Ensiharvennuksen tavoitteet Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön. Metsänhoidollinen tila ratkaisevaa Kasvatettavan puuston elinvoimaisuuden säilymiseksi ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ensisijaisesti puuston metsänhoidollisen tilan mukaan. Ensiharvennuksesta suoraan saatavien tulojen osuus koko kiertoajan tuloista on vähäinen, mutta myöhempiin puunmyyntituloihin ja kiertoajan lyhentymiseen ensiharvennuksella on suuri merkitys. Erityisesti männiköiden ja rauduskoivikoiden ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi. Huonompilaatuisia puita voidaan jättää täydennykseksi ja säästöpuiksi. Sekapuustoisuuden edistämiseksi havupuuvaltaisissa kohteissa voidaan jättää lehtipuustoa sopiviin kohtiin. Puuston kehityksen kannalta on tärkeää, että ensiharvennus tehdään ajoissa. Näin toimien puiden latvukset eivät pääse kilpailun myötä supistumaan liian pieniksi. Nuorissa kasvatusmetsissä hyvä elinvoimaisuuden mittari on puuston elävän latvuksen osuus eli latvussuhde, jota voidaan käyttää harvennustarpeen määrityksessä. Riukuuntuneet ja tupsulatvaiset puut kasvavat heikosti, reagoivat harvennukseen hitaasti, kestävät huonosti lumikuormaa ja tuulta sekä altistuvat myös muille tuhoille. Pääpuulajista, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta riippuen ensiharvennus tehdään yleensä 12–15 metrin valtapituudessa. Ensiharvennuksen ajankohta Ensiharvennuksen oikea ajankohta on kompromissi hakkuukertymän, korjuukustannusten ja puuston latvusten elinvoiman säilymisen välillä. Harvennuksen ajankohtaan voivat vaikuttaa myös metsätilan muiden metsiköiden hakkuutarpeet. Kasvatettavan puuston laadun turvaaminen edellyttää, että ensiharvennus tehdään ennen kuin oksaisiksi kehittyvät päävaltapuut ovat ennättäneet liikaa heikentää parempilaatuisten lisävaltapuiden latvuksia. Yksittäisen metsikön ensiharvennuksen ajankohta voidaan arvioida kahdella eri tavalla:• ensisijaisesti harvennustaulukon avulla• toissijaisesti kasvatettavan puuston latvussuhteen perusteella. Taimikkovaiheessa tehdyt toimenpiteet vaikuttavat puiden latvusten kuntoon, ensiharvennuksen ajoitukseen sekä puunmyyntitulojen määrään. Hoitamattomissa kohteissa ensiharvennus joudutaan tekemään aikaisemmin kuin hoidetuissa, jolloin hakkuukertymä jää alhaiseksi ja puunmyyntitulot vähäisiksi. Kasvatettavan puuston latvussuhde ensiharvennuksen jälkeen • männiköissä vähintään 40 %
• koivikoissa vähintään 50 %
• kuusikoissa vähintään 60 % Turvemailla yksi harvennus voi riittää Haastavien korjuuolosuhteiden vuoksi suometsissä on syytä rajoittaa harvennuskertoja. Mäntyvaltaisissa metsissä riittää karummilla turvemailla useimmiten yksi harvennus ja viljavilla kaksi. Kuusivaltaisissa metsissä on puustovaurioriskin takia hyvä pitäytyä 1–2 harvennuksessa. Kasvatettaessa viljavilla turvemailla hieskoivua riittää yksi harvennuskerta tai vaihtoehtoisesti voidaan kasvattaa kuitu- ja energiapuuta ilman harvennuksia. Nyrkkisääntöjä suometsien ensiharvennukseen  Hieskoivua poistetaan kasvatushakkuissa sekä rämeillä että korvissa, jos ne haittaavat taloudellisesti arvokkaamman puuston kehitystä. Rämeillä normaalit ja voimakkaat harvennukset ovat tuottavimpia (poistuman osuus 35–50 %). Rämemänniköiden ensiharvennukset tehdään jäävän puuston laatua painottaen, laatuharvennuksena. Korpien nuorissa puustoissa tehdään voimakas, varttuneissa normaali harvennus. Pohjois-Suomessa harvennukset tehdään lievempinä. Tarvittaessa tehdään kunnostusojitus ensiharvennuksen yhteydessä ja mahdollinen lannoitus ennen kunnostusojitusta. Nuoren metsikön harvennus tuottaa vaatimattomat tulot, mutta on puuston hyvälle kehitykselle välttämätön. Kuva: © Pentti Väisänen.

Alaharvennus on harvennustapa, joka sopii kaikenikäisiin ja eri puulajien tasarakenteisin metsiköihin. Kasvamaan jätetään ensisijaisesti laadultaan metsikön parhaat valta- ja lisävaltapuut, joilla on rungon laadun puolesta mahdollisuus kasvaa tukkipuiksi. Alaharvennuksen tavoitteena on saada puusto järeytymään nopeasti ja tuottamaan nopeammin tuloja seuraavissa hakkuissa.

Alaharvennuksessa poistetaan
- vialliset sekä sairaat puut
- valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut
- valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi tai säästöpuiksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita.

Ennakkoraivauksessa poistetaan puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä.

Ennakkoraivaus voi merkittävästi helpottaa koneellista korjuuta, vähentää puustovaurioita ja tehdä kohteen houkuttelevammaksi puunostajalle. Raivauksessa tavoitteena on poistaa alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää kustannuksia ja heikentää monimuotoisuutta sekä riistan elinolosuhteita.

Ensiharvennus on ensimmäinen kasvatushakkuu, ja se tuottaa myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta. Ensiharvennuksen tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata puuston järeytymistä.

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.
Ensiharvennus tehdään yleensä, kun puuston valtapituus on 12–15. metriä Ajankohta riippuu pääpuulajista, runkojen koosta, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta. Ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja -kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi.

Hankintakauppa on kauppatapa, jossa puun myyjä vastaa puunkorjuusta.

Hankintakaupassa metsänomistaja vastaa itse puiden korjuusta ja kuljetuksesta, toimittaen sovitun määrän mitta- ja laatuvaatimukset täyttävää puuta ennalta sovittuihin varastopaikkoihin määräajassa. Ennen hakkuuta sovitaan toimitettava puumäärä, puutavaran mitat, hinnat, varastopaikat sekä toimitusaikataulu.

Harvennusmalli määrittää, milloin metsikkö kannattaa harventaa sekä kuinka paljon puustoa tulisi jättää harvennuksen jälkeen.

Harvennusmallit on tarkoitettu metsille, joita on hoidettu taimikkovaiheesta lähtien metsänhoidon suositusten mukaisesti. Jaksollisessa metsänkasvatusmenetelmässä metsänomistaja valitsee harvennusmallin omien tavoitteidensa perusteella. Hoidettua puustoa harvennetaan 1–3 kertaa ennen uudistushakkuuta.

Harvennusmallissa suositellaan harvennusta, kun puusto nousee leimausrajan eli katkoviivan yläpuolelle (katso esimerkkikuva yllä). Y-akselilla kuvataan puuston tiheyttä pohjapinta-alalla (m2). X-akselilla kuvataan pituutta (m). Harvennuksessa puuston määrää vähennetään jäävää puustoa kuvaavan sinisen viivan tasolle. Vähimmäismäärä eli niin sanottu ”lakiraja” näkyy kuvassa punaisena. Ensiharvennus- ja energiapuuhakkuissa suositellaan käytettävän tiheyden kuvaamiseen runkolukua (runkoa/ha).
Talousmetsien harvennuksen perusmallit tarjoavat varman ja yleisiin tilanteisiin sopivan ratkaisun. Niiden avulla harvennus toteutetaan niin, että taloudelliset tavoitteet, tuhoriskien hallinta ja hiilensidonta pysyvät tasapainossa. Metsänomistaja voi valita harvennusmalleista ylä- ja alaharvennusten lisäksi myös pidennetyn kiertoajan tai sekapuustoisen mallin.

# Ensiharvennus

## Harvennusmallit metsänhoidon suosituksissa

Harvennusmallit löytyvät sivulta: [Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku)

Kasvatushakkuilla (harvennushakkuilla) turvataan hyvälaatuisen ja arvokkaan puuston kasvuedellytykset ja tuotetaan puunmyyntituloa sekä parannetaan kasvatuksen taloudellista kannattavuutta. Kasvatushakkuut ovat jaksollisen metsänkasvatuksen ainespuuntuotantoon tähtäävä toimenpide. Ensiharvennukset ja myöhemmät harvennukset ovat kasvatushakkuita. Harvennuksissa vähennetään puustoa, jotta jäljelle jäävät puut saavat lisää kasvutilaa ja järeytyminen nopeutuu. Tasaikäisrakenteisten metsien harvennustavat ovat ala- ja yläharvennus.

Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Latvukset supistuvat nuorissa metsissä hyvinkin nopeasti metsän tihentyessä. Varttuneemmassa puustossa sekä karummilla kasvupaikoilla muutos on hitaampaa. Varsinkin ensiharvennuksella vaikutetaan puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun ja sen oikea-aikaisuus on talouden kannalta tärkeää.
Harvennuksilla vaikutetaan metsän eri puulajien osuuksiin. Monipuolinen puusto on tärkeää puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Näin varmistetaan myös hiilensidontaa. Harvennushakkuissa jäävän puuston määrästä on säädetty asetuksella. Jos määrä alittuu, seurauksena on uudistamisvelvoite. Metsänhoidon suositusten mukaiset jäävän puuston määrät ovat aina jonkin verran lakirajaa korkeammat.

Puun latvussuhde tarkoittaa puun elävän latvuston pituuden osuutta puun pituudesta. Tunnusta käytetään puun elinvoimaisuuden ja kasvukunnon kuvaamiseen. Metsikkötasolla puuston latvussuhdetta käytetään harvennustarpeen määrittämiseen.

Puun alimpien elävien oksien kohdalta aina latvan huippuun ulottuvaa osaa kutsutaan latvukseksi. Puun latvuksen kehitykseen vaikuttaa metsikön tiheys eli kasvutila sekä käytettävissä olevat ravinteet. Kun puusto kasvaa taimikkovaiheen jälkeen, metsikkö sulkeutuu ja alimmat elävät oksat latvustossa eivät enää pärjää ja kuolevat. Elävän latvuksen raja nousee ja kuolleet oksat osin karsiutuvat ajan myötä.
Esimerkiksi puun pituuden ollessa 15 metriä ja elävän latvuksen korkeuden ollessa 7,5 metriä, latvussuhde on 50 prosenttia.

Puuston riukuuntuminen tarkoittaa tilannetta, jossa liian tiheästi kasvavat puut ovat kasvaneet pituutta, mutta rungot eivät ole järeytyneet.

Hoitamaton taimikko ja viivästynyt ensiharvennus johtavat siihen, että puusto kasvaa liian tiheässä ja kilpailee valosta sekä ravinteista. Tämän seurauksena puut riukuuntuvat: rungot jäävät pieniläpimittaisiksi, latvukset supistuvat, lumi- ja tuulituhoriski kasvaa ja tukkituotos heikkenee. Riukuuntunut metsikkö on haastavampi käsitellä myöhemmissä hoitotoimissa.

Taimikonharvennuksessa kasvatettavan puuston tiheys ja puulajisuhteet harvennetaan tavoitteen mukaiseksi. Taimikonharvennuksen tavoitteena on, että ensiharvennuksessa korjattavat puut ovat järeydeltään myyntiin kelpaavia. Pääsääntöisesti työ tehdään varttuneessa taimikossa.

Taimikonharvennusta tehdään varttuneissa taimikoissa, joissa on tarve säätää puuston tiheyttä ja puulajisuhteita. Taimikonhoidon tarpeeseen vaikuttavat kasvupaikan ominaisuudet sekä kohteen aikaisempi käsittely kuten metsän uudistamistapa ja mahdollisen varhaisperkauksen toteutus.
Taimikonharvennus tehdään laadullisesti parhaiden ja hyväkasvuisten puiden hyväksi, riippumatta siitä, ovatko ne viljeltyjä tai luontaisesti syntyneitä. Taimikonharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti vialliset ja huonolaatuiset puut. Jäävä puusto pyritään harventamaan tiheydeltään sopivaksi ja tilajärjestykseltään tasaiseksi. Harvennus tuo lisää kasvutilaa, mikä edistää erityisesti puiden paksuuskasvua, lisää puiden elinvoimaisuutta ja vähentää yksittäisten puiden riskiä sairastua kasvitauteihin.

Metsikössä sadan paksuimman puun keskipituutta (m) hehtaarilla kutsutaan valtapituudeksi. Valtapituutta käytetään arvioidessa metsikön harvennustarvetta ja kasvatuskelpoisuutta.

Valtapituus voidaan selvittää käyttämällä 5.64 metrin säteellä olevaa koealaa, jonka paksuin puu edustaa valtapuun pituutta. Mittaustarkkuuden parantamiseksi, suositellaan laskettavaksi valtapituuden keskiarvo usealta koealalta. Valtapituutta hyödynnetään harvennusmalleissa pohjapinta-alan ja runkoluvun ohella.

Vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvia puita kutsutaan valtapuiksi.

Metsän pisimmät ja vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvat puut muodostavat valtapuuston. Valtapuut hallitsevat maisemaa ja niiden kasvuolosuhteet ovat olleet paremmat muuhun puustoon nähden.

Harvennushakkuilla ohjataan puuston kehittymistä haluttuun suuntaan poistamalla osa puustosta ja tekemällä tilaa kasvatettaville puille. Harvennuksia voidaan tehdä joustavasti monin eri tavoin metsänomistajan tavoitteista ja metsän ominaisuuksista riippuen.
Harvennuksella edistetään kasvatettavan puuston järeytymistä ja elinvoimaisuutta. Harvennusten avulla metsänomistaja voi myös saada puunmyyntituloja.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennuksen tavoitteet

Ensiharvennus on metsänhoidollinen toimenpide, joka vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja arvokasvuun. Puut kasvavat hyvin, kun ne saavat riittävästi kasvutilaa, valoa, ravinteita ja vettä. Puuston kasvaessa kilpailu kasvutilasta kiihtyy, mikä näkyy puiden elävän latvuksen supistumisena ja paksuuskasvun hidastumisena. Kun tavoitteena on nopea järeän tukkipuun tuottaminen, on ensiharvennus lähes välttämätön.

# Ensiharvennus

## Metsänhoidollinen tila ratkaisevaa

Kasvatettavan puuston elinvoimaisuuden säilymiseksi ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ensisijaisesti puuston metsänhoidollisen tilan mukaan. Ensiharvennuksesta suoraan saatavien tulojen osuus koko kiertoajan tuloista on vähäinen, mutta myöhempiin puunmyyntituloihin ja kiertoajan lyhentymiseen ensiharvennuksella on suuri merkitys.
Erityisesti männiköiden ja rauduskoivikoiden ensiharvennuksissa puuston laatua pyritään parantamaan valitsemalla kasvatettavaksi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia puita. Harvennuksessa huonolaatuisten ja kuntoisten puuyksilöiden lisäksi korjataan laatuharvennuksena valtapuita siten, että puuston kasvatustiheys saadaan tavoitteen mukaiseksi. Huonompilaatuisia puita voidaan jättää täydennykseksi ja säästöpuiksi. Sekapuustoisuuden edistämiseksi havupuuvaltaisissa kohteissa voidaan jättää lehtipuustoa sopiviin kohtiin.
Puuston kehityksen kannalta on tärkeää, että ensiharvennus tehdään ajoissa. Näin toimien puiden latvukset eivät pääse kilpailun myötä supistumaan liian pieniksi. Nuorissa kasvatusmetsissä hyvä elinvoimaisuuden mittari on puuston elävän latvuksen osuus eli latvussuhde, jota voidaan käyttää harvennustarpeen määrityksessä. Riukuuntuneet ja tupsulatvaiset puut kasvavat heikosti, reagoivat harvennukseen hitaasti, kestävät huonosti lumikuormaa ja tuulta sekä altistuvat myös muille tuhoille. Pääpuulajista, metsikön tiheydestä ja kasvupaikasta riippuen ensiharvennus tehdään yleensä 12–15 metrin valtapituudessa.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennuksen ajankohta

Ensiharvennuksen oikea ajankohta on kompromissi hakkuukertymän, korjuukustannusten ja puuston latvusten elinvoiman säilymisen välillä. Harvennuksen ajankohtaan voivat vaikuttaa myös metsätilan muiden metsiköiden hakkuutarpeet. Kasvatettavan puuston laadun turvaaminen edellyttää, että ensiharvennus tehdään ennen kuin oksaisiksi kehittyvät päävaltapuut ovat ennättäneet liikaa heikentää parempilaatuisten lisävaltapuiden latvuksia.
Yksittäisen metsikön ensiharvennuksen ajankohta voidaan arvioida kahdella eri tavalla:• ensisijaisesti harvennustaulukon avulla• toissijaisesti kasvatettavan puuston latvussuhteen perusteella.
Taimikkovaiheessa tehdyt toimenpiteet vaikuttavat puiden latvusten kuntoon, ensiharvennuksen ajoitukseen sekä puunmyyntitulojen määrään. Hoitamattomissa kohteissa ensiharvennus joudutaan tekemään aikaisemmin kuin hoidetuissa, jolloin hakkuukertymä jää alhaiseksi ja puunmyyntitulot vähäisiksi.

# Ensiharvennus

## Kasvatettavan puuston latvussuhde ensiharvennuksen jälkeen

• männiköissä vähintään 40 % • koivikoissa vähintään 50 % • kuusikoissa vähintään 60 %

# Ensiharvennus

## Turvemailla yksi harvennus voi riittää

Haastavien korjuuolosuhteiden vuoksi suometsissä on syytä rajoittaa harvennuskertoja. Mäntyvaltaisissa metsissä riittää karummilla turvemailla useimmiten yksi harvennus ja viljavilla kaksi. Kuusivaltaisissa metsissä on puustovaurioriskin takia hyvä pitäytyä 1–2 harvennuksessa. Kasvatettaessa viljavilla turvemailla hieskoivua riittää yksi harvennuskerta tai vaihtoehtoisesti voidaan kasvattaa kuitu- ja energiapuuta ilman harvennuksia.

# Ensiharvennus

## Nyrkkisääntöjä suometsien ensiharvennukseen

- Hieskoivua poistetaan kasvatushakkuissa sekä rämeillä että korvissa, jos ne haittaavat taloudellisesti arvokkaamman puuston kehitystä.
- Rämeillä normaalit ja voimakkaat harvennukset ovat tuottavimpia (poistuman osuus 35–50 %).
- Rämemänniköiden ensiharvennukset tehdään jäävän puuston laatua painottaen, laatuharvennuksena.
- Korpien nuorissa puustoissa tehdään voimakas, varttuneissa normaali harvennus. Pohjois-Suomessa harvennukset tehdään lievempinä.
- Tarvittaessa tehdään kunnostusojitus ensiharvennuksen yhteydessä ja mahdollinen lannoitus ennen kunnostusojitusta.

# Ensiharvennus

## Huomiota kasvatettavan puuston laatuun

Ensiharvennuksessa poistetaan ensisijaisesti huonolaatuisia puita, jotka eivät myöhemmin tuota hyvälaatuista tukkia. Sen lisäksi puuston tiheyttä säädellään niin, että seuraavassa harvennuksessa poistettavat puut voivat järeytyä tukkipuun mittaisiksi.
Ensiharvennuksessa puunkorjuun yksikkökustannukset riippuvat vahvasti poistettavien puiden runkotilavuudesta. Ajallaan ja riittävän voimakkaana tehty taimikonharvennus varmistaa, että jäljelle jäävät puut järeytyvät ja muodostavat vahvoja runkoja sekä tasapainoisia latvuksia.

# Ensiharvennus

## Hoidetusta metsästä enemmän tuloja

Ensiharvennuksen puunmyyntituloihin vaikuttaa merkittävästi se, miten puustoa on hoidettu uudistamis- ja taimikkovaiheessa. Hoidetussa metsikössä puut järeytyvät ennen harvennusta. Näin saadaan puista parempi yksikköhinta ja suurempi hakkuukertymä. Molemmat seikat kasvattavat puunmyyntituloja.
Hoitamattomissa metsiköissä hakkuu on kallista ja edellytykset hyvään korjuujälkeen ovat huonommat kuin hoidetuissa metsissä.
Ensiharvennuksen taloudellista kannattavuutta voidaan hoidetuissa metsissä parantaa viivästämällä harvennusta 12 metrin valtapituudesta jopa 15 metriin, mutta tällöin puiden laatuvalinta on rajoitetumpaa. Harvennusta ei kuitenkin saa lykätä niin pitkään, että latvukset alkavat supistua, koska tällöin puiden kyky harvennuksen jälkeiseen kasvun lisäykseen heikkenee ja lumituhojen riski erityisesti männiköissä ja koivikoissa lisääntyy.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennus muiden hakkuiden yhteyteen

Ensiharvennuksen teettäminen saattaa edellyttää, että se yhdistetään paremman hakkuukertymän tuottavaan hakkuukohteeseen. Näin ensiharvennus saadaan tehdyksi ajallaan ja vältetään ne lisäkustannukset sekä mahdolliset menetykset puuntuotannossa, jotka syntyvät harvennuksen laiminlyönnistä.

# Ensiharvennus

## Huomiota pääoman tuottoon

Nuorissa kasvatusmetsissä pääoman tuottoaste pidetään korkeana ohjaamalla kasvu hyvälaatuisiin puihin eli parantamalla puuston arvokasvua. Kun metsikkö varttuu, siihen sitoutuu yhä enemmän pääomaa, mutta arvokasvu vakioituu ja lopulta laskee, kun kasvu taantuu puiden vanhetessa. Tämän takia pääoman tuottoprosentti on varttuneessa metsikössä laskeva. Varttuneen kasvatusmetsikön sitoman pääoman tuottoprosenttia voidaan nostaa harventamalla puustoa eli vähentämällä puustoon sitoutuneen pääoman määrää.
Harvennuksen ajankohdan, harvennustavan ja voimakkuuden valinta vaikuttavat sekä välittömästi saataviin hakkuutuloihin että jäävän puuston kehitykseen. Päätöksenteon tueksi on harvennusmetsien käsittelyyn kehitetty puulaji- ja kasvupaikkakohtaisia harvennusmalleja.
Harvennusmallien laadinnassa on otettu huomioon sekä ennustettujen kassavirtojen nykyarvo (laskentakorko 2–3 %) että eri riskitekijöitä. Mallit eivät kaikissa tilanteissa takaa taloudellisen optimin saavuttamista, mutta malleja voi turvallisesti soveltaa erilaisiin metsiköihin. Mallit ovat yleistyksiä metsiköiden kehityksestä ja samoja malleja käytetään sekä luontaisesti syntyneille että viljellyille metsille. Viljeltyjen metsiköiden kehitys on usein voimakasta ja niitä voi kasvattaa luontaisesti syntyneitä metsiköitä tiheämpinä.

Kun tuottovaatimus on alhainen, voidaan enemmän pääomaa pitää puustoon sitoutettuna, mikä johtaa tiheämpiin metsikköihin. Tuottovaatimuksen noustessa pääoma kallistuu ja silloin on taloudellisempaa kasvattaa puusto harvempana sitoutuneen pääoman alentamiseksi. Optimaalinen pohjapinta-ala on suurimmillaan kiertoajan keskivaiheilla ja loppua kohti puustopääomaa kannattaa yleensä pienentää, ettei liiallinen puuston tiheys vähentäisi metsikköön sitoutuneen pääoman tuottoprosenttia .

Harvennuksen taloudellinen kannattavuus riippuu välittömistä kantoraha- tai hankintatuloista ja harvennuksen vaikutuksesta tulevaisuuden puunmyyntituloihin. Käsittelyalan koko, kertymän määrä, tukkirunkojen keskikoko ja kohteen korjuukelpoisuus vaikuttavat oleellisesti puusta maksettavaan hintaan.
Hakkuukertymältään pienten harvennusten kannattavuuden arvioinnin merkitys korostuu erityisesti metsätiloilla, joilla hakkuiden välinen aika on pitkä tai jotka ovat vaikeasti saavutettavissa. Esimerkiksi karuilla turvemailla ja heikkotuottoisilla mailla Pohjois-Suomessa yksittäiset harvennus- ja muut käsittelykohteet kannattaa hoitaa kerralla kuntoon osana suurempaa kokonaisuutta.

# Ensiharvennus

## Voimakas käsittely kasvattaa tuhoriskejä

Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa. Nuorissa kasvatusmetsiköissä etenkin lumituhojen riski kasvaa ja varttuneissa metsiköissä tuulituhojen riski. Tuhoriski kasvaa mitä tiheämmäksi metsikkö on kasvanut ennen harvennusta ja mitä voimakkaampana harvennus tehdään. Lykkäämällä harvennusta voidaan tavoitella suurempia välittömiä puunmyyntituloja, mutta samalla kasvaa tuhoriski.
Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajassa kaksi harvennusta. Kolmas harvennus kasvattaa tuhoriskiä eikä juuri lisää kasvatusohjelman tuottamaa nettotulojen nykyarvoa.
Kuusta voi myös kasvattaa yhden harvennuksen kasvatusohjelmalla. Tällöin nettotulojen nykyarvo jää hieman alhaisemmaksi, mutta korjuuvauriot vähenevät ja juurikäävän leviämisen riski minimoidaan. Yhden harvennuksen kasvatus on huomioitava jo taimikonharvennuksessa, jolloin puusto jätetään normaalia harvemmaksi (1 200–1 400 puuta/ha).

Männiköissä voimakkaat harvennukset aiheuttavat merkittäviä kasvutappioita, jolloin nettotulojen nykyarvo pienenee selvästi. Tämän vuoksi yhden harvennuksen kasvatusohjelma soveltuu huonosti männylle. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on perusteltua, kun sillä turvataan puuston korkea arvokasvu verrattuna puuston sitoutuneeseen pääomaan.

Nuoren kasvatusmetsän puuston arvo on vielä alhainen. Ensiharvennuksesta saatavat puunmyyntitulot jäävät pieniksi kertymän koostuessa pääosin kuitu- ja energiapuusta. Harvennuksen päätavoite on metsikön arvokasvun parantaminen.
Harvennuksella tuloutetaan osa puuston jo tuottamasta arvosta, parannetaan jäävän puuston arvotuottoa ja säädetään puustoon sitoutuneen pääoman määrää. Tavoitteena on ohjata metsiköiden kehitystä niin, että puuntuotannon nettonykyarvo on mahdollisimman suuri. Harvennuksen jälkeen riski luonnontuhoille yleensä kasvaa.

# Ensiharvennus

## Monipuolinen puusto avainasemassa

Aiemmissa hakkuissa jätetyt säästöpuut, ylispuut sekä kolopuut ja lahopuut säästetään harvennushakkuussa. Kuolevia havupuita ja tuulenkaatoja voidaan jättää metsään siinä määrin, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäröivän metsän terveydelle. Kuolleiden pystypuiden kaatamista ja maapuiden yli ajamista tulee välttää.
Harvennuksessa säilytetään mahdollisuuksien mukaan riittävä puulajivaihtelu. Lisäksi on suositeltavaa tehdä lisää kasvutilaa luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puuyksilöille kuten jalopuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille. Vaihettumisvyöhykkeet erilaisilla reuna-alueilla ja notkelmat ovat lehtipuuston säästämiseen oivallisia paikkoja.
Lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa on suositeltavaa välttää harvennuksia lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, korvissa ja rantametsissä.

Purojen ja norojen ylitykset on suositeltavaa minimoida ja tehdä mahdollisimman kantavista kohdista. Pienvesien ja vesistöjen suojakaistojen sekä vaihettumisvyöhykkeiden puustoa on suositeltavaa käsitellä normaalia kevyemmin.

Riistan elinympäristöjen hoitoa painottava metsänomistaja voi tinkiä puuntuotannosta ja toteuttaa ensiharvennuksen monipuolista metsänrakennetta ja monimuotoisuutta edistävällä tavalla. Tällöin harvennus tehdään vaihtelevaan tiheyteen ja sekapuustoisuutta suositaan. Siinä edistetään puuston rakenteellista vaihtelua sekä parannetaan pinta- ja pensaskasvillisuuden kasvuoloja valoisuutta lisäämällä.
Tasaisen harvennuksen sijaan tehdään tiheydeltään vaihtelevaa harvennusta, jossa jätetään muutamia harventamattomia ja raivaamattomia kohtia sekä poistetaan puuryhmiä. Puuryhmien korjuulla voidaan vapauttaa alikasvoksena tai välipuina kasvavia riistan kannalta arvokkaita puita.

Luonnon- ja riistanhoitoa voi edistää harvennuksissa jättämällä säästöpuiden lisäksi riistatiheikköjä, tuottamalla lahopuuta tekopökkelöillä, huolehtimalla varvustosta sekä ylläpitämällä normaalia suurempaa lehtipuuosuutta.
Nuoret kasvatusmetsät ovat riistan kannalta tärkeitä ympäristöjä. Aikuiset teeret ja poikueet suosivat kesäaikaan varttuneiden taimikoiden ohella nuoria kasvatusmetsiä. Myös pyy suosii nuoria kasvatusmetsiä. Harvennushakkuut edistävät kanalintujen viihtyvyyttä ja menestymistä, kun hakkuiden seurauksena puiden latvukset ja varvusto elpyvät, muu aluskasvillisuus runsastuu ja marjasadot paranevat. Ajallaan tehdyt kasvatushakkuut luovat metsään metson vaatimaa puuston väljyyttä ja metsäkanalinnuille avoimia lentolinjoja.

# Ensiharvennus

## Harvennuksella vaihtelevuutta maisemaan

Virkistyskäyttöä painotettaessa on syytä huomioda erityisesti kasvatushakkuiden maisemavaikutukset. Olennaista on tunnistaa maisemassa tärkeät tekijät, joita hakkuulla halutaan vahvistaa. Kasvatushakkuilla voidaan lisätä näkyvyyttä lähimaisemassa ja vaikuttaa metsän rakenteeseen kuten puulajisuhteisiin.

Elinvoimainen puusto on kestävä tuhonaiheuttajia vastaan. Yleensä riski luonnontuhoille kasvaa kuitenkin hetkellisesti harvennuksen jälkeen. Tämä koskee eritoten tuulituhoja. Pidemmällä aikavälillä harvennushakkuut parantavat metsikön tuhonkestävyyttä.
Harvennushakkuissa sekapuustoisuuden ylläpitäminen parantaa puuston kykyä vastata ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin. Viivästyneet ja/tai voimakkaat harvennukset sekä samanaikainen puuston lannoittaminen lisäävät tuulituhoriskiä. Samoin varttuneissa metsissä kannattaa välttää tarpeettomia harvennuksia kasvavan tuulituhoriskin vuoksi. Harvennuksilla on positiivinen vaikutus jäävän puuston kuivuudensietokykyyn.

# Ensiharvennus

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Harvennushakkuun vuoksi puuston määrä ja hiilivarasto vähenevät hetkellisesti, samoin hiilensidonta.Puuston kasvun ja elinvoiman ylläpito harvennusten avulla edistää hiilensidontaa, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Harvennushakkuut parantavat jäävän puuston laatua ja vahvistavat järeytymistä. Tämä lisää tulevia hakkuutuloja ja puuston hyödyntäminen pitkäkestoisempiin puutuotteisiin on todennäköisempää kuin ilman harvennuksia.

# Ensiharvennus

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Tutkimustulokset harvennuksen vaikutuksista metsämaan hiilivarastoon eivät ole yhdenmukaisia. Harvennus voi hetkellisesti lisätä metsämaan hiilivarastoa lisääntyneen kariketuotannon kautta. Kuitenkaan yleisesti harvennushakkuilla ei ole todettu olevan suurta vaikutusta maaperän hiilivaraston kehitykseen kivennäismailla. Harvennuksen vaikutus maaperään on joka tapauksessa pienempi ja lyhytaikaisempi kuin avohakkuun, joskin vaikutuksia tunnetaan huonosti.
Ojitetuilla turvemailla harvennuksen vaikutukset maaperän hiilivarastoon ja kasvihuonekaasupäästöihin ovat todennäköisesti vähäiset verrattuna avohakkuuseen, koska harvennuksen vaikutukset pohjaveden pinnan korkeuteen ovat yleensä vähäiset ja häiriö kasvillisuudessa huomattavasti vähäisempi kuin avohakkuun.

Harvennushakkuut ovat jaksollisen metsänkasvatuksen ainespuuntuotantoon tähtäävä toimenpide. Harvennuksilla vaikutetaan mahdollisuuksiin hyödyntää puuta puutuotteissa ja ohjataan hiilensidonta kasvatettaviin puihin.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennuksen toteutus

Kuusivaltaisen metsän ensiharvennus on suositeltavaa toteuttaa Etelä-Suomessa 13–16 metrin valtapituudessa, jolloin harvennuksessa jätetään 900–1 100 puuta hehtaarille. Tällöin toisessa harvennuksessa, joka suositellaan toteutettavaksi yläharvennuksena, on hakattavissa riittävästi kahden tukin puita. Jääväksi puustoksi valikoidaan mahdollisimman hyvälaatuiset ja elinvoimaiset puut.
Suositeltavin ajankohta kuusikoiden harvennuksiin on talvella maan ollessa jäässä. Myös kesän kuivat jaksot ovat hyviä ajankohtia. Kuusi vaurioituu ja saa sienitautien tartuntoja mäntyä helpommin. Korjuuvaurioiden välttämiseksi kuusikot suositellaan kasvatettaviksi mahdollisimman vähillä harvennuskerroilla.

# Ensiharvennus

## Yksi harvennus voi riittää kuusikoissa

Kuusivaltaisissa metsissä, joissa lähtöpuusto ennen ensiharvennusta on tavallista harvempi, 1 200–1 400 puuta hehtaarilla, voi olla taloudellisesti perusteltua tehdä vain yksi harvennus kiertoajan aikana. Yhden harvennuksen malli sopii erityisesti viljaville metsikkökuvioille, joissa korjuuvaurioista aiheutuvan lahon riski kiertoajan aikana halutaan minimoida. Tällöin ensiharvennusta voidaan viivyttää 16–17 metrin valtapituuteen asti. Ensiharvennus tehdään alaharvennuksena ja siinä jätetään 700–800 puuta hehtaarille.
Yhden harvennuksen mallia puoltaa paikkaansa etenkin, jos tyvilahon uhka on ilmeinen. Puuston nopea järeytyminen ja lyhyt kiertoaika sekä puiden pieni sydänpuun osuus pienentänevät tuhoriskiä.
Oheisessa esimerkissä verrataan kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelman antamia puuntuotoksia eteläsuomalaisen lehtomaisen kankaan istutuskuusikossa (Hattula, 1 235 d.d.).

Taimikko on jäänyt harvahkoksi. Taimikonharvennuksen jälkeen kuusia kasvaa 1 200 kappaletta hehtaarilla ja lisäksi sekapuustona on rauduskoivuja 100 hehtaarilla. Esimerkkimetsikön ollessa 32-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö kahden vai yhden harvennuksen kasvatusohjelmaa. Kahden harvennuksen ohjelmalla harvennukset tehdään 32 ja 45 vuoden iässä sekä uudistushakkuu 60 vuoden iässä. Yhden harvennuksen ohjelmalla harvennus tehdään 35 vuoden iässä ja uudistushakkuu 55 vuoden iässä.
Kahden harvennuksen kasvatusohjelma antaa hyvän tukkipuun tuotoksen, mahdollistaa yläharvennuksen käytön toisessa harvennushakkuussa ja tuottaa runsaammat harvennustulot. Siinä on myös vähemmän kasvatustiheyteen ja hakkuiden ajoitukseen liittyviä riskejä.
Yhden harvennuksen kasvatusohjelma lyhyemmällä kiertoajalla on hyvä vaihtoehto etenkin, jos alueella on suuri juurikäävän riski. Se antaa hyvän puuntuotoksen ja sen tuottama nettotulojen nykyarvo on myös varsin hyvä. Tämä kasvatusohjelma voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen, jos toisen harvennuksen vaihtaminen hieman varhaisempaan uudistushakkuuseen on metsänomistajan kokonaistalouden kannalta perusteltua.

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 4 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 32 vuoden ikäinen, kahden harvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 10 203 €/ha ja yhden harvennuksen ohjelman 9 830 €/ha. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo uudistushakkuun tuloihin.

# Ensiharvennus

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus kuusivaltaisissa metsissä

Kuusivaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin kuusten lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja. Ensiharvennuksessa taataan, että kaikilla jätetyillä puilla on riittävästi tilaa kasvaa hyvin. Kuusi sietää hyvin varjostusta, joten ensiharvennus kannattaa ajoittaa valoa vaativamman puulajin, kuten männyn tai rauduskoivun mukaan 13 metrin valtapituudessa. Kuusi-mäntysekametsissä jätetään ensiharvennuksessa 900 – 1000 runkoa hehtaarille. Kuusi-rauduskoivusekametsässä taas jätetään 700 – 900 runkoa hehtaarille.

Kuusivaltaisissa metsissä kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuuden tulisi säilyä vähintään 60 prosenttina puiden pituudesta. Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajan aikana kaksi harvennusta. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin.

# Ensiharvennus

## Kaksi harvennnustapaa

Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja.
Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennus alaharvennuksena

Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena.
Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennus laatuharvennuksena

Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille.
Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita.

# Ensiharvennus

## Heikkolaatuiset männiköt rehevillä paikoilla

Lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden männiköissä, joissa puun tekninen laatu on heikohko, on ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua. Kuuset voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan myötä.

# Ensiharvennus

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus mäntyvaltaisissa metsissä

Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille.

Mäntyvaltaisissa metsissä ensiharvennus on suositeltavaa tehdä ennen kuin kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuus on supistunut alle 40 prosenttiin puiden pituudesta. Ensiharvennuksen laiminlyönnin vaikutus on männyllä suurempi kuin kuusella, sillä latvukseltaan liian pieniksi supistuneiden puiden kasvu elpyy hitaasti. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin. Mäntyvaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin mäntyjen lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja kuten kuusta ja rauduskoivua.

# Ensiharvennus

## Laatuharvennuksen toteutus

Laatuharvennus tehdään jo 10–12 metrin valtapituudessa, jolloin harvennuksen jälkeen runkoluvuksi jää 1400-1200 kpl/ha. Tällöin oksikkaat tai muuten huonolaatuiset valtapuut eivät ole varjostuksellaan ehtineet vielä supistamaan liikaa pienioksaisten lisävaltapuiden latvuksia ja heikentämään niiden elinvoimaisuutta. Harvennuksessa poistetaan oksikkaita valtapuita ja tehdään tilaa ohutoksaisille lisävaltapuille. Harvennusvoimakkuudessa noudatetaan harvennusmallin mukaista jäävän puuston tiheyssuositusta.

# Ensiharvennus

## Laatuharvennuksen vaikutukset

Laatuharvennus voi johtaa kahden harvennuksen sijasta kolmeen harvennuskertaan ja pidentää kiertoaikaa, mutta toisaalta sillä voidaan lisätä laadukkaan tukkipuun tuotosta. Tukkipuun tuotoksen lisääntyminen laatuharvennuksen ansiosta tekee harvennustavasta kilpailukykyisen vaihtoehdon. Ensiharvennuksen aikaistaminen laadun vuoksi pienentää harvennuskertymää, mutta puunkorjuun yksikkökustannukset pysyvät kohtuullisina, koska laatuharvennuksessa poistetaan kookkaita valtapuita.

Laatuharvennus on harvennustapa, jota suositellaan laadultaan keskinkertaisten tai taimikkovaiheessa puutteellisesti hoidettujen männiköiden ensiharvennukseen. Kovin paksuoksaisissa ja huonolaatuisissa tai kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä siitä ei ole merkittävää lisähyötyä.

# Ensiharvennus

## Ensiharvennus tehtävä ajoissa

Koivikkoa ei pidä päästää riukuuntumaan ennen ensiharvennusta, koska tällöin järeytyminen hidastuu ja lumituhojen riski kasvaa. Ensiharvennukseen mennessä tyvitukkiosan oksat ovat kuolleet ja osa niistä on karsiutunut pois.

Rauduskoivikoissa ensiharvennus tehdään 13–15 metrin valtapituudessa ja kasvamaan jätetään voimakkaan harvennuksen jälkeen 700–800 puuta hehtaarille. Rauduskoivu-kuusisekametsissä, joissa rauduskoivun osuus on korkea, suositaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimikkovaiheessa suositeltua tiheämpänä kasvaneen koivikon ensiharvennus on tehtävä selvästi edellä mainittua aikaisemmin, vaikka harvennuspoistuma olisikin vähäinen. Viljellyssä tai muuten tasapituisessa rauduskoivikossa ensiharvennuksen ajoitus on tärkeä, koska koivikko riukuuntuu jo muutamassa vuodessa harvennuksen viivästymisen seurauksena.

Rauduskoivikoissa kahden voimakkaan harvennuksen ohjelma on kannattavin. Koivikon kasvatus edellyttää, että elävän latvuksen osuus on vähintään 50 prosenttia puun pituudesta.

Lievähkön taimikonharvennuksen jälkeen hieskoivikoissa riittää yleensä yksi harvennus 13–15 metrin valtapituudessa, koska kasvatuksessa keskitytään tukkipuun tuottamisen sijasta kuitu- ja energiapuun tuottamiseen. Tällöin kasvamaan jätetään 900–1 000 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Turvemaan koivutiheiköissä on taloudellisesti perusteltua tuottaa energiapuuta tai sen ohella myös kuitupuuta 40–50 vuoden kiertoajalla ilman taimikonhoitoa ja harvennuksia.
Kaksi harvennusta tarvitaan, jos hieskoivikon sekapuuna kasvaa hyvälaatuisia havupuita tai hieskoivikon halutaan tuottavan myös tukkia. Tällöin kasvupaikan tulee Etelä- ja Väli-Suomessa olla vähintään tuore kangas tai vastaava turvemaa. Hieskoivu häviää tuotoksessa tosin tällöinkin männylle, kuuselle ja rauduskoivulle. Ensiharvennuksen tavoitetiheys on 900 – 1000 runkoa hehtaarilla. Harvennuksessa pyritään jättämään hyvät kasvuolosuhteet jäävälle sekapuulle.

Luontaisesti syntyneissä hieskoivikoissa taloudellisesti kannattavin kasvatusohjelma riippuu kasvupaikan viljavuudesta. Usein pelkkä ensiharvennus riittää.

Kiertoajan kuluessa metsässä tehdään kasvupaikasta ja puulajista riippuen tavallisesti 1–3 harvennusta. Ensiharvennuksen voimakkuus vaikuttaa siihen, milloin puusto tulisi harventaa seuraavan kerran. Taulukon suurempaa runkolukusuositusta sovelletaan, kun puusto on valtapituuden alarajalla. Harvennustaulukkoa matalammat kasvatustiheydet johtavat kasvutappioihin.
Runkoluvut on ilmoitettu koko kuviolle, johon sisältyvät myös ajourat. Runkolukuun tulkitaan metsälain mukaisesti elinvoimaiset puut, jotka ovat rinnankorkeudeltaan vähintään 7 cm paksuja ja pituudeltaan vähintään puolet vallitsevan puuston pituudesta.

# Ensiharvennus

## Eteläinen ja keskinen Suomi

Ensiharvennus eteläisessä ja keskisessä Suomessa

# Ensiharvennus

## Eteläinen ja keskinen Suomi

### Ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen hoidetussa nuoressa kasvatusmetsässä eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Männiköissä ensiharvennus voidaan toteuttaa myös laatuharvennuksena ja kuusikoissa yhden myöhemmän harvennuksen kiertoaikaan perustuvalla suosituksella.

##  [Hoidetun metsän ensiharvennus eteläisessä ja keskisessä Suomessa.](/fi/node/3272)

Table
| Kasvupaikka tai harvennustapa | Valtapituus (m) | Runkoluku (kpl/ha) |
| --- | --- | --- |
| MäntyTuore kangas ja mustikkaturvekangasKuivahko kangas ja puolukkaturvekangasKuiva kangas ja varputurvekangasLaatuharvennus 1 |  13–1513–1512–1410-12 |  1200–10001200–10001100–9001400-1200 |
| KuusiLehtomainen ja tuore kangas sekä ruoho- ja mustikkaturvekangas Yksi harvennus kiertoaikana 2 |  13–1515–16 16–17 |  1200–10001000–900 800–700 |
| RauduskoivuLehtomainen ja tuore kangas |  13–15 |  800–700 |
| HieskoivuRuoho- ja mustikkaturvekangasRunsastyppinen puolukkaturvekangas.3  |  13–1513–15 |  1300–10001300–1000 |
1 Suositaan laadukkaita pienioksaisia runkoja
2 Lähtötiheys 1200–1500 kpl/ha
3 Taimikonhoito on tehty.

# Ensiharvennus

## Pohjoinen Suomi

### Ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen hoidetussa nuoressa kasvatusmetsässä pohjoisessa Suomessa.

##  [Hoidetun metsän ensiharvennus pohjoisessa Suomessa](/fi/node/3273)

Table
| Puulaji ja kasvupaikka | Valtapituus (m) | Runkoluku (kpl/ha) |
| --- | --- | --- |
| MäntyTuore kangas ja mustikkaturvekangasKuivahko kangas ja puolukkaturvekangasKuiva kangas ja varputurvekangas |  11–1411–1411–14 |  1200–10001200–9001100–900 |
| KuusiLehtomainen kangas ja ruohoturvekangasTuore kangas ja mustikkaturvekangas |  11–1411–14 |  1300–10001300–1000 |
| Hieskoivu1Ruoho- tai mustikkaturvekangas Runsastyppinen puolukkaturvekangas |  12–1412–14 |  1300–10001300–1000 |
1 Taimikonhoito on tehty. Ensiharvennus on tarpeen vain, jos halutaan edistää kuusialikasvoksen kehitystä.

Sekametsän ensiharvennus eteläisessä ja keskisessä Suomessa.
Kuusi- ja mäntyvaltaisessa sekametsässä pääpuulajin osuus on yli 75 prosenttia. Muissa sekametsätyypeissä mainittujen puulajien osuus on 25-75 prosenttia.

# Ensiharvennus

## Sekametsät

### Sekametsän ensiharvennuksen ajankohta ja runkoluku hakkuun jälkeen hoidetussa nuoressa kasvatusmetsässä eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Kasvatusmetsät, joissa on mäntyä kasvatetaan muita tiheämpänä. Vastaavasti sekametsät, joissa on koivua, kasvatetaan harvempana.

##  [Hoidetun sekametsän ensiharvennus eteläisessä ja keskisessä Suomessa](/fi/node/3274)

Table
| Sekametsän tyyppi | Kasvupaikka | Valtapituus (m) | Runkoluku (kpl/ha) |
| --- | --- | --- | --- |
| Kuusivaltainen | Lehtomainen kangas ja ruohoturvekangasTuore kangas ja mustikkaturvekangas | 13–1613–16 | 1100–9001100–900 |
| Kuusi-mänty | Tuore kangas ja mustikkaturvekangasPuolukkaturvekangas | 13–1513–15 | 1100–9001100–900 |
| Kuusi-rauduskoivu | Lehtomainen kangasTuore kangas  | 13–1513–15 | 1000–8001000–800 |
| Mäntyvaltainen | Tuore kangas ja mustikkaturvekangasKuivahko kangas ja puolukkaturvekangas | 13–1513–15 | 1100–9001100–900 |
| Mänty-rauduskoivu | Tuore kangas ja mustikkaturvekangas | 13–15 | 1000–900 |

# Ensiharvennus

## Harvennus kaksijaksoisessa rauduskoivu-kuusisekametsässä

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

# Ensiharvennus

## Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä

Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi.

# Ensiharvennus

## Harvennus kaksijaksoisessa mänty-kuusisekametsässä

Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta.

# Ensiharvennus

## Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava

Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa.

# Ensiharvennus

## Harvennus kaksijaksoisessa hieskoivu-kuusisekametsässä

Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena.
Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta:
- Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.
- Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.
- Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

Kaksijaksoiset sekametsät ovat yleensä sekapuustoisia vain osan kiertoajasta. Yleisimmät näistä ovat rauduskoivu-kuusisekametsä, mänty-kuusisekametsä ja hieskoivu-kuusisekametsä.

Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää energiapuuta korjaamalla. Korjattavat puut voivat päätyä markkinatilanteen mukaan joko energia- tai ainespuuksi.
Kasvatusmetsien energiapuuharvennuksessa voidaan korjata energiapuuksi karsittua rankapuuta tai karsimatonta kokopuuta. Rankapuun korjuussa puun oksat ja latvat jätetään metsään, eikä se juuri poikkea ainespuun korjuusta. Kokopuun korjuussa myös valtaosa puun oksista ja latvoista korjataan energiakäyttöön. Lisätietoa: [Energiapuuharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/energiapuuharvennus)

# Ensiharvennus

## Ainespuuta ei juuri kerry

Hoitamattoman metsän ensiharvennuksesta kertyy ainespuuta normaaliin verrattuna niukasti tai ei ollenkaan. Sen sijaan kohteelta voi kertyä merkittävä määrä energiapuuta. Toimenpide lisää seuraavien hakkuiden tuloja niin, että toimenpide on metsänomistajalle taloudellisesti kannattava. Tämä edellyttää kuitenkin, että metsikössä on jokseenkin tasaisesti jakautuneena vähintään 400–500 elinvoimaista havupuuta tai koivua hehtaarilla, joiden laatu riittää tukkipuuksi. Muussa tapauksessa on syytä harkita, että kasvatusta jatketaan ilman harvennusta ja uudistushakkuu tehdään puuston parhaan kasvun ollessa ohitse eli käytännössä 40–50-vuotiaana.
Hoitamattomissa kohteissa puunkorjuu voidaan yleensä tehdä koneellisesti. Näillä kohteilla ennakkoraivaus on kuitenkin lähes aina välttämätön. Jos puusto on pieniläpimittaista ja tiheää ja poistuma on vähäinen, vaihtoehtona voi olla metsurityönä tehtävä harvennus. Lisätietoa: [Energiapuuharvennus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/energiapuuharvennus)

Hoitamattomissa nuorissa metsissä puusto on tiheämpää sekä määrältään ja laadultaan vaihtelevampaa kuin hoidetuissa metsissä. Parhaiden puiden kasvun turvaamiseksi ensiharvennus on syytä tehdä normaalia aikaisemmin.

Ennakkoraivauksessa poistetaan aines- tai energiapuuksi kelpaamatonta, puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä. Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan.
Kivennäismailla ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta. Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Lisätietoa: [Ennakkoraivaus](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ennakkoraivaus)

# Ensiharvennus

## Koivu vaatii kasvutilaa

Koivujen elinvoimaisena pitäminen edellyttää väljempää kasvutilaa, minkä vuoksi harvennusten tulee olla hieman voimakkaampia kuin puhtaissa havupuumetsiköissä.
Lehtipuusekoituksen säilyttäminen metsikön eri kehitysvaiheissa riippuu metsänomistajan tavoitteista. Jos metsänkasvatuksessa painavat enemmän muut arvot kuin puuntuotanto, voidaan havupuuvaltaisessa metsikössä ylläpitää hyvinkin suurta lehtipuuosuutta. Eri puulajien erilainen valontarve, varjostuksensietokyky ja kasvurytmi tulee ottaa huomioon kaikissa kasvatusvaiheissa.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Lievä lehtipuusekoitus johtaa havupuuvaltaisissa metsissä myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, kun lehtipuina suositaan rauduskoivua.

**Kasvatushakkuut**• Harvennuksessa on suositeltavaa pyrkiä sekapuustoisen metsärakenteen säilyttämiseen tai voimistamiseen. Kasvupaikasta riippuen säilytetään vähintään 10 prosentin lehtipuusekoitus. • Tasaiseen harvennusjälkeen voidaan luoda vaihtelevuutta harventamalla pääpuulajia tavallista voimakkaammin säästöpuuryhmän ja kasvatettavan lehtipuuston ympäriltä.• Ennakkoraivauksessa säästetään alikasvoksena kasvavia monimuotoisuudelle tärkeitä puita ja pensaita, kuten haapaa, pihlajia, terva- ja harmaaleppiä, raitoja, jaloja lehtipuita ja lehtopensaita.• Yhtään puulajia ei harvenneta käsittelyalueelta kokonaan pois.• Kasvatusmetsän puulajimäärän säilyminen varmistetaan lisäämällä harvennuksessa kasvutilaa myös luonnon- ja riistanhoidon kannalta arvokkaille puille, kuten jaloille lehtipuille, haavoille, raidoille, koivuille, leppäryhmille ja metson hakomismännyille.

# Ensiharvennus

## Harvennus osana suometsän hoitohanketta

Metsikön harvennusta kannattaa harkita osana hoitohanketta, vaikka puuston pohjapinta-ala ei kuviolla ole saavuttanut harvennusmallien mukaista leimausrajaa, jos:
- puuston ryhmittäisyys tai erirakenteisuus selvästi haittaa hyvälaatuisten puiden järeytymistä tukkipuuksi, esimerkiksi ojavarsien puusto kärsii ylitiheydestä, vaikka keskisarka on harvapuustoista
- metsikössä on ennen ojitusta syntyneitä paksuoksaisia järeitä puita, jotka haittaavat pienempien parempilaatuisten puiden kasvua
- hakkuun viivästyttäminen seuraavaan käsittelykertaan heikentäisi arvokkainta puustoa, esimerkiksi hieskoivu ehtisi syrjäyttää tukkipuuksi kasvatettavan männyn tai haittaisi liikaa kuusten kehitystä.

Suometsän kannattavin harvennusajankohta arvioidaan ensisijaisesti puuston tiheyden, rakenteen ja kasvukunnon perusteella. Oikein ajoitettu harvennushakkuu lisää kasvatuksen kannattavuutta ja käyttöpuun tuotosta. Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että hakkuun jälkeen maaperän ravinne- ja vesitalous ovat puiden kasvun kannalta sopivia.
Hoidetuissa suometsissä ensiharvennus ei yleensä ole kannattavaa ennen kuin puusto saavuttaa suositeltavan valtapituuden. Harvennuksella saatavan puutavaran hakkuukertymän on suositeltavaa olla vähintään 40 m³/ha. Hoitamattomilla, puustoltaan epätasaisilla tai runsaasti hieskoivua sisältävillä kohteilla voidaan tästä joutua tinkimään.
Epätasaisissa turvemaiden puustoissa voi olla selvää harvennustarvetta vain ojien reuna-alueilla. Tämä on tyypillistä varsinkin kohteilla, joissa sarkaleveys on 50 metriä tai suurempi. Vaihtoehdot etuineen ja haittoineen ovat tällöin [\[11\]](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ensiharvennus/yleistietoa#reference-719):

Viivästyttää koko kuvion harvennusta seuraavaan hoitohankkeeseen
- + isompi hakkuukertymä ja parempi taloustulos yksittäisenä metsikkökuviona tarkasteltuna
- + harvennuskertojen lukumäärä vähenee
- − suuri viivästyminen heikentää puuston jatkokehitystä.
Tehdä harvennus koko kuviolla ja avata tarvittaessa ojalinjat

- + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa
- + tarve seuraavalle käsittelykerralle siirtyy eteenpäin
- − turhaa ajoa vähäpuustoisella alalla, mikä lisää maastovaurioriskiä ja korjuukustannuksia.
Harventaa ainoastaan ojien reunoilla kasvava puusto ja avata tarvittaessa ojalinjat
- + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa
- + seuraava käsittelykerta siirtyy eteenpäin
- +/− vältetään turhaa ajoa saroilla, toisaalta siellä mahdollisesti olevat puustoiset kohdat voivat jäädä käsittelemättä.

Puuston kasvun kannalta suositeltavin ajankohta harvennukselle on 2–10 vuoden kuluttua, kun puusto saavuttaa harvennusmallin leimausrajan (pohjapinta-ala silloin 22–26 m²). Kasvatettavien mäntyjen asema ylispuihin ja hieskoivuihin nähden vaikuttaa osaltaan harvennusajankohtaan. Pohjapinta-alan lisäksi on syytä tarkkailla myös latvusten kuntoa, varsinkin pituudeltaan epätasaisissa puustoissa. Jos harvennusta on mahdollista viivyttää, puutavaran hakkuukertymä ja puunmyyntitulot kasvavat ja puuntuotostappioiden riski vähenee.
Hoitohankkeen osana metsikkö on tarkoituksenmukaista harventaa heti.
Lähtöpuuston kokonaisrunkoluku on 1900 r/ha, pohjapinta-ala 21 m²/ha ja valtapuuston pituus 14 m ylispuiden ollessa hieman pidempiä (kuva).

Harvennus toteutetaan valta- ja lisävaltapuina kasvavien mäntyjen hyväksi. Harvennus tehdään harvennusmallin osoittamalle alarajalle (14–18 m²/ha). Ainespuun hakkuukertymä on n. 40 m³/ha ja siitä valtaosa koivua.
Harvennusmallia voimakkaampana hakkuu johtaa puuntuotostappioihin. Näin tapahtuu helposti, jos ylispuiden lisäksi poistetaan kaikki hieskoivut.

# Ensiharvennus

## Korjuujäljen laadulla on iso merkitys jäävän puuston kehitykselle

Huono korjuujälki vähentää metsänomistajan tulevaisuuden puunmyyntituloja. Kohteelle valittua harvennusmallia voimakkaampi hakkuu johtaa puuston kasvutappioihin ja lisää esimerkiksi tuulituhojen riskiä, kun taas ylitiheänä kasvaminen hidastaa puuston järeytymistä. Kasvamaan jätetyn puuston oikea valinta on erittäin tärkeä osa harvennusta, sillä vikaisten ja teknisesti huonolaatuisten puiden kasvattaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.
**Tavoiteltava hyvä korjuujälki muodostuu useasta eri tekijästä**Kasvatushakkuissa voidaan korjuun laatuun vaikuttaa huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään
- metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet
- kohteen korjuu- ja kuljetuskelpoisuus sekä maaston kantavuudelta kriittiset kohdat
- ennakkoraivauksen tarve
- kantokäsittelyn tarve
- varastopaikkojen sijainti ja tilantarve sekä ajouraverkoston sijainti
- viereisten kuvioiden käsittely uudistushakkuun osalta huomioidaan harvennettavan alan tiheämpinä reuna-alueina.

Ajourat vähentävät aina puuston potentiaalista kasvutilaa, mutta ovat välttämättömiä korjuun toteutuksen kannalta.
**Esimerkki puunkorjaajan omavalvonnan tarkistuslistasta**Onko korjuujälki tavoitteen mukainen?
- Tarkista kunkin korjuujälkikriteerin täyttyminen.
- Tarkista luonnonhoitovaatimusten täyttyminen (säästöpuut, lahopuu, vesiensuojelu, luontokohteet, riistatiheiköt, harvennuksessa myös lehtipuusekoitus).
- Tarkista polkujen ja kulkureittien kunto sekä työmaan siisteys.
- Tarkista juurikäävän riskikohteilla kantokäsittelyn peittävyys.

Onko korjatun energiapuun laatu tavoitteen mukainen?
- Varmista korjatun energiapuun puhtaus, kuten mahdollisimman vähäinen maa-aineksen määrä.
Onko katkonnan laatu tavoitteen mukainen?

- Tarkista, että katkonta vastaa kaupassa sovittua.
Onko varastoinnin toteutus tavoitteen mukainen?
- Varmista varaston saavutettavuus ja kääntöpaikat.
- Varmista pinojen sijoittelu, rakenne, peittely ja merkinnät.

Ensiharvennus

Ensiharvennus on ensimmäinen myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta tuottava kasvatushakkuu. Se on ensisijaisesti metsänhoidollinen toimenpide, jonka tärkein tavoite on parantaa kasvatettavan puuston laatua ja turvata niiden järeytymistä. 

Uudistamisen ajankohta Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito. Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut. Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä. Uudistusalan rajaus Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä. Uudistusalan valmistelu Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle. Esimerkkisuunnitelma riistalle tärkeän metsän ja pellon välisen vaihettumisvyöhykkeen hoidosta. Kuva: Forest KIT-sovellus. Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille. Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistamisen ajankohta

Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito.
Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut.
Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä.

Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistusalan rajaus

Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistusalan valmistelu

Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen

Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille.
Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

Riistan huomioiminen avohakkuussa

Kunnostus- ja hoitotarve selvitettävä Hankealueen jaksottaminen pienempiin osiin ja toteutus osa kerrallaan ovat tärkeitä varsinkin suurissa hankkeissa. Tavoiteltavaa on, että pienet hankkeet ja osahankealueet hyvin suurissa hankkeissa voidaan tehdä valmiiksi 1–3 vuoden kuluessa töiden aloituksesta. Hankesuunnittelussa selvitetään, millä alueilla on hakkuu- ja hoitotarvetta sekä tarvittaessa mahdollisuuksia muihin maankäyttömuotoihin kuten suojeluun. Hoitotarpeen arvioinnissa korostuu, mitkä ojitusalueen ojista on taloudellisesti kannattavaa ja vesiensuojelullisesti mahdollista kunnostaa. Varttuneen kasvatusmetsän harvennuksia voidaan ottaa myös mukaan, vaikka ojia ei kunnosteta. Samoin hankkeeseen voidaan sisällyttää ennallistettavia kohteita. Puunkorjuun kannattavuuden nyrkkisääntönä voidaan pitää, että hakkuukertymä hankealueelta ylittää 500 m³, poistuma on vähintään 40 m³/ha ja poistettavien runkojen keskikoko on vähintään 60 dm3/runko. Ennakkotietoa puustosta saadaan esimerkiksi ilmakuvista ja julkisesta metsävaratiedosta. Ennallistettavilta alueilta puutavaran hehtaarikertymä (m3/ha) voi olla pienempi. Hankealueeksi pyritään rajaamaan sellainen alue, että vesien johtaminen alapuolisen alueen läpi on mahdollista ja&nbsp;alueelle saadaan tehokkaat vesiensuojelumenetelmät. Ojien perkaustarvetta, eroosioalttiutta ja vesiensuojelurakenteiden sijoittelua voidaan selvittää maastokäynnein ja laserkeilausaineistoon perustuvalla uoma-analyysillä. Vanhoista ojitusasiakirjoista voidaan tarvittaessa selvittää ennen suon ojitusta vallinneita olosuhteita ja edellisen hankkeen toteutusta. Suometsän hoitotarpeesta kertovia tekijöitä Pääosalla alueen metsiköistä on selvä taimikonhoito- tai harvennustarve. Metsikkö on syytä harventaa, kun sen pohjapinta-ala on yli harvennusmallien esittämän leimausrajan. Harvennustarve voi syntyä myös siitä, että vähäarvoisempi koivu runsaana tai etukasvuisena haittaa havupuuston kehitystä. Alueen vesitalous on niin huonossa kunnossa, että korkea pohjaveden pinnan taso selvästi haittaa puuston kasvua. Ongelmat voivat aiheutua umpeen kasvaneista ojista, alkujaankin ojituksessa tapahtuneesta virheestä, metsätuhoista, ojien yliajossa tapahtuneista sortumista tai turpeen painumisesta. Kasvupaikan ravinne-epätasapaino alueella on niin ilmeinen, että se selvästi haittaa puuston kasvua. Suometsän hoitohankkeen suunnittelu edellyttää myös maastotyötä. Hyvät välineet ja kartta-aineistot nopeuttavat suunnittelua merkittävästi. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Suometsän hoitohankkeen alueen rajaus

## Kunnostus- ja hoitotarve selvitettävä

Hankealueen jaksottaminen pienempiin osiin ja toteutus osa kerrallaan ovat tärkeitä varsinkin suurissa hankkeissa. Tavoiteltavaa on, että pienet hankkeet ja osahankealueet hyvin suurissa hankkeissa voidaan tehdä valmiiksi 1–3 vuoden kuluessa töiden aloituksesta. Hankesuunnittelussa selvitetään, millä alueilla on hakkuu- ja hoitotarvetta sekä tarvittaessa mahdollisuuksia muihin maankäyttömuotoihin kuten suojeluun.
Hoitotarpeen arvioinnissa korostuu, mitkä ojitusalueen ojista on taloudellisesti kannattavaa ja vesiensuojelullisesti mahdollista kunnostaa. Varttuneen kasvatusmetsän harvennuksia voidaan ottaa myös mukaan, vaikka ojia ei kunnosteta. Samoin hankkeeseen voidaan sisällyttää ennallistettavia kohteita.
Puunkorjuun kannattavuuden nyrkkisääntönä voidaan pitää, että hakkuukertymä hankealueelta ylittää 500 m³, poistuma on vähintään 40 m³/ha ja poistettavien runkojen keskikoko on vähintään 60 dm3/runko. Ennakkotietoa puustosta saadaan esimerkiksi ilmakuvista ja julkisesta metsävaratiedosta. Ennallistettavilta alueilta puutavaran hehtaarikertymä (m3/ha) voi olla pienempi.

# Suometsän hoitohankkeen alueen rajaus

## Kunnostus- ja hoitotarve selvitettävä

**Suometsän hoitotarpeesta kertovia tekijöitä**

Hankealueeksi pyritään rajaamaan sellainen alue, että vesien johtaminen alapuolisen alueen läpi on mahdollista ja alueelle saadaan tehokkaat vesiensuojelumenetelmät. Ojien perkaustarvetta, eroosioalttiutta ja vesiensuojelurakenteiden sijoittelua voidaan selvittää maastokäynnein ja laserkeilausaineistoon perustuvalla uoma-analyysillä. Vanhoista ojitusasiakirjoista voidaan tarvittaessa selvittää ennen suon ojitusta vallinneita olosuhteita ja edellisen hankkeen toteutusta.
1 . Pääosalla alueen metsiköistä on selvä taimikonhoito- tai harvennustarve. Metsikkö on syytä harventaa, kun sen pohjapinta-ala on yli harvennusmallien esittämän leimausrajan. Harvennustarve voi syntyä myös siitä, että vähäarvoisempi koivu runsaana tai etukasvuisena haittaa havupuuston kehitystä.
2 . Alueen vesitalous on niin huonossa kunnossa, että korkea pohjaveden pinnan taso selvästi haittaa puuston kasvua. Ongelmat voivat aiheutua umpeen kasvaneista ojista, alkujaankin ojituksessa tapahtuneesta virheestä, metsätuhoista, ojien yliajossa tapahtuneista sortumista tai turpeen painumisesta.
3 . Kasvupaikan ravinne-epätasapaino alueella on niin ilmeinen, että se selvästi haittaa puuston kasvua.

Hankealueeksi rajataan maastoltaan ja puustoltaan teknisesti yhdenmukainen ja selkeä kokonaisuus. Tällöin hakkuissa, ojien kunnostuksessa ja lannoituksessa saavutetaan mittakaavaetuja sekä vesitalouden säätely ja vesiensuojelu voidaan järjestää tehokkaasti. Rajauksessa otetaan huomioon mahdolliset luonnonhoidolliset reunaehdot, kuten arvokkaat luontokohteet sekä muut turvattavat alueet.

Suometsän hoitohanke

Suometsän hoitohankkeen alueen rajaus

Ensiharvennuksen toteutus Kuusivaltaisen metsän ensiharvennus on suositeltavaa toteuttaa Etelä-Suomessa 13–16 metrin valtapituudessa, jolloin harvennuksessa jätetään 900–1 100 puuta hehtaarille. Tällöin toisessa harvennuksessa, joka suositellaan toteutettavaksi yläharvennuksena, on hakattavissa riittävästi kahden tukin puita. Jääväksi puustoksi valikoidaan mahdollisimman hyvälaatuiset ja elinvoimaiset puut. Suositeltavin ajankohta kuusikoiden harvennuksiin on talvella maan ollessa jäässä. Myös kesän kuivat jaksot ovat hyviä ajankohtia. Kuusi vaurioituu ja saa sienitautien tartuntoja mäntyä helpommin. Korjuuvaurioiden välttämiseksi kuusikot suositellaan kasvatettaviksi mahdollisimman vähillä harvennuskerroilla. Yksi harvennus voi riittää kuusikoissa Kuusivaltaisissa metsissä, joissa lähtöpuusto ennen ensiharvennusta on tavallista harvempi,&nbsp;1 200–1 400 puuta hehtaarilla, voi olla taloudellisesti perusteltua tehdä vain yksi harvennus kiertoajan aikana. Yhden harvennuksen malli sopii erityisesti viljaville metsikkökuvioille, joissa korjuuvaurioista aiheutuvan lahon riski kiertoajan aikana halutaan minimoida. Tällöin ensiharvennusta voidaan viivyttää 16–17 metrin valtapituuteen asti. Ensiharvennus tehdään alaharvennuksena ja siinä jätetään 700–800 puuta hehtaarille. Yhden harvennuksen mallia puoltaa paikkaansa etenkin, jos tyvilahon uhka on ilmeinen. Puuston nopea järeytyminen ja lyhyt kiertoaika sekä puiden pieni sydänpuun osuus pienentänevät tuhoriskiä. Oheisessa esimerkissä verrataan kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelman antamia puuntuotoksia eteläsuomalaisen lehtomaisen kankaan istutuskuusikossa (Hattula, 1 235 d.d.). Taimikko on jäänyt harvahkoksi. Taimikonharvennuksen jälkeen kuusia kasvaa 1 200 kappaletta hehtaarilla ja lisäksi sekapuustona on rauduskoivuja 100 hehtaarilla. Esimerkkimetsikön ollessa 32-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö kahden vai yhden harvennuksen kasvatusohjelmaa. Kahden harvennuksen ohjelmalla harvennukset tehdään 32 ja 45 vuoden iässä sekä uudistushakkuu 60 vuoden iässä. Yhden harvennuksen ohjelmalla harvennus tehdään 35 vuoden iässä ja uudistushakkuu 55 vuoden iässä. Kahden harvennuksen kasvatusohjelma antaa hyvän tukkipuun tuotoksen, mahdollistaa yläharvennuksen käytön toisessa harvennushakkuussa ja tuottaa runsaammat harvennustulot. Siinä on myös vähemmän kasvatustiheyteen ja hakkuiden ajoitukseen liittyviä riskejä. Yhden harvennuksen kasvatusohjelma lyhyemmällä kiertoajalla on hyvä vaihtoehto etenkin, jos alueella on suuri juurikäävän riski. Se antaa hyvän puuntuotoksen ja sen tuottama nettotulojen nykyarvo on myös varsin hyvä. Tämä kasvatusohjelma voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen, jos toisen harvennuksen vaihtaminen hieman varhaisempaan uudistushakkuuseen on metsänomistajan kokonaistalouden kannalta perusteltua. Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 4 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 32 vuoden ikäinen, kahden harvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 10 203 €/ha ja yhden harvennuksen ohjelman 9 830 €/ha. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo&nbsp;uudistushakkuun tuloihin. Kuusen kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelma. Sekametsään tähtäävä ensiharvennus kuusivaltaisissa metsissä Kuusivaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin kuusten lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja. Ensiharvennuksessa taataan, että kaikilla jätetyillä puilla on riittävästi tilaa kasvaa hyvin. Kuusi sietää hyvin varjostusta, joten ensiharvennus kannattaa ajoittaa valoa vaativamman puulajin, kuten männyn tai rauduskoivun mukaan 13 metrin valtapituudessa. Kuusi-mäntysekametsissä jätetään ensiharvennuksessa 900 – 1000 runkoa hehtaarille. Kuusi-rauduskoivusekametsässä taas jätetään 700 – 900 runkoa hehtaarille. Turvemaiden kuusikoissa puusto on ensimmäisen harvennuksen aikaan usein hieman ryhmittäistä ja puiden kokoerot voivat olla melko suuria. Kuusikko on harvennusvoimakkuuden suhteen joustava ja reagoi lisääntyneeseen kasvutilaan harvennuksen jälkeen vahvasti. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

## Ensiharvennuksen toteutus

# Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

## Yksi harvennus voi riittää kuusikoissa

# Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävä ensiharvennus kuusivaltaisissa metsissä

Kuusivaltaisissa metsissä kasvatettavien puiden elävän latvuksen osuuden tulisi säilyä vähintään 60 prosenttina puiden pituudesta. Harvennusten voimakkuuden suhteen nuoret ja varttuneet kuusivaltaiset kasvatusmetsät ovat varsin joustavia. Tavallisesti kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajan aikana kaksi harvennusta. Ensiharvennuksessa voidaan vielä vaikuttaa kasvatettaviin puulajijakaumiin. 

Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

Metsän harvennushakkuu. Kuva: © Janne Skinnarla/Vastavalo Hakkuiden ja uudistamisen soveltaminen sekä metsän rakenteet jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa on esitelty alla havainnekuvin ja määrittelyin. Jaksollisen kasvatuksen metsikössä on yleensä suunnilleen saman ikäisten ja -kokoisten puiden muodostama niin sanottu pääjakso, jonka kasvua edistetään metsänhoidolla ja harvennushakkuilla. Metsän kasvatuksessa on erotettavissa uudistamis- ja kasvatusvaihe. Kasvatusvaihe päättyy uudistushakkuuseen. Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita. Hakkuutavat metsälain määritelmän mukaan Hakkuutavat Metsälain (1093/1996) määritelmän mukaanUudistushakkuu tarkoittaa&nbsp;puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan uuden puuston aikaansaamiseksi tarvittaessa jätettäviä säästö-, siemen- tai suojuspuita lukuun ottamatta avoimeksi alueeksi.​ Uudistushakkuun päättymisestä seuraa metsän&nbsp;uudistamisvelvoite&nbsp;.​Kasvatushakkuu&nbsp;tarkoittaa&nbsp;puunkorjuuta, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla. ​Kasvatushakkuusta aiheutuu metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Vaaditut puuston vähimmäismäärät, eli niin sanotut lakirajat, on määritelty valtioneuvoston asetuksessa 1308/2013. Lakirajat ovat erilaiset tasa-ikäisrakenteisen ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuissa. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Metsän hakkuutavat jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa.

Metsän hakkuutavat jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa.

Hakkuiden ja uudistamisen soveltaminen sekä metsän rakenteet jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa on esitelty alla havainnekuvin ja määrittelyin.

# Metsän hakkuutavat

## Hakkuutavat metsälain määritelmän mukaan

Hakkuutavat Metsälain (1093/1996) määritelmän mukaan**Uudistushakkuu** tarkoittaa puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan uuden puuston aikaansaamiseksi tarvittaessa jätettäviä säästö-, siemen- tai suojuspuita lukuun ottamatta avoimeksi alueeksi.​ Uudistushakkuun päättymisestä seuraa **metsän uudistamisvelvoite** .​**Kasvatushakkuu** tarkoittaa puunkorjuuta, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla. ​Kasvatushakkuusta aiheutuu metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Vaaditut puuston vähimmäismäärät, eli niin sanotut lakirajat, on määritelty valtioneuvoston asetuksessa 1308/2013. Lakirajat ovat erilaiset **tasa-ikäisrakenteisen** ja **eri-ikäisrakenteisen** metsän kasvatushakkuissa.

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän hakkuutavat

Lannoitus on kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän kasvua ja järeytymistä. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuston hiilensidontaa ja puuntuotosta sekä parantaa metsätalouden kannattavuutta. Lannoituksia voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran. Ojitetuilla turvemailla voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta tuhkalannoituksella, sillä se lisää puuston kasvua ja haihduntaaSmolander, A., Väänänen, P., Laiho, R. ym. 2023. Vaikutukset maaperään ja vesistökuormitukseen Julkaisussa: Lehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s..Turvemailla käytetään lannoituksessa yleisesti tuhkaa, koska lannoitekelpoiset tuhkatuotteet sisältävät turvemailta puuttuvaa fosforia ja kaliumia. Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä Puut käyttävät kasvaessaan ravinteita tietyissä suhteissa. Mikäli kasvualustassa on käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita eri suhteissa puiden tarpeeseen nähden, puhutaan kasvualustan ravinne-epätasapainosta. Se haittaa puiden kasvua. Turvemailla ravinne-epätasapainossa on useimmiten kyse siitä, että fosforia (P), kaliumia (K) ja myös booria (B) on liian vähän turpeen typen (N) määrään verrattuna. Varsinkin kaliumia ja fosforia tarvitaan lisää, jotta puusto pystyy saavuttamaan kasvupaikalle ominaisen ja puille käyttökelpoisessa muodossa olevan typen mahdollistaman kasvun tason. Tyypilliset kohteet ovat paksuturpeisia Kaliumin ja fosforin niukkuus on yleisintä paksuturpeisilla II-tyypin turvekankailla, jotka ovat ojituksen jälkeen kehittyneet alun perin märistä avosoista tai niin sanotuista vähäpuustoisista sekatyypin soista. Seuraavassa taulukossaAhtikoski, A., Hökkä, H., Joensuu, S., Kojola, S., Kuusela, M., Moilanen, M., Penttilä, T., Ruotsalainen, M. &amp;amp; Saarinen, M. 2007. Turvemaiden käsittely ja hoito. Laskelmia ja tutkimustietoa taustamateriaaliksi turvemaiden metsänhoitosuositusten kehittämis&nbsp;on kuvattu ravinnepuutosten yleisyyttä erilaisilla turvemaiden kasvupaikoilla. Jos suo on ollut jo ennen ojitusta puustoinen, ravinne-epätasapaino on harvinaisempaa kuin alkujaan vähäpuustoisilla soilla tai avosoilla. Kohteilla missä ravinnepuutoksen oireita ei ole, lannoituksen tuoma hyöty jää vähäisemmäksi. Terveyslannoitus on kaliumin saatavuuden ja siten puuntuotannon varmistamiseksi yleisesti tarpeen paksuturpeisilla turvemaillaSilfverberg, K., Moilanen, M. 2008. Long-term nutrient status of PK fertilized Scots pine stands on drained peatlands in North-Central Finland. Suo 59(3): 71–88.. Koska puut kierrättävät ravinteita eri osissaan varsin tehokkaastiHelmisaari, Heljä-Sisko. 1992. Nutrient Retranslocation in Three Pinus Sylvestris Stands. Forest Ecology and Management 51 (4): 347–67., puiden kasvu ei aina kärsi, vaikka turpeessa olisi vain vähän kaliumia. Kun puusto uudistetaan, niin samalla poistuu ravinteita. Hakkuutähteistä kasvualustaan liukeneva kalium auttaa uutta puusukupolvea, mutta huuhtoutuu herkästi pois, mikä lisää ravinne-epätasapainon riskiä.Sarkkola, S., Ukonmaanaho,L., Nieminen, T M. etc. 2016. Should Harvest Residues Be Left on Site in Peatland Forests to Decrease the Risk of Potassium Depletion? Forest Ecology and Management 374 (elokuuta):136–45.&nbsp;Siksi melko pian uudistamisen jälkeen uudella puusukupolvella voi ilmetä kaliumin puutosoireita. Tämä saattaa koskea kaikkia paksuturpeisia kohteita, myös ykköstyypin.Moilanen, M., Issakainen, J. ja Vesala, H. 2011. Metsän uudistaminen mustikkaturvekankaalla – luontaisesti vai viljellen? Metlan työraportteja 192:30. Lue lisää turvekankaista ja niiden tyypeistä ja kasvupaikkaluokista. Lannoitevaikutuksen kesto turvemailla Terveyslannoituksen lannoitusvaikutus ojitetuilla turvemailla tuhkalannoituksena on kivennäismaiden lannoituksia pidempi, lannoitteesta riippuen 15–30 vuotta tai jopa pidempi, riippuen eritoten kaliumin määrästäMoilanen ym 2015. Fertilization increased growth of Scots pine and financial performance of forest management in a drained peatland in Finland. Silva Fennica 49(3): id 1301. 18 p.Silfverberg, K., Moilanen, M. 2008. Long-term nutrient status of PK fertilized Scots pine stands on drained peatlands in North-Central Finland. Suo 59(3): 71–88.Hökkä, H., Ahtikoski, A., Sarkkola, S., Väänänen, P. 2024. Ash fertilization increases long-term timber production in drained nitrogen-poor Scots pine peatlands. Canadian Journal of Forest Research..&nbsp;Yhdellä lannoituksella saadaan puustolle tarvittu fosforin määrä vuosikymmeniksi kuntoon. Puiden kaliumin saannin turvaaminen voi edellyttää uusintalannoitusta puuston kiertoaikana. Kaliumin riittävyys on viljavien ojitusalueiden puunkasvatuksen suurin ravinnetaloudellinen haaste.Silfverberg, K., Moilanen, M. 2008. Long-term nutrient status of PK fertilized Scots pine stands on drained peatlands in North-Central Finland. Suo 59(3): 71–88. Turvemaiden lannoitusvaikutus ilmenee aluksi hitaasti, ja lisäkasvun maksimi ajoittuu 10–20 vuoden päähän lannoituksesta. Pohjois-Suomessa tämä tapahtuu hitaammin&nbsp;Rautio, P. &amp;amp; Hökkä, H. 2016. Teollisuuden ja yhteiskunnan sivuvirrat metsälannoitteina – mahdollisuudet ja haasteet. Acta Lapponica Fenniae 27: 17-27.. Boorilannoitteen vaikutus Terveyslannoituksissa&nbsp;voidaan korjata myös boorin puute, joko erillisellä boorilannoituksella tai osana muuta lannoitusta. Puhdas puuntuhka sisältää myös booria. Neulasten booripitoisuudet nousevat lannoituksen jälkeen nopeasti ja kasvuvaikutuksia saadaan jo 2–4 vuoden kuluttua. Boorilannoituksen vaikutusaika on pidempi kuin kivennäismaille tehtävän&nbsp;typpilannoituksen, mutta eri kasvupaikkojen vasteita ei tunneta kovin tarkasti, eikä siten boorilannoituksen toistoväliä&nbsp;Lehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa : Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s.. Lannoituksella tavoiteltava lisäkasvu turvemailla Turvemailla keskimääräinen PK- tai tuhkalannoituksen tuottaman pitkän ajan kasvunlisäys runsastyppisen turvemaiden MtkgII, PtkgII-männiköissä on 1–3 m³/ha/v kasvupaikasta riippuenHökkä ym. 2012. Modelling volume growth response of young Scots pine (Pinus sylvetris) stands to N, P, and K fertilization in drained peatland sites in Finland. Canadian Journal of Forest Research 42(7): 1359–1370.Moilanen ym 2015. Fertilization increased growth of Scots pine and financial performance of forest management in a drained peatland in Finland. Silva Fennica 49(3): id 1301. 18 p.Hökkä ym. 2012. Modelling volume growth response of young Scots pine (Pinus sylvetris) stands to N, P, and K fertilization in drained peatland sites in Finland. Canadian Journal of Forest Research 42(7): 1359–1370.Moilanen, M., Hytönen, J., and Leppälä, M. 2012. Application of wood ash accelerates soil respiration and tree growth on drained peatland. Eur. J. Soil Sci. 63(4): 467–475.Sikström U., Almquist C., Jansson G. 2010. Growth of Pinus sylvestris after the application of wood ash or P and K fertilizer to a peatland in southern Sweden. Silva Fenn. 44(3): 411–425.. Kasvunlisäyksen vaihtelu riippuu myös ennen lannoitusta vallinneista ravinnesuhteista. Lisäkasvu on vähäinen, kun kaliumin ja fosforin pitoisuus neulasissa ennen lannoitusta on hyvä tai tyydyttävä. Suurimmat kasvunlisäykset lannoituksesta saavutetaan silloin, kun kaliumista ja fosforista on ankara puutos (ks. Taulukko otsikon Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä alta). Tällöin kasvupaikan ravinnetilan muutos vastaa kasvupaikan paranemista yhdellä tai kahdella luokalla. Yleisesti ottaen, mitä runsastyppisempi suo on ja mitä epätasapainoisempi puuston ravinnetila on typen ja muiden ravinteiden suhteen, sitä suurempi on lannoituksen tuottama absoluuttinen ja suhteellinen lisäkasvu&nbsp;Moilanen, M. &amp;amp; Hökkä, H. 2009. PK-lannoituksella aikaansaadun kasvureaktion suuruus riippuu ojitusaluemännikön ravinnetilasta. Suo 60 (3–4).. Boorin puutoksen korjaaminen lannoituksella vähentää puun latvan kasvuhäiriöiden määrää, joten sillä on selvin vaikutus pituuskasvun lisäykseen. Läpimitan kasvu taas ei yleensä muutu.Hynönen, T. 2004. Booripitoiset lannoitteet ja nuoren kuusikon toipuminen häiriöstä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 934: 58–61.Kilpeläinen, J., Räisänen, M., Mehtätalo, L., et al. 2013. The longevity of Norway spruce responses to boron fertilisation. Forest Ecology and Management 307: 90–100.Rikala R, Vuorinen M. 2004. Boorilannoitteen syyslevitys kuusikossa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 934: 62–63. Lannoitushyötyjen voidaan odottaa paranevan ilmaston lämpenemisen myötä etenkin Pohjois-Suomessa, jossa maaperän alhaisemmat lämpötilat rajoittavat myös puuston kasvua. Metsien lannoitusta tulisi välttää pahimmilla lumituhoalueilla, jotka sijaitsevat tyypillisesti korkeammalla kuin 200 m merenpinnan yläpuolella&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s.. Runsastyppisten kaliumin ja fosforin puutoksesta kärsivien turvemaiden tuhkalannoitus on erityisen kannattavaa. Taloudellisin levitys on maastalevitys, mikä onnistuu varmimmin maan ollessa roudassa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Kasvatuslannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua. Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Ojitettujen turvemaiden ravinnetalous poikkeaa kivennäismaista, ja niillä puuston kasvua rajoittavaa ravinne-epätasapainoa esiintyy yleisimmin. Turvemailla puuston kasvua rajoittavat ensisijaisesti fosforin, kaliumin ja hivenaineista boorin puute.

Merkittävimmät ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry (H2O), otsoni (O3) sekä freonit. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla maan pinnalta lähtevän lämpösäteilyn siirtymistä avaruuteen.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla.
Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaiden ravinteisuuden hoitoon, jossa sillä saadaan pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Tuhkapohjaisten kierrätyslannoitteiden valmistuksessa käytetään bioenergian tuotannossa syntyviä tuhkia. Tuhkan lannoitekäyttökelpoisuutta valvotaan lannoiteasetuksen edellyttämillä analyyseillä.

Metsän lannoituksella voidaan parantaa puuston kasvua ja hiilensidontaa sekä nopeuttaa puiden järeytymistä. Lannoituksia voidaan tehdä sekä kivennäis- että turvemailla, mutta toteutukset eroavat toisistaan.
Lannoituksella lisätään metsään niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Lannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino.

Lannoitus on kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän kasvua ja järeytymistä. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuston hiilensidontaa ja puuntuotosta sekä parantaa metsätalouden kannattavuutta. Lannoituksia voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran.
Ojitetuilla turvemailla voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta tuhkalannoituksella, sillä se lisää puuston kasvua ja haihduntaa.Turvemailla käytetään lannoituksessa yleisesti tuhkaa, koska lannoitekelpoiset tuhkatuotteet sisältävät turvemailta puuttuvaa fosforia ja kaliumia.

# Lannoitus turvemaalla

## Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä

**Tyypilliset kohteet ovat paksuturpeisia**

Puut käyttävät kasvaessaan ravinteita tietyissä suhteissa. Mikäli kasvualustassa on käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita eri suhteissa puiden tarpeeseen nähden, puhutaan kasvualustan ravinne-epätasapainosta. Se haittaa puiden kasvua.
Turvemailla ravinne-epätasapainossa on useimmiten kyse siitä, että fosforia (P), kaliumia (K) ja myös booria (B) on liian vähän turpeen typen (N) määrään verrattuna. Varsinkin kaliumia ja fosforia tarvitaan lisää, jotta puusto pystyy saavuttamaan kasvupaikalle ominaisen ja puille käyttökelpoisessa muodossa olevan typen mahdollistaman kasvun tason.

Kaliumin ja fosforin niukkuus on yleisintä paksuturpeisilla II-tyypin turvekankailla, jotka ovat ojituksen jälkeen kehittyneet alun perin märistä avosoista tai niin sanotuista vähäpuustoisista sekatyypin soista. Seuraavassa taulukossa on kuvattu ravinnepuutosten yleisyyttä erilaisilla turvemaiden kasvupaikoilla.

# Lannoitus turvemaalla

## Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä

### Ravinnepuutosten yleisyys (neulasanalyysin perusteella % havainnoista, n=494) mäntyvaltaisilla ei peruslannoitetuilla turvekankailla 30–40 vuotta ojituksen jälkeen. Aikanaan PK-lannoitetuilla soilla ei pääsääntöisesti ole tarvetta fosforin lisäämiseen kiertoajan aikana, mutta kaliumista voi olla ankara pula.

##  [Ravinnepuutteiden yleisyys turvemailla](/fi/node/845)

Table
| Alkuperäinen suotyyppi | Turvekangastyyppi | Kohteet, joilla puutosta, % | Kohteet, joilla puutosta, % | Kohteet, joilla puutosta, % |
| Alkuperäinen suotyyppi | Turvekangastyyppi | Fosfori | Kalium | Boori |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Aito räme | Ptkg I, Vtkg | 36 | 7 | 2 |
| Sekatyypin räme | Mtkg II, Ptkg II | 55 | 38 | 10 |
| Sekatyypin räme | (Vtkg) | 50 | 18 | 4 |
| Entinen avosuo | Mtkg II | 76 | 54 | 5 |
| Entinen avosuo | Ptkg II, (Vtkg) | 68 | 34 | 3 |
Ravinnepuutosten yleisyys (neulasanalyysin perusteella % havainnoista, n=494) mäntyvaltaisilla ei peruslannoitetuilla turvekankailla 30–40 vuotta ojituksen jälkeen. Aikanaan PK-peruslannoitetuilla soilla ei pääsääntöisesti ole tarvetta fosforin lisäämiseen kiertoajan aikana, mutta kaliumista voi olla ankara pula.

Jos suo on ollut jo ennen ojitusta puustoinen, ravinne-epätasapaino on harvinaisempaa kuin alkujaan vähäpuustoisilla soilla tai avosoilla. Kohteilla missä ravinnepuutoksen oireita ei ole, lannoituksen tuoma hyöty jää vähäisemmäksi.
Terveyslannoitus on kaliumin saatavuuden ja siten puuntuotannon varmistamiseksi yleisesti tarpeen paksuturpeisilla turvemailla. Koska puut kierrättävät ravinteita eri osissaan varsin tehokkaasti, puiden kasvu ei aina kärsi, vaikka turpeessa olisi vain vähän kaliumia. Kun puusto uudistetaan, niin samalla poistuu ravinteita. Hakkuutähteistä kasvualustaan liukeneva kalium auttaa uutta puusukupolvea, mutta huuhtoutuu herkästi pois, mikä lisää ravinne-epätasapainon riskiä. Siksi melko pian uudistamisen jälkeen uudella puusukupolvella voi ilmetä kaliumin puutosoireita. Tämä saattaa koskea kaikkia paksuturpeisia kohteita, myös ykköstyypin.
Lue lisää [turvekankaista ja niiden tyypeistä ja kasvupaikkaluokista](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p1928).

# Lannoitus turvemaalla

## Lannoitevaikutuksen kesto turvemailla

**Terveyslannoituksen** lannoitusvaikutus ojitetuilla turvemailla tuhkalannoituksena on kivennäismaiden lannoituksia pidempi, lannoitteesta riippuen 15–30 vuotta tai jopa pidempi, riippuen eritoten kaliumin määrästä. Yhdellä lannoituksella saadaan puustolle tarvittu fosforin määrä vuosikymmeniksi kuntoon. Puiden kaliumin saannin turvaaminen voi edellyttää uusintalannoitusta puuston kiertoaikana. Kaliumin riittävyys on viljavien ojitusalueiden puunkasvatuksen suurin ravinnetaloudellinen haaste. Turvemaiden lannoitusvaikutus ilmenee aluksi hitaasti, ja lisäkasvun maksimi ajoittuu 10–20 vuoden päähän lannoituksesta. Pohjois-Suomessa tämä tapahtuu hitaammin .

# Lannoitus turvemaalla

## Boorilannoitteen vaikutus

Terveyslannoituksissa voidaan korjata myös boorin puute, joko erillisellä boorilannoituksella tai osana muuta lannoitusta. Puhdas puuntuhka sisältää myös booria. Neulasten booripitoisuudet nousevat lannoituksen jälkeen nopeasti ja kasvuvaikutuksia saadaan jo 2–4 vuoden kuluttua. Boorilannoituksen vaikutusaika on pidempi kuin kivennäismaille tehtävän typpilannoituksen, mutta eri kasvupaikkojen vasteita ei tunneta kovin tarkasti, eikä siten boorilannoituksen toistoväliä .

# Lannoitus turvemaalla

## Lannoituksella tavoiteltava lisäkasvu turvemailla

Turvemailla keskimääräinen PK- tai tuhkalannoituksen tuottaman pitkän ajan kasvunlisäys runsastyppisen turvemaiden MtkgII, PtkgII-männiköissä on 1–3 m³/ha/v kasvupaikasta riippuen. Kasvunlisäyksen vaihtelu riippuu myös ennen lannoitusta vallinneista ravinnesuhteista. Lisäkasvu on vähäinen, kun kaliumin ja fosforin pitoisuus neulasissa ennen lannoitusta on hyvä tai tyydyttävä.
Suurimmat kasvunlisäykset lannoituksesta saavutetaan silloin, kun kaliumista ja fosforista on ankara puutos (ks. Taulukko otsikon Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä alta). Tällöin kasvupaikan ravinnetilan muutos vastaa kasvupaikan paranemista yhdellä tai kahdella luokalla.
Yleisesti ottaen, mitä runsastyppisempi suo on ja mitä epätasapainoisempi puuston ravinnetila on typen ja muiden ravinteiden suhteen, sitä suurempi on lannoituksen tuottama absoluuttinen ja suhteellinen lisäkasvu .

Puuston kasvu riippuu ympäristöolosuhteista sekä maaperän ominaisuuksista. Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden, ja samalla lisätä metsätalouden kannattavuutta. Terveyslannoituksella korjataan ravinne-epätasapainoa, jota turvemailla esiintyy laajasti. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “taimikonharvennus”

Ensiharvennus

Riistan huomioiminen avohakkuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suometsän hoitohankkeen alueen rajaus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa kuusivaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän hakkuutavat

Lannoitus turvemaalla

Lehtipuusekoituksen ylläpito

Turvemaiden metsänkasvatus

Metsän suojelu

Metsänhoitotöiden laadunhallinta

Haku ja valikko