Siemenpuuhakkuu Siemenpuuhakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta. Kaistalehakkuu Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä. Suojuspuuhakkuu Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut - Luonto

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut - Luonto

## Kaistalehakkuu

Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut - Luonto

## Suojuspuuhakkuu

Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.

Siemenpuu-, kaistale ja suojuspuuhakkuussa luonnon monimuotoisuuden ylläpidon keinoina ovat tilanteesta riippuen mm. säästöpuiden ja/tai tiheikköjen jättäminen.

Luontaisen uudistamisen uudistushakkuut

Siemenpuu-, kaistale ja suojuspuuhakkuussa luonnon monimuotoisuuden ylläpidon keinoina ovat tilanteesta riippuen mm. säästöpuiden ja/tai tiheikköjen jättäminen.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut - Luonto

Suunnittelu Ennen maastosuunnittelua potentiaaliset kohteet etsitään paikkatietoaineistojen avulla. Ojitusalueen alapuolelta etsitään soveltuvat suokuviot karttatarkastelun ja&nbsp;Suomen metsäkeskuksen suometsänhoidon sekä muiden paikkatietoaineistojen avulla. Löydettyjen suoalueiden yläpuolelta etsitään virtausverkon avulla uomat, joissa suurin osa alueen vesistä virtaa ja joilta kohdin veden palauttaminen suolle voisi onnistua. Valuma-alueen kokoa tarkastelemalle hahmotetaan vastaanottavalle suolle ohjattavan veden määrää. Toimenpiteen onnistuminen vaatii riittävän korkeuseron metsätalousmaalta suolle, jotta puuston kasvulle riittävä kuivatussyvyys metsätalousmaalla toteutuu. Puuston juuristolle riittävä hapellinen turvekerros on loppukesällä saralla vähintään 30–40 cm. Tätä suurempi kuivatussyvyys ei merkittävästi lisää puuston kasvua. Jotta toimenpide ei aiheuta vettymishaittoja, johdeojan pituus on suunniteltava maanmittauslaitoksen tarjoaman 2 metrin korkeusmallin tai sitä hyödyntävien erillisten työkalujen avulla. Alustavat johdeojien sijainnit sekä pituudet varmistetaan maastokäynnillä. Maastokäynnillä varmistetaan paikkatietotarkasteluun perustuvan suunnitelman toimivuus. Maastokäynnin yhteydessä on syytä mitata maanpinnan korkeudet tarkasti, sillä korkeusmallin keskivirhe on noin 30 cm, mikä voi aiheuttaa virhettä paikkatietoperusteisiin kuivavaralaskelmiin. Tarkkaan mittaamiseen soveltuvat esimerkiksi tasolaser tai niin sanottu tarkkuus-GPS eli RTK-mittaukseen kykenevä GNSS-paikannuslaite. Mittauspisteitä otetaan johdeojan lähtöpisteestä talousmetsästä, johon nähden etsitään riittävä korkeusero vettä vastaanottavan suon suuntaan. Johdeoja suunnitellaan yleensä siten, että maanpinnankorkeus suoalueen yläpuolisessa talousmetsässä on 40 cm korkeammalla kuin johdeojan päätepisteessä. Maastokäynnillä varmistetaan myös veden virtausreitit, sillä paikkatietopohjainen virtausverkko ja sen mukaan mallinnettu valuma-alue voivat sisältää virheitä. Suunnitellut johdeojat on hyvä merkitä sekä paikkatietoon että maastoon toteutuksen onnistumiseksi suunnitellun mukaisesti. Toteutus Toteutusvaiheessa on tärkeää välttää suoalueen maanpinnan tarpeetonta painumista tai rikkomista. Johdeojan ojamaat voi nostaa ojan vierelle pintapuoli ylöspäin, jotta kasvillisuus jatkaa kasvuaan ja toimenpiteestä aiheutuu vähiten maisemallista haittaa. Johdeojan lähtöpisteeseen on usein tarpeen rakentaa pato alapuoliseen ojaverkostoon johtavaan ojaan, jotta vedet ohjautuvat suolle myös kuivaan aikaan. Lisätietoa: Veden palauttamisesta kitu- ja joutomaille, Metsäkeskus. Maanpinnan korkeuksien mittaamiseen voidaan käyttää tarkkaa satelliittipaikannusta tai tasolaseria. Kuva: © Asmo Hyvärinen.

# Vedenpalauttamisen ja veden johtamisen suunnittelu ja toteutus

## Suunnittelu

Ennen maastosuunnittelua potentiaaliset kohteet etsitään paikkatietoaineistojen avulla. Ojitusalueen alapuolelta etsitään soveltuvat suokuviot karttatarkastelun ja [Suomen metsäkeskuksen suometsänhoidon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=7780901202ba492ba347a2f8d663fe0b) sekä muiden paikkatietoaineistojen avulla. Löydettyjen suoalueiden yläpuolelta etsitään virtausverkon avulla uomat, joissa suurin osa alueen vesistä virtaa ja joilta kohdin veden palauttaminen suolle voisi onnistua. Valuma-alueen kokoa tarkastelemalle hahmotetaan vastaanottavalle suolle ohjattavan veden määrää.
Toimenpiteen onnistuminen vaatii riittävän korkeuseron metsätalousmaalta suolle, jotta puuston kasvulle riittävä kuivatussyvyys metsätalousmaalla toteutuu. Puuston juuristolle riittävä hapellinen turvekerros on loppukesällä saralla vähintään 30–40 cm. Tätä suurempi kuivatussyvyys ei merkittävästi lisää puuston kasvua. Jotta toimenpide ei aiheuta vettymishaittoja, johdeojan pituus on suunniteltava maanmittauslaitoksen tarjoaman 2 metrin korkeusmallin tai sitä hyödyntävien erillisten työkalujen avulla. Alustavat johdeojien sijainnit sekä pituudet varmistetaan maastokäynnillä.
Maastokäynnillä varmistetaan paikkatietotarkasteluun perustuvan suunnitelman toimivuus. Maastokäynnin yhteydessä on syytä mitata maanpinnan korkeudet tarkasti, sillä korkeusmallin keskivirhe on noin 30 cm, mikä voi aiheuttaa virhettä paikkatietoperusteisiin kuivavaralaskelmiin. Tarkkaan mittaamiseen soveltuvat esimerkiksi tasolaser tai niin sanottu tarkkuus-GPS eli RTK-mittaukseen kykenevä GNSS-paikannuslaite.

Mittauspisteitä otetaan johdeojan lähtöpisteestä talousmetsästä, johon nähden etsitään riittävä korkeusero vettä vastaanottavan suon suuntaan. Johdeoja suunnitellaan yleensä siten, että maanpinnankorkeus suoalueen yläpuolisessa talousmetsässä on 40 cm korkeammalla kuin johdeojan päätepisteessä. Maastokäynnillä varmistetaan myös veden virtausreitit, sillä paikkatietopohjainen virtausverkko ja sen mukaan mallinnettu valuma-alue voivat sisältää virheitä. Suunnitellut johdeojat on hyvä merkitä sekä paikkatietoon että maastoon toteutuksen onnistumiseksi suunnitellun mukaisesti.

# Vedenpalauttamisen ja veden johtamisen suunnittelu ja toteutus

## Toteutus

Toteutusvaiheessa on tärkeää välttää suoalueen maanpinnan tarpeetonta painumista tai rikkomista. Johdeojan ojamaat voi nostaa ojan vierelle pintapuoli ylöspäin, jotta kasvillisuus jatkaa kasvuaan ja toimenpiteestä aiheutuu vähiten maisemallista haittaa. Johdeojan lähtöpisteeseen on usein tarpeen rakentaa pato alapuoliseen ojaverkostoon johtavaan ojaan, jotta vedet ohjautuvat suolle myös kuivaan aikaan.
Lisätietoa: [Veden palauttamisesta kitu- ja joutomaille, Metsäkeskus](https://storymaps.arcgis.com/stories/93678ef84776462aaee523cf9737f9b8).

Vedenpalautus suolle

Vedenpalauttamisen ja veden johtamisen suunnittelu ja toteutus

Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa Metsän kasvatuksen jatkuessa puuston hiilivarasto jatkaa kasvuaanLundmark, T. ym. 2018. Carbon balance in production forestry in relation to rotation length. Canadian Journal of Forestry Research 48: 672–678.. Puuston hiilensidonta kuitenkin hidastuu puuston vanhetessa. Käytettäessä pidennetyn kiertoajan harvennusmalleja ylläpidetään koko kiertoajan tavanomaista korkeampaa puustopääomaa ja lykätään uudistamisen ajankohtaa, jolloin puuaineksen määrä on suurempi ja puutavara järeämpää uudistushakkuussa. Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen Kiertoaikaa pidennettäessä maaperän hiilivaraston on todettu kasvavan kuusikoissa, kun kiertoaikoja on pidennetty n. 80–90 vuoteen saakka eli noin 20 vuotta. Männiköissä maaperän hiilivarasto voi vähentyä.Kaipainen, T., Liski, J., Pussinen, A. &amp;amp; Karjalainen, T. 2004. Managing carbon sinks by changing rotation length in European forests. Environmental Science &amp;amp; Policy 7: 205–219. Kokonaisvaikutukset Kuusikossa kiertoaikojen maltillisen, eli 10 vuodella, pidentämisen on todettu lisäävän sekä puuston keskimääräistä hiilivarastoa että ainespuun keskituotosta, mikä lisää hieman positiivisia ilmastovaikutuksia. Kuusikoissa, joissa kiertoaikaa pidennetään yli 10 vuodella, ja männiköissä hiilivaraston kasvu tuottaa tilapäisen/lyhytaikaisen ilmastohyödyn, mutta puuntuotos ja korvausvaikutus heikkenevät pysyvästi. Korvausvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että puu korvaa erityisesti uusiutumattomia raaka-aineitaLundmark, T. ym. 2018. Carbon balance in production forestry in relation to rotation length. Canadian Journal of Forestry Research 48: 672–678..

# Kiertoajan pidentäminen - Ilmasto

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Metsän kasvatuksen jatkuessa puuston hiilivarasto jatkaa kasvuaan. Puuston hiilensidonta kuitenkin hidastuu puuston vanhetessa. Käytettäessä pidennetyn kiertoajan harvennusmalleja ylläpidetään koko kiertoajan tavanomaista korkeampaa puustopääomaa ja lykätään uudistamisen ajankohtaa, jolloin puuaineksen määrä on suurempi ja puutavara järeämpää uudistushakkuussa.

# Kiertoajan pidentäminen - Ilmasto

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Kiertoaikaa pidennettäessä maaperän hiilivaraston on todettu kasvavan kuusikoissa, kun kiertoaikoja on pidennetty n. 80–90 vuoteen saakka eli noin 20 vuotta. Männiköissä maaperän hiilivarasto voi vähentyä.

# Kiertoajan pidentäminen - Ilmasto

## Kokonaisvaikutukset

Kuusikossa kiertoaikojen maltillisen, eli 10 vuodella, pidentämisen on todettu lisäävän sekä puuston keskimääräistä hiilivarastoa että ainespuun keskituotosta, mikä lisää hieman positiivisia ilmastovaikutuksia. Kuusikoissa, joissa kiertoaikaa pidennetään yli 10 vuodella, ja männiköissä hiilivaraston kasvu tuottaa tilapäisen/lyhytaikaisen ilmastohyödyn, mutta puuntuotos ja korvausvaikutus heikkenevät pysyvästi. Korvausvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että puu korvaa erityisesti uusiutumattomia raaka-aineita.

Menettelyn edut ja riskit ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta riippuvat kohdevalinnasta ja kiertoajan pidentämisen kestosta.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta on tärkeää, että kiertoaikaa pidennettäessä otetaan huomioon mahdolliset metsätuhot. Pidempään kasvatettavia kohteita on syytä seurata aktiivisemmin myös maastokäynnein tuhoriskien kasvun takia. Kiertoaikaa on syytä pidentää ainoastaan terveissä ja hyväkasvuisissa puustoissa, joiden metsätuhoriskin arvioidaan olevan vähäinen.

Puuston kiertoajan pidentäminen

Menettelyn edut ja riskit ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta riippuvat kohdevalinnasta ja kiertoajan pidentämisen kestosta.Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta on tärkeää, että kiertoaikaa pidennettäessä otetaan huomioon mahdolliset metsätuhot. Pidempään kasvatettavia kohteita on syytä seurata aktiivisemmin myös maastokäynnein tuhoriskien kasvun takia. Kiertoaikaa on syytä pidentää ainoastaan terveissä ja hyväkasvuisissa puustoissa, joiden metsätuhoriskin arvioidaan olevan vähäinen.

Kiertoajan pidentäminen - Ilmasto

PEFC™-sertifiointi PEFC asettaa vaatimuksia lehtipuuvaltaisten lehtojen käsittelylle. PEFC-kriteerien mukaisella lehtipuuvaltaisella lehdolla tarkoitetaan taimikkovaihetta vanhempaa lehtoa, jossa lehtipuiden osuus puuston tilavuudesta on yli 50 %. Elinympäristöjen tulee olla tärkeimmiltä ominaispiirteiltään luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, selvästi maastossa havaittavia ja tunnistettavissa olevia. Metsälain 10 §:n mukaisiin lehtolaikkuihin verrattuna kohteet voivat olla nuorempia, usein luontaisesti syntyneitä hoitamattomia kohteita. Toimenpiteissä säilytetään kohdetta luonnehtivat tärkeimmät ominaispiirteet valtaosalla kohteesta. Lehtojen tärkein säilytettävä ominaispiirre on useasta puulajista koostunut lehtipuuvaltainen puusto. Kasvatushakkuissa toimitaan siten, että lehtipuuvaltaisuus säilyy. Lehtipuuvaltaisilla lehtokohteilla saa toteuttaa uudistushakkuita, mikäli huolehditaan lehtipuuvaltaisuuden säilyminen uudistamisen jälkeen. FSC®-sertifiointi FSC edellyttää kaikkien metsälain 10 §:n kriteerit täyttävien kohteiden rajaamista metsätaloustoimien ulkopuolelle niiden koosta ja alueellisesta yleisyydestä riippumatta. Luonnonsuojelulain 64 §:n mukaisista puustoisista luontotyypeistä FSC-standardin mukainen säästämisvelvoite koskee myös niitä luontotyyppi- ja lajiesiintymiä, joista ympäristöviranomainen ei ole tehnyt rajausta. Lisäksi FSC-sertifioidussa metsässä rajataan metsätalouden ulkopuolelle: Erikseen määritellyt runsaslahopuustoiset metsät, joihin kuuluu valtapuustoltaan vähintään varttuneet lehtipuuvaltaiset (lehtipuuosuus yli 50 %) lehdot, joissa lehtipuiden lahopuuta on yli 5 m3/ha, kuusivaltaiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 15 m3/ha sekä sekapuustoiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 10 m3/ha.Vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset kosteat lehdot.&nbsp;Metsät, joissa on kookkaita tai lahovikaisia vanhoja jalopuita.&nbsp;Pähkinäpensaiden kasvupaikat muualla kuin lehdoissa, silloin kun vanhoja pähkinäpensaita on yhtenäisesti rajattavissa olevalla alueella vähintään 20 kappaletta.Hakkuut eivät ole sallittuja lintujen pesimäaikaan 1.5.–30.6. Etelä-Suomen ja 15.5. –15.7. Pohjois-Suomen lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus &gt; 50 %) rehevissä metsissä mm. lehdoissa.

# Metsäsertifiointijärjestelmien vaatimukset lehtojen huomioimiselle

## PEFC™-sertifiointi

PEFC asettaa vaatimuksia lehtipuuvaltaisten lehtojen käsittelylle. PEFC-kriteerien mukaisella lehtipuuvaltaisella lehdolla tarkoitetaan taimikkovaihetta vanhempaa lehtoa, jossa lehtipuiden osuus puuston tilavuudesta on yli 50 %. Elinympäristöjen tulee olla tärkeimmiltä ominaispiirteiltään luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, selvästi maastossa havaittavia ja tunnistettavissa olevia. Metsälain 10 §:n mukaisiin lehtolaikkuihin verrattuna kohteet voivat olla nuorempia, usein luontaisesti syntyneitä hoitamattomia kohteita.
Toimenpiteissä säilytetään kohdetta luonnehtivat tärkeimmät ominaispiirteet valtaosalla kohteesta. Lehtojen tärkein säilytettävä ominaispiirre on useasta puulajista koostunut lehtipuuvaltainen puusto. Kasvatushakkuissa toimitaan siten, että lehtipuuvaltaisuus säilyy. Lehtipuuvaltaisilla lehtokohteilla saa toteuttaa uudistushakkuita, mikäli huolehditaan lehtipuuvaltaisuuden säilyminen uudistamisen jälkeen.

# Metsäsertifiointijärjestelmien vaatimukset lehtojen huomioimiselle

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää kaikkien metsälain 10 §:n kriteerit täyttävien kohteiden rajaamista metsätaloustoimien ulkopuolelle niiden koosta ja alueellisesta yleisyydestä riippumatta. Luonnonsuojelulain 64 §:n mukaisista puustoisista luontotyypeistä FSC-standardin mukainen säästämisvelvoite koskee myös niitä luontotyyppi- ja lajiesiintymiä, joista ympäristöviranomainen ei ole tehnyt rajausta.
Lisäksi FSC-sertifioidussa metsässä rajataan metsätalouden ulkopuolelle:
- Erikseen määritellyt runsaslahopuustoiset metsät, joihin kuuluu valtapuustoltaan vähintään varttuneet lehtipuuvaltaiset (lehtipuuosuus yli 50 %) lehdot, joissa lehtipuiden lahopuuta on yli 5 m3/ha, kuusivaltaiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 15 m3/ha sekä sekapuustoiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 10 m3/ha.
- Vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset kosteat lehdot.
- Metsät, joissa on kookkaita tai lahovikaisia vanhoja jalopuita.
- Pähkinäpensaiden kasvupaikat muualla kuin lehdoissa, silloin kun vanhoja pähkinäpensaita on yhtenäisesti rajattavissa olevalla alueella vähintään 20 kappaletta.

Hakkuut eivät ole sallittuja lintujen pesimäaikaan 1.5.–30.6. Etelä-Suomen ja 15.5. –15.7. Pohjois-Suomen lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä mm. lehdoissa.

Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

Metsäsertifiointijärjestelmien vaatimukset lehtojen huomioimiselle

Pohjavesialueet Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia pohjavesialueilla tehtäviä ojien kunnostuksia. Turvemaan ensimmäinen ojitus on voinut muuttaa pohjavesien purkautumisreittejä ja laskea pohjaveden pinnan tasoa tai muuttaa pohjaveden laatua. Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla voidaan yleensä perata ojia aiheuttamatta pohjavesihaittoja, kunhan perkausta ei uloteta alkuperäistä kuivatussyvyyttä syvemmälle eikä kivennäismaahan. Tulee kuitenkin varmistaa, että ensimmäinen ojitus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista, eikä sitä aiheuteta ojien kunnostuksella. Mikäli ojasyvyyden lisääminen kuitenkin olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan maaperäselvityksiin perustuvalla asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua, eikä toimenpide heikennä pohjavesimuodostuman veden laatua. Arviointiapua voi kysyä esimerkiksi Lupa- ja valvontavirastosta. Pohjavesialueiden E-luokka kertoo lakisääteisestä suojelusta. Jos ojien kunnostusalue tai sen osa on pohjavesiluokassa E, eli alueen pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen pohjavedestä, lähialueilla saattaa olla lain suojaamia kohteita, esimerkiksi vesilain nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä. Asiasta kannattaa olla yhteydessä paikalliseen Lupa- ja valvontavirastoon. Suojelukohteet Metsälain erityisen arvokkaisiin elinympäristöihin lukeutuvien lähteiden läheisyydessä ei saa tehdä ojien kunnostusta. Jo ojitettujen alueiden sisään on kuitenkin voinut jäädä lähteitä, jotka eivät enää ole luonnontilaisia tai sen kaltaisia. Näillä kohteilla on suositeltavaa jättää ojat kunnostamatta ja ennallistaa alue. Soidensuojelualueen ympäristössä toimittaessa on tarpeen varmistaa suunnitteluvaiheessa, ettei ojien kunnostus kuivata suojeltua suota. Tämä edellyttää suon valuma-alueen hydrologian tarkastelua. Tarvittaessa kannattaa ottaa yhteyttä Lupa- ja valvontavirastoon ja Metsähallituksen asiantuntijoihin. Ojitusalueen vesiä voidaan joissain tapauksissa myös johtaa suojellulle suolle. Toimenpide parantaa suojellun suon tilaa, etenkin jos suo on metsäojituksen takia kuivunut. Lisätietoa: Ympäristö.fi, vedenpalautus

# Pohjavesi- ja luonnonsuojelualueiden huomioon ottaminen ojien kunnostuksessa

## Pohjavesialueet

Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia pohjavesialueilla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Turvemaan ensimmäinen ojitus on voinut muuttaa pohjavesien purkautumisreittejä ja laskea pohjaveden pinnan tasoa tai muuttaa pohjaveden laatua. Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla voidaan yleensä perata ojia aiheuttamatta pohjavesihaittoja, kunhan perkausta ei uloteta alkuperäistä kuivatussyvyyttä syvemmälle eikä kivennäismaahan. Tulee kuitenkin varmistaa, että ensimmäinen ojitus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista, eikä sitä aiheuteta ojien kunnostuksella.
Mikäli ojasyvyyden lisääminen kuitenkin olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan maaperäselvityksiin perustuvalla asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua, eikä toimenpide heikennä pohjavesimuodostuman veden laatua. Arviointiapua voi kysyä esimerkiksi Lupa- ja valvontavirastosta.

Pohjavesialueiden E-luokka kertoo lakisääteisestä suojelusta. Jos ojien kunnostusalue tai sen osa on pohjavesiluokassa E, eli alueen pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen pohjavedestä, lähialueilla saattaa olla lain suojaamia kohteita, esimerkiksi vesilain nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä. Asiasta kannattaa olla yhteydessä paikalliseen Lupa- ja valvontavirastoon.

# Pohjavesi- ja luonnonsuojelualueiden huomioon ottaminen ojien kunnostuksessa

## Suojelukohteet

Metsälain erityisen arvokkaisiin elinympäristöihin lukeutuvien lähteiden läheisyydessä ei saa tehdä ojien kunnostusta. Jo ojitettujen alueiden sisään on kuitenkin voinut jäädä lähteitä, jotka eivät enää ole luonnontilaisia tai sen kaltaisia. Näillä kohteilla on suositeltavaa jättää ojat kunnostamatta ja ennallistaa alue.
Soidensuojelualueen ympäristössä toimittaessa on tarpeen varmistaa suunnitteluvaiheessa, ettei ojien kunnostus kuivata suojeltua suota. Tämä edellyttää suon valuma-alueen hydrologian tarkastelua. Tarvittaessa kannattaa ottaa yhteyttä Lupa- ja valvontavirastoon ja Metsähallituksen asiantuntijoihin. Ojitusalueen vesiä voidaan joissain tapauksissa myös johtaa suojellulle suolle. Toimenpide parantaa suojellun suon tilaa, etenkin jos suo on metsäojituksen takia kuivunut.
Lisätietoa: [Ympäristö.fi, vedenpalautus](https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesien_kaytto/Maankuivatus_ja_ojitus/Vedenpalautus)

Ojien kunnostus

Pohjavesi- ja luonnonsuojelualueiden huomioon ottaminen ojien kunnostuksessa

Monimuotoisuus Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla. Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.&nbsp;Hotanen, J.-P., Kokko, A., Mäkelä, K. 2018. Metsäojitetut suot. Teoksessa: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Osa I – tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/ 2018: 156–161.Ojanen, P., Aapala, K., Hotanen, J-P. &amp;amp; ym. (2020). Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto. Suo, 71(2), 93-114. Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella. Vaikutukset vesiin Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina. Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä Finér, L., Lepistö, A., Karlsson, K. &amp;amp; ym. 2020. Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus 2020, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.Nieminen, M., Sarkkola, S., Haahti, K., Sallantaus, T., Koskinen, M., Ojanen, P. 2020. Metsäojitettujen soiden typpi- ja fosforikuormitus Suomessa. Suo 71(1): 1–13.. Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski. Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja. Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri. Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta. Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus. Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä Tuukkanen, T., Marttila, H., Kløve, B. 2014. Effect of soil properties on peat erosion and suspended sediment delivery in peat extraction sites. Water Resources Research 50, 3523-3535.. Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle. Esimerkki kunnostetusta ojasta, johon on kulkeutunut ja kasaantunut hienoainesta yläpuolisista ojista haitallisen eroosion seurauksena. Kuva: © Tiina Ronkainen. Ravinnekuormitus vesistöhaittana Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta. Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta. Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Monimuotoisuus

Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Vaikutukset vesiin

Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä .
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana

Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.

Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen [huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a05acfe7056244af89a58776ce5cbd52) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä . Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Ravinnekuormitus vesistöhaittana

Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.

# Ojien kunnostus - Luonto

## Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään

Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa.  Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

Ojien kunnostus - Luonto

Vedenhankintaa varten tärkeille 1- ja 2-luokan pohjavesialueille suositellaan vain kevennyttyä maanmuokkausta, kuten kivennäismaan pintaa paljastavaa kevyttä laikutusta tai äestystä. Samoin menetellään E-luokan pohjavesialueella, jonka pohjavedestä pintavesi tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. Mikäli pohjavesialueella maanpintaa peittää moreenikerros, alueella voidaan käyttää myös laikku- ja kääntömätästystä sillä edellytyksellä, että muokkausjälki ei ulotu moreenikerroksen läpi. Turvemailla kääntömätästys on soveltuva menetelmä. Naveromätästystä voidaan usein käyttää, jos naverot eivät ulotu kivennäismaahan asti. Paineellisen pohjaveden alueilla järeä maanmuokkaus, kuten esimerkiksi ojitus- tai naveromätästys, voi aiheuttaa pohjaveden purkautumisriskin. Tästä syystä näitä menetelmiä ei suositella käytettävän etenkään paineellisilla pohjavesialueilla. Poikkeustapauksissa veden vaivaamilla tiiviillä maapohjilla voi olla tarpeen käyttää ojitusmätästystä uuden metsän aikaansaamiseksi. Tällöin tulee varmistua, että toimenpiteestä ei aiheudu vesilaissa kiellettyjä seurauksia. Pohjavesialueella tapahtuvasta pienialaisestakin ojitusmätästyksestä on aina ilmoitettava Lupa- ja valvontavirastolle 60 vuorokautta ennen toimenpiteen aloittamista. Maanmuokkausalueilla pohjaveden pilaantumisriski on onnettomuustapauksissa tavallista suurempi. Esimerkiksi mineraaliöljyä voi päästä muokkauksella paljastettuun maaperään. Koneissa on siksi aina oltava mukana öljyntorjuntaa varten liittyvää imeytyskalustoa, jolla pilaantumisen riskiä vähennetään. Öljyvahinkojen ympäristöhaittoja voidaan pienentää&nbsp;käyttämällä mineraaliöljyn sijaan biohajoavia öljyjä. Öljyvahinkojen välttämiseksi huollot suositellaan tekemään pohjavesialueiden ulkopuolella. Pohjavesialueilla toimittaessa kannattaa olla yhteydessä Lupa- ja valvontaviraston pohjavesiasiantuntijaan, jos on mahdollista, että maanmuokkauksesta aiheutuu vaikutuksia pohjaveteen. Vedenottamoiden lähialueilla toimenpiteissä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

Vedenhankintaa varten tärkeille 1- ja 2-luokan pohjavesialueille suositellaan vain kevennyttyä maanmuokkausta, kuten kivennäismaan pintaa paljastavaa kevyttä laikutusta tai äestystä. Samoin menetellään E-luokan pohjavesialueella, jonka pohjavedestä pintavesi tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. Mikäli pohjavesialueella maanpintaa peittää moreenikerros, alueella voidaan käyttää myös laikku- ja kääntömätästystä sillä edellytyksellä, että muokkausjälki ei ulotu moreenikerroksen läpi. Turvemailla kääntömätästys on soveltuva menetelmä. Naveromätästystä voidaan usein käyttää, jos naverot eivät ulotu kivennäismaahan asti.
Paineellisen pohjaveden alueilla järeä maanmuokkaus, kuten esimerkiksi ojitus- tai naveromätästys, voi aiheuttaa pohjaveden purkautumisriskin. Tästä syystä näitä menetelmiä ei suositella käytettävän etenkään paineellisilla pohjavesialueilla.
Poikkeustapauksissa veden vaivaamilla tiiviillä maapohjilla voi olla tarpeen käyttää ojitusmätästystä uuden metsän aikaansaamiseksi. Tällöin tulee varmistua, että toimenpiteestä ei aiheudu vesilaissa kiellettyjä seurauksia. Pohjavesialueella tapahtuvasta pienialaisestakin ojitusmätästyksestä on aina ilmoitettava Lupa- ja valvontavirastolle 60 vuorokautta ennen toimenpiteen aloittamista.

Maanmuokkausalueilla pohjaveden pilaantumisriski on onnettomuustapauksissa tavallista suurempi. Esimerkiksi mineraaliöljyä voi päästä muokkauksella paljastettuun maaperään. Koneissa on siksi aina oltava mukana öljyntorjuntaa varten liittyvää imeytyskalustoa, jolla pilaantumisen riskiä vähennetään. Öljyvahinkojen ympäristöhaittoja voidaan pienentää käyttämällä mineraaliöljyn sijaan biohajoavia öljyjä. Öljyvahinkojen välttämiseksi huollot suositellaan tekemään pohjavesialueiden ulkopuolella.
Pohjavesialueilla toimittaessa kannattaa olla yhteydessä Lupa- ja valvontaviraston pohjavesiasiantuntijaan, jos on mahdollista, että maanmuokkauksesta aiheutuu vaikutuksia pohjaveteen. Vedenottamoiden lähialueilla toimenpiteissä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

Metsätalouden toimenpiteissä tulee noudattaa pohjavesien määrän ja hyvän laadun turvaavia suosituksia. Näin vältetään rikkomasta vesilain (587/2011) pohjaveden muuttamiskieltoa ja ympäristönsuojelulain (527/2014) pohjaveden pilaamiskieltoa.

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

Maanmuokkaus pohjavesialueilla 

Taimikonhoito•&nbsp;Taimikon varhaisperkauksessa vesasyntyinen lehtipuusto poistetaan kokonaan, mutta siemensyntyisistä lehtipuista poistetaan vain selvästi etukasvuiset yksilöt. Kasvatettavien taimien ympäriltä poistetaan kilpaileva kasvusto metrin säteeltä.&nbsp;•&nbsp;Taimikonharvennuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.•&nbsp;Harvapuustoisiin kohtiin on suositeltavaa jättää koivujen lisäksi myös muita lehtipuun taimia, kuten haapaa, raitaa, leppää ja pihlajaa sekä katajia.•&nbsp;Sekapuustoiseen metsään tähtäävässä taimikon varhaisperkauksessa ja taimikon harvennuksessa säästetään lisäksi kuusentaimikoissa mäntyä ja männyntaimikoissa kuusta.&nbsp;•&nbsp;Yhtään puulajia ei raivata metsikön alueelta kokonaan pois. Tavoitteena on, että säilytetään myös niitä puulajeja, joita ei aiota hyödyntää taloudellisesti. Toteutuksessa on suositeltavaa pyrkiä siihen, että metsikön puulajimäärän säilyttäminen onnistuu säästöpuuryhmissä ja suojatiheiköissä.&nbsp;•&nbsp;Vältetään turhaa perkaamista. Kasvatettavaa puustoa haittaamattomien puiden perkaus on turhaa työtä ja tuottaa ylimääräisiä kustannuksia.&nbsp;•&nbsp;Hirvivahingoille alttiilla alueilla männiköissä taimikoihin jätetään tavanomaista enemmän mäntyjä. Pusikoituneet lehtipuuryhmät ja etukasvuiset lehtipuut männyntaimien vierestä poistetaan. Etenkin pihlajan ja pajun määrä pidetään alhaisena.

# Lehtipuusekoituksen ylläpitäminen taimikonhoidossa

**Taimikonhoito**• Taimikon varhaisperkauksessa vesasyntyinen lehtipuusto poistetaan kokonaan, mutta siemensyntyisistä lehtipuista poistetaan vain selvästi etukasvuiset yksilöt. Kasvatettavien taimien ympäriltä poistetaan kilpaileva kasvusto metrin säteeltä. • Taimikonharvennuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.• Harvapuustoisiin kohtiin on suositeltavaa jättää koivujen lisäksi myös muita lehtipuun taimia, kuten haapaa, raitaa, leppää ja pihlajaa sekä katajia.• Sekapuustoiseen metsään tähtäävässä taimikon varhaisperkauksessa ja taimikon harvennuksessa säästetään lisäksi kuusentaimikoissa mäntyä ja männyntaimikoissa kuusta. • Yhtään puulajia ei raivata metsikön alueelta kokonaan pois. Tavoitteena on, että säilytetään myös niitä puulajeja, joita ei aiota hyödyntää taloudellisesti. Toteutuksessa on suositeltavaa pyrkiä siihen, että metsikön puulajimäärän säilyttäminen onnistuu säästöpuuryhmissä ja suojatiheiköissä. • Vältetään turhaa perkaamista. Kasvatettavaa puustoa haittaamattomien puiden perkaus on turhaa työtä ja tuottaa ylimääräisiä kustannuksia. • Hirvivahingoille alttiilla alueilla männiköissä taimikoihin jätetään tavanomaista enemmän mäntyjä. Pusikoituneet lehtipuuryhmät ja etukasvuiset lehtipuut männyntaimien vierestä poistetaan. Etenkin pihlajan ja pajun määrä pidetään alhaisena.

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Taimikon varhaisperkaus

Taimikonharvennus

Lehtipuusekoituksen ylläpitäminen taimikonhoidossa

Suositukset paahdeympäristöjen huomioimiselle: Paahdeympäristöjen luonnonhoidon tavoitteena on varjostuksen vähentäminen ja kohteen ylläpitäminen tai kehittäminen harvaan mäntyvaltaiseen suuntaan.&nbsp;Harvennuksessa pyritään aukkoisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan kohdennetaan voimakkain puuston käsittely kohtiin, joissa varjostus vähenee mahdollisimman paljon.Puustoa suositellaan poistettavaksi etenkin rinteen alaosassa, jossa kasvavien puiden latvukset usein varjostavat ylärinnettä. Myös varsinaisen rinteen juurelta voidaan mahdollisuuksien mukaan poistaa puustoa, jotta rinteen alaosan varjostus vähenee.Lehtipuiden säästäminen ei paahderinteillä ole suositeltavaa, vaan aluetta pyritään hoitamaan mahdollisimman mäntyvaltaiseksi. Vanhat, yksittäiset järeät lehtipuuyksilöt, kuten rauduskoivut ja raidat, voidaan kuitenkin säästää.Kuolleen pysty- ja maapuuston, mukaan lukien lehtilahopuun, jättäminen alueelle on toivottavaa. Etenkin kelot ja järeät mäntymaapuut ovat yleisestikin monimuotoisuudelle arvokkaita ja yhdistettynä paahdeympäristöihin ne tarjoavat elinmahdollisuuksia monille uhanalaistuneille hyönteisille ja kääville.Taimikonharvennus ja harvennukset tehdään ajallaan ja riittävän voimakkaina, jotta kenttäkerros saa jatkuvasti suoraa auringonpaistetta. Hakkuun jälkeen huolehditaan, ettei heinäkasvillisuus ja taimikko tukahduta olemassa olevaa harjukasvillisuutta. Hoitotoimenpiteiden onnistumiseen on parhaat edellytykset karuilla kasvupaikoilla, koska rehevät kohteet pyrkivät heinittymään.&nbsp;Hakkuun yhteydessä vältetään latvusmassan jättämistä kuviolle siitä aiheutuvan lannoitus- ja peittovaikutuksen vuoksi. Mikäli hakkuutähteiden poistaminen ei ole mahdollista, hakkuutähteet kerätään kasoihin ja mielellään poltetaan. Paahdeympäristön hoitoon tulisi kuulua myös maanpinnan rikkomista tai paljastamista. Maanpinnan käsittelyllä poistetaan humusta ja pohjakerroksen kasvillisuutta, sekä tehdään kivennäismaapaljastumia.Maanpintaa tulisi paljastaa siten, että lopputuloksena vähintään viidesosasta jopa puoleen olisi avointa hiekkaa tai soraa.Kuorittu kuntta ja kasvillisuus viedään pois alueelta tai kerätään kasoihin ja poltetaan. hakkuutähteiden kanssa.Kulotus yhdistettynä siemenpuuhakkuuseen on paahdelajistoa suosiva toimenpide. Kulotuksessa tulisi pyrkiä siihen, että pohja- ja humuskerros palaisivat mahdollisimman syvältä, mikä on hyvä ottaa huomioon kohteen ja polttoajankohdan valinnassa. Hyviä polttokohteita ovat nopeasti kuivuvat, verrattain ohuthumuksiset kohteet.Mikäli hoidettavalla alueella ei enää ole paahdelajistoa jäljellä, eikä niitä sinne hoidon tuloksena palaudu, on perusteltua yrittää siirtää keskeistä paahdelajistoa takaisin hoidetulle alueelle. Hitaasti leviävien avainkasvilajien, kuten etenkin kangasajuruohon, palauttaminen hoitoalueelle saattaa olla mielekästä. Valtaosaa kasvillisuudeltaan edustavista paahdeympäristöistä uhkaa umpeenkasvu. Puuston avaamisella ja maanpinnan käsittelyllä voidaan hyödyttää paahdelajistoa, kuten kuvan nuokkukohokkia Syrjänharjulla Pälkäneellä. Kuva: © Terhi Ryttäri.

# Paahdeympäristöjen huomioiminen ja käsittely

Suositukset paahdeympäristöjen huomioimiselle:
- Paahdeympäristöjen luonnonhoidon tavoitteena on varjostuksen vähentäminen ja kohteen ylläpitäminen tai kehittäminen harvaan mäntyvaltaiseen suuntaan.
- Harvennuksessa pyritään aukkoisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan kohdennetaan voimakkain puuston käsittely kohtiin, joissa varjostus vähenee mahdollisimman paljon.
- Puustoa suositellaan poistettavaksi etenkin rinteen alaosassa, jossa kasvavien puiden latvukset usein varjostavat ylärinnettä. Myös varsinaisen rinteen juurelta voidaan mahdollisuuksien mukaan poistaa puustoa, jotta rinteen alaosan varjostus vähenee.
- Lehtipuiden säästäminen ei paahderinteillä ole suositeltavaa, vaan aluetta pyritään hoitamaan mahdollisimman mäntyvaltaiseksi. Vanhat, yksittäiset järeät lehtipuuyksilöt, kuten rauduskoivut ja raidat, voidaan kuitenkin säästää.
- Kuolleen pysty- ja maapuuston, mukaan lukien lehtilahopuun, jättäminen alueelle on toivottavaa. Etenkin kelot ja järeät mäntymaapuut ovat yleisestikin monimuotoisuudelle arvokkaita ja yhdistettynä paahdeympäristöihin ne tarjoavat elinmahdollisuuksia monille uhanalaistuneille hyönteisille ja kääville.
- Taimikonharvennus ja harvennukset tehdään ajallaan ja riittävän voimakkaina, jotta kenttäkerros saa jatkuvasti suoraa auringonpaistetta.
- Hakkuun jälkeen huolehditaan, ettei heinäkasvillisuus ja taimikko tukahduta olemassa olevaa harjukasvillisuutta. Hoitotoimenpiteiden onnistumiseen on parhaat edellytykset karuilla kasvupaikoilla, koska rehevät kohteet pyrkivät heinittymään.
- Hakkuun yhteydessä vältetään latvusmassan jättämistä kuviolle siitä aiheutuvan lannoitus- ja peittovaikutuksen vuoksi. Mikäli hakkuutähteiden poistaminen ei ole mahdollista, hakkuutähteet kerätään kasoihin ja mielellään poltetaan.
- Paahdeympäristön hoitoon tulisi kuulua myös maanpinnan rikkomista tai paljastamista. Maanpinnan käsittelyllä poistetaan humusta ja pohjakerroksen kasvillisuutta, sekä tehdään kivennäismaapaljastumia.
- Maanpintaa tulisi paljastaa siten, että lopputuloksena vähintään viidesosasta jopa puoleen olisi avointa hiekkaa tai soraa.
- Kuorittu kuntta ja kasvillisuus viedään pois alueelta tai kerätään kasoihin ja poltetaan. hakkuutähteiden kanssa.
- Kulotus yhdistettynä siemenpuuhakkuuseen on paahdelajistoa suosiva toimenpide. Kulotuksessa tulisi pyrkiä siihen, että pohja- ja humuskerros palaisivat mahdollisimman syvältä, mikä on hyvä ottaa huomioon kohteen ja polttoajankohdan valinnassa. Hyviä polttokohteita ovat nopeasti kuivuvat, verrattain ohuthumuksiset kohteet.
- Mikäli hoidettavalla alueella ei enää ole paahdelajistoa jäljellä, eikä niitä sinne hoidon tuloksena palaudu, on perusteltua yrittää siirtää keskeistä paahdelajistoa takaisin hoidetulle alueelle. Hitaasti leviävien avainkasvilajien, kuten etenkin kangasajuruohon, palauttaminen hoitoalueelle saattaa olla mielekästä.

Paahdeympäristöjen hoidon tavoitteena on lisätä säteilyn myötä lämmön ja paahteisuuden määrää. Tämä toteutuu puustoa ja aluskasvillisuutta poistamalla sekä paljastamalla kivennäismaalaikkuja. Parhaita hoitokohteita ovat kohteet, joilla tiedetään esiintyvän paahdelajeja, kuten kangasajuruohoa ja kissankäpälää. Hyvässä hoitokohteessa hoidon tulisi johtaa paahdeympäristöjen ominaispiirteiden paranemiseen sekä paahdelajiston palaamiseen ja/tai lisääntymiseen.

Paahdeympäristöt – tunnistaminen ja turvaaminen

Paahdeympäristöjen huomioiminen ja käsittely

Kulkuyhteydet selvitettävä Puunkorjuu on osa suometsän hoitohanketta. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on selvitettävä olemassa olevat kulkuyhteydet ja uusien rakentamistarve. Toimiva metsätiestö täydennettynä piennarteillä toimii runkona puunkorjuun toteutukselle ja edistää suoalueen hyödyntämistä myös jatkossa. Korjuuta myös sulan maan aikaan Korjuuolosuhteet voivat touko-syyskuussa vähäsateisina vuosina olla jopa paremmat kuin huonona talvena.&nbsp;Sulan maan aikaan korjattavien alueiden rajaaminen edellyttää osaamista kohteen kantavuuden arvioinnissa sekä kaluston ja tekijöiden valinnassa. Heikko kantavuus&nbsp;aiheuttaa ongelmia erityisesti metsäkuljetuksessa, koska korjuuvaurioita syntyy herkemmin ilman maanpintaa suojaavaa routaa ja lumikerrosta. Korjuun kustannuksia sulan maan aikaan nostavat hitaampi ajonopeus, vajailla kuormilla ajaminen, sekä ojien ylityksiin ja ajouran vahvistamiseen kulunut aika. Metsäkoneiden lisävarustelu pehmeille maille vaatii ylimääräisiä investointeja. Sulan maan aikaisella puunkorjuulla voidaan tasata puunkorjuun kausivaihtelua. Korkeammista yksikkökustannuksista ja muista haasteista huolimatta se voi olla kannattavaa myös korjuuyrittäjän näkökulmasta. Vaikka puunkorjuu suometsistä talvella on olosuhteiden puolesta yleensä edullisempaa, ympärivuotisella korjuutoiminnalla konekapasiteetti tulee käytettyä tehokkaammin hyväksi ja se on puunkorjuuyrityksen kokonaistalouden ja etenkin työvoiman työllistämisen kannalta järkevää.

# Korjuun ajoitus turvemaiden puunkorjuussa

## Kulkuyhteydet selvitettävä

Puunkorjuu on osa suometsän hoitohanketta. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on selvitettävä olemassa olevat kulkuyhteydet ja uusien rakentamistarve. Toimiva metsätiestö täydennettynä piennarteillä toimii runkona puunkorjuun toteutukselle ja edistää suoalueen hyödyntämistä myös jatkossa.

# Korjuun ajoitus turvemaiden puunkorjuussa

## Korjuuta myös sulan maan aikaan

Korjuuolosuhteet voivat touko-syyskuussa vähäsateisina vuosina olla jopa paremmat kuin huonona talvena. Sulan maan aikaan korjattavien alueiden rajaaminen edellyttää osaamista kohteen kantavuuden arvioinnissa sekä kaluston ja tekijöiden valinnassa.
Heikko kantavuus aiheuttaa ongelmia erityisesti metsäkuljetuksessa, koska korjuuvaurioita syntyy herkemmin ilman maanpintaa suojaavaa routaa ja lumikerrosta. Korjuun kustannuksia sulan maan aikaan nostavat hitaampi ajonopeus, vajailla kuormilla ajaminen, sekä ojien ylityksiin ja ajouran vahvistamiseen kulunut aika. Metsäkoneiden lisävarustelu pehmeille maille vaatii ylimääräisiä investointeja.
Sulan maan aikaisella puunkorjuulla voidaan tasata puunkorjuun kausivaihtelua. Korkeammista yksikkökustannuksista ja muista haasteista huolimatta se voi olla kannattavaa myös korjuuyrittäjän näkökulmasta. Vaikka puunkorjuu suometsistä talvella on olosuhteiden puolesta yleensä edullisempaa, ympärivuotisella korjuutoiminnalla konekapasiteetti tulee käytettyä tehokkaammin hyväksi ja se on puunkorjuuyrityksen kokonaistalouden ja etenkin työvoiman työllistämisen kannalta järkevää.

Suometsien puunkorjuu ajoitetaan ensisijaisesti talvikaudelle, jolloin routa antaa kantavuutta ja lumikerros suojaa pintakerrosta metsäkuljetuksessa. Toisaalta talven lyhyenä huippusesonkina kalustoa ei välttämättä ole riittävästi saatavilla. Ongelmia on myös runsaslumisina talvina, jolloin paksu lumikerros vaikeuttaa liikkumista ja estää maan routaantumista. Leutojen talvien yleistyminen vähentää talvikorjuumahdollisuuksia entisestään.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vedenpalauttamisen ja veden johtamisen suunnittelu ja toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kiertoajan pidentäminen - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsäsertifiointijärjestelmien vaatimukset lehtojen huomioimiselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Pohjavesi- ja luonnonsuojelualueiden huomioon ottaminen ojien kunnostuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojien kunnostus - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Maanmuokkaus pohjavesialueilla

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehtipuusekoituksen ylläpitäminen taimikonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Paahdeympäristöjen huomioiminen ja käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Korjuun ajoitus turvemaiden puunkorjuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko