Säästöpuiden jättäminen

• Säästöpuiksi kannattaa valita erityisesti järeitä ja vanhoja puuyksilöitä.
• Säästöpuiksi kannattaa valita myös kookkaita haapoja sekä, jaloja lehtipuita, raitoja, tervaleppiä, tuomia, pihlajia, kolopuita ja muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä.
• Luontaisesti syntyneet kynä- ja vuorijalavat sekä metsäomenapuu ovat puuyksilöinä aina luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Säästöpuustoon on hyvä sisällyttää kaikkia hakkuualueella esiintyviä puulajeja.
• Säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia voidaan parantaa valitsemalla säästöpuiksi lehtipuita ja pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä.
• Aiemmissa hakkuissa jätettyjä säästöpuita ei korjata pois myöhemmissä hakkuissa.
• Säästöpuiden valintaan on hyvä kiinnittää huomiota jo taimikonhoidosta ja harvennushakkuista lähtien, jolloin kasvatettavien puuyksilöiden valintoja tehdään kaikkein eniten ja hyviä säästöpuiksi kehityskelpoisia puuyksilöitä voidaan suosia.

• Mitä suurempi säästöpuiden määrä ja tilavuus on, sitä suurempi on niiden hyöty monimuotoisuudelle. 
• Sopiva säästöpuumäärä voi vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, hakkuualueen pinta-alan, alueella sijaitsevan tai siihen rajautuvan luontokohteiden tai kohteella esiintyvien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun määrän tai lehtipuuosuuden mukaan. 
• Jätettävien säästöpuiden minimiläpimitta rinnankorkeudella voi vaihdella kohteen puuston mukaan, mutta jätettävien säästöpuiden olisi hyvä olla mahdollisimman järeitä. 
• Metsäsertifioinnissa (PEFC ja/tai FSC) mukana olevan metsänomistajan tulee noudattaa sertifiointikriteerien asettamia vähimmäisvaatimuksia säästöpuiden määrälle ja järeydelle. 

• Säästöpuut on suositeltavaa jättää keskitetysti yhteen tai kahteen ryhmään kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu. 
• Säästöpuuryhmiä voi olla useampia, jos hakkuuala on useamman hehtaarin laajuinen, sillä sijaitsee monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontokohteita tai alueella tavoitellaan suurempaa peitteisyyttä maiseman tai riistanhoidon vuoksi.
• Säästöpuuryhmälle sopivia paikkoja ovat myös puunkorjuun ja metsänuudistamisen kannalta hankalat maastonkohdat.
• Säästöpuuryhmät jätetään raivaamatta ja niiden reunoilla säästetään pienempää puustoa suojatiheikköjen säästämiseksi sekä tuulenkaatoriskin vähentämiseksi.
• Yksittäiset haavat, raidat ja jalot lehtipuut, alueella harvinaiset kotimaiset puulajit, tavallisten puulajien erikoismuodot sekä aiemman puusukupolven vanhat ja kookkaat on puut on suositeltavaa säästää myös ryhmien ulkopuolella.
• Useamman samanaikaisesti hakattavan alueen säästöpuut on suositeltavaa keskittää isommiksi säästöpuuryhmiksi monimuotoisuuden kannalta merkittäviin kohtiin, kuten luontokohteen, vesistön suojavyöhykkeen, lahopuukeskittymän, uhanalaisen lajiesiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen.
• Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen.

Säästöpuiden jättämisen suunnittelussa voi hyödyntää Suomen metsäkeskuksen säästöpuutyökalua(ulkoinen linkki). Säästöpuutyökalun avulla on mahdollista ennakkoon suunnitella säästöpuiden paikat siten, että leimikkoalueen ja sen lähiympäristön ekologiset arvot huomioidaan. Säästöpuutyökalulla voi tuottaa erilaisia vaihtoehtoja säästöpuiden sijoitteluun.  Vaihtoehtoja on mahdollista verrata ja valita säästöpuut metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

• Eläviin säästöpuihin jätetään vähintään kahden metrin varoetäisyys maanmuokkauksessa, ettei niiden juuret vaurioidu.
• Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

• Taimikonhoidossa on hyvä säilyttää mahdollisuuksien mukaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja, kuten haapoja, raitoja, pihlajia, leppiä ja jaloja lehtipuita siten, että niistä voisi aikanaan kehittyä arvokkaita säästöpuita.
• Taimikon harvennuksessa voi jättää aukkopaikkoihin myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
• Aiemmissa hakkuissa jätettyjen säästöpuuryhmien aluskasvillisuus jätetään raivaamatta.

• Kasvatushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.
• Uudistushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Mitä enemmän, monipuolisempaa ja järeämpää säästetty puusto on, sitä suurempi on sen hyöty monimuotoisuudelle.
• Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.
• Säästöpuiksi voi valita myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
• Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.
• Tavanomaista runsaampi säästöpuusto on suositeltavaa jättää, jos metsikössä on haapoja, raitoja, jaloja lehtipuita, lahopuukeskittymä, luontokohde, rantametsää tai se rajautuu luonnonsuojelualueeseen.
• Säästöpuuryhmän alusta jätetään käsittelemättä ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle. 
• Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun kannalta vaikeaan kohtaan.
• Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

• Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.
• Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.
• Säästöpuiksi voi jättää myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
• Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.
• Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle. 
• Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun ja uudistamisen kannalta vaikeaan kohtaan.
• Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.
Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.

Indikaattorit

Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.

Määritelmät

Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

• petolintujen pesäpuut
• järeät katajat
• vanhat palokoroiset puut
• aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
• muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
• jaloja lehtipuita
• kookkaita haapoja
• puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
• tervaleppiä
• kolopuita
• metson havaittuja hakomispuita.

Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.

Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.

Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.

Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.

Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.

Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.

• Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi. 
• Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
• Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset. 
• Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
• Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata. 

Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm. 

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm. 

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:

• rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta) 
• yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään: 
  • mänty, kuusi ja koivu: 60 cm 
  • muut kotimaiset puulajit: 40 cm. 
• puumaiset ja pylväsmäiset katajat 
• haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän 
• kolopuut 
• petolintujen tiedossa olevat pesäpuut 
• palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha. 

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:

• tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
  • hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
  • muualla Suomessa vähintään 10 cm.
• sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.

Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.

Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.

Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.