Runsastyppisten kaliumin ja fosforin puutoksesta kärsivien turvemaiden tuhkalannoitus on erityisen kannattavaa. Taloudellisin levitys on maastalevitys, mikä onnistuu varmimmin maan ollessa roudassa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla.
Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Terveyslannoitus

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla. Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Kaikki palat kohdallaan Ajouraverkoston avaamiseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan suunnittelu on tehtävä leimikkokohtaisesti kohteen kantavuus ja ojalinjasto huomioon ottaen. Hyvä suunnittelu ei vielä riitä, sillä myös toteutuksen tulee olla kunnossa. Osaava kuljettaja tuntee koneensa rajat sekä hallitsee maan kantavuutta lisäävät työtekniikat. Korjuu- ja ajoteknisiä vinkkejä ajourien toteutukseen turvemailla:  Tee ajourista mahdollisimman suoria, vältä erityisesti s-mutkia. riittävän leveät, haastavilla kohteilla ja sulan maan aikaisessa korjuussa keskimäärin 4,5–5 m. Pienialaisesti ajouraa voidaan leventää jopa yli suositellun viiden metrin. Lisätila on tarpeen hyödyntää ajamalla vanhan uran vierestä, jos pintakerros uhkaa rikkoontua. Leventämisen myötä myös havuja kertyy runsaammin uralle. Vahvista ajouria havuttamalla ne huolellisesti. Sillä on suuri merkitys pinnan kestävyydelle. tarvittaessa pienellä määrällä kuitupuupöllejä. Ne on hyvä sijoittaa aluksi poikittain uran päälle. Jos raiteita syntyy ajon edistyessä, puut voi lopuksi sijoittaa ajouran suuntaisesti raiteiden pohjalle. Katkaise ajouralle jäävät kannot mahdollisimman mataliksi. Silloin kuormatraktorin kallistelu ei riko kantavaa pintakerrosta, eikä aiheuta runkovaurioita. Sijoita kaarteet puustoisiin kohtiin ja levennä kaarteessa ajouraa pienialaisesti tarpeen mukaan. Vielä parempi on, jos kaarteet saadaan tehdyksi kovalle maalle. Käytä ajosiltoja tms. ojien ylityksissä ja kovalle kuormitukselle joutuvien maastonkohtien vahvistuksena. Ilman vahvistamistoimia ylitä ojat viistosti noin 45 asteen kulmassa. Mutkat aiheuttavat maahan ylimääräistä rasitusta, jolloin syntyy helposti maastovaurioita. Kuva: © Kalle Kärhä. Ajouraverkoston suunnittelu Suometsien puunkorjuussa haasteena on toimivan ratkaisun löytyminen ajourien sijoittelussa. Heikosti kantava maa ei kestä useaa ajokertaa, mikä vaikeuttaa erityisesti kokoojaurien suunnittelua. Laajat yhtenäiset turvekankaat, joissa on säännöllinen ojaverkosto, ovat ajourien suunnittelun kannalta selkeitä. Pienillä suoalueilla, joissa kuivatusojat kiemurtelevat kivennäismaiden välissä, ajourien suunnittelu on hankalampaa. Ajouravälin tulisi säilyä näilläkin kohteilla keskimäärin vähintään 20 metrissä. Korjuun suunnittelussa tulee hyödyntää leimikon osat, joissa kantavuus on paras mahdollinen. Ajourat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan runsaspuustoisimmille kohdille kantavuuden parantamiseksi. Ajourien sijoitteluun turvemailla vaikuttavat tekijät. Kapeat ”ajouraportit” aiheuttavat turvemailla puustovaurioita, kun puut kallistuvat puunajossa. Kuva: © Timo Makkonen. Ajourat avataan riittävän leveiksi, jotta vältytään turhilta maasto- ja puustovaurioilta. Kuva: © Timo Makkonen. Ajourat ja ojalinjat puuntuotoksen näkökulmasta  Ajourat ja ojalinjat vähentävät puiden käytössä olevaa kasvutilaa, mutta koneellisen puunkorjuun ja vesitalouden säätelyn vuoksi ne ovat välttämättömiä. Osa ajourien ja ojalinjojen pinta-alasta kuuluu jo valmiiksi reunapuiden kasvutilaan. Ajan kuluessa puiden juuret ja latvukset ottavat vapautuneen kasvutilan käyttöön. Kasvutappioilta ei voida kuitenkaan välttyä, vaikka reunapuiden kasvu kiihtyykin ylimääräisen tilan ansiosta. Ajourien reunapuut muodostavat jopa kolmanneksen kasvatettavasta puustosta ja vielä suuremman osuuden puuston tulevasta kasvusta, koska reunapuut hyötyvät vapautuneista kasvuresursseista. Reunapuiden vauriot sekä ajourapainumien aiheuttama kasvun mahdollinen alentuminen kohdistuvat siis oleelliseen osaan kasvatettavaa puustoa. Ensiharvennuksissa ajouraverkon kasvutilaa verottava vaikutus on suurimmillaan. Silloin neljä metriä leveästä ajourasta noin puolet on pois puuston kasvutilasta. Tämä vastaa noin 10 prosenttia metsikön pinta-alasta, kun ajouraväli on 20 metriä. Lisämetri ajouran leveydessä kasvattaa osuuden 1½ -kertaiseksi, mutta on suometsissä usein tarpeen korjuun onnistumiseksi. Kapealla uralla seurauksena voi olla maastovauriot ja reunapuiden runkojen ja juuriston vaurioituminen. Ajourat kannattaa tehdä mahdollisimman suoriksi ja välttää turhaa mutkittelua. Kuva: © Kalle Kärhä.

# Ajouraverkoston suunnittelu turvemailla 

## Kaikki palat kohdallaan

Ajouraverkoston avaamiseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan suunnittelu on tehtävä leimikkokohtaisesti kohteen kantavuus ja ojalinjasto huomioon ottaen.
Hyvä suunnittelu ei vielä riitä, sillä myös toteutuksen tulee olla kunnossa. Osaava kuljettaja tuntee koneensa rajat sekä hallitsee maan kantavuutta lisäävät työtekniikat.

# Ajouraverkoston suunnittelu turvemailla 

## Korjuu- ja ajoteknisiä vinkkejä ajourien toteutukseen turvemailla:

- Tee ajourista
- mahdollisimman suoria, vältä erityisesti s-mutkia.
- riittävän leveät, haastavilla kohteilla ja sulan maan aikaisessa korjuussa keskimäärin 4,5–5 m. Pienialaisesti ajouraa voidaan leventää jopa yli suositellun viiden metrin. Lisätila on tarpeen hyödyntää ajamalla vanhan uran vierestä, jos pintakerros uhkaa rikkoontua. Leventämisen myötä myös havuja kertyy runsaammin uralle.
- Vahvista ajouria
- havuttamalla ne huolellisesti. Sillä on suuri merkitys pinnan kestävyydelle.
- tarvittaessa pienellä määrällä kuitupuupöllejä. Ne on hyvä sijoittaa aluksi poikittain uran päälle. Jos raiteita syntyy ajon edistyessä, puut voi lopuksi sijoittaa ajouran suuntaisesti raiteiden pohjalle.
- Katkaise ajouralle jäävät kannot mahdollisimman mataliksi. Silloin kuormatraktorin kallistelu ei riko kantavaa pintakerrosta, eikä aiheuta runkovaurioita.
- Sijoita kaarteet puustoisiin kohtiin ja levennä kaarteessa ajouraa pienialaisesti tarpeen mukaan. Vielä parempi on, jos kaarteet saadaan tehdyksi kovalle maalle.
- Käytä ajosiltoja tms. ojien ylityksissä ja kovalle kuormitukselle joutuvien maastonkohtien vahvistuksena. Ilman vahvistamistoimia ylitä ojat viistosti noin 45 asteen kulmassa.

# Ajouraverkoston suunnittelu turvemailla 

## Ajouraverkoston suunnittelu

Suometsien puunkorjuussa haasteena on toimivan ratkaisun löytyminen ajourien sijoittelussa. Heikosti kantava maa ei kestä useaa ajokertaa, mikä vaikeuttaa erityisesti kokoojaurien suunnittelua.
Laajat yhtenäiset turvekankaat, joissa on säännöllinen ojaverkosto, ovat ajourien suunnittelun kannalta selkeitä. Pienillä suoalueilla, joissa kuivatusojat kiemurtelevat kivennäismaiden välissä, ajourien suunnittelu on hankalampaa. Ajouravälin tulisi säilyä näilläkin kohteilla keskimäärin vähintään 20 metrissä.
Korjuun suunnittelussa tulee hyödyntää leimikon osat, joissa kantavuus on paras mahdollinen. Ajourat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan runsaspuustoisimmille kohdille kantavuuden parantamiseksi.

# Ajouraverkoston suunnittelu turvemailla 

## Ajourat ja ojalinjat puuntuotoksen näkökulmasta

Ajourat ja ojalinjat vähentävät puiden käytössä olevaa kasvutilaa, mutta koneellisen puunkorjuun ja vesitalouden säätelyn vuoksi ne ovat välttämättömiä. Osa ajourien ja ojalinjojen pinta-alasta kuuluu jo valmiiksi reunapuiden kasvutilaan. Ajan kuluessa puiden juuret ja latvukset ottavat vapautuneen kasvutilan käyttöön. Kasvutappioilta ei voida kuitenkaan välttyä, vaikka reunapuiden kasvu kiihtyykin ylimääräisen tilan ansiosta.
Ajourien reunapuut muodostavat jopa kolmanneksen kasvatettavasta puustosta ja vielä suuremman osuuden puuston tulevasta kasvusta, koska reunapuut hyötyvät vapautuneista kasvuresursseista. Reunapuiden vauriot sekä ajourapainumien aiheuttama kasvun mahdollinen alentuminen kohdistuvat siis oleelliseen osaan kasvatettavaa puustoa.
Ensiharvennuksissa ajouraverkon kasvutilaa verottava vaikutus on suurimmillaan. Silloin neljä metriä leveästä ajourasta noin puolet on pois puuston kasvutilasta. Tämä vastaa noin 10 prosenttia metsikön pinta-alasta, kun ajouraväli on 20 metriä. Lisämetri ajouran leveydessä kasvattaa osuuden 1½ -kertaiseksi, mutta on suometsissä usein tarpeen korjuun onnistumiseksi. Kapealla uralla seurauksena voi olla maastovauriot ja reunapuiden runkojen ja juuriston vaurioituminen.

Puunkorjuun onnistuminen ojitetusta suometsästä edellyttää hyvin suunniteltua ajouraverkostoa. Maastovauriot sekä ajouraston ja ojalinjojen viemän tilan aiheuttamat puuston kasvutappiot ovat suurimmat riskit, joita korjuusta voi aiheutua.

Turvemaiden puunkorjuu

Ajouraverkoston suunnittelu turvemailla 

Keskeiset uudistukset 2.4.2026: Muokattu molempien lannoitusartikkeleiden ravinne- ja lannoitemäärät -taulukkoja. Keskeiset muutokset asetuksen mukaisesti: Metsätaloudessa käytettävien tuhkien fosforin ja kaliumin yhteenlasketun pitoisuuden on oltava vähintään 2,4 painoprosenttia. Aiemmin vaadittiin vähintään 2 % kaliumia ja 0,8 % fosforia. Nyt useammat tuhkat soveltuvat hyödynnettäväksi lannoitevalmisteena.Kaliumin vähimmäislevitysmäärä on 100 kg/ha. Puuston kasvun kannalta kaliumin tarve on 100 kilogrammaa hehtaarille.Metsänhoidon suosituksissa esitetään tavoiteltavat ravinnelisäykset ja lannoitetyypit. Niissä ei oteta kantaa käytettäviin lannoitetuotteisiin ja tai niiden käyttömääriin. Turvemaat: https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-turvemaalla/toteutus#section-519 Kivennäismaat: https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-kivennaismaalla/toteutus#section-518 16.12.2024 päivityksessä tarkennettiin suometsien tuhkalannoitusta uusimman tutkimustiedon pohjalta. Myös kangasmetsien lannoitusta tarkennettiin. Päivityksessä lannoituksen artikkeli jaettiin selkeyden vuoksi kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi: lannoitus turvemaalla ja lannoitus kivennäismaalla. Turvemaiden lannoituksia koskevat keskeiset muutokset: Tarkennettiin turvemaapuustojen terveyslannoituksen perusteita ja kohdevalinnan perusteita.Tarkennettiin tuhkalannoituksen perusteita hiilensidonnan ja maaperän hiilivaraston vaikutusten osalta.Varputurvekangas lisättiin soveltuvien turvemaiden lannoituskohteiden listaan.Tarkennettiin kaliumin suositeltavaa lisäysmäärää, kun lannoituksella tavoitellaan pidempää vaikutusaikaa. Tällöin suositus on 100 kg/ha (vanha 80 kg/ha). Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä 2026: Maa- ja metsätalousministeriö on päivittänyt asetusta lannoitevalmisteista. Asetus tuli voimaan 1.8.2025. 2024: Uutta tietoa on saatu tuhkalannoituksesta ja sen vaikutuksista. Perusteita uudesta tutkimustiedosta suosituspäivitykselle koottiin hankkeessa Hiilitase ja siihen vaikuttavat tekijät tuhkalannoitetuissa suometsissä – SuoHiTu, 2022-2024 (lisätietoa hankkeesta, metsakeskus.fi). Lannoitus on nopea ja taloudellisesti kannattava keino lisätä soveltuvilla kohteilla puuston kasvua ja hiilinielua. Turvemailla saadaan tuhkalannoituksella jopa vuosikymmeniä kestävä kasvun lisääntyminen. Kangasmaiden typpilannoituksessa vaikutusaika on lyhyempi. Lannoituksessa tärkeintä on oikea kohdevalinta ja kohteen mukaisesti valittu lannoitus. Lannoituksessa lisätään kohteella niitä ravinteita, jotka parhaiten edistävät puuston kehitystä. Kohdevalinnassa on tärkeää myös ottaa huomioon ympäristönhoitoon liittyvät rajoitteet. Uusi suositus laajentaa tuhkalannoitukseen soveltuvien kohteiden potentiaalia. Samalla se ohjaa aikaisempaa suurempaan kaliumin käyttöön turvemailla. Työtä tukeneet tutkijat Aakkosjärjestyksessä: Garmston Katja, Hotanen Juha, Hultman Jenni, Hökkä Hannu, Kattilakoski Matilda, Laiho Raija, Laurén Annamari, Lehtonen Aleksi, Mäkiranta Päivi, Nieminen Mika, Ojanen Paavo, Palvi Anni, Peltoniemi Krista, Sarkkola Sakari, Stenberg Leena, Väänänen Päivi. Lisätietoja Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta | 357/2025 | Suomen säädöskokoelma | Finlex SuoHiTu-hankkeen loppuraportti, pdf, MMM.fi

Päivitetty artikkeli: **Lannoitus**, joka jaettiin kahdeksi artikkeliksi [Lannoitus turvemaalla](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-turvemaalla) ja [Lannoitus kivennäismaalla](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-kivennaismaalla).
Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteet
Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 2.4.2026

# Lannoitus-artikkelin päivitys

## Keskeiset uudistukset

**2.4.2026**: Muokattu molempien lannoitusartikkeleiden ravinne- ja lannoitemäärät -taulukkoja.
Keskeiset muutokset asetuksen mukaisesti:
- Metsätaloudessa käytettävien tuhkien fosforin ja kaliumin yhteenlasketun pitoisuuden on oltava vähintään 2,4 painoprosenttia. Aiemmin vaadittiin vähintään 2 % kaliumia ja 0,8 % fosforia. Nyt useammat tuhkat soveltuvat hyödynnettäväksi lannoitevalmisteena.
- Kaliumin vähimmäislevitysmäärä on 100 kg/ha. Puuston kasvun kannalta kaliumin tarve on 100 kilogrammaa hehtaarille.

Metsänhoidon suosituksissa esitetään tavoiteltavat ravinnelisäykset ja lannoitetyypit. Niissä ei oteta kantaa käytettäviin lannoitetuotteisiin ja tai niiden käyttömääriin.
Turvemaat: [https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-turvemaalla/toteutus#section-519](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-turvemaalla/toteutus#section-519)
Kivennäismaat: [https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-kivennaismaalla/toteutus#section-518](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/lannoitus-kivennaismaalla/toteutus#section-518)

**16.12.2024** päivityksessä tarkennettiin suometsien tuhkalannoitusta uusimman tutkimustiedon pohjalta. Myös kangasmetsien lannoitusta tarkennettiin. Päivityksessä lannoituksen artikkeli jaettiin selkeyden vuoksi kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi: lannoitus turvemaalla ja lannoitus kivennäismaalla.
**Turvemaiden lannoituksia** koskevat keskeiset muutokset:
- Tarkennettiin turvemaapuustojen terveyslannoituksen perusteita ja kohdevalinnan perusteita.
- Tarkennettiin tuhkalannoituksen perusteita hiilensidonnan ja maaperän hiilivaraston vaikutusten osalta.
- Varputurvekangas lisättiin soveltuvien turvemaiden lannoituskohteiden listaan.
- Tarkennettiin kaliumin suositeltavaa lisäysmäärää, kun lannoituksella tavoitellaan pidempää vaikutusaikaa. Tällöin suositus on 100 kg/ha (vanha 80 kg/ha).

# Lannoitus-artikkelin päivitys

## Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä

**2026**: Maa- ja metsätalousministeriö on päivittänyt asetusta lannoitevalmisteista. Asetus tuli voimaan 1.8.2025.
**2024**: Uutta tietoa on saatu tuhkalannoituksesta ja sen vaikutuksista. Perusteita uudesta tutkimustiedosta suosituspäivitykselle koottiin hankkeessa Hiilitase ja siihen vaikuttavat tekijät tuhkalannoitetuissa suometsissä – SuoHiTu, 2022-2024 ([lisätietoa hankkeesta, metsakeskus.fi](https://www.metsakeskus.fi/fi/hankkeet/hiilitase-ja-siihen-vaikuttavat-tekijat-tuhkalannoitetuissa-suometsissa-suohitu)).
Lannoitus on nopea ja taloudellisesti kannattava keino lisätä soveltuvilla kohteilla puuston kasvua ja hiilinielua. Turvemailla saadaan tuhkalannoituksella jopa vuosikymmeniä kestävä kasvun lisääntyminen. Kangasmaiden typpilannoituksessa vaikutusaika on lyhyempi.

Lannoituksessa tärkeintä on oikea kohdevalinta ja kohteen mukaisesti valittu lannoitus. Lannoituksessa lisätään kohteella niitä ravinteita, jotka parhaiten edistävät puuston kehitystä. Kohdevalinnassa on tärkeää myös ottaa huomioon ympäristönhoitoon liittyvät rajoitteet.
Uusi suositus laajentaa tuhkalannoitukseen soveltuvien kohteiden potentiaalia. Samalla se ohjaa aikaisempaa suurempaan kaliumin käyttöön turvemailla.

# Lannoitus-artikkelin päivitys

## Työtä tukeneet tutkijat

Aakkosjärjestyksessä: Garmston Katja, Hotanen Juha, Hultman Jenni, Hökkä Hannu, Kattilakoski Matilda, Laiho Raija, Laurén Annamari, Lehtonen Aleksi, Mäkiranta Päivi, Nieminen Mika, Ojanen Paavo, Palvi Anni, Peltoniemi Krista, Sarkkola Sakari, Stenberg Leena, Väänänen Päivi.

# Lannoitus-artikkelin päivitys

## Lisätietoja

[Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta | 357/2025 | Suomen säädöskokoelma | Finlex](https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2025/357?language=fin)
[SuoHiTu-hankkeen loppuraportti, pdf, MMM.fi](https://mmm.fi/documents/1410837/147048451/Loppuraportti+Hiilitase+ja+siihen+vaikuttavat+tekij%C3%A4t+tuhkalannoitetuissa+suometsiss%C3%A4+(SuoHiTu).pdf/a3e4f4a2-0736-c695-f48f-87214f20cf3e/Loppuraportti+Hiilitase+ja+siihen+vaikuttavat+tekij%C3%A4t+tuhkalannoitetuissa+suometsiss%C3%A4+(SuoHiTu).pdf?t=1738682426878)

Lannoitus-artikkelin päivitys

Päivitetty artikkeli: Lannoitus, joka jaettiin kahdeksi artikkeliksi Lannoitus turvemaalla ja Lannoitus kivennäismaalla.Artikkelikokonaisuudessa: Metsänhoidon toimenpiteetViimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 2.4.2026Edellinen päivitys 16.12.2024

Korjuuvaurioiden välttäminen Taimet vaurioituvat sitä helpommin mitä kovempi pakkanen on. Jos taimet näkyvät lumipinnan yläpuolelle, korjuu on suositeltavaa ajoittaa suojasäälle tai pienelle pakkaselle. Alkukesää on myös syytä välttää etenkin havupuuvaltaisten metsien korjuussa, sillä jäävien puiden kuori irtoaa silloin helposti vähäisestäkin kolhustaValkonen, S., Sirén, M. &amp;amp; Piri, T. 2010. Poiminta- ja pienaukkohakkuut – vaihtoehtoja avohakkuulle. Metsäkustannus Oy.. Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10-metrisiä puita. Erityisesti alempien latvuskerrosten noin viisimetristen ja sitä pitempien puiden vaurioittamista on vältettävä, sillä seuraavien vuosikymmenten kasvu ja hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Kasvatettavien puiden valinnassa huomio arvokynnykseen Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan järeimpiä tukkipuita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi. Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti hyväkasvuiset puut, jotka seuraavaan hakkuuseen mennessä ylittävät arvokynnyksen eli kasvavat kuitupuukokoisesta tukkipuukokoiseksi. Tämä nostaa puustoon sitoutuneelle pääomalle saatavaa tuottoa. Hakkuussa huolehditaan myös, että siementävää suurta puustoa säilyy tarvittava määrä.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

## Korjuuvaurioiden välttäminen

Taimet vaurioituvat sitä helpommin mitä kovempi pakkanen on. Jos taimet näkyvät lumipinnan yläpuolelle, korjuu on suositeltavaa ajoittaa suojasäälle tai pienelle pakkaselle. Alkukesää on myös syytä välttää etenkin havupuuvaltaisten metsien korjuussa, sillä jäävien puiden kuori irtoaa silloin helposti vähäisestäkin kolhusta.
Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10-metrisiä puita. Erityisesti alempien latvuskerrosten noin viisimetristen ja sitä pitempien puiden vaurioittamista on vältettävä, sillä seuraavien vuosikymmenten kasvu ja hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

## Kasvatettavien puiden valinnassa huomio arvokynnykseen

Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan järeimpiä tukkipuita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi.
Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti hyväkasvuiset puut, jotka seuraavaan hakkuuseen mennessä ylittävät arvokynnyksen eli kasvavat kuitupuukokoisesta tukkipuukokoiseksi. Tämä nostaa puustoon sitoutuneelle pääomalle saatavaa tuottoa. Hakkuussa huolehditaan myös, että siementävää suurta puustoa säilyy tarvittava määrä.

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.
Jatkuvassa kasvatuksessa puunkorjuun laadukas toteutus edellyttää erityistä huolellisuutta ja oikeaa ajoitusta. Sopivin hakkuiden ajankohta on talvi puustovaurioiden määrän ja juurikääpäriskin hillitsemiseksi.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.

Jatkuvassa kasvatuksessa puunkorjuun laadukas toteutus edellyttää erityistä huolellisuutta ja oikeaa ajoitusta. Sopivin hakkuiden ajankohta on talvi puustovaurioiden määrän ja juurikääpäriskin hillitsemiseksi.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

Kosteikon perustaminen Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä. Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä. Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista. Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi. Kosteikon alapuolelle rakennettu pohjapato. Kuva: © Tiina Ronkainen. Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus  Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa. Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi. Lisätietoa: Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut. Kosteikon hoitaminen  Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen. Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä. Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee. Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.&nbsp;Vuori, K.-M., Leppänen, M., Koljonen, S., ym. 2021. Puupohjaisilla uusilla materiaaleilla tehoa metsätalouden vesiensuojeluun ja vesistökunnostuksiin. PuuMaVesi-hankkeen loppuraportti. Hyvässä kosteikossa on syvänteiden lisäksi myös matalaa osaa, johon syntyy nopeasti ravinteita sitovaa kasvillisuutta. Kuva: © Samuli Joensuu.

# Kosteikon rakentaminen ja hoito

## Kosteikon perustaminen

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä.
Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä.
Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista.

Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi.

# Kosteikon rakentaminen ja hoito

## Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus

Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa.
Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Kosteikon rakentaminen ja hoito

## Kosteikon hoitaminen

Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen.
Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä.
Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee.

# Kosteikon rakentaminen ja hoito

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Veden korkeuden säätely on keskeinen huomioitava asia. Asianmukainen hoito varmistaa kosteikon toimivuuden.

Rakennetun kosteikon perustaminen

Riistametsänhoidon erityisalueet

Kosteikon rakentaminen ja hoito

Ojitusmätästyksen toteutus Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan. Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia. Ojitusmätästys on verrattavissa kunnostusojitukseen, joten siinä on suositeltavaa soveltaa samoja vesiensuojelumenetelmiä kuin kunnostusojituksessa.

# Ojitusmätästys

## Ojitusmätästyksen toteutus

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.
Ojitusmätästys on verrattavissa kunnostusojitukseen, joten siinä on suositeltavaa soveltaa samoja vesiensuojelumenetelmiä kuin kunnostusojituksessa.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Maanmuokkaus

Ojitusmätästys

Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseenKouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus.. Suomen uhanalaisista metsälajeista 3 % on ensisijaisia paloalueiden lajeja, ja metsäpaloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on ollut yksi taantumisen syy vajaalle kahdeksalle prosentille uhanalaisista ja silmälläpidettävistä metsälajeistaHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus.. Metsäluontotyyppien uhanalaistumisen syynä kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on painoarvoltaan neljänneksi merkittävin uhanalaistumisen syy lahopuun vähenemisen, vanhojen metsien ja vanhojen, järeiden puuyksilöiden vähenemisen sekä metsien puulajisuhteiden muutosten jälkeenKouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.Punttila, P. 2020. Metsät. Julkaisussa Pöyry, J. &amp;amp; Aapala, K. (toim.). Lajit ja luontotyypit muuttuvassa ilmastossa. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2020: 97–109..&nbsp;Paloympäristöjen ja paloista riippuvaisen lajiston turvaamiseksi on esitetty palojatkumoalueita, joilla tehtävillä säännöllisillä poltoilla pyritään turvaamaan näiden lajien esiintymistäEnnallistamistyöryhmä 2003. Ennallistaminen suojelualueilla. Ennallistamistyöryhmän mietintö. Suomen ympäristö 618. Ympäristöministeriö, Helsinki.. Palonvaatijalajien esiintyminen riippuu sopivan elinympäristön esiintymisestä (palohistoriasta) maisematasolla, ja niiden esiintymistodennäköisyys on sitä suurempi, mitä isompia kulotusalat ovat, mitä vähemmän aikaa kulotuksesta on kulunut ja mitä parempi kytkeytyvyys kuloalojen välilläKouki ym. 2012. Landscape context affects the success of habitat restoration: large-scale colonization patterns of saproxylic and fire-associated species in boreal forests. Diversity and Distributions 18: 348–355.Ranius ym. 2014. Metapopulation dynamics of a beetle species confined to burned forest sites in a managed forest region. Ecography 37: 797–804..&nbsp;Kulotusten määrää on myös suositeltu kasvatettavaksi lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissaKouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus.&nbsp;sekä elinympäristöjen tilan edistämistyössäMatveinen ym. 2015. Metsäelinympäristöt. Julkaisussa Kotiaho, J. S., Kuusela, S., Nieminen, E. &amp;amp; Päivinen, J. (toim.). Elinympäristöjen tilan edistäminen Suomessa. ELITE-työryhmän mietintö elinympäristöjen tilan edistämisen priorisointisuunnitelmaksi ja arvio suunnitelman kokonaiskustannuksista. Suomen ympäristö 8/2015: 100–122.. Luontaisten metsäpaloalueiden säästäminen puustoineen luontokohteina tai niistä perustettavat suojelualueet hyödyttävän luonnon monimuotoisuutta.

Metsäpalojen väheneminen on johtanut sekä paloista riippuvaisten elinympäristöjen että niistä riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen. Suomen uhanalaisista metsälajeista 3 % on ensisijaisia paloalueiden lajeja, ja metsäpaloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on ollut yksi taantumisen syy vajaalle kahdeksalle prosentille uhanalaisista ja silmälläpidettävistä metsälajeista. Metsäluontotyyppien uhanalaistumisen syynä kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen on painoarvoltaan neljänneksi merkittävin uhanalaistumisen syy lahopuun vähenemisen, vanhojen metsien ja vanhojen, järeiden puuyksilöiden vähenemisen sekä metsien puulajisuhteiden muutosten jälkeen. Paloympäristöjen ja paloista riippuvaisen lajiston turvaamiseksi on esitetty palojatkumoalueita, joilla tehtävillä säännöllisillä poltoilla pyritään turvaamaan näiden lajien esiintymistä. Palonvaatijalajien esiintyminen riippuu sopivan elinympäristön esiintymisestä (palohistoriasta) maisematasolla, ja niiden esiintymistodennäköisyys on sitä suurempi, mitä isompia kulotusalat ovat, mitä vähemmän aikaa kulotuksesta on kulunut ja mitä parempi kytkeytyvyys kuloalojen välillä. Kulotusten määrää on myös suositeltu kasvatettavaksi lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa sekä elinympäristöjen tilan edistämistyössä. Luontaisten metsäpaloalueiden säästäminen puustoineen luontokohteina tai niistä perustettavat suojelualueet hyödyttävän luonnon monimuotoisuutta.

Paloympäristöjen ja palaneen puuaineksen lisäämisen positiiviset vaikutukset uhanalaiseen metsälajistoon ja metsäluontotyyppeihin on keskeinen peruste kulotuksen käytölle luonnonhoitokeinona.

Kulotus

Kulotus – Luonto

Sopivia tilanteita tekopökkelön tekemiselle:• Kasvatus- tai uudistushakkuu tehdään metsikössä, jossa lahopuuta on hyvin vähän.&nbsp;• Tärkeä maastonkohta, esimerkiksi kiinteä muinaisjäännös, halutaan merkitä maastoon.• Pökkelöidään puu, joka säästöpuuna voisi kaatua tien, rakennuksen tai sähkölinjan päälle.&nbsp;• Kaadettava puu on normaalin katkaisun kannalta hankalassa maastonkohdassa (esim. siirtolohkareen vieressä).&nbsp;• Tavoitellaan kolopesijöiden ja pölyttäjien elinmahdollisuuksien lisäämistä.• Uudistusalalle jätettävien hieskoivujen ei haluta levittävän siementä uudistusalalle. Tekopökkelöitä voidaan hyödyntää kasvatushakkuilla säästöpuuryhmien merkitsemiseksi. Tekopökkelön katkaistun latvan jättäminen maastoon lisää pökkelön positiivista vaikutusta monimuotoisuudelle. Kuva: © Teemu Huikuri. Tekopökkelöitä voidaan tehdä kaikilla hakkuilla. Niiden puulajivalinnassa on hyvä suosia koivua, mutta toteutus riippuu myös käsiteltävän kohteen puustosta. Kuva: © Teemu Huikuri.

**Sopivia tilanteita tekopökkelön tekemiselle:**• Kasvatus- tai uudistushakkuu tehdään metsikössä, jossa lahopuuta on hyvin vähän. • Tärkeä maastonkohta, esimerkiksi kiinteä muinaisjäännös, halutaan merkitä maastoon.• Pökkelöidään puu, joka säästöpuuna voisi kaatua tien, rakennuksen tai sähkölinjan päälle. • Kaadettava puu on normaalin katkaisun kannalta hankalassa maastonkohdassa (esim. siirtolohkareen vieressä). • Tavoitellaan kolopesijöiden ja pölyttäjien elinmahdollisuuksien lisäämistä.• Uudistusalalle jätettävien hieskoivujen ei haluta levittävän siementä uudistusalalle.

Lahopuun määrää voidaan lisätä aktiivisesti tekemällä tekopökkelöitä katkaisemalla puun runko noin 2–5 metrin korkeudelta. Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä pääasiassa kuusista ja koivuista sekä mäntyvaltaisissa metsissä koivuista ja männyistä. Harvinaisemmat lehtipuut on suositeltavaa jättää eläviksi säästöpuiksi. Monimuotoisuushyöty lisääntyy, mikäli tekopökkelön katkaistu latvaosa jätetään korjaamatta.

Tekopökkelöiden tekeminen

Lahopuun määrää voidaan lisätä aktiivisesti tekemällä tekopökkelöitä katkaisemalla puun runko noin 2–5 metrin korkeudelta. Tekopökkelöitä on suositeltavaa tehdä pääasiassa kuusista ja koivuista sekä mäntyvaltaisissa metsissä koivuista ja männyistä. Harvinaisemmat lehtipuut on suositeltavaa jättää eläviksi säästöpuiksi. Monimuotoisuushyöty lisääntyy, mikäli tekopökkelön katkaistu latvaosa jätetään korjaamatta. 

Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa.&nbsp;Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin.

# Ensiharvennus - Virkistys

## Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin.

Ensiharvennus

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin. 

Ensiharvennus - Virkistys

Uudistamistyöt•&nbsp;Lehtipuille uudistaminen on suositeltavaa erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla.•&nbsp;On suositeltavaa monipuolistaa metsien uudistamisessa käytettävää kotimaisten puulajien valikoimaa viljelemällä esimerkiksi haapaa, tervaleppää ja jaloja lehtipuita niille sopivilla kasvupaikoilla.•&nbsp;Taimikoissa on suositeltavaa hyödyntää luontaisesti syntyvää lehtipuustoa sekapuustona.•&nbsp;Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

# Lehtipuusekoituksen huomioiminen metsän uudistamisessa

**Uudistamistyöt**• Lehtipuille uudistaminen on suositeltavaa erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla.• On suositeltavaa monipuolistaa metsien uudistamisessa käytettävää kotimaisten puulajien valikoimaa viljelemällä esimerkiksi haapaa, tervaleppää ja jaloja lehtipuita niille sopivilla kasvupaikoilla.• Taimikoissa on suositeltavaa hyödyntää luontaisesti syntyvää lehtipuustoa sekapuustona.• Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Terveyslannoitus

Ajouraverkoston suunnittelu turvemailla

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lannoitus-artikkelin päivitys

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kosteikon rakentaminen ja hoito

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojitusmätästys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kulotus – Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Tekopökkelöiden tekeminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehtipuusekoituksen huomioiminen metsän uudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko