Uudistamisen ajankohta Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito. Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut. Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä. Uudistusalan rajaus Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä. Uudistusalan valmistelu Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle. Esimerkkisuunnitelma riistalle tärkeän metsän ja pellon välisen vaihettumisvyöhykkeen hoidosta. Kuva: Forest KIT-sovellus. Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille. Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistamisen ajankohta

Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito.
Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut.
Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä.

Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistusalan rajaus

Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistusalan valmistelu

Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen

Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille.
Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

Riistan huomioiminen avohakkuussa

Ensiharvennuksen toteutus Kuusivaltaisen metsän ensiharvennus on suositeltavaa toteuttaa Etelä-Suomessa 13–16 metrin valtapituudessa, jolloin harvennuksessa jätetään 900–1 100 puuta hehtaarille. Tällöin toisessa harvennuksessa, joka suositellaan toteutettavaksi yläharvennuksena, on hakattavissa riittävästi kahden tukin puita. Jääväksi puustoksi valikoidaan mahdollisimman hyvälaatuiset ja elinvoimaiset puut. Suositeltavin ajankohta kuusikoiden harvennuksiin on talvella maan ollessa jäässä. Myös kesän kuivat jaksot ovat hyviä ajankohtia. Kuusi vaurioituu ja saa sienitautien tartuntoja mäntyä helpommin. Korjuuvaurioiden välttämiseksi kuusikot suositellaan kasvatettaviksi mahdollisimman vähillä harvennuskerroilla. Yksi harvennus voi riittää kuusikoissa Kuusivaltaisissa metsissä, joissa lähtöpuusto ennen ensiharvennusta on tavallista harvempi,&nbsp;1 200–1 400 puuta hehtaarilla, voi olla taloudellisesti perusteltua tehdä vain yksi harvennus kiertoajan aikana. Yhden harvennuksen malli sopii erityisesti viljaville metsikkökuvioille, joissa korjuuvaurioista aiheutuvan lahon riski kiertoajan aikana halutaan minimoida. Tällöin ensiharvennusta voidaan viivyttää 16–17 metrin valtapituuteen asti. Ensiharvennus tehdään alaharvennuksena ja siinä jätetään 700–800 puuta hehtaarille. Yhden harvennuksen mallia puoltaa paikkaansa etenkin, jos tyvilahon uhka on ilmeinen. Puuston nopea järeytyminen ja lyhyt kiertoaika sekä puiden pieni sydänpuun osuus pienentänevät tuhoriskiä. Oheisessa esimerkissä verrataan kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelman antamia puuntuotoksia eteläsuomalaisen lehtomaisen kankaan istutuskuusikossa (Hattula, 1 235 d.d.). Taimikko on jäänyt harvahkoksi. Taimikonharvennuksen jälkeen kuusia kasvaa 1 200 kappaletta hehtaarilla ja lisäksi sekapuustona on rauduskoivuja 100 hehtaarilla. Esimerkkimetsikön ollessa 32-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö kahden vai yhden harvennuksen kasvatusohjelmaa. Kahden harvennuksen ohjelmalla harvennukset tehdään 32 ja 45 vuoden iässä sekä päätehakkuu 60 vuoden iässä. Yhden harvennuksen ohjelmalla harvennus tehdään 35 vuoden iässä ja päätehakkuu 55 vuoden iässä. Kahden harvennuksen kasvatusohjelma antaa hyvän tukkipuun tuotoksen, mahdollistaa yläharvennuksen käytön toisessa harvennushakkuussa ja tuottaa runsaammat harvennustulot. Siinä on myös vähemmän kasvatustiheyteen ja hakkuiden ajoitukseen liittyviä riskejä. Yhden harvennuksen kasvatusohjelma lyhyemmällä kiertoajalla on hyvä vaihtoehto etenkin, jos alueella on suuri juurikäävän riski. Se antaa hyvän puuntuotoksen ja sen tuottama nettotulojen nykyarvo on myös varsin hyvä. Tämä kasvatusohjelma voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen, jos toisen harvennuksen vaihtaminen hieman varhaisempaan päätehakkuuseen on metsänomistajan kokonaistalouden kannalta perusteltua. Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 4 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 32 vuoden ikäinen, kahden harvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 10 203 €/ha ja yhden harvennuksen ohjelman 9 830 €/ha. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo&nbsp;päätehakkuun tuloihin. Kuusen kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelma. Sekametsään tähtäävä ensiharvennus kuusivaltaisissa metsissä Kuusivaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin kuusten lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja. Ensiharvennuksessa taataan, että kaikilla jätetyillä puilla on riittävästi tilaa kasvaa hyvin. Kuusi sietää hyvin varjostusta, joten ensiharvennus kannattaa ajoittaa valoa vaativamman puulajin, kuten männyn tai rauduskoivun mukaan 13 metrin valtapituudessa. Kuusi-mäntysekametsissä jätetään ensiharvennuksessa 900 – 1000 runkoa hehtaarille. Kuusi-rauduskoivusekametsässä taas jätetään 700 – 900 runkoa hehtaarille. Turvemaiden kuusikoissa puusto on ensimmäisen harvennuksen aikaan usein hieman ryhmittäistä ja puiden kokoerot voivat olla melko suuria. Kuusikko on harvennusvoimakkuuden suhteen joustava ja reagoi lisääntyneeseen kasvutilaan harvennuksen jälkeen vahvasti. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

## Ensiharvennuksen toteutus

Kuusivaltaisen metsän ensiharvennus on suositeltavaa toteuttaa Etelä-Suomessa 13–16 metrin valtapituudessa, jolloin harvennuksessa jätetään 900–1 100 puuta hehtaarille. Tällöin toisessa harvennuksessa, joka suositellaan toteutettavaksi yläharvennuksena, on hakattavissa riittävästi kahden tukin puita. Jääväksi puustoksi valikoidaan mahdollisimman hyvälaatuiset ja elinvoimaiset puut.
Suositeltavin ajankohta kuusikoiden harvennuksiin on talvella maan ollessa jäässä. Myös kesän kuivat jaksot ovat hyviä ajankohtia. Kuusi vaurioituu ja saa sienitautien tartuntoja mäntyä helpommin. Korjuuvaurioiden välttämiseksi kuusikot suositellaan kasvatettaviksi mahdollisimman vähillä harvennuskerroilla.

# Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

## Yksi harvennus voi riittää kuusikoissa

Kuusivaltaisissa metsissä, joissa lähtöpuusto ennen ensiharvennusta on tavallista harvempi, 1 200–1 400 puuta hehtaarilla, voi olla taloudellisesti perusteltua tehdä vain yksi harvennus kiertoajan aikana. Yhden harvennuksen malli sopii erityisesti viljaville metsikkökuvioille, joissa korjuuvaurioista aiheutuvan lahon riski kiertoajan aikana halutaan minimoida. Tällöin ensiharvennusta voidaan viivyttää 16–17 metrin valtapituuteen asti. Ensiharvennus tehdään alaharvennuksena ja siinä jätetään 700–800 puuta hehtaarille.
Yhden harvennuksen mallia puoltaa paikkaansa etenkin, jos tyvilahon uhka on ilmeinen. Puuston nopea järeytyminen ja lyhyt kiertoaika sekä puiden pieni sydänpuun osuus pienentänevät tuhoriskiä.
Oheisessa esimerkissä verrataan kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelman antamia puuntuotoksia eteläsuomalaisen lehtomaisen kankaan istutuskuusikossa (Hattula, 1 235 d.d.).

Taimikko on jäänyt harvahkoksi. Taimikonharvennuksen jälkeen kuusia kasvaa 1 200 kappaletta hehtaarilla ja lisäksi sekapuustona on rauduskoivuja 100 hehtaarilla. Esimerkkimetsikön ollessa 32-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö kahden vai yhden harvennuksen kasvatusohjelmaa. Kahden harvennuksen ohjelmalla harvennukset tehdään 32 ja 45 vuoden iässä sekä päätehakkuu 60 vuoden iässä. Yhden harvennuksen ohjelmalla harvennus tehdään 35 vuoden iässä ja päätehakkuu 55 vuoden iässä.
Kahden harvennuksen kasvatusohjelma antaa hyvän tukkipuun tuotoksen, mahdollistaa yläharvennuksen käytön toisessa harvennushakkuussa ja tuottaa runsaammat harvennustulot. Siinä on myös vähemmän kasvatustiheyteen ja hakkuiden ajoitukseen liittyviä riskejä.
Yhden harvennuksen kasvatusohjelma lyhyemmällä kiertoajalla on hyvä vaihtoehto etenkin, jos alueella on suuri juurikäävän riski. Se antaa hyvän puuntuotoksen ja sen tuottama nettotulojen nykyarvo on myös varsin hyvä. Tämä kasvatusohjelma voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen, jos toisen harvennuksen vaihtaminen hieman varhaisempaan päätehakkuuseen on metsänomistajan kokonaistalouden kannalta perusteltua.

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 4 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 32 vuoden ikäinen, kahden harvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 10 203 €/ha ja yhden harvennuksen ohjelman 9 830 €/ha. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin.

# Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus kuusivaltaisissa metsissä

Kuusivaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin kuusten lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja. Ensiharvennuksessa taataan, että kaikilla jätetyillä puilla on riittävästi tilaa kasvaa hyvin. Kuusi sietää hyvin varjostusta, joten ensiharvennus kannattaa ajoittaa valoa vaativamman puulajin, kuten männyn tai rauduskoivun mukaan 13 metrin valtapituudessa. Kuusi-mäntysekametsissä jätetään ensiharvennuksessa 900 – 1000 runkoa hehtaarille. Kuusi-rauduskoivusekametsässä taas jätetään 700 – 900 runkoa hehtaarille.

Kuusivaltaisissa metsissä kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuuden tulisi säilyä vähintään 60 prosenttina puiden pituudesta. Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajan aikana kaksi harvennusta. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin.

Ensiharvennus

Kuusivaltaisissa metsissä kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuuden tulisi säilyä vähintään 60 prosenttina puiden pituudesta. Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajan aikana kaksi harvennusta. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin. 

Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

Lehtipuusekoituksen hyödyt monimuotoisuudelle Lehtipuulajeilla elää hyvin suuri joukko lajeja, joista suuri osa ei pysty hyödyntämään havupuita eikä siten elämään sellaisissa metsissä, joista niiden vaatimat lehtipuulajit puuttuvat. Vanhojen, järeiden lehtipuiden vähyys ovatkin merkittävimpiä syitä metsälajien uhanalaisuudelle ja metsäluontotyyppien laadun heikentymiselleHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhan-alaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.,Kouki J. ym. 2018. Metsät. Julkaisussa: Kontula T., Raunio A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 171–201.. Lehtipuista riippuvaiset taantuneet ja uhanalaistuneet lajit ovat nimenomaan vanhoista, elävistä lehtipuista ja järeästä lehtilahopuusta riippuvaisia lajejaHyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. &amp;amp; Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhan-alaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö &amp;amp; Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.,Huuskonen, S et al. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to
enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management
479.. Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen kasvatusmetsissä on suositeltavaa monimuotoisuuden säilymisen kannalta. Lehtipuuosuuden säilyttäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa useiden lajien elinmahdollisuuksia. Sekapuustoiset metsät ylläpitävät monipuolisempaa lajistoa kuin yhdestä puulajista koostuva metsä, koska ne tarjoavat useammille lajeille sopivaa ravintoa ja elinpaikkojaCavard, X., Macdonald, S.E., Bergeron, Y. &amp;amp; Chen, H.Y.H. 2011: Importance of mixedwoods for biodiversity conservation: evidence for understory plants, songbirds, soil fauna, and ectomycorrhizae in northern forests. Environ. Rev. 19: 142-161.. Kaikilla kotimaisilla puulajeillamme on vähintään kymmeniä juuri kyseiselle puulajille erikoistuneita lajeja, joten sekapuustoisuus lisää metsälajien monimuotoisuuttaKeto-Tokoi, P. &amp;amp; Siitonen, J. 2021. Puiden asukkaat. Suomen puiden seuralaislajit. Gaudeamus. 495 s.. Metsän eläimille, kasveille ja sienille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuut lisäävät pintakasvillisuuden monimuotoisuutta, sienien, kääpien, sekä puilla kasvavien sammalten ja jäkälien lajimäärää. Useiden eliöryhmien lajeja on lehtimetsissä tai lehtipuusekametsissä enemmän kuin havumetsissä. Ensisijaisesti tämä on seurausta suuremmasta puulajien määrästä sekä lahoavasta lehtipuusta. Tikat hakkaavat lahoavien lehtipuiden runkoihin koloja, joista tulee pesäpaikkoja muille linnuille ja nisäkkäille. Lehtipuiden urvut ovat monien lintujen, kuten pyyn ja teeren, talviaikainen ravinnon lähde. Lehtipuiden lehdet ovat tärkeää ravintoa monille hyönteisille, muun muassa perhosten toukille. Lehtipuusekoitus vaikuttaa myönteisesti myös metsien terveyteen ja hyvinvointiin sekä maaperän viljavuuteen. Lehtipuiden karike vähentää maan happamoitumista, parantaa ravinteiden kiertoa ja lisää maaperän tuotoskykyä sekä maaperän lajiston monipuolisuutta. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä metsikön taloudellisen tuoton että luonnonhoidon näkökulmasta. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka monipuolistaa metsikköä ja antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin. Lehtipuusekoituksen ylläpito havupuuvaltaisessa metsässä Metsänhoidossa on suositeltavaa pyrkiä useamman puulajin sekoitukseen, vaikka metsän uudistamisessa käytettäisiin vain yhtä puulajia. Muita puulajeja syntyy luontaisesti uudistetulle alalle, ja niiden säästäminen sopivassa suhteessa on suositeltavaa jo metsän parhaan kasvun takaamiseksi. Yhdenkin puulajin lisääminen metsään rikastuttaa luontoa, sillä sen mukana tulee suuri joukko seuralaislajeja. Lehtipuiden määrän lisääminen talousmetsissä onnistuu suosimalla lehtipuita metsän eri hoitovaiheissa sekä valitsemalla säästöpuiksi taloudellisesti vähäarvoiset, mutta monimuotoisuuden kannalta merkittävät lehtipuut. Tehokkain ja kustannuksiltaan pienin keino puustorakenteiden monipuolistamiseksi ja lehtipuiden osuuden nostamiseksi on säästää mahdollisuuksien mukaan metsänhoidossa taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut, kuten pihlajat, lepät, haavat ja raidat. Puulajiston monipuolistamista voi edistää aina taimikonhoito- ja harvennusvaiheista uudistushakkuisiin. Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden edistäminen on suositeltava keino parantaa metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen, parantaa taloudellista kannattavuutta rehevillä kasvupaikoilla, vähentää hyönteis- ja sienituhojen riskiä verrattuna yhden puulajin metsikköön, sekä vähentää markkinariskiä, kun samasta metsiköstä voidaan korjata eri puutavaralajejaFelton, A., Nilsson, U., Sonesson, J., ym. 2016. Replacing monocultures with mixed-species stands: ecosystem service implications of two production forest alternatives in Sweden. Ambio 45: 124–139.,Huuskonen, S. ym. 2020. What is the potential for replacing monocultures with mixed-species stands to
enhance ecosystem services in boreal forests in Fennoscandia? Forest Ecology and Management
479.. Hoidettua sekapuustoista metsää on helppoa kasvattaa metsänomistajan haluamaan suuntaan. Monipuolinen puusto on kestävä myös erilaisia tuhoja vastaan. Kuva: © Pentti Väisänen. Lehtipuusto vaatii kasvutilaa Lehtipuuston elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat lehtipuulajit Rauduskoivu ja hieskoivu ovat metsiemme yleisimmät lehtipuulajit. Ne ovat myös puuta jalostavalle teollisuudelle tärkeää raaka-ainetta. Harvalukuisemmilla lehtipuulajeilla, kuten haavalla, pihlajalla, harmaalepällä, tervalepällä, raidalla ja jaloilla lehtipuilla ei ole samanlaista laajaa teollista käyttöä ja taloudellista merkitystä, mutta ne ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle. Monet metsien lajeista ovat erikoistuneet elämään juuri tietyn puulajin yhteydessä. Metsän uhanalaisille lajeille tärkeimmät puulajit ovatkin juuri haapa ja raita, mutta myös muut puulajit ovat tärkeitäKuusinen, M. 1994. Epiphytic lichen diversity on Salix caprea in old-growth southern and middle boreal forests of Finland. Ann. Bot. Fenn. 31: 77–92.,Kuusinen, M. 1994. Pihlajan epifyyttijäkälät ja -sammalet. Sorbifolia 25: 137–160.,Kuusinen, M. 1996. Epiphyte flora and diversity on basal trunks of six old-growth forest tree species in southern and middle boreal Finland. Lichenologist 28: 443–463.,Kuusinen, M. 1996. Haavan epifyyttiset jäkälät. Sorbifolia 27: 159–163.. Runsaasti haapaa sisältävissä metsissä elää keskimääräistä enemmän kyseiselle puulajille erikoistunutta kovakuoriaislajistoa, kääpiä ja jäkäliäSahlin, E. &amp;amp; Ranius, T. 2009. Habitat availability in forests and clearcuts for saproxylic beetles associated with aspen. Biodivers. Conserv. 18: 621-638.,Ruokolainen, A., Shorohova, E., Penttilä, R., Kotkova, V. &amp;amp; Kushnevskaya, H. 2018: A continuum of dead wood with various habitat elements maintains the diversity of wood-inhabiting fungi in an old-growth boreal forest. Eur. J. For. Res. 137: 707-718.,Hedenås, H. &amp;amp; Ericson, L. 2003. Response of epiphytic lichens on Populus tremula in a selective cutting experiment. Ecol. Appl. 13: 1124-1134.. Metsänhoidon toimenpiteiden yhteydessä onkin suositeltavaa säästää tavanomaista enemmän monimuotoisuudelle arvokkaita lehtipuita sekä erityisesti järeitä haapoja siellä, missä niitä on jo entuudestaan runsaammin. Myös jaloja lehtipuita sisältävät lehdot on suositeltavaa huomioida luontokohteina. Talousmetsien luonnonhoidon näkökulmasta on myös tärkeää antaa lehtipuiden ikääntyä ja järeytyä sekä edelleen muodostaa järeää lehtilahopuuta. Valitsemalla lehtipuita säästöpuiksi voidaan lisätä järeiden lehtipuiden määrää talousmetsissä lehtipuusta riippuvaisen uhanalaisen lajiston kannalta riittävän tehokkaastiRoberge, J.-M., Lämås, T., Lundmark, T., ym. 2015. Relative contributions of set-asides and tree retention to the long-term availability of key forest biodiversity structures at the landscape scale. Journal of Environmental Management 154: 284–292.. Vaikka lehtipuista tehdyissä tekopökkelöissä voikin elää uhanalaista lajistoa, on suositeltavaa jättää järeät lehtipuut uudistettavaan kohteeseen elävinä, sillä ne ylläpitävät puuston monipuolisuutta ja kuolevat omia aikojaan turvaten näin myös lahopuujatkumoa. Puulajisekoituksella riskinsietokykyä Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla, kuten kirjanpainaja kuusella, joten lehtipuusekoitus havumetsässä lisää metsän sietokykyä tuhoja vastaan. Samasta syystä sekapuustoisuus edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Mahdollisen tuhon tapahtuessa sekapuustoisessa metsässä esiintyy vähemmän sieni- tai hyönteistuholle alttiita puita. Lisäksi muiden puulajien puut toimivat esteinä tuhon leviämiselle, esimerkiksi kuusenjuurikäävälle. Sekapuustoisissa metsissä koko metsikön puustoa ei menetetä, vaikka yksi puulaji kohtaisikin tuhon. Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisten metsien lisääminen edellyttää myös riskien tunnistamista, sillä sekapuustoiset metsätkään eivät ole automaattisesti suojassa metsätuhoilta. Männyn tyvitervastautia ja mesisienten aiheuttamaa lahoa esiintyy niin lehti- kuin havupuillakin. Männynversoruoste voi aiheuttaa tuhoja männyn taimikoissa, joissa on seassa haapaa. Runsaasti erityisesti hirvieläinten suosimia lehtipuulajeja, kuten haapaa, pihlajaa ja koivua kasvavat taimikot ovat alttiina hirvieläinten aiheuttamille vahingoille. Uudistaminen lehtipuulle Metsätilan luontoa monipuolistaa kokonaan lehtipuulle uudistettu metsikkö. Rauduskoivu menestyy lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla sekä tuoreilla moreenimailla, joilla vesitalous on kunnossa. Hieskoivu sietää vähähappisempia olosuhteita ja menestyy soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kotimaisia puulajeja ovat haapa, tervaleppä, tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera. Lehtipuille uudistamista voitaisiin lisätä erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla. Tällä hetkellä hirvieläintuhoriski on merkittävin syy siihen, miksi rauduskoivun viljelyä näillä alueilla vältetään. Useimmat lehtipuulajit ovat hirvieläinten suosimaa ravintoa. Hirvieläimet suosivat ravintonaan rauduskoivua, jolloin jäljelle jää tuoton kannalta heikompaa hieskoivua. Monimuotoisuuden näkökulmasta tärkeiden, mutta hirvieläinten erityisesti suosimien haapojen, pihlajien ja tammien kasvattaminen on vielä koivujakin haastavampaaKunttu, P., Mussaari, M. &amp;amp; Ryttäri, T. 2021. Kauriiden vaikutus luonnonkasveihin. Mitä tiedetään? Lutukka 37: 92–112.,Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., ym. 2021. Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 142 s. Hirvieläintuhoriskien hallinnan kannalta on tehokasta pitää hirvieläinkannat sellaisella tasolla, että taloudellisesti tärkeiden mäntyvaltaisten taimikoiden tuhot pysyvät kohtuullisina ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden lehtipuiden uudistuminen ja kasvatus onnistuvat. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen tuo väriä ja vaihtelua maisemaan. Kuva: © Erkki Oksanen / Luke.

Elinvoimaisessa metsässä puusto kasvaa hyvin ja muita metsän tuotteita on runsaasti.

Metsässä on elinympäristöjä metsän luontaiselle lajistolle, mahdollisuuksia virkistyskäyttöön ja sillä on maisemallista ja kulttuurista arvoa.

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat. Juurikäävän torjunnan tarkoituksena on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa. Metsätuholaki velvoittaa huolehtimaan torjunnasta.

Kuusen tyvilahon eli maannouseman pääasiallinen aiheuttaja on kuusenjuurikääpä. Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tauti on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja sitä esiintyy harvakseltaan myös Pohjois-Suomessa. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla.
Männiköissä tyvitervastaudin aiheuttaa männynjuurikääpä. Tauti on levinnyt laajalti Etelä- ja Keski-Suomeen. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Saimaan ympäristöön. Erityisen alttiita juurikäävälle ovat vanhoille peltomaille istutetut männiköt.
Metsätuholain nojalla juurikäävän torjunta on monissa tapauksissa pakollista. Velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla.

Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella on samanaikaisesti eri lahoasteen lahopuita. Metsään syntyy myös uutta tuoretta lahopuuta. Hyvässä lahopuujatkumossa kohteella olevasta lahopuusta noin kolmasosa on pitkälle lahonneita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa vastikään kuollutta puuta.
Lahopuujatkumo voi esiintyä kohteella luontaisesti. Sitä voidaan myös ylläpitää jättämällä eläviä säästöpuita ja tekemällä tekopökkelöitä.

Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus.

Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

Sekametsän perustaminen kuusi-koivu-, mänty-kuusi- ja kuusi-koivu-mäntysekoituksesta. Sekametsässä kasvaa kahta tai useampaa puulajia. Puusto voi koostua pelkästään havu- tai lehtipuustosta tai niiden sekoituksesta. Sekametsässä metsikön pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 prosenttia.

Taimikonharvennuksessa kasvatettavan puuston tiheys ja puulajisuhteet harvennetaan tavoitteen mukaiseksi. Taimikonharvennuksen tavoitteena on, että ensiharvennuksessa korjattavat puut ovat järeydeltään myyntiin kelpaavia. Pääsääntöisesti työ tehdään varttuneessa taimikossa.

Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa, joissa on tarve säätää puuston tiheyttä ja puulajisuhteita. Taimikonhoidon tarpeeseen vaikuttavat kasvupaikan ominaisuudet sekä kohteen aikaisempi käsittely kuten metsän uudistamistapa ja mahdollisen varhaisperkauksen toteutus.
Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi, riippumatta siitä, ovatko ne viljeltyjä tai luontaisesti syntyneitä. Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusekoituksen hyödyt monimuotoisuudelle

Lehtipuulajeilla elää hyvin suuri joukko lajeja, joista suuri osa ei pysty hyödyntämään havupuita eikä siten elämään sellaisissa metsissä, joista niiden vaatimat lehtipuulajit puuttuvat. Vanhojen, järeiden lehtipuiden vähyys ovatkin merkittävimpiä syitä metsälajien uhanalaisuudelle ja metsäluontotyyppien laadun heikentymiselle,. Lehtipuista riippuvaiset taantuneet ja uhanalaistuneet lajit ovat nimenomaan vanhoista, elävistä lehtipuista ja järeästä lehtilahopuusta riippuvaisia lajeja,.
Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen kasvatusmetsissä on suositeltavaa monimuotoisuuden säilymisen kannalta. Lehtipuuosuuden säilyttäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa useiden lajien elinmahdollisuuksia. Sekapuustoiset metsät ylläpitävät monipuolisempaa lajistoa kuin yhdestä puulajista koostuva metsä, koska ne tarjoavat useammille lajeille sopivaa ravintoa ja elinpaikkoja. Kaikilla kotimaisilla puulajeillamme on vähintään kymmeniä juuri kyseiselle puulajille erikoistuneita lajeja, joten sekapuustoisuus lisää metsälajien monimuotoisuutta. Metsän eläimille, kasveille ja sienille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa.
Lehtipuut lisäävät pintakasvillisuuden monimuotoisuutta, sienien, kääpien, sekä puilla kasvavien sammalten ja jäkälien lajimäärää. Useiden eliöryhmien lajeja on lehtimetsissä tai lehtipuusekametsissä enemmän kuin havumetsissä. Ensisijaisesti tämä on seurausta suuremmasta puulajien määrästä sekä lahoavasta lehtipuusta. Tikat hakkaavat lahoavien lehtipuiden runkoihin koloja, joista tulee pesäpaikkoja muille linnuille ja nisäkkäille. Lehtipuiden urvut ovat monien lintujen, kuten pyyn ja teeren, talviaikainen ravinnon lähde. Lehtipuiden lehdet ovat tärkeää ravintoa monille hyönteisille, muun muassa perhosten toukille.

Lehtipuusekoitus vaikuttaa myönteisesti myös metsien terveyteen ja hyvinvointiin sekä maaperän viljavuuteen. Lehtipuiden karike vähentää maan happamoitumista, parantaa ravinteiden kiertoa ja lisää maaperän tuotoskykyä sekä maaperän lajiston monipuolisuutta. Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä metsikön taloudellisen tuoton että luonnonhoidon näkökulmasta. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka monipuolistaa metsikköä ja antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusekoituksen ylläpito havupuuvaltaisessa metsässä

Metsänhoidossa on suositeltavaa pyrkiä useamman puulajin sekoitukseen, vaikka metsän uudistamisessa käytettäisiin vain yhtä puulajia. Muita puulajeja syntyy luontaisesti uudistetulle alalle, ja niiden säästäminen sopivassa suhteessa on suositeltavaa jo metsän parhaan kasvun takaamiseksi. Yhdenkin puulajin lisääminen metsään rikastuttaa luontoa, sillä sen mukana tulee suuri joukko seuralaislajeja.
Lehtipuiden määrän lisääminen talousmetsissä onnistuu suosimalla lehtipuita metsän eri hoitovaiheissa sekä valitsemalla säästöpuiksi taloudellisesti vähäarvoiset, mutta monimuotoisuuden kannalta merkittävät lehtipuut. Tehokkain ja kustannuksiltaan pienin keino puustorakenteiden monipuolistamiseksi ja lehtipuiden osuuden nostamiseksi on säästää mahdollisuuksien mukaan metsänhoidossa taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut, kuten pihlajat, lepät, haavat ja raidat. Puulajiston monipuolistamista voi edistää aina taimikonhoito- ja harvennusvaiheista uudistushakkuisiin.
Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden edistäminen on suositeltava keino parantaa metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen, parantaa taloudellista kannattavuutta rehevillä kasvupaikoilla, vähentää hyönteis- ja sienituhojen riskiä verrattuna yhden puulajin metsikköön, sekä vähentää markkinariskiä, kun samasta metsiköstä voidaan korjata eri puutavaralajeja,.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusto vaatii kasvutilaa

Lehtipuuston elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat lehtipuulajit

Rauduskoivu ja hieskoivu ovat metsiemme yleisimmät lehtipuulajit. Ne ovat myös puuta jalostavalle teollisuudelle tärkeää raaka-ainetta. Harvalukuisemmilla lehtipuulajeilla, kuten haavalla, pihlajalla, harmaalepällä, tervalepällä, raidalla ja jaloilla lehtipuilla ei ole samanlaista laajaa teollista käyttöä ja taloudellista merkitystä, mutta ne ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle.
Monet metsien lajeista ovat erikoistuneet elämään juuri tietyn puulajin yhteydessä. Metsän uhanalaisille lajeille tärkeimmät puulajit ovatkin juuri haapa ja raita, mutta myös muut puulajit ovat tärkeitä,,,. Runsaasti haapaa sisältävissä metsissä elää keskimääräistä enemmän kyseiselle puulajille erikoistunutta kovakuoriaislajistoa, kääpiä ja jäkäliä,,. Metsänhoidon toimenpiteiden yhteydessä onkin suositeltavaa säästää tavanomaista enemmän monimuotoisuudelle arvokkaita lehtipuita sekä erityisesti järeitä haapoja siellä, missä niitä on jo entuudestaan runsaammin. Myös jaloja lehtipuita sisältävät lehdot on suositeltavaa huomioida luontokohteina.
Talousmetsien luonnonhoidon näkökulmasta on myös tärkeää antaa lehtipuiden ikääntyä ja järeytyä sekä edelleen muodostaa järeää lehtilahopuuta. Valitsemalla lehtipuita säästöpuiksi voidaan lisätä järeiden lehtipuiden määrää talousmetsissä lehtipuusta riippuvaisen uhanalaisen lajiston kannalta riittävän tehokkaasti. Vaikka lehtipuista tehdyissä tekopökkelöissä voikin elää uhanalaista lajistoa, on suositeltavaa jättää järeät lehtipuut uudistettavaan kohteeseen elävinä, sillä ne ylläpitävät puuston monipuolisuutta ja kuolevat omia aikojaan turvaten näin myös lahopuujatkumoa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Puulajisekoituksella riskinsietokykyä

Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla, kuten kirjanpainaja kuusella, joten lehtipuusekoitus havumetsässä lisää metsän sietokykyä tuhoja vastaan. Samasta syystä sekapuustoisuus edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Mahdollisen tuhon tapahtuessa sekapuustoisessa metsässä esiintyy vähemmän sieni- tai hyönteistuholle alttiita puita. Lisäksi muiden puulajien puut toimivat esteinä tuhon leviämiselle, esimerkiksi kuusenjuurikäävälle. Sekapuustoisissa metsissä koko metsikön puustoa ei menetetä, vaikka yksi puulaji kohtaisikin tuhon.
Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisten metsien lisääminen edellyttää myös riskien tunnistamista, sillä sekapuustoiset metsätkään eivät ole automaattisesti suojassa metsätuhoilta. Männyn tyvitervastautia ja mesisienten aiheuttamaa lahoa esiintyy niin lehti- kuin havupuillakin. Männynversoruoste voi aiheuttaa tuhoja männyn taimikoissa, joissa on seassa haapaa. Runsaasti erityisesti hirvieläinten suosimia lehtipuulajeja, kuten haapaa, pihlajaa ja koivua kasvavat taimikot ovat alttiina hirvieläinten aiheuttamille vahingoille.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Uudistaminen lehtipuulle

Metsätilan luontoa monipuolistaa kokonaan lehtipuulle uudistettu metsikkö. Rauduskoivu menestyy lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla sekä tuoreilla moreenimailla, joilla vesitalous on kunnossa. Hieskoivu sietää vähähappisempia olosuhteita ja menestyy soistuneilla kivennäismailla ja turvemailla. Muita taloudellisesti kasvatuskelpoisia kotimaisia puulajeja ovat haapa, tervaleppä, tammi, kynä- ja vuorijalava, metsälehmus, saarni ja vaahtera.
Lehtipuille uudistamista voitaisiin lisätä erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla. Tällä hetkellä hirvieläintuhoriski on merkittävin syy siihen, miksi rauduskoivun viljelyä näillä alueilla vältetään. Useimmat lehtipuulajit ovat hirvieläinten suosimaa ravintoa. Hirvieläimet suosivat ravintonaan rauduskoivua, jolloin jäljelle jää tuoton kannalta heikompaa hieskoivua. Monimuotoisuuden näkökulmasta tärkeiden, mutta hirvieläinten erityisesti suosimien haapojen, pihlajien ja tammien kasvattaminen on vielä koivujakin haastavampaa,.
Hirvieläintuhoriskien hallinnan kannalta on tehokasta pitää hirvieläinkannat sellaisella tasolla, että taloudellisesti tärkeiden mäntyvaltaisten taimikoiden tuhot pysyvät kohtuullisina ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden lehtipuiden uudistuminen ja kasvatus onnistuvat.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Kustannuksista tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

Talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa usein ilman merkittäviä kustannuksia. Myyntikelpoisen puuston säästämisestä metsään ja tuottavan metsämaan rajautumisesta käytön ulkopuolelle aiheutuu kuitenkin väistämättä kustannuksia. Tällöin tieto kustannuksista ja hyödyistä on tarpeen, jotta metsänomistaja voi tehdä omien tavoitteidensa mukaisen päätöksen siitä, kuinka paljon euroja monimuotoisuuden edistämiseen käytetään.
Monimuotoisuuden turvaaminen on osa kestävää metsätaloutta ja sillä parannetaan tulevaisuuden metsätalouden toimintaedellytyksiä. Luonnonhoidosta aiheutuvat kustannukset voidaan ajatella myös investointina, josta saatava hyöty realisoituu ajan myötä. Luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi turvaamaan metsien puuntuotantokyvyn säilyminen. Puuntuotantoa tukevia hyötyjä ovat muun muassa metsien terveyden ja tuhonkestävyyden edistäminen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Eri rakennepiirteiden turvaamisen kustannusvaikutuksien muodostuminen

**Säästöpuista** metsänomistajalle aiheutuva hakkuutulon menetys riippuu jätettävien puiden määrästä ja järeydestä. Tämän lisäksi kustannuksia muodostuu pitkällä aikavälillä säästöpuuryhmien maa-alan jäämisestä puuntuotannon ulkopuolelle. Ekologisesti hyödyllisimpien isompien säästöpuuryhmien jättäminen voi olla iso kuluerä keskimäärin melko pienten metsätilojen taloudessa.
**Lahopuiden** taloudellinen arvo on vähäinen. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kustannuksia maanmuokkauksessa, kun maalahopuut tulee kiertää ja jättää ehjiksi, mikä hidastaa työtä. Siitä aiheutuva kustannusvaikutus on kuitenkin yleensä vähäinen. Jos hakkuualueelta kerätään energiapuuta, kuolleen puun jättäminen metsään pienentää energiapuukertymää ja siihen liittyvää tuloa. Pitkälle lahonneella puulla ei kuitenkaan ole arvoa energiapuuna.
**Tekopökkelöistä** aiheutuva tuoton menetys riippuu jätettävän tekopökkelön puulajista, koosta ja laadusta. Tavanomaisen tekopökkelön kustannus on ensiharvennuksissa alle euron ja myöhemmissä harvennuksissa useimmiten 1–3 euroa pökkelö kohti. Mikäli tekopökkelöiden latvukset korjataan, niiden kustannusvaikutus on hieman pienempi.

**Suojatiheikköjen** jättäminen pienentää taimikonhoidon kustannuksia suhteessa raivaamatta jätettävään pinta-alaan. Tiheikköjen jättäminen ei vähennä metsänkasvatukseen käytettävää pinta-alaa, koska yksittäinen tiheikkö on luonteeltaan väliaikainen. Esimerkiksi harvennusvaiheessa jätetty suojatiheikkö voidaan hakata uudistushakkuun yhteydessä. Suojatiheiköt eivät myöskään vaikuta taimikonhoitokohteen mahdollisuuteen täyttää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) tukiehdot, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.
**Lehtipuuosuuden** ylläpito ja sekapuustoisen metsän kasvatus tuottavat elinympäristöhyötyjä kustannustehokkaasti. Maltillinen lehtipuusekoitus ja sekapuustoisuus eivät yleensä aiheuta taloudellisia tappioita. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita, jolloin sen ylläpito voi johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Sekapuustoisissa metsissä puunmyyntitulot eivät riipu täysin vain yhden puulajin tai puutavaralajin hinnasta, jolloin sen voi nähdä riskin hajautuksena. Taloudellinen tulos ei kuitenkaan välttämättä ole sekapuustoisessa metsässä parempi kuin yhden puulajin metsässä. Kuitenkin runsas muiden kuin taloudellisesti kasvatettavien puulajien ylläpito voi jossain määrin vähentää metsiköstä saatavaa tuloa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Luonnonhoidon kustannustehokkuuteen voidaan vaikuttaa

Pääosin luonnonhoidon menetelmien aiheuttamat kustannukset metsänomistajalle ovat vähäisiä ja niitä on mahdollista pienentää hyvällä suunnittelulla. Oleellista on löytää metsikölle sopivimmat vaihtoehdot ja hyödyntää metsässä olemassa olevia rakennepiirteitä mahdollisimman järkevästi.
Luonnonhoidon välittömiin kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon myyntikelpoista puustoa hakkuu- tai metsänhoitokohteelle jätetään. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa, kun säästettäviksi valitaan taloudellisesti vähäarvoisia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten esimerkiksi haapoja. Samoin puuntuotannollisesti heikkolaatuiset puut, kuten esimerkiksi haarautuneet tai koroutuneet puut ovat usein hyviä säästettäviä puita. Tekopökkelöiksi tehtävistä puista aiheutuvia kustannuksia voidaan puolestaan pienentää korjaamalla niiden latvukset.
Puiden valinnan lisäksi kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa toimenpiteiden oikealla kohdentamisella ja keskittämisellä. Puunkorjuun tai metsänhoidon kannalta hankalat kohdat, kuten kivikot, soistuneet painanteet ja ympäröivää metsikköä rehevämmät laikut, sopivat hyvin esimerkiksi säästöpuuryhmän paikaksi. Ryhmänä puut myös muodostavat selkeän alueen, jossa kaatuneet puut saavat lahota rauhassa, eikä niistä ole haittaa tulevissa metsänhoitotöissä.

Toisinaan luonnonhoidossa voi olla kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin kustannuksia voidaan välttää. Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa voidaan säästää kuusialikasvosta suojatiheikköinä. Liiallinen raivaus voi poistaa hyödyllisiä rakennepiirteitä metsästä. Myös lehtipuiden suosiminen aukkopaikoilla tai huonolaatuisten havupuiden sijasta on kustannustehosta. Lisäksi hyödyntämällä uudistusalojen alikasvosta ja luontaisesti syntyvää alikasvosta on myös mahdollista säästää jossain määrin uudistamiskustannuksissa.

Taloudellisten näkökulmien pohdinta on osa talousmetsien luonnonhoitoa samoin kuin ekologisten näkökulmien miettiminen on osa metsänhoitoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä rakennepiirteitä voidaan ylläpitää ja vahvistaa talousmetsissä usein melko pienillä kustannuksilla. Toisaalta joskus ekologisesti kestävät valinnat edellyttävät suurempia taloudellisia panostuksia. Luonnon kannalta parhaat voivat olla myös taloudellisesti ja teknisesti järkeviä.
Talousmetsien luonnonhoidosta metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset tai tulonmenetykset jäävät tavallisesti omistajan itsensä kannettavaksi. Kustannuksista merkittävän osan aiheuttaa välitön puuston arvoon perustuva tulonmenetys.
Luonnonhoito voi toisaalta myös säästää metsänomistajalta kustannuksia tai työaikaa, kun esimerkiksi suojatiheikköjä jätetään raivaamatta. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä ei välttämättä vaikuta lainkaan tai hyvin vähän hakkuutuloon kuten lahopuiden tai taloudellisesti vähämerkityksisten lehtipuiden säästäminen.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Säästöpuilla luodaan vanhoja ja järeitä puita

Luonnonmetsissä järeitä ja vanhoja puita tavataan kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Talousmetsissä hakkuissa jätettävät elävät säästöpuut lisäävät ja ylläpitävät metsän nuorissa kehitysvaiheissa järeää ja monilajista elävää puustoa. Pidemmällä aikavälillä säästöpuut voivat parantaa vanhoista puuyksilöistä riippuvaisten lajien elinolosuhteita talousmetsissä. Ne voivat toimia ikään kuin ”pelastusrenkaina” osalle metsässä esiintyville lajeille metsän uudistamisvaiheen aikana.
Elävät säästöpuut myös monipuolistavat metsikön rakennetta, sillä ne jätetään pysyvästi kasvamaan ja kuolemaan kiertoaikojen yli. Kaikki puut kuolevat joskus, myös jätetyt säästöpuut. Kuollessaan tai kaatuessaan ne muodostavat lahopuuta, joka hyödyttää vuorostaan lahopuusta riippuvaista lajistoa. Mitä suurempi jätettävien säästöpuiden määrä ja niiden järeys on, sitä paremmin ne ylläpitävät sekä eläviä että kuolleita puita ja niihin sidoksissa olevaa lajiston monimuotoisuutta.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Lehtipuusto hyödyttää sekä lajeja että kasvatettavaa metsää

Lehtipuusekoituksen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen havupuuvaltaisissa talousmetsissä on tehokas tapa parantaa monien lajien elinmahdollisuuksia. Metsän sienille, kasveille ja eläimille koituvien hyötyjen lisäksi lehtipuut ovat tärkeä osa metsäekosysteemin toimintaa. Lehtipuiden karike vaikuttaa myönteisesti myös maaperän ravinnekiertoon ja metsien terveyteen. Se lisää myös maaperän tuotoskykyä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen kasvatettavassa metsikössä on useimmissa tilanteissa suositeltavaa sekä luonnonhoidon näkökulmasta että metsikön taloudellisen tuoton takia. Kuusen uudistusaloille syntyy usein luontaisesti monipuolinen lehtipuusto, joka antaa tarpeellista täydennystä viljelytaimikoiden aukkopaikkoihin ja monipuolistaa metsikköä. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin männiköihin tai kuusikoihin.

Lehtipuut, lahoavat puut ja vanhat elävät puut ovat elinehto tuhansille eliölajeille ja vallitseva osa havumetsän elämää, ja turvaavat metsäekosysteemin toiminnan vaikuttamalla hajotukseen, eliökantojen säätelyyn ja ravinteiden kiertoon. Monimuotoiset metsät turvaavat myös vesistöjen monimuotoisuutta sekä ovat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen riskeille. Siksi metsien hoito- ja hakkuutöissä ylläpidetään lehtipuita, lahoavia puita, vanhoja eläviä puita ja paikoittain alikasvosta. Talousmetsien luonnonhoidossa tätä kutsutaan monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistämiseksi. Rakennepiirteiden lisäämiseen ja ylläpitämiseen löytyy keinoja kaikkien kehitysvaiheiden metsiköihin alkaen taimikonhoidosta päätehakkuuseen asti.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Metsätalouden vaikutusta maisemaan voidaan pehmentää luonnonhoidolla

Metsien monikäyttöön on perinteisesti liitetty metsien ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet ja keruutuotteiden, kuten sienien ja marjojen hyödyntämien jokaisenoikeuksilla. Virkistyskäyttöön parhaiten soveltuvat metsät ovat monipuolisia, elämyksellisiä ja vaihtelevasti joko helposti tai vaikeasti saavutettavissa.
Metsänomistaja voi vaikuttaa omissa metsissään luonnonhoidolla metsien elämyksellisyyteen ja kiinnostavuuteen virkistyskäytössä. Säästöpuuryhmien ja järeiden puuyksilöiden jättäminen uudistushakkuualoille pehmentää hakkuun vaikutusta maisemaan. Samoin puuston erirakenteisuus, lehtipuusto, sekapuustoisuus ja suojatiheiköt ylläpitävät myös metsien maisema-arvoja.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Luonnonhoito ylläpitää riistaeläinkantoja

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa niiden elinympäristön laatuun. Talousmetsien luonnonhoito parantaa muun metsäluonnon monimuotoisuuden ohella myös riistan elinmahdollisuuksia. Riistaeläinten, lähinnä hirvieläinten, kannat vaikuttavat vastaavasti myös metsän puulajisuhteisiin ja puuston rakenteeseen.
Metsänomistaja päättää riistan huomioimisen painoarvosta toimenpiteiden toteutuksessa. Jos riistanhoidolla on erityistä merkitystä metsänomistajalle, on se syytä ottaa huomioon jo metsien käytön suunnittelussa. Esimerkiksi jättämällä enemmän suojatiheikköjä voidaan parantaa niiden metsäkanalinnuille tarjoamaa suojaa pedoilta. Myös lehtipuuston ylläpito hyödyttää riistaa.

Metsien monikäyttömahdollisuudet, kuten luonnontuotteiden keruu, retkeily ja metsästys, tarvitsevat tuekseen niitä huomioivaa talousmetsien luonnonhoitoa. Monikäyttömahdollisuuksien edistäminen lisää merkittävästi metsätalouden toimenpiteiden yleistä hyväksyttävyyttä. Monikäyttö saattaa olla myös osa metsänomistajan metsätaloutta.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Talousmetsien luonnonhoidolla vaikutetaan metsikön monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin. Puuston elinvoimaisuus ylläpitää metsikön kykyä sitoa ja varastoida hiiltä sekä vastustaa erilaisia tuhoja. Ilman talousmetsien luonnonhoitoakin metsikkö sitoo kasvaessaan hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä luonnonhoito tukee ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteita.
Metsissä hiiltä varastoituu maaperään, puustoon ja muuhun kasvillisuuteen. Luonnonhoidon menetelmistä erityisesti suojakaistojen ja luontokohteiden puuston säilyttämisellä sekä säästöpuiden ja kuolleiden puiden pysyvällä jättämisellä metsään on mahdollista lisätä puuston ja maaperän hiilivarastoa. Toimenpiteiden vaikutusten suuruutta säätelee ennen kaikkea jätettävän lahopuun määrä ja laatu.Lahopuulla on olennainen merkitys luonnonhoidossa ja metsän hiilivaraston ylläpidossa.
Hitaamman lahoamisen vuoksi hiili säilyy pidempään havupuiden ja pystypuiden säästöpuissa kuin lehtipuissa tai maalahopuissa. Varsinkin vanhat keloutuneet männyt voivat säilyä vuosikymmeniä hiilivarastoina, pohjoisessa Suomessa pidempään kuin eteläisessä. Energiapuuna käytettäessä lahopuussa oleva hiili vapautuisi välittömästi.

Taimettuminen ja taimien kasvu säästöpuiden läheisyydessä on verrattain hidasta. Säästöpuiden voi toisaalta odottaa tuottavan uudistusalalle uusia taimia tavanomaisen siemenpuuston tapaan, joskin vaikutus on epätasaista. Säästöpuut voivat hetkellisesti heikentää kehittyvän taimikon kasvua, mutta vaikutus on pienin silloin kun säästöpuut on jätetty ryhmiin. Toisaalta säästöpuilla on todettu olevan positiivinen vaikutus uudistusalueen sienijuurten monimuotoisuuteen ja taimien mykoritsoitumiseen. Tämä parantaa taimien kykyä ottaa maaperästä vettä ja ravinteita ja siten vahvistaa taimikon kasvua ja hiilensidontaa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Talousmetsien luonnonhoidon menetelmät yleisesti lisäävät metsämaan hiilivarastoa. Kuolleen puun lahoamisen myötä sen sisältämästä hiilestä osa vapautuu ajan myötä ilmakehään ja osa kartuttaa maaperän hiilivarastoa.

Talousmetsien luonnonhoidolla turvataan metsien ekosysteemin toimintaa. Kohdistamalla luonnonhoidon toimenpiteet oikein parannetaan niiden positiivisia vaikutuksia myös metsien hiilensidontaan ja varastointiin.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Lehtipuuston ja sekapuustoisuuden lisääminen voidaan toteuttaa jättämällä taimikonhoidossa aukkopaikkoihin lehtipuita, jotka eivät vaaranna havupuiden taimien kehitystä sekä ylläpitämällä sekapuustoista metsärakennetta kasvatushakkuissa. Suositeltavaa on myös, että käsittelyn jälkeen metsikköön jää kasvamaan yhtä monta puulajia kuin siellä oli ennen taimikonhoidon tai kasvatushakkuun aloitusta.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Metsän uudistaminen

- Lehtipuille uudistaminen on suositeltavaa erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla.
- On suositeltavaa monipuolistaa metsien uudistamisessa käytettävää kotimaisten puulajien valikoimaa viljelemällä esimerkiksi haapaa, tervaleppää ja jaloja lehtipuita niille sopivilla kasvupaikoilla.
- Taimikoissa on suositeltavaa hyödyntää luontaisesti syntyvää lehtipuustoa sekapuustona.
- Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Taimikon varhaisperkaus ja taimikon harvennus

- Taimikon varhaisperkauksessa vesasyntyinen lehtipuusto poistetaan kokonaan, mutta siemensyntyisistä lehtipuista poistetaan vain selvästi etukasvuiset yksilöt. Kasvatettavien taimien ympäriltä poistetaan kilpaileva kasvusto metrin säteeltä.
- Taimikonharvennuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.
- Harvapuustoisiin kohtiin on suositeltavaa jättää koivujen lisäksi myös muita lehtipuun taimia, kuten haapaa, raitaa, leppää ja pihlajaa sekä katajia.
- Sekapuustoiseen metsään tähtäävässä taimikon varhaisperkauksessa ja taimikon harvennuksessa säästetään lisäksi kuusentaimikoissa mäntyä ja männyntaimikoissa kuusta.
- Yhtään puulajia ei raivata metsikön alueelta kokonaan pois. Tavoitteena on, että säilytetään myös niitä puulajeja, joita ei aiota hyödyntää taloudellisesti. Toteutuksessa on suositeltavaa pyrkiä siihen, että metsikön puulajimäärän säilyttäminen onnistuu säästöpuuryhmissä ja suojatiheiköissä.
- Vältetään turhaa perkaamista. Kasvatettavaa puustoa haittaamattomien puiden perkaus on turhaa työtä ja tuottaa ylimääräisiä kustannuksia.
- Hirvivahingoille alttiilla alueilla männiköissä taimikoihin jätetään tavanomaista enemmän mäntyjä. Pusikoituneet lehtipuuryhmät ja etukasvuiset lehtipuut männyntaimien vierestä poistetaan. Etenkin pihlajan ja pajun määrä pidetään alhaisena.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Kasvatushakkuut

- Harvennuksessa on suositeltavaa pyrkiä sekapuustoisen metsärakenteen säilyttämiseen tai voimistamiseen. Kasvupaikasta riippuen säilytetään vähintään 10 prosentin lehtipuusekoitus.
- Tasaiseen harvennusjälkeen voidaan luoda vaihtelevuutta harventamalla pääpuulajia tavallista voimakkaammin säästöpuuryhmän ja kasvatettavan lehtipuuston ympäriltä.
- Ennakkoraivauksessa säästetään alikasvoksena kasvavia monimuotoisuudelle tärkeitä puita ja pensaita, kuten haapaa, pihlajia, terva- ja harmaaleppiä, raitoja, jaloja lehtipuita ja lehtopensaita.
- Yhtään puulajia ei harvenneta käsittelyalueelta kokonaan pois.
- Kasvatusmetsän puulajimäärän säilyminen varmistetaan lisäämällä harvennuksessa kasvutilaa myös luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## Jatkuva kasvatus

- Jatkuvan kasvatuksen yhteydessä on huolehdittava lehtipuiden uudistumisesta tekemällä riittävän kokoisia aukkoja hakkuiden yhteydessä tai tarvittaessa istuttamalla.
- Jatkuvassa kasvatuksessa lehtipuusekoitukselle on suositeltavaa tavoitella kasvupaikasta riippuen vähintään 10 prosentin osuutta.
- Yhtään puulajia ei hakata käsittelyalueelta kokonaan pois.
- Säästöpuina suositaan lehtipuita.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Indikaattorit**

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteissa sekä energiapuun korjuussa jätetään pysyvästi sekä eläviä säästöpuita että kuollutta puustoa.Monimuotoisuutta ja metsälajistoa turvataan säilyttämällä sekapuustoisuutta ja tiheikköjä.
Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästöpuiden lukumäärä on keskimäärin vähintään 10 kappaletta ja kuolleiden puiden lukumäärä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla. Tuore metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärän yhteensä pitää olla vähintään 20 kpl/ha. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista. Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2–5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## PEFC™-sertifiointi (2022)

**Määritelmät**

Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita
- metson havaittuja hakomispuita.
Edellä lueteltujen puuttuessa jätetään säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä, rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita, joilla on hyvät edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi.
Säästöpuut suositellaan jätettäväksi ensisijaisesti ryhmiin ja arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.

Säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata.
Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojen, välittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle.
Kuolleella puustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).

Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.
Tekopökkelöt ovat n. 2–5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden tyviosia. Uudistushakkuissa tekopökkelöiksi katkaistaan rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 15 cm paksuja puita.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m². Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Sekapuustoisuus tarkoittaa, että metsässä on pääpuulajin lisäksi yhtä tai useampaa puulajia lehtipuita suosien.

# Lehtipuusekoituksen ylläpito

## FSC®-sertifiointi (2023)

Organisaatio ylläpitää metsätaloustoimissa säästöpuustoa. Säästöpuita voidaan keskittää samanaikaisesti hakattavien leimikoiden tasolla halkaisijaltaan 1 km ympyrän sisällä.
- Säästöpuustoon sisältyy myös käsiteltävän alueen pääpuulajia. Vieraspuulajit eivät lehtikuusta lukuun ottamatta kelpaa säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä eläviä säästöpuita ei poisteta ja ne lasketaan säästöpuiksi myös myöhemmissä hakkuissa, mikäli ne ovat edelleen elossa.
- Säästöpuustoon lasketaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät säästetyt puut silloin, kun ne täyttävät säästöpuiden läpimittavaatimukset.
- Osasta säästöpuita (enintään 5 kpl/ha) voidaan tehdä tekopökkelöitä, jos kyseiset puut eivät ole monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita. Tekopökkelöstä irti katkaistu rungonosa jätetään maastoon, jos tekopökkelö luetaan mukaan säästöpuiden lukumäärään.
- Uudistusaloille jätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana eikä niiden pienpuustoa raivata.
Säästöpuiksi jätetään uudistushakkuissa vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa 20 cm ja Pohjois-Suomessa 15 cm. Uudistushakkuissa jätetään lisäksi säästöpuiksi vähintään 10 kpl/ha puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm. Tätä vaatimusta ei sovelleta, jos säästöpuista vähintään 5 kpl/ha on rinnankorkeusläpimitaltaan Etelä-Suomessa vähintään 30 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 cm.

Muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneen metsän hakkuissa säästetään mahdolliset aiemmissa toimenpiteissä säästöpuiksi jätetyt puut sekä huolehditaan siitä, että hakkuun jälkeenkin kohteella on vähintään 10 kpl/ha puita, joiden minimirinnankorkeusläpimitta on Etelä-Suomessa vähintään 20 cm ja Pohjois-Suomessa vähintään 15 cm.
Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään kaikkien metsätaloustoimien yhteydessä:
- rauhoitetut puulajit (lain mukaisesti puun läpimitasta riippumatta)
- yksittäiset tai pienissä ryhmissä olevat puut, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään:
- mänty, kuusi ja koivu: 60 cm
- muut kotimaiset puulajit: 40 cm.
- puumaiset ja pylväsmäiset katajat
- haavat, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 40 cm: säästetään havupuuvaltaisissa kasvatusmetsissä vähintään 20 kpl/ha tai kaikki, mikäli niitä esiintyy edellä mainittua lukua vähemmän
- kolopuut
- petolintujen tiedossa olevat pesäpuut
- palokoroiset männyt; Pohjois-Suomessa sellaisilla alueilla, joilla on palovioitusta laajasti, palokoroisia puita säästetään vähintään 10 kpl/ha.

Seuraavat monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elävät puut säästetään uudistushakkuissa sekä muissa valtapuustoltaan vähintään varttuneiden metsien hakkuissa:
- tammet, joiden rinnankorkeusläpimitta on:
- hemiboreaalisella vyöhykkeellä vähintään 20 cm
- muualla Suomessa vähintään 10 cm.
- sellaiset muut jalot lehtipuut, raidat ja muut puumaiset pajut, tuomet, pihlajat sekä tervalepät, joiden rinnankorkeusläpimitta on vähintään 10 cm.
Valtapuustoltaan nuorten metsien hakkuissa ja taimikonhoidossa edellä mainittuja lehtipuita säästetään vähintään 20 kpl/ha tai kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttävät puut, mikäli niitä esiintyy vähemmän kuin 20 kpl/ha. Tämän vaatimuksen mukaisia säästettäviä puita valitessa tulee suosia järeimpiä puita ja eri puulajeja.

Organisaatio säästää metsätaloustoimissa rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut aina, kun niitä löytyy alueelta, ellei laki metsätuhojen torjunnasta edellytä niiden poistamista. Mikäli kohteella syntyy tuoretta (lahoasteluokka 1) lahopuuta yli 20 m³/ha, ylimenevän osan saa poistaa (siinäkin tapauksessa, ettei metsätuholain mukainen poistokynnys ylity). Viljellyissä lehtipuuvaltaisissa 02-kehitysluokan metsissä kerralla syntyneestä tuoreesta (lahoasteluokka 1) kuolleesta puusta voidaan poistaa 10 m³/ha ylittävä osa.
Organisaatio varmistaa havupuuvaltaisten metsien riittävän lehtipuuosuuden kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa siten, että lehtipuuosuutta ei vähennetä alle 10 %:iin kasvatettavan puuston runkoluvusta. Jos lehtipuuosuus on alle 10 % runkoluvusta ennen toimenpidettä, lehtipuusto säästetään, paitsi niiltä osin kuin se selvästi haittaa havupuiden kasvua. Lisäksi taimikonhoidossa säästettävään lehtipuustoon jätetään monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuulajeja.
Taimikonhoidossa ja harvennushakkuiden yhteydessä säästetään riistalle tärkeitä tiheiköitä ja lehtipuita.

Metsäsertifiointijärjestelmät (PEFC**™** ja FSC**®**) asettavat rakennepiirteiden turvaamiseen liittyviä vaatimuksia. Ne toimivat vähimmäistasona säästö- ja lahopuiden jättämiselle, tekopökkelöiden tekemiselle, tiheikköjen säästämiselle sekä lehtipuuosuuden ylläpitämiselle. Metsäsertifiointiin kuuluminen on metsänomistajalle vapaaehtoista. Sertifiointiin kuulumattomilla metsänomistajilla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Lehtipuusekoitus johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, jos lehtipuina suositaan rauduskoivua. Myös havupuusekoitus tuo vaihtelevuutta metsään verrattuna puhtaisiin kuusikoihin tai männiköihin. Lehti- ja sekapuustoisuus myös monipuolistavat maisemaa.

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Tuottovaatimus vaikuttaa ketjun toteutukseen Tuottovaatimuksen kasvaessa harvennukset on suositeltavaa tehdä voimakkaina ja suosia yläharvennusta eritoten toisessa harvennuksessa. Voimakkaat hakkuut ja yläharvennus kuitenkin lisäävät lumi- ja tuulituhojen riskiä. Mäntyvaltaiset kohteet  Hoidetuissa männiköissä puustopääoma on kannattavaa kasvattaa mahdollisimman suureksi ennen ensiharvennusta eli harvennusmallien leimausrajan ylärajalle. Taloudellista tuottoa parantaa varsin voimakkaat harvennukset. Harvennuksessa poistetaan ensisijaisesti alle jääneet ja huonolaatuiset puut sekä mutkaiset ja oksikkaat valtapuut. Hoitamattomissa männiköissä, joissa puusto on epätasaista tai hieskoivun osuus suuri, harvennus voi olla kannattavaa tehdä normaalia aikaisemmin puuston arvokasvun edistämiseksi. Ylitiheissä metsissä harvennuksen on oltava tavallista varovaisempi. Ojitetuilla rämeillä tehdään Etelä-Suomessa yleensä kaksi harvennusta, mutta Väli- ja Pohjois-Suomessa riittää yksi harvennus. Pohjois-Suomen mäntyvaltaisilla, II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankailla voidaan tehdä voimakas ensiharvennus myöhennettynä, jolloin kiertoaikana ei tehdä muita harvennuksia. Lisäksi tehdään kunnostusojitus, mutta se voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta. Kohteet, jotka sijaitsevat alle 900 d.d. -lämpösumma-alueella, harvennetaan vain kerran kasvatusaikana. Harvennus voidaan tehdä voimakkaana hyväpuustoisissa kohteissa, vastaavasti huonopuustoisissa kohteissa voidaan harvennusta myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Kunnostusojitus voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta. Kuusivaltaiset kohteet  Etelä-Suomessa kuusikoiden ensiharvennus suositellaan tehtäväksi voimakkaana, sillä kuusikot ovat joustavia harvennusvoimakkuuden suhteen. Samalla tehdään tarvittaessa kunnostusojitus. Jäävän puuston vaurioriskin vuoksi turvemaiden kuusikoihin suositellaan enintään kahta harvennusta. Ruohoturvekankailla harvennuksia voidaan tehdä jopa kolme kertaa. Pohjois-Suomessa turvemaiden kuusikoihin suositellaan voimakkuudeltaan normaaleja tai lieviä harvennuksia, sillä voimakas harvennus alentaa pohjoisessa kuusikon kasvua. Karuhkojen kasvupaikkojen kuusikoita voidaan kasvattaa myös ilman harvennuksia. Pohjois-Suomessa ruohoturvekankaiden kuusivaltaisiin kohteisiin voidaan ensiharvennus tehdä myöhennettynä, ellei koivusta ole haittaa havupuuston kehitykselle. Hyväpuustoisilla kohteilla voi toinen harvennus olla tarpeen. Mustikkaturvekankailla ensiharvennus tehdään lievänä, jolloin puuston pohjapinta-ala jätetään harvennusmallin jäävän puuston ylärajalle. Ajankohtaa voi olla tarpeen myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Luontaista kokovaihtelua sisältävän korpikuusikon harvennushakkuu on usein mahdollista tehdä yläharvennuksena. Edellytyksenä on, että lisävaltapuiden latvukset ovat elinvoimaiset. Tällä kohteella ensiharvennus on jo myöhässä ja alaharvennus siksi riskittömin vaihtoehto. Kuva: © Pentti Väisänen. Hieskoivuvaltaiset kohteet  Hieskoivu viihtyy puolukkaturvekankailla ja sitä rehevimmillä turvemaapohjilla ja on yleinen erityisesti II-tyypin turvekankailla. Hieskoivikot, joissa taimikonharvennus on tehty, voidaan harventaa kerran kiertoajan aikana. Jos tavoitteena on energia- ja kuitupuun kasvatus lyhyellä kiertoajalla, ei harvennuksesta ole hyötyä. Hoidetun hieskoivikon harvennus suositellaan tehtäväksi 13–15 metrin valtapituudessa, jolloin jätetään 900–1 200 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Erityisen hyvälaatuisissa ja kasvuisissa hieskoivikoissa voidaan Etelä- ja Väli-Suomessa tuottaa tukkipuuta, jolloin tehdään toinen harvennus, ja kasvatusaika on pitempi. Jos tavoitteena on edistää hieskoivikossa olevan kuusialikasvoksen kehittymistä, tehdään ensiharvennus voimakkaampana. Jos alikasvos on vielä pientä, koivikon harvennusta lykätään hallatuhoriskin vuoksi tai se tehdään kahdessa vaiheessa. Pohjois-Suomessa hieskoivikon harvennus on tarpeen vain, jos halutaan edistää kuusialikasvoksen kehitystä. Muussa tapauksessa harvennus ei kannata ja syntyy kasvutappioita. Hieskoivikko voidaan kasvattaa myös ilman taimikonhoitoa tai harvennuksia. Kuva: © Pentti Niemistö. Kaksijaksoiset metsiköt  Hieskoivu-kuusisekametsä kehittyy kaksijaksoiseksi ojitetuilla turvemailla yleensä luontaisesti, mutta myös verhopuustoa ja sen alle viljeltyä kuusikkoa voidaan kasvattaa kaksijaksoisena metsikkönä. Ylemmän jakson käsittely riippuu kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta. Harventamaton tiheä hieskoivikko alkaa hidastaa kuusten kasvua ja heikentää niiden elpymiskykyä kuusten ollessa noin parin metrin pituisia. Hallanaroilla paikoilla koivuja ei tällöin kannata vielä kokonaan poistaa. Hoidetun hieskoivikon alla kuusen taimikko voidaan kasvattaa pitemmäksi ja vapauttaa yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla ennen kuin latvat kärsivät koivujen piiskauksesta. Kaksijaksoista hieskoivu-kuusisekametsää voidaan viljavilla turvemailla harventaa myös uudelleen ja kasvattaa 300–400 paraslaatuista hieskoivua tukkipuuksi. Kaksijaksoinen kasvatus edellyttää ajoissa tehtyä ylispuuston harvennusta, etteivät koivujen latvukset pääse vaurioittamaan kuusia. Hieskoivut pitää poistaa riittävän ajoissa eli ennen kuin niiden kasvukunto heikkenee. Puunkorjuu edellyttää huolellisuutta ja hyvää ammattitaitoa. Turvemaiden mäntyvaltaisiin metsikköihin voi muodostua luontainen kuusialikasvos. Mustikkaturvekangas II-tyypin kasvupaikoilla kuusialikasvoksen hyödyntäminen on taloudellisesti perusteltua metsän uudistamisessa. Kasvatettavan kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja riittävän tasaisesti alueelle jakautunutta. Alikasvos vaikeuttaa männikön harventamista ja vaurioituu herkästi etenkin pakkaskauden hakkuissa. Ratkaisu mäntyvaltaisen metsikön kuusialikasvoksen hyödyntämisestä on yleensä tehtävä männikön ensiharvennusvaiheessa. Tällöin suuret kuuset poistetaan, hieskoivuja ja mäntyjä harvennetaan niin, että paraslaatuiset puut jätetään kasvamaan. Seuraavassa harvennuksessa poistetaan koivut ja harvennetaan mäntyjä. Loput männyt saavat kasvaa seuraavaan harvennukseen saakka. Kaksijaksoinen hieskoivu-kuusimetsikkö. Ylispuukoivut kannattaa poistaa paksun lumen aikana, kun kuusen taimikko on kasvanut riittävästi pituutta ja hallatuhojen riski oleellisesti vähentynyt. Kuvan hieskoivut ovat niin hyväkasvuisia, että parhaat niistä voidaan jättää järeytymään tukkipuun mittoihin ja poistaa kuusikon ensiharvennuksessa. Kuva: © Pentti Niemistö. Ensiharvennuksen yhteydessä myös ojien kunnostus on tarpeen. Kuva: ©  Tommi Tenhola.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Harvennus (myöhempi harvennus) on ensiharvennuksen jälkeen varttuneeseen kasvatusmetsikköön tehtävä harvennus, jolla voidaan edistää erilaisia metsänhoidollisia ja taloudellisia tavoitteita.

Keskeinen tavoite on saada puunmyyntituloja ja parantaa puustoon sitoutuneen pääoman tuottoa. Harvennukset tehdään pohjapinta-alaan ja valtapituuteen perustuvien harvennusmallien mukaisesti. Harvennuksissa jätetään kasvamaan harvennustavasta riippumatta terveitä, latvukseltaan elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita harvennusmallien mukainen määrä.
Varttuneita kasvatusmetsiä ovat metsiköt, joissa puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta rinnankorkeudella on yli 16 cm ja puuston rinnankorkeusikä on vähintään 25 vuotta. Metsikön ensiharvennus on jo yleensä tehty ja metsä on hyvässä kasvussa.

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Yläharvennus on tasarakenteisen, varttuneen kasvatusmetsän harvennustapa, jossa pienten puiden lisäksi poistetaan kookkaimpia ja taloudellisesti arvokkaimpia puita. Kasvatettavaksi jätetään etenkin hyvälaatuisia lisävaltapuita. Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa.

Yläharvennusta suunniteltaessa on varmistuttava kohteen sopivuudesta. Hakkuussa kasvamaan jätetään harvennusmallin mukaisesti hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita tilajärjestykseltään tasaisesti. Valtapuiden harvennus vaatii tekijältään ammattitaitoa ja huolellisuutta, jotta puuston tiheys pysyy harvennusmallin mukaisena.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

# Turvemaiden metsänkasvatus

## Tuottovaatimus vaikuttaa ketjun toteutukseen

Tuottovaatimuksen kasvaessa harvennukset on suositeltavaa tehdä voimakkaina ja suosia yläharvennusta eritoten toisessa harvennuksessa. Voimakkaat hakkuut ja yläharvennus kuitenkin lisäävät lumi- ja tuulituhojen riskiä.

# Turvemaiden metsänkasvatus

## Mäntyvaltaiset kohteet

Hoidetuissa männiköissä puustopääoma on kannattavaa kasvattaa mahdollisimman suureksi ennen ensiharvennusta eli harvennusmallien leimausrajan ylärajalle. Taloudellista tuottoa parantaa varsin voimakkaat harvennukset. Harvennuksessa poistetaan ensisijaisesti alle jääneet ja huonolaatuiset puut sekä mutkaiset ja oksikkaat valtapuut.
Hoitamattomissa männiköissä, joissa puusto on epätasaista tai hieskoivun osuus suuri, harvennus voi olla kannattavaa tehdä normaalia aikaisemmin puuston arvokasvun edistämiseksi. Ylitiheissä metsissä harvennuksen on oltava tavallista varovaisempi.
Ojitetuilla rämeillä tehdään Etelä-Suomessa yleensä kaksi harvennusta, mutta Väli- ja Pohjois-Suomessa riittää yksi harvennus.

Pohjois-Suomen mäntyvaltaisilla, II-tyypin mustikka- ja puolukkaturvekankailla voidaan tehdä voimakas ensiharvennus myöhennettynä, jolloin kiertoaikana ei tehdä muita harvennuksia. Lisäksi tehdään kunnostusojitus, mutta se voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta.
Kohteet, jotka sijaitsevat alle 900 d.d. -lämpösumma-alueella, harvennetaan vain kerran kasvatusaikana. Harvennus voidaan tehdä voimakkaana hyväpuustoisissa kohteissa, vastaavasti huonopuustoisissa kohteissa voidaan harvennusta myöhentää riittävän harvennuskertymän saamiseksi. Kunnostusojitus voi olla kannattavaa jo ennen ensiharvennusta.

# Turvemaiden metsänkasvatus

## Mäntyvaltaiset kohteet

### Mäntyvaltaisten ojitettujen suometsien kasvatusketjut, Etelä- ja Väli-Suomi

##  [Männyn kasvatusketjut turvemailla](/fi/node/839)

Table
| Kasvupaikka | Nuoren metsän vaihe  | Nuoren metsän vaihe  | Nuoren metsän vaihe  | Varttuneen metsän vaihe | Uudistamisvaihe |
| Kasvupaikka | ensiharvennus | kunnostusojitus | lannoitus | harvennus | uudistamisjäreys1 |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Mtkg II | normaali tai voimakas | tarvittaessa | tarvittaessa | normaali | E-S, 26-32 cmV-S, 24-28 cm |
| Ptkg I | normaali tai voimakas | tarvittaessa | ei yleensä | normaali | E-S, 25-30 cmV-S, 23-27 cm |
| Ptkg II | normaali tai voimakas | tarvittaessa | tarvittaessa | normaali | E-S, 25-30 cmV-S, 23-27 cm |
| Vatkg I | normaali tai voimakas | tarvittaessa | ei yleensä | ei yleensä | E-S, 22-26 cmV-S, 22-25 cm |
| Vatkg II | normaali tai voimakas | tarvittaessa | tarvittaessa | ei yleensä | E-S, 22-26 cmV-S, 22-25 cm |
Mäntyvaltaisten ojitettujen suometsien kasvatusketjut, Etelä- ja Väli-Suomi.

Turvemaiden metsänkasvatus

Hoidetuille ojitetuille suometsille on laadittu suositeltavat peruskasvatusketjut, joissa kuvataan toimenpiteet ja niiden ajoittuminen kasvatusajalle. Kussakin kasvatusketjussa esitetyt hakkuut ja investoinnit on aina syytä suunnitella tapauskohtaisesti metsänomistajan tavoitteet huomioon ottaen.

Metsän harvennushakkuu. Kuva: © Janne Skinnarla/Vastavalo Hakkuiden ja uudistamisen soveltaminen sekä metsän rakenteet jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa on esitelty alla havainnekuvin ja määrittelyin. Jaksollisen kasvatuksen metsikössä on yleensä suunnilleen saman ikäisten ja -kokoisten puiden muodostama niin sanottu pääjakso, jonka kasvua edistetään metsänhoidolla ja harvennushakkuilla. Metsän kasvatuksessa on erotettavissa uudistamis- ja kasvatusvaihe. Kasvatusvaihe päättyy uudistushakkuuseen. Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita. Hakkuutavat metsälain määritelmän mukaan Hakkuutavat Metsälain (1093/1996) määritelmän mukaanUudistushakkuu tarkoittaa&nbsp;puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan uuden puuston aikaansaamiseksi tarvittaessa jätettäviä säästö-, siemen- tai suojuspuita lukuun ottamatta avoimeksi alueeksi.​ Uudistushakkuun päättymisestä seuraa metsän&nbsp;uudistamisvelvoite&nbsp;.​Kasvatushakkuu&nbsp;tarkoittaa&nbsp;puunkorjuuta, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla. ​Kasvatushakkuusta aiheutuu metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Vaaditut puuston vähimmäismäärät, eli niin sanotut lakirajat, on määritelty valtioneuvoston asetuksessa 1308/2013. Lakirajat ovat erilaiset tasa-ikäisrakenteisen ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuissa. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Metsän hakkuutavat jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa.

Metsän hakkuutavat jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa.

Hakkuiden ja uudistamisen soveltaminen sekä metsän rakenteet jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa on esitelty alla havainnekuvin ja määrittelyin.

# Metsän hakkuutavat

## Hakkuutavat metsälain määritelmän mukaan

Hakkuutavat Metsälain (1093/1996) määritelmän mukaan**Uudistushakkuu** tarkoittaa puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan uuden puuston aikaansaamiseksi tarvittaessa jätettäviä säästö-, siemen- tai suojuspuita lukuun ottamatta avoimeksi alueeksi.​ Uudistushakkuun päättymisestä seuraa **metsän uudistamisvelvoite** .​**Kasvatushakkuu** tarkoittaa puunkorjuuta, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla. ​Kasvatushakkuusta aiheutuu metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Vaaditut puuston vähimmäismäärät, eli niin sanotut lakirajat, on määritelty valtioneuvoston asetuksessa 1308/2013. Lakirajat ovat erilaiset **tasa-ikäisrakenteisen** ja **eri-ikäisrakenteisen** metsän kasvatushakkuissa.

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän hakkuutavat

Metsän suojelu perustuu metsänomistajan päätökseen tai lainsäädäntöön Metsäalueen tai yksittäisen kohteen suojelu voi perustua metsälakiin tai luonnonsuojelulakiin. Suojelu voi myös perustua vapaaehtoiseen metsäsertifiointiin tai metsänomistajan omaan päätökseen. Metsänomistaja voi toteuttaa suojelua pysyvällä suojelupäätöksellä tai määräaikaisella suojelulla. Lakisääteinen suojelu asettaa suojelun perustason. Metsäsertifioinnin standardit määrittelevät lisäksi joukon tärkeitä, suojeltavia elinympäristötyyppejä. Vapaaehtoiset täydentävät suojelukeinot ovat tärkeitä lisäkeinoja monimuotoisuuden turvaamiseen sekä metsätalouden ja luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden kannalta. Lakiin perustuvien luontokohteiden säilyminen on turvattava metsiä käsiteltäessä. Tällaiset kohteet tulee huomioida metsänkäyttöä suunniteltaessa ja rajattava osittain tai kokonaan hakkuiden ulkopuolelle. Vastuu lakisääteisten luontokohteiden huomioimisesta on metsänomistajalla, hakkuun suunnittelijalla sekä hakkuun toteuttajalla. Metsänomistajalla voi olla metsätilallaan myös omalla päätöksellään suojeltuja kohteita, jotka eivät näy julkisissa tilastoissa. Lisätietoa: Luontokohteet ja lajien turvaaminen Metsän suojelun hyötyjä ja riskejä Metsän suojelulla turvataan ensisijaisesti monimuotoisuuden säilymistä. Hyvä ennakkosuunnittelu auttaa suojelun kustannustehokkaassa toteutuksessa ja riskienhallinnassa. Metsän suojelun keskeisiä hyötyjä: Turvaa uhanalaisten luontotyyppien ja lajien säilymistä. Turvaa sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, jotka vaativat mahdollisimman luonnontilaista elinympäristöä. Metsäluonto voi kehittyä kyseisessä metsikössä pitempään ilman metsätalouden aiheuttamia muutoksia. Luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä lisääntyy.Martikanen, P., Siitonen, J., Punttila, P., Kaila, L., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland. Biological Conservation, 94, 199-209.Siitonen, J., Martikainen, P., Punttila, P., &amp;amp; Rauh, J. 2000. Coarse woody debris and stand characteristics in mature managed and old-growth boreal mesic forests in southern Finland. Forest Ecology and Management, 128, 211-225. Voidaan kasvattaa ja ylläpitää suojeltavan metsikön puuston ja maaperän hiilivarastoaParadis, L., Thiffault, E. &amp;amp; Achim, A. 2019. Comparison of carbon balance and climate change mitigation potential of forest management strategies in the boreal forest of Quebec (Canada). Forestry, 92, 264-277.Roberge, JM., Laudon, H., Björkman, C. ym. 2016. Socio-ecological implications of modifying rotation lengths in forestry. Ambio 45, 109–123.Lehtonen ym. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 121 s.ALRahahleh et al. 2016. Effects of forest conservation and management on volume growth, harvested amount of timber, carbon stock, and amount of deadwood in Finnish boreal forests under changing climate. Can. J. vol 47, 215-225.Kun ym. 2020. Recognizing the importance of unmanaged forests to mitigate climate change. GCB Bioenergy, 12, 1034–1035.Kellomäki, S. ym. 2019. Effects of even-aged and uneven-aged management on carbon dynamics and timber yield in boreal Norway spruce stands: a forest. Forestry 2019; 92, 635. Puuston kasvukyky ja hiilensidonta heikkenee ajan myötä puuston vanhetessa. Metsämaisema säilyy puustoisena. Voi edistää metsien monikäyttö- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Suojelusta voi saada korvausta, jonka määrä riippuu kohteen ominaisuuksista sekä siitä, onko kyseessä pysyvä- vai määräaikainen suojelusopimus. Pysyvän suojelun korvaus on yksityishenkilöille verotonta, kun alueelle perustetaan yksityinen pysyvä suojelualue, jossa maapohja jää maanomistajan omistukseen tai jos maanomistaja myy alueen maapohjineen valtiolle suojelutarkoituksiin. Pysyvässä suojelussa kyse on kertakorvauksesta. Metsän suojelun keskeisiä riskejä: Puuston ikääntyessä erilaisten tuhonaiheuttajien riski kohteen puustolle kasvaa. Esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhojen todennäköisyys kasvaa puuston ikääntyessäSubramanian, N. ym. 2016. Adaptation of Forest Management Regimes in Southern Sweden to Increased Risks Associated with Climate Change.&nbsp;Forests&nbsp;2016,&nbsp;7, 8.&nbsp;. Metsää kohtaavat normaalit häiriöt ovat kuitenkin osa metsän luontaista kehitystä. Laajamittainen tuho voi aiheuttaa hiilivaraston osittaisen purkautumisen ja muuttaa metsän hiilen lähteeksi. Merkittävin hiiltä vapauttava tuho on metsäpalo. Yksittäisiltä kuusivaltaiselta suojelualueelta leviävät kirjanpainajatuhot ovat mahdollinen, mutta vaikeasti ennustettava riski niin leviämisen ja kuin sen merkittävyyden kannalta. Mikäli luonnonsuojelulailla suojellulta alueelta leviää hyönteistuho, korvausvastuu on valtiolla. Suojelulla voi olla myös vaikutuksia siihen, miten sitä ympäröivillä alueilla toimitaan metsätaloudessa. Riskiä pienentää suojelualueen tarkoituksenmukainen rajaus. Suojelualueen perustamisen jälkeen metsä ennallistuu luontaisten häiriöiden kautta kohti luonnontilaa. Esimerkiksi myrskyt lisäävät lahopuun määrää ja elävän puuston rakenteellista vaihtelua. Kuva: Lauri Saaristo

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

# Metsän suojelu

## Metsän suojelu perustuu metsänomistajan päätökseen tai lainsäädäntöön

Metsäalueen tai yksittäisen kohteen suojelu voi perustua metsälakiin tai luonnonsuojelulakiin. Suojelu voi myös perustua vapaaehtoiseen metsäsertifiointiin tai metsänomistajan omaan päätökseen. Metsänomistaja voi toteuttaa suojelua pysyvällä suojelupäätöksellä tai määräaikaisella suojelulla.
Lakisääteinen suojelu asettaa suojelun perustason. Metsäsertifioinnin standardit määrittelevät lisäksi joukon tärkeitä, suojeltavia elinympäristötyyppejä. Vapaaehtoiset täydentävät suojelukeinot ovat tärkeitä lisäkeinoja monimuotoisuuden turvaamiseen sekä metsätalouden ja luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden kannalta.
Lakiin perustuvien luontokohteiden säilyminen on turvattava metsiä käsiteltäessä. Tällaiset kohteet tulee huomioida metsänkäyttöä suunniteltaessa ja rajattava osittain tai kokonaan hakkuiden ulkopuolelle. Vastuu lakisääteisten luontokohteiden huomioimisesta on metsänomistajalla, hakkuun suunnittelijalla sekä hakkuun toteuttajalla.

Metsänomistajalla voi olla metsätilallaan myös omalla päätöksellään suojeltuja kohteita, jotka eivät näy julkisissa tilastoissa.
Lisätietoa: [Luontokohteet ja lajien turvaaminen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen)

# Metsän suojelu

## Metsän suojelun hyötyjä ja riskejä

Metsän suojelulla turvataan ensisijaisesti monimuotoisuuden säilymistä. Hyvä ennakkosuunnittelu auttaa suojelun kustannustehokkaassa toteutuksessa ja riskienhallinnassa.
Metsän suojelun keskeisiä hyötyjä:
- Turvaa uhanalaisten luontotyyppien ja lajien säilymistä.
- Turvaa sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, jotka vaativat mahdollisimman luonnontilaista elinympäristöä.
- Metsäluonto voi kehittyä kyseisessä metsikössä pitempään ilman metsätalouden aiheuttamia muutoksia.
- Luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä lisääntyy.
- Voidaan kasvattaa ja ylläpitää suojeltavan metsikön puuston ja maaperän hiilivarastoa. Puuston kasvukyky ja hiilensidonta heikkenee ajan myötä puuston vanhetessa.
- Metsämaisema säilyy puustoisena.
- Voi edistää metsien monikäyttö- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia.
- Suojelusta voi saada korvausta, jonka määrä riippuu kohteen ominaisuuksista sekä siitä, onko kyseessä pysyvä- vai määräaikainen suojelusopimus. Pysyvän suojelun korvaus on yksityishenkilöille verotonta, kun alueelle perustetaan yksityinen pysyvä suojelualue, jossa maapohja jää maanomistajan omistukseen tai jos maanomistaja myy alueen maapohjineen valtiolle suojelutarkoituksiin.
- Pysyvässä suojelussa kyse on kertakorvauksesta.

Metsän suojelun keskeisiä riskejä:
- Puuston ikääntyessä erilaisten tuhonaiheuttajien riski kohteen puustolle kasvaa. Esimerkiksi sieni- ja hyönteistuhojen todennäköisyys kasvaa puuston ikääntyessä. Metsää kohtaavat normaalit häiriöt ovat kuitenkin osa metsän luontaista kehitystä. Laajamittainen tuho voi aiheuttaa hiilivaraston osittaisen purkautumisen ja muuttaa metsän hiilen lähteeksi. Merkittävin hiiltä vapauttava tuho on metsäpalo.
- Yksittäisiltä kuusivaltaiselta suojelualueelta leviävät kirjanpainajatuhot ovat mahdollinen, mutta vaikeasti ennustettava riski niin leviämisen ja kuin sen merkittävyyden kannalta. Mikäli luonnonsuojelulailla suojellulta alueelta leviää hyönteistuho, korvausvastuu on valtiolla.
- Suojelulla voi olla myös vaikutuksia siihen, miten sitä ympäröivillä alueilla toimitaan metsätaloudessa. Riskiä pienentää suojelualueen tarkoituksenmukainen rajaus.

# Metsän suojelu

## Suojelu tarjoaa elinympäristöjä

Luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät tarjoavat elinympäristöjä ja ominaisuuksia, joita talousmetsistä löytyy tavallisesti vain vähän, jos laisinkaan. Tällaisia elinympäristöjä ovat mm. aarniometsät ja vuosikymmeniä koskemattomina olleet metsät, joissa on esimerkiksi monipuolinen lahopuusto ja runsaasti vanhoja puuyksilöitä.
Suojelu lisää kuolleen puun määrää, jolloin luonnon monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä kasvaa alueella erityisesti pidemmällä aikavälillä. Vanhojen metsien lisääntyminen edistää lajiston elinalueiden säilymistä ja uhanalaisten lajien selviytymistä. Suojelun tuomat muutokset ovat lajiriippuvaisia. Suojelu ei ratkaise kaikkien lajien selviytymistä, vaan lisäksi tarvitaan talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteitä.
Ilman merkittäviä häiriöitä metsä kehittyy pitkällä aikavälillä eri-ikäisrakenteiseksi ja kuusivaltaiseksi kasvupaikoilla, joissa kuusi menestyy. Häiriöiden, kuten tavanomaisten myrskyjen, myötä syntyneet avoimet alueet mahdollistavat valoa vaativien lehtipuiden säilymisen metsissä.

Suojelualueet edistävät myös vesiluonnon ja pienvesien säilymistä ja pohjavesien laadun turvaamista.

Suojelulla edistetään metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista. Tähän kuuluu sekä elollisen että elottoman luonnon ominaispiirteiden huomioiminen.

# Metsän suojelu

## Korvausta myynnillä tai yksityisen suojelualueen perustamisella

Metsälain tarkoittaminen kohteiden suojelusta aiheutuvia kustannuksia voidaan korvata metsätalouden **ympäristötuella**. Metsänomistajalla on myös mahdollisuus tarjota metsään vapaaehtoiseen suojeluun **METSO**-ohjelman kautta.
Metsänomistaja voi perustaa yksityisen suojelualueen. Tällöin alueen omistus jää metsänomistajalle ja suojelumääräyksistä sovitaan yhdessä metsänomistajan kanssa. Suojelusta maksettava korvaus perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin. Vaihtoehtoisesti metsänomistaja voi myydä metsän valtiolle, jolloin hän saa korvauksen suojeltavan puuston ja maapohjan arvon mukaisesti. Alueelliset ELY-keskukset tarjoavat pysyviä tai määräaikaisia 20 vuoden suojelusopimuksia.
Korvausta suojeluun voi hakea myös yksityisiltä tahoilta. Valtiolle myytävien suojelumetsien ja Metso-ohjelmaan liitettävien metsien korvaukset ovat yksityishenkilöille verotonta tuloa, kun suojelu on pysyvä. Muilta tahoilta saatavat korvaukset ovat verollista tuloa.

Metsän pysyvän suojelun kannattavuus paranee heikkotuottoisilla maapohjilla sekä kohteilla, joihin kohdistuu metsätalouden käytönrajoituksia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi purojen ja norojen sekä muiden arvokkaiden pienvesien lähimetsät sekä uhanalaisten lajien esiintymät.

Vaikka metsään sitoutuneen pääoman tuotto usein heikkenee suojelun seurauksena, on metsänomistajan kuitenkin mahdollista saada suojelusta korvausta.Korvaus voi pysyvän suojelun kohdalla verovapaana tulona olla kilpailukykyinen verrattuna metsätalouskäytön jatkamiseen. Pysyvän suojelun ratkaisuissa tuloja tulee yleensä vain kerran, kun suojelualue perustetaan. Määräaikaisessa suojelussa tulot tulevat kutakin määräaikaa koskien.

# Metsän suojelu

## Puustoisuus tukee virkistyskäyttöä

Suojelun ansiosta metsämaisema säilyy puustoisena, mikä voi olla merkityksellistä metsämaiseman hoidon, kulttuuriperintökohteiden turvaamisen tai monikäyttömahdollisuuksien edistämisen kannalta.
Virkistyskäyttömahdollisuudet, kuten marjastus, sienestys ja retkeily, säilyvät useimmiten parempina, kun metsää ei käsitellä.

Vanhat metsät ja luonnontilaiset metsät voivat olla arvokkaita metsien virkistysarvon ja metsien tarjoamien terveyshyötyjen vuoksi.

# Metsän suojelu

## Hiilivarastojen kehittyminen

Suojeltaessa metsää hiiltä varastoituu puustoon pidemmäksi ajaksi kuin verrattaessa tilanteeseen, jossa puustoa hakataan. Mikäli kyse on pysyvästä suojelusta, ei kohteen puustoa voida käyttää raaka-aineena puupohjaisiin tuotteisiin. Suojelualueen puuston kasvun myötä puuston hiilivarasto kasvaa pitkällä aikavälillä erityisesti suurimpien puiden lisätessä kokonaishiilivarastoa. Puuston hiilensidonta hidastuu kuitenkin puuston vanhetessa.
Suojelutoimilla on positiivinen vaikutus maaperän hiilitaseeseen erityisesti lyhyellä aikavälillä, koska maaperään ei vaikuteta metsätaloustoimilla. Suojelumetsissä lahopuun määrä kasvaa, mikä lisää myös maaperään tulevaa hiilen määrää.
Metsän suojeluun liittyy riski hiilivaraston pysyvyydestä laajan ja voimakkaan metsätuhon seurauksena. Vaikutus hiilen vapautumiseen puustosta ja maaperästä riippuvat tuhon luonteesta.

Metsän suojelulla voidaan edistää ilmastonmuutoksen hillintää, kun tavoitteena on hiilen varastointi puustoon ja maaperään.

Metsänomistaja voi seuraavaa listausta hyödyntäen arvioida metsänsä potentiaalisia suojelukohteita ja tavoitella onnistunutta metsien suojelun toteutusta.
1 . Selvitetään, onko metsätilan kuvioilla suojelullisesti arvokkaita piirteitä ja kohdennetaan suojelutoimia niihin. Suojelullisesti arvokkaita piirteitä ovat esimerkiksi:
- Luonnontilaisuus tai sen kaltaisuus
- luontaisesti syntynyt puusto
- vaihteleva puuston puulaji- ja kokorakenne sekä eri-ikäisyys
- suuri pysty- ja maalahopuiden määrä
- latvuston aukkoisuus
- Yksittäiset puuston tai maaperän erityispiirteet
- järeät haavat, raidat, lepät sekä jalot lehtipuut
- vanhat puut, kolopuut
- ojittamaton märkä ja rehevä metsänpohja
- karu, kivikkoinen tai kallioinen metsänpohja
- Vesielinympäristöt
- purot ja norot
- lähteet, lähteiköt ja tihkupinnat
- jokien, järvien ja lampien rantametsät
- Kohteen otollinen sijainti
- olemassa olevan suojelualueen läheisyys ja kytkeytyneisyys
- tärkeäksi tunnistettu virkistyskäyttöalue.
2 . Määritetään metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle jätettävät maastonkohdat ja alueet, joissa metsätalous ei ole kannattavaa. Toteutetaan tarvittaessa luonnonhoitohankkeita kohteiden luontoarvojen parantamiseksi.
3 . Harkitaan suojeltavaksi METSO-ohjelman kohteeksi soveltuvat elinympäristöt.
Erilaisten julkisten paikkatietoaineistojen perusteella on analysoitu mahdollisia METSO-ohjelmaan soveltuvia kohteita ja niitä on esitetty esimerkiksi Metsään.fi-palvelussa. Tällaisia on esimerkiksi Zonation-paikkatietotarkastelu. Analyysi ei kuitenkaan kerro kaikkia potentiaalisia kohteita.

# Metsän suojelu

## METSO-ohjelman puustoiset elinympäristöt

METSO ohjelma edistää suojelua ja luonnonhoitoa monimuotoisuuden kannalta merkittävissä puustoisissa elinympäristöissä, joita ovat:
- Lehdot
- Runsaslahopuustoiset kangasmetsät
- Pienvesien lähimetsät
- Puustoiset suot ja soiden metsäiset reunat
- Metsäluhdat ja tulvametsät
- Harjujen paahdeympäristöt
- Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet
- Puustoiset perinnebiotoopit
- Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden metsäiset elinympäristöt
- Muut monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot

# Metsän suojelu

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

**Pysyvä suojelu**

METSO-ohjelman tarjoamat vaihtoehdot metsänomistajalle ovat pysyvä suojelu, määräaikainen suojelu ja metsäluonnonhoito. Sopiva vaihtoehto mietitään yhdessä metsänomistajan kanssa alueen luonnonarvojen ja metsänomistajan tavoitteiden pohjalta. METSO-ohjelman valintaperusteet on päivitetty vuonna 2016.
Kun metsäalue suojellaan pysyvästi, se on poissa metsätalouskäytöstä, mutta esimerkiksi jokamiehenoikeuksia suojelu ei yleensä rajoita. Metsän pysyvän suojelun vaihtoehtoja on kolme:
1 . Yksityisen suojelualueen perustaminen.
2 . Alueen myyminen valtiolle.
3 . Alueen vaihto valtion maahan.

# Metsän suojelu

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

**Metsäluonnonhoito**

Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen ympäristötukisopimus tehdään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Tyypillisiä ympäristötukikohteita ovat esimerkiksi metsälain suojaamat arvokkaat elinympäristöt, jotka voidaan tuen avulla turvata lain antamaa suojaa laajempina kokonaisuuksina. Myös muita luonnonarvoiltaan merkittäviä METSO-ohjelman elinympäristöjä voidaan perustaa ympäristötukialueiksi.
Luonnonsuojelulain nojalla toteutettavan määräaikaisen suojelujakson pituus määritellään kohteen luonnonarvojen ja maanomistajan toiveiden perusteella. Pisimmillään se voi olla 20 vuotta. Määräaikaisen luonnonsuojelualueen perustaminen soveltuu kohteille, joiden luonnonarvot muuttuvat verrattain nopeasti.

# Metsän suojelu

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

**Lisätietoa [METSO-ohjelmasta](https://www.metsonpolku.fi/fi-FI).**

Luonnonhoito voi olla luonnonarvojen ylläpitämistä, lisäämistä tai metsän palauttamista luonnontilaisemmaksi. Luonnonhoitotyöt suunnitellaan yhdessä metsänomistajan kanssa eikä metsänomistajalle aiheudu hoidosta kuluja.

Metsänomistaja voi suojella metsänsä monimuotoisuutta vapaaehtoisesti ja valtion maksamaa korvausta vastaan METSO:n ohjelman avulla (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma 2014-2025).
Metsän erityispiirteiden tunnistamisessa ja suojelupäätöstä arvioitaessa metsänomistajan kannattaa ottaa ELY-keskukseen tai Metsäkeskuksen METSO-vastaavaan. Sopimus metsän suojelusta tehdään ELY-keskuksen kanssa. Lisätietoa korvaustasoista ja korvausten verovapaudesta pysyvässä suojelussa saa mainituilta tahoilta.

Suojelun vaikutus hyönteistuhoriskiin on vaikeasti ennustettavissa. Suojelualueilla puusto koostuu yleensä useista puulajeista ja on rakenteeltaan vaihtelevaa. Nämä tekijät vähentävät hyönteistuhoriskiä, koska tuhohyönteiset ovat usein riski tietyille puulajeille tai tietynkokoiselle puulle. Suojeluun siirrettävät talousmetsät saattavat sitä vastoin olla puulajistoltaan ja rakenteeltaan yksipuolisempia, joka voi lisätä hyönteistuhoriskiä. Riskiä voi lisätä myös metsän muu historia, esimerkiksi jos kuusimetsä on perustettu aikoinaan liian kuivalle kasvupaikalle. Pidemmällä aikavälillä puusto uudistuu luontaisesti, jolloin puuston rakenne muuttuu ja hyönteistuhoriski pienenee.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta on tärkeää, että suojelupäätöstä tehdessä arvioidaan mahdollisia hyönteistuhoriskejä ja niiden vaikutuksia ympäröiviin talousmetsiin.

# Metsän suojelu

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

**Helmi-ohjelman avulla**

- Suojellaan ja ennallistetaan soita
- Kunnostetaan lintuvesiä ja -kosteikkoja
- Kunnostetaan ja hoidetaan perinnebiotooppeja
- Suojellaan, ennallistetaan ja hoidetaan metsäisiä elinympäristöjä
- Kunnostetaan ja hoidetaan pienvesiä ja rantaluontoa

# Metsän suojelu

## METSO-ohjelman vaihtoehdot metsänomistajalle

**Lisätietoja Helmi-ohjelmasta:**

Metsänomistaja voi hakea luonnonhoitotöihin metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tukea voidaan myöntää myös useisiin Helmi-ohjelman mukaisiin töihin, kuten soiden ennallistamiseen, metsäisten elinympäristöjen hoitoon, kosteikkojen perustamiseen sekä muihin metsätalouden vesiensuojelutöihin. Tuki voidaan myöntää hankehaun perusteella tai ilman hankehakua yksityisten maanomistajien yhteishankkeeseen tai yksittäisen yksityisen maanomistajan toteuttamaan hoitotyöhön.
[Ympäristöministeriön verkkosivut](https://ym.fi/helmi)

Helmi-elinympäristöohjelmassa vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvataan luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista. Helmi-ohjelman tavoitteet on asetettu vuoteen 2030, ja ohjelmaa toteutetaan sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella.

Metsän suojelulla tarkoitetaan metsätilan, rajatun alueen, yksittäisen metsikön tai tietyn maastonkohdan jättämisestä metsätalouskäytön ulkopuolelle pysyvästi tai määräaikaisesti. Suojelu voi perustua metsänomistajan omaan päätökseen tai lainsäädäntöön. Metsän suojelu on yksi ekologisen kestävyyden turvaamisen keinoista. Sen päätavoitteena on edistää metsälajiston ja metsän muun elollisen ja elottoman monimuotoisuuden säilymistä. Suojelusta voi saada taloudellista korvausta.

Metsän suojelu

Metsän suojelulla tarkoitetaan metsätilan, rajatun alueen, yksittäisen metsikön tai tietyn maastonkohdan jättämisestä metsätalouskäytön ulkopuolelle pysyvästi tai määräaikaisesti. Suojelu voi perustua metsänomistajan omaan päätökseen tai lainsäädäntöön. Metsän suojelu on yksi ekologisen kestävyyden turvaamisen keinoista. Sen päätavoitteena on edistää metsälajiston ja metsän muun elollisen ja elottoman monimuotoisuuden säilymistä. Suojelusta voi saada taloudellista korvausta.  

Metsätyön laatu on tärkeää varmistaa kaikissa työvaiheissa Metsätyön toteutuksen laatua seuraa ensisijaisesti työn tekijä, eli yleensä metsäpalvelun toteuttaja tai metsänomistaja. Työn tekijän on suositeltavaa seurata oman työnsä laatua omavalvontana. Omatoiminen metsänomista voi mitata oman työnsä laatua samalla tavalla kuin metsäpalvelun tuottajat. Omavalvonnan avulla voidaan parantaa työn laatua. Metsänhoidon laatua seurataan erilaisin menetelmin&nbsp;Metsänomistaja voi arvioida metsänhoidon toimenpiteen laatua ja verrata sitä puukauppa- tai metsänhoitotyösopimuksessa sovittuihin määriin ja kriteereihin. Metsänomistaja voi ensisijaisesti tarkkailla toimenpiteen laatua: pyytämällä palveluntarjoajalta tietoa kohteen toteutuksesta ja tarkastamalla saamansa materiaalit. Toteuttaja voi toimittaa mm. mittaustodistukset, toteumakartat sekä erilliset laaturaportit.vertaamalla työn toteumaa metsänhoidon suosituksissa esitettyjä työlajikohtaisiin laatutunnuksiin.Työn laatua voidaan arvioida kohteella silmämääräisesti tai mittaamalla laatutunnuksia. Mittaamisessa voidaan käyttää perinteisiä välineitä kuten metsurinmittaa, koealavapaa tai relaskooppia. Metsänomistaja voi arvioida laatutunnuksia itse, tai pyytää ulkopuolista asiantuntijaa suorittamaan arvioinnin. Jos laatu ei vastaa sovittua, on syytä reagoida asiaan ja ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan. Metsänhoidon laatuun vaikuttavia tekijöitäKoska metsänhoidossa toimenpiteet rakentuvat toisiaan seuraavista työvaiheista, niin toimenpiteiden laiminlyönti tai heikko toteutus vaikuttaa myös seuraavien toimenpiteiden laadukkaaseen toteutukseen. Toimenpiteen laatuun vaikuttavat: valitun menetelmän soveltuvuus kohteellemetsän lähtötilanne ja käsittelyhistoriatoimenpiteen metsänhoidollinen ajoitustoimenpiteen ajoitus vuodenaikaan ja sääolosuhteisiin nähdenLaadukkaasti ja oikea-aikaisesti tehdyt ja kohdennetut metsänhoitotyöt ja harvennushakkuut varmistavat puuston hyvän kasvun ja taloudellisen tuoton. Laadukkaaseen toteutukseen kuuluu luonnonhoidon ja metsien virkistyskäytön tavoitteiden toteutuminen. Metsänhoidon laadun seuraaminen toimenpiteissä Metsänhoidon toimenpiteissä laatua voidaan arvioida silmämääräisesti, mittaamalla tai hyödyntämällä saatavissa olevaa metsäkoneen toteumatietoa. Toteumatietoa voidaan myös hankkia esimerkiksi drone-kuvaukseen perustuen. Silmämääräinen arviointi tarvitsee tuekseen mittaustaMetsänviljelyssä ja taimikonhoidossa on silmämääräisen tarkastelun lisäksi suositeltavaa saada kohteesta mitattua tietoa. Näin saadaan tarkemmin selville laadun taso. Mittaaminen tehdään koealojen avulla. Koealoilta voidaan mitata esimerkiksi maanmuokkauksessa tehtyjä viljelypaikkoja, istutettujen taimien määrää tai kasvatettavan puuston tiheyttä. Mittaamisen ohessa voidaan arvioida myös muita laatua ilmentäviä tekijöitä, kuten esimerkiksi viljelypaikan laatua ja kasvatettavien puiden vaurioiden määrää. Perinteiset ympyräkoealat toimivat uudistusaloilla ja taimikoissaViljelypaikkojen, viljelytaimien tai kasvatettavan puuston määrää on helpoin mitata 3,99 metrin säteiseltä ympyräkoealalta. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää säteeltään 5,64 metrin koealaa. Laadussa katse vaatimusten toteutumiseen ja valintojen oikeellisuuteenMetsätyön metsän- luonnonhoidollista laatua arvioidessa kiinnitetään huomiota työmaan suunnittelun onnistumiseen koskien työn ajoitusta ja valitun menetelmän soveltuvuutta kohteellemetsäsertifioinnin, lainsäädännön (metsälain, vesilain, ympäristönsuojelulain ja luonnonsuojelulain) noudattamiseentoteutuksen laatua suhteessa metsänhoidon suositusten käytänteisiinmetsänomistajan tavoitteiden toteutumiseen kohteella.Toteutuksessa arvioidaan jääneen puuston ominaisuuksia, kuten puuston tiheyttä, puulajivalikoimaa ja tilajakaumaa. Metsänhoidon suositusten toimenpidekohtainen laadunhallinnan kuvaus tarjoaa hyvät lähtökohdat laadunseurantaan. Laadunseurantaan ohjeita löytyy täältä: Metsänhoidon laadunhallinta Toteutus. Työn omavalvonta on tärkeä osa laadukasta metsänhoitoa. Työntekijän on hyvä varmistua esimerkiksi taimikonharvennuksessa oikeasta puuston kasvatustiheydestä. Kuva: © Erkki Oksanen.

Hakkuutähdettä ovat ainespuuhakkuun sivutuotteet, joihin kuuluvat rungon latvaosa, oksat, neulaset ja lehdet sekä ainespuukäyttöön soveltumattomat rungon osat. Soveltuvilta kohteilta hakkuutähteet ja kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden korjuuta ei suositella.

Hakkuutähdettä korjataan pääasiassa reheviltä kuusivaltaisilta uudistusaloilta. Hakkuutähteen korjuu koostuu palstakasojen tekemisestä hakkuun yhteydessä, palstakasojen kuormauksesta ja metsäkuljetuksesta sekä tienvarsivaraston tekemisestä.
Hakkuutähteen tienvarsivarastoinnissa on keskeistä tehdä kunnollinen varastopino, jossa hakkuutähde jatkaa kuivumista ennen kaukokuljetusta.

Laatu määrittää, kuinka hyvin tuote tai palvelu vastaa sille asetettuja odotuksia eli laatukriteereitä. Laadunhallinnalla tarkoitetaan toimenpidekohtaisia ohjeita ja toimintatapoja, joilla varmistetaan haluttu lopputulos. Metsänhoidon laadunhallinta tarkoittaa metsien hoidon suunnitelmallista toteuttamista valittujen tavoitteiden ja rajoitteiden mukaisesti. Laadunhallintaan on yleisiä laatuvaatimuksia ja työlajikohtaisia kriteeristöjä. Niiden taustalla ovat mm. lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja metsänhoidon suositusten kuvaamat parhaat käytännöt. Myös metsänomistaja voi asettaa vaatimuksia laadukkaalle toteutukselle.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Runkoluku kuvaa metsässä olevien puiden määrää hehtaarilla.

Sopivaa kasvatustiheyttä taimikoissa ja nuorissa metsissä arvioidaan runkoluvun avulla. Runkoluku mitataan ympyräkoealoilta. Koealan säde voi olla esimerkiksi 3,99 metriä. Tässä tapauksessa koealan sisälle jääneiden puiden määrä kerrotaan 200:lla, jolloin saadaan runkoluku hehtaarilla.

Taimikonhoidon toimenpiteitä ovat taimikon varhaishoito ja taimikonharvennus.

Taimikon varhaishoitoon kuuluvia työlajeja ovat heinäntorjunta, täydennysviljely ja taimikon varhaisperkaus.

Taimikon varhaisperkauksessa nuoresta taimikosta poistetaan kasvatettavien taimien kehittymistä haittaavaa puustoa ja vesakkoa joko reikä- tai täysperkauksena. Varhaisperkaus tehdään, kun männyntaimikon keskipituus on alle 1 metriä ja kuusentaimikon keskipituus alle 1,5 metriä.

Metsikössä sadan paksuimman puun keskipituutta (m) hehtaarilla kutsutaan valtapituudeksi. Valtapituutta käytetään arvioidessa metsikön harvennustarvetta ja kasvatuskelpoisuutta.

Valtapituus voidaan selvittää käyttämällä 5.64 metrin säteellä olevaa koealaa, jonka paksuin puu edustaa valtapuun pituutta. Mittaustarkkuuden parantamiseksi, suositellaan laskettavaksi valtapituuden keskiarvo usealta koealalta. Valtapituutta hyödynnetään harvennusmalleissa pohjapinta-alan ja runkoluvun ohella.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Metsätyön laatu on tärkeää varmistaa kaikissa työvaiheissa

Metsätyön toteutuksen laatua seuraa ensisijaisesti työn tekijä, eli yleensä metsäpalvelun toteuttaja tai metsänomistaja. Työn tekijän on suositeltavaa seurata oman työnsä laatua omavalvontana. Omatoiminen metsänomista voi mitata oman työnsä laatua samalla tavalla kuin metsäpalvelun tuottajat. Omavalvonnan avulla voidaan parantaa työn laatua.
**Metsänhoidon laatua seurataan erilaisin menetelmin** Metsänomistaja voi arvioida metsänhoidon toimenpiteen laatua ja verrata sitä puukauppa- tai metsänhoitotyösopimuksessa sovittuihin määriin ja kriteereihin.
Metsänomistaja voi ensisijaisesti tarkkailla toimenpiteen laatua:
1 . pyytämällä palveluntarjoajalta tietoa kohteen toteutuksesta ja tarkastamalla saamansa materiaalit. Toteuttaja voi toimittaa mm. mittaustodistukset, toteumakartat sekä erilliset laaturaportit.
2 . vertaamalla työn toteumaa metsänhoidon suosituksissa esitettyjä työlajikohtaisiin laatutunnuksiin.

Työn laatua voidaan arvioida kohteella silmämääräisesti tai mittaamalla laatutunnuksia. Mittaamisessa voidaan käyttää perinteisiä välineitä kuten metsurinmittaa, koealavapaa tai relaskooppia. Metsänomistaja voi arvioida laatutunnuksia itse, tai pyytää ulkopuolista asiantuntijaa suorittamaan arvioinnin.
Jos laatu ei vastaa sovittua, on syytä reagoida asiaan ja ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan.
**Metsänhoidon laatuun vaikuttavia tekijöitä**Koska metsänhoidossa toimenpiteet rakentuvat toisiaan seuraavista työvaiheista, niin toimenpiteiden laiminlyönti tai heikko toteutus vaikuttaa myös seuraavien toimenpiteiden laadukkaaseen toteutukseen.

Toimenpiteen laatuun vaikuttavat:
- valitun menetelmän soveltuvuus kohteelle
- metsän lähtötilanne ja käsittelyhistoria
- toimenpiteen metsänhoidollinen ajoitus
- toimenpiteen ajoitus vuodenaikaan ja sääolosuhteisiin nähden
Laadukkaasti ja oikea-aikaisesti tehdyt ja kohdennetut metsänhoitotyöt ja harvennushakkuut varmistavat puuston hyvän kasvun ja taloudellisen tuoton. Laadukkaaseen toteutukseen kuuluu luonnonhoidon ja metsien virkistyskäytön tavoitteiden toteutuminen.

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Metsänhoidon laadun seuraaminen toimenpiteissä

Metsänhoidon toimenpiteissä laatua voidaan arvioida silmämääräisesti, mittaamalla tai hyödyntämällä saatavissa olevaa metsäkoneen toteumatietoa. Toteumatietoa voidaan myös hankkia esimerkiksi drone-kuvaukseen perustuen.
**Silmämääräinen arviointi tarvitsee tuekseen mittausta**Metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa on silmämääräisen tarkastelun lisäksi suositeltavaa saada kohteesta mitattua tietoa. Näin saadaan tarkemmin selville laadun taso. Mittaaminen tehdään koealojen avulla.
Koealoilta voidaan mitata esimerkiksi maanmuokkauksessa tehtyjä viljelypaikkoja, istutettujen taimien määrää tai kasvatettavan puuston tiheyttä. Mittaamisen ohessa voidaan arvioida myös muita laatua ilmentäviä tekijöitä, kuten esimerkiksi viljelypaikan laatua ja kasvatettavien puiden vaurioiden määrää.

**Perinteiset ympyräkoealat toimivat uudistusaloilla ja taimikoissa**Viljelypaikkojen, viljelytaimien tai kasvatettavan puuston määrää on helpoin mitata 3,99 metrin säteiseltä ympyräkoealalta. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää säteeltään 5,64 metrin koealaa.

**Laadussa katse vaatimusten toteutumiseen ja valintojen oikeellisuuteen**Metsätyön metsän- luonnonhoidollista laatua arvioidessa kiinnitetään huomiota
- työmaan suunnittelun onnistumiseen koskien työn ajoitusta ja valitun menetelmän soveltuvuutta kohteelle
- metsäsertifioinnin, lainsäädännön (metsälain, vesilain, ympäristönsuojelulain ja luonnonsuojelulain) noudattamiseen
- toteutuksen laatua suhteessa metsänhoidon suositusten käytänteisiin
- metsänomistajan tavoitteiden toteutumiseen kohteella.
Toteutuksessa arvioidaan jääneen puuston ominaisuuksia, kuten puuston tiheyttä, puulajivalikoimaa ja tilajakaumaa. Metsänhoidon suositusten toimenpidekohtainen laadunhallinnan kuvaus tarjoaa hyvät lähtökohdat laadunseurantaan.

Laadunseurantaan ohjeita löytyy täältä: [Metsänhoidon laadunhallinta Toteutus.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/metsanhoidon-laadunhallinta/toteutus)

# Metsänhoitotöiden laadunhallinta

## Laadukkaassa kirjallisessa sopimuksessa on sovittu

- yhteydenpidosta (yhteyshenkilöt ja -tiedot sekä yhteydenpitotapa)
- mitä tehdään eli työn toteuttamistavoista
- missä tehdään eli käsittelyalueen rajauksesta työlajikohtaisesti
- millä aikavälillä työ tullaan tekemään, tai milloin työ on viimeistään valmis
- arvio metsänomistajalle koituvista tuloista ja menoista
- käytettävistä laatukriteereistä sekä menettelytavasta, jos laatuvaatimukset eivät täyty
- metsänomistajan erityistoiveista
- turvallisen työmaavierailun ohjeet

Metsänhoidolla ohjataan metsien kehitystä haluttuun suuntaan. Metsänkasvatuksen toimenpiteet muodostavat ketjun, jossa edeltävien toteutusten laatu vaikuttaa seuraaviin toimenpiteisiin. Erityisesti oikein toteutettu taimikonhoito mahdollistaa laadukkaan metsän kasvamisen. Laadukas töiden suunnittelu ja toteutus sekä työmaiden laadunhallinta varmistavat kokonaisuuden onnistumisen.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Riistan huomioiminen avohakkuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Turvemaiden metsänkasvatus

Metsän hakkuutavat

Metsän suojelu

Metsänhoitotöiden laadunhallinta

Metsän suojelu - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suunnitelmallinen metsien hoito ja käyttö

Elinvoimainen metsä

Haku ja valikko