Metsäpalojen torjunta
Metsäpalojen ehkäisy
Palojen ennaltaehkäisyssä on keskeistä metsäpalovaroitusten noudattaminen.
Ilmastonmuutoksen johdosta kasvavan metsäpaloriskin torjuntaa edistetään metsänhoidon toimenpiteillä, joista tärkeimpiä ovat:
- metsäautoteiden kunnossapito
- puunkorjuun ja maanmuokkauksen suunnittelu, varsinkin metsäpalovaaran aikana
- nopea reagointi paloalkuihin.
Metsäpaloriskin tunnistaminen puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailla on tärkeää ennakoinnin kannalta. Samalla varaudutaan myös metsäpalojen torjuntaan. Metsäkoneiden tuottamat kipinät lisäävät metsäpalojen riskiä kuivien hellejaksojen aikana. Tähän voidaan varautua valitsemalla palojen kannalta alhaisen riskin kohteita. Lisäksi on syytä valita mahdollisimman vähän kipinöintiä aiheuttavat metsäkoneen telat. Asianmukaisesta sammutuskalustosta on huolehdittava aina. Metsäpaloriskin ennakointi metsätöissä -opas(ulkoinen linkki) antaa metsäalalla työskenteleville ohjeita puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailla toimimiseen riskiaikoina.
Lain vaatimukset: Metsäpalojen torjunta
Ilmatieteenlaitos antaa metsäpalovaroituksen, kun metsässä on kuivaa. Varoitusaikana avotulen teko on kiellettyä. Metsäpalovaroituksissa on kolme vaaratasoa, jotka kuvaavat paloriskiä. Erityisesti oranssin tai punaisen tason vallitessa suurten ja nopeasti etenevien metsäpalojen todennäköisyys on kasvanut.
Ruohikkopalovaarasta varoitetaan tarvittaessa huhti–toukokuussa. Keväisin lumen alta paljastuva, edellisen vuoden kuiva ruoho syttyy herkästi palamaan, mutta tällöinpaloriski ei kohdistu puustoon. Kasvukauden päästyä vauhtiin ruohikkopalovaarasta ei enää tiedoteta erikseen. [Lähdeviite10]
Metsänhoidollisesta kulotuksesta on aina ilmoitettava etukäteen alueen pelastuslaitokselle. Metsäpalon jälkivartiointi on maanomistajan vastuulla. Palon jälkeen tulee myös tarkistaa, täytyykö metsä uudistaa.