysynnästä eikä puumarkkinoiden muusta kehityksestä kiertoajan kuluessa. Puulajiyhdistelmät vaikuttavat eri tavoin sekametsän puuntuotokseen. Sekapuustoisuuden maltillisella lisäämisellä ei arvioida olevan suurta vaikutusta puuntuotokseen.Hynynen, J., Repola, J. ja Mielikäinen, K. 2011. The effects of species mixture on the growth and yield of mid-rotation mixed stands of Scots pine and silver birch. Forest Ecology and Management 262, 1174–1175.Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.Männyn ja kuusen sekakasvatus ei juuri vaikuta metsikön puuntuotokseen&nbsp;Lindén, M. &amp;amp; Agestam, E. 2003. Increment and Yield in Mixed and Monoculture Stands of Pinus sylvestris and Picea abies Based on an Experiment in Southern Sweden, Scandinavian Journal of Forest Research, 18:2, 155-162Mielikäinen, K. 1980. Mänty-koivusekametsiköiden rakenne ja kehitys. Summary: Structure and development of mixed pine and birch stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(3). 82 s.. Rauduskoivun ja havupuiden sekakasvatuksessa tutkimustuloksissa on enemmän eroja. Joidenkin tutkimustulosten mukaan kohtalaisella (20–30 %) koivuosuudella voidaan saavuttaa muutaman prosentin tuotoshyöty kiertoajan kokonaistuotoksesta yhden puulajin metsiin nähdenMielikäinen, K. 1980. Mänty-koivusekametsiköiden rakenne ja kehitys. Summary: Structure and development of mixed pine and birch stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(3). 82 s.Mielikäinen, K. 1985. Koivusekoituksen vaikutus kuusikon rakenteeseen ja kehitykseen. Summary: Effect of an admixture of birch on the structure and development of Norway spruce stands. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 133. 79 s.Agestam, E. 1985b. En produktionsmodell för blandbestånd av tall, gran och björk i Sverige. Summary: A growth simulator for mixed stands of pine, spruce and birch in Sweden. Sveriges lantbruksuniversitet. Institutionen för skogsproduktion. Rapport 115. 150 s.Pukkala, T. ym. 1994. Productivity of mixed species stands of Pinus sylvestris and Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 9(2): 143–153.. Myös kaksijaksoisissa rauduskoivu-kuusimetsissä puuntuotos voi olla korkeampi kuin puhtaissa kuusikoissa. Tulokset eroavat kasvupaikkojen viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Rauduskoivusekoituksen määrän noustessa yli 20 prosentin, kuusenkasvatuksen tulojen on havaittu vähenevän ja kustannusten nousevanMatthies, B. ja Valsta, L. 2016. Optimal forest species mixture with carbon storage and albedo effect for climate change mitigation. Ecological Economics 123:1, 95–105.. Koivun laatu paranee sekapuustona kasvatettuna johtuen pienemmästä oksikkuudestaMielikäinen, K. &amp;amp; Valkonen, S. 1995. Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Folia Forestalia – Metsätieteen aikakauskirja 1995(2), 81–97.sekä vähäisemmistä hyönteisten aiheuttamista värivioista. Männikössä koivun sekapuustovaikutus puuntuotokseen on hyvin lievä. Sekametsä antaa metsänomistajalla erilaisia mahdollisuuksia metsän jatkokasvatukseen. Kuva: © Pentti Väisänen.

Suomen olosuhteissa sekametsien ei ole todettu juurikaan lisäävän puuntuotosta, mutta sekametsistä saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita . Sekametsien oletetaan muuttuvassa ilmastossa olevan tuhonkestävämpiä verrattuna yhden puulajin metsiköihin . Maltillisella sekapuustoisuudella ei ole suurta vaikutusta puuntuotokseen.
Metsänomistajan taloudellinen tulos riippuu sekametsässä kasvatettavista puulajeista, puutavaralajien hinnoista sekä sekametsäkasvatuksen mahdollisista lisäkustannuksista, kuten mahdollisesti lisääntyneistä uudistamis-, hoito- ja korjuukustannuksista. Sekapuuston osuuden lisääminen pienentää markkinariskiä, sillä uudistamispäätöstä tehtäessä ei tiedetä eri puulajien kysynnästä eikä puumarkkinoiden muusta kehityksestä kiertoajan kuluessa.
Puulajiyhdistelmät vaikuttavat eri tavoin sekametsän puuntuotokseen. Sekapuustoisuuden maltillisella lisäämisellä ei arvioida olevan suurta vaikutusta puuntuotokseen.Männyn ja kuusen sekakasvatus ei juuri vaikuta metsikön puuntuotokseen . Rauduskoivun ja havupuiden sekakasvatuksessa tutkimustuloksissa on enemmän eroja. Joidenkin tutkimustulosten mukaan kohtalaisella (20–30 %) koivuosuudella voidaan saavuttaa muutaman prosentin tuotoshyöty kiertoajan kokonaistuotoksesta yhden puulajin metsiin nähden. Myös kaksijaksoisissa rauduskoivu-kuusimetsissä puuntuotos voi olla korkeampi kuin puhtaissa kuusikoissa. Tulokset eroavat kasvupaikkojen viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan.

Rauduskoivusekoituksen määrän noustessa yli 20 prosentin, kuusenkasvatuksen tulojen on havaittu vähenevän ja kustannusten nousevan. Koivun laatu paranee sekapuustona kasvatettuna johtuen pienemmästä oksikkuudestasekä vähäisemmistä hyönteisten aiheuttamista värivioista. Männikössä koivun sekapuustovaikutus puuntuotokseen on hyvin lievä.

Sekametsien kasvatuksella saatavat hyödyt tukevat muita tavoitteita enemmän kuin puutuotoksen kehittämistä.

Sekametsän kasvatus

Sekametsän kasvatus — Talous

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Uudistusaloilla kantojen korjuun vaikutukset puuston hiilivarastoon ovat sitä merkityksellisempiä mitä järeämpää puuta korjataan. Järeä puu lahoaa hitaammin ja varastoi siten hiiltä pidempään kuin pienempiläpimittainen puuCampbell ym. 2019. Estimating uncertainty in the volume and carbon storage of downed coarse woody debris. Ecol. Applications 29, e01844.&nbsp;Holeksa, J., Zielonka, T., &amp; Żywiec, M. 2008. Modeling the decay of coarse woody debris in a subalpine Norway spruce forest of the West Carpathians, Poland. Canadian Journal of Forest Research, 38(3), 415-428.. Puuaineksen hajoaminen on Pohjois-Suomessa hieman hitaampaa kuin Etelä-Suomessa, joten pohjoisessa metsäbiomassoihin sitoutunut hiili varastoituu pidempään. Tutkimusten mukaan 50 vuotta hakkuun jälkeen hakkuutähteiden hiilivarastosta oli jäljellä keskimäärin 5–20 prosenttia Etelä-Suomessa ja 10–25 prosenttia Pohjois-Suomessa. Kantojen hiilivarastosta oli 50 vuoden jälkeen jäljellä keskimäärin 40–45 prosenttia Etelä-Suomessa ja keskimäärin 50–60 prosenttia Pohjois-Suomessa&nbsp;Rautiainen, A., Lintunen, J., &amp;amp; Uusivuori, J. 2018. How harmful is burning logging residues? Adding economics to the emission factors for Nordic tree species. Biomass and Bioenergy, 108, 167-177.Repo, A. ym. 2011. Forest bioenergy climate impact can be improved by allocating forest residue removal. GBC Bioenergy 4 (2).&nbsp;Kantojen korjuulla ei ole havaittu kasvua heikentävää vaikutustaRanius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.&nbsp;. Lahoamiseen vaikuttaa myös puulajiPalviainen ym. 2004. Decomposition and nutrient release from logging residues after clear-cutting of mixed boreal forest. Plant and Soil 263, 53–67.. Havupuuaines lahoaa hitaamminMäkinen, H., Hynynen, J., Siitonen, J., Sievänen, R. 2006. Predicting the decomposition of scots pine, Norway spruce, and birch stems in Finland. Ecological Applications 16(5): 1865–1879.&nbsp;ja varastoi hiiltä pidempään kuin lehtipuuainesMäkinen, H., Hynynen, J., Siitonen, J., Sievänen, R. 2006. Predicting the decomposition of scots pine, Norway spruce, and birch stems in Finland. Ecological Applications 16(5): 1865–1879.. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Uudistusalojen energiapuun korjuun maaperävaikutuksen suuruudesta on vaihtelevia tutkimustuloksia ja tiedot etenkin pitkän ajan vaikutuksista ovat puutteellisiaSmolander, A., Saarsalmi, A. and Tamminen, P. 2015. Response of soil nutrient content, organic matter characteristics and growth of pine and spruce seedlings to logging residues. For. Ecol. Manage. 357, 117-125.Achat, D.L.L., Deleuze, C., Landmann, G., Pousse, N., Ranger, J. &amp; Augusto, L. 2015. Quantifying consequences of removing harvesting residues on forest soils and tree growth – A meta-analysis. Forest Ecology and Management 348: 124–141.Ranius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.&nbsp;Thiffault, E., Hannam, K.D., Paré, D., Titus, B.D., Hazlett, P.W., Maynard, D.G. &amp; Brais, S. 2011. Effects of forest biomass harvesting on soil productivity in boreal and temperate forests – A review. Environ. Rev. 19: 278–309.. Hakkuutähteiden ja kantojen korjuu vähentää orgaanisen aineen määrää, jolloin hiilisyöte eli hiilen lisäys maaperään vähenee. Kantojen korjuu voi hieman lisätä metsämaan hiilen hajotusta ja hiilipäästöjä.Mayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.Ranius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.&nbsp;Strömgren ym. 2013. Carbon stocks in four forest stands in Sweden 25 years after harvesting of slash and stumps. For. Ecol. Manage. 290, 59-66.&nbsp;Kaarakka ym. 2016. Carbon and nitrogen pools and mineralization rates in boreal forest soil after stump harvesting. For. Ecol. Manage. 377, 61-70.

# Uudistusalan kantojen korjuu - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistusaloilla kantojen korjuun vaikutukset puuston hiilivarastoon ovat sitä merkityksellisempiä mitä järeämpää puuta korjataan. Järeä puu lahoaa hitaammin ja varastoi siten hiiltä pidempään kuin pienempiläpimittainen puu. Puuaineksen hajoaminen on Pohjois-Suomessa hieman hitaampaa kuin Etelä-Suomessa, joten pohjoisessa metsäbiomassoihin sitoutunut hiili varastoituu pidempään. Tutkimusten mukaan 50 vuotta hakkuun jälkeen hakkuutähteiden hiilivarastosta oli jäljellä keskimäärin 5–20 prosenttia Etelä-Suomessa ja 10–25 prosenttia Pohjois-Suomessa. Kantojen hiilivarastosta oli 50 vuoden jälkeen jäljellä keskimäärin 40–45 prosenttia Etelä-Suomessa ja keskimäärin 50–60 prosenttia Pohjois-Suomessa Kantojen korjuulla ei ole havaittu kasvua heikentävää vaikutusta.
Lahoamiseen vaikuttaa myös puulaji. Havupuuaines lahoaa hitaammin ja varastoi hiiltä pidempään kuin lehtipuuaines.

# Uudistusalan kantojen korjuu - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistusalojen energiapuun korjuun maaperävaikutuksen suuruudesta on vaihtelevia tutkimustuloksia ja tiedot etenkin pitkän ajan vaikutuksista ovat puutteellisia.
Hakkuutähteiden ja kantojen korjuu vähentää orgaanisen aineen määrää, jolloin hiilisyöte eli hiilen lisäys maaperään vähenee. Kantojen korjuu voi hieman lisätä metsämaan hiilen hajotusta ja hiilipäästöjä.

Kantojen energiakäytöllä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energialaitoksilla. Poltettaessa puussa oleva hiili kuitenkin vapautuu välittömästi, kun taas lahotessa puun varastoima hiili vapautuu vähitellen. Kantojen korjuu vähentää järeään puuhun pitkäaikaisesti varastoituneen hiilen määrää.

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Kantojen energiakäytöllä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energialaitoksilla. Poltettaessa puussa oleva hiili kuitenkin vapautuu välittömästi, kun taas lahotessa puun varastoima hiili vapautuu vähitellen. Kantojen korjuu vähentää järeään puuhun pitkäaikaisesti varastoituneen hiilen määrää. 

Uudistusalan kantojen korjuu - Ilmasto

Sekametsät tarjoavat puhtaita havumetsiä suuremman sieni- ja marjavalikoiman,&nbsp;vaikkakin puhtaat havumetsät tuottavat suuremmat sienisadotHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Sekapuustoisuuden ja erityisesti lehtipuuosuuden lisäämisen on koettu lisäävän maiseman arvoaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Sekapuustoiset metsikkökuviot lisäävät metsämaiseman monipuolisuutta ja vaihtelua. Kuva: © Tommi Tenhola.

Sekametsät tarjoavat puhtaita havumetsiä suuremman sieni- ja marjavalikoiman, vaikkakin puhtaat havumetsät tuottavat suuremmat sienisadot. Sekapuustoisuuden ja erityisesti lehtipuuosuuden lisäämisen on koettu lisäävän maiseman arvoa.

Sekapuustoiset metsät tarjoavat hyvät mahdollisuudet metsien virkistyskäytön lisäämiseen.

Sekametsän kasvatus — Virkistys

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Uudistusaloilla hakkuutähteenkorjuun vaikutukset puuston hiilivarastoon ovat sitä merkityksellisempiä mitä järeämpää puuta korjataan. Järeä puu lahoaa hitaammin ja varastoi siten hiiltä pidempään kuin pienempiläpimittainen puuCampbell ym. 2019. Estimating uncertainty in the volume and carbon storage of downed coarse woody debris. Ecol. Applications 29, e01844.&nbsp;Holeksa, J., Zielonka, T., &amp; Żywiec, M. 2008. Modeling the decay of coarse woody debris in a subalpine Norway spruce forest of the West Carpathians, Poland. Canadian Journal of Forest Research, 38(3), 415-428.. Puuaineksen hajoaminen on Pohjois-Suomessa hieman hitaampaa kuin Etelä-Suomessa, joten pohjoisessa metsäbiomassoihin sitoutunut hiili varastoituu pidempään. Tutkimusten mukaan 50 vuotta hakkuun jälkeen hakkuutähteiden hiilivarastosta oli jäljellä keskimäärin 5–20 prosenttia Etelä-Suomessa ja 10–25 prosenttia Pohjois-Suomessa. Lahoamiseen vaikuttaa myös puulajiPalviainen ym. 2004. Decomposition and nutrient release from logging residues after clear-cutting of mixed boreal forest. Plant and Soil 263, 53–67.. Havupuuaines lahoaa hitaamminMäkinen, H., Hynynen, J., Siitonen, J., Sievänen, R. 2006. Predicting the decomposition of scots pine, Norway spruce, and birch stems in Finland. Ecological Applications 16(5): 1865–1879.&nbsp;ja varastoi hiiltä pidempään kuin lehtipuuainesMäkinen, H., Hynynen, J., Siitonen, J., Sievänen, R. 2006. Predicting the decomposition of scots pine, Norway spruce, and birch stems in Finland. Ecological Applications 16(5): 1865–1879.. Korjuussa metsästä poistetaan orgaanista ainesta ja ravinteita. Hakkuutähteen korjuun aiheuttaman ravinnehävikin vaikutus taimikon kasvuun arvioidaan olevan vähäinen, sillä taimet tarvitsevat vain vähän ravinteita. Tarvetta täyttää metsään jäävä hakkuutähde, jota suositellaan säästettäväksi noin 30 % sen kokonaismäärästä. Pitkällä aikavälillä hakkuutähteen korjuu voi poistuvien ravinteiden takia heikentää puuston kasvua ja hiilensidontaa. Tutkimustulokset kasvun heikkenemisestä eivät ole yhteneväisiä. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Uudistusalojen energiapuun korjuun maaperävaikutuksen suuruudesta on vaihtelevia tutkimustuloksia ja tiedot etenkin pitkän ajan vaikutuksista ovat puutteellisiaSmolander, A., Saarsalmi, A. and Tamminen, P. 2015. Response of soil nutrient content, organic matter characteristics and growth of pine and spruce seedlings to logging residues. For. Ecol. Manage. 357, 117-125.Achat, D.L.L., Deleuze, C., Landmann, G., Pousse, N., Ranger, J. &amp; Augusto, L. 2015. Quantifying consequences of removing harvesting residues on forest soils and tree growth – A meta-analysis. Forest Ecology and Management 348: 124–141.Ranius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.&nbsp;Thiffault, E., Hannam, K.D., Paré, D., Titus, B.D., Hazlett, P.W., Maynard, D.G. &amp; Brais, S. 2011. Effects of forest biomass harvesting on soil productivity in boreal and temperate forests – A review. Environ. Rev. 19: 278–309.. Hakkuutähteiden- ja muun energiapuunkorjuu vähentää orgaanisen aineen määrää, jolloin hiilisyöte eli hiilen lisäys maaperään vähenee.Mayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.Ranius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.&nbsp;Strömgren ym. 2013. Carbon stocks in four forest stands in Sweden 25 years after harvesting of slash and stumps. For. Ecol. Manage. 290, 59-66.&nbsp;Kaarakka ym. 2016. Carbon and nitrogen pools and mineralization rates in boreal forest soil after stump harvesting. For. Ecol. Manage. 377, 61-70. Jos kootut hakkuutähdekasat jätetään korjaamatta, metsämaassa tapahtuva hajotustoiminta vilkastuu metsänpohjalle jäävien hakkuutähdekasojen allaSmolander, A. ym. 2010. Removal of logging residue in Norway spruce thinning stands: Long-term changes in organic layer properties. Soil. Biol. Biochem. 42, 1222-1228.. Tämä voi lyhytaikaisesti lisätä metsämaan hiilidioksidipäästöjä.

# Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistusaloilla hakkuutähteenkorjuun vaikutukset puuston hiilivarastoon ovat sitä merkityksellisempiä mitä järeämpää puuta korjataan. Järeä puu lahoaa hitaammin ja varastoi siten hiiltä pidempään kuin pienempiläpimittainen puu. Puuaineksen hajoaminen on Pohjois-Suomessa hieman hitaampaa kuin Etelä-Suomessa, joten pohjoisessa metsäbiomassoihin sitoutunut hiili varastoituu pidempään. Tutkimusten mukaan 50 vuotta hakkuun jälkeen hakkuutähteiden hiilivarastosta oli jäljellä keskimäärin 5–20 prosenttia Etelä-Suomessa ja 10–25 prosenttia Pohjois-Suomessa.
Lahoamiseen vaikuttaa myös puulaji. Havupuuaines lahoaa hitaammin ja varastoi hiiltä pidempään kuin lehtipuuaines.
Korjuussa metsästä poistetaan orgaanista ainesta ja ravinteita. Hakkuutähteen korjuun aiheuttaman ravinnehävikin vaikutus taimikon kasvuun arvioidaan olevan vähäinen, sillä taimet tarvitsevat vain vähän ravinteita. Tarvetta täyttää metsään jäävä hakkuutähde, jota suositellaan säästettäväksi noin 30 % sen kokonaismäärästä. Pitkällä aikavälillä hakkuutähteen korjuu voi poistuvien ravinteiden takia heikentää puuston kasvua ja hiilensidontaa. Tutkimustulokset kasvun heikkenemisestä eivät ole yhteneväisiä.

# Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistusalojen energiapuun korjuun maaperävaikutuksen suuruudesta on vaihtelevia tutkimustuloksia ja tiedot etenkin pitkän ajan vaikutuksista ovat puutteellisia.
Hakkuutähteiden- ja muun energiapuunkorjuu vähentää orgaanisen aineen määrää, jolloin hiilisyöte eli hiilen lisäys maaperään vähenee.
Jos kootut hakkuutähdekasat jätetään korjaamatta, metsämaassa tapahtuva hajotustoiminta vilkastuu metsänpohjalle jäävien hakkuutähdekasojen alla. Tämä voi lyhytaikaisesti lisätä metsämaan hiilidioksidipäästöjä.

Hakkuutähteiden energiakäytöllä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energialaitoksilla. Poltettaessa puussa oleva hiili kuitenkin vapautuu välittömästi, kun taas lahotessa puun varastoima hiili vapautuu vähitellen.

Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta

Hakkuutähteiden energiakäytöllä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energialaitoksilla. Poltettaessa puussa oleva hiili kuitenkin vapautuu välittömästi, kun taas lahotessa puun varastoima hiili vapautuu vähitellen. 

Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Ilmasto

Hirvieläimet Nisäkkäistä hirvi on saalisarvoltaan tärkein riistaeläimemme. Riistaeläimistä hirvet, valkohäntäpeurat ja metsäkauriit aiheuttavat myös metsätaloudelle suurimmat vahingot. Hirvieläinkantojen pitäminen tavoitetiheyksien mukaisina on tehokkain keino pitää niiden aiheuttamia vahinkoja taimikoille aisoissa ja vähentää ihmisille aiheuttamaa vaaraa tieliikenteessä. Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut, pihlajat ja haavat, ovat hirvelle mieluisinta ravintoa. Hirvi pitää myös koivikoista, erityisesti rauduskoivusta. Mäntyä hirvi suosii talvisaikaan. Taimikonhoidossa vältetään mieluisan ja monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta poistamista varsinkin aukkopaikoissa. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos sille mieluisaa ravintoa on tasaisesti saatavissa. Havupuutaimikossa hirven laidunnus voi joissain tapauksissa olla jopa hyödyllistä, koska se pitää lehtipuuvesakon kurissa. Haapa on hirvieläinten suosituimpia ravintokasveja. Siksi haapaistutukset kannattaa perustaa asutuksen läheisyyteen. Hirvet syövät mielellään myös ensiharvennuksessa syys- ja keskitalvella maahan jätettäviä männyn latvuksia. Jos on mahdollista ajoittaa tällainen hakkuu vaaravyöhykkeessä olevan taimikon lähistölle, se osaltaan vähentää taimikkoon kohdistuvaa syöntiä. Erilaiset joutomaat, kuten sähkölinjojen aluset ja metsäteiden varret kannattaa hyödyntää hirvieläinten ravintokohteina suosimalla niillä hirvieläimille mieluisia ravintokasveja. Mänty on hirven tärkein talviajan ravinto. Kuva: © Vastavalo / Jani Seppänen. Metsäjänis Metsäjäniksen elinalue kattaa koko maan, mutta jäniskanta on runsain Pohjois-Savossa. Voimakkaat kannanvaihtelut ovat metsäjänikselle tyypillisiä. Kannat voivat säilyä runsaina useita vuosia, kunnes taudit harventavat jäniskantoja tuntuvasti. Petopaine, kuten suuri ilveskanta, verottaa metsäjäniskantaa, mutta samalla se ylläpitää kannan elinvoimaisuutta. Metsäjäniskanta on pienentynyt 2000-luvun taitteessa voimakkaasti suuressa osassa Suomea. Jäniskannan alamäen syitä on todennäköisesti useita. Ilmastonmuutos, erityisesti talvien lämpeneminen voi aiheuttaa vaikeuksia ankariin talviin sopeutuneelle metsäjänikselle. Lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki ei enää tarjoakaan suojaa petoja vastaan. Petojen liikkuminen ja saalistus voi onnistua paremmin ohuemmassa lumessa. Kilpailu ja mahdollinen risteytyminen yleistymässä olevan rusakon kanssa voi myös vaikuttaa metsäjäniskantaan. Jäniksen ravinto koostuu kesäisin ruohoista ja heinistä sekä syksyisin varvuista. Talvisin jänikset syövät lähinnä haavan ja pajun kuorta, urpuja ja versoja. Metsäjäniksen elinpaikkavaatimukset ovat melko väljät. Parhaiten se viihtyy nuorissa lehti- ja sekametsissä, joista löytyy runsaasti sekä ravintoa että suojaa. Metsänuudistusalueille kehittyvät lehtipuuvesakot ovat metsänjänikselle suotuisia, toisaalta vesakoiden poisto vastaavasti vähentää jänisten tarvitsemaa suojaa ja ravintoa. Lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki altistaa petojen saalistukselle. Kuva: © Vastavalo / Kari Kemppainen. Metso Suomessa metsoa tavataan lähes koko maassa. Metsoa ei esiinny Tunturi-Lapissa männyn metsärajan pohjoispuolella. Riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta väheni noin 70 % 1960-luvulta 1990-luvulle. Metson taantuman pääsyynä pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista tämän aikakauden tehostuneen metsätalouden myötä. Voimakas metsästys on voinut osaltaan myös pienentää kantaa. 1990-luvun jälkeisenä aikana metson kanta on pysynyt vakaana. Tämän päivän metsätaloudessa uudistusojitukset ovat loppuneet ja suuntana on aktiivisen vesitalousjärjestelyn piirissä olevan talousmetsäpinta-alan pieneneminen. Yhdessä ennallistamisen ja riistan elinympäristöjen hoidon kanssa metsien tila metson kannalta on kehittymässä myönteiseen suuntaan 1900-luvun metsätalouteen verrattuna. Metsojen elinpiirit ovat laajoja, jopa satoja hehtaareja. Samalle soitimelle kokoontuvat metsot voivat käyttää vuoden mittaan tuhansien hehtaarien suuruisia aloja. Maisematasolla metsolle tulisi olla tarjolla riittävästi erityyppisiä elinympäristöjä vuodenkierron eri vaiheisiin. Lisäksi soveliaiden metsiköiden täytyy kytkeytyä toisiinsa siten, että ne muodostavat metsoille sopivia kokonaisuuksia. Soidinpaikan koko on yleensä useita kymmeniä hehtaareja koko soidinalueen koon ollessa noin 300 hehtaaria. Soidinpaikka koostuu kukkojen 1–3 hehtaarin soidinreviireistä. Maisematasolla metson elinympäristöjen tarpeet liittyvät soidinten metsäisyyteen – mitä enemmän varttunutta metsää soidinpaikan ympäristössä on, sitä elinvoimaisempia ja suurempia ovat soitimet. Metsokukot oleskelevat usein tiheikön reunaosassa, jonka vieressä on pakenemiseen soveltuvaa avoimempaa maastoa. Metso syö talvella etupäässä männynneulasia ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein. Kuusi on metsolle tärkeä suojapuu ja mänty ravintopuu. Metson ruokailuun käyttämät hakomismännyt ovat yleensä metsätaloudellisesti vähäarvoisia, ja hakomisen eli neulasten syömisen aiheuttama haitta on vähäinen. Metso asuttaa 30–40-vuotiaita sekä tätä varttuneempia metsiä. Metso karttaa puustoltaan tiheimpiä paikkoja, mutta Pohjois-Suomen karuissa ja harvahkoissa metsissä metso suosii tarjolla olevista elinympäristöistä juuri tiheäpuustoisimpia. Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi metso on hyvä indikaattorilaji, jonka tarpeista huolehtiminen metsätaloudessa varmistaa usein myös muiden riistalajien menestymisen. Tiheysvaihtelu tiedetään metsolle tärkeäksi metsän rakennetekijäksi. Kuva: © Vastavalo / Tuomo Tuomikoski. Teeri Suomen tihein teerikanta on Pohjanmaalla ja Oulujärven ympäristössä, jossa soita on jopa yli puolet maapinta-alasta. Pohjoisessa levinneisyys ulottuu suunnilleen Metsä- ja Tunturi-Lapin rajoille, missä kanta on kuitenkin harva. Soitimet sijaitsevat useimmiten avosoilla, ja niiden puuttuessa teeret soivat muussa avomaastossa, kuten järvien jäällä. Aiemmin teeriä asusti säännöllisesti peltojen tuntumassa ja peltosoitimet olivat yleisiä, mutta kantojen huvetessa monet peltosoitimet ovat hiljentyneet. Teeren vuotuisen elinpiirin koko on keskimäärin useita kymmeniä hehtaareja. Suurimmillaan elinpiirit ovat alkukeväästä, kukoilla jopa yli 200 hehtaaria. Yksilöiden väliset erot elinpiirin koossa ovat huomattavan suuria. Kanojen laaja kevätelinpiiri voi osittain liittyä ravinnonhankintaan ja hyvän munintakunnon tavoitteluun. Teeret liikkuvat talvella lähes poikkeuksetta parvissa. Teeriparvet tarvitsevat ruokailupaikaltaan hyvän näkyvyyden joka suuntaan välttääkseen kanahaukan saalistusyritykset. Myös siitä syystä ne suosivat metsänreunan koivuryhmiä tai metsikön sisällä muuta latvustasoa korkeampien koivujen ryhmiä. Vähälumisissa oloissa teeret kuitenkin korvaavat osan koivuravinnosta mustikanversoilla. Talvella teerien pääravintoa ovat koivujen urvut ja versot, joiden lisäksi ne syövät etenkin männynneulasia. Teeret suosivat ruokailupaikkoja, joissa on yli 8-metrisiä koivuja yli 200 runkoa hehtaarilla, sekä keskimääräistä korkeampia koivuja, joissa on kookas latvus ja runsaasti urpuja. Tupasvillan kukinnot, joita esiintyy runsaasti ojittamattomilla soilla, ovat teerelle tärkeä kevätvihanta. Suot sulavat keväällä ensimmäisinä, jolloin soiden pälvipaikoille ilmestyy tupasvillan kukintoja. Mustikanvarvuston runsaus vaikuttaa positiivisesti teeripoikueiden säilyvyyteen. Suomessa teerien on havaittu kesäaikaan suosivan rämeitä, kangaskorpia ja korpien reunoja, mutta marjojen kypsyttyä ne viihtyvät keskimäärin kuivemmissa maastoissa. Sopiva puuston valtakorkeus teerelle on keskimäärin 11–15 metriä ja latvuspeittävyys 40–60 %. Teerellä on väljät elinympäristövaatimukset. Teerikanat pesivät miltei kaikissa tarjolla olevissa ympäristöissä ja suosivat rämeitä tai nuoria taimikoita. Poikueet välttävät hakkuuaukeita ja suosivat metsien reuna- vyöhykkeitä ja harvahkoja metsiä, joissa on alikasvoksena kuusta ja runsas mustikanvarvusto. Aikuiset teeret suosivat taimikoita sekä nuoria metsiä ja niiden puoliavoimia reunavyöhykkeitä. Teeri tulee metsäkanalinnuista parhaiten toimeen talousmetsissä ja pystyy hyvän leviämiskykynsä ansiosta asuttamaan nopeasti uusia sopivia elinympäristöjä. VIITE 6 Kuva: © Vastavalo / Matti A. Nieminen. Pyy Pyy on runsain Järvi-Suomessa, missä on runsaasti rantalepikoita. Pyy suosii havumetsien nuoria ja varttuneempia metsiä. Pyyt hakeutuvat erityisesti 20–50 vuoden ikäisiin kuusimetsiin sekä vanhoihin, erirakenteisiin kuusimetsiin, joissa molemmissa on runsas lehtipuusto. Pyyn suosimissa metsissä valtapuuston latvuspeittävyys on 60–80 % ja keskikorkeus 11–15 m. Pyy pysyttelee samalla, suhteellisen suppealla alueella ympäri vuoden, ja pyyn reviirit eri vuodenaikoina ovat keskimäärin puoleksi päällekkäisiä. Reviirin keskikoko on noin 15–25 hehtaaria, koirailla pienempi kuin naarailla ja kesällä suurempi kuin talvella. Pyylle tärkeitä ovat suoja, talvi- ja kevätravinto sekä pienet aukot metsän sisällä. Tärkeitä puulajeja ovat kuusi, lepät ja koivut. Talvella pyyt harvoin ruokailevat yli kymmenen metrin päässä kuusikosta. Lapissa pyyn esiintyminen noudattelee kuusen levinneisyysrajaa. Mänty voi osaksi korvata kuusen suojapuuna. Lepän urvut ovat pyyn tärkeintä talviravintoa maan etelä- ja keskiosissa ja koivujen urvut pohjoisessa. Naaraiden varhaisvihannan saantia keväällä pidetään pyyn poikastuoton kannalta erityisen tärkeänä. Enintään 30–40 metriä leveät aukot metsän sisällä tarjoavat monipuolista ravintoa keväästä syksyyn, ja metsän suoja on riittävän lähellä. Pyyn suosimat metsät ovat keskimääräistä hyvätuottoisempia kankaita, joissa on yleensä runsas mustikanvarvusto. Huonoina pyyvuosina lintuja on vain parhaissa elinympäristöissä, hyvinä vuosina jopa kuivilla kankailla ja rämeillä. Etelä-Suomessa parhaita ympäristöjä ovat korvet ja tuoreet kankaat, kun taas pohjoisempana suurimmat pyytiheydet on havaittu varttuneissa taimikoissa ja lehtometsissä. Oulun seudun talousmetsissä metsitetyt, koivuvaltaiset pellot ja ojitetut rämeet ovat osoittautuneet suosituimmiksi elinympäristöiksi. Metsänhoidollisesti pyyn suosimat metsät ovat ylitiheitä ja niissä on liikaa lehtipuuta. Päinvastoin kuin teerelle, pyylle elinympäristön pirstoutuminen voi aiheuttaa ongelmia, koska se ei mielellään ylitä suuria aukeita. Maatalousmaan pirstomassa metsämaisemassa pyitä on harvoin sellaisissa metsäsaarekkeissa, jotka ovat yli 100 metrin etäisyydellä yhtenäisestä metsästä. Suomessa metsien uudistusalat ovat suhteellisen pieniä, joten pirstoutuminen ei liene pyylle suuri ongelma. Kuusi on pyylle ehdottoman tärkeä suojapuu. Kuva: © Vastavalo / Hannu Huovila. Riekko Riekkoja elää Suomessa sekä Lapin tunturialueella että havumetsävyöhykkeen avo- ja vähäpuustoisilla soilla ja niiden reunametsissä. Riekon levinneisyys käsitti vielä 1950-luvulla lähes koko maan, mutta nykyään riekko on sen elinympäristöjen muutosten vuoksi vetäytymässä kohti pohjoista. Etelä-Suomen riekkokanta on erittäin harva ja pirstoutunut muutamille suovaltaisille alueille. Riekkokoiraat viettävät talven naaraiden kanssa sekaparvissa. Huhtikuussa koiraat irtautuvat parvista ja valtaavat itselleen reviirin, jota ne puolustavat ja jonne ne houkuttelevat puolisoa äänekkäästi&nbsp;väkättäen. Riekkopoikueen elinpiirin koko on yleensä alle 20 hehtaaria ja koostuu pääasiassa avoimista tai puoliavoimista turvemaista. Erityisesti avosuot ja niiden vähäpuustoiset reunavyöhykkeet ovat nuorten poikueiden käytössä. Lisäksi riekkopoikueet käyttävät rämeitä, rämemuuttumia ja luhtaisia alueita, kuten rantaniittyjä. Vartuttuaan poikueet siirtyvät kuivempiin maastoihin soita reunustaville kankaille. Riekon ravinto koostuu talvella pääasiassa koivujen ja pajujen versoista ja norkoista. Sulan maan aikana aikuisen riekon ravintoon kuuluu myös varpujen marjoja, lehtiä ja erityisesti mustikan versoja sekä keväällä tupasvillan kukintoja. Pienet poikaset syövät sekä eläinravintoa kuten sahapistiäisten ja perhosten toukkia, että helposti sulavia kasvinosia kuten karhunsammalten itiöpesäkkeitä, mustikan ja puolukan kukkia ja variksenmarjoja. Riekko kelpuuttaa reviirikseen alueen, jossa avosoita ja rämeitä on vähintään noin puolet maisemasta. Talousmetsissä aikuiset riekot käyttävät avosoiden reunojen rämemuuttumia, joissa on usein runsas puusto ja kenttäkerros, sekä jonkin verran myös turvemaiden reunoilla olevia tiheitä ja nuoria mäntyvaltaisia taimikoita, jotka rakenteeltaan muistuttavat tunturien pensasmaisia koivu- ja pajukasvustoja. Riekolle sopivaa elinympäristöä havumetsävyöhykkeessä luonnehtii siis avointen tai vähäpuustoisten soiden, rämeiden, kangasmetsien ja näiden vaihettumisvyöhykkeiden mosaiikki. Metsävyöhykkeessä elävän riekkoparin elinpiiri kattaa yleensä kymmenien hehtaarien alueen ja elinpiirin ytimenä on avosuon ja metsän reuna vaihettumisvyöhykkeineen. Kuva: © Timo Eskola ja Vastavalo / Pentti Sormunen. Metsävyöhykkeessä elävän riekkoparin elinpiiri kattaa yleensä kymmenien hehtaarien alueen ja elinpiirin ytimenä on avosuon ja metsän reuna vaihettumisvyöhykkeineen. Kuva: © Timo Eskola ja Vastavalo / Pentti Sormunen.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Hirvieläimet

Nisäkkäistä hirvi on saalisarvoltaan tärkein riistaeläimemme. Riistaeläimistä hirvet, valkohäntäpeurat ja metsäkauriit aiheuttavat myös metsätaloudelle suurimmat vahingot. Hirvieläinkantojen pitäminen tavoitetiheyksien mukaisina on tehokkain keino pitää niiden aiheuttamia vahinkoja taimikoille aisoissa ja vähentää ihmisille aiheuttamaa vaaraa tieliikenteessä.
Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut, pihlajat ja haavat, ovat hirvelle mieluisinta ravintoa. Hirvi pitää myös koivikoista, erityisesti rauduskoivusta. Mäntyä hirvi suosii talvisaikaan. Taimikonhoidossa vältetään mieluisan ja monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta poistamista varsinkin aukkopaikoissa. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos sille mieluisaa ravintoa on tasaisesti saatavissa. Havupuutaimikossa hirven laidunnus voi joissain tapauksissa olla jopa hyödyllistä, koska se pitää lehtipuuvesakon kurissa.
Haapa on hirvieläinten suosituimpia ravintokasveja. Siksi haapaistutukset kannattaa perustaa asutuksen läheisyyteen. Hirvet syövät mielellään myös ensiharvennuksessa syys- ja keskitalvella maahan jätettäviä männyn latvuksia. Jos on mahdollista ajoittaa tällainen hakkuu vaaravyöhykkeessä olevan taimikon lähistölle, se osaltaan vähentää taimikkoon kohdistuvaa syöntiä. Erilaiset joutomaat, kuten sähkölinjojen aluset ja metsäteiden varret kannattaa hyödyntää hirvieläinten ravintokohteina suosimalla niillä hirvieläimille mieluisia ravintokasveja.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Metsäjänis

Metsäjäniksen elinalue kattaa koko maan, mutta jäniskanta on runsain Pohjois-Savossa. Voimakkaat kannanvaihtelut ovat metsäjänikselle tyypillisiä. Kannat voivat säilyä runsaina useita vuosia, kunnes taudit harventavat jäniskantoja tuntuvasti. Petopaine, kuten suuri ilveskanta, verottaa metsäjäniskantaa, mutta samalla se ylläpitää kannan elinvoimaisuutta. Metsäjäniskanta on pienentynyt 2000-luvun taitteessa voimakkaasti suuressa osassa Suomea. Jäniskannan alamäen syitä on todennäköisesti useita. Ilmastonmuutos, erityisesti talvien lämpeneminen voi aiheuttaa vaikeuksia ankariin talviin sopeutuneelle metsäjänikselle. Lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki ei enää tarjoakaan suojaa petoja vastaan. Petojen liikkuminen ja saalistus voi onnistua paremmin ohuemmassa lumessa. Kilpailu ja mahdollinen risteytyminen yleistymässä olevan rusakon kanssa voi myös vaikuttaa metsäjäniskantaan.
Jäniksen ravinto koostuu kesäisin ruohoista ja heinistä sekä syksyisin varvuista. Talvisin jänikset syövät lähinnä haavan ja pajun kuorta, urpuja ja versoja. Metsäjäniksen elinpaikkavaatimukset ovat melko väljät. Parhaiten se viihtyy nuorissa lehti- ja sekametsissä, joista löytyy runsaasti sekä ravintoa että suojaa. Metsänuudistusalueille kehittyvät lehtipuuvesakot ovat metsänjänikselle suotuisia, toisaalta vesakoiden poisto vastaavasti vähentää jänisten tarvitsemaa suojaa ja ravintoa.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Metso

Suomessa metsoa tavataan lähes koko maassa. Metsoa ei esiinny Tunturi-Lapissa männyn metsärajan pohjoispuolella. Riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta väheni noin 70 % 1960-luvulta 1990-luvulle. Metson taantuman pääsyynä pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista tämän aikakauden tehostuneen metsätalouden myötä. Voimakas metsästys on voinut osaltaan myös pienentää kantaa. 1990-luvun jälkeisenä aikana metson kanta on pysynyt vakaana.
Tämän päivän metsätaloudessa uudistusojitukset ovat loppuneet ja suuntana on aktiivisen vesitalousjärjestelyn piirissä olevan talousmetsäpinta-alan pieneneminen. Yhdessä ennallistamisen ja riistan elinympäristöjen hoidon kanssa metsien tila metson kannalta on kehittymässä myönteiseen suuntaan 1900-luvun metsätalouteen verrattuna.
Metsojen elinpiirit ovat laajoja, jopa satoja hehtaareja. Samalle soitimelle kokoontuvat metsot voivat käyttää vuoden mittaan tuhansien hehtaarien suuruisia aloja. Maisematasolla metsolle tulisi olla tarjolla riittävästi erityyppisiä elinympäristöjä vuodenkierron eri vaiheisiin. Lisäksi soveliaiden metsiköiden täytyy kytkeytyä toisiinsa siten, että ne muodostavat metsoille sopivia kokonaisuuksia. Soidinpaikan koko on yleensä useita kymmeniä hehtaareja koko soidinalueen koon ollessa noin 300 hehtaaria. Soidinpaikka koostuu kukkojen 1–3 hehtaarin soidinreviireistä. Maisematasolla metson elinympäristöjen tarpeet liittyvät soidinten metsäisyyteen – mitä enemmän varttunutta metsää soidinpaikan ympäristössä on, sitä elinvoimaisempia ja suurempia ovat soitimet.

Metsokukot oleskelevat usein tiheikön reunaosassa, jonka vieressä on pakenemiseen soveltuvaa avoimempaa maastoa. Metso syö talvella etupäässä männynneulasia ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein. Kuusi on metsolle tärkeä suojapuu ja mänty ravintopuu. Metson ruokailuun käyttämät hakomismännyt ovat yleensä metsätaloudellisesti vähäarvoisia, ja hakomisen eli neulasten syömisen aiheuttama haitta on vähäinen. Metso asuttaa 30–40-vuotiaita sekä tätä varttuneempia metsiä. Metso karttaa puustoltaan tiheimpiä paikkoja, mutta Pohjois-Suomen karuissa ja harvahkoissa metsissä metso suosii tarjolla olevista elinympäristöistä juuri tiheäpuustoisimpia. Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi metso on hyvä indikaattorilaji, jonka tarpeista huolehtiminen metsätaloudessa varmistaa usein myös muiden riistalajien menestymisen.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Teeri

Suomen tihein teerikanta on Pohjanmaalla ja Oulujärven ympäristössä, jossa soita on jopa yli puolet maapinta-alasta. Pohjoisessa levinneisyys ulottuu suunnilleen Metsä- ja Tunturi-Lapin rajoille, missä kanta on kuitenkin harva. Soitimet sijaitsevat useimmiten avosoilla, ja niiden puuttuessa teeret soivat muussa avomaastossa, kuten järvien jäällä. Aiemmin teeriä asusti säännöllisesti peltojen tuntumassa ja peltosoitimet olivat yleisiä, mutta kantojen huvetessa monet peltosoitimet ovat hiljentyneet. Teeren vuotuisen elinpiirin koko on keskimäärin useita kymmeniä hehtaareja. Suurimmillaan elinpiirit ovat alkukeväästä, kukoilla jopa yli 200 hehtaaria. Yksilöiden väliset erot elinpiirin koossa ovat huomattavan suuria. Kanojen laaja kevätelinpiiri voi osittain liittyä ravinnonhankintaan ja hyvän munintakunnon tavoitteluun.
Teeret liikkuvat talvella lähes poikkeuksetta parvissa. Teeriparvet tarvitsevat ruokailupaikaltaan hyvän näkyvyyden joka suuntaan välttääkseen kanahaukan saalistusyritykset. Myös siitä syystä ne suosivat metsänreunan koivuryhmiä tai metsikön sisällä muuta latvustasoa korkeampien koivujen ryhmiä. Vähälumisissa oloissa teeret kuitenkin korvaavat osan koivuravinnosta mustikanversoilla. Talvella teerien pääravintoa ovat koivujen urvut ja versot, joiden lisäksi ne syövät etenkin männynneulasia. Teeret suosivat ruokailupaikkoja, joissa on yli 8-metrisiä koivuja yli 200 runkoa hehtaarilla, sekä keskimääräistä korkeampia koivuja, joissa on kookas latvus ja runsaasti urpuja. Tupasvillan kukinnot, joita esiintyy runsaasti ojittamattomilla soilla, ovat teerelle tärkeä kevätvihanta. Suot sulavat keväällä ensimmäisinä, jolloin soiden pälvipaikoille ilmestyy tupasvillan kukintoja.
Mustikanvarvuston runsaus vaikuttaa positiivisesti teeripoikueiden säilyvyyteen. Suomessa teerien on havaittu kesäaikaan suosivan rämeitä, kangaskorpia ja korpien reunoja, mutta marjojen kypsyttyä ne viihtyvät keskimäärin kuivemmissa maastoissa. Sopiva puuston valtakorkeus teerelle on keskimäärin 11–15 metriä ja latvuspeittävyys 40–60 %.

Teerellä on väljät elinympäristövaatimukset. Teerikanat pesivät miltei kaikissa tarjolla olevissa ympäristöissä ja suosivat rämeitä tai nuoria taimikoita. Poikueet välttävät hakkuuaukeita ja suosivat metsien reuna- vyöhykkeitä ja harvahkoja metsiä, joissa on alikasvoksena kuusta ja runsas mustikanvarvusto. Aikuiset teeret suosivat taimikoita sekä nuoria metsiä ja niiden puoliavoimia reunavyöhykkeitä.

Pyy on runsain Järvi-Suomessa, missä on runsaasti rantalepikoita. Pyy suosii havumetsien nuoria ja varttuneempia metsiä. Pyyt hakeutuvat erityisesti 20–50 vuoden ikäisiin kuusimetsiin sekä vanhoihin, erirakenteisiin kuusimetsiin, joissa molemmissa on runsas lehtipuusto. Pyyn suosimissa metsissä valtapuuston latvuspeittävyys on 60–80 % ja keskikorkeus 11–15 m. Pyy pysyttelee samalla, suhteellisen suppealla alueella ympäri vuoden, ja pyyn reviirit eri vuodenaikoina ovat keskimäärin puoleksi päällekkäisiä. Reviirin keskikoko on noin 15–25 hehtaaria, koirailla pienempi kuin naarailla ja kesällä suurempi kuin talvella.
Pyylle tärkeitä ovat suoja, talvi- ja kevätravinto sekä pienet aukot metsän sisällä. Tärkeitä puulajeja ovat kuusi, lepät ja koivut.
Talvella pyyt harvoin ruokailevat yli kymmenen metrin päässä kuusikosta. Lapissa pyyn esiintyminen noudattelee kuusen levinneisyysrajaa. Mänty voi osaksi korvata kuusen suojapuuna. Lepän urvut ovat pyyn tärkeintä talviravintoa maan etelä- ja keskiosissa ja koivujen urvut pohjoisessa. Naaraiden varhaisvihannan saantia keväällä pidetään pyyn poikastuoton kannalta erityisen tärkeänä. Enintään 30–40 metriä leveät aukot metsän sisällä tarjoavat monipuolista ravintoa keväästä syksyyn, ja metsän suoja on riittävän lähellä.

Pyyn suosimat metsät ovat keskimääräistä hyvätuottoisempia kankaita, joissa on yleensä runsas mustikanvarvusto. Huonoina pyyvuosina lintuja on vain parhaissa elinympäristöissä, hyvinä vuosina jopa kuivilla kankailla ja rämeillä. Etelä-Suomessa parhaita ympäristöjä ovat korvet ja tuoreet kankaat, kun taas pohjoisempana suurimmat pyytiheydet on havaittu varttuneissa taimikoissa ja lehtometsissä. Oulun seudun talousmetsissä metsitetyt, koivuvaltaiset pellot ja ojitetut rämeet ovat osoittautuneet suosituimmiksi elinympäristöiksi.
Metsänhoidollisesti pyyn suosimat metsät ovat ylitiheitä ja niissä on liikaa lehtipuuta. Päinvastoin kuin teerelle, pyylle elinympäristön pirstoutuminen voi aiheuttaa ongelmia, koska se ei mielellään ylitä suuria aukeita. Maatalousmaan pirstomassa metsämaisemassa pyitä on harvoin sellaisissa metsäsaarekkeissa, jotka ovat yli 100 metrin etäisyydellä yhtenäisestä metsästä. Suomessa metsien uudistusalat ovat suhteellisen pieniä, joten pirstoutuminen ei liene pyylle suuri ongelma.

# Riistaeläinten yleiskuvaukset

## Riekko

Riekkoja elää Suomessa sekä Lapin tunturialueella että havumetsävyöhykkeen avo- ja vähäpuustoisilla soilla ja niiden reunametsissä. Riekon levinneisyys käsitti vielä 1950-luvulla lähes koko maan, mutta nykyään riekko on sen elinympäristöjen muutosten vuoksi vetäytymässä kohti pohjoista. Etelä-Suomen riekkokanta on erittäin harva ja pirstoutunut muutamille suovaltaisille alueille.
Riekkokoiraat viettävät talven naaraiden kanssa sekaparvissa. Huhtikuussa koiraat irtautuvat parvista ja valtaavat itselleen reviirin, jota ne puolustavat ja jonne ne houkuttelevat puolisoa äänekkäästi väkättäen.
Riekkopoikueen elinpiirin koko on yleensä alle 20 hehtaaria ja koostuu pääasiassa avoimista tai puoliavoimista turvemaista. Erityisesti avosuot ja niiden vähäpuustoiset reunavyöhykkeet ovat nuorten poikueiden käytössä.

Lisäksi riekkopoikueet käyttävät rämeitä, rämemuuttumia ja luhtaisia alueita, kuten rantaniittyjä. Vartuttuaan poikueet siirtyvät kuivempiin maastoihin soita reunustaville kankaille. Riekon ravinto koostuu talvella pääasiassa koivujen ja pajujen versoista ja norkoista. Sulan maan aikana aikuisen riekon ravintoon kuuluu myös varpujen marjoja, lehtiä ja erityisesti mustikan versoja sekä keväällä tupasvillan kukintoja. Pienet poikaset syövät sekä eläinravintoa kuten sahapistiäisten ja perhosten toukkia, että helposti sulavia kasvinosia kuten karhunsammalten itiöpesäkkeitä, mustikan ja puolukan kukkia ja variksenmarjoja.
Riekko kelpuuttaa reviirikseen alueen, jossa avosoita ja rämeitä on vähintään noin puolet maisemasta. Talousmetsissä aikuiset riekot käyttävät avosoiden reunojen rämemuuttumia, joissa on usein runsas puusto ja kenttäkerros, sekä jonkin verran myös turvemaiden reunoilla olevia tiheitä ja nuoria mäntyvaltaisia taimikoita, jotka rakenteeltaan muistuttavat tunturien pensasmaisia koivu- ja pajukasvustoja. Riekolle sopivaa elinympäristöä havumetsävyöhykkeessä luonnehtii siis avointen tai vähäpuustoisten soiden, rämeiden, kangasmetsien ja näiden vaihettumisvyöhykkeiden mosaiikki.

Suomessa on 34 riistanisäkäs- ja 26 riistalintulajia, jotka luetellaan metsästyslain 5 §:ssä. Kaikki muut eläimet ovat joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Riistaeläimet voidaan jakaa seuraavaan seitsemään ryhmään: hirvieläimet, jäniseläimet, jyrsijät, suurpedot, pienpedot, hylkeet ja muut riistanisäkkäät. Riistalinturyhmiä ovat: hanhet, puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, metsäkanalinnut, peltokanalinnut ja muut riistalinnut. Metsätalouden valinnoilla voidaan vaikuttaa riistaeläimistä erityisesti metsäkanalintujen, jänisten ja hirvieläinten elinympäristöihin.

Riistan suosiminen eri metsissä ja vaihettumisvyöhykkeillä

Suomessa on 34 riistanisäkäs- ja 26 riistalintulajia, jotka luetellaan metsästyslain 5 §:ssä. Kaikki muut eläimet ovat joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Riistaeläimet voidaan jakaa seuraavaan seitsemään ryhmään: hirvieläimet, jäniseläimet, jyrsijät, suurpedot, pienpedot, hylkeet ja muut riistanisäkkäät. Riistalinturyhmiä ovat: hanhet, puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, metsäkanalinnut, peltokanalinnut ja muut riistalinnut. Metsätalouden valinnoilla voidaan vaikuttaa riistaeläimistä erityisesti metsäkanalintujen, jänisten ja hirvieläinten elinympäristöihin.

Riistaeläinten yleiskuvaukset

Kuivuustuhojen ennaltaehkäisy:• Metsänkasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota puuston tuleviin kasvuolosuhteisiin metsän pitkän kiertoajan takia. Vallitsevien ennusteiden mukaan tällä hetkellä istutetut kuuset tulevat kohtaamaan aiempaa voimakkaampia ja toistuvampia kuivuusjaksoja ennen uudistuskypsyyttä.&nbsp;Ruosteenoja, K., Markkanen, T., Venäläinen, A., Räisänen, P., and Peltola, H. 2017: Seasonal soil moisture and drought occurrence in Europe in CMIP5 projections for the 21st century. Climate Dyn., 50, 1177-1192.• Metsänuudistamisessa suositaan kullakin kasvupaikalla parhaiten menestyviä puulajeja&nbsp;Ruosteenoja, K., Markkanen, T., Venäläinen, A., Räisänen, P., and Peltola, H. 2017: Seasonal soil moisture and drought occurrence in Europe in CMIP5 projections for the 21st century. Climate Dyn., 50, 1177-1192. ottaen huomioon ilmaston ennakoidun lämpenemisen aiheuttamat muutokset kasvupaikan kosteudessa.• Etelä-Suomessa viljellään kuusta harkiten vain sille sopiville kasvupaikoille.• Kuivuudesta kärsiville kohteille, kuten kumpareille, mäkimaille ja karkeajakoisille maapohjille, suositellaan uudistushakkuun jälkeen kuivuutta paremmin kestävien puulajien ja sekapuuston suosimista.• Lisätään sekapuustoisuutta ja lehtipuusekoitusta, suosimalla kuusenuudistamisessa kuusi-lehtipuu tai kuusi-mäntyseosta. Sekapuusto kestää paremmin kuivuutta ja bioottisia tuhoja.&nbsp;• Metsänuudistamisen yhteydessä puulajivalinnoilla, siementen alkuperällä ja jalostuksella on suuri merkitys muutoksiin sopeutuvan taimikon aikaansaamiselle&nbsp;Tuomenvirta H., Haavisto R., Hildén M., Lanki T., Luhtala S., Meriläinen P., Mäkinen K., Parjanne A., Peltonen-Sainio P., Pilli-Sihvola K., Pöyry J., Sorvali J., Veijalainen N. 2018. Sää- ja ilmastoriskit Suomessa - Kansallinen arvio. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 43/2018. 107 s.&nbsp;.• Voimakasta kasvatusharvennusta tulee välttää kuivuuden aikana.

**Kuivuustuhojen ennaltaehkäisy:**• Metsänkasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota puuston tuleviin kasvuolosuhteisiin metsän pitkän kiertoajan takia. Vallitsevien ennusteiden mukaan tällä hetkellä istutetut kuuset tulevat kohtaamaan aiempaa voimakkaampia ja toistuvampia kuivuusjaksoja ennen uudistuskypsyyttä. • Metsänuudistamisessa suositaan kullakin kasvupaikalla parhaiten menestyviä puulajeja ottaen huomioon ilmaston ennakoidun lämpenemisen aiheuttamat muutokset kasvupaikan kosteudessa.• Etelä-Suomessa viljellään kuusta harkiten vain sille sopiville kasvupaikoille.• Kuivuudesta kärsiville kohteille, kuten kumpareille, mäkimaille ja karkeajakoisille maapohjille, suositellaan uudistushakkuun jälkeen kuivuutta paremmin kestävien puulajien ja sekapuuston suosimista.• Lisätään sekapuustoisuutta ja lehtipuusekoitusta, suosimalla kuusenuudistamisessa kuusi-lehtipuu tai kuusi**-**mäntyseosta. Sekapuusto kestää paremmin kuivuutta ja bioottisia tuhoja. • Metsänuudistamisen yhteydessä puulajivalinnoilla, siementen alkuperällä ja jalostuksella on suuri merkitys muutoksiin sopeutuvan taimikon aikaansaamiselle .• Voimakasta kasvatusharvennusta tulee välttää kuivuuden aikana.

Ennusteiden mukaan kuivuusjaksot tulevat voimistumaan ja yleistymään . Riskienhallinnan perusedellytyksenä on kasvupaikalle sopiva, terve ja hyväkuntoinen puusto.

Kuivuustuhojen torjunta

Kuivuustuhojen ehkäisy

Lahopuun turvaamisen hyödyt monimuotoisuudelle Suomessa on noin 4000-5000 eliölajia, jotka tarvitsevat lahoavaa puuta elääkseenSiitonen, J., 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecol. Bull. 49, 11–41.. Lahopuun määrän väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy viidesosalle uhanalaisista metsälajeista ja yksi uhanalaisuuden syistä kolmasosalle metsälajeistaHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa. Puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Lahopuusta riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee. Monimuotoinen lahopuueliöstö pitää myös osaltaan huolen siitä, etteivät yksittäiset tuholaislajit pääse runsastumaan liikaa. Lahopuun ominaisuuksien vaikutus monimuotoisuuteen Vaateliaiden ja uhanalaisten lajien esiintyminen metsikössä on riippuvaista lahopuun määrästä, mutta eri lajit vaativat lahopuulta myös erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erilaiset lahopuukuoriaiset säilyvät pääosin kohteella, kun kuollutta puuta on vähintään 10–30 m³/haMartikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.,&nbsp;Ranius, T. &amp;amp; Jonsson, M. 2007: Theoretical expectations for thresholds in the relationship between number of wood-living species and amount of coarse woody debris: a case study in spruce forests. J. Nat. Conserv. 15: 120-130.. Uhanalaisten kääpien säännöllinen esiintyvyys kohteella puolestaan edellyttää vähintään 20–30 m³/ha&nbsp;Junninen, K. &amp;amp; Komonen, A. 2011: Conservation ecology of boreal polypores: a review. Biol. Conserv. 144: 11-20.,Ylisirniö, A. L., Penttilä, R., Berglund, H., ym. 2012: Dead wood and polypore diversity in natural post-fire succession forests and managed stands – lessons for biodiversity management in boreal forests. For. Ecol. Manage. 286: 16-27.,Ylisirniö, A.-L., Mönkkönen, M., Hallikainen, V., Ranta-Maunu, T. &amp;amp; Kouki, J. 2016: Woodland key habitats in preserving polypore diversity in boreal forests: Effects of patch size, stand structure and microclimate. Forest Ecology and Management 373: 138–148.. Kun lahopuuta on paljon, sitä on yleensä myös monenlaista: on eri puulajeja, järeyksiä ja lahoasteita erilaisissa ympäristöissä. Lahopuun puulaji, läpimitta ja lahoaste määrittävät sitä, mitkä uhanalaiset lajit siinä asustavat. Lisäksi pysty- ja maalahopuilla viihtyvät erilaiset eliöt, kovakuoriaisten viihtyessä pystypuissa ja kääpien maapuissaJunninen, K. &amp;amp; Komonen, A. 2011: Conservation ecology of boreal polypores: a review. Biol. Conserv. 144: 11-20.,Andersson, J., Hjältén, J. &amp;amp; Dynesius, M. 2015: Wood-inhabiting beetles in low stumps, high stumps and logs on boreal clear-cuts: implications for dead wood management. PLoS One 10: e0118896.. Kuolleen puun lajisto myös muuttuu lahoamisen edetessä, sillä eri lajit hyötyvät eri asteisesti lahonneesta puustaJonsell, M., Abrahamsson, M., Widenfalk, L. &amp;amp; Lindbladh, M. 2019: Increasing influence of the surrounding landscape on saproxylic beetle communities over 10 years succession in dead wood. For. Ecol. Manage. 440: 267-284.. Lajistoon vaikuttavat myös lahopuussa elävät muut lajiryhmät. Esimerkiksi sienet vaikuttavat lahoamisnopeuteen ja siten välillisesti siihen, miten kauan puu säilyy jollekin tietylle kovakuoriaislajille asumiskelpoisenaJonsell, M., Schroeder, M. &amp;amp; Weslien, J. 2005: Saproxylic beetles in high stumps of spruce: Fungal flora important for determining the species composition. Scandinavian Journal of Forest Research 20: 54-62.,Abrahamsson, M. &amp;amp; Lindbladh, M. 2006: A comparison of saproxylic beetle occurrence between man-made high- and low-stumps of spruce (Picea abies). For. Ecol. Manage. 226: 230-237.. Suurin osa kuolleella puulla elävistä lajeista elää läpimitaltaan yli 10 cm kuolleilla puilla, mutta osa lajeista on erikoistunut elämään hyvin järeillä yli 20 tai 30 cm paksuilla rungoillaTikkanen, O.-P. ym. 2006. Red-listed boreal forest species of Finland: associations with forest structure, tree species, and decaying wood. Annales Zoologici Fennici, 43, 373-383.. Esimerkiksi kääpälajien lukumäärä voi olla yli kaksinkertainen lahopuun järeyden kasvaessa yli 20 cm läpimittaluokkaanSippola, A.-L., Similä, M., Mönkkönen, M. &amp;amp; Jokimäki, J. 2004. Diversity of polyporous fungi (Polyporaceae) in northern boreal forests: effects of forest site type and logging intensity. Scandinavian Journal of Forest Research 19: 152–163.. Järeät lahopuut ovat olosuhteiltaan vakaampia ja niiden lahoaminen kestää kauemmin kuin ohuempien runkojen, minkä vuoksi niiden tarjoamat lahopuuelinympäristöt ovat pitkäikäisempiä. Lahoasteen luokittelu Lahoaminen jaetaan tyypillisesti neljään luokkaan niin, että ensimmäiseen lahoasteeseen kuuluvat tuoreet, juuri kuolleet puut ja viimeiseen luokkaan pehmeät ja pitkälle lahonneet puut. Kuolleen puun lahoasteen määrityksessä arvioidaan rungon keskimääräinen lahoaste tilavuudella painottaen. Apuna käytetään puukkoa, jota painellaan kohtalaisella voimalla puuhun eri kohdista. Aputuntomerkit ovat tärkeitä määrittelyssä, sillä yli 2 m korkeudella oleva puun osa joudutaan käytännössä arvioimaan silmävaraisesti. Lahoasteluokitusta hyödyntäen voidaan lisäksi arvioida lahopuujatkumo seuraavalla luokituksella: 1 = heikko lahopuujatkumo; valtaosa kuvion kuolleista puista joko kuollutta pystypuustoa tai kovia maapuita, vanhempia maapuita korkeintaan yksitellen. 2 = kohtalainen lahopuujatkumo; kuviolla kuolleen pystypuuston ja kovien maapuiden lisäksi vähintään noin kolmasosa kuolleesta puustosta pidemmälle lahonneita (keskilahoja ja pitkälle lahonneita) maapuita. 3 = hyvä lahopuujatkumo; kuviolla vähintään noin kolmasosa maapuurungoista on pitkälle lahonneita, vähintään noin kolmasosa keskilahoja ja korkeintaan noin kolmasosa vielä kovia, melko äskettäin kuolleita. Lahoasteen 1 puu on puuainekseltaan kova ja puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin. Kaarna ei ole yleensä vielä sanottavasti irronnut eivätkä oksat karisseet. Kuva: © Hannes Pasanen Lahoasteen 2 puu on vielä melko kova ja puukko tunkeutuu puuhun 1–2 cm. Oksat ovat alkaneet karista ja havupuilla kaarna on alkanut irrota. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahoasteen 3 puu on melko pehmeä ja puukko tunkeutuu puuhun 3–5 cm. Havupuu on menettänyt kaarnansa, mutta kaarnaa voi olla vielä tyvellä. Lehtipuilla kaarna/tuohi on vielä tavallisesti jäljellä, mutta runko on jo alkanut lahota. Puiden oksat ovat pääosin karisseet ja jäljellä on vain isoimpien oksien rankoja. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahoasteen 4 puun runko on pehmennyt ja puukko tunkeutuu puuhun helposti kahvaa myöten. Runko pysyy enää vain kaarnan/tuohen tukemana koossa. Lehtipuilla tavallisesti kaikki oksat karisseet. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahopuiden säästäminen Olemassa olevan maa- ja pystylahopuun säästäminen kaikissa metsänhoitotoimissa on tehokkain keino lisätä lahopuun määrää talousmetsissä ja auttaa lahopuusta riippuvaista lajistoa. Kuolleen puun korjuuta energiapuuksi tulisi välttää sekä pyrkiä säilyttämään olemassa olevat kuolleet puut ehjinä puunkorjuun ja maanmuokkauksen yhteydessä. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Eniten tulisi nähdä vaivaa järeiden, pitkälle lahonneiden puunrunkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan. Talousmetsissä olemassa oleva kuolleen puun määrä ja laatu riippuvat metsien käsittelyhistoriasta, käytetystä kiertoajasta, toteutetusta puunkorjuusta sekä mahdollisista metsätuhoista. Lahopuumäärä on uudistuskypsissä talousmetsissä selvästi korkeampi kuin nuoremmissa ikäluokissaKorhonen, K.T., Ahola, A., Heikkinen, J., ym. 2021. Forests of Finland 2014–2018 and their development 1921–2018. Silva Fennica 55: 10662.. Vanhoissa talousmetsissä lahopuuta on ehtinyt kertyä harvennusten jälkeen yksittäisten puiden tai puuryhmien kuollessa erilaisten luontaisten häiriöiden seurauksena. Uudistushakkuissa lahopuumäärä vähenee sen tahattoman tuhoutumisen myötä puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa sekä, mikäli kuollutta puuta korjataan energiapuuna tai kotitarpeeksi. Talousmetsien lahopuusta suuri osa on kantoja tai pieniläpimittaisia hakkuutähdelatvuksia ja raivattuja runkoja. Pieniläpimittaista lahopuuta syntyy talousmetsissä runsaasti, minkä vuoksi niillä elävissä lajeissa ei ole merkittävästi uhanalaisia lajeja. Kuitenkin kantojen ja hakkuutähteiden osittainen säästäminen energiapuun korjuualoilla on suositeltavaa. Lahopuiden siirtäminen Lahopuita voi siirtää hakkuu- tai ajokoneen kouralla tai maanmuokkausta tehtäessä kaivinkoneella silloin, kun puut ovat ilmeisessä riskissä joutua yliajetuiksi. Lahopuista parhaiten siirtelyä kestävät vastikään kuolleet ja kaatuneet puut sekä sellaiset tuulenkaadot, joiden runko makaa vielä oksiensa varassa. Pidemmälle lahonneet havupuut sekä lehtipuut eivät kestä siirtelyä, ja ne tulisi pyrkiä kiertämään. Uudistusalalla lahopuita voidaan siirtää esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen yhteyteen, jolloin ne eivät haittaa tulevaa metsänkäsittelyä. Lahopuun lisäämisen keinot Olemassa olevan lahopuun säästämisen lisäksi muita keinoja lahopuumäärän lisäämiseen ovat mm. pysyvästi jätetyt elävät säästöpuut hakkuissa, luontokohteiden säästäminen käsittelyiden ulkopuolelle, tekopökkelöiden katkaiseminen elävistä puista hakkuissa sekä uudistamisen kiertoajan pidentäminen. Elävät säästöpuut kuolevat aikanaan joko pystyyn tai kaatuvat ja tulevat siten osaksi lahopuujatkumoa. Luontokohteiden rajaaminen käsittelyiden ulkopuolelle lisää lahopuumäärää itseharvenemisen ja luontaisten häiriöiden kautta. Tekopökkelöiden tekeminen tuottaa nopeasti lahopuuta. Pitkällä aikavälillä myös kiertoajan pidentäminen tuottavaa puuston itseharvenemisen ja kuolemisen kautta lahopuutaTikkanen, O.-P., Matero, J., Mönkkönen, M., Juutinen, A. &amp;amp; Kouki, J. 2012. To thin or not to thin: bio-economic analysis of two alternative practices to increase amount of coarse woody debris in managed forests. European Journal of Forest Research 131: 1411–1422.,Tikkanen, O.-P., Heinonen, T., Kouki, J. &amp;amp; Matero, J. 2007: Habitat suitability models of saproxylic red-listed boreal forest species in long-term matrix management: cost-effective measures for multi-species conservation. Biol. Conserv. 140: 359-372.. Lahopuuhun liittyvien riskien huomioiminen Lahopuun määrän lisäämisessä tulee huomioida, voivatko kuolleet puut aiheuttaa lisääntyneen hyönteis- tai sienituhoriskin. Runsas vaurioituneen ja tuoreen kuolleen puun määrä voivat lisätä riskejä. Kuitenkin vain pieni osa hyönteis- ja lahottajasienienilajeista on metsätaloudelle haitallisia, eläviin havupuihin iskeytyviä tuholaisia tai taudinaiheuttajia. Havupuista syntyneitä tuoreita tuulenkaatoja tai muita vaurioituneita eläviä havupuita koskee metsätuholain mukainen poisvientivelvoite siltä osin kuin niiden määrä ylittää laissa asetetun kynnysarvon. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tuhokohteille on suositeltavaa jättää lain sallima määrä tuhon vaurioittamia puita ja korjata vain siitä ylimenevä osuus. Toisinaan taloudellisesta näkökulmasta suuremman kuolleen puun määrän korjaaminen on perusteltua. Lisäksi on suositeltavaa säästää kaikki jo kuolleet puut sekä vaurioituneet lehtipuut, joiden poistamista laki ei edellytä. Havupuussa, josta kaarna on irronnut tai on halkeilemassa irti, kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset eivät enää ruokaile ja lisäänny, eivätkä ne lisää hyönteistuhoriskiä. Päinvastoin, kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa tuhon leviämistä. Jo kuolleet puut voi jättää huoletta lahoamaan metsään. Kirjanpainajien jälkeen kuolleita puita asuttavat myös useat muut hyönteiset sekä lahottajasienet ja linnut.&nbsp;Melin, M., Laakso, T., Kärkkäinen, L., Packalen, T. &amp;amp; Viiri, H. 2021. Kirjanpainajatuhot, suojelualueet ja aluevaraukset – lainsäädäntö ja mahdolliset ongelmakohdat tuhojen levitessä. Metsätieteen aikakauskirja 2021-10522. Tieteen tori. 9 s. Näistä kaarnansa pudottaneista kuusista ei ole enää metsätuhoriskiä, joten ne voi huoletta jättää metsään lahopuuksi. Kuva: © Laura Nikinmaa. Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, jolla voi elää lahottajaeliöstöä. Metsänkäsittelyssä suositellaan säästämään lahopuut, erityisesti järeät rungot. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Kuva: © Manne Viljamaa.

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun turvaamisen hyödyt monimuotoisuudelle

Suomessa on noin 4000-5000 eliölajia, jotka tarvitsevat lahoavaa puuta elääkseen. Lahopuun määrän väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy viidesosalle uhanalaisista metsälajeista ja yksi uhanalaisuuden syistä kolmasosalle metsälajeista. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa. Puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Lahopuusta riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee. Monimuotoinen lahopuueliöstö pitää myös osaltaan huolen siitä, etteivät yksittäiset tuholaislajit pääse runsastumaan liikaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun ominaisuuksien vaikutus monimuotoisuuteen

Vaateliaiden ja uhanalaisten lajien esiintyminen metsikössä on riippuvaista lahopuun määrästä, mutta eri lajit vaativat lahopuulta myös erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erilaiset lahopuukuoriaiset säilyvät pääosin kohteella, kun kuollutta puuta on vähintään 10–30 m³/ha, . Uhanalaisten kääpien säännöllinen esiintyvyys kohteella puolestaan edellyttää vähintään 20–30 m³/ha ,,. Kun lahopuuta on paljon, sitä on yleensä myös monenlaista: on eri puulajeja, järeyksiä ja lahoasteita erilaisissa ympäristöissä.
Lahopuun puulaji, läpimitta ja lahoaste määrittävät sitä, mitkä uhanalaiset lajit siinä asustavat. Lisäksi pysty- ja maalahopuilla viihtyvät erilaiset eliöt, kovakuoriaisten viihtyessä pystypuissa ja kääpien maapuissa,. Kuolleen puun lajisto myös muuttuu lahoamisen edetessä, sillä eri lajit hyötyvät eri asteisesti lahonneesta puusta. Lajistoon vaikuttavat myös lahopuussa elävät muut lajiryhmät. Esimerkiksi sienet vaikuttavat lahoamisnopeuteen ja siten välillisesti siihen, miten kauan puu säilyy jollekin tietylle kovakuoriaislajille asumiskelpoisena,.
Suurin osa kuolleella puulla elävistä lajeista elää läpimitaltaan yli 10 cm kuolleilla puilla, mutta osa lajeista on erikoistunut elämään hyvin järeillä yli 20 tai 30 cm paksuilla rungoilla. Esimerkiksi kääpälajien lukumäärä voi olla yli kaksinkertainen lahopuun järeyden kasvaessa yli 20 cm läpimittaluokkaan. Järeät lahopuut ovat olosuhteiltaan vakaampia ja niiden lahoaminen kestää kauemmin kuin ohuempien runkojen, minkä vuoksi niiden tarjoamat lahopuuelinympäristöt ovat pitkäikäisempiä.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahoasteen luokittelu

Lahoaminen jaetaan tyypillisesti neljään luokkaan niin, että ensimmäiseen lahoasteeseen kuuluvat tuoreet, juuri kuolleet puut ja viimeiseen luokkaan pehmeät ja pitkälle lahonneet puut. Kuolleen puun lahoasteen määrityksessä arvioidaan rungon keskimääräinen lahoaste tilavuudella painottaen. Apuna käytetään puukkoa, jota painellaan kohtalaisella voimalla puuhun eri kohdista. Aputuntomerkit ovat tärkeitä määrittelyssä, sillä yli 2 m korkeudella oleva puun osa joudutaan käytännössä arvioimaan silmävaraisesti.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahoasteen luokittelu

### Kuolleen puun lahoasteen luokittelu käyttäen neliportaista järjestelmää.

##  [Kuolleen puun lahoasteen luokittelu käyttäen neliportaista järjestelmää.](/fi/node/2207)

Table
| Lahoasteluokka | Tuntomerkit | Aputuntomerkit |
| 1 | Puuainekseltaan kova. Puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin. | Yleensä kaarna ei ole vielä sanottavasti irronnut eivätkä oksat karisseet. Luokkaan kuuluvat myös kovat kelopuut, joissa puuaines ei ole alkanut lahota. |
| 2 | Pintalaho. Puukko tunkeutuu puuhun 1-2 cm. | Oksat ovat alkaneet karista, havupuilla kaarna on alkanut irrota. Lehtipuilla on kääpien itiöemiä puun yläosassa usein runsaasti. |
| 3 | Melko pehmeä. Puukko tunkeutuu puuhun 3-5 cm. | Havupuu menettänyt kaarnansa, mutta kaarnaa usein tyvellä. Lehtipuilla kaarna/ tuohi on tavallisesti jäljellä, mutta runko on alkanut lahota. Puiden oksat ovat pääosin karisseet ja jäljellä on vain isoimpien oksien rankoja. Osa latvasta on usein pudonnut. |
| 4 | Runko pehmennyt. Puukko tunkeutuu puuhun helposti kahvaa myöten. | Runko pysyy vain kaarnan/tuohen tukemana koossa. Lehtipuilla tavallisesti kaikki oksat karisseet. Puu on useimmiten katkennut, vain tyvipökkelö on pystyssä. |

Lahoasteluokitusta hyödyntäen voidaan lisäksi arvioida **lahopuujatkumo** seuraavalla luokituksella:
1 = heikko lahopuujatkumo; valtaosa kuvion kuolleista puista joko kuollutta pystypuustoa tai kovia maapuita, vanhempia maapuita korkeintaan yksitellen.
2 = kohtalainen lahopuujatkumo; kuviolla kuolleen pystypuuston ja kovien maapuiden lisäksi vähintään noin kolmasosa kuolleesta puustosta pidemmälle lahonneita (keskilahoja ja pitkälle lahonneita) maapuita.
3 = hyvä lahopuujatkumo; kuviolla vähintään noin kolmasosa maapuurungoista on pitkälle lahonneita, vähintään noin kolmasosa keskilahoja ja korkeintaan noin kolmasosa vielä kovia, melko äskettäin kuolleita.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuiden säästäminen

Olemassa olevan maa- ja pystylahopuun säästäminen kaikissa metsänhoitotoimissa on tehokkain keino lisätä lahopuun määrää talousmetsissä ja auttaa lahopuusta riippuvaista lajistoa. Kuolleen puun korjuuta energiapuuksi tulisi välttää sekä pyrkiä säilyttämään olemassa olevat kuolleet puut ehjinä puunkorjuun ja maanmuokkauksen yhteydessä. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Eniten tulisi nähdä vaivaa järeiden, pitkälle lahonneiden puunrunkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan.
Talousmetsissä olemassa oleva kuolleen puun määrä ja laatu riippuvat metsien käsittelyhistoriasta, käytetystä kiertoajasta, toteutetusta puunkorjuusta sekä mahdollisista metsätuhoista. Lahopuumäärä on uudistuskypsissä talousmetsissä selvästi korkeampi kuin nuoremmissa ikäluokissa. Vanhoissa talousmetsissä lahopuuta on ehtinyt kertyä harvennusten jälkeen yksittäisten puiden tai puuryhmien kuollessa erilaisten luontaisten häiriöiden seurauksena. Uudistushakkuissa lahopuumäärä vähenee sen tahattoman tuhoutumisen myötä puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa sekä, mikäli kuollutta puuta korjataan energiapuuna tai kotitarpeeksi.
Talousmetsien lahopuusta suuri osa on kantoja tai pieniläpimittaisia hakkuutähdelatvuksia ja raivattuja runkoja. Pieniläpimittaista lahopuuta syntyy talousmetsissä runsaasti, minkä vuoksi niillä elävissä lajeissa ei ole merkittävästi uhanalaisia lajeja. Kuitenkin kantojen ja hakkuutähteiden osittainen säästäminen energiapuun korjuualoilla on suositeltavaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuiden siirtäminen

Lahopuita voi siirtää hakkuu- tai ajokoneen kouralla tai maanmuokkausta tehtäessä kaivinkoneella silloin, kun puut ovat ilmeisessä riskissä joutua yliajetuiksi. Lahopuista parhaiten siirtelyä kestävät vastikään kuolleet ja kaatuneet puut sekä sellaiset tuulenkaadot, joiden runko makaa vielä oksiensa varassa. Pidemmälle lahonneet havupuut sekä lehtipuut eivät kestä siirtelyä, ja ne tulisi pyrkiä kiertämään. Uudistusalalla lahopuita voidaan siirtää esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen yhteyteen, jolloin ne eivät haittaa tulevaa metsänkäsittelyä.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun lisäämisen keinot

Olemassa olevan lahopuun säästämisen lisäksi muita keinoja lahopuumäärän lisäämiseen ovat mm. pysyvästi jätetyt elävät [säästöpuut ](/fi/toimenpiteet/saastopuiden-jattaminen)hakkuissa, [luontokohteiden ](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/luontokohteiden-turvaaminen)säästäminen käsittelyiden ulkopuolelle, [tekopökkelöiden ](/fi/toimenpiteet/tekopokkeloiden-tekeminen)katkaiseminen elävistä puista hakkuissa sekä uudistamisen [kiertoajan pidentäminen](/fi/toimenpiteet/puuston-kiertoajan-pidentaminen).
Elävät säästöpuut kuolevat aikanaan joko pystyyn tai kaatuvat ja tulevat siten osaksi lahopuujatkumoa. Luontokohteiden rajaaminen käsittelyiden ulkopuolelle lisää lahopuumäärää itseharvenemisen ja luontaisten häiriöiden kautta. Tekopökkelöiden tekeminen tuottaa nopeasti lahopuuta. Pitkällä aikavälillä myös kiertoajan pidentäminen tuottavaa puuston itseharvenemisen ja kuolemisen kautta lahopuuta,.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuuhun liittyvien riskien huomioiminen

Lahopuun määrän lisäämisessä tulee huomioida, voivatko kuolleet puut aiheuttaa lisääntyneen hyönteis- tai sienituhoriskin. Runsas vaurioituneen ja tuoreen kuolleen puun määrä voivat lisätä riskejä. Kuitenkin vain pieni osa hyönteis- ja lahottajasienienilajeista on metsätaloudelle haitallisia, eläviin havupuihin iskeytyviä tuholaisia tai taudinaiheuttajia.
Havupuista syntyneitä tuoreita tuulenkaatoja tai muita vaurioituneita eläviä havupuita koskee metsätuholain mukainen poisvientivelvoite siltä osin kuin niiden määrä ylittää laissa asetetun kynnysarvon. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tuhokohteille on suositeltavaa jättää lain sallima määrä tuhon vaurioittamia puita ja korjata vain siitä ylimenevä osuus. Toisinaan taloudellisesta näkökulmasta suuremman kuolleen puun määrän korjaaminen on perusteltua. Lisäksi on suositeltavaa säästää kaikki jo kuolleet puut sekä vaurioituneet lehtipuut, joiden poistamista laki ei edellytä.
Havupuussa, josta kaarna on irronnut tai on halkeilemassa irti, kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset eivät enää ruokaile ja lisäänny, eivätkä ne lisää hyönteistuhoriskiä. Päinvastoin, kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa tuhon leviämistä. Jo kuolleet puut voi jättää huoletta lahoamaan metsään. Kirjanpainajien jälkeen kuolleita puita asuttavat myös useat muut hyönteiset sekä lahottajasienet ja linnut.

# Lahopuun turvaaminen

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Lahopuun turvaaminen

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Lahopuun turvaaminen

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Lahopuun turvaaminen

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Lahopuun turvaaminen

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Lahopuun turvaaminen

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Lahopuun turvaaminen

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Lahopuun turvaaminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

**Lahopuun määrän ylläpitämisen ja lisäämisen keinot metsänkäsittelyssä:**• Lahopuuston tahattoman tuhoutumisen välttäminen hakkuissa.• Häiriöiden tai kilpailun vuoksi kuolleiden runkojen korjaamatta jättäminen, metsätuholain vaatimukset huomioiden.• Järeän kuolleen puun energiakäytöstä pidättäytyminen.• Aktiivinen lahopuun tuottaminen tekemällä tekopökkelöitä hakkuissa.• Normaalia suuremman elävän säästöpuumäärän jättäminen hakkuualoille.• Arvokkaiden luontokohteiden ja suojavyöhykkeiden jättäminen kokonaan käsittelyn ulkopuolelle.• Kiertoaikojen pidentäminen.

Olemassa olevan, eri asteisesti lahonneen puuston säästäminen hakkuussa on merkittävin ja kustannustehokkain keino ylläpitää lahopuun määrää talousmetsissä. Olemassa olevan lahopuun tuhoutumista vältetään hakkuiden ja maanmuokkauksen yhteydessä. Lahopuusta riippuvaisten lajien ylläpitäminen edellyttää uusien lahopuiden jatkuvaa muodostumista eli lahopuujatkumoa, minkä vuoksi lahopuumäärää voidaan tarvittaessa lisätä myös muilla keinoilla.

**Kasvatushakkuut ja uudistushakkuut:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Maalahopuiden tuhoutumista vältetään. Järeät pitkälle lahonneet rungot kierretään. Tuoreet järeät lahopuut voidaan myös siirtää pois tieltä. • Lahopuukeskittymään on suositeltavaa sijoittaa säästöpuuryhmä, jolloin olemassa oleva lahopuu säästyy varmemmin hakkuissa sekä kohteeseen muodostuu luontainen lahopuujatkumo. • Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuollutta puuta ei korjata energiapuuksi. Lahonneella puulla ei ole juuri arvoa energiapuuna.• Pystyyn kuolleet puut voi kaataa, jos puun mahdollinen myöhempi kaatuminen voisi aiheuttaa turvallisuusriskin.

**Maanmuokkaus:**• Maalahopuiden tuhoutumista vältetään. Järeät pitkälle lahonneet rungot kierretään. Tuoreet järeät lahopuut siirretään pois tieltä sellaiseen kohtaan, jota ei muokata, esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen sisälle. • Maanmuokkauksessa on suositeltavaa käyttää mätästystä ja laikutusta äestyksen tai aurauksen sijaan kohteilla, joilla lahopuuta on tavallista enemmän. Jatkuvaa muokkausjälkeä tekevä maanmuokkaus vaikeuttaa lahopuun tuhoutumisen välttämistä.

**Jatkuva kasvatus:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Jatkuva kasvatus voi säästää kuollutta puuta paremmin kuin tasaikäisrakenteinen kasvatus, koska siinä ei tehdä päätehakkuuta tai maanmuokkausta, eikä yleensä korjata energiapuuta.• Toistuvat poimintahakkuut voivat ehkäistä kuolleiden puiden muodostumista, minkä vuoksi aktiivinen lahopuun tuottaminen tekopökkelöillä on suositeltavaa.

# Lahopuun turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Lahopuun turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Lahopuun turvaaminen

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, mikä voi olla vastikään kuollutta kovaa puuta tai jo pitkälle lahonnutta puuta. Neljännes suomalaisen metsän lajeista on jossain elämänsä vaiheessa riippuvainen lahopuusta. Erityisesti järeän lahopuun vähäinen määrä talousmetsissä on merkittävin metsälajien uhanalaisuuden syy ja uhkatekijä. Lahopuueliöstön kannan ylläpitäminen edellyttää uusien, eri puulajien lahopuiden jatkuvaa muodostumista eli lahopuujatkumoa, koska yksittäinen puu on jatkuvan lahoamisensa takia eliöille vain tilapäinen elinympäristö.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Lahopuun turvaaminen

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Luontainen uudistaminen on hitaampaa ja epävarmempaa kuin viljellen uudistaminen. Viljavammilla alueilla uudistaminen viljellen tuottaa nopeasti ja tehokkaasti runsaskasvuisen puuston. Luontainen uudistaminen sopii erityisesti karuimmille paikoille, joilla puuston kasvu on hidasta. Kokonaisuutena tarkasteltuna uudistaminen viljelemällä kasvattaa puuston hiilivarastoa nopeammin kuin luontainen uudistaminen. Uudistamisessa tehtävä maanmuokkaus parantaa istutustaimien, kylvösiementen ja luontaisesti syntyneiden taimien kasvuoloja ja elossa säilymistäMayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.. Maanmuokkaus voi jopa kaksinkertaistaa puuston kasvunopeudenLuoranen, J., Saksa, T., Finér, L., Tamminen, P. 2007. Metsämaan muokkausopas. Gummerus Kirjapaino Oy. 75 s.Grossnickle, S. C. 2018. Seedling establishment on a forest restoration site – An ecophysiological perspective. Reforesta 6: 110–139. Egnell, G., Jurevics, A., Peichl, M. 2015. Negative effects of stem and stump harvest and deep soil cultivation on the soil carbon and nitrogen pools are mitigated by enhanced tree growth. Forest Ecology and Management 338: 57–67.Örlander, G., Gemmel, P., Hunt, J. 1990. Site preparation: a Swedish overview. FRDA Report 105. Forestry Canada and B. C. Ministry of Forests. ISSN 0835-0752.. Karuilla kohteilla puuston kehitys on kuitenkin hidasta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 10–35 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniinJansson, G. ym. 2017. The genetic and economic gains from forest tree breeding programmes in Scandinavia and Finland, Scandinavian Journal of Forest Research, 32:4, 273-286.Haapanen, M. 2020. Performance of genetically improved Norway spruce in one-third rotation-aged progeny trials in southern Finland. Scand J For Res 35: 221-226.Haapanen, M. ym. 2016. Realized and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Europ J For Res. 135(6):997–1009.. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Maanmuokkaus voi hetkellisesti vähentää maaperän hiilivarastoaMayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.. Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset hiilihäviöt maaperästä korvautuvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvullaLaine, T., Luoranen, J. &amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2019. Metsämaan muokkaus: kirjallisuuskatsaus maanmuokkauksen vaikutuksista metsänuudistamiseen. Mjöfors,K. Et al. 2017. Indications that site preparation increases forest ecosystem carbon stocks in the long term Scand. J. For. Res., 32 (2017), pp. 717-725Jandl, R. et al. 2017. Byrne How strongly can forest management influence soil carbon sequestration? Geoderma, 137 (2007), pp. 253-268.W.L. Mason, B.C. Nicol, M.P. Perks Mitigation potential of sustainably managed forest. In Combating climate change – a role for UK forests D.J. Read, P.H. Freer-Smith, J.I.L. Morison, N. Hanley, C.C. West, P. Snowdon (Eds.), An assessment of the potential of the UK’s trees and woodlands to mitigate and adapt to climate change. The synthesis report. The, Stationery Office (2009).Trettin, C. et al. 2011. Recovery of carbon and nutrient pools in a northern forested wetland 11 years after harvesting and site preparation For. Ecol. Manage., 262 (2011), pp. 1826-1833.. Turvemailla vesitalouden huomiointi metsänuudistamisessa on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää. Toimenpide aiheuttaa vesistöhaittoja ja voimakas kuivuminen lisää turpeen hajoamisesta syntyviä hiilipäästöjä. Ojien kunnostuksessa kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden kunnostaminen on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin mahdollisimman matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa. Turpeen hajoaminen ja siitä johtuvat ilmastoa lämmittävät hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattuHeiskanen, M., Bergström, I., Kosenius, A-K., Laakso, T., Lindholm, T., Mattsson, T., Mäkipää, R., Nieminen, M., Ojanen, P., Rankinen, K., Tolvanen, A., Viitala, E-J., &amp;amp; Peltoniemi, M. (2020). Suometsien hoidon tuet ja niiden ilmasto-, vesistö- ja biodiversiteettivaikutukset. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2020. Luonnonvarakeskus (Luke).. Tämän takia kuivatusta on syytä parantaa vain silloin, kun se kohentaa selvästi puuston kasvuoloja. Tällöin puuston lisääntyneen kasvun aikaansaama hiilinielu voi lyhyellä aikajänteellä kompensoida turpeen hajotuksen lisääntymisen aiheuttamia päästöjä. Etenkin rehevillä, ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla toistuvat kunnostusojitukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat. Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta. Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston&nbsp;lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta. Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta. Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen. Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen). Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta. Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla. Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä. Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä. Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus. Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa. Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi. Siemenen alkuperällä iso merkitys Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia. Metsänviljelymateriaalin laatu Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä. Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. [20]&nbsp;Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.[21][22][23]

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Luontainen uudistaminen on hitaampaa ja epävarmempaa kuin viljellen uudistaminen. Viljavammilla alueilla uudistaminen viljellen tuottaa nopeasti ja tehokkaasti runsaskasvuisen puuston. Luontainen uudistaminen sopii erityisesti karuimmille paikoille, joilla puuston kasvu on hidasta. Kokonaisuutena tarkasteltuna uudistaminen viljelemällä kasvattaa puuston hiilivarastoa nopeammin kuin luontainen uudistaminen.
Uudistamisessa tehtävä maanmuokkaus parantaa istutustaimien, kylvösiementen ja luontaisesti syntyneiden taimien kasvuoloja ja elossa säilymistä. Maanmuokkaus voi jopa kaksinkertaistaa puuston kasvunopeuden. Karuilla kohteilla puuston kehitys on kuitenkin hidasta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa.
Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 10–35 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Maanmuokkaus voi hetkellisesti vähentää maaperän hiilivarastoa. Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset hiilihäviöt maaperästä korvautuvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvulla.
Turvemailla vesitalouden huomiointi metsänuudistamisessa on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää. Toimenpide aiheuttaa vesistöhaittoja ja voimakas kuivuminen lisää turpeen hajoamisesta syntyviä hiilipäästöjä. Ojien kunnostuksessa kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden kunnostaminen on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin mahdollisimman matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.
Turpeen hajoaminen ja siitä johtuvat ilmastoa lämmittävät hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu. Tämän takia kuivatusta on syytä parantaa vain silloin, kun se kohentaa selvästi puuston kasvuoloja. Tällöin puuston lisääntyneen kasvun aikaansaama hiilinielu voi lyhyellä aikajänteellä kompensoida turpeen hajotuksen lisääntymisen aiheuttamia päästöjä.

Etenkin rehevillä, ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla toistuvat kunnostusojitukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen voidaan ottaa huomioon uudistamisessa puulajivalikoimaa eli sekapuustoisuutta lisäämällä. Eritoten lehtipuiden määrän lisääminen vähentää esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhoriskejä. Kuusen yksipuolinen viljely lisää tuhoriskejä varsinkin Etelä-Suomen karkeilla kasvupaikoilla ja muilla kuivuutta huonosti sietävillä kasvupaikoilla, joita voivat olla mm. savipohjaiset maat ja turvekankaat.
Ilmastonmuutos lisää kuivuustuhojen riskiä. Kuusi pintajuurisena kärsii eniten kuivuudesta, joten kuusen kasvattamista vältetään esimerkiksi karkeilla maalajeilla. Istuttaminen hyvään muokkausjälkeen riittävän syvälle parantaa taimien selviämistä kuivuusstressistä ja suojaa tukkimiehentäin tuhoilta.
Metsänviljelyssä tulee varmistaa siementen ja taimien ilmasto- ja kasvupaikkavaatimukset. Jalostetun viljelymateriaalin käyttö on suositeltavaa aina kun sitä on saatavilla. Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen.

Turvemailla ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti kunnostusojituksen tarvetta. Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa ravinne- ja humuskuormituksen ja kiintoaineskuormituksen osalta.
Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta on tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun takaamiseksi välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava suositusten mukaisesta vesiensuojelusta.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Keinoja metsätalouden sopeutumiseksi ilmastonmuutokseen

Tarkastelu on tehty tilatasolla sekä metsänomistajien että metsäammattilaisten näkökulmasta: metsänuudistaminen (luontainen tai viljely) ja alikasvoksen hyödyntäminen.
- Valitaan kasvatettava puulaji/kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan (esim. kuivuusriskiin varautuminen).
- Hyödynnetään mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.
- Vältetään kuusen kasvatusta liian karuilla kasvupaikoilla.
- Käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia metsänviljelyssä.
- Käytetään viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia siemen- ja taimialkuperiä.
- Toimenpiteiden ajoituksessa hyödynnetään pitkän ajan sääennusteita, esim. kylvön ja istutuksen ajoitus.
- Käytetään hyväksi siemensatoennusteet luontaisessa uudistamisessa.
- Hyödynnetään luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Siemenen alkuperällä iso merkitys

Oikea alkuperä turvaa onnistuneen viljelytuloksen. Etelästä liian kauas pohjoiseen siirrettyjen puiden kasvu jatkuu myöhempään kuin paikallisten puiden, jolloin talveentumattomat solukot vioittuvat pakkauskauden alettua ja puut altistuvat erilaisille tuhoille. Pitkät siirrot erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin ovat puiden terveyden kannalta haitallisia.

# Metsänuudistaminen - Ilmasto

## Metsänviljelymateriaalin laatu

Metsänjalostuksen avulla voidaan nopeuttaa metsäpuiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja varmistaa metsien tuotoskyvyn säilyminen tulevaisuudessa. Jalostuksessa eri alkuperiä testataan erilaisissa ympäristöissä. Metsänviljelyaineiston tuotantoon valitaan tulevaisuuden ilmastoon mahdollisimman hyvin sopeutuvia, geneettisesti stabiileja ja viljelyvarmoja yksilöitä.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Käyttämällä jalostettua siementä tai taimia voidaan saada 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin. [\[20\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-486) Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän.[\[21\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-223)[\[22\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-181)[\[23\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/yleistietoa#reference-185)

Metsänuudistaminen tapahtuu joko luontaisesti tai viljellen. Uuden, hiiltä sitovan puuston aikaansaaminen mahdollisimman nopeasti auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Käyttämällä jalostettua viljelymateriaalia saadaan nopeakasvuisia ja tuhoa kestäviä puustoja. Maanmuokkaus tehostaa monissa tapauksissa uudistumista, mutta sillä voi olla myös haitallisia ilmastovaikutuksia. Turvemailla uudistamisessa on huomioitava myös vesitalous ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Maanmuokkaus

Metsänviljely istuttamalla

Metsänviljely kylvämällä

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Metsänuudistaminen - Ilmasto

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Uudistushakkuissa pääosa puustosta korjataan pois hakkuualalta, jolloin metsän hiilensidonta vähenee voimakkaasti. Korjatun puun hiili säilyy puutuotteissa niiden elinkaaren ajan. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on keskeistä, että mahdollisimman suuri osa puuaineksesta voidaan hyödyntää pitkäikäisissä tuotteissa. Lyhytikäiset tuotteet hillitsevät ilmastonmuutosta, mikäli ne auttavat vähentämään uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä. Monimuotoisuuden vuoksi jätettävät säästöpuut ja lahopuut ovat pitkäaikainen hiilenvarasto. Myös hakkuussa korjaamaton puuaines eli hakkuutähteet ja kannot sitovat ja varastoivat hiiltä maaperäänRanius, T. ym. 2018. The effects of logging residue extraction for energy on ecosystem services and biodiversity: A synthesis. Journal of Environmental Management 209:409–425.&nbsp;. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde hakkuutähteiden hajoamisen ja karikesyötteen puuttumisen takia. Maanpinta altistuu korkeille lämpötiloille sekä maanmuokkauksen vaikutuksille, mikä voi lisätä hiilihävikkiä kangasmailla.Harmon, M. E. &amp; Marks, B. 2002. Effects of silvicultural practices on carbon stores in Douglas-fir western hemlock forests in the Pacific Northwest, U.S.A.: results from a simulation model. Canadian Journal of Forest Research 32(5): 863–877.&nbsp;Thornley, J. &amp; Cannell, M. 2000. Managing forest for wood yield and carbon storage, Tree Physiology, 20: 477–484. Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde 15-20 vuoden ajan. Nykyisillä viljelymenetelmillä ja materiaaleilla sama puustomäärä voidaan saavuttaa nopeammin edelliseen puusukupolveen verrattuna.Peltoniemi, M. ym. 2004. Changes in soil carbon with stand age – an evaluation of a modelling method with empirical data. Global Change Biology 10: 2078–2091. Turvemailla pohjaveden pinta nousee uudistushakkuun seurauksena, kun haihduttava puusto poistetaan. Avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjäKorkiakoski M., Tuovinen J-P., Penttilä T, Sarkkola S., Ojanen P., Minkkinen K., Rainne J., Laurila J., and Lohila A., 2019. Greenhouse gas and energy fluxes in a boreal peatland forest after clear-cutting. Biogeosciences, 16, 3703–3723. https://doi.org/10.5194/bg-16-3703-2019Ojanen P, Minkkinen K, Alm J &amp;amp; Penttilä T. 2010. Soil–atmosphere CO2, CH4 and N2O fluxes in boreal forestry-drained peatlands. Forest Ecology and Management 260: 411–421.Ojanen P. 2015. Metsäojituksen vaikutuksesta ilmastoon. Suo 66: 49-55.. Turvemaametsän uudistushakkuun yhteydessä kuivatusojia on usein kunnostettava, jotta pohjaveden pinta olisi puuston kasvatukselle suotuisa. Toimenpide lisää kuormitusta vesistöihin.

# Uudistushakkuut - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistushakkuissa pääosa puustosta korjataan pois hakkuualalta, jolloin metsän hiilensidonta vähenee voimakkaasti. Korjatun puun hiili säilyy puutuotteissa niiden elinkaaren ajan. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on keskeistä, että mahdollisimman suuri osa puuaineksesta voidaan hyödyntää pitkäikäisissä tuotteissa. Lyhytikäiset tuotteet hillitsevät ilmastonmuutosta, mikäli ne auttavat vähentämään uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä.
Monimuotoisuuden vuoksi jätettävät säästöpuut ja lahopuut ovat pitkäaikainen hiilenvarasto. Myös hakkuussa korjaamaton puuaines eli hakkuutähteet ja kannot sitovat ja varastoivat hiiltä maaperään.

# Uudistushakkuut - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde hakkuutähteiden hajoamisen ja karikesyötteen puuttumisen takia. Maanpinta altistuu korkeille lämpötiloille sekä maanmuokkauksen vaikutuksille, mikä voi lisätä hiilihävikkiä kangasmailla.
Uudistushakkuun jälkeen maaperä on päästölähde 15-20 vuoden ajan. Nykyisillä viljelymenetelmillä ja materiaaleilla sama puustomäärä voidaan saavuttaa nopeammin edelliseen puusukupolveen verrattuna.

Turvemailla pohjaveden pinta nousee uudistushakkuun seurauksena, kun haihduttava puusto poistetaan. Avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä. Turvemaametsän uudistushakkuun yhteydessä kuivatusojia on usein kunnostettava, jotta pohjaveden pinta olisi puuston kasvatukselle suotuisa. Toimenpide lisää kuormitusta vesistöihin.

Uudistushakkuussa uudistuskypsä puusto poistetaan lukuun ottamatta säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja luontokohteita sekä mahdollisia siemenpuita. Tällöin pääosa puustossa olevasta hiilestä poistuu metsästä ja siirtyy puutuotteisiin tai vapautuu ilmakehään. Myös maaperästä vapautuu enemmän hiiltä kuin ennen hakkuuta.

Uudistushakkuun ajoitus

Uudistushakkuut - Ilmasto

Kasvatusmetsien energiapuun korjuun vaikutus metsäluonnon monimuotoisuuteen Energiapuun korjuussa poistetaan yleensä pienikokoista puuta, jolla ei ole suurta monimuotoisuusarvoa. Energiapuun korjuulla on silti vaikutuksia metsäluonnon monimuotoisuuteen, sillä se voi vähentää lehtipuun&nbsp;Eggers, J. ym. 2020. Management Strategies for Wood Fuel Harvesting—Trade-Offs with Biodiversity and Forest Ecosystem Services. Sustainability12, 4089.Keto-Tokoi 2018. Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi. WWF Suomen Raportteja 37.&nbsp;sekä pienimittaisen lahopuun määrää metsässäRepo, A. ym. 2020. Forest bioenergy harvesting changes carbon balance and risks biodiversity in boreal forest landscapes. Canadian Journal of Forest Research vol. 50.. Edellisen vuoksi energiapuun korjuussa sekä mahdollisessa ennakkoraivauksessa on suositeltavaa huolehtia siitä, että kaikkea lehti- ja lahopuuta ei poisteta. Lehtipuut ovat tärkeitä monelle eliölajille, sillä ne tarjoavat ravintoa, suojaa ja pesäpaikkoja. Erityisen arvokasta on vanha ja järeä lehtipuu. Monimuotoisuudelle tärkeistä puista, kuten raidoista ja haavoista, ainakin osa on suositeltavaa säilyttää ilmastonmuutoksen sopeutumisen edistämiseksi sekä luonnon monimuotoisuudelle arvokkaiden piirteiden kehittämiseksi. Myös riistan kannalta on tärkeää, että järeää lehtipuuta syntyy seuraavien vuosikymmenten aikana.&nbsp;Eggers, J. ym. 2020. Management Strategies for Wood Fuel Harvesting—Trade-Offs with Biodiversity and Forest Ecosystem Services. Sustainability12, 4089.de Jong, J., Akselsson, C., Berglund, H., Egnell, G., Gerhardt, K., Lönnberg, L., Olsson, B., von Stedingk, H. 2012. Konsekvenser av ett ökat uttag av skogsbränsle. En syntes från Energimyndighetens bränsleprogram 2007–2011. ER 2012:08. Energimyndigheten, Eskilstuna. 225 p. Lisätietoa talousmetsien luonnonhoidosta: Talousmetsien luonnonhoito. Kasvatusmetsien energiapuun korjuun vaikutus vesistöihin Kasvatusmetsien energiapuun korjuu vaikuttaa kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumiin melko vähän. kiintoaine- ja ravinnehuuhtoutumia voi syntyä, ellei asiaan kiinnitetä huomiota esimerkiksi ajourien suunnittelussa. Myös energiapuun korjuussa vesistöjen ja pienvesien varteen jätettävät suojavyöhykkeet suositellaan jätettävän raivauksen ulkopuolelle. Hakkuutavoista suojavyöhykkeillä suositellaan tehtävän vain poimintahakkuita. Lisätietoa metsänkäsittelyn vesistövaikutuksista: Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä. Metsän virkistysarvo voidaan säilyttää kasvatusmetsien energiapuun korjuussa Metsikköön on suositeltavaa jättää tiheikköjä kanalintujen ja muun riistan suojapaikoiksi. Energiapuun korjuussa tiheikössä säästetään alikasvoskuuset, katajat ja pohjoisessa myös yksittäiset kuuset, joiden oksien kasvutapa suuntautuu alaviistoon muodostaen rungon ympärille hyvän suojan riistalle ja muulle eliöstölle. Riistanhoitoa painottava metsänomistaja voi lisätä harvennusmetsän vaihtelevuutta jättämällä käsittelemättömiä tiheikköjä tavallista enemmän. Ajourat suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan niin, että varvusto pysyy mahdollisimman ehjänä. Myös tiheiköt jätetään ajourien ulkopuolelle.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Luonto

## Kasvatusmetsien energiapuun korjuun vaikutus metsäluonnon monimuotoisuuteen

Energiapuun korjuussa poistetaan yleensä pienikokoista puuta, jolla ei ole suurta monimuotoisuusarvoa. Energiapuun korjuulla on silti vaikutuksia metsäluonnon monimuotoisuuteen, sillä se voi vähentää lehtipuun sekä pienimittaisen lahopuun määrää metsässä.
Edellisen vuoksi energiapuun korjuussa sekä mahdollisessa ennakkoraivauksessa on suositeltavaa huolehtia siitä, että kaikkea lehti- ja lahopuuta ei poisteta. Lehtipuut ovat tärkeitä monelle eliölajille, sillä ne tarjoavat ravintoa, suojaa ja pesäpaikkoja. Erityisen arvokasta on vanha ja järeä lehtipuu. Monimuotoisuudelle tärkeistä puista, kuten raidoista ja haavoista, ainakin osa on suositeltavaa säilyttää ilmastonmuutoksen sopeutumisen edistämiseksi sekä luonnon monimuotoisuudelle arvokkaiden piirteiden kehittämiseksi. Myös riistan kannalta on tärkeää, että järeää lehtipuuta syntyy seuraavien vuosikymmenten aikana.
Lisätietoa talousmetsien luonnonhoidosta: [Talousmetsien luonnonhoito.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/talousmetsien-luonnonhoito)

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Luonto

## Kasvatusmetsien energiapuun korjuun vaikutus vesistöihin

Kasvatusmetsien energiapuun korjuu vaikuttaa kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumiin melko vähän. kiintoaine- ja ravinnehuuhtoutumia voi syntyä, ellei asiaan kiinnitetä huomiota esimerkiksi ajourien suunnittelussa. Myös energiapuun korjuussa vesistöjen ja pienvesien varteen jätettävät suojavyöhykkeet suositellaan jätettävän raivauksen ulkopuolelle. Hakkuutavoista suojavyöhykkeillä suositellaan tehtävän vain poimintahakkuita.
Lisätietoa metsänkäsittelyn vesistövaikutuksista: [Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/vesiensuojelu-metsankasittelyssa#section-p1033)

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Luonto

## Metsän virkistysarvo voidaan säilyttää kasvatusmetsien energiapuun korjuussa

Metsikköön on suositeltavaa jättää tiheikköjä kanalintujen ja muun riistan suojapaikoiksi. Energiapuun korjuussa tiheikössä säästetään alikasvoskuuset, katajat ja pohjoisessa myös yksittäiset kuuset, joiden oksien kasvutapa suuntautuu alaviistoon muodostaen rungon ympärille hyvän suojan riistalle ja muulle eliöstölle.
Riistanhoitoa painottava metsänomistaja voi lisätä harvennusmetsän vaihtelevuutta jättämällä käsittelemättömiä tiheikköjä tavallista enemmän.
Ajourat suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan niin, että varvusto pysyy mahdollisimman ehjänä. Myös tiheiköt jätetään ajourien ulkopuolelle.

Energiapuun korjuussa toteutetaan samoja luonnonhoidon ja vesiensuojelun keinoja kuin muussakin metsänkäsittelyssä. Energiapuun, etenkin kokopuun, korjuussa tulee kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota riittävän biomassan säästämiseen.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Sekametsän kasvatus — Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan kantojen korjuu - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatus — Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistaeläinten yleiskuvaukset

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kuivuustuhojen ehkäisy

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lahopuun turvaaminen

Metsänuudistaminen - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistushakkuut - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko