Suometsän hoitohankkeessa on kyse ojitetun suometsäalueen kokonaisvaltaisesta käytön suunnittelusta ja toteutuksesta. Tähän sisältyy metsänhoito- ja hakkuutarpeiden määritys, vesitalouden hallinta, ekologisten näkökulmien tarkastelu ja hiilitaseeseen liittyvät kysymykset.
Ojitetun suometsäalueen kokonaistarkastelu on suositeltavaa myös ojien kunnostuksen ja vesiensuojelutoimenpiteiden tehokkaan toteutuksen takia. Varsinkin laajoilla suoalueilla metsänomistajia on tavallisesti useita, jolloin yhteishanke on suositeltavin toteutustapa.
Suometsän hoitohankkeen tavoitteena on hoitaa yhdessä hankkeessa suoalueen metsiköt hyvään kasvukuntoon ja minimoida haitalliset ilmasto-, vesistö- ja luontovaikutukset. Mahdollisia toimenpiteitä ovat:
puunkorjuun kulkuyhteyksien varmistaminen
metsänhoitotyöt sekä hakkuut joko jaksolliseen tai jatkuvaan kasvatukseen tähdäten
vesiensuojelurakenteet ja ojien kunnostus
tuhkalannoitus
vapaaehtoisesti suojeltavien alueiden kartoitus (METSO)
ennallistaminen.
Toteutuksen organisointi
Suometsän hoitohankkeen suunnittelu edellyttää vahvaa ammattiosaamista, organisointikykyä ja useiden toimijoiden yhteistyötä. Onnistumisen edellytyksenä on hyvä suunnitelma, toimiva johto, selkeät vastuut ja sovittu aikataulutus. Kokonaisvaltainen pakettiratkaisu on metsänomistajalle kokonaistaloudellisin vaihtoehto suometsän kasvun varmistamiseen.
Suometsän hoitohankkeessa on mahdollista saada työn toteutuksessa synergiahyötyjä, jos hankkeessa on vain yksi taho, joka vastaa sekä kulkuyhteyksien rakentamisesta, puun korjuusta, lannoituksista että ojien kunnostuksesta ja näissä tarvittavien palveluiden hankinnasta. Näin alue on tuttu, terminaaliaikaa säästyy ja koneiden siirto jää vähemmäksi.
Suometsien hoito yhteishankkeena tuo metsänomistajille monenlaisia hyötyjä, kun eri toimenpiteet pystytään toteuttamaan laaja-alaisesti ja toisiinsa kytkettynä.
Kulkuyhteydet
Hyvät kulkuyhteydet mahdollistavat kustannustehokkaan metsänhoidon ja puunkorjuun.
Rakennetut kulkuyhteydet palvelevat myös metsän virkistyskäyttöä.
Harvennus
Hoidettuna suometsä antaa paremman tuoton. Talouden kannalta ainakin yksi harvennuskerta on jaksollisessa metsänkasvatuksessa yleensä paikallaan.
Harvennus ei lisää puuston kokonaistuotosta, mutta sillä voidaan parantaa puuston laatua ja arvokasvua. Harvennuksella kasvu ohjataan parhaisiin puihin ja edistetään niiden elinvoimaisuutta ja järeytymistä.
Lannoitus
Lannoitus lisää puuston kasvua ja nopeuttaa sen järeytymistä arvokkaaksi tukkipuustoksi.
Lannoituksella turvataan puuston kehitys ojitetulla suolla, jos maaperän ravinnetalous on epätasapainossa.
Lannoituksella aikaansaatava kasvureaktio on merkittävä vielä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin kolmion oloissa runsastyppisillä soilla.
Lannoituksesta vesistöille aiheutuvaa haittaa voidaan ehkäistä tekemällä oikeat ratkaisut kohdevalinnassa, toteutusajankohdassa sekä lannoitevalinnassa ja lannoitteen annostusmäärässä. Lannoitteiden levityksessä otetaan huomioon ojat, pienvedet ja vesistöt sekä niiden suojakaistat.
Ojien kunnostus
Ojien kunnostus lisää puuston kasvua ja kokonaistuotosta, jos ojitetun alueen vesitalous ei ole toimimattomien ojien tai haihduttavan puuston määrän vuoksi kunnossa. Kuivavaraksi riittää kuitenkin 30-40 cm kasvukauden lopulla.
Kunnostuksen on arvioitu lisäävän puuston kasvua 0,2–1,8 m³/ha/vuosi.[Lähdeviite1] Lisäkasvun määrä vaihtelee kasvupaikan, lähtöpuuston määrän ja sijainnin mukaan.
Vesistöille aiheutuvaa haittaa voidaan ehkäistä kaivettavien ojien tarveharkinnalla, kaivu- ja perkauskatkoilla, oikein mitoitetuilla vesiensuojelurakenteilla sekä oikealla kaivujärjestyksellä. Ravinteita ja turvemaan hienoainesta saadaan kiinni pintavalutuksella ja kosteikoilla. Niiden tekeminen edellyttää valuma-aluekohtaista tarkastelua ja siten tavallisesti useiden metsänomistajien yhteistyötä.
Vapaaehtoisesti suojeltavat alueet
Metsänomistaja voi saada korvausta suometsistään myös tarjoamalla METSO tai HELMI-ohjelmiin soveltuvia monimuotoisuudelle tärkeitä kohteita suojeluun. Erityisen kannattavaa tämä on puunkorjuulle hankalissa ja kalliissa kohteissa, kuten pitkään käsittelemättä olleissa suosaarekkeissa.
Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.
Suometsän hoitohanke – Talous
Suometsien hoitohankkeessa on kyse taloudellisesti kannattavan kokonaisuuden määrittämisestä, jossa kullekin suon kohteelle valitaan sille parhaiten soveltuva käyttömuoto.
Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä
Suometsien hoidossa investointiedellytykset eroavat kivennäismaista lähinnä vesi- ja ravinnetalouden säätelyn osalta. Investoinnit ojien kunnostukseen ja lannoitukseen suometsien puuntuotannon kannattavuuden kohentamiseksi ovat perusteltuja, mikäli niistä aiheutuvat kulut jäävät vähäisemmiksi kuin hyödyt. Osalla kohteista puuntuotanto ei kannata taloudellisesti.
Monimuotoisuuden turvaaminen ja talousmetsien luonnonhoitoratkaisut otetaan huomioon myös ojitettuja suometsiä käsiteltäessä. Tämä koskee kaikkia suometsän hoitohankkeen yhteydessä tehtäviä toimenpiteitä. Alkuperäisen suon luontoarvot ovat vanhoista ojitusmetsistä yleensä hävinneet, mutta hieskoivikot, runsas pensaskerros ja lahopuukeskittymät voivat tarjota elinympäristöjä metsälajistolle.
Suometsän hoitoa suunniteltaessa on suositeltavaa aina kartoittaa käsittelyalueella tai sen välittömässä läheisyydessä olevat, luonnonhoidon erityiskohteiksi soveltuvat kohteet. Tarkoitus on, ettei suometsän hoitohankkeessa suunniteltavilla toimenpiteillä heikennetä luonnonhoitoon soveltuvan kohteen tilaa.
Suometsissä voidaan toteuttaa niin sanottuina luonnonhoitohankkeina esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöitä, metsä- ja suoelinympäristöjen ennallistamista sekä metsäojituksen aiheuttamien vesistöhaittojen korjaamista tietyissä tilanteissa ja metsäluonnolle haitallisten vieraskasvilajien hävittämistä.
Suometsän hoitohankkeella on vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön riippuen hankkeessa toteuttavista metsätaloustoimista. Vaikutukset riippuvat siitä, millaista metsätaloutta alueella toteutetaan. Vaikutuksia virkistyskäyttöön on kuvattu metsänhoidon toimenpiteiden kuvauksissa.
Suometsän hoitohanke - Ilmasto
Sekä puusto että maaperä vaikuttavat ratkaisevasti suometsän kasvihuonekaasupäästöihin. Alle kymmenen vuoden tarkastelujaksolla ratkaisevaa on puuston käsittely kuten kivennäismaillakin: hakkuut säätelevät puuston hiilivaraston kokoa.
Metsätaloustoimenpiteet vaikuttavat lyhyellä aikavälillä puuston hiilivarastoon enemmän kuin maaperän kasvihuonekaasupäästöihin. Mitä pidempää aikaväliä tarkastellaan, sitä merkittävämmäksi maaperän kasvihuonekaasupäästöt nousevat. Vaikutuksia ilmastonmuutoksen hillintään on kuvattu metsänhoidon toimenpiteiden kuvauksissa.
Merkittävin suometsän hoitohankkeen hiilitaseeseen vaikuttava tekijä on ojien kunnostus. Kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla ainoastaan ojia, joissa se on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat kuitenkin matalina. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilinielua. Puuston peitteisyyden säilyttäviä menetelmiä hyödyntämällä voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta. Myös lannoitus voi riittää kunnostusten välttämiseksi.
Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.
Suometsän hoitohankkeen perustaminen
Suometsän hoitohankkeen käynnistäjänä on tavallisesti metsänomistajalta tai metsäpalveluiden tuottajalta tullut aloite. Ojien kunnostaminen voi olla perusteltu osa hanketta, jos puuston kasvun on havaittu kärsivän liiallisesta märkyydestä eikä ojien kunnostukselta voida välttyä esimerkiksi tuhkalannoituksella tai jättämällä hakkuissa riittävä määrä haihduttavaa puustoa.
tieto hoitotarpeessa olevasta alueesta (aloite maanomistajalta, toimijan oma havainto, tieto muulta toimijalta tms.)
alustava arvio hankealueeseen rajattavan alueen
hakkuumahdollisuuksista sekä taimikonhoito- ja lannoitustarpeista
ojien kunnostustarpeesta (puuston kasvu hidastunut nimenomaan kuivatusongelman vuoksi)
mahdollisuuksista välttää ojien kunnostus esimerkiksi jättämällä riittävä haihduttava puusto tai tuhkalannoittamalla (METKA-tukijärjestelmän mukaisesti)
saatavilla olevista tuista ja tukikelpoisuudesta työlajeittain
toimintaa rajoittavista tekijöistä, kuten erityiskäyttöalueista tai turvattavista kohteista sekä riskistä alapuolisille vesistöille.
alustavat selvitykset puukauppatilanteesta ja käytettävissä olevasta kalustosta
metsänomistajien yhteystietojen hankkiminen
metsänomistajien kutsuminen mukaan yhteishankkeen suunnitteluun
teemakartat eroosioherkistä ja/tai sulfidipitoisista alueista
maaperäkartat
metsäsuunnitelmatiedot
elinympäristötiedot (metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain suojelemat kohteet sekä huomionarvoiset lajit – yhteys tarvittaessa Lupa- ja valvontavirastoon (tärkeää jo tässä vaiheessa)
maastosuunnittelu
metsä- ja piennartiet
hakkuut
taimikonhoidot
ojien kunnostus
lannoitus
vesiensuojelurakenteet
korjuukelpoisuus
korjuu-urat
varastopaikat
luonnonhoito
vaelluskalojen huomiointi, ja nousun mahdollistaminen (esteet voivat haitata myös vesieliöitä)
leimikkosuunnitelman ja ojitus- ja vesiensuojelusuunnitelman laatiminen
ojitusilmoituksen tekeminen Lupa- ja valvontavirastolle jo hankkeen alkuvaiheessa. Vesilain mukainen ilmoitus ojituksesta on tehtävä 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä
2. hankekokous:
suunnitelman ja kustannusarvion hyväksyttäminen metsänomistajilla
päätös hoitohankkeen toteutukseen ryhtymisestä
metsänomistajilta allekirjoitukset suunnittelun ja toteutuksen asiakirjoihin
vastuukysymykset
aikatauluista sopiminen
toimijoiden yhteistyön suunnittelu
puukauppajärjestelyistä sopiminen
tarjoukset puukaupasta metsänomistajille
päätökset puukaupasta ja metsänhoitotöistä
suunnittelun tuen laskutus Suomen metsäkeskukselta
suunnittelun alv:n ja metsänomistajan omavastuuosuuden laskutus metsänomistajalta
suunnitelman viimeistely ja luovutus maanomistajalle
3. Toteutus- ja seurantavaihe
aikataulun tarkentaminen: taimikonhoidot, hakkuut, lannoitukset ja ojien kunnostus
taimikonhoito-, lannoitus- ja kaivuutöiden kilpailutus ja urakkasopimusten tekeminen
taimikonhoitojen, hakkuiden ja lannoituksen toteutus ja valvonta
ojien ja vesiensuojelurakenteiden kaivaminen ja valvonta
Suometsän hoitohanke sisältää hankkeen koosta ja toteutustavasta riippuen mm. seuraavia asiakirjoja.
Aina:
metsänomistajan ja hankkeen toteuttajan välinen toimeksiantosopimus
osakasluettelo ja hankkeen kustannusarvio
kiinteistöittäin, osakkaittain, työlajeittain
kartat ja ilmakuvat hankealueesta
ojien kunnostus- ja vesiensuojelusuunnitelma
ojaluettelo, vesiensuojelurakenteet
hoitotöiden urakkasopimukset
Tarvittaessa:
tukihakemukset ja -päätökset sekä toteutusilmoitukset
valtakirjat metsänomistajalta
puukauppa, taimikonhoito, lannoitus ja ojien kunnostus
lupa-asiakirjat
mahdollinen ympäristöviranomaisen lausunto tai AVI:n lupa ojitukselle
mahdolliset muut luvat esim. tienkäyttöön liittyen
kokouspöytäkirjat hankekokouksista
hankkeen loppuraportti ja palauteyhteenveto
Suometsän hoitohankkeen alueen rajaus
Hankealueeksi rajataan maastoltaan ja puustoltaan teknisesti yhdenmukainen ja selkeä kokonaisuus. Tällöin hakkuissa, ojien kunnostuksessa ja lannoituksessa saavutetaan mittakaavaetuja sekä vesitalouden säätely ja vesiensuojelu voidaan järjestää tehokkaasti. Rajauksessa otetaan huomioon mahdolliset luonnonhoidolliset reunaehdot, kuten arvokkaat luontokohteet sekä muut turvattavat alueet.
Hankealueen jaksottaminen pienempiin osiin ja toteutus osa kerrallaan ovat tärkeitä varsinkin suurissa hankkeissa. Tavoiteltavaa on, että pienet hankkeet ja osahankealueet hyvin suurissa hankkeissa voidaan tehdä valmiiksi 1–3 vuoden kuluessa töiden aloituksesta. Hankesuunnittelussa selvitetään, millä alueilla on hakkuu- ja hoitotarvetta sekä tarvittaessa mahdollisuuksia muihin maankäyttömuotoihin kuten suojeluun.
Hoitotarpeen arvioinnissa korostuu, mitkä ojitusalueen ojista on taloudellisesti kannattavaa ja vesiensuojelullisesti mahdollista kunnostaa. Varttuneen kasvatusmetsän harvennuksia voidaan ottaa myös mukaan, vaikka ojia ei kunnosteta. Samoin hankkeeseen voidaan sisällyttää ennallistettavia kohteita.
Puunkorjuun kannattavuuden nyrkkisääntönä voidaan pitää, että hakkuukertymä hankealueelta ylittää 500 m³, poistuma on vähintään 40 m³/ha ja poistettavien runkojen keskikoko on vähintään 60 dm3/runko. Ennakkotietoa puustosta saadaan esimerkiksi ilmakuvista ja julkisesta metsävaratiedosta. Ennallistettavilta alueilta puutavaran hehtaarikertymä (m3/ha) voi olla pienempi.
Hankealueeksi pyritään rajaamaan sellainen alue, että vesien johtaminen alapuolisen alueen läpi on mahdollista ja alueelle saadaan tehokkaat vesiensuojelumenetelmät. Ojien perkaustarvetta, eroosioalttiutta ja vesiensuojelurakenteiden sijoittelua voidaan selvittää maastokäynnein ja laserkeilausaineistoon perustuvalla uoma-analyysillä. Vanhoista ojitusasiakirjoista voidaan tarvittaessa selvittää ennen suon ojitusta vallinneita olosuhteita ja edellisen hankkeen toteutusta.
Suometsän hoitotarpeesta kertovia tekijöitä
Pääosalla alueen metsiköistä on selvä taimikonhoito- tai harvennustarve. Metsikkö on syytä harventaa, kun sen pohjapinta-ala on yli harvennusmallien esittämän leimausrajan. Harvennustarve voi syntyä myös siitä, että vähäarvoisempi koivu runsaana tai etukasvuisena haittaa havupuuston kehitystä.
Alueen vesitalous on niin huonossa kunnossa, että korkea pohjaveden pinnan taso selvästi haittaa puuston kasvua. Ongelmat voivat aiheutua umpeen kasvaneista ojista, alkujaankin ojituksessa tapahtuneesta virheestä, metsätuhoista, ojien yliajossa tapahtuneista sortumista tai turpeen painumisesta.
Kasvupaikan ravinne-epätasapaino alueella on niin ilmeinen, että se selvästi haittaa puuston kasvua.
Suometsän hoitohankkeen työvaiheiden aikataulutus
Hankealue tai sen osahankkeet on tarpeellista jaksottaa korjuu- ja kunnostusojituslohkoiksi, mikä edesauttaa hankkeen läpivientiä. Lohkoista tehdään käytännöllisiä kokonaisuuksia maaston muotoja ja metsän rakenteita myötäillen. Hyvä korjuulohko on sellainen, että se saadaan hakattua samalla koneketjulla yhdellä kertaa. Puutavaran varastopaikat, ojaverkoston rakenne ja vesiensuojelutoimenpiteet on syytä ottaa samalla huomioon.
Korjuulohkojaon perusteet
hakkuutapa; samanlaiset käsittelyt samaan lohkoon
uudistushakkuutavat
kasvatushakkuutavat
muu hakkuu
korjuuajankohta > kesäkorjuukelpoinen osa rajataan omaksi lohkoksi
korjuumenetelmä > koneellinen ja manuaalinen hakkuu erikseen.
Kunnostusojituslohkojaon perusteet
vesiensuojelurakenteet; pintavalutuskentät, pohjapadot, laskeutusaltaat ja kosteikot tehdään ensin
vanhan ojaverkoston rakenne; perkaus aloitetaan latvaojista, laskuojat kaivetaan viimeiseksi
vesiensuojelullisesti hankalat kaivukohdat; toteutetaan mahdollisimman kuivana aikana
pohjavesialueet ja happamat sulfaattimaat; edellyttävät ojien kaivuussa erityistä varovaisuutta
Vesitalouden säätelyn ja vesiensuojelutoimien suunnittelussa on suositeltavaa tarkastella koko suoaluetta. Kunnostusojituslohkojen toimenpiteet ajoitetaan siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa alapuoliselle vesistölle.
Suometsän hoitohankkeen aikataulutus luo puitteet hankkeen kestolle ja se auttaa projektin etenemisen hallinnassa ja seurannassa. Suunnitteluvaiheessa on myös syytä varmistaa, että alueelle on saatavissa turvemaille sopivaa kalustoa ja kaikille töille löytyy ammattitaitoinen toteuttaja.
Hankkeen eri vaiheet on suositeltavaa sijoittaa aikajanalle, joka hahmottaa hankkeeseen kuluvaa aikaa ja kertoo myös miten eri hanketoimijoiden tehtävät ajoittuvat kokonaisuudessa. Realistinen ja yhteisesti sovittu aikataulu helpottaa siinä pysymistä. Selkeän aikataulutuksen avulla on myös helpompi puuttua mahdollisiin viivästyksiin ja ryhtyä tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin.
Aikataulusuunnittelussa tulisi luoda varautumiskeinoja mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Esimerkiksi onko mahdollista löytää muita toteutusratkaisuja, jos kesäkorjuu ei toteudu suunnitellusti tai ojituksen urakoitsija vaihtuukin yllättäen.
Suometsän hoitohankkeen hallinnointi
Hankevetäjä vastaa hankkeen hallinnoinnista ja etenemisestä. Vastuu riippuu metsänomistajien antamista toimeksiannoista. Hankevetäjän ja metsänomistajien välisissä toimeksiantosopimuksissa sovitaan töiden vastuunjaosta ja mahdollisista ehdoista, joiden puitteissa hankevetäjä voi toimia metsänomistajan asiamiehenä.
Toimeksiantosopimuksessa myös sovitaan, minkälaisen valtakirjan metsänomistaja hankevetäjälle mahdollisesti antaa.
Vaivattominta hankkeen organisointi on, kun alueen metsänomistajat ovat antaneet vastuun töiden järjestämisestä valtakirjalla hankevetäjän hoidettavaksi. Valtakirja tulee olla riittävän kattava, jotta hankevetäjä pystyy hoitamaan hoitohankkeen näkökulmasta tarpeelliset leimikoiden kilpailutukset, ojitukset ja muut metsänhoitotyöt hankkeeseen osallistuvan metsänomistajan puolesta.
Toimeksiantosopimukset ja siihen mahdollisesti liitettävä valtakirja on hyvä kerätä jo hankkeen osallistujia koottaessa. Hankevetäjällä tulee siinä vaiheessa olla suuntaa antava käsitys hankealueen metsien tilasta, jotta ehdotus toteutettavista töistä vastaa tarvetta. [Lähdeviite3]
Hankkeen toteutus onnistuu parhaiten, kun tehtävät on vastuutettu selkeästi ja kokonaissuunnitelma on laadittu realistiseksi. Vastuu hankkeen etenemisestä voi olla yhdellä toimijalla, mutta myös vastuiden selkeällä jakamisella voidaan saavuttaa hyvä lopputulos. Tärkeää on, että hankkeen kullakin tehtävällä on aina selkeä vastuuhenkilö.
Hakkuiden ja eri hoitotöiden yhteensovittaminen edellyttää sujuvaa yhteistoimintaa työn toteuttajien välillä. Tämä voi toteutua vain, jos kokonaisuutta johdetaan hyvän hankesuunnitelman pohjalta. Vastuuhenkilö seuraa suunnitelman toteutumista ja tarkentaa tarvittaessa sitä hankkeen edetessä sekä varmistaa osallisten tiedottamisen.
Maastosuunnitteluun tuo kustannustehokkuutta, kun yhdellä maastokäynnillä saadaan tehtyä alueelle sekä puunkorjuuta että metsänhoitoa koskevat suunnitelmat. Jos työlajien suunnittelu on hajautettu eri henkilöille, tulee hankevetäjän varmistaa suunnittelijoiden välinen yhteistyö ja työvaiheiden oikea ajoitus.
Hankkeen läpiviemiseksi tarvitaan hyvää tiedottamista sekä metsänomistajien suuntaan että toimijoiden kesken. Tiedottamisen välineet ja tavat on syytä miettiä hankkeen koon mukaisesti. Pienten hankkeiden tiedottaminen saadaan hoidettua puhelimitse, sähköpostitse ja henkilökohtaisin kontaktein, mutta suuremmissa hankkeissa tulisi hyödyntää myös muita välineitä. Hyvä vaihtoehto tiedottamiseen on ylläpitää verkkopalvelua, josta metsänomistajat ja toimijat saavat ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä ja voivat tarvittaessa esittää kysymyksiä.
Hankevetäjällä on keskeinen rooli yhteydenpidon varmistamisessa hankkeen toimijoiden välillä. Jos esimerkiksi tieto hakkuiden edistymisestä ei kulje puunkorjaajan, lannoitteiden levittäjän ja kunnostusojittajan välillä, hankkeessa syntyy ylimääräisiä viivästyksiä.
Tarvittaessa lannoitukset on luontevaa sisällyttää osaksi suometsän hoitohanketta. Yhteishankkeissa lannoituksen suunnittelu ja toteutus hoituvat kustannustehokkaasti. Kasvatushakkuiden ja ojien kunnostuksen paras hyöty jää saavuttamatta, mikäli puusto kärsii ravinnepuutoksesta. Lannoitusten toteutus on tehokasta, kun hankevetäjä tai aliurakoitsija hankkii lannoitteet sekä kuljetus- ja levityspalvelun, valvoo levityksen ja varmistaa puunkorjaajalta hakkuiden edistymisen.
Puuston varttuessa taimikkovaiheesta kasvatusmetsä- ja uudistamisvaiheeseen sen ravinteiden käyttö lisääntyy merkittävästi. Etenkin runsastyppisillä, paksuturpeisilla ojitetuilla soilla saattaa jo lyhyellä aikavälillä kehittyä merkittävä puutostila varsinkin kaliumin ja boorin osalta. Tämä on hyvä ottaa huomioon suometsien hoitohankkeiden suunnittelussa.
Oikein kohdennettu lannoitus ja tehokas maa- tai lentolevitys edellyttää huolellista suunnittelua. Lisäksi lannoitus tulee yhteensovittaa hankkeen muiden työvaiheiden kanssa. Kun suometsien hoidon yhteydessä lannoitetaan, vesiensuojelun kannalta on suositeltavaa tehdä ensin hakkuut, sitten lannoitus ja viimeisenä mahdollinen ojien kunnostus.
Hankevetäjä sopii ojitusurakoitsijan kanssa ojien kunnostuksen työmäärästä, työskentelytavasta, kaivutyön ajoittamisesta ja urakointihinnoista. Lisäksi sovitaan valtuuksista, vastuusta ja menettelytavoista, mikäli kaivutyössä tapahtuisi pienvesille, vesistöille tai pohjavesille vahinkoa tai aiheutettaisiin jotain muuta haittaa.
Hakkuu ja lannoitus suositellaan tehtäviksi ennen ojien perkausta. Muutoin riskinä on ojapenkkojen sortuminen yliajoissa, ojien tukkeutuminen ja hakkuutähteiden jääminen ojiin. Kun ojien perkaus tehdään viimeiseksi, ojiin mahdollisesti joutuneet lannoitteet tai tuhka saadaan nostettua kaivussa penkalle.
Puunkorjuun ja kaivutyön teettäminen samalla urakoitsijalla on yksi toimiva ratkaisu. Kaivutyö helpottuu, kun kohde on valmiiksi tuttu ja kaivuedellytykset todennäköisemmin otettu jo hakkuussa hyvin huomioon.
Hankevetäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että kunnostusojitussuunnitelmassa avattavaksi tarkoitetut ojalinjat on aukaistu ja sovitut hakkuu- ja hoitotyöt on tehty alueella. Vetäjä myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle.
Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.
Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.
Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.
Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.
Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili. Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret.
Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.
Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaiden ravinteisuuden hoitoon, jossa sillä saadaan pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Tuhkapohjaisten kierrätyslannoitteiden valmistuksessa käytetään bioenergian tuotannossa syntyviä tuhkia. Tuhkan lannoitekäyttökelpoisuutta valvotaan lannoiteasetuksen edellyttämillä analyyseillä.
Kojola, S. 2009. Kohti hyvää suometsien hoitoa – harvennusten ja kunnostusojitusten vaikutus ojitusaluemänniköiden puuntuotokseen ja metsänkasvatuksen taloustulokseen. Dissertationes Forestales 83. 67 s. + 4 osajulk.
Kittamaa, S., Kannisto, K. & Uusitalo, J. 2012. Kustannustehokkuutta suometsien hoitoon - erilaiset toimintamallit ja kustannusanalyysi. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 232. 33 s.
