Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Harvennushakkuun vuoksi puuston määrä ja hiilivarasto vähenevät hetkellisesti, samoin hiilensidonta.Mäkipää, R.,et al. 2011. How Forest Management and Climate Change Affect the Carbon Sequestration of a Norway Spruce Stand? Multipurpose Forest Management). Journal of Forest Planning 16: 107–120.&nbsp;Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.&nbsp;Puuston kasvun ja elinvoiman ylläpito harvennusten avulla edistää hiilensidontaa, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Harvennushakkuut parantavat jäävän puuston laatua ja vahvistavat järeytymistä. Tämä lisää tulevia hakkuutuloja ja puuston hyödyntäminen pitkäkestoisempiin puutuotteisiin on todennäköisempää kuin ilman harvennuksia. Jos käytetään harvennusmallin mukaista lievempää harvennusvoimakkuutta ja/tai yläharvennusta sille sopivilla kohteilla, kiertoaikaa voi pidentää ja siten lisätä puuston hiilivarastoa.&nbsp;Saksa ym. Ilmastonmuutos ja metsänhoito. Tässä virallinen viite: Saksa, T. (toim.) 2020. Ilmastonmuutos ja metsänhoito : Yhteenveto ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsänhoitoon. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 98/2020. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 48 s. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Tutkimustulokset harvennuksen vaikutuksista metsämaan hiilivarastoon eivät ole yhdenmukaisia. Harvennus voi hetkellisesti lisätä metsämaan hiilivarastoa lisääntyneen kariketuotannon kautta. Kuitenkaan yleisesti harvennushakkuilla ei ole todettu olevan suurta vaikutusta maaperän hiilivaraston kehitykseen kivennäismailla.&nbsp;Harvennuksen vaikutus maaperään on joka tapauksessa pienempi ja lyhytaikaisempi kuin avohakkuun, joskin vaikutuksia tunnetaan huonosti.&nbsp;Jandl, R. et al. 2017. Byrne How strongly can forest management influence soil carbon sequestration? Geoderma, 137 (2007), pp. 253-268.Mayer, M. ym., 2020. Tamm Review: Influence of forest management activities on soil organic carbon stocks: A knowledge synthesis. Forest Ecology and Management 466, 118127.Saksa Timo toim. 2020. Ilmastonmuutos ja metsänhoito. Ojitetuilla turvemailla harvennuksen vaikutukset maaperän hiilivarastoon ja kasvihuonekaasupäästöihin ovat todennäköisesti vähäiset verrattuna avohakkuuseenKorkiakoski, M., Ojanen, P., Penttilä, T., Minkkinen, K., Sarkkola, S., Rainne, J., Laurila, T., Lohila, A. 2020. Impact of partial harvest on CH4 and N2O balances of a drained boreal peatland forest. Agricultural and Forest Meteorology, Vol. 295.Korkiakoski, M. 2020. The short-term effect of partial harvesting and clearcutting on greenhouse gas fluxes and evapotranspiration in a nutrient-rich peatland forest., koska harvennuksen vaikutukset pohjaveden pinnan korkeuteen ovat yleensä vähäisetLeppä K., Korkiakosk M, Nieminen M., Laiho R., Hotanen J-P., Kieloaho A-J., Korpela K., Laurila T., Lohila A., Minkkinen K., Mäkipää R., Ojanen P., Pearson M., Penttilä T., Tuovinen J-P., Launiainen S., 2020. Vegetation controls of water and energy balance of a drained peatland forest: Responses to alternative harvesting practices. Agricultural and Forest Meteorology, 295. https://doi.org/10.1016/j.agrformet.2020.108198&nbsp;ja häiriö kasvillisuudessa huomattavasti vähäisempi kuin avohakkuun. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuhoriskeihin Päätöksenteossa on huomioitava ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit. Erityisesti on huomioitava lumituhojen riski metsän harventamisen jälkeen. Lumituhoja tapahtuu erityisesti metsissä, jotka ovat ennen harvennusta olleet ylitiheitä. Ilmastonmuutoksen vuoksi on huomioitava mm. männynjuurikäävän, tervasroson, tunturimittarin, hallamittarin ja ruskomäntypistiäisen leviäminen kohti pohjoista. Myös harvennusten puunkorjuun riskit suurenevat ilmaston lämmetessä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Elinvoimainen puusto on kestävä tuhonaiheuttajia vastaan. Yleensä riski luonnontuhoille kasvaa kuitenkin hetkellisesti harvennuksen jälkeen. Tämä koskee eritoten tuulituhoja. Pidemmällä aikavälillä harvennushakkuut parantavat metsikön tuhonkestävyyttä. Harvennushakkuissa sekapuustoisuuden ylläpitäminen parantaa puuston kykyä vastata ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin[12]. Viivästyneet ja/tai voimakkaat harvennukset sekä samanaikainen puuston lannoittaminen lisäävät tuulituhoriskiä. Samoin varttuneissa metsissä kannattaa välttää tarpeettomia harvennuksia kasvavan tuulituhoriskin vuoksi. Harvennuksilla on positiivinen vaikutus jäävän puuston kuivuudensietokykyyn[13].

# Myöhempi harvennus - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Harvennushakkuun vuoksi puuston määrä ja hiilivarasto vähenevät hetkellisesti, samoin hiilensidonta.Puuston kasvun ja elinvoiman ylläpito harvennusten avulla edistää hiilensidontaa, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Harvennushakkuut parantavat jäävän puuston laatua ja vahvistavat järeytymistä. Tämä lisää tulevia hakkuutuloja ja puuston hyödyntäminen pitkäkestoisempiin puutuotteisiin on todennäköisempää kuin ilman harvennuksia.
Jos käytetään harvennusmallin mukaista lievempää harvennusvoimakkuutta ja/tai yläharvennusta sille sopivilla kohteilla, kiertoaikaa voi pidentää ja siten lisätä puuston hiilivarastoa.

# Myöhempi harvennus - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Tutkimustulokset harvennuksen vaikutuksista metsämaan hiilivarastoon eivät ole yhdenmukaisia. Harvennus voi hetkellisesti lisätä metsämaan hiilivarastoa lisääntyneen kariketuotannon kautta. Kuitenkaan yleisesti harvennushakkuilla ei ole todettu olevan suurta vaikutusta maaperän hiilivaraston kehitykseen kivennäismailla. Harvennuksen vaikutus maaperään on joka tapauksessa pienempi ja lyhytaikaisempi kuin avohakkuun, joskin vaikutuksia tunnetaan huonosti.
Ojitetuilla turvemailla harvennuksen vaikutukset maaperän hiilivarastoon ja kasvihuonekaasupäästöihin ovat todennäköisesti vähäiset verrattuna avohakkuuseen, koska harvennuksen vaikutukset pohjaveden pinnan korkeuteen ovat yleensä vähäiset ja häiriö kasvillisuudessa huomattavasti vähäisempi kuin avohakkuun.

# Myöhempi harvennus - Ilmasto

## Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuhoriskeihin

Päätöksenteossa on huomioitava ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit. Erityisesti on huomioitava lumituhojen riski metsän harventamisen jälkeen. Lumituhoja tapahtuu erityisesti metsissä, jotka ovat ennen harvennusta olleet ylitiheitä. Ilmastonmuutoksen vuoksi on huomioitava mm. männynjuurikäävän, tervasroson, tunturimittarin, hallamittarin ja ruskomäntypistiäisen leviäminen kohti pohjoista. Myös harvennusten puunkorjuun riskit suurenevat ilmaston lämmetessä.

# Myöhempi harvennus - Ilmasto

## Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Elinvoimainen puusto on kestävä tuhonaiheuttajia vastaan. Yleensä riski luonnontuhoille kasvaa kuitenkin hetkellisesti harvennuksen jälkeen. Tämä koskee eritoten tuulituhoja. Pidemmällä aikavälillä harvennushakkuut parantavat metsikön tuhonkestävyyttä.
Harvennushakkuissa sekapuustoisuuden ylläpitäminen parantaa puuston kykyä vastata ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin[\[12\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/myohempi-harvennus/yleistietoa#reference-947). Viivästyneet ja/tai voimakkaat harvennukset sekä samanaikainen puuston lannoittaminen lisäävät tuulituhoriskiä. Samoin varttuneissa metsissä kannattaa välttää tarpeettomia harvennuksia kasvavan tuulituhoriskin vuoksi. Harvennuksilla on positiivinen vaikutus jäävän puuston kuivuudensietokykyyn[\[13\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/myohempi-harvennus/yleistietoa#reference-948).

Harvennushakkuut ovat jaksollisen metsänkasvatuksen ainespuuntuotantoon tähtäävä toimenpide. Harvennuksilla vaikutetaan mahdollisuuksiin hyödyntää puuta puutuotteissa ja ohjataan hiilensidonta kasvatettaviin puihin.

Myöhempi harvennus

Myöhempi harvennus - Ilmasto

Ennakkoraivauksessa poistetaan aines- tai energiapuuksi kelpaamatonta, puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä. Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan.
Kivennäismailla ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta. Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Lisätietoa: [Ennakkoraivaus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ennakkoraivaus)

Ensiharvennus

Ennakkoraivauksessa poistetaan aines- tai energiapuuksi kelpaamatonta, puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä. Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan.Kivennäismailla ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta. Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Lisätietoa: Ennakkoraivaus

Ennakkoraivaus ensiharvennusta varten

Ohjeistuksen rooli Metsänhoidon suositusten rooli on kuvata parhaita käytäntöjä, joista metsänomistaja voi valita tavoitteidensa mukaisen tavan hoitaa metsiään. Suosituksissa tuodaan myös esiin hyviä toimintatapoja tilanteisiin, joissa metsänomistaja haluaa puuntuotannon rinnalla erityisesti painottaa luonnonarvojen lisäämistä tai esimerkiksi maisemaan, riistaan tai virkistyskäyttöön liittyviä hyötyjä. Metsätalouden toimenpiteissä työn suunnittelijalla ja toteuttajalla on vastuu ohjeistuksen noudattamisesta. Lainsäädännön noudattaminen tulisi olla itsestäänselvyys, mutta mikäli metsä on sertifioitu, on myös sertifioinnin vaatimukset hallittava. Näiden lisäksi metsänomistajalla voi olla toiveita, joista on paras keskustella jo työstä sovittaessa. Lainsäädäntö asettaa metsätalouden luonnonhoidon vähimmäistason Metsälainsäädäntö on vahvin ohjauskeino metsätalouden kestävyyden turvaamisessa. Se asettaa vähimmäistason talousmetsien luonnonhoidolle. Metsätalouden ympäristövaatimuksia ohjaavista laeista merkittävimmät ovat metsälaki, luonnonsuojelulaki ja vesilaki. Niiden keskeisenä tavoitteena on metsien monimuotoisuuden ja ympäristöarvojen turvaaminen sekä vesien säilyttäminen puhtaina. Metsä- ja ympäristölainsäädäntö antaa metsänomistajalle vapautta ja vastuuta metsien käsittelyyn. Lainsäädännön asettamat ympäristövaatimukset liittyvät lähinnä monimuotoisuudelle erityisen arvokkaiden luontokohteiden turvaamiseen, suojeltujen lajien elinympäristöjen säilyttämiseen sekä metsien tuottokyvyn ja terveydentilan ylläpitämiseen. Lainsäädäntö asettaa talousmetsissä toimimiseen vaatimuksia esimerkiksi seuraaviin kokonaisuuksiin: hakkuiden ilmoitusvelvollisuus - metsänkäyttöilmoitus uudistushakkuuseen liittyvä metsän uudistamisvelvoite&nbsp;kasvatushakkuuseen liittyvä kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä&nbsp;metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien säilyminenluonnonsuojelun lain suojeltujen ja erityisesti suojeltujen luontotyyppien turvaaminenEuroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaaminensuurten petolintujen pesäpuiden turvaaminenkiinteiden muinaisjäännösten säilyminen&nbsp;metsätuhojen torjuminen&nbsp;vesilain määrittämien luonnontilaisten vesiluontotyyppien luonnontilan säilyminen&nbsp;pohjavesien hyvän tilan säilyminen. Lisätietoa metsätaloutta ohjaavasta lainsäädännöstä löytyy esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön sivuilta ja Finlex-lainsäädäntökokoelmasta. Luonnonhoidon painotuksen tasot puun­tuotannossa. Metsäsertifiointi on metsän­omistajalle vapaaehtoista ja sen vaatimustaso riippuu käytettävästä sertifiointijärjestelmästä. Mikäli metsänomistaja haluaa vaikuttaa metsässään tehtäviin luonnonhoidon toimen­piteisiin, on hänen hyvä tietää, mitkä luonnon­hoidon vaatimukset perustuvat vapaaehtoisuu­teen ja mitkä lainsäädäntöön. Metsäsertifiointi lisää talousmetsien luonnonhoitoa Suomessa on käytössä kaksi metsänomistajille ja metsäalan toimijoille vapaaehtoista kansainvälistä metsäsertifiointijärjestelmää: PEFC ja FSC. Ne pitävät sisällään luonnonhoitoa koskevia, lain minimivaatimustason ylittäviä kriteereitä, joiden toteutumisesta metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet huolehtimaan. Tällaisia ovat esimerkiksi säästöpuiden jättämistä, lahopuiden säästämistä ja vesien suojavyöhykkeitä koskevat vaatimukset.Metsäsertifiointi on järjestelmä, joka pyrkii takaamaan, että metsiä hoidetaan ja käytetään vastuullisesti ja kestävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että metsätalouden harjoittamisen tulee täyttää sertifiointijärjestelmän asettamat vaatimukset ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävälle metsänhoidolle.Metsäsertifioinnin tarkoituksena on edistää kestävästi tuotettujen puuperäisten tuotteiden markkinoita ja viestiä kuluttajille puun alkuperästä ja toiminnan vastuullisuudesta. Metsäsertifiointi on myös metsänomistajalle keino osoittaa oman toimintansa vastuullisuus.Metsäsertifikaatin myöntäminen edellyttää riippumattoman kolmannen osapuolen, eli auditoijan, tarkastuksen ja varmistuksen siitä, että metsien hoito ja puutavaran alkuperän seuranta noudattavat sertifioinnin asettamia kansainvälisiä vaatimuksia. Metsänomistaja voi sertifioida metsänsä hankkimalla metsilleen oman sertifikaatin tai liittämällä metsänsä ryhmäsertifiointiin. Oma sertifikaatti soveltuu kustannustensa takia lähinnä suurmetsänomistajille. Lisätietoa PEFC- ja FSC-sertifioinnista ja niihin liittymisestä: PEFC SuomiFSC Suomi Metsänomistajan asettamat täydentävät toimet ja rajoitteet Metsänomistaja voi painottaa luonnonhoitotoimia myös myös yli lainsäädännön ja metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusten. Omatoimiselle metsänomistajalle löytyy tähän keinoja esimerkiksi näistä metsänhoidon suosituksista. Luonnonhoidon toimenpiteiden hallitseminen auttaa metsänomistajaa esittämään toiveensa myös tilanteissa, joissa töiden toteutuksesta sovitaan palveluntarjoajan kanssa. Metsänhoitotöistä ja puukaupasta sovittaessa on suositeltavaa sopia kirjallisesti metsänkäsittelyyn liittyvistä metsänomistajan erityistoiveista. Toimijan tulee huolehtia, että erikseen sovitut asiat välittyvät myös työn tekijälle esimerkiksi työmaakarttaan lisättynä lisätietona. Tärkeää on myös varmistaa, että työvuoron vaihtuessa metsänomistajan toiveet ovat uuden tekijän tiedossa.Hyvä keino metsänomistajan toiveiden läpikäymiseen on&nbsp;luonnonhoidon muistilista ja sen&nbsp;täyttöohje. Muistilista on tehty metsänomistajan avuksi esimerkiksi hakkuu- ja hoitotöiden suunnitteluun ja keskusteluun toimijoiden kanssa. Metsänhoidon suosituksissa kuvattujen luonnonhoitotoimenpiteiden toteutustapa ja määrä vaihtelee metsänomistajan tavoitteiden ja luonnonhoidon mahdollisuuksien mukaisesti. Lainsäädäntö asettaa rajoituksia metsien käytölle. Esimerkiksi luonnontilaisen norouoman luonnontilan vaarantaminen on vesilain mukaan kielletty. Metsälain 10 § taas asettaa käytönrajoituksen norouoman lähiympäristölle. Kuva: © Jukka Ruutiainen.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolla on vielä kapea yhteys mereen. Ajan myötä flada muuttuu kluuviksi, jolla ei ole meriyhteyttä.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Alue, jolta sadevesi ohjautuu vesistöön maanpinnan muotojen ohjaamana, on kyseisen vesistön valuma-alue.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Ohjeistuksen rooli

Metsänhoidon suositusten rooli on kuvata parhaita käytäntöjä, joista metsänomistaja voi valita tavoitteidensa mukaisen tavan hoitaa metsiään. Suosituksissa tuodaan myös esiin hyviä toimintatapoja tilanteisiin, joissa metsänomistaja haluaa puuntuotannon rinnalla erityisesti painottaa luonnonarvojen lisäämistä tai esimerkiksi maisemaan, riistaan tai virkistyskäyttöön liittyviä hyötyjä.
Metsätalouden toimenpiteissä työn suunnittelijalla ja toteuttajalla on vastuu ohjeistuksen noudattamisesta. Lainsäädännön noudattaminen tulisi olla itsestäänselvyys, mutta mikäli metsä on sertifioitu, on myös sertifioinnin vaatimukset hallittava. Näiden lisäksi metsänomistajalla voi olla toiveita, joista on paras keskustella jo työstä sovittaessa.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Lainsäädäntö asettaa metsätalouden luonnonhoidon vähimmäistason

Metsälainsäädäntö on vahvin ohjauskeino metsätalouden kestävyyden turvaamisessa. Se asettaa vähimmäistason talousmetsien luonnonhoidolle. Metsätalouden ympäristövaatimuksia ohjaavista laeista merkittävimmät ovat metsälaki, luonnonsuojelulaki ja vesilaki. Niiden keskeisenä tavoitteena on metsien monimuotoisuuden ja ympäristöarvojen turvaaminen sekä vesien säilyttäminen puhtaina.
Metsä- ja ympäristölainsäädäntö antaa metsänomistajalle vapautta ja vastuuta metsien käsittelyyn. Lainsäädännön asettamat ympäristövaatimukset liittyvät lähinnä monimuotoisuudelle erityisen arvokkaiden luontokohteiden turvaamiseen, suojeltujen lajien elinympäristöjen säilyttämiseen sekä metsien tuottokyvyn ja terveydentilan ylläpitämiseen.
Lainsäädäntö asettaa talousmetsissä toimimiseen vaatimuksia esimerkiksi seuraaviin kokonaisuuksiin:

- hakkuiden ilmoitusvelvollisuus - metsänkäyttöilmoitus
- uudistushakkuuseen liittyvä metsän uudistamisvelvoite
- kasvatushakkuuseen liittyvä kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä
- metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien säilyminen
- luonnonsuojelun lain suojeltujen ja erityisesti suojeltujen luontotyyppien turvaaminen
- Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaaminen
- suurten petolintujen pesäpuiden turvaaminen
- kiinteiden muinaisjäännösten säilyminen
- metsätuhojen torjuminen
- vesilain määrittämien luonnontilaisten vesiluontotyyppien luonnontilan säilyminen
- pohjavesien hyvän tilan säilyminen.
Lisätietoa metsätaloutta ohjaavasta lainsäädännöstä löytyy esimerkiksi [maa- ja metsätalousministeriön](https://mmm.fi/metsat/lainsaadanto) sivuilta ja [Finlex-lainsäädäntökokoelmasta](https://finlex.fi/fi/).

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Metsäsertifiointi lisää talousmetsien luonnonhoitoa

Suomessa on käytössä kaksi metsänomistajille ja metsäalan toimijoille vapaaehtoista kansainvälistä metsäsertifiointijärjestelmää: PEFC ja FSC. Ne pitävät sisällään luonnonhoitoa koskevia, lain minimivaatimustason ylittäviä kriteereitä, joiden toteutumisesta metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet huolehtimaan. Tällaisia ovat esimerkiksi säästöpuiden jättämistä, lahopuiden säästämistä ja vesien suojavyöhykkeitä koskevat vaatimukset.Metsäsertifiointi on järjestelmä, joka pyrkii takaamaan, että metsiä hoidetaan ja käytetään vastuullisesti ja kestävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että metsätalouden harjoittamisen tulee täyttää sertifiointijärjestelmän asettamat vaatimukset ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävälle metsänhoidolle.Metsäsertifioinnin tarkoituksena on edistää kestävästi tuotettujen puuperäisten tuotteiden markkinoita ja viestiä kuluttajille puun alkuperästä ja toiminnan vastuullisuudesta. Metsäsertifiointi on myös metsänomistajalle keino osoittaa oman toimintansa vastuullisuus.Metsäsertifikaatin myöntäminen edellyttää riippumattoman kolmannen osapuolen, eli auditoijan, tarkastuksen ja varmistuksen siitä, että metsien hoito ja puutavaran alkuperän seuranta noudattavat sertifioinnin asettamia kansainvälisiä vaatimuksia.
Metsänomistaja voi sertifioida metsänsä hankkimalla metsilleen oman sertifikaatin tai liittämällä metsänsä ryhmäsertifiointiin. Oma sertifikaatti soveltuu kustannustensa takia lähinnä suurmetsänomistajille.
Lisätietoa PEFC- ja FSC-sertifioinnista ja niihin liittymisestä:

- [PEFC Suomi](https://pefc.fi/)
- [FSC Suomi](https://fi.fsc.org/fi-fi)

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Metsänomistajan asettamat täydentävät toimet ja rajoitteet

Metsänomistaja voi painottaa luonnonhoitotoimia myös myös yli lainsäädännön ja metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusten. Omatoimiselle metsänomistajalle löytyy tähän keinoja esimerkiksi näistä metsänhoidon suosituksista. Luonnonhoidon toimenpiteiden hallitseminen auttaa metsänomistajaa esittämään toiveensa myös tilanteissa, joissa töiden toteutuksesta sovitaan palveluntarjoajan kanssa.
Metsänhoitotöistä ja puukaupasta sovittaessa on suositeltavaa sopia kirjallisesti metsänkäsittelyyn liittyvistä metsänomistajan erityistoiveista. Toimijan tulee huolehtia, että erikseen sovitut asiat välittyvät myös työn tekijälle esimerkiksi työmaakarttaan lisättynä lisätietona. Tärkeää on myös varmistaa, että työvuoron vaihtuessa metsänomistajan toiveet ovat uuden tekijän tiedossa.Hyvä keino metsänomistajan toiveiden läpikäymiseen on [luonnonhoidon muistilista](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/lomake-luonnonhoidon-muistilista.pdf) ja sen [täyttöohje](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/taytto-ohje-luonnonhoidon-muistilista.pdf). Muistilista on tehty metsänomistajan avuksi esimerkiksi hakkuu- ja hoitotöiden suunnitteluun ja keskusteluun toimijoiden kanssa. Metsänhoidon suosituksissa kuvattujen luonnonhoitotoimenpiteiden toteutustapa ja määrä vaihtelee metsänomistajan tavoitteiden ja luonnonhoidon mahdollisuuksien mukaisesti.

Metsälaki (1093/1996) 10 § määrittelee metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt. Metsälain sisältämät erityisen tärkeät elinympäristöt ja niitä koskevat vaatimukset on esitelty tarkemmin [täällä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863).
Luonnonsuojelulain (9/2023) 64 §:ssä on lueteltu seitsemän metsäistä suojeltavaa luontotyyppiä sekä lisäksi 65 § sisältää tiukasti suojellut luontotyypit. Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut ja tiukasti suojellut luontotyypit sekä niitä koskevat vaatimukset on esitelty tarkemmin [täällä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907).

Luonnonsuojelulaki (9/2023) sisältää erilaisia säädöksiä sekä uhanalaisista että eri asteisesti suojelluista lajeista. Luonnonsuojelulain vaatimukset lajien suojelemiseksi on esitelty tarkemmin [täällä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1919).

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulain kytkös metsätalouteen liittyy erityisesti Natura-verkoston luontotyyppien ja luontoarvojen säilyttämiseen. Esimerkiksi johdettaessa vesiä kunnostusojitusalueelta on huolehdittava, että luonnonsuojelulain mukaisesti suojeltujen vesistöjen luontoarvoja ei vaaranneta.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Ympäristönsuojelulaki

Ympäristönsuojelulaista tulevat metsätaloutta koskevat ennaltaehkäisyn periaatteet ja haittojen minimoinnin periaatteet. Lisäksi ympäristönsuojelulaista tulevat varovaisuus-, huolellisuus-, ja aiheuttamisperiaatteet sekä parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) käyttötarpeen periaatteet. Ympäristönsuojelulain mukaan toimijan tulee olla selvillä toimintansa mahdollisesti aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Myös maaperän ja pohjaveden pilaantumisen torjuntavelvollisuus tulee ympäristönsuojelulaista.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Vesilaki

**Vesilaki edellyttää ilmoituksen tekemisen ojituksesta**

Vesilakia sovelletaan metsätalouden osalta erilaisten vesiympäristöön vaikuttavien toimenpiteiden yhteydessä. Tällöin tarkastellaan muun muassa luvanvaraisuutta. Vesilaki suojelee uomaa ja sen luonnontilaisuutta. Metsälaki suojelee taas uoman luonnontilaista ympäristöä. Lainsäätäjän tavoitteena on ollut, että nämä kaksi lakia eivät mene päällekkäin vaan täydentävät toisiaan.
Esimerkiksi noron välitön lähiympäristö ei ole metsälain mukainen kohde, jos se ei täytä puuston luonnontilaisuuteen liittyvää vaatimusta. Jos itse noron uoma kuitenkin on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen, on sen luonnontilan vaarantaminen vesilain mukaan kielletty. Tällöin noron lähiympäristön puuston hakkuissa tai uoman ylityksessä on toimittava siten, että uoma säilyy luonnontilaisena. Metsätalouden toimenpiteissä norouoman luonnontila saattaa vaarantua esimerkiksi uoman päälle tehdyn ajouran seurauksena.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Vesilaki

**Vesiluontotyyppejä koskevia säädöksiä**

Vesilaki edellyttää, että muusta kuin vähäisestä ojituksesta on tehtävä ilmoitus 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä Lupa- ja valvontavirastoon. Ympäristöministeriön asettamassa toimintamalliryhmässä on pyritty määrittelemään yhdenmukaiset tulkintaperusteet ojituksen vähäisyyden arvioimiseksi.
Lähtökohtana ovat ojituksen oletetut vaikutukset. Ilmoitus on tehtävä muusta kuin vähäisestä ojituksesta. Ilmoitusta ei tarvitse tehdä pienehkön, alle 5 ha:n suuruisen yksittäisen metsäosan ojittamisesta. Ilmoitus on kuitenkin tehtävä aina, jos tarkoituksena on ojittaa useita pienehköjä alueita lähekkäin samalla valuma-alueella, alue sijaitsee pohjavesialueella tai happamilla sulfaattimailla tai ojituksen voidaan olettaa vaikuttavan haitallisesti vesistöön tai muihin luontoarvoihin. Myös ojan kunnossapidosta on ilmoitettava, jos ojan voidaan kokonaisuutena tarkasteltuna katsoa muuttuneen luonnontilaisen kaltaiseksi uomaksi. Vesilaissa kunnostusojitukset rinnastetaan ojitukseen ja niihin sovelletaan samoja ilmoitusvelvollisuuden edellytyksiä.

- Vesilain 2. luvun 11 §:n (eräiden vesiluontotyyppien suojelu) mukaan luonnontilaisen tai luonnontilaisen kaltaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty.
- Vesilain 3. luvun 2 §:n mukaan vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää, ja tämä muutos vaarantaa puron uoman luonnontilan säilymisen.
- Vesilaissa purolla tarkoitetaan sellaista virtaavan veden vesistöä, jonka valuma-alue on 10–99 km2. Norolla tarkoitetaan sellaista puroa pienempää vesiuomaa, jonka valuma-alue on vähemmän kuin 10 km2 ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista.

Vesilaki (587/2011), ympäristönsuojelulaki (86/2000) ja luonnonsuojelulaki (1096/1996) ohjaavat metsätalouden vesiensuojelua. Tästä syystä ei ole katsottu tarpeelliseksi tehdä asiaa koskevaa päällekkäistä erillislainsäädäntöä metsätaloutta varten.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Muinaismuistolain asettamat rajoitukset

Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Kiinteä muinaisjäännös on lain mukaan rauhoitettu ilman, että siitä tehdään erillistä viranomaispäätöstä. Kiinteät muinaisjäännökset tulee ottaa huomioon kaikessa maankäytössä.
Muinaismuistolailla suojelluista kohteista merkittävä osa on paikannettu ja rekisteröity, mutta uusia löydetään yhä edelleen. Museovirasto ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä, johon on merkitty noin 14 000 metsässä sijaitsevan kiinteän muinaisjäännöksen tyyppi- ja sijaintitiedot. Muinaisjäännösrekisterin kohdetiedot löytyvät [Paikkatietoikkunasta](https://www.paikkatietoikkuna.fi/). Useat metsäalan organisaatiot ovat hankkineet paikkatietojärjestelmiinsä muinaisjäännösrekisterin kohdetiedot.
Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä voidaan tarkistaa, onko työmaa-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Myös sellaiset kiinteät muinaisjäännökset, joita ei löydy rekisteristä, ovat muinaismuistolain mukaisesti rauhoitettuja.

Kohteilla, joilla on muinaisjäännösrekisterin kohde, työstä vastaavan henkilön tulisi ottaa riittävän ajoissa ennen töiden aloittamista yhteys Museovirastoon tai maakuntamuseoon muinaisjäännöksen rajauksen selvittämiseksi. Lupa- ja valvontavirasto vahvistaa hakemuksesta muinaisjäännöksen rajat. Ellei rajoja ole vahvistettu, muinaisjäännöksen ympärille rajataan suoja-alue, jonka leveys on kaksi metriä jäännöksen näkyvistä ulkoreunoista ulospäin. Laajoille muinaisjäännösalueille suunnitellaan ratkaisut erikseen.

Merkittävät kulttuuriperintökohteet on suojeltu muinaismuistolain (295/1963) perusteella. Tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Kiinteät muinaisjäännökset ovat jäänteitä muinaisen ihmisen toiminnasta. Osa kohteista on helposti nähtävissä, mutta useimmiten ne ovat näkymättömissä sammalen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa poistamaan eläviä vaurioituneita havupuita, jos raja-arvo ylittyy

Vahingoittunut puu voi olla joko kaatunut, katkennut, latvansa menettänyt, voimakkaasti taipunut tai muuten vastaavalla tavalla vioittunut. Metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat käyttää tällaisia puita lisääntymisalustanaan. Vahingoittuneesta puusta ei ole saatavissa käypää arvoa. Vahingoittuneeksi puuksi katsotaan myös puu, johon kirjanpainaja on iskeytynyt, vaikka muut vahingoittuneen puun kriteerit eivät täyty.
Vahingoittumisen tai vioittumisen tulisi olla pysyvää. Vahingoittuneeksi puuksi ei tämän vuoksi katsottaisi sellaista puuta, joka on mäntypistiäisten tai muun neulastuholaisen syönnin takia menettänyt neulasiaan, ja joka todennäköisesti toipuu neulasten syönnistä. Vahingoittuneena puuna ei pidettäisi täysin kuollutta tai lahonnutta puuta.
Jos taimikkovaiheen ohittaneessa metsikössä on hehtaaria kohden enemmän kuin 10 kiintokuutiometriä vahingoittuneita kuusipuita, joiden tyviläpimitta on yli 10 senttimetriä, puiden omistaja on velvollinen poistamaan metsiköstä ja välivarastosta 10 kiintokuutiometriä ylittävän osan määräaikaan mennessä.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa poistamaan eläviä vaurioituneita havupuita, jos raja-arvo ylittyy

**Kirjanpainajan tappamat puut**

Jos taimikkovaiheen ohittaneessa metsikössä on hehtaaria kohden enemmän kuin 20 kiintokuutiometriä vahingoittuneita kaarnoittuneita mäntypuita, joiden tyviläpimitta on yli 10 senttimetriä, puiden omistaja on velvollinen poistamaan metsiköstä ja välivarastosta 20 kiintokuutiometriä ylittävän osan vahingoittuneista puista määräaikaan mennessä.
Kun kirjanpainajan tuhoama puu pudottaa kaarnan loppukesästä, puu on kuollut ja kirjanpainajat ovat jo poistuneet siitä. Siksi kuolleen puun poistaminen metsästä ei auta pienentämään kirjanpainajakantaa. Asia on pikemminkin päinvastoin, sillä kuolleessa puussa elää kirjanpainajan luontaisia vihollisia. Jos metsänomistaja ei halua puutavaraa käyttöön, kuolleen puun voi jättää lahopuuksi metsään lisäämään monimuotoisuutta ja rajoittamaan kirjanpainajakantaa.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Lain vaatimukset puutavaran varastoinnissa

Vaurioituneiden havupuiden korjuuvelvoitteen lisäksi metsätuholaki sisältää velvoitteen puutavaran poistamisesta hakkuupaikalta ja välivarastosta lain asettamiin määräaikoihin mennessä.
- 1.9.–31.5. kaadettu kuusipuutavara ja kaarnoittunut mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta viimeistään:
- alueella A, mänty 1.7. ja kuusi 15.7.
- alue A laajeni alueelle B 1.1.2022
- alueella B, mänty 1.7. ja kuusi 24.7.
- alueella C, mänty 15.7. ja kuusi 15.8.
- 1.6.–31.8. kaadettu kuusipuutavara tulee alueella A kuljettaa pois metsästä tai välivarastosta. 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Vaihtoehdot puutavaran poiskuljettamiselle

Vaihtoehtoina poiskuljettamiselle ovat muun muassa puutavaran peittäminen, kastelu, kuoriminen tai käsitteleminen hyönteisten iskeytymistä vastaan tarkoitetulla kasvinsuojeluaineella sekä mäntypuutavaran sijoittamien riittävän etäälle männiköistä, mäntypuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella ja kuusipuutavarapinon pintakerroksen peittäminen lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomalla alle 10 cm kantoläpimittaisella mäntypuulla.
Poistovelvoite koskee käyttötarkoituksesta riippumatta aines- ja energiapuuvarastoa, jonka tilavuudesta vähintään puolet on tyviläpimitaltaan yli 10 cm olevaa mänty- tai kuusipuutavaraa. Velvoitetta ei sovelleta yksittäisiin mäntypuupinoihin, joiden tilavuus on enintään 50 kuutiometriä. Pino katsotaan yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Metsätuholakia (1087/2013) sovelletaan alueella, jolla metsälaki on voimassa. Lisäksi sen piirissä ovat terminaali- ja tehdasvarastot sekä alueen sijainnista riippumatta puutavaran hakkuupaikat ja välivarastot. Lain keskeinen käsite on vahingoittuneen puun määritelmä. Vahingoittuneella puulla tarkoitetaan sellaista vaurioitunutta mänty- tai kuusipuuta, josta metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## FSC®-sertifiointi

FSC-vaatimusten mukaan organisaatio pyytää Suomen ympäristökeskuksesta tai vastaavista viranomaisaineistoista tiedon valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisten ja harvinaisten metsälajien esiintymispaikoista. Lajiesiintymätiedot pyydetään sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä (n. 500 m vyöhykkeellä). Tiedot merkitään metsäsuunnitelmaan tai dokumentoidaan muuten. Tiedonhankintavelvoite koskee vuoden 1995 jälkeisiä havaintoja, jotka on ilmoitettu riittävällä tarkkuudella.
Organisaatio tunnistaa metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisten sekä sertifioinnin määrittelemien silmälläpidettävien metsälajien esiintymien elinolosuhteiden säilymiseen ja turvaa elinolosuhteiden säilymisen metsänkäsittelyn yhteydessä.FSC Suomi on lisäksi kehittänyt [Korimallin](https://fi.fsc.org/fi-fi/monimuotoisuus-ja-uhanalaiset-lajit-talousmetsissa/korimalli-uhanalaisille-metsalajeille) työkaluksi uhanalaisten lajien turvaamiseen. Mallia ei sovelleta osana FSC-sertifiointia, vaan se on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## PEFC™-sertifiointi

PEFC-kriteeristön mukaan uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan metsätalouden toimenpiteissä. Uhanalaisen lajin elinpaikan säilyttäminen perustuu luonnonsuojelulakiin silloin, jos kyseessä on erityisesti suojeltavaksi asetettu uhanalainen laji tai luontodirektiivin liitteen (IV) a eläinlaji.
Erityisesti suojeltavien lajien osalta tulee turvata tunnetut elinpaikat, jotka Lupa- ja valvontavirasto on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat turvataan Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.
[PEFC-verkkosivu](https://pefc.fi/)

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) asettavat vaatimuksia uhanalaisten lajien turvaamiselle.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Metsäsertifiointi edistää metsien kestävää käyttöä

Metsäsertifioinnissa mukana oleminen tarkoittaa sertifioinnin kaikkien vaatimusten noudattamista metsätalouden toimenpiteistä. Metsässä töitä tekevän on tiedettävä, onko metsä sertifioitu ja mitä vaatimuksia se tehtävälle työlajille asettaa.
Metsän- ja luonnonhoidon onnistuminen vaikuttaa vallitsevaan käsitykseen ja mielikuvaan metsätalouden kestävyydestä. Puupohjaisten tuotteiden hyväksyttävyyttä ja haluttavuutta edistetään metsäsertifikaateilla, joiden avulla lopputuotteen ostaja voi varmistua suomalaisen puun tuotantoympäristön käytännöistä.
Esimerkkejä lainsäädännön edelle menevistä teemoista, joita PEFC- ja FSC-sertifioinnit asettavat metsien käytölle:

- elävien säästöpuiden jättäminen ja lahopuuston turvaaminen
- vesistöjen ja pienvesien suojakaistoista huolehtiminen
- säästettävästä biomassasta ja maan ravinnetaloudesta huolehtiminen energiapuun korjuussa
- puuston terveydestä huolehtiminen hakkuissa (juurikäävän torjunta, korjuujäljen laatu)
- sertifioinnin erikseen määrittämien luontokohteiden turvaaminen
- luonnontilaisten soiden vesitalouden säilyttäminen
- tarkoituksenmukaisten vesiensuojelutoimenpiteiden käyttäminen kunnostusojituksissa
- riistanhoitoa edistävien kohteiden säilyttäminen
- palaneen puun tuottaminen metsänhoidollisilla poltoilla
- varovaisuusperiaatteen noudattaminen pohjavesialueilla toimittaessa
- tärkeiden ulkoilureittien säilyttäminen
- kasvinsuojeluaineiden vastuullinen käyttäminen.
Näiden lisäksi FSC asettaa vaatimuksia esimerkiksi lehtipuuosuuden säilyttämiseen, metsien kasvatustapaan ja linnustollisesti arvokkaiden kohteiden huomioon ottamiseen. Lisäksi FSC edellyttää metsäsuunnitelmaa, josta löytyvät myös luonnonhoidon tavoitteet.

PEFC- ja FSC-sertifiointi asettavat luonnonhoidolle lainsäädännön yli meneviä vaatimuksia. Metsäsertifioinnin tarkat vaatimukset ja kuvaukset löytyvät metsäsertifioinnin standardeista, jotka tarkistetaan määräajoin. Näin varmistetaan, että vaatimukset vastaavat yhteiskunnan eri tahojen senhetkisiä näkemyksiä metsien vastuullisesta ja kestävästä käytöstä. Sekä PEFC:ssä että FSC:ssä standardien tarkistus tehdään noin viiden vuoden välein.

Organisaatio ylläpitää monikäytön edellytyksiä sekä tunnistaa metsätaloustoimissa metsän monikäytön ja metsän tuottamat palvelut ja hyödykkeet voidakseen hyödyntää niitä itse ja/tai saattaakseen ne muiden hyödynnettäväksi.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia edistetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi.
Organisaatio ottaa metsänhoidossa huomioon seuraavat riistanhoidon näkökohdat:

- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.
Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan ja ne otetaan huomioon metsänhoitotoimenpiteissä seuraavasti:
- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Riistatiheiköitä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, aukon keskileveys on enintään 50 m ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 ha.

PEFC-kriteerien mukaan jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan.
Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu ovat mahdollisia jokamiehenoikeuksien puitteissa.
Ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään metsien monikäyttöedellytysten turvaamiseksi. Ulkoilureitit rajataan maanmuokkauksen ja kantojen korjuun ulkopuolelle. Reiteille ei jätetä latvusmassaa. Reitistöä varten tehdyt kiinteät rakenteet säilytetään metsätalouden toimenpiteissä.

Metsäorganisaatiot ja metsästysorganisaatiot tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.. Riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta.
PEFC edistää myös luomutuotteiden keruussa tarvittavan tiedon saatavuutta.

Metsäsertifiointi (FSC ja PEFC) edistävät metsien monikäyttöä. Sertifioinnin vaatimukset koskevat mm. ulkoilureittien kulkukelpoisuutta, metsästys- ja riistanhoitomahdollisuuksia sekä luomuluonnontuotteiden keruumahdollisuuksia.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Natura 2000 -alueet

Luonnonsuojelulain mukaan Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojelun perusteena olevia luonnonarvoja ei saa merkittävästi heikentää. Suomessa Natura 2000-verkosto kattaa viisi miljoonaa hehtaaria. Tästä maa-alueita on kolme neljäsosaa ja vesialueita yksi neljäsosa.
Suurin osa Natura-alueista on perustettuja luonnonsuojelualueita tai suojeluohjelmien alueita. Natura 2000 -verkostoon kuuluu perinteisestä luonnonsuojelualueita koskevasta ajattelusta poiketen sellaisia uusia alueita, joilla suojelutavoitteista johtuvat rajoitukset ovat vähäisiä tai kohdistuvat vain rajoitettuun osaan aluetta. Näin koko Natura-alueen tavanomainen käyttäminen ei esty.
Natura-alueiden toteuttamistapoja ovat luonnonsuojelu-, metsä-, maa-aines-, maankäyttö- ja rakennuslaki sekä vesi-, ulkoilu- ja erämaalaki.

Lupa- ja valvontavirasto laatii Natura-alueille hoito- ja käyttösuunnitelmia. Suunnitelmissa otetaan yleensä kantaa myös Natura-alueen metsänkäsittelyyn. Lupa- ja valvontavirasto antaa lisätietoja Natura-alueiden metsänkäsittelyyn liittyvissä asioissa.
Lisätietoja:
[Suomen Natura 2000-alueet](https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet)

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Metsänkäsittely Natura-alueella, jossa luonnonarvot turvaa metsälaki tai maa-aineslaki

Maanomistaja tai hänen valtuuttamansa henkilö laatii metsänkäyttöilmoituksen, jossa kerrotaan suunnitellusta hakkuusta Natura-alueella. Käyttöilmoituksessa ilmoitetaan metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja niiden ominaispiirteet säilyttävät toimenpiteet. Lisäksi voidaan mainita muut huomionarvoiset luontokohteet ja selvittää, kuinka ne otetaan huomioon.
Maa-aineslailla suojellaan harjuja ja kallioalueita, joissa suurin uhka on maa-aineksen otto. Metsiä voidaan käsitellä näillä alueella metsälain mukaisesti.
Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi suositellaan, että toimenpiteet kirjataan leimikkosuunnitelmaan ja luonnonarvoiltaan tärkeät kohteet merkitään myös maastoon.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Metsänkäsittely Natura-alueella, jossa luonnonarvot turvaa luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulain perusteella turvataan alue, jossa luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen säilyminen edellyttää luonnontilaisuutta. Metsien käyttöä rajoitetaan voimakkaasti ja alueesta perustetaan luonnonsuojelualue.
Metsänkäsittely voi olla mahdollista lähinnä eräillä rantojensuojeluohjelman alueilla. Tällöin metsien käyttö voi yleensä jatkua luonnonarvot huomioon ottaen. On kuitenkin suositeltavaa, että hakkuiden suunnittelun yhteydessä maanomistaja ja toteuttaja ovat yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon.

Natura 2000 -alueet ovat Euroopan unionin laajuisten suojelutavoitteiden perusteella valittuja suojelualueita, joissa luonnonsuojelu pyritään toteuttamaan rajoittamalla alueen normaalia käyttöä mahdollisimman vähän.

# Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

## Metsänkäsittely Natura-alueella, jossa luonnonarvot turvaa luonnonsuojelulaki

**Talousmetsien luonnonhoidon vaatimuksien tausta**

Talousmetsien luonnonhoidon vaatimukset ja ohjeistukset perustuvat velvoittavaan lainsäädäntöön (mm. metsälaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki), toimintaa ohjaaviin ohjelmiin (esim. Kansallinen metsästrategia 2035, alueelliset metsäohjelmat, alueelliset vesienhoidon toimenpideohjelmat) sekä maanomistajalle vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien (FSC ja PEFC) asettamiin vaatimuksiin. Lisäksi maanomistaja voi asettaa omien tavoitteidensa ja arvojensa pohjalta toimintaohjeita.

Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

Talousmetsien luonnonhoidon vaatimuksien taustaTalousmetsien luonnonhoidon vaatimukset ja ohjeistukset perustuvat velvoittavaan lainsäädäntöön (mm. metsälaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki), toimintaa ohjaaviin ohjelmiin (esim. Kansallinen metsästrategia 2035, alueelliset metsäohjelmat, alueelliset vesienhoidon toimenpideohjelmat) sekä maanomistajalle vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien (FSC ja PEFC) asettamiin vaatimuksiin.  Lisäksi maanomistaja voi asettaa omien tavoitteidensa ja arvojensa pohjalta toimintaohjeita. 

Kuva: © Tarja Ollas Metsä uudistuu luontaisesti siemenpuiden tuottamista siemenistä tai uusi puusto voidaan saada aikaan viljellen eli kylvön tai istutuksen avulla. Viljelyssä käytetään pääasiassa jalostettua siemen- ja taimimateriaalia, joskin jalostetun materiaalin saatavuus voi ajoittain rajoittaa sen käyttöä. Metsän uudistamisen valinnat tehdään metsikön ominaisuuksien ja metsänomistajan tavoitteiden pohjalta. Keskeiset kysymykset ovat, millaisia siemeniä tai taimia metsänomistajan kannattaa käyttää metsänviljelyssä ja milloin luontainen uudistaminen metsikön omalla siemenellä on paras vaihtoehto. Luontaisesti syntyneet puustot ovat perimältään paikallisia Paikallisten puiden siemenistä luontaisesti syntyneet jälkeläiset vastaavat ominaisuuksiltaan keskimäärin vanhempiaan eli siemenpuita ja niitä pölyttäneitä puita. Luontaisessa uudistamisessa ja siihen perustuvassa jatkuvan kasvatuksen menetelmässä on puuntuotoksen kannalta tärkeää, että siementävät puut ovat laadultaan ja kasvultaan metsikön parhaita. Siemenpuita on myös jätettävä tarpeeksi. Luontaisen uudistamisen välittömät kustannukset ovat alhaiset, mutta uudistumisen onnistuminen vaihtelee riippuen siemenvuosista ja taimettumisoloista. Karut männyn kasvupaikat uudistuvat yleensä hyvin luontaisesti, joskin puuston kehitys on hidasta. Näitä kohteita voidaan uudistaa myös metsäkylvöin, mutta huonotuottoisimmilla kohteilla vain luontainen uudistaminen on kannattavaa. Rehevillä, hyväkasvuisilla kohteilla luontainen uudistuminen on usein epävarmaa. Metsänviljely on näillä kasvupaikoilla taloudellisesti perusteltua viljelypuuston nopean alkukehityksen ansiosta. Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä metsä uudistuu siementävien puiden ja syntyvän alikasvoksen avulla. Keskeistä on luoda metsikköön suotuisia kohteita taimettumiselle ja kasvutilaa taimien kehitykselle. Uudistuminen on usein hidasta ja voi tilanteen mukaan viedä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Jos metsän parhaat puuyksilöt poistetaan toistuvasti poimintahakkuilla, luontaisesti syntyvän puuston perinnölliset ominaisuudet voivat olla vaarassa heikentyä. Laadukkaita siemenpuita on siksi aina jätettävä hakkuissa. Metsänviljelyssä hyödynnetään jalostettuja siemeniä ja taimia Metsänviljely on osoittautunut varmaksi metsänuudistamistavaksi, joka tuottaa muutamissa vuosissa uuden, tavoitteen mukaisen taimikon. Pääpuulajeista männyn viljelyssä käytetään kylvöä ja istutusta, kun taas kuusi ja rauduskoivu viljellään yleensä istuttamalla. Kasvupaikan ominaisuudet vaikuttavat olennaisesti menetelmän valintaan. Viljavilla kohteilla viljely lisää puuntuotosta ja lyhentää uudistamisvaiheen kestoa niin paljon, että investointi metsänviljelyyn on hyvin perusteltua. Metsänviljelyssä on useimmiten mahdollista käyttää jalostettua siementä tai niistä taimitarhalla kasvatettuja taimia. Jalostamatonta metsikkösiementä tai niistä tuotettuja taimia käytetään, kun sopivaa jalostettua viljelymateriaalia ei ole saatavissa. Metsikkösiemen on kerätty tietyltä alueelta tai valikoiduista metsiköistä. Jokaiselle siemenviljelysaineistolle on määritelty ilmastollisesti yhtenäinen käyttöalue, jolla kyseinen aineisto on hyvin sopeutunutta. Tämä on perusedellytys jalostushyötyjen realisoitumiseksi.Ruotsalainen, S., Beuker, E. &amp;amp; Haapanen, M. 2016. Männyn siemenviljelysaineiston käyttöalueen määrittäminen. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 39/2016&nbsp;Tuottoisimman (männyn) siemenviljelysaineiston valinnassa kullekin viljelypaikalle metsänomistaja voi hyödyntää Vilpas-sovellusta. Lisätietoa: Metsänviljelyaineistojen käyttöalueita koskevia suosituksia&nbsp;ja&nbsp;Viljelymateriaalin alkuperä. Taimietiketti kertoo taimierälle soveltuvan käyttöalueen ja taimienjalostusasteen. Metsänomistajan on suositeltavaa säilyttää etikettien tiedot. Niille on tarvetta erityisesti silloin, jos taimierässä ilmenee myöhemmin ongelmia. Metsänjalostuksen perusteet ja tavoitteet Metsänjalostus pyrkii parantamaan metsänviljelyssä käytettävän aineiston ominaisuuksia: puiden kasvua ja puuntuotosta, puutavaran laatua sekä viljelyvarmuutta, jolla tarkoitetaan tuhonkestävyyttä ja ympäristöolosuhteiden vaihtelun hyvää sietokykyä. Jalostuksella on kauaskantoiset vaikutukset siihen, millaista puuta metsissä kasvaa tulevina vuosikymmeninä tai jopa vuosisatoina. Metsänjalostuksella aikaan saatava puuston lisäkasvu ja laatu on yksi keino vastata puun kysyntään monipuolistuvilla markkinoilla. Luonnonvarakeskus vastaa valtakunnalliseen metsänjalostusohjelmaan perustuvan jalostustyön toteutuksesta. Pitkäntähtäimen jalostusta tehdään taloudellisesti arvokkaimmilla kotimaisilla pääpuulajeillamme, männyllä, kuusella ja rauduskoivulla. Suppeammassa laajuudessa jalostusta tehdään myös lehtikuusella, tervalepällä ja hybridihaavalla. Metsänjalostuksen menetelmät Metsänjalostuksessa käytetään perinteisiä kasvinjalostuksen menetelmiä, joita ovat valinta, risteyttäminen ja testaus. Jalostuksen lähtökohtana ovat pluspuut, jotka on valittu luonnonmetsistä hyvien ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella. Pluspuut on tallennettu kloonikokoelmiin ja siemenviljelyksiin varttamalla. Jälkeläiskokeilla selvitetään pluspuiden jalostusarvo. Haluttuja ominaisuuksia ovat muun muassa runkojen suoruus ja hento-oksaisuus, nopeakasvuisuus sekä taudinkestävyys. Risteyttämällä parhaat puut keskenään rikastetaan edullisia perintötekijöitä jälkeläisiin, joista tehdään valintaa edelleen. Jalostetun viljelymateriaalin tuotanto Jalostettua aineistoa tuotetaan metsänviljelyyn siemenviljelyksillä tai kasvullisesti lisäämällä. Siemenviljelyksellä valitut puut risteytyvät vapaasti tuottaen siementä, jota käytetään paitsi taimitarhoilla metsänviljelytaimien tuotantoon, myös suoraan metsäkylvöihin. Puiden kasvullinen lisääminen tarkoittaa niiden monistamista, ts. kloonaamista, sellaisenaan. Kasvulliseen lisäykseen on olemassa erilaisia menetelmiä, joiden käyttökelpoisuus riippuu puulajista ja puun iästä. Monistetut taimet ovat perimältään emoyksilön kopioita ja myös keskenään samanlaisia. Visakoivua on yleisesti tarjolla kasvullisella lisäyksellä tuotettuina taimina. Laadukasta männyn siementä saadaan siemenviljelyksiltä, joilla kasvaa hyvän kasvunsa ja laatunsa perusteella valittujen pluspuiden vartteita. Kuva: © Tapio/Kimmo Haimi. Ensimmäisen ja puolentoista sukupolven siemenviljelykset Ensimmäisen (1.) ja puolentoista (1½.) sukupolven siemenviljelyksetParhaista luonnonmetsistä valittiin 1950- ja 60-luvulla yli 10 000 hyvälaatuista ja -kasvuista pluspuuta. Pluspuiden latvoista otettiin oksan kärkiä, jotka vartettiin pieneen taimeen ja vartteet istutettiin 1. sukupolven siemenviljelyksiin. Siemenviljelyksillä nämä luonnonmetsien parhaat puut risteytyvät keskenään ja tuottavat jalostettua siementä. 1. sukupolven siemenviljelysten puista kerättiin siemeniä, joista kasvatettuja taimia viljeltiin jälkeläiskokeisiin. Jälkeläisten pituus- ja/tai paksuuskasvu mitattiin ja niiden laatu sekä tuhot arvioitiin. Jälkeläiskokeissa parhaiten menestyneiden pluspuiden vartteilla on perustettu seuraavan sukupolven (1½-polven) siemenviljelyksiä, jotka tuottavat ”testattu”-luokan siementä taimitarhoille ja metsänviljelyyn. Metsänjalostuksen hyödyt Jalostuksen hyödyistä saadaan tietoa vertaamalla metsikkösiemenestä ja siemenviljelyssiemenestä kasvaneita puita koeviljelyksellä. Tuloksia on toistaiseksi voitu saada pääosin nuorista, 15–25 vuoden ikäisistä koeviljelyksistä. Nopeakasvuisimmilla eteläisillä havupuilla saadut tulokset tukevat käsitystä siitä, että nuorissa koepuustoissa mitatut jalostusparannukset säilyvät läpi kiertoajan. Koeviljelyksiltä mitataan yleisimmin puiden pituus ja läpimitta. Mittaustulokset kertovat männyn ja kuusen kasvun parantumisesta: kun siemen on 1. sukupolven siemenviljelykseltä, puiden pituus ja läpimitta ovat 5–10 % suuremmat kuin metsikkösiemenestä syntyneillä puilla.&nbsp;Jansson, G. ym. 2017. The genetic and economic gains from forest tree breeding programmes in Scandinavia and Finland, Scandinavian Journal of Forest Research, 32:4, 273-286.Haapanen, M. 2020. Performance of genetically improved Norway spruce in one-third rotation-aged progeny trials in southern Finland. Scand J For Res 35: 221-226. Kun puun pituuden ja läpimitan kasvu paranevat, rungon tilavuuskasvun lisäys on kertaluokkaa suurempi. Esimerkiksi jalostetuista siemenistä syntyneiden nuorten rauduskoivujen runkojen tilavuuskasvu on ollut lähes 30 % suurempi verrattuna metsikkösiemenistä syntyneisiin.Hagqvist R, Hahl J. 1998. Rauduskoivun siemenviljelysten jalostushyöty Etelä- ja Keski-Suomessa. [Summary: Genetic gain provided by seed orchards of Silver birch in Southern and Central Finland.] Reports from the Foundationfor Forest Tree Breeding 13:1–32. Jalostus parantaa myös puiden laatua. Rungon läpimittaan suhteutetun oksan paksuuden on todettu männyllä pienentyneen vajaat 10 % verrattuna metsikkösiemenestä syntyneisiin puihin.Haapanen, M., Hynynen, J., Ruotsalainen, S., Siipilehto, J., Kilpeläinen, M-L., 2016. Realised and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Eur. J. For. Res. 135, 997.&nbsp;Myös rauduskoivulla on saatu selkeitä parannuksia oksalaadussa ja rungon suoruudessa, jotka ovat vaneriteollisuuden kannalta tärkeitä ominaisuuksia. Ennusteet metsikkötason jalostushyödyistä tavanomaisen kiertoajan kuluessa perustuvat kasvumalleihin ja simulointeihin, joita on päivitetty nuorilta koeviljelyksiltä saaduilla tuloksilla. Simulointien perusteella on arvioitu&nbsp;Jansson, G. ym. 2017. The genetic and economic gains from forest tree breeding programmes in Scandinavia and Finland, Scandinavian Journal of Forest Research, 32:4, 273-286.Haapanen, M., Hynynen, J., Ruotsalainen, S., Siipilehto, J., Kilpeläinen, M-L., 2016. Realised and projected gains in growth, quality and simulated yield of genetically improved Scots pine in southern Finland. Eur. J. For. Res. 135, 997., että männyn vuotuinen keskitilavuuskasvun lisäys on ensimmäisen sukupolven siemenviljelysaineistoilla noin 10 %1½ sukupolven siemenviljelysaineistolla noin 20 %.Jalostettujen puustojen nopeampi järeytyminen mahdollistaa metsänkasvatuksessa lyhyemmän kiertoajan. Parhaalla siemenellä perustetun viljelymännikön on arvioitu saavuttavan taloudellisen uudistuskypsyyden mitat jopa yli kymmenen vuotta aikaisemmin kuin vastaavan metsikkösiemensyntyisen viljelypuuston. Jalostushyötyjen täysimääräinen realisoituminen edellyttää hyvää metsänhoitoa kuten oikea-aikaista taimikonhoitoa. Jalostuksen aikaansaama nopeutunut puuston kasvu lisää metsien hiilensidontaa&nbsp;Ahtikoski, A., Ahtikoski, R., Haapanen, M., Hynynen, J., Kärkkäinen, K. 2020. Economic performance of genetically improved reforestation material in joint production of timber and carbon sequestration: A case study from Finland. Forests 11: 847.. Tämä antaa osaltaan mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta. Kuusen jälkeläiskokeissa (sv= siemenviljelys) saatu jalostushyöty eli parannus (%) verrattuna jalostamattomaan viljelyaineistoon. Metsänjalostuksella voidaan parantaa puiden sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen Metsässä puut sopeutuvat hitaasti ilmastonmuutokseen geneettisesti luonnonvalinnan ohjaamina. Jalostuksessa puusukupolvet vaihtuvat nopeammin kuin luonnossa, ja jalostusvalinnalla edulliset perintötekijät saadaan yleistymään ja levitettyä metsänviljelyyn. Metsänjalostuksessa varaudutaan muuttuvaan ilmastoon kiinnittämällä erityistä huomiota jalostusaineistojen elinvoimaisuuteen ja viljelyvarmuuteen. Edellisellä tarkoitetaan puuston hyvää kasvua, elävyyttä ja terveyttä ja viljelyvarmuudella puolestaan laajaa ympäristöolojen sietokykyä, jota parannetaan testaamalla jalostusaineistoja erilaisissa ilmasto-oloissa ja viljavuudeltaan vaihtelevilla kasvupaikoilla. Ilmastonmuutokseen liittyviä tuhoriskejä pienennetään karsimalla tuhoalttiutta osoittavat yksilöt pois jatkojalostuksesta. Käytännössä on mahdollista vaikuttaa niihin tuhoihin, jotka ilmenevät koeviljelyn aikana. Lisää tutkimustietoa tarvitaan keinoista, joilla esimerkiksi kuusia voidaan jalostaa sietämään paremmin kuivuudesta johtuvaa stressiä tai kestämään juurikääpää. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsäsuunnittelu Puun kasvu ja ominaisuudet määräytyvät perintötekijöiden sekä metsänhoidon ja muiden ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Metsänhoidolla voidaan vaikuttaa puuston kasvunopeuteen ja saatavan puutavaran laatuun vain puiden perimän määräämissä rajoissa. Perimän vaikutus kestää puun koko eliniän, kun taas metsänkäsittelyiden vaikutus vaihtelee kestoltaan. Puuston kasvunopeus ja saatavan puutavaran laatu riippuvat siksi siitä, millaisista siemenistä puusto on syntynyt.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

Puun kasvu ja ominaisuudet määräytyvät perintötekijöiden sekä metsänhoidon ja muiden ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Metsänhoidolla voidaan vaikuttaa puuston kasvunopeuteen ja saatavan puutavaran laatuun vain puiden perimän määräämissä rajoissa. Perimän vaikutus kestää puun koko eliniän, kun taas metsänkäsittelyiden vaikutus vaihtelee kestoltaan. Puuston kasvunopeus ja saatavan puutavaran laatu riippuvat siksi siitä, millaisista siemenistä puusto on syntynyt.

Metsä uudistuu luontaisesti siemenpuiden tuottamista siemenistä tai uusi puusto voidaan saada aikaan viljellen eli kylvön tai istutuksen avulla. Viljelyssä käytetään pääasiassa jalostettua siemen- ja taimimateriaalia, joskin jalostetun materiaalin saatavuus voi ajoittain rajoittaa sen käyttöä.
Metsän uudistamisen valinnat tehdään metsikön ominaisuuksien ja metsänomistajan tavoitteiden pohjalta. Keskeiset kysymykset ovat, millaisia siemeniä tai taimia metsänomistajan kannattaa käyttää metsänviljelyssä ja milloin luontainen uudistaminen metsikön omalla siemenellä on paras vaihtoehto.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Luontaisesti syntyneet puustot ovat perimältään paikallisia

Paikallisten puiden siemenistä luontaisesti syntyneet jälkeläiset vastaavat ominaisuuksiltaan keskimäärin vanhempiaan eli siemenpuita ja niitä pölyttäneitä puita. Luontaisessa uudistamisessa ja siihen perustuvassa jatkuvan kasvatuksen menetelmässä on puuntuotoksen kannalta tärkeää, että siementävät puut ovat laadultaan ja kasvultaan metsikön parhaita. Siemenpuita on myös jätettävä tarpeeksi.
Luontaisen uudistamisen välittömät kustannukset ovat alhaiset, mutta uudistumisen onnistuminen vaihtelee riippuen siemenvuosista ja taimettumisoloista. Karut männyn kasvupaikat uudistuvat yleensä hyvin luontaisesti, joskin puuston kehitys on hidasta. Näitä kohteita voidaan uudistaa myös metsäkylvöin, mutta huonotuottoisimmilla kohteilla vain luontainen uudistaminen on kannattavaa.
Rehevillä, hyväkasvuisilla kohteilla luontainen uudistuminen on usein epävarmaa. Metsänviljely on näillä kasvupaikoilla taloudellisesti perusteltua viljelypuuston nopean alkukehityksen ansiosta.

Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä metsä uudistuu siementävien puiden ja syntyvän alikasvoksen avulla. Keskeistä on luoda metsikköön suotuisia kohteita taimettumiselle ja kasvutilaa taimien kehitykselle. Uudistuminen on usein hidasta ja voi tilanteen mukaan viedä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Jos metsän parhaat puuyksilöt poistetaan toistuvasti poimintahakkuilla, luontaisesti syntyvän puuston perinnölliset ominaisuudet voivat olla vaarassa heikentyä. Laadukkaita siemenpuita on siksi aina jätettävä hakkuissa.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Metsänviljelyssä hyödynnetään jalostettuja siemeniä ja taimia

Metsänviljely on osoittautunut varmaksi metsänuudistamistavaksi, joka tuottaa muutamissa vuosissa uuden, tavoitteen mukaisen taimikon. Pääpuulajeista männyn viljelyssä käytetään kylvöä ja istutusta, kun taas kuusi ja rauduskoivu viljellään yleensä istuttamalla.
Kasvupaikan ominaisuudet vaikuttavat olennaisesti menetelmän valintaan. Viljavilla kohteilla viljely lisää puuntuotosta ja lyhentää uudistamisvaiheen kestoa niin paljon, että investointi metsänviljelyyn on hyvin perusteltua.
Metsänviljelyssä on useimmiten mahdollista käyttää jalostettua siementä tai niistä taimitarhalla kasvatettuja taimia. Jalostamatonta metsikkösiementä tai niistä tuotettuja taimia käytetään, kun sopivaa jalostettua viljelymateriaalia ei ole saatavissa. Metsikkösiemen on kerätty tietyltä alueelta tai valikoiduista metsiköistä.

Jokaiselle siemenviljelysaineistolle on määritelty ilmastollisesti yhtenäinen käyttöalue, jolla kyseinen aineisto on hyvin sopeutunutta. Tämä on perusedellytys jalostushyötyjen realisoitumiseksi. Tuottoisimman (männyn) siemenviljelysaineiston valinnassa kullekin viljelypaikalle metsänomistaja voi hyödyntää [Vilpas-sovellusta](https://metsainfo.luke.fi/fi/vilpas).
Lisätietoa: [Metsänviljelyaineistojen käyttöalueita koskevia suosituksia](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/metsanviljely-istuttamalla/toteutus#section-563) ja [Viljelymateriaalin alkuperä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta#section-p74).

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Metsänviljelyssä hyödynnetään jalostettuja siemeniä ja taimia

##  [Metsänviljelyaineiston luokat](/fi/node/1329)

Table
| Luokan nimi | Kuvaus |
| --- | --- |
| Testattu: | Jalostettua aineistoa, jonka laadukkuus on osoitettu vertailukokeilla tai siemenaineiston tuottaneiden puuyksilöiden jalostusarvojen perusteella. Tähän luokkaan kuuluvat 1,5-polven valiosiemenviljelyksiltä kerätyt siemenet ja niistä kasvatetut taimet (ks. Jalostetun viljelymateriaalin tuotanto). |
| Alustavasti testattu: | Jalostettua aineistoa, jonka tuottaneet puuyksilöt on valittu pelkän fenotyypin eli ilmiasun perusteella. Tähän luokkaan kuuluvat 1. polven siemenviljelyksiltä kerätyt siemenet ja niistä kasvatetut taimet. |
| Valikoitu: | Aineisto koostuu tietyllä alueella sijaitsevasta, fenotyypin perusteella valitusta hyvälaatuisesta metsiköstä kerätyistä siemenistä ja niistä kasvatetuista taimista.  |
| Siemenlähde tunnettu: | Jalostamaton aineisto, joka koostuu tietyllä alueella sijaitsevasta metsiköstä tai metsiköistä kerätyistä siemenistä ja niistä kasvatetuista taimista.  |

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Metsänjalostuksen perusteet ja tavoitteet

Metsänjalostus pyrkii parantamaan metsänviljelyssä käytettävän aineiston ominaisuuksia: puiden kasvua ja puuntuotosta, puutavaran laatua sekä viljelyvarmuutta, jolla tarkoitetaan tuhonkestävyyttä ja ympäristöolosuhteiden vaihtelun hyvää sietokykyä. Jalostuksella on kauaskantoiset vaikutukset siihen, millaista puuta metsissä kasvaa tulevina vuosikymmeninä tai jopa vuosisatoina.
Metsänjalostuksella aikaan saatava puuston lisäkasvu ja laatu on yksi keino vastata puun kysyntään monipuolistuvilla markkinoilla. Luonnonvarakeskus vastaa valtakunnalliseen metsänjalostusohjelmaan perustuvan jalostustyön toteutuksesta.
Pitkäntähtäimen jalostusta tehdään taloudellisesti arvokkaimmilla kotimaisilla pääpuulajeillamme, männyllä, kuusella ja rauduskoivulla. Suppeammassa laajuudessa jalostusta tehdään myös lehtikuusella, tervalepällä ja hybridihaavalla.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Metsänjalostuksen menetelmät

Metsänjalostuksessa käytetään perinteisiä kasvinjalostuksen menetelmiä, joita ovat valinta, risteyttäminen ja testaus. Jalostuksen lähtökohtana ovat pluspuut, jotka on valittu luonnonmetsistä hyvien ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella. Pluspuut on tallennettu kloonikokoelmiin ja siemenviljelyksiin varttamalla. Jälkeläiskokeilla selvitetään pluspuiden jalostusarvo. Haluttuja ominaisuuksia ovat muun muassa runkojen suoruus ja hento-oksaisuus, nopeakasvuisuus sekä taudinkestävyys.
Risteyttämällä parhaat puut keskenään rikastetaan edullisia perintötekijöitä jälkeläisiin, joista tehdään valintaa edelleen.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Jalostetun viljelymateriaalin tuotanto

Jalostettua aineistoa tuotetaan metsänviljelyyn siemenviljelyksillä tai kasvullisesti lisäämällä.
Siemenviljelyksellä valitut puut risteytyvät vapaasti tuottaen siementä, jota käytetään paitsi taimitarhoilla metsänviljelytaimien tuotantoon, myös suoraan metsäkylvöihin.
Puiden kasvullinen lisääminen tarkoittaa niiden monistamista, ts. kloonaamista, sellaisenaan. Kasvulliseen lisäykseen on olemassa erilaisia menetelmiä, joiden käyttökelpoisuus riippuu puulajista ja puun iästä. Monistetut taimet ovat perimältään emoyksilön kopioita ja myös keskenään samanlaisia. Visakoivua on yleisesti tarjolla kasvullisella lisäyksellä tuotettuina taimina.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Ensimmäisen ja puolentoista sukupolven siemenviljelykset

**Ensimmäisen (1.) ja puolentoista (1½.) sukupolven siemenviljelykset**Parhaista luonnonmetsistä valittiin 1950- ja 60-luvulla yli 10 000 hyvälaatuista ja -kasvuista pluspuuta. Pluspuiden latvoista otettiin oksan kärkiä, jotka vartettiin pieneen taimeen ja vartteet istutettiin 1. sukupolven siemenviljelyksiin. Siemenviljelyksillä nämä luonnonmetsien parhaat puut risteytyvät keskenään ja tuottavat jalostettua siementä. 1. sukupolven siemenviljelysten puista kerättiin siemeniä, joista kasvatettuja taimia viljeltiin jälkeläiskokeisiin. Jälkeläisten pituus- ja/tai paksuuskasvu mitattiin ja niiden laatu sekä tuhot arvioitiin. Jälkeläiskokeissa parhaiten menestyneiden pluspuiden vartteilla on perustettu seuraavan sukupolven (1½-polven) siemenviljelyksiä, jotka tuottavat ”testattu”-luokan siementä taimitarhoille ja metsänviljelyyn.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Metsänjalostuksen hyödyt

Jalostuksen hyödyistä saadaan tietoa vertaamalla metsikkösiemenestä ja siemenviljelyssiemenestä kasvaneita puita koeviljelyksellä. Tuloksia on toistaiseksi voitu saada pääosin nuorista, 15–25 vuoden ikäisistä koeviljelyksistä. Nopeakasvuisimmilla eteläisillä havupuilla saadut tulokset tukevat käsitystä siitä, että nuorissa koepuustoissa mitatut jalostusparannukset säilyvät läpi kiertoajan.
Koeviljelyksiltä mitataan yleisimmin puiden pituus ja läpimitta. Mittaustulokset kertovat männyn ja kuusen kasvun parantumisesta: kun siemen on 1. sukupolven siemenviljelykseltä, puiden pituus ja läpimitta ovat 5–10 % suuremmat kuin metsikkösiemenestä syntyneillä puilla.
Kun puun pituuden ja läpimitan kasvu paranevat, rungon tilavuuskasvun lisäys on kertaluokkaa suurempi. Esimerkiksi jalostetuista siemenistä syntyneiden nuorten rauduskoivujen runkojen tilavuuskasvu on ollut lähes 30 % suurempi verrattuna metsikkösiemenistä syntyneisiin.

Jalostus parantaa myös puiden laatua. Rungon läpimittaan suhteutetun oksan paksuuden on todettu männyllä pienentyneen vajaat 10 % verrattuna metsikkösiemenestä syntyneisiin puihin. Myös rauduskoivulla on saatu selkeitä parannuksia oksalaadussa ja rungon suoruudessa, jotka ovat vaneriteollisuuden kannalta tärkeitä ominaisuuksia.
Ennusteet metsikkötason jalostushyödyistä tavanomaisen kiertoajan kuluessa perustuvat kasvumalleihin ja simulointeihin, joita on päivitetty nuorilta koeviljelyksiltä saaduilla tuloksilla. Simulointien perusteella on arvioitu , että männyn vuotuinen keskitilavuuskasvun lisäys on
- ensimmäisen sukupolven siemenviljelysaineistoilla noin 10 %
- 1½ sukupolven siemenviljelysaineistolla noin 20 %.

Jalostettujen puustojen nopeampi järeytyminen mahdollistaa metsänkasvatuksessa lyhyemmän kiertoajan. Parhaalla siemenellä perustetun viljelymännikön on arvioitu saavuttavan taloudellisen uudistuskypsyyden mitat jopa yli kymmenen vuotta aikaisemmin kuin vastaavan metsikkösiemensyntyisen viljelypuuston. Jalostushyötyjen täysimääräinen realisoituminen edellyttää hyvää metsänhoitoa kuten oikea-aikaista taimikonhoitoa.
Jalostuksen aikaansaama nopeutunut puuston kasvu lisää metsien hiilensidontaa . Tämä antaa osaltaan mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## Metsänjalostuksella voidaan parantaa puiden sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen

Metsässä puut sopeutuvat hitaasti ilmastonmuutokseen geneettisesti luonnonvalinnan ohjaamina. Jalostuksessa puusukupolvet vaihtuvat nopeammin kuin luonnossa, ja jalostusvalinnalla edulliset perintötekijät saadaan yleistymään ja levitettyä metsänviljelyyn.
Metsänjalostuksessa varaudutaan muuttuvaan ilmastoon kiinnittämällä erityistä huomiota jalostusaineistojen elinvoimaisuuteen ja viljelyvarmuuteen. Edellisellä tarkoitetaan puuston hyvää kasvua, elävyyttä ja terveyttä ja viljelyvarmuudella puolestaan laajaa ympäristöolojen sietokykyä, jota parannetaan testaamalla jalostusaineistoja erilaisissa ilmasto-oloissa ja viljavuudeltaan vaihtelevilla kasvupaikoilla.
Ilmastonmuutokseen liittyviä tuhoriskejä pienennetään karsimalla tuhoalttiutta osoittavat yksilöt pois jatkojalostuksesta. Käytännössä on mahdollista vaikuttaa niihin tuhoihin, jotka ilmenevät koeviljelyn aikana. Lisää tutkimustietoa tarvitaan keinoista, joilla esimerkiksi kuusia voidaan jalostaa sietämään paremmin kuivuudesta johtuvaa stressiä tai kestämään juurikääpää.

# Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsäsuunnittelu**](/fi/kategoriat/metsasuunnittelu)

Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

Suometsien hoidossa korostuvat erityisesti vesi- ja ravinnetalouden hoito sekä kasvihuonekaasupäästöjen hallinta. Kuva: © Markku Saarinen. Metsänhoidon suosituksissa suometsien hoidolla tarkoitetaan ojitettujen turvemaiden metsätaloutta. Ojittamattomien soiden käyttöä metsätalouteen käsitellään omassa alaluvussaan. Suometsien luokittelusta ja kasvupaikoista on koottu tietoa metsänhoidon perusteisiin: Soiden luokitteluOjitettujen soiden kasvupaikat Suometsänhoidon talous Metsänomistaja voi lisätä metsänhoidolla puuntuotosta ja puuston arvokasvua, mutta hoitotöistä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vähentävät kannattavuutta. Paras tuotto investoinneille saadaan viljavimmilta kasvupaikoilta, kun taas heikoimmilla kasvupaikoilla moni metsänhoitotyö voi käydä kannattamattomaksi. Panostukset ojien kunnostukseen ja lannoitukseen suometsien puuston kasvun ja puuntuotannon kannattavuuden kohentamiseksi ovat usein perusteltuja. Kannattavuutta arvioitaessa on huomioitava myös ympäristöhaittojen ehkäisyn mahdolliset kustannukset. Osassa suometsiä puuntuotannon jatkaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat tuottovaatimukseen. Sen määrittämisessä punnitaan vaihtoehtoisten sijoitusten tuottoja ja riskejä. Jatkoinvestointikelpoinen suometsä tarkoittaa aluetta, jossa investoinnit uuden puusukupolven kasvattamiseksi ovat taloudellisesti kannattavia. Kannattavuuden selvittämiseksi tarvitaan tapauskohtaista tuottojen ja kustannusten nettonykyarvon laskentaa. Lisätietoa kannattavuuden arvioinnista:&nbsp;Metsätalouden kannattavuus Suot voidaan ryhmitellä niiden puuntuotannollisen kannattavuuden perusteella kolmeen eri luokkaan. Puuntuotannollisesti kannattavat kohteet A) Metsänkasvatuskelpoiset kohteet, joissa puuntuotanto on metsänomistajalle kannattavaa puusukupolvesta toiseen ja metsänkasvatukseen kannattaa jatkoinvestoida. Investointien kannattavuus on sitä heikompi, mitä suurempi metsänomistajan tuottovaatimus on ja mitä karumpi kasvupaikka on. B) Metsänkasvatuskelpoiset kohteet, joissa metsänomistajan ei kannata investoida puuntuotantoon, mutta puuston kasvu riittää tuottamaan kannattavasti korjuukelpoista puuta puusukupolvesta toiseen. Näissä kohteissa on uudistamisessa perusteltua käyttää vain luontaista uudistamista tai käsitellä metsää ainoastaan jatkuvan kasvatuksen menetelmillä. C) Metsänkasvatuskelpoiset kohteet, joissa puuston kasvu on niin vähäinen, että ainoastaan ensimmäinen ojituksen jälkeen kehittynyt puusukupolvi on kannattavaa korjata talteen. Päätehakkuun jälkeen puuntuotantoa ei ole kannattavaa jatkaa maapohjan heikon tuottokyvyn takia. Puuntuotannollisesti kannattamattomat kohteet Puuntuotannollisesti kannattamattomiksi määrittyvät sellaiset kohteet, jotka tuottavat metsänomistajan hyväksymää tuottovaatimusta vähemmän. Kasvupaikan tuotoskyky ja metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat siihen, paljonko uudistamiseen on kannattavaa investoida. Kuva: © Markku Saarinen. Monipuolinen metsänkasvatus vähentää riskejä ja lisää valinnan mahdollisuuksia Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta omien lähtökohtiensa mukaisesti. Tulevaan metsänkäyttöön, puutavaran kysyntään ja hintoihin sekä ilmastoon liittyy epävarmuustekijöitä. Sen vuoksi on perusteltua käsitellä metsää monipuolisesti niin, että erilaisten valintojen mahdollisuus säilyy. Esimerkiksi suometsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena tuo lisää vaihtoehtoja tasaikäisrakenteisen kasvatuksen rinnalle metsätilan hoidossa. Hieskoivu suometsien erityispiirteenä Ravinteikkaille suometsille tyypillistä on hieskoivun suuri osuus sekapuuna. Hieskoivun arvokasvu on ensiharvennusiän jälkeen vähäistä, koska sen laatu ei yleensä riitä vaneripuuksi. Tästä syystä hieskoivun vähentäminen harvennuksissa on taloudellisesti perusteltua, jolloin kasvu voidaan keskittää arvokasvultaan parhaisiin havupuihin. Havupuuvaltaisissa metsissä on kuitenkin suositeltavaa säilyttää lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Suometsän kehittämisen vaihtoehdot Metsänomistajalla on suometsäalueen tai sen osan hoitoon käytännössä kaksi päävaihtoehtoa: metsätalouden jatkaminen tai siitä luopuminen ja suon kehittäminen kohti luonnontilaa. Metsätalouden jatkaminen ojitetulla suolla edellyttää kuivatuksen ylläpitämistä. Kuivatuksen ylläpidosta voidaan myös luopua ja antaa suon kehittyä hitaasti kohti luonnontilaa. Tätä voidaan vauhdittaa suon ennallistamisella. Suometsän omistajan vaihtoehtoisia toimintamalleja, joissa korostuvat erilaiset hyödyt. Kun turvekerroksen paksuus kasvaa, metsätalouden edellytykset yleensä heikkenevät ja samalla turpeen merkitys hiilivarastona korostuu. Suoksi ennallistaminen on hyödyksi suoluonnon monimuotoisuudelle ja vesiensuojelulle, mutta lopettaa metsätalouden tulot puunkasvatuksesta. Vesiensuojelua on mahdollista edistää myös metsätaloudessa tai jättämällä suo ennallistumaan. Metsätalouden jatkaminen suometsässä ja kuivatuksen ylläpito Suometsän kasvatus edellyttää suon vesi- ja ravinnetalouden tilan seuraamista ja niistä huolehtimista. Pitkällä aikavälillä tähän sisältyy mahdollinen ojien kunnostus, jonka tarve riippuu puustoisuudesta ja ojien toimivuudesta. Metsätaloudesta luopuminen ja ennallistumaan jättäminen Jos kuivatuksen ylläpidosta luovutaan, ojitusalue voi vettyä takaisin suoksi. Se voi viedä aikaa vuosikymmeniä tai jopa satoja vuosia. Puuston kasvu voi jatkua pitkään, vaikka ojia ei kunnostettaisi. Koska ojitusalueen märkyyden lisääntymistä on yleensä vaikea ennustaa, mahdollinen menettely voi olla jatkaa metsänkasvatusta, kunnes puuston kasvu taantuu metsänomistajan tavoitetta pienemmäksi. Tällöin metsänkasvatukseen ei investoida, ja kasvatushakkuita jatketaan niin pitkään kuin metsän uudistuminen ja kuivatustila tuottavat hakkuukelpoista puustoa. Varsinkin vähätuottoiset ojitetut turvemaat on perusteltua jättää mahdollisen puunkorjuun jälkeen ennallistumaan. Nämä kohteet ovat tyypillisimmillään jäkälä- ja varputurvekankaita ja niistä valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Jos vähätuottoista kohdetta koskee uudistamisvelvoite, taloudellisin vaihtoehto on jättää alue taimettumaan luontaisesti. Uudistamisvelvoitetta ei ole huonoimmilla kasvupaikoilla Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (keskikasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voi jättää ennallistumaan suoksi ilman toimenpiteitä. Kun suo ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella, uudistamisvelvoite ei aseta rajoituksia puuston käsittelylle. Puusto voidaan poistaa tai harventaa hyvin harvaksi ilman uudistamisvelvoitetta, kun tavoitteena on ennallistaa alun perin puuton tai harvapuustoinen suo. Tällaisia ovat esimerkiksi letot ja nevat. Metsätaloudesta luopuminen ja suon ennallistaminen Suon ennallistaminen on tehokkain keino edistää suoluonnon monimuotoisuutta. Ennallistaminen onkin ensisijaisesti luonnonsuojelua. Lisätietoa toteutuksesta: Soiden ennallistaminen Keskeisiä soiden ennallistamiskohteita ovat: suoluonnon suojelun kannalta tärkeiden suotyyppien, kuten rehevien korpien ojitusalueet sekä luonnontilaisten soiden yhteydessä ja läheisyydessä olevat ojitusalueet vesiensuojelun kannalta sellaiset suot, jotka ennallistettuina muodostavat pintavalutuskentän vesistön ja ojitusalueen väliin. Suometsän vesi- ja ravinnetalouden hoito Ravinteet ja vesitalous ratkaisevat puuston kasvun Soilla puuston kasvuun vaikuttavat veden pinnan korkeus ja puille käyttökelpoisten ravinteiden saatavuus. Ojat vähentävät märkyyttä, jolloin puuston juuriston riittävä hapen saanti tulee turvatuksi ja kasvu paranee. Elinvoimainen puusto huolehtii osaltaan kuivatuksesta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateena tulevaa vettä latvuksiin. Jos ojien kunto heikkenee niin paljon, etteivät ojat ja puusto yhdessä pysty huolehtimaan kuivatuksesta, kuivatusta voidaan parantaa ojia kunnostamalla. Kuivatus edistää ravinteiden vapautumista turpeesta, koska se kiihdyttää turpeen hajoamista. Näin kuivatus osaltaan parantaa puiden tarvitsemien ravinteiden saatavuutta ja puiden kasvua. Puuston kasvun kannalta tarpeetonta kuivatuksen tehostamista on kuitenkin vältettävä, koska siitä aiheutuu vesistö- ja ilmastohaittoja. Tuhkalannoituksella parempaa kasvua Monilla II-tyypin turvekankailla, eli avosoiden sekä sekatyypin rämeiden ja korpien ojitusalueilla, turpeessa on hyvin vähän kivennäisravinteita ja runsaasti typpeä. Tällaisilla ravinnepuutoskohteilla kuivatus ei yksistään riitä, vaan ravinteiden saatavuudesta on huolehdittava lannoituksilla. Pitkävaikutteisen keinon tähän tarjoaa lannoitus puuntuhkasta valmistetuilla lannoitteilla. Lannoituksen avulla puusto kasvaa paremmin ja latvukset tuuheutuvat, jolloin myös puuston kuivatusteho kasvaa. Heikon kasvun syyt selvitettävä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä Metsänkasvatus soilla edellyttää, että kuivatus ja ravinteiden saatavuus ovat molemmat kunnossa. Ojien kunnostus ei poista mahdollista ravinnepuutosta. Sen sijaan tuhkalannoitus voi lisätä puuston kuivattavaa vaikutusta niin paljon, ettei ojien kunnostus ole tarpeen. Niinpä lannoituksen tarve on selvitettävä aina, kun harkitaan ojien kunnostusta. Lisätietoa: Ojien kunnostus Turvemaiden tuhkalannoitus Suometsän hoito vesiensuojelun, luonnonhoidon ja ilmaston näkökulmasta Suometsien hoidon vaikutuksia vesistöihin ja vesiensuojelu Metsäojitusalueilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainesta ja ravinteita. Ojien kunnostus aiheuttaa yleensä useita vuosia kestävän kiintoaineskuormituksen kasvun alapuoliseen vesistöön ja ylläpitää luonnontilaista suota suurempaa ravinnekuormitusta. Keskeisiä huomioitavia tekijöitä: Haittavaikutuksia voidaan hillitä parhaiten tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset. Ojien kunnostuksen yhteydessä parhaiksi todettuja vesiensuojelumenetelmiä ovat pintavalutuskentät ja vesienpalautus, jotka voivat pidättää sekä kiintoainesta että ravinteita. Virtaamansäätöpadot ja kaivukatkot sekä soveltuvilla kohteilla laskeutusaltaat vähentävät kiintoaineskuormitusta. Puuston peitteisyyden säilyttäviä menetelmiä hyödyntämällä voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta ja vähentää siten vesistöhaittoja. Soiden ennallistaminen vähentää vesistöhaittoja, vaikka ennallistaminen aiheuttaakin alkuvuosina ylimääräistä ravinnekuormitusta. Ennallistamiseen voi liittää myös vesiluonnon monimuotoisuutta edistävää pienvesien kunnostusta. Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita. Ojien kunnostusta suunniteltaessa on tärkeää selvittää, esiintyykö alueella happamia sulfaattimaita tai mustaliusketta. Suometsien hoidon vaikutuksia suoluonnon monimuotoisuuteen ja luonnonhoidon merkitys Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla. Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuuteen ovat aiheutuneet ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumis- ja metsittymiskehityksen.Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Autio, O., Eurola, S., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Lindholm, T., Nousiainen H., Rehell S., Ruuhijärvi, R., Sallantaus, T., Salminen, P., Tahvanainen, T., Tuominen, S., Turunen, J., Vasander, H., Virtanen, K. 2018. Suot. Teoksessa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1– tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/2018: 117–170.Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Keskeisiä huomioitavia tekijöitä: Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita. Suomen etelä- ja keskiosissa on ojittamattomia tai luonnontilaisen kaltaisia ravinteikkaita soita vain vähän jäljellä. Suot kehittyvät ojituksen seurauksena vähitellen metsälajiston vallitsemiksi. Lähes kaikki ojitusalueet kaikkein niukkaravinteisimpia lukuun ottamatta kehittynevät muutamassa vuosikymmenessä turvekankaiksi, jos kuivatusta ylläpidetäänOjanen, P., Aapala, K., Hotanen, J-P. &amp;amp; ym. (2020). Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto. Suo, 71(2), 93-114. . Entisen suoelinympäristön ennallistaminen luonnontilaisen kaltaiseksi on yksi vaihtoehto lisätä monimuotoisuutta. Siitä on hyötyä myös riistalle, sillä esimerkiksi riekko ja teeri hyötyvät avosoiden ennallistamisesta, kun taas metso ja pyy saavat etuja puustoisten soiden ennallistamisesta. Yhtenäinen metsäkortekorpi, jossa vallitsee metsäkortekasvillisuus ja puusto on erirakenteinen, on metsälain 10 § mukainen erityisen arvokas elinympäristö. Tällaiset kohteet suositellaan pääsääntöisesti rajattavaksi käsittelyn ulkopuolelle luontaisten rajojensa mukaisesti. Kuva: © Lauri Saaristo. Suometsien hoidon vaikutuksia ilmastoon Sekä puusto että maaperä vaikuttavat suometsän kasvihuonekaasupäästöihin. Maaperän toimintaa ja puuston kasvua puolestaan säätelevät suon vesi- ja ravinnetalous. Suon kuivatuksen myötä puuston kasvu kiihtyy ja puustoon sitoutuu enemmän hiiltä. Samanaikaisesti maaperän metaanipäästöt pienentyvät. Ojitus ja metsänkasvatus turvemailla on ilmaston kannalta ristiriitaista. Ojitus ja lannoitus, jotka ovat keskeisiä puuston kasvun parantajia soilla, edistävät myös turpeen hajoamista. Vaikutusta voimistaa se, että lisääntyvä puuston määrä tehostaa kuivatusta, mikä edelleen lisää turpeen hajoamista. Koska ojitus ja lannoitus yleensä lisäävät enemmän puuston hiilensidontaa kuin turpeen hajoamisen päästöjä, niillä voidaan hillitä ilmastonmuutosta lyhyellä aikajänteellä. Samat toimenpiteet kuitenkin kiihdyttävät ilmastonmuutosta pitkällä aikajänteellä, koska puuston hiilivarasto ei jää metsään pysyvästi, mutta turpeen hajoamisesta johtuva maaperän hiilivaraston pieneneminen on kuivatuksen jatkuessa pysyvä. Lyhyen ja pitkän aikavälin ristiriitaa lisää osaltaan myös se, että ilmastonmuutoksen eteneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ojitusalueiden kuivuessa edelleen. Lisäksi kuivien kausien yleistyminen ja voimistuminen lisäävät paloriskiä ojitusalueilla. Keskeisiä huomioitavia tekijöitä: Suon kuivatuksen tehostaminen lisää maaperän kasvihuonekaasupäästöjä, sillä vedenpinnan syvyys säätelee turpeen hajoamista: mitä syvemmällä vedenpinta on, sitä nopeammin turve hajoaa ja sitä suuremmat ovat turpeen hajoamisesta aiheutuvat maaperän hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöt. Kuivatus parantaa puuston kasvuoloja aina 30–40 cm vedenpinnan syvyyteen asti. Turpeen hajoaminen on nopeampaa rehevillä (ruoho- ja mustikkaturvekankaat) kuin karuilla (puolukka- ja varputurvekankaat) kasvupaikoilla. Karuilla kasvupaikoilla voidaan parhaimmillaan päästä pitkän aikavälin ilmastoneutraaliuteen ja rehevilläkin kasvupaikoilla merkittävästi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Karuilla kasvupaikoilla turpeen häviäminen voidaan pitkälti estää, jos vedenpinta ei ole 30–40 cm syvemmällä maanpinnasta kasvukaudella. Rehevillä kasvupaikoilla turpeen häviäminen estyy vasta, jos vedenpinta pysyttelee hyvin lähellä pintaa. Tällöin on kuitenkin jo selvästi liian märkää puuston kasvulle. Ojituksen kunnostuksen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan hillitä kunnostamalla vain välttämättömiä ojia ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina. Tällöin kuivatusta ei tehosteta tarpeettomasti, ja puuston parantunut kasvu hyvittää turpeen hajoamisen aiheuttamia päästöjä ainakin lyhyellä aikajänteellä. Metsätalous ojittamattomilla soilla Ojittamattomat suot soveltuvat harvoin metsätalouteen. Ojittamattomat suot ovat tärkeitä suoluonnon monimuotoisuudelle, vesiensuojelulle ja hiilen varastoinnille, ja tästä syystä ne suositellaan jättämään metsätalouden ulkopuolelle. Uudisojituksia ojittamattomilla soilla ei suositella. Metsälaki ja PEFC-metsäsertifiointi mahdollistavat hakkuut ojittamattomissa suometsissä, kun otetaan huomioon metsälain ja PEFC-standardin erityisen tärkeille suoelinympäristöille asettamat rajoitukset. FSC-metsäsertifioiduissa metsissä ojittamattomat suot jätetään metsätalouden ulkopuolelle. PEFC- ja FSC-metsäsertifioiduissa metsissä ojittamattomien soiden uudisojitukset eivät ole sallittuja. Metsätalouteen voivat soveltua vain kaikkein runsaspuustoisimmat korvet ja rämeet. Ojittamattomiin suometsiin soveltuvat lähinnä kasvatushakkuut. Näin metsä säilyy peitteisenä ja riittävä puusto säilyttää suon vesitalouden metsän kasvulle suotuisana ilman suon ojitusta. Lisätietoa: Turvemaiden metsänkasvatus Suometsien puunkorjuun erityispiirteet Turvemaiden puunkorjuun erityispiirteitä ja toteutusta on kuvattu erillisessä artikkelissa. Lisätietoa: Turvemaiden puunkorjuu Suometsien metsänkasvatuksen kasvatusketjut Suometsien jaksollisen kasvatuksen kasvatusketjuja on kuvattu erillisessä artikkelissa. Lisätietoa: Turvemaiden metsänkasvatus Suometsien jatkuvan kasvatuksen kasvatusketjuja on kuvattu useissa artikkeleissa. Lisätietoa: Jatkuvan kasvatuksen hakkuut Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsäsuunnittelu Suometsien, eli turvemaiden hoito poikkeaa kivennäismaiden metsänhoidosta monella tapaa. Turvemailla tulee kiinnittää erityistä huomiota vesi- ja ravinnetalouden hoitoon sekä ympäristökysymyksiin: vesien puhtauteen, luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen hillintään. Puunkorjuussa maaperän kantavuudesta huolehtiminen on keskeistä. Näistä syistä puuntuotanto suometsissä edellyttää enemmän suunnittelua ja investointeja kuin kivennäismailla.

Suometsien, eli turvemaiden hoito poikkeaa kivennäismaiden metsänhoidosta monella tapaa. Turvemailla tulee kiinnittää erityistä huomiota vesi- ja ravinnetalouden hoitoon sekä ympäristökysymyksiin: vesien puhtauteen, luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen hillintään. Puunkorjuussa maaperän kantavuudesta huolehtiminen on keskeistä. Näistä syistä puuntuotanto suometsissä edellyttää enemmän suunnittelua ja investointeja kuin kivennäismailla.

Metsänhoidon suosituksissa suometsien hoidolla tarkoitetaan ojitettujen turvemaiden metsätaloutta. Ojittamattomien soiden käyttöä metsätalouteen käsitellään omassa alaluvussaan.
Suometsien luokittelusta ja kasvupaikoista on koottu tietoa metsänhoidon perusteisiin:
- [Soiden luokittelu](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p2701)
- [Ojitettujen soiden kasvupaikat ](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p1928)

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsänhoidon talous

Metsänomistaja voi lisätä metsänhoidolla puuntuotosta ja puuston arvokasvua, mutta hoitotöistä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vähentävät kannattavuutta. Paras tuotto investoinneille saadaan viljavimmilta kasvupaikoilta, kun taas heikoimmilla kasvupaikoilla moni metsänhoitotyö voi käydä kannattamattomaksi.
Panostukset ojien kunnostukseen ja lannoitukseen suometsien puuston kasvun ja puuntuotannon kannattavuuden kohentamiseksi ovat usein perusteltuja. Kannattavuutta arvioitaessa on huomioitava myös ympäristöhaittojen ehkäisyn mahdolliset kustannukset. Osassa suometsiä puuntuotannon jatkaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.
Metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat tuottovaatimukseen. Sen määrittämisessä punnitaan vaihtoehtoisten sijoitusten tuottoja ja riskejä.

**Jatkoinvestointikelpoinen** **suometsä** tarkoittaa aluetta, jossa investoinnit uuden puusukupolven kasvattamiseksi ovat taloudellisesti kannattavia. Kannattavuuden selvittämiseksi tarvitaan tapauskohtaista tuottojen ja kustannusten nettonykyarvon laskentaa.
Lisätietoa kannattavuuden arvioinnista: [Metsätalouden kannattavuus](/fi/metsatalouden-kannattavuus)

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsänhoidon talous

**Puuntuotannollisesti kannattavat kohteet**

A) Metsänkasvatuskelpoiset kohteet, joissa puuntuotanto on metsänomistajalle kannattavaa puusukupolvesta toiseen ja metsänkasvatukseen kannattaa jatkoinvestoida. Investointien kannattavuus on sitä heikompi, mitä suurempi metsänomistajan tuottovaatimus on ja mitä karumpi kasvupaikka on.
B) Metsänkasvatuskelpoiset kohteet, joissa metsänomistajan ei kannata investoida puuntuotantoon, mutta puuston kasvu riittää tuottamaan kannattavasti korjuukelpoista puuta puusukupolvesta toiseen. Näissä kohteissa on uudistamisessa perusteltua käyttää vain luontaista uudistamista tai käsitellä metsää ainoastaan jatkuvan kasvatuksen menetelmillä.
C) Metsänkasvatuskelpoiset kohteet, joissa puuston kasvu on niin vähäinen, että ainoastaan ensimmäinen ojituksen jälkeen kehittynyt puusukupolvi on kannattavaa korjata talteen. Päätehakkuun jälkeen puuntuotantoa ei ole kannattavaa jatkaa maapohjan heikon tuottokyvyn takia.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsänhoidon talous

**Puuntuotannollisesti kannattamattomat kohteet**

Puuntuotannollisesti kannattamattomiksi määrittyvät sellaiset kohteet, jotka tuottavat metsänomistajan hyväksymää tuottovaatimusta vähemmän.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsänhoidon talous

**Hieskoivu suometsien erityispiirteenä**

Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta omien lähtökohtiensa mukaisesti.
Tulevaan metsänkäyttöön, puutavaran kysyntään ja hintoihin sekä ilmastoon liittyy epävarmuustekijöitä. Sen vuoksi on perusteltua käsitellä metsää monipuolisesti niin, että erilaisten valintojen mahdollisuus säilyy. Esimerkiksi suometsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena tuo lisää vaihtoehtoja tasaikäisrakenteisen kasvatuksen rinnalle metsätilan hoidossa.

Ravinteikkaille suometsille tyypillistä on hieskoivun suuri osuus sekapuuna. Hieskoivun arvokasvu on ensiharvennusiän jälkeen vähäistä, koska sen laatu ei yleensä riitä vaneripuuksi. Tästä syystä hieskoivun vähentäminen harvennuksissa on taloudellisesti perusteltua, jolloin kasvu voidaan keskittää arvokasvultaan parhaisiin havupuihin. Havupuuvaltaisissa metsissä on kuitenkin suositeltavaa säilyttää lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

Metsänomistajalla on suometsäalueen tai sen osan hoitoon käytännössä kaksi päävaihtoehtoa: metsätalouden jatkaminen tai siitä luopuminen ja suon kehittäminen kohti luonnontilaa.
Metsätalouden jatkaminen ojitetulla suolla edellyttää kuivatuksen ylläpitämistä. Kuivatuksen ylläpidosta voidaan myös luopua ja antaa suon kehittyä hitaasti kohti luonnontilaa. Tätä voidaan vauhdittaa suon ennallistamisella.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

**Metsätalouden jatkaminen suometsässä ja kuivatuksen ylläpito**

Suometsän kasvatus edellyttää suon vesi- ja ravinnetalouden tilan seuraamista ja niistä huolehtimista. Pitkällä aikavälillä tähän sisältyy mahdollinen ojien kunnostus, jonka tarve riippuu puustoisuudesta ja ojien toimivuudesta.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

### Metsätalouden jatkaminen ja kuivatuksen ylläpito talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

##  [Metsätalouden jatkaminen ja kuivatuksen ylläpito talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta](/fi/node/1435)

Table
| Talous | • Kuivatuksen ylläpito on perusteltua sellaisissa metsiköissä, joissa se onnistuu taloudellisesti kannattavasti niin, että vesiensuojelu pystytään toteuttamaan riittävän hyvin.Lisätietoa: Ojien kunnostus• Ylläpitämällä puuston peitteisyyttä on mahdollista vähentää ojien kunnostuksen tarvetta sekä pienentää suometsiin tehtäviä investointeja. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää monin keinoin, joihin kuuluvat poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuut sekä uudistaminen alikasvoksella väljennys-, suojuspuu- ja ylispuuhakkuiden avulla. |
| Luonto | • Luonnonhoitoa tarvitaan ojitetuissa suometsissä samaan tapaan kuin kivennäismailla. Kuivatuksen ylläpito toisaalta estää suoluonnon monimuotoisuuden palauttamisen, sillä keskeinen edellytys palautumiselle on märkyys ja osalla suolajistoa myös elinympäristön avoimuus.• Suometsän kuivatuksen ylläpito aiheuttaa ravinne- ja kiintoaineskuormitusta vesistöihin. Vesiensuojelulliset haasteet ovat tyypillisesti suurempia ohutturpeisilla soilla ja ojitetuilla kankailla kuin paksuturpeisilla soilla. Puuston peitteisyydellä voidaan myös hallita vesitaloutta ja vähentää siten vesistökuormitusta.   |
| Ilmasto | Lyhyt aikajänne• Lyhyellä aikajänteellä suometsien hoito on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta hyvä vaihtoehto, koska puuston kasvun aikaansaama hiilinielu on yleensä suurempi kuin turpeen hävikin aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.• Turpeen hävikkiä voidaan hillitä välttämällä liiallista kuivatusta, josta ei ole hyötyä puuston kasvulle.Pitkä aikajänne• Ohutturpeisilla ojitusalueilla ja ojitetuilla kankailla metsätalouden jatkaminen on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta myös pitkällä aikajänteellä hyvä vaihtoehto, koska puuston hiilivarasto voi korvata turpeen hiilivaraston.• Myös karuilla (puolukkaturvekankaat ja sitä karummat kasvupaikat) paksuturpeisilla kohteilla turpeen hiilivarasto voi säilyä, jos kuivatus pysyy maltillisena.• Paksuturpeisilla rehevillä kohteilla kuivatuksen ylläpidon vaikutus on pitkällä aikajänteellä ilmastoa lämmittävä. |

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

### Metsätalouden jatkaminen ja kuivatuksen ylläpito talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

##  [Metsätalouden jatkaminen ja kuivatuksen ylläpito talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta](/fi/node/1435)

**Metsätaloudesta luopuminen ja ennallistumaan jättäminen**

Jos kuivatuksen ylläpidosta luovutaan, ojitusalue voi vettyä takaisin suoksi. Se voi viedä aikaa vuosikymmeniä tai jopa satoja vuosia. Puuston kasvu voi jatkua pitkään, vaikka ojia ei kunnostettaisi.
Koska ojitusalueen märkyyden lisääntymistä on yleensä vaikea ennustaa, mahdollinen menettely voi olla jatkaa metsänkasvatusta, kunnes puuston kasvu taantuu metsänomistajan tavoitetta pienemmäksi. Tällöin metsänkasvatukseen ei investoida, ja kasvatushakkuita jatketaan niin pitkään kuin metsän uudistuminen ja kuivatustila tuottavat hakkuukelpoista puustoa.
Varsinkin vähätuottoiset ojitetut turvemaat on perusteltua jättää mahdollisen puunkorjuun jälkeen ennallistumaan. Nämä kohteet ovat tyypillisimmillään jäkälä- ja varputurvekankaita ja niistä valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Jos vähätuottoista kohdetta koskee uudistamisvelvoite, taloudellisin vaihtoehto on jättää alue taimettumaan luontaisesti.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

### Metsätalouden jatkaminen ja kuivatuksen ylläpito talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

##  [Metsätalouden jatkaminen ja kuivatuksen ylläpito talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta](/fi/node/1435)

**Uudistamisvelvoitetta ei ole huonoimmilla kasvupaikoilla**

Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (keskikasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voi jättää ennallistumaan suoksi ilman toimenpiteitä.
Kun suo ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella, uudistamisvelvoite ei aseta rajoituksia puuston käsittelylle. Puusto voidaan poistaa tai harventaa hyvin harvaksi ilman uudistamisvelvoitetta, kun tavoitteena on ennallistaa alun perin puuton tai harvapuustoinen suo. Tällaisia ovat esimerkiksi letot ja nevat.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

### Metsätaloudesta luopuminen ja ennallistumaan jättäminen talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

##  [Metsätaloudesta luopuminen ja ennallistumaan jättäminen talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta](/fi/node/1437)

Table
| Talous | • Kuivatuksen ylläpidosta ja metsätaloudesta luopuminen on ensisijainen vaihtoehto silloin, kun kuivatuksen ylläpito ei ole taloudellisesti kannattavaa.• Vaihtoehto voi tulla myös kyseeseen, jos metsänomistaja pitää kohteelle investoimisen pitkän ajan riskejä liian suurina. |
| Luonto | • Suoluonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta pelkkä ennallistumaan jättäminen ei ole yleensä tehokas vaihtoehto, koska suon vettyminen kestää pitkään. Toisaalta esimerkiksi rehevällä turvemaalla runsaslahopuustoisen sekametsän jättäminen metsätalouden ulkopuolelle voi olla metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta hyvin suotuisaa.• Metsätaloudesta luovuttaessa ja kohteen viimeistä hakkuuta tehdessä on vesiensuojelun ja vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta hyvä ratkaisu jättää suolle kasvamaan vähempiarvoista puustoa. |
| Ilmasto | • Vaihtoehto soveltuu ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta erityisesti paksuturpeisille reheville kohteille, koska niillä puuston kasvu voi jatkua vielä pitkään, mutta toisaalta syvempien turvekerrosten hiilivarasto säilyy.• Karuilla paksuturpeisilla kasvupaikoilla kuivatuksen ylläpidosta luopuminen on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta usein parempi vaihtoehto kuin aktiivinen ennallistaminen. |

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

### Metsätaloudesta luopuminen ja ennallistumaan jättäminen talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

##  [Metsätaloudesta luopuminen ja ennallistumaan jättäminen talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta](/fi/node/1437)

**Metsätaloudesta luopuminen ja suon ennallistaminen**

Suon ennallistaminen on tehokkain keino edistää suoluonnon monimuotoisuutta. Ennallistaminen onkin ensisijaisesti luonnonsuojelua.
Lisätietoa toteutuksesta: [Soiden ennallistaminen](/fi/toimenpiteet/soiden-ennallistaminen)
Keskeisiä soiden ennallistamiskohteita ovat:

- suoluonnon suojelun kannalta tärkeiden suotyyppien, kuten rehevien korpien ojitusalueet sekä luonnontilaisten soiden yhteydessä ja läheisyydessä olevat ojitusalueet
- vesiensuojelun kannalta sellaiset suot, jotka ennallistettuina muodostavat pintavalutuskentän vesistön ja ojitusalueen väliin.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän kehittämisen vaihtoehdot

### Metsätaloudesta luopuminen ja suon ennallistaminen talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

##  [Metsätaloudesta luopuminen ja suon ennallistaminen talouden, luonnon ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta](/fi/node/1438)

Table
| Talous | • Ennallistaminen merkitsee metsätalouden lopettamista, koska puuston kasvuolot ja korjuuolosuhteet ovat ennallistetulla suolla heikot.• Ennallistamiseen voi tietyin edellytyksin saada hakkuutuloja, jos suolta poistetaan puustoa ennen ojien tukkimista. Ennallistamiseen on mahdollista saada METSO- ja HELMI-rahoitusta. Ennallistetulla suolla voi olla taloudellista merkitystä myös virkistyskäyttö- ja metsästysalueena tai suoluonnon monimuotoisuuden suojelun ja hiilen varastoinnin ansiosta. |
| Luonto | • Ennallistaminen on tehokkain keino edistää suoluonnon monimuotoisuutta.• Ennallistaminen on hyvä vaihtoehto vesiensuojelun kannalta, vaikka lyhyellä aikavälillä ennallistaminen usein aiheuttaa ravinnekuormituksen kasvua.• Ennallistamisen vesiensuojelunäkökulma korostuu, kun ojitusalueen veden laskevat esimerkiksi luonnon tai virkistyskäytön kannalta tärkeään vesistöön tai kun vedet vastaanottava vesistö on herkkä lisäkuormitukselle.• Suoluonnon monimuotoisuutta ja vesiensuojelua voi edistää myös ohjaamalla ojitusalueen vesiä aikaisemman ojituksen takia kuivahtaneelle ojittamattomalle suolle tai suonosalle. |
| Ilmasto | • Pitkällä aikavälillä vaikutukset ilmastoon ovat suotuisat erityisesti paksuturpeisilla kohteilla, vaikka lyhyellä aikavälillä ennallistaminen yleensä lisää kasvihuonekaasupäästöjä ja lämmittää siten ilmastoa. |

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän vesi- ja ravinnetalouden hoito

**Tuhkalannoituksella parempaa kasvua**

Soilla puuston kasvuun vaikuttavat veden pinnan korkeus ja puille käyttökelpoisten ravinteiden saatavuus. Ojat vähentävät märkyyttä, jolloin puuston juuriston riittävä hapen saanti tulee turvatuksi ja kasvu paranee. Elinvoimainen puusto huolehtii osaltaan kuivatuksesta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateena tulevaa vettä latvuksiin. Jos ojien kunto heikkenee niin paljon, etteivät ojat ja puusto yhdessä pysty huolehtimaan kuivatuksesta, kuivatusta voidaan parantaa ojia kunnostamalla.
Kuivatus edistää ravinteiden vapautumista turpeesta, koska se kiihdyttää turpeen hajoamista. Näin kuivatus osaltaan parantaa puiden tarvitsemien ravinteiden saatavuutta ja puiden kasvua. Puuston kasvun kannalta tarpeetonta kuivatuksen tehostamista on kuitenkin vältettävä, koska siitä aiheutuu vesistö- ja ilmastohaittoja.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän vesi- ja ravinnetalouden hoito

**Heikon kasvun syyt selvitettävä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä**

Monilla II-tyypin turvekankailla, eli avosoiden sekä sekatyypin rämeiden ja korpien ojitusalueilla, turpeessa on hyvin vähän kivennäisravinteita ja runsaasti typpeä. Tällaisilla ravinnepuutoskohteilla kuivatus ei yksistään riitä, vaan ravinteiden saatavuudesta on huolehdittava lannoituksilla.
Pitkävaikutteisen keinon tähän tarjoaa lannoitus puuntuhkasta valmistetuilla lannoitteilla. Lannoituksen avulla puusto kasvaa paremmin ja latvukset tuuheutuvat, jolloin myös puuston kuivatusteho kasvaa.

Metsänkasvatus soilla edellyttää, että kuivatus ja ravinteiden saatavuus ovat molemmat kunnossa. Ojien kunnostus ei poista mahdollista ravinnepuutosta. Sen sijaan tuhkalannoitus voi lisätä puuston kuivattavaa vaikutusta niin paljon, ettei ojien kunnostus ole tarpeen. Niinpä lannoituksen tarve on selvitettävä aina, kun harkitaan ojien kunnostusta.
Lisätietoa:
- [Ojien kunnostus](/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus)
- [Turvemaiden tuhkalannoitus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus/toteutus#section-515)

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän hoito vesiensuojelun, luonnonhoidon ja ilmaston näkökulmasta

**Suometsien hoidon vaikutuksia vesistöihin ja vesiensuojelu**

Metsäojitusalueilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainesta ja ravinteita. Ojien kunnostus aiheuttaa yleensä useita vuosia kestävän kiintoaineskuormituksen kasvun alapuoliseen vesistöön ja ylläpitää luonnontilaista suota suurempaa ravinnekuormitusta.
Keskeisiä huomioitavia tekijöitä:
- Haittavaikutuksia voidaan hillitä parhaiten tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset.
- Ojien kunnostuksen yhteydessä parhaiksi todettuja vesiensuojelumenetelmiä ovat pintavalutuskentät ja vesienpalautus, jotka voivat pidättää sekä kiintoainesta että ravinteita. Virtaamansäätöpadot ja kaivukatkot sekä soveltuvilla kohteilla laskeutusaltaat vähentävät kiintoaineskuormitusta.
- Puuston peitteisyyden säilyttäviä menetelmiä hyödyntämällä voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta ja vähentää siten vesistöhaittoja.
- Soiden ennallistaminen vähentää vesistöhaittoja, vaikka ennallistaminen aiheuttaakin alkuvuosina ylimääräistä ravinnekuormitusta. Ennallistamiseen voi liittää myös vesiluonnon monimuotoisuutta edistävää pienvesien kunnostusta.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän hoito vesiensuojelun, luonnonhoidon ja ilmaston näkökulmasta

**Suometsien hoidon vaikutuksia suoluonnon monimuotoisuuteen ja luonnonhoidon merkitys**

- Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita. Ojien kunnostusta suunniteltaessa on tärkeää selvittää, esiintyykö alueella happamia sulfaattimaita tai mustaliusketta.
Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla. Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuuteen ovat aiheutuneet ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumis- ja metsittymiskehityksen.

Keskeisiä huomioitavia tekijöitä:
- Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita. Suomen etelä- ja keskiosissa on ojittamattomia tai luonnontilaisen kaltaisia ravinteikkaita soita vain vähän jäljellä.
- Suot kehittyvät ojituksen seurauksena vähitellen metsälajiston vallitsemiksi. Lähes kaikki ojitusalueet kaikkein niukkaravinteisimpia lukuun ottamatta kehittynevät muutamassa vuosikymmenessä turvekankaiksi, jos kuivatusta ylläpidetään *.*
- Entisen suoelinympäristön ennallistaminen luonnontilaisen kaltaiseksi on yksi vaihtoehto lisätä monimuotoisuutta. Siitä on hyötyä myös riistalle, sillä esimerkiksi riekko ja teeri hyötyvät avosoiden ennallistamisesta, kun taas metso ja pyy saavat etuja puustoisten soiden ennallistamisesta.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsän hoito vesiensuojelun, luonnonhoidon ja ilmaston näkökulmasta

**Suometsien hoidon vaikutuksia ilmastoon**

Sekä puusto että maaperä vaikuttavat suometsän kasvihuonekaasupäästöihin. Maaperän toimintaa ja puuston kasvua puolestaan säätelevät suon vesi- ja ravinnetalous. Suon kuivatuksen myötä puuston kasvu kiihtyy ja puustoon sitoutuu enemmän hiiltä. Samanaikaisesti maaperän metaanipäästöt pienentyvät.
Ojitus ja metsänkasvatus turvemailla on ilmaston kannalta ristiriitaista. Ojitus ja lannoitus, jotka ovat keskeisiä puuston kasvun parantajia soilla, edistävät myös turpeen hajoamista. Vaikutusta voimistaa se, että lisääntyvä puuston määrä tehostaa kuivatusta, mikä edelleen lisää turpeen hajoamista.
Koska ojitus ja lannoitus yleensä lisäävät enemmän puuston hiilensidontaa kuin turpeen hajoamisen päästöjä, niillä voidaan hillitä ilmastonmuutosta lyhyellä aikajänteellä. Samat toimenpiteet kuitenkin kiihdyttävät ilmastonmuutosta pitkällä aikajänteellä, koska puuston hiilivarasto ei jää metsään pysyvästi, mutta turpeen hajoamisesta johtuva maaperän hiilivaraston pieneneminen on kuivatuksen jatkuessa pysyvä.

Lyhyen ja pitkän aikavälin ristiriitaa lisää osaltaan myös se, että ilmastonmuutoksen eteneminen kiihdyttää turpeen hajoamista ojitusalueiden kuivuessa edelleen. Lisäksi kuivien kausien yleistyminen ja voimistuminen lisäävät paloriskiä ojitusalueilla.
Keskeisiä huomioitavia tekijöitä:
- Suon kuivatuksen tehostaminen lisää maaperän kasvihuonekaasupäästöjä, sillä vedenpinnan syvyys säätelee turpeen hajoamista: mitä syvemmällä vedenpinta on, sitä nopeammin turve hajoaa ja sitä suuremmat ovat turpeen hajoamisesta aiheutuvat maaperän hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöt. Kuivatus parantaa puuston kasvuoloja aina 30–40 cm vedenpinnan syvyyteen asti.
- Turpeen hajoaminen on nopeampaa rehevillä (ruoho- ja mustikkaturvekankaat) kuin karuilla (puolukka- ja varputurvekankaat) kasvupaikoilla. Karuilla kasvupaikoilla voidaan parhaimmillaan päästä pitkän aikavälin ilmastoneutraaliuteen ja rehevilläkin kasvupaikoilla merkittävästi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
- Karuilla kasvupaikoilla turpeen häviäminen voidaan pitkälti estää, jos vedenpinta ei ole 30–40 cm syvemmällä maanpinnasta kasvukaudella.
- Rehevillä kasvupaikoilla turpeen häviäminen estyy vasta, jos vedenpinta pysyttelee hyvin lähellä pintaa. Tällöin on kuitenkin jo selvästi liian märkää puuston kasvulle.
- Ojituksen kunnostuksen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan hillitä kunnostamalla vain välttämättömiä ojia ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina. Tällöin kuivatusta ei tehosteta tarpeettomasti, ja puuston parantunut kasvu hyvittää turpeen hajoamisen aiheuttamia päästöjä ainakin lyhyellä aikajänteellä.

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Metsätalous ojittamattomilla soilla

Ojittamattomat suot soveltuvat harvoin metsätalouteen. Ojittamattomat suot ovat tärkeitä suoluonnon monimuotoisuudelle, vesiensuojelulle ja hiilen varastoinnille, ja tästä syystä ne suositellaan jättämään metsätalouden ulkopuolelle. Uudisojituksia ojittamattomilla soilla ei suositella.
Metsälaki ja PEFC-metsäsertifiointi mahdollistavat hakkuut ojittamattomissa suometsissä, kun otetaan huomioon metsälain ja PEFC-standardin erityisen tärkeille suoelinympäristöille asettamat rajoitukset. FSC-metsäsertifioiduissa metsissä ojittamattomat suot jätetään metsätalouden ulkopuolelle. PEFC- ja FSC-metsäsertifioiduissa metsissä ojittamattomien soiden uudisojitukset eivät ole sallittuja.
Metsätalouteen voivat soveltua vain kaikkein runsaspuustoisimmat korvet ja rämeet. Ojittamattomiin suometsiin soveltuvat lähinnä kasvatushakkuut. Näin metsä säilyy peitteisenä ja riittävä puusto säilyttää suon vesitalouden metsän kasvulle suotuisana ilman suon ojitusta.

Lisätietoa: [Turvemaiden metsänkasvatus](/fi/toimenpiteet/turvemaiden-metsankasvatus/toteutus)

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsien puunkorjuun erityispiirteet

Turvemaiden puunkorjuun erityispiirteitä ja toteutusta on kuvattu erillisessä artikkelissa.
- Lisätietoa: [Turvemaiden puunkorjuu](/fi/toimenpiteet/turvemaiden-puunkorjuu/toteutus)

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## Suometsien metsänkasvatuksen kasvatusketjut

Suometsien jaksollisen kasvatuksen kasvatusketjuja on kuvattu erillisessä artikkelissa.
- Lisätietoa: [Turvemaiden metsänkasvatus](/fi/toimenpiteet/turvemaiden-metsankasvatus)
Suometsien jatkuvan kasvatuksen kasvatusketjuja on kuvattu useissa artikkeleissa.

- Lisätietoa: [Jatkuvan kasvatuksen hakkuut](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/jatkuvan-kasvatuksen-hakkuut)

# Suometsien hoidon erityispiirteet

## \[H2\]

Suometsien hoidon erityispiirteet

Tuore lehto. Kuva: © Lauri Saaristo. Kasvupaikan puuntuotoskykyyn vaikuttavat maaperän ravinne-, vesi- ja lämpöolot sekä ilmavuus. Maaperän ominaisuudet, erityisesti viljavuus, vaikuttavat muun muassa puulajivalintaan. Suomen ilmasto on kylmä ja kostea. Valtaosa maamme metsistä kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Vain lounaisin rannikkoseutu on tammivyöhykettä. Puuntuotannollisesti olosuhteet ovat maan eri osissa hyvin erilaiset. Alueen lämpimyyttä kuvataan kasvukauden tehoisalla lämpösummalla. Kasvupaikkojen luokituksessa käytetään pintakasvillisuuteen perustuvaa metsä- ja suotyyppiluokitusta,&nbsp;joka kuvaa välillisesti maaperän puuntuotoskykyä. Pintakasvillisuuteen perustuva luokitus on osoittautunut havainnolliseksi keinoksi määrittää kasvupaikan puuntuotoskyky. Kivennäismaiden kasvupaikkatyyppejä ovat lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot luokitellaan omaksi luokakseen. Ojitettujen turvemaiden kasvupaikkaluokittelu perustuu kivennäismaiden metsätyyppeihin rinnastettaviin turvekangastyyppeihin. Lehtomaista kangasta vastaa ruohoturvekangas, tuoretta kangasta mustikkaturvekangas, kuivahkoa kangasta puolukkaturvekangas, kuivaa kangasta varputurvekangas ja karukkokangasta jäkäläturvekangas. Ojitettujen turvemaiden puuntuotoskykyä arvioitaessa tulee ottaa huomioon erityispiirteinä, että niiden vesi- ja ravinnetalouden tila voi muuttua. Kasvupaikan huomioiminen Kasvupaikka on tarpeen ottaa huomioon lähes kaikissa metsätalouden toimenpiteissä. Keskeisiä ovat esimerkiksi uudistamistoimenpiteet, kasvatettavat puulajit sekä hakkuiden ajoitus. Tarkemmat kasvupaikan tunnistusohjeet saa&nbsp;Luonnonvarakeskuksen oppaasta. Metsän luokittelu maaperätyypin mukaan Metsätalousmaa voidaan luokitella kasvupaikan maaperän perusteella seuraaviin luokkiin: Kivennäismaa&nbsp;(eli kangas tai kangasmaa) on maata, jossa on podsolimaannos ja pinnalla kerros kangashumusta. Metsälain mukaan kivennäismaita ovat kohteet, joissa kivennäismaa on lähempänä kuin 30 cm syvyydellä maanpinnasta. Tarkennukset: Soistunut kivennäismaa on kivennäismaata, jossa märkyydestä johtuen yli 25 prosenttia pintakasvillisuudesta on suokasvillisuutta.&nbsp;Lehdot&nbsp;ovat runsasravinteisia, usein kalkkipitoisia, multapohjaisia maita (multakerros 10–30 cm). Maannos on ruskomaannosta. Siitä ylin osa on mururakenteista multaa, jossa kivennäisaines on sekoittunut orgaaniseen ainekseen. Suo, eli turvemaa, on kasvitieteellisen määritelmän mukaan kasvupaikka, jolla on suokasvien vallitsema turvetta kerryttävä kasviyhdyskunta. Turvekerroksen paksuus voi vaihdella lähes olemattomasta useaan metriin. Metsälain tarkoittamaksi turvemaaksi katsotaan suot, joissa kivennäismaa on vähintään 30 cm syvyydellä. Suo voi olla ojitettu tai ojittamaton. Ojittamattomat suot luokitellaan eri suotyyppeihin ja ojitetut suot eri turvekangastyyppeihin. Jos ojitetulla alueella ei enää ole suokasvillisuutta eikä lainkaan turvetta, se luokitellaan metsätyyppiluokittelun mukaan. Tällöin voidaan puhua ojitetuista kankaista. Ojittamattomat suot jaetaan kolmeen päätyyppiryhmään: korvet, rämeet ja avosuotLaine, J., Vasander, H., Hotanen, J-P., Nousiainen, H, Saarinen, M. ja Penttilä, T. 2012. Suotyypit ja turvekankaat – opas kasvupaikkojen tunnistamiseen. Metsäkustannus.. Korvet ja rämeet jaetaan edelleen aitoihin puustoisiin soihin ja sekatyypin soihin. Sekatyypin suot ovat aidon puustoisen suon ja avosuon yhdistelmiä. Niiden mättäillä on puita ja korpi- tai rämekasvillisuutta ja painanteissa avosoiden kasvillisuutta.Avosuot jaetaan edelleen nevoihin ja lettoihin.Ojitetut suot jaetaan turvekangastyyppeihin ravinteisuustason mukaan. Luokittelu rinnastuu kivennäismaiden metsätyyppiluokitteluun.Ravinteisuustasoon perustuvat turvekangastyypit jaetaan edelleen I- ja II-tyyppeihin. I-tyypit ovat aitojen puustoisten soiden ojitusalueita ja II-tyypit sekatyypin soiden ja avosoiden ojitusalueita. Paksuturpeisten (turvetta yli 30 cm) II-tyypin turvekankaiden puusto kärsii usein kivennäisravinteiden puutoksesta.Tarkennukset Ravinteisuustasoa kuvaavien turvekangastyyppien lisäksi ojitetut suot voidaan jakaa ojituksen vaikutuksen perusteella ojikoihin, muuttumiin ja turvekankaisiin.Ojikot ovat ojia lukuun ottamatta ojittamattoman suon kaltaisia.Muuttumilla puusto ja aluskasvillisuus ovat muuttuneet, mutta suokasvillisuuden piirteitä on vielä merkittävästi jäljellä.Turvekankailla aluskasvillisuus on kehittynyt pääosin kangasmetsien aluskasvillisuuden kaltaiseksi.Ohutturpeinen suo on kasvupaikka, jossa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Metsälaissa nämä kohteet luetaan kivennäismaihin. Metsien kasvupaikkatyypit, kivennäismaat ja lehdot Kivennäismaiden kasvupaikkatyyppejä ovat lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot luokitellaan kasvupaikkoina omaksi luokakseen. Metsien kasvupaikkatyypit, ojitetut suot Turvekangastyypin tunnistaminen Ojitettujen soiden kasvupaikkaluokittelu perustuu kivennäismaiden metsätyyppiluokitukseen rinnastettaviin turvekangastyyppeihin. Kasvupaikkaluokittelussa käytetään termiä turvekangas suon kuivatusvaiheesta riippumatta. Turvekangastyyppien luokittelu Ojitusalueiden turvekankaat luokitellaan eri turvekangastyypeiksi, jotka voidaan rinnastaa ravinteisuustasoltaan vastaaviin kivennäismaiden metsätyyppeihin. Ojitettu suo luokitellaan tavallisesti jo ennen turvekangasvaihetta siihen turvekangastyyppiin, joksi se todennäköisesti kehittyy. Turvekangastyypit jaetaan kahteen alaryhmään sen perusteella, millaisesta suotyypistä ne ovat kehittyneet. I-tyypin kohteet ovat syntyneet aidoista puustoisista soista ja II-tyypin kohteet avo- ja sekatyypin soista. Alkuperäisen suon piirteet selittävät turvekankaan ominaisuuksia, etenkin ojituksen jälkeisen ensimmäisen puusukupolven rakennetta ja maan ravinnetilaa. Ne vaikuttavat muun muassa metsän kasvatustavan valintoihin ja lannoituksen kannattavuuteen. Siksi suometsien hoidossa on tärkeää tunnistaa esimerkiksi I- ja II-tyypin turvekankaat, jotta niillä voidaan tehdä puuntuotannollisesti oikeita ja taloudellisia ratkaisuja. Tarkemmat kuvaukset soiden kasvupaikkatyypeistä on esitetty seuraavassa taulukossa. Ruohoturvekangas I (Rhtkg I). Puustossa valtapuuna yleensä hyväkasvuinen kuusi, sekapuuna yleisesti hieskoivuja ja muita lehtipuita. Etelä-Suomen ravinteikkaammilla kasvupaikoilla jopa jaloja lehtipuita. Pintakasvillisuudessa useita saniaislajeja ja Etelä-Suomessa käenkaalia. Kuva: © Hannu Nousiainen. Ruohoturvekangas II (Rhtkg II). Puustossa yleensä valtapuuna mättäillä kasvava hieskoivu tai kuusi, sekapuina mäntyjä ja eri lehtipuita. Puusto yleensä harvassa kasvavaa tai aukkoista sekä ryhmittäistä. Pintakasvillisuus kuten Rhtkg I:llä, mutta kasvupaikan valoisuudesta johtuen ruoho- ja heinäkasvillisuus on voimakkaampaa. Kuva: © Hannu Nousiainen. Mustikkaturvekangas I (Mtkg I). Puusto kuusivaltainen, hieskoivu sekapuuna, kuusi vallitsevassa latvuskerroksessa, yksittäisiä mäntyjä. Pintakasvillisuudessa mustikan ja puolukan lisäksi metsätähti, metsäalvejuuri ja usein nuokkutalvikki ja vanamo. Tunnusomaisia ruohot, joita ei esiinny laajasti puolukkaturvekankailla. Kuva: © Markku Saarinen. Mustikkaturvekangas II (Mtkg II). Puusto mänty-hieskoivu-kuusisekametsää, kuusi tyypillisesti alikasvoslähtöinen, hieskoivu voi olla myös valtapuuna. Pintakasvillisuudessa samat tunnuslajit kuin Mtkg I:llä, pohjakerros aukkoinen. Kuva: © Markku Saarinen. Puolukkaturvekangas I (Ptkg I). Puusto useimmiten mäntyvaltainen, kuusi merkittävä sekapuu ja yltää vallitsevaan latvuskerrokseen. Pintakasvillisuus puolukan ja mustikan vallitsema, rämevarpuja laikuittain etenkin aukkopaikoissa, ei Mtkg-ruohoja. Kuva: © Hannu Nousiainen. Puolukkaturvekangas II (Ptkg II). Puustossa männyn ohessa runsaastikin hieskoivua, joka voi olla myös valtapuuna. Nuoremmilla ojituksilla rämevarvut (vaivaiskoivu, suopursu) vallitsevat, vanhemmiten mustikka ja puolukka, ei Mtkg-ruohoja. Kuva: © Markku Saarinen. Varputurvekangas I (Vatkg I). Puusto on lähes yksinomaan mäntyä, hieskoivua heikkokasvuista, kuusi kasvaa yksittäisinä kitukasvuisina riukuina. Pintakasvillisuus rämevarpujen (suopursu, juolukka) vallitsemaa, ”nevamaisista” soista kehittyneillä kohteilla voi olla runsaastikin tupasvillaa. Kuva: © Markku Saarinen. Varputurvekangas II (Vatkg II). Puusto mäntyvaltaista, huonosti kasvavia hieskoivuja enemmän kuin Vatkg I:llä. Pintakasvillisuus kuten Vatkg I:llä, mutta tyypillistä mosaiikkimaisuus, missä rämevarpujen, tupasvillan, sammalien ja jäkälien osakasvustot vuorottelevat. Kuva: © Markku Saarinen. Jäkäläturvekangas I ja II (Jätkg I ja II). Puusto harvaa kituvaa mäntyä. Sammalkerroksessa ruskorahkasammal ja poronjäkälät muodostavat valtalajiston, tupasvillaa ja pienikokoisia rämevarpuja (kanerva, variksenmarja) kenttäkerroksessa. Kuva: © Markku Saarinen. Turvekangastyyppien alaryhmät I-tyypin turvekankaat ovat muodostuneet aidoista puustoisista soista ja II-tyypin turvekankaat avosoista ja sekatyypin soista. Sekatyypillä tarkoitetaan avosoiden ja puustoisten soiden yhdistelmiä.II-tyypin kohteilla on usein näkyvissä vielä alkuperäiselle suotyypille tunnusomainen pintatopografia: puut ovat syntyneet mätäspinnoille ja välissä erottuu mättäitä matalampana entinen tasainen nevapinta. Hieskoivun osuus on yleensä II-tyypin kohteilla selvästi suurempi kuin I-tyypin kohteilla. Soiden luokittelu luonnontilaisuuden tai kannattavuuden perusteella Suot voidaan luokitella metsätaloudellisen kannattavuuden ja luonnontilaisuuden perusteella (kuva). Metsätalouden kannattavuuteen vaikuttavat suometsässä kasvupaikan tuotoskyvyn lisäksi useat eri tekijät. Esimerkiksi muut hyödyntämismahdollisuudet kuten virkistyskäyttö ja hiilensidonta voivat tarjota tuloa. Toisaalta korjuukelpoisuuden haasteet ja vesitaloudelliset riskit tuovat kustannuksia. Suon luonnontilaisuuden tunnistaminen on tärkeää, sillä osaan luonnontilaisista ja ojittamattomista soista kohdistuu lakisääteisiä käytönrajoituksia tai metsäsertifioinnin asettamia vaatimuksia. Sertifioinnin vaatimustaso riippuu käytettävästä järjestelmästä. Lainsäädäntö ja metsäsertifiointi rajoittavat luonnontilaisten tai sen kaltaisten soiden käyttöä. Osassa näistä ei ole lain asettamia rajoitteita, mutta metsänomistaja voi suojella niitä vapaaehtoisesti tai harjoittaa rajoitetusti metsätaloutta. Vesitaloudeltaan muuttuneilla ojitusalueilla soiden käsittely perustuu metsänomistajan tavoitteisiin. Näistä metsätaloudellisesti kannattavat kohteet voidaan pitää metsätalouskäytössä tai vaihtoehtoisesti ennallistaa luonnonhoitohankkeena. Metsätalous voi olla kannattamatonta esimerkiksi vähäpuustoisilla ojitetuilla soilla, jolloin vaihtoehtoina ovat ennallistumaan jättäminen tai ennallistaminen. Puusto voi kuitenkin olla kannattavaa korjata. Suon luonnontilaisuuden tai luonnontilaisen kaltaisuuden luokittelun perustana on suon vesitalouden luonnontilaisuus. Sitä arvioidaan kuivatustilanteen, vedenpinnan syvyyden ja kasvillisuuden perusteella. Apuna voidaan käyttää selventäviä kysymyksiä: Onko suo ojitettu? Milloin? Onko ojia useita vai näkyykö vain yksittäisiä ojanpätkiä?Näkyykö ojitus puuston kasvun lisäyksenä? Kuinka voimakkaasti ojitus on vaikuttanut suokasvillisuuteen?Onko turvekerros ohentunut ja sen pinta laskenut ojituksen seurauksena ja kuinka paljon?Onko pohjaveden pinta palautunut ojitusta edeltävälle tasolle? Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Metsämaan ominaisuuksien kuvaamiseen on kehitetty kasvupaikkaluokitus. Kasvupaikalla tarkoitetaan kaikkia niitä ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat puuston ja kasvillisuuden kehitykseen. Tärkeimmät kasvupaikan ympäristötekijät ovat maaperä ja ilmasto.

Metsämaan ominaisuuksien kuvaamiseen on kehitetty kasvupaikkaluokitus. Kasvupaikalla tarkoitetaan kaikkia niitä ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat puuston ja kasvillisuuden kehitykseen. Tärkeimmät kasvupaikan ympäristötekijät ovat maaperä ja ilmasto.

Kasvupaikan puuntuotoskykyyn vaikuttavat maaperän ravinne-, vesi- ja lämpöolot sekä ilmavuus. Maaperän ominaisuudet, erityisesti viljavuus, vaikuttavat muun muassa puulajivalintaan.
Suomen ilmasto on kylmä ja kostea. Valtaosa maamme metsistä kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Vain lounaisin rannikkoseutu on tammivyöhykettä. Puuntuotannollisesti olosuhteet ovat maan eri osissa hyvin erilaiset. Alueen lämpimyyttä kuvataan kasvukauden tehoisalla lämpösummalla.
Kasvupaikkojen luokituksessa käytetään pintakasvillisuuteen perustuvaa metsä- ja suotyyppiluokitusta, joka kuvaa välillisesti maaperän puuntuotoskykyä. Pintakasvillisuuteen perustuva luokitus on osoittautunut havainnolliseksi keinoksi määrittää kasvupaikan puuntuotoskyky.

Kivennäismaiden kasvupaikkatyyppejä ovat lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot luokitellaan omaksi luokakseen.
Ojitettujen turvemaiden kasvupaikkaluokittelu perustuu kivennäismaiden metsätyyppeihin rinnastettaviin turvekangastyyppeihin. Lehtomaista kangasta vastaa ruohoturvekangas, tuoretta kangasta mustikkaturvekangas, kuivahkoa kangasta puolukkaturvekangas, kuivaa kangasta varputurvekangas ja karukkokangasta jäkäläturvekangas. Ojitettujen turvemaiden puuntuotoskykyä arvioitaessa tulee ottaa huomioon erityispiirteinä, että niiden vesi- ja ravinnetalouden tila voi muuttua.

# Kasvupaikat ja niiden tunnistaminen

## Kasvupaikan huomioiminen

Kasvupaikka on tarpeen ottaa huomioon lähes kaikissa metsätalouden toimenpiteissä. Keskeisiä ovat esimerkiksi uudistamistoimenpiteet, kasvatettavat puulajit sekä hakkuiden ajoitus.
Tarkemmat kasvupaikan tunnistusohjeet saa [Luonnonvarakeskuksen oppaasta.](<https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5694-22-2 >)

# Kasvupaikat ja niiden tunnistaminen

## Metsän luokittelu maaperätyypin mukaan

Metsätalousmaa voidaan luokitella kasvupaikan maaperän perusteella seuraaviin luokkiin:
**Kivennäismaa** (eli kangas tai kangasmaa) on maata, jossa on podsolimaannos ja pinnalla kerros kangashumusta. Metsälain mukaan kivennäismaita ovat kohteet, joissa kivennäismaa on lähempänä kuin 30 cm syvyydellä maanpinnasta.
Tarkennukset:

- Soistunut kivennäismaa on kivennäismaata, jossa märkyydestä johtuen yli 25 prosenttia pintakasvillisuudesta on suokasvillisuutta.
**Lehdot** ovat runsasravinteisia, usein kalkkipitoisia, multapohjaisia maita (multakerros 10–30 cm). Maannos on ruskomaannosta. Siitä ylin osa on mururakenteista multaa, jossa kivennäisaines on sekoittunut orgaaniseen ainekseen.
**Suo**, eli turvemaa, on kasvitieteellisen määritelmän mukaan kasvupaikka, jolla on suokasvien vallitsema turvetta kerryttävä kasviyhdyskunta. Turvekerroksen paksuus voi vaihdella lähes olemattomasta useaan metriin. Metsälain tarkoittamaksi turvemaaksi katsotaan suot, joissa kivennäismaa on vähintään 30 cm syvyydellä. Suo voi olla ojitettu tai ojittamaton.

Ojittamattomat suot luokitellaan eri suotyyppeihin ja ojitetut suot eri turvekangastyyppeihin. Jos ojitetulla alueella ei enää ole suokasvillisuutta eikä lainkaan turvetta, se luokitellaan metsätyyppiluokittelun mukaan. Tällöin voidaan puhua ojitetuista kankaista.
**Ojittamattomat suot** jaetaan kolmeen päätyyppiryhmään: korvet, rämeet ja avosuot.
- Korvet ja rämeet jaetaan edelleen aitoihin puustoisiin soihin ja sekatyypin soihin. Sekatyypin suot ovat aidon puustoisen suon ja avosuon yhdistelmiä. Niiden mättäillä on puita ja korpi- tai rämekasvillisuutta ja painanteissa avosoiden kasvillisuutta.
- Avosuot jaetaan edelleen nevoihin ja lettoihin.

**Ojitetut suot** jaetaan turvekangastyyppeihin ravinteisuustason mukaan.
- Luokittelu rinnastuu kivennäismaiden metsätyyppiluokitteluun.
- Ravinteisuustasoon perustuvat turvekangastyypit jaetaan edelleen I- ja II-tyyppeihin. I-tyypit ovat aitojen puustoisten soiden ojitusalueita ja II-tyypit sekatyypin soiden ja avosoiden ojitusalueita. Paksuturpeisten (turvetta yli 30 cm) II-tyypin turvekankaiden puusto kärsii usein kivennäisravinteiden puutoksesta.
Tarkennukset

- Ravinteisuustasoa kuvaavien turvekangastyyppien lisäksi **ojitetut suot** voidaan jakaa ojituksen vaikutuksen perusteella **ojikoihin**, **muuttumiin** ja **turvekankaisiin**.
- Ojikot ovat ojia lukuun ottamatta ojittamattoman suon kaltaisia.
- Muuttumilla puusto ja aluskasvillisuus ovat muuttuneet, mutta suokasvillisuuden piirteitä on vielä merkittävästi jäljellä.
- Turvekankailla aluskasvillisuus on kehittynyt pääosin kangasmetsien aluskasvillisuuden kaltaiseksi.
- **Ohutturpeinen suo** on kasvupaikka, jossa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Metsälaissa nämä kohteet luetaan kivennäismaihin.

# Kasvupaikat ja niiden tunnistaminen

## Metsien kasvupaikkatyypit, kivennäismaat ja lehdot

Kivennäismaiden kasvupaikkatyyppejä ovat lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot luokitellaan kasvupaikkoina omaksi luokakseen.

# Kasvupaikat ja niiden tunnistaminen

## Metsien kasvupaikkatyypit, kivennäismaat ja lehdot

### Kivennäismaiden kasvupaikkatyypit ja niihin luokitellut metsätyypit kasvillisuusvyöhykeittäin.

##  [Kivennäismaiden kasvupaikkatyypit](/fi/node/815)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Etelä-Suomi | Pohjanmaa-Kainuu | Perä-Pohjola | Metsä-Lappi |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas | OMT käenkaali-mustikkatyyppi  ---PyT talvikkityyppi | GOMT metsäkurjenpolvi-käenkaali-mustikkatyyppi  ---DMT metsäimarre-mustikkatyyppi | GMT metsäkurjenpolvi-mustikkatyyppi  ---CoDMT ruohokanukka-metsäimarre-mustikkatyyppi | GMT metsäkurjenpolvi-mustikkatyyppi  ---CoDMT ruohokanukka-metsäimarre-mustikkatyyppi  ---MaRht matalaruohotyyppi |
| Tuore kangas | MT mustikkatyyppi  ---PIT seinäsammaltyyppi | VMT puolukka-mustikkatyyppi  ---DeMT metsälauha-mustikkatyyppi  ---BaDeMT vaarapykälä-sammal-metsälauha-mustikkatyyppi  ---p.MT pohjoinen mustikkatyyppi | HMT kerrossammal-mustikkatyyppi  ---LUT suopursu-juolukkatyyppi  ---p.MT pohjoinen mustikkatyyppi | LMT suopursu-mustikkatyyppi |
| Kuivahko kangas | VT puolukkatyyppi  ---HyVT häränsilmä-puolukkatyyppi1 | EVT variksenmarja-puolukkatyyppi | EMT variksenmarja-mustikkatyyppi | UEMT juolukka-variksenmarja-mustikkatyyppi |
| Kuiva kangas | CT kanervatyyppi  ---HyCT häränsilmä-kanervatyyppi2 | ECT variksenmarja-kanervatyyppi | MCCIT mustikka-kanerva-jäkälätyyppi | UVET juolukka-puolukka-variksenmarjatyyppi |
| Karukkokangas | CIT jäkälätyyppi | CIT jäkälätyyppi | CIT jäkälätyyppi | CIT jäkälätyyppi |
rivit: kasvupaikkatyypit
Kivennäismaiden kasvupaikkatyypit ja niihin luokitellut metsätyypit kasvillisuusvyöhykeittäin.

Kasvupaikat ja niiden tunnistaminen

Metsäpalojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa Metsäpalot ovat luonnollinen osa metsäekosysteemiä Granström, A. 2001. Fire management for biodiversity in the European boreal forest. Scand. J. Forest Res. 16, 62-69. .&nbsp;Kulttuurinen muutos moderniin maatalouteen ja metsätalouteen, erityisesti kaskeamisen loppuminen, on vähentänyt metsäpalojen määrän minimiin Suomessa Kuuluvainen, T. 2002. Disturbance dynamics in boreal forests: defining the ecological basis of restoration and management of biodiversity. Silva Fennica 36, 5-11.. Metsäpaloja torjutaan aktiivisesti, jotta ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän taloudellisia menetyksiä. Metsäpalot ovat maailman laajuisesti myös keskeinen kasvihuonekaasujen lähde, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Vuosittain syttyy noin 400–2 400 metsäpaloa. Tehokkaan metsäpalojen torjunnan ansiosta paloala on viime vuosikymmeninä ollut keskimäärin vain alle hehtaari metsäpaloa kohden Lindberg et al., 2020. The challenge of combining variable retention and prescribed burning in Finland. Ecological Processes 9..&nbsp;Suomessa valtaosan metsäpaloista aiheuttaa ihmistoiminta. Salamat sytyttävät paloista noin 10 %&nbsp;Larjavaara, M., Kuuluvainen, T., Rita, H. 2005. Spatial distribution of lightning-ignited forest fires in Finland. Forest Ecology and Management 208: 177–188. ja alle 5 % on syttynyt puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailta viime vuosina Nieminen A. (toim.). 2020. Metsäpaloriskin ennakointi metsätöissä-opas, 2020. Tapion julkaisuja.. Laajat useamman hehtaarin metsäpalot ovat Suomessa harvinaisia, mutta mahdollisia. Kuva: © Sami Karppinen. Metsäpalovalvonta ja sammutustyötä helpottava metsätieverkosto ovat keskeisiä tekijöitä suurpalojen estämisessä. Suomessa metsäpalojen torjunta on kehittynyt viimeisten 50 vuoden aikana. Siihen kuuluvat mm. metsäpalojen valvonta lentotähystyksellä sekä sopimuspalokuntiin perustuva sammutustoiminta. Ilmastonmuutos vaikuttaa metsäpaloriskin kasvuun. Lisääntyvät kuivuusriskit kohottavat myös metsäpaloriskejä&nbsp;Lehtonen, I., Venäläinen, A., Kämäräinen, M., Peltola, H., Gregow, H. 2016. Risk for large-scale fires in boreal forests of Finland under changing climate. Natural Hazards and Earth Systems Sciences 16(1): 239-253.. Metsäpalojen syttymisriskiä lisää ilmastonmuutoksen kasvattama äärevien sääolojen esiintyminen. Korkeat lämpötilat, alhainen kosteus ja navakat tuulet tehostavat haihduntaa ja kuivattavat maanpintaa ja maaperää. Ilmastonmuutoksesta johtuvat kerrannaisriskit ovat myös mahdollisia, jolloin esimerkiksi myrskytuhon jälkeinen metsäpalon riski kasvaa entisestään tulevaisuudessa Lehtonen, I., Venäläinen, A., &amp; Gregow, H. 2020. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa metsänhoidon näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2020:5.. Metsäpalovaarapäivien lukumäärä todennäköisesti kasvaa vuosisadan loppuun mennessä 7–10 päivällä nykyisestä. Etelä-Suomessa metsäpaloriski kasvaa Pohjois-Suomea enemmän&nbsp;Mäkelä, Hanna. 2015. Estimates of past and future forest fire danger in Finland from a climatological viewpoint. Finnish Meteorological Institute Contributions 112.. Metsäpaloriskiä vähennetään metsikkökuvioiden suhteellisen pienellä koolla ja metsänhoidolla, jolla on vaikutuksia metsien rakenteeseen. Paloriskiä on alentanut pitkään harjoitettu metsien tasarakenteinen hoito. Metsänhoidolla vaikutetaan metsän palokuormaan puulajivalinnan ja metsään jätettävän biomassan kautta. Palo- ja syttymisherkkyyteen vaikuttaa paloaineksen ominaisuudet, sytytyslähde sekä ulkoiset olosuhteet, joista sää on keskeisin. Paloaineksen kosteus on yhteydessä syttymislämpötilaan. Kuivien ja karujen metsiköiden syttymisriski on suuri, mutta palot ovat yleensä matalaintensiteettisiä ja helpommin hallittavia. Tuoreiden, enemmän biomassaa sisältävien metsiköiden syttymisherkkyys on alhaisempi, mutta korkeaintensiteettisen, rajun latvapalon mahdollisuus tietyissä sääolosuhteissa on suurempi. Metsäpalojen esiintymismuodot ovat maa- , pinta- ja latvapalo. Eri palomuodot esiintyvät usein samassa palossa eri olosuhteissa ja eri paloainestyypeillä. Hakkuutähteiden korjuu laskee metsäpaloriskiä.&nbsp;Lindberg,H., Heikkilä, T.V. &amp;amp; Vanha-Majamaa, I. 2011. Suomen metsien paloainekset – kohti parempaa tulen hallintaa. Vantaa. 104 s. Metsäpalot aiheuttavat suuria taloudellisia tappioita metsänomistajalle. Palanut ja hiiltynyt puu ei kelpaa metsäteollisuuden raaka-aineeksi, vaan korkeintaan käytettäväksi energiapuuna. Metsänomistaja voi ottaa metsävakuutuksen, joka korvaa metsäpalon sattuessa vahinkoja. Metsäpaloalue voi sopia vapaaehtoiseksi suojelukohteeksi. Metsäpalon jälkeen puusto on alttiimpi hyönteistuhoille. Tuholaiset hyötyvät heikentyneistä puista, erityisesti kuusella kirjanpainajat ja männyllä pystynävertäjät. Laajojen metsäpalojon suuntaa antava riski tulevaisuudessa. Metsäpalojen harvinaisuuden takia metsäpaloja matkitaan säästöpuu- ja ennallistamispoltoin palolajiston ylläpidoksi. Kuvassa säästöpuunpolttoa. @Varpu Kuutti.

Hakkuutähdettä ovat ainespuuhakkuun sivutuotteet, joihin kuuluvat rungon latvaosa, oksat, neulaset ja lehdet sekä ainespuukäyttöön soveltumattomat rungon osat. Soveltuvilta kohteilta hakkuutähteet ja kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden korjuuta ei suositella.

Hakkuutähdettä korjataan pääasiassa reheviltä kuusivaltaisilta uudistusaloilta. Hakkuutähteen korjuu koostuu palstakasojen tekemisestä hakkuun yhteydessä, palstakasojen kuormauksesta ja metsäkuljetuksesta sekä tienvarsivaraston tekemisestä.
Hakkuutähteen tienvarsivarastoinnissa on keskeistä tehdä kunnollinen varastopino, jossa hakkuutähde jatkaa kuivumista ennen kaukokuljetusta.

Merkittävimmät ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry (H2O), otsoni (O3) sekä freonit. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla maan pinnalta lähtevän lämpösäteilyn siirtymistä avaruuteen.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Metsäpalojen torjunta

## Metsäpalojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa

Metsäpalot ovat luonnollinen osa metsäekosysteemiä . Kulttuurinen muutos moderniin maatalouteen ja metsätalouteen, erityisesti kaskeamisen loppuminen, on vähentänyt metsäpalojen määrän minimiin Suomessa . Metsäpaloja torjutaan aktiivisesti, jotta ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän taloudellisia menetyksiä. Metsäpalot ovat maailman laajuisesti myös keskeinen kasvihuonekaasujen lähde, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta.
Vuosittain syttyy noin 400–2 400 metsäpaloa. Tehokkaan metsäpalojen torjunnan ansiosta paloala on viime vuosikymmeninä ollut keskimäärin vain alle hehtaari metsäpaloa kohden . Suomessa valtaosan metsäpaloista aiheuttaa ihmistoiminta. Salamat sytyttävät paloista noin 10 % ja alle 5 % on syttynyt puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailta viime vuosina .

Metsäpalovalvonta ja sammutustyötä helpottava metsätieverkosto ovat keskeisiä tekijöitä suurpalojen estämisessä. Suomessa metsäpalojen torjunta on kehittynyt viimeisten 50 vuoden aikana. Siihen kuuluvat mm. metsäpalojen valvonta lentotähystyksellä sekä sopimuspalokuntiin perustuva sammutustoiminta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa metsäpaloriskin kasvuun. Lisääntyvät kuivuusriskit kohottavat myös metsäpaloriskejä . Metsäpalojen syttymisriskiä lisää ilmastonmuutoksen kasvattama äärevien sääolojen esiintyminen. Korkeat lämpötilat, alhainen kosteus ja navakat tuulet tehostavat haihduntaa ja kuivattavat maanpintaa ja maaperää. Ilmastonmuutoksesta johtuvat kerrannaisriskit ovat myös mahdollisia, jolloin esimerkiksi myrskytuhon jälkeinen metsäpalon riski kasvaa entisestään tulevaisuudessa . Metsäpalovaarapäivien lukumäärä todennäköisesti kasvaa vuosisadan loppuun mennessä 7–10 päivällä nykyisestä. Etelä-Suomessa metsäpaloriski kasvaa Pohjois-Suomea enemmän .
Metsäpaloriskiä vähennetään metsikkökuvioiden suhteellisen pienellä koolla ja metsänhoidolla, jolla on vaikutuksia metsien rakenteeseen. Paloriskiä on alentanut pitkään harjoitettu metsien tasarakenteinen hoito. Metsänhoidolla vaikutetaan metsän palokuormaan puulajivalinnan ja metsään jätettävän biomassan kautta. Palo- ja syttymisherkkyyteen vaikuttaa paloaineksen ominaisuudet, sytytyslähde sekä ulkoiset olosuhteet, joista sää on keskeisin. Paloaineksen kosteus on yhteydessä syttymislämpötilaan. Kuivien ja karujen metsiköiden syttymisriski on suuri, mutta palot ovat yleensä matalaintensiteettisiä ja helpommin hallittavia. Tuoreiden, enemmän biomassaa sisältävien metsiköiden syttymisherkkyys on alhaisempi, mutta korkeaintensiteettisen, rajun latvapalon mahdollisuus tietyissä sääolosuhteissa on suurempi. Metsäpalojen esiintymismuodot ovat maa- , pinta- ja latvapalo. Eri palomuodot esiintyvät usein samassa palossa eri olosuhteissa ja eri paloainestyypeillä. Hakkuutähteiden korjuu laskee metsäpaloriskiä.

Metsäpalot aiheuttavat suuria taloudellisia tappioita metsänomistajalle. Palanut ja hiiltynyt puu ei kelpaa metsäteollisuuden raaka-aineeksi, vaan korkeintaan käytettäväksi energiapuuna. Metsänomistaja voi ottaa metsävakuutuksen, joka korvaa metsäpalon sattuessa vahinkoja. Metsäpaloalue voi sopia vapaaehtoiseksi suojelukohteeksi.
Metsäpalon jälkeen puusto on alttiimpi hyönteistuhoille. Tuholaiset hyötyvät heikentyneistä puista, erityisesti kuusella kirjanpainajat ja männyllä pystynävertäjät.

# Metsäpalojen torjunta

## Lain vaatimukset: Metsäpalojen torjunta

Ilmatieteenlaitos antaa maastopalovaroituksen, kun maasto on kuivaa. Varoitusaikana avotulen teko on kiellettyä. Maastopalovaroituksessa on kolme vaaratasoa, jotka kuvaavat paloriskiä. Erityisesti oranssin tai punaisen tason vallitessa suurten ja nopeasti etenevien metsäpalojen todennäköisyys on kasvanut.
Keväisin lumen alta paljastuva, edellisen vuoden kuiva ruoho syttyy herkästi palamaan.
Metsänhoidollisesta kulotuksesta on aina ilmoitettava etukäteen alueen pelastuslaitokselle. Metsäpalon jälkivartiointi on maanomistajan vastuulla. Palon jälkeen tulee myös tarkistaa, täytyykö metsä uudistaa.

Palojen ennaltaehkäisyssä on keskeistä metsäpalovaroitusten noudattaminen.
Ilmastonmuutoksen johdosta kasvavan metsäpaloriskin torjuntaa edistetään metsänhoidon toimenpiteillä, joista tärkeimpiä ovat:
- metsäautoteiden kunnossapito
- puunkorjuun ja maanmuokkauksen suunnittelu, varsinkin metsäpalovaaran aikana
- nopea reagointi paloalkuihin.

Metsäpaloriskin tunnistaminen puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailla on tärkeää ennakoinnin kannalta. Samalla varaudutaan myös metsäpalojen torjuntaan. Metsäkoneiden tuottamat kipinät lisäävät metsäpalojen riskiä kuivien hellejaksojen aikana. Tähän voidaan varautua valitsemalla palojen kannalta alhaisen riskin kohteita. Lisäksi on syytä valita mahdollisimman vähän kipinöintiä aiheuttavat metsäkoneen telat. Asianmukaisesta sammutuskalustosta on huolehdittava aina. [Metsäpaloriskin ennakointi metsätöissä -opas](https://tapio.fi/julkaisut-ja-raportit/metsapaloriskin-ennakointi-metsatoissa-opas/) antaa metsäalalla työskenteleville ohjeita puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailla toimimiseen riskiaikoina.

Kasvavan kuivuusriskin ohella metsäpaloriski kasvaa ilmastonmuutoksen myötä. Metsäpalovalvonta ja toimiva metsäautotieverkosto ovat tärkeässä roolissa metsäpalojen ehkäisyä. Palojen ennaltaehkäisyssä on keskeistä metsäpalovaroitusten noudattaminen.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Metsäpalojen torjunta

Tuulituhojen esiintyminen, niiden vaikutukset metsätalouteen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa Tuulituhot ovat yleisiä koko Suomessa. Myrskytuulien satunnaisuus vuosien välillä on suurta eri puolella Suomea. Syksyn ja talven matalapainemyrskyjen lisäksi kesäiset ukkosmyräkät aiheuttavat merkittäviä metsätuhoja Gregow H., ym. 2021. Windstorm Aila 2020: wind forecasts and discussion on climate change, FMI’s Climate Bulletin: Research Letters, 3(1), 11–14.. Kesäiset rajuilmat painottuvat usein heinä- ja elokuulle. Laajoja kesämyrskyjä on Suomessa sattunut noin 10–15 vuoden välein Lehtonen, I., Venäläinen, A., &amp; Gregow, H. 2020. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa metsänhoidon näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2020:5.. Eteläboreaalisen vyöhykkeen kuusivaltaisissa metsissä tuulituhon riski on korkein ja pohjoisboreaalisen vyöhykkeen mäntymetsissä alhaisin. Tuulituhoriski kasvaa puuston pituuden lisääntyessä. Varttuneissa kuusivaltaisissa kasvatusmetsissä tuulituhoriski on suurin pinnallisen juuriston vuoksi. Alttiita tuulituholle voivat olla myös mänty sekä lehtipuut. Koivu on altis lehdelliseen aikaan. Tuulenkaadot ovat tyypillisiä uudistushakkuualojen vierimetsissä. Kuva: ©Varpu Kuutti. Vuosikymmenten väliset erot tuulituhoissa ovat suuria ja yksittäinen voimakas myrsky voi lisätä tuhojen määrän erittäin suureksi. Ilmastonmuutoksen myötä myrskyjen määrä ei näyttäisi lisääntyvän, mutta kovien myrskyjen voimakkuus ja suhteellinen osuus kasvavat Sinclair et al. 2020. The characteristics and structure of extra-tropical cyclones in a warmer climate. Weather Climate Dynamics. 1: 1–25., mikä voi helposti lisätä metsien myrskytuhoja. Tätä tukee Länsi- ja Keski-Euroopassa myrskyjen aiheuttamien suurien metsätuhojen määrän kasvu jo 90-luvulla ja 2000-luvun alussa Gregow, H., Laaksonen, A., and Alper, M.E. 2017. Increasing large scale windstorm damage in Western, Central and Northern European forests, 1951–2010. Scientific Reports 7: 46397.Gregow, H. ym. 2020. Review on winds, extratropical cyclones and their impacts in Northern Europe and Finland. Finnish Meteorological Institute Reports 2020:3.. Roudan väheneminen ja maaperän kosteuden lisääntyminen syystalvella myös lisäävät tuhoja Lehtonen, I., Venäläinen, A., Kämäräinen, M., Asikainen, A., Laitila, J., Anttila, P., Peltola, H. 2018. Projected decrease in wintertime bearing capacity on different forest and soil types in Finland under a warming climate. Hydrology and Earth System Sciences Discuss.. Puuston latvuksiin kertynyt märkä ja painava lumikuorma nostaa tuhoriskiä Peltola, H., Kellomäki, S., Väisänen, H., Ikonen, V-P. 1999. A mechanistic model for assessing the risk of wind and snow damage to single trees and stands of Scots pine, Norway spruce and birch. Canadian Journal of Forest Research 29:647-661.Päätalo, M-L., Peltola, H., Kellomäki, S. 1999. Modelling the risk of snow damage to forests under short-term snow loading. Forest Ecology and Management 116:51-70.. Tulevina vuosikymmeninä tuhoriski kasvaa eniten Suomen etelä- ja keskiosissa. Erityisesti riski nousee turvemailla, koska näillä alueilla routa vähenee eniten Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s..&nbsp;Tuulituho alentaa puutavaran arvoa, koska tukkipuuta siirtyy kuitupuuksi ja jopa energiapuuksi Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s. .&nbsp;Taloudellisia tappioita syntyy myös kasvutappioina ennenaikaisten hakkuiden tai tuulituhon aiheuttaman liian alhaisen kasvatustiheyden vuoksi. Laaja-alaisen myrskyn jälkeen osa tuhopuustosta saattaa jäädä korjaamatta tai korjuu viivästyy, mikä voi johtaa kasvaviin seuraustuhoihin, kuten kirjanpainaja- ja ytimennävertäjätuhoihin. Toisaalta tuulituhoissa syntyy myös luonnon kannalta tärkeää lahopuuta ja hiiltä varastoituu metsään jääviin tuulenkaatoihin. Lehtipuutuulenkaatoja voi jättää lisäämään metsän monimuotoisuutta, mutta havupuiden tuulenkaatoja jätetään vain metsätuholain sallimissa rajoissa. Alueen alttiutta tuulituhoille on mahdollista selvittää esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen julkaiseman tuulituhoriskikartan&nbsp;avulla. Tuulituhoriskiin voi varautua metsävakuutuksella. Tuulituhoriskin suuntaa antava muutos tulevaisuudessa. Laaja-alainen myrskytuho. Kuva: ©Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Tuulituhot ovat yleisiä koko Suomessa. Voimakkaimpien tuulten aiheuttamia laajoja tuhoja ei pystytä estämään metsätalouden keinoin. Tuulituhoja voidaan jossain määrin ehkäistä tuulituhoille alttiilla alueella hyvällä metsänhoidolla ja metsäsuunnittelulla.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Myöhempi harvennus - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ennakkoraivaus ensiharvennusta varten

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

Siemenalkuperän merkitys metsänkasvatuksessa

Suometsien hoidon erityispiirteet

Kasvupaikat ja niiden tunnistaminen

Metsäpalojen torjunta

Tuulituhojen torjunta

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

Riistan elinympäristövaatimukset

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko