Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt
Vesistöt ja pienvedet lisäävät merkittävästi puuston, kasvillisuuden ja muun eliöstön monimuotoisuutta. Ympäröivä metsä on myös olennainen osa vesiluontoa. Se vaikuttaa esimerkiksi veden laatuun ja lämpötilaan sekä vesieliöstön monimuotoisuuteen.
Pienvesielinympäristöjen tunnistaminen
Pienvesielinympäristöjen ainutlaatuiset ominaispiirteet luovat edellytykset monimuotoisen eliöstön ja kasvillisuuden kehittymiselle. Pienvesillä tarkoitetaan puroja, noroja, pieniä lampia ja lähteitä sekä fladoja ja kluuveja. Pienvesielinympäristöjen kasvillisuus ja olosuhteet poikkeavat ympäröivästä luonnosta. Niiden ominaispiirteet, kuten kostea ja viileä pienilmasto, syntyvät veden ja lähiympäristön yhteisvaikutuksesta.
Purot ja norot
Purot ja norot ovat tärkeitä elinympäristöjä, ja yhdessä lähiympäristön metsäluonnon kanssa ne muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Vesilaissa purolla tarkoitetaan jokea pienempää virtavesistöä, jonka valuma-alue on alle 100 km², jossa virtaa vettä ympäri vuoden ja joka voi toimia vesimäärän perusteella kalojen elinympäristönä. Norot ovat säännöllisesti kausikuivia pieniä virtavesiä.
Metsätaloudessa ei yleensä ole tarpeen erottaa, onko kyseessä puro vai noro. Olennaista on kuitenkin huomioida niin luonnontilaisina tai sen kaltaisina säilyneet purot ja norot kuin heikentyneetkin uomat, sillä ne ovat kaikki monimuotoisuudelle tärkeitä. Luonnontilaisille puroille ja noroille on tyypillistä uoman monimuotoisuus. Puroja ja noroja ympäröi usein varjostava puusto, pensaikko ja kenttäkerroksen kasvillisuus, jotka yhdessä veden kanssa luovat uoman ympärille kostean pienilmaston. Myös uomat itsessään ovat tärkeitä.
Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron luonnontilan vaarantaminen on kielletty.
Lähteet ja lähteiköt
Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja.
Pohjaveden purkautuminen on tärkein lähdeympäristöjen ominaispiirteisiin vaikuttava tekijä[Lähdeviite1]. Varjostava puusto, pensaikko ja kenttäkerroksen kasvillisuus ylläpitävät lähteille ominaista kosteaa ja viileää sekä tasalämpöistä pienilmastoa. Pohjaveden vaikutus näkyy lähiympäristön monimuotoisena, rehevänä ja vaateliaana kasvillisuutena, jossa esiintyy lukuisia uhanalaisia hyönteis- ja sammallajeja[Lähdeviite2]. Lajiston monimuotoisuuteen vaikuttavat lähteiden maantieteellinen sijainti, pohjan elinympäristö ja olosuhteiden pysyvyys[Lähdeviite3].
Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat lähteiden välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen lähteen luonnontilan vaarantaminen on kielletty.
Lammet
Lammet ovat järviä pienempiä vesistöjä. Lammet rantametsineen ja rantasoineen lisäävät metsäympäristön vaihtelua. Pienialaisten lampien rantavyöhykkeet ovat suuria suhteessa vesialueeseen, mikä tekee niistä monimuotoisia ympäristöjä useille lajeille. Rauhalliset metsälammet ovat tärkeitä vesilintujen pesimäpaikkoja. Erityisesti kaakkurin pesintä lammella on hyvä merkki sen luonnontilaisuudesta.
Luonnontilaisessa lammessa on tyypillisesti melko niukka ja harva kasvillisuus, joka on usein keskittynyt kapeahkolle rantavyöhykkeelle. Tavallisia lajeja ovat muun muassa järvikorte, järviruoko, sarat, ulpukka, lumpeet ja uistinvita. Jos vesikasvilajeja on paljon, se voi viitata rehevöitymiseen. Luonnontilaisten lampien lähimetsä on luonnontilaisen kaltainen eikä siellä ole merkkejä ainakaan lähivuosina tehdyistä hakkuista tai ojituksista. Luonnontilaiseen lampeen on usein kaatunut rantapuita ja veden alla voi olla hyvin vanhojakin puunrunkoja[Lähdeviite1]. Myös muut kuin luonnontilaiseksi määritellyt lammet ovat ekologisesti tärkeitä.
Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan luonnontilaisen muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen luonnontilan vaarantaminen on kielletty.
Fladat ja kluuvit
Fladat ovat maankohoamisen tai suuaukon kuroutumisen seurauksena merestä irtautuvia merenlahtia tai salmia ja kluuvit jo merestä normaalivedenkorkeudella irtautuneita vesialueita. Fladat ovat vielä yhteydessä mereen esimerkiksi kapean vesiväylän tai matalan kynnyksen kautta. Kluuveihin pääsee merivettä ainoastaan meriveden ollessa korkealla tai myrskyjen aikaan.
Fladat ja kluuvit poikkeavat ominaisuuksiltaan muista merialueista, ja niiden tärkeimpiä ominaispiirteitä ovat muuta vesialuetta nopeammin keväällä lämpenevä vesi, veden alhainen suolapitoisuus, mataluus ja veden vähäinen vaihtuvuus. Mataluudesta, runsaasta kasvillisuudesta ja lämpimistä olosuhteista johtuen ne ovat tärkeitä elinympäristöjä ja lisääntymisalueita muun muassa vesilinnuille, hyönteisille ja kaloille. Vesilain mukaan luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven luonnontilan vaarantaminen on kielletty.
Järvien, jokien ja merten rantametsät
Rantametsillä tarkoitetaan yleisesti vesistöjen ja pienvesien reunoilla kasvavia metsiä. Rantametsillä on merkitystä niin luonnon monimuotoisuuden säilymiselle, vesien laadun turvaamiselle kuin maiseman ja virkistyskäytön kannalta.
Rannat ovat veden ja maan vaihettumisvyöhykkeitä, joilla elää niihin oloihin sopeutunutta lajistoa. Veden läheisyydestä ja kosteusolojen vaihtelusta johtuen niissä on ympäristöstä poikkeavat elin- ja kasvuolot. Veden vaikutus kasvupaikan olosuhteisiin on suurinta rannan tuntumassa ja heikkenee kauemmas rantaviivasta mentäessä.
Rantametsät ovat usein puulajistoltaan vaihtelevia ja niissä on keskimääräistä monipuolisempaa lehtipuulajistoa. Rantametsiin voi usein myös kytkeytyä muita arvokkaita luontokohteita, kuten luhtia, tulvametsiä, lehtoja ja runsaslahopuustoisia lehtimetsiä.
Vesilain mukaan luonnontilaisen muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty.
Vesistöjen ja pienvesielinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle
Pienvedet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle, ja niissä elää runsaasti uhanalaista lajistoa. Vuonna 2018 julkaistussa luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa Suomen pienvesien tila arvioitiin heikoksi. Koska pienvesillä rantaviivaa on runsaasti avoveteen nähden, ne ovat myös herkkiä ympäristöjä muutoksille. Pienvesien tilan heikentymiseen ovat johtaneet mm. niiden lähiympäristöjen ojitukset, metsähakkuut, vesirakentaminen ja vesistöjen rehevöityminen. Myös ilmastonmuutos ja vieraslajit uhkaavat pienvesiä[Lähdeviite4].
Pienvedet ja vesistöt sekä niiden lähiympäristö vaikuttavat toisiinsa muodostaen arvokkaita elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeille[Lähdeviite5],[Lähdeviite6],[Lähdeviite7],[Lähdeviite8]. Vesistöjen suojavyöhykkeet turvaavat lähiympäristöjen monimuotoisuutta, eliölajien lisääntymisreittejä ja kulkuyhteyksiä ravintopaikoille. Pienvedet ovat myös arvokkaita virkistyskäytössä, maisemana ja kalastuksessa[Lähdeviite9].
Vesistöt ylävirrasta alavirtaan ovat yhteydessä toisiinsa, joten pienvesien tila vaikuttaa myös niiden alapuolisiin suurempiin jokiin, järviin ja meriin sekä niiden eliöstöön. Vaikutus heijastuu myös maalla eläviin lajeihin erityisesti ravintoverkon kautta. Pienvedet toimivat myös lajien leviämisreitteinä alapuolisiin vesistöihin[Lähdeviite10]. Erityisen huomionarvoisia ovat vesistöt, joissa on luontaisesti lisääntyvä lohikalakanta.
