Kuivuuden vaikutukset Kuivuus aiheuttaa puille kasvutappioita, versojen tai latvaosien kuivumista tai ääritapauksessa koko puun kuolemisen etenkin kallioisilla kasvupaikoilla. Vakavalla kuivuudella voi olla laaja-alaiset vaikutukset, jotka voivat kestää hyvinkin pitkään. Kuivuudelle altistumisen seurauksena puiden kestävyys muille tuhonaiheuttajille heikkenee. Kuusenjuurikäävän riski kasvaa ja kirjanpainaja iskeytyy huomattavasti todennäköisemmin kuusiin, jotka kuivuudesta kärsiessään eivät kykene tuottamaan riittävää pihkapuolustusta. Kuivuus on jo vaikuttanut Etelä-Ruotsissa ja Keski-Euroopassa kirjanpainajatuhojen massiiviseen lisääntymiseen Senf, C., ym. 2020. Excess forest mortality is consistently linked to drought across Europe. Nat Commun 11, 6200. . Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvä kuivuus voi vaikuttaa myös metsien uudistumiseen, jos maaperän sulaminen ja jäätyminen tapahtuu toistuvasti. Tämä aiheuttaa taimille juuristovaurioita Sutinen, S., Roitto, M., Lehto, T. &amp; Repo, T. 2014. Simulated snowmelt and infiltration into frozen soil affected root growth, needle structure and physiology of Scots pine saplings. Boreal Environment Research 19(4): 281-294. . Kuivuus rasittaa eniten puiden taimia, sillä ne pystyvät ottamaan vettä vain maan pintakerroksesta. Lehtiä tai neulasia syövien hyönteisten joukkoesiintymät alkavat ja laajenevat kuivuuden seurauksena, mikä aiheuttaa puille kasvutappioita ja kuolleisuutta. Voimistuvat kuivuusriskit lisäävät myös metsäpaloriskejä Lehtonen, I., Venäläinen, A., Kämäräinen, M., Peltola, H., Gregow, H. 2016. Risk for large-scale fires in boreal forests of Finland under changing climate. Natural Hazards and Earth Systems Sciences 16(1): 239-253.. Kuivumiselle alttiita maastonkohtia Kuivuudelle alttiita kohteita ovat mm. mäenrinteet, kumpareet ja kalliomaat, joissa maakerros on ohut. Lisäksi riskikohteita ovat vettä hyvin läpäisevät karkeajakoiset maapohjat, joilla pohjavesi on huonosti puiden juurten saavutettavissa kasvukauden kuivimpaan aikaan. Myös savimaat voivat kärsiä kuivuudesta. Kuivuuden esiintyminen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa Kuivuuskausien ennustetaan yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä etenkin keväällä ja alkukesällä Etelä- ja Keski-Suomessa. Tähän vaikuttaa keväiden aikaistuminen ja muuttuminen vähälumisemmiksi Aalto, J. ym. 2021. High-resolution analysis of observed growing season variability over northern Europe. Climate Dynamics 58. Korkeamman lämpötilan takia haihdunta voimistuu Veijalainen, N., ym. 2012. Suomen vesivarat ja ilmastonmuutos – vaikutukset ja muutoksiin sopeutuminen. WaterAdapt -projektin loppuraportti. Suomen ympäristö 16/2012. Suomen ympäristökeskus (SYKE), 138 s.. Kesällä rankkasateet voimistuvat, mutta kuivuutta aiheuttavat poutajaksot pidentyvät Lehtonen, I., Venäläinen, A., &amp; Gregow, H. 2020. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa metsänhoidon näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2020:5.. Kuivuusjaksoja saattaa tulevina vuosikymmeninä esiintyä kesäaikaan myös Pohjois-Suomessa. Puut eivät välttämättä ehdi sopeutua yleistyviin sään ääri-ilmiöihin. Eteläisen Suomen kuusikot kärsivät ensimmäisenä veden saannin heikkenemisestä kasvun aikana, mutta kuivuus voi rajoittaa myös männyn kasvua paikoitellen Etelä-Suomessa Henttonen, H. M., Mäkinen, H., Heiskanen, J., Peltoniemi, M., Lauren, A., Hordo, M., 2015. Response of radial increment variation of Scots pine to temperature, precipitation and soil water content along a latitudinal gradient across Finland and Estonia. Agricultural and Forest Meteorology 198-199, 294-308. . Kuusen kasvun oletetaan tulevaisuudessa taantuvan kuivuuden vuoksi Etelä- ja Keski-Suomessa vettä hyvin läpäisevillä kasvupaikoilla Kellomäki, S., Strandman, H., Heinonen, T., Asikainen, A.,Venäläinen, A., Peltola, H., 2018. Temporal and spatial change in diameter growth of boreal Scots pine, Norway spruce and birch under recent-generation (CMIP5) global climate model projections for the 21st century. Forests 9(3), 118. . Koivu varistaa osan lehdistään kuivuusjaksojen aikana, jolloin lehtien kautta tapahtuva haihdunta vähenee Remes, M. 2021. Miten poikkeukselliset sääolosuhteet vaikuttavat metsien kasvuun? Metsään. Metsäkeskuksen asiakaslehti. . Kuivuuden suuntaa-antava riski tulevaisuudessa. Kuusikkorinteet ovat alttiita kuivuudelle. Ensimmäisenä veden saannin heikkenemisestä kärsivät kuusikot Etelä- ja Keski-Suomessa. Pidemmällä tulevaisuudessa myös Pohjois-Suomen ennustetaan kärsivän kuivuudesta jossain määrin. Kuva: ©Mikko Lumperoinen.

Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle.
Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä.
Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Metsätuho on terminä vakiintunut metsänhoitoon, lisäksi käytetään puustotuho termiä.

Metsiin kohdistuu erilaisia tuhoriskejä, jotka toteutuessaan haittaavat puuston terveyttä, kasvukykyä sekä taloudellista jalostusarvoa. Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat keskeinen osa metsänkasvatusta.
Tuhoja aiheuttavat ilmastolliset tekijät kuten tuuli, lumi, halla ja kuivuus. Elollisia tuhonaiheuttajia ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset, sienet sekä kasvitaudit. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa metsiensä elinvoimaisuuteen ja puuston tuhonkestävyyteen. Tutustu myös [metsätuhoriskien hallintaan](/fi/riskienhallinta-ja-varautuminen-metsataloudessa) Metsätilan hoito-osiossa.

# Kuivuustuhojen torjunta

## Kuivuuden vaikutukset

Kuivuus aiheuttaa puille kasvutappioita, versojen tai latvaosien kuivumista tai ääritapauksessa koko puun kuolemisen etenkin kallioisilla kasvupaikoilla. Vakavalla kuivuudella voi olla laaja-alaiset vaikutukset, jotka voivat kestää hyvinkin pitkään.
Kuivuudelle altistumisen seurauksena puiden kestävyys muille tuhonaiheuttajille heikkenee. Kuusenjuurikäävän riski kasvaa ja kirjanpainaja iskeytyy huomattavasti todennäköisemmin kuusiin, jotka kuivuudesta kärsiessään eivät kykene tuottamaan riittävää pihkapuolustusta. Kuivuus on jo vaikuttanut Etelä-Ruotsissa ja Keski-Euroopassa kirjanpainajatuhojen massiiviseen lisääntymiseen .
Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvä kuivuus voi vaikuttaa myös metsien uudistumiseen, jos maaperän sulaminen ja jäätyminen tapahtuu toistuvasti. Tämä aiheuttaa taimille juuristovaurioita . Kuivuus rasittaa eniten puiden taimia, sillä ne pystyvät ottamaan vettä vain maan pintakerroksesta.

Lehtiä tai neulasia syövien hyönteisten joukkoesiintymät alkavat ja laajenevat kuivuuden seurauksena, mikä aiheuttaa puille kasvutappioita ja kuolleisuutta. Voimistuvat kuivuusriskit lisäävät myös metsäpaloriskejä .

# Kuivuustuhojen torjunta

## Kuivumiselle alttiita maastonkohtia

Kuivuudelle alttiita kohteita ovat mm. mäenrinteet, kumpareet ja kalliomaat, joissa maakerros on ohut. Lisäksi riskikohteita ovat vettä hyvin läpäisevät karkeajakoiset maapohjat, joilla pohjavesi on huonosti puiden juurten saavutettavissa kasvukauden kuivimpaan aikaan. Myös savimaat voivat kärsiä kuivuudesta.

# Kuivuustuhojen torjunta

## Kuivuuden esiintyminen ja ennustetut muutokset ilmastonmuutoksessa

Kuivuuskausien ennustetaan yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä etenkin keväällä ja alkukesällä Etelä- ja Keski-Suomessa. Tähän vaikuttaa keväiden aikaistuminen ja muuttuminen vähälumisemmiksi . Korkeamman lämpötilan takia haihdunta voimistuu . Kesällä rankkasateet voimistuvat, mutta kuivuutta aiheuttavat poutajaksot pidentyvät . Kuivuusjaksoja saattaa tulevina vuosikymmeninä esiintyä kesäaikaan myös Pohjois-Suomessa. Puut eivät välttämättä ehdi sopeutua yleistyviin sään ääri-ilmiöihin.
Eteläisen Suomen kuusikot kärsivät ensimmäisenä veden saannin heikkenemisestä kasvun aikana, mutta kuivuus voi rajoittaa myös männyn kasvua paikoitellen Etelä-Suomessa . Kuusen kasvun oletetaan tulevaisuudessa taantuvan kuivuuden vuoksi Etelä- ja Keski-Suomessa vettä hyvin läpäisevillä kasvupaikoilla . Koivu varistaa osan lehdistään kuivuusjaksojen aikana, jolloin lehtien kautta tapahtuva haihdunta vähenee .

**Kuivuustuhojen ennaltaehkäisy:**• Metsänkasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota puuston tuleviin kasvuolosuhteisiin metsän pitkän kiertoajan takia. Vallitsevien ennusteiden mukaan tällä hetkellä istutetut kuuset tulevat kohtaamaan aiempaa voimakkaampia ja toistuvampia kuivuusjaksoja ennen uudistuskypsyyttä. • Metsänuudistamisessa suositaan kullakin kasvupaikalla parhaiten menestyviä puulajeja ottaen huomioon ilmaston ennakoidun lämpenemisen aiheuttamat muutokset kasvupaikan kosteudessa.• Etelä-Suomessa viljellään kuusta harkiten vain sille sopiville kasvupaikoille.• Kuivuudesta kärsiville kohteille, kuten kumpareille, mäkimaille ja karkeajakoisille maapohjille, suositellaan uudistushakkuun jälkeen kuivuutta paremmin kestävien puulajien ja sekapuuston suosimista.• Lisätään sekapuustoisuutta ja lehtipuusekoitusta, suosimalla kuusenuudistamisessa kuusi-lehtipuu tai kuusi**-**mäntyseosta. Sekapuusto kestää paremmin kuivuutta ja bioottisia tuhoja. • Metsänuudistamisen yhteydessä puulajivalinnoilla, siementen alkuperällä ja jalostuksella on suuri merkitys muutoksiin sopeutuvan taimikon aikaansaamiselle .• Voimakasta kasvatusharvennusta tulee välttää kuivuuden aikana.

Ennusteiden mukaan kuivuusjaksot tulevat voimistumaan ja yleistymään . Riskienhallinnan perusedellytyksenä on kasvupaikalle sopiva, terve ja hyväkuntoinen puusto.

Kesäaikaisten kuivuuskausien oletetaan yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä. Tämä altistaa kuivumiselle erityisesti kuusikot, jotka kasvavat vettä hyvin läpäisevillä maapohjilla. Kasvupaikalle sopivan puulajin valinta vähentää puiden kuivumisriskiä.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Kuivuustuhojen torjunta

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

Säästöpuut ovat hakkuissa talousmetsään pysyvästi jätettäviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuiden jättäminen talousmetsiin lisää vanhojen ja kookkaiden elävien puiden ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puulajien määrää. Säästöpuista tulee ajan saatossa lahopuuta, jota ei korjata pois metsästä.

# Säästöpuiden jättäminen

**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.
- Monipuolistavat metsikön rakennetta
- Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta
- Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta
- Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä
- Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana
- Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille
- Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja
- Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle
- Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättäminen on osa metsänkäsittelyä

Säästöpuista koostuvan puuryhmän tai ryhmien jättäminen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden yksittäisten puiden säästäminen ovat luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka ovat suositeltavia riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut voivat myös pehmentää käsittelyn vaikutusta maisemaan.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämisen hyödyt monimuotoisuudelle

Säästöpuut tuottavat monia erilaisia hyötyjä. Säästöpuista muodostuvat vanhat elävät puut, kolopuut ja lahopuut tarjoavat elinympäristön monille eläimille, kasveille ja sienille. Pysyvästi jätettävät säästöpuut muodostavat kuollessaan järeää runkolahopuuta ja säästöpuuryhmistä muodostuu ajan myötä lahopuukeskittymiä. Tästä syystä niiden jättäminen on tehokas luonnonhoidon keino ylläpitää monimuotoisuutta talousmetsissä.
**Säästöpuiden erilaisia hyötyjä**,,• Monipuolistavat metsikön rakennetta• Muodostavat kaatuessaan tai kuollessaan lahopuuta• Lieventävät uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muutosta• Kasvavat vanhoiksi ja järeiksi puiksi, mikäli ne säilyvät hengissä• Toimivat osalle metsässä esiintyville lajeille ”pelastusrenkaina” metsän uudistamisvaiheen aikana• Vanhat, kuolevat ja kuolleet puut aukolla ja taimikossa tarjoavat elinympäristöjä sukkession alkuvaiheen lajeille• Kukkivat puut (esim. raita ja pihlaja) tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä kolopuut pesäkoloja• Toimivat siemenpuina luontaiselle taimiainekselle• Mykorritsasienet säilyvät hakkuualalla

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden valinta

Järeät ja erityisesti vanhat puut ovat arvokkaita monille vaateliaille lajeille,, jotka ovat uhanalaistuneet vanhojen metsien ja vanhojen puiden vähenemisen myötä. Esimerkiksi metsätiaiset löytävät vanhojen puiden kaarnankoloista hyönteisiä talviravinnoksi. Vanhoja puita ei ehdi kehittyä talousmetsiin tavanomaisen 60-80 vuoden kiertoajan puitteissa, minkä vuoksi selvästi yli-ikäisiä puita on tärkeää jättää säästöpuiksi. Nuorempien säästöpuiden jättäminen turvaa vanhojen puiden jatkuvuutta. Järeistä säästöpuista muodostuu vähitellen kuollessaan järeää lahopuuta, joka hyödyttää satoja siitä riippuvaisia kääpä- ja hyönteislajeja.
Huomattava osa säästöpuista kaatuu tai kuolee pystyyn melko pian uudistushakkuun jälkeen, sillä ne altistuvat tuulelle ja muille häiriöille. Suosimalla säästöpuina lehtipuita, pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä sekä jättämällä säästöpuut ryhmiin voidaan parantaa säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia. Ottamalla huomioon maaston muodot ja vallitseva tuulensuunta voidaan säästöpuut sijoittaa tuulensuojaiseen sijaintiin. Myös kaatuneilla ja kuolleilla säästöpuilla on merkitystä monimuotoisuuden kannalta, minkä vuoksi ne jätetään metsään lahoamaan.
Taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut sekä vanhat järeät puut ovat lajiston kannalta erinomaisia säästöpuita, ja niitä kannattaa jättää kaikissa metsänhoidon vaiheissa pysyvästi. Erityisen tärkeitä monimuotoisuuden avainpuulajeja ovat haapa, raita, terva- ja harmaalepät sekä jalot lehtipuut, joiden varassa elää monipuolinen eliöstö. Myös talousmetsissä harvinaiset puut, kuten esimerkiksi koloja, koroja, halkeamia, paksun uurtuneen kaarnan, kuolleita rungon osia tai paksuja kuolleita oksia omaavat puut tai palon vaurioittamat puut ovat luonnon kannalta tärkeitä. Säästöpuiksi voidaan valita myös yksittäisen lajin kannalta merkittäviä puita, kuten liito-oravan kannalta merkittävä haavikko, petolinnun pesäpuu tai helmipöllölle soveltuva kolopuu.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden sopiva määrä

Metsälainsäädäntö ei edellytä jättämään hakkuissa säästöpuita. Metsäsertifioinnissa mukana olevat metsänomistajat ovat sitoutuneet sertifiointikriteerien asettamiin vähimmäisvaatimuksiin säästöpuiden määrässä.
Sopivan säästöpuumäärän valintaan vaikuttavat sekä jätettävien säästöpuiden taloudellinen arvo että niiden määrän merkitys monimuotoisuudelle. Taloudellisia tavoitteita painottava metsänomistaja voi jättää säästöpuita vähemmän, kun taas luontoa painottava metsänomistaja voi jättää säästöpuita runsaammin. Samoin säästöpuita voi jättää enemmän luontoarvoiltaan merkittäviin kohtiin, kun taas tavanomaisessa talousmetsässä vähempi määrä voi riittää.
Mitä suurempi on säästöpuiden määrä ja tilavuus, sitä enemmän ne turvaavat sekä eläviin että kuolleisiin puihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta. Tavanomaiset säästöpuiden määrät, 1-5 % puuston tilavuudesta ennen hakkuuta, ovat liian alhaisia niille asetettujen monimuotoisuustavoitteiden saavuttamisen kannalta,,. Pienissä säästöpuuryhmissä myös puiden kuolleisuus on korkeampaa kuin suurissa.

Vaikka säästöpuilla on selviä hyötyjä monimuotoisuuden turvaamisen kannalta, tarkan jätettävän säästöpuumäärän suosittelun pohjaksi ei ole riittävästi tutkimusta.
Yhtenä tutkimussuosituksena säästöpuuston määräksi on esitetty 5-10 % puuston tilavuudesta. Esimerkiksi keskimääräisessä Etelä-Suomen uudistuskypsässä metsikössä tämä tarkoittaisi 12,5-30 m³/ha tai 20-50 puuta/ha. Mikäli säästöpuiden jättäminen olisi ainoa tapa tuottaa kuollutta puuta, esimerkiksi 10 m³/ha lahopuujatkumo vaatisi 30 m³/ha eläviä säästöpuita joka päätehakkuussa. Samalla tavalla 20 m³/ha lahopuujatkumo vaatisi 60 m³/ha eläviä säästöpuita. Kuollutta puuta syntyy toki myös esimerkiksi tekemällä tekopökkelöitä, tuulenkaatojen myötä sekä luontaisen kuolleisuuden kautta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden keskittäminen ryhmiin

Säästöpuut kannattaa jättää keskitetysti ryhmiin kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu. Ryhmiin keskitetyt säästöpuut helpottavat puunkorjuuta ja maanmuokkausta sekä sietävät paremmin tuulta ja säilyvät todennäköisemmin elossa pidempään,,. Ryhmänä puut muodostavat selkeän alueen, jota on helppo välttää tulevissa metsänkäsittelyissä ja jossa kaatuneet puut voivat lahota häiriöttä, mykorritsat säilyvät paremmin sekä aluskasvillisuus pysyy käsittelemättömänä riistaa hyödyntäen. Jättämällä säästöpuuryhmän reunoille myös pienempää puustoa voidaan lisätä varjostusta ja vähentää tuulenkaatoriskiä.
Säästöpuuryhmien elävät ja kuolleet puut voivat auttaa lajeja selviämään avoimen uudistamisvaiheen yli, joskin niiden pitkäaikaista lajistohyötyä voi heikentää tavanomaisten säästöpuuryhmien pienuus,. Tavanomaiset 10–20 säästöpuun ryhmät uudistusalalla eivät säilytä sulkeutuneen metsän pienilmasto-oloja,. Säästöpuuryhmää ympäröivän uudistetun metsän puuston varttuessa pienilmasto ja varjostus muuttuvat säästöpuuryhmien sisällä jälleen edullisiksi sulkeutuneen metsän oloja vaativille lajeille.
Säästöpuuryhmissä olevien puiden määrän moninkertaistaminen, esimerkiksi kaksin- tai kolmenkertaiseksi, hyödyttää yleisesti sulkeutuneen metsän lajistoa,,,,,,. Yli puolen hehtaarin säästöpuuryhmä tai säästöpuumetsikkö voi säilyttää ydinosan lajistoa lähes muuttumattomana ainakin lyhyellä aikavälillä, mikä on havaittu esimerkiksi sammalilla ja jäkälillä,, sekä maakiitäjäisillä ja hämähäkeillä,. Keskittämällä useamman uudistushehtaarin säästöpuut isommiksi säästöpuuryhmiksi voidaan siten saavuttaa merkittäviä lajistohyötyjä.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden sijoittaminen käsittelyalueelle

Monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta ei ole tarkoituksenmukaista jättää säästöpuita tasaisesti ja samankaltaisella tavalla kaikilla käsittelyalueilla, vaan säästöpuuston määrä ja laatu voivat vaihdella maisematasolla. Tällöin niiden jättämisen tavoitteellisuutta ja ekologista vaikuttavuutta voidaan parantaa. Säästöpuiden keskittäminen on suositeltavaa sekä monimuotoisuuden että taloudellisuuden näkökulmasta. Samanaikaisesti hakattavien alueiden säästöpuusto on monesti perusteltua keskittää sellaisille alueille, joissa monimuotoisuusarvot ovat ympäröivää metsää korkeampia.
Säästöpuiden ekologinen vaikuttavuus on suurin, jos niitä keskitetään olemassa olevien luonnonsuojelualueiden, arvokkaiden luontokohteiden, vesistöjen ja pienvesien, tavallista runsaammin lahopuuta sisältävien alueiden, uhanalaisen tai harvinaisen lajin esiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen. Myös puunkorjuun ja uudistamisen kannalta haastavat paikat, kuten jyrkät rinteet, kallionlaet ja kivikot ovat hyviä paikkoja säästöpuiden keskittämiseen. Keskittämisen lisäksi yksittäisten haapojen, terva- ja harmaaleppien, jalojen lehtipuiden ja raitojen sekä aiemman puusukupolven vanhojen ja kookkaiden puuyksilöiden jättäminen on perusteltua monimuotoisuuden kannalta.
Säästöpuiden sijoittamisessa voi asettaa kohdekohtaiset tavoitteet sille, mitä säästöpuiden jättämisellä tavoitellaan kyseisellä kohteella. Varttuneiden metsän lajeja hyödyttääkseen säästöpuuryhmien tulee olla suuria ja sijaita mielellään hakkuualan varjoisalla pohjoiseen avautuvalla reunalla. Puuston rakenteen monipuolistamiseksi vanhoilla ja järeillä puilla säästöpuiksi jätetään sellaisia puita, joilla on parhaat edellytykset säilyä pitkään hengissä. Paisteisten lahopuuympäristöjen tuottamiseksi säästöpuut kannattaa jättää pieniin ryhmiin ja mahdollisuuksien mukaan kulottaa hakkuualue. Vesiensuojelullisia hyötyjä tavoitellessa säästöpuut keskitetään eroosioherkkiin ja vettä virtaaviin maastonkohtiin. Tiettyjä lajeja hyödyttääkseen säästöpuiden valinnassa ja sijoittelussa tulee ottaa huomioon kyseisten lajien elinympäristövaatimukset ja käyttäytyminen. Maisemaa parantavaa vaikutusta voidaan toteuttaa jättämällä säästöpuita hajalleen tai jättämällä säästöpuuryhmiä maiseman kannalta tärkeisiin kohtiin.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Säästöpuiden pysyvyys**

Säästöpuiden jättämisessä on tärkeää ottaa huomioon seuraavat näkökulmat mahdollisten haittojen ehkäisemiseksi.
Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi, eikä niitä korjata pois myöhemmissäkään metsän käsittelyn vaiheissa. Säästöpuita ei korjata myöskään pois, vaikka ne kaatuisivat. Eläessään säästöpuut ikääntyvät ja järeytyvät tarjoten elinpaikkoja monenlaisille lajeille sekä aikanaan kuollessaan niistä muodostuu järeää lahopuuta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Maisema**

Säästöpuiden avulla voidaan jossain määrin pehmentää uudistushakkuun aiheuttamaa maiseman muuttumista. Hajalleen jätettyinä sama määrä säästöpuita tuottaa suuremman maisemaa parantavan vaikutuksen kuin ryhmiin jätettyinä. Maisemaa voidaan parantaa myös säästöpuuryhmien avulla jättämällä suuria säästöpuuryhmiä muihin maiseman kannalta tärkeisiin kohtiin. Maiseman kannalta myös tekopökkelöt kannattaa sijoittaa säästöpuuryhmän yhteyteen tai metsänreunaa vasten sekä jättää säästöpuuryhmien aluskasvillisuus raivaamatta. Taajamametsien hoidossa säästöpuiden maisemavaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Hyönteis- ja sienituhot**

Säästö- ja lahopuiden jättämisessä tulee huomioida myös mahdollinen hyönteis- ja sienituhoriski. Tämä koskee kuusen ja männyn osalta erityisesti juurikääpää, tervasrosoa sekä kirjanpainaja-kaarnakuoriaista. Haapa voi aiheuttaa männyntaimikoissa versoruostesienen riskin. Juurikääpä aiheuttaa kuusella tyvilahoa ja männyllä tyvitervastautia.
Juurikääpä tarttuu yleensä sulan maan aikana tehtyjen hakkuiden yhteydessä kannolle laskeutuneista itiöistä. Kannon juurista rihmasto leviää pystyssä olevien puiden juuristoon ja edelleen ylös runkoon. Samalla juurikääpä leviää tartunnan saaneen puun juuristosta ympäröiviin saman tai seuraavan puusukupolven puihin muodostaen tautipesäkkeen. Juurikäävän lahottamien kuusikoiden päätehakkuussa eläviksi säästöpuiksi sopivat parhaiten lehtipuut tai mänty.
Tervasrososta esiintyy kaksi eri muotoa, joista toinen leviää väli-isäntäkasvien välityksellä ja toinen suoraan männystä mäntyyn. Tervasroson leviämisen ehkäisemiseksi riittää, kun tervasrosoiset männyt poistetaan kasvatushakkuissa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Sähkö- ja puhelinlinjat sekä liikenneväylät**

Haavan vesakko voi olla männyn uudistusalalla haitallinen. Haapa toimii väli-isäntänä männynversoruosteelle, joka on männyn taimien sienitauti. Tärkeintä on estää haapavesakon synty männyntaimikkoon. Vesakkoa syntyy vähemmän, mikäli haavat jätetään uudistushakkuussa eläviksi säästöpuiksi. Mikäli vesominen halutaan puuntuotannollisista syistä estää, tulisi haavat käsitellä esimerkiksi kaulaamalla useita vuosia ennen päätehakkuuta.
Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen. Tielle kaatuneet puut haittaavat kulkua ja aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden jättämiseen liittyvät huomiot

**Metsässä liikkujan turvallisuus**

Sähköhäiriöiden yleisin syy on sähköjohdon päälle kaatunut tai siihen nojaava puu tai sen oksa. Mikäli linjan läheisyydessä on monimuotoisuudelle arvokas puuyksilö tai kuollut pystypuu, se katkaistaan tekopökkelöksi tai kaadetaan maahan. Poikkeuksena ovat tuuleen tottuneet järeät puuyksilöt, joiden voidaan olettaa säilyvän vuosikymmenten ajan elinvoimaisina.
Pystyssä olevat kuolleet puut voivat olla turvallisuusriski hakkuutyömaalla. Mikäli tällaisia puita on hakkuualueella kymmenittäin, lisääntyy riski puun kaatumisesta metsäkoneen, työntekijän tai metsässä liikkujan päälle. Riskin ehkäisemiseksi pystylahopuita voi katkaista tekopökkelöiksi siten, että latvus jää pökkelön viereen maahan lahoamaan.

# Säästöpuiden jättäminen

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Säästöpuiden jättäminen

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Säästöpuiden jättäminen

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Säästöpuiden jättäminen

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Säästöpuiden jättäminen

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

- Säästöpuiksi kannattaa valita erityisesti järeitä ja vanhoja puuyksilöitä.
- Säästöpuiksi kannattaa valita myös kookkaita haapoja sekä, jaloja lehtipuita, raitoja, tervaleppiä, tuomia, pihlajia, kolopuita ja muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä.
- Luontaisesti syntyneet kynä- ja vuorijalavat sekä metsäomenapuu ovat puuyksilöinä aina luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Säästöpuustoon on hyvä sisällyttää kaikkia hakkuualueella esiintyviä puulajeja.
- Säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia voidaan parantaa valitsemalla säästöpuiksi lehtipuita ja pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä säästöpuita ei korjata pois myöhemmissä hakkuissa.
- Säästöpuiden valintaan on hyvä kiinnittää huomiota jo taimikonhoidosta ja harvennushakkuista lähtien, jolloin kasvatettavien puuyksilöiden valintoja tehdään kaikkein eniten ja hyviä säästöpuiksi kehityskelpoisia puuyksilöitä voidaan suosia.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden määrä ja järeys

- Mitä suurempi säästöpuiden määrä ja tilavuus on, sitä suurempi on niiden hyöty monimuotoisuudelle.
- Sopiva säästöpuumäärä voi vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, hakkuualueen pinta-alan, alueella sijaitsevan tai siihen rajautuvan luontokohteiden tai kohteella esiintyvien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun määrän tai lehtipuuosuuden mukaan.
- Jätettävien säästöpuiden minimiläpimitta rinnankorkeudella voi vaihdella kohteen puuston mukaan, mutta jätettävien säästöpuiden olisi hyvä olla mahdollisimman järeitä.
- Metsäsertifioinnissa (PEFC ja/tai FSC) mukana olevan metsänomistajan tulee noudattaa sertifiointikriteerien asettamia vähimmäisvaatimuksia säästöpuiden määrälle ja järeydelle.

# Säästöpuiden jättäminen

## Säästöpuiden sijoittaminen

- Säästöpuut on suositeltavaa jättää keskitetysti yhteen tai kahteen ryhmään kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu.
- Säästöpuuryhmiä voi olla useampia, jos hakkuuala on useamman hehtaarin laajuinen, sillä sijaitsee monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontokohteita tai alueella tavoitellaan suurempaa peitteisyyttä maiseman tai riistanhoidon vuoksi.
- Säästöpuuryhmälle sopivia paikkoja ovat myös puunkorjuun ja metsänuudistamisen kannalta hankalat maastonkohdat.
- Säästöpuuryhmät jätetään raivaamatta ja niiden reunoilla säästetään pienempää puustoa suojatiheikköjen säästämiseksi sekä tuulenkaatoriskin vähentämiseksi.
- Yksittäiset haavat, raidat ja jalot lehtipuut, alueella harvinaiset kotimaiset puulajit, tavallisten puulajien erikoismuodot sekä aiemman puusukupolven vanhat ja kookkaat on puut on suositeltavaa säästää myös ryhmien ulkopuolella.
- Useamman samanaikaisesti hakattavan alueen säästöpuut on suositeltavaa keskittää isommiksi säästöpuuryhmiksi monimuotoisuuden kannalta merkittäviin kohtiin, kuten luontokohteen, vesistön suojavyöhykkeen, lahopuukeskittymän, uhanalaisen lajiesiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen.
- Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen.

Elävien säästöpuiden jättäminen kaikissa metsänhoidon vaiheissa on suositeltava luonnonhoidon toimenpide riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut on tarkoitettu pysyviksi ja niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuut on hyvä keskittää säästöpuuryhmiin, minkä lisäksi on tärkeää säästää yksittäisiä monimuotoisuudelle arvokkaita puita.
Jätettävien säästöpuiden määrä, laatu ja sijoittelu voivat vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, säästöpuilla tavoiteltavien hyötyjen sekä alueen monimuotoisuusarvojen mukaan.

**Uudistamistyöt**• Eläviin säästöpuihin jätetään vähintään kahden metrin varoetäisyys maanmuokkauksessa, ettei niiden juuret vaurioidu.• Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

**Taimikonhoito**• Taimikonhoidossa on hyvä säilyttää mahdollisuuksien mukaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja, kuten haapoja, raitoja, pihlajia, leppiä ja jaloja lehtipuita siten, että niistä voisi aikanaan kehittyä arvokkaita säästöpuita.**•** Taimikon harvennuksessa voi jättää aukkopaikkoihin myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.• Aiemmissa hakkuissa jätettyjen säästöpuuryhmien aluskasvillisuus jätetään raivaamatta.

**Kasvatus- ja uudistushakkuut**• Kasvatushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.• Uudistushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Mitä enemmän, monipuolisempaa ja järeämpää säästetty puusto on, sitä suurempi on sen hyöty monimuotoisuudelle.• Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.• Säästöpuiksi voi valita myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.• Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.• Tavanomaista runsaampi säästöpuusto on suositeltavaa jättää, jos metsikössä on haapoja, raitoja, jaloja lehtipuita, lahopuukeskittymä, luontokohde, rantametsää tai se rajautuu luonnonsuojelualueeseen.• Säästöpuuryhmän alusta jätetään käsittelemättä ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.• Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun kannalta vaikeaan kohtaan.• Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

**Jatkuva kasvatus**• Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.• Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.• Säästöpuiksi voi jättää myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.• Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.• Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.• Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun ja uudistamisen kannalta vaikeaan kohtaan.• Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

# Säästöpuiden jättäminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Säästöpuiden jättäminen

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Säästöpuiden jättäminen

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Säästöpuiden jättäminen

Säästöpuut ovat talousmetsään pysyvästi jätettäviä eläviä puita. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Jättämällä säästöpuita talousmetsiin saadaan vanhoja ja kookkaita eläviä puita, monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja sekä ajan myötä lahopuuta. 

Lumituhojen ennaltaehkäisy ja tuhoalueen hoito Tehdään harvennukset ja taimikonhoidot ajallaan, jotta puusto ei pääse riukuuntumaan. Tämä on keinoista tärkein.Riskialueiden männiköt harvennetaan lievästi ja tavanomaista useammin&nbsp;Uotila, A. &amp; Kankaanhuhta, V. 1999. Metsätuhojen tunnistus ja torjunta. Metsälehti kustannus. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna. 215 s..Valitaan puulajit huolella metsänuudistuksessa. Sekapuustoisuus auttaa pienentämään riskiä.Suuren lumituhoriskin alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa voidaan suosia kuusta, jatkuvaa kasvatusta, lehtipuun tuomaa sekapuustoisuutta.Lumituhoihin voidaan varautua tarkastelemalla ennustemalleja korkean riskin kohteista. Riskin ennustamiseen käytetään säätekijöihin, ilmastoennusteisiin, metsikkötekijöihin ja topografiaan liittyviä parametrejä. Lumituhoille alttiiden tekijöiden tarkastelu auttaa metsänhoidollista sopeutumista korkean riskin alueilla. Luonnonvarakeskus ja Ilmatieteen laitos ovat tuottaneet lumituhomalleja, joiden avulla voi tarkastella haluttua kohdealuetta&nbsp;Suvanto, S., ym. 2021. Mapping the probability of forest snow disturbances in Finland. PLoS ONE 16(7): e0254876.&nbsp;. Ilmatieteen laitoksen kehittämät lumituhomallit osoittavat puiden lumikuorman kasvavan Suomen koillis- ja pohjoisosissa&nbsp;Gregow, H., ym. 2011. Combined occurrence of wind, snow loading and soil frost with implications for risks to forestry in Finland under the current and changing climatic conditions, Silva Fennica 45, 35–54.Lehtonen, I., Hoppula, P., Pirinen, P., Gregow, H. 2014. Modelling crown snow loads in Finland: a comparison of two methods. Silva Fennica vol. 48 no. 3 article id 1120. 30 s.Lehtonen, I., Kämäräinen, M., Gregow, H., Venäläinen, A., Peltola, H. 2016. Heavy snow loads in Finnish forests respond regionally asymmetrically to projected climate change. Nat. Hazards Earth Syst. Sci., 16(10): 2259-2271..

# Lumituhojen ehkäisy

## Lumituhojen ennaltaehkäisy ja tuhoalueen hoito

- Tehdään harvennukset ja taimikonhoidot ajallaan, jotta puusto ei pääse riukuuntumaan. Tämä on keinoista tärkein.
- Riskialueiden männiköt harvennetaan lievästi ja tavanomaista useammin .
- Valitaan puulajit huolella metsänuudistuksessa. Sekapuustoisuus auttaa pienentämään riskiä.
- Suuren lumituhoriskin alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa voidaan suosia kuusta, jatkuvaa kasvatusta, lehtipuun tuomaa sekapuustoisuutta.
Lumituhoihin voidaan varautua tarkastelemalla ennustemalleja korkean riskin kohteista. Riskin ennustamiseen käytetään säätekijöihin, ilmastoennusteisiin, metsikkötekijöihin ja topografiaan liittyviä parametrejä. Lumituhoille alttiiden tekijöiden tarkastelu auttaa metsänhoidollista sopeutumista korkean riskin alueilla. Luonnonvarakeskus ja Ilmatieteen laitos ovat tuottaneet lumituhomalleja, joiden avulla voi tarkastella haluttua kohdealuetta . Ilmatieteen laitoksen kehittämät lumituhomallit osoittavat puiden lumikuorman kasvavan Suomen koillis- ja pohjoisosissa .

Lumituhot ovat yleisimpiä nuorissa puustoissa. Tehokkain tapa välttää lumituhoja on metsän harventaminen suositusten mukaisesti. Suurimmassa vaarassa ovat ylitiheinä kasvaneet latvuksiltaan supistuneet männiköt ja koivikot, jotka on harvennettu äskettäin.

Lumituhojen torjunta

Lumituhojen ehkäisy

Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön&nbsp;Laurén, A., Palviainen, M., Launiainen, S. ym. 2021. Drainage and stand growth response in peatland forests. Description, testing, and application of mechanistic peatland simulator SUSI. Forests 12(3), 293.. Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät. Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta. Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot&nbsp;Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko. Havainnekuva ojitetun suometsän vedenpinnasta kasvukauden lopulla. Esimerkissä oja on 70 cm syvä ja kuivavara (vedenpinnan syvyys ojassa) on 50-60 cm, mikä on saran kuivatuksen kannalta yleensä riittävä. Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta. Lisätietoa: Suometsän hoitohanke artikkelista. Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä&nbsp;Sarkkola S., Hökkä, H., Jalkanen, R., Koivusalo, H. &amp;amp; Nieminen, M. 2013. Kunnostusojitustarpeen arviointi tarkentuu – puuston määrä tärkeä ojituskriteeri. Metsätieteen aikakauskirja 2: 159–166.Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.. Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm. Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta. Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen. Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta&nbsp;Saarinen M., Valkonen S., Sarkkola S., &amp;amp; ym. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10372. Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon.Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä.Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi&nbsp;Hökkä H., Laurén A., Stenberg L., &amp;amp; ym. (2021). Defining guidelines for ditch depth in drained Scots pine dominated peatland forests. Silva Fennica vol. 55 no. 3 article id 10494. 20 p.Sarkkola, S., Hökkä, H., Koivusalo, H., Nieminen, M., Ahti, E., Päivänen, J. &amp;amp; Laine, J. 2010. Role of tree stand evapotranspiration in maintaining satisfactory drainage conditions in drained peatlands. Canadian Journal of Forest Research 40: 1485–1496.Leppä, K., Sarkkola, S., Peltoniemi, M. &amp;amp; ym. .2020. Selection cuttings as a tool to control water table level in boreal drained peatland forests. Front Earth Sci 8, article id 576510.. Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön. Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta Lupa- ja valvontavirastolle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta. Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa. Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä. Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita. Lisätietoa:&nbsp;Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa. Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoitus Lupa- ja valvontavirastolle vesilain mukaisesti. Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle eli Lupa- ja valvontavirastolle. Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan. Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä. Ojien kunnostuksen hyötyjä Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa. Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta. Ojien kunnostuksen riskejä Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus. Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Turvemailla puut voivat kärsiä liiallisesta märkyydestä. Ojien kunnostuksella pyritään siihen, että pohjaveden pinta saralla olisi loppukesän aikana 30–40 cm syvyydellä, joka on puuston kasvun kannalta riittävä. Kuva: © Tiina Ronkainen.

Eroosiota eli maanpinnan kulumista tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen liikkeelle lähtö (huuhtoutuminen) ja kulkeutuminen.

Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan laatu ja käsittely, rinteen pituus ja kaltevuus, maan vedenläpäisykyky ja liikkuvan veden määrä. Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta ja humuskerrosta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Kaivukatko (tai perkauskatko) on ojan osa, joka on jätetty ojaa kunnostaessa avaamatta. Kaivukatko hidastaa veden virtausnopeutta ja siten vähentää eroosiota ojassa sekä pidättää ojien kunnostamisessa liikkeelle lähtenyttä kiintoainetta. Se myös vähentää eroosiota kaivukatkon alueella.

Kaksitasouoma koostuu syvemmästä uomasta (alivesiuomasta) sekä sitä molemmin puolin tai toiselta puolelta reunustavasta tulvatasanteesta. Alivesiuoma säilyy vetisenä läpi vuoden. Tulvatilanteessa vesi nousee hallitusti tulvatasanteille. Kaksitasouoma hillitsee tulvia, parantaa veden laatua ja kohentaa luonnon tilaa.

Kaksitasouoman toteuttaminen on luonnonmukaista vesirakentamista, jolla tavoitellaan kuormituksen vähentämisen lisäksi luonto- ja maisema-arvojen säilymistä. Tulvahuippujen aikana vesi nousee tasanteelle, jolloin veden liike hidastuu, mikä mahdollistaa ravinteiden ja kiintoaineen pidättymisen tasanteelle.

Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.

Laskennassa eri kaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv.), eli sellaiseksi määräksi hiilidioksidia, jolla olisi sama ilmastoa lämmittävä vaikutus. Yhteismitallistamisessa käytetään lukuarvona lämmityspotentiaalikertoimia (GWP, The global Global warming potential) usein tavallisesti 100 vuoden ajalle. Hiilidioksidille annettu kerroin (GWP(100)) on 1, metaanille 25 ja typpioksiduulille 298. Metsien kasvihuonekaasujen tarkastelussa huomioidaan yleensä hiilidioksidin (CO2) lisäksi myös metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) CO2-ekvivalentteina.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kokoojaoja on oja, johon sarkaojien tai salaojien tuomat vedet johdetaan. Kokoojaojaan voidaan tehdä vesiensuojelurakenteita, esimerkiksi ojien kunnostamisen yhteydessä.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Lietekuoppa on ojien kunnostamisen yhteydessä toteutettava vesiensuojelurakenne. Se on sarkaojan levennetty ja syvennetty osa, tilavuudeltaan 1–2 m³. Lietekuoppa kerää ojituksen yhteydessä liikkeelle lähtevää kiintoainetta ja vähentää sen kulkeutumista alapuoliseen vesistöön. Lietekuoppien tehosta on vain vähän tutkimusnäyttöä ja niitä tulisikin käyttää vain rajoitetusti.

Liettymistä tapahtuu esimerkiksi metsätalousojan eroosion seurauksena, kun ojien pohjalta ja luiskista irronnutta ja virtaavan veden mukana kulkeutunutta ainesta kasautuu ojan tai vesistön pohjalle veden virtausnopeuden hidastuessa.

Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä sulfaattimaiden lisäksi myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. Mustaliuskeen rapautuessa voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Rapautumisesta syntyviä haitallisia aineita voi olla myös esiintymän läheisessä maaperässä, jolloin maaperä käyttäytyy kuten happamat sulfaattimaat. Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Metsätaloudessa ojitusilmoitus on Lupa- ja valvontavirastolle tehtävä ennakkoilmoitus ojitushankkeesta. Ilmoitus on pakollinen muusta kuin vähäisestä ojituksesta.

Ojitusilmoituksen tarkoituksena on varmistaa, että viranomaisilla on mahdollisuus ennakolta arvioida, edellyttääkö suunniteltu ojitushanke vesilupaa tai ojitustoimitusta – vai voidaanko se toteuttaa ilman niitä, ja millaisin ehdoin ja rajoituksin. Ilmoitusvelvollisuus perustuu vesilakiin. Lain tavoitteena on muun muassa ehkäistä ja vähentää toiminnasta syntyviä haittoja ja parantaa vesiympäristön tilaa.
Ilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta on tehtävä Lupa- ja valvontavirastolle vähintään 60 vuorokautta ennen työhön ryhtymistä. Ojittamiseen sisältyy sekä uudis- että kunnostusojitus. Ojituksen merkittävyys arvioidaan sen ympäristövaikutusten, ei pelkästään alueen koon perusteella.
Ilmoitusvelvollisuus koskee aina ojien kunnostusta, jos työ tehdään happamilla sulfaattimailla tai toimittaessa pohjavesialueella.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.

Pohjavesi tarkoittaa kaikkea maanpinnan alla olevaa vettä, joka täyttää avoimet tilat maa- ja kallioperässä. Pohjavettä syntyy, kun sade- tai pintavesi imeytyy maakerrosten läpi tai virtaa kallioperän rakoihin.

Pohjavesialue on ympäristönsuojelulaissa määritelty geologisin perustein rajattavissa olevaksi maaperän muodostumaksi tai kallioperän vyöhykkeeksi, joka mahdollistaa merkittävän pohjaveden virtauksen tai vedenoton.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöön tulevien ravinteiden, pääasiassa typen ja fosforin määrää. Metsätaloudessa vesistöihin voi tulla ravinnekuormitusta esimerkiksi päätehakkuista, lannoituksesta sekä ojitetuilta alueilta. Liika ravinnekuormitus aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaiden ravinteisuuden hoitoon, jossa sillä saadaan pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Tuhkapohjaisten kierrätyslannoitteiden valmistuksessa käytetään bioenergian tuotannossa syntyviä tuhkia. Tuhkan lannoitekäyttökelpoisuutta valvotaan lannoiteasetuksen edellyttämillä analyyseillä.

Virtaama tarkoittaa vesimäärää, joka kulkee esimerkiksi uoman poikkileikkauksen tai jonkin vesistöalueen läpi tietyssä ajassa.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

Vesiensuojelulla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla minimoidaan metsänkasvatuksen toimenpiteistä aiheutuvaa kuormitusta ja luonnontilan muutoksia pinta- ja pohjavesiin.
Vesiensuojelun tavoitteena on, että vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologinen tila sekä käyttömahdollisuudet säilyvät hyvinä. Vesistöistä huolehtiminen tuo hyvinvointia ihmisille ja muulle eliöstölle ja edistää kokonaiskestävyyttä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksella tavoitellaan puuston kasvua

Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Lisääntynyt hapen saatavuus turpeessa vilkastuttaa orgaanisen aineen hajoamista, ja ravinteiden vapautumista puiden käyttöön . Ojien kunnostuksen haittapuolena maaperän hiilidioksidipäästöt ilmakehään kasvavat ja vesistöön kohdistuva ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus lisääntyvät.
Ennen ojien kunnostusta selvitetään, johtuuko puuston heikko kasvu ensisijaisesti märkyydestä vai ravinnepuutoksesta. Ravinnepuutoskohteilla tuhkalannoitus on ensisijainen toimenpide. Myös märillä kohteilla ravinnepuutokset on hoidettava lannoituksin, jotta puusto voi hyötyä ojien kunnostamisesta.
Tärkeää on välttää suosituksia syvempien ojien kaivamista. Kunnostuksessa tavoiteltava ojasyvyys riippuu pohjaveden pinnan syvyyteen vaikuttavista tekijöistä ojitusalueella. Näitä ovat mm. puuston määrä, sarkaleveys, turvekerroksen paksuus, turpeen vedenjohtokyky ja alueen pinnanmuodot .

Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

Ojitustarve ja -kelpoisuus määritetään kohdekohtaisesti suunnitteluvaiheessa. Kohteita, joissa ojien kunnostuksen ei odoteta tuottavan riittävää hyötyä, ei pidä kunnostaa. Sekä taloudellisen kannattavuuden että tehokkaan vesiensuojelun kannalta on hyvä tarkastella yksittäisten kuvioiden lisäksi koko suoaluetta.
Lisätietoa: [Suometsän hoitohanke ](/fi/toimenpiteet/suometsan-hoitohanke)artikkelista.
Ojien kunnostus voi tulla kysymykseen, kun ojien kunto ei enää riitä ylläpitämään sopivaa pohjaveden pinnan tasoa tai kun märkyys kasvaa puuston hakkuun ja siitä aiheutuvan vähentyneen haihdutuksen seurauksena. Tavoiteltavaa on, että pohjaveden pinta on saralla 30–40 senttimetrin syvyydessä loppukesällä . Suositeltu ojasyvyys on tällöin yleensä 50-90 cm.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

**Puustoisuus vähentää ojien kunnostuksen tarvetta**

Usein ei ole perusteltua kunnostaa alueen kaikkia vanhoja ojia. Liian korkea pohjaveden pinta voi toisinaan johtua vain yksittäisten ojien tai ojan osien huonosta kunnosta.
Ojien kunnostukselle sopiva ajankohta riippuu käytännössä puuston määrästä ja laadusta, suunnitelluista hakkuista ja ojien kuivatustehosta. Kunnostusten väli voi pidentyä, jos puuston haihdunta ylläpitää kasvun kannalta riittävän kuivatuksen.

Runsaspuustoisilla kohteilla voi ojien kunnostus olla turhaa. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä hyödyntämällä voi myös vähentää ojien kunnostuksen tarvetta .
- Kasvava puusto edistää kuivatusta haihduttamalla kasvukauden aikana vettä maasta ja pidättämällä sateita latvustoon.
- Jos tehdään avohakkuu, puuston haihdutus lakkaa ja ojien kunnostus voi olla tarpeen, jotta taimikko ei kärsisi märkyydestä.
Alla olevassa taulukossa on kuvattu puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi .

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen tarve ja ajankohta

### Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm).

##  [Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla](/fi/node/1264)

Table
|   | Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi |
| --- | --- | --- |
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät, ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
1 Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.

# Ojien kunnostus

## Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa

Vesiensuojelun toteutus riippuu käsiteltävän alueen ja sen ympäristön ominaisuuksista. Vesiensuojelun kannalta tärkeintä on välttää metsän kasvun kannalta turhaa ojien kunnostamista. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja pienentää kiintoaines- ja ravinnekuormitusta vesistöön.
Ojien kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelun ja vesien johtamisen suunnittelulla. Suunnittelussa on huomioitava vesilain mukainen ojitusilmoitus vähäistä suuremmasta ojituksesta Lupa- ja valvontavirastolle. Ojituksen vähäisyys ei riipu ojitusalueen koosta, vaan toimenpiteen vaikutuksista. Ojitusilmoituksella varmistetaan, että ojituksessa noudatetaan ympäristölainsäädäntöä. Vesiensuojelusuunnitelma vastaa useassa tapauksessa ojitusilmoitusta.
Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusalueen vesien purkukohtien, sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden mahdollinen sijainti. Suunnittelijan tulee myös tunnistaa eroosiolle alttiit kohdat, missä auttaa tieto valuma-alueen koosta, alueen maalajeista, ojien kaltevuussuhteista ja maan pinnamuodoista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisessä ojassa.

# Ojien kunnostus

## Vesien laadun turvaaminen ojien kunnostuksessa

**Happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet ojien kunnostuksessa**

Pohjavesialueilla ja niiden läheisyydessä on huolehdittava, ettei ojituksella aiheuteta haitallista pohjaveden purkautumista tai pohjaveden laadun heikentymistä.
Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat sulfaattimaat eli alunamaat. Sisämaassa esiintyy lisäksi mustaliuskealueita, jotka voivat rapautuessaan vapauttaa rikkiä ja muita haitallisia aineita.

Lisätietoa: [Happamien sulfaattimaiden ja mustaliuskealueiden huomioiminen ojien kunnostuksessa ja maanmuokkauksessa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-1117)

# Ojien kunnostus

## Vastuut ja valvonta ojien kunnostuksessa

Ojien kunnostuksen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös varmistaa metsäkeskukselta- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain, ympäristösuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoitus Lupa- ja valvontavirastolle vesilain mukaisesti.
Kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään, jonka on oltava tarvittaessa yhteydessä myös valvontaviranomaiseen. Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. Merkittävistä muutoksista tulee ilmoittaa myös vesilain valvojalle eli Lupa- ja valvontavirastolle.
Ojien kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu-, ympäristösuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle ja niiden huomioon ottaminen toteutuksessa myös varmistetaan.

Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa syntyvistä ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla eli maanomistajalla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen hyötyjä

Ojien kunnostuksen keskeisin tavoiteltava hyöty on ylläpitää ja parantaa suometsän puuston kasvua. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Kunnostuksella voidaan myös parantaa kohteen korjuukelpoisuutta eli maaston kantavuutta puunkorjuussa.
Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puustoisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojituksen kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva. Erityisesti, jos kohteen mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, jäävät ojien kunnostuksen hyödyt saamatta.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen riskejä

Ojien kunnostuksen keskeiset riskit liittyvät pääosin alapuolisen vesistön tilan heikkenemiseen. Haittavaikutuksia voidaan ensisijaisesti hillitä kunnostamalla vain kuivatuksen ylläpidon kannalta merkittävät ojat sekä välttämällä tarpeettoman syviä ojia. Olennaista on myös huolellinen vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus.
Lisäksi ojien kunnostuksen seurauksena voivat turpeen hajoamisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt merkittävästi lisääntyä, erityisesti ravinteikkailla ja paksuturpeisilla kohteilla. Haitallisia ilmastovaikutuksia voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä.

# Ojien kunnostus

## Kannattavuuteen vaikuttavat tekijät

Kunnostuksen taloudellinen kannattavuus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, puulajista ja puuston määrästä, turpeen ominaisuuksista, vanhojen ojien kunnosta ja syvyydestä sekä maantieteellisestä sijainnista. Yksittäisen kohteen ojien kunnostuskelpoisuuteen vaikuttaa myös kunnostettavan alueen kokonaiskuva.
Puuston kasvua voi rajoittaa myös turpeen ravinnevarojen epätasapaino, mikä näkyy puuston ravinnehäiriönä, kuten kaliumin ja fosforin puutoksena. Jos mahdollista ravinne-epätasapainoa ei korjata lannoittamalla, ojien kunnostuksen hyödyt jäävät saamatta. Mahdollinen lannoitus pitää ottaa huomioon kannattavuustarkastelussa.
Ojien kunnostuksella on eri tutkimuksissa saavutettu 15–20 vuoden aikana keskimääräinen 0,5–1,5 m³/ha/v kasvunlisäys verrattuna saman ikäiseen, ravinnetasoltaan samanlaiseen suopuustoon, jonka ojitusta ei ole kunnostettu .Tulokset vaihtelevat lähtöpuustosta sekä kasvupaikan lämpösummasta ja viljavuudesta riippuen.

Ojien kunnostus on investointi, jolla pyritään parantamaan puuston kasvua ja lisäämään tulevaisuuden hakkuutuloja. Taloudellinen hyöty syntyy lisääntyneen kasvun lisäksi puuston nopeammasta järeytymisestä tukkipuukokoiseksi. Keskeinen kysymys on, onko ojituksella saavutettava puunmyyntitulojen nykyarvon lisäys suurempi kuin ojituksesta aiheutuvat kustannukset. Ojien kunnostus ei ole kannattavaa kaikilla ojitusalueilla.

# Ojien kunnostus

## Vaikutukset hiilitaseeseen

Turpeen hajoaminen ja siitä johtuva ilmastoa lämmittävien hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöt ovat sitä suuremmat, mitä tehokkaammin suo on kuivattu . Tämän takia kuivatusta on syytä tehostaa vain silloin, kun se parantaa merkittävästi puuston kasvua. Tällöin puuston vahvistuva hiilinielu voi lähivuosikymmenten aikana korvata turpeen lisääntyvän hajotuksen aiheuttamia päästöjä.
Toistuvat ojien kunnostukset ylläpitävät turpeen vähittäistä hajoamista ja siitä seuraavia kasvihuonekaasupäästöjä etenkin rehevillä ruoho- ja mustikkaturvekankaan kasvupaikoilla. Pitkällä aikavälillä turpeen hajoamisesta voi aiheutua huomattavasti enemmän päästöjä, kuin puuston ja puutuotteiden hiilivarasto voi sitoa ilmakehästä. Puuston ja puutuotteiden keskimääräinen hiilivarasto vastaa vain noin 10–15 cm paksuisen turvekerroksen hiilivarastoa. Siten rehevien soiden kuivattaminen lämmittää pitkällä aikavälillä ilmastoa, kun kasvupaikan turvekerros ohenee. Myös puuston haihdunta voi ylläpitää kuivatusta ilman ojien kunnostusta, jolloin turvekerros myös ohenee.
Jos ojia ei kunnosteta, puuston kasvuolosuhteet huononevat vähitellen kuivatuksen heiketessä ja puuston hiilinielu voi pienentyä vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta kuivatuksen heikkeneminen voi myös vähentää turpeen hajoamisesta aiheutuvia päästöjä.

Turvemaihin liittyy paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riski erityisesti ojitetuilla soilla.

# Ojien kunnostus

## Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Ilmaston lämpeneminen vähentää todennäköisesti ojien kunnostuksen tarvetta. Ilmastonmuutos myös lisää ojitetun suon turpeen häviämisen riskiä. Ilmaston lämpeneminen, ja ojien ylläpito, kiihdyttävät turpeen hajoamista ja kuivuuskausien yleistyminen voi lisätä vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä erityisesti ojitetuilla soilla.
Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja turpeen hajoamisen kiihtymisen riskinä on myös, että ojitetun suon vesistökuormitus kasvaa niin ravinne- ja humuskuormituksen kuin kiintoaineskuormituksen osalta. Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta onkin tärkeää, että ojia kunnostetaan vain, kun se on puuston hyvän kasvun kannalta välttämätöntä. Tarpeettoman syviä ojia on vältettävä ja huolehdittava tehokkaasta vesiensuojelusta.

Ojituksen kunnostuksen haittapuolena on kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen turvemailla. Kunnostuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää kunnostamalla vain ojia, joiden perkaus on puuston kasvatuksen kannalta välttämätöntä, ja pitämällä ojat mahdollisimman matalina, mutta kuitenkin puuston kasvuolosuhteille riittävinä. Tällöin aiheutetaan mahdollisimman vähän turpeen ylimääräistä hajoamista ja toisaalta lisätään tehokkaasti puuston hiilensidontaa.

Ojitetuilla soilla voidaan edistää metsäluonnon monimuotoisuutta vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Ojitetut suot tarjoavat elinympäristön monille tavanomaisille metsälajeille, mutta karuilla ojitusalueilla kasvilajisto on yksipuolisempaa kuin vastaavilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Rehevillä mustikka- ja ruohoturvekankaan kasvupaikoilla esiintyy monipuolista metsälajistoa. Ojitetuilla soilla metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää vastaavilla luonnonhoitotoimilla kuin kivennäismailla.
Suoluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää on, ettei ojituksen kunnostus kuivata ojittamattomia soita tai suonosia. Usein jo ensimmäinen ojitus on aiheuttanut viereisten ojittamattomien suoalueiden kuivumista. Ojien kunnostuksen yhteydessä voidaan edistää tällaisten alueiden luontaisen vesitalouden palautumista ja näin parantaa suoluonnon tilaa. Tämä tapahtuu jättämällä ojittamattoman alueen läheiset ojat perkaamatta ja tarvittaessa tukkimalla vanhoja ojia. Vaihtoehtona voi myös olla vesien ohjaaminen ojittamattomalle alueelle vedenpalautuksella.

Ojien kunnostus lisää puuston kasvua parantamalla ravinteiden saatavuutta. Turpeesta vapautuvat ravinteet, joita puusto ei pysty käyttämään, aiheuttavat haittaa huuhtoutuessaan vesistöön. Ojien perkaus altistaa ojan eroosiolle, minkä seurauksena valumaveden kiintoainespitoisuudet kohoavat. Ojien kunnostus pienentää lähes aina valumaveden happamuutta ojitusta seuraavina vuosina.
Haitallisia vesistövaikutuksia voidaan hillitä tekemällä vain välttämättömät ojien kunnostukset ja käyttämällä kunnostuksen yhteydessä mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä .
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla ojien kunnostukseen liittyy vesistöjen happamoitumisen ja lisääntyneen raskasmetallikuormituksen riski.

# Ojien kunnostus

## Kiintoaineskuormitus vesistöhaittana

Kiintoaineskuormitusta syntyy, kun ojien kasvittomista reunoista ja pohjista irtoaa veteen turvetta tai kivennäismaata. Kiintoaines vesistöissä aiheuttaa veden samentumista ja tummumista sekä kerrostuessaan peittää pohjakasvillisuutta ja mm. kalojen kutupaikkojen soraikkoja.
Ojien kunnostuksen aiheuttama lisäkuormitus on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, mutta ojien kunnostuksen vesistövaikutukset jatkuvat vuosikausia toimenpiteestä. Turvekiintoaineksen kuormitus pienenee vähitellen, kun ojat kasvittuvat. Jos ojan pohja ulottuu hienojakoiseen kivennäismaakerrokseen, virtaava vesi irrottaa mukaansa myös kivennäismaata. Kivennäismaan eroosio voi jatkua kaivun aikaisella korkealla tasolla jopa vuosikymmeniä, jos maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojaveden virtausnopeus on suuri.
Ojaeroosion vähentäminen edellyttää syöpyvien ojien tunnistamista jo suunnitteluvaiheessa. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua, hienoa hietaa ja maatunutta turvetta sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan, mikä lisää oleellisesti kiintoaineskuormitusta.

Ojien eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella Metsäkeskuksen [huuhtoutumisriski-, virtausmallikarttojen ja maaperätiedon](https://metsakeskus.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=a05acfe7056244af89a58776ce5cbd52) avulla. Syöpymis- ja liettymisherkkiä kohtia voidaan todeta myös vanhojen uomien muodonmuutoksista. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä, ojan pohjan kaltevuus, sekä veden virtausnopeus.
Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Suuri virtausnopeus lisää ojan eroosiota. Virtausnopeudet ovat suurimmillaan keväällä lumen sulaessa ja rankkasateilla. Turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatumisen edetessä . Eroosioherkät alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti on perusteltua jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus

## Ravinnekuormitus vesistöhaittana

Ravinnekuormituksella tarkoitetaan tietyssä ajassa valumaveden mukana vesistöön kulkeutuvaa ravinnemäärää. Kuormituksen tekijät ovat alueelta poistuva vesimäärä eli valunta ja valumaveden ravinnepitoisuus. Ojien kunnostus ylläpitää luonnontilaista suota korkeampaa kuormitusta.
Ravinnekuormitus koostuu veteen liuenneista sekä kiintoaineeseen sitoutuneista ravinteista. Tärkeimmät vesistöjä kuormittavat ravinteet ovat fosfori ja typpi. Fosforia on runsaasti sitoutuneena hienoon kivennäismaa-ainekseen, erityisesti savekseen. Tällainen maa-aines lisää fosforikuormitusta.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostuksen vaikutus alueelta pois valuvan veden määrään

Ojien kunnostuksen lyhytaikainen vaikutus valuntaan riippuu osittain perattavien ojien ja täydennysojien määrästä. Pidemmällä aikavälillä ojien kunnostus vähentää valuntaa vuositasolla, kun puuston kasvu, latvuksen kyky pidättää vettä ja haihdutus lisääntyvät.

Ojituksen suurimmat vaikutukset suoluonnon monimuotoisuudelle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumisen ja lisännyt metsän kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää tätä kehitystä. Soiden aiemmat laajat ojitukset ovat keskeinen syy soiden eliölajiston ja luontotyyppien uhanalaistumiselle Suomessa. Ojien kunnostuksella on haittavaikutuksia alapuoliseen vesistöön; vaikutuksia hillitään vesiensuojelun ratkaisuilla.

# Ojien kunnostus

## Vaikutuksia virkistyskäyttöön

Ojituksen seurauksena esimerkiksi kerättävien marjojen lajisto ja runsaus muuttuvat tyypillisistä suolajeista (lakka, karpalo) kohti tyypillisiä metsälajeja (mustikka, puolukka) .
Ojien kunnostus heikentää alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, jos ojat hankaloittavat liikkumista. Virkistyskäyttömahdollisuuksia voidaan edistää kaivamalla ojat loivaluiskaisiksi ja mataliksi, tai hyödyntämällä jatkuvan kasvatuksen menetelmiä ja välttäen näin ojien kunnostuksia.

Ojituksen suurimmat vaikutukset virkistyskäytölle ovat aiheutuneet jo ensimmäisestä ojituksesta, joka on käynnistänyt suon kuivumiskehityksen ja lisännyt puuston kasvua. Ojien kunnostus ylläpitää ja kiihdyttää tätä kehitystä.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostustarpeen ja -kelpoisuuden arviointi

**Ojien kunnostustarve** arvioidaan puuston kasvulle riittävän kuivatustilanteen perusteella.
1 . Kohteella arvioidaan loppukesän aikaan silmävaraisesti puuston elinvoimaisuus, suokasvillisuuden esiintyminen ja ojien kunto. Pelkkä ojien umpeutuminen ei kuitenkaan vielä kerro kunnostustarpeesta.
2 . Tunnistetaan mahdolliset ravinnepuutokset puuston ja turvekangastyypin perusteella. Osalla turvekangastyypeistä ravinnepuutokset ovat tavallisia. Jos puuston heikko kasvu johtuu pääasiassa ravinnepuutoksesta, pelkkä tuhkalannoitus ilman ojien kunnostusta voi olla riittävä toimenpide.
3 . Tarve ojien kunnostamiseen on ilmeinen, jos puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus saroilla on usein merkkinä heikosta kuivatuksesta.
**Ojien kunnostuskelpoisuus** arvioidaan kannattavuuden perusteella. Tarkastelussa
- huomioidaan käsittelyalueen koko, kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma ja alueella kasvavan puuston määrä sekä laatu
- arvioidaan vesiensuojelun toteutuksen kustannukset. Isot vesiensuojeluriskit tai happaman sulfaattimaan esiintyminen ojitusalueella vähentävät ojien kunnostuskelpoisuutta.

Ojitetussa suometsässä voi märkyyden vuoksi olla tarve ojien kunnostukselle, mutta esimerkiksi suon niukkaravinteisuuden takia toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajalle riittämättömäksi. Tällöin kohde on kunnostuskelvoton. Ojituskelvottomalla alueella olevat vanhat laskuojat voidaan avata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista.

Kunnostettavat kohteet päätetään ojien kunnostustarpeen sekä ojituksen kunnostuskelpoisuuden perusteella. Lähtökohta on, että kohteen kuivatuksen ylläpito on teknisesti mahdollista toteuttaa, esimerkiksi kaltevuutta on riittävästi.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:

- kunnostusojituskelvottomat metsikkökuviot
- kitu- ja joutomaat sekä muut heikkotuottoiset kohteet, jotka soveltuvat ennallistettaviksi
- alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti
- vesiensuojeluun tarkoitetut alueet, kuten pintavalutuskentät ja suojavyöhykkeet
- luonnontilaisia soita reunustavat kangasmaiden ojat, jos kangasmaan vesitalouden hoito ei sitä edellytä
- vesistöjen tulva-alueet
- happamien sulfaattimaiden kohteet ja mustaliuskealueet, joilla kaivuusyvyys ylittää alkuperäisen ojitussyvyyden
- tärkeät pohjavesialueet (luokka 1) ja muut vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (luokka 2), mikäli ojat jouduttaisiin perkaamaan turvekerroksen alla olevaan kivennäismaakerrokseen.
Metsälain mukaan ojitusta ei saa toteuttaa erityisen tärkeissä elinympäristöissä. Ojien kunnostus ei myöskään saa heikentää erityisen tärkeäitä elinympäristöjä (10 § Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt).
FSC- ja PEFC-sertifioinneissa on myös listattu kohteita, jotka tulee jättää ojien kunnostuksen ulkopuolelle.

# Ojien kunnostus

## Ojien kunnostusta ei suositella kannattavuus- tai ympäristösyistä seuraavilla kohteilla:

**PEFC™-sertifiointi**

- Kunnostusojituksen ulkopuolelle jätetään:
- vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset pienialaiset - alle 0,3 ha kokoiset - suot, suon osat ja kausikosteikot silloin kun:
- ne erottuvat sekä puustoltaan että pintakasvillisuudeltaan ympäristöstään selkeästi, tai
- ne erottuvat pintakasvillisuudeltaan selkeästi ja havaitaan suunnittelun yhteydessä, tai erottuvat pintakasvillisuudeltaan selkeästi ja sijaitsevat alueella, joka on merkitty maastotietokannassa tai organisaation käyttämässä tietojärjestelmässä suoksi tai soistuneeksi alueeksi tai joka on maastotietokannassa näkyvän notkon pohja (karttamerkintöjen sijaintitarkkuus huomioon ottaen) tai
- ne täyttävät metsälain 10 § erityisen arvokkaan elinympäristön vaatimukset.
- alavien rantojen tulvavaikutteisille alueille ulottuvat ojat sekä syöpymiselle erityisen herkät ojat.
- pohjavesialueet (I ja II luokka).
- Kunnostusojituksessa ojia ei kaiveta alkuperäistä ojan pohjaa syvemmälle, poikkeuksena turvemaat, joilla aiemman ojituksen seurauksena turpeen pinta on painunut niin paljon, että suoveden pinta on jälleen lähellä maanpinnan tasoa, eikä riittävä kuivatus ole järjestettävissä pelkästään ojitusalueen purkupistettä syventämällä.
- Organisaatio säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne turvemaat, joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon.
- Organisaatio ennallistaa kunnostusojituksen yhteydessä kunnostusojitettavien kohteiden yhteydessä sijaitsevat äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) vuoden 2018 uhanalaisarviossa luokitellut ojitetut suot, mikäli tämä on luonnonsuojelullisesti tarkoituksenmukaista.
Luonnontilaisten soiden säilyminen turvataan. Suometsien hoidossa huolehditaan vesiensuojelusta sekä edistetään ilmastoystävällisiä käytäntöjä. Vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia soita ei uudisojiteta.

Kunnostusojituksia tehdään vain sellaisilla alueilla, joilla ojitus on lisännyt selvästi puuston kasvua. Puuntuotannollisesti vähätuottoiset ojitetut suot jätetään ennallistumaan. Avosoiden sekä ennallistumaan jätettävien soiden reunaan jätetään selkeästi muusta maastosta erottuvilla vaihettumisvyöhykkeillä vähintään 10 metriä leveä suojakaista, jolla sallittuja ovat vain poimintahakkuut ja johdeojan kaivuu vesienpalauttamistarkoituksissa ojitusten vuoksi kuivahtaneelle suojelu- tai muulle luonnontilaiselle suolle.

# Ojien kunnostus

## Aineistojen käytön mahdollisuuksia

Korkeusmallin hyödyntäminen
- ojien suuntaaminen
- ojaverkoston suunnittelu
- vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen ja mitoitus
- vesien johtaminen eri tilanteissa, vesien johtaminen erityisesti luonnontilaisille alueille, sekä ulkopuolisten heikkotuottoisten alueiden hyödyntäminen vesiensuojelussa
- ojien kunnostushankkeen koostaminen
- alustava suunnittelu ja markkinointi
- mahdollisuus tarkastella tarkinta käytettävissä olevaa maaperäaineistoa virtausverkon taustana
Suometsien kuivatusojien ja muiden uomien kytkeytyneisyyttä toisiinsa voidaan tarkastella laserkeilausaineiston avulla tuotetun ojien kuivavaran perusteella. Aineiston avulla voidaan keskittää tarkastelu sekä kunnostustoimenpiteet niihin ojaverkoston kohtiin, joissa toimenpiteet ovat kriittisimpiä alueen kuivatusolosuhteiden kannalta.

Maanmittauslaitoksen tuottama laserkeilausaineisto ja sen avulla laadittu tarkka korkeusmalli ovat hyödyllisiä apuvälineitä hankekokonaisuuden hahmottamisessa. Suomen metsäkeskuksen sivuilta löytyy kattava koonti paikkatietoaineistoista ojien kunnostamisen suunnitteluun.

Maastosuunnittelussa tarkastellaan
- ojien kunnostukseen kelpoisen alueen laajuus ja rajaus
- maaperän ominaisuudet, maaston kaltevuussuhteet, vesien johtaminen alueelta vesistöön
- vesiensuojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
- ojien kunnostusalueella mahdollisesti olevat metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ja niiden ominaispiirteiden säilymisen edellyttämät toimenpiteet
- alueella tarvittavat muut metsänhoito- ja hakkuutarpeet
- pienvedet, pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
Ongelmallisissa kohteissa mm. ojien vaaitus tasolaserin tai tarkkuus-GPS:n avulla tuottaa usein luotettavimman ja toimivimman suunnitelman sekä toteutuksen.

# Ojien kunnostus

## Perkaustarve ojan tehtävän mukaan

Ojien perkaustarve arvioidaan ojan tehtävän perusteella. Näitä voivat olla kuivatusoja, sarkaoja, täydennysoja, kokoojaoja tai laskuoja.
**Kuivatusojien** tavoitteena on kuivattaa niiden välitöntä lähiympäristöä. Perkaustarve harkitaan metsänkäsittelykuvioittain, jolloin arvioidaan ojien kuivatusteho, hakkuutarpeet sekä hakkuun jälkeen jäljelle jäävän puuston haihdutus ja sen vaikutus kuivatukseen. Suunnittelun aikana valitaan perattavat ojat sekä suunnitellaan tarvittavat täydennysojat.
Kuivatusojina toimivia **sarkaojia** on keskimäärin 40 metrin välein. Täydennysojitus sarkoja halkomalla tulee kyseeseen yleensä silloin, kun ojien välinen etäisyys (saran leveys) on yli 60 metriä. Sarka voidaan halkaista myös savimaasoistumilla ja normaalia heikommin vettä läpäisevillä maaperillä. Ojituksen kunnostuksessa ojitusalueen pinta-alaa ei kasvateta. Täydennysojien kaivamisen riskinä on vesistöhaittojen lisääntyminen entisestään.

Ojaverkosto sijoitetaan alkuperäiseen verkostoon nähden uudelleen, mikäli ojitetun alueen kuivatusolosuhteet ovat muuttuneet tai vanhassa ojituksessa ojat on suunniteltu virheellisesti joko suoraan pääkaltevuuden suuntaisesti tai täysin kohtisuoraan pääkaltevuutta vastaan. Pääkaltevuuden suuntainen ojasto on kuitenkin edelleen tarkoituksenmukaisin, mikäli alueen kaltevuus on pieni.
**Kokoojaojalla** kootaan ja johdetaan tietyn sarkaojien muodostaman aluekokonaisuuden vedet laskuojaan. Kokoojaoja perataan tarpeen mukaan. Laskuojalla johdetaan vedet pois ojitusalueelta. Laskuojat perataan vain siltä osin, kuin se on tarpeellista kuivatusojien riittävän kuivatussyvyyden aikaansaamiseksi kasvukauden aikana. Aina kun kaltevuuden ja veden virtausolosuhteiden puolesta on mahdollista, laskuoja jätetään kokonaan perkaamatta tai perataan vain osittain. Jos laskuoja on perattava, perkaus suositellaan tehtäväksi 1–2 vuoden kuluttua sarkaojien kaivamisen jälkeen.
**Laskuojaksi** luokitellun ojan perkaustarvetta ei arvioida ojan kuivatukseen vaikuttavien ominaisuuksien, kuten syvyyden tai kasvillisuuden perusteella. Myöskään laskuojan vedenjohtokyvyn riittävyyttä ei arvioida hetkellisten virtaamahuippujen näkökulmasta. Vesi voi nousta tilapäisesti laskuojissa ja kuivatusojissa tulva-aikoina, kunhan vedenpinnan nousu ei ole kuivatusojissa pysyvää. Laskuojien perkaustarvetta tulee arvioida erityisen kriittisesti, sillä laskuojien kuivatusojia suurempi vesimäärä lisää niiden eroosioalttiutta ja hidastaa ojan pohjaa ja luiskia sitovan kasvillisuuden syntymistä ojan perkauksen jälkeen.

# Ojien kunnostus

## Perkaustarve ojan tehtävän mukaan

**Ojasuunnittelun perusvaihtoehdot ojien kunnostamisessa**

Laskuojien valuma-aluetasoinen tarkastelu on aina tarpeen. Voi olla tilanteita, joissa laskuojassa oleva padottava kohta on kriittinen koko yläpuolisen alueen kuivatuksen kannalta, jolloin perkaamalla kyseinen kohta voidaan välttää yläpuolisten kuivatusojien perkaaminen.

Ojien kunnostuksella (myös kunnostusojitus) tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Kuivuustuhojen torjunta

Säästöpuiden jättäminen

Lumituhojen ehkäisy

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ojien kunnostus

Vesitalouden huomiointi ojitettujen suometsien jatkuvassa kasvatuksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suurten petolintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suojatiheikköjen jättäminen

Taimikonharvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma metsänuudistamisessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Taimikonhoito - Ilmasto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko