Metsäpalojen torjunta

Metsäpalot ovat luonnollinen osa metsäekosysteemiä [Lähdeviite1]. Kulttuurinen muutos moderniin maatalouteen ja metsätalouteen, erityisesti kaskeamisen loppuminen, on vähentänyt metsäpalojen määrän minimiin Suomessa [Lähdeviite2]. Metsäpaloja torjutaan aktiivisesti, jotta ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän taloudellisia menetyksiä. Metsäpalot ovat maailman laajuisesti myös keskeinen kasvihuonekaasujen lähde, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Vuosittain syttyy noin 400–2 400 metsäpaloa. Tehokkaan metsäpalojen torjunnan ansiosta paloala on viime vuosikymmeninä ollut keskimäärin vain alle hehtaari metsäpaloa kohden [Lähdeviite3]. Suomessa valtaosan metsäpaloista aiheuttaa ihmistoiminta. Salamat sytyttävät paloista noin 10 % [Lähdeviite4] ja alle 5 % on syttynyt puunkorjuu- ja maanmuokkaustyömailta viime vuosina [Lähdeviite5].

Metsäpalovalvonta ja sammutustyötä helpottava metsätieverkosto ovat keskeisiä tekijöitä suurpalojen estämisessä. Suomessa metsäpalojen torjunta on kehittynyt viimeisten 50 vuoden aikana. Siihen kuuluvat mm. metsäpalojen valvonta lentotähystyksellä sekä sopimuspalokuntiin perustuva sammutustoiminta.

Ilmastonmuutos vaikuttaa metsäpaloriskin kasvuun. Lisääntyvät kuivuusriskit kohottavat myös metsäpaloriskejä [Lähdeviite6]. Metsäpalojen syttymisriskiä lisää ilmastonmuutoksen kasvattama äärevien sääolojen esiintyminen. Korkeat lämpötilat, alhainen kosteus ja navakat tuulet tehostavat haihduntaa ja kuivattavat maanpintaa ja maaperää. Ilmastonmuutoksesta johtuvat kerrannaisriskit ovat myös mahdollisia, jolloin esimerkiksi myrskytuhon jälkeinen metsäpalon riski kasvaa entisestään tulevaisuudessa [Lähdeviite7]. Metsäpalovaarapäivien lukumäärä todennäköisesti kasvaa vuosisadan loppuun mennessä 7–10 päivällä nykyisestä. Etelä-Suomessa metsäpaloriski kasvaa Pohjois-Suomea enemmän [Lähdeviite8].

Metsäpaloriskiä vähennetään metsikkökuvioiden suhteellisen pienellä koolla ja metsänhoidolla, jolla on vaikutuksia metsien rakenteeseen. Paloriskiä on alentanut pitkään harjoitettu metsien tasarakenteinen hoito. Metsänhoidolla vaikutetaan metsän palokuormaan puulajivalinnan ja metsään jätettävän biomassan kautta. Palo- ja syttymisherkkyyteen vaikuttaa paloaineksen ominaisuudet, sytytyslähde sekä ulkoiset olosuhteet, joista sää on keskeisin. Paloaineksen kosteus on yhteydessä syttymislämpötilaan. Kuivien ja karujen metsiköiden syttymisriski on suuri, mutta palot ovat yleensä matalaintensiteettisiä ja helpommin hallittavia. Tuoreiden, enemmän biomassaa sisältävien metsiköiden syttymisherkkyys on alhaisempi, mutta korkeaintensiteettisen, rajun latvapalon mahdollisuus tietyissä sääolosuhteissa on suurempi. Metsäpalojen esiintymismuodot ovat maa- , pinta- ja latvapalo. Eri palomuodot esiintyvät usein samassa palossa eri olosuhteissa ja eri paloainestyypeillä. Hakkuutähteiden korjuu laskee metsäpaloriskiä. [Lähdeviite9]

Metsäpalot aiheuttavat suuria taloudellisia tappioita metsänomistajalle. Palanut ja hiiltynyt puu ei kelpaa metsäteollisuuden raaka-aineeksi, vaan korkeintaan käytettäväksi energiapuuna. Metsänomistaja voi ottaa metsävakuutuksen, joka korvaa metsäpalon sattuessa vahinkoja. Metsäpaloalue voi sopia vapaaehtoiseksi suojelukohteeksi.

Metsäpalon jälkeen puusto on alttiimpi hyönteistuhoille. Tuholaiset hyötyvät heikentyneistä puista, erityisesti kuusella kirjanpainajat ja männyllä pystynävertäjät.