Korjuuvaurioiden välttäminen Taimet vaurioituvat sitä helpommin mitä kovempi pakkanen on. Jos taimet näkyvät lumipinnan yläpuolelle, korjuu on suositeltavaa ajoittaa suojasäälle tai pienelle pakkaselle. Alkukesää on myös syytä välttää etenkin havupuuvaltaisten metsien korjuussa, sillä jäävien puiden kuori irtoaa silloin helposti vähäisestäkin kolhustaValkonen, S., Sirén, M. &amp;amp; Piri, T. 2010. Poiminta- ja pienaukkohakkuut – vaihtoehtoja avohakkuulle. Metsäkustannus Oy.. Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10-metrisiä puita. Erityisesti alempien latvuskerrosten noin viisimetristen ja sitä pitempien puiden vaurioittamista on vältettävä, sillä seuraavien vuosikymmenten kasvu ja hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Kasvatettavien puiden valinnassa huomio arvokynnykseen Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan järeimpiä tukkipuita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi. Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti hyväkasvuiset puut, jotka seuraavaan hakkuuseen mennessä ylittävät arvokynnyksen eli kasvavat kuitupuukokoisesta tukkipuukokoiseksi. Tämä nostaa puustoon sitoutuneelle pääomalle saatavaa tuottoa. Hakkuussa huolehditaan myös, että siementävää suurta puustoa säilyy tarvittava määrä.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

## Korjuuvaurioiden välttäminen

Taimet vaurioituvat sitä helpommin mitä kovempi pakkanen on. Jos taimet näkyvät lumipinnan yläpuolelle, korjuu on suositeltavaa ajoittaa suojasäälle tai pienelle pakkaselle. Alkukesää on myös syytä välttää etenkin havupuuvaltaisten metsien korjuussa, sillä jäävien puiden kuori irtoaa silloin helposti vähäisestäkin kolhusta.
Erityisesti poimintahakkuut vaativat puunkorjaajalta hyvää ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta korjuuvaurioiden määrä pysyy kohtuullisena Korjuuvauriot uhkaavat eniten alle 10-metrisiä puita. Erityisesti alempien latvuskerrosten noin viisimetristen ja sitä pitempien puiden vaurioittamista on vältettävä, sillä seuraavien vuosikymmenten kasvu ja hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä.

# Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

## Kasvatettavien puiden valinnassa huomio arvokynnykseen

Hakattavien puiden valinnalla vaikutetaan puuston jatkokehitykseen ja puuntuotannon kannattavuuteen myös jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä korostuu poimintahakkuissa, jolloin ensisijaisesti korjataan järeimpiä tukkipuita sekä heikkolaatuisia puita, jotka eivät kehity laadukkaiksi tukkipuiksi.
Hakkuussa jätetään kasvamaan erityisesti hyväkasvuiset puut, jotka seuraavaan hakkuuseen mennessä ylittävät arvokynnyksen eli kasvavat kuitupuukokoisesta tukkipuukokoiseksi. Tämä nostaa puustoon sitoutuneelle pääomalle saatavaa tuottoa. Hakkuussa huolehditaan myös, että siementävää suurta puustoa säilyy tarvittava määrä.

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.
Jatkuvassa kasvatuksessa puunkorjuun laadukas toteutus edellyttää erityistä huolellisuutta ja oikeaa ajoitusta. Sopivin hakkuiden ajankohta on talvi puustovaurioiden määrän ja juurikääpäriskin hillitsemiseksi.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Poiminta- ja pienaukkohakkuun ajankohdan määrittää ensisijaisesti riittävän hakkuukertymän saaminen. Pienten puuerien korjuu on kallista. Hakkuun voimakkuutta säädellään erityisesti metsän uudistumisen edistämiseksi. Mitatuilla kohteilla hakkuukertymät ovat olleet yli 100 m³/ha. Mikäli jatkossakin hakkuut tehtäisiin näin voimakkaina, hakkuiden väli olisi keskimäärin yli 20 vuotta.

Jatkuvassa kasvatuksessa puunkorjuun laadukas toteutus edellyttää erityistä huolellisuutta ja oikeaa ajoitusta. Sopivin hakkuiden ajankohta on talvi puustovaurioiden määrän ja juurikääpäriskin hillitsemiseksi.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

Mekaaninen torjunta Heinäntorjunnan tarve voidaan todeta maastossa, jos pintakasvillisuus selkeästi häiritsee taimien kasvua. Tällöin kasvit peittyvät pintakasvillisuuden alle. Pintakasvillisuuden kehittyminen voi olla hyvin nopeaa, joten työtarvetta kannattaa suunnitella ennakoivasti. Mekaanisessa heinäntorjunnassa pintakasvillisuutta poljetaan, taitetaan sivuun tai niitetään taimien ympäriltä vähintään pintakasvillisuuden korkeutta vastaavalta etäisyydeltä. Torjunnan kannalta paras ajankohta on keskikesä, toisaalta taimet erottuvat parhaiten keväällä ja loppusyksystä. Ajankohtaa tärkeämpää on kuitenkin se, että työ yleensä tulee tehdyksi. Kemiallinen torjunta Kemiallisen torjunnan voi tehdä maanmuokkauksen yhteydessä tai nuoressa taimikossa. Vaurioiden välttämiseksi kasvatettavat taimet on suojattava tai torjunta tehtävä aikana, jolloin taimet kestävät käsittelyä. Kasvinsuojeluaineen valmistajan ohjeita on syytä tarkoin noudattaa. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota vesiensuojeluun. Niitä ei käytetä pohjavesialueilla. Vesistöjen ja pienvesien varsille on jätettävä riittävät suojakaistat. Kasvinsuojeluaineiden ammatillinen käyttö edellyttää kasvinsuojelututkinnon suorittamista. Pintakasvillisuuden torjunta metsitysaloilla  Metsityskohteilla puuntaimet joutuvat monissa tapauksissa kilpailemaan voimakkaan pintakasvillisuuden kanssa, vaikka maanmuokkaus olisi tehty asianmukaisesti. Kilpailu kasvutilasta heikentää voimakkaasti taimien eloonjäämistä. Pintakasvillisuuden torjuntaa tarvitaan valtaosalla kohteista sekä viljelyvuonna että ensimmäisinä vuosina viljelyn jälkeen. Tehokas pintakasvillisuuden torjunta on erityisen tärkeää peltojen metsityksessä. Tällöin kuusen ja männyn taimien kuolleisuus vähenee ratkaisevasti ja erityisesti koivun pituuskehitys nopeutuu. Hytönen, J. &amp; Lilja, S. 1995. Pintakasvillisuuden torjunnan vaikutus taimien ensikehitykseen pellonmetsitysaloilla. Teoksessa Hytönen, J. &amp; Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581. Kemiallinen heinäntorjunta vähentää rikkakasvien juuristokilpailua tehokkaammin kuin mekaaninen torjuntaKolström, T. &amp; Nuutinen, J. 1995. Pintakasvillisuuden määrän vaikutus maan kosteus- ja lämpöoloihin sekä koivuntaimien kehitykseen. Teoksessa Hytönen, J. &amp; Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581. . Taimien kasvu on torjunta-aineilla käsitellyillä pellonmetsitysaloilla olennaisesti nopeampaa kuin ei käsitellyillä aloilla.&nbsp;Hytönen, J. &amp; Jylhä, P. 2008. Fifteen-year response of weed control intensity and seedling type on Norway spruce survival and growth on arable land. Silva Fennica 42(3): 355-368. Hytönen, J. &amp; Jylhä, P. 2011. Long-term response of weed control intensity on Scots pine survival, and growth and nutrition on former arable land. European Journal of Forest Research. 130: 91-98. Ferm, A., Hytönen, J., Lilja, S. &amp; Jylhä, P. 1994. Effects of weed control on the early growth of Betula pendula seedlings established on an agricultural field. Scandinavian Journal of Forest Research 9(4): 347–359. Turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien etuna on, ettei niissä ole rikkakasvien ns. siemenpankkia kuten peltomaassa. Rikkakasveja syntyy siksi alkuvaiheessa niukasti. Suonpohjilla metsitys onnistuu sitä varmemmin, mitä ripeämmin metsitys tehdään turpeennoston päätyttyä. Tällöin pintakasvillisuus ei ole ehtinyt runsastua. Jos metsitys viivästyy, mätästys ja puiden kanssa kilpailevan pintakasvillisuuden torjunta ovat tarpeen.&nbsp;Aro, L. &amp; Hytönen, J. 2019. Suonpohjasta metsäksi. Luonnonvarakeskus ja Suomen metsäkeskus. Viljavilla kasvupaikoilla heinä voi tukahduttaa taimia, ellei sitä torjuta tarvittaessa heinäämällä. Kuva: © Johnny Sved.

# Heinäntorjunnan toteutus

## Mekaaninen torjunta

Heinäntorjunnan tarve voidaan todeta maastossa, jos pintakasvillisuus selkeästi häiritsee taimien kasvua. Tällöin kasvit peittyvät pintakasvillisuuden alle. Pintakasvillisuuden kehittyminen voi olla hyvin nopeaa, joten työtarvetta kannattaa suunnitella ennakoivasti.
Mekaanisessa heinäntorjunnassa pintakasvillisuutta poljetaan, taitetaan sivuun tai niitetään taimien ympäriltä vähintään pintakasvillisuuden korkeutta vastaavalta etäisyydeltä. Torjunnan kannalta paras ajankohta on keskikesä, toisaalta taimet erottuvat parhaiten keväällä ja loppusyksystä. Ajankohtaa tärkeämpää on kuitenkin se, että työ yleensä tulee tehdyksi.

# Heinäntorjunnan toteutus

## Kemiallinen torjunta

Kemiallisen torjunnan voi tehdä maanmuokkauksen yhteydessä tai nuoressa taimikossa. Vaurioiden välttämiseksi kasvatettavat taimet on suojattava tai torjunta tehtävä aikana, jolloin taimet kestävät käsittelyä.
Kasvinsuojeluaineen valmistajan ohjeita on syytä tarkoin noudattaa. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota vesiensuojeluun. Niitä ei käytetä pohjavesialueilla. Vesistöjen ja pienvesien varsille on jätettävä riittävät suojakaistat. Kasvinsuojeluaineiden ammatillinen käyttö edellyttää kasvinsuojelututkinnon suorittamista.

# Heinäntorjunnan toteutus

## Pintakasvillisuuden torjunta metsitysaloilla

Metsityskohteilla puuntaimet joutuvat monissa tapauksissa kilpailemaan voimakkaan pintakasvillisuuden kanssa, vaikka maanmuokkaus olisi tehty asianmukaisesti. Kilpailu kasvutilasta heikentää voimakkaasti taimien eloonjäämistä. Pintakasvillisuuden torjuntaa tarvitaan valtaosalla kohteista sekä viljelyvuonna että ensimmäisinä vuosina viljelyn jälkeen.
Tehokas pintakasvillisuuden torjunta on erityisen tärkeää peltojen metsityksessä. Tällöin kuusen ja männyn taimien kuolleisuus vähenee ratkaisevasti ja erityisesti koivun pituuskehitys nopeutuu. Kemiallinen heinäntorjunta vähentää rikkakasvien juuristokilpailua tehokkaammin kuin mekaaninen torjunta . Taimien kasvu on torjunta-aineilla käsitellyillä pellonmetsitysaloilla olennaisesti nopeampaa kuin ei käsitellyillä aloilla.
Turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien etuna on, ettei niissä ole rikkakasvien ns. siemenpankkia kuten peltomaassa. Rikkakasveja syntyy siksi alkuvaiheessa niukasti. Suonpohjilla metsitys onnistuu sitä varmemmin, mitä ripeämmin metsitys tehdään turpeennoston päätyttyä. Tällöin pintakasvillisuus ei ole ehtinyt runsastua. Jos metsitys viivästyy, mätästys ja puiden kanssa kilpailevan pintakasvillisuuden torjunta ovat tarpeen.

Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Heinäntorjunta

Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää. 

Heinäntorjunnan toteutus

Pienvesielinympäristöjen tunnistaminen Pienvesielinympäristöjen ainutlaatuiset ominaispiirteet luovat edellytykset monimuotoisen eliöstön ja kasvillisuuden kehittymiselle. Pienvesillä tarkoitetaan puroja, noroja, pieniä lampia ja lähteitä sekä fladoja ja kluuveja. Pienvesielinympäristöjen kasvillisuus ja olosuhteet poikkeavat ympäröivästä luonnosta. Niiden ominaispiirteet, kuten kostea ja viileä pienilmasto, syntyvät veden ja lähiympäristön yhteisvaikutuksesta. Purot ja norot Purot ja norot ovat tärkeitä elinympäristöjä, ja yhdessä lähiympäristön metsäluonnon kanssa ne muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Vesilaissa purolla tarkoitetaan jokea pienempää virtavesistöä, jonka valuma-alue on alle 100 km², jossa virtaa vettä ympäri vuoden ja joka voi toimia vesimäärän perusteella kalojen elinympäristönä. Norot ovat säännöllisesti kausikuivia pieniä virtavesiä. Metsätaloudessa ei yleensä ole tarpeen erottaa, onko kyseessä puro vai noro. Olennaista on kuitenkin huomioida niin luonnontilaisina tai sen kaltaisina säilyneet purot ja norot kuin heikentyneetkin uomat, sillä ne ovat kaikki monimuotoisuudelle tärkeitä. Luonnontilaisille puroille ja noroille on tyypillistä uoman monimuotoisuus. Puroja ja noroja ympäröi usein varjostava puusto, pensaikko ja kenttäkerroksen kasvillisuus, jotka yhdessä veden kanssa luovat uoman ympärille kostean pienilmaston. Myös uomat itsessään ovat tärkeitä. Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Kivikkopohjaiset, kirkasvetiset purot ovat tyypillisiä moreenimailla. Sammaleinen purokivi tarjoaa elinpaikan vesihyönteisille ja äyriäisille. Puro ja sitä ympäröivä kostea, suojainen lehtometsä tarjoavat runsaasti ravintoa esimerkiksi hyönteisiä syöville lintu- ja lepakkolajeille. Muun muassa kanalintupoikueet hakeutuvat alkukesällä syömään hyönteisiä puronvarteen. Puronvarren tarjoama ravinto, suoja, viileys sekä juomavesi houkuttelevat myös nisäkkäitä. Esimerkiksi hirvet käyttävät puronvarsia vaellusreitteinään. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Norot ovat säännönmukaisesti osan vuodesta kuivia. Metsälain mukaiset arvokkaat luontokohteet ovat kuitenkin tunnistettavissa uomasta ja välittömän lähiympäristön ominaispiirteistä eli erityisistä kasvuolosuhteista ja pienilmastosta, jotka johtuvat veden läheisyydestä sekä puu- ja pensaskerroksesta. Vesilaki turvaa muualla kuin Lapissa sijaitsevan noron luonnontilan. Kuva: © Markku Sakari Meriluoto. Lähteet ja lähteiköt Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja. Pohjaveden purkautuminen on tärkein lähdeympäristöjen ominaispiirteisiin vaikuttava tekijäTolonen, J., Leka, J., Yli-Heikkilä, K., ym. 2019. Pienvesiopas. Pienvesien tunnistaminen ja lainsäädäntö. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 36.. Varjostava puusto, pensaikko ja kenttäkerroksen kasvillisuus ylläpitävät lähteille ominaista kosteaa ja viileää sekä tasalämpöistä pienilmastoa. Pohjaveden vaikutus näkyy lähiympäristön monimuotoisena, rehevänä ja vaateliaana kasvillisuutena, jossa esiintyy lukuisia uhanalaisia hyönteis- ja sammallajejaEurola, S., Huttunen, A., Kaakinen, E., ym. 2015. Sata suotyyppiä – opas Suomen suokasvillisuuden tuntemiseen. Thule-instituutti, Oulangan tutkimusasema, Oulun yliopisto. Juvenes Print – Oulu. 112 s.. Lajiston monimuotoisuuteen vaikuttavat lähteiden maantieteellinen sijainti, pohjan elinympäristö ja olosuhteiden pysyvyysIlmonen, J., Leka, J., Kokko, A., ym. 2008: Sisävedet ja rannat. Teoksessa: Raunio, A., Schulman, A. &amp;amp; Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. ss. 55-74.. Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat lähteiden välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan luonnontilaisen lähteen luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Lähde voi olla avovesipintainen lähde, kuten kuvassa, tai tihkupinta jossa ei ole silmin havaittavaa purkautumispaikkaa. Lähteikkö on toisiinsa liittyvien lähteiden ja/tai tihkupintojen kokonaisuus. Kuva: © Vastavalo. Lammet Lammet ovat järviä pienempiä vesistöjä. Lammet rantametsineen ja rantasoineen lisäävät metsäympäristön vaihtelua. Pienialaisten lampien rantavyöhykkeet ovat suuria suhteessa vesialueeseen, mikä tekee niistä monimuotoisia ympäristöjä useille lajeille. Rauhalliset metsälammet ovat tärkeitä vesilintujen pesimäpaikkoja. Erityisesti kaakkurin pesintä lammella on hyvä merkki sen luonnontilaisuudesta. Luonnontilaisessa lammessa on tyypillisesti melko niukka ja harva kasvillisuus, joka on usein keskittynyt kapeahkolle rantavyöhykkeelle. Tavallisia lajeja ovat muun muassa järvikorte, järviruoko, sarat, ulpukka, lumpeet ja uistinvita. Jos vesikasvilajeja on paljon, se voi viitata rehevöitymiseen. Luonnontilaisten lampien lähimetsä on luonnontilaisen kaltainen eikä siellä ole merkkejä ainakaan lähivuosina tehdyistä hakkuista tai ojituksista. Luonnontilaiseen lampeen on usein kaatunut rantapuita ja veden alla voi olla hyvin vanhojakin puunrunkojaTolonen, J., Leka, J., Yli-Heikkilä, K., ym. 2019. Pienvesiopas. Pienvesien tunnistaminen ja lainsäädäntö. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 36.. Myös muut kuin luonnontilaiseksi määritellyt lammet ovat ekologisesti tärkeitä. Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan luonnontilaisen muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Tummavetinen, rämereunainen metsälampi. Lammet rantametsineen ja rantasoineen lisäävät metsäympäristön vaihtelua. Rauhalliset metsälammet ovat tärkeitä vesilintujen pesimäpaikkoja. Erityisen arvokkaita ovat kaakkurin pesimälammet. Kuva © Markku Sakari Meriluoto. Fladat ja kluuvit Fladat ovat maankohoamisen tai suuaukon kuroutumisen seurauksena merestä irtautuvia merenlahtia tai salmia ja kluuvit jo merestä normaalivedenkorkeudella irtautuneita vesialueita. Fladat ovat vielä yhteydessä mereen esimerkiksi kapean vesiväylän tai matalan kynnyksen kautta. Kluuveihin pääsee merivettä ainoastaan meriveden ollessa korkealla tai myrskyjen aikaan. Fladat ja kluuvit poikkeavat ominaisuuksiltaan muista merialueista, ja niiden tärkeimpiä ominaispiirteitä ovat muuta vesialuetta nopeammin keväällä lämpenevä vesi, veden alhainen suolapitoisuus, mataluus ja veden vähäinen vaihtuvuus. Mataluudesta, runsaasta kasvillisuudesta ja lämpimistä olosuhteista johtuen ne ovat tärkeitä elinympäristöjä ja lisääntymisalueita muun muassa vesilinnuille, hyönteisille ja kaloille. Vesilain mukaan luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Järvien, jokien ja merten rantametsät Rantametsillä tarkoitetaan yleisesti vesistöjen ja pienvesien reunoilla kasvavia metsiä. Rantametsillä on merkitystä niin luonnon monimuotoisuuden säilymiselle, vesien laadun turvaamiselle kuin maiseman ja virkistyskäytön kannalta. Rannat ovat veden ja maan vaihettumisvyöhykkeitä, joilla elää niihin oloihin sopeutunutta lajistoa. Veden läheisyydestä ja kosteusolojen vaihtelusta johtuen niissä on ympäristöstä poikkeavat elin- ja kasvuolot. Veden vaikutus kasvupaikan olosuhteisiin on suurinta rannan tuntumassa ja heikkenee kauemmas rantaviivasta mentäessä. Rantametsät ovat usein puulajistoltaan vaihtelevia ja niissä on keskimääräistä monipuolisempaa lehtipuulajistoa. Rantametsiin voi usein myös kytkeytyä muita arvokkaita luontokohteita, kuten luhtia, tulvametsiä, lehtoja ja runsaslahopuustoisia lehtimetsiä. Vesilain mukaan luonnontilaisen muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Vesistöjen ja pienvesielinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Pienvedet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle, ja niissä elää runsaasti uhanalaista lajistoa. Vuonna 2018 julkaistussa luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa Suomen pienvesien tila arvioitiin heikoksi. Koska pienvesillä rantaviivaa on runsaasti avoveteen nähden, ne ovat myös herkkiä ympäristöjä muutoksille. Pienvesien tilan heikentymiseen ovat johtaneet mm. niiden lähiympäristöjen ojitukset, metsähakkuut, vesirakentaminen ja vesistöjen rehevöityminen. Myös ilmastonmuutos ja vieraslajit uhkaavat pienvesiäLammi, A., Kokko, A., Kuoppala, M., ym. 2018. Sisävedet ja rannat. Julk.: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 185–320.. Pienvedet ja vesistöt sekä niiden lähiympäristö vaikuttavat toisiinsa muodostaen arvokkaita elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeilleFinn, D.S., Bonada, N., Múrria, C., Hughes, J.M., 2011. Small but mighty: headwaters are vital to stream network biodiversity at two levels of organization. Journal of North American Benthological Society 30: 963–980.,Kuglerová, L., Ågren, A., Jansson, R. &amp;amp; Laudon, H. 2014. Towards optimizing riparian buffer zones: ecological and biogeochemical implications for forest management. Forest Ecology and Management 334: 74–84.,Richardson, J.S., 2019. Biological diversity in headwater streams. Water 11: 366.,Tolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H., Lehosmaa, K., &amp;amp; Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management, 462, 117962.. Vesistöjen suojavyöhykkeet turvaavat lähiympäristöjen monimuotoisuutta, eliölajien lisääntymisreittejä ja kulkuyhteyksiä ravintopaikoille. Pienvedet ovat myös arvokkaita virkistyskäytössä, maisemana ja kalastuksessaLehtoranta, V., Sarvilinna, A. &amp;amp; Hjerppe, T. 2012. Purojen merkitys helsinkiläisille. Helsingin pienvesiohjelman yhteiskunnallinen kannattavuus. Suomen ympäristö 5/2012. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.. Vesistöt ylävirrasta alavirtaan ovat yhteydessä toisiinsa, joten pienvesien tila vaikuttaa myös niiden alapuolisiin suurempiin jokiin, järviin ja meriin sekä niiden eliöstöön. Vaikutus heijastuu myös maalla eläviin lajeihin erityisesti ravintoverkon kautta. Pienvedet toimivat myös lajien leviämisreitteinä alapuolisiin vesistöihinWipfli, M.S., Richardson, J.S. &amp;amp; Naiman, R.J. 2007. Ecological linkages between headwaters and downstream ecosystems: Transport of organic matter, invertebrates, and wood down headwater channels. Journal of the American Water Resources Association 43: 72–85.. Erityisen huomionarvoisia ovat vesistöt, joissa on luontaisesti lisääntyvä lohikalakanta. Savimaan rehevä metsälampi. Lammen välitön lähiympäristö on lehtipuuvaltainen ja reheväkasvuinen. Kuva © Markku Sakari Meriluoto.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolla on vielä kapea yhteys mereen. Ajan myötä flada muuttuu kluuviksi, jolla ei ole meriyhteyttä.

Kluuvi on merestä irti kuroutunut lahti, jonka yhteys mereen on katkennut. Kluuvi muuttuu ajan myötä makeavetiseksi kluuvijärveksi.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

Lähteellä tarkoitetaan pohjaveden geomorfologista muodostumaa, joka syntyy, kun pohjaveden pinta leikkaa maanpinnan tason.
Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja.

Lähteikkö tarkoittaa yhtenäistä lähdevaikutteista aluetta, johon voi sisältyä avovetisiä lähteensilmäkkeitä, lähdepuroja ja -noroja sekä tihkupintoja.

Noro määritellään vesilaissa sellaiseksi puroa pienemmäksi vesiuomaksi, jonka valuma-alue on alle kymmenen neliökilometriä ja jossa ei virtaa jatkuvasti vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Pienvesiä ovat purot, lammet, norot, ojat ja lähteet sekä pienet kluuvijärvet ja fladat. Pienvedet ylläpitävät erityistä pienilmastoa niiden rantavyöhykkeillä ja ne ovat merkittäviä elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeille.

Pohjavesi tarkoittaa kaikkea maanpinnan alla olevaa vettä, joka täyttää avoimet tilat maa- ja kallioperässä. Pohjavettä syntyy, kun sade- tai pintavesi imeytyy maakerrosten läpi tai virtaa kallioperän rakoihin.

Pohjavesialue on ympäristönsuojelulaissa määritelty geologisin perustein rajattavissa olevaksi maaperän muodostumaksi tai kallioperän vyöhykkeeksi, joka mahdollistaa merkittävän pohjaveden virtauksen tai vedenoton.

Puro määritellään vesilaissa jokea pienemmäksi virtaavan veden vesistöksi, jonka valuma-alue on alle 100 neliökilometriä. Purossa on oltava jatkuva veden virtaus ja kalan kulkeminen mahdollista. Purossa on vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Purotkin voivat kuitenkin pitkinä hellejaksoina kuivua kokonaan. Aiemman metsätalouskäytön myötä purot voivat olla myös ojamaisia, pohjaltaan tasaisia ja perattuja. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Tihkupinta on maa-alue, josta pohjavesi tihkuu maanpinnalle ilman selvää purkautumisallasta tai muuta avovesipintaa.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Pienvesielinympäristöjen tunnistaminen

Pienvesielinympäristöjen ainutlaatuiset ominaispiirteet luovat edellytykset monimuotoisen eliöstön ja kasvillisuuden kehittymiselle. Pienvesillä tarkoitetaan puroja, noroja, pieniä lampia ja lähteitä sekä fladoja ja kluuveja. Pienvesielinympäristöjen kasvillisuus ja olosuhteet poikkeavat ympäröivästä luonnosta. Niiden ominaispiirteet, kuten kostea ja viileä pienilmasto, syntyvät veden ja lähiympäristön yhteisvaikutuksesta.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Purot ja norot

Purot ja norot ovat tärkeitä elinympäristöjä, ja yhdessä lähiympäristön metsäluonnon kanssa ne muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Vesilaissa purolla tarkoitetaan jokea pienempää virtavesistöä, jonka valuma-alue on alle 100 km², jossa virtaa vettä ympäri vuoden ja joka voi toimia vesimäärän perusteella kalojen elinympäristönä. Norot ovat säännöllisesti kausikuivia pieniä virtavesiä.
Metsätaloudessa ei yleensä ole tarpeen erottaa, onko kyseessä puro vai noro. Olennaista on kuitenkin huomioida niin luonnontilaisina tai sen kaltaisina säilyneet purot ja norot kuin heikentyneetkin uomat, sillä ne ovat kaikki monimuotoisuudelle tärkeitä. Luonnontilaisille puroille ja noroille on tyypillistä uoman monimuotoisuus. Puroja ja noroja ympäröi usein varjostava puusto, pensaikko ja kenttäkerroksen kasvillisuus, jotka yhdessä veden kanssa luovat uoman ympärille kostean pienilmaston. Myös uomat itsessään ovat tärkeitä.
Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron luonnontilan vaarantaminen on kielletty.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lähteet ja lähteiköt

Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja.
Pohjaveden purkautuminen on tärkein lähdeympäristöjen ominaispiirteisiin vaikuttava tekijä. Varjostava puusto, pensaikko ja kenttäkerroksen kasvillisuus ylläpitävät lähteille ominaista kosteaa ja viileää sekä tasalämpöistä pienilmastoa. Pohjaveden vaikutus näkyy lähiympäristön monimuotoisena, rehevänä ja vaateliaana kasvillisuutena, jossa esiintyy lukuisia uhanalaisia hyönteis- ja sammallajeja. Lajiston monimuotoisuuteen vaikuttavat lähteiden maantieteellinen sijainti, pohjan elinympäristö ja olosuhteiden pysyvyys.
Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat lähteiden välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan luonnontilaisen lähteen luonnontilan vaarantaminen on kielletty.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lammet

Lammet ovat järviä pienempiä vesistöjä. Lammet rantametsineen ja rantasoineen lisäävät metsäympäristön vaihtelua. Pienialaisten lampien rantavyöhykkeet ovat suuria suhteessa vesialueeseen, mikä tekee niistä monimuotoisia ympäristöjä useille lajeille. Rauhalliset metsälammet ovat tärkeitä vesilintujen pesimäpaikkoja. Erityisesti kaakkurin pesintä lammella on hyvä merkki sen luonnontilaisuudesta.
Luonnontilaisessa lammessa on tyypillisesti melko niukka ja harva kasvillisuus, joka on usein keskittynyt kapeahkolle rantavyöhykkeelle. Tavallisia lajeja ovat muun muassa järvikorte, järviruoko, sarat, ulpukka, lumpeet ja uistinvita. Jos vesikasvilajeja on paljon, se voi viitata rehevöitymiseen. Luonnontilaisten lampien lähimetsä on luonnontilaisen kaltainen eikä siellä ole merkkejä ainakaan lähivuosina tehdyistä hakkuista tai ojituksista. Luonnontilaiseen lampeen on usein kaatunut rantapuita ja veden alla voi olla hyvin vanhojakin puunrunkoja. Myös muut kuin luonnontilaiseksi määritellyt lammet ovat ekologisesti tärkeitä.
Metsälain 10§:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt. Vesilain mukaan luonnontilaisen muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen luonnontilan vaarantaminen on kielletty.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Fladat ja kluuvit

Fladat ovat maankohoamisen tai suuaukon kuroutumisen seurauksena merestä irtautuvia merenlahtia tai salmia ja kluuvit jo merestä normaalivedenkorkeudella irtautuneita vesialueita. Fladat ovat vielä yhteydessä mereen esimerkiksi kapean vesiväylän tai matalan kynnyksen kautta. Kluuveihin pääsee merivettä ainoastaan meriveden ollessa korkealla tai myrskyjen aikaan.
Fladat ja kluuvit poikkeavat ominaisuuksiltaan muista merialueista, ja niiden tärkeimpiä ominaispiirteitä ovat muuta vesialuetta nopeammin keväällä lämpenevä vesi, veden alhainen suolapitoisuus, mataluus ja veden vähäinen vaihtuvuus. Mataluudesta, runsaasta kasvillisuudesta ja lämpimistä olosuhteista johtuen ne ovat tärkeitä elinympäristöjä ja lisääntymisalueita muun muassa vesilinnuille, hyönteisille ja kaloille. Vesilain mukaan luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven luonnontilan vaarantaminen on kielletty.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Järvien, jokien ja merten rantametsät

Rantametsillä tarkoitetaan yleisesti vesistöjen ja pienvesien reunoilla kasvavia metsiä. Rantametsillä on merkitystä niin luonnon monimuotoisuuden säilymiselle, vesien laadun turvaamiselle kuin maiseman ja virkistyskäytön kannalta.
Rannat ovat veden ja maan vaihettumisvyöhykkeitä, joilla elää niihin oloihin sopeutunutta lajistoa. Veden läheisyydestä ja kosteusolojen vaihtelusta johtuen niissä on ympäristöstä poikkeavat elin- ja kasvuolot. Veden vaikutus kasvupaikan olosuhteisiin on suurinta rannan tuntumassa ja heikkenee kauemmas rantaviivasta mentäessä.
Rantametsät ovat usein puulajistoltaan vaihtelevia ja niissä on keskimääräistä monipuolisempaa lehtipuulajistoa. Rantametsiin voi usein myös kytkeytyä muita arvokkaita luontokohteita, kuten luhtia, tulvametsiä, lehtoja ja runsaslahopuustoisia lehtimetsiä.

Vesilain mukaan luonnontilaisen muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Vesistöjen ja pienvesielinympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Pienvedet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle, ja niissä elää runsaasti uhanalaista lajistoa. Vuonna 2018 julkaistussa luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa Suomen pienvesien tila arvioitiin heikoksi. Koska pienvesillä rantaviivaa on runsaasti avoveteen nähden, ne ovat myös herkkiä ympäristöjä muutoksille. Pienvesien tilan heikentymiseen ovat johtaneet mm. niiden lähiympäristöjen ojitukset, metsähakkuut, vesirakentaminen ja vesistöjen rehevöityminen. Myös ilmastonmuutos ja vieraslajit uhkaavat pienvesiä.
Pienvedet ja vesistöt sekä niiden lähiympäristö vaikuttavat toisiinsa muodostaen arvokkaita elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeille,,,. Vesistöjen suojavyöhykkeet turvaavat lähiympäristöjen monimuotoisuutta, eliölajien lisääntymisreittejä ja kulkuyhteyksiä ravintopaikoille. Pienvedet ovat myös arvokkaita virkistyskäytössä, maisemana ja kalastuksessa.
Vesistöt ylävirrasta alavirtaan ovat yhteydessä toisiinsa, joten pienvesien tila vaikuttaa myös niiden alapuolisiin suurempiin jokiin, järviin ja meriin sekä niiden eliöstöön. Vaikutus heijastuu myös maalla eläviin lajeihin erityisesti ravintoverkon kautta. Pienvedet toimivat myös lajien leviämisreitteinä alapuolisiin vesistöihin. Erityisen huomionarvoisia ovat vesistöt, joissa on luontaisesti lisääntyvä lohikalakanta.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.
**Kiinnitä huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:**• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset pienvedet ja vesistöt lähiympäristöineen on suositeltavaa jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Myös suoristetut ja peratut uomat voivat olla arvokkaita ja niiden voidaan antaa palautua luonnontilaiseen suuntaan. Rantametsä turvaa siihen tiiviisti kytkeytyneen vesielinympäristön luonnontilaisuutta ja tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille lajeille. Rantametsän hakkuut heikentävät luonnon monimuotoisuutta muuttamalla elinympäristön pienilmasto-, kosteus- ja valo-olosuhteita.

- Kohteen rajaus perustuu luontokohteen lähiympäristön ominaispiirteiden; veden, puuston ja pensaiden ylläpitämän pienilmaston ja kasvuolosuhteiden turvaamiseen.
- Lähiympäristö rajataan riittävän leveällä vyöhykkeellä pienveden tai vesistön molemmille puolille (puro, noro, joki tai merenranta) tai ympäri (pieni lampi, joki, lähde tai lähteikkö).
- Rajauksen leveys voi vaihdella riippuen puuston rakenteesta ja kerroksellisuudesta, maanpinnan muodosta ja maaperän kosteudesta.
- Jos kohteeseen liittyy muu luontokohde, kuten esimerkiksi korpi, lehto tai rantaluhta, rajaus toteutetaan molemmat luontokohteet huomioiden.

Pienvesien ja vesistöjen lähiympäristöjen ominaispiirteitä ovat viileä ja kostea pienilmasto sekä erityiset kasvuolosuhteet, jotka johtuvat veden läheisyydestä, puustosta ja pensaista. Luontokohteena merkittävän lähiympäristön leveys voi vaihdella vesielinympäristöstä, puustosta, kasvupaikasta, maastonpiirteistä ja ilmansuunnasta riippuen.

Kustannustehokkaampi vaihtoehto tasalevyiselle suojavyöhykkeelle voi olla vaihtelevan levyinen vyöhyke, joka on suunniteltu kosteusindeksikarttojen avulla. Lisätietoa vaihtelevan levyisen suojavyöhykkeen suunnitteluun löytyy mm. [Suomen ympäristökeskuksen julkaisusta](http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-5538-3) ja [Metsäkeskuksen sivuilta](https://storymaps.arcgis.com/stories/d4f9ecf1210840249de08eb32fcc5195).
Vesistöjen tunnistamisen apuna voidaan hyödyntää myös seuraavia paikkatietoaineistoja- ja palveluita:
- [SYKE:n karttapalvelut](https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Karttapalvelut)
- [SYKE:n Ranta10-aineisto](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/ranta10-rantaviiva-1-10-000)
- [SYKE:n virtavesien lohikalakannat](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/virtavesien-lohikalakannat)
- [Metsäkeskuksen luonnonhoidon paikkatietoaineistot (esim. metsätaloudelle herkät vesistöt)](https://storymaps.arcgis.com/stories/017240466fba495892f15c6e0b339849)
- [Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt Metsäkeskuksen karttapalvelussa](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a29ae4c4eb7240f0895d4ff93f04df1c)

Kohteiden rajauksien suunnittelussa suositellaan käytettävän apuna eri paikkatietotyökaluja. Suositeltavia aineistoja ovat esimerkiksi pohjavedenpinnan tason kertova kosteusindeksikartta sekä eroosioriskikartta. Niiden avulla voidaan tunnistaa alueet, jotka vaativat leveämmät suojavyöhykkeet.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Myös heikentyneet luontokohteet tärkeitä

Luontokohteiden ja vesien turvaamisen näkökulmasta on tärkeää säästää myös luonnontilaltaan heikentyneiden pienvesien ja vesistöjen rantametsät, jotka eivät täytä metsälain 10 §:ssä tarkoitetun erityisen tärkeiden pienvesielinympäristön vaatimuksia.
Erityisesti kalastoltaan arvokkaiden purojen rantametsillä on merkitystä kalastolle, vaikka ympäröivä metsä ei olisikaan luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen erityisen tärkeä elinympäristö.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Suosituksia pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen huomioimiseen metsänkäsittelyssä:

**Lisäksi kaivinkonetyössä**

- Rajaa pienveden ja vesistön lähiympäristön ympärille riittävä suojavyöhyke. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella maanpinnan kaltevuuden, maalajin, vesistön luonteen, rantametsän luonto- ja maisema-arvojen sekä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti.
- Huolehdi pienvesien ja vesistöjen lähiympäristön ominaispiirteiden säilymisestä. Olennaista on säilyttää rantapuuston ja pensaston vettä varjostava vaikutus.
- Keskitä säästöpuustoa hakkuissa suojavyöhykkeen yhteyteen.
- Jätä suojavyöhyke raivaamatta.
- Älä aja suojavyöhykkeellä koneella, älä riko maanpintaa, äläkä levitä sille lannoitteita tai torjunta-aineita.
- Älä kasaa hakkuutähteitä pienvesien suojavyöhykkeille. Poista veteen päätyneet hakkuutähteet.
- Jätä vesiuomaan kaatuneet puut, sillä ne ovat olennainen osa vesielinympäristön monimuotoisuutta.
- Jätä suojavyöhyke kokonaan käsittelemättä silloin, kun luontokohde on erityisiltä rakennepiirteiltään runsas tai kun jatkuvan varjostuksen säilyttäminen on pienilmaston säilymisen kannalta tärkeää.
- Tee tapauskohtaisesti suojavyöhykkeellä kevyitä poimintaluonteisia hakkuita, joiden keskeisiä tavoitteita ovat lehtipuuston suosiminen, riittävän varjostuksen säilyttäminen, puuston monikerroksisuus sekä järeiden vanhojen puiden sekä järeiden kuolleiden pysty- ja maapuiden säästäminen. Jätä suojavyöhykkeelle kasvamaan myös vähäarvoisia lehtipuita, pienikokoisia havupuita, rantapuita, pensaita ja alikasvospuita.
- Anna metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältä tarpeetonta perkausta.
- Jätä perkaamatta lohikalakannan sisältävät uomat.
- Edistä vesistökohteeseen rajautuvalla kohteella lehtipuuston uusiutumista harventamalla havupuustoa, jolloin lehtipuusto saa tilaa kehittyä.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Suosituksia pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen huomioimiseen metsänkäsittelyssä:

**Lisäksi taimikonhoidossa**

- Jätä luontokohteeseen rajautuvalla taimikkokuviolla kohteen välitön lähiympäristö raivaamatta ja anna puuston kehittyä lehtipuuvaltaiseksi sekametsäksi.
- Levennä suojavyöhykettä, mikäli se on rajattu hyvin kapeaksi aikaisemmassa uudistushakkuussa. Suojavyöhykettä voidaan leventää suosimalla taimikonhoidossa lehtipuustoa rantavyöhykkeellä ja antamalla puuston kehittyä monikerroksiseksi.

Pienvesien ja vesistöjen varsille on suositeltavaa jättää niiden rantametsän ja siihen mahdollisesti liittyvän muun luontokohteen sisältävä suojavyöhyke. Mitä leveämpi suojavyöhyke kohteelle jätetään, sitä suurempi hyöty saadaan luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjen tilalle.

Kaiken levyisillä suojavyöhykkeillä taloudellisia menetyksiä voi vähentää keskittämällä säästöpuut suojavyöhykkeelle ja sen lähistölle sekä suojavyöhykkeiden poimintahakkuilla. Suojavyöhykkeen puustoa voidaan kehittää hakkuilla kohti lehtipuuvaltaista, eri-ikäisrakenteista ja lahopuuta sisältävää sekametsää.
- **Tavoitteiden tasapainoa** haettaessa metsänomistaja voi jättää keskimäärin vähintään 15 metriä leveän puustoisen suojavyöhykkeen. Mitä leveämpi vyöhyke on, sitä paremmin se ehkäisee vesistöhaittoja ja hyödyttää enemmän vesi- ja metsäluonnon monimuotoisuutta.
- **Luonnonhoitoa painottaessa** metsänomistaja turvaa vesistöjä ja rantaluontoa jättämällä kohteen ominaispiirteiden mukaan vaihtelevan levyisen, mutta vähimmäisvaatimusta selvästi leveämmän, keskimäärin 30 metriä leveän puustoisen suojavyöhykkeen. Luonnonhoitoa painottaessa on perusteltua pidättäytyä poimintahakkuista suojavyöhykkeellä, sillä ne voivat heikentää kohteen monimuotoisuusarvoja, kuten pienilmaston ylläpitoa.
- **Taloutta painottaessa** metsänomistaja voi jättää vähintään minimivaatimusten mukaisen suojavyöhykkeen. Myös taloutta painottavan metsänomistajan kannattaa jättää tavanomaista leveämmät suojavyöhykkeet eroosioherkille ja voimakkaasti viettäville kohteille.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Suosituksia pienvesi- ja vesistöelinympäristöjen huomioimiseen metsänkäsittelyssä:

##  [Esimerkkejä suojavyöhykkeen leveyden vaikutuksista asetettuihin tavoitteisiin. Taulukon vertailukohtana on tasalevyinen suojavyöhyke, jonka leveys on 5 metriä. ](/fi/node/1551)

Table
| Puustoisen suojavyöhykkeen leveys vesistöön tai pienveteen keskimäärin | Vesiensuojelullinen tehokkuus: ravinteet | Vesiensuojelullinen tehokkuus: kiintoaine | Monimuotoisuus: vesi- ja maaeliöstö | Vaikutus puunmyyntituloihin | Ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventäminen pienvesissä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Keskimäärin 10 metriä | + | Vaikutus riippuu useammasta tekijästä | Vaikutus riippuu useammasta tekijästä | - | Ei vahvaa tutkimusnäyttöä |
| Keskimäärin 15 metriä  | + | + | Vaikutus riippuu useammasta tekijästä | - | + |
| Keskimäärin 30 metriä | ++ | ++ | ++ | -- | ++ |
++ selvästi positiivinen vaikutus

\+ positiivinen vaikutus
\- negatiivinen vaikutus
\-- selvästi negatiivinen vaikutus

Metsänomistaja valitsee vesien suojavyöhykkeen leveyden ja käsittelyn. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön ja mahdollisen sertifioinnin asettamat lähtökohdat.

Metsälain mukaisten pienvesien välittömien lähiympäristöjen käsittelyyn ei pääsääntöisesti ole luonnonhoidollista perustetta. Jos välitön lähiympäristö täyttää 10 §:n vaatimukset, sitä koskee erityisen tärkeille elinympäristöille säädetyt käytönrajoitukset. Kohde on rajattava hakkuissa ominaispiirteet säilyttävällä tavalla.
Vesilain tarkoituksena on parantaa vesivarojen ja vesiympäristön tilaa. Vesilain mukaan luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Metsälaista poiketen vesilaki pyrkii turvaamaan vesiuomaa tai -allasta ja niiden reuna-alueita estämällä luonnontilaa vaarantavat toimet vesiluontotyyppien vaikutusalueella.
Vesilakia sovelletaan metsätaloustoimiin, jos nämä toimet vaarantavat suojellun vesiluontotyypin luonnontilan. Esimerkiksi lähteen tai noron ylittäminen metsäkoneella voi vaarantaa näiden vesiluontotyyppien luonnontilan vesilain vastaisesti. Vesilaki ja metsälaki suojelevat yhdessä luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia, luonnollisesti syntyneitä vesimuodostelmia ja niiden välittömiä lähiympäristöjä.

[Metsälain 10§:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt. Kohteiden ominaispiirteitä ovat veden läheisyydestä ja puu- ja pensaskerroksesta johtuvat erityiset kasvuolosuhteet ja pienilmasto. Kohteille on tyypillistä pienvesiä ympäröivän puu- ja pensaskerroksen lisäksi alueen muusta ympäristöstä poikkeava rehevä pintakasvillisuus.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi

Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalan kulku on mahdollista. Suojavyöhykkeen leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojavyöhykkeellä tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien.
PEFC:n mukaisella suojavyöhykkeellä ei tehdä:
- maanmuokkausta
- lannoitusta
- kantojen korjuuta
- pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta
- kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## FSC®-sertifiointi

FSC-standardi edellyttää aina suojavyöhykkeiden käyttöä puunkorjuun ja metsänhoitotoimien yhteydessä. Vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeen leveys arvioidaan tapauskohtaisesti maaston pinnanmuotojen ja maalajin perusteella. Suojavyöhyke koostuu metsätalouden ulkopuolelle jätettävästä ja/tai peitteisenä hoidettavasta suojavyöhykkeestä.
- Suojavyöhykkeen leveys on kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä.
- Suojavyöhykkeet jätetään metsän käsittelyn ulkopuolelle. Lisäksi niihin rajautuvan kuvion reunaosassa säästetään ainespuustoa pienempi puusto sekä mahdollisuuksien mukaan kookkaampaa lehtipuustoa.
Lannoituksen suojavyöhykkeiden vähimmäisleveydet riippuvat vesistö- tai pienivesikohteesta ja lannoitteiden levitystavasta.

Lisäksi FSC:n mukaan tietyt määritellyt arvokkaat elinympäristöt ja eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tulee jättää käsittelyn ulkopuolelle. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. Näihin kohteisiin kuuluu mm.:
- Uomiltaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset joet ja purot sekä purot, joissa aiemman uoman käsittelyn jälkeen on jäljellä luontaista mutkittelua ja veden paineen vaihtelua sekä lähteet; ranta-alueineen. Näillä kohteilla jätetään vähintään 20 metriä käsittelemätön ja noin 10 metriä peitteisenä hoidettava suojavyöhyke.
- Valtapuustoltaan vähintään varttuneet, eri-ikäisrakenteiset, näkyvästi (vähintään 5 m3/ha) lahopuuta sisältävät vesistöjen ja pienvesien reunametsät. Ei koske kanavien eikä kaivettujen vesialtaiden reunametsiä. Näillä kohteilla jätetään vähintään 30 metriä käsittelemätön suojavyöhyke, joka sisältää itse kohteen.
- Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset fladat ja kluuvijärvet ranta-alueineen.

Metsäsertifioinnin piirissä olevilla hakkuualueilla tulee noudattaa vähintään metsäsertifikaattien ohjeistusta suojavyöhykkeistä. Metsänomistaja voi halutessaan jättää myös leveämmät suojavyöhykkeet, jolloin positiiviset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja veden tilaan ovat suuremmat.

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## METSO-kohteiksi sopivat vesistöjen lähimetsät

- Vesitaloudeltaan luonnontilaisten tai sen kaltaisten vesistöjen ja norojen lähimetsät, joissa on monimuotoisuudelle tärkeitä puuston rakennepiirteitä, kuten vanhoja puita, lahopuita, lehtipuita
- Luonnontilaiset tai sen kaltaiset lähteiköt, lähdehetteet, tihkupinnat ja lähdepurot lähimetsineen
- Kalkkialueiden vesistöjen lähimetsät

# Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat vesistöjen lähimetsät

- Ennallistamis- ja kunnostuskelpoiset vesistöt, norot ja lähteet lähimetsineen

METSO-ohjelmaan sopivia vesistöjen lähimetsiä on erikokoisten vesistöjen, vesiuomien ja -altaiden tuntumassa. Luonnontilaiset tai sen kaltaiset pikkujoet, purot, norot ja lähteet lähimetsineen ovat usein monimuotoisuudelle erityisen merkittäviä kohteita.

Vesistöt ja pienvedet lisäävät merkittävästi puuston, kasvillisuuden ja muun eliöstön monimuotoisuutta. Ympäröivä metsä on myös olennainen osa vesiluontoa. Se vaikuttaa esimerkiksi veden laatuun ja lämpötilaan sekä vesieliöstön monimuotoisuuteen.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Pohjois-Suomessa metsät ovat keskimäärin karumpia ja kasvavat hitaammin kuin Etelä-Suomessa. Kuva: © Heidi Hintikka Pohjois-Suomessa metsien käytön erityispiirteitä ovat myös poronhoito ja metsien suojelu. Poronhoito on tärkeä elinkeino Pohjois-Suomessa ja vaikuttaa metsätalouden harjoittamiseen. Lisätietoa: Metsien käsittely poronhoitoalueella.Metsien suojelu on painottunut Pohjois-Suomeen. Suurin osa suojelluista metsistä sijaitsee valtion omistamilla mailla.&nbsp;Lisätietoa: Metsien suojelu. Metsien kasvupaikat ovat karumpia Pohjoisessa verrattuna Etelään Pohjois-Suomen erityispiirteenä on keskimääräistä karummat kasvupaikat, mikä näkyy etenkin Lapin pohjoisimmissa osissa. Esimerkiksi Pohjois-Suomen (2,7 %) lehtojen ja lehtomaisten kankaiden osuus on kymmenen kertaa pienempi verrattuna Etelä-Suomeen (27,5 %)&nbsp;Metsätilastollinen vuosikirja. 2014. Metsäntutkimuslaitos, Vantaa. 428 s.. Kuitenkin Lounais-Lapin alueella on paikallisesti runsaasti lettoja ja lehtoja kalkkipitoisen maaperän vuoksi&nbsp;Husa, J. ja Teeriaho, J. 2015. Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Lapissa. Suomen Ympäristö 6/2015. Ympäristöministeriö, Suomen Ympäristökeskus. Helsinki.. Moreenit muodostavat noin puolet Pohjois-Suomen maa-alasta ollen alueen yleisin maalaji. Eloperäisiä maalajeja, pääasiassa turvetta, on noin kolmannes&nbsp;Johansson, P. ja Kujansuu, R. (toim.) 2005. Pohjois-Suomen maaperä: maaperäkarttojen 1:400 000 selitys 236 s.. Vähän savea ja hienoainesta sisältävät moreenimaat johtavat suhteellisen hyvin vettä ollen hyvä maalaji männyn kasvatukselle. Mänty yleisin puulaji Mänty on yleisin kasvatettava puulaji Pohjois-Suomessa. Puulajien monipuolistamista voidaan tavoitella, jos kasvupaikan olot sen sallivat. Esimerkiksi hieskoivu pärjää suhteellisen hyvin männyn sekapuuna turvemaalla. Mikäli koivua viljellään Pohjois-Suomen poronhoitoalueella, se ei yleensä onnistu ilman aitaamista&nbsp;Kubin, E. &amp;amp; Savilampi, P.1998. Rauduskoivun viljelyn onnistuminen poronhoitoalueella. s. 92-98. Teoksessa: Hyppönen, M., Penttilä, T. &amp;amp; Poikajärvi, H. (toim.). 1998. Poron vaikutus metsä- ja tunturiluontoon. Tutkimusseminaari Hetassa 1997. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 678. 141 s.. Porot heikentävät myös koivun luontaista uudistumista&nbsp;Mäkitalo, K., Penttilä, T. &amp;amp; Räsänen, P. 1998. Poron ja jäniksen vaikutus hieskoivun luontaiseen uudistumiseen tuoreilla kankailla Etelä- ja Keski-Lapissa. s. 109-121. Teoksessa: Hyppönen, M., Penttilä, T. &amp;amp; Poikajärvi, H. (toim.). 1998. Poron vaikutus metsä- ja tunturiluontoon. Tutkimusseminaari Hetassa 1997. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 678. 141 s.. Useat muut vaihtoehtoiset puulajit eivät ilmastollisista syistä menesty Pohjois-Suomessa. Lämpeneminen on voimakkainta Pohjois-Suomessa ja vaikuttaa kasvuolosuhteisiin Ennusteiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen on Pohjois-Suomessa voimakkaampaa kuin Etelä-Suomessa. Myös sademäärien on ennakoitu kasvavan enemmän Suomen pohjoisosissa. Talvella, ja Pohjois-Suomessa myös keväällä, kovat tuulet näyttäisivät hieman heikentyvän.Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s. Erityisesti männyn, mutta myös koivun kasvun on ennustettu parantuvan Pohjois-Suomessa pidemmällä aikavälillä (ennuste vuoteen 2070 saakka). Myös kuusen kasvun ennustetaan paranevan. Ylipäätänsä ilmastonmuutokseen liittyvän, lisääntyvän metsien kasvun on arvioitu olevan voimakkaampaa maan pohjoisosissaVenäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s.&nbsp;kuin Etelä-Suomessa. Hyvät männyn siemenvuodet yleistynevät maan pohjoisosissa ilmaston lämmetessä. Lämpötila on myös tärkein siementen tuleentumiseen vaikuttava tekijä&nbsp;Nygren, M. 2020. Metsäpuiden uudistumisbiologia. Metsäkustannus. 151 s.. Tällöin luontaisen uudistumisen edellytykset paranevat. Pohjois-Suomen syyskylvöissä on kasvavana riskinä siementen itäminen jo syksyllä tai jäätyminen talvella. Tämän vuoksi syyskylvöt tulisi tehdä mahdollisimman myöhään. Mikäli lumipeite vähenee, se voi vähentää niin sanottua jälki-itämistä eli osa siemenistä itää vasta kylvöä seuraavana kasvukautena.Ruotsalainen, S. 2015. Jälki-itäminen männyn kylvössä. Teoksessa: Taimiuutiset 3/2015. Taimiuutiset 18 (3): 6–9. Lisätietoa: Ilmaston muuttuminen Suomessa artikkelissa Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Tuhot lisääntyvät pohjoisessa Kirjanpainajat hyötyvät kohoavista lämpötiloista, mikä voi mahdollistaa kirjanpainajien&nbsp;aiheuttamien tuhojen yleistymisen myös Pohjois-Suomessa. Erityisesti kuusen, mutta myös männynjuurikäävän&nbsp;riskialue laajenee yhä pohjoisemmaksi. Lumituhojen ennustetaan lisääntyvän voimakkaasti Pohjois-Suomessa&nbsp;Lehtonen, I., Venäläinen, A., &amp;amp; Gregow, H. 2020. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa metsänhoidon näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2020:5.Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s.. Lumikuormat näyttäisivät johtuvan ennen kaikkea märän lumen määrän lisääntymisestä. Männyn yleisen sienitaudin tervasroson pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen&nbsp;Kaitera, J. &amp;amp; Nuorteva, H. 2001. Tervasroso – uusinta tietoa taudista ja tutkimuksen suuntia. Metsätieteen aikakauskirja 3/2001. Tieteen tori.. Ilmastonmuutoksen myötä tunturimittarin ja hallamittarin aiheuttamat tuhot Lapin tunturikoivikoissa uhkaavat levitä uusille alueille. Myös mäntymetsien merkittävä neulastuholainen, ruskomäntypistiäinen voi yleistyä Itä- ja Pohjois-Suomessa lämpenevien talvien seurauksena&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s.. Eri metsätuhoihin voit tutustua tarkemmin Metsätuhot ja metsien terveys -osiossa. Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä Lisätietoa: Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsäsuunnittelu Luonnonolot ja metsänkasvatuksen edellytykset ovat Pohjois-Suomen eri osissa hyvin erilaiset. Etelä-pohjois-suuntainen sijainti ja korkeus merenpinnan tasosta vaikuttavat merkittävästi ilmastoon. Siten pohjoisessa puuntuotantoon vaikuttaa muuta Suomea kylmempi ilmasto sitä enemmän mitä pohjoisempana ja korkeammalla alueella metsät sijaitsevat.

Luonnonolot ja metsänkasvatuksen edellytykset ovat Pohjois-Suomen eri osissa hyvin erilaiset. Etelä-pohjois-suuntainen sijainti ja korkeus merenpinnan tasosta vaikuttavat merkittävästi ilmastoon. Siten pohjoisessa puuntuotantoon vaikuttaa muuta Suomea kylmempi ilmasto sitä enemmän mitä pohjoisempana ja korkeammalla alueella metsät sijaitsevat.

Pohjois-Suomessa metsien käytön erityispiirteitä ovat myös poronhoito ja metsien suojelu.
- Poronhoito on tärkeä elinkeino Pohjois-Suomessa ja vaikuttaa metsätalouden harjoittamiseen. Lisätietoa: [Metsien käsittely poronhoitoalueella.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsien-virkistyskaytto-ja-monikayton-mahdollistaminen#section-p4088)
- Metsien suojelu on painottunut Pohjois-Suomeen. Suurin osa suojelluista metsistä sijaitsee valtion omistamilla mailla. Lisätietoa: [Metsien suojelu](/fi/toimenpiteet/metsan-suojelu).

# Pohjois-Suomen erityispiirteet

## Metsien kasvupaikat ovat karumpia Pohjoisessa verrattuna Etelään

**Mänty yleisin puulaji**

Pohjois-Suomen erityispiirteenä on keskimääräistä karummat kasvupaikat, mikä näkyy etenkin Lapin pohjoisimmissa osissa. Esimerkiksi Pohjois-Suomen (2,7 %) lehtojen ja lehtomaisten kankaiden osuus on kymmenen kertaa pienempi verrattuna Etelä-Suomeen (27,5 %) . Kuitenkin Lounais-Lapin alueella on paikallisesti runsaasti lettoja ja lehtoja kalkkipitoisen maaperän vuoksi .
Moreenit muodostavat noin puolet Pohjois-Suomen maa-alasta ollen alueen yleisin maalaji. Eloperäisiä maalajeja, pääasiassa turvetta, on noin kolmannes . Vähän savea ja hienoainesta sisältävät moreenimaat johtavat suhteellisen hyvin vettä ollen hyvä maalaji männyn kasvatukselle.

Mänty on yleisin kasvatettava puulaji Pohjois-Suomessa. Puulajien monipuolistamista voidaan tavoitella, jos kasvupaikan olot sen sallivat. Esimerkiksi hieskoivu pärjää suhteellisen hyvin männyn sekapuuna turvemaalla. Mikäli koivua viljellään Pohjois-Suomen poronhoitoalueella, se ei yleensä onnistu ilman aitaamista . Porot heikentävät myös koivun luontaista uudistumista . Useat muut vaihtoehtoiset puulajit eivät ilmastollisista syistä menesty Pohjois-Suomessa.

# Pohjois-Suomen erityispiirteet

## Lämpeneminen on voimakkainta Pohjois-Suomessa ja vaikuttaa kasvuolosuhteisiin

Ennusteiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen on Pohjois-Suomessa voimakkaampaa kuin Etelä-Suomessa. Myös sademäärien on ennakoitu kasvavan enemmän Suomen pohjoisosissa. Talvella, ja Pohjois-Suomessa myös keväällä, kovat tuulet näyttäisivät hieman heikentyvän.
Erityisesti männyn, mutta myös koivun kasvun on ennustettu parantuvan Pohjois-Suomessa pidemmällä aikavälillä (ennuste vuoteen 2070 saakka). Myös kuusen kasvun ennustetaan paranevan. Ylipäätänsä ilmastonmuutokseen liittyvän, lisääntyvän metsien kasvun on arvioitu olevan voimakkaampaa maan pohjoisosissa kuin Etelä-Suomessa.
Hyvät männyn siemenvuodet yleistynevät maan pohjoisosissa ilmaston lämmetessä. Lämpötila on myös tärkein siementen tuleentumiseen vaikuttava tekijä . Tällöin luontaisen uudistumisen edellytykset paranevat.

Pohjois-Suomen syyskylvöissä on kasvavana riskinä siementen itäminen jo syksyllä tai jäätyminen talvella. Tämän vuoksi syyskylvöt tulisi tehdä mahdollisimman myöhään. Mikäli lumipeite vähenee, se voi vähentää niin sanottua jälki-itämistä eli osa siemenistä itää vasta kylvöä seuraavana kasvukautena.
Lisätietoa: [Ilmaston muuttuminen Suomessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/ilmastonmuutoksen-hillinta-ja-ilmastonmuutokseen-sopeutuminen#section-p3964) artikkelissa Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen.

# Pohjois-Suomen erityispiirteet

## Tuhot lisääntyvät pohjoisessa

Kirjanpainajat hyötyvät kohoavista lämpötiloista, mikä voi mahdollistaa [kirjanpainajien](/fi/toimenpiteet/kirjanpainajatuhojen-torjunta) aiheuttamien tuhojen yleistymisen myös Pohjois-Suomessa. Erityisesti kuusen, mutta myös [männynjuurikäävän](/fi/toimenpiteet/juurikaapatuhojen-torjunta) riskialue laajenee yhä pohjoisemmaksi.
[Lumituhojen](/fi/toimenpiteet/lumituhojen-torjunta) ennustetaan lisääntyvän voimakkaasti Pohjois-Suomessa . Lumikuormat näyttäisivät johtuvan ennen kaikkea märän lumen määrän lisääntymisestä.
Männyn yleisen sienitaudin [tervasroson](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/sienitautien-hyonteisten-ja-muiden-elollisten-metsatuhon-aiheuttajien-torjunta/toteutus#section-1253) pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen . Ilmastonmuutoksen myötä tunturimittarin ja hallamittarin aiheuttamat tuhot Lapin tunturikoivikoissa uhkaavat levitä uusille alueille. Myös mäntymetsien merkittävä neulastuholainen, ruskomäntypistiäinen voi yleistyä Itä- ja Pohjois-Suomessa lämpenevien talvien seurauksena .

Eri metsätuhoihin voit tutustua tarkemmin [Metsätuhot ja metsien terveys](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsatuhot-ja-metsien-terveys) -osiossa.

# Pohjois-Suomen erityispiirteet

## Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä

Lisätietoa: [Metsien käsittely korkeilla alueilla, lakimetsissä ja suojametsissä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/toteutus#section-1116).

# Pohjois-Suomen erityispiirteet

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsäsuunnittelu**](/fi/kategoriat/metsasuunnittelu)

Pohjois-Suomen erityispiirteet

Text Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Kaistalehakkuu on uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Menetelmä sopii luontaisesti hyvin taimettuville kohteille, joilla reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.

Kaistalehakkuu

Metsäverkko Metsä Groupin asiakkaille on käytössä digitaalinen Metsäverkko-palvelu. Metsäverkossa voi tehdä puukauppoja tai tilata metsänhoitotöitä ja seurata niiden etenemistä, sekä mm. nähdä oman metsäsuunnitelmansa ja hallinnoida sen avulla omaisuuttaan. Metsäsuunnitelma löytyy myös Metsäverkko-mobiilista, josta on julkaistu uusi versio keväällä 2024. Yksi uutuuksista on integraatio metsänhoidon suosituksiin. Metsäsuunnitelmassa on ehdotuksia toimenpiteiksi eri vuosille. Toimenpiteen nimen vieressä on i-painike, josta avautuu metsänhoidon suosituksista artikkeli, joka esittelee kyseisen työlajin. Käyttäjä voi esimerkiksi lukea mitä suosituksissa sanotaan omaan metsään ehdotetusta taimikonharvennuksesta ja mitä tulisi ottaa huomioon toimenpiteeseen liittyvässä päätöksenteossa tai toteutuksessa. ”Halusimme tuoda metsänomistajille helpon tavan tutustua tarkemmin erilaisiin toimiin, joita metsässä voi tehdä. Toteutuksen myötä metsänomistaja voi peilata omia suunnitelmiaan metsänhoidon suosituksiin. Suosituksista löytyy kattavasti tietoa päätöksenteon tueksi niin uusille kuin kokeneemmillekin metsänomistajille. Kun tieto tulee suoraan metsä- ja ympäristöalan yhdessä laatimista metsänhoidon suosituksista, se on ajantasaista ja luotettavaa.”, kertoo Metsäverkon kehityspäällikkö Iiro Korhonen Metsä Groupilta. Integraatio on tehty hyödyntäen metsänhoidon suositusten avointa REST-rajapintaa. Iiro Korhosen mukaan metsänhoidon suositusten mukaan tuominen Metsäverkkoon onnistui helposti: ”Tavoitteenamme oli luoda päätöksentekoa tukevaa, helppokäyttöistä, skaalautuvaa, nopeasti avautuvaa sekä ennen kaikkea ajantasaista sisältöä metsänomistajille. Metsänhoidon suositusten REST-rajapinnan myötä lopputuloksesta saatiin erinomainen.” Metsäverkko-mobiilin infopainikkeen kautta saa näkyviin metsänhoidon suositusten sisältöä kyseisestä työlajista. Metsätietäjä Metsätietäjä on Metsälehden palvelu kesto- ja digitilaajille. Metsätietäjä on metsänomistajille tarkoitettu metsänhoidon suunnittelun työkalu, jossa yhdistyvät avoin metsävaratieto, monitavoitteinen metsänhoidon suunnittelu ja Metsälehden sisällöt. Palveluun voi lisätä omat metsätilansa ja määrittää metsänhoidon tavoitteensa. Palvelu ehdottaa näiden perusteella parhaan yhdistelmän kuvioittaisia metsänhoidon toimenpiteitä. Samalla palvelu näyttää käyttäjälle kuviotietoihin ja toimenpiteisiin sopivia Metsälehden artikkeleita. Syksyllä 2023 palveluun lisättiin myös integraatio metsänhoidon suosituksiin. Palvelussa on ehdotettujen toimenpiteiden yhteyteen lisätty infopainike, josta avautuu lisätietoa kyseisen toimenpiteen toteutukseen. Lisätieto haetaan ajantasaisesti metsänhoidon suositusten rajapinnasta. Integraatio tehtiin suositusten GraphQL rajapintaa hyödyntäen. Metsätietäjän tekniset kehittäjät kokivat rajapinnan ja rakenteen helpoksi käyttää: "Sisällön rakenne oli hyvin muodostettu. Oli hieno huomata, että erilaiset sisällöt oli jaettu eri sisältötyypeihin. Tällöin oli helppo määritellä tyylit erilaisille sisällöille. Oli myös varsin mukavaa, että GraphQL-rajapinnasta saattoi hakea ainoastaan tarvitsemansa tietosisällöt." Kuvakaappaus Metsätietäjästä. Metsätietäjään voi tutustua tarkemmin Metsälehden palvelussa. https://metsatietaja.metsalehti.fi/ Metsään.fi Metsänomistajille ja metsäalan toimijoille tarkoitettu Suomen metsäkeskuksen verkkopalvelu Metsään.fi uudistettiin kokonaisuudessaan keväällä 2024. (https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi/metsaanfi-uudistuu). Kesäkuussa palveluun tehtiin aiempaa parempi integraatio digitaalisiin metsänhoidon suosituksiin. Metsänhoidon suosituksista haetuilla toimenpiteiden kuvauksilla avataan metsänomistajalle, mitä eri metsänhoidon toimenpiteet tarkoittavat. "Metsänhoidon suositusten rajapinnan avulla meillä on aina ajantasainen tieto näyttää käyttäjillemme", kertoo palvelun pääkäyttäjä Iida Eräjä. Metsään.fi:stä löytyy metsänomistajan tilojen kuviotiedot sekä toimenpide-ehdotuksia eri vuosille. Ehdotuksen tarkempaan kuvaukseen haetaan lyhyt toimenpidettä kuvaava teksti sekä siihen sopiva kuva suoraan metsänhoidon suositusten rajapinnan kautta. Lisäksi sivulta löytyy linkki suositusten koko artikkeliin, jos käyttäjä haluaa lukea enemmän asiasta. Uudistettu Metsään.fi käyttää metsänhoidon suositusten REST-rajapintaa tietojen hakuun. REST-rajapinta sopi Metsään.fi:n tarpeisiin erinomaisesti. "Rajapinnan avulla halutut sisällöt ja kuvat oli helppoa etsiä ja määritellä kehittäjille", kertoo Metsään.fi- asiantuntija Henri Suutari. Metsänhoidon suositusten integraatio Metsään.fi palvelussa on toteutettu kuvion toimenpide-ehdotusten yhteyteen. Metsänhoidon suositusten sisältöä Metsään.fi-verkkosivulla. Suometsaosaaja.fi-verkkokurssi eLearning erityisasiantuntija Markku Tähtinen Faros &amp; Com:sta kertoo, miksi ja kuinka suositukset otettiin mukaan osaksi suometsien hoidon verkkokurssia:”Tapion Suometsäosaaja-verkkokurssikokonaisuuteen haluttiin mukaan metsänhoidonsuositukset.fi -palvelun sisältöjä. Halusimme, että sisällöt pysyvät ajantasaisina kurssilla myös silloin, kun metsänhoidon suosituksia päivitetään. Sisältöjen tuominen kurssille olisi voinut tapahtua linkkien avulla, mutta se ei olisi ollut opiskelijan keskittymisen kannalta paras vaihtoehto, sillä hyppiminen palvelusta toiseen katkaisee kurssin sujuvan kulun. Siksi palvelun avoin REST API -rajapinta oli kurssin suunnittelun kannalta loistava asia.” ”Kurssin sisällöntuotannossa käytimme Lectora Inspire -ohjelmaa, joka antaa valmiiden verkkokurssi-sisältöelementtien lisäksi mahdollisuuden käyttää hyväksi omaa JavaScriptiä. Käytimme rajapintahauissa jQuery-kirjastoa ja rajapinnan ohjeistuksen mukaisia hakutoimintoja. Haetut sisällöt lisäsimme jQueryn avulla Lectorassa valmiiksi asetettuihin html-elementteihin”, Tähtinen esittelee.”Kaiken kaikkiaan REST-rajapintaa oli helppo hyödyntää kattavan dokumentaation ja esimerkkien avulla ja lopputuloksesta tuli mainio. Rajapinta toimii nopeasti ja käyttäjä ei huomaa erillisiä pitkiä latausaikoja kurssin sisältöjä lukiessaan”, Opiskelijalle esitetään kurssin edetessä täsmällisiä otteita metsänhoidon suosituksista, jotka syventävät juuri siinä kohtaa käsittelyssä olevaa kurssikysymystä. Kokeile itse. Klikkaa kurssilla&nbsp;Suometsäosaaja.fi&nbsp;metsänhoidon suositukset -linkkejä. Katso video, joka kertoo kuinka suometsäosaaja-kurssiin integroitiin metsänhoidon suositukset. Näkökulmia esittää tekijöiden lisäksi palvelun käyttäjä oppilaitoksesta. YouTube: Metsänhoidon suositukset rikastavat metsäalan tietopalveluita, case: Suometsäosaaja-verkkokurssi

Metsänhoidon suositukset liikkuvat sähköisesti palvelusta toiseen aina ajantasaisina. Suositusten tiedoilla ja kuvilla voidaan rikastaa metsätietojärjestelmiä, verkkosivuja tai vaikkapa verkkokursseja.
Alla on kuvauksia rajapintaa hyödyntävistä palveluista ja kokemuksia integroinnin toteutuksesta:
- Metsäverkko-palvelu, Metsä Group
- Metsätietäjä-palvelu, Metsälehti
- Metsään.fi, Suomen metsäkeskus
- Suometsäosaaja.fi-verkkokurssi, Faros & Com ja Tapio.

Metsä Groupin asiakkaille on käytössä digitaalinen [Metsäverkko-palvelu](https://www.metsagroup.com/fi/puunhankinta/omistajajasenen-edut/kaikki-jasenedut-lyhyesti/metsaverkko/). Metsäverkossa voi tehdä puukauppoja tai tilata metsänhoitotöitä ja seurata niiden etenemistä, sekä mm. nähdä oman metsäsuunnitelmansa ja hallinnoida sen avulla omaisuuttaan. Metsäsuunnitelma löytyy myös Metsäverkko-mobiilista, josta on julkaistu uusi versio keväällä 2024. Yksi uutuuksista on integraatio metsänhoidon suosituksiin.

Metsäsuunnitelmassa on ehdotuksia toimenpiteiksi eri vuosille. Toimenpiteen nimen vieressä on i-painike, josta avautuu metsänhoidon suosituksista artikkeli, joka esittelee kyseisen työlajin. Käyttäjä voi esimerkiksi lukea mitä suosituksissa sanotaan omaan metsään ehdotetusta taimikonharvennuksesta ja mitä tulisi ottaa huomioon toimenpiteeseen liittyvässä päätöksenteossa tai toteutuksessa.
”Halusimme tuoda metsänomistajille helpon tavan tutustua tarkemmin erilaisiin toimiin, joita metsässä voi tehdä. Toteutuksen myötä metsänomistaja voi peilata omia suunnitelmiaan metsänhoidon suosituksiin. Suosituksista löytyy kattavasti tietoa päätöksenteon tueksi niin uusille kuin kokeneemmillekin metsänomistajille. Kun tieto tulee suoraan metsä- ja ympäristöalan yhdessä laatimista metsänhoidon suosituksista, se on ajantasaista ja luotettavaa.”, kertoo Metsäverkon kehityspäällikkö Iiro Korhonen Metsä Groupilta.
Integraatio on tehty hyödyntäen metsänhoidon suositusten avointa REST-rajapintaa. Iiro Korhosen mukaan metsänhoidon suositusten mukaan tuominen Metsäverkkoon onnistui helposti:

”Tavoitteenamme oli luoda päätöksentekoa tukevaa, helppokäyttöistä, skaalautuvaa, nopeasti avautuvaa sekä ennen kaikkea ajantasaista sisältöä metsänomistajille. Metsänhoidon suositusten REST-rajapinnan myötä lopputuloksesta saatiin erinomainen.”

Metsätietäjä on Metsälehden palvelu kesto- ja digitilaajille. Metsätietäjä on metsänomistajille tarkoitettu metsänhoidon suunnittelun työkalu, jossa yhdistyvät avoin metsävaratieto, monitavoitteinen metsänhoidon suunnittelu ja Metsälehden sisällöt. Palveluun voi lisätä omat metsätilansa ja määrittää metsänhoidon tavoitteensa. Palvelu ehdottaa näiden perusteella parhaan yhdistelmän kuvioittaisia metsänhoidon toimenpiteitä. Samalla palvelu näyttää käyttäjälle kuviotietoihin ja toimenpiteisiin sopivia Metsälehden artikkeleita.
Syksyllä 2023 palveluun lisättiin myös integraatio metsänhoidon suosituksiin. Palvelussa on ehdotettujen toimenpiteiden yhteyteen lisätty infopainike, josta avautuu lisätietoa kyseisen toimenpiteen toteutukseen. Lisätieto haetaan ajantasaisesti metsänhoidon suositusten rajapinnasta. Integraatio tehtiin suositusten GraphQL rajapintaa hyödyntäen. Metsätietäjän tekniset kehittäjät kokivat rajapinnan ja rakenteen helpoksi käyttää:
"Sisällön rakenne oli hyvin muodostettu. Oli hieno huomata, että erilaiset sisällöt oli jaettu eri sisältötyypeihin. Tällöin oli helppo määritellä tyylit erilaisille sisällöille. Oli myös varsin mukavaa, että GraphQL-rajapinnasta saattoi hakea ainoastaan tarvitsemansa tietosisällöt."

Metsätietäjään voi tutustua tarkemmin Metsälehden palvelussa. [https://metsatietaja.metsalehti.fi/](https://metsatietaja.metsalehti.fi/)

Metsänomistajille ja metsäalan toimijoille tarkoitettu Suomen metsäkeskuksen verkkopalvelu Metsään.fi uudistettiin kokonaisuudessaan keväällä 2024. ([https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi/metsaanfi-uudistuu](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi/metsaanfi-uudistuu)). Kesäkuussa palveluun tehtiin aiempaa parempi integraatio digitaalisiin metsänhoidon suosituksiin. Metsänhoidon suosituksista haetuilla toimenpiteiden kuvauksilla avataan metsänomistajalle, mitä eri metsänhoidon toimenpiteet tarkoittavat.
"Metsänhoidon suositusten rajapinnan avulla meillä on aina ajantasainen tieto näyttää käyttäjillemme", kertoo palvelun pääkäyttäjä Iida Eräjä.
Metsään.fi:stä löytyy metsänomistajan tilojen kuviotiedot sekä toimenpide-ehdotuksia eri vuosille. Ehdotuksen tarkempaan kuvaukseen haetaan lyhyt toimenpidettä kuvaava teksti sekä siihen sopiva kuva suoraan metsänhoidon suositusten rajapinnan kautta. Lisäksi sivulta löytyy linkki suositusten koko artikkeliin, jos käyttäjä haluaa lukea enemmän asiasta.

Uudistettu Metsään.fi käyttää metsänhoidon suositusten REST-rajapintaa tietojen hakuun. REST-rajapinta sopi Metsään.fi:n tarpeisiin erinomaisesti.
"Rajapinnan avulla halutut sisällöt ja kuvat oli helppoa etsiä ja määritellä kehittäjille", kertoo Metsään.fi- asiantuntija Henri Suutari.

# Käyttötapauksia

## Suometsaosaaja.fi-verkkokurssi

eLearning erityisasiantuntija Markku Tähtinen Faros & Com:sta kertoo, miksi ja kuinka suositukset otettiin mukaan osaksi suometsien hoidon verkkokurssia:”Tapion Suometsäosaaja-verkkokurssikokonaisuuteen haluttiin mukaan metsänhoidonsuositukset.fi -palvelun sisältöjä. Halusimme, että sisällöt pysyvät ajantasaisina kurssilla myös silloin, kun metsänhoidon suosituksia päivitetään. Sisältöjen tuominen kurssille olisi voinut tapahtua linkkien avulla, mutta se ei olisi ollut opiskelijan keskittymisen kannalta paras vaihtoehto, sillä hyppiminen palvelusta toiseen katkaisee kurssin sujuvan kulun. Siksi palvelun avoin REST API -rajapinta oli kurssin suunnittelun kannalta loistava asia.”
”Kurssin sisällöntuotannossa käytimme Lectora Inspire -ohjelmaa, joka antaa valmiiden verkkokurssi-sisältöelementtien lisäksi mahdollisuuden käyttää hyväksi omaa JavaScriptiä. Käytimme rajapintahauissa jQuery-kirjastoa ja rajapinnan ohjeistuksen mukaisia hakutoimintoja. Haetut sisällöt lisäsimme jQueryn avulla Lectorassa valmiiksi asetettuihin html-elementteihin”, Tähtinen esittelee.”Kaiken kaikkiaan REST-rajapintaa oli helppo hyödyntää kattavan dokumentaation ja esimerkkien avulla ja lopputuloksesta tuli mainio. Rajapinta toimii nopeasti ja käyttäjä ei huomaa erillisiä pitkiä latausaikoja kurssin sisältöjä lukiessaan”,
Opiskelijalle esitetään kurssin edetessä täsmällisiä otteita metsänhoidon suosituksista, jotka syventävät juuri siinä kohtaa käsittelyssä olevaa kurssikysymystä. Kokeile itse. Klikkaa kurssilla [Suometsäosaaja.fi](https://suometsaosaaja.fi/kurssit/vesitalouden-merkitys/page575607.html) metsänhoidon suositukset -linkkejä.

Katso video, joka kertoo kuinka suometsäosaaja-kurssiin integroitiin metsänhoidon suositukset. Näkökulmia esittää tekijöiden lisäksi palvelun käyttäjä oppilaitoksesta. YouTube: [Metsänhoidon suositukset rikastavat metsäalan tietopalveluita, case: Suometsäosaaja-verkkokurssi](https://youtu.be/doUHquj8ALg?si=hiccNMKypf26mTTX)

Käyttötapauksia

Metsänhoidon suositukset liikkuvat sähköisesti palvelusta toiseen aina ajantasaisina. Suositusten tiedoilla ja kuvilla voidaan rikastaa metsätietojärjestelmiä, verkkosivuja tai vaikkapa verkkokursseja.Alla on kuvauksia rajapintaa hyödyntävistä palveluista ja kokemuksia integroinnin toteutuksesta:Metsäverkko-palvelu, Metsä GroupMetsätietäjä-palvelu, MetsälehtiMetsään.fi, Suomen metsäkeskusSuometsäosaaja.fi-verkkokurssi, Faros & Com ja Tapio.

# Maiseman huomioiminen uudistusalan raivauksessa ja vesakon ennakkotorjunnassa

Maisemallisesti merkittävillä kohteilla uudistusalan raivaus voi parantaa näkymää ja kohteen maisema- ja virkistysarvoja. Silloin toimenpide voi olla perusteltua jo esteettisistä syistä. Nuoria kehityskelpoisia puuyksilöitä, kuten pihlajia ja tuomia, on suositeltavaa jättää raivaamatta maiseman kannalta merkittävillä paikoilla kuten tienvarsilla, metsän reunoissa ja vaihettumisvyöhykkeillä. Avoimessa tilassa kasvaessaan niistä kehittyy näyttäviä, maisemallisesti merkittäviä puuyksilöitä.

Metsämaiseman hoito

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta

Maiseman huomioiminen uudistusalan raivauksessa ja vesakon ennakkotorjunnassa

Lahopuun turvaamisen hyödyt monimuotoisuudelle Suomessa on noin 4000-5000 eliölajia, jotka tarvitsevat lahoavaa puuta elääkseenSiitonen, J., 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecol. Bull. 49, 11–41.. Lahopuun määrän väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy viidesosalle uhanalaisista metsälajeista ja yksi uhanalaisuuden syistä kolmasosalle metsälajeistaHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa. Puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Lahopuusta riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee. Monimuotoinen lahopuueliöstö pitää myös osaltaan huolen siitä, etteivät yksittäiset tuholaislajit pääse runsastumaan liikaa. Lahopuun ominaisuuksien vaikutus monimuotoisuuteen Vaateliaiden ja uhanalaisten lajien esiintyminen metsikössä on riippuvaista lahopuun määrästä, mutta eri lajit vaativat lahopuulta myös erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erilaiset lahopuukuoriaiset säilyvät pääosin kohteella, kun kuollutta puuta on vähintään 10–30 m³/haMartikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.,&nbsp;Ranius, T. &amp;amp; Jonsson, M. 2007: Theoretical expectations for thresholds in the relationship between number of wood-living species and amount of coarse woody debris: a case study in spruce forests. J. Nat. Conserv. 15: 120-130.. Uhanalaisten kääpien säännöllinen esiintyvyys kohteella puolestaan edellyttää vähintään 20–30 m³/ha&nbsp;Junninen, K. &amp;amp; Komonen, A. 2011: Conservation ecology of boreal polypores: a review. Biol. Conserv. 144: 11-20.,Ylisirniö, A. L., Penttilä, R., Berglund, H., ym. 2012: Dead wood and polypore diversity in natural post-fire succession forests and managed stands – lessons for biodiversity management in boreal forests. For. Ecol. Manage. 286: 16-27.,Ylisirniö, A.-L., Mönkkönen, M., Hallikainen, V., Ranta-Maunu, T. &amp;amp; Kouki, J. 2016: Woodland key habitats in preserving polypore diversity in boreal forests: Effects of patch size, stand structure and microclimate. Forest Ecology and Management 373: 138–148.. Kun lahopuuta on paljon, sitä on yleensä myös monenlaista: on eri puulajeja, järeyksiä ja lahoasteita erilaisissa ympäristöissä. Lahopuun puulaji, läpimitta ja lahoaste määrittävät sitä, mitkä uhanalaiset lajit siinä asustavat. Lisäksi pysty- ja maalahopuilla viihtyvät erilaiset eliöt, kovakuoriaisten viihtyessä pystypuissa ja kääpien maapuissaJunninen, K. &amp;amp; Komonen, A. 2011: Conservation ecology of boreal polypores: a review. Biol. Conserv. 144: 11-20.,Andersson, J., Hjältén, J. &amp;amp; Dynesius, M. 2015: Wood-inhabiting beetles in low stumps, high stumps and logs on boreal clear-cuts: implications for dead wood management. PLoS One 10: e0118896.. Kuolleen puun lajisto myös muuttuu lahoamisen edetessä, sillä eri lajit hyötyvät eri asteisesti lahonneesta puustaJonsell, M., Abrahamsson, M., Widenfalk, L. &amp;amp; Lindbladh, M. 2019: Increasing influence of the surrounding landscape on saproxylic beetle communities over 10 years succession in dead wood. For. Ecol. Manage. 440: 267-284.. Lajistoon vaikuttavat myös lahopuussa elävät muut lajiryhmät. Esimerkiksi sienet vaikuttavat lahoamisnopeuteen ja siten välillisesti siihen, miten kauan puu säilyy jollekin tietylle kovakuoriaislajille asumiskelpoisenaJonsell, M., Schroeder, M. &amp;amp; Weslien, J. 2005: Saproxylic beetles in high stumps of spruce: Fungal flora important for determining the species composition. Scandinavian Journal of Forest Research 20: 54-62.,Abrahamsson, M. &amp;amp; Lindbladh, M. 2006: A comparison of saproxylic beetle occurrence between man-made high- and low-stumps of spruce (Picea abies). For. Ecol. Manage. 226: 230-237.. Suurin osa kuolleella puulla elävistä lajeista elää läpimitaltaan yli 10 cm kuolleilla puilla, mutta osa lajeista on erikoistunut elämään hyvin järeillä yli 20 tai 30 cm paksuilla rungoillaTikkanen, O.-P. ym. 2006. Red-listed boreal forest species of Finland: associations with forest structure, tree species, and decaying wood. Annales Zoologici Fennici, 43, 373-383.. Esimerkiksi kääpälajien lukumäärä voi olla yli kaksinkertainen lahopuun järeyden kasvaessa yli 20 cm läpimittaluokkaanSippola, A.-L., Similä, M., Mönkkönen, M. &amp;amp; Jokimäki, J. 2004. Diversity of polyporous fungi (Polyporaceae) in northern boreal forests: effects of forest site type and logging intensity. Scandinavian Journal of Forest Research 19: 152–163.. Järeät lahopuut ovat olosuhteiltaan vakaampia ja niiden lahoaminen kestää kauemmin kuin ohuempien runkojen, minkä vuoksi niiden tarjoamat lahopuuelinympäristöt ovat pitkäikäisempiä. Lahoasteen luokittelu Lahoaminen jaetaan tyypillisesti neljään luokkaan niin, että ensimmäiseen lahoasteeseen kuuluvat tuoreet, juuri kuolleet puut ja viimeiseen luokkaan pehmeät ja pitkälle lahonneet puut. Kuolleen puun lahoasteen määrityksessä arvioidaan rungon keskimääräinen lahoaste tilavuudella painottaen. Apuna käytetään puukkoa, jota painellaan kohtalaisella voimalla puuhun eri kohdista. Aputuntomerkit ovat tärkeitä määrittelyssä, sillä yli 2 m korkeudella oleva puun osa joudutaan käytännössä arvioimaan silmävaraisesti. Lahoasteluokitusta hyödyntäen voidaan lisäksi arvioida lahopuujatkumo seuraavalla luokituksella: 1 = heikko lahopuujatkumo; valtaosa kuvion kuolleista puista joko kuollutta pystypuustoa tai kovia maapuita, vanhempia maapuita korkeintaan yksitellen. 2 = kohtalainen lahopuujatkumo; kuviolla kuolleen pystypuuston ja kovien maapuiden lisäksi vähintään noin kolmasosa kuolleesta puustosta pidemmälle lahonneita (keskilahoja ja pitkälle lahonneita) maapuita. 3 = hyvä lahopuujatkumo; kuviolla vähintään noin kolmasosa maapuurungoista on pitkälle lahonneita, vähintään noin kolmasosa keskilahoja ja korkeintaan noin kolmasosa vielä kovia, melko äskettäin kuolleita. Lahoasteen 1 puu on puuainekseltaan kova ja puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin. Kaarna ei ole yleensä vielä sanottavasti irronnut eivätkä oksat karisseet. Kuva: © Hannes Pasanen Lahoasteen 2 puu on vielä melko kova ja puukko tunkeutuu puuhun 1–2 cm. Oksat ovat alkaneet karista ja havupuilla kaarna on alkanut irrota. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahoasteen 3 puu on melko pehmeä ja puukko tunkeutuu puuhun 3–5 cm. Havupuu on menettänyt kaarnansa, mutta kaarnaa voi olla vielä tyvellä. Lehtipuilla kaarna/tuohi on vielä tavallisesti jäljellä, mutta runko on jo alkanut lahota. Puiden oksat ovat pääosin karisseet ja jäljellä on vain isoimpien oksien rankoja. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahoasteen 4 puun runko on pehmennyt ja puukko tunkeutuu puuhun helposti kahvaa myöten. Runko pysyy enää vain kaarnan/tuohen tukemana koossa. Lehtipuilla tavallisesti kaikki oksat karisseet. Kuva: © Hannes Pasanen. Lahopuiden säästäminen Olemassa olevan maa- ja pystylahopuun säästäminen kaikissa metsänhoitotoimissa on tehokkain keino lisätä lahopuun määrää talousmetsissä ja auttaa lahopuusta riippuvaista lajistoa. Kuolleen puun korjuuta energiapuuksi tulisi välttää sekä pyrkiä säilyttämään olemassa olevat kuolleet puut ehjinä puunkorjuun ja maanmuokkauksen yhteydessä. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Eniten tulisi nähdä vaivaa järeiden, pitkälle lahonneiden puunrunkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan. Talousmetsissä olemassa oleva kuolleen puun määrä ja laatu riippuvat metsien käsittelyhistoriasta, käytetystä kiertoajasta, toteutetusta puunkorjuusta sekä mahdollisista metsätuhoista. Lahopuumäärä on uudistuskypsissä talousmetsissä selvästi korkeampi kuin nuoremmissa ikäluokissaKorhonen, K.T., Ahola, A., Heikkinen, J., ym. 2021. Forests of Finland 2014–2018 and their development 1921–2018. Silva Fennica 55: 10662.. Vanhoissa talousmetsissä lahopuuta on ehtinyt kertyä harvennusten jälkeen yksittäisten puiden tai puuryhmien kuollessa erilaisten luontaisten häiriöiden seurauksena. Uudistushakkuissa lahopuumäärä vähenee sen tahattoman tuhoutumisen myötä puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa sekä, mikäli kuollutta puuta korjataan energiapuuna tai kotitarpeeksi. Talousmetsien lahopuusta suuri osa on kantoja tai pieniläpimittaisia hakkuutähdelatvuksia ja raivattuja runkoja. Pieniläpimittaista lahopuuta syntyy talousmetsissä runsaasti, minkä vuoksi niillä elävissä lajeissa ei ole merkittävästi uhanalaisia lajeja. Kuitenkin kantojen ja hakkuutähteiden osittainen säästäminen energiapuun korjuualoilla on suositeltavaa. Lahopuiden siirtäminen Lahopuita voi siirtää hakkuu- tai ajokoneen kouralla tai maanmuokkausta tehtäessä kaivinkoneella silloin, kun puut ovat ilmeisessä riskissä joutua yliajetuiksi. Lahopuista parhaiten siirtelyä kestävät vastikään kuolleet ja kaatuneet puut sekä sellaiset tuulenkaadot, joiden runko makaa vielä oksiensa varassa. Pidemmälle lahonneet havupuut sekä lehtipuut eivät kestä siirtelyä, ja ne tulisi pyrkiä kiertämään. Uudistusalalla lahopuita voidaan siirtää esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen yhteyteen, jolloin ne eivät haittaa tulevaa metsänkäsittelyä. Lahopuun lisäämisen keinot Olemassa olevan lahopuun säästämisen lisäksi muita keinoja lahopuumäärän lisäämiseen ovat mm. pysyvästi jätetyt elävät säästöpuut hakkuissa, luontokohteiden säästäminen käsittelyiden ulkopuolelle, tekopökkelöiden katkaiseminen elävistä puista hakkuissa sekä uudistamisen kiertoajan pidentäminen. Elävät säästöpuut kuolevat aikanaan joko pystyyn tai kaatuvat ja tulevat siten osaksi lahopuujatkumoa. Luontokohteiden rajaaminen käsittelyiden ulkopuolelle lisää lahopuumäärää itseharvenemisen ja luontaisten häiriöiden kautta. Tekopökkelöiden tekeminen tuottaa nopeasti lahopuuta. Pitkällä aikavälillä myös kiertoajan pidentäminen tuottavaa puuston itseharvenemisen ja kuolemisen kautta lahopuutaTikkanen, O.-P., Matero, J., Mönkkönen, M., Juutinen, A. &amp;amp; Kouki, J. 2012. To thin or not to thin: bio-economic analysis of two alternative practices to increase amount of coarse woody debris in managed forests. European Journal of Forest Research 131: 1411–1422.,Tikkanen, O.-P., Heinonen, T., Kouki, J. &amp;amp; Matero, J. 2007: Habitat suitability models of saproxylic red-listed boreal forest species in long-term matrix management: cost-effective measures for multi-species conservation. Biol. Conserv. 140: 359-372.. Lahopuuhun liittyvien riskien huomioiminen Lahopuun määrän lisäämisessä tulee huomioida, voivatko kuolleet puut aiheuttaa lisääntyneen hyönteis- tai sienituhoriskin. Runsas vaurioituneen ja tuoreen kuolleen puun määrä voivat lisätä riskejä. Kuitenkin vain pieni osa hyönteis- ja lahottajasienienilajeista on metsätaloudelle haitallisia, eläviin havupuihin iskeytyviä tuholaisia tai taudinaiheuttajia. Havupuista syntyneitä tuoreita tuulenkaatoja tai muita vaurioituneita eläviä havupuita koskee metsätuholain mukainen poisvientivelvoite siltä osin kuin niiden määrä ylittää laissa asetetun kynnysarvon. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tuhokohteille on suositeltavaa jättää lain sallima määrä tuhon vaurioittamia puita ja korjata vain siitä ylimenevä osuus. Toisinaan taloudellisesta näkökulmasta suuremman kuolleen puun määrän korjaaminen on perusteltua. Lisäksi on suositeltavaa säästää kaikki jo kuolleet puut sekä vaurioituneet lehtipuut, joiden poistamista laki ei edellytä. Havupuussa, josta kaarna on irronnut tai on halkeilemassa irti, kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset eivät enää ruokaile ja lisäänny, eivätkä ne lisää hyönteistuhoriskiä. Päinvastoin, kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa tuhon leviämistä. Jo kuolleet puut voi jättää huoletta lahoamaan metsään. Kirjanpainajien jälkeen kuolleita puita asuttavat myös useat muut hyönteiset sekä lahottajasienet ja linnut.&nbsp;Melin, M., Laakso, T., Kärkkäinen, L., Packalen, T. &amp;amp; Viiri, H. 2021. Kirjanpainajatuhot, suojelualueet ja aluevaraukset – lainsäädäntö ja mahdolliset ongelmakohdat tuhojen levitessä. Metsätieteen aikakauskirja 2021-10522. Tieteen tori. 9 s. Näistä kaarnansa pudottaneista kuusista ei ole enää metsätuhoriskiä, joten ne voi huoletta jättää metsään lahopuuksi. Kuva: © Laura Nikinmaa. Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, jolla voi elää lahottajaeliöstöä. Metsänkäsittelyssä suositellaan säästämään lahopuut, erityisesti järeät rungot. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Kuva: © Manne Viljamaa.

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun turvaamisen hyödyt monimuotoisuudelle

Suomessa on noin 4000-5000 eliölajia, jotka tarvitsevat lahoavaa puuta elääkseen. Lahopuun määrän väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy viidesosalle uhanalaisista metsälajeista ja yksi uhanalaisuuden syistä kolmasosalle metsälajeista. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa. Puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Lahopuusta riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee. Monimuotoinen lahopuueliöstö pitää myös osaltaan huolen siitä, etteivät yksittäiset tuholaislajit pääse runsastumaan liikaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun ominaisuuksien vaikutus monimuotoisuuteen

Vaateliaiden ja uhanalaisten lajien esiintyminen metsikössä on riippuvaista lahopuun määrästä, mutta eri lajit vaativat lahopuulta myös erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erilaiset lahopuukuoriaiset säilyvät pääosin kohteella, kun kuollutta puuta on vähintään 10–30 m³/ha, . Uhanalaisten kääpien säännöllinen esiintyvyys kohteella puolestaan edellyttää vähintään 20–30 m³/ha ,,. Kun lahopuuta on paljon, sitä on yleensä myös monenlaista: on eri puulajeja, järeyksiä ja lahoasteita erilaisissa ympäristöissä.
Lahopuun puulaji, läpimitta ja lahoaste määrittävät sitä, mitkä uhanalaiset lajit siinä asustavat. Lisäksi pysty- ja maalahopuilla viihtyvät erilaiset eliöt, kovakuoriaisten viihtyessä pystypuissa ja kääpien maapuissa,. Kuolleen puun lajisto myös muuttuu lahoamisen edetessä, sillä eri lajit hyötyvät eri asteisesti lahonneesta puusta. Lajistoon vaikuttavat myös lahopuussa elävät muut lajiryhmät. Esimerkiksi sienet vaikuttavat lahoamisnopeuteen ja siten välillisesti siihen, miten kauan puu säilyy jollekin tietylle kovakuoriaislajille asumiskelpoisena,.
Suurin osa kuolleella puulla elävistä lajeista elää läpimitaltaan yli 10 cm kuolleilla puilla, mutta osa lajeista on erikoistunut elämään hyvin järeillä yli 20 tai 30 cm paksuilla rungoilla. Esimerkiksi kääpälajien lukumäärä voi olla yli kaksinkertainen lahopuun järeyden kasvaessa yli 20 cm läpimittaluokkaan. Järeät lahopuut ovat olosuhteiltaan vakaampia ja niiden lahoaminen kestää kauemmin kuin ohuempien runkojen, minkä vuoksi niiden tarjoamat lahopuuelinympäristöt ovat pitkäikäisempiä.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahoasteen luokittelu

Lahoaminen jaetaan tyypillisesti neljään luokkaan niin, että ensimmäiseen lahoasteeseen kuuluvat tuoreet, juuri kuolleet puut ja viimeiseen luokkaan pehmeät ja pitkälle lahonneet puut. Kuolleen puun lahoasteen määrityksessä arvioidaan rungon keskimääräinen lahoaste tilavuudella painottaen. Apuna käytetään puukkoa, jota painellaan kohtalaisella voimalla puuhun eri kohdista. Aputuntomerkit ovat tärkeitä määrittelyssä, sillä yli 2 m korkeudella oleva puun osa joudutaan käytännössä arvioimaan silmävaraisesti.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahoasteen luokittelu

### Kuolleen puun lahoasteen luokittelu käyttäen neliportaista järjestelmää.

##  [Kuolleen puun lahoasteen luokittelu käyttäen neliportaista järjestelmää.](/fi/node/2207)

Table
| Lahoasteluokka | Tuntomerkit | Aputuntomerkit |
| 1 | Puuainekseltaan kova. Puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin. | Yleensä kaarna ei ole vielä sanottavasti irronnut eivätkä oksat karisseet. Luokkaan kuuluvat myös kovat kelopuut, joissa puuaines ei ole alkanut lahota. |
| 2 | Pintalaho. Puukko tunkeutuu puuhun 1-2 cm. | Oksat ovat alkaneet karista, havupuilla kaarna on alkanut irrota. Lehtipuilla on kääpien itiöemiä puun yläosassa usein runsaasti. |
| 3 | Melko pehmeä. Puukko tunkeutuu puuhun 3-5 cm. | Havupuu menettänyt kaarnansa, mutta kaarnaa usein tyvellä. Lehtipuilla kaarna/ tuohi on tavallisesti jäljellä, mutta runko on alkanut lahota. Puiden oksat ovat pääosin karisseet ja jäljellä on vain isoimpien oksien rankoja. Osa latvasta on usein pudonnut. |
| 4 | Runko pehmennyt. Puukko tunkeutuu puuhun helposti kahvaa myöten. | Runko pysyy vain kaarnan/tuohen tukemana koossa. Lehtipuilla tavallisesti kaikki oksat karisseet. Puu on useimmiten katkennut, vain tyvipökkelö on pystyssä. |

Lahoasteluokitusta hyödyntäen voidaan lisäksi arvioida **lahopuujatkumo** seuraavalla luokituksella:
1 = heikko lahopuujatkumo; valtaosa kuvion kuolleista puista joko kuollutta pystypuustoa tai kovia maapuita, vanhempia maapuita korkeintaan yksitellen.
2 = kohtalainen lahopuujatkumo; kuviolla kuolleen pystypuuston ja kovien maapuiden lisäksi vähintään noin kolmasosa kuolleesta puustosta pidemmälle lahonneita (keskilahoja ja pitkälle lahonneita) maapuita.
3 = hyvä lahopuujatkumo; kuviolla vähintään noin kolmasosa maapuurungoista on pitkälle lahonneita, vähintään noin kolmasosa keskilahoja ja korkeintaan noin kolmasosa vielä kovia, melko äskettäin kuolleita.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuiden säästäminen

Olemassa olevan maa- ja pystylahopuun säästäminen kaikissa metsänhoitotoimissa on tehokkain keino lisätä lahopuun määrää talousmetsissä ja auttaa lahopuusta riippuvaista lajistoa. Kuolleen puun korjuuta energiapuuksi tulisi välttää sekä pyrkiä säilyttämään olemassa olevat kuolleet puut ehjinä puunkorjuun ja maanmuokkauksen yhteydessä. Maassa makaavien lahopuurunkojen yli ei ajeta, vaan rungot kierretään tai siirretään kohtiin, joissa ne eivät haittaa koneilla liikkumista. Eniten tulisi nähdä vaivaa järeiden, pitkälle lahonneiden puunrunkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan.
Talousmetsissä olemassa oleva kuolleen puun määrä ja laatu riippuvat metsien käsittelyhistoriasta, käytetystä kiertoajasta, toteutetusta puunkorjuusta sekä mahdollisista metsätuhoista. Lahopuumäärä on uudistuskypsissä talousmetsissä selvästi korkeampi kuin nuoremmissa ikäluokissa. Vanhoissa talousmetsissä lahopuuta on ehtinyt kertyä harvennusten jälkeen yksittäisten puiden tai puuryhmien kuollessa erilaisten luontaisten häiriöiden seurauksena. Uudistushakkuissa lahopuumäärä vähenee sen tahattoman tuhoutumisen myötä puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa sekä, mikäli kuollutta puuta korjataan energiapuuna tai kotitarpeeksi.
Talousmetsien lahopuusta suuri osa on kantoja tai pieniläpimittaisia hakkuutähdelatvuksia ja raivattuja runkoja. Pieniläpimittaista lahopuuta syntyy talousmetsissä runsaasti, minkä vuoksi niillä elävissä lajeissa ei ole merkittävästi uhanalaisia lajeja. Kuitenkin kantojen ja hakkuutähteiden osittainen säästäminen energiapuun korjuualoilla on suositeltavaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuiden siirtäminen

Lahopuita voi siirtää hakkuu- tai ajokoneen kouralla tai maanmuokkausta tehtäessä kaivinkoneella silloin, kun puut ovat ilmeisessä riskissä joutua yliajetuiksi. Lahopuista parhaiten siirtelyä kestävät vastikään kuolleet ja kaatuneet puut sekä sellaiset tuulenkaadot, joiden runko makaa vielä oksiensa varassa. Pidemmälle lahonneet havupuut sekä lehtipuut eivät kestä siirtelyä, ja ne tulisi pyrkiä kiertämään. Uudistusalalla lahopuita voidaan siirtää esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen yhteyteen, jolloin ne eivät haittaa tulevaa metsänkäsittelyä.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuun lisäämisen keinot

Olemassa olevan lahopuun säästämisen lisäksi muita keinoja lahopuumäärän lisäämiseen ovat mm. pysyvästi jätetyt elävät [säästöpuut ](/fi/toimenpiteet/saastopuiden-jattaminen)hakkuissa, [luontokohteiden ](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/luontokohteiden-turvaaminen)säästäminen käsittelyiden ulkopuolelle, [tekopökkelöiden ](/fi/toimenpiteet/tekopokkeloiden-tekeminen)katkaiseminen elävistä puista hakkuissa sekä uudistamisen [kiertoajan pidentäminen](/fi/toimenpiteet/puuston-kiertoajan-pidentaminen).
Elävät säästöpuut kuolevat aikanaan joko pystyyn tai kaatuvat ja tulevat siten osaksi lahopuujatkumoa. Luontokohteiden rajaaminen käsittelyiden ulkopuolelle lisää lahopuumäärää itseharvenemisen ja luontaisten häiriöiden kautta. Tekopökkelöiden tekeminen tuottaa nopeasti lahopuuta. Pitkällä aikavälillä myös kiertoajan pidentäminen tuottavaa puuston itseharvenemisen ja kuolemisen kautta lahopuuta,.

# Lahopuun turvaaminen

## Lahopuuhun liittyvien riskien huomioiminen

Lahopuun määrän lisäämisessä tulee huomioida, voivatko kuolleet puut aiheuttaa lisääntyneen hyönteis- tai sienituhoriskin. Runsas vaurioituneen ja tuoreen kuolleen puun määrä voivat lisätä riskejä. Kuitenkin vain pieni osa hyönteis- ja lahottajasienienilajeista on metsätaloudelle haitallisia, eläviin havupuihin iskeytyviä tuholaisia tai taudinaiheuttajia.
Havupuista syntyneitä tuoreita tuulenkaatoja tai muita vaurioituneita eläviä havupuita koskee metsätuholain mukainen poisvientivelvoite siltä osin kuin niiden määrä ylittää laissa asetetun kynnysarvon. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tuhokohteille on suositeltavaa jättää lain sallima määrä tuhon vaurioittamia puita ja korjata vain siitä ylimenevä osuus. Toisinaan taloudellisesta näkökulmasta suuremman kuolleen puun määrän korjaaminen on perusteltua. Lisäksi on suositeltavaa säästää kaikki jo kuolleet puut sekä vaurioituneet lehtipuut, joiden poistamista laki ei edellytä.
Havupuussa, josta kaarna on irronnut tai on halkeilemassa irti, kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset eivät enää ruokaile ja lisäänny, eivätkä ne lisää hyönteistuhoriskiä. Päinvastoin, kuolleessa havupuussa elää esimerkiksi kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia, jotka voivat rajoittaa tuhon leviämistä. Jo kuolleet puut voi jättää huoletta lahoamaan metsään. Kirjanpainajien jälkeen kuolleita puita asuttavat myös useat muut hyönteiset sekä lahottajasienet ja linnut.

# Lahopuun turvaaminen

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Lahopuun turvaaminen

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Lahopuun turvaaminen

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Lahopuun turvaaminen

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Lahopuun turvaaminen

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Lahopuun turvaaminen

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Lahopuun turvaaminen

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Lahopuun turvaaminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Lahopuun turvaaminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

**Lahopuun määrän ylläpitämisen ja lisäämisen keinot metsänkäsittelyssä:**• Lahopuuston tahattoman tuhoutumisen välttäminen hakkuissa.• Häiriöiden tai kilpailun vuoksi kuolleiden runkojen korjaamatta jättäminen, metsätuholain vaatimukset huomioiden.• Järeän kuolleen puun energiakäytöstä pidättäytyminen.• Aktiivinen lahopuun tuottaminen tekemällä tekopökkelöitä hakkuissa.• Normaalia suuremman elävän säästöpuumäärän jättäminen hakkuualoille.• Arvokkaiden luontokohteiden ja suojavyöhykkeiden jättäminen kokonaan käsittelyn ulkopuolelle.• Kiertoaikojen pidentäminen.

Olemassa olevan, eri asteisesti lahonneen puuston säästäminen hakkuussa on merkittävin ja kustannustehokkain keino ylläpitää lahopuun määrää talousmetsissä. Olemassa olevan lahopuun tuhoutumista vältetään hakkuiden ja maanmuokkauksen yhteydessä. Lahopuusta riippuvaisten lajien ylläpitäminen edellyttää uusien lahopuiden jatkuvaa muodostumista eli lahopuujatkumoa, minkä vuoksi lahopuumäärää voidaan tarvittaessa lisätä myös muilla keinoilla.

**Kasvatushakkuut ja uudistushakkuut:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Maalahopuiden tuhoutumista vältetään. Järeät pitkälle lahonneet rungot kierretään. Tuoreet järeät lahopuut voidaan myös siirtää pois tieltä. • Lahopuukeskittymään on suositeltavaa sijoittaa säästöpuuryhmä, jolloin olemassa oleva lahopuu säästyy varmemmin hakkuissa sekä kohteeseen muodostuu luontainen lahopuujatkumo. • Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuollutta puuta ei korjata energiapuuksi. Lahonneella puulla ei ole juuri arvoa energiapuuna.• Pystyyn kuolleet puut voi kaataa, jos puun mahdollinen myöhempi kaatuminen voisi aiheuttaa turvallisuusriskin.

**Maanmuokkaus:**• Maalahopuiden tuhoutumista vältetään. Järeät pitkälle lahonneet rungot kierretään. Tuoreet järeät lahopuut siirretään pois tieltä sellaiseen kohtaan, jota ei muokata, esimerkiksi säästöpuuryhmän tai suojavyöhykkeen sisälle. • Maanmuokkauksessa on suositeltavaa käyttää mätästystä ja laikutusta äestyksen tai aurauksen sijaan kohteilla, joilla lahopuuta on tavallista enemmän. Jatkuvaa muokkausjälkeä tekevä maanmuokkaus vaikeuttaa lahopuun tuhoutumisen välttämistä.

**Jatkuva kasvatus:**• Hakkuissa säästetään kuolleet puut, erityisesti järeät rungot. • Jatkuva kasvatus voi säästää kuollutta puuta paremmin kuin tasaikäisrakenteinen kasvatus, koska siinä ei tehdä päätehakkuuta tai maanmuokkausta, eikä yleensä korjata energiapuuta.• Toistuvat poimintahakkuut voivat ehkäistä kuolleiden puiden muodostumista, minkä vuoksi aktiivinen lahopuun tuottaminen tekopökkelöillä on suositeltavaa.

Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, mikä voi olla vastikään kuollutta kovaa puuta tai jo pitkälle lahonnutta puuta. Neljännes suomalaisen metsän lajeista on jossain elämänsä vaiheessa riippuvainen lahopuusta. Erityisesti järeän lahopuun vähäinen määrä talousmetsissä on merkittävin metsälajien uhanalaisuuden syy ja uhkatekijä. Lahopuueliöstön kannan ylläpitäminen edellyttää uusien, eri puulajien lahopuiden jatkuvaa muodostumista eli lahopuujatkumoa, koska yksittäinen puu on jatkuvan lahoamisensa takia eliöille vain tilapäinen elinympäristö.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden ajoitus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Heinäntorjunnan toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Pohjois-Suomen erityispiirteet

Kaistalehakkuu

Käyttötapauksia

Maiseman huomioiminen uudistusalan raivauksessa ja vesakon ennakkotorjunnassa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Maiseman huomioiminen uudistusalan raivauksessa ja vesakon ennakkotorjunnassa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lahopuun turvaaminen

Lajien turvaaminen metsänhoidossa – Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko