METSO-kohteiksi soveltuvat kangasmetsät Vanhat yli 80–100-vuotiaat kangasmetsät, jotka poikkeavat puuston rakenteeltaan hoidetuista talousmetsistä: metsässä on eri-ikäisiä puita ja hyvin vanhoja puita, puusto on syntynyt luontaisesti, puustossa on sekapuustoisuutta ja vanhoja lehtipuita.Kangasmetsät, joissa on lahoja pysty- ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.Jäkälävaltaiset ja harvapuustoiset, eri-ikäiset luonnontilaisen kaltaiset karukkokankaat. Tapauskohtaisen harkinnan perusteella Paloalueet, joissa on järeää palanutta puustoa.Majavien tulvittamat metsät ja luhdat.Muut metsätuhon kohteeksi joutuneet metsiköt, erityisesti sellaiset, jotka rajoittuvat suojelualueeseen, sisältävät metsälain 10 §:n mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön tai sijaitsevat lähellä valtakunnan itärajaa. Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kangasmetsät Suojelualueeseen rajoittuvat tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat metsät, jotka ovat lajiston suojelun kannalta merkittäviä ja joiden monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä luonnonhoidon, kuten polttojen avulla.Palaneet tai kulotetut metsiköt, joihin on jätetty palanutta puustoa.Luonnonhoitotoimilla kehitettävät karukkokankaat.

# METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

## METSO-kohteiksi soveltuvat kangasmetsät

- Vanhat yli 80–100-vuotiaat kangasmetsät, jotka poikkeavat puuston rakenteeltaan hoidetuista talousmetsistä: metsässä on eri-ikäisiä puita ja hyvin vanhoja puita, puusto on syntynyt luontaisesti, puustossa on sekapuustoisuutta ja vanhoja lehtipuita.
- Kangasmetsät, joissa on lahoja pysty- ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.
- Jäkälävaltaiset ja harvapuustoiset, eri-ikäiset luonnontilaisen kaltaiset karukkokankaat.

# METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

## Tapauskohtaisen harkinnan perusteella

- Paloalueet, joissa on järeää palanutta puustoa.
- Majavien tulvittamat metsät ja luhdat.
- Muut metsätuhon kohteeksi joutuneet metsiköt, erityisesti sellaiset, jotka rajoittuvat suojelualueeseen, sisältävät metsälain 10 §:n mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön tai sijaitsevat lähellä valtakunnan itärajaa.

# METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kangasmetsät

- Suojelualueeseen rajoittuvat tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat metsät, jotka ovat lajiston suojelun kannalta merkittäviä ja joiden monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä luonnonhoidon, kuten polttojen avulla.
- Palaneet tai kulotetut metsiköt, joihin on jätetty palanutta puustoa.
- Luonnonhoitotoimilla kehitettävät karukkokankaat.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ovat puustoltaan iäkkäitä ja niissä on keskimääräistä talousmetsää selvästi enemmän eri lahoamisvaiheissa olevaa puustoa. METSOon soveltuvat kangasmetsät voivat olla joko laajoja erilaisia elinympäristöjä sisältäviä metsäalueita tai pienempiä metsiköitä. Kuolleita puita ja lahopuita voi olla tasaisesti tai keskittyminä. Metsän monimuotoisuutta lisäävät järeät ja lahovikaiset haavat ja muut vanhat ja lahot lehtipuut.

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät – tunnistaminen ja turvaaminen

Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ovat puustoltaan iäkkäitä ja niissä on keskimääräistä talousmetsää selvästi enemmän eri lahoamisvaiheissa olevaa puustoa. METSOon soveltuvat kangasmetsät voivat olla joko laajoja erilaisia elinympäristöjä sisältäviä metsäalueita tai pienempiä metsiköitä. Kuolleita puita ja lahopuita voi olla tasaisesti tai keskittyminä. Metsän monimuotoisuutta lisäävät järeät ja lahovikaiset haavat ja muut vanhat ja lahot lehtipuut. 

METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Huomiota kasvupaikkaan Kun kohde on rehevä, äestys lisää heinittymistä ja vesoittumista paljon enemmän kuin mätästys. Tarpeetonta maanpinnan rikkomista on aina syytä välttää myös vesiensuojelun vuoksi. Halvin ei aina ole edullisin Nopea ja kerralla onnistunut uudistaminen tuottaa varmimmin täystiheän ja terveen taimikon. Siitä kehittyvä kasvuisa metsikkö antaa jo varhain hyvän hakkuukertymän ja runsaat puunmyyntitulot. Mätästys on äestystä kalliimpaa, mutta se vähentää varhaishoidon tarvetta ja antaa varmemmin onnistuneen uudistumistuloksen rehevissä kohteissa. Karummilla kohteilla äestyksen avulla saadaan yleensä toivottu tulos. Ks. esimerkki&nbsp;alla (pystyakseli: €/ha)&nbsp;Uotila, K., Rantala, J., Saksa, T. &amp; Harstela, P. 2010. Effect of soil preparation method on economic result of Norway spruce regeneration chain. Silva Fennica 44(3): 511–524.&nbsp;. Muokkaustapojen vaikutus (€) kuusen uudistamisketjun kokonaiskustannuksiin.

# Maanmuokkaus - Talous

## Huomiota kasvupaikkaan

Kun kohde on rehevä, äestys lisää heinittymistä ja vesoittumista paljon enemmän kuin mätästys. Tarpeetonta maanpinnan rikkomista on aina syytä välttää myös vesiensuojelun vuoksi.

# Maanmuokkaus - Talous

## Halvin ei aina ole edullisin

Nopea ja kerralla onnistunut uudistaminen tuottaa varmimmin täystiheän ja terveen taimikon. Siitä kehittyvä kasvuisa metsikkö antaa jo varhain hyvän hakkuukertymän ja runsaat puunmyyntitulot.
Mätästys on äestystä kalliimpaa, mutta se vähentää varhaishoidon tarvetta ja antaa varmemmin onnistuneen uudistumistuloksen rehevissä kohteissa. Karummilla kohteilla äestyksen avulla saadaan yleensä toivottu tulos. Ks. esimerkki alla (pystyakseli: €/ha) **.**

Metsän uudistaminen koostuu toimenpiteiden ketjusta, jossa edellinen toimenpide vaikuttaa seuraavan toimenpiteen onnistumiseen ja sen kustannuksiin. Halvimman osaratkaisun valitseminen ja eri toimenpiteiden viivästyttäminen saattavat myöhemmin kostautua merkittävästi kohonneina hoitokustannuksina ja menetettyinä tuloina.

Maanmuokkaus

Maanmuokkaus - Talous

Kasvupaikkaan kiinnitettävä huomiota Lehtojen lisäksi lehtomaiset kankaat soveltuvat tammen kasvatukselle. Multaiset hienojakoiset moreenit ja savet ovat tammelle parhaita maapohjia. Tammi menestyy myös tiiviillä savimaalla. Kosteat maat ja turvemaat eivät sovellu tammelle. Tammi on hallanarka puulaji, joten sitä ei tule istuttaa alaville maille. Tammi tulisi nuorena kasvattaa tiheässä, jotta se muodostaisi suoria runkoja. Valopuuna taimien latvat eivät kuitenkaan saisi varjostua. Tammen istutus Edullisimmin riittävä kasvatustiheys saadaan istuttamalla tammet noin kymmenen metrin välein taimiryhmiin. Kuhunkin ryhmään istutetaan 5–6 tammen tainta, yhteensä noin 500–600 tainta hehtaarille. Tammea voi viljellä myös istuttamalla tammirivien väliin muutama rivi toista puulajia. Rauduskoivu, tervaleppä ja kuusi ovat sekapuuksi hyviä vaihtoehtoja, jotka antavat aikanaan harvennustuloja. Taimikkoa hoidetaan toistuvin harvennuksin. Tammen kasvatus Tammen runko-osa pidetään varjossa ja latvukset valossa, jotta vesioksia muodostuisi vähemmän. Oksattoman tyvitukin saanto edellyttää nuorten puiden alaoksien leikkaamista sekä myöhemmin puiden pystykarsintaa. Harvennukset ovat lieviä ja toistuvat usein. Puiden elävän oksiston osuus ei saa supistua alle puoleen puun pituudesta. Tammimetsikön hoidossa on tärkeää valita riittävän ajoissa 50–100 laadukkainta tammea hehtaaria kohti. Metsänhoitotoimet harvennushakkuineen tehdään niiden hyväksi. Raivaamatta jätetään kaikki puut ja pensaat, jotka eivät uhkaa parhaiden tammien latvusten kasvua. Järeän tammipuun tuottaminen vaatii noin sata vuotta, mutta jo 50-vuotiaista hoidetuista tammimetsiköistä voidaan saada hyvälaatuista tukkipuuta. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Tammen uudistaminen ja kasvatus

## Kasvupaikkaan kiinnitettävä huomiota

Lehtojen lisäksi lehtomaiset kankaat soveltuvat tammen kasvatukselle. Multaiset hienojakoiset moreenit ja savet ovat tammelle parhaita maapohjia. Tammi menestyy myös tiiviillä savimaalla. Kosteat maat ja turvemaat eivät sovellu tammelle. Tammi on hallanarka puulaji, joten sitä ei tule istuttaa alaville maille. Tammi tulisi nuorena kasvattaa tiheässä, jotta se muodostaisi suoria runkoja. Valopuuna taimien latvat eivät kuitenkaan saisi varjostua.

# Tammen uudistaminen ja kasvatus

## Tammen istutus

Edullisimmin riittävä kasvatustiheys saadaan istuttamalla tammet noin kymmenen metrin välein taimiryhmiin. Kuhunkin ryhmään istutetaan 5–6 tammen tainta, yhteensä noin 500–600 tainta hehtaarille. Tammea voi viljellä myös istuttamalla tammirivien väliin muutama rivi toista puulajia. Rauduskoivu, tervaleppä ja kuusi ovat sekapuuksi hyviä vaihtoehtoja, jotka antavat aikanaan harvennustuloja. Taimikkoa hoidetaan toistuvin harvennuksin.

# Tammen uudistaminen ja kasvatus

## Tammen kasvatus

Tammen runko-osa pidetään varjossa ja latvukset valossa, jotta vesioksia muodostuisi vähemmän. Oksattoman tyvitukin saanto edellyttää nuorten puiden alaoksien leikkaamista sekä myöhemmin puiden pystykarsintaa.
Harvennukset ovat lieviä ja toistuvat usein. Puiden elävän oksiston osuus ei saa supistua alle puoleen puun pituudesta. Tammimetsikön hoidossa on tärkeää valita riittävän ajoissa 50–100 laadukkainta tammea hehtaaria kohti. Metsänhoitotoimet harvennushakkuineen tehdään niiden hyväksi. Raivaamatta jätetään kaikki puut ja pensaat, jotka eivät uhkaa parhaiden tammien latvusten kasvua. Järeän tammipuun tuottaminen vaatii noin sata vuotta, mutta jo 50-vuotiaista hoidetuista tammimetsiköistä voidaan saada hyvälaatuista tukkipuuta.

Tammen kasvatukseen taloudellisesti soveltuvia kasvupaikkoja on maan eteläisimmässä osassa melko runsaasti. Tammi uudistuu ja kasvaa myös karuilla kasvupaikoilla, mutta näillä se kasvaa hitaasti eikä tuota arvopuuta. Tammen hyvä kasvu ja puun laatu edellyttävät ravinteikasta ja vähintään metrin syvyistä maakerrosta.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Tammen uudistaminen ja kasvatus

Esimerkki kuusentaimikoista, joista toinen on noin metrin pituista ja toinen noin kolmemetristä. Nuoremmassa taimikossa tehdään varhaisperkausta, jossa poistetaan kuusten kasvua haittaava lehtipuuvesakko. Vanhemmassa taimikossa tehdään taimikonharvennusta, jossa puuston tiheys säädetään tavoitteen mukaiseksi. Kummassakin tapauksessa huolehditaan riittävästä lehtipuuosuudesta, monimuotoisuudelle arvokkaista puista ja pensaista sekä kierretään säästöpuuryhmät ja riistatiheiköt. Kuva: © Juha Varhi.

Taimikon varhaishoitoon kuuluvia työlajeja ovat heinäntorjunta, täydennysviljely ja taimikon varhaisperkaus.

Taimikon varhaishoito

Heinäntorjunta ehkäisee tuhoja Heinäntorjuntaa tehdään pääasiassa istutuksen jälkeen rehevillä kasvupaikoilla. Heinän lakoontuminen voi peittää pienet taimet kokonaan alleen ja tukahduttaa ne tai se vaurioittaa taimia taivuttamalla niitä. Lisäksi runsas pintakasvillisuus altistaa taimet jyrsijätuhoille ja sienitaudeille. Riski on erityisen suuri talvisaikaan lumipeitteen alla. Heinäntorjunta ei aiheuta riskejä, mutta aiheuttaa työtä ja kustannuksia. Viljavilla kasvupaikolla heinä voi tukahduttaa taimia, ellei sitä torjuta maanmuokkauksella ja tarvittessa heinäämällä. Kuva: © Johnny Sved.

Heinäntorjunnalla estetään heinien ja ruohojen aiheuttama taimien kehittymiselle haitallinen kilpailu. Heinäntorjunta tehdään tarvittaessa 1-2 vuotta uudistamisesta mekaanisesti tai kemiallisesti.

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti.
Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.

Taimikonhoidon toimenpiteitä ovat taimikon varhaishoito ja taimikonharvennus.

Taimikonhoidon työlajeihin kuuluvat heinäntorjunta, taimikon varhaisperkaus sekä taimikonharvennus. Näiden tarkoituksena on ohjata ja auttaa taimikon kehittymistä haluttuun suuntaan. Taimikonhoidolla on suuri merkitys metsikön kehityksen kannalta, sillä työssä tehdyt valinnat näkyvät metsässä vuosikymmeniä eteenpäin.
Suositustenmukaisella taimikonhoidolla turvataan kasvatettavien puiden kehitystä ja puuston elinvoimaisuutta.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

# Heinäntorjunta

## Heinäntorjunta ehkäisee tuhoja

Heinäntorjuntaa tehdään pääasiassa istutuksen jälkeen rehevillä kasvupaikoilla. Heinän lakoontuminen voi peittää pienet taimet kokonaan alleen ja tukahduttaa ne tai se vaurioittaa taimia taivuttamalla niitä. Lisäksi runsas pintakasvillisuus altistaa taimet jyrsijätuhoille ja sienitaudeille. Riski on erityisen suuri talvisaikaan lumipeitteen alla. Heinäntorjunta ei aiheuta riskejä, mutta aiheuttaa työtä ja kustannuksia.

# Heinäntorjunta

## Taimet kilpailevat pintakasvillisuuden kanssa

Kilpailu vedestä ja ravinteista sekä pintakasvillisuuden varjostus voivat hidastaa taimien kehitystä usean vuoden ajan ja jopa tuhota suuren osan taimista. Riittävä ja oikein tehty maanmuokkaus sekä uudistusalan raivaus muutama vuosi ennen uudistushakkuuta vähentävät merkittävästi mahdollisen varhaishoidon tarvetta.
Taimikon varhaishoitotarvetta on seurattava aktiivisesti muutaman ensimmäisen kasvukauden ajan. Laiminlyönnistä aiheutuu vaara, että erityisesti vesasyntyinen lehtipuusto tukahduttaa havupuiden taimet. Pahimmassa tapauksessa metsänuudistamiseen tehty investointi valuu kokonaan hukkaan. Vesakon kasvua hillitään varhaisperkauksella.

# Heinäntorjunta

## Oikein valittu maanmuokkaus vähentää työtä ja kustannuksia

Heinittymistä ja vesoittumista voi ehkäistä jo ennalta käyttämällä kohteelle parhaiten sopivia maanmuokkausmenetelmiä.
Esimerkiksi rehevissä kohteissa äestys lisää heinittymistä ja vesoittumista paljon enemmän kuin mätästys. Mätästys on äestystä kalliimpaa, mutta se vähentää varhaishoidon tarvetta ja antaa varmemmin onnistuneen uudistumistuloksen. Karummilla kohteilla äestyksen avulla saadaan yleensä toivottu tulos. Tarpeetonta maanpinnan rikkomista on aina syytä välttää myös vesiensuojelun vuoksi.

Taimikon varhaishoitoon kuuluvia työlajeja ovat pintakasvillisuuden torjunta, täydennysviljely ja taimikon varhaisperkaus. Taimikon varhaishoito vähentää kasvatettaviin taimiin kohdistuvaa pintakasvillisuuden kilpailua, pienentää tuhoriskiä, nopeuttaa taimien alkukehitystä ja turvaa niiden hyvän kasvuun lähdön. Varhaishoidon tarkoituksena on varmistaa, että uudistaminen onnistuu.

# Heinäntorjunta

## Mekaaninen torjunta

Heinäntorjunnan tarve voidaan todeta maastossa, jos pintakasvillisuus selkeästi häiritsee taimien kasvua. Tällöin kasvit peittyvät pintakasvillisuuden alle. Pintakasvillisuuden kehittyminen voi olla hyvin nopeaa, joten työtarvetta kannattaa suunnitella ennakoivasti.
Mekaanisessa heinäntorjunnassa pintakasvillisuutta poljetaan, taitetaan sivuun tai niitetään taimien ympäriltä vähintään pintakasvillisuuden korkeutta vastaavalta etäisyydeltä. Torjunnan kannalta paras ajankohta on keskikesä, toisaalta taimet erottuvat parhaiten keväällä ja loppusyksystä. Ajankohtaa tärkeämpää on kuitenkin se, että työ yleensä tulee tehdyksi.

# Heinäntorjunta

## Kemiallinen torjunta

Kemiallisen torjunnan voi tehdä maanmuokkauksen yhteydessä tai nuoressa taimikossa. Vaurioiden välttämiseksi kasvatettavat taimet on suojattava tai torjunta tehtävä aikana, jolloin taimet kestävät käsittelyä.
Kasvinsuojeluaineen valmistajan ohjeita on syytä tarkoin noudattaa. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota vesiensuojeluun. Niitä ei käytetä pohjavesialueilla. Vesistöjen ja pienvesien varsille on jätettävä riittävät suojakaistat. Kasvinsuojeluaineiden ammatillinen käyttö edellyttää kasvinsuojelututkinnon suorittamista.

# Heinäntorjunta

## Pintakasvillisuuden torjunta metsitysaloilla

Metsityskohteilla puuntaimet joutuvat monissa tapauksissa kilpailemaan voimakkaan pintakasvillisuuden kanssa, vaikka maanmuokkaus olisi tehty asianmukaisesti. Kilpailu kasvutilasta heikentää voimakkaasti taimien eloonjäämistä. Pintakasvillisuuden torjuntaa tarvitaan valtaosalla kohteista sekä viljelyvuonna että ensimmäisinä vuosina viljelyn jälkeen.
Tehokas pintakasvillisuuden torjunta on erityisen tärkeää peltojen metsityksessä. Tällöin kuusen ja männyn taimien kuolleisuus vähenee ratkaisevasti ja erityisesti koivun pituuskehitys nopeutuu. Kemiallinen heinäntorjunta vähentää rikkakasvien juuristokilpailua tehokkaammin kuin mekaaninen torjunta . Taimien kasvu on torjunta-aineilla käsitellyillä pellonmetsitysaloilla olennaisesti nopeampaa kuin ei käsitellyillä aloilla.
Turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien etuna on, ettei niissä ole rikkakasvien ns. siemenpankkia kuten peltomaassa. Rikkakasveja syntyy siksi alkuvaiheessa niukasti. Suonpohjilla metsitys onnistuu sitä varmemmin, mitä ripeämmin metsitys tehdään turpeennoston päätyttyä. Tällöin pintakasvillisuus ei ole ehtinyt runsastua. Jos metsitys viivästyy, mätästys ja puiden kanssa kilpailevan pintakasvillisuuden torjunta ovat tarpeen.

Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti.

Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Heinäntorjunta

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti. 

Kasvutilaa taimikonhoidolla Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin. Järeytyminen auttaa kestämään lumen ja tuulen aiheuttamia rasituksia. Havupuiden laadun säilyttämiseksi poistetaan latvusten piiskausvaurioita aiheuttavat lehtipuut. Taimikonharvennuksella ei ole juurikaan vaikutusta puiden pituuskasvuun, jos taimikko ei ole kärsinyt varjostuksesta ja kilpailusta muun kasvillisuuden kanssa. Lehtipuiden varjostamat kuuset lähtevät yleensä muutaman vuoden jälkeen nopeaan kasvuun haittaavan varjostuksen poistuttua. Männyt kärsivät enemmän varjostuksesta, ja niiden elpyminen on epävarmempaa.

# Taimikonharvennuksen suunnittelu 

## Kasvutilaa taimikonhoidolla

Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin. Järeytyminen auttaa kestämään lumen ja tuulen aiheuttamia rasituksia. Havupuiden laadun säilyttämiseksi poistetaan latvusten piiskausvaurioita aiheuttavat lehtipuut.
Taimikonharvennuksella ei ole juurikaan vaikutusta puiden pituuskasvuun, jos taimikko ei ole kärsinyt varjostuksesta ja kilpailusta muun kasvillisuuden kanssa. Lehtipuiden varjostamat kuuset lähtevät yleensä muutaman vuoden jälkeen nopeaan kasvuun haittaavan varjostuksen poistuttua. Männyt kärsivät enemmän varjostuksesta, ja niiden elpyminen on epävarmempaa.

Taimikonharvennuksen tavoitteena on taimikon tiheyden ja puulajisuhteiden säätelyllä turvata jäävän puuston kasvatusedellytykset.

Taimikonharvennus

Taimikonharvennuksen tavoitteena on taimikon tiheyden ja puulajisuhteiden säätelyllä turvata jäävän puuston kasvatusedellytykset. 

Taimikonharvennuksen suunnittelu 

Taimikonhoidon suunnittelussa huomioidaan:&nbsp;• toimenpiteen tarpeellisuus ja ajoitus• luonnonhoidon toteutus kuten tiheiköt ja monipuolisen lehtipuuston varmistaminen • tuhoriskit: hirvieläin-, juurikääpä- sekä lumituhoriski&nbsp;• metsänomistajan tavoitteet.

**Taimikonhoidon suunnittelussa huomioidaan:** • toimenpiteen tarpeellisuus ja ajoitus• luonnonhoidon toteutus kuten tiheiköt ja monipuolisen lehtipuuston varmistaminen • tuhoriskit: hirvieläin-, juurikääpä- sekä lumituhoriski • metsänomistajan tavoitteet.

# Laadunhallinta taimikonhoidossa

##  [Taimikonhoidon laatukriteerit metsänhoidon suosituksissa](/fi/node/3667)

Table
| Kriteeri | Laadun kuvaus |
| --- | --- |
| Taimikonhoidon suunnittelu | Taimikonhoidon suunnittelu |
| Taimikonhoito on tehty oikea-aikaisesti | • Toimenpide on ajoitettu metsänhoidon suositusten mukaisesti.• Varhaisperkaus yleensä 4-5 vuotta uudistamisesta, pohjoisemmassa ja karummilla kankailla hieman myöhemmin.• Taimikonharvennus yleensä 10-12 vuotta uudistamisesta, pohjoisemmassa ja karummilla kankailla hieman myöhemmin.Katso tarkemmin: varhaisperkaus ja taimikonharvennus. |
| Valittu taimikonhoitomenetelmä on kohteelle soveltuva | • Kohteelle on suunniteltu oikea taimikonhoitotoimenpide, varhaisperkaus voi joillain kohteilla jäädä välistä.  |
| Luonnonhoito on huomioitu ja ohjeistettu | • Taimikonhoidon toteuttajille on ohjeistettu kohteella huomioitava luonnonhoito tarvittavilla kartoilla yms. |
| Työnjälki varhaisperkaus | Työnjälki varhaisperkaus |
| Kasvatettavien taimien kasvuedellytykset on varmistettu | • Kasvatettavien taimien ympärystö on raivattu kilpailevasta kasvustosta, eritoten lehtipuuvesakosta, 1 m säteeltä kasvatettavista taimista.Katso tarkemmin: varhaisperkaus kuusivaltainen taimikko ja varhaisperkaus mäntyvaltainen taimikko. |
| Puulajikirjon säilymisestä, sekapuustoisuudesta ja lehtipuusekoituksesta halutussa määrin on huolehdittu | • Raivauksessa on säästetty kasvatettavaksi aiottua lehtipuustoa, huolehtien puuston pituusjakauman tasaisuudesta tai jättäen kasvatettavaa puustoa lyhyempiä lehtipuita.• Puulajikirjoa on ylläpidetty eli kaikkia kohteella olevia puulajeja löytyy myös raivauksen jälkeen. |
| Puustotuhoriskit on huomioitu | • Havupuustoa ei ole raivattu sulan maan kaudella, kun vrk keskilämpötila on yli +5 astetta ja ollaan juurikäävän riskialueella. • Hirvieläintuhoriskialueella varhaisperkaus tehdään ajoissa, jo 1 m pituudessa, ja säästetään hirvieläinten jo syömiä taimia kasvatettavien lisäksi. |
| Työnjälki taimikonharvennus | Työnjälki taimikonharvennus |
| Kasvatettava puuston määrä, laatu ja tilajakauma on hyvä | • Taimikontiheys ja puulajivalinta on tehty suosituksen mukaan. Taimikonharvennuksen ajankohta ja tavoitetiheydet.• Kasvatettavat taimet ovat pääsääntöisesti yli 1 m päässä toisistaan. • Huonolaatuiset ja etukasvuiset puut on raivattu. |
| Puulajikirjon säilymisestä, sekapuustoisuudesta ja lehtipuusekoituksesta halutussa määrin on huolehdittu | • Lehtipuuosuus on tavoitteen mukainen.• Sekapuustoisuus on tavoitteen mukainen.• Puulajikirjoa on ylläpidetty eli kaikkia kohteella olevia puulajeja löytyy myös raivauksen jälkeen. |
| Puustotuhoriskit on huomioitu | • Havupuustoa ei ole raivattu  sulan maan kaudella, kun vrk keskilämpötila on yli +5 astetta, ja ollaan juurikäävän riskialueella.• Korkean hirvieläintuhoriskin alueella taimikonharvennus tehdään vasta 5 m puustoon ja säästetään hirvieläinten jo syömiä taimia kasvatettavien lisäksi. |
| Luonnonhoidon toteutus | Luonnonhoidon toteutus |
| Tärkeät luontokohteet ja erityiset lajiesiintymät on turvattu | • Monimuotoisuudelle tärkeät luontokohteet sekä erityiset lajiesiintymät on turvattu. |
| Vaikeakulkuiset ja puuntuotannollisesti vähäarvoiset kohteet on kierretty | • Kohtia, joilla puuston kasvu ei vastaa tavoitteita tai maasto/ alue on vaikea kulkuinen, ettei sen raivaamisella saavuteta tavoiteltua hyötyä, voidaan jättää raivaamatta. Näitä voidaan hyödyntää tiheikköinä. |
|  Suojatiheikköjä on jätetty | • Suojatiheikköjä on jätetty. Niitä voi sijoittaa eritoten lahopuiden, tekopökkelöiden tai muuten säästettävien kohtien yhteyteen tai vähäarvoisempiin kohtiin. |
| Suoja- ja vaihettumisvyöhykkeitä ei ole raivattu | • Vesien varsille on jätetty suojavyöhykkeet• Soiden reunoille on jätetty vaihettumisvyöhykkeet.  • Monimuotoisuutta on edistetty pellon reunavyöhykkeellä mahdollisuuksien mukaan. |

Taimikonhoidossa varmistetaan kasvatettavien taimien kehitys ja järeytyminen vähentämällä puiden välistä kilpailua. Taimikonhoidon oikea ajoitus ja kasvatettavan puuston sopiva tiheys takaavat kustannustehokkaan ja laadukkaan lopputuloksen.
Taimikoihin on suositeltavaa säästää jo varhaisperkauksessa eri puulajeja, jotta puulajien monipuolisuutta voidaan varmistaa taimikonharvennusvaiheessa. Taimikonharvennuksessa valitaan lopullinen kasvatustiheys ja puulajisuhteet. Taimikonhoitokertoja tulee eri määrä erilaisille kohteille - tyypillisesti 1-3 kertaa ennen ensiharvennusta.

Metsänhoitotöiden laadunhallinta

Taimikon varhaisperkaus

Taimikonhoidossa varmistetaan kasvatettavien taimien kehitys ja järeytyminen vähentämällä puiden välistä kilpailua. Taimikonhoidon oikea ajoitus ja kasvatettavan puuston sopiva tiheys takaavat kustannustehokkaan ja laadukkaan lopputuloksen. Taimikoihin on suositeltavaa säästää jo varhaisperkauksessa eri puulajeja, jotta puulajien monipuolisuutta voidaan varmistaa taimikonharvennusvaiheessa. Taimikonharvennuksessa valitaan lopullinen kasvatustiheys ja puulajisuhteet. Taimikonhoitokertoja tulee eri määrä erilaisille kohteille - tyypillisesti 1-3 kertaa ennen ensiharvennusta. 

Laadunhallinta taimikonhoidossa

Täydennysistutus kallista Täydennysistutus&nbsp;voi&nbsp;olla&nbsp;tarpeen,&nbsp;jos&nbsp;huomattava&nbsp;määrä&nbsp;taimista&nbsp;on&nbsp;tuhoutunut&nbsp;tai&nbsp;uudistusala&nbsp;on taimettunut hyvin epätasaisesti. Täydennysistutus on kallis toimenpide. Taloudellisinta se on tuoreeseen muokkausjälkeen ja rajatulle alueelle&nbsp;tehtynä. Kuva: © Sami Karppinen.

Täydennysistutus voi olla tarpeen, jos taimia on huomattavasti tuhoutunut tai uudistusala on taimettunut epätasaisesti. Täydennysistutus tehdään kookkailla taimilla avoimeen muokkausjälkeen.

Täydennysistutusta voidaan käyttää liian harvan taimikon saattamiseksi riittävään kasvatustiheyteen. Taimimäärä ja mahdollinen täydennysistutustarve on syytä määrittää inventoimalla istutustaimikot heti ensimmäisen kasvukauden jälkeen sekä kylvetyt ja luontaisesti uudistetut alat kolmannen kasvukauden jälkeen.

# Täydennysistutus

## Täydennysistutus kallista

Täydennysistutus voi olla tarpeen, jos huomattava määrä taimista on tuhoutunut tai uudistusala on taimettunut hyvin epätasaisesti. Täydennysistutus on kallis toimenpide. Taloudellisinta se on tuoreeseen muokkausjälkeen ja rajatulle alueelle tehtynä.

# Täydennysistutus

## Uusintaviljelyn tarpeen määrittely

Uusintaviljelyä tulee harkita, jos kehityskelpoisten taimien määrä on selvästi alhaisempi kuin lakisääteinen vähimmäisvaatimus. Havupuuvaltaisten taimikoiden lakisääteinen vähimmäistiheys on 1 500 tainta hehtaarilla, pohjoisessa Suomessa 1 200 tainta hehtaarilla, ja lehtipuuvaltaisten taimikoiden 1 100 tainta hehtaarilla. Uudistusalalle on saatava vähintään 50 cm:n pituinen taimikko, eteläisessä Suomessa 10 vuoden, keskisessä Suomessa 15 vuoden ja pohjoisessa Suomessa 20 vuoden kuluessa uudistushakkuusta.
Hieskoivu on kasvatuskelpoinen puulaji turvemailla, kangasmaiden soistuneissa osissa ja tiiviillä savi- tai hiesuvaltaisilla mailla. Muilla kasvupaikoilla hieskoivua voi olla taimikon täydentävänä puulajina pohjoisen Suomen alueella enintään 50 % ja muualla Suomessa enintään 20 % hyväksyttävistä taimista.

Taimikon tasaisen kehityksen varmistamiseksi täydennysistutus on syytä tehdä kookkailla taimilla. Taimet tulee istuttaa avoimeen maanmuokkausjälkeen, jossa pintakasvillisuus ei välittömästi haittaa taimien kehitystä. Täydennysistutuksen onnistumisen edellytykset ja taloudellinen kannattavuus heikkenevät jo muutamassa vuodessa uudistamisesta.

# Täydennysistutus

## Uusintaviljelyn tarpeen määrittely

### Metsälain mukaiset määräajat taimikon syntymiselle ja taimien vähimmäismäärät.

##  [Uudistamisvelvoitteen täyttyminen ](/fi/node/891)

Table
|   | Aika hakkuun päättymisestä, enintään vuotta | Havupuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha | Lehtipuuvaltaiset, taimia vähintään kpl/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Eteläinen Suomi | 10 | 1 500 | 1 100 |
| Keskinen Suomi | 15 | 1 500 | 1 100 |
| Pohjoinen Suomi | 20 | 1 200 | 1 100 |
| Suojametsäalue | 25 | 1 200 | 1 100 |
Uudistamisvelvoitteen edellyttämät taimimäärät alueittain.

# Täydennysistutus

## Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut turvemaat

Metsälain mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi. Niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset turvemaat voidaan jättää ilman aktiivisia toimenpiteitä ennallistumaan.
Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Tämä edellyttää kuitenkin aktiivisia ennallistamistoimenpiteitä ja Suomen metsäkeskuksen hyväksymän ennallistamissuunnitelman. Turvemaiden ennallistamistoimenpiteisiin sisältyy haihduttavan puuston poistoa ja luontaisen vesitalouden palauttamista ojia tukkimalla.
Taloudelliset edellytykset sille, että heikkotuottoiselta ojitetulta turvemaalta on perusteltua korjata puut:

- hakkuukertymä on yli 20 m³/ha (ainespuu) tai yli 30 m³/ha (aines+energiapuu)
- edellä mainitulla vähimmäiskertymillä leimikon koko vähintään 5 ha, 40 m³/ha kertymällä 3 ha
- rungon keskikoko on hakkuukertymästä riippuen vähintään 20–60 litraa.

Metsälaki ei aseta rajoitetta sille, milloin metsän uudistushakkuu voidaan tehdä. Metsälaki kuitenkin velvoittaa, että metsä uudistetaan uudistushakkuun jälkeen. Velvoite täyttyy, kun määräaikaan mennessä (taulukko) uudistusalalla on ainakin vähimmäismäärä keskipituudeltaan vähintään 50 cm:n mittaisia kasvatuskelpoisia taimia.

Täydennysistutus

Täydennysistutusta voidaan käyttää liian harvan taimikon saattamiseksi riittävään kasvatustiheyteen. Taimimäärä ja mahdollinen täydennysistutustarve on syytä määrittää inventoimalla istutustaimikot heti ensimmäisen kasvukauden jälkeen sekä kylvetyt ja luontaisesti uudistetut alat kolmannen kasvukauden jälkeen. 

Valtakunnallinen luonnonhoidon laadun seuranta Valtakunnallisessa luonnonhoidon laadun arvioinnissa tarkastetaan: luontokohteiden säilyminen säästöpuiden määrä ja lahopuiden säilyminen vesiensuojelutoimenpiteiden käyttö maasto- ja puustovauriot metsänhoidollisten ratkaisujen laatu energiapuun korjuun laatu maisemanhoidon laatu kulttuuriperintö- ja virkistyskohteiden säilyminen. Vuonna 2018 valtakunnallisessa luonnonhoidon laadunarvioinnissa kerättiin tietoa 349 leimikosta ja 1374 hehtaarin pinta-alalta. Arvioinnin tulokset kertoivat esimerkiksi, että hakkuiden läheisyydessä sijainneissa metsälain 10 §:n erityisen tärkeissä elinympäristöissä (74 kpl) ominaisuudet olivat säilyneet täysin ennallaan 85 prosentilla ja lähes ennallaan 11 prosentilla kohteista. PEFC-sertifioinnin mukaisia eläviä säästöpuita oli jätetty keskimäärin 13,5 kappaletta hehtaarille. Tarkastustulosten perusteella arvioija määrittää kohteelle luonnonhoidon toteutumisen kokonaisarvion. Alla olevassa kuvassa on yksityismetsien hakkuiden luontolaadun aikasarja vuosilta 1998–2014. Vuoden 2010 jälkeen erinomaisiksi luokiteltujen kohteiden määrä on vähentynyt vuosittain. Tähän vaikuttavat säästöpuuston laadun ja vesiensuojelun toteutuksen saamat arviot. Luonnonhoidon laadunarvioinnin tuloksia 1998–2014. Kuva: © Suomen metsäkeskus ja Tapio Oy.

# Laadunseuranta luonnonhoidossa

## Valtakunnallinen luonnonhoidon laadun seuranta

Valtakunnallisessa luonnonhoidon laadun arvioinnissa tarkastetaan:
- luontokohteiden säilyminen
- säästöpuiden määrä ja lahopuiden säilyminen
- vesiensuojelutoimenpiteiden käyttö
- maasto- ja puustovauriot
- metsänhoidollisten ratkaisujen laatu
- energiapuun korjuun laatu
- maisemanhoidon laatu
- kulttuuriperintö- ja virkistyskohteiden säilyminen.
Vuonna 2018 valtakunnallisessa luonnonhoidon laadunarvioinnissa kerättiin tietoa 349 leimikosta ja 1374 hehtaarin pinta-alalta. Arvioinnin tulokset kertoivat esimerkiksi, että hakkuiden läheisyydessä sijainneissa metsälain 10 §:n erityisen tärkeissä elinympäristöissä (74 kpl) ominaisuudet olivat säilyneet täysin ennallaan 85 prosentilla ja lähes ennallaan 11 prosentilla kohteista. PEFC-sertifioinnin mukaisia eläviä säästöpuita oli jätetty keskimäärin 13,5 kappaletta hehtaarille.

Tarkastustulosten perusteella arvioija määrittää kohteelle luonnonhoidon toteutumisen kokonaisarvion. Alla olevassa kuvassa on yksityismetsien hakkuiden luontolaadun aikasarja vuosilta 1998–2014. Vuoden 2010 jälkeen erinomaisiksi luokiteltujen kohteiden määrä on vähentynyt vuosittain. Tähän vaikuttavat säästöpuuston laadun ja vesiensuojelun toteutuksen saamat arviot.

Suomen metsäkeskus arvioi luontolaadun tarkastuksilla valtakunnallisesti luonnonhoidon laatua yksityismetsien metsänhoito- ja hakkuukohteilla. Myös yksityiset metsätoimijat seuraavat metsän- ja luonnonhoidon laatua omilla työmaillaan saadakseen tietoa esimerkiksi sertifioinnin vaatimusten ja yrityksen omien ympäristöohjeiden todentamista varten.

Metsänhoidon laadunhallinta

Suomen metsäkeskus arvioi luontolaadun tarkastuksilla valtakunnallisesti luonnonhoidon laatua yksityismetsien metsänhoito- ja hakkuukohteilla. Myös yksityiset metsätoimijat seuraavat metsän- ja luonnonhoidon laatua omilla työmaillaan saadakseen tietoa esimerkiksi sertifioinnin vaatimusten ja yrityksen omien ympäristöohjeiden todentamista varten. 

Laadunseuranta luonnonhoidossa

Monimuotoisuus Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla. Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.&nbsp;Hotanen, J.-P., Kokko, A., Mäkelä, K. 2018. Metsäojitetut suot. Teoksessa: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Osa I – tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/ 2018: 156–161.Ojanen, P., Aapala, K., Hotanen, J-P. &amp;amp; ym. (2020). Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto. Suo, 71(2), 93-114. Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella. Vaikutukset vesiin Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina. Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä Finér, L., Lepistö, A., Karlsson, K. &amp;amp; ym. 2020. Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus 2020, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.Nieminen, M., Sarkkola, S., Haahti, K., Sallantaus, T., Koskinen, M., Ojanen, P. 2020. Metsäojitettujen soiden typpi- ja fosforikuormitus Suomessa. Suo 71(1): 1–13.. Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski. Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja. Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri. Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta. Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus. Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä Tuukkanen, T., Marttila, H., Kløve, B. 2014. Effect of soil properties on peat erosion and suspended sediment delivery in peat extraction sites. Water Resources Research 50, 3523-3535.. Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle. Esimerkki kunnostetusta ojasta, johon on kulkeutunut ja kasaantunut hienoainesta yläpuolisista ojista haitallisen eroosion seurauksena. Kuva: © Tiina Ronkainen. Ravinnekuormitus vesistöhaittana Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta. Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta. Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Monimuotoisuus

Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Vaikutukset vesiin

Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä .
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana

Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.

Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen [huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a05acfe7056244af89a58776ce5cbd52) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä . Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Ravinnekuormitus vesistöhaittana

Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään

Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

Ojien kunnostus

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa.  Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

METSO-kohteiksi sopivat monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Maanmuokkaus - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Tammen uudistaminen ja kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Taimikon varhaishoito

Heinäntorjunta

Taimikonharvennuksen suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laadunhallinta taimikonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Täydennysistutus

Laadunseuranta luonnonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojien kunnostus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko