Suoelinympäristöt
Suoelinympäristöinä arvokkaita ovat kohteet, joiden ominaispiirteisiin kuuluu luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Suoelinympäristöihin lukeutuu puustoisia soita, niiden reunametsiä ja avosoita sisältävät alueet. Arvokkaita suoluontokohteita ovat erilaiset vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korvet, rämeet, nevat, letot ja luhdat. Rämeiden ja korpien osalta arvokkuutta lisää puuston luonnontilaisen kaltaisuus, vanhojen ja kuolleiden puiden esiintyminen.
Suoelinympäristöjen tunnistaminen
Suolla mineraalimaata peittävä orgaaninen kerros on turvetta tai aluskasvillisuudesta yli 75 % on suokasvillisuutta. Korvet ja rämeet ovat puustoisia suokasvupaikkatyyppejä. Letot ja nevat ovat puolestaan puuttomia avosoita. Avoimet ja puustoiset suot muodostavat yhdessä monipuolisia suoyhdistymiä. Turvemaiden metsille ja puustoisille elinympäristöille tyypillistä lajiston monimuotoisuutta tavataan lähinnä korvissa ja rämeillä. Puustoisia suokasvupaikkatyyppejä on pienialaisina kuvioina kangasmetsien notkelmissa ja painanteissa sekä usein laajoina toisiinsa liittyneinä metsikköinä avosoiden reunoilla.
Korvet
Korville ominaista on kostea ja viileä pienilmasto, joka muodostuu alueen vesitaloudesta ja puuston latvuspeitosta. Korpiin voi lisäksi liittyä lähteisyyttä (pohjavesivaikutus) tai luhtaisuutta (pinta- ja tulvavesien vaikutus). Turvekerroksen paksuus vaihtelee muutamasta kymmenestä sentistä yli kahteen metriin. Korvet sijaitsevat usein soiden ja kangasmetsien vaihettumisvyöhykkeissä, pohjavesimuodostumien liepeillä sekä vesistöjen ja soiden vaihettumisvyöhykkeissä.
Korpikohteiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, iältään ja rakenteeltaan vaihteleva puusto ja pensaskasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Korvet ovat puustoltaan useimmiten kuusivaltaisia, mutta ne voivat olla joskus lehtipuustoisia. Luonnontilaisissa korvissa puuston uudistuminen keskittyy paljolti kaatuneiden kookkaiden maapuiden rungoille ja elävien tai kuolleiden puiden tyvipaakuille.
Viimeisimmässä luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa kaikki korpityypit arvioitiin uhanlaisiksi koko maan tasolla (Kaakinen ym. 2018). Kaikki vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korpityypit ovat luontokohteina arvokkaita.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset lehto- ja ruohokorvet, joiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, erirakenteinen puusto ja pensaskasvillisuus sekä yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, joiden ominaispiirteitä ovat erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkorte- tai muurainkasvillisuuden vallitsevuus.
Rämeet
Rämeet ovat mäntyvaltaisia soita, joille ominaista on usein paksu turvekerros ja kookkaat suovarvut. Monesti rämeillä esiintyy rahkasammaleisia ja varvikkoisia mätäspintoja.
Rämeiden monimuotoisuusarvot liittyvät osin iäkkääseen elävään ja kuolleeseen puustoon. Keloutuneissa rämemännyissä voi olla merkittävää lajistollista monimuotoisuutta. Rämeillä voi kasvaa mäntyjen lisäksi myös koivuja ja kuusia. Arvokkaiden rämekohteiden vesitalous on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. Luonnontilaisilla rämeillä on merkitystä etenkin perhoslajistolle, joille rämevarvut ovat tärkeä ravinnonlähde.
Nevat
Nevat ovat puuttomia, väli- tai rimpipintaisia, pääosin paksuturpeisia ja märkiä avosoita. Nevoilla kasvaa tavallisesti paljon sara- ja ruohokasveja, mutta varpuja niukasti. Pohjakerroksen muodostavat rahkasammalet. Puut ja pensaat puuttuvat lähes tyystin vetisyyden vuoksi tai kasvavat vain metrin, parin mittaisiksi. Nevojen linnusto on runsas ja niillä on merkitystä esimerkiksi teeren soidinpaikkoina.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot.
Letot
Letot ovat harvinaisia, ravinteisia, vähäpuustoisia tai puuttomia avosoita, joiden kosteusolot vaihtelevat. Puustoisten lettojen valtapuuna voi olla joko kuusi, mänty tai koivu. Lettojen ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Kataja ilmentää suolla kasvaessaan lettoisuutta. Muita lettoisuutta ilmentäviä kasvilajeja ovat muun muassa järviruoko ja rätvänä. Märät, vetiset välipinnat vuorottelevat kuivempien mättäiden kanssa. Letoille on tyypillistä pohjaveden vaikutus eli lähteisyys tai pintaveden vaikutus eli luhtaisuus, mitkä lisäävät kohteen merkitystä monimuotoisuudelle.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset letot, joiden ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus.
Luhdat
Luhta on vesistön rannalla oleva puustoinen, pensaikkoinen tai avoin tulvavaikutteinen märkä suo. Luhdan ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus, pintavesien pysyvä vaikutus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Luhdissa elää suolajien lisäksi vesi- ja rantakasveja.
Metsäluhtien puulajeja ovat hieskoivu, terva- ja harmaaleppä, puumaiset pajut sekä joskus jopa saarni tai kynäjalava. Pensaikkoluhtien pensaslajisto koostuu pääasiassa erilaisista pajuista. Luhdat ovat kasvupaikkoina reheviä, mutta niille on tyypillistä huono puuntuotoskyky, joka on seurausta kasvupaikan märkyydestä.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset luhdat, joiden ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus.
Soiden kangasmetsäsaarekkeet ja vaihettumisvyöhykkeet
Soilla sijaitsevat kangasmetsäsaarekkeet ovat usein säilyneet metsänkäsittelyn ulkopuolella vaikean saavutettavuutensa vuoksi. Arvokkaimmille kohteille ominaista on ympäröivän suon luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous. Pitkään koskemattomina olleista kangasmetsäsaarekkeista löytyy usein vanhan metsän piirteitä. Puuston luonnontilaisuus ja lahopuun runsas esiintyminen lisäävät kohteiden arvoa. Kangasmetsäsaareketta ympäröivä suo voi olla joko avosuo tai puustoinen räme tai korpi. Myös kangasmetsäsaarekkeen ja suon reunavyöhyke on monimuotoisuuden ja lajiston suojelun kannalta merkittävä.
Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuudessa on liukuma, jossa puuston koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Puustoiset vaihettumisvyöhykkeet ovat luonnon monimuotoisuuden, riistan ja maiseman kannalta arvokkaita kohteita toimien mm. pesimäympäristöinä petolinnuille sekä poikueympäristöinä metsäkanalinnuille. Erityisesti soiden, metsien ja metsäsaarekkeiden muodostamat vaihtelevat suo-metsämosaiikit vaihettumisvyöhykkeineen ovat arvokkaita luontokohdekokonaisuuksia.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat kangasmetsäsaarekkeet, jotka sijaitsevat ojittamattomilla soilla tai soilla, joissa luontainen vesitalous on pääosin säilynyt muuttumattomana.
Suoelinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle
Suoluontotyypeistä hieman yli puolet on uhanalaisia ja viidennes silmälläpidettäviä. Uhanalaisimpia ovat letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet[Lähdeviite1]. Suon luonnontilaisuuteen voi vaikuttaa kielteisesti vesitaloutta muuttava ihmistoiminta itse suolla tai suon valuma-alueella. Suoluontotyyppien ja suolajiston merkittävin uhanalaistumisen syy on soiden metsäojitus. Ojitus on vähentänyt soiden määrää ja heikentänyt niiden laatua. Myös kauempana tehtyjen ojitusten vaikutukset soiden vesitalouteen ovat aiheuttaneet kuivumista ja siten suoelinympäristöjen laadun heikentymistä[Lähdeviite2],[Lähdeviite3].
Avosuot ja niiden reunaosien suometsät sekä kangasmaareunukset muodostavat ekologialtaan ja vesitaloudeltaan yhtenäisiä kokonaisuuksia. Luonnontilaisten soiden ja kangasmetsien väliset puustoiset reuna-alueet, eli vaihettumisvyöhykkeet, ovat merkittäviä alueita luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa. Reunusmetsien välityksellä suot kytkeytyvät vesitaloudellisesti yhteen niitä ympäröivän metsän kanssa, mikä usein vaikuttaa suolle tulevan veden määrään ja laatuun[Lähdeviite4].