Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä kuten muissakin metsänhoidon valinnoissa. Puuston elinvoimaisuus ja maapohjan taimettumisherkkyys kertovat soveltuvuudesta Periaatteessa kaikkia metsiä voidaan kehittää erirakenteisuuden suuntaan, mikäli metsänomistaja sitä haluaa. Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat, etenkin ojitetut korvet ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana. Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi. Hoitamaton "riukuuntunut" metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Ne kehittyvät ajan myötä, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin. Kun jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi. Paksu kunttakerros, tai turvemaalla raakahumuskerros sekä esim. rehevä heinäkasvillisuus estävät taimettumista,&nbsp;mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa.&nbsp;Kevyellä maanmuokkauksella tai täydennysistutuksella on mahdollista lisätä uudistumista kohteilla, joilla vallitsevat olosuhteet ovat epäedulliset luontaiselle taimettumiselle. Kuusialikasvosjakson hyödyntäminen jatkuvassa kasvatuksessa Metsä, jossa on valmis kasvupaikalle sopiva alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos puustossa on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu.&nbsp;Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus. Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta. Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan. Luonnon monimuotoisuutta huomioidaan muun muassa säästöpuita jättämällä. Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle. Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska alikasvoksen tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle. Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on jatkuvan kasvatuksen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä. Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa niin sanotulla ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin. Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi. Lähtökohtana jatkuvalle kasvatukselle on tässä kuusivaltainen metsä, jossa on alikasvosta. Alikasvoksen kehittymistä on edistetty väljennyshakkuulla. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Ylispuustoa on harvennettu, jolloin taimet saavat lisää kasvutilaa. Hakkuussa on jätetty vielä melko paljon suuria puita. Niiden määrää vähennetään seuraavassa poimintahakkuussa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen ojitetuissa suometsissä Ojitetuilla mäntyvaltaisilla puolukka- ja varputurvekankailla suositellaan ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä, joilla voidaan ylläpitää metsän peitteisyyttä. Ojitetuilla kuusivaltaisilla kohteilla on mahdollista siirtyä melko nopeasti jatkuvaan kasvatukseen esimerkiksi poimintahakkuita soveltamalla. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää ojitetuissa korvissa myös kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet II-tyypin mäntyvaltaiset turvekankaat ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuin käsiteltäviä, jatkuvan kasvatuksen kohteita. Vaihtoehtona siirtymiselle on niissä ylispuuhakkuu, jolla vapautetaan alikasvosSaarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372. Metsän kasvatustapa pohjavesialueilla Jatkuvan kasvatuksen mallissa&nbsp;on pohjavesille aiheutuvien haittojen riski todennäköisesti pienempi kuin jaksollisessa kasvatuksessa,&nbsp;mikä puoltaa sen käyttöä painotettaessa vesiensuojelua. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto on vaihtelevan kokoista ja ryhmittäistä. Kuva: © Airi Matila.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan metsän uudistamista käsittelyalueella olevien siemenpuiden tai suojuspuiden avulla tai hyödyntämällä siementävää reunametsää.

Luontainen uudistaminen tuottaa sille sopivilla kohteilla uuden metsän kustannustehokkaasti. Edellytyksenä on, että uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä on riittävästi hyvälaatuisia siementäviä puita. Jo syntynyttä kehityskelpoista alikasvosta voidaan hyödyntää soveltuvissa kohteissa. Luontainen uudistaminen tuottaa vakiintuneen taimikon useimmiten viljelyä hitaammin, ja siihen liittyy enemmän epävarmuutta. Luontaisesti syntyvä metsä jää viljeltyä todennäköisemmin epätasaiseksi ja aukkoiseksi. Luontainen uudistaminen sopii kuitenkin hyvin uudistettaessa ohutkunttaisia, lajittuneiden maalajien kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita, joissa kasvaa hyvälaatuinen ja siemennyskykyinen männikkö.

Metsälain edellyttämä metsänkäyttöilmoitus on suunnitelluista hakkuista tehtävä ilmoitus Metsäkeskukselle. Ilmoitus on tehtävä viimeistään 10 vuorokautta ennen hakkuiden aloittamista.

Metsänkäyttöilmoitus on tehtävä kasvatushakkuusta, uudistushakkuusta, metsätuhon vuoksi tehtävästä hakkuusta, muusta hakkuusta (esimerkiksi erityiskohteessa), erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä sekä aina silloin, kun hakattavat puut myydään.
Ilmoitus tehdään Metsäkeskukselle Metsään.fi-palvelussa tai lomakkeella viimeistään 10 vuorokautta, mutta aikaisintaan kolme vuotta ennen suunniteltuja hakkuita. Ilmoituksen voi tehdä joko maanomistaja itse, hallinta- tai muun erityisoikeuden haltija tai heidän valtuuttamansa henkilö. Lisäksi metsänkäyttöilmoituksen voi laatia metsänomistajan puolesta metsäalan ammattilainen.
Metsänkäyttöilmoituksilla valvotaan metsälain toteutumista. Ilmoituksella myös varmistetaan, ettei hakkuu riko luonnonsuojelulakia, vesilakia, muinaismuistolakia tai kaavan määräyksiä.

Metsänkäyttöilmoitusta ei tarvitse tehdä kotitarvehakkuusta, pienikokoisen puuston hakkuusta (keskiläpimitta metsässä enintään 13 cm), sähkölinjojen ja junaratojen reunavyöhykkeiden hakkuista, oja-, vesijohto- tai viemärilinjan hakkuusta sekä pienialaisista tie-, sähkö- tai muun vastaavan linjan hakkuista, elleivät ne kohdistu metsälain 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuun erityisen tärkeään elinympäristöön.
Vaikka metsänkäyttöilmoitusta ei vaadittaisikaan, on hakkuista ilmoitettava Lupa- ja valvontavirastolle, jos ne tehdään Natura 2000 -alueella tai sen läheisyydessä ja voivat merkittävästi heikentää luonnonarvoja. Lisäksi hakkuu voi edellyttää kunnan maisematyölupaa, jos toimenpide muuttaa maisemaa yleis- tai asemakaava-alueella tai alueella, jolle kaavaa laaditaan.

Pienaukkohakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa. Siinä tehdään pienialaisia, enintään 0,3 hehtaarin aukkoja, joiden on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista.

Jos juuristokilpailua pienaukkojen reuna-alueilla on tarpeen vähentää, pienaukkoja ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta voidaan harventaa.
Pienaukkohakkuu sopii hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Pienaukkoja kannattaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja sijoitettava siten, etteivät niiden välialueet jää kapeiksi ja tuulituhoille alttiiksi kaistoiksi.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuu. Männikössä siemenpuiksi jätetään 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivikon uudistamisessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuu tehdään ennen hyvää siemensatoa. Siemenpuut on suositeltavaa poistaa taimikon päältä heti, kun uudistusala on riittävästi taimettunut.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

**Männyn siemenpuuhakkuu (jatkuvan kasvatuksen hakkuu)**

Jatkuvaan kasvatukseen tähdättäessä männikköön jätetään siemenpuuhakkuussa 50–150 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Ensimmäisessä siemenpuuhakkuussa jätettyjä suuria puita ei poisteta kerralla, vaan niitä harvennetaan seuraavissa hakkuissa. Harvennuksissa poistetaan myös huonolaatuiset ja vaurioituneet puut.

Metsikössä sadan paksuimman puun keskipituutta (m) hehtaarilla kutsutaan valtapituudeksi. Valtapituutta käytetään arvioidessa metsikön harvennustarvetta ja kasvatuskelpoisuutta.

Valtapituus voidaan selvittää käyttämällä 5.64 metrin säteellä olevaa koealaa, jonka paksuin puu edustaa valtapuun pituutta. Mittaustarkkuuden parantamiseksi, suositellaan laskettavaksi valtapituuden keskiarvo usealta koealalta. Valtapituutta hyödynnetään harvennusmalleissa pohjapinta-alan ja runkoluvun ohella.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Jatkuva kasvatus on metsänkasvatustapa, jossa metsän puusto säilytetään yleensä peitteisenä eikä avohakkuita tehdä. Metsän uudistuminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon tai hakkuun jälkeen luontaisesti syntyviin taimiin ja niiden kasvattamiseen. Uudistamis- ja kasvatusvaiheet limittyvät, jolloin painopiste voi olla tilanteen mukaan metsän uudistumisen edellytysten parantamisessa tai kasvatuksessa.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen

Kohteen soveltuvuutta eri kasvatustapoihin voidaan aluksi arvioida oheisen taulukon mukaisesti, jossa asiaa tarkastellaan uudistumisen kannalta. Biologiset tekijät määrittävät, kuinka hyvin eri kasvatustavat soveltuvat eri kasvupaikoille. Perusedellytykset on aina syytä tarkistaa ennen muiden valintaan liittyvien tekijöiden selvittämistä kuten muissakin metsänhoidon valinnoissa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kohteen soveltuvuus jatkuvaan kasvatukseen

### Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat erilaisissa lähtötilanteissa. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla. Jatkuvassa kasvatuksessa myös viljely on periaatteessa mahdollista, joskin kannattavuus voi jäädä heikoksi.

##  [Kasvatustavan valinta](/fi/node/850)

Table
| Lähtötilanne metsän uudistumisen kannalta | Vaihtoehtoiset kasvatustavat |
| --- | --- |
| Luontaisen uudistamisen edellytykset ovat huonot eikä uutta taimikkoa synny kohtuullisessa ajassa. Esimerkiksi paksukunttainen kuusikko. | jaksollinen kasvatus, viljely (yleensä istuttamalla) |
| Kasvupaikka uudistuu sekä luontaisesti että viljellen | jaksollinen kasvatus, luontainen uudistaminen |
| Kasvupaikka uudistuu sekä luontaisesti että viljellen | jaksollinen kasvatus, kylvö tai istutus |
| Kasvupaikka uudistuu sekä luontaisesti että viljellen | jatkuva kasvatus |
| Kasvupaikan karuuden vuoksi puuston kasvu on vaatimatonta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa. | jaksollinen kasvatus, luontainen uudistaminen |
| Kasvupaikan karuuden vuoksi puuston kasvu on vaatimatonta eikä viljely ole taloudellisesti kannattavaa. | jatkuva kasvatus |
*Metsikön vaihtoehtoiset kasvatustavat erilaisissa lähtötilanteissa. Kasvatustapa ei ole pysyvä valinta. Puuston kehitystä ohjataan metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti metsänhoidolla ja hakkuilla. Jatkuvassa kasvatuksessa myös viljely on periaatteessa mahdollista, joskin kannattavuus voi jäädä heikoksi.*

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puuston elinvoimaisuus ja maapohjan taimettumisherkkyys kertovat soveltuvuudesta

Periaatteessa kaikkia metsiä voidaan kehittää erirakenteisuuden suuntaan, mikäli metsänomistaja sitä haluaa. Parhaiten lähtökohdaksi sopii elinvoimainen terve puusto, jossa on jo valmiiksi vaihtelevan kokoista puustoa. Turvemaat, etenkin ojitetut korvet ovat usein kivennäismaita otollisempia kohteita jatkuvaan kasvatukseen. Kaksijaksoinen metsä voi toimia sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana.
Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikköön, jossa esiintyy juurikääpää. Suositeltavaa on tällöin puulajin vaihto viljelyllä havupuusta lehtipuuksi.
Hoitamaton "riukuuntunut" metsä, jossa pienemmät puut ovat huonokuntoisia ylitiheyden vuoksi, on jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana vaikea. Vaativa lähtökohta on myös hoidettu, tasaiseksi käsitelty yksijaksoinen metsä, jossa ei ole eri-ikäismetsän rakennepiirteitä. Ne kehittyvät ajan myötä, kun puustoa käsitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävin menetelmin.

Kun jatkuvan kasvatuksen lähtökohtana on rakenteeltaan tasainen yksijaksoinen metsä, puuston tulisi olla niin vanhaa, että se siementää, eli käytännössä varttunutta kasvatusmetsää. Tätä nuoremman puuston käsittely harvaksi ja epätasaisuutta suosien vähentää puuntuotosta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Puiden elinvoimaisuuteen ja etenkin latvusten kuntoon on kiinnitettävä huomiota myös siementuotannon varmistamiseksi.
Paksu kunttakerros, tai turvemaalla raakahumuskerros sekä esim. rehevä heinäkasvillisuus estävät taimettumista, mikä on otettava huomioon kohdevalinnassa. Pohjois-Suomessa hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin, jolloin taimettuminen voi viedä paljon aikaa. Kevyellä maanmuokkauksella tai täydennysistutuksella on mahdollista lisätä uudistumista kohteilla, joilla vallitsevat olosuhteet ovat epäedulliset luontaiselle taimettumiselle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusialikasvosjakson hyödyntäminen jatkuvassa kasvatuksessa

Metsä, jossa on valmis kasvupaikalle sopiva alikasvos, on yleensä helppo lähtökohta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen, etenkin jos puustossa on jo luonnostaan suuri kokovaihtelu. Rakenteen kehittämiseen vaikuttavat esimerkiksi puulajien ominaisuudet ja kasvunopeus.
Ylispuustoa harvennetaan useassa vaiheessa, jolloin metsän rakenne säilyy vaihtelevampana ja pienemmän puuston kehitys nopeutuu. Alikasvoksen kehitys on sitä hitaampaa mitä tiheämpänä ylispuusto pidetään. Kuusen taimet kasvavat varsin hyvin varjostavan lehtipuuston alla. Sen sijaan männyn ja koivun taimet sietävät huonosti varjostusta.
Alikasvospuuston mahdollisessa harvennuksessa vältetään puiden kokoerojen tasoittamista. Käsittelyissä sallitaan puuston pituusvaihtelua ja aukkoisuutta. Myös nuorta puustoa harvennettaessa poistetaan erikokoisia puita, ei pelkästään pieniä. Myöhemmissä käsittelyissä käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita kasvatustavoitteen, puuston ja kasvupaikan mukaan.

Luonnon monimuotoisuutta huomioidaan muun muassa säästöpuita jättämällä. Kuusialikasvoksen muodostamat tiheiköt edistävät metsälintujen ja riistan hyvinvointia. Monipuolinen lajisto lisää alueen viihtyisyyttä luonnossa liikkujalle.
Alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen vaikeuttaa puunkorjuuta, mikä lisää korjuukustannuksia. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska alikasvoksen tuhoutumisesta seuraisi merkittävä vahinko jatkuvan kasvatuksen toteutukselle ja kannattavuudelle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Varttuneet ja uudistuskypsät metsät ilman alikasvosta tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen

Suositellun uudistamisajankohdan saavuttanut tasaikäisrakenteinen, latvustoltaan sulkeutunut kuusikko on jatkuvan kasvatuksen kannalta hankala. Kunnollisen alikasvoksen saaminen sinne voi viedä vuosikymmeniä.
Varttunutta tasaikäistä metsää voidaan lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsäksi luontaisesti uudistushakkuun tai poiminta- ja pienaukkohakkuiden kautta. Tiheässä metsässä voidaan tehdä ensin väljennyshakkuu tämän tueksi. Männiköissä muutos voidaan toteuttaa niin sanotulla ylispuukasvatuksen siemenpuuhakkuilla. Kuusikoissa muutos voidaan toteuttaa suojuspuuhakkuuna, jonka jälkeen suojuspuustoa harvennetaan poimintahakkuin.
Alkuvaiheessa on hyvin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään metsikön tuulenkestävimpiä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää metsää ei pidä hakata kerralla harvaksi.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen ojitetuissa suometsissä

**Ojitetuilla mäntyvaltaisilla** puolukka- ja varputurvekankailla suositellaan ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä, joilla voidaan ylläpitää metsän peitteisyyttä.
**Ojitetuilla kuusivaltaisilla** kohteilla on mahdollista siirtyä melko nopeasti jatkuvaan kasvatukseen esimerkiksi poimintahakkuita soveltamalla. Puuston peitteisyyttä voidaan ylläpitää ojitetuissa korvissa myös kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä.
Myös monet **II-tyypin mäntyvaltaiset turvekankaat** ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuin käsiteltäviä, jatkuvan kasvatuksen kohteita. Vaihtoehtona siirtymiselle on niissä ylispuuhakkuu, jolla vapautetaan alikasvos.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Metsän kasvatustapa pohjavesialueilla

Jatkuvan kasvatuksen mallissa on pohjavesille aiheutuvien haittojen riski todennäköisesti pienempi kuin jaksollisessa kasvatuksessa, mikä puoltaa sen käyttöä painotettaessa vesiensuojelua.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Metsän kasvatustapa pohjavesialueilla

### Metsän kasvatustapa pohjavesialueilla

##  [Metsän kasvatustapa pohjavesialueilla](/fi/node/3846)

Table
| Toiminta pohjavesialueella | Lainsäädännön velvoitteita pohjavesialueita koskien | Suositeltavia toimintatapoja pohjavesialueita koskien   | Tarkennukset |
| --- | --- | --- | --- |
| Yleistä kaikkea metsänkäsittelyä koskien | Metsätalouden toimenpiteillä ei tule rikkoa- vesilain (587/2011) pohjaveden muuttamiskieltoa eikä- ympäristönsuojelulain (527/2014) pohjaveden pilaamiskieltoa. | Keskeistä on ennaltaehkäistä toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa pohjavesien• laadun heikkeneminen• pinnan aleneminen sekä • haitallinen purkautuminen. Pohjavesialueiden rajaus ja luokitus tarkistetaan aina ennakkoon, esimerkiksi • ympäristöhallinnon paikkatietopalvelusta• Metsään.fi -palvelusta (metsänomistajat)Erityistä varovaisuutta edellytetään• vedenottamoiden lähialueilla• happamien sulfaattimaiden riskialueilla sekä alueilla, joiden maaperässä esiintyy mustaliuskeperäisiä sedimenttejä.• alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maan pintaa ja • alueilla, joilla esiintyy pohjavedestä suoraan riippuvaisia pintavesi- tai maaekosysteemejä (1E, 2E ja E-luokan pohjavesialueet)Tarvittaessa kysytään tarkentavat ohjeet ympäristöviranomaiselta (lupa- ja valvontavirasto). | Metsätalous pohjavesialueilla edellyttää tavanomaista tarkempaa toimenpidesuunnittelua ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.   Metsäsertifioinnin piirissä olevilla alueilla noudatetaan sertifioinnin vaatimuksia pohjavesialueilla toimimisesta |
| Metsän kasvatustavan valinta | Metsikön sijainti pohjavesialueella ei rajoita puuston käsittelyä.  | • Arvioidaan mahdollisuudet käyttää metsän kasvatustapana jatkuvaa kasvatusta.   | Jatkuvan kasvatuksen mallissa on pohjavesille aiheutuvien haittojen riski todennäköisesti pienempi kuin jaksollisessa kasvatuksessa, mikä puoltaa sen käyttöä painotettaessa vesiensuojelua. Valinnalla voidaan välttää avohakkuusta, uudistusalan maanmuokkauksesta ja vanhojen ojien kunnostuksesta aiheutuvaa riskiä pohjavesille. Puuntuotannollisena riskinä on kohteen heikko luontainen uudistuminen.  |

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Monimuotoisuus

Jatkuva kasvatus ei vielä sinällään takaa luonnon monimuotoisuuden riittävyyttä. Lisäksi tarvitaan säästöpuita ja luontokohteiden huomioon ottamista. Monipuolinen puulajisekoitus ja siitä syntyvä sekametsä lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Sekapuustoisuus voi rehevillä kasvupaikolla parantaa myös taloudellista kannattavuutta.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, kuten muissakin hakkuissa, on metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi suositeltavaa käyttää luonnonhoidon keinovalikoimaa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Myönteisiä lajistovaikutuksia

Myönteisiä lajistovaikutuksia on havaittu muun muassa kääpien, muurahaisten, kovakuoriaisten ja sekä monien lintujen osalta . Koska osalle lajeista vähäpuustoiset ja puuttomat alueet ovat eduksi, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tulisi käyttää monipuolisia metsänkäsittelytapoja. Esimerkiksi pienaukot edistävät valoa kaipaavien lajien menestymistä, jolloin niillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta poimintahakkuun yhteydessä.
Puustoisuuden säilyminen hyödyttää eläimistöä, jonka esiintymistä ja liikkumista tavanomaiset uudistushakkuualueet voivat rajoittaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan ylläpitää puustoisia liikkumisyhteyksiä, huolehtia yksilöiden reviirien tasolla riittävästä peitteisyydestä sekä välttää liikkumista rajoittavien aukeiden syntymistä.
Peitteisyyden vaalimisesta hyötyvät myös varvut. Tällainen laji on esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeä osa ravintoa muun muassa metsäkanalintujen poikasille.

Ominaisuuksiltaan vaihteleva puusto ylläpitää metsämaan sienien ja pieneliöiden monimuotoisuutta, mikä takaa puille hyvät kasvuedellytykset. Lehdon monimuotoisen mykorritsasienilajiston kannalta jatkuva puustoisuus voi olla tärkeää.
Peitteisyyden vaalimisella voi olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityistä merkitystä sellaisten arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydessä, joissa biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaisiin ominaispiirteisiin kuuluu varjoisuus ja tasainen, kostea pienilmasto. Eri-ikäisessä metsikössä tarvitaan aika-ajoin uudistavampi vaihe, jossa puusto käsitellään uudistumisen edistämiseksi melko harvaksi. Tällöin kohteen ekologinen luonne on lähempänä avointa kuin sulkeutunutta metsää.
Monille eliölajeille tärkeää palanutta puuainesta syntyy kulotuksella. Toisin kuin avohakkuualoilla, jatkuvan kasvatuksen metsässä kulotusta on vaikeaa toteuttaa, vaikka se kohdistuisi vain säästöpuuryhmiin.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset suometsien kasvillisuuteen

Ojitetuissa suometsissä metsän pohjan kasvillisuus on muuttunut suokasvillisuudesta kohti metsäkasvillisuutta ensiojituksen aiheuttaman vedenpinnan laskun myötä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin voidaan ylläpitää ajan saatossa muotoutunutta metsän pohjan kasvillisuutta. Ojitetuissa korvissa on todettu poimintahakkuiden säästävän metsän pohjan kasvillisuutta hyvin, jolloin hakkuiden vaikutukset lajistoon jäävät vähäisiksi. Ojitetulla suolla jatkuvan kasvatuksen hyötynä on varjossa viihtyvien lajien elinympäristön ylläpito kuten kivennäismaiden metsissäkin.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset vesiin

Ojitetuilla turvemailla on otettava huomioon hakkuiden vaikutus vesitalouteen. Puuston kuivatusvaikutus, eli haihdunta, vähenee aina hakkuiden seurauksena, jolloin pohjavedenpinta kuviolla nousee. Jos ojitusalueella tehdään avohakkuu, puuston ylläpitämä haihdutus lakkaa ja ojien kunnostustarve kasvaa. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa vähentää kunnostustarvetta. Kivennäis- ja turvemailla harjoitettavan jatkuvan kasvatuksen vesistövaikutukset tunnetaan kuitenkin vielä huonosti.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvan kasvatuksen vaikutukset turvemaiden vesitalouteen

Ojitetuissa suometsissä jatkuvan kasvatuksen keinoin voidaan mahdollisesti välttää ojien kunnostus metsikön puuston ylläpitäessä kasvun kannalta sopivaa veden pintaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmin pohjaveden taso pysyy kohtalaisen tasaisena jäljelle jäävän puuston ylläpitäessä haihduntaa ja puuston kasvulle sopivaa vedenpinnantasoa.
Pohjaveden pinnan maltillinen nousu peitteisyyden säilyttävien hakkuiden jälkeen voi vähentää turpeen hajoamista ja siitä seuraavaa vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen sijaan avohakkuu voi nostaa kohteen vedenpinnan liian korkealle, mikä haittaa taimikon kasvua ja aiheuttaa vesistökuormitusta.
Ojien kunnostustarpeen väheneminen tuo kustannussäästöjä, hyödyttää vesiensuojelua, parantaa muun muassa metsäkanalintupoikueiden elinympäristöjä ja voi myös hillitä maaperän kasvihuonekaasupäästöjä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Jatkuvan kasvatuksen hyödyt vesielinympäristölle

Kivennäismailla jatkuvan kasvatuksen hakkuiden vesistövaikutukset ovat pääsääntöisesti uudistushakkuuta pienemmät ja verrattavissa harvennushakkuisiin. Samanaikaisesti vältytään avohakkuiden ja ojien kunnostuksen aiheuttamalta vesistökuormitukselta, millä puolestaan on suora vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan ja monimuotoisuuteen.

Jatkuvan kasvatuksen on todettu tarjoavan etuja luonnon monimuotoisuudelle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Riskien hallinta jatkuvassa kasvatuksessa

Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille. Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota korjuuvaurioiden välttämiseen ja juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen sekä luontaisesti huonosti taimettuvien kasvupaikkojen tunnistamiseen.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Suuri puuntuotos ei takaa kannattavuutta

Taloudellista kannattavuutta ei voi arvioida pelkän puuntuotoksen perusteella. Merkittävimmin kannattavuuteen vaikuttavat puuntuotantoon tarvittujen investointien määrä suhteessa puunmyyntituloihin ja niiden ajoittumiseen sekä puustopääoman arvon muutos.
Jos kuusikon eri-ikäiskasvatus onnistuu hyvin, se voi mahdollisesta pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta olla viljelymetsätaloutta kannattavampaa . Jatkuvaan kasvatukseen on kannattavampaa tähdätä silloin, kun jaksollisen kasvatuksen metsikkö ei ole vielä saavuttanut uudistuskypsyyttä ja alikasvos on jo syntynyt tai alikasvoksella on edellytykset syntyä kohtuullisessa ajassa .
Poiminta- ja pienaukkohakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuukokoista puustoa. Puun hinnan voidaan arvioida olevan korkeampi kuin alaharvennustyyppisessä harvennushakkuussa, mutta kuitenkin alempi kuin tavanomaisessa uudistushakkuussa. Tämä arvio perustuu siihen, että korjuu erirakenteisessa metsässä on vaikeampaa kuin tasarakenteisessa, mutta toisaalta korjattavien runkojen suuri keskijäreys nostaa puun hintaa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Investointien vähäisyys pienentää talousriskiä

Jatkuvan kasvatuksen hakkuut tähtäävät siihen, että ne edistävät taimettumista ja olemassa olevan alikasvoksen kehitystä. Investoinnit uuden metsän aikaansaamiseksi ovat vähäiset toisin kuin jaksollisessa kasvatuksessa, joka edellyttää investointeja metsän uudistamiseen erityisesti, jos alue uudistetaan viljellen.
Jaksollisessa kasvatuksessa on riskinä, ettei metsänhoidon investoinneille synny metsänomistajan tavoittelemaa korkotuottoa. Sen sijaan jatkuvassa kasvatuksessa ei vastaavaa riskiä juuri ole. Myös jaksollisessa kasvatuksessa kustannuksia voidaan pienentää hyödyntämällä luontaista uudistumista, mutta samalla menetetään viljelystä saatavia hyötyjä.
Ojitetuissa suometsissä voidaan jatkuvaan kasvatukseen siirtymällä välttyä ojien kunnostamiselta, kun jäljelle jäävä puusto ylläpitää haihdutuksen avulla puuston kasvun kannalta riittävää veden pinnan tasoa.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puustoon sitoutunut pääoma

Jatkuvassa kasvatuksessa metsää on kasvatettava melko harvana, jotta taimia syntyisi ja niillä olisi edellytykset kasvuun. Puusto voi olla tiheämpi, kun varjostusta kestävän kuusialikasvoksen ylispuustona kasvaa mänty-, koivu- tai sekametsää.
Jatkuvassa kasvatuksessa tavoitteena on korjata hakkuissa pääasiassa tukkipuun koon saavuttaneita puita. Tulovirta on jatkuvassa kasvatuksessa melko tasainen hakkuusta toiseen. Pitkän aikavälin hakkuumahdollisuudet riippuvat kuitenkin uudistumisen ja kasvatuksen onnistumisesta. Jaksollisessa kasvatuksessa yhdestä metsiköstä saatavat tulot painottuvat voimakkaasti uudistushakkuuseen ja metsänhoitoon sijoitettujen investointien tuotot kertyvät vasta vuosikymmenten kuluessa.
Uudistushakkuiden vaihtuessa eri-ikäiskasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuiksi hakkuumahdollisuudet voivat tilapäisesti pienentyä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Puun laatu ja hinta voi poiketa totutusta

Puun laadulla on myös vaikutusta metsänomistajan puusta saamaan hintaan, vaikka varsinaista laatuhinnoittelua ei juuri käytetä. Jatkuvan kasvatuksen metsistä korjatun puun laadusta on erilaisia näkemyksiä. Yläharvennusten ja poimintahakkuiden on esitetty parantavan puuston laatua. Niissä jätettävien lisävaltapuiden oksat ovatkin yleensä ohuempia kuin poistettavien valtapuiden.
Puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena voi myös huonontaa puun laatua.
Eri-ikäisrakenteisissa kuusikoissa taimien kasvu on tavallisesti hidasta, jolloin tyvitukin ydinsahatavaraan voi muodostua laatua huonontavia oksatihentymiä. Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat enemmän kuin tasarakenteisessa puustossa. Männyn ylispuukasvatus antaa toisaalta mahdollisuuden kasvattaa hyvälaatuista, järeää tukkipuuta.

Tällä hetkellä poiminta- ja pienaukkohakkuin käsiteltävät metsät ovat useimmiten kehittyneet alun perin tasarakenteisina, joten niiden puuston laatu voi olla erilainen kuin jo alun perin erirakenteisena kasvatettujen metsien. Nykytiedon valossa voidaan olettaa, ettei männylle sopivilla kasvupaikoilla kasvatustapa juurikaan vaikuta puun laatuun.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutuneista puun hinnoista ei ole vielä koottuna tietoja samalla tavoin kuin tavanomaisista harvennus- ja uudistushakkuista.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kasvu- ja tuotosmalleissa kehitettävää

Laskentamenetelmät ja tiedot jatkuvan kasvatuksen onnistumisesta ja puuntuotoksesta eri olosuhteissa ovat yleisen näkemyksen mukaan epävarmemmalla pohjalla kuin jaksollista kasvatusta tarkasteltaessa.
Puuston kehityksen, hakkuukertymän ja taloudellisen tuloksen arvioinnissa voi hyödyntää laskentaohjelmia. Tällä hetkellä vapaasti käytettävissä olevia laskentaohjelmistoja on kuitenkin niukasti tarjolla. Metsänkasvatukseen liittyy useita epävarmuustekijöitä, joiden tasapuolinen huomioiminen kannattavuustarkasteluissa on vaikeaa.
Jatkuvan kasvatuksen metsän kehitystä ei pystytä ennustamaan nykyisten kasvu- ja tuotosmallien pohjalta yhtä hyvin kuin tasaikäisrakenteisen metsän. Myös jatkuvan kasvatuksen metsänuudistumiseen ja tuhojen esiintymiseen liittyvät riskit ja toisaalta kasvatustavan tuottamat hyödyt tunnetaan jossain määrin jaksollista kasvatusta puutteellisemmin . Monet riskit ja käsittelyissä huomioon otettavat asiat ovat yhteisiä eri kasvatusmenetelmille.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Luontaisessa uudistumisessa ei jalostushyötyä

Jalostushyöty — parantunut puun kasvu ja laatu — jää saamatta, jos uudistuminen perustuu luontaisesti syntyneeseen taimiainekseen kuten jaksollisessa kasvatuksessa käytettäessä luontaisesta uudistamisesta tai jatkuvassa kasvatuksessa. Toisaalta luontaisen uudistumisen onnistuessa saadaan yleensä paljon taimia ja suuri tiheys parantaa puuston laatua. Parhaat taimet valikoituvat tai valitaan taimikonhoidossa jatkamaan kasvuaan.
Siemenviljelyksillä tuotetut jalostetut siemenet ja niistä kasvatetut taimet kasvavat tutkimusten perusteella metsikkösiemenalkuperiä paremmin. Jalostettua viljelymateriaalia käyttämällä saadaan tasaikäiskasvatuksella kuusikoissa suurempi puuntuotos kuin eri-ikäiskasvatuksella . Jalostetulla siemen- tai taimimateriaalilla on laskettu saatavan 15–20 prosentin kasvunlisäys verrattuna metsiköstä kerättyihin siemeniin . Lisäksi jalostuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti puun laatuun ja terveyteen. Jalostettu siemen sisältää luonnonmetsistä valittujen parhaiden puiden monipuolisen perimän. Jalostettua siementä ei ole vielä käytettävissä kaikkialle.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Energiapuun korjuuseen niukasti mahdollisuuksia

Jaksollisessa kasvatuksessa uudistushakkuualoilta voidaan korjata hakkuutähdettä ja kantoja energiapuuksi, mikä ei ole suositeltavaa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa voidaan korjata runkopuuta energiaksi, jos käyttö ainespuuna ei ole kannattavaa tai mahdollista.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Korjuuvaurioiden välttäminen erityisen tärkeää

Korjuuvaurioiden määrään vaikuttavat eniten puunkorjuun suunnittelu ja toteutus sekä korjuun ajankohta ja olosuhteet. Korjuuvauriot heikentävät kasvatettavan puuston laatua ja lisäävät lahottajasienten leviämistä.
Poimintahakkuussa korjuuvaurioiden riskiä lisää se, että kookkaita puita poimitaan kasvamaan jätettävien pienempien puiden seasta. Vaurioituneista alemman latvuskerroksen puista ei kehity arvokkaita tukkipuita. Puista, jotka ovat läpimitaltaan 5–20 cm, vaurioituu havaintojen mukaan 10–20 % poimintahakkuun koneellisessa korjuussa.
Ajourapainaumien riski on suuri etenkin turvemaiden poimintahakkuissa, joissa käytetään samaa ajouraverkostoa perättäisissä hakkuissa. Turvemaan urapainauma ei ehdi korjaantua hakkuiden välillä. Tiheä alikasvos vaikeuttaa usein uran vahvistamista havuttamalla.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kannattavuus ojitetuissa suometsissä

Turvemaiden metsänkasvatuksen kannattavuutta heikentävät kivennäismaita vaikeampi puunkorjuu ja pienempi hehtaarikohtainen hakkuukertymä. Usein myös tukkipuun laatu erityisesti männyn osalta on huonompi kuin kivennäismailla. Nämä kaikki heikentävät kohteiden haluttavuutta markkinoilla ja voivat alentaa puusta tarjottua hintaa. Lisäksi ojituksen kunnostaminen vesiensuojelutoimenpiteineen on huomattava kustannuserä.
Etenkin heikkotuottoisilla turvemailla on vaikeaa saada investoinneille katetta, jolloin jatkuva kasvatus voi olla jopa ainut kannattava vaihtoehto puuntuottamiseen.

Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen jaksollisesta kasvatuksesta on helpompaa ja taloudellisesti kannattavaa kohteilla, joilla on jo valmiiksi alikasvosta/luontaista taimiainesta ja eri-rakenteista hyvälaatuista ja elinvoimaista puustoa.
Jatkuvan kasvatuksen kilpailukyky paranee verrattuna jaksolliseen kasvatuksen, jos metsänhoidon kustannukset nousevat, puun hintataso laskee, tukkipuun hinta kohoaa suhteessa kuitupuuhun, korkovaatimus nousee ja kun siirrytään viljavuudeltaan ja ilmastoltaan huonommille kasvupaikoille.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Maisemavaikutukset hallintaan hakkuutapoja vaihtelemalla

Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla.
Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Hakkuu sopeutetaan maisemaan

Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä.
Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti.
Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset marja- ja sienisatoihin sekä riistan hyvinvointiin

Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille.
Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin . Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen.
Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset porotalouteen

Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista.

Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää pysyvästi puustoisena ja vaihtelevana . Jatkuva kasvatus on usein perusteltua myös metsän monikäytön kannalta.
On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin harvana silloin, kun puuston uudistuminen halutaan varmistaa. Myös männyn ylispuukasvatukseen tähtäävän siemenpuuhakkuun jälkeen kookkaita puita on varsin vähän.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Jatkuvalla kasvatuksella voidaan monissa tapauksissa tuottaa järeää, hyvälaatuista puutavaraa pitkäikäisiin puutuotteisiin, mikä lisää hiilen pitkäaikaista varastoitumista. Kokonaisvaikutuksista on vielä niukasti tutkimustietoa.
Eri-ikäiskasvatuksena toteutetussa kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa puunkasvu jää kuutiomääräisesti 15–25 prosenttia alhaisemmaksi kuin jaksollisessa ja puuston keskimääräisen tilavuuden arvioidaan olevan pienempi. Näin arvioituna myös puustoon sitoutuneen hiilen määrä on keskimäärin pienempi. Pitkällä aikavälillä hakattavissa oleva puumäärä on kuusikon jatkuvassa kasvatuksessa tämänhetkisen käsityksen mukaan 20–25 % pienempi kuin jaksollisessa. Jatkuvan kasvatuksen hiilikertymä on pitkälti luontaisen uudistumisen varassa. Erot kasvatustapojen taloudellisessa kannattavuudessa saattavat kuitenkin olla vähäiset.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Pitkillä tarkastelujaksoilla jatkuvan kasvatuksen on esitetty kasvattavan maaperän hiilivarastoa, koska karikesyöte maaperään pysyy jatkuvana eikä maanpinta altistu korkeille lämpötiloille tai maanmuokkauksen vaikutuksille päätehakkuun uudistushakkuun jälkeisen avoimen vaiheen puuttuessa. Siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voi kuitenkin myös pienentää maaperän hiilivarastoa, jos käsittely on voimakasta.
Jatkuvassa kasvatuksessa maanmuokkaus on harvinaisempaa kuin jaksollisessa kasvatuksessa, eivätkä etenkään poimintahakkuut vaikuta juuri humukseen ja hiilen vapautumiseen. Jatkuvassa kasvatuksessa maaperään voi olla tämän vuoksi sitoutuneena jonkin verran enemmän hiiltä kuin jaksollisessa kasvatuksessa.
Turvemailla jatkuvalla kasvatuksella voidaan mahdollisesti edistää ilmastonmuutoksen hillintää jos pohjaveden pinta pystytään haihduttavan puuston määrää säätelemällä pitämään tavanomaista korkeammalla. Turpeesta vapautuu hiilidioksidia sitä enemmän, mitä syvemmällä pohjaveden pinta on. Lisäksi avohakkuun jälkeisinä vuosina maaperästä voi tulla tavanomaista suurempia typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä, joita avohakkuista luopuminen voi vähentää.

Jatkuva kasvatus ylläpitää pysyvää puustoisuutta ja melko tasaista puuston hiilensidontaa. Menetelmällä voidaan vähentää hiilen vapautumista maaperästä ilmakehään erityisesti turvemailla. Puuston luontainen uudistuminen on paikoin hidasta, jolloin keskimääräinen kasvu ja sen aikaansaama hiilensidonta eivät ole mahdollisesti yhtä suuria kuin metsänviljelyyn perustuvassa kasvatuksessa. Jatkuvan kasvatuksen vaikutuksia hiilensidontaan ei toistaiseksi tunneta kovin hyvin.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Taimet tarvitsevat kasvutilaa

Hyväkuntoiset kuuset lähtevät yleensä hyvin kasvuun kasvutilan lisäännyttyä harvennuksen jälkeen. Tiheän kuusikon alikasvoksena kasvavien kuusten elpymiskyky huononee ajan myötä .

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Sekapuustoisuus hyödyllistä

Sekapuusto edistää kuusivaltaisen metsän taimettumista sekä alikasvoskuusien kasvua ja säilymistä elpymiskykyisinä. Sekapuustoisuus hyödyttää myös metsäluonnon monimuotoisuutta ja pienentää tuhoriskejä. Sekapuina suositaan erityisesti rauduskoivua ja tuoreilla kankailla myös mäntyä. Monimuotoisuutta ylläpidetään kasvattamalla myös muita puulajeja.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri kivennäismaiden jatkuvassa kasvatuksessa

Etelä-Suomessa tavalliset kuusen kivennäismaan kasvupaikat, tuoreet ja lehtomaiset kankaat, taimettuvat yleensä varsin hyvin jatkuvassa kasvatuksessa. Lehtomaisilla kankailla heinittyminen on kuitenkin voimakasta, mikä heikentää uudistumistulosta, jos metsään tehdään liian suuria pienaukkoja.
Jatkuvassa kasvatuksessa ei pidä poistaa kaikkia suuria puita hakkuissa, sillä suuret, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 25 cm:n puut tuottavat merkittävimmän osan taimettumisen tarvitsemista siemenistä.
Pohjoissuomalaisiin kuusikoihin syntyy pienaukkoihin luontaisesti monissa tapauksissa varsin hyvä taimikko. Kasvupaikan kosteus ja lievä soistuneisuus edistävät kuusen taimettumista kivennäismailla.

Mäntyvaltaisiin metsiin syntyy monesti kuusialikasvoksia. Jos kasvupaikka on tuore tai sitä viljavampi kangas, alikasvoksesta voi lähteä kehittämään jatkuvan kasvatuksen metsää.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri turvemaiden jatkuvassa kasvatuksessa

Monet turvemaiden kasvupaikat, erityisesti ruoho- ja mustikkaturvekankaat, taimettuvat herkästi. Pohjois-Suomen korpikuusikoiden pienaukkoihin kuusi taimettuu hyvin. Hyvä taimettuminen on nähtävissä esimerkiksi pienissä aukkokohdissa tai mäntyjen ja koivujen alla. Pienaukkohakkuiden avulla voidaan I-tyypin ruoho- tai mustikkaturvekankailla siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Pienaukkojen halkaisijan ei tulisi olla merkittävästi ympäröivän valtapuuston pituutta suurempi, jotta vältytään muun kasvillisuuden aiheuttamalta kilpailulta.
Myös kuivahkolle kankaalle ja I-tyypin puolukkaturvekankaalle syntyy usein kuusialikasvosta, mutta kuusen kasvu järeäksi tukkipuuksi on niillä selvästi hitaampaa kuin viljavammilla kasvupaikoilla. Kuusta voidaan kuitenkin kasvattaa pääpuulajina näillä kasvupaikoilla, jos ensisijaisena tavoitteena on esimerkiksi maiseman pitäminen puustoisena. Kuusen menestyminen puolukkaturvekankaalla edellyttää usein ravinnetilanteen korjaamista tuhkalannoituksella. Lisäksi metsikön jatkokehitystä suunniteltaessa on otettava huomioon, että kuusen taimettumisedellytykset huonontuvat ojituksesta kuluvan ajan myötä, kun pohjakerroksen rahkasammalvaltaisuus vähenee heikentäen taimettumista.
Kuusialikasvoksen hyödyntämiseen sopivat myös mänty- ja hieskoivuvaltaiset mustikkaturvekankaat ts. viljavista rämeistä kehittyneet II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankaat. II-tyypin puolukkaturvekankaiden kohdalla on I-tyypin tavoin huomattava kannattavuuden varaukset. Vaikka olemassa olevan alikasvoksen hyödyntäminen ja kasvattaminen voi olla avohakkuuta ja männyn viljelyä kannattavampi ratkaisu, saattaa kuusen eri-ikäiskasvatukseen perustuvan peitteellisyyden ylläpitäminen kuitenkin olla kannattavuudeltaan heikompaa kuin männyn kasvatus.

Paksukunttaiset kasvupaikat ovat hankalia jatkuvan kasvatuksen kannalta. Kuntta koostuu enimmäkseen sammalista ja maatumattomista neulasista. Kunttakerros on kuiva sekä kylmä ja siinä on niukasti taimille käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri turvemaiden jatkuvassa kasvatuksessa

### Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen puulajin (kuusi) mukaan.

##  [Kuusen jatkuva kasvatus kasvupaikoittain](/fi/node/852)

Table
| Kasvupaikka | Käsittelymenetelmä | Erityistä |
| --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas1Tuore kangas | Poiminta- ja pienaukkohakkuu | Puustoa käsitellään poimintahakkuin. Pienaukkoja tarvitaan lehtipuuston uudistumisedellytysten turvaamiseksi ja silloin, kun taimettumista ja olemassa olevien alikasvosten kehitystä halutaan nopeuttaa.Taimikon varhaisperkaus tai taimikonharvennus voivat olla tarpeen pienaukoissa. Pienaukon koon kasvaessa heinittymisriski suurenee etenkin lehtomaisella kankaalla.Puuston voimakas harventaminen pienaukkojen välialueilla lisää voimakkaasti tuulituhoriskiä. |
| RuohoturvekangasMustikkaturvekangasOjittamattomat korvet2 | Poiminta- ja pienaukkohakkuu puuston mukaan | Vaihtelevan puustorakenteen aikaansaamiseksi tai ylläpitämiseksi:1) Niukasti taimia sisältäviin, tasarakenteisiin kohtiin erikokoisia pienaukkoja ja niiden välistä puustoa harvennetaan. Tuulituhoriski otettava huomioon.2) Taimiryhmien kohdalle pienaukkoja ja poimintahakkuuta sen mukaan, minkä kokoisia ja kuinka erirakenteisia taimiryhmät ovat.3) Valmiiksi erirakenteisissa kohdissa poimintahakkuu4) Pienaukkohakkuiden tekemiseksi ei tasarakenteista metsää tarvitse kasvattaa päätehakkuuvaiheeseen asti, puuston rakennemuutosta voidaan edistää jo eri harvennusvaiheissa.Pienetkin aukot taimettuvat yleensä hyvin.Korpijuotit käsitellään kaistalehakkuin.Taimettuminen voi olla usein niin runsasta, että tarvitaan taimikonhoitoa. Hieskoivu voi runsastua aukoissa tai harvassa metsässä, riittävän kuusentaimiaineksen muodostuessa samanaikaisesti voidaan hieskoivua hyödyntää verhopuustona. Pintakasvillisuus voimistuu viljavissa korvissa ja turvekankailla pienaukkohakkuun jälkeen sitä todennäköisemmin, mitä suurempia aukot ovat. Pienaukon halkaisijan määritys valtapuustoon pituuden mukaan. |
Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen puulajin (kuusi) mukaan.
1 Voidaan soveltaa myös kuusivaltaisiin lehtoihin tapauskohtaisesti. Huomioitava, että merkittävä osa lehdoista on eriasteisen suojelun piirissä.
2 Kohteet, joilla ei ole erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.

Jatkuvassa kasvatuksessa kuusikkoa kasvatetaan harvana, mutta tiheys voi vaihdella kuvion eri osissa. Näin varmistetaan uudistuminen ja alikasvoksen kehittyminen. Kuusi sietää pääpuulajeistamme parhaiten varjoa ja menestyy alikasvoksena varsinkin, jos metsässä on sekapuustona lehtipuita tai mäntyjä.
Hakkuut toteutetaan pääasiassa poiminta-, pienaukko tai kaistalehakkuina.

Ylispuukasvatus sopii useimmille männyn kasvupaikoille lukuun ottamatta karuimpia kohteita. Ojitetuille mäntyvaltaisille puolukka- ja varputurvekankaille ylispuukasvatusta ei suositella ilman ojien kunnostusta.
Mäntyvaltaisilla turvemailla jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä ylispuukasvatus voidaan toteuttaa myös yhdistämällä siemenpuuhakkuu pienaukko- tai kaistalehakkuun kanssa, jotta puuston haihdutuksen korkea taso ja peitteisyys säilyvät. Puolukkaturvekankailla, joissa ei ole kuusialikasvosta ja puusto on suhteellisen tasarakenteinen männikkö tai hieskoivu–mäntysekapuusto, siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen voidaan tehdä kaistale- tai pienaukkohakkuuna kahdessa tai useammassa vaiheessa.
Turvemaalla taimettuminen voi olla epätasaista raakahumuksen, metsäsammalpintojen ja varvikon vuoksi. Raakahumuksen ja sammalpintojen kevyt rikkominen maanmuokkauksella voi edistää taimettumista.

Männiköissä voidaan käyttää myös pienaukkohakkuuta. Se on kuitenkin suunnittelun ja toteutuksen kannalta monimutkaisempaa kuin ylispuukasvatus, koska taimille otollisten valo-olosuhteiden luominen on vaikeampaa. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi suositaan sekapuustoisuutta, kun siihen on luontaiset edellytykset. Karuilla kasvupaikoilla männikkö on usein rakenteeltaan jo valmiiksi eri-ikäistä, ryhmittäistä ja harvaa, mikä mahdollistaa eri-ikäiskasvatuksen poimintahakkuin. Poimintahakkuussa jätetään siemenpuiden lisäksi hyvälaatuisia ja elpymiskykyisiä pienempiä puita kasvatettavaksi tukkipuiksi. Näin syntyy vaihtelevarakenteinen puusto, jonka ylispuuston tiheyttä voidaan säädellä.
Jatkuva kasvatus on erityisen varteenotettava vaihtoehto silloin, kun kasvupaikan puuntuotoskyky on vaatimaton ja uudistamisen ja hoidon kustannukset ovat korkeat suhteessa odotettavaan puuntuotokseen. Poimintahakkuin toteutettava jatkuva kasvatus soveltuu erityisesti pohjoissuomalaisten mäntyvaltaisten kankaiden ja turvemaiden kasvatusmenetelmäksi. Vastaavien turvemaa kohteiden soveltuvuus on arvioitava tarkemmin, eli huomioiden jäljelle jäävän puuston haihdutuspotentiaali ja mahdollinen ojien kunnostustarve, taimettuneisuus ja vesakoituminen.
Viljavilla kasvupaikoilla männyn taimettuminen on yleensä heikkoa poimintahakkuun jälkeen. Jos alikasvokseksi on syntynyt kuusta, poimintahakkuulla voidaan edistää sen kehitystä. Lopputuloksena on tällöin kuusivaltainen metsä.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Kuusen taimettuminen ja alikasvoksen hyödyntäminen eri turvemaiden jatkuvassa kasvatuksessa

### Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen pääpuulajin (mänty) mukaan.

##  [Mäntyvaltaisen metsän jatkuva kasvatus](/fi/node/853)

Table
| Kasvupaikka | Käsittelymenetelmä | Erityistä |
| --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Ylispuukasvatus | Siemenpuuhakkuussa jätetään isoja puita 50-150 kpl/ha. Maanmuokkaus lisää taimettumista. Kuusialikasvos hyödynnetään täysimääräisesti. Männiköt kuusettuvat yleensä luonnostaan kohtalaisen viljavilla kasvupaikoilla.   ---Isoja puita ei poisteta kerralla, vaan harvennetaan useamman kerran, osa säästetään kiertoajan loppuun asti, jolloin tehdään siemen- tai suojuspuuhakkuu. Vaihtoehdot:  ---1) Käsitellään taimikonhoidoin ja harvennuksin kuten tasaikäiskasvatuksessakin, jolloin nuori puusto kehittyy tasaisena. Ylispuustoa harvennetaan, mutta säilytetään koko ajan puustoisuuden säilyttämiseksi ja tuotetaan järeää laatupuuta.  ---2) Kuten edellisessä kohdassa, mutta tähdätään epätasaiseen rakenteeseen maiseman tai luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Ylispuustoa säilytetään enemmän. Taimikkoon syntyy tällöin puiden kokoeroja ja ryhmittäisyyttä, jotka säilytetään taimikonhoidoissa. Voidaan tehdä poiminnan tyyppisiä hakkuita, kun rakenne on kehittynyt. |
| Kuivahko kangas | Ylispuukasvatus (poimintahakkuu) | Voidaan kasvattaa ylispuukasvatuksena kuten edellä tuoreen kankaan männikköä.  ---Pohjois-Suomen karuissa männiköissä on luontaisesti erirakenteisuutta, jolloin puuston käsittelyyn sopii poimintahakkuu.  ---Kuivuus ja ravinteiden puute rajoittavat kuusen kasvua tukkipuuksi. Kuusen kasvattamista harkitaan tapauskohtaisesti esimerkiksi maisemasyistä. |
| Kuiva kangas | Ylispuukasvatus (poimintahakkuu) | Voidaan kasvattaa ylispuukasvatuksena kuten edellä tuoreen kankaan männikköä.   ---Pohjois-Suomen karuissa männiköissä on luontaisesti erirakenteisuutta, jolloin puuston käsittelyyn sopii poimintahakkuu. |
| Mustikkaturvekangas  ---Ojittamattomat korvet1 | Poiminta- ja pienaukkohakkuu | Männiköt kuusettuvat yleensä luonnostaan mäntyvaltaisilla mustikkaturvekankailla.  ---Kuusialikasvoksesta lähdetään kehittämään eri-ikäiskuusikkoa jättämällä alkuvaiheessa päälle myös valtapuuston mäntyjä. Poiminta- ja pienaukkohakkuu luo tilaa kuusialikasvokselle.  ---Heinittyminen ei yleensä ole ongelma, jos pienaukon halkaisija on alle 30 m. Hieskoivuvesakko runsastuu pienimpiä aukkoja lukuun ottamatta.  ---Tuhkalannoitus voi olla tarpeen. Lisätietoa: Turvemaiden lannoitus. |
| Puolukkaturvekangas | Kohteen mukaan: poiminta- ja pienaukkohakkuu  ---Ylispuukasvatus | 1) Mäntyvaltapuuston alla ja seassa valmiiksi eri-ikäinen kuusikko: kuusialikasvos vapautetaan poiminta- ja pienaukkohakkuilla. Hakkuissa jätetään mahdollisimman paljon tuottavinta mänty-ylispuustoa ts. lisävaltapuita ja välipuita.  ---2) Kohteella on mäntyalikasvos: puustoa voidaan kasvattaa ylispuukasvatuksena kuten edellä tuoreen kankaan männikköä, jolloin vesitaloudesta tulee huolehtia tarvittaessa kunnostusojituksin tai toteuttamalla siemenpuuhakkuu kaistale- tai pienaukkohakkuuna.  ---3) Hieskoivusekoitteiset kohteet, joissa on ojituksen jälkeen syntynyt kuusialikasvos: kuusialikasvoksesta lähdetään kehittämään eri-ikäistä kuusikkoa jättämällä alkuvaiheessa päälle myös valtapuustoa. Poiminta- ja pienaukkohakkuu luo tilaa kuusialikasvokselle.  ---4) Tiheä hieskoivuvesakko voi haitata männyn luontaista taimettumista, ja saattaa vaatia kahta taimikonhoitokertaa vakiintuneen mäntytaimikon aikaan saamiseksi. Perkauksesta aiheutuva aukkoisuus ja männyn taimille syntyvät pituuserot mahdollistavat uusien taimien syntymisen myös myöhemmin.  ---Tuhkalannoitus voi olla tarpeen. Ks. tarkemmin: Metsänhoidon suositukset: Suometsien hoito-työopas. |
| Varputurvekangas | Ylispuukasvatus  ---Poiminta- ja pienaukkohakkuu | Mikäli hakkuukertymä mahdollistaa kannattavan korjuun, voidaan soveltaa kaistale- tai pienaukkohakkuuta tai niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmää.  ---Kaistaleiden leveys ja pienaukkojen läpimitta tulee rajoittaa niin, ettei vedenpinnan taso nouse avoimilla pinnoilla liian korkealle (<20 m leveä kaistale).  ---Luontaisen taimettumisen mahdollisuudet voivat olla heikot aluskasvillisuuden ja paksun raakahumuskerroksen takia. Kevyt maanmuokkaus voi olla tarpeen. |
Jatkuva kasvatus kasvupaikan ja käsittelyalan nykyisen pääpuulajin (mänty) mukaan.
1 Kohteet, joilla ei ole erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.

Mänty tarvitsee menestyäkseen ja taimettuakseen valoa ja kasvutilaa. Männyn ylispuukasvatus ja sen toteuttamiseksi tehtävät siemenpuu-, kaistale- ja poimintahakkuut luovat edellytykset taimiaineksen synnylle ja taimien kasvulle valtaosalla männyn kasvupaikoista.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Rauduskoivu

Rauduskoivu taimettuu luontaisesti viljavilla kivennäismailla, mutta varjostus vähentää taimettumista ja heikentää taimien kasvua. Rauduskoivuvaltaiset metsät muuttuvat luontaisesti vähitellen kuusivaltaisiksi.

# Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

## Hieskoivu

Hieskoivu uudistuu hyvin turvemailla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja muodostaa tiheitä kasvustoja. Myös hieskoivikon alle syntyy usein kuusialikasvosta. Tällainen kaksijaksoinen metsä voidaan kasvattaa jatkossa tähdäten tasa- tai eri-ikäisrakenteisuuteen. Koivu-kuusisekametsässä eri-ikäiskasvatukselle on edellytyksiä.

Koivuvaltaiset metsät kuusettuvat yleensä luonnostaan. Jatkuvassa kasvatuksessa voidaan koivua suosia osana sekametsän kasvatusta.

Sekametsien jatkuvassa kasvatuksessa on tärkeää huomioida metsän valo-olosuhteet ja toteuttaa hakkuut siten, että myös lehtipuut saavat mahdollisuuden uudistua. Lehtipuut tarvitsevat paljon valoa, jolloin tiheämmässä metsässä voidaan tehdä pienaukkoja. Pienaukot voivat vaatia taimikonhoitoa, jos niille syntyy tiheikköjä.
Kaksijaksoisessa koivu-kuusisekametsässä on mahdollisuus siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Ensimmäisessä harvennuksessa keskitytään suurimpien koivujen poistoon, jotta havupuille saadaan tilaa kehittyä. Seuraavissa yläharvennuksissa poistetaan myös havupuita varmistaen, ettei lehtipuuosuus laske alle tavoitellun kolmanneksen.
Tavoiteltava lehtipuuosuus on noin kolmannes puuston pohjapinta-alasta. Viljavilla kasvupaikoilla kehittynyt koivikko antaa hyvän lähtökohdan lehtipuusekoituksen säilyttämiselle. Hakkuissa on syytä poistaa juurikääpäiset kuuset ja männyt sekä niiden naapuripuut, jotta lehtipuusto voi uudistua luontaisesti. Siementämiskelpoiset koivut kannattaa säästää hakkuissa ja rajoittaa niitä reunametsään.

Tutkimustietoa sekametsien jatkuvasta kasvatuksesta ei vielä ole. Tässä esitetyt ohjeet perustuvat asiantuntijoiden kokemuksiin.

Tuulituhoriskien arvioidaan olevan jatkuvan kasvatuksen maltillisten poiminta- ja pienaukkohakkuiden jälkeen pienemmät kuin jaksollisen kasvatuksen harvennushakkuiden jälkeen. Tähdättäessä jatkuvaan kasvatukseen on alkuvaiheessa kuitenkin tärkeää huolehtia puuston tuulenkestävyydestä. Kasvamaan jätetään parhaiten tuulta kestäviä puita, joita ovat pituuteensa nähden paksut puut. Voimakas harvennus, jossa jäljelle jää honteloita pienempiä puita, johtaa suureen tuulituhoriskiin. Tiheää puustoa ei pidä hakata kerralla harvaksi.
Juurikäävän oletetaan yleistyvän ilmaston lämmetessä. ​Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota juurikäävän leviämisen ehkäisemiseen ja korjuuvaurioiden välttämiseen.Juurikääpäriski on otettava huomioon hakkuun toteutuksessa ja alikasvoksen hyödyntämisessä, koska puut saavat juurikääpätartunnan myös juuriyhteyksien kautta.
Tuhoriskien pienentämiseksi suositaan myös jatkuvassa kasvatuksessa sekapuustoisuutta. Kuusivaltaisissa metsissä pienaukot lisäävät lehtipuiden menestymistä. ​

Kuusi- tai mäntyvaltaisen metsän jatkuvassa kasvatuksessa on tavoitteena puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. Metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii aikaa. Siihen vaikuttavat keskeisesti metsän ominaisuudet ja puuston ja alikasvoksen aikaisempi käsittely.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Kuusi- tai mäntyvaltaisen metsän jatkuvassa kasvatuksessa on tavoitteena puuston laaja ikä- ja kokojakauma, joka saadaan aikaan luontaista uudistumista ja alikasvosta hyödyntämällä. Metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii aikaa. Siihen vaikuttavat keskeisesti metsän ominaisuudet ja puuston ja alikasvoksen aikaisempi käsittely.

Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää Kantojen korjuu voidaan toteuttaa yhdessä hakkuutähteiden korjuun kanssa, joten korjuuta voidaan kutsua energiapuun korjuuksi. Kantojen korjuun edellytyksenä on yleensä ensin tehtävä hakkuutähteen korjuu. Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta. Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla. Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta. Vaikutukset metsänuudistamiseen Kantojen korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia. Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia. Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

# Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

## Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää

Kantojen korjuu voidaan toteuttaa yhdessä hakkuutähteiden korjuun kanssa, joten korjuuta voidaan kutsua energiapuun korjuuksi. Kantojen korjuun edellytyksenä on yleensä ensin tehtävä hakkuutähteen korjuu.
Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta.
- Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla.
- Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta.

# Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

## Vaikutukset metsänuudistamiseen

Kantojen korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.
Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia.
Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

Kantojen korjuu uudistusaloilta tuo lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, energiapuukertymästä ja markkinatilanteesta.

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Kantojen korjuu uudistusaloilta tuo lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, energiapuukertymästä ja markkinatilanteesta. 

Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution hakkuutähdekertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta. Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava erityisesti puulaji ja puiden koko. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla. Samalla kertaa voidaan korjata myös nostetut kannot. Hakkuutähteen korjuussa poistuu ravinteita Metsän ravinteisuus vaikuttavat uuden puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa. Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Kasvutappioita voidaan vähentää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti. Toistuvan hakkuutähteiden korjuun vaikutuksesta ravinnetalouteen ei juurikaan ole tutkimusta. Hakkuutähteiden korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.

# Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Talous

## Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää

Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution hakkuutähdekertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta.
- Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava erityisesti puulaji ja puiden koko. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla.
Samalla kertaa voidaan korjata myös nostetut kannot.

# Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Talous

## Hakkuutähteen korjuussa poistuu ravinteita

Metsän ravinteisuus vaikuttavat uuden puusukupolven kasvuun etenkin kuusikoissa.
Tuoretta hakkuutähdettä korjattaessa kasvupaikalta poistuu enemmän ravinteita kuin pelkässä ainespuun korjuussa. Kasvutappioita voidaan vähentää kuivattamalla hakkuutähde palstakasoilla ennen tienvarsivarastointia. Palstakasoissa hakkuutähde kuivuu ja neulaset varisevat suurimmaksi osaksi uudistusalalle. Palstakuivatus soveltuu hyvin kuusen neulasten varistamiseen. Männyn neulaset eivät varise yhtä helposti.
Toistuvan hakkuutähteiden korjuun vaikutuksesta ravinnetalouteen ei juurikaan ole tutkimusta.

Hakkuutähteiden korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.

Hakkuutähteen korjuu uudistusaloilta voi tuoda lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta myöhemmin. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, kertymästä ja markkinatilanteesta. Hakkuutähteet voidaan korjata myös ilman kantojen nostoa.

Hakkuutähteen korjaaminen uudistushakkuualoilta

Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Talous

Suojelu tarjoaa elinympäristöjä Luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät tarjoavat elinympäristöjä ja ominaisuuksia, joita talousmetsistä löytyy tavallisesti vain vähän, jos laisinkaanFischer, J. &amp;amp; Lindenmayer, D.B. 2007. Landscape modification and habitat fragmentation: a synthesis. Global ecology and biogeography 15, 55–66. https://doi.org/10.1111/j.1466-8238.2006.00287.x.Paillet, Y. ym. 2010. Biodiversity differences between managed and unmanaged forests: Meta-analysis of species richness in Europe. Conservation Biology 24, 101–112.Watson, J.E.M. 2018. The exceptional value of intact forest ecosystems. Nature Ecology and Evolution 2, 599–610.Kotiaho, J. S. ym.2021. Metsäluonnon turvaava suojelun kohdentaminen. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 4/2021.. Tällaisia elinympäristöjä ovat mm. aarniometsät ja vuosikymmeniä koskemattomina olleet metsät, joissa on esimerkiksi monipuolinen lahopuusto ja runsaasti vanhoja puuyksilöitä. Suojelu lisää kuolleen puun määrää, jolloin luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä kasvaa alueella erityisesti pidemmällä aikavälilläDettki, H., &amp;amp; P.A. Esseen. 2003. Modelling long-term effects of forest management on epiphytic lichens in northern Sweden. Forest Ecology and Management 175: 223–238.Jonsson, M. ym. 2006. Cost-effectiveness of silvicultural measures to increase substrate availability for red-listed wood-living organisms in Norway spruce forests. Biological Conservation 127, 443–467.Tikkanen, O.-P. ym. 2006. Red-listed boreal forest species of Finland: associations with forest structure, tree species, and decaying wood. Annales Zoologici Fennici, 43, 373-383.Mönkkönen, M., A.L. Ylisirniö, &amp;amp; Hämäläinen, T. 2009. Ecological efficiency of voluntary conservation of boreal-forest biodiversity. Conservation Biology 23: 339–347.Siitonen, J., Martikainen, P., Punttila, P., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Coarse woody debris and stand characteristics in mature managed and old-growth boreal mesic forests in southern Finland. Forest Ecology and Management, 128, 211-225.Paillet, Y. ym. 2010. Biodiversity differences between managed and unmanaged forests: Meta-analysis of species richness in Europe. Conservation Biology 24, 101–112.Roberge, JM., Laudon, H., Björkman, C. ym. 2016. Socio-ecological implications of modifying rotation lengths in forestry. Ambio 45, 109–123.. Vanhojen metsien lisääntyminen edistää lajiston elinalueiden säilymistä ja uhanalaisten lajien selviytymistä. Suojelun tuomat muutokset ovat lajiriippuvaisiaAapala, K. 2001. Soiden uhanalainen lajisto. Suomen ympäristö 490: 149–182. Saatavissa: http://hdl.handle.net/10138/40594.Savilaakso, S. ym. 2021. What are the effects of even-aged and uneven-aged forest management on boreal forest biodiversity in Fennoscandia and European Russia? A systematic review. Environ Evid 10, 1.Martikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.Paillet, Y. ym. 2010. Biodiversity differences between managed and unmanaged forests: Meta-analysis of species richness in Europe. Conservation Biology 24, 101–112.Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus.. Suojelu ei ratkaise kaikkien lajien selviytymistä, vaan lisäksi tarvitaan talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteitä. Ilman merkittäviä häiriöitä metsä kehittyy pitkällä aikavälillä eri-ikäisrakenteiseksi ja kuusivaltaiseksi kasvupaikoilla, joissa kuusi menestyy. Häiriöiden, kuten tavanomaisten myrskyjen, myötä syntyneet avoimet alueet mahdollistavat valoa vaativien lehtipuiden säilymisen metsissäAakala, T. 2021. Metsien luontainen rakenne, kehitys ja haasteet monimuotoisuuden turvaamiselle talousmetsissä. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10673. Tieteen tori: Tutkittu tieto ja metsien käyttö. 8 s.. Suojelualueet edistävät myös vesiluonnon ja pienvesien säilymistä ja pohjavesien laadun turvaamista.

# Metsän suojelu - Luonto

## Suojelu tarjoaa elinympäristöjä

Luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät tarjoavat elinympäristöjä ja ominaisuuksia, joita talousmetsistä löytyy tavallisesti vain vähän, jos laisinkaan. Tällaisia elinympäristöjä ovat mm. aarniometsät ja vuosikymmeniä koskemattomina olleet metsät, joissa on esimerkiksi monipuolinen lahopuusto ja runsaasti vanhoja puuyksilöitä.
Suojelu lisää kuolleen puun määrää, jolloin luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä kasvaa alueella erityisesti pidemmällä aikavälillä. Vanhojen metsien lisääntyminen edistää lajiston elinalueiden säilymistä ja uhanalaisten lajien selviytymistä. Suojelun tuomat muutokset ovat lajiriippuvaisia. Suojelu ei ratkaise kaikkien lajien selviytymistä, vaan lisäksi tarvitaan talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteitä.
Ilman merkittäviä häiriöitä metsä kehittyy pitkällä aikavälillä eri-ikäisrakenteiseksi ja kuusivaltaiseksi kasvupaikoilla, joissa kuusi menestyy. Häiriöiden, kuten tavanomaisten myrskyjen, myötä syntyneet avoimet alueet mahdollistavat valoa vaativien lehtipuiden säilymisen metsissä.

Suojelualueet edistävät myös vesiluonnon ja pienvesien säilymistä ja pohjavesien laadun turvaamista.

Suojelulla edistetään metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista. Tähän kuuluu sekä elollisen että elottoman luonnon ominaispiirteiden huomioiminen.

Metsän suojelu

Metsän suojelu - Luonto

Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen. Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön. Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan. Hakamaat Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä. Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja. Hakamaat ovat tavallisesti vähäpuustoisia, lehtipuuvaltaisia ja melko avoimia ympäristöjä. Ne vaihettuvat usein toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Kuva: © Sara Turunen. Metsälaitumet Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta. Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa. Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia alueita, joilla karjan laidunnuksen jäljet erottuvat kasvillisuudessa. Puusto on kooltaan, iältään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää vaihtelevampaa. Kuva: © Airi Matila. Lehdesniityt Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes. Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin. Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Marko Svensberg. Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille. Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko. Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua. Puustoinen perinneympäristö. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

Luontotyyppi on rajattavissa oleva maa- tai vesialue, jolla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Ympäristötekijöitä ovat maaperä, ilmasto-olosuhteet sekä pinnanmuodot ja vesitalous. Eliöstön ominaisuuksia ovat eliöyhteisön lajikoostumus ja rakenne. Metsäisiä luontotyyppejä ovat esimerkiksi erilaiset lehdot tai kangasmetsät.

Luonnon monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Luontotyyppien suojelulla turvataan parhaiten luonnon alueellista vaihtelua, luontokohteiden kytkeytymistä toisiinsa ja luonnon kestävyyttä muuttuvissa oloissa.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen

Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen.
Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Hakamaat

Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä.
Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Metsälaitumet

Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta.
Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lehdesniityt

Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes.
Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin.
Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke

Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille.
Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko.
Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.
**Kiinnitä huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:**• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.

Suositukset **puustoisten perinneympäristöjen** huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Puustoisia perinneympäristöjä on jäljellä niin vähän, että kaikilla kohteilla tulisi pyrkiä säilyttämään niiden monimuotoisuudelle merkittävät ominaispiirteet, kuten vanhat järeät puut, järeä lahopuu ja niittylaikut.
- Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.
- Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita.
- Kaikki puuston käsittely suositellaan tehtäväksi pienimuotoisin poimintahakkuin ja vältetään tasavälein harventamista.
- Hoidossa pyritään rakenteeltaan vaihtelevaan metsään, jossa on useita puulajeja. Lehtipuiden suosiminen on suositeltavaa etenkin hakamailla. Kuusia vähennetään sekä hakamailta että lehdesniityiltä.
- Kohteilla säästetään monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet, etenkin vanhat elävät puut sekä lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut.
- Kaikki hakkuutähteet kuljetetaan pois tai kerätään ja hävitetään polttamalla lähiympäristössä.
- Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan voidaan hoitaa niittämällä.
- Hakamaita voi hoitaa jatkuvilla raivauksilla, vaikka laidunnus alueella ei olisikaan mahdollista.
**Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen** käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:

- Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
- Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta.
- Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
- Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
- Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.
- Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.

Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

Hakamaita ja metsälaitumia on mahdollista kunnostaa luonnonsuojelulain tuella. Tuki myönnetään peruskunnostuksiin, esimerkiksi laitumen aitaamiseen, puuston raivauksiin, tai vaikkapa kedon tai ruovikon niittoon. Tuen tavoitteena on palauttaa hoitoon arvokkaat perinneympäristöt ja laajentaa niiden pinta-alaa.
Puustoiset perinneympäristöt eivät sisälly [metsälain 10 §](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) mukaisiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.

[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt, jotka ovat harvapuustoisia niittyjä, joilta on korjattu heinän lisäksi lehtikerppuja, ja joille ominaisia ovat iäkkäät lehdestetyt tai vesotut puut, joita on vähintään viisi puuta hehtaarilla. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun ympäristöviranomaisen tekemä suojelupäätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi

PEFC:n kriteerit edellyttävät, että valtakunnallisessa perinnebiotooppien inventoinnissa tunnistettuja valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja, joista tieto on annettu maanomistajalle, ei metsitetä eikä niille perusteta puuviljelmiä.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää rajaamaan erityiskohteita, joilla on erityistä merkitystä metsäekosysteemin monimuotoisuuden tai metsien rakenteen monipuolistamisen kannalta tilanteissa, joissa suojellun metsämaan pinta-ala on alle 10 %. Erityiskohteiksi voidaan rajata metsäniityt, hakamaat ja muut metsäiset perinneympäristöt, joilla on elinympäristön ominaispiirteiden säilyttämiseen tähtäävä hoitotavoite.

# Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## METSO-kohteiksi sopivat puustoiset perinneympäristöt

- METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt.
- Erityisesti esimerkiksi lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet sekä erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet.

Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Uudistusalan kantojen korjuu - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan hakkuutähteenkorjuu - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän suojelu - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Puustoiset perinneympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Metsänviljely istuttamalla

Uudistaminen - taulukot

Riistan huomioiminen ennakkoraivauksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Sekametsän jatkuva kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ennakkoraivaus - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko