Väljennyshakkuun käyttökohteet Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista. Lehtipuut ja väljennyshakkuu antavat kuusivaltaiseen metsään valoa ja parantavat luontaisen taimettumisen edellytyksiä. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Väljennyshakkuu

## Väljennyshakkuun käyttökohteet

Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen varsinaista luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta. Sen tavoitteena on lisätä latvusten elinvoimaa sekä parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä ja puiden siementuotantoa. Se edistää myös kasvatettavan puuston järeytymistä.

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen varsinaista luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta. Sen tavoitteena on lisätä latvusten elinvoimaa sekä parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä ja puiden siementuotantoa. Se edistää myös kasvatettavan puuston järeytymistä.

 

Väljennyshakkuu

Kuusen kasvatuksesta Kuusi on puolivarjopuu, joka menestyy sekä valtapuuna että alikasvoksena. Kuusen kasvun kannalta sopivimpia&nbsp;maita&nbsp;ovat keskikarkeat ja&nbsp;hienojakoiset&nbsp;tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat ja lehdot. Turvemailla kuusi&nbsp;menestyy ruoho-&nbsp;ja&nbsp;mustikkaturvekankailla&nbsp;sekä&nbsp;nevalähtöisillä puolukkaturvekankailla, kun&nbsp;ravinnetasapainosta&nbsp;huolehditaan. Karummilla hyvin vettä läpäisevillä ja vähäravinteisilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on selkeästi mäntyä heikompaa ja&nbsp;siten&nbsp;se soveltuu&nbsp;näillä&nbsp;kohteilla&nbsp;taloudellisesti&nbsp;kasvatettavaksi&nbsp;vain sekapuuna. Kuusi on luontaisesti tasalaatuisempi kuin mänty. Kuusen oksikkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä sahapuun laadulle kuin männyn oksikkuudella. Kuusi reagoi herkästi harvennukseen, jolloin yksittäisen hyväkuntoisen puun järeys kasvaa nopeasti harvennuksen jälkeen. Kuusi sietää koivua ja mäntyä paremmin ylitiheyttä, joten se on varsin joustava erilaisille harvennusvoimakkuuksille. Ylitiheän kuusikon liian voimakas&nbsp;harvennus voi kuitenkin altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille. Juurikääpä huomioitava Juurikäävän&nbsp;tartunnan&nbsp;saaneita&nbsp;kuusikoita&nbsp;ei&nbsp;ole&nbsp;tarkoituksenmukaista&nbsp;uudistaa uudelleen&nbsp;kuuselle, vaan puulajia on syytä vaihtaa. Lehtomaisella kankaalla tartunnan saanut metsä uudistetaan rauduskoivulle tai haavalle. Tuoreilla&nbsp;kankailla puulaji vaihdetaan koivuksi,&nbsp;ja&nbsp;tyvitervastaudin&nbsp;riskialueen&nbsp;ulkopuolella&nbsp;vaihtoehtona on myös&nbsp;mänty. Kuusen istutus Istutus&nbsp;on&nbsp;kuusella nopea&nbsp;ja varma&nbsp;uudistamismenetelmä.&nbsp;Kuusen&nbsp;alkukehitys&nbsp;on muita&nbsp;puulajeja&nbsp;hitaampi. Sen kilpailuasema pintakasvillisuuteen ja ympärille syntyvään lehtipuustoon nähden turvataan metsänhoidollisin keinoin, joista mätästys on osoittautunut parhaaksi. Viljelyketjussa on tärkeä huolehtia taimikon varhaishoidolla siitä, että kuusentaimet eivät jää kilpailevan kasvillisuuden varjostamiksi.&nbsp;Kuusi&nbsp;sietää hyvin varjostusta, mutta&nbsp;varjossa sen&nbsp;kasvu&nbsp;hidastuu.&nbsp;Varjoon&nbsp;jääneen kuusen neulasten&nbsp;sopeutuminen uudelleen valoisiin olosuhteisiin ja tyrehtyneen kasvun palautuminen vievät useita vuosia. Kasvupaikalle sopivan maanmuokkaustavan valinta ja hyvä muokkausjälki ovat avaimet onnistuneelle kuusen istutukselle. Kuusen kasvupaikat ovat viljavia, ja hakkuun jälkeen ne heinittyvät usein voimakkaasti. Tuoreilla ja kosteilla kasvupaikoilla maa on etenkin kevätaikaan kylmä ja veden kyllästämä. Taimien juuret saattavat sen vuoksi ajoittain kärsiä myös hapen puutteesta. Hyvin tehty muokkaus poistaa tehokkaasti näitä haittoja. Kuusen&nbsp;istutukselle suositellaan kohoumia muodostavia muokkausmenetelmiä, mätästystä ja&nbsp;Pohjois-Suomessa myös säätöaurausta. Mättäässä&nbsp;taimi&nbsp;pärjää&nbsp;hyvin kilpailussa&nbsp;muuta&nbsp;kasvillisuutta vastaan:&nbsp;se&nbsp;lähtee&nbsp;kasvuun viivytyksittä, ja muokkausjälki antaa hyvän suojan myös tukkimiehentäitä vastaan. Muokkaustapa valitaan maalajin ja maan vesitalouden mukaan. Tiiviillä ja kosteilla kivennäismailla sekä turvemailla voi olla tarpeen parantaa kasvupohjan ilmavuutta ja vesitaloutta navero- tai ojitusmätästyksellä. Keskikarkeilla mailla ja ojituksen hyvin kuivattamilla turvemailla laikkumätästys tai kääntömätästys on yleensä riittävä. Paljas maanpinta on otollinen itämispaikka kilpaleville lehtipuille ja pensaille. Mitä vähemmän maanpintaa paljastetaan, sitä vähemmän perattavaa kasvillisuutta syntyy. Mätästys avaa maata vähemmän kuin jatkuvan muokkausjäljen tuottavat menetelmät, jolloin perkaustarve pysyy kohtuullisena. Mättään alla oleva humuskerros estää veden kapillaarista nousua mättääseen ja sen pintakosteus on sadeveden varassa. Kuiva pinta vähentää osaltaan kilpailevan kasvillisuuden itämistä. Hienojakoiset maat routivat voimakkaasti, ja pintarousteen muodostuessa jääneulaset nostavat taimia ja rikkovat juuria. Kuusentaimet selviävät yleensä pienistä vaurioista, mutta niiden kunto ja kasvu heikkenevät ja toipumiseen menee aikaa. Hienojakoisilla mailla rouste nostaa syksyllä istutetut taimet, minkä vuoksi niillä ei suositella syysistutusta. Muokkaus nostaa maan lämpötilaa, mikä nopeuttaa mättään alla olevan humuksen hajotusta sekä juurten kasvua. Taimet istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juuripaakku yltää mättään pohjaan jääneeseen humukseen. Taimen juuret levittäytyvät nopeasti ja laajalti mättään alla muutamassa vuodessa hajoavaan humuskerrokseen. Roustevaurioiden riski pienenee merkittävästi, jos taimi istutetaan riittävän syvälle. Mättään alla maa ei toistuvasti jäädy ja sula, ja juuriston nopean levittäytymisen ansiosta taimi on hyvin ankkuroitu maahan jo yhden kesän jälkeen. Kuuselle sopiva istutustiheys on noin 1 500─1 800 tainta hehtaarilla. Viljavuudeltaan huonommilla tai erityisen kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Lehtomaisilla kasvupaikoilla ja tavoiteltaessa korkeampaa puuntuotosta voi istutustiheytenä käyttää 1 800 tainta hehtaarilla. Jos tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkailla harvennuksilla ja puustoa harvana kasvattaen, istutustiheydeksi riittää 1 500 tainta hehtaarilla. Elpymiskykyistä alikasvosta voidaan jossakin määrin hyödyntää sen kasvatukseen sopivilla kohteilla. Jotta alikasvoskuusia olisi järkevää kasvattaa, niiden täytyy muodostaa taimikon osia, jotka ovat selvästi rajautuvia, täystiheitä ja vähintään muutaman aarin kokoisia. Alikasvoskuuset ovat todennäköisesti elpymiskykyisiä, jos niiden viimeisimmät vuosikasvaimet ovat pituudeltaan vähintään 10 cm. Verhopuusto suojaa hallalta Halla on yleinen turvemailla ja se voi vaurioittaa kuusentaimia. Kuusen suojaksi voidaan antaa kasvaa verhopuustoa, jolla olisi hyvä olla vähintään 2–3 metrin pituusero kuusen taimiin. Verhopuusto poistetaan tai väljennetään voimakkaasti, kun kuusentaimien latvat ovat ylittäneet hallarajan. Verhopuuston kasvattaminen istutuskuusikossa tuo ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi kuusenlatvat piiskaantuvat, jos verhopuustoa ei poisteta tai harvenneta riittävän ajoissa. Kuusen luontainen uudistaminen Kuusen luontainen uudistaminen&nbsp;onnistuu todennäköisimmin, jos maaperä on taimettumisherkkä. Kasvatusmetsän alle&nbsp;syntyneet&nbsp;kuusen pikkutaimet&nbsp;ovat&nbsp;osoitus&nbsp;maan taimettumiskyvystä.&nbsp;Kosteissa&nbsp;ja&nbsp;koivua sekapuuna kasvavissa korpijuotteissa&nbsp;sekä&nbsp;soistuneissa&nbsp;kangasmaan&nbsp;painanteissa&nbsp;lähtökohdat&nbsp;luontaiselle uudistamiselle&nbsp;ovat&nbsp;otollisimmillaan. Kuusen&nbsp;siementuotanto vaihtelee&nbsp;voimakkaasti,&nbsp;ja&nbsp;hyviä&nbsp;siemenvuosia&nbsp;on harvoin. Erityisen hyviä siemenvuosia&nbsp;kuusella&nbsp;on&nbsp;noin 10– 12&nbsp;vuoden välein. Siemensato pienenee voimakkaasti,&nbsp;ja siementen&nbsp;itävyys heikkenee pohjoiseen päin mentäessä hyvinäkin siemenvuosina. Kaistalehakkuut ja mahdolliset valmistelevat väljennyshakkuut olisi kyettävä sen vuoksi ajoittamaan hyvään siemenvuoteen. Luonnonvarakeskus ennustaa vuosittain metsäpuiden siemensatoa, mikä merkittävästi auttaa ajoittamaan hakkuut oikein ja lisää onnistumisen&nbsp;todennäköisyyttä. Kuusen luontaisen uudistamisen vaihtoehdot voidaan jakaa kolmeen ryhmään: olemassa olevan kuusialikasvoksen vapauttaminen kuusikon uudistaminen hieskoivuvaiheen kautta kuusikon uudistaminen kaistale- tai suojuspuuhakkuulla. Luontaista uudistumista voi kasvatusvaiheen loppupuolella edistää väljennyshakkuulla. Sen jälkeen metsässä on 300–500 puuta hehtaarilla, ja puuston pohjapinta-ala on harvennusmallin alarajalla. Väljennettävässä puustossa tulee olla sekapuina merkittävästi koivuja ja mäntyjä. Luontaisen uudistusalan kuuset ovat terveitä, lahottomia, tuuhealatvaisia ja siemennyskykyisiä. Sekapuustona kasvavat lehtipuut ja männyt päästävät maanpintaan valoa, lisäksi lehtipuut antavat siihen emäksisempää kariketta, mikä parantaa maan taimettumiskykyä. Puhtaat kuusikot, etenkin vanhoina ja sammalpohjaisina, ovat hyvin varjoisia. Maaperä on viileä ja happaman kangashumuksen peitossa. Niissä oloissa tasainen taimettuminen on liki mahdotonta. Kaistalehakkuussa&nbsp;kuusen&nbsp;uudistaminen&nbsp;perustuu&nbsp;reunametsän&nbsp;siemennykseen.&nbsp;Kaistalehakkuu soveltuu&nbsp;parhaiten pienille uudistusaloille ja korpinotkoihin. Uudistettava&nbsp;alue&nbsp;voi&nbsp;ulottua&nbsp;enintään&nbsp;25&nbsp;metrin&nbsp;päähän&nbsp;siementävästä&nbsp;reunametsästä.&nbsp;Uudistusalalla on soistuneita kankaita ja turvemaita lukuun ottamatta hyvä tehdä maata paljastava maanmuokkaus taimettumisen edistämiseksi, ellei alueella ole jo riittävästi hakkuussa säilyneitä&nbsp;taimia. Kaistale tulee&nbsp;mieluiten avata itä-länsisuuntaisesti,&nbsp;ja&nbsp;aloittaa&nbsp;uudistaminen&nbsp;pohjoisesta.&nbsp;Näin reunametsä&nbsp;varjostaa uudistusalaa, mikä vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunaa voi väljentää. Suojuspuuhakkuuseen&nbsp;varaudutaan jo viimeisessä harvennuksessa, joka tehdään väljennyshakkuuna. Kun taimettumisen merkit ovat selvästi nähtävissä, puusto hakataan suojuspuuasentoon. Suojuspuustoon jätetään 100–300 elinvoimaista puuta hehtaarille. Onnistuneen suojuspuuhakkuun jäljiltä merkittävä osa puustosta on koivuja tai&nbsp;mäntyjä.&nbsp;Mänty&nbsp;ja&nbsp;koivu&nbsp;kestävät&nbsp;tuulta&nbsp;kuusta&nbsp;paremmin&nbsp;ja&nbsp;aiheuttavat&nbsp;taimille&nbsp;vähemmän vaurioita, kun suojuspuusto aikanaan&nbsp;poistetaan. Suojuspuualoja ei muokata, jottei vaurioiteta kuusen pinnallista juuristoa. Taimien annetaan varttua suojuspuuston alla,&nbsp;kunnes&nbsp;ne&nbsp;eivät&nbsp;ole enää vaarassa&nbsp;tukehtua rehevöityvään pintakasvillisuuteen.&nbsp;Kun&nbsp;taimet&nbsp;ovat 0,5–2 metrin pituisia, on aika poistaa ylispuut. Jos riittävää taimiainesta ei ole syntynyt jo väljennyshakkuun jälkeen, on perusteltua vaihtaa uudistusmenetelmäksi avohakkuu ja istutus. Suojuspuusto estää varjostuksellaan runsaan heinittymisen ja vesoittumisen. Suojuspuusto tasaa lämpötilavaihtelua ja suojaa kuusentaimet sekä auringon paahteelta että hallalta. Kuusi on altis tuulituhoille. Tämä tulee ottaa huomioon väljennys- ja suojuspuuhakkuita suunniteltaessa. Kuusen uudistaminen ankarassa ilmastossa (&lt;700 d.d.) Kuusi on suositeltavinta uudistaa istuttamalla. Kuusen luontainen uudistaminen on harvoin toistuvien hyvien siemenvuosien vuoksi epävarmaa ja hidasta, ja sitä vaikeuttaa paksu kangashumus. Maa muokataan kohoumia tuottavilla menetelmillä, joko mätästyksellä tai säätöaurauksella. Olemassa olevat taimet ja taimiryhmät, kuten kuusialikasvos koivun tai männyn alla, käytetään hyväksi metsän uudistamisessa. Ilmaston kosteus ja kylmyys edellyttävät sekä männyn että kuusen viljelyssä maanmuokkausta, joka parantaa maan lämpö- ja kosteusoloja. Maanmuokkauksessa on kuitenkin vältettävä tarpeettoman voimakkaita menetelmiä. Uudistamistuloksessa voidaan tyytyä jonkin verran pienempään taimimäärään ja suurempaan sekapuiden osuuteen kuin lämpöoloiltaan suotuisammilla seuduilla. Hirvieläintuhojen huomiointi kuusen uudistamisessa Hirvituhojen riskialueilla voi suosia kuusta sille sopivilla kasvupaikoilla. Karuilla tai kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla kuusen puuntuotos kärsii mäntyyn verrattuna. Paikoin pienet hirvieläimet voivat syödä myös pieniä kuusentaimia uudistusaloilla. Kuusimetsissä hirvet laiduntavat aiheuttamatta haittaa metsätaloudelle. Kuva: © Kaj Lindh.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen kasvatuksesta

Kuusi on puolivarjopuu, joka menestyy sekä valtapuuna että alikasvoksena. Kuusen kasvun kannalta sopivimpia maita ovat keskikarkeat ja hienojakoiset tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat ja lehdot. Turvemailla kuusi menestyy ruoho- ja mustikkaturvekankailla sekä nevalähtöisillä puolukkaturvekankailla, kun ravinnetasapainosta huolehditaan. Karummilla hyvin vettä läpäisevillä ja vähäravinteisilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on selkeästi mäntyä heikompaa ja siten se soveltuu näillä kohteilla taloudellisesti kasvatettavaksi vain sekapuuna.
Kuusi on luontaisesti tasalaatuisempi kuin mänty. Kuusen oksikkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä sahapuun laadulle kuin männyn oksikkuudella. Kuusi reagoi herkästi harvennukseen, jolloin yksittäisen hyväkuntoisen puun järeys kasvaa nopeasti harvennuksen jälkeen. Kuusi sietää koivua ja mäntyä paremmin ylitiheyttä, joten se on varsin joustava erilaisille harvennusvoimakkuuksille. Ylitiheän kuusikon liian voimakas harvennus voi kuitenkin altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat Etelä- ja Väli-Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat taulukko, Etelä- ja Väli-Suomi](/fi/node/1445)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 03 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K2 |  | 02,3 |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea | K/P2 | P/02 | 02,3 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 03 | 03 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K4 | 05 | 05 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K4 | 05 | 05 |
Vihreä= suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Kuuselle uudistamista tulisi välttää kuivumiselle alttiilla paikoilla (karkea maapohja, ohut maakerros, ylärinteissä ja lakialueilla) sekä juurikäävän tartuttamilla alueilla.
2 Vain alueet, joilla on erittäin suuri hirvituhojen riski.
3 Taimettumisen merkit on oltava selvästi nähtävissä.
4 Pitkäaikaiset kenttäkokeet puuttuvat kuusen ja männyn kasvun ja tuotoksen vertailemiseksi puolukkaturvekankailla. Viljavimmilla puolukkaturvekankailla on yleensä riittävästi typpeä kuusen kasvattamiseksi. Ravinnetasapainosta on huolehdittava tarvittaessa lannoittamalla. Etenkin paksuturpeisilla kohteilla kaliumista voi olla puute.
5 Kehityskelpoisen taimikon vapauttaminen.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat Pohjois-Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat Pohjois-Suomessa](/fi/node/911)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 02 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 02 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 02 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 02 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 02 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 02 | 02 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 04 | 04 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 02 | 02 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K3,5 | 04 | 04 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K3 | 04 | 04 |
Vihreä= suositellaan, keltainen= suositellaan varauksin, 0=muokkaamaton, P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus, K= kohoumia muodostava maanmuokkaus.
Vihreä=suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K= kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Kuuselle uudistamista tulisi välttää kuivumiselle alttiilla paikoilla (karkea maapohja, ohut maakerros, ylärinteissä ja lakialueilla) sekä juurikäävän tartuttamilla alueilla.
2 Taimettumisen merkit on oltava selvästi nähtävissä.
3 Pitkäaikaiset kenttäkokeet puuttuvat kuusen ja männyn kasvun ja tuotoksen vertailemiseksi puolukkaturvekankailla. Viljavimmilla ptkg:lla on yleensä riittävästi typpeä kuusen kasvattamiseksi. Ravinnetasapainosta on huolehdittava tarvittaessa lannoittamalla. Etenkin paksuturpeisilla kohteilla kaliumista voi olla puute.
4 Kehityskelpoisen taimikon vapauttaminen.
5 Sijoituksen tuotto jää alhaiseksi.

# Uudistaminen kuuselle

## Juurikääpä huomioitava

Juurikäävän tartunnan saaneita kuusikoita ei ole tarkoituksenmukaista uudistaa uudelleen kuuselle, vaan puulajia on syytä vaihtaa. Lehtomaisella kankaalla tartunnan saanut metsä uudistetaan rauduskoivulle tai haavalle. Tuoreilla kankailla puulaji vaihdetaan koivuksi, ja tyvitervastaudin riskialueen ulkopuolella vaihtoehtona on myös mänty.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen istutus

Istutus on kuusella nopea ja varma uudistamismenetelmä. Kuusen alkukehitys on muita puulajeja hitaampi. Sen kilpailuasema pintakasvillisuuteen ja ympärille syntyvään lehtipuustoon nähden turvataan metsänhoidollisin keinoin, joista mätästys on osoittautunut parhaaksi. Viljelyketjussa on tärkeä huolehtia taimikon varhaishoidolla siitä, että kuusentaimet eivät jää kilpailevan kasvillisuuden varjostamiksi. Kuusi sietää hyvin varjostusta, mutta varjossa sen kasvu hidastuu. Varjoon jääneen kuusen neulasten sopeutuminen uudelleen valoisiin olosuhteisiin ja tyrehtyneen kasvun palautuminen vievät useita vuosia.
Kasvupaikalle sopivan maanmuokkaustavan valinta ja hyvä muokkausjälki ovat avaimet onnistuneelle kuusen istutukselle. Kuusen kasvupaikat ovat viljavia, ja hakkuun jälkeen ne heinittyvät usein voimakkaasti. Tuoreilla ja kosteilla kasvupaikoilla maa on etenkin kevätaikaan kylmä ja veden kyllästämä. Taimien juuret saattavat sen vuoksi ajoittain kärsiä myös hapen puutteesta. Hyvin tehty muokkaus poistaa tehokkaasti näitä haittoja.
Kuusen istutukselle suositellaan kohoumia muodostavia muokkausmenetelmiä, mätästystä ja Pohjois-Suomessa myös säätöaurausta. Mättäässä taimi pärjää hyvin kilpailussa muuta kasvillisuutta vastaan: se lähtee kasvuun viivytyksittä, ja muokkausjälki antaa hyvän suojan myös tukkimiehentäitä vastaan.

Muokkaustapa valitaan maalajin ja maan vesitalouden mukaan. Tiiviillä ja kosteilla kivennäismailla sekä turvemailla voi olla tarpeen parantaa kasvupohjan ilmavuutta ja vesitaloutta navero- tai ojitusmätästyksellä. Keskikarkeilla mailla ja ojituksen hyvin kuivattamilla turvemailla laikkumätästys tai kääntömätästys on yleensä riittävä.
Paljas maanpinta on otollinen itämispaikka kilpaleville lehtipuille ja pensaille. Mitä vähemmän maanpintaa paljastetaan, sitä vähemmän perattavaa kasvillisuutta syntyy. Mätästys avaa maata vähemmän kuin jatkuvan muokkausjäljen tuottavat menetelmät, jolloin perkaustarve pysyy kohtuullisena. Mättään alla oleva humuskerros estää veden kapillaarista nousua mättääseen ja sen pintakosteus on sadeveden varassa. Kuiva pinta vähentää osaltaan kilpailevan kasvillisuuden itämistä.
Hienojakoiset maat routivat voimakkaasti, ja pintarousteen muodostuessa jääneulaset nostavat taimia ja rikkovat juuria. Kuusentaimet selviävät yleensä pienistä vaurioista, mutta niiden kunto ja kasvu heikkenevät ja toipumiseen menee aikaa. Hienojakoisilla mailla rouste nostaa syksyllä istutetut taimet, minkä vuoksi niillä ei suositella syysistutusta.

Muokkaus nostaa maan lämpötilaa, mikä nopeuttaa mättään alla olevan humuksen hajotusta sekä juurten kasvua. Taimet istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juuripaakku yltää mättään pohjaan jääneeseen humukseen. Taimen juuret levittäytyvät nopeasti ja laajalti mättään alla muutamassa vuodessa hajoavaan humuskerrokseen. Roustevaurioiden riski pienenee merkittävästi, jos taimi istutetaan riittävän syvälle. Mättään alla maa ei toistuvasti jäädy ja sula, ja juuriston nopean levittäytymisen ansiosta taimi on hyvin ankkuroitu maahan jo yhden kesän jälkeen.
Kuuselle sopiva istutustiheys on noin 1 500─1 800 tainta hehtaarilla. Viljavuudeltaan huonommilla tai erityisen kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Lehtomaisilla kasvupaikoilla ja tavoiteltaessa korkeampaa puuntuotosta voi istutustiheytenä käyttää 1 800 tainta hehtaarilla. Jos tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkailla harvennuksilla ja puustoa harvana kasvattaen, istutustiheydeksi riittää 1 500 tainta hehtaarilla.
Elpymiskykyistä alikasvosta voidaan jossakin määrin hyödyntää sen kasvatukseen sopivilla kohteilla. Jotta alikasvoskuusia olisi järkevää kasvattaa, niiden täytyy muodostaa taimikon osia, jotka ovat selvästi rajautuvia, täystiheitä ja vähintään muutaman aarin kokoisia. Alikasvoskuuset ovat todennäköisesti elpymiskykyisiä, jos niiden viimeisimmät vuosikasvaimet ovat pituudeltaan vähintään 10 cm.

# Uudistaminen kuuselle

## Verhopuusto suojaa hallalta

Halla on yleinen turvemailla ja se voi vaurioittaa kuusentaimia. Kuusen suojaksi voidaan antaa kasvaa verhopuustoa, jolla olisi hyvä olla vähintään 2–3 metrin pituusero kuusen taimiin. Verhopuusto poistetaan tai väljennetään voimakkaasti, kun kuusentaimien latvat ovat ylittäneet hallarajan. Verhopuuston kasvattaminen istutuskuusikossa tuo ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi kuusenlatvat piiskaantuvat, jos verhopuustoa ei poisteta tai harvenneta riittävän ajoissa.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen luontainen uudistaminen

Kuusen luontainen uudistaminen onnistuu todennäköisimmin, jos maaperä on taimettumisherkkä. Kasvatusmetsän alle syntyneet kuusen pikkutaimet ovat osoitus maan taimettumiskyvystä. Kosteissa ja koivua sekapuuna kasvavissa korpijuotteissa sekä soistuneissa kangasmaan painanteissa lähtökohdat luontaiselle uudistamiselle ovat otollisimmillaan.
Kuusen siementuotanto vaihtelee voimakkaasti, ja hyviä siemenvuosia on harvoin. Erityisen hyviä siemenvuosia kuusella on noin 10– 12 vuoden välein. Siemensato pienenee voimakkaasti, ja siementen itävyys heikkenee pohjoiseen päin mentäessä hyvinäkin siemenvuosina. Kaistalehakkuut ja mahdolliset valmistelevat väljennyshakkuut olisi kyettävä sen vuoksi ajoittamaan hyvään siemenvuoteen. Luonnonvarakeskus ennustaa vuosittain metsäpuiden siemensatoa, mikä merkittävästi auttaa ajoittamaan hakkuut oikein ja lisää onnistumisen todennäköisyyttä.
Kuusen luontaisen uudistamisen vaihtoehdot voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1 . olemassa olevan kuusialikasvoksen vapauttaminen
2 . kuusikon uudistaminen hieskoivuvaiheen kautta
3 . kuusikon uudistaminen kaistale- tai suojuspuuhakkuulla.

Luontaista uudistumista voi kasvatusvaiheen loppupuolella edistää väljennyshakkuulla. Sen jälkeen metsässä on 300–500 puuta hehtaarilla, ja puuston pohjapinta-ala on harvennusmallin alarajalla. Väljennettävässä puustossa tulee olla sekapuina merkittävästi koivuja ja mäntyjä. Luontaisen uudistusalan kuuset ovat terveitä, lahottomia, tuuhealatvaisia ja siemennyskykyisiä. Sekapuustona kasvavat lehtipuut ja männyt päästävät maanpintaan valoa, lisäksi lehtipuut antavat siihen emäksisempää kariketta, mikä parantaa maan taimettumiskykyä. Puhtaat kuusikot, etenkin vanhoina ja sammalpohjaisina, ovat hyvin varjoisia. Maaperä on viileä ja happaman kangashumuksen peitossa. Niissä oloissa tasainen taimettuminen on liki mahdotonta.
**Kaistalehakkuussa** kuusen uudistaminen perustuu reunametsän siemennykseen. Kaistalehakkuu soveltuu parhaiten pienille uudistusaloille ja korpinotkoihin.
Uudistettava alue voi ulottua enintään 25 metrin päähän siementävästä reunametsästä. Uudistusalalla on soistuneita kankaita ja turvemaita lukuun ottamatta hyvä tehdä maata paljastava maanmuokkaus taimettumisen edistämiseksi, ellei alueella ole jo riittävästi hakkuussa säilyneitä taimia.

Kaistale tulee mieluiten avata itä-länsisuuntaisesti, ja aloittaa uudistaminen pohjoisesta. Näin reunametsä varjostaa uudistusalaa, mikä vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunaa voi väljentää.
**Suojuspuuhakkuuseen** varaudutaan jo viimeisessä harvennuksessa, joka tehdään väljennyshakkuuna. Kun taimettumisen merkit ovat selvästi nähtävissä, puusto hakataan suojuspuuasentoon. Suojuspuustoon jätetään 100–300 elinvoimaista puuta hehtaarille. Onnistuneen suojuspuuhakkuun jäljiltä merkittävä osa puustosta on koivuja tai mäntyjä. Mänty ja koivu kestävät tuulta kuusta paremmin ja aiheuttavat taimille vähemmän vaurioita, kun suojuspuusto aikanaan poistetaan.
Suojuspuualoja ei muokata, jottei vaurioiteta kuusen pinnallista juuristoa. Taimien annetaan varttua suojuspuuston alla, kunnes ne eivät ole enää vaarassa tukehtua rehevöityvään pintakasvillisuuteen. Kun taimet ovat 0,5–2 metrin pituisia, on aika poistaa ylispuut. Jos riittävää taimiainesta ei ole syntynyt jo väljennyshakkuun jälkeen, on perusteltua vaihtaa uudistusmenetelmäksi avohakkuu ja istutus.

Suojuspuusto estää varjostuksellaan runsaan heinittymisen ja vesoittumisen. Suojuspuusto tasaa lämpötilavaihtelua ja suojaa kuusentaimet sekä auringon paahteelta että hallalta. Kuusi on altis tuulituhoille. Tämä tulee ottaa huomioon väljennys- ja suojuspuuhakkuita suunniteltaessa.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen uudistaminen ankarassa ilmastossa (<700 d.d.)

Kuusi on suositeltavinta uudistaa istuttamalla. Kuusen luontainen uudistaminen on harvoin toistuvien hyvien siemenvuosien vuoksi epävarmaa ja hidasta, ja sitä vaikeuttaa paksu kangashumus. Maa muokataan kohoumia tuottavilla menetelmillä, joko mätästyksellä tai säätöaurauksella.
Olemassa olevat taimet ja taimiryhmät, kuten kuusialikasvos koivun tai männyn alla, käytetään hyväksi metsän uudistamisessa. Ilmaston kosteus ja kylmyys edellyttävät sekä männyn että kuusen viljelyssä maanmuokkausta, joka parantaa maan lämpö- ja kosteusoloja. Maanmuokkauksessa on kuitenkin vältettävä tarpeettoman voimakkaita menetelmiä. Uudistamistuloksessa voidaan tyytyä jonkin verran pienempään taimimäärään ja suurempaan sekapuiden osuuteen kuin lämpöoloiltaan suotuisammilla seuduilla.

# Uudistaminen kuuselle

## Hirvieläintuhojen huomiointi kuusen uudistamisessa

Hirvituhojen riskialueilla voi suosia kuusta sille sopivilla kasvupaikoilla. Karuilla tai kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla kuusen puuntuotos kärsii mäntyyn verrattuna. Paikoin pienet hirvieläimet voivat syödä myös pieniä kuusentaimia uudistusaloilla. Kuusimetsissä hirvet laiduntavat aiheuttamatta haittaa metsätaloudelle.

Kuuselle sopivia maita ovat maalajiltaan keskikarkeat ja hienot tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat. Kuusi menestyy myös ruoho- ja mustikkaturvekankailla sekä puolukkaturvekankailla, kun ravinnetasapainosta huolehditaan. Kuusta voi uudistaa joko istuttaen tai luontaisesti suojuspuuhakkuun tai kaistalehakkuun avulla. Kuusen kylvöstä on huonoja kokemuksia, eikä sitä sen vuoksi suositella kuusen uudistamiseen.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Uudistaminen kuuselle

# Puustoisten perinneympäristöjen huomioiminen metsänkäsittelyssä

Hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.

Puustoiset perinneympäristöt

Puustoisten perinneympäristöjen huomioiminen metsänkäsittelyssä

Sekametsät tarjoavat puhtaita havumetsiä suuremman sieni- ja marjavalikoiman,&nbsp;vaikkakin puhtaat havumetsät tuottavat suuremmat sienisadotHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Sekapuustoisuuden ja erityisesti lehtipuuosuuden lisäämisen on koettu lisäävän maiseman arvoaHuuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management 479.. Sekapuustoiset metsikkökuviot lisäävät metsämaiseman monipuolisuutta ja vaihtelua. Kuva: © Tommi Tenhola.

Sekametsät tarjoavat puhtaita havumetsiä suuremman sieni- ja marjavalikoiman, vaikkakin puhtaat havumetsät tuottavat suuremmat sienisadot. Sekapuustoisuuden ja erityisesti lehtipuuosuuden lisäämisen on koettu lisäävän maiseman arvoa.

Sekapuustoiset metsät tarjoavat hyvät mahdollisuudet metsien virkistyskäytön lisäämiseen.

Sekametsän kasvatus

Sekapuustoiset metsät tarjoavat hyvät mahdollisuudet metsien virkistyskäytön lisäämiseen. 

Sekametsän kasvatus — Virkistys

Mekaaninen torjunta Mekaanisessa heinäntorjunnassa pintakasvillisuutta poljetaan, taitetaan sivuun tai niitetään taimien ympäriltä vähintään pintakasvillisuuden korkeutta vastaavalta etäisyydeltä. Torjunnan kannalta paras ajankohta on keskikesä, toisaalta taimet erottuvat parhaiten keväällä ja loppusyksystä. Ajankohtaa tärkeämpää on kuitenkin se, että työ yleensä tulee tehdyksi. Kemiallinen torjunta Kemiallisen torjunnan voi tehdä maanmuokkauksen yhteydessä tai nuoressa taimikossa. Vaurioiden välttämiseksi kasvatettavat taimet on suojattava tai torjunta tehtävä aikana, jolloin taimet kestävät käsittelyä. Kasvinsuojeluaineen valmistajan ohjeita on syytä tarkoin noudattaa. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota vesiensuojeluun. Niitä ei käytetä pohjavesialueilla. Vesistöjen ja pienvesien varsille on jätettävä riittävät suojakaistat. Kasvinsuojeluaineiden ammatillinen käyttö edellyttää kasvinsuojelututkinnon suorittamista. Pintakasvillisuuden torjunta metsitysaloilla  Metsityskohteilla puuntaimet joutuvat monissa tapauksissa kilpailemaan voimakkaan pintakasvillisuuden kanssa, vaikka maanmuokkaus olisi tehty asianmukaisesti. Kilpailu kasvutilasta heikentää voimakkaasti taimien eloonjäämistä. Pintakasvillisuuden torjuntaa tarvitaan valtaosalla kohteista sekä viljelyvuonna että ensimmäisinä vuosina viljelyn jälkeen. Tehokas pintakasvillisuuden torjunta on erityisen tärkeää peltojen metsityksessä. Tällöin kuusen ja männyn taimien kuolleisuus vähenee ratkaisevasti ja erityisesti koivun pituuskehitys nopeutuu. Hytönen, J. &amp; Lilja, S. 1995. Pintakasvillisuuden torjunnan vaikutus taimien ensikehitykseen pellonmetsitysaloilla. Teoksessa Hytönen, J. &amp; Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581. Kemiallinen heinäntorjunta vähentää rikkakasvien juuristokilpailua tehokkaammin kuin mekaaninen torjuntaKolström, T. &amp; Nuutinen, J. 1995. Pintakasvillisuuden määrän vaikutus maan kosteus- ja lämpöoloihin sekä koivuntaimien kehitykseen. Teoksessa Hytönen, J. &amp; Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581. . Taimien kasvu on torjunta-aineilla käsitellyillä pellonmetsitysaloilla olennaisesti nopeampaa kuin ei käsitellyillä aloilla.&nbsp;Hytönen, J. &amp; Jylhä, P. 2008. Fifteen-year response of weed control intensity and seedling type on Norway spruce survival and growth on arable land. Silva Fennica 42(3): 355-368. Hytönen, J. &amp; Jylhä, P. 2011. Long-term response of weed control intensity on Scots pine survival, and growth and nutrition on former arable land. European Journal of Forest Research. 130: 91-98. Ferm, A., Hytönen, J., Lilja, S. &amp; Jylhä, P. 1994. Effects of weed control on the early growth of Betula pendula seedlings established on an agricultural field. Scandinavian Journal of Forest Research 9(4): 347–359. Turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien etuna on, ettei niissä ole rikkakasvien ns. siemenpankkia kuten peltomaassa. Rikkakasveja syntyy siksi alkuvaiheessa niukasti. Suonpohjilla metsitys onnistuu sitä varmemmin, mitä ripeämmin metsitys tehdään turpeennoston päätyttyä. Tällöin pintakasvillisuus ei ole ehtinyt runsastua. Jos metsitys viivästyy, mätästys ja puiden kanssa kilpailevan pintakasvillisuuden torjunta ovat tarpeen.&nbsp;Aro, L. &amp; Hytönen, J. 2019. Suonpohjasta metsäksi. Luonnonvarakeskus ja Suomen metsäkeskus. Viljavilla kasvupaikoilla heinä voi tukahduttaa taimia, ellei sitä torjuta tarvittaessa heinäämällä. Kuva: © Johnny Sved.

# Heinäntorjunnan toteutus

## Mekaaninen torjunta

Mekaanisessa heinäntorjunnassa pintakasvillisuutta poljetaan, taitetaan sivuun tai niitetään taimien ympäriltä vähintään pintakasvillisuuden korkeutta vastaavalta etäisyydeltä. Torjunnan kannalta paras ajankohta on keskikesä, toisaalta taimet erottuvat parhaiten keväällä ja loppusyksystä. Ajankohtaa tärkeämpää on kuitenkin se, että työ yleensä tulee tehdyksi.

# Heinäntorjunnan toteutus

## Kemiallinen torjunta

Kemiallisen torjunnan voi tehdä maanmuokkauksen yhteydessä tai nuoressa taimikossa. Vaurioiden välttämiseksi kasvatettavat taimet on suojattava tai torjunta tehtävä aikana, jolloin taimet kestävät käsittelyä.
Kasvinsuojeluaineen valmistajan ohjeita on syytä tarkoin noudattaa. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota vesiensuojeluun. Niitä ei käytetä pohjavesialueilla. Vesistöjen ja pienvesien varsille on jätettävä riittävät suojakaistat. Kasvinsuojeluaineiden ammatillinen käyttö edellyttää kasvinsuojelututkinnon suorittamista.

# Heinäntorjunnan toteutus

## Pintakasvillisuuden torjunta metsitysaloilla

Metsityskohteilla puuntaimet joutuvat monissa tapauksissa kilpailemaan voimakkaan pintakasvillisuuden kanssa, vaikka maanmuokkaus olisi tehty asianmukaisesti. Kilpailu kasvutilasta heikentää voimakkaasti taimien eloonjäämistä. Pintakasvillisuuden torjuntaa tarvitaan valtaosalla kohteista sekä viljelyvuonna että ensimmäisinä vuosina viljelyn jälkeen.
Tehokas pintakasvillisuuden torjunta on erityisen tärkeää peltojen metsityksessä. Tällöin kuusen ja männyn taimien kuolleisuus vähenee ratkaisevasti ja erityisesti koivun pituuskehitys nopeutuu. Kemiallinen heinäntorjunta vähentää rikkakasvien juuristokilpailua tehokkaammin kuin mekaaninen torjunta . Taimien kasvu on torjunta-aineilla käsitellyillä pellonmetsitysaloilla olennaisesti nopeampaa kuin ei käsitellyillä aloilla.
Turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien etuna on, ettei niissä ole rikkakasvien ns. siemenpankkia kuten peltomaassa. Rikkakasveja syntyy siksi alkuvaiheessa niukasti. Suonpohjilla metsitys onnistuu sitä varmemmin, mitä ripeämmin metsitys tehdään turpeennoston päätyttyä. Tällöin pintakasvillisuus ei ole ehtinyt runsastua. Jos metsitys viivästyy, mätästys ja puiden kanssa kilpailevan pintakasvillisuuden torjunta ovat tarpeen.

Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Heinäntorjunta

Metsitys

Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää. 

Heinäntorjunnan toteutus

METSO-kohteiksi soveltuvat kangasmetsät Vanhat yli 80–100-vuotiaat kangasmetsät, jotka poikkeavat puuston rakenteeltaan hoidetuista talousmetsistä: metsässä on eri-ikäisiä puita ja hyvin vanhoja puita, puusto on syntynyt luontaisesti, puustossa on sekapuustoisuutta ja vanhoja lehtipuita.Kangasmetsät, joissa on lahoja pysty- ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.Jäkälävaltaiset ja harvapuustoiset, eri-ikäiset luonnontilaisen kaltaiset karukkokankaat. Tapauskohtaisen harkinnan perusteella Paloalueet, joissa on järeää palanutta puustoa.Majavien tulvittamat metsät ja luhdat.Muut metsätuhon kohteeksi joutuneet metsiköt, erityisesti sellaiset, jotka rajoittuvat suojelualueeseen, sisältävät metsälain 10 §:n mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön tai sijaitsevat lähellä valtakunnan itärajaa. Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kangasmetsät Suojelualueeseen rajoittuvat tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat metsät, jotka ovat lajiston suojelun kannalta merkittäviä ja joiden monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä luonnonhoidon, kuten polttojen avulla.Palaneet tai kulotetut metsiköt, joihin on jätetty palanutta puustoa.Luonnonhoitotoimilla kehitettävät karukkokankaat.

# METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

## METSO-kohteiksi soveltuvat kangasmetsät

- Vanhat yli 80–100-vuotiaat kangasmetsät, jotka poikkeavat puuston rakenteeltaan hoidetuista talousmetsistä: metsässä on eri-ikäisiä puita ja hyvin vanhoja puita, puusto on syntynyt luontaisesti, puustossa on sekapuustoisuutta ja vanhoja lehtipuita.
- Kangasmetsät, joissa on lahoja pysty- ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.
- Jäkälävaltaiset ja harvapuustoiset, eri-ikäiset luonnontilaisen kaltaiset karukkokankaat.

# METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

## Tapauskohtaisen harkinnan perusteella

- Paloalueet, joissa on järeää palanutta puustoa.
- Majavien tulvittamat metsät ja luhdat.
- Muut metsätuhon kohteeksi joutuneet metsiköt, erityisesti sellaiset, jotka rajoittuvat suojelualueeseen, sisältävät metsälain 10 §:n mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön tai sijaitsevat lähellä valtakunnan itärajaa.

# METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kangasmetsät

- Suojelualueeseen rajoittuvat tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat metsät, jotka ovat lajiston suojelun kannalta merkittäviä ja joiden monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä luonnonhoidon, kuten polttojen avulla.
- Palaneet tai kulotetut metsiköt, joihin on jätetty palanutta puustoa.
- Luonnonhoitotoimilla kehitettävät karukkokankaat.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ovat puustoltaan iäkkäitä ja niissä on keskimääräistä talousmetsää selvästi enemmän eri lahoamisvaiheissa olevaa puustoa. METSOon soveltuvat kangasmetsät voivat olla joko laajoja erilaisia elinympäristöjä sisältäviä metsäalueita tai pienempiä metsiköitä. Kuolleita puita ja lahopuita voi olla tasaisesti tai keskittyminä. Metsän monimuotoisuutta lisäävät järeät ja lahovikaiset haavat ja muut vanhat ja lahot lehtipuut.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ovat puustoltaan iäkkäitä ja niissä on keskimääräistä talousmetsää selvästi enemmän eri lahoamisvaiheissa olevaa puustoa. METSOon soveltuvat kangasmetsät voivat olla joko laajoja erilaisia elinympäristöjä sisältäviä metsäalueita tai pienempiä metsiköitä. Kuolleita puita ja lahopuita voi olla tasaisesti tai keskittyminä. Metsän monimuotoisuutta lisäävät järeät ja lahovikaiset haavat ja muut vanhat ja lahot lehtipuut. 

METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Saarnen istutus Saarni sietää nuorena varjoa ja sen voi hyvin istuttaa leppä- tai koivuverhopuuston alle. Istutustiheys on 500–700 tainta hehtaarille edellyttäen, että muut puulajit täydentävät taimikkoa tavoiteltavaan kasvatustiheyteen. Avoimelle alueelle istutetaan hehtaarille 400–700 saarnea ja lisäksi tervaleppää. Taimikon&nbsp;tiheydeksi riittää 2 500–3 000 tainta hehtaarille. Parhaat lepät ja saarnet kasvatetaan tukkipuiksi. Saarnen kasvatus Varttuneena saarni tarvitsee paljon valoa ja elävän latvuksen osuus rungon pituudesta ei saisi laskea alle puoleen. Latvuksen supistuessa saarni muodostaa tummaa ydinpuuta, joka laskee puun arvoa. Saarni ei herkästi haaroitu ja saarnimetsikköä voidaan harventaa voimakkaasti. Noin kymmenen metrin valtapituudessa merkataan valiopuut, joita suositaan harvennuksissa. Kasvatuksen loppuvaiheessa on jäljellä 150–200 puuta hehtaarilla. Saarni lienee hakkuukypsä 60–80 vuoden ikäisenä. Saarnea voi vioittaa saarnensurma, joka on lyhyessä ajassa levinnyt suurimpaan osaan Euroopan saarnimetsistä ja sitä on tavattu myös Suomessa. Saarnensurma muodostaa tällä hetkellä merkittävän riskin saarnen kasvatukselle. Kuva: © Kaj Lindh.

# Saarnen uudistaminen ja kasvatus

## Saarnen istutus

Saarni sietää nuorena varjoa ja sen voi hyvin istuttaa leppä- tai koivuverhopuuston alle. Istutustiheys on 500–700 tainta hehtaarille edellyttäen, että muut puulajit täydentävät taimikkoa tavoiteltavaan kasvatustiheyteen. Avoimelle alueelle istutetaan hehtaarille 400–700 saarnea ja lisäksi tervaleppää. Taimikon tiheydeksi riittää 2 500–3 000 tainta hehtaarille. Parhaat lepät ja saarnet kasvatetaan tukkipuiksi.

# Saarnen uudistaminen ja kasvatus

## Saarnen kasvatus

Varttuneena saarni tarvitsee paljon valoa ja elävän latvuksen osuus rungon pituudesta ei saisi laskea alle puoleen. Latvuksen supistuessa saarni muodostaa tummaa ydinpuuta, joka laskee puun arvoa. Saarni ei herkästi haaroitu ja saarnimetsikköä voidaan harventaa voimakkaasti. Noin kymmenen metrin valtapituudessa merkataan valiopuut, joita suositaan harvennuksissa. Kasvatuksen loppuvaiheessa on jäljellä 150–200 puuta hehtaarilla. Saarni lienee hakkuukypsä 60–80 vuoden ikäisenä. Saarnea voi vioittaa saarnensurma, joka on lyhyessä ajassa levinnyt suurimpaan osaan Euroopan saarnimetsistä ja sitä on tavattu myös Suomessa. Saarnensurma muodostaa tällä hetkellä merkittävän riskin saarnen kasvatukselle.

Saarni menestyy vain Etelä-Suomen parhaissa, kalkkipitoisissa lehdoissa. Se suosii kosteita kasvupaikkoja, joissa on liikkuvaa pohjavettä juurten ulottuvilla. Kasvatuspaikan valinnassa on otettava huomioon saarnen hallanarkuus. Saarnea ei tarvitse laadukkaan tukkipuun tuottamiseksi kasvattaa yhtä tiheässä kuin tammea, jalavia tai lehmusta.

Saarni menestyy vain Etelä-Suomen parhaissa, kalkkipitoisissa lehdoissa. Se suosii kosteita kasvupaikkoja, joissa on liikkuvaa pohjavettä juurten ulottuvilla. Kasvatuspaikan valinnassa on otettava huomioon saarnen hallanarkuus. Saarnea ei tarvitse laadukkaan tukkipuun tuottamiseksi kasvattaa yhtä tiheässä kuin tammea, jalavia tai lehmusta.

Saarnen uudistaminen ja kasvatus

Valtakunnallinen luonnonhoidon laadun seuranta Valtakunnallisessa luonnonhoidon laadun arvioinnissa tarkastetaan: luontokohteiden säilyminen säästöpuiden määrä ja lahopuiden säilyminen vesiensuojelutoimenpiteiden käyttö maasto- ja puustovauriot metsänhoidollisten ratkaisujen laatu energiapuun korjuun laatu maisemanhoidon laatu kulttuuriperintö- ja virkistyskohteiden säilyminen. Vuonna 2018 valtakunnallisessa luonnonhoidon laadunarvioinnissa kerättiin tietoa 349 leimikosta ja 1374 hehtaarin pinta-alalta. Arvioinnin tulokset kertoivat esimerkiksi, että hakkuiden läheisyydessä sijainneissa metsälain 10 §:n erityisen tärkeissä elinympäristöissä (74 kpl) ominaisuudet olivat säilyneet täysin ennallaan 85 prosentilla ja lähes ennallaan 11 prosentilla kohteista. PEFC-sertifioinnin mukaisia eläviä säästöpuita oli jätetty keskimäärin 13,5 kappaletta hehtaarille. Tarkastustulosten perusteella arvioija määrittää kohteelle luonnonhoidon toteutumisen kokonaisarvion. Alla olevassa kuvassa on yksityismetsien hakkuiden luontolaadun aikasarja vuosilta 1998–2014. Vuoden 2010 jälkeen erinomaisiksi luokiteltujen kohteiden määrä on vähentynyt vuosittain. Tähän vaikuttavat säästöpuuston laadun ja vesiensuojelun toteutuksen saamat arviot. Luonnonhoidon laadunarvioinnin tuloksia 1998–2014. Kuva: © Suomen metsäkeskus ja Tapio Oy.

# Laadunseuranta luonnonhoidossa

## Valtakunnallinen luonnonhoidon laadun seuranta

Valtakunnallisessa luonnonhoidon laadun arvioinnissa tarkastetaan:
- luontokohteiden säilyminen
- säästöpuiden määrä ja lahopuiden säilyminen
- vesiensuojelutoimenpiteiden käyttö
- maasto- ja puustovauriot
- metsänhoidollisten ratkaisujen laatu
- energiapuun korjuun laatu
- maisemanhoidon laatu
- kulttuuriperintö- ja virkistyskohteiden säilyminen.
Vuonna 2018 valtakunnallisessa luonnonhoidon laadunarvioinnissa kerättiin tietoa 349 leimikosta ja 1374 hehtaarin pinta-alalta. Arvioinnin tulokset kertoivat esimerkiksi, että hakkuiden läheisyydessä sijainneissa metsälain 10 §:n erityisen tärkeissä elinympäristöissä (74 kpl) ominaisuudet olivat säilyneet täysin ennallaan 85 prosentilla ja lähes ennallaan 11 prosentilla kohteista. PEFC-sertifioinnin mukaisia eläviä säästöpuita oli jätetty keskimäärin 13,5 kappaletta hehtaarille.

Tarkastustulosten perusteella arvioija määrittää kohteelle luonnonhoidon toteutumisen kokonaisarvion. Alla olevassa kuvassa on yksityismetsien hakkuiden luontolaadun aikasarja vuosilta 1998–2014. Vuoden 2010 jälkeen erinomaisiksi luokiteltujen kohteiden määrä on vähentynyt vuosittain. Tähän vaikuttavat säästöpuuston laadun ja vesiensuojelun toteutuksen saamat arviot.

Suomen metsäkeskus arvioi luontolaadun tarkastuksilla valtakunnallisesti luonnonhoidon laatua yksityismetsien metsänhoito- ja hakkuukohteilla. Myös yksityiset metsätoimijat seuraavat metsän- ja luonnonhoidon laatua omilla työmaillaan saadakseen tietoa esimerkiksi sertifioinnin vaatimusten ja yrityksen omien ympäristöohjeiden todentamista varten.

Metsänhoidon laadunhallinta

Suomen metsäkeskus arvioi luontolaadun tarkastuksilla valtakunnallisesti luonnonhoidon laatua yksityismetsien metsänhoito- ja hakkuukohteilla. Myös yksityiset metsätoimijat seuraavat metsän- ja luonnonhoidon laatua omilla työmaillaan saadakseen tietoa esimerkiksi sertifioinnin vaatimusten ja yrityksen omien ympäristöohjeiden todentamista varten. 

Laadunseuranta luonnonhoidossa

Monimuotoisuus Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla. Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.&nbsp;Hotanen, J.-P., Kokko, A., Mäkelä, K. 2018. Metsäojitetut suot. Teoksessa: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Osa I – tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/ 2018: 156–161.Ojanen, P., Aapala, K., Hotanen, J-P. &amp;amp; ym. (2020). Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto. Suo, 71(2), 93-114. Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella. Vaikutukset vesiin Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina. Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä Finér, L., Lepistö, A., Karlsson, K. &amp;amp; ym. 2020. Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus 2020, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.Nieminen, M., Sarkkola, S., Haahti, K., Sallantaus, T., Koskinen, M., Ojanen, P. 2020. Metsäojitettujen soiden typpi- ja fosforikuormitus Suomessa. Suo 71(1): 1–13.. Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski. Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja. Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri. Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta. Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus. Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä Tuukkanen, T., Marttila, H., Kløve, B. 2014. Effect of soil properties on peat erosion and suspended sediment delivery in peat extraction sites. Water Resources Research 50, 3523-3535.. Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle. Esimerkki kunnostetusta ojasta, johon on kulkeutunut ja kasaantunut hienoainesta yläpuolisista ojista haitallisen eroosion seurauksena. Kuva: © Tiina Ronkainen. Ravinnekuormitus vesistöhaittana Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta. Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta. Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Monimuotoisuus

Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Vaikutukset vesiin

Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä .
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana

Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.

Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen [huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a05acfe7056244af89a58776ce5cbd52) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä . Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Ravinnekuormitus vesistöhaittana

Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään

Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

Ojien kunnostus

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa.  Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

Ojien kunnostus - Luonto

Koivu vaatii kasvutilaa Koivujen elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen metsikön eri kehitysvaiheissa riippuu metsänomistajan tavoitteista. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa. Hoidettua sekametsää on helppoa kasvattaa metsänomistajan haluamaan suuntaan. Monipuolinen puusto on kestävä myös erilaisia tuhoja vastaan. Kuva: © Pentti Väisänen. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen tuo väriä ja vaihtelua maisemaan. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke.

# Lehtipuusekoituksen säilyttäminen havupuustoissa

## Koivu vaatii kasvutilaa

Koivujen elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen metsikön eri kehitysvaiheissa riippuu metsänomistajan tavoitteista. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Lievä lehtipuusekoitus johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, kun lehtipuina suositaan rauduskoivua.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Väljennyshakkuu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistaminen kuuselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Puustoisten perinneympäristöjen huomioiminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän kasvatus — Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Heinäntorjunnan toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Saarnen uudistaminen ja kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laadunseuranta luonnonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojien kunnostus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehtipuusekoituksen säilyttäminen havupuustoissa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko