Maanmuokkaus
Äestys
Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.
Äestyksen toteutus
Äestyksessä paljastetaan kivennäismaata 60–80 cm leveydeltä. Muokkausjäljen syvyys riippuu siitä, uudistetaanko metsä luontaisesti, kylvämällä vai istuttamalla. Äesvakojen sopiva väli on noin kaksi metriä.
Vesi valuu äestysvaoissa rankkasateiden yhteydessä, joten eroosion vähentämiseksi vaot suositellaan tehtäväksi korkeuskäyriä mukaillen. Äestysjälkeen on varsinkin rinteissä hyvä tehdä katkoja pintavesien valumisen hidastamiseksi.
Laikutus
Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.
Laikutus kylvöä ja luontaista uudistamista varten
Kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla kivennäismaa paljastetaan laikuittain poistamalla pääosa humuskerroksesta maan pinnalta. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Laikkuja tulee tehdä 4 000–5 000 kappaletta hehtaarille riittävän taimitiheyden saavuttamiseksi.
Turvemailla poistetaan elävä sammalkasvusto ja raakahumuskerros. Laikuissa paljastetaan taimettumisen kannalta hyvä, kesälläkin kosteana säilyvä turvepinta. Laikutusta voi tehdä keskinkertaisesti tai vähän maatuneessa puu- tai rahkaturpeessa, jos peruskuivatus on kunnossa.
Laikutus istutusta varten
Istutuskohteilla laikutus sopii maanmuokkausmenetelmänä samoille kohteille kuin äestys. Kaivinkoneella tehtävä laikutus sopii äestystä paremmin kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville kohteille. Menetelmä ei sovi turvemaille muokattaessa istutusta varten.
Istutusta varten tehtävässä laikutuksessa humus poistetaan kivennäismaan pintaa myöten, niin että puhdas humuksesta vapaa kivennäismaa paljastuu. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Istutuskohta on keskellä laikkua. Laikkuja tehdään vähintään istutustiheyttä vastaava määrä.
Laikkumätästys
Laikkumätästys sopii keskikarkeille ja hienojakoisille kivennäismaille sekä ojitetuille turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa.
Laikkumätästyksen toteutus
Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.
Kääntömätästys
Kääntömätästys sopii keskikarkeille kivennäismaille ja turvemaille. Se tuottaa laakeita ja hieman kuopan reunan yläpuolelle yltäviä kivennäismaa- tai turvepintoja. Vesitalouden on oltava kunnossa kohteilla, joissa käytetään kääntömätästystä.
Kääntömätästyksen toteutus
Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.
Jatkuvatoiminen laikkumätästys
Jatkuvatoimisessa laikkumätästyksessä uudistusalan maanmuokkaus tapahtuu automaattisesti muokkauskoneen liikkuessa. Mätästys on moninkertaisesti tuottavampaa verrattuna kaivinkoneella tehtyyn mätästykseen. Muokkausta saadaan tehtyä useita hehtaareita päivässä.
Jatkuvatoiminen mätästys on sitä kustannustehokkaampaa, mitä suurempi uudistusala on. Pienet työmaat ovat tuottavuuden kannalta soveliaampia kaivurimuokkaukseen. Kasvupaikan vesitalouteen jatkuvatoimisella mätästyksellä ei voi vaikuttaa toisin kuin kaivurimuokkauksessa.
Jatkuvatoiminen mätästys soveltuu erityisesti vähäkivisiin, maastoltaan tasaisiin ja ohuthumuksisiin kivennäismaakohteisiin. [Lähdeviite16] Työmaan kivisissä osissa muokkauspää säädetään tekemään laikkuja. Tuoreet hakkuutähteet haittaavat laadukkaan muokkausjäljen toteutusta kuten muissakin muokkaustyyleissä, joten muokkaus tehdään vasta, kun hakkuutähteet on korjattu pois tai kuivuneet kunnolla. Huomioitavaa on, että hakkuutähteiden kuivumisen odottaminen todennäköisesti viivästyttää uudistamista.
Naveromätästys
Naveromätästys on sopiva muokkausmenetelmä hienojakoisilla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja viljavilla turvemailla, joilla turve on puu- ja saraturvetta. Naveromätästyksen käytön edellytys on, että turvemailla peruskuivatus on kunnossa ja kivennäismailla on vain lievää kuivatustarvetta.
Naveromätästyksen toteutus
Naveroiden tehtävänä on ohjata pintavesiä sekä tarjota maa-ainesta mättäiden tekemiseen. Tarkoituksena ei ole kuivattaa aluetta eikä laskea pohjaveden pintaa. Menetelmää käytetään usein täydentävänä maanmuokkausmenetelmänä esimerkiksi uudistusaloilla, joissa vain osa alueesta on veden vaivaamaa tai joissa tehdään samalla kunnostusojitus. Menetelmä sopii hyvin myös kivisille viljaville kivennäismaille, joilla laikkumätästys ei onnistu.
Eroosioriskin vuoksi suositellaan, ettei naveroita kaiveta rinteen suuntaisesti. Vesiensuojelusta huolehditaan kaivukatkoilla ja tarvittaessa lietekuopilla. Vesiensuojelun kannalta on tärkeää, että naveroita käytetään vain niissä uudistusalan osissa, joissa se on välttämätöntä.
Ojitusmätästys
Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.
Ojitusmätästyksen toteutus
Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.
Ojitusmätästys on verrattavissa kunnostusojitukseen, joten siinä on suositeltavaa soveltaa samoja vesiensuojelumenetelmiä kuin kunnostusojituksessa.
Säätöauraus
Säätöauraus soveltuu Pohjois-Suomen soistuneille, tiiviille sekä paksukunttaisille maille.
Säätöaurauksen toteutus
Säätöaurauksessa voidaan säätää muokkausjäljen syvyyttä ja leveyttä sekä jättää muokkauskatkoja. Kivennäismaiden aurauksissa suositellaan, että aurausvaon keskisyvyys olisi alle 25 cm.
Aurausvakoja ei ole suositeltavaa ulottaa vesistöihin eikä ojiin, vaan niihin tulisi jättää suojakaistat ja käyttää pintavalutusta. Rinnemailla on hyvä jättää muokkauskatkoja ja valita ajosuunta viistosti rinteen kaltevuuteen nähden.
Metsäsertifioinnin vaatimukset toimittaessa pohjavesialueilla (FSC ja PEFC)
Metsäsertifioinnit (FSC ja PEFC) asettavat vaatimuksia toimittaessa pohjavesialueilla.
FSC-sertifiointi
FSC-kriteeristön mukaan metsänomistajan tulee olla tietoinen alueellisen viranomaisen määrittämistä pohjavesialueista (luokat I ja II) ja merkitä ne metsäsuunnitelmiin. Metsänomistajan tulee turvata pohjavesien laadun säilyminen pidättäytymällä tärkeillä pohjavesialueilla (I ja II luokka) kunnostus- ja täydennysojituksista, lannoituksista, kemiallisten torjunta-aineiden käytöstä, kantojen korjuusta sekä kulotuksista. Kulotuksia voidaan kuitenkin toteuttaa, mikäli siihen on ympäristöviranomaisen lupa. Metsänomistajan tulee varmistua, ettei polttoaine- ja öljysäiliöitä, muita kemikaaleja ja ongelmajätteitä ole varastoitu edes väliaikaisesti pohjavesialueille tai kohteille, joissa on onnettomuuden sattuessa pintavesien välitön pilaantumisriski.
PEFC-sertifiointi
PEFC-kriteeristön mukaan pohjavesien laatu turvataan metsätalouden toimenpiteissä. Vedenhankintaa varten tärkeillä (luokka I) pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita, korjata kantoja eikä käytetä lannoitteita. Turvemaiden tuhkalannoitus on kuitenkin sallittua. Vedenhankintaan soveltuvilla (luokka II) pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden käytöllä ei tarkoiteta taimitarhoilla tukkimiehentäin torjunta-aineella käsiteltyjen taimien istutusta pohjavesialueella eikä kantokäsittelyaineiden levitystä, kun levityksessä noudatetaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kasvinsuojelurekisterissä antamia ohjeita ja rajoituksia.
Metsäsertifioinnin vaatimukset toimittaessa vesistöjen suojakaistoilla (FSC ja PEFC)
Metsäsertifioinnit (FSC ja PEFC) asettavat vaatimuksia toimittaessa vesistöjen suojakaistoilla.
FSC-sertifiointi
FSC-standardi edellyttää aina suojavyöhykkeiden käyttöä ojituksen, maanmuokkauksen, lannoituksen ja hakkuiden yhteydessä. Vesistöjen suojavyöhykkeen leveys arvioidaan tapauskohtaisesti maaston pinnanmuotojen ja maalajin perusteella. Suojavyöhykkeen tulee olla vähintään 10 m lampien ja järvien rannoilla, 15 m puroilla, joilla ja merenrannoilla, sekä 30 m fladoilla ja kluuvijärvillä. Suojavyöhykkeillä ei saa ajaa koneilla, eikä niillä tehdä hakkuita, maanmuokkausta, ojitusta tai kantojen korjuuta. Lannoituksen kohdalla noudatetaan edellä mainittua leveämpiä suojavyöhykkeitä. Vesistöjen suoja-alueet voidaan laskea standardin erityishakkuukohteisiin.
PEFC-sertifiointi
PEFC-kriteerien mukaan vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta. Kriteeri edellyttää, että vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus ja pienpuusto. Suojakaistan leveys on rannan kasvillisuus ja maaston muoto huomioon ottaen vähintään 5-10 metriä. Suojakaistalla ei tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta eikä kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään. Suojakaistalta voidaan poimia muuta puustoa kuin kriteeristössä mainittuja säästö- ja lahopuita siten, että kaistalla olevaa pensaskerrosta ja pienikokoista puustoa säilytetään, jolloin se voi toimia myös riistatiheikköinä.
Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa
Koko Suomen rannikkoalueilla esiintyy rikkipitoisia maakerroksia, joita kutsutaan happamiksi sulfaattimaiksi eli alunamaiksi. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita. Näistä kohteista voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.
Suometsän kuivatuksessa, maanmuokkauksessa ja kantojen nostossa happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla on suuri riski lisätä rikkipitoisten maakerrosten hapettumista. Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia happamilla sulfaattimailla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Happamien maiden riskikohteet
Happamuusriskin kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla esiintyvät rikkipitoiset maakerrostumat, jotka hapen kanssa kosketuksiin joutuessaan muodostavat happoa. Happamilla sulfaattimailla pohjamaa on tavallisimmin savea, hiesua tai liejua, toisinaan myös hienoa hietaa tai liejua.
- Sulfaattimaat sijaitsevat Itämeren rannikkoalueella, pääasiassa Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Perämeren pohjukassa. Näitä voit tarkastella GTK:n karttapalvelussa(ulkoinen linkki). Etelä-Suomen happamista maista pääosa sijaitsee rannikkoalueella lieju- ja savimailla. Esiintymiä paljastuu yleisesti vesijättömailla mereen laskevien jokien suistoissa. Keski- ja Itä-Suomessa voi törmätä sulfidien hapettumisesta aiheutuvaan happamoitumiseen turvemaiden ojituksissa rikkipitoisen kallioperän, kuten mustaliuskeen, esiintymisalueilla.
- Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä.
Happamien sulfaattimaiden riskikohteilla on mahdollista tarkastella maastossa tehtävän pikatestin avulla maaperän happamuuspotentiaalia [Lähdeviite17].
Vesistökuormitus on voimakasta
Sateiden alueelta huuhtoma rikkihappo happamoittaa vesistöjä. Lisäksi happamoitumisen seurauksena maaperästä voi liueta metalleja ja ne voivat kulkeutua valumana vesistöihin. Kuormitus on erityisen voimakasta kuivien kausien jälkeisinä ylivalumakausina. Happamuus ja metallit ovat haitallisia vesieliöstölle ja haittojen näkyvin seuraus on pahimmillaan kalojen massakuolemat.
Sulfidikerros pysyy pohjaveden pinnan alapuolella kemiallisesti vakaana ja pH-arvoltaan lähes neutraalina. Jos veden pinta alenee, sulfidit reagoivat hapen kanssa ja syntyy näkyviä rautasaostumia ja rikkihappoa. Silloin maan happamuus laskee jopa alle 3,5 pH-yksikön. Rikkihappo liuottaa maaperästä metalleja myrkyllisinä määrinä ja aiheuttaa näin vakavan uhan alapuolisille vesistöille ja niiden eliöstölle, virkistyskäytölle ja veden käyttökelpoisuudelle.
Ojien kunnostus ja maanmuokkaus happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla on erityisen tärkeää harkita ojien kunnostamisen tarve ja miettiä sille vaihtoehtoja. Jos ojat on kunnostettava, on tärkeintä pitää kuivatussyvyys mahdollisimman maltillisena, niin että sulfidikerrokset eivät pääse hapettumaan.
Happamilla sulfaattimailla toimittaessa voi estää ympäristövahinkoja, jos kaivaa ojat korkeintaan alkuperäiseen kaivusyvyyteen. Mikäli sulfidikerroksia on alle metrin syvyydessä, on ojitusta hyvin vaikea toteuttaa ilman, että merkittävää kuormitusta syntyy. Tällöin paras ratkaisu voi olla jättää ojien kunnostus kokonaan tekemättä.
Jos vanhat ojat on kaivettu sulfidikerrokseen asti, on parempi ratkaisu kaivaa uusia matalia täydennysojia kuin perata vanhoja. Happamat sulfaattimaat tulevat kuivatusojien ojitussyvyydellä vastaan yleensä ohutturpeisilla suoalueilla, joilla puuntuotannon edellytykset voisivat olla vesi- ja ravinnetalouden kannalta hyvät. Puuston juuristoon voi syntyä vaurioita, jos juuriston ympärillä oleva vesi muuttuu hyvin happamaksi.
Jos happamia sulfaattimaita esiintyy ojitussyvyydellä, niin suositeltavaa on
- välttää kuivatussyvyyden lisäämistä tai pidättäytyä ojien kunnostamisesta kokonaan
- suunnitella perattavat kuivatusojat kaivettavaksi enintään vanhojen uudisojien pohjien syvyyteen ja täydennysojia ei tehdä
- arvioida voitaisiinko tuhkalannoituksella parantaa puuston kasvua (neulasanalyysi) ja samalla kuivatusta.
Jos happamia sulfaattimaita esiintyy ojitussyvyyttä syvemmällä, niin suositeltavaa on
- toteuttaa happamuushaittojen torjuntatoimenpiteet ja hoito esimerkiksi pohja- ja putkipatoratkaisuilla, jolloin pohjaveden pinnan taso säilyy, minkä ansiosta sulfaattimaa ei hapetu
- pohja- tai putkipatoratkaisut sekä mahdollisesti myös kalkkirouhepatojen käyttö voivat vähentää kuivatuksesta aiheutuvia ongelmia.
Happamille sulfaattimaille erityisesti soveltuvia vesiensuojelutoimenpiteitä ovat
- sarkaojien perkaus- ja kaivukatkot sekä
- kokooja- ja laskuojien pienimuotoiset pintavalutuskentät, perkauskatkot ja kaksitasouomat.
Syviä vesiensuojelurakenteita, kuten laskeutusaltaita tai lietekuoppia, ei suositella, koska ne ulottuvat helposti sulfidipitoisiin maakerrostumiin. Happamilla sulfaattimailla vesiensuojeluratkaisuina voidaan hyödyntää kaivu- ja perkauskatkoja, pohja- ja putkipatoja, sekä pintavalutuskenttiä [Lähdeviite18].
Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa metsätaloustoimista on vähän. Happamia sulfaattimaita koskevat varovaisuusperiaatteet, kaivuiden välttäminen ja minimointi, ovat lähtökohtaisesti suositeltavia toimittaessa mustaliuskealueilla.
Vesien laadun turvaaminen maanmuokkauksessa
Muokkausmenetelmän oikealla valinnalla ja kohdentamisella vähennetään kiintoaineen irtoamista ja ravinteiden kulkeutumista pois muokkausalueelta. Kullekin uudistusalalle tai sen osalle valitaan metsänuudistamisen kannalta riittävän tehokas mutta kuitenkin mahdollisimman vähän maan pintakerroksia muuttava muokkausmenetelmä.
Maanpinnan muodot huomioitava
Vaihtelevat maanpinnan muodot uudistusalalla tulee huomioida maanmuokkausmenetelmää valittaessa. Samalla uudistusalalla voi olla sekä kuivaa ja karkeaa maalajia että hienojakoisia ja vesitalouden järjestelyjä vaativia alueita. Muokkauskaluston valinnalla ja kuljettajan ammattitaidolla vaihtaa muokkausmenetelmästä toiseen voidaan vaikuttaa myös vesiensuojelun kannalta hyvään lopputulokseen. Vaihtelevat maanpinnan muodot vaikuttavat myös vesistöjen varrelle jätettävän suojakaistan leveyteen.
Vesiensuojelutoimet mitoitetaan käsittelyalan koon, maalajin sekä alueelle valuvan veden määrän mukaan.
Suojakaistat maanmuokkauksessa
Vesistöjen ja pienvesien varsille jätetään yhtenäinen suojakaista, jolla maanpinta säilytetään rikkoutumattomana puunkorjuussa . Suojakaista rajataan vaihtelevan levyiseksi hyödyntäen maaston, puuston ja kasvillisuuden luonnollisia vaihettumiskohtia.
Mikäli hakkuualue sijaitsee sertifioidulla alueella, on noudatettava sertifioinnin vaatimuksia. Suojakaistan leveys:
PEFC™-sertifiointi
- vähintään 5–10 m rannan kasvillisuus ja maaston muoto huomioon ottaen.
FSC®-sertifiointi
- kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 m
- puroilla, joilla ja merenrannoilla vähintään 15 m
- fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 m.
Edellä esitettyä leveämmät suojakaistat on tarpeen hienojakoisilla ja viettävillä mailla, sekä silloin, kun korjuualaan liittyvä valuma-alue on laaja. Lisäksi ojien reunaan suositellaan jätettäväksi noin metrin levyinen muokkaamaton piennar. Eroosioherkät kohteet tulisi muokata kuivana aikana. Purojen ja norojen tarpeetonta ylitystä vältetään ja ylityspaikka valitaan siten, että niihin ei synny maastovaurioita.
Vesien johtamisella ei saa vaikuttaa heikentävästi metsälaissa määriteltyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteisiin. Tämän vuoksi tällaisiin kohteisiin ei saa johtaa vesiä suoraan ilman vesiensuojelurakenteita eikä niitä saa kuivattaa. Suositeltavaa on, että myös muiden luontokohteiden vesitalous säilytetään ennallaan. Pohjavesialueille suositellaan vain kevennettyä maanmuokkausta.
Työmaaohje vesiensuojeluun
Maanmuokkaajan työmaaohjeessa suositellaan olevan vesiensuojelua koskevat seuraavat kohdetiedot:
- kartta alueesta
- ohjeet olemassa olevien ojien perkaustarpeesta
- tieto siitä, sijaitseeko kohde tärkeällä pohjavesialueella
- maapohjan eroosioherkkyys
- eri vesiensuojelutoimenpiteiden mitoitus (suojakaistat, kaivukatkot, lietekuopat, laskeutusaltaat, pintavalutus, yms.)
- maanmuokkausalueella tai sen vieressä sijaitsevien kuormitukselle herkkien pienvesien, vesistöjen ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi suojeltavien alueiden sijainti
Äestys, laikutus sekä laikku- ja kääntömätästys
Äestyksessä jätetään veden virtausta vähentäviä muokkauskatkoja, etenkin kaltevilla mailla ja kohteissa, joissa hakkuutähteet, kannot ja kivet eivät aiheuta katkoja. Rinteissä äestys tehdään poikkisuuntaan rinteen laskusuuntaan nähden, mikäli se on muokkausteknisesti mahdollista.
Laikutuksessa, laikku- tai kääntömätästyksessä muodostuu harvoin vettä johtavia yhtenäisiä kanavia, joten menetelmien haittariski vesiensuojelun näkökulmasta on vähäinen.
Navero- ja ojitusmätästys
Maanmuokkausmenetelmistä suurimmat kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumat aiheutuvat ojitus- ja naveromätästyksestä. Naveromätästystä käytetään pintavesien ohjaamiseen, mutta tavoitteena ei ole vesien johtaminen pois alueelta ja alueen pysyvä kuivattaminen pohjaveden pinnan tasoa laskemalla kuten ojitusmätästyksessä.
Vesiensuojelutoimenpiteet suositellaan esitettäväksi työmaakartalla, mikä helpottaa muokkauskoneen kuljettajan työskentelyä. Ojitusmätästyksen tarve harkitaan kohdekohtaisesti huolella ja sitä käytetään vain niissä uudistusalan osissa, joissa se on välttämätöntä. Kuivemmat osat voidaan esimerkiksi laikkumätästää. Ojitusmätästyskohteilla voi tarpeen mukaan käyttää samoja vesiensuojelumenetelmiä kuin kunnostusojituksessa.
Veden vaivaamilla kangasmailla hyvä nyrkkisääntö on: jos muokatessa kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei tarvita.
Naveroihin ja ojiin
- tehdään lietekuoppia vähintään 50 metrin välein.
- jätetään veden virtausta hidastavia kiviä tai muita esteitä.
- Naveroihin jätetään kaivukatkoja.
- Naveroita ei yhdistetä suoraan toimiviin ojiin tai vesistöihin.
- Alueella olevia toimivia kuivatusojia ei perata tarpeettomasti.
Lisäksi ojitusmätästyskohteilla
- käytetään vesien poisjohtamiseen pintavalutusta aina kun mahdollista.
- käytetään laskeutusaltaita joko yksinään tai yhdistettynä pintavalutukseen.
- säilytetään pienialaisten soistumien ja kosteikkojen vesitalous ennallaan.
Turvemaiden pohjavesialueilla voidaan tehdä navero- tai ojitusmätästystä, jos naverot ja ojat eivät ulotu turvekerroksen alla olevaan kivennäismaahan. Erityistä varovaisuutta on noudatettava myös happamilla sulfaattimailla.
Ojitusmätästys on useimmissa tapauksissa rinnastettavissa kunnostusojituksiin, joten sen suunnittelussa on otettava huomioon mahdollinen ilmoitusvelvollisuus ELY-keskukseen.
Säätöauraus
Pohjois-Suomen paksukunttaisilta ja soistuneilta säätöaurausaloilta vesi suositellaan johdettavaksi ensisijaisesti pintavalutuksen kautta vesistöön tai siihen johtavaan ojastoon. Laskeutusaltaita voidaan käyttää joko yksinään tai yhdistettyinä pintavalutukseen.
Vesien johtaminen
Maanmuokkausalueelta ei saa johtaa vesiä suoraan metsälain mukaan säilytettäviin arvokkaisiin elinympäristöihin. Myöskään muihin monimuotoisuuden vuoksi säilytettäviin kohteisiin vesien johtamista ei suositella. Mikäli veden luontainen virtaussuunta on elinympäristöön päin, on muokkausalalla tapahtuvalla pintavalutuksella huolehdittava, ettei maanmuokkausalalta pääse kiintoainetta metsälain mukaan säilytettävään arvokkaaseen elinympäristöön. Maanmuokkauksella ei myöskään saa kuivattaa metsälain mukaan säilytettäviä arvokkaita luontokohteita. Mikäli kohteet ovat luonteeltaan kosteita, kuten kosteikot, soistumat, tulevat suojelusuokohteet jne. veden johtamista ei tarvitse välttää.
Vesiensuojelu korostuu suometsien uudistamisessa
Metsänuudistaminen turvemailla lisää typen ja fosforin sekä kiintoaineen huuhtoutumista. Uudistushakkuiden aiheuttama kiintoainehuuhtoutuma vapautuu pääosin maanmuokkausjäljestä ja sellaisista vesistöjen läheisyydessä olevista ajourien korjuujäljistä, joissa maanpinta on rikkoutunut ja vesi virtaa ajouraa pitkin.
Suurimmat kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumat aiheutuvat ojitus- ja naveromätästyksestä sekä kantojen korjuusta. Turvemailla uudistushakkuun jälkeen valumaveden happamuus ja raudan sekä liuenneen orgaanisen aineksen eli humuksen huuhtoutuminen lisääntyvät. Metsänuudistamisen yhteydessä tehty kunnostusojitus alentaa hieman valumavesien happamuutta ja vähentää turvemaasta vesiin liukenevan fosforin määrää.
Hakkuista ja maanpinnan käsittelystä aiheutuvia vesistöhaittoja voidaan lieventää välttämällä tarpeetonta maanpinnan rikkomista sekä käyttämällä erilaisia kohteelle soveltuvia vesiensuojelumenetelmiä, kuten suojakaistoja ja pintavalutusta. Vesiensuojelumenetelmät valitaan ja mitoitetaan aina ottaen huomioon kohteen vesiensuojelullinen riski.
Maanmuokkaus pohjavesialueilla
Vedenhankintaa varten tärkeille 1- ja 2- luokan pohjavesialueille suositellaan vain kevennyttyä maanmuokkausta kuten kivennäismaan pintaa paljastavaa kevyttä laikutusta tai äestystä. Samoin menetellään E-luokan pohjavesialueella, jonka pohjavedestä pintavesi tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. Mikäli pohjavesialueella maanpintaa peittää moreenikerros, alueella voidaan käyttää myös laikku- ja kääntömätästystä sillä edellytyksellä, että muokkausjälki ei ulotu moreenikerroksen läpi. Turvemaiden pohjavesialueilla voidaan tehdä naveromätästystä, jos naverot eivät ulotu kivennäismaahan asti. Myös kääntömätästys on turvemailla suositeltava menetelmä.
Paineellisen pohjaveden alueilla järeä maanmuokkaus, kuten esimerkiksi ojitus- tai naveromätästys, voi aiheuttaa pohjaveden purkautumisriskin. Tästä syystä ojitus- ja naveromätästystä ei suositella käytettävän pohjavesialueilla.
Poikkeustapauksissa veden vaivaamilla tiiviillä maapohjilla voi olla tarpeen käyttää ojitusmätästystä uuden metsän aikaansaamiseksi. Tällöin tulee varmistua, että toimenpiteestä ei aiheudu vesilaissa kiellettyjä seurauksia. Pohjavesialueella tapahtuvasta vähäisestäkin ojituksesta on aina ilmoitettava ELY-keskukselle 60 vuorokautta ennen toimenpiteen aloittamista.
Maanmuokkausalueilla pohjaveden pilaantumisriski on onnettomuustapauksissa tavallista suurempi. Esimerkiksi mineraaliöljyä voi päästä muokkauksella paljastettuun maaperään. Koneissa on siksi aina oltava mukana öljyntorjuntaa varten liittyvää imeytyskalustoa, jolla pilaantumisen riskiä vähennetään. Öljyvahinkojen välttämiseksi huollot suositellaan tekemään pohjavesialueiden ulkopuolella.
Riistan huomioiminen maanmuokkauksessa
Riistanhoitoa painottava metsänomistaja käyttää maanmuokkauksessa mahdollisimman keveitä ja varvustoa säästäviä, kullekin kasvupaikalle soveltuvia menetelmiä.
Koskematon maanpinta tärkeää
Riistalle ja monelle muullekin lajille tärkeän mustikan maavarret säilyvät koskemattomissa maankohdissa paremmin kuin muokatuissa maankohdissa. Jos muokkaus tehdään keväällä ennen juhannusta, uudistusalalla olevat metsäkanalintujen pesät on suositeltavaa paikantaa ja merkitä etukäteen, jolloin ne voidaan muokatessa kiertää.