Puustoiset perinneympäristöt

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen. 

Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan. 

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet: 

• Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta? 
• Millaisia ominaispiirteitä kohteella on? 
• Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?

Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.  

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:  

• puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä  
• maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa  
• kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi  
• maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.  

Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua. 

Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa

Suositukset puustoisten perinneympäristöjen huomioimiseen ja käsittelyyn:

• Puustoisia perinneympäristöjä on jäljellä niin vähän, että kaikilla kohteilla tulisi pyrkiä säilyttämään niiden monimuotoisuudelle merkittävät ominaispiirteet, kuten vanhat järeät puut, järeä lahopuu ja niittylaikut.
• Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.  
• Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita. 
• Kaikki puuston käsittely suositellaan tehtäväksi pienimuotoisin poimintahakkuin ja vältetään tasavälein harventamista.
• Hoidossa pyritään rakenteeltaan vaihtelevaan metsään, jossa on useita puulajeja. Lehtipuiden suosiminen on suositeltavaa etenkin hakamailla. Kuusia vähennetään sekä hakamailta että lehdesniityiltä.
• Kohteilla säästetään monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet, etenkin vanhat elävät puut sekä lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut.
• Kaikki hakkuutähteet kuljetetaan pois tai kerätään ja hävitetään polttamalla lähiympäristössä.
• Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan voidaan hoitaa niittämällä.
• Hakamaita voi hoitaa jatkuvilla raivauksilla, vaikka laidunnus alueella ei olisikaan mahdollista. 

Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:

• Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.  
• Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta. 
• Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
• Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella. 
• Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.  
• Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.  

Hakamaita ja metsälaitumia on mahdollista kunnostaa luonnonsuojelulain tuella.  Tuki myönnetään peruskunnostuksiin, esimerkiksi laitumen aitaamiseen, puuston raivauksiin, tai vaikkapa kedon tai ruovikon niittoon. Tuen tavoitteena on palauttaa hoitoon arvokkaat perinneympäristöt ja laajentaa niiden pinta-alaa.

Puustoiset perinneympäristöt eivät sisälly metsälain 10 §(ulkoinen linkki) mukaisiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.

PEFC:n kriteerit edellyttävät, että valtakunnallisessa perinnebiotooppien inventoinnissa tunnistettuja valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja, joista tieto on annettu maanomistajalle, ei metsitetä eikä niille perusteta puuviljelmiä.

FSC edellyttää rajaamaan erityiskohteita, joilla on erityistä merkitystä metsäekosysteemin monimuotoisuuden tai metsien rakenteen monipuolistamisen kannalta tilanteissa, joissa suojellun metsämaan pinta-ala on alle 10 %. Erityiskohteiksi voidaan rajata metsäniityt, hakamaat ja muut metsäiset perinneympäristöt, joilla on elinympäristön ominaispiirteiden säilyttämiseen tähtäävä hoitotavoite.

• METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt.
• Erityisesti esimerkiksi lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet sekä erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet.

• Puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan umpeenkasvaneet ja muuttuneet entiset perinneympäristöt.