Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Kulotus parantaa maan lämpöoloja, vapauttaa ravinteita puiden kasvuun ja vähentää maanmuokkauksen tarvetta metsänuudistamisessa sekä helpottaa metsänviljelyä. Luonnonhoidollisena tavoitteena on luoda elinympäristöjä paloriippuvaisille lajeille kuten kääville ja kovakuoriaisille.&nbsp;Nykyään kulotusten tavoitteisiin on enenevässä määrin sisällytetty monimuotoisuuden edistäminen, koska kulotuksella voidaan turvata palosidonnaisia luontotyyppejä ja niiden eliölajistoa. Monimuotoisuutta edistävien uudistusalan kulotusten ohella kulotukset voivat olla tavoitteeltaan myös ainoastaan luonnonhoidollisia. Tällaisia kulotuksia ovat pelkkien säästöpuuryhmien poltot, ennallistamispoltot sekä elinympäristöjen hoitopoltot, kuten paahdeympäristöjen karuunnuttamiskulotukset.&nbsp;Viime aikoina kulotus ja poltto ovat käsitteinä alkaneet eriytyä siten, että kulotus tarkoittaa etenkin aukeiden alueiden, kuten hakkualojen polttamista ja poltto taas puustoisten kohteiden polttamista. Tulen merkitys metsissä Metsäpalot ovat aiemmin olleet boreaalisissa metsissä tärkeä rakenteelliseen monimuotoisuuteen ja lajistoon vaikuttava tekijä. Kangasmetsien paloväli on vaihdellut eri aikoina riippuen ilmastovaiheesta, kasvupaikasta ja ihmisvaikutuksesta, mutta nykytilaan verrattuna viime vuosisatojen vuotuiset metsäpaloalat ovat olleet huomattavasti suurempia. Nykyisen vuotuisen metsäpaloalan on arvioitu olevan vain noin 5 % verrattuna esimerkiksi 1920- ja 30-lukuihin&nbsp;Lindberg et al., 2020. The challenge of combining variable retention and prescribed burning in Finland. Ecological Processes 9.. Erityisesti 1960- luvulla metsäpaloalat vähenivät nopeasti tehostuneen palontorjunnan, metsänhoidon muutosten sekä tihentyneen metsäautotieverkoston ansiosta. Metsäpalojen vähenemisen myötä tulen ekologinen merkitys Suomen metsissä on vähentynyt merkittävästi.&nbsp;Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen – metsäpaloympäristöjen ja karujen luontotyyppien, kuten karukkokankaiden ja harjujen paahderinteiden – että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseenKouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus.. Kulottaminen ja poltot onkin nostettu tärkeäksi ja tehokkaaksi keinoksi ylläpitää palovaikutteisia elinympäristöjä ja turvata niistä riippuvaista lajistoa&nbsp;Keto-Tokoi 2018. Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi. WWF Suomen Raportteja 37.Lindberg et al., 2020. The challenge of combining variable retention and prescribed burning in Finland. Ecological Processes 9.Koivula, M. &amp;amp; Vanha-Majamaa, I. 2020. Experimental evidence on biodiversity impacts of variable retention forestry, prescribed burning, and deadwood manipulation in Fennoscandia. Ecological Processes 9: 11.. Tulen hallitulla käytöllä pystytään lisäämään useita ekologisesti tärkeitä rakennepiirteitä, kuten palanutta maata ja palonvaurioittamaa puuta, kuorta ja nilaa. Lisäksi tulen käytöllä voidaan käynnistää metsän luontainen sukkessiokehitys sekä muokata kuivia metsätyyppejä karumpaan ja paahteisempaan suuntaan. Kulotuksen hyödyt Kulotuksesta on hyötyä sekä metsänuudistamiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Onnistuneen kulotuksen jälkeen maan ravinne- ja lämpöolosuhteet muuttuvat nopeasti otollisiksi taimettumiselle ja uuden puusukupolven kasvulle. Tuhkassa ravinteet ovat puiden helposti hyödynnettävissä ja kivennäismaan lämpötila on korkeampi kulottamattomaan alueeseen verrattuna. Tuhkan vuoksi myös maan happamuus vähenee, mikä tehostaa typen mineralisaatiota ja yleistä ravinteiden kiertoa. Lisäksi taimien kanssa kilpaileva kasvillisuus vähenee.&nbsp;Kulotus on erityisen tärkeää niille harvinaisille, taantuneille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa sekä hiiltyneessä tai muuten palon vaurioittamassa puu- ja nila-aineksessa. Palonvaatija- ja palonsuosijahyönteiset hyötyvät kulotuksesta välittömästiHeikkala, O., Martikainen, P. &amp;amp; Kouki, J. 2017. Prescribed burning is an effective and quick method to conserve rare pyrophilous forest-dwelling flat bugs. Insect Conservation and Diversity 10: 32–41.Toivanen, T. &amp;amp; Kotiaho, J. 2007a. Mimicking natural disturbances of boreal forests: the effects of controlled burning and creating dead wood on beetle diversity. Biodiversity and Conservation 16: 3193–3211.Hjältén ym. 2017. Forest restoration by burning and gap cutting of voluntary set-asides yield distinct immediate effects on saproxylic beetles. Biodiversity and Conservation 26: 1623–1640.. Linnuista erityisesti tikat hyötyvät runsaasta säästöpuustosta ja poltostaVersluijs ym. 2017. Ecological restoration in boreal forest modifies the structure of bird assemblages. Forest Ecology and Management 401: 75–188.. Harvinaiset ja uhanalaiset lahopuusta riippuvaiset lajit tarvitsevat runsaasti järeää kuollutta puuta paloaloillaToivanen, T. &amp;amp; Kotiaho, J.S. 2007b. Burning of logged sites to protect beetles in managed boreal forests. Conservation Biology 21: 1562–1572.. Kulotukseen soveltuvat kohteet Kulotuskohteen tulisi olla helposti saavutettava ja rajautua esimerkiksi tiehen, vesistöön tai peltoon. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden kuivahkot ja tuoreet kangasmetsät, joiden vesitalous on kunnossa. Kulotusalat uudistetaan yleensä kylväen männylle.Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä. Kulotuksen luonnonhoidollista laatua parantaa kohteen valinta entisen metsäpaloalueen tai kulotusalueen läheisyydestä.Soveltumattomat kohteet: Kohteet, joiden lähellä on paloherkkää maastoa, rakennuksia, asutusta, sähkölinjoja, turvatuotantoalueita, arvokkaita elinympäristöjä tai muiden kuin paloriippuvaisten uhanalaisten lajien esiintymiä.Kiviset ja karut maat, joilla humuskerros on ohut.Turvemaat. Kulotusta ei tule toteuttaa vaikean sammutettavuuden ja turvepaloriskin takia.Pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen. Kulotukseen on saatavissa valtion tukea Kulotukseen on mahdollista saada metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tutustu ehtoihin Suomen metsäkeskuksen kulotustuki sivuilta. Kulotus parantaa maaperän lämpö- ja ravinneolosuhteita, jotka hyödyttävät uutta puustoa. Kulotus on myös erinomainen luonnonhoitokeino, joka hyödyttää paloista riippuvaista eliölajistoa. Kuva: © Tapio.

Metsänuudistamisen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä toteutettava hakkuutähteiden ja pintakasvillisuuden polttaminen. Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.

Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia.
Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Kulotus parantaa maan lämpöoloja, vapauttaa ravinteita puiden kasvuun ja vähentää maanmuokkauksen tarvetta metsänuudistamisessa sekä helpottaa metsänviljelyä. Luonnonhoidollisena tavoitteena on luoda elinympäristöjä paloriippuvaisille lajeille kuten kääville ja kovakuoriaisille. Nykyään kulotusten tavoitteisiin on enenevässä määrin sisällytetty monimuotoisuuden edistäminen, koska kulotuksella voidaan turvata palosidonnaisia luontotyyppejä ja niiden eliölajistoa. Monimuotoisuutta edistävien uudistusalan kulotusten ohella kulotukset voivat olla tavoitteeltaan myös ainoastaan luonnonhoidollisia. Tällaisia kulotuksia ovat pelkkien säästöpuuryhmien poltot, ennallistamispoltot sekä elinympäristöjen hoitopoltot, kuten paahdeympäristöjen karuunnuttamiskulotukset. Viime aikoina kulotus ja poltto ovat käsitteinä alkaneet eriytyä siten, että kulotus tarkoittaa etenkin aukeiden alueiden, kuten hakkualojen polttamista ja poltto taas puustoisten kohteiden polttamista.

Metsäpalot ovat aiemmin olleet boreaalisissa metsissä tärkeä rakenteelliseen monimuotoisuuteen ja lajistoon vaikuttava tekijä. Kangasmetsien paloväli on vaihdellut eri aikoina riippuen ilmastovaiheesta, kasvupaikasta ja ihmisvaikutuksesta, mutta nykytilaan verrattuna viime vuosisatojen vuotuiset metsäpaloalat ovat olleet huomattavasti suurempia. Nykyisen vuotuisen metsäpaloalan on arvioitu olevan vain noin 5 % verrattuna esimerkiksi 1920- ja 30-lukuihin . Erityisesti 1960- luvulla metsäpaloalat vähenivät nopeasti tehostuneen palontorjunnan, metsänhoidon muutosten sekä tihentyneen metsäautotieverkoston ansiosta. Metsäpalojen vähenemisen myötä tulen ekologinen merkitys Suomen metsissä on vähentynyt merkittävästi. Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen – metsäpaloympäristöjen ja karujen luontotyyppien, kuten karukkokankaiden ja harjujen paahderinteiden – että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen. Kulottaminen ja poltot onkin nostettu tärkeäksi ja tehokkaaksi keinoksi ylläpitää palovaikutteisia elinympäristöjä ja turvata niistä riippuvaista lajistoa . Tulen hallitulla käytöllä pystytään lisäämään useita ekologisesti tärkeitä rakennepiirteitä, kuten palanutta maata ja palonvaurioittamaa puuta, kuorta ja nilaa. Lisäksi tulen käytöllä voidaan käynnistää metsän luontainen sukkessiokehitys sekä muokata kuivia metsätyyppejä karumpaan ja paahteisempaan suuntaan.

Kulotuksesta on hyötyä sekä metsänuudistamiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Onnistuneen kulotuksen jälkeen maan ravinne- ja lämpöolosuhteet muuttuvat nopeasti otollisiksi taimettumiselle ja uuden puusukupolven kasvulle. Tuhkassa ravinteet ovat puiden helposti hyödynnettävissä ja kivennäismaan lämpötila on korkeampi kulottamattomaan alueeseen verrattuna. Tuhkan vuoksi myös maan happamuus vähenee, mikä tehostaa typen mineralisaatiota ja yleistä ravinteiden kiertoa. Lisäksi taimien kanssa kilpaileva kasvillisuus vähenee. Kulotus on erityisen tärkeää niille harvinaisille, taantuneille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa sekä hiiltyneessä tai muuten palon vaurioittamassa puu- ja nila-aineksessa. Palonvaatija- ja palonsuosijahyönteiset hyötyvät kulotuksesta välittömästi. Linnuista erityisesti tikat hyötyvät runsaasta säästöpuustosta ja poltosta. Harvinaiset ja uhanalaiset lahopuusta riippuvaiset lajit tarvitsevat runsaasti järeää kuollutta puuta paloaloilla.

# Kulotus

## Kulotukseen soveltuvat kohteet

Kulotuskohteen tulisi olla helposti saavutettava ja rajautua esimerkiksi tiehen, vesistöön tai peltoon. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden kuivahkot ja tuoreet kangasmetsät, joiden vesitalous on kunnossa. Kulotusalat uudistetaan yleensä kylväen männylle.Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä. Kulotuksen luonnonhoidollista laatua parantaa kohteen valinta entisen metsäpaloalueen tai kulotusalueen läheisyydestä.Soveltumattomat kohteet:
- Kohteet, joiden lähellä on paloherkkää maastoa, rakennuksia, asutusta, sähkölinjoja, turvatuotantoalueita, arvokkaita elinympäristöjä tai muiden kuin paloriippuvaisten uhanalaisten lajien esiintymiä.
- Kiviset ja karut maat, joilla humuskerros on ohut.
- Turvemaat. Kulotusta ei tule toteuttaa vaikean sammutettavuuden ja turvepaloriskin takia.
- Pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen.

# Kulotus

## Kulotukseen on saatavissa valtion tukea

Kulotukseen on mahdollista saada metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tutustu ehtoihin Suomen metsäkeskuksen [kulotustuki sivuilta](https://www.metsakeskus.fi/fi/palvelut/kulotustuki).

Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen. Suomen uhanalaisista metsälajeista 3 % on ensisijaisia paloalueiden lajeja, ja metsäpaloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on ollut yksi taantumisen syy vajaalle kahdeksalle prosentille uhanalaisista ja silmälläpidettävistä metsälajeista. Metsäluontotyyppien uhanalaistumisen syynä kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on painoarvoltaan neljänneksi merkittävin uhanalaistumisen syy lahopuun vähenemisen, vanhojen metsien ja vanhojen, järeiden puuyksilöiden vähenemisen sekä metsien puulajisuhteiden muutosten jälkeen. Paloympäristöjen ja paloista riippuvaisen lajiston turvaamiseksi on esitetty palojatkumoalueita, joilla tehtävillä säännöllisillä poltoilla pyritään turvaamaan näiden lajien esiintymistä. Palonvaatijalajien esiintyminen riippuu sopivan elinympäristön esiintymisestä (palohistoriasta) maisematasolla, ja niiden esiintymistodennäköisyys on sitä suurempi, mitä isompia kulotusalat ovat, mitä vähemmän aikaa kulotuksesta on kulunut ja mitä parempi kytkeytyvyys kuloalojen välillä. Kulotusten määrää on myös suositeltu kasvatettavaksi lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa sekä elinympäristöjen tilan edistämistyössä. Luontaisten metsäpaloalueiden säästäminen puustoineen luontokohteina tai niistä perustettavat suojelualueet hyödyttävän luonnon monimuotoisuutta.

Paloympäristöjen ja palaneen puuaineksen lisäämisen positiiviset vaikutukset uhanalaiseen metsälajistoon ja metsäluontotyyppeihin on keskeinen peruste kulotuksen käytölle luonnonhoitokeinona.

Kulotuksen hehtaarikustannus vaihtelee paljon esimerkiksi kohteen koon ja muiden ominaisuuksien (muoto, veden saatavuus, palokujien tarve), säätilan, työvoiman määrän ja ammattitaidon mukaan. Myös kulotettavan alueen jäävästä säästöpuustosta muodostuu kustannuksia tulonmenetyksen muodossa.Metsänomistaja voi hakea kulotukseen metka-tukea, joka muodostuu hehtaarikohtaisesta korvauksesta sekä poltettavien säästöpuiden korvauksesta.

Kulotuksen kustannukset muodostuvat pääosin työhön osallistuvan henkilöstön. Kulotuksen suunnittelu, valmistelu, itse kulotus ja jälkivartiointi vievät työaikaa. Muita mahdollisia kustannuksia ovat kaivinkonetyöt ja sammutusveden jako.

Virkistyskäytön näkökulmasta kulotuksen vaikutukset ovat ainakin jonkin aikaa negatiivisia. Kulotukseen liittyy savuhaittoja, jotka voivat rajoittaa tai haitata virkistyskäyttömahdollisuuksia hetkellisesti.

Luonnonhoidon näkökulmasta kulotus kuitenkin korvaa metsäpaloja ja sen merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa on huomattavasti suurempi. Kulotuksen työmäärät ovat kuitenkin maltillisia, jolloin kokonaisuudessaan hyötyjen voidaan arvioida olevan haittoja suuremmat.

Metsäpaloissa vapautuu hiiltä puustosta ja maaperästä ilmakehään. Suomessa metsäpalojen merkitys kasvihuonekaasujen päästölähteenä on kuitenkin vähäinen ja kulotusten merkitys on vielä pienempi.

Kulotus vaatii lukuisia ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa kulottaa. Kulotusalueen suunnittelu on syytä aloittaa viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä.
- Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen.
- Jos kulotettava alue rajataan pienemmäksi kuin hakkuualue, niin kulottamattomaksi aiottu kaistale toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vyöhykkeenä ympäröivään metsään.
- Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta.
- Suunnittelussa on tärkeä tunnistaa mahdolliset riskipaikat tulen hallitsemattomalle leviämiselle. Niihin vaikuttavat myös tulen sytytyspaikka ja todennäköisin tulen etenemissuunta.
- Kohteen valinnassa ja suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon mahdollisten palokujien tarve ja sijoittelu, sammutusveden saanti sekä alueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa.

Uudistusalan kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet sekä osa sammalkerroksen ja kangashumuksen muodostamasta pintamaan orgaanisesta kerroksesta. Tulen pitäisi kulkea säästöpuuryhmien läpi, jolloin tuli vaurioittaa säästöpuita. Tuli voidaan rajata myös pelkästään säästöpuuryhmän tai -ryhmien alueelle, jolloin kyse on säästöpuuryhmän poltosta. Kulotettavalle alalle jätettävien säästöpuiden tulisi olla järeitä ja niiden olisi suotava sisältää monipuolisesti eri puulajeja.
Metsänhoidon suositukset esittelevät kulotukseen liittyvät pääkohdat tiivistetysti. Tarkemmin kulotukseen voi perehtyä esimerkiksi [Suomen metsäkeskuksen Kulotusoppaan](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-kulotus.pdf) tai [Metsätehon Kulotusoppaan](https://www.metsateho.fi/wp-content/uploads/2015/03/Kulotusopas.pdf) avulla.

# Kulotus

## Kulotukseen valmistavassa hakkuussa huomioitavaa

- Kulotusalueet hakataan kulotusta edeltävänä syksynä, jotta hakkuutähteet ehtivät kuivua.
- Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle, jotta alue palaa kauttaaltaan. Hakkuutähteen yliajamista raskailla koneilla on vältettävä.
- Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä. Reunoilla on hyvä olla 5-15 metrin hakkuutähteetön vyöhyke.
- Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.
- Säästöpuuryhmä tai -ryhmiä jätetään alueen keskiosaan tai kohtiin, missä ne voidaan turvallisesti polttaa. Ryhmissä on hyvä olla mahdollisimman järeitä puita sekä mahdollisuuksien mukaan, alikasvosta sekä pysty- ja maalahopuita.
- Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.

# Kulotus

## Muut ennen varsinaista kulotusta tehtävät toimenpiteet

- Ennen kulotusta tulee arvioida mahdollisten palokujien kaivamisen tarve. Palokujalla tarkoitetaan kaivinkoneella alueen reunoille tehtyä n. 1-3 metrin levyistä uraa, jossa kivennäismaa on paljastettu. Palokujien käyttö on suositeltavaa etenkin alueilla, jossa kaivutyö on helposti toteutettavissa.
- Kulotus voidaan tehdä myös kokonaan ilman palokujia, mikä vaatii kokemusta ja perustuu huolelliseen kasteluun ja hakkuutähteiden siirtelyyn pois reunoilta.
- Riittävä sammutusveden saanti eli vedenkuljetus tulee suunnitella hyvissä ajoin ennen kulotusta. Riittävän virtaaman ja paineen varmistamiseksi pumppujen teho on tiedettävä. Tämä on tärkeää etenkin, jos vedenkuljetusmatka on pitkä (useita satoja metrejä) ja/tai siihen sisältyy runsaasti nousua (kymmeniä metrejä).
- Mikäli ns. ehtymätöntä vesilähdettä ei ole käytettävissä riittävän lähellä aluetta, suositellaan vesikuoppien tekoa. Mahdolliset vesikuopat kannattaa kaivaa palokujien teon yhteydessä. Jos sammutusvesi hoidetaan ensisijaisesti vesikuopilla, kannattaa kiinnittää huomiota veden riittävyyteen, koska vesikuoppien sammutusvesimäärä on rajallinen.
- Kulotuksesta on ilmoitettava ennakolta pelastuslaitokselle (pelastuslaki 8 §). Ilmoitus tehdään 1-2 viikkoa ennen kulotusta pelastustoimen sähköisellä [tulentekoilmoituslomakkeella](https://pelastustoimi.fi/asiointi/lomakkeet/ilmoitus-tulenteko). Ilmoituksesta tulee käydä ilmi kuka käyttää tulta, mitä poltetaan, missä tuli sytytetään ja milloin tulta käytetään.
- Kulotuksen suorittajalla tulee olla vastuuvakuutus, joka on myös edellytyksenä metka-tukijärjestelmän kulotustuen saamiselle.
- Kulotukseen on varattava riittävä työvoima ja toimiva, ehjä kalusto. Kulotuksella tulee olla nimetty vastuuhenkilö, joka yleensä toimii polton johtajana. Vastuuhenkilön tulee olla kulotuksen käytännön työhön perehtynyt metsäammattilainen (pelastuslaki 7 §).

- Paras ajankohta kulotuksen toteutukseen on alku- tai loppukesästä maaston ollessa kuivaa. Kulotusta ei kuitenkaan suositella toteutettavaksi pitkän hellejakson loppupuolella.
- Kulotuspäivänä tulisi olla poutainen sää, tuulen suunta vakaa ja tuulen voimakkuus enintään 5 metriä sekunnissa. Kulotuksen jälkeisinä päivinä ei saisi olla voimakasta tuulta uudelleen syttymisen estämiseksi.
- Yleisin kulotustekniikka Suomessa on ympyräkulotus. Siinä sytytys aloitetaan siltä alueen reunalta, jolta palaminen voi edetä vastatuuleen tai alarinteeseen. Reunasytytystä laajennetaan vaiheittain, kunnes ympyrä sulkeutuu.
- Ympyräkulotusmenetelmää voidaan pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
- Säästöpuuryhmien poltoissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
- Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.

Maasto ja tuuliolosuhteet vaikuttavat käytettävään kulotustekniikkaan ja polton aloituskohtaan. Kulotuksen toteutuksen yhteydessä tarkennetaan sää- ja kuivuusolosuhteiden perusteella lopulliset ohjeet kulotuksen toteutustavasta, polttosuunnasta, ja ne voivat poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta.

- Varsinaisen polton jälkeen alkaa välittömästi jälkisammutus, jolloin kulotetun alueen reunat kastellaan kauttaaltaan ja palopesäkkeet pyritään sammuttamaan.
- Tämän jälkeen siirrytään jälkivartiointiin, jolloin aluetta tarkkaillaan mahdollisten uudelleensyttymisten varalta. Uudelleensyttymisiä voi tapahtua vielä useita päiviä kulotuksen jälkeen, joten aluetta tulee vartioida seuraavaan maaston kunnolla kastelevaan sateeseen asti.

# Kulotus

## Kulotuksen vesistövaikutusten vähentäminen

Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien rannoille suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.
Kulotusalueen rajaava palokuja ja sammutusveden ottoon tarkoitetut vesikuopat sijoitetaan niin, ettei niistä ole suoraa yhteyttä vesistöön tai pienvesiin.

- Pohjavesialueilla ei suositella metsänhoidollista uudistusalan kulotusta.
- Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen, esimerkiksi harjun paahderinteen kulotus, jonka yhteydessä tulee varmistaa, ettei pohjavedelle aiheudu riskiä (pohjavesialuekohtainen tarkastelu). Asiasta tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen.

Kulotus lisää valumavesien typpipitoisuutta ja fosforipitoisuutta kulotuksen jälkeen. Lisäksi syntyy terveydelle haitallisia PAH-yhdisteitä, minkä vuoksi kulotuksille on rajoituksia erityisesti pohjavesialueilla.

**PEFC** edellyttää luonnonhoidollisia polttoja ja kulotuksia metsäpaloista ja palon vaurioittamasta puuaineksesta riippuvaisen lajiston elinympäristöjen ylläpitämiseksi. Kriteeriä ei sovelleta sertifioidun metsätalousmaan pinta-alan ollessa alle 200 000 ha. Kulotuksia edellytetään toteutettavan vuosittain vähintään 1 kpl/200 000 ha. Kulotusten lukumäärään luetaan suojelualueilla tehdyt ennallistamispoltot, paahderinteiden ja säästöpuuryhmien poltot, uudistusalojen kulotukset sekä kaskeamiset ja yli kahden hehtaarin laajuiset metsäpalot.**FSC** edellyttää yli 10 000 ha metsää omistavilta metsäpaloista riippuvaisen lajiston elinympäristöjen ylläpitoa kulotuksilla ja poltoilla. Kulotuksien pinta-alan on oltava vähintään 3 % soveltuvien kohteiden (MT ja karummat kasvupaikat) uudistushakkuupinta-alasta 5-vuotiskaudella. Kulotuspinta-alaan luetaan sertifioidulla alueella sijaitsevien uudistusalojen, säästöpuuryhmien ja paahderinteiden kulotukset. Yli 0,1 ha metsiköiden poltot koko puustoineen, voidaan lukea pinta-alatavoitteeseen viisinkertaisena.

Metsäsertifiointijärjestelmät asettavat vaatimuksia niihin sitoutuneille metsänomistajille kulotusmääriin ja pinta-aloihin liittyen. Kulotusvaatimukset eivät suoraan koske kaikkia metsänomistajia, vaan niitä koskevat vaatimukset on rajattu eri tavoin tiettyyn joukkoon.

Kulotuksella tarkoitetaan maaston tarkoituksellista ja hallittua polttamista. Kulotus on perinteinen metsänhoitomenetelmä, jonka tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.

Kulotus

Kulotuksella tarkoitetaan maaston tarkoituksellista ja hallittua polttamista. Kulotus on perinteinen metsänhoitomenetelmä, jonka tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.  

Metsänhoidon suositusten laadintaa ohjaavat laajassa yhteistyössä metsä-, ympäristö- ja ilmastoalan kanssa laaditut metsien kestävän käytön ja hoidon perusteet. Näihin perusteisiin sisältyy metsänhoidon suositusten laadinnassa noudatettavat periaatteet. Linjaukset ovat metsänhoidon suositusten johtoryhmän yhdessä hyväksymät. Periaatteita uudistettiin 2020, jolloin ilmastokestävyys tuotiin uutena elementtinä osaksi suositusten laadintaa ja 2022, jolloin lisättiin periaatteet, joiden mukaisesti laaditaan suosituksia metsätilan hoidon ekologiseen kestävyyteen. Samalla uudistettiin talousmetsien luonnonhoidon määritelmä. Alla on ote suositusten nykyisistä linjauksista. Voit myös tutustua periaatteisiin kokonaisuudessaan tästä tiedostosta: Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet, 2022 (pdf) Näkökulmana metsänomistaja ja hänen tavoitteensa Metsänhoidon suositukset on tarkoitettu metsänomistajien ja heitä palvelevien ammattilaisten käyttöön. Suositusten laadinnassa näkökulmana on metsänomistaja ja hänen tavoitteensa. Metsänomistajan näkökulmasta suosituksilla tavoitellaan onnistuneita ratkaisuja, jotka johtavat omien arvostusten mukaiseen lopputulokseen; hyvinvointia tuottavaan metsään. Metsänhoidon suositusten tavoitteena on tarjota metsänomistajalle vaihtoehtoja metsien monipuoliseen hoitoon ja käyttöön. Vaihtoehtoja arvioimalla ja noudattamalla metsänomistaja voi toteuttaa erilaisia tavoitteitaan huomioiden kokonaiskestävyyden kaikki osa-alueet. Pohjana tieteellinen näyttö ja käytännön kokemukset Metsänhoidon suositukset perustuvat tieteellisiin tutkimustuloksiin ja käytännön metsätaloudessa saatuihin kokemuksiin tuloksekkaasta ja vastuullisesta metsänhoidosta. Metsänhoidon suositusten eri osa-alueita päivitetään, kun metsien käsittelystä ja hoidosta saadaan uutta tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia tai toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Tähtäimessä kokonaiskestävä metsänhoito Kokonaiskestävä metsänhoito muodostuu ekologisen, taloudellisen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden osa-alueista. Ilmastokestävyydellä on vuorovaikutus kuhunkin näistä. Kokonaiskestävään metsänhoitoon kuuluu kaikkien kestävyyden osa-alueiden huomioon ottaminen samanaikaisesti. Kokonaiskestävä metsänhoito huomioi kaikkien metsäluonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden kestävän tuotannon ja tilan. Ekosysteemipalvelut ovat erilaisia luonnon tuottamia palveluja, tuotteita ja toimintoja, jotka tukevat ihmisen olemassaoloa ja hyvinvointia. Käsitettä käytetään ihmisen luonnosta saamien aineellisten ja aineettomien hyötyjen kuvaamisessa. Monimuotoisuuden turvaaminen on edellytys kaikkien ekosysteemipalvelujen tuottamiselle.&nbsp;Talousmetsien luonnonhoito on luonnon monimuotoisuuden ja luonnon tarjoamien hyötyjen ylläpitämistä ja vahvistamista metsänkäsittelyssä. Metsänhoidon suositusten tehtävänä on antaa metsänomistajalle tietoa, miten hän voi metsänhoidon valinnoillaan vaikuttaa kestävyyden eri osa-alueisiin, ja miten valinnat vaikuttavat hänen asettamiensa tavoitteiden toteutumiseen. Tavoitteiden asettamisessa metsänomistajan tulee ottaa huomioon seuraavat reunaehdot: Metsä- ja ympäristölainsäädäntö asettaa yhdessä muun lainsäädännön kanssa rajat metsien käytölle ja hoidolle. Myös valtion ja kuntien päätökset maankäytöstä voivat rajoittaa metsänkäsittelyä, esimerkkinä kaavoitus. Vapaaehtoisuuteen perustuva metsäsertifiointi (PEFC™- ja FSC®) voi asettaa lainsäädäntöä korkeampia vaatimuksia toiminnan harjoittamiselle. Ilmastokestävyys osana kokonaiskestävyyttä Ilmastokestävä metsänhoito edistää ilmastonmuutoksen hillintää metsien avulla ja metsien sopeutumista muutokseen. Tavoitteena on ylläpitää metsäekosysteemien toimintakykyä tuottaa jatkuvasti hyödykkeitä ja palveluita metsästä. Ilmastokestävässä metsänhoidossa kiinnitetään erityisesti huomiota puuston terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtimiseen sekä metsien hiilitaseeseen. Metsänhoidon suosituksissa ilmastokestävyyttä käsitellään sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen että ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta. Lisätietoa Metsänhoidon suositusten tekijät Ajankohtaista tietoa metsänhoidon suosituksista, Tapio.fi

# Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

Metsänhoidon suositusten laadintaa ohjaavat laajassa yhteistyössä metsä-, ympäristö- ja ilmastoalan kanssa laaditut metsien kestävän käytön ja hoidon perusteet. Näihin perusteisiin sisältyy metsänhoidon suositusten laadinnassa noudatettavat periaatteet. Linjaukset ovat metsänhoidon suositusten johtoryhmän yhdessä hyväksymät.
Periaatteita uudistettiin 2020, jolloin ilmastokestävyys tuotiin uutena elementtinä osaksi suositusten laadintaa ja 2022, jolloin lisättiin periaatteet, joiden mukaisesti laaditaan suosituksia metsätilan hoidon ekologiseen kestävyyteen. Samalla uudistettiin talousmetsien luonnonhoidon määritelmä.
Alla on ote suositusten nykyisistä linjauksista. Voit myös tutustua periaatteisiin kokonaisuudessaan tästä tiedostosta: [Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet, 2022 (pdf)](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2022/12/Metsanhoidon-suositukset-Metsien-kestavan-hoidon-ja-kayton-perusteet-TAPIO-10-2022.pdf)

# Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Näkökulmana metsänomistaja ja hänen tavoitteensa

Metsänhoidon suositukset on tarkoitettu metsänomistajien ja heitä palvelevien ammattilaisten käyttöön. Suositusten laadinnassa näkökulmana on metsänomistaja ja hänen tavoitteensa.
Metsänomistajan näkökulmasta suosituksilla tavoitellaan onnistuneita ratkaisuja, jotka johtavat omien arvostusten mukaiseen lopputulokseen; hyvinvointia tuottavaan metsään.
Metsänhoidon suositusten tavoitteena on tarjota metsänomistajalle vaihtoehtoja metsien monipuoliseen hoitoon ja käyttöön. Vaihtoehtoja arvioimalla ja noudattamalla metsänomistaja voi toteuttaa erilaisia tavoitteitaan huomioiden kokonaiskestävyyden kaikki osa-alueet.

# Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Pohjana tieteellinen näyttö ja käytännön kokemukset

Metsänhoidon suositukset perustuvat tieteellisiin tutkimustuloksiin ja käytännön metsätaloudessa saatuihin kokemuksiin tuloksekkaasta ja vastuullisesta metsänhoidosta.
Metsänhoidon suositusten eri osa-alueita päivitetään, kun metsien käsittelystä ja hoidosta saadaan uutta tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia tai toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia.

# Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Tähtäimessä kokonaiskestävä metsänhoito

Kokonaiskestävä metsänhoito muodostuu ekologisen, taloudellisen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden osa-alueista. Ilmastokestävyydellä on vuorovaikutus kuhunkin näistä. Kokonaiskestävään metsänhoitoon kuuluu kaikkien kestävyyden osa-alueiden huomioon ottaminen samanaikaisesti.
Kokonaiskestävä metsänhoito huomioi kaikkien metsäluonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden kestävän tuotannon ja tilan. Ekosysteemipalvelut ovat erilaisia luonnon tuottamia palveluja, tuotteita ja toimintoja, jotka tukevat ihmisen olemassaoloa ja hyvinvointia. Käsitettä käytetään ihmisen luonnosta saamien aineellisten ja aineettomien hyötyjen kuvaamisessa. Monimuotoisuuden turvaaminen on edellytys kaikkien ekosysteemipalvelujen tuottamiselle. Talousmetsien luonnonhoito on luonnon monimuotoisuuden ja luonnon tarjoamien hyötyjen ylläpitämistä ja vahvistamista metsänkäsittelyssä.
Metsänhoidon suositusten tehtävänä on antaa metsänomistajalle tietoa, miten hän voi metsänhoidon valinnoillaan vaikuttaa kestävyyden eri osa-alueisiin, ja miten valinnat vaikuttavat hänen asettamiensa tavoitteiden toteutumiseen.

Tavoitteiden asettamisessa metsänomistajan tulee ottaa huomioon seuraavat reunaehdot:
- Metsä- ja ympäristölainsäädäntö asettaa yhdessä muun lainsäädännön kanssa rajat metsien käytölle ja hoidolle.
- Myös valtion ja kuntien päätökset maankäytöstä voivat rajoittaa metsänkäsittelyä, esimerkkinä kaavoitus.
Vapaaehtoisuuteen perustuva metsäsertifiointi ([PEFC](http://www.pefc.fi/pages/fi/etusivu.php)™- ja [FSC](https://fi.fsc.org/fi-fi)®) voi asettaa lainsäädäntöä korkeampia vaatimuksia toiminnan harjoittamiselle.

# Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Ilmastokestävyys osana kokonaiskestävyyttä

Ilmastokestävä metsänhoito edistää ilmastonmuutoksen hillintää metsien avulla ja metsien sopeutumista muutokseen. Tavoitteena on ylläpitää metsäekosysteemien toimintakykyä tuottaa jatkuvasti hyödykkeitä ja palveluita metsästä. Ilmastokestävässä metsänhoidossa kiinnitetään erityisesti huomiota puuston terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtimiseen sekä metsien hiilitaseeseen.
Metsänhoidon suosituksissa ilmastokestävyyttä käsitellään sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen että ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

# Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Lisätietoa

[Metsänhoidon suositusten tekijät](/fi/metsanhoidon-suositusten-tekijat)
[Ajankohtaista tietoa metsänhoidon suosituksista, Tapio.fi](https://tapio.fi/metsanhoidon-suositukset/)

Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

PEFC™-sertifiointi (2022) Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä. Indikaattorit Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta. Määritelmät Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuutjäreät katajatvanhat palokoroiset puutaiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitämuodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitäjaloja lehtipuitakookkaita haapojapuumaisia raitoja, tuomia ja pihlajiatervaleppiäkolopuitametson havaittuja hakomispuita.Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi. Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen. Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata. Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle. Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013). Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista. Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita. Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu. Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien. FSC®-sertifiointi (2023) Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä. Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.&nbsp;Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.&nbsp;Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.&nbsp;Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm. Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm. Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä: rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)&nbsp;yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:&nbsp;mänty, kuusi ja koivu: 60 cm&nbsp;muut kotimaiset puulajit: 40 cm.&nbsp;puumaiset ja pylväsmäiset katajat&nbsp;haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän&nbsp;kolopuut&nbsp;petolintujen tiedossa olevat pesäpuut&nbsp;palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.&nbsp;Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa: tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cmmuualla Suomessa vähintään 10 cm.sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja. Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa. Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja. Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monimuotoisuuden rakennepiirteiden turvaamiselle

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monimuotoisuuden rakennepiirteiden turvaamiselle

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset monimuotoisuuden rakennepiirteiden turvaamiselle

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Lahopuun turvaaminen

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Suojatiheikköjen jättäminen

Säästöpuiden jättäminen

Tekopökkelöiden tekeminen

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC™ ja FSC®) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Metsäsertifioinnin vaatimukset monimuotoisuuden rakennepiirteiden turvaamiselle

Sitoutunut pääoma ja arvokasvu Sitoutunut pääoma koostuu kasvavan puuston ja maan arvosta. Puuston arvo määritetään arvioimalla eri puutavaralajien määrät ja niiden yksikköhinnat. Maan arvona käytetään laskennallista niin sanottua paljaan maan arvoa, joka on arvio uudistushakkuun jälkeen syntyneestä puunkasvatuksen tulevaisuuden tulojen ja menojen nettonykyarvosta. Arvokasvuksi kutsutaan puuston arvon muutosta tietyn kasvatusjakson aikana. Siihen vaikuttavat puuston määrän lisäys ja puun yksikköhinnan muutos. Yksittäisen puun arvo nousee voimakkaasti sen kasvaessa kuitupuusta tukkipuukokoiseksi, koska tukkipuun arvo on kuitupuuhun verrattuna noin kolminkertainen. Puuston arvokasvun arvioinnissa on siis tärkeää ottaa kasvun rinnalla huomioon siirtymät puutavaralajien välillä. Eri metsikkökuvioiden taloudellista tuottoa voidaan vertailla suhteellisen arvokasvun avulla. Tämä auttaa päättämään eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen tilatasolla. Laskentaohjelmien hyödyntäminen Suhteellisen arvokasvun arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia, esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmistoa. Ohjelmistot tuottavat puuston kehitysennusteita pitkäaikaisiin tutkimuksiin perustuvien kasvumallien avulla. Ohjelmistoja hyödyntäen voidaan tarkastella metsikön erilaisten hakkuiden toteutustavan ja ajoituksen vaikutuksia puuston kehitykseen, hakkuukertymään ja taloudelliseen tulokseen. Pidennetty kiertoaika Metsänomistaja voi kasvattaa metsiään tai osaa metsistään suositusta pidemmillä kiertoajoilla. Kiertoajan pidentäminen saattaa edistää luonnonhoitoa, mutta se voi heikentää taloudellista kannattavuutta. Lisätietoja: Kiertoajan pidentäminen Kiertoaikojen tuotos- ja tulosvertailu kuusivaltaisessa metsässä Kuvassa ja taulukossa verrataan istutuskuusikon puuntuotosta ja paljaan maan arvoa 70 ja 55 vuoden kiertoajoilla Väli-Suomen tuoreella kankaalla, esimerkki Siilinjärveltä (1 126 d.d.).Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan kasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusvaihtoehtojen vertailuun. 70 vuoden kiertoaika yhden alaharvennuksen ja yhden yläharvennuksen kasvatusohjelmalla tuottaa paremman tuotoksen ja taloustuloksen kuin lyhyt kiertoaika yhden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla. Kokonaistuotos on yli 40 % parempi ja tukin tuotos lähes kaksinkertainen.
Pidemmällä kiertoajalla tuotettu tukki on järeämpää ja jalostusarvoltaan parempaa. Lyhyt kiertoaika voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen ratkaisu, jos hän saa pääomalle muusta kohteesta paremman tuoton kuin puustosta tai se on hänen kokonaistaloutensa kannalta muutoin tarkoituksenmukaista. Esimerkkikuusikon arvokasvu on 55-vuotiaana 7,1 % ja 70-vuotiaana 3,3 %. Tuottovaatimuksen noustessa aikaisten tulojen merkitys kasvaa ja optimaalinen kiertoaika lyhenee. Taulukossa esitetään esimerkkimetsikön kassavirrat ja niiden
perusteella lasketut paljaan maan arvot eri laskentakoroilla. Kiertoaikojen tuotosvertailu kuusivaltaisessa metsässä. Kiertoaikojen tuotos- ja tulosvertailu männikössä Kuvassa ja taulukossa verrataan kylvetyn männikön puuntuotosta ja paljaan maan arvoa 90 ja 70 vuoden kiertoajoilla Väli-Suomen kuivahkolla kankaalla, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.). 90 vuoden kiertoaika kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla tuottaa paremman tuotoksen ja taloustuloksen kuin lyhyt kiertoaika yhden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla. Kokonaistuotos on kolmanneksen suurempi ja tukin tuotos noin kaksinkertainen. Pidemmällä kiertoajalla tuotettu tukki on järeämpää ja jalostusarvoltaan parempaa. Lyhyt kiertoaika voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen ratkaisu, jos hän saa pääomalle muusta kohteesta paremman tuoton kuin puustosta tai se on hänen kokonaistaloutensa kannalta muutoin tarkoituksenmukaista. Esimerkkimännikön arvokasvu on 70-vuotiaana 4,1 % ja 90-vuotiaana 2,1 %. Kiertoaikojen tuotosvertailu männikössä.

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Sitoutunut pääoma ja arvokasvu

Sitoutunut pääoma koostuu kasvavan puuston ja maan arvosta. Puuston arvo määritetään arvioimalla eri puutavaralajien määrät ja niiden yksikköhinnat. Maan arvona käytetään laskennallista niin sanottua paljaan maan arvoa, joka on arvio uudistushakkuun jälkeen syntyneestä puunkasvatuksen tulevaisuuden tulojen ja menojen nettonykyarvosta.
Arvokasvuksi kutsutaan puuston arvon muutosta tietyn kasvatusjakson aikana. Siihen vaikuttavat puuston määrän lisäys ja puun yksikköhinnan muutos. Yksittäisen puun arvo nousee voimakkaasti sen kasvaessa kuitupuusta tukkipuukokoiseksi, koska tukkipuun arvo on kuitupuuhun verrattuna noin kolminkertainen. Puuston arvokasvun arvioinnissa on siis tärkeää ottaa kasvun rinnalla huomioon siirtymät puutavaralajien välillä.
Eri metsikkökuvioiden taloudellista tuottoa voidaan vertailla suhteellisen arvokasvun avulla. Tämä auttaa päättämään eri kuvioiden uudistamisjärjestyksen tilatasolla.

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Laskentaohjelmien hyödyntäminen

Suhteellisen arvokasvun arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia, esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Motti-ohjelmistoa. Ohjelmistot tuottavat puuston kehitysennusteita pitkäaikaisiin tutkimuksiin perustuvien kasvumallien avulla. Ohjelmistoja hyödyntäen voidaan tarkastella metsikön erilaisten hakkuiden toteutustavan ja ajoituksen vaikutuksia puuston kehitykseen, hakkuukertymään ja taloudelliseen tulokseen.

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Pidennetty kiertoaika

Metsänomistaja voi kasvattaa metsiään tai osaa metsistään suositusta pidemmillä kiertoajoilla. Kiertoajan pidentäminen saattaa edistää luonnonhoitoa, mutta se voi heikentää taloudellista kannattavuutta.
Lisätietoja: [Kiertoajan pidentäminen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puuston-kiertoajan-pidentaminen)

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Kiertoaikojen tuotos- ja tulosvertailu kuusivaltaisessa metsässä

Kuvassa ja taulukossa verrataan istutuskuusikon puuntuotosta ja paljaan maan arvoa 70 ja 55 vuoden kiertoajoilla Väli-Suomen tuoreella kankaalla, esimerkki Siilinjärveltä (1 126 d.d.).Paljaan maan arvo on arvio puunkasvatuksen tulojen ja menojen nettonykyarvosta, kun tarkastellaan kasvatusta metsikön perustamishetkestä ikuisuuteen samaa kasvatusohjelmaa toistaen. Tarkastelutapa soveltuu hyvin eri kasvatusvaihtoehtojen vertailuun.
7 0 vuoden kiertoaika yhden alaharvennuksen ja yhden yläharvennuksen kasvatusohjelmalla tuottaa paremman tuotoksen ja taloustuloksen kuin lyhyt kiertoaika yhden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla. Kokonaistuotos on yli 40 % parempi ja tukin tuotos lähes kaksinkertainen. Pidemmällä kiertoajalla tuotettu tukki on järeämpää ja jalostusarvoltaan parempaa.
Lyhyt kiertoaika voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen ratkaisu, jos hän saa pääomalle muusta kohteesta paremman tuoton kuin puustosta tai se on hänen kokonaistaloutensa kannalta muutoin tarkoituksenmukaista. Esimerkkikuusikon arvokasvu on 55-vuotiaana 7,1 % ja 70-vuotiaana 3,3 %.
Tuottovaatimuksen noustessa aikaisten tulojen merkitys kasvaa ja optimaalinen kiertoaika lyhenee. Taulukossa esitetään esimerkkimetsikön kassavirrat ja niiden perusteella lasketut paljaan maan arvot eri laskentakoroilla.

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Kiertoaikojen tuotos- ja tulosvertailu kuusivaltaisessa metsässä

### Kuusikon kiertoaikojen talousvertailu

##  [Kuusikon kiertoaikojen talousvertailu](/fi/node/1444)

Table
| Laskentakorko |   | 2 % | 2 % | 2,5 % | 2,5 % | 3 % | 3 % | 3,5 % | 3,5 % |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Paljaan maan arvo, €/ha |   | 3567 | 3567 | 1847 | 1847 | 733 | 733 | 12 | 12 |
| Optimaalinen kiertoaika esimerkin kasvatusohjelmalla |   | 90 v | 90 v | 85 v | 85 v | 70 v | 70 v | 68 v | 68 v |
| Tuotos/v, tukki/kuitu, m3/ha |   | 5,3 | 1,5 | 5,2 | 1,6 | 4,6 | 2,0 | 4,4 | 2,1 |
| Nettotulo/v, €/ha |   | 285 | 285 | 276 | 276 | 251 | 251 | 244 | 244 |
| Toimenpide | Vuonna | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta |
| Hallintokulut €/ha |   | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi |
| Uudistustyöt, €/ha |  | -1256 | -1256 | -1256 | -1256 | -1256 | -1256 | -1256 | -1256 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 5 | -304 | -304 | -304 | -304 | -304 | -304 | -304 | -304 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 10 | -460 | -460 | -460 | -460 | -460 | -460 | -460 | -460 |
| Ensiharvennus, €/ha | 38 | +1018 | +1018 | +1018 | +1018 | +1018 | +1018 | +1018 | +1018 |
| Toinen harvennus, €/ha | 53 | +3255 | +3255 | +3255 | +3255 | +3255 | +3255 | +3255 | +3255 |
| Kolmas harvennus, €/ha | 70 | +4726 | +4726 | +4726 | +4726 | - | - | - | - |
| Päätehakkuu, €/ha |   | +19628 | +19628 | +17389 | +17389 | +16204 | +16204 | +15148 | +15148 |

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Kiertoaikojen tuotos- ja tulosvertailu männikössä

Kuvassa ja taulukossa verrataan kylvetyn männikön puuntuotosta ja paljaan maan arvoa 90 ja 70 vuoden kiertoajoilla Väli-Suomen kuivahkolla kankaalla, esimerkki Saarijärveltä (1 065 d.d.).
9 0 vuoden kiertoaika kahden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla tuottaa paremman tuotoksen ja taloustuloksen kuin lyhyt kiertoaika yhden alaharvennuksen kasvatusohjelmalla. Kokonaistuotos on kolmanneksen suurempi ja tukin tuotos noin kaksinkertainen. Pidemmällä kiertoajalla tuotettu tukki on järeämpää ja jalostusarvoltaan parempaa.
Lyhyt kiertoaika voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen ratkaisu, jos hän saa pääomalle muusta kohteesta paremman tuoton kuin puustosta tai se on hänen kokonaistaloutensa kannalta muutoin tarkoituksenmukaista. Esimerkkimännikön arvokasvu on 70-vuotiaana 4,1 % ja 90-vuotiaana 2,1 %.

# Uudistamisen ajoitus - Talous

## Kiertoaikojen tuotos- ja tulosvertailu männikössä

### Männikön kiertoaikojen talousvertailu.

##  [Männikön kiertoaikojen talousvertailu](/fi/node/1443)

Table
| Laskentakorko |   | 1,5 % | 1,5 % | 2 % | 2 % |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Paljaan maan arvo, €/ha |   | 1249 | 1249 | 352 | 352 |
| Optimaalinen kiertoaika esimerkin kasvatusohjelmalla |   | 100 v | 100 v | 95 v | 95 v |
| Tuotos/v, tukki/kuitu, m3/ha |   | 1,8 | 1,4 | 1,7 | 1,5 |
| Nettotulo/v, €/ha |   | 106 | 106 | 100 | 100 |
| Toimenpide | Vuonna | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta | Kassavirta |
| Hallintokulut €/ha |   | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi | -11/vuosi |
| Uudistustyöt, €/ha |  | -568 | -568 | -568 | -568 |
| Varhaisperkaus, €/ha | 7 | -250 | -250 | -250 | -250 |
| Taimikonharvennus, €/ha | 13 | -460 | -460 | -460 | -460 |
| Ensiharvennus, €/ha | 45 | +679 | +679 | +679 | +679 |
| Toinen harvennus, €/ha | 70 | +1075 | +1075 | +1075 | +1075 |
| Päätehakkuu, €/ha |   | +10652 | +10652 | +9685 | +9685 |

Taloudellinen tarkastelu päätettäessä metsän uudistamisen ajankohdasta on hyvä aloittaa vertaamalla metsän suhteellista arvokasvua metsänomistajan vähimmäistuottovaatimukseen. Suhteellinen arvokasvu saadaan vertaamalla puuston arvokasvua metsään sitoutuneeseen pääomaan. Vähimmäistuottovaatimuksena voi olla puunmyyntitulojen ja maan arvon tuotto vaihtoehtoisessa sijoituskohteessa tai lainakorko.

Metsän uudistamisen ajoitus

Uudistamisen ajoitus - Talous

Poimintahakkuiden toteutus Poimintahakkuussa erityistä huomiota on kiinnitettävä alempien latvuskerrosten, noin 5–15 metriä pitkien puiden säilymiseen vaurioitta. Seuraavien vuosikymmenten hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Alikasvoksen muodostamat riistatiheiköt edistävät eläimistön hyvinvointia tarjoamalla suojaa ja pesäpaikkoja. Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa. Monien lajien kannalta varpukasvillisuuden, erityisesti mustikkavarvuston, säilyminen on tärkeää. Poimintahakkuuta voidaan käyttää myös riistatiheikkökohteissa, joissa pienempää puustoa jää riittäväksi suojaksi. Poimintahakkuu soveltuu hyvin myös vaihettumisvyöhykkeiden hakkuutavaksi. Esimerkiksi vesien- suojelun suojakaistoilta poimintahakkuita voidaan käyttää, kun riistan suojaksi ja vesiensuojelun varmistamiseksi jää riittävä määrä alikasvosta vyöhykkeelle. Poimintahakkuukohteilla luonnonhoidon vuoksi on käsittelyalueelle jätettävä kookkaita puita, erityisesti lehtipuita, säästöpuiksi tai säästöpuuryhmiksi. Järeät lahopuut tulisi jättää metsään ehjinä. Kun kohteella painotetaan luonnonhoitoa, säästöpuita jätetään tavanomaista enemmän. Poimintahakkuussa puunvalinta kohdistuu suurimpiin puihin. Kuva: © Airi Matila.

# Riistan huomioiminen poimintahakkuissa

## Poimintahakkuiden toteutus

Poimintahakkuussa erityistä huomiota on kiinnitettävä alempien latvuskerrosten, noin 5–15 metriä pitkien puiden säilymiseen vaurioitta. Seuraavien vuosikymmenten hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Alikasvoksen muodostamat riistatiheiköt edistävät eläimistön hyvinvointia tarjoamalla suojaa ja pesäpaikkoja. Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa. Monien lajien kannalta varpukasvillisuuden, erityisesti mustikkavarvuston, säilyminen on tärkeää.
Poimintahakkuuta voidaan käyttää myös riistatiheikkökohteissa, joissa pienempää puustoa jää riittäväksi suojaksi. Poimintahakkuu soveltuu hyvin myös vaihettumisvyöhykkeiden hakkuutavaksi. Esimerkiksi vesien- suojelun suojakaistoilta poimintahakkuita voidaan käyttää, kun riistan suojaksi ja vesiensuojelun varmistamiseksi jää riittävä määrä alikasvosta vyöhykkeelle.
Poimintahakkuukohteilla luonnonhoidon vuoksi on käsittelyalueelle jätettävä kookkaita puita, erityisesti lehtipuita, säästöpuiksi tai säästöpuuryhmiksi. Järeät lahopuut tulisi jättää metsään ehjinä. Kun kohteella painotetaan luonnonhoitoa, säästöpuita jätetään tavanomaista enemmän.

Poimintahakkuilla voidaan edistää metsän eri-ikäisrakennetta riistan kannalta suotuisaksi. Esimerkiksi pyy saavuttaa poiminta- ja pienaukkohakkuin käsitellyissä metsissä huomattavasti suurempia tiheyksiä kuin tasaikäisinä kasvatetuissa metsissä.

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Poimintahakkuilla voidaan edistää metsän eri-ikäisrakennetta riistan kannalta suotuisaksi. Esimerkiksi pyy saavuttaa poiminta- ja pienaukkohakkuin käsitellyissä metsissä huomattavasti suurempia tiheyksiä kuin tasaikäisinä kasvatetuissa metsissä.

Riistan huomioiminen poimintahakkuissa

Suomen metsät toimivat hiilinieluina. Ne sitovat merkittävästi enemmän hiiltä kuin niistä vapautuu. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Hiilinielu

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.  

Text Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä. Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista. Lehtipuut ja väljennyshakkuu antavat kuusivaltaiseen metsään valoa ja parantavat luontaisen taimettumisen edellytyksiä. Kuva: © Erkki Oksanen.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Väljennyshakkuu

Hieskoivun kasvatuksesta Hieskoivu menestyy hyvin soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Sen kasvu hidastuu varsin nuorella iällä. Hieskoivun järeytyminen tukkipuuksi on selvästi rauduskoivua hitaampaa eikä järeytymistä edesauta kasvutilan lisääminen kuten rauduskoivulla. Hieskoivun kasvatuksessa joudutaan tavallisesti tyytymään pääosin kuitupuun tuotantoon puulajin hitaamman kasvun ja laatuvikojen takia, joita ovat mutkaisuus, haaraisuus sekä paksut ja lahot oksat. Kangasmailla hieskoivusta saatava taloudellinen tuotto on rauduskoivua pienempi. Hieskoivun kasvatukseen sopivat mustikkaturvekankaat ja sitä viljavammat turvemaiden kasvupaikat, mutta sen taloudellinen tuotto on vähäisempi kuin kuusella. Hieskoivun kasvatukseen sopivat myös runsastyppiset puolukkaturvekankaat, jotka ovat peräisin nevoista tai nevaisista rämeistä jos niiden ravinnetalous on tasapainossa, mutta sen taloudellinen tuotto on pienempi kuin havupuilla. Kivennäismailla hieskoivua on taloudellisesti perusteltua kasvattaa vain soistuneissa kohdissa. Havupuuston täydentäjänä hieskoivu lisää luonnon monimuotoisuutta. Hieskoivun luontainen uudistaminen Hieskoivu uudistuu hyvin herkästi useimmille kasvupaikoille sekä siemenistä että kantovesoista. Heikon taloudellisen tuoton takia hieskoivua ei yleensä aktiivisesti uudisteta. Kasvupaikoilla, jotka ovat työläitä tai kalliita uudistaa muille puulajeille, siemensyntyinen hieskoivu on varteenotettava vaihtoehto. Hieskoivun alle syntyy usein kuusialikasvosta, jolle voidaan tehdä kasvutilaa lehtipuuverhopuuston harvennuksilla. Vesasyntyisten koivujen tekninen laatu on heikko. Ne ovat yleensä lahoja, ja alkuvuosien voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen vesojen kasvu taantuu nopeasti. Hieskoivulle tyypillisiä laatuvikoja ovat mutkaisuus, haaraisuus ja paksut sekä lahot oksat. Myös siemensyntyisen hieskoivun kasvu hidastuu varsin nuorella iällä, ja siitä saadaan selvästi rauduskoivua vähemmän tukkipuuta. Kasvatuksessa joudutaan tavallisesti tyytymään pääosin kuitupuuhun myös laatuvikojen vuoksi. Viljavilla turvemailla hieskoivikon kasvatus lyhyellä kiertoajalla kuitu- ja energiapuuksi voi olla kilpailukykyinen vaihtoehto, koska sen voi uudistaa siellä luontaisesti ja se kasvaa nuorella iällä nopeasti. Hirvieläintuhojen huomiointi hieskoivun uudistamisessa Hirvi suosii ravinnossaan rauduskoivua mieluimmin kuin hieskoivuaDanell, K. &amp;amp; Ericson, L. 1986. Foraging by moose on two species of birch when these occur in different proportions. Holoarctic Ecology 9: 79–84., kuitenkin myös hieskoivu kelpaa ravinnoksi. Hieskoivu uudistetaan yleensä luontaisesti ja joskus käytetään myös kylvöä, jolloin alkuvuosinaan tiheässä kasvava taimikko kestää hirvivahinkoja paremmin. Vasemmalla hieskoivun lehti - oikealla vertailun vuoksi rauduskoivun. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Uudistaminen hieskoivulle

## Hieskoivun kasvatuksesta

Hieskoivu menestyy hyvin soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Sen kasvu hidastuu varsin nuorella iällä. Hieskoivun järeytyminen tukkipuuksi on selvästi rauduskoivua hitaampaa eikä järeytymistä edesauta kasvutilan lisääminen kuten rauduskoivulla. Hieskoivun kasvatuksessa joudutaan tavallisesti tyytymään pääosin kuitupuun tuotantoon puulajin hitaamman kasvun ja laatuvikojen takia, joita ovat mutkaisuus, haaraisuus sekä paksut ja lahot oksat. Kangasmailla hieskoivusta saatava taloudellinen tuotto on rauduskoivua pienempi.
Hieskoivun kasvatukseen sopivat mustikkaturvekankaat ja sitä viljavammat turvemaiden kasvupaikat, mutta sen taloudellinen tuotto on vähäisempi kuin kuusella. Hieskoivun kasvatukseen sopivat myös runsastyppiset puolukkaturvekankaat, jotka ovat peräisin nevoista tai nevaisista rämeistä jos niiden ravinnetalous on tasapainossa, mutta sen taloudellinen tuotto on pienempi kuin havupuilla. Kivennäismailla hieskoivua on taloudellisesti perusteltua kasvattaa vain soistuneissa kohdissa. Havupuuston täydentäjänä hieskoivu lisää luonnon monimuotoisuutta.

# Uudistaminen hieskoivulle

## Hieskoivun luontainen uudistaminen

Hieskoivu uudistuu hyvin herkästi useimmille kasvupaikoille sekä siemenistä että kantovesoista. Heikon taloudellisen tuoton takia hieskoivua ei yleensä aktiivisesti uudisteta. Kasvupaikoilla, jotka ovat työläitä tai kalliita uudistaa muille puulajeille, siemensyntyinen hieskoivu on varteenotettava vaihtoehto. Hieskoivun alle syntyy usein kuusialikasvosta, jolle voidaan tehdä kasvutilaa lehtipuuverhopuuston harvennuksilla.
Vesasyntyisten koivujen tekninen laatu on heikko. Ne ovat yleensä lahoja, ja alkuvuosien voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen vesojen kasvu taantuu nopeasti. Hieskoivulle tyypillisiä laatuvikoja ovat mutkaisuus, haaraisuus ja paksut sekä lahot oksat. Myös siemensyntyisen hieskoivun kasvu hidastuu varsin nuorella iällä, ja siitä saadaan selvästi rauduskoivua vähemmän tukkipuuta. Kasvatuksessa joudutaan tavallisesti tyytymään pääosin kuitupuuhun myös laatuvikojen vuoksi. Viljavilla turvemailla hieskoivikon kasvatus lyhyellä kiertoajalla kuitu- ja energiapuuksi voi olla kilpailukykyinen vaihtoehto, koska sen voi uudistaa siellä luontaisesti ja se kasvaa nuorella iällä nopeasti.

# Uudistaminen hieskoivulle

## Hirvieläintuhojen huomiointi hieskoivun uudistamisessa

Hirvi suosii ravinnossaan rauduskoivua mieluimmin kuin hieskoivua, kuitenkin myös hieskoivu kelpaa ravinnoksi. Hieskoivu uudistetaan yleensä luontaisesti ja joskus käytetään myös kylvöä, jolloin alkuvuosinaan tiheässä kasvava taimikko kestää hirvivahinkoja paremmin.

Hieskoivu sietää märkiä ja vähähappisia olosuhteita ja menestyy siksi myös soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Hieskoivun kasvatukseen sopivat mustikkaturvekankaat ja sitä viljavammat turvemaiden kasvupaikat. Hieskoivu menestyy myös paksuturpeisilla puolukka- ja mustikkaturvekankailla, jos niiden ravinnetaloudesta huolehditaan.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Uudistaminen hieskoivulle

Runsastyppisten kaliumin ja fosforin puutoksesta kärsivien turvemaiden tuhkalannoitus on erityisen kannattavaa. Taloudellisin levitys on maastalevitys, mikä onnistuu varmimmin maan ollessa roudassa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla.
Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Terveyslannoitus

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla. Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Siemenpuuhakkuu Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely. Kaistalehakkuu Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen. Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle. Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä. Suojuspuuhakkuu Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle. Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille. Esimerkki tuoreen kankaan kuusikosta, jossa on tehty suojuspuu- ja avohakkuuta. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Esimerkki kuivahkon kankaan männiköstä, jossa on tehty siemenpuu- ja avohakkuuta. Osa rantametsästä on hakattu, koska sillä on haluttu avata järvimaisemaa tiellä kulkeville. Hakkuualan säästöpuut on keskitetty kallioharjanteen juurelle sekä rantakaistalle. Seuraava toimenpide on maanmuokkaus ja hakkuualan viljely kylvämällä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille.
Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Kaistalehakkuu

Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.
Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.
Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Suojuspuuhakkuu

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

Siemenpuu-,  kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Kulotus

Metsänhoidon suositukset - Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

Metsäsertifioinnin vaatimukset monimuotoisuuden rakennepiirteiden turvaamiselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistamisen ajoitus - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan huomioiminen poimintahakkuissa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Hiilinielu

Väljennyshakkuu

Uudistaminen hieskoivulle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Terveyslannoitus

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko