Suometsän hoitohanke
Suometsäalue kannattaa hoitaa kerralla kuntoon. Kannattavuutta parantaa suoalueen eri metsätilojen hakkuu- ja metsänhoitotoimenpiteiden toteutus yhteisessä hankkeessa. Tällöin alueen metsikkökuviot saadaan hyvään kasvukuntoon kustannustehokkaasti ja teknisesti toteutuskelpoisesti.
Yhteishanke suositeltavin
Ojitetun suometsäalueen kokonaistarkastelu on suositeltavaa myös kunnostusojituksen ja vesiensuojelutoimenpiteiden tehokkaan toteutuksen takia. Varsinkin laajoilla suoalueilla metsänomistajia on tavallisesti useita, jolloin yhteishanke on suositeltavin toteutustapa.
Suometsät kerralla kuntoon!
Tarkoittaa ojitetun suoalueen metsiköiden hoitamista yhdessä hankkeessa hyvään kasvukuntoon. Toimenpiteitä ovat:
- kulkuyhteyksien varmistaminen
- metsänhoito- ja hakkuutyöt
- vesiensuojelurakenteet ja kunnostusojitus
- lannoitus
- vapaaehtoisesti suojeltavien alueiden kartoitus (METSO).
Toteutuksen organisointiin huomiota
Suometsän hoitohankkeen kokonaisvaltainen hallinta edellyttää vahvaa ammattiosaamista, organisointikykyä ja useiden toimijoiden yhteistyötä. Jotta hanke sujuisi kitkatta, tarvitaan hankkeelle hyvä suunnitelma, toimiva johto, selkeät vastuut ja sovittu aikataulutus. Kokonaisvaltainen pakettiratkaisu on metsänomistajalle helpoin vaihtoehto suometsän kasvun varmistamiseen.
Suometsän hoitohankkeessa on mahdollista saada työn toteutuksessa synergiahyötyjä, jos hankkeessa on vain yksi taho, joka vastaa sekä kulkuyhteyksien rakentamisesta, puun korjuusta, lannoituksista sekä kunnostusojituksesta ja näissä tarvittavien palveluiden hankinnasta. Näin alue on tuttu, terminaaliaikaa säästyy ja koneiden siirto jää vähemmäksi.
Suometsän yhteishoitohankkeen perusteluja
Yhteishankkeen kokoamista edistää tehokas ja monenkeskinen markkinointi metsänomistajille hankkeen hyödyistä. Kokemusten mukaan paras lopputulos saadaan yhteisvoimin tehdyllä markkinoinnilla, jolloin toimijoiden sitoutuminen hankkeen toteutukseen voidaan osoittaa selvästi metsänomistajalle. Metsänomistajat ovat valmiita yhteishankkeisiin, kunhan toimenpiteiden hyödyt on esitetty selkeästi.
Kerralla kuntoon -periaate on kannattavaa taloudellisesti - yhdenkin työlajin toteuttamatta jättäminen voi vetää pohjan pois onnistuneelta kokonaisuudelta.
Kulkuyhteydet
- Hyvät kulkuyhteydet mahdollistavat kustannustehokkaan metsänhoidon ja puunkorjuun.
- Rakennetut kulkuyhteydet palvelevat myös metsän virkistyskäyttöä.
Harvennus
- Hoidettuna suometsä antaa paremman tuoton. Taloudellisen kannattavuuden kannalta ainakin yksi harvennuskerta on tasaikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa yleensä paikallaan.
- Harvennus ei lisää puuston kokonaistuotosta, mutta sillä voidaan parantaa puuston laatua ja arvokasvua. Harvennuksella kasvu ohjataan parhaisiin puihin ja edistetään niiden elinvoimaisuutta ja järeytymistä.
- Harvennus avartaa metsämaisemaa.
Lannoitus
- Lannoitus lisää puuston kasvua ja nopeuttaa sen järeytymistä arvokkaaksi tukkipuustoksi.
- Lannoituksella turvataan puuston kehitys ojitetulla suolla, jossa maaperän ravinnetalous on epätasapainossa.
- Lannoituksella aikaansaatava kasvureaktio on merkittävä vielä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin kolmion oloissa runsastyppisillä soilla.
- Lannoituksesta vesistöille aiheutuvaa haittaa voidaan ehkäistä tekemällä oikeat ratkaisut kohdevalinnassa, toteutusajankohdassa sekä lannoitevalinnassa ja lannoitteen annostusmäärässä. Lannoitteiden levityksessä otetaan huomioon ojat, pienvedet ja vesistöt sekä niiden suojakaistat. Lisäksi kunnostusojitusalueilla käytetään pintavalutukseen perustuvia vesiensuojelumenetelmiä.
Ojituksen kunnostus
- Ojituksen kunnostus lisää puuston kasvua ja kokonaistuotosta, jos ojitetun alueen vesitalous ei ole toimimattomien ojien tai haihduttavan puuston määrän vuoksi kunnossa.
- Kunnostuksen on arvioitu lisäävän puuston kasvua 0,2–1,8 m³/ha/vuosi[Lähdeviite1]. Lisäkasvun määrä vaihtelee kasvupaikan, lähtöpuuston määrän ja sijainnin mukaan.
- Ojien perkauksesta vesistöille aiheutuvaa haittaa voidaan ehkäistä oikein mitoitetuilla vesiensuojelurakenteilla sekä oikealla kaivujärjestyksellä. Liukoisen fosforin ja turvemaan hienoaines saadaan kiinni pintavalutuksella ja kosteikoilla. Niiden tekeminen edellyttää valuma-aluekohtaista tarkastelua ja siten tavallisesti useiden metsänomistajien yhteistyötä.
Vapaaehtoisesti suojeltavat alueet (METSO)
Metsänomistaja voi saada korvausta suometsistään myös tarjoamalla METSO -ohjelmaan soveltuvia monimuotoisuudelle tärkeitä kohteita suojeluun. Erityisen kannattavaa tämä on puunkorjuulle hankalissa ja kalliissa kohteissa, kuten pitkään käsittelemättä olleissa suosaarekkeissa.
Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä
Suometsien hoidossa investointimahdollisuudet eroavat kivennäismaista lähinnä vesi- ja ravinnetalouden säätelyn osalta. Investoinnit kunnostusojitukseen ja lannoitukseen suometsien puuntuotannon kannattavuuden kohentamiseksi ovat usein perusteltuja, vaikka niistä aiheutuu ylimääräisiä kuluja. Osalla kohteista puuntuotanto ei kannata taloudellisesti.
Toimenpiteiden kannattavuus arvioitava
Kaikissa metsätalouden investoinneissa kannattavuuden perusta on toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus ja oikea-aikaisuus. Metsänomistajan harjoittaman puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat metsään sitoutuneen pääoman määrä, puuston kasvu ja hakkuumahdollisuudet, puun hinta, metsänhoidon kustannukset sekä verotus. Metsän käsittelyä koskevien päätösten tekijän on tarpeen tuntea metsänkasvatuksen biologiset ja taloudelliset perusteet.
Metsänomistaja voi lisätä metsänhoitotöillä puuntuotosta ja puuston arvokasvua, mutta hoitotöistä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vähentävät kannattavuutta. Osaan suometsien investoinneista on mahdollista saada valtion tukea. Paras tuotto investoinneille saadaan viljavimmilta kasvupaikoilta, kun taas heikoimmilla moni metsänhoitotyö voi käydä kannattamattomaksi. Osalla nykyisistä suometsistä puuntuotannon jatkaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.
Puuntuotannollinen kannattavuus
(jatkoa edelliseen kuvaan)
Kohdan 1A. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuntuotanto on metsänomistajalle kannattavaa puusukupolvesta toiseen ja metsänkasvatukseen kannattaa investoida. Investointien kannattavuus heikkenee, kun tuottovaatimus suurenee tai kun kasvupaikka muuttuu karummaksi.
Kohdan 1B. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa metsänomistajan ei kannata investoida puuntuotantoon, mutta puuston kasvu riittää tuottamaan kannattavasti korjuukelpoista puuta puusukupolvesta toiseen. Näissä kohteissa on uudistamisessa perusteltua käyttää vain luontaista uudistamista tai vaihtoehtoisesti käsitellä metsää ainoastaan jatkuvan kasvatuksen menetelmillä.
Kohdan 1C. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuston kasvu on niin vähäinen, että ainoastaan ensimmäinen ojituksen jälkeen kehittynyt puusukupolvi on kannattavaa korjata talteen. Päätehakkuun jälkeen puuntuotantoa ei ole kannattavaa jatkaa maapohjan heikon tuottokyvyn takia.
Kohdan 2. puuntuotannollisesti kannattamattomiksi kohteiksi määrittyvät sellaiset, jotka tuottavat vähemmän kuin metsänomistajan hyväksymä pienin tuottovaatimus on. Tuottovaatimukseen vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet, vaihtoehtoisen sijoituksen tuotto ja sijoituksen riski.
Monipuolinen metsänkasvatus vähentää riskejä ja lisää valinnan mahdollisuuksia
Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta kokonaistaloutensa lähtökohtien mukaisesti.
Tulevaan metsänkäyttöön, puutavaran kysyntään ja hintoihin sekä ilmastoon liittyy epävarmuustekijöitä. Sen vuoksi on perusteltua käsitellä metsää monipuolisesti niin, että erilaisten valintojen mahdollisuus säilyy. Esimerkiksi suometsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena tuo tasaikäisrakenteisena kasvattamisen rinnalle uusia mahdollisuuksia.
Esimerkki uudistamisinvestoinnin kannattavuudesta
Suometsän uudistamisinvestoinnin kannattavuutta voi arvioida oheisen taulukon avulla. Mitä suurempi on metsänomistajan investoinnille edellyttämä tuottovaatimus, sitä viljavampi kasvupaikan tulee olla ja sitä suuremman lämpösumman alueella sen tulee sijaita. Tuottovaatimus vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon uudistamiseen on kannattavaa investoida.
Taulukon laskelmat on tehty turvemaiden puustojen kehitystä kuvaavilla kasvumalleilla ja ne perustuvat sellaisiin lähtöpuustoihin, jotka ovat kehittyneet 15–20 vuotta ensimmäisen ojituksen jälkeen. Laskelmat on tehty kahdella eri taimikon perustamiskustannuksella: 400 €/ha ja 900 €/ha. Kunnostusojituksen kustannuksena on käytetty 240 €/ha. Kantohintoina on käytetty vuoden 2012 keskimääräisiä kantohintoja. Hyvä kannattavuus edellyttää, että uudistamisen tuloksena syntyy täyspuustoinen metsä, jossa voidaan tehdä vähintään yksi hakkuutuloja tuottava harvennushakkuu kiertoaikana.
Jos paljaan maan arvo valitulla uudistamismenetelmällä ja laskentakorolla jää negatiiviseksi, ei investointi uuden puusukupolven kasvattamiseksi ole kannattavaa. Päätöksenteossa on syytä ottaa huomioon myös toiminnan aiheuttamat mahdolliset vesistöhaitat.
Alla olevan taulukon lähde [Lähdeviite2]
Ennallistuminen ja luontainen uudistuminen
Vähätuottoiset ojitetut turvemaat on suositeltavaa jättää mahdollisen puunkorjuun jälkeen ennallistumaan takaisin turvetta kerryttäviksi suoekosysteemeiksi . Tyypillisimmillään nämä kohteet ovat jäkälä- ja varputurvekankaita ja niistä valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Jos vähätuottoista kohdetta koskee uudistamisvelvoite, taloudellisin vaihtoehto on jättää alue taimettumaan luontaisesti.
Uudistamisvelvoitetta ei huonoimmilla kasvupaikoilla
Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä.
Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Niitä ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella.
Hieskoivu suometsien sekapuuna
Suometsille tyypillistä on hieskoivun suuri osuus sekapuuna. Hieskoivun arvokasvu on ensiharvennusiän jälkeen vähäistä, koska sen laatu ei yleensä riitä vaneripuuksi. Tästä syystä sen vähentäminen harvennuksissa on perusteltua, jolloin kasvu voidaan keskittää arvokasvultaan parhaisiin havupuihin.
Havupuuvaltaisissa metsissä on kuitenkin suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.
Runsaasti koivua sekapuuna kasvavat männiköt ja kuusikot voidaan harventaa havupuiden harvennusmallien jäävän puuston alarajalle tai hieman sen alle havupuita suosien. Hieskoivuista jätetään laadultaan parhaat ja aukkopaikkoja täydentävät puut.
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen soilla
Soiden monimuotoisuutta kuvaa suoluonnon laaja kirjo. Korvet ja rämeet ovat puustoisia, letot ja nevat puolestaan avoimia tai puoliavoimia soita. Soita esiintyy pienialaisina kangasmetsien notkelmissa sekä laajoina suokokonaisuuksina. Turpeen paksuus voi vaihdella ohuesta kerroksesta useisiin metreihin.
Luonnontilaiset suot arvokkaita
Luonnontilaisella suolla pohjavesi on lähellä maanpintaa, ja vettä poistuu lähinnä haihdunnan ja ylivaluman kautta. Tämä onkin edellytys suosammalten kasvulle ja turpeen muodostumiselle. Suolle tuleva veden määrä ja laatu sekä turpeen paksuus määräävät pitkälti sen, minkälainen suotyyppi on kyseessä.
Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita. Luonnontilaisten soiden metsäojitus on heikentänyt suoelinympäristöjä. Varsinkin Suomen eteläosissa on ojittamattomia tai luonnontilaisen kaltaisia ravinteikkaita soita vain vähän jäljellä.
Soiden luokitteluja
Suot voidaan luokitella niiden luonnontilaisuuden ja metsätaloudellisen kannattavuuden perusteella. Puuntuotannon kannattavuuteen suometsässä vaikuttavat kasvupaikan tuotoskyvyn lisäksi myös korjuukelpoisuus, vesitaloudelliset riskit sekä muut hyödyntämismahdollisuudet kuten virkistyskäyttö.
Suon luonnontilaisuuden tunnistaminen on tärkeää, sillä osaan soista kohdistuu lakisääteisiä käytönrajoituksia tai metsäsertifioinnin asettamia vaatimuksia. Sertifioinnin vaatimustaso riippuu käytettävästä järjestelmästä. FSC®-sertifioinnin vaatimukset rajaavat toimintaa soilla enemmän kuin PEFC™-sertifioinnin kriteerit. Suot tarjoavat metsänomistajalle runsaasti vaihtoehtoja. Käytönrajoituksen ulkopuolella olevia kohteita voidaan hyödyntää monin eri tavoin aina puuntuotannosta omaehtoiseen suojeluun.
Suometsissä samat luonnonhoidon keinot kuin kangasmetsissä
Suometsien hoidossa on käytössä samat luonnonhoidon keinot kuin kangasmetsissä. Metsänomistaja voi toteuttaa luonnonhoitoa metsissään säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Niitä ovat esimerkiksi vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittaiset alikasvosryhmät. Nämä edistävät myös riistan- ja maisemanhoidollisia tavoitteita.
Entisen suoelinympäristön palauttaminen luonnontilaiseksi on yksi vaihtoehto lisätä monimuotoisuutta. Siitä on hyötyä myös riistalle, sillä esimerkiksi riekko ja teeri hyötyvät entisten avosoiden ennallistamisesta, kun taas metso ja pyy saavat etuja puustoisten soiden ennallistamisesta.
Suon luonnontilaisuus tai luonnontilaisen kaltaisuus
Luokittelun perustana on suon vesitalouden luonnonmukaisuus. Sitä arvioidaan kuivatustilanteella, vedenpinnan syvyydellä ja kasvillisuudella.
Soiden luonnontilaisuutta arvioitaessa voidaan käyttää selventäviä kysymyksiä:
- Onko suo ojitettu? Milloin? Onko ojia useita vai näkyykö vain yksittäisiä ojanpätkiä?
- Näkyykö ojitus puuston kasvun lisäyksenä? Miten voimakkaasti ojitus on vaikuttanut suokasvillisuuteen?
- Onko turvekerros ohentunut ja sen pinta laskenut ojituksen seurauksena ja kuinka paljon?
- Onko pohjaveden pinta palautunut ojitusta edeltävälle tasolle?
METSO-ohjelma tarjoaa vaihtoehdon suoelinympäristöjen turvaamiseen
METSO-ohjelman avulla metsänomistaja voi suojella vapaaehtoisesti metsänsä monimuotoisuutta. Metsänomistaja voi tarjota kohdettaan METSO-ohjelmaan ottamalla yhteyttä alueelliseen ELY-keskukseen tai Suomen metsäkeskuksen alueyksikköön. Alla on lueteltu METSO-kohteiksi soveltuvia suoelinympäristöjä.
Monimuotoisuuden kannalta ensisijaiset suoelinympäristöt:
- Metsälain 10 §:n korvet lakirajausta laajempina
- Puustoiset suot ja soiden reunusmetsät joiden puusto on rakenteeltaan monimuotoisesti merkittävää, ja joita luonnehtii luonnontilainen tai sen kaltainen vesitalous tai joissa on valtakunnallisesti uhanalaisten suo- tai metsälajien elinvoimaisia esiintymiä
- Pienipiirteisesti vaihtelevat elinympäristömosaiikit, jotka muodostuvat vesitaloudeltaan luonnontilaisista tai luonnontilaisen kaltaisista soista, suometsistä ja kangasmetsistä
- Ojittamattomat letot ja lettorämeet reunusmetsineen.
Ennallistamiskelpoiset kohteet:
- Suojelualueiden välittömässä läheisyydessä vesitaloudeltaan luonnontilaisiksi palautettavissa olevat ojikot ja muuttumat sekä suoyhdistymät reunametsineen
- Letot ja korvet
Lisätietoa METSO-ohjelmasta Metsonpolku(ulkoinen linkki)-sivustolla.
Suometsän hoitohankkeen perustaminen
Suometsän hoitohankkeen käynnistäjänä on tavallisesti metsänomistajalta tai metsäpalveluiden tuottajalta tullut aloite. Sopivia suometsän hoitohankkeita löytyy alueilta, joilla edellisestä hoitohankkeesta on aikaa 20–40 vuotta. Tällöin puustoon on todennäköisesti kehittynyt hakkuutarvetta ja vesi- ja ravinnetaloutta voi olla kannattavaa järjestellä.
Suometsän yhteishoitohankkeen työvaiheet
1. Käynnistysvaihe
- tieto hoitotarpeessa olevasta alueesta (aloite maanomistajalta, toimijan oma havainto, tieto muulta toimijalta tms.)
- alustava arvio hankealueeseen rajattavan alueen
- hakkuumahdollisuuksista sekä taimikonhoito- ja lannoitustarpeista
- kunnostusojituskelpoisuudesta
- saatavilla olevista tuista ja tukikelpoisuudesta työlajeittain
- toimintaa rajoittavista tekijöistä, kuten erityiskäyttöalueista tai turvattavista kohteista
- alustavat selvitykset puukauppatilanteesta ja käytettävissä olevasta kalustosta
- metsänomistajien yhteystietojen hankkiminen
- hankkeen markkinointi metsänomistajille (vaikutus metsän tuottoon ja edut yhteishankkeesta )
2. Suunnitteluvaihe
- yhteishankkeen kokoaminen
- aloituskokous (eli 1. hankekokous), jossa päätös hankkeen laajuudesta, osallistujista, suunnittelusta ja hankkeen vetäjästä
- kohteen tukikelpoisuuden toteaminen ja mahdollisen suunnittelutuen hakeminen
- ennakkosuunnittelu ja aineiston keruu
- vanhat ojitussuunnitelmat
- maastokartat
- pohjavesialueet
- teemakartat eroosioherkistä ja/tai sulfidipitoisista alueista
- maaperäkartat
- metsäsuunnitelmatiedot
- elinympäristötiedot
- maastosuunnittelu
- metsä- ja piennartiet
- hakkuut
- taimikonhoidot
- kunnostusojitus
- lannoitus
- vesiensuojelurakenteet
- korjuukelpoisuus
- korjuu-urat
- varastopaikat
- luonnonhoito
- leimikkosuunnitelman ja ojitus- ja vesiensuojelusuunnitelman laatiminen
- 2. hankekokous:
- suunnitelman ja kustannusarvion hyväksyttäminen metsänomistajilla
- päätös hoitohankkeen toteutukseen ryhtymisestä
- metsänomistajilta allekirjoitukset suunnittelun ja toteutuksen asiakirjoihin
- vastuukysymykset
- aikatauluista sopiminen
- toimijoiden yhteistyön suunnittelu puukauppa-järjestelyistä sopiminen
- tarjoukset puukaupasta metsänomistajille
- päätökset puukaupasta ja metsänhoitotöistä
- suunnittelun tuen laskutus Suomen metsäkeskukselta
- suunnittelun alv:n ja metsänomistajan omavastuuosuuden laskutus metsänomistajalta
- ojitusilmoituksen tekeminen ELY-keskukselle. Vesilain mukainen ilmoitus ojituksesta on tehtävä 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä
- suunnitelman viimeistely ja luovutus maanomistajalle
3. Toteutus- ja seurantavaihe
- aikataulun tarkentaminen: taimikonhoidot, hakkuut, lannoitukset ja kunnostusojitus
- taimikonhoito-, lannoitus- ja kaivuutöiden kilpailutus ja urakkasopimusten tekeminen
- kunnostusojituksen toteutuksen tuen hakeminen
- taimikonhoitojen, hakkuiden ja lannoituksen toteutus ja valvonta
- ojien ja vesiensuojelurakenteiden kaivaminen ja valvonta
4. Hankkeen päättäminen
- hankkeen luovutus
- asiakkaiden kuuleminen, palautteisiin vastaaminen
- toteutusilmoitus tuen saamiseksi
- metsänomistajien laskutus
- hankkeen päättäminen
Suometsän hoitohankkeen asiakirjat
Suometsän hoitohanke sisältää hankkeen koosta ja toteutustavasta riippuen mm. seuraavia asiakirjoja.
Aina:
- metsänomistajan ja hankkeen toteuttajan välinen toimeksiantosopimus
- osakasluettelo ja hankkeen kustannusarvio
- kiinteistöittäin, osakkaittain, työlajeittain
- kartat ja ilmakuvat hankealueesta
- kunnostusojitus- ja vesiensuojelusuunnitelma
- ojaluettelo, vesiensuojelurakenteet
- hoitotöiden urakkasopimukset
Tarvittaessa:
- tukihakemukset ja -päätökset sekä toteutusilmoitukset
- valtakirjat metsänomistajalta
- puukauppa, taimikonhoito, lannoitus ja kunnostusojitus
- lupa-asiakirjat
- ojituslupa ja mahdollinen ympäristöviranomaisen lausunto
- mahdolliset muut luvat esim. tienkäyttöön liittyen
- kokouspöytäkirjat hankekokouksista
- hankkeen loppuraportti ja palauteyhteenveto
Suometsän hoitohankkeen alueen rajaus
Hankealueeksi rajataan maastoltaan ja puustoltaan teknisesti yhdenmukainen ja selkeä kokonaisuus. Tällöin hakkuissa, kunnostusojituksessa ja lannoituksessa saavutetaan mittakaavaetuja sekä vesitalouden säätely ja vesiensuojelu voidaan järjestää tehokkaasti. Rajauksessa otetaan huomioon mahdolliset luonnonhoidolliset reunaehdot, kuten arvokkaat luontokohteet sekä muut turvattavat alueet.
Kunnostus- ja hoitotarve selvitettävä
Hankealueen jaksottaminen pienempiin osiin ja toteutus osa kerrallaan ovat tärkeitä varsinkin suurissa hankkeissa. Tavoiteltavaa on, että pienet hankkeet ja osahankealueet hyvin suurissa hankkeissa voidaan tehdä valmiiksi 1–3 vuoden kuluessa töiden aloituksesta. Hankesuunnittelussa selvitetään, millä alueilla on hakkuu- ja hoitotarvetta sekä tarvittaessa mahdollisuuksia muihin maankäyttömuotoihin kuten suojeluun.
Hoitotarpeen arvioinnissa korostuu, mitkä alueet on taloudellisesti kannattavaa ja vesiensuojelullisesti järkevää kunnostusojittaa. Varttuneen kasvatusmetsän harvennuksia voidaan ottaa myös mukaan, vaikka ojia ei kunnosteta. Samoin hankkeeseen voidaan sisällyttää ennallistettavia kohteita.
Puunkorjuun kannattavuuden nyrkkisääntönä voidaan pitää, että hakkuukertymä hankealueelta ylittää 500 m³, poistuma on vähintään 40 m³/ha ja poistettavien runkojen keskikoko on vähintään 60 dm3/runko. Ennakkotietoa puustosta saadaan esimerkiksi ilmakuvista ja julkisesta metsävaratiedosta. Ennallistettavilta alueilta puutavaran hehtaarikertymä (m3/ha) voi olla pienempi.
Hankealueeksi pyritään rajaamaan sellainen alue, että vesien johtaminen alapuolisen alueen läpi on mahdollista ja vesiensuojelutoimet saadaan tehdyksi tehokkaasti. Ojien perkaustarvetta, eroosioalttiutta ja vesiensuojelurakenteiden sijoittelua voidaan selvittää laserkeilausaineistoon perustuvalla uoma-analyysillä. Vanhoista ojitusasiakirjoista voidaan tarvittaessa selvittää ennen suon ojitusta vallinneita olosuhteita ja edellisen hankkeen toteutusta.
Suometsän kunnostus- ja hoitotarpeesta kertovia indikaattoreita ovat:
- Pääosalla alueen metsiköistä on selvä taimikonhoito- tai harvennustarve. Metsikkö on syytä harventaa, kun sen pohjapinta-ala on yli leimausrajan. Harvennustarve voi syntyä myös siitä, että vähäarvoisempi koivu runsaana tai etukasvuisena haittaa havupuuston kehitystä.
- Alueen vesitalous on niin huonossa kunnossa, että korkea pohjaveden taso selvästi haittaa puuston kasvua. Ongelmat voivat aiheutua umpeen kasvaneista ojista, alkujaankin ojituksessa tapahtuneesta virheestä, metsätuhoista, ojien yliajossa tapahtuneista sortumista tai turpeen painumisesta.
- Kasvupaikan ravinne-epätasapaino alueella on niin ilmeinen, että se selvästi haittaa puuston kasvua.
Hankkeen jaksottaminen
Hankealue tai sen osahankkeet on tarpeellista jaksottaa korjuu- ja kunnostusojituslohkoiksi, mikä edesauttaa hankeen läpivientiä. Lohkoista tehdään käytännöllisiä kokonaisuuksia maaston muotoja ja metsän rakenteita myötäillen. Hyvä korjuulohko on sellainen, että se saadaan hakattua samalla koneketjulla yhdellä kertaa. Puutavaran varastopaikat, ojaverkoston rakenne ja vesiensuojelutoimenpiteet on syytä ottaa samalla huomioon.
Korjuulohkojaon perusteet
- hakkuutapa > samanlaiset käsittelyt samaan lohkoon
- uudistushakkuutavat
- kasvatushakkuutavat
- muu hakkuu
- korjuuajankohta > kesäkorjuukelpoinen osa rajataan omaksi lohkoksi
- korjuumenetelmä > koneellinen ja manuaalinen hakkuu erikseen.
Kunnostusojituslohkojaon perusteet
- vesiensuojelurakenteet > pintavalutuskentät, laskeutusaltaat ja kosteikot tehdään ensin
- vanhan ojaverkoston rakenne > perkaus aloitetaan latvaojista, laskuojat kaivetaan viimeiseksi
- vesiensuojelullisesti hankalat kaivukohdat > toteutetaan mahdollisimman kuivana aikana
- pohjavesialueet ja happamat sulfaattimaat > edellyttävät ojien kaivuussa erityistä varovaisuutta.
Vesitalouden säätelyn ja vesiensuojelutoimien suunnittelussa on suositeltavaa tarkastella koko suoaluetta. Kunnostusojituslohkojen toimenpiteet ajoitetaan siten, että niistä ei aiheudu haittaa alapuoliselle vesistölle.
Aikataulusuunnittelu
Selkeät tavoitteet hankkeen etenemiselle tuovat ryhtiä toteutukseen. Suometsän hoitohankkeen aikataulutus on verrattavissa normaaliin projektisuunnitteluun. Aikataulutus luo puitteet hankkeen kestolle ja se auttaa projektin etenemisen hallinnassa ja seurannassa. Suunnitteluvaiheessa on myös syytä varmistaa, että alueelle on saatavissa turvemaille sopivaa kalustoa ja kaikille töille löytyy toteuttaja.
Hankkeen eri vaiheet on suositeltavaa sijoittaa aikajanalle, joka hahmottaa hankkeeseen kuluvaa aikaa ja kertoo myös miten eri hanketoimijoiden tehtävät ajoittuvat kokonaisuudessa. Realistinen ja yhteisesti sovittu aikataulu helpottaa siinä pysymistä. Selkeän aikataulutuksen avulla on myös helpompi puuttua mahdollisiin viivästyksiin ja ryhtyä tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin.
Aikataulusuunnittelussa tulisi luoda varautumiskeinoja mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Esimerkiksi onko mahdollista löytää muita toteutusratkaisuja, jos kesäkorjuu ei toteudu suunnitellusti tai ojituksen urakoitsija vaihtuukin yllättäen.
Suometsän hoitohankkeen hallinnointi
Hankevetäjä vastaa hankkeen hallinnoinnista ja etenemisestä. Vastuu riippuu metsänomistajien antamista toimeksiannoista. Hankevetäjän ja metsänomistajien välisissä toimeksiantosopimuksissa sovitaan töiden vastuunjaosta ja mahdollisista ehdoista, joiden puitteissa hankevetäjä voi toimia metsänomistajan asiamiehenä.
Valtakirja helpottaa töiden organisointia
Toimeksiantosopimuksessa myös sovitaan, minkälaisen valtakirjan metsänomistaja hankevetäjälle mahdollisesti antaa.
Vaivattominta hankkeen organisointi on, kun alueen metsänomistajat ovat antaneet vastuun töiden järjestämisestä valtakirjalla hankevetäjän hoidettavaksi. Valtakirja tulee olla riittävän kattava, jotta hankevetäjä pystyy hoitamaan hoitohankkeen näkökulmasta tarpeelliset leimikoiden kilpailutukset, ojitukset ja muut metsänhoitotyöt hankkeeseen osallistuvan metsänomistajan puolesta.
Toimeksiantosopimukset ja siihen mahdollisesti liitettävä valtakirja on hyvä kerätä jo hankkeen osallistujia koottaessa. Hankevetäjällä tulee siinä vaiheessa olla suuntaa antava käsitys hankealueen metsien tilasta, jotta ehdotus toteutettavista töistä vastaa tarvetta. [Lähdeviite3]
Esimerkki suometsän hoitohankkeen toimeksiantosopimuksen sisällöstä
- sopimusosapuolten yhteystiedot
- yksilöitynä käsiteltävä alue metsätiloittain ja kartta-aineistoon rajattuna
- arvioidut enimmäiskustannukset toimenpiteistä metsänomistajalle koituvista maksuista
- kartta hankekokonaisuudesta
- hankkeen aikataulu ja tiedotusmenettelyt
- tietoa metsänhoitotöiden vaikutuksesta metsikön kehitykseen ja tuleviin tuottoihin
- tietoa hankkeeseen saatavilla olevista tuista
- lista hankkeessa mukana olevista yhteistyötahoista.
Valtakirjaan voidaan lisäksi sisällyttää
- eroteltuna tehtävät ja niihin liittyvät asiakirjat, joita metsänomistaja valtuuttaa hankkeen toteuttajan hoitamaan, hyväksymään ja allekirjoittamaan
- lupa- ja tukihakemukset ja muu asiointi viranomaisten kanssa
- urakointien kilpailutus ja sopimusten laadinta
- puukaupan kilpailutus, sopimusten laadinta ja mittaustodistusten hyväksyminen
- määräaika valtuuksien voimassaoloon.
Organisointi ja vastuunjako
Hankkeen toteutus onnistuu parhaiten, kun tehtävät on vastuutettu selkeästi ja kokonaissuunnitelma on laadittu realistiseksi. Vastuu hankkeen etenemisestä voi olla yhdellä toimijalla, mutta myös vastuiden selkeällä jakamisella voidaan saavuttaa hyvä lopputulos. Tärkeää on, että hankkeen kullakin tehtävällä on aina selkeä vastuuhenkilö.
Hakkuiden ja eri hoitotöiden yhteensovittaminen edellyttää sujuvaa yhteistoimintaa työn toteuttajien välillä. Tämä voi toteutua vain, jos kokonaisuutta johdetaan hyvän hankesuunnitelman pohjalta. Vastuuhenkilö seuraa suunnitelman toteutumista ja tarkentaa tarvittaessa sitä hankkeen edetessä sekä varmistaa osallisten tiedottamisen.
Maastosuunnitteluun tuo kustannustehokkuutta, kun yhdellä maastokäynnillä saadaan tehtyä alueelle sekä puunkorjuuta että metsänhoitoa koskevat suunnitelmat. Jos työlajien suunnittelu on hajautettu eri henkilöille, tulee hankevetäjän varmistaa suunnittelijoiden välinen yhteistyö ja työvaiheiden oikea ajoitus.
Mistä tunnistaa hyvin johdetun hankkeen?
- Hankkeella on selkeä vastuu- ja kontaktihenkilö.
- Hankkeen tavoitteet on sovittu yhdessä osallisten kanssa.
- Osalliset tuntevat hankkeen tavoitteet ja tietävät mitä hankkeessa on tapahtumassa.
- Sovitut työt tulevat tehdyksi laadukkaasti.
- Hankkeessa pysytään sovitussa aikataulussa ja kustannuksissa.
Yhteydenpito
Hankkeen läpiviemiseksi tarvitaan hyvää tiedottamista sekä metsänomistajien suuntaan että toimijoiden kesken. Tiedottamisen välineet ja tavat on syytä miettiä hankkeen koon mukaisesti. Pienten hankkeiden tiedottaminen saadaan hoidettua puhelimitse, sähköpostitse ja henkilökohtaisin kontaktein, mutta suuremmissa hankkeissa tulisi hyödyntää myös muita välineitä. Hyvä vaihtoehto tiedottamiseen on ylläpitää verkkopalvelua, josta metsänomistajat ja toimijat saavat ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä ja voivat tarvittaessa esittää kysymyksiä.
Hankevetäjällä on keskeinen rooli yhteydenpidon varmistamisessa hankkeen toimijoiden välillä. Jos esimerkiksi tieto hakkuiden edistymisestä ei kulje puunkorjaajan, lannoitteiden levittäjän ja kunnostusojittajan välillä, hankkeessa syntyy ylimääräisiä viivästyksiä.
Puukaupat
Puukauppojen toteutustapa suometsän hoitohankkeessa on vaihtelevaa ja riippuu hankevetäjän roolista ja metsänomistajista. Hankevetäjä voi olla itse myös puunostaja, jolloin hän voi sopia puukaupasta suoraan metsänomistajan kanssa. Toisaalta hankevetäjän roolina voi olla tarjota metsänomistajille palvelua puukauppojen kilpailutukseen. Metsänomistaja päättää itselleen sopivimman tavan puukauppojen hoitamiseen.
Puukaupat voivat olla merkittävä viivettä aiheuttava vaihe suometsän hoitohankkeissa. Yksi ratkaisu puukaupan sujuvaan hoitamiseen ovat metsänomistajilta kerättävät valtakirjat, joilla valtuutetaan vetäjä hoitamaan leimikoiden kilpailutus ja hakkuut. Valtakirjojen keruu helpottuu, jos hankesuunnittelija voi jo etukäteen kertoa metsänomistajille puunostajien kiinnostuksesta.
Hankevetäjän tehtävänä on viestiä metsänomistajille yhteiskaupan eduista. Yhteismyynnillä toteutettu puukauppa tarjoaa hyötyjä hankkeen kaikille osallisille:
- vähentää puukauppaprosessiin kuluvaa kokonaisaikaa
- helpottaa hakkuiden etenemisen seurantaa ja vähentää riskiä, että ojalinjat ovat hakkaamatta kunnostusojituksen alkaessa
- tekee leimikosta houkuttelevamman ostokohteen
- helpottaa tieyhteyksien suunnittelua ja toteutusta
- vähentää korjuukustannuksia.
Omatoimisille hakkuille on suositeltavaa hankkeen sujuvuuden kannalta asettaa aikataulu ja sopia, että hankevetäjä toteuttaa ojalinjahakkuut, mikäli metsänomistaja ei ole itse huolehtinut niistä määräaikaan mennessä.
Lannoitukset
Tarvittaessa lannoitukset on luontevaa sisällyttää osaksi suometsän hoitohanketta. Yhteishankkeissa lannoituksen suunnittelu ja toteutus hoituvat kustannustehokkaasti. Kasvatushakkuiden ja kunnostusojituksen paras hyöty jää saavuttamatta, mikäli puusto kärsii ravinnepuutoksesta. Lannoitusten toteutus on tehokasta, kun hankevetäjä tai aliurakoitsija hankkii lannoitteet sekä kuljetus- ja levityspalvelun, valvoo levityksen ja varmistaa puunkorjaajalta hakkuiden edistymisen.
Puuston varttuessa taimikkovaiheesta kasvatusmetsä- ja uudistamisvaiheeseen sen ravinteiden käyttö lisääntyy merkittävästi. Etenkin runsastyppisillä, paksuturpeisilla ojitetuilla soilla saattaa jo lyhyellä aikavälillä kehittyä merkittävä puutostila varsinkin kaliumin ja boorin osalta. Tämä on hyvä ottaa huomioon suometsien hoitohankkeiden suunnittelussa.
Oikein kohdennettu lannoitus ja tehokas maa- tai lentolevitys edellyttää huolellista suunnittelua. Lisäksi lannoitus tulee yhteensovittaa hankkeen muiden työvaiheiden kanssa. Kun suometsien hoidon yhteydessä lannoitetaan, vesiensuojelun kannalta on suositeltavaa tehdä ensin hakkuut, sitten lannoitus ja viimeisenä mahdollinen kunnostusojitus.
Kunnostusojitus
Hankevetäjä sopii ojitusurakoitsijan kanssa kunnostusojituksen työmäärästä, työskentelytavasta, kaivutyön ajoittamisesta ja urakointihinnoista. Lisäksi sovitaan valtuuksista, vastuusta ja menettelytavoista, mikäli kaivutyössä tapahtuisi pienvesille, vesistöille tai pohjavesille vahinkoa tai aiheutettaisiin jotain muuta haittaa.
Hakkuu ja lannoitus suositellaan tehtäviksi ennen ojien perkausta. Muutoin riskinä on ojapenkkojen sortuminen yliajoissa, ojien tukkeutuminen ja hakkuutähteiden jääminen ojiin. Kun ojien perkaus tehdään viimeiseksi, ojiin mahdollisesti joutuneet lannoitteet tai tuhka saadaan nostettua kaivussa penkalle.
Puunkorjuun ja kaivutyön teettäminen samalla urakoitsijalla on yksi toimiva ratkaisu. Kaivutyö helpottuu, kun kohde on valmiiksi tuttu ja kaivuedellytykset todennäköisemmin otettu jo hakkuussa hyvin huomioon.
Hankevetäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että kunnostusojitussuunnitelmassa avattavaksi tarkoitetut ojalinjat on aukaistu ja sovitut hakkuu- ja hoitotyöt on tehty alueella. Vetäjä myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle.
Suometsän ennallistaminen
Ojitetun suon ennallistamisella tarkoitetaan suon luonnontilaisuuden palauttamista. Metsänomistaja voi ennallistamalla palauttaa eri lajeille tärkeitä suoelinympäristöjä ja näin osaltaan estää lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista. Samalla voi kohentaa myös alueen virkistyskäyttö- ja metsästysmahdollisuuksia.
Ennallistamisessa vaihtoehtoja
Suoalueen voidaan antaa ennallistua luonnon oman kehityskulun mukaan tai sitä voidaan nopeuttaa ennallistamistoimenpitein. Ne voivat olla jopa edellytys suoalueen luonnontilaisuuden palauttamiseksi. Jo vähäinenkin ojasto ja haihduttava puusto voivat estää tai ainakin hidastaa sitä merkittävästi. Luonnontilaiset suot toimivat myös hiilidioksidin nieluna, kun hiiltä varastoituu turpeeseen.
Ennallistamista voidaan tehdä kaikilla ojitetuilla soilla, joiden vesitalouden palauttaminen on mahdollista. Ennallistamistöihin voi saada METSO-rahoitusta.
Ojitetun suon ennallistaminen
Ennallistamisessa tärkeintä on saada suo vettymään uudestaan eli palauttaa suon luontainen vesitalous. Kun ojat saadaan toimimattomiksi, veden pinta nousee ja kasvillisuus alkaa jälleen muodostaa turvetta. Tämän seurauksena kasvillisuus ja suomaisema alkavat vähitellen palautua.
Ennallistumista nopeuttavia toimenpiteitä:
- Alue saadaan vettymään parhaiten, jos ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä.
- Puuston poistaminen tai vähentäminen edistää ennallistumista, koska se vähentää haihdutusta. Säästettävän puuston määrällä pyritään jäljittelemään alkuperäisen suotyypin puustoisuutta.
- Pintavalleja rakentamalla voi varmistaa veden leviämistä laajemmalle alueelle.
- Ennallistettavalle suolle voi tehdä kosteikkoja, mikä parantaa sen arvoa vesilintujen elinympäristönä.
Lisätietoa ennallistamisen toteuttamisesta
- Ojitettujen soiden ennallistamisopas(ulkoinen linkki) (Metsähallitus 2013)
Lisätietoa kosteikkojen perustamisesta ja kunnostamisesta
- Kotiseutukosteikko (ulkoinen linkki)Life+ -hanke
Kirjallisuus
- Kojola, S. 2009. Kohti hyvää suometsien hoitoa – harvennusten ja kunnostusojitusten vaikutus ojitusaluemänniköiden puuntuotokseen ja metsänkasvatuksen taloustulokseen. Dissertationes Forestales 83. 67 s. + 4 osajulk.
- Kojola, S., Niemistö, P., Ihalainen, A., Penttilä, T. & Laiho, R. 2013. Metsätaloudellisesti kannattamattomien ojitettujen suometsien tunnistaminen ja jatkokäytön arvioimisperusteet. Maa-ja metsätalousministeriölle laaditun selvityksen loppuraportti 10.10.2013
- Kittamaa, S., Kannisto, K. & Uusitalo, J. 2012. Kustannustehokkuutta suometsien hoitoon - erilaiset toimintamallit ja kustannusanalyysi. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 232. 33 s.