Kulotus
Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein. Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta.
Kulotukseen sopivat kohteet
Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia.
Kulotus myös osa luonnonhoitoa
Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.
Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen - Ilmastonmuutoksen hillintä
Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.
Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa
Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen[Lähdeviite1]. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä [Lähdeviite2]säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.[Lähdeviite3][Lähdeviite4]Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa[Lähdeviite4].
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa[Lähdeviite5][Lähdeviite6]. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt[Lähdeviite7] voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.[Lähdeviite8]
Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista[Lähdeviite9][Lähdeviite10][Lähdeviite11]. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin[Lähdeviite12][Lähdeviite3]. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen[Lähdeviite13][Lähdeviite14][Lähdeviite15]. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.
Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen
Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään[Lähdeviite2][Lähdeviite16] ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa[Lähdeviite4][Lähdeviite17].
Kulotuksen toteutus
Kulotus ja sen yhteydessä tehty kevyt maanpinnan muokkaus on yhdistelmä maaperän hoitoa, maanpinnan käsittelyä ja luonnonhoitoa. Kulotusalat muokataan äestämällä tai laikuttamalla sekä uudistetaan yleensä kylväen männylle.
Ravinteita vapautuu
Kulotuksessa vapautuu ravinteita puiden käyttöön ja maaperän happamuus vähenee. Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä. Kulotus vaatii runsaasti ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellista kulottaa.
Kulotus soveltuu moreenimaiden kuusivaltaisten metsiköiden uudistamiseen tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla.
Kulotus hyödyttää monia lajeja
Kulotus lisää palaneen ja hiiltyneen puun määrää paikallisesti. Kulotettavalle alueelle suositellaan jättämään säästöpuuryhmä tai mahdollisimman runsaasti laho- ja pystypuuta lisäämään kohteen luonnonhoidollista arvoa. Kulotus on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.
Luonnonhoidolliset hakkuut kulotusalueilla
Uudistusalojen kulotuksesta on hyötyä sekä metsän uudistumiselle että luonnon monimuotoisuudelle. Monimuotoisuuden kannalta keskeistä on kulotuksen yhteydessä syntyvä palon vaurioittama puuaines, joka on tärkeää monille siitä riippuvaisille uhanalaisille lajeille. Kulotuksessa poltetaan hakkuutähteet uudistushakkuin käsitellyllä alalla sekä säästöpuuryhmässä. Vaihtoehtoisesti tuli voidaan rajata pelkästään säästöpuuryhmän alueelle, jolloin puhutaan säästöpuuryhmän poltosta. Kulotuksen luonnonhoidollista merkitystä parantaa se, että kulotusalalle ja/tai säästöpuuryhmään jätetään puita useista eri puulajeista ja puut ovat erikokoisia.
Kulotusalueiden käsittely
Kulotus ja sen yhteydessä tehty kevyt maanpinnan muokkaus on yhdistelmä maaperän hoitoa, maanpinnan käsittelyä ja luonnonhoitoa. Kulotus soveltuu moreenimaiden kuusivaltaisten metsiköiden uudistamiseen tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Kulotusalat muokataan äestämällä tai laikuttamalla sekä uudistetaan yleensä kylväen männylle. Kulotuksessa vapautuu ravinteita puiden käyttöön ja maaperän happamuus vähenee. Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä.
Kulotus vaatii runsaasti ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellista kulottaa. Kulotus lisää palon vaurioittaman ja hiiltyneen puun määrää paikallisesti. Kulotettavalle alueelle suositellaan jättämään säästöpuuryhmä tai mahdollisimman runsaasti laho- ja pystypuuta lisäämään kohteen luonnonhoidollista arvoa.
Luonnonhoidolliseen kulotukseen valmistavassa hakkuussa voidaan toimia seuraavalla tavalla:
- Kulotusalueen suunnittelu on aloitettava viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä. Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen. Luonnollisia rajoja kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. On myös mahdollista rajata kulotettava alue pienemmäksi kuin hakkuualue, jolloin kulottamattomaksi aiottu kaistale alue toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vaippana ympäröivään metsään. Suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon kulotusmenetelmä sekä todennäköisin sytytyspaikka sekä tulen etenemissuunta, jotta mahdollisiin riskipaikkoihin voidaan jättää edellä kuvatun kaltainen suojakaistale.
- Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta.
- Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle.
- Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä.
- Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.
- Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan puida tai siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.
- Ympyräkulotusmenetelmää voidaan edelleen pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
- Säästöpuuryhmien kulotuksissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
- Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.
Vesien turvaaminen kulotuksessa
Kulotus lisää valumavesien typpipitoisuutta muutaman vuoden ajan kulotuksen jälkeen. Rajoituksia kulotuksille on erityisesti pohjavesialueilla.
Kulotuksen vesistövaikutusten vähentäminen
Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.
Kulotusalueen rajaava palokuja ja sammutusveden ottoon tarkoitetut palokaivot sijoitetaan niin, ettei niistä ole suoraa yhteyttä vesistöön tai pienvesiin.
Kulotus pohjavesialueilla
Vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen, esimerkiksi harjun paahderinteen kulotus, jonka yhteydessä tulee varmistaa, ettei pohjavedelle aiheudu riskiä (pohjavesialuekohtainen tarkastelu). Asiasta kannattaa olla yhteydessä ELY-keskuksen asiantuntijaan.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma talousmetsien luonnonhoidossa
Havupuita olevien säästöpuiden ja vanhojen kantojen jättäminen lisää juurikäävän leviämisriskiä, mikäli kasvupaikalla on juurikääpää ja sille soveltuvaa isäntäpuulajia [Lähdeviite18]. Riski koskee Etelä-Suomen kuusivaltaisia metsiä ja Pohjois-Suomessa mäntymetsiä. Muiden puulajien säästö- ja lahopuilla ei ole vaikutusta juurikääpäriskiin.
Muista sienitaudeista tervasroso on etenkin Pohjois-Suomen männiköissä paikoin merkittävä, mistä syystä sen vaivaamia puita ei suositella jätettäviksi säästöpuiksi.
Mahdolliset hyönteistuhojen haittavaikutukset puustoon jäävät yleensä lyhytkestoisiksi ja pienialaisiksi. Ne voivat jatkua siihen saakka, kun soveltuvia isäntäpuita on lähistöllä. Kirjanpainajalla tämä tarkoittaa kuivuuden, paahteisuuden tai tuulituhon heikentämiä, järeitä (>10 cm) kuusia. Tiheäksi kasvanut kirjanpainajakanta lisää myös terveiden puiden tuhoriskiä.[Lähdeviite19][Lähdeviite20][Lähdeviite21]
Luonnonhoidon toimet eivät lisää kasvatettavan puuston myrsky- tai kuivuustuhoriskiä.
Sanasto
- Kulotus
Metsänuudistamisen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä toteutettava hakkuutähteiden ja pintakasvillisuuden polttaminen. Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.
Kirjallisuus
- Bradshaw, C.J.A. & Warkentin, I.G. 2015: Global estimates of boreal forest carbon stocks and flux. Global and Planetary Change 128: 24-30.
- Krankina, O.N. & Harmon, M.E. Dynamics of the dead wood carbon pool in northwestern Russian boreal forests. Water Air Soil Pollution. (1995) 82: 227.
https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1007/BF01182836(ulkoinen linkki) - Gustafsson, L. ym. 2012. Retention forestry to maintain multifunctional forests: A world perspective. BioScience, 62: 633–645.
https://doi.org/10.1525/bio.2012.62.7.6(ulkoinen linkki) - Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.
- Mäkinen, H., Hynynen, J., Siitonen, J., Sievänen, R. 2006. Predicting the decomposition of scots pine, Norway spruce, and birch stems in Finland. Ecological Applications 16(5): 1865–1879.
- Holeksa, J., Zielonka, T., & Żywiec, M. 2008. Modeling the decay of coarse woody debris in a subalpine Norway spruce forest of the West Carpathians, Poland. Canadian Journal of Forest Research, 38(3), 415-428.
- Niemelä T, Wallenius T, Kotiranta H. 2002. The kelo tree, a vanishing substrate of specified wood-inhabiting fungi. Pol Bot J 47(2):91–101
- Pukkala, T., 2018. Carbon forestry is surprising. Forest Ecosystems 5, 11
https://forestecosyst.springeropen.com/articles/10.1186/s40663-018-0131-5(ulkoinen linkki) - Valkonen, S., Ruuska, J. & Siipilehto, J. 2001: Mäntysäästöpuut männyntaimikoissa – aukkoisuutta, kasvutappioita vai laatua? Metsätieteen aikakauskirja 1/2001: 55-59.
- Valkonen, S., Sirén, M. & Piri, T. 2010. Poiminta- ja pienaukkohakkuut – vaihtoehtoja avohakkuulle. Metsäkustannus Oy.
- Hosionaho, M. 2012: Säästöpuuryhmien vaikutus luontaisen taimiaineksen syntyyn uudistusaloilla. Pro gradu, Helsingin yliopisto.
https://www.theseus.fi/handle/10024/39585(ulkoinen linkki) - Palik M. 2003: Spatial distribution of overstorey retention influences resources and growth of longleaf pine seedlings. Ecol. Appl. 13: 674-686.
- Sterkenburg ym. 2019. The significance of retention trees for survival of ectomycorrhizal fungi in clear-cut Scots pine forests. J. Appl. Ecol. 56: 1367– 1378.
https://doi.org/10.1111/1365-2664.13363(ulkoinen linkki) - Korkama ym. 2006. Ectomycorrhizal community structure varies among Norway spruce (Picea abies) clones. New Phytologist, 171: 815–824.
https://doi.org/10.1111/j.1469-8137.2006.01786.x(ulkoinen linkki) - Outerbridge, R.A. & Trofymow, J.A. 2009: Forest management and maintenance of ectomycorrhizae: A case study of green tree retention in south-coastal British Columbia. J. Ecosyst. Manag. 10: 6.
- Stokland, J. N., Siitonen, J. & Jonsson, B. G. 2012. Biodiversity in dead wood. Cambridge, UK. Cambridge University Press. 509 s.
- Seibold ym. 2021: The contribution of insects to global forest deadwood decomposition. Nature.
https://doi.org/10.1038/s41586-021-03740-8(ulkoinen linkki) - Piri, T. ym. 2020. Does stump removal reduce pine weevil and other damage in Norway spruce regenerations? – Results of a 12-year monitoring period. For. Ecol. Manage. 465, 118098.
- Pitkänen ym. 2005. Effects of green tree retention, prescribed burning and soil treatment on pine weevil (Hylobius abietis and Hylobius pinastri) damage to planted Scots pine seedlings. Agricultural and Forest Entomology, 7, 112.
- Hedgren, P. O. 2007. Early arriving saproxylic beetles (Coleoptera) and parasitoids (Hymenoptera) in low and high stumps of Norway spruce. Forest Ecology and Management, 241, 155-161.
- Similä ja Junnila, 2011. Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon opas. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 157.