Kulotus
Kulotuksella tarkoitetaan maaston tarkoituksellista ja hallittua polttamista. Kulotus on perinteinen metsänhoitomenetelmä, jonka tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.
Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Kulotus parantaa maan lämpöoloja, vapauttaa ravinteita puiden kasvuun ja vähentää maanmuokkauksen tarvetta metsänuudistamisessa sekä helpottaa metsänviljelyä. Luonnonhoidollisena tavoitteena on luoda elinympäristöjä paloriippuvaisille lajeille kuten kääville ja kovakuoriaisille.
Nykyään kulotusten tavoitteisiin on enenevässä määrin sisällytetty monimuotoisuuden edistäminen, koska kulotuksella voidaan turvata palosidonnaisia luontotyyppejä ja niiden eliölajistoa. Monimuotoisuutta edistävien uudistusalan kulotusten ohella kulotukset voivat olla tavoitteeltaan myös ainoastaan luonnonhoidollisia. Tällaisia kulotuksia ovat pelkkien säästöpuuryhmien poltot, ennallistamispoltot sekä elinympäristöjen hoitopoltot, kuten paahdeympäristöjen karuunnuttamiskulotukset.
Viime aikoina kulotus ja poltto ovat käsitteinä alkaneet eriytyä siten, että kulotus tarkoittaa etenkin aukeiden alueiden, kuten hakkualojen polttamista ja poltto taas puustoisten kohteiden polttamista.
Tulen merkitys metsissä
Metsäpalot ovat aiemmin olleet boreaalisissa metsissä tärkeä rakenteelliseen monimuotoisuuteen ja lajistoon vaikuttava tekijä. Kangasmetsien paloväli on vaihdellut eri aikoina riippuen ilmastovaiheesta, kasvupaikasta ja ihmisvaikutuksesta, mutta nykytilaan verrattuna viime vuosisatojen vuotuiset metsäpaloalat ovat olleet huomattavasti suurempia. Nykyisen vuotuisen metsäpaloalan on arvioitu olevan vain noin 5 % verrattuna esimerkiksi 1920- ja 30-lukuihin [Lähdeviite1]. Erityisesti 1960- luvulla metsäpaloalat vähenivät nopeasti tehostuneen palontorjunnan, metsänhoidon muutosten sekä tihentyneen metsäautotieverkoston ansiosta. Metsäpalojen vähenemisen myötä tulen ekologinen merkitys Suomen metsissä on vähentynyt merkittävästi.
Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen – metsäpaloympäristöjen ja karujen luontotyyppien, kuten karukkokankaiden ja harjujen paahderinteiden – että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen[Lähdeviite2][Lähdeviite3]. Kulottaminen ja poltot onkin nostettu tärkeäksi ja tehokkaaksi keinoksi ylläpitää palovaikutteisia elinympäristöjä ja turvata niistä riippuvaista lajistoa [Lähdeviite4][Lähdeviite1][Lähdeviite5]. Tulen hallitulla käytöllä pystytään lisäämään useita ekologisesti tärkeitä rakennepiirteitä, kuten palanutta maata ja palonvaurioittamaa puuta, kuorta ja nilaa. Lisäksi tulen käytöllä voidaan käynnistää metsän luontainen sukkessiokehitys sekä muokata kuivia metsätyyppejä karumpaan ja paahteisempaan suuntaan.
Kulotuksen hyödyt
Kulotuksesta on hyötyä sekä metsänuudistamiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Onnistuneen kulotuksen jälkeen maan ravinne- ja lämpöolosuhteet muuttuvat nopeasti otollisiksi taimettumiselle ja uuden puusukupolven kasvulle. Tuhkassa ravinteet ovat puiden helposti hyödynnettävissä ja kivennäismaan lämpötila on korkeampi kulottamattomaan alueeseen verrattuna. Tuhkan vuoksi myös maan happamuus vähenee, mikä tehostaa typen mineralisaatiota ja yleistä ravinteiden kiertoa. Lisäksi taimien kanssa kilpaileva kasvillisuus vähenee.
Kulotus on erityisen tärkeää niille harvinaisille, taantuneille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa sekä hiiltyneessä tai muuten palon vaurioittamassa puu- ja nila-aineksessa. Palonvaatija- ja palonsuosijahyönteiset hyötyvät kulotuksesta välittömästi[Lähdeviite6][Lähdeviite7][Lähdeviite8]. Linnuista erityisesti tikat hyötyvät runsaasta säästöpuustosta ja poltosta[Lähdeviite9]. Harvinaiset ja uhanalaiset lahopuusta riippuvaiset lajit tarvitsevat runsaasti järeää kuollutta puuta paloaloilla[Lähdeviite10].
Kulotukseen soveltuvat kohteet
Kulotuskohteen tulisi olla helposti saavutettava ja rajautua esimerkiksi tiehen, vesistöön tai peltoon. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden kuivahkot ja tuoreet kangasmetsät, joiden vesitalous on kunnossa. Kulotusalat uudistetaan yleensä kylväen männylle.
Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä. Kulotuksen luonnonhoidollista laatua parantaa kohteen valinta entisen metsäpaloalueen tai kulotusalueen läheisyydestä.
Soveltumattomat kohteet:
- Kohteet, joiden lähellä on paloherkkää maastoa, rakennuksia, asutusta, sähkölinjoja, turvatuotantoalueita, arvokkaita elinympäristöjä tai muiden kuin paloriippuvaisten uhanalaisten lajien esiintymiä.
- Kiviset ja karut maat, joilla humuskerros on ohut.
- Turvemaat. Kulotusta ei tule toteuttaa vaikean sammutettavuuden ja turvepaloriskin takia.
- Pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen.
Kulotukseen on saatavissa valtion tukea
Kulotukseen on mahdollista saada metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tutustu ehtoihin Suomen metsäkeskuksen kulotustuki sivuilta(ulkoinen linkki).