Ojien kunnostus
Ojien kunnostuksella (myös kunnostusojitus) tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle.
Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua
Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön [Lähdeviite1]. Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät.
Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta.
Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot [Lähdeviite2].
Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.
Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta
Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta.
Lisätietoa: Suometsän hoitohanke artikkelista.
Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä [Lähdeviite3][Lähdeviite2]. Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm.
Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta.
Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen.
Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta
Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta [Lähdeviite4].
- Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon.
- Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä.
Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi [Lähdeviite2][Lähdeviite5][Lähdeviite6].
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
| Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi | |
|---|---|---|
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
1Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.
Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa
Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön.
Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta.
Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa.
Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä.
Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa
Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita.
Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa
Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain mukaisesti.
Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle (ELY-keskus).
Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan.
Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.
Ojien kunnostuksen hyötyjä
Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa.
Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta.
Ojien kunnostuksen riskejä
Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus.
Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä.
Ojien kunnostus - Luonto
Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.
Monimuotoisuus
Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla. [Lähdeviite7][Lähdeviite8]
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.
Vaikutukset vesiin
Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä [Lähdeviite9][Lähdeviite10].
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.
Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana
Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.
Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon(ulkoinen linkki) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä [Lähdeviite11]. Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.
Ravinnekuormitus vesistöhaittana
Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.
Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään
Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.
Ojien kunnostus - Talous
Ojien kunnostus on investointi, jolla pyritään parantamaan puuston kasvua ja lisäämään tulevaisuuden hakkuutuloja. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston nopeammasta järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Keskeinen kysymys on, onko ojituksella saavutettava puunmyyntitulojen nykyarvon lisäys suurempi kuin ojituksesta aiheutuvat kustannukset. Ojien kunnostus ei ole kannattavaa kaikilla ojitusalueilla.
Kannattavuuteen vaikuttavat tekijät
Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puulajista ja puuston määrästä, turpeen ominaisuuksista, vanhojen ojien kunnosta ja syvyydestä sekä maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojien kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva.
Puuston kasvua voi rajoittaa myös turpeen ravinnevarojen epätasapaino, mikä näkyy puuston ravinnehäiriönä, kuten kaliumin ja fosforin puutoksena. Jos mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, ojien kunnostuksen hyödyt jäävät saamatta. Mahdollinen lannoitus pitää ottaa huomioon kannattavuustarkastelussa.
Ojien kunnostuksella on eri tutkimuksissa saavutettu 15–20 vuoden aikana keskimääräinen 0,5–1,5 m³/ha/v kasvunlisäys verrattuna saman ikäiseen, ravinnetasoltaan samanlaiseen suopuustoon, jonka ojitusta ei ole kunnostettu [Lähdeviite12][Lähdeviite13].Tulokset vaihtelevat lähtöpuustosta sekä kasvupaikan lämpösummasta ja viljavuudesta riippuen.
Ojien kunnostus - Virkistyskäyttö
Ojituksen suurimmat vaikutukset virkistyskäytölle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumiskehityksen ja lisännyt puuston kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää ja kiihdyttää tätä kehitystä.
Vaikutuksia virkistyskäyttöön
Ojituksen seurauksena esimerkiksi kerättävien marjojen lajisto ja runsaus muuttuvat tyypillisistä suolajeista (lakka, karpalo) kohti tyypillisiä metsälajeja (mustikka, puolukka) [Lähdeviite14][Lähdeviite15].
Ojien kunnostus heikentää alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, jos ojat hankaloittavat liikkumista. Virkistyskäyttömahdollisuuksia voidaan edistää kaivamalla ojat loivaluiskaisiksi ja mataliksi, tai hyödyntämällä jatkuvan kasvatuksen menetelmiä ja välttäen näin ojien kunnostuksia.
Ojien kunnostus - Ilmastonmuutoksen hillintä
Ojituksen kunnostuksen haittapuolena on kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen turvemailla. Kunnostuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen ylimääräistä hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.
Vaikutukset hiilitaseeseen
Turpeen hajoaminen ja siitä johtuva ilmastoa lämmittävien hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu [Lähdeviite16]. Tämän takia kuivatusta on syytä tehostaa vain silloin, kun se parantaa merkittävästi puuston kasvua. Tällöin puuston vahvistuva hiilinielu voi lähivuosikymmenten aikana korvata turpeen lisääntyvän hajotuksen aiheuttamia päästöjä.
Toistuvat ojien kunnostukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä etenkin rehevillä ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla. Pitkällä aikavälillä turpeen hajoamisesta voi aiheutua huomattavasti enemmän päästöjä, kuin puuston ja puutuotteiden hiilivarasto voi sitoa ilmakehästä. Puuston ja puutuotteiden keskimääräinen hiilivarasto vastaa vain noin 10–15 cm paksuisen turvekerroksen hiilivarastoa. Siten rehevien soiden kuivattaminen lämmittää pitkällä aikavälillä ilmastoa, kun kasvupaikan turvekerros ohenee. Myös puuston haihdunta voi ylläpitää kuivatusta ilman ojien kunnostusta, jolloin turvekerros myös ohenee.
Jos ojia ei kunnosteta, puuston kasvuolosuhteet huononevat vähitellen kuivatuksen heiketessä ja puuston hiilinielu voi pienentyä vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta kuivatuksen heikkeneminen voi myös vähentää turpeen hajoamisesta aiheutuvia päästöjä.
Turvemaihin liittyy paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riski erityisesti ojitetuilla soilla.
Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden määrittäminen
Kunnostettavat kohteet päätetään ojien kunnostustarpeen sekä ojituksen kunnostuskelpoisuuden perusteella. Lähtökohta on, että kohteen kuivatuksen ylläpito on teknisesti mahdollista toteuttaa, esimerkiksi kaltevuutta on riittävästi.
Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden arviointi
Ojien kunnostustarve arvioidaan puuston kasvulle riittävän kuivatustilanteen perusteella.
- Kohteella arvioidaan loppukesän aikaan silmävaraisesti puuston elinvoimaisuus, suokasvillisuuden esiintyminen ja ojien kunto. Pelkkä ojien umpeutuminen ei kuitenkaan vielä kerro kunnostustarpeesta.
- Tunnistetaan mahdolliset ravinnepuutokset puuston ja turvekangastyypin perusteella. Osalla turvekangastyypeistä ravinnepuutokset ovat tavallisia. Jos puuston heikko kasvu johtuu pääasiassa ravinnepuutoksesta, pelkkä tuhkalannoitus ilman ojien kunnostusta voi olla riittävä toimenpide.
- Tarve ojien kunnostamiseen on ilmeinen, jos puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus saroilla on usein merkkinä heikosta kuivatuksesta.
Ojien kunnostuskelpoisuus arvioidaan kannattavuuden perusteella. Tarkastelussa
- huomioidaan käsittelyalueen koko, kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä sekä laatu
- arvioidaan vesiensuojelun toteutuksen kustannukset. Isot vesiensuojeluriskit tai happaman sulfaattimaan esiintyminen ojitusalueella vähentävät ojien kunnostuskelpoisuutta.
Ojitetussa suometsässä voi märkyyden vuoksi olla tarve ojien kunnostukselle, mutta esimerkiksi suon niukkaravinteisuuden takia toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajalle riittämättömäksi. Tällöin kohde on kunnostuskelvoton. Ojituskelvottomalla alueella olevat vanhat laskuojat voidaan avata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista.
Ojien kunnostukseen soveltumattomat kohteet
Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:
- kunnostusojituskelvottomat metsikkökuviot
- kitu- ja joutomaat sekä muut heikkotuottoiset kohteet, jotka soveltuvat ennallistettaviksi
- alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti
- vesiensuojeluun tarkoitetut alueet, kuten pintavalutuskentät ja suojavyöhykkeet
- luonnontilaisia soita reunustavat kangasmaiden ojat, jos kangasmaan vesitalouden hoito ei sitä edellytä
- vesistöjen tulva-alueet
- happamien sulfaattimaiden kohteet ja mustaliuskealueet, joilla kaivuusyvyys ylittää alkuperäisen ojitussyvyyden
- tärkeät pohjavesialueet (luokka 1) ja muut vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (luokka 2), mikäli ojat jouduttaisiin perkaamaan turvekerroksen alla olevaan kivennäismaakerrokseen.
Metsälain mukaan ojitusta ei saa toteuttaa erityisen tärkeissä elinympäristöissä. Ojien kunnostus ei myöskään saa heikentää erityisen tärkeäitä elinympäristöjä (10 § Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt).
FSC- ja PEFC-sertifioinneissa on myös listattu kohteita, jotka tulee jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.
FSC-sertifiointi
- Ojien kunnostuksen ulkopuolelle jätetään:
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset kangasmetsien sisällä olevat pienialaiset soistuneet painanteet (6.5.9 S)
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset soistuneet vaihettumisvyöhykkeet (6.5.9 S)
- alavien rantojen tulvavaikutteisille alueille ulottuvat ojat sekä syöpymiselle erityisen herkät ojat (6.5.6 S)
- pohjavesialueet (I ja II luokka). (6.5.8 S)
- Tiedossa olevilla happamilla sulfaattimailla toimittaessa tulee ojien kunnostuksessa välttää kaivua alkuperäistä ojitussyvyyttä syvemmälle. (6.5.6.1 S)
- Metsänomistaja säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne suot, joilla ojitus ei ole lisännyt puuston kasvua ja joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää kunnostusojittaa. (5.5.3 S)
PEFC-sertifiointi
Luonnontilaisten soiden säilyminen turvataan. Suometsien hoidossa huolehditaan vesiensuojelusta sekä edistetään ilmastoystävällisiä käytäntöjä. Vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia soita ei uudisojiteta.
Kunnostusojituksia tehdään vain sellaisilla alueilla, joilla ojitus on lisännyt selvästi puuston kasvua. Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut suot jätetään ennallistumaan. Avosoiden sekä ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään selkeästi muusta maastosta erottuvilla vaihettumisvyöhykkeillä vähintään 10 metriä leveä suojakaista, jolla sallittuja ovat vain poimintahakkuut ja johdeojan kaivuu vesienpalauttamistarkoituksissa ojitusten vuoksi kuivahtaneelle suojelu- tai muulle luonnontilaiselle suolle.
Paikkatiedon hyödyntäminen ojien kunnostuksen suunnittelussa
Maanmittauslaitoksen tuottama laserkeilausaineisto ja sen avulla laadittu tarkka korkeusmalli ovat hyödyllisiä apuvälineitä hankekokonaisuuden hahmottamisessa. Suomen metsäkeskuksen sivuilta löytyy kattava koonti paikkatietoaineistoista ojien kunnostamisen suunnitteluun.
Aineistojen käytön mahdollisuuksia
Korkeusmallin hyödyntäminen
- ojien suuntaaminen
- ojaverkoston suunnittelu
- vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen ja mitoitus
- vesien johtaminen eri tilanteissa, vesien johtaminen erityisesti luonnontilaisille alueille, sekä ulkopuolisten heikkotuottoisten alueiden hyödyntäminen vesiensuojelussa
- ojien kunnostushankkeen koostaminen
- alustava suunnittelu ja markkinointi
- mahdollisuus tarkastella tarkinta käytettävissä olevaa maaperäaineistoa virtausverkon taustana
Suometsien kuivatusojien ja muiden uomien kytkeytyneisyyttä toisiinsa voidaan tarkastella laserkeilausaineiston avulla tuotetun ojien kuivavaran perusteella. Aineiston avulla voidaan keskittää tarkastelu sekä kunnostustoimenpiteet niihin ojaverkoston kohtiin, joissa toimenpiteet ovat kriittisimpiä alueen kuivatusolosuhteiden kannalta.
Ojien kunnostuksen käytännön suunnittelu
Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelusta ja vesien johtamisesta. Suunnittelua voidaan tehdä karttatarkastelun perusteella jo pitkälle sisätyönä, mutta suunnitelma on syytä aina viimeistellä maastossa.
Lisätietoa: Vesiensuojelurakenteet ja niiden suunnittelu.
Maastosuunnittelu
Maastosuunnittelussa tarkastellaan
- ojien kunnostukseen kelpoisen alueen laajuus ja rajaus
- maaperän ominaisuudet, maaston kaltevuussuhteet, vesien johtaminen alueelta vesistöön
- vesiensuojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
- ojien kunnostusalueella mahdollisesti olevat metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ja niiden ominaispiirteiden säilymisen edellyttämät toimenpiteet
- alueella tarvittavat muut metsänhoito- ja hakkuutarpeet
- pienvedet, pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
Ongelmallisissa kohteissa mm. ojien vaaitus tasolaserin tai tarkkuus-GPS:n avulla tuottaa usein luotettavimman ja toimivimman suunnitelman sekä toteutuksen.
Perkaustarve ojan tehtävän mukaan
Ojien perkaustarve arvioidaan ojan tehtävän perusteella. Näitä voivat olla kuivatusoja, sarkaoja, täydennysoja, kokoojaoja tai laskuoja.
Kuivatusojien tavoitteena on kuivattaa niiden välitöntä lähiympäristöä. Perkaustarve harkitaan metsänkäsittelykuvioittain, jolloin arvioidaan ojien kuivatusteho, hakkuutarpeet sekä hakkuun jälkeen jäljelle jäävän puuston haihdutus ja sen vaikutus kuivatukseen. Suunnittelun aikana valitaan perattavat ojat sekä suunnitellaan tarvittavat täydennysojat.
Kuivatusojina toimivia sarkaojia on keskimäärin 40 metrin välein. Täydennysojitus sarkoja halkomalla tulee kyseeseen yleensä silloin, kun ojien välinen etäisyys (saran leveys) on yli 60 metriä. Sarka voidaan halkaista myös savimaasoistumilla ja normaalia heikommin vettä läpäisevillä maaperillä. Ojituksen kunnostuksessa ojitusalueen pinta-alaa ei kasvateta. Täydennysojien kaivamisen riskinä on vesistöhaittojen lisääntyminen entisestään.
Ojaverkosto sijoitetaan alkuperäiseen verkostoon nähden uudelleen, mikäli ojitetun alueen kuivatusolosuhteet ovat muuttuneet tai vanhassa ojituksessa ojat on suunniteltu virheellisesti joko suoraan pääkaltevuuden suuntaisesti tai täysin kohtisuoraan pääkaltevuutta vastaan. Pääkaltevuuden suuntainen ojasto on kuitenkin edelleen tarkoituksenmukaisin, mikäli alueen kaltevuus on pieni.
Kokoojaojalla kootaan ja johdetaan tietyn sarkaojien muodostaman aluekokonaisuuden vedet laskuojaan. Kokoojaoja perataan tarpeen mukaan. Laskuojalla johdetaan vedet pois ojitusalueelta. Laskuojat perataan vain siltä osin, kuin se on tarpeellista kuivatusojien riittävän kuivatussyvyyden aikaansaamiseksi kasvukauden aikana. Aina kun kaltevuuden ja veden virtausolosuhteiden puolesta on mahdollista, laskuoja jätetään kokonaan perkaamatta tai perataan vain osittain. Jos laskuoja on perattava, perkaus suositellaan tehtäväksi 1–2 vuoden kuluttua sarkaojien kaivamisen jälkeen.
Laskuojaksi luokitellun ojan perkaustarvetta ei arvioida ojan kuivatukseen vaikuttavien ominaisuuksien, kuten syvyyden tai kasvillisuuden perusteella. Myöskään laskuojan vedenjohtokyvyn riittävyyttä ei arvioida hetkellisten virtaamahuippujen näkökulmasta. Vesi voi nousta tilapäisesti laskuojissa ja kuivatusojissa tulva-aikoina, kunhan vedenpinnan nousu ei ole kuivatusojissa pysyvää. Laskuojien perkaustarvetta tulee arvioida erityisen kriittisesti, sillä laskuojien kuivatusojia suurempi vesimäärä lisää niiden eroosioalttiutta ja hidastaa ojan pohjaa ja luiskia sitovan kasvillisuuden syntymistä ojan perkauksen jälkeen.
Laskuojien valuma-aluetasoinen tarkastelu on aina tarpeen. Voi olla tilanteita, joissa laskuojassa oleva padottava kohta on kriittinen koko yläpuolisen alueen kuivatuksen kannalta, jolloin perkaamalla kyseinen kohta voidaan välttää yläpuolisten kuivatusojien perkaaminen.
Ojasuunnittelun perusvaihtoehdot ojien kunnostamisessa
Ylin kuva: Ojitus on vaikuttanut riittävästi koko saralla ja puusto on kohtuullisen tasaista. Ojien kunnostukseksi riittää vanhojen ojien perkaus tarvittavilta osin.
Keskimmäinen kuva: Ojitus on vaikuttanut hyvin sarkojen reunavyöhykkeillä, mutta keskisaralla heikommin. Ojien kunnostuksessa voidaan jättää vanhat ojat perkaamatta ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle.
Alin kuva: Ojitus on vaikuttanut kohtuullisesti vain sarkojen reunavyöhykkeillä. Ojien kunnostuksessa voidaan perata vanhat ojat tarvittavilta osin ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojiksi voi riittää myös sarkojen katkominen poikkisuuntaisilla ojilla. Kuvan tilanne voi syntyä, jos alkuperäisten ojien suuntaus on virheellinen tai valuma-alueelta ojitetulle tuleva vesimäärä on erityisen suuri. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle.
Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa
Ojien kunnostuksen suunnittelussa määritellään ojien kaivusyvyys, jonka tulee vastata kuivatustarvetta. Ojia ei tule kaivaa tarpeettomasti liian syvälle tai kivennäismaahan asti. Toisaalta liian matalat ojat eivät anna tarvittavaa kuivatustehoa.
Järeää ojitusta vältettävä
Liian syvät ojat heikentävät vesiensuojelua ja kuivattavat aluetta yli tarpeen lisäten hiilidioksidipäästöjä, paloriskiä sekä mahdollisesti kuivuusriskiä. Lisäksi kuivatustarpeeseen nähden liian syviksi kaivetuilla ojilla heikennetään maaston kulkukelpoisuutta sekä vähennetään vesiensuojelun mahdollisuuksia esimerkiksi pintavalutuksen käytön osalta. Tarpeettoman syvät ojat myös kuivattavat maan pinnan turvekerrosta yli tarpeen – mitä syvemmällä pohjaveden pinta on, sitä suuremmat ovat kohteen maaperän kasvihuonepäästöt [Lähdeviite17].
Ojituksella pyritään siihen, että saralla pohjaveden pinta olisi loppukesällä 30–40 cm:n syvyydellä [Lähdeviite3][Lähdeviite2]. Tällöin kuivatusojien syvyys voi olla kohteen ominaisuuksista riippuen 50–90 cm. Ojasyvyyden määrittämiseen vaikuttavat lähinnä turve- ja maalaji, turpeen paksuus, sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut. Myös kohteen maantieteellinen sijainti, sarkaleveys sekä kohteella olevan puuston määrä vaikuttuvat ojien tarpeelliseen kunnostussyvyyteen.
Suositeltavat ojasyvyydet ojien kunnostuksessa
Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
| Turvekerroksen paksuus (cm) | Suositeltava ojasyvyys (cm) |
|---|---|
| Alle 30 | 50-60 |
| 30-80 | 60-80 |
| Yli 80 | 80-90 |
Kunnostamisen jälkeen ojat madaltuvat 20 vuodessa keskimäärin 20–40 cm [Lähdeviite18]. Nopeinta madaltuminen on ensimmäisen kymmenen vuoden aikana [Lähdeviite2]. Riippumatta kunnostuksen kaivuusyvyydestä ja kohteen ominaisuuksista ojasyvyys asettuu 40–60 cm:iin 20–40 vuotta kunnostamisen jälkeen [Lähdeviite18].
Eroosioherkkyyden arviointi ojien kunnostuksessa
Erilaiset maalajit liikkuvat veden virtauksen mukana eri lailla. Eroosioalttiuteen vaikuttaa maalajin lisäksi ojitusalueen kaltevuus ja se kuinka paljon ojissa virtaa vettä. Sellaisilla osilla ojastoa, jossa eroosioriski on suuri, ensisijaisena vesiensuojelukeinona on syöpyvän ojan jättäminen kunnostamatta.
Pohjamaalaji tulee huomioida suunnittelussa
Uudisojitusvaiheessa ilmenneet eroosioherkät kohdat ovat ojien kunnostuksen maastosuunnittelussa yleensä helposti nähtävissä. Tällaisilla kohdilla vältetään ojien perkaamista.
Eroosioalttiuden arvioimisessa voidaan hyödyntää alla olevaa taulukkoa, jossa on kuvattu perattavan ojan suurin suositeltava kaltevuus valuma-alueen pinta-alan sekä maalajin perusteella.
Suurin suositeltu kaltevuus (m/100 m) eri maalajeille suhteessa valuma-alueen kokoon.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
| Valuma-alue, ha | Savi | Hiesu | Hieta | Hieno hiekka | Karkea hiekka | Hieno sora | Karkea sora | Maatunut turve | Maatumaton turve | Keskiylivirtaama, HQ l/s |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 10 | 2,00 | 0,70 | 0,40 | 0,40 | 0,90 | 5,00 | 26,90 | 1,50 | 5,00 | 0,021 |
| 25 | 0,95 | 0,34 | 0,22 | 0,22 | 0,42 | 2,50 | 11,65 | 0,60 | 2,50 | 0,053 |
| 50 | 0,52 | 0,17 | 0,12 | 0,12 | 0,25 | 1,30 | 6,05 | 0,34 | 1,30 | 0,105 |
| 100 | 0,30 | 0,10 | 0,07 | 0,07 | 0,13 | 0,70 | 3,50 | 0,15 | 0,70 | 0,210 |
| 150 | 0,21 | 0,07 | 0,05 | 0,05 | 0,09 | 0,50 | 2,35 | 0,12 | 0,50 | 0,315 |
| 200 | 0,17 | 0,06 | 0,04 | 0,04 | 0,08 | 0,35 | 1,80 | 0,10 | 0,35 | 0,420 |
| 300 | 0,13 | 0,05 | 0,04 | 0,04 | 0,06 | 0,27 | 1,30 | 0,08 | 0,27 | 0,630 |
| Rajanopeus, m/s | 0,60 | 0,4 | 0,35 | 0,35-0,45 | 0,45-0,8 | 0,8-1,4 | 1,4-2,3 | 0,5 | 0,8 |
Rajanopeudella tarkoitetaan suurinta veden virtausnopeutta, jolloin maalajite ei vielä lähde liikkeelle eli ei synny eroosiota.
Ojien kunnostuksen suunnittelussa on suositeltavaa hyödyntää paikkatietojärjestelmillä tuotettuja teemakarttoja (esim. Suometsänhoidon paikkatietoaineistot Metsäkeskuksen verkkosivuilla(ulkoinen linkki)).
Ojaluiskien määrittämisessä on huomioitava maalajin routivuus. Mikäli maalaji on helposti routivaa ainesta, ojat kaivetaan loivaluiskaisiksi.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
| Routivuus | Maa-aines |
|---|---|
| Routimaton | Kallio, lohkareet ja kivikko |
| Sora ja soramoreeni | |
| Hiekat ja hiekkamoreenit (karkeat) | |
| Hiekat ja hiekkamoreenit (hienot) | |
| Routiva | Siltit ja silttimoreenit (karkeat) |
| Savi, siltit ja silttimoreenit (hienot) |
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
| Maalaji | Luiskan kaltevuus kaivuusyvyyden ollessa | |||
|---|---|---|---|---|
| 1,0 m | 1,5 m | 2,0 m | 2,5 m | |
| Maatumaton turve | 1:0,75 | 1:1,00 | 1:1,50 | 1:1,50 |
| Maatunut turve | 1:1,00 | 1:1,50 | 1:2,00 | 1:2,00 |
| Savi | 1:1,50 | 1:1,75 | 1:2,00 | 1:2,00 |
| Siltti ja hiekka | 1:1,75 | 1:2,00 | 1:2,25 | 1:2,25 |
Vesien turvaaminen ojien kunnostuksessa
Ojitukset aiheuttavat vesistöihin aina kiintoaine-, ravinne ja humuskuormitusta, joka on vain osin hallittavissa vesiensuojelurakenteilla. Kaikkein tärkein vesiensuojelukeino on ojitusten tarveharkinta ja toteuttaminen vain silloin ja siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä.
Metsänkasvun ja kasvihuonekaasupäästöjen hallinnan kannalta sopiva kuivatussyvyys on loppukasvukaudella saralla 30-40 cm[Lähdeviite2][Lähdeviite3], jolloin ojasyvyydeksi riittää kohteen ominaisuuksista riippuen 50-90 cm. Turvemailla ojien kunnostustarvetta voidaan vähentää tuhkalannoituksella tai siirtymällä jatkuvaan kasvatukseen.
Jokaisella ojituksen kunnostushankkeella on laadittava vesiensuojelusuunnitelma ja käytettävä alueelle soveltuvaa parasta käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa. Vesistökuormitusriski korostuu, kun ojituksen kunnostushanke on lähellä vesistöä tai vesistö on erityisen herkkä ojituksen vaikutuksille.
Vesiensuojelun toteutus ojien kunnostuksen yhteydessä riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön. Jouto- ja kitumaita ei tule ojittaa.
Ojituksen kunnostuksessa käytettäviä vesiensuojelumenetelmiä:
- metsän kuivatustarpeen ja ojien kunnostustarpeen huolellinen arviointi
- huolellinen ojien kunnostuksen suunnittelu, kaivujärjestys
- toimenpiteen ajankohdan oikea valinta
- tarvittaessa toteutuksen jaksotus usealle vuodelle
- kaivu- ja muokkaussyvyyden ojakohtainen säätö
- suojavyöhykkeet
- pintavalutus
- vesien johtaminen tai vedenpalautus suolle
- kosteikot
- perkaus- ja kaivukatkot
- pohja-, säätö-, setti- ja putkipadot
- harkiten hyödynnettävät: lietekuopat, laskeutusaltaat, kaksitasouomat.
Lisätietoa vesiensuojelurakenteiden ja – ratkaisuiden suunnittelusta ja toteutuksesta: Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut, Vedenpalautus suolle, Kosteikot, Suojavyöhykkeet ja rantametsät.
Ojien kunnostuksen yhteydessä on suositeltavaa käyttää ojakohtaisten menetelmien lisäksi myös hankekohtaisia, kohteelle parhaiten sopivia ratkaisuja ja niiden yhdistelmiä.
Ojien kunnostus pohjavesialueella
Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava ettei toimenpiteellä aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä.
Ojitukset saattavat vaarantaa pohjaveden laatua, alentaa pohjaveden pintaa tai aiheuttaa haitallista pohjaveden purkautumista etenkin alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Pohjaveden määrä voi muuttua haitallisesti myös pohjavesialueiden reunalla tehtävien ojitusten seurauksena. Pohjavesialueilla ojan kaivaminen saattaa aiheuttaa pohjaveden purkautumista, vaikka oja ei ulottuisi kivennäismaahan saakka. Paineellinen vesi voi löytää eristävän maakerroksen läpi kulkureitin ojaan, jolloin ojan kuivattava vaikutus kohdistuu haitallisesti pohjavesimuodostumaan ja vedenpinnan nousu haittaa metsän kuivatusta[Lähdeviite19].
Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla, etenkin reuna-alueilla, voidaan pohjavesialueen ja maaperän ominaisuuksista riippuen mahdollisesti perata ojia alkuperäisen ojan pohjan tasalle aiheuttamatta pohjavesihaittoja. Tällöin tulee varmistaa ensin, että vanha kuivatus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista. Mikäli ojasyvyyden lisääminen olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua. Pohjavesialueella tulee tehdä aina ojitusilmoitus ELY-keskukseen pienialaisestakin ojituksesta tai ojan kunnostamisesta. ELY-keskukseen voi olla yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Pohjavesialueella ojien kunnostus saattaa vaatia vesilain mukaisen luvan.
Mikäli ojien kunnostusalueeseen kuuluu pohjavesiluokkaan E kuuluvia alueita, lähialueilla saattaa olla muuhun lainsäädäntöön perustuvia suojelukohteita, kuten esimerkiksi vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä.
Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa
Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, joiden rapautumistuotteista muodostuu hapettumisen yhteydessä rikkihappoa. Näillä alueilla on riski happamuuden ja metallien huuhtoutumisesta.
Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia happamilla sulfaattimailla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Vesiensuojelun suunnittelu ojien kunnostuksessa
Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta paikalliselle ELY-keskukselle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Pohjavesialueilla ja happamilla sulfaattimailla ojitusilmoitus tulee tehdä myös vähäisestä ojituksesta. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelmassa on yleensä pääosin ojitusilmoituksessa vaadittavat tiedot.
Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan on tärkeää myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa.
Paikkatietopohjaisen suunnittelun avulla tehdään ennakkosuunnitelma oja- ja hankekohtaisista vesiensuojeluratkaisuista.
Maastosuunnittelussa tarkistetaan vesiensuojelun kannalta tärkeät seikat:
- kivennäismaan lajitekoostumus ja turpeen ominaisuudet
- maaston kaltevuus ja vesien johtaminen alueelta vesistöön
- valta- ja kokoojaojien kautta kulkeva vesimäärä ja veden virtausnopeus
- vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen, varsinkin hankekohtaiset menetelmät
- happamat sulfaattimaat ja niiden esiintymissyvyys maaperässä
- vesilain mukaiset pienvedet, purot, lähteet sekä pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpiteet
- metsä- ja luonnonsuojelulain kohteet.
Hanke- ja ojakohtaiset vesiensuojelumenetelmät ojien kunnostuksessa
Ojituksen kunnostuksessa suositellaan jättämään vesistöön johtavat vanhat ojat perkaamatta mahdollisimman pitkältä, vähintään muutaman kymmenen metrin matkalta ennen vesistöä. Näin muodostetaan kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä puuston ja kasvillisuuden myötä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke. Suojavyöhykkeellä olevat vanhat ojat suositellaan padottavaksi oikovirtausten estämiseksi. Vesi voidaan ohjata suojavyöhykkeelle kääntämällä ojia vanhan uoman ulkopuolelle. Ojat tulisi sijoittaa niin kauas vesistöstä, että niiden pohja jää keskivedenkorkeuden yläpuolelle. Tällöin vesi ei pääse nousemaan niihin vesistön vedenpinnan korkeuden vaihdellessa.
Ojakohtaisilla menetelmillä, kuten perkaus- ja kaivukatkoilla sekä lietekuopilla pystytään melko tehokkaasti pidättämään keskikarkeaa ja sitä karkeampaa kivennäismaa-ainesta. Perkaus- ja kaivukatkot vähentävät myös ojaeroosiota. Ojakohtaisten menetelmien käyttö on edullista, koska ne eivät merkittävästi hidasta kaivutyötä. Ojakohtaisia menetelmiä, erityisesti perkaus- ja kaivukatkoja, on suositeltavaa käyttää aina ojia kaivettaessa tai perattaessa[Lähdeviite20]. Sarkaojissa perkaus- ja kaivukatkot ennaltaehkäisevät eroosiota ja suodattavat kiintoainesta. Ne eivät kuitenkaan pidätä hienojakoisia tai liukoisia aineita, kuten silttiä, savea tai humusta.
Sekä ojien kunnostus- että ojitusmätästyskohteilla on lisäksi suositeltavaa käyttää hankekohtaisia menetelmiä, kuten pintavalutuskentät, kosteikot, vedenpalautus ja putkipadot. Menetelmillä on mahdollista hillitä hienojakoisen kivennäismaa-aineksen, veteen liuenneiden ravinteiden ja turpeen kiintoaineksen kulkeutumista vesistöön. Suojavyöhykkeet, pintavalutuskentät ja veden johtaminen ovat parhaita menetelmiä. Ne pidättävät tehokkaasti kiintoainesta ja voivat pidättää myös liuenneita ravinteita, joten niitä on suositeltavaa hyödyntää, jos kohteen ominaisuudet ne mahdollistavat[Lähdeviite21]. Patorakenteet voivat vähentää hyvin ja kustannustehokkaasti kiintoaineskuormitusta. Laskeutusaltaita suositellaan käyttämään harkiten, koska ne eivät ole kovin tehokkaita. Puuaineksen käytöstä laskeutusaltaissa on saatu hyviä kokemuksia ravinteiden ja kiintoaineen pidättäjänä[Lähdeviite22]. Hankekohtaisten menetelmien toteutuskustannus on ojakohtaisia suurempi, mutta vesiensuojelullinen teho huomioon ottaen ne ovat kustannustehokkaita. Tärkeää on, että ojien kunnostussuunnitelmassa yhtenä lähtökohtana on tehokas, oikein suunniteltu ja toteutettu vesiensuojelu ja sen kustannustehokas toteutus.
Lisätietoa suunnittelusta ja toteutuksesta: Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.
Pohjavesi- ja luonnonsuojelualueiden huomioon ottaminen ojien kunnostuksessa
Pohjavesialueet
Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia pohjavesialueilla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Turvemaan ensimmäinen ojitus on voinut muuttaa pohjavesien purkautumisreittejä ja laskea pohjaveden pinnan tasoa tai muuttaa pohjaveden laatua. Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla voidaan yleensä perata ojia aiheuttamatta pohjavesihaittoja, kunhan perkausta ei uloteta alkuperäistä kuivatussyvyyttä syvemmälle eikä kivennäismaahan. Tulee kuitenkin varmistaa, että ensimmäinen ojitus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista, eikä sitä aiheuteta ojien kunnostuksella.
Mikäli ojasyvyyden lisääminen kuitenkin olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan maaperäselvityksiin perustuvalla asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua, eikä toimenpide heikennä pohjavesimuodostuman veden laatua. Arviointiapua voi kysyä esimerkiksi alueellisesta ELY-keskuksesta.
Pohjavesialueiden E-luokka kertoo lakisääteisestä suojelusta. Jos ojien kunnostusalue tai sen osa on pohjavesiluokassa E, eli alueen pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen pohjavedestä, lähialueilla saattaa olla lain suojaamia kohteita, esimerkiksi vesilain nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä. Asiasta kannattaa olla yhteydessä paikalliseen ELY-keskukseen.
Suojelukohteet
Metsälain erityisen arvokkaisiin elinympäristöihin lukeutuvien lähteiden läheisyydessä ei saa tehdä ojien kunnostusta. Jo ojitettujen alueiden sisään on kuitenkin voinut jäädä lähteitä, jotka eivät enää ole luonnontilaisia tai sen kaltaisia. Näillä kohteilla on suositeltavaa jättää ojat kunnostamatta ja ennallistaa alue.
Soidensuojelualueen ympäristössä toimittaessa on tarpeen varmistaa suunnitteluvaiheessa, ettei ojien kunnostus kuivata suojeltua suota. Tämä edellyttää suon valuma-alueen hydrologian tarkastelua. Tarvittaessa kannattaa ottaa yhteyttä paikallisiin ELY-keskuksen ja Metsähallituksen asiantuntijoihin. Ojitusalueen vesiä voidaan joissain tapauksissa myös johtaa suojellulle suolle. Toimenpide parantaa suojellun suon tilaa, etenkin jos suo on metsäojituksen takia kuivunut.
Lisätietoa: Ympäristö.fi, vedenpalautus(ulkoinen linkki)
Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa
Koko Suomen rannikkoalueilla esiintyy rikkipitoisia maakerroksia, joita kutsutaan happamiksi sulfaattimaiksi eli alunamaiksi. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita. Näistä kohteista voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.
Suometsän kuivatuksessa, maanmuokkauksessa ja kantojen nostossa happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla on suuri riski lisätä rikkipitoisten maakerrosten hapettumista. Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia happamilla sulfaattimailla tehtäviä ojien kunnostuksia.
Happamien maiden riskikohteet
Happamuusriskin kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla esiintyvät rikkipitoiset maakerrostumat, jotka hapen kanssa kosketuksiin joutuessaan muodostavat happoa. Happamilla sulfaattimailla pohjamaa on tavallisimmin savea, hiesua tai liejua, toisinaan myös hienoa hietaa tai liejua.
- Sulfaattimaat sijaitsevat Itämeren rannikkoalueella, pääasiassa Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Perämeren pohjukassa. Näitä voit tarkastella GTK:n karttapalvelussa(ulkoinen linkki). Etelä-Suomen happamista maista pääosa sijaitsee rannikkoalueella lieju- ja savimailla. Esiintymiä paljastuu yleisesti vesijättömailla mereen laskevien jokien suistoissa. Keski- ja Itä-Suomessa voi törmätä sulfidien hapettumisesta aiheutuvaan happamoitumiseen turvemaiden ojituksissa rikkipitoisen kallioperän, kuten mustaliuskeen, esiintymisalueilla.
- Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä.
Happamien sulfaattimaiden riskikohteilla on mahdollista tarkastella maastossa tehtävän pikatestin avulla maaperän happamuuspotentiaalia [Lähdeviite23].
Vesistökuormitus on voimakasta
Sateiden alueelta huuhtoma rikkihappo happamoittaa vesistöjä. Lisäksi happamoitumisen seurauksena maaperästä voi liueta metalleja ja ne voivat kulkeutua valumana vesistöihin. Kuormitus on erityisen voimakasta kuivien kausien jälkeisinä ylivalumakausina. Happamuus ja metallit ovat haitallisia vesieliöstölle ja haittojen näkyvin seuraus on pahimmillaan kalojen massakuolemat.
Sulfidikerros pysyy pohjaveden pinnan alapuolella kemiallisesti vakaana ja pH-arvoltaan lähes neutraalina. Jos veden pinta alenee, sulfidit reagoivat hapen kanssa ja syntyy näkyviä rautasaostumia ja rikkihappoa. Silloin maan happamuus laskee jopa alle 3,5 pH-yksikön. Rikkihappo liuottaa maaperästä metalleja myrkyllisinä määrinä ja aiheuttaa näin vakavan uhan alapuolisille vesistöille ja niiden eliöstölle, virkistyskäytölle ja veden käyttökelpoisuudelle.
Ojien kunnostus ja maanmuokkaus happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla on erityisen tärkeää harkita ojien kunnostamisen tarve ja miettiä sille vaihtoehtoja. Jos ojat on kunnostettava, on tärkeintä pitää kuivatussyvyys mahdollisimman maltillisena, niin että sulfidikerrokset eivät pääse hapettumaan.
Happamilla sulfaattimailla toimittaessa voi estää ympäristövahinkoja, jos kaivaa ojat korkeintaan alkuperäiseen kaivusyvyyteen. Mikäli sulfidikerroksia on alle metrin syvyydessä, on ojitusta hyvin vaikea toteuttaa ilman, että merkittävää kuormitusta syntyy. Tällöin paras ratkaisu voi olla jättää ojien kunnostus kokonaan tekemättä.
Jos vanhat ojat on kaivettu sulfidikerrokseen asti, on parempi ratkaisu kaivaa uusia matalia täydennysojia kuin perata vanhoja. Happamat sulfaattimaat tulevat kuivatusojien ojitussyvyydellä vastaan yleensä ohutturpeisilla suoalueilla, joilla puuntuotannon edellytykset voisivat olla vesi- ja ravinnetalouden kannalta hyvät. Puuston juuristoon voi syntyä vaurioita, jos juuriston ympärillä oleva vesi muuttuu hyvin happamaksi.
Jos happamia sulfaattimaita esiintyy ojitussyvyydellä, niin suositeltavaa on
- välttää kuivatussyvyyden lisäämistä tai pidättäytyä ojien kunnostamisesta kokonaan
- suunnitella perattavat kuivatusojat kaivettavaksi enintään vanhojen uudisojien pohjien syvyyteen ja täydennysojia ei tehdä
- arvioida voitaisiinko tuhkalannoituksella parantaa puuston kasvua (neulasanalyysi) ja samalla kuivatusta.
Jos happamia sulfaattimaita esiintyy ojitussyvyyttä syvemmällä, niin suositeltavaa on
- toteuttaa happamuushaittojen torjuntatoimenpiteet ja hoito esimerkiksi pohja- ja putkipatoratkaisuilla, jolloin pohjaveden pinnan taso säilyy, minkä ansiosta sulfaattimaa ei hapetu
- pohja- tai putkipatoratkaisut sekä mahdollisesti myös kalkkirouhepatojen käyttö voivat vähentää kuivatuksesta aiheutuvia ongelmia.
Happamille sulfaattimaille erityisesti soveltuvia vesiensuojelutoimenpiteitä ovat
- sarkaojien perkaus- ja kaivukatkot sekä
- kokooja- ja laskuojien pienimuotoiset pintavalutuskentät, perkauskatkot ja kaksitasouomat.
Syviä vesiensuojelurakenteita, kuten laskeutusaltaita tai lietekuoppia, ei suositella, koska ne ulottuvat helposti sulfidipitoisiin maakerrostumiin. Happamilla sulfaattimailla vesiensuojeluratkaisuina voidaan hyödyntää kaivu- ja perkauskatkoja, pohja- ja putkipatoja, sekä pintavalutuskenttiä [Lähdeviite24].
Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa metsätaloustoimista on vähän. Happamia sulfaattimaita koskevat varovaisuusperiaatteet, kaivuiden välttäminen ja minimointi, ovat lähtökohtaisesti suositeltavia toimittaessa mustaliuskealueilla.
Metsäsertifioinnin vaatimukset ojituksen kunnostuksessa
PEFC- ja FSC-sertifiointi asettavat omat vaatimukset ojien kunnostukselle. Niissä määritellään mm. tarkemmin, millaiset kohteet eivät sovi kunnostettavaksi.
FSC-sertifiointi ja ojien kunnostus
- Vähäistä suuremmasta kunnostusojitushankkeesta tehdään ilmoitus ELY-keskukselle. (6.1.3 S)
- Ojien kunnostusten tulee perustua ojien kunnostussuunnitelmaan. (6.5.4 S)
- Kunnostusojituksien yhteydessä estetään valumavesien ohjautuminen suoraan vesistöön tai pienveteen. (6.5.7 S ja 6.5.10)
- Kunnostusojituksen ulkopuolelle jätetään:
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset kangasmetsien sisällä olevat pienialaiset soistuneet painanteet (6.5.9 S)
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset soistuneet vaihettumisvyöhykkeet (6.5.9 S)
- alavien rantojen tulvavaikutteisille alueille ulottuvat ojat sekä syöpymiselle erityisen herkät ojat (6.5.6 S)
- pohjavesialueet (I ja II luokka). (6.5.8 S)
- Tiedossa olevilla happamilla sulfaattimailla toimittaessa tulee ojien kunnostuksessa välttää kaivua alkuperäistä ojitussyvyyttä syvemmälle. (6.5.6.1 S)
- Metsänomistaja säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne suot, joilla ojitus ei ole lisännyt puuston kasvua ja joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää kunnostusojittaa. (5.5.3 S)
Jos metsänomistus yli 500 ha:
- Metsänomistaja ennallistaa ojien kunnostuksen yhteydessä maillaan sijaitsevat äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) luokitellut ojitetut suot, mikäli tämä on luonnonsuojelullisesti tarkoituksenmukaista. (6.5.5)
PEFC-sertifiointi ja ojien kunnostus
- Kunnostusojitussuunnitelmiin sisältyy vesiensuojelusuunnitelma, johon sisältyvät vesiensuojelutoimenpiteet on toteutettu tarkoituksenmukaisella tavalla.
- Vähäistä suuremmasta kunnostusojitus- ja ojitusmätästyshankkeesta, silloin kun vettä johdetaan alapuoliseen vesistöön, on tehty vesilain mukainen ilmoitus ELY-keskukselle.
- Vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia soita ei uudisojiteta.
- Kunnostusojituksia tehdään vain sellaisilla alueilla, joilla ojitus on lisännyt selvästi puuston kasvua. Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut suot jätetään ennallistumaan.
- Uudistusaloilla, joilta johdetaan vesiä laskuojaan, toteutetaan tarkoituksenmukaiset vesiensuojelutoimenpiteet.
Metsäsertifioinnin vaatimukset toimittaessa vesistöjen suojakaistoilla (FSC ja PEFC)
Metsäsertifioinnit (FSC ja PEFC) asettavat vaatimuksia toimittaessa vesistöjen suojakaistoilla.
FSC-sertifiointi
FSC-standardi edellyttää aina suojavyöhykkeiden käyttöä ojituksen, maanmuokkauksen, lannoituksen ja hakkuiden yhteydessä. Vesistöjen suojavyöhykkeen leveys arvioidaan tapauskohtaisesti maaston pinnanmuotojen ja maalajin perusteella. Suojavyöhykkeen tulee olla vähintään 10 m lampien ja järvien rannoilla, 15 m puroilla, joilla ja merenrannoilla, sekä 30 m fladoilla ja kluuvijärvillä. Suojavyöhykkeillä ei saa ajaa koneilla, eikä niillä tehdä hakkuita, maanmuokkausta, ojitusta tai kantojen korjuuta. Lannoituksen kohdalla noudatetaan edellä mainittua leveämpiä suojavyöhykkeitä. Vesistöjen suoja-alueet voidaan laskea standardin erityishakkuukohteisiin.
PEFC-sertifiointi
PEFC kriteeristön mukaan vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta ja luonnonhoidosta. Vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sekä varjostusta ja monimuotoisuuttaa sitova suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojakaistalla tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Suojakaistalla ei tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta eikä kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään.
Uomaltaan alle 2 m leveiden ojamaisten, suoristettujen ja perattujen purojen suojakaista on vähintään 5 m. Suojakaistoilta runkopuut voidaan poistaa. Poikkeukset eivät koske uomia, joissa on Suomen luontaiseen lajistoon kuuluva lohikalakanta.
Metsäsertifioinnin vaatimukset toimittaessa pohjavesialueilla (FSC ja PEFC)
Metsäsertifioinnit (FSC ja PEFC) asettavat vaatimuksia toimittaessa pohjavesialueilla.
FSC-sertifiointi
FSC-kriteeristön mukaan metsänomistajan tulee olla tietoinen alueellisen viranomaisen määrittämistä pohjavesialueista (luokat I ja II) ja merkitä ne metsäsuunnitelmiin. Metsänomistajan tulee turvata pohjavesien laadun säilyminen pidättäytymällä tärkeillä pohjavesialueilla (I ja II luokka) kunnostus- ja täydennysojituksista, lannoituksista, kemiallisten torjunta-aineiden käytöstä, kantojen korjuusta sekä kulotuksista. Kulotuksia voidaan kuitenkin toteuttaa, mikäli siihen on ympäristöviranomaisen lupa. Metsänomistajan tulee varmistua, ettei polttoaine- ja öljysäiliöitä, muita kemikaaleja ja ongelmajätteitä ole varastoitu edes väliaikaisesti pohjavesialueille tai kohteille, joissa on onnettomuuden sattuessa pintavesien välitön pilaantumisriski.
PEFC-sertifiointi
PEFC-sertifioinnin mukaan pohjavesien laatu turvataan metsätalouden toimenpiteissä. Vedenhankintaa varten tärkeillä (1-luokka, 1E-luokka) ja soveltuvilla (2-luokka, 2E-luokka) pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita, eikä lannoitteita eikä korjata kantoja. Turvemaiden tuhkalannoitus on sallittua, mikäli se ei vaaranna pohjaveden laatua. E-luokan pohjavesialueilla lannoitus on sallittua, mikäli se ei vaaranna E-luokitukseen johtanutta pohjavedestä riippuvaista pinta- tai maaekosysteemiä. E-luokan pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden käytöllä ei tarkoiteta taimitarhoilla tukkimiehentäin torjunta-aineella käsiteltyjen taimien istutusta pohjavesialueella eikä kantokäsittelyaineiden käyttöä, kun levityksessä noudatetaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kasvinsuojelurekisterissä antamia ohjeita ja rajoituksia.
Vesilain mukainen ilmoitusmenettely ojien kunnostuksessa
Vesilain mukainen ilmoitus ojituksesta on tehtävä 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä siihen ELY-keskukseen, jonka alueella ojitus toteutetaan. Ilmoitus on tehtävä muusta kuin vähäisestä ojituksesta (eli ympäristövaikutuksiltaan vähäisestä alueesta).
Tarkennukset ilmoitusmenettelyyn
ELY-keskukset ovat ympäristöministeriön asettamassa toimintamalliryhmässä pyrkineet määrittelemään yhdenmukaiset tulkintaperusteet ojituksen vähäisyyden arvioimiseksi. Lähtökohtana ovat ojituksen oletetut vaikutukset. [Lähdeviite25]
- Suuntaa-antava yläraja vähäisyydelle voi olla 5 ha silloin kun hanke ei ole vesistön äärellä, eikä siihen arvioida sisältyvän merkittäviä ympäristöriskejä. Ilmoitus on tehtävä aina, jos
- toimenpiteen voidaan olettaa vaikuttavan haitallisesti vesistöön tai muihin luontoarvoihin.
- vastaanottava vesistö on herkkien vesien aineistoon ja lohikalakanta-aineistoon kuuluva vesistö
- ojitusalue sijaitsee pohjavesialueella tai happamilla sulfaattimailla tai suojelusuon vieressä
- Myös ojan kunnossapidosta (säännöllinen kasvillisuuden ja liettymien poisto) on ilmoitettava, jos ojan voidaan kokonaisuutena tarkasteltuna katsoa muuttuneen vesilain mukaisen luonnontilaisen kaltaiseksi uomaksi.
- Ojien kunnostukset katsotaan käytännössä aina ilmoitusvelvollisuuden alaiseksi toiminnaksi, koska niissä levennetään ja syvennetään ojia.
Ilmoituksessa tulee olla mm. hankkeen yleistiedot, sijainti, vaikutusalue, käytettävät vesiensuojelutoimenpiteet sekä toteuttamisen ajankohta. Viranomainen antaa ilmoituksesta lausuntonsa ainakin siinä tapauksessa, jos vesiensuojelutoimet eivät ole riittävät tai jos hankkeeseen pitää hakea lupaa. Mikäli toimijan laatima vesiensuojelusuunnitelma vastaa sisällöltään ojitusilmoituksen sisältöä, vesiensuojelusuunnitelma karttaliitteineen riittää ojitusilmoitukseksi.
Lisätietoa: Esimerkkilomake ojituksen ilmoituksesta.(ulkoinen linkki)
Ojien kunnostuksen toteutus
Ojien kunnostuksen maastomerkinnät
Ojalinjat ja tarvittavat vesiensuojelutoimenpiteet merkitään kartalle ja maastoon selkeästi ojalinjahakkuita ja ojankaivamista varten. Perattavat ojat merkitään alku- ja loppupaaluin sekä tarvittaessa kuitunauhoin. Täydennysojat merkitään linjakepein ja -paaluin. Maastomerkinnöistä voidaan luopua, mikäli tieto kaivettavista ojista tallennetaan paikkatiedoksi suunnittelun yhteydessä ja tallennettu tieto on myöhemmin käytettävissä sähköisessä muodossa myös hakkuiden ja ojan kaivun aikana.
Laskeutusaltaiden kaivussa ja tyhjennyksessä kertyvän maa-aineksen läjitysalueen paikat merkitään maastoon tai tieto on oltava käytettävissä muulla tavoin, jotta puusto voidaan etukäteen poistaa riittävän laajasti ojalinjahakkuiden yhteydessä. Laskeutusaltaiden kaivumaille ja tyhjennyslietteelle suositellaan varattavaksi kolminkertainen pinta-ala laskeutusaltaan pinta-alaan verrattuna.
Kaivukatkot ja pintavalutuskentät on syytä merkitä maastoon, jotta niillä ei liikuta koneilla ojitusalueella tehtävien töiden yhteydessä. Laskeutusaltaista ja pintavalutuskentistä laaditaan tarvittaessa selkeä, yksityiskohtainen mittakaavaan piirretty rakennepiirros ohjeeksi työn toteuttajalle.
Toteutusjärjestys ojien kunnostuksessa
Pintavalutuskentät ja laskeutusaltaat suositellaan tehtäväksi ennen kuivatusojien perkausta. Ojien kaivuun toteutusjärjestys suunnitellaan kohteen mukaan. Ojien kaivu pyritään ajoittamaan kesäkauteen, jolloin veden virtaama on pienimmillään ja ojien syöpymisriski vähäisempi kuin kevään tai syksyn runsasvetisinä ja sateisina aikoina. Kiintoaineen huuhtoutumista voidaan vähentää, kun ojien kaivu aloitetaan ojien kunnostusalueen latvaojista. Laskuojien kaivu ajoitetaan viimeiseksi, paras ajankohta on muuta ojitusta seuraava vuosi.
Mikäli valuma-alueella on laajoja ojituksia, niiden toteuttaminen pyritään ajoittamaan usean vuoden ajalle. Ojien kaivu- sekä vesiensuojelurakenteiden toteutusjärjestys merkitään suunnitelmaan, samoin kuin ojien kaivamisen mahdollinen jaksottaminen.
Ojien kunnostuksen toteutus
Työn teettäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että suunnitelmassa avattavaksi aiotut ojalinjat on aukaistu ja että sovitut hakkuu- ja metsänhoitotyöt on tehty alueella. Hän myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle.
Työn toteuttajan kanssa sovitaan ojien kunnostuksen työmäärästä, työskentelytavasta, kaivutyön ajoittamisesta ja hinnasta. Lisäksi sovitaan valtuuksista, vastuusta ja menettelytavoista, mikäli kaivutyössä tapahtuisi pienvesille, vesistöille tai pohjavesille vahinkoja tai aiheutettaisiin muuta vahinkoa eikä työn teettäjä ole paikalla.
Riistan huomioiminen ojien kunnostuksessa
Ojalinjoja avattaessa voidaan harvennuksessa jättää suoralinjaiseen ojastoon niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Niillä pystytään katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue.
Ojaston kaivuussa voidaan edistää riistanhoitoa muotoilemalla ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen.
Ojien kunnostuksen toteuttajan muistilista
Kaivun toteuttajan muistilista
Vesiluonnonsuojelun kannalta on tärkeää, että:
- ojien kunnostussuunnitelmaan merkittyjä ohjeita ja työn teettäjän antamia työmaakohtaisia ohjeita noudatetaan
- mikäli toteutuksen aikana havaitaan tarve poiketa suunnitelmasta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä, ilmoitetaan poikkeamistarpeesta työn teettäjälle tai suunnittelijalle, joka ilmoittaa tiedon myös ELY-keskukselle
- suunnitellut vesiensuojelurakenteet tehdään mahdollisuuksien mukaan ensin
- eroosioherkkien ja muiden teknisesti vaikeiden kohteiden kaivu ajoitetaan mahdollisimman kuivaan ajankohtaan
- luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten purojen tai pienvesien ylityksiä vältetään; purot ja norot ylitetään vain merkityistä kohdista sekä lähteet ja hetteet kierretään riittävän kaukaa. Ylitykset tehdään niin, ettei uoman luonnontilaa vaaranneta eikä uomaan muodostu painanteita
- ojien ylityspaikat puhdistetaan käytön jälkeen
- koneella ei liikuta pintavalutukseen varatuilla alueilla eikä vesistöjen suojakaistoilla
- jäteöljyt viedään pois metsästä asianmukaisesti hävitettäviksi
- työn teettäjään tai suunnitelman laatijaan otetaan yhteys, mikäli huomataan sellaisia vesiensuojeluun liittyviä puutteita, joita ei pystytä itse korjaamaan.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma ojien kunnostuksessa
Ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti ojien kunnostuksen tarvetta. Ilmastonmuutos myös lisää ojitetun suon turpeen häviämisen riskiä. Ilmaston lämpeneminen, ja ojien ylläpito, kiihdyttävät turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä erityisesti ojitetuilla soilla.
Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa niin ravinne- ja humuskuormituksen kuin kiintoaineskuormituksen osalta. Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta onkin tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun kannalta välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava tehokkaasta vesiensuojelusta.
Kirjallisuus
- Laurén, A., Palviainen, M., Launiainen, S. ym. 2021. Drainage and stand growth response in peatland forests. Description, testing, and application of mechanistic peatland simulator SUSI. Forests 12(3), 293.
https://doi.org/10.3390/f12030293(ulkoinen linkki) - Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., & ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.
- Sarkkola S., Hökkä, H., Jalkanen, R., Koivusalo, H. & Nieminen, M. 2013. Kunnostusojitustarpeen arviointi tarkentuu – puuston määrä tärkeä ojituskriteeri. Metsätieteen aikakauskirja 2: 159–166.
- Saarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., & ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372
- Sarkkola, S., Hökkä, H., Koivusalo, H., Nieminen, M., Ahti, E., Päivänen, J. & Laine, J. 2010. Role of tree stand evapotranspiration in maintaining satisfactory drainage conditions in drained peatlands. Canadian Journal of Forest Research 40: 1485–1496.
- Leppä, K., Sarkkola, S., Peltoniemi, M. & ym. .2020. Selection cuttings as a tool to control water table level in boreal drained peatland forests. Front Earth Sci 8, article id 576510.
https://doi.org/10.3389/feart.2020.5765(ulkoinen linkki) - Hotanen, J.-P., Kokko, A., Mäkelä, K. 2018. Metsäojitetut suot. Teoksessa: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Osa I – tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/ 2018: 156–161.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4816-3(ulkoinen linkki) - Ojanen, P., Aapala, K., Hotanen, J-P. & ym. (2020). Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto. Suo, 71(2), 93-114.
- Finér, L., Lepistö, A., Karlsson, K. & ym. 2020. Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus 2020, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.
http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-287-826-7(ulkoinen linkki) - Nieminen, M., Sarkkola, S., Haahti, K., Sallantaus, T., Koskinen, M., Ojanen, P. 2020. Metsäojitettujen soiden typpi- ja fosforikuormitus Suomessa. Suo 71(1): 1–13.
http://suo.fi/article/10398(ulkoinen linkki) - Tuukkanen, T., Marttila, H., Kløve, B. 2014. Effect of soil properties on peat erosion and suspended sediment delivery in peat extraction sites. Water Resources Research 50, 3523-3535.
https://doi.org/10.1002/2013WR015206(ulkoinen linkki) - Hökkä ja Kojola 2002. Ojien kunnostuksen kasvureaktioon vaikuttavat tekijät Julkaisussa: Hiltunen, I. & Kaunisto, S. (toim.) Suometsien Kasvatuksen ja Käytön Teemapäivät, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 832, 30–36
- Ahtikoski, A.; Kojola, S.; Hökkä, H.; Penttilä, T. 2002. Ditch network maintenance in peatland forest as a private investment: short- and long-term effects on financial performance at stand level. Mires Peat 2008, 3, 1–11.
- Hotanen, J.-P., Korpela, L., Mikkola, K. & ym. 2001. Metsä- ja suokasvien yleisyys ja runsaus 1951–95. Teoksessa: Reinikainen, A., Mäkipää, R., Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J.-P. (toim.). 2001. Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Jyväskylä. s. 84–301.
- Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J.-P. (toim.). 2001. Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Jyväskylä. s. 84–301.
- Heiskanen, M., Bergström, I., Kosenius, A-K. & ym. 2020. Suometsien hoidon tuet ja niiden ilmasto-, vesistö- ja biodiversiteettivaikutukset. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2020. Luonnonvarakeskus (Luke).
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-953-8(ulkoinen linkki) - Ojanen, P. ja Minkkinen, K. 2019. The dependence of net soil CO 2 emissions on water table depth in boreal peatlands drained for forestry. Mires and Peat , vol. 24 , no. Article 27 , 27 .
https://doi.org/10.19189/MaP.2019.OMB.StA.1751(ulkoinen linkki) - Hökkä H., Stenberg L. & Laurén A. 2020. Modeling depth of drainage ditches in forested peatlands in Finland. Baltic Forestry 26(2): 453 p.
https://jukuri.luke.fi/handle/10024/546649(ulkoinen linkki) - Britschgi, R., Piirainen, S., Joensuu, S. ym. 2022. Metsätalouden pohjavesivaikutukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:4.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163751(ulkoinen linkki) - Haahti K., Nieminen M., Finér L., ym. 2017. Model-based evaluation of sediment control in a drained peatland forest after ditch network maintenance. Canadian Journal of Forest Research.
https://doi.org/10.1139/cjfr-2017-0269(ulkoinen linkki) - Miettinen J., Ollikainen M., Nieminen M., Valsta L. 2020. Cost function approach to water protection in forestry, Water Resources and Economics, Volume 31, 100150, ISSN 2212-4284
https://doi.org/10.1016/j.wre.2019.100150(ulkoinen linkki) - Vuori, K.-M., Leppänen, M., Koljonen, S., ym. 2021. Puupohjaisilla uusilla materiaaleilla tehoa metsätalouden vesiensuojeluun ja vesistökunnostuksiin. PuuMaVesi-hankkeen loppuraportti.
https://www.syke.fi/download/noname/%7B4D2E4C08-E611-47D7-8444-4C984F32EB57%7D/165953(ulkoinen linkki) - Visuri, M., Nystrand, M., Auri, J. ja ym. 2021. Maastokäyttöisten tunnistusmenetelmien kehittäminen happamille sulfaattimaille. Tunnistus-hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 43/2021 ISBN: 978-952-11-5435-5
http://hdl.handle.net/10138/336344(ulkoinen linkki) - Nieminen T.M, Hökkä H., Ihalainen A. ja Finér L. 2016. Metsänhoito happamilla sulfaattimailla. Luonnonvarakeskus
ISSN 2342-7639
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-190-7(ulkoinen linkki) - Keränen M. 2016 OPAS 3 | 2016 Päivitetty 12/2018 OPAS KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISILLE VESILAIN MUKAISTEN OJITUSASIOIDEN RATKAISEMISEEN Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
ISSN-L 2242-2927 ISSN 2242-2935
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/120873/OPAS%203%202016.pdf?sequence=8&isAllowed=y(ulkoinen linkki)