Säästöpuiden valinta Säästöpuiksi kannattaa valita erityisesti järeitä ja vanhoja puuyksilöitä.Säästöpuiksi kannattaa valita myös kookkaita haapoja sekä, jaloja lehtipuita, raitoja, tervaleppiä, tuomia, pihlajia, kolopuita ja muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä.Luontaisesti syntyneet&nbsp;kynä- ja vuorijalavat sekä metsäomenapuu ovat puuyksilöinä aina luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Säästöpuustoon on hyvä sisällyttää kaikkia hakkuualueella esiintyviä puulajeja.Säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia voidaan parantaa valitsemalla säästöpuiksi lehtipuita ja pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä.Aiemmissa hakkuissa jätettyjä säästöpuita ei korjata pois myöhemmissä hakkuissa.Säästöpuiden valintaan on hyvä kiinnittää huomiota jo taimikonhoidosta ja harvennushakkuista lähtien, jolloin kasvatettavien puuyksilöiden valintoja tehdään kaikkein eniten ja hyviä säästöpuiksi kehityskelpoisia puuyksilöitä voidaan suosia. Säästöpuiden määrä ja järeys Mitä suurempi säästöpuiden määrä ja tilavuus on, sitä suurempi on niiden hyöty monimuotoisuudelle.&nbsp;Sopiva säästöpuumäärä voi vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, hakkuualueen pinta-alan, alueella sijaitsevan tai siihen rajautuvan luontokohteiden tai kohteella esiintyvien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun määrän tai lehtipuuosuuden mukaan.&nbsp;Jätettävien säästöpuiden minimiläpimitta rinnankorkeudella voi vaihdella kohteen puuston mukaan, mutta jätettävien säästöpuiden olisi hyvä olla mahdollisimman järeitä.&nbsp;Metsäsertifioinnissa (PEFC ja/tai FSC) mukana olevan metsänomistajan tulee noudattaa sertifiointikriteerien asettamia vähimmäisvaatimuksia säästöpuiden määrälle ja järeydelle. Säästöpuiden sijoittaminen Säästöpuut on suositeltavaa jättää keskitetysti yhteen tai kahteen ryhmään kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu.&nbsp;Säästöpuuryhmiä voi olla useampia, jos hakkuuala on useamman hehtaarin laajuinen, sillä sijaitsee monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontokohteita tai alueella tavoitellaan suurempaa peitteisyyttä maiseman tai riistanhoidon vuoksi.Säästöpuuryhmälle sopivia paikkoja ovat myös puunkorjuun ja metsänuudistamisen kannalta hankalat maastonkohdat.Säästöpuuryhmät jätetään raivaamatta ja niiden reunoilla säästetään pienempää puustoa suojatiheikköjen säästämiseksi sekä tuulenkaatoriskin vähentämiseksi.Yksittäiset haavat, raidat ja jalot lehtipuut, alueella harvinaiset kotimaiset puulajit, tavallisten puulajien erikoismuodot sekä aiemman puusukupolven vanhat ja kookkaat on puut on suositeltavaa säästää myös ryhmien ulkopuolella.Useamman samanaikaisesti hakattavan alueen säästöpuut on suositeltavaa keskittää isommiksi säästöpuuryhmiksi monimuotoisuuden kannalta merkittäviin kohtiin, kuten luontokohteen, vesistön suojavyöhykkeen, lahopuukeskittymän, uhanalaisen lajiesiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen.Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen. Säästöpuut on suositeltavaa keskittää yhteen tai kahteen ryhmään monimuotoisuusarvoiltaan merkittävimpään kohtaan. Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puiden säästäminen on lisäksi suositeltavaa. Kuva: © Teemu Huikuri.

# Säästöpuiden jättämisen suunnittelu metsänkäsittelyssä

## Säästöpuiden valinta

- Säästöpuiksi kannattaa valita erityisesti järeitä ja vanhoja puuyksilöitä.
- Säästöpuiksi kannattaa valita myös kookkaita haapoja sekä, jaloja lehtipuita, raitoja, tervaleppiä, tuomia, pihlajia, kolopuita ja muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä.
- Luontaisesti syntyneet kynä- ja vuorijalavat sekä metsäomenapuu ovat puuyksilöinä aina luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Säästöpuustoon on hyvä sisällyttää kaikkia hakkuualueella esiintyviä puulajeja.
- Säästöpuiden eloonjäännin mahdollisuuksia voidaan parantaa valitsemalla säästöpuiksi lehtipuita ja pituuteen nähden järeitä puuyksilöitä.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjä säästöpuita ei korjata pois myöhemmissä hakkuissa.
- Säästöpuiden valintaan on hyvä kiinnittää huomiota jo taimikonhoidosta ja harvennushakkuista lähtien, jolloin kasvatettavien puuyksilöiden valintoja tehdään kaikkein eniten ja hyviä säästöpuiksi kehityskelpoisia puuyksilöitä voidaan suosia.

# Säästöpuiden jättämisen suunnittelu metsänkäsittelyssä

## Säästöpuiden määrä ja järeys

- Mitä suurempi säästöpuiden määrä ja tilavuus on, sitä suurempi on niiden hyöty monimuotoisuudelle.
- Sopiva säästöpuumäärä voi vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, hakkuualueen pinta-alan, alueella sijaitsevan tai siihen rajautuvan luontokohteiden tai kohteella esiintyvien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun määrän tai lehtipuuosuuden mukaan.
- Jätettävien säästöpuiden minimiläpimitta rinnankorkeudella voi vaihdella kohteen puuston mukaan, mutta jätettävien säästöpuiden olisi hyvä olla mahdollisimman järeitä.
- Metsäsertifioinnissa (PEFC ja/tai FSC) mukana olevan metsänomistajan tulee noudattaa sertifiointikriteerien asettamia vähimmäisvaatimuksia säästöpuiden määrälle ja järeydelle.

# Säästöpuiden jättämisen suunnittelu metsänkäsittelyssä

## Säästöpuiden sijoittaminen

- Säästöpuut on suositeltavaa jättää keskitetysti yhteen tai kahteen ryhmään kaikissa metsänhoidon vaiheissa, sillä se on sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen että metsätalouden toiminnan kannalta kustannustehokkain ratkaisu.
- Säästöpuuryhmiä voi olla useampia, jos hakkuuala on useamman hehtaarin laajuinen, sillä sijaitsee monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontokohteita tai alueella tavoitellaan suurempaa peitteisyyttä maiseman tai riistanhoidon vuoksi.
- Säästöpuuryhmälle sopivia paikkoja ovat myös puunkorjuun ja metsänuudistamisen kannalta hankalat maastonkohdat.
- Säästöpuuryhmät jätetään raivaamatta ja niiden reunoilla säästetään pienempää puustoa suojatiheikköjen säästämiseksi sekä tuulenkaatoriskin vähentämiseksi.
- Yksittäiset haavat, raidat ja jalot lehtipuut, alueella harvinaiset kotimaiset puulajit, tavallisten puulajien erikoismuodot sekä aiemman puusukupolven vanhat ja kookkaat on puut on suositeltavaa säästää myös ryhmien ulkopuolella.
- Useamman samanaikaisesti hakattavan alueen säästöpuut on suositeltavaa keskittää isommiksi säästöpuuryhmiksi monimuotoisuuden kannalta merkittäviin kohtiin, kuten luontokohteen, vesistön suojavyöhykkeen, lahopuukeskittymän, uhanalaisen lajiesiintymän tai petolinnun pesäpuun yhteyteen.
- Säästöpuita ei tule jättää tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien, ulkoilureittien tai sähkö- ja puhelinlinjojen välittömään läheisyyteen.

Elävien säästöpuiden jättäminen kaikissa metsänhoidon vaiheissa on suositeltava luonnonhoidon toimenpide riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut on tarkoitettu pysyviksi ja niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuut on hyvä keskittää säästöpuuryhmiin, minkä lisäksi on tärkeää säästää yksittäisiä monimuotoisuudelle arvokkaita puita.
Jätettävien säästöpuiden määrä, laatu ja sijoittelu voivat vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, säästöpuilla tavoiteltavien hyötyjen sekä alueen monimuotoisuusarvojen mukaan.

Säästöpuiden jättäminen

Elävien säästöpuiden jättäminen kaikissa metsänhoidon vaiheissa on suositeltava luonnonhoidon toimenpide riippumatta siitä, käytetäänkö jaksollista vai jatkuvaa kasvatusta. Säästöpuut on tarkoitettu pysyviksi ja niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuut on hyvä keskittää säästöpuuryhmiin, minkä lisäksi on tärkeää säästää yksittäisiä monimuotoisuudelle arvokkaita puita. Jätettävien säästöpuiden määrä, laatu ja sijoittelu voivat vaihdella metsänomistajan tavoitteiden, säästöpuilla tavoiteltavien hyötyjen sekä alueen monimuotoisuusarvojen mukaan. 

Säästöpuiden jättämisen suunnittelu metsänkäsittelyssä

Jyrkkärajaisia aukkoja vältettävä Kapeiksi kaistoiksi jäänyt pienaukkojen välialue on altis tuulituhoille. Pienaukkojen reunakuuset kärsivät myös jonkin verran runkojen kuivumisesta, jolloin osa niistä voi kuolla. Pienaukot suositellaan hakattavaksi niin, että aukon reunat pehmennetään tarvittaessa varovaisella harvennuksella. Näin ympäröivän puuston aiheuttama juuristokilpailu pienenee, jolloin alikasvoksella on paremmat edellytykset menestyä myös aukon reunassa. Suurten puiden poimiminen reuna-alueelta lisää tuulituhojen riskiä erityisesti, jos jäljelle jääneet puut ovat kasvaneet tiheässä. Reunapuuston runkojen ja juuriston vahvistuessa tuulituhojen riski vähenee. Jyrkkärajaisia, tiheän metsän ympäröimiä aukkoja ei suositella tehtäväksi. Pienaukon koko ja muoto vaikuttavat taimettumiseen Aukon koko vaikuttaa olennaisesti puuston uudistumiseen. Läpimitaltaan alle 20 metrin aukot taimettuvat kivennäismailla heikosti, koska reunapuuston varjostus ja juuristokilpailu ovat voimakkaita koko aukossa. Jos pienaukon läpimitta on vähintään 40 metriä, aukon keskiosassa taimet kasvavat nopeammin ja valopuulajeilla, männyllä ja koivulla, on paremmat edellytykset menestyä. Etelä-Suomen rehevillä kasvupaikoilla, kuten OMT, pienaukkojen läpimitan on syytä olla korkeintaan 30–40 metriä, jotta pintakasvillisuuden rehevöityminen pysyy kohtuullisena. Tuolloin aukossa on enemmän reunametsän kilpailuvaikutuksen alaista osuutta, jolloin rehevöityminen on heikompaa.Downey, M., Heikkinen, J. &amp; Valkonen, S. 2018. Natural tree regeneration and vegetation dynamics across harvest gaps in Norway spruce –dominated forests in Southern Finland. Canadian Journal of Forest Research. Aukkoja voi laajentaa, kun taimikko on vakiintunut ja tarvitsee lisää kasvutilaa. Ojitetuilla turvemailla, joilla on usein jo luonnostaan paljon kuusen alikasvostaimia, metsä uudistuu pienissäkin aukoissa hyvin. Jo läpimitaltaan 10–20 metrin aukot taimettuvat kuuselle. Taimien kehitys on kuitenkin nopeinta vähintään puuston valtapituuden kokoisissa pienaukoissaHökkä H., Repola J. (2018). Pienaukkohakkuun uudistumistulos Pohjois-Suomen korpikuusikossa 10 vuoden kuluttua hakkuusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli.. Tätä suurempiin aukkoihin syntyy tavallisesti lehtipuustoa. Aukon muodolla on vaikutusta taimettumiseen erityisesti kivennäismailla. Pitkänomainen, kapea aukko on taimille huono kasvupaikka, koska ympäröivän puuston reunavaikutus on suuri koko alalla. Ojitetuissa korvissa pienetkin aukot taimettuvat ainakin Pohjois-Suomessa yleensä hyvin. Taimettuminen on ollut runsasta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Lapin etelä- ja keskiosissa tehdyissä kokeissa Valkonen, S. &amp; Siitonen, J. 2016. Tree regeneration in patch cutting in Norway spruce stands in northern Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 31: 271-278.,&nbsp;Hallikainen, V., Hökkä, H., Hyppönen, M., Rautio, P. &amp; Valkonen, S. 2018. Natural tree regeneration across harvest gaps in Scots pine forest stands in northern Finland (submitted manuscript) .&nbsp;Vakiintunut,&nbsp;riittävän&nbsp;tiheä&nbsp;taimikko&nbsp;syntyy&nbsp;yleensä&nbsp;jo 10&nbsp;vuodessa. Pienaukot käsittelyalueella Sama puuston tiheys voidaan saavuttaa erikokoisilla pienaukoilla. Aukon koko valitaan olosuhteiden ja tavoitteiden mukaan. Käytännössä koko ja jossain määrin myös muoto vaihtelevat käsittelyalueella. Luonnonvarakeskuksen kuvassa on esimerkit kahdesta eri pienaukkohakkuun toteutuksesta. Välialueiden (vihreä) puuston pohjapinta-ala on kummassakin hakkuun jälkeen 17 m² ja aukkojen (oranssi) osuus on 30 % käsittelyalueen pinta-alasta. Tällöin koko käsittelyalueen puuston pohjapinta-ala on 12 m². Ylempi kuva: Aukon koko 0,05 ha (läpimitta 25 m), jolloin kuusi aukkoa hehtaarilla. Alempi kuva: Aukon koko 0,3 ha (läpimitta 62 m), jolloin yksi aukko hehtaarilla. Kuvat: Juha Varhi, © Tapio. Taimien kasvuedellytykset ovat yleensä parhaat pienaukon keskellä, jossa reunapuiden juuristokilpailu on vähäisintä. Kuva: © Kalle Vanhatalo. Pienaukkohakkuut sopivat ojitettuihin korpiin Pienaukkojen välialueiden harventaminen on tehtävä varovaisesti, koska harvennus lisää tuulituhoriskiä etenkin, jos jäljelle jääneet puut ovat kasvaneet tiheässä eivätkä ole kehittyneet tuulenkestäviksi.&nbsp;Puuston kasvatus käyttämällä yksinomaan pienaukkohakkuuta on osoittautunut hankalaksi. Kun pienaukkohakkuut toistuvat, välialueesta tulee helposti rikkonainen, jolloin hakkuu ja hoito vaikeutuvat ja tuulituhoriski kasvaa. Pienaukkohakkuu sopii kuitenkin hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Tällaista kaistalehakkuuta voi soveltaa myös männiköihin, joissa sillä saadaan vyöhykkeittäistä puuston koon vaihtelua käsittelyalueelle. Kaistaleelle voi jättää säästö- ja siemenpuita sekä puuryhmiä vähentämään väylämäistä vaikutelmaa. Korpikuusikoissa pienaukon on todettu uudistuvan ennen hakkuuta kehittyneestä alikasvoksesta jo 10 vuodessa. Pienaukkoja yhdestä kahteen kertaa laajentamalla koko alue saadaan silloin uudistettua 20–30 vuodessa. Ojitetuilla turvemailla on huolehdittava, että puustoa jää välialueelle riittävästi ylläpitämään riittävää kuivatusta ja että pienaukot ovat kooltaan maltillisia kooltaan. Näin alue ei ala vettyä siinä määrin, että puuston kasvu heikkenisiee merkittävästi. Puuston riittävän määrän arvioinnissa on huomioitava puulajien erilainen kyky vaikuttaa kuivatukseen. (Kuvatekstin&nbsp;viite&nbsp;Valkonen, S. 2017. Metsän jatkuvasta kasvatuksesta. Metsäkustannus Oy ja Luonnonvarakeskus. 125 s.&nbsp;) Ensimmäisessä pienaukkohakkuussa tehtyjä aukkoja (tumman punaiset) laajennetaan ja tehdään lisää aukkoja (vaalean punaiset ja oranssit). Käsittelyalueen puuston pohjapinta-alaa määriteltäessä taimettuneet (eli taimien keskipituus vähintään 0,5 m) alat jätetään ulkopuolelle. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Pienaukkoon on syntynyt sekapuustoinen taimikko. Kuva: © Kalle Vanhatalo.

# Jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuun toteutus

## Jyrkkärajaisia aukkoja vältettävä

Kapeiksi kaistoiksi jäänyt pienaukkojen välialue on altis tuulituhoille. Pienaukkojen reunakuuset kärsivät myös jonkin verran runkojen kuivumisesta, jolloin osa niistä voi kuolla.
Pienaukot suositellaan hakattavaksi niin, että aukon reunat pehmennetään tarvittaessa varovaisella harvennuksella. Näin ympäröivän puuston aiheuttama juuristokilpailu pienenee, jolloin alikasvoksella on paremmat edellytykset menestyä myös aukon reunassa. Suurten puiden poimiminen reuna-alueelta lisää tuulituhojen riskiä erityisesti, jos jäljelle jääneet puut ovat kasvaneet tiheässä. Reunapuuston runkojen ja juuriston vahvistuessa tuulituhojen riski vähenee. Jyrkkärajaisia, tiheän metsän ympäröimiä aukkoja ei suositella tehtäväksi.

# Jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuun toteutus

## Pienaukon koko ja muoto vaikuttavat taimettumiseen

Aukon koko vaikuttaa olennaisesti puuston uudistumiseen. Läpimitaltaan alle 20 metrin aukot taimettuvat kivennäismailla heikosti, koska reunapuuston varjostus ja juuristokilpailu ovat voimakkaita koko aukossa. Jos pienaukon läpimitta on vähintään 40 metriä, aukon keskiosassa taimet kasvavat nopeammin ja valopuulajeilla, männyllä ja koivulla, on paremmat edellytykset menestyä.
Etelä-Suomen rehevillä kasvupaikoilla, kuten OMT, pienaukkojen läpimitan on syytä olla korkeintaan 30–40 metriä, jotta pintakasvillisuuden rehevöityminen pysyy kohtuullisena. Tuolloin aukossa on enemmän reunametsän kilpailuvaikutuksen alaista osuutta, jolloin rehevöityminen on heikompaa. Aukkoja voi laajentaa, kun taimikko on vakiintunut ja tarvitsee lisää kasvutilaa.
Ojitetuilla turvemailla, joilla on usein jo luonnostaan paljon kuusen alikasvostaimia, metsä uudistuu pienissäkin aukoissa hyvin. Jo läpimitaltaan 10–20 metrin aukot taimettuvat kuuselle. Taimien kehitys on kuitenkin nopeinta vähintään puuston valtapituuden kokoisissa pienaukoissa. Tätä suurempiin aukkoihin syntyy tavallisesti lehtipuustoa.

Aukon muodolla on vaikutusta taimettumiseen erityisesti kivennäismailla. Pitkänomainen, kapea aukko on taimille huono kasvupaikka, koska ympäröivän puuston reunavaikutus on suuri koko alalla.
Ojitetuissa korvissa pienetkin aukot taimettuvat ainakin Pohjois-Suomessa yleensä hyvin. Taimettuminen on ollut runsasta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Lapin etelä- ja keskiosissa tehdyissä kokeissa ,  . Vakiintunut, riittävän tiheä taimikko syntyy yleensä jo 10 vuodessa.

# Jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuun toteutus

## Pienaukot käsittelyalueella

Sama puuston tiheys voidaan saavuttaa erikokoisilla pienaukoilla. Aukon koko valitaan olosuhteiden ja tavoitteiden mukaan. Käytännössä koko ja jossain määrin myös muoto vaihtelevat käsittelyalueella.
Luonnonvarakeskuksen kuvassa on esimerkit kahdesta eri pienaukkohakkuun toteutuksesta. Välialueiden (vihreä) puuston pohjapinta-ala on kummassakin hakkuun jälkeen 17 m² ja aukkojen (oranssi) osuus on 30 % käsittelyalueen pinta-alasta. Tällöin koko käsittelyalueen puuston pohjapinta-ala on 12 m².

# Jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuun toteutus

## Pienaukkohakkuut sopivat ojitettuihin korpiin

Pienaukkojen välialueiden harventaminen on tehtävä varovaisesti, koska harvennus lisää tuulituhoriskiä etenkin, jos jäljelle jääneet puut ovat kasvaneet tiheässä eivätkä ole kehittyneet tuulenkestäviksi. Puuston kasvatus käyttämällä yksinomaan pienaukkohakkuuta on osoittautunut hankalaksi. Kun pienaukkohakkuut toistuvat, välialueesta tulee helposti rikkonainen, jolloin hakkuu ja hoito vaikeutuvat ja tuulituhoriski kasvaa.
Pienaukkohakkuu sopii kuitenkin hyvin korpikuusikoihin, joissa jo pienet aukot ja kapeat kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin. Tällaista kaistalehakkuuta voi soveltaa myös männiköihin, joissa sillä saadaan vyöhykkeittäistä puuston koon vaihtelua käsittelyalueelle. Kaistaleelle voi jättää säästö- ja siemenpuita sekä puuryhmiä vähentämään väylämäistä vaikutelmaa. Korpikuusikoissa pienaukon on todettu uudistuvan ennen hakkuuta kehittyneestä alikasvoksesta jo 10 vuodessa. Pienaukkoja yhdestä kahteen kertaa laajentamalla koko alue saadaan silloin uudistettua 20–30 vuodessa.
Ojitetuilla turvemailla on huolehdittava, että puustoa jää välialueelle riittävästi ylläpitämään riittävää kuivatusta ja että pienaukot ovat kooltaan maltillisia kooltaan. Näin alue ei ala vettyä siinä määrin, että puuston kasvu heikkenisiee merkittävästi. Puuston riittävän määrän arvioinnissa on huomioitava puulajien erilainen kyky vaikuttaa kuivatukseen.

Pienaukkohakkuut ovat periaatteessa pienialaisia avohakkuita, joista muodostuu enintään 0,3 ha aukkoja. Myös pienaukkoa ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta harvennetaan tarvittaessa poimintahakkuin. Tämä vähentää juuristokilpailua aukon reuna-alueella.
Pienaukkoja on suositeltavaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja jaksotettava siten, ettei lopputuloksena ole kapeiksi kaistoiksi jääviä varttuneiden puiden muodostamia välialueita.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden toteutus

Pienaukkohakkuut ovat periaatteessa pienialaisia avohakkuita, joista muodostuu enintään 0,3 ha aukkoja. Myös pienaukkoa ympäröivää puustoa eli aukkojen välialuetta harvennetaan tarvittaessa poimintahakkuin. Tämä vähentää juuristokilpailua aukon reuna-alueella.

Pienaukkoja on suositeltavaa tehdä vain varttuneeseen puustoon. Pienaukot on suunniteltava ja jaksotettava siten, ettei lopputuloksena ole kapeiksi kaistoiksi jääviä varttuneiden puiden muodostamia välialueita.

Jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuun toteutus

LakivaatimuksetLuonnonsuojelulakiRaakku on direktiivilaji (liite II ja IV), joka on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu koko maassa ja asetettu erityisesti suojeltavaksi eliölajiksi. Raakkujen tai niiden tyhjien kuorien kerääminen on kiellettyä. Lupa- ja valvontavirasto voi suojella raakun säilymiselle tärkeän esiintymispaikan. Suojelupäätös annetaan tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille, minkä jälkeen esiintymispaikalla on voimassa heikentämis- ja hävittämiskielto. Suojelupäätöksessä määritellään esiintymispaikan rajat.&nbsp;Vesilaki ja metsälakiVesilaki ja metsälaki suojelevat luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia puroja ja niiden rantametsiä. Vesilain 2 § mukaan vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos hankkeesta aiheutuva muutos vaarantaa puron uoman luonnontilan. Luonnontilaiseksi muuttuneen puron kunnossapito on luvanvaraista (Raakku-esite, vesilaki, ympäristöministeriö 2012).Monet erilaiset vesitaloushankkeeksi määriteltävät toimenpiteet voivat heikentää uoman luonnontilaa ja raakun elinolosuhteita. Viranomaisohjeissa tällaisiksi on tulkittu esimerkiksi ojitukset, ojitusmätästykset ja muu maanmuokkaus, vesiensuojelurakenteiden tekeminen, hakkuut 45 metrin etäisyydellä purosta ja kulku työkoneella puron läheisyydessä.Ojitukseen ja ojien kunnossapitoon tarvitaan lupa, jos se voi aiheuttaa ympäristönsuojelulain mukaista haittaa luonnolle ja sen toiminnoille (VL 3.1.2 § ja YSL 5.1.2.b §). Raakkualueella, kuten muidenkin ekologialtaan herkkien vesistöjen valuma-alueella, vähäisetkin ojitukset tulee ilmoittaa Lupa- ja valvontavirastolle, kun muutoin ilmoitusvelvollisuus on vähäistä suuremmilla ojituksilla.Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset purojen välittömät lähiympäristöt kuuluvat metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää (ML 10 §). Näissä elinympäristöissä ei saa tehdä uudistushakkuuta, metsätietä, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta vahingoittavaa maanpinnan käsittelyä, ojitusta, purojen ja norojen perkausta eikä käyttää kemiallisia torjunta-aineita.Metsänkäsittelyn suunnittelu raakkualueelleVesiensuojelu on syytä ottaa aina huomioon, ja se korostuu kohteilla, joissa toimenpidealueella on herkkää lajistoa, kuten raakkua. Raakkualueella Lupa- ja valvontavirastoon voi olla yhteydessä jo toimenpiteitä suunniteltaessa. Lue lisää Raakkuoppaasta, Metsäkeskuksen ohjeesta ja raakku-esitteestä.Jos metsänkäyttöilmoitus tehdään raakkuesiintymän lähelle (50 m) tai sellaisen vesistön läheisyyteen, jossa on lajin esiintymispaikka, Metsäkeskukselta lähtee ilmoitus maanomistajalle, metsänkäyttöilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja Lupa- ja valvontavirastolle. Metsäkeskuksen ilmoituksessa on linkki tarkempaan käsittelyohjeeseen, joka on laadittu Lupa- ja valvontaviraston, Metsähallituksen ja Metsäkeskuksen asiantuntijoiden työn pohjalta. Ohjeet eivät ole suoraan velvoittavia, mutta niitä noudattamalla voidaan välttää raakkuesiintymän tuhoutuminen.Raakkualueella toimiessa metsänkäsittelyn vesistövaikutuksia vähennetään seuraavilla keinoilla: HakkuutSäilytetään pintakasvillisuus mahdollisimman ehjänäAjoitetaan korjuu routa-aikaanKantoja ei nosteta suurimpien uomien lähellä tai herkillä alueillaHakkuutähteitä ei kasata pienvesien suojavyöhykkeille tai ojien läheisyyteen. Poistetaan veteen päätyneet hakkuutähteet.Kunnostusojitukset ja maanmuokkausVältetään kunnostusojituksia herkillä ja heikkotuottoisilla alueillaMaanmuokkausmenetelmänä käytetään kevyttä laikutusta, äestystä tai mätästystäKaivinkonetyöAnnetaan metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältetään tarpeetonta perkausta.Jätetään perkaamatta uomat, joissa esiintyy lohikalakanta.VesiensuojelurakenteetSuojavyöhykeJätetään riittävän leveä suojavyöhyke.&nbsp;Noudatetaan viranomaisen antamia vapaaehtoisia ohjeita. Esimerkiksi viranomaisohjeen mukainen riittävä suojavyöhyke on vähintään 45 metriä leveä.Metsätiet ja raakkupurojen ylityksetVältetään ajoa koneilla sellaisten purojen yli, joissa on raakkuja tai jotka ovat taimenelle sopivia.Jos ajoa ei voida välttää, rakennetaan väliaikainen silta tai kulku-ura. Paikalla ei saa olla raakkuja tai kalojen kutupaikkaa. Lisäksi pitää huolehtia, ettei uutta vaellusestettä synny.&nbsp;Sillan tai kulku-uran tekemisestä puron yli on tehtävä metsänkäyttöilmoitus. Lupa- ja valvontavirastosta voi tarkistaa vesilain mahdolliset rajoitukset.Metsälannoitus ja kemialliset kasvinsuojeluaineet&nbsp;Vältetään lannoitusta raakkujokien ja -purojen läheisyydessä. Tuhkalannoitus voi aiheuttaa raskasmetallien päätymistä vesistöihin.Käytetään tarveharkintaa lannoituksen suunnittelussa ja hyödynnetään metsätalouden vesiensuojelumenetelmiä.Vältetään kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä.

# Raakun turvaaminen metsänkäsittelyssä

**LakivaatimuksetLuonnonsuojelulaki**Raakku on direktiivilaji (liite II ja IV), joka on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu koko maassa ja asetettu erityisesti suojeltavaksi eliölajiksi. Raakkujen tai niiden tyhjien kuorien kerääminen on kiellettyä. Lupa- ja valvontavirasto voi suojella raakun säilymiselle tärkeän esiintymispaikan. Suojelupäätös annetaan tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille, minkä jälkeen esiintymispaikalla on voimassa heikentämis- ja hävittämiskielto. Suojelupäätöksessä määritellään esiintymispaikan rajat. **Vesilaki ja metsälaki**Vesilaki ja metsälaki suojelevat luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia puroja ja niiden rantametsiä. Vesilain 2 § mukaan vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos hankkeesta aiheutuva muutos vaarantaa puron uoman luonnontilan. Luonnontilaiseksi muuttuneen puron kunnossapito on luvanvaraista ([Raakku-esite](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittelyn-ohje-raakku-esiintyman-lahistolla.pdf), [vesilaki, ympäristöministeriö 2012](https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10138/41464/YMra1_2012_Uudistunut_vesilaki.pdf?sequence=2)).Monet erilaiset vesitaloushankkeeksi määriteltävät toimenpiteet voivat heikentää uoman luonnontilaa ja raakun elinolosuhteita. [Viranomaisohjeissa ](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittelyn-ohje-raakku-esiintyman-lahistolla.pdf)tällaisiksi on tulkittu esimerkiksi ojitukset, ojitusmätästykset ja muu maanmuokkaus, vesiensuojelurakenteiden tekeminen, hakkuut 45 metrin etäisyydellä purosta ja kulku työkoneella puron läheisyydessä.Ojitukseen ja ojien kunnossapitoon tarvitaan lupa, jos se voi aiheuttaa ympäristönsuojelulain mukaista haittaa luonnolle ja sen toiminnoille (VL 3.1.2 § ja YSL 5.1.2.b §). Raakkualueella, kuten muidenkin ekologialtaan herkkien vesistöjen valuma-alueella, vähäisetkin ojitukset tulee ilmoittaa Lupa- ja valvontavirastolle, kun muutoin ilmoitusvelvollisuus on vähäistä suuremmilla ojituksilla.Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset purojen välittömät lähiympäristöt kuuluvat metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää (ML 10 §). Näissä elinympäristöissä ei saa tehdä uudistushakkuuta, metsätietä, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta vahingoittavaa maanpinnan käsittelyä, ojitusta, purojen ja norojen perkausta eikä käyttää kemiallisia torjunta-aineita.**Metsänkäsittelyn suunnittelu raakkualueelle**Vesiensuojelu on syytä ottaa aina huomioon, ja se korostuu kohteilla, joissa toimenpidealueella on herkkää lajistoa, kuten raakkua. Raakkualueella Lupa- ja valvontavirastoon voi olla yhteydessä jo toimenpiteitä suunniteltaessa. Lue lisää [Raakkuoppaasta](https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/188440/Raakkuopas_Pirkanmaa_saavutettava.pdf?sequence=5), [Metsäkeskuksen ohjeesta](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittelyn-ohje-raakku-esiintyman-lahistolla.pdf) ja [raakku-esitteestä](https://julkaisut.metsa.fi/wp-content/uploads/sites/2/2015/04/raakku-esite.pdf).Jos metsänkäyttöilmoitus tehdään raakkuesiintymän lähelle (50 m) tai sellaisen vesistön läheisyyteen, jossa on lajin esiintymispaikka, Metsäkeskukselta lähtee ilmoitus maanomistajalle, metsänkäyttöilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja Lupa- ja valvontavirastolle. Metsäkeskuksen ilmoituksessa on linkki tarkempaan käsittelyohjeeseen, joka on laadittu Lupa- ja valvontaviraston, Metsähallituksen ja Metsäkeskuksen asiantuntijoiden työn pohjalta. Ohjeet eivät ole suoraan velvoittavia, mutta niitä noudattamalla voidaan välttää raakkuesiintymän tuhoutuminen.**Raakkualueella toimiessa metsänkäsittelyn vesistövaikutuksia vähennetään seuraavilla keinoilla:**

- **Hakkuut**
- Säilytetään pintakasvillisuus mahdollisimman ehjänä
- Ajoitetaan korjuu routa-aikaan
- Kantoja ei nosteta suurimpien uomien lähellä tai herkillä alueilla
- Hakkuutähteitä ei kasata pienvesien suojavyöhykkeille tai ojien läheisyyteen. Poistetaan veteen päätyneet hakkuutähteet.
- **Kunnostusojitukset ja maanmuokkaus**
- Vältetään kunnostusojituksia herkillä ja heikkotuottoisilla alueilla
- Maanmuokkausmenetelmänä käytetään kevyttä laikutusta, äestystä tai mätästystä
- **Kaivinkonetyö**
- Annetaan metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältetään tarpeetonta perkausta.
- Jätetään perkaamatta uomat, joissa esiintyy lohikalakanta.
- [**Vesiensuojelurakenteet**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)
- **Suojavyöhyke**
- Jätetään riittävän leveä suojavyöhyke.
- Noudatetaan viranomaisen antamia vapaaehtoisia ohjeita. Esimerkiksi viranomaisohjeen mukainen riittävä suojavyöhyke on vähintään 45 metriä leveä.
- **Metsätiet ja raakkupurojen ylitykset**
- Vältetään ajoa koneilla sellaisten purojen yli, joissa on raakkuja tai jotka ovat taimenelle sopivia.
- Jos ajoa ei voida välttää, rakennetaan väliaikainen silta tai kulku-ura. Paikalla ei saa olla raakkuja tai kalojen kutupaikkaa. Lisäksi pitää huolehtia, ettei uutta vaellusestettä synny.
- Sillan tai kulku-uran tekemisestä puron yli on tehtävä metsänkäyttöilmoitus. Lupa- ja valvontavirastosta voi tarkistaa vesilain mahdolliset rajoitukset.
- **Metsälannoitus ja kemialliset kasvinsuojeluaineet**
- Vältetään lannoitusta raakkujokien ja -purojen läheisyydessä. Tuhkalannoitus voi aiheuttaa raskasmetallien päätymistä vesistöihin.
- Käytetään tarveharkintaa lannoituksen suunnittelussa ja hyödynnetään [metsätalouden vesiensuojelumenetelmiä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/vesiensuojelu).
- Vältetään kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä.

Raakkuesiintymän lähellä on tärkeää selvittää ennen toimenpiteitä vesistön ja sen varren luontoarvot sekä arvioida toimenpiteiden mahdollinen vaikutus niihin. Raakkualueella on tarpeen toteuttaa laajempia vesiensuojelutoimenpiteitä kuin mitä tavanomaisessa luonnonhoidossa suositellaan.

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Raakun turvaaminen metsänkäsittelyssä

Yläharvennuksella saadaan hyvin hoidetuista metsiköistä suurempi tukkikertymä kuin alaharvennuksella. Kuva: © Maria Lindén. Jaksollinen kasvatus Jaksollisen kasvatuksen metsikössä on yleensä suunnilleen saman ikäisten ja -kokoisten puiden muodostama niin sanottu pääjakso, jonka kasvua edistetään metsänhoidolla ja harvennushakkuilla. Metsän kasvatuksessa on erotettavissa uudistamis- ja kasvatusvaihe. Kasvatusvaihe päättyy uudistushakkuuseen. Uudistamisvaiheessa painopiste on uuden metsikön perustamisessa ja taimikon varhaishoidossa. Uudistaminen voidaan toteuttaa luontaisesti, kylväen tai istuttaen. Kasvatusvaiheessa metsänhoidon pääpaino on nuoren puuston hoitamisessa. Oikea-aikainen laadukkaasti toteutettu metsänuudistaminen vähentää hoitotöiden tarvetta. Hoitotöiden tavoitteena on taas varmistaa kasvatettavan puuston hyvä kasvu ja laatu. Jatkuva kasvatus Jatkuva kasvatus on metsänkasvatustapa, jossa metsä säilytetään yleensä aina puustoltaan peitteisenä eikä avohakkuita tehdä. Metsän uudistuminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon tai hakkuun jälkeen luontaisesti syntyviin taimiin ja niiden jatkokehittämiseen. Uudistamis- ja kasvatusvaiheet limittyvät, jolloin painopiste voi olla tilanteen mukaan metsän uudistumisen edellytysten parantamisessa tai kasvatuksessa. Puuston kokojakauma on vaihteleva ja pieniä puita on yleensä paljon enemmän kuin isoja. Suuria puita on kuitenkin aina se verran, että alueen isokokoisista puista syntyvä puustoisuus säilyy. Eri kokoluokkien puuston määrä voi vaihdella puuston kasvatuksen eri vaiheissa. Tyypillistä on myös puiden ryhmittäisyys. Taimikonhoitoa tehdään tarvittaessa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita. Monimuotoisuutta edistävät toimet kuten säästöpuiden jättäminen, lahopuuston säilyttäminen ja sekapuuston ylläpito kuuluvat sekä jaksolliseen että jatkuvaan kasvatukseen. Puustorakenne jatkuvassa kasvatuksessa: 1) Eri-ikäiskasvatus, kuusivaltainen metsä. Puustorakenne jatkuvassa kasvatuksessa: 2) Männikön ylispuukasvatus. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Metsän kasvatuksessa on kaksi päämenetelmää, joista voi valita tai käyttää molempia metsän eri osissa.

# Metsän kasvatusmenetelmät – jaksollinen ja jatkuva kasvatus

Metsän kasvatuksessa on kaksi päämenetelmää, joista voi valita tai käyttää molempia metsän eri osissa.

# Metsän kasvatusmenetelmät – jaksollinen ja jatkuva kasvatus

## Jaksollinen kasvatus

Jaksollisen kasvatuksen metsikössä on yleensä suunnilleen saman ikäisten ja -kokoisten puiden muodostama niin sanottu pääjakso, jonka kasvua edistetään metsänhoidolla ja harvennushakkuilla. Metsän kasvatuksessa on erotettavissa uudistamis- ja kasvatusvaihe. Kasvatusvaihe päättyy [uudistushakkuuseen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/uudistushakkuut). Uudistamisvaiheessa painopiste on uuden metsikön perustamisessa ja taimikon varhaishoidossa. [Uudistaminen](/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta) voidaan toteuttaa luontaisesti, kylväen tai istuttaen. Kasvatusvaiheessa metsänhoidon pääpaino on nuoren puuston hoitamisessa. Oikea-aikainen laadukkaasti toteutettu metsänuudistaminen vähentää hoitotöiden tarvetta. Hoitotöiden tavoitteena on taas varmistaa kasvatettavan puuston hyvä kasvu ja laatu.

# Metsän kasvatusmenetelmät – jaksollinen ja jatkuva kasvatus

## Jatkuva kasvatus

[Jatkuva kasvatus ](/fi/toimenpiteet/metsan-uudistuminen-ja-kasvatus-jatkuvassa-kasvatuksessa)on metsänkasvatustapa, jossa metsä säilytetään yleensä aina puustoltaan peitteisenä eikä avohakkuita tehdä. Metsän uudistuminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon tai hakkuun jälkeen luontaisesti syntyviin taimiin ja niiden jatkokehittämiseen. Uudistamis- ja kasvatusvaiheet limittyvät, jolloin painopiste voi olla tilanteen mukaan metsän uudistumisen edellytysten parantamisessa tai kasvatuksessa.
Puuston kokojakauma on vaihteleva ja pieniä puita on yleensä paljon enemmän kuin isoja. Suuria puita on kuitenkin aina se verran, että alueen isokokoisista puista syntyvä puustoisuus säilyy. Eri kokoluokkien puuston määrä voi vaihdella puuston kasvatuksen eri vaiheissa. Tyypillistä on myös puiden ryhmittäisyys. Taimikonhoitoa tehdään tarvittaessa.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään pääsääntöisesti poiminta- ja pienaukkohakkuina, väljennyshakkuina, ylispuuhakkuina sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuina. Lisäksi erityisesti turvemailla voidaan hyödyntää kaistalehakkuita.

Monimuotoisuutta edistävät toimet kuten säästöpuiden jättäminen, lahopuuston säilyttäminen ja sekapuuston ylläpito kuuluvat sekä jaksolliseen että jatkuvaan kasvatukseen.

# Metsän kasvatusmenetelmät – jaksollinen ja jatkuva kasvatus

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän kasvatusmenetelmät – jaksollinen ja jatkuva kasvatus

Metsälehmuksen kasvatus Nuorta&nbsp;metsikköä&nbsp;on&nbsp;kasvatettava&nbsp;tiheässä,&nbsp;kun&nbsp;tavoitteena&nbsp;on&nbsp;tuottaa&nbsp;hyvälaatuista&nbsp;tukkipuuta. Edullisimmin riittävä kasvatustiheys saadaan istuttamalla lehmukset noin kymmenen metrin välein taimiryhmiin. Kuhunkin ryhmään istutetaan 5–6 lehmuksen tainta, yhteensä noin 500–600 tainta hehtaarille. Nuorta metsikköä on kasvatettava tiheässä, kun tavoitteena on tuottaa hyvälaatuista tukkipuuta. Tiheydessä voidaan noudattaa samaa suositusta kuin tammella. Myöhemmät harvennukset ovat lieviä, mutta usein toistuvia, sillä lehmuksella on taipumus tehdä vesioksia. Uudistaminen on sopivaa 80–90 vuoden ikäisenä. Kuva: © Kaj Lindh.

# Metsälehmuksen uudistaminen ja kasvatus

## Metsälehmuksen kasvatus

Nuorta metsikköä on kasvatettava tiheässä, kun tavoitteena on tuottaa hyvälaatuista tukkipuuta. Edullisimmin riittävä kasvatustiheys saadaan istuttamalla lehmukset noin kymmenen metrin välein taimiryhmiin. Kuhunkin ryhmään istutetaan 5–6 lehmuksen tainta, yhteensä noin 500–600 tainta hehtaarille.
Nuorta metsikköä on kasvatettava tiheässä, kun tavoitteena on tuottaa hyvälaatuista tukkipuuta. Tiheydessä voidaan noudattaa samaa suositusta kuin tammella. Myöhemmät harvennukset ovat lieviä, mutta usein toistuvia, sillä lehmuksella on taipumus tehdä vesioksia. Uudistaminen on sopivaa 80–90 vuoden ikäisenä.

Metsälehmus tuottaa laatupuuta vain parhaissa lehdoissa ja viljavilla, myös savea sisältävillä peltomailla. Se ei menesty tiiviillä savimailla. Järeät lehmukset sietävät valomäärää voimakkaasti lisääviä uudistushakkuita. Lehmus lisääntyy pääasiassa vesoista, ja sitä voi myös istuttaa. Lehmus on hyvin varjoa sietävä puulaji. Sillä on samat kasvupaikkavaatimukset kuin tammella, ja sitä voisi kasvattaa runkoja varjostavana sekapuuna tammimetsässä.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Metsälehmuksen uudistaminen ja kasvatus

Koneiden erityisvarustus Suovarustellut yleiskoneet soveltuvat useimmille kohteille, jos korjuuolosuhteet ovat muutoin hyvät. Tavallista leveämmät reunoiltaan pyöristetyt telat ovat oleellisesti maan pinnan kuormitusta vähentävä lisävaruste. Tela-alustainen erikoiskalusto on parhaimmillaan kantavuudeltaan hyvin haastavissa leimikoissa. Ponsse 10W -ratkaisussa kuormatraktorin takatelin perään kiinnitetään kolmas pyöräpari ja olosuhteisiin soveltuvat telat. Nämä yhdessä lisäävät koneen kuormankantokykyä merkittävästi ja mahdollistavat korjuun huonosti kantavilla kohteilla. Kuva: © Ponsse Oyj. Hakkuu ja metsäkuljetus  Metsätraktori ja hakkuukone on kumpikin suositeltavaa varustaa turvemaille sopivaksi, tämä on erityisen oleellista sulan maan aikaisessa puunkorjuussa. Vaikka kantavuus on yleensä ongelma vain metsäkuljetuksessa, on jo hakkuussa tärkeää välttää kantavan pintakerroksen rikkomista. Leveät telat pyöristetyillä reunoilla lisäävät kantavuutta. Yleiskoneena käytettävä hakkuukone suovarustein on kustannustehokas vaihtoehto suometsien harvennuksiin. Isot hakkuukoneet ovat yleensä liian raskaita, eivätkä taloudellisetkaan seikat puolla niiden käyttöä suometsien pieniläpimittaisen puun korjuussa. Keveillä hakkuukoneilla joudutaan puomin pienen ulottuvuuden takia käyttämään hakkuu-uria riittävän ajouravälin saavuttamiseen. Hakkuu-uramenetelmä voi sopia lähinnä kapean sarkavälin kohteille, mutta ongelmana on ajouralle saatava riittävä havutus. Merkittävä osa kivennäismaiden puunkorjuussa käytettävistä metsätraktoreista soveltuu myös turvemaille, kun ne varustetaan suovarustein. Ratkaisu tuo joustavuutta puunkorjuuyrittäjälle. Metsäkuljetuksessa käytetyin ratkaisu on varustaa keskikokoinen kuormatraktori levennetyillä teloilla. Turvemaiden korjuuseen suunnitellut erikoistelat ovat tärkein ja helpoin keino vähentää koneen maahan kohdistamaa kuormitusta. Leveät telat parantavat oleellisesti koneen kykyä kantaa kuormaa, mutta kasvattavat samalla sen leveyden 3,0–3,5 metriin. Myös turvemaan puunkorjuuseen suunniteltu ja rakennettu erikoiskalusto, kuten ProSilva, on leveydeltään samaa kokoluokkaa. Komatsu 845 varustettuna symmetrisillä metrin levyisillä Magnum-takateloilla ja 90 sentin levyisillä epäsymmetrisillä etuteloilla kantaa enimmillään 12 tonnin puukuorman. Kuva: © Komatsu Forest Oy. Metsäkoneiden kantavuuden lisääminen  Korjuun onnistuminen turvemailla edellyttää, että kohteelle on valittu sille soveltuva korjuukalusto ja hakkuu tehdään metsäkuljetuksen ehdoin. Erityisesti raiteistuminen aiheuttaa ongelmia. Mikäli kantava pintakerros rikkoutuu, uranmuodostus lisääntyy nopeasti ja kone voi juuttua jo muutaman ajokerran jälkeen. Maanpinnan kuormitusta voidaan vähentää metsäkoneiden ominaisuuksia muuttamalla ja erilaisilla varusteratkaisulla. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi: kantavan pinnan suurentaminen tavallista leveämpi telavarustus tai tela-alustainen kone akselien suurempi lukumäärä pidempi telasto tai lisäpyöräratkaisut halkaisijaltaan isommat renkaat koneen omapainon vähentäminen koneen tasapainon ja sivuvakauden parantaminen kallistelun esto hydrauliikalla telan tasapainon hallinta. Kuormitusta vähentää myös koneen pituussuuntaisen painojakauman hallinta. Sillä tarkoitetaan lähinnä kuorman ja kuormaimen viemistä niin eteen kuin mahdollista, ja toisaalta takatelin viemistä mahdollisimman taakse. John Deere 810E varustettuna pehmeän maan telavarustuksella, kuten leveillä Eco-Track tai Eco-Magnumteloilla, soveltuu hyvin yleiskoneeksi suometsien puunajoon. Kuva: © Kalle Vanhatalo. Vaihtoehdot yleiskoneille Tela-alustaiset hakkuukoneet ja kuormatraktorit ovat erinomainen vaihtoehto heikosti kantavien maiden puunkorjuuseen. Jäykkä telarakenne soveltuu hyvin pehmeiden turvemaiden olosuhteisiin. Kantavuuden mahdollistama suurempi kuormakoko parantaa tela-alustaisen kuormatraktorin kannattavuutta suhteessa varusteltuihin yleiskoneisiin korjuussa sulan maan aikaan. Tela-alustaisilla metsäkoneilla kantavuus ei muodostu ongelmaksi. Kiinteä telarakenne saa hyvin tukea jo pienestäkin kantavasta kohdasta. Kiintein teloin varustettu kone pysyy pinnalla ilman havutusta, joten se on hyvä vaihtoehto esimerkiksi kokopuuta korjattaessa. Hyvän kantavuutensa ansiosta tela-alustaista konetta voidaan myös harkita suhteellisen vähäpuustoisilla ensiharvennuksilla. Turvemaille soveltuu myös telakaivinkone-alustainen hakkuukone. Sen etuina ja haittoina ovat: + kiinteä tela antaa kantavuutta + kulkee hyvin turvemailla, jossa maasto on suhteellisen tasaista ilman kallioita tai kivikoita + sama urakoija voi hoitaa ojalinjahakkuut ja ojien kaivuutyön, kun alustakoneena on kaivinkone +/– mielipiteet vaihtelevat kaivinkoneen sopivuudesta hakkuutyöhön, vaatii tottuneen käyttäjän Yhdistelmäkoneiden eli korjureiden kilpailukyky on parhaimmillaan leimikoilla, joissa kertymä jää pieneksi ja metsäkuljetusmatka on lyhyt. Pitkät metsäkuljetusmatkat heikentävät korjureiden käyttöedellytyksiä. Turvemailla maaperän vahvistamisratkaisuja käytettäessä korjurin etuna on, että se voi ensimmäisellä ajokerralla kuljettaa ajosillat tarvittaviin paikkoihin ennen ensimmäistä ylityskertaa. Kiinteätelainen ProSilva-metsätraktori on suunniteltu erityisesti turvemaiden puunkorjuuseen. Kuva: © Esa Pienkellomäki. Hakkuupäällä varustettu ympäripyörivä tela-alustainen kaivukone soveltuu hyvin pehmeille maille. Tähän koneeseen on lisäksi kiinnitetty perässävedettävä Fixteri-paalain. Kuva: © Kalle Vanhatalo. Yleiskoneeksi tarkoitettu hakkuukone on hyvä vaihtoehto suometsien harvennuksiin. Kuvassa Ponsse Beaver H53e joukkokäsittelykouralla ja leveillä teloilla varustettuna. Kuva: © Markku Saarinen.

# Korjuukaluston valinta turvemaiden puunkorjuussa

## Koneiden erityisvarustus

Suovarustellut yleiskoneet soveltuvat useimmille kohteille, jos korjuuolosuhteet ovat muutoin hyvät. Tavallista leveämmät reunoiltaan pyöristetyt telat ovat oleellisesti maan pinnan kuormitusta vähentävä lisävaruste. Tela-alustainen erikoiskalusto on parhaimmillaan kantavuudeltaan hyvin haastavissa leimikoissa.

# Korjuukaluston valinta turvemaiden puunkorjuussa

## Hakkuu ja metsäkuljetus

Metsätraktori ja hakkuukone on kumpikin suositeltavaa varustaa turvemaille sopivaksi, tämä on erityisen oleellista sulan maan aikaisessa puunkorjuussa. Vaikka kantavuus on yleensä ongelma vain metsäkuljetuksessa, on jo hakkuussa tärkeää välttää kantavan pintakerroksen rikkomista. Leveät telat pyöristetyillä reunoilla lisäävät kantavuutta.
Yleiskoneena käytettävä hakkuukone suovarustein on kustannustehokas vaihtoehto suometsien harvennuksiin. Isot hakkuukoneet ovat yleensä liian raskaita, eivätkä taloudellisetkaan seikat puolla niiden käyttöä suometsien pieniläpimittaisen puun korjuussa. Keveillä hakkuukoneilla joudutaan puomin pienen ulottuvuuden takia käyttämään hakkuu-uria riittävän ajouravälin saavuttamiseen. Hakkuu-uramenetelmä voi sopia lähinnä kapean sarkavälin kohteille, mutta ongelmana on ajouralle saatava riittävä havutus.
Merkittävä osa kivennäismaiden puunkorjuussa käytettävistä metsätraktoreista soveltuu myös turvemaille, kun ne varustetaan suovarustein. Ratkaisu tuo joustavuutta puunkorjuuyrittäjälle.

Metsäkuljetuksessa käytetyin ratkaisu on varustaa keskikokoinen kuormatraktori levennetyillä teloilla. Turvemaiden korjuuseen suunnitellut erikoistelat ovat tärkein ja helpoin keino vähentää koneen maahan kohdistamaa kuormitusta. Leveät telat parantavat oleellisesti koneen kykyä kantaa kuormaa, mutta kasvattavat samalla sen leveyden 3,0–3,5 metriin. Myös turvemaan puunkorjuuseen suunniteltu ja rakennettu erikoiskalusto, kuten ProSilva, on leveydeltään samaa kokoluokkaa.

# Korjuukaluston valinta turvemaiden puunkorjuussa

## Metsäkoneiden kantavuuden lisääminen

Korjuun onnistuminen turvemailla edellyttää, että kohteelle on valittu sille soveltuva korjuukalusto ja hakkuu tehdään metsäkuljetuksen ehdoin. Erityisesti raiteistuminen aiheuttaa ongelmia. Mikäli kantava pintakerros rikkoutuu, uranmuodostus lisääntyy nopeasti ja kone voi juuttua jo muutaman ajokerran jälkeen.
Maanpinnan kuormitusta voidaan vähentää metsäkoneiden ominaisuuksia muuttamalla ja erilaisilla varusteratkaisulla. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi:
- kantavan pinnan suurentaminen
- tavallista leveämpi telavarustus tai tela-alustainen kone
- akselien suurempi lukumäärä
- pidempi telasto tai lisäpyöräratkaisut
- halkaisijaltaan isommat renkaat
- koneen omapainon vähentäminen
- koneen tasapainon ja sivuvakauden parantaminen
- kallistelun esto hydrauliikalla
- telan tasapainon hallinta.

Kuormitusta vähentää myös koneen pituussuuntaisen painojakauman hallinta. Sillä tarkoitetaan lähinnä kuorman ja kuormaimen viemistä niin eteen kuin mahdollista, ja toisaalta takatelin viemistä mahdollisimman taakse.

# Korjuukaluston valinta turvemaiden puunkorjuussa

## Vaihtoehdot yleiskoneille

Tela-alustaiset hakkuukoneet ja kuormatraktorit ovat erinomainen vaihtoehto heikosti kantavien maiden puunkorjuuseen. Jäykkä telarakenne soveltuu hyvin pehmeiden turvemaiden olosuhteisiin. Kantavuuden mahdollistama suurempi kuormakoko parantaa tela-alustaisen kuormatraktorin kannattavuutta suhteessa varusteltuihin yleiskoneisiin korjuussa sulan maan aikaan.
Tela-alustaisilla metsäkoneilla kantavuus ei muodostu ongelmaksi. Kiinteä telarakenne saa hyvin tukea jo pienestäkin kantavasta kohdasta. Kiintein teloin varustettu kone pysyy pinnalla ilman havutusta, joten se on hyvä vaihtoehto esimerkiksi kokopuuta korjattaessa. Hyvän kantavuutensa ansiosta tela-alustaista konetta voidaan myös harkita suhteellisen vähäpuustoisilla ensiharvennuksilla.
Turvemaille soveltuu myös telakaivinkone-alustainen hakkuukone. Sen etuina ja haittoina ovat:

\+ kiinteä tela antaa kantavuutta
\+ kulkee hyvin turvemailla, jossa maasto on suhteellisen tasaista ilman kallioita tai kivikoita
\+ sama urakoija voi hoitaa ojalinjahakkuut ja ojien kaivuutyön, kun alustakoneena on kaivinkone

+/– mielipiteet vaihtelevat kaivinkoneen sopivuudesta hakkuutyöhön, vaatii tottuneen käyttäjän
Yhdistelmäkoneiden eli korjureiden kilpailukyky on parhaimmillaan leimikoilla, joissa kertymä jää pieneksi ja metsäkuljetusmatka on lyhyt. Pitkät metsäkuljetusmatkat heikentävät korjureiden käyttöedellytyksiä. Turvemailla maaperän vahvistamisratkaisuja käytettäessä korjurin etuna on, että se voi ensimmäisellä ajokerralla kuljettaa ajosillat tarvittaviin paikkoihin ennen ensimmäistä ylityskertaa.

Turvemaan kantavuus vaikuttaa korjuukaluston valintaan. Turvemaiden kantavuusongelma on korjuun näkökulmasta lähinnä taloudellinen, sillä pehmeiden maiden hakkuisiin on saatavilla erikoiskalustoa ja yleiskoneisiin sopivaa lisävarustusta.

Turvemaiden puunkorjuu

Korjuukaluston valinta turvemaiden puunkorjuussa

Metsäkanalinnut riistametsänhoidon keskiössä Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa lajien elinympäristön laatuun. Metsänhoitokäytännöt suosivat hirvieläinten ravinnon hankintaa, minkä vuoksi metsänkäsittelyllä ei ole tarpeen edistää niiden ravinnon saantia. Sen sijaan tarvitaan menetelmiä, joilla hirven aiheuttamia taimikkovahinkoja voidaan vähentää. Metsänhoito ei ole tukenut metsäkanalintujen ja metsäjäniksen kannankehitystä, ja niiden metsästysmahdollisuudet ovat vähentyneet. Pääsyynä kantojen vähenemiseen pidetään metsien rakenteen muutosta sen suorine ja välillisine vaikutuksineen. Riistan elinympäristöjen kehitys on kuitenkin kääntynyt myönteiseen suuntaan, kun luonto- ja virkistysarvojen rooli metsätaloudessa on noussut 1990-luvulta lähtien ja metsänomistajat ovat monipuolistaneet metsiensä käsittelyä. Metsänomistajan tavoitteiden mukaisia ratkaisuja Metsänomistajan tavoitteet ja niiden painotukset voivat vaihdella eri metsätiloilla ja metsikkökuvioilla. Osalla alueista puuntuotantopainotus voi olla etusijalla, ja osalla metsiköistä korostuvat muut tavoitteet. Metsäammattilaisen tehtävänä on tarjota metsänomistajan tavoitteita edistäviä vaihtoehtoja. Lisäksi riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat voivat tarjota riistanhoidollista apua ja yhteistyötä. Puun myyntitulot ovat merkittävin metsistä saatava tulonlähde. Suosituksia toteuttamalla voi edistää riistan elinoloja ilman, että metsäomaisuuden taloudellinen tuotto alenee merkittävästi. Riistarikas metsä voi tuoda omistajalleen lisähyötyä, kuten suuremmat saalismahdollisuudet. Metsästyksen merkitys metsien hoidon valinnoissa on merkittävä, koska metsästäviä metsänomistajia on Suomessa noin 120 000. Metsälakiin vuoden 2014 alusta voimaan tulleet muutokset mahdollistavat metsäkanalinnuille suotuisien elinympäristöjen säilymisen ja kehittymisen laajoilla pinta-aloilla. Uudistuksella metsänomistajille annettiin entistä enemmän vaihtoehtoja metsien käsittelyyn, jotta he voisivat aiempaa paremmin ottaa huomioon metsäomaisuudelle asettamansa tavoitteet. Siten myös riistametsänhoitoon tarjoutuu entistä parempia mahdollisuuksia. Riistalle suotuisa talousmetsä luodaan metsänuudistamisessa ja taimikonhoidossa tehtävillä puulajivalinnoilla. Myös oikean metsänkäsittelymenetelmän valinnalla ja hoidon oikea-aikaisuudella on riistalle merkitystä.&nbsp;Kanalinnuille sopivat elinympäristöt tukevat myös muiden riistaeläinten elinvoimaa ja metsäluonnon monimuotoisuutta. Riistan elinympäristöjen muutokset Riistalle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu vaikuttavat voimakkaimmin riistan runsauteen. Esimerkiksi metsäkanalintukantojen taantumisen pääsyynä viimeisen 50 vuoden aikana pidetään metsien rakenteen muutosta. Metsäkanalintujen elinympäristöt ovat pirstoutuneet ja niiden laatu on heikentynyt. Välillisesti metsien muutos on lisännyt metsäkanalintuihin kohdistuvaa saalistus- ja loispainetta. Metsäojitus on heikentänyt lisääntymis- menestystä ja vähentänyt riekolle sopivien elinympäristöjen määrää Suomen etelä- ja keskiosissa. Metsissämme on paljon hirven suosimaa elinympäristöä, nuoria metsiä. Avohakkuualat ja taimikkovaiheen metsät tarjoavat runsaat ravintovarat hirvelle.&nbsp;Monien riistalajien ja erityisesti metsäkanalintujen osalta elinympäristöjen ongelmat ovat metsiköiden vähäiset pensas- ja kenttäkerrokset. Parhaiten metsäkanalintujen ympäristövaatimukset täyttyvät rakenteeltaan vaihtelevassa sekametsässä. Metsäkanalintujen tarpeiden huomioon ottaminen eri hoitotoimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa, on nopein tapa saada tuloksia aikaan. Kasvatushakkuissa on ollut tapana raivata alikasvos turhankin perusteellisesti. Kaikki metsäkanalinnut, monet muut riistalajit ja hirvieläimetkin tarvitsevat alikasvoksen tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Toista ääripäätä edustavat hoitamattomat nuoret metsät, jotka ovat liian tiheitä muille paitsi pyylle. Oikea-aikaiset, riistan elinympäristötarpeiden mukaan sovelletut harvennushakkuut ovat eduksi myös kanalinnuille. Riistaeläimet ja metsästysoikeus Suomessa metsästysoikeus on sidottu tiukasti alueiden omistukseen. Maanomistajalla on oikeus päättää hallinnoimansa alueen metsästysoikeuksista sekä niiden vuokraamisesta tai luovuttamisesta esimerkiksi paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysoikeuksien vuokraamisesta on suositeltavaa laatia aina kirjallinen sopimus. Suomessa riistaeläimiä on 34 nisäkäslajia ja 28 lintulajia, jotka on lueteltu metsästyslain (615/1993) pykälässä 5. Kaikki muut eläimet ovat lain mukaisesti joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Jos säästöpuuryhmässä on alikasvospuustoa, riistaeläimet voivat hyödyntää sitä suojapaikkana. Kuva: © Timo Eskola.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Haitallisen alikasvoksen, vesakon ja muun jätepuuston poistamista uudistusalalta ennen uudistamistoimenpiteitä. Ainoastaan taimettumista ja metsänviljelyä haittaava alikasvos raivataan. Raivauksen voi myös tehdä jo muutamia vuosia ennen uudistushakkuuta. Ennakkoon tehtynä raivaus vähentää merkittävästi pienen lehtipuuston vesomista uudistusalalla ja helpottaa tulevien vuosien taimikonhoitoa.

Verhopuuhakkuu on hallanaroille kasvupaikoille tarkoitettu uudistushakkuu, jossa tähdätään kuusen luontaiseen uudistamiseen. Metsikköön jäävän mänty- tai lehtiverhopuuston on tarkoitus suojella kuusentaimia hallalta.

Jos luontaisesti syntynyttä taimiainesta ei ole riittävästi, taimikkoa täydennetään kuusen istutuksella. Tavallisesti verhopuustoa harvennetaan, kun kuusen taimet ovat 1–2 metrin pituisia. Loppu verhopuusto poistetaan, kun taimikko on 3–4-metristä.

Vettyminen tarkoittaa niin merkittävää pohjavedenpinnan nousua, että se muuttaa pintakasvillisuutta ja vaikuttaa puuston kasvuun.

Väljennyshakkuu on varttuneen havupuuvaltaisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän harvennus, joka tehdään ennen luontaiseen uudistumiseen tähtäävää hakkuuta.

Väljennyshakkuun tavoite on lisätä latvusten elinvoimaa ja parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Samalla väljennyshakkuu edistää kasvatettavan puuston järeytymistä.
Väljennyshakkuuta voidaan käyttää kohteilla, jotka on suunniteltu uudistettavaksi myöhemmin luontaisesti männylle siemenpuuhakkuuna tai kuuselle suojuspuuhakkuuna. Se voi myös toimia siirtymähakkuuna jatkuvaan kasvatukseen. Hakkuumenetelmä sopii kohteille, joilla heinittyminen tai vesakoituminen ei uhkaa uudistumista.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Metsäkanalinnut riistametsänhoidon keskiössä

Koska tärkeimmät riistaeläimemme elävät pääosin talousmetsissä, metsänhoito vaikuttaa lajien elinympäristön laatuun. Metsänhoitokäytännöt suosivat hirvieläinten ravinnon hankintaa, minkä vuoksi metsänkäsittelyllä ei ole tarpeen edistää niiden ravinnon saantia. Sen sijaan tarvitaan menetelmiä, joilla hirven aiheuttamia taimikkovahinkoja voidaan vähentää.
Metsänhoito ei ole tukenut metsäkanalintujen ja metsäjäniksen kannankehitystä, ja niiden metsästysmahdollisuudet ovat vähentyneet. Pääsyynä kantojen vähenemiseen pidetään metsien rakenteen muutosta sen suorine ja välillisine vaikutuksineen. Riistan elinympäristöjen kehitys on kuitenkin kääntynyt myönteiseen suuntaan, kun luonto- ja virkistysarvojen rooli metsätaloudessa on noussut 1990-luvulta lähtien ja metsänomistajat ovat monipuolistaneet metsiensä käsittelyä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Metsänomistajan tavoitteiden mukaisia ratkaisuja

Metsänomistajan tavoitteet ja niiden painotukset voivat vaihdella eri metsätiloilla ja metsikkökuvioilla. Osalla alueista puuntuotantopainotus voi olla etusijalla, ja osalla metsiköistä korostuvat muut tavoitteet. Metsäammattilaisen tehtävänä on tarjota metsänomistajan tavoitteita edistäviä vaihtoehtoja. Lisäksi riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat voivat tarjota riistanhoidollista apua ja yhteistyötä.
Puun myyntitulot ovat merkittävin metsistä saatava tulonlähde. Suosituksia toteuttamalla voi edistää riistan elinoloja ilman, että metsäomaisuuden taloudellinen tuotto alenee merkittävästi. Riistarikas metsä voi tuoda omistajalleen lisähyötyä, kuten suuremmat saalismahdollisuudet. Metsästyksen merkitys metsien hoidon valinnoissa on merkittävä, koska metsästäviä metsänomistajia on Suomessa noin 120 000.
Metsälakiin vuoden 2014 alusta voimaan tulleet muutokset mahdollistavat metsäkanalinnuille suotuisien elinympäristöjen säilymisen ja kehittymisen laajoilla pinta-aloilla. Uudistuksella metsänomistajille annettiin entistä enemmän vaihtoehtoja metsien käsittelyyn, jotta he voisivat aiempaa paremmin ottaa huomioon metsäomaisuudelle asettamansa tavoitteet. Siten myös riistametsänhoitoon tarjoutuu entistä parempia mahdollisuuksia.

Riistalle suotuisa talousmetsä luodaan metsänuudistamisessa ja taimikonhoidossa tehtävillä puulajivalinnoilla. Myös oikean metsänkäsittelymenetelmän valinnalla ja hoidon oikea-aikaisuudella on riistalle merkitystä. Kanalinnuille sopivat elinympäristöt tukevat myös muiden riistaeläinten elinvoimaa ja metsäluonnon monimuotoisuutta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistan elinympäristöjen muutokset

Riistalle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu vaikuttavat voimakkaimmin riistan runsauteen. Esimerkiksi metsäkanalintukantojen taantumisen pääsyynä viimeisen 50 vuoden aikana pidetään metsien rakenteen muutosta. Metsäkanalintujen elinympäristöt ovat pirstoutuneet ja niiden laatu on heikentynyt. Välillisesti metsien muutos on lisännyt metsäkanalintuihin kohdistuvaa saalistus- ja loispainetta. Metsäojitus on heikentänyt lisääntymis- menestystä ja vähentänyt riekolle sopivien elinympäristöjen määrää Suomen etelä- ja keskiosissa.
Metsissämme on paljon hirven suosimaa elinympäristöä, nuoria metsiä. Avohakkuualat ja taimikkovaiheen metsät tarjoavat runsaat ravintovarat hirvelle. Monien riistalajien ja erityisesti metsäkanalintujen osalta elinympäristöjen ongelmat ovat metsiköiden vähäiset pensas- ja kenttäkerrokset. Parhaiten metsäkanalintujen ympäristövaatimukset täyttyvät rakenteeltaan vaihtelevassa sekametsässä.
Metsäkanalintujen tarpeiden huomioon ottaminen eri hoitotoimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa, on nopein tapa saada tuloksia aikaan. Kasvatushakkuissa on ollut tapana raivata alikasvos turhankin perusteellisesti. Kaikki metsäkanalinnut, monet muut riistalajit ja hirvieläimetkin tarvitsevat alikasvoksen tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Toista ääripäätä edustavat hoitamattomat nuoret metsät, jotka ovat liian tiheitä muille paitsi pyylle. Oikea-aikaiset, riistan elinympäristötarpeiden mukaan sovelletut harvennushakkuut ovat eduksi myös kanalinnuille.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistaeläimet ja metsästysoikeus

Suomessa metsästysoikeus on sidottu tiukasti alueiden omistukseen. Maanomistajalla on oikeus päättää hallinnoimansa alueen metsästysoikeuksista sekä niiden vuokraamisesta tai luovuttamisesta esimerkiksi paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysoikeuksien vuokraamisesta on suositeltavaa laatia aina kirjallinen sopimus. Suomessa riistaeläimiä on 34 nisäkäslajia ja 28 lintulajia, jotka on lueteltu metsästyslain (615/1993) pykälässä 5. Kaikki muut eläimet ovat lain mukaisesti joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistatiheikön tavoitekuva

Riistatiheikkömetsän yleisilmettä leimaa hallittu hoitamattomuus. Tavoitekuva saadaan aikaan metsänhoitotoimin jättämällä paikoitellen pieniä alueita raivaamatta, niin kutsuttuja raivaus- tai harvennuskatkoja. Harvennus- tai hakkuukatkossa käsittely keskeytetään tai toteutetaan vähemmän voimakkaana. Tihentymiä jätetään tasaisin välein, mutta ne eivät välttämättä ole pysyviä.
Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin. Tiheikössä voi olla kasvatettavien puiden lisäksi alikasvoskuusia ja monipuolista lehtipuustoa sekä pensaita. Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa.
Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi:

- vesistöjen varsien suojakaistat ja pienvesien lähiympäristöt
- ojanvarret
- kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat
- suon ja kankaan välinen vaihettumisvyöhyke, erityisesti korvet
- peltojen reunavyöhykkeet
- säästöpuuryhmät ja niiden laiteet
- leppä- ja haaparyhmät
- kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan
- kallionyppylät, kallioiden laiteet, suppakuopat ja rehevät painanteet
- kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat
Tiheikköjä voidaan jättää myös uudistusaloille. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia riistatiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen. Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa. Metsikön pienilmastoon tiheiköt vaikuttavat lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheiköt ovat hyödyllisiä elementtejä myös maisemanhoidon kannalta.

Raivauksen yhteydessä voidaan linnustoa ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Koskematon maanpinta tärkeää

Riistalle ja monelle muullekin lajille tärkeän mustikan maavarret säilyvät koskemattomissa maankohdissa paremmin kuin muokatuissa maankohdissa. Jos muokkaus tehdään keväällä ennen juhannusta, uudistusalalla olevat metsäkanalintujen pesät on suositeltavaa paikantaa ja merkitä etukäteen, jolloin ne voidaan muokatessa kiertää.

Riistanhoitoa painottava metsänomistaja käyttää maanmuokkauksessa mahdollisimman keveitä ja varvustoa säästäviä, kullekin kasvupaikalle soveltuvia menetelmiä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Ojalinjojen avaamisessa huomioitavaa

Ojalinjoja avattaessa voidaan harvennuksessa jättää suoralinjaiseen ojastoon niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Niillä pystytään katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue.
Ojaston kaivuussa voidaan riistanhoitoa edistää muotoilemalla ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen.

Jyrkkäreunaisten ojien tekoa on vältettävä, sillä ne ovat kanalintujen poikasille vaarallisia: Poikaset voivat joutua veteen eivätkä kykene ylittämään ojia.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistatiheiköllä monia hyötyjä

Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa. Metsikön pienilmastoon tiheiköt vaikuttavat lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheiköt ovat hyödyllisiä elementtejä myös maisemanhoidon kannalta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Riistatiheikön jättäminen

Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoisiin laikkuihin. Tiheikössä voi olla kasvatettavien puiden lisäksi alikasvoskuusia ja monipuolista lehtipuustoa sekä pensaita. Monimuotoisuudelle arvokkaat puut ja pensaat säästetään raivauksessa ja hakkuussa. Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi pienialaiset soistumat, kalliokot, avosuon ja kankaan väliset vaihettumisvyöhykkeet sekä muut metsikön reunaosat.
Tiheikköjä voidaan jättää myös uudistusaloille. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Raivauksissa ja hakkuissa on suositeltavaa jättää muutamia alikasvoskuusten ja muun puuston muodostamia riistatiheikköjä suojapaikoiksi kanalinnuille ja muulle riistalle esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Harvennusta edeltävä ennakkoraivaus

Lehtipuupensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa.
Riistan suosimiseksi pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan jättää ennakkoraivauksessa käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Ennakkoraivaus voidaan jättää tekemättä myös taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Ensiharvennusta edeltävän ennakkoraivauksen yhteydessä on tärkeää säilyttää mahdollisuus sille, että riista löytää tulevien vuosikymmenten ajan varttuvasta metsästä riittävän suojan. Siksi metsäkanalintujen kannalta on oleellista säästää riittävästi suojaa antavaa alikasvosta. Riistan elinolosuhteita edistetään jättämällä harvennusleimikolle suojapaikoiksi riistatiheikköjä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Väljennyshakkuun tavoitteet

Väljennyshakkuilla säilytetään metsän peitteisyys, mutta puustoa avataan sen verran, että vapautuva kasvutila ja valo mahdollistavat alikasvoksen nousemisen. Eri-ikäisrakenteisen metsän muodostaminen tasarakenteisesta metsästä voi olla haasteellista ja aikaa vievää. Kasvupaikat, joissa luontaista taimettumista tapahtuu nopeasti, voivat soveltua parhaiten eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuskohteiksi.

Siirtymävaiheessa tasaikäisrakenteisesta metsän kasvatuksesta eri-ikäisrakenteiseen metsänkasvatukseen edistetään alikasvoksen kehittymistä väljennyshakkuilla.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Uudistamisen ajankohta

Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito.
Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut.
Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä.

Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Uudistusalan rajaus

Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Uudistusalan valmistelu

Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen

Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille.
Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

**Säästöpuilla edistettävät riistanhoidon tavoitteet:**• säilytetään mustikanvarvikkoa • edistetään riistan ja linnuston elinoloja • turvataan haavan, raidan ja jalojen lehtipuiden lajistoa • säilytetään kolopuiden, palokoropuiden ja kääpäisten puiden lajistoa • monipuolistetaan metsikkörakennetta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Säästöpuuryhmän sijoittaminen

Riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa hakkuun suunnittelussa pyrkiä löytämään säästöpuuryhmän paikka kohdasta, joissa on runsas mustikanvarvikko. Jos säästöpuuryhmässä on alikasvospuustoa, riistaeläimet voivat hyödyntää sitä suojapaikkana. Käsittelyalalle voi jättää useampia säästöpuuryhmiä runsasta mustikanvarvustoa kasvaviin kohtiin.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Säästöpuiden valinta

Säästöpuina suositaan haapaa, raitaa, leppää, pihlajaa ja jaloja lehtipuita. Säästöpuut pyritään aina jättämään ryhmittäin. Haapaa, jaloja lehtipuita ja raitaa sekä aiemman puusukupolven vanhoja puita jätetään myös yksittäin.
Säästöpuuryhmiin jätettävät järeät männyt ja haavat ovat metsolle mieluisia ruokapuita. Haavan lehdet kuuluvat metsokukon kesäiseen ravintovalikoimaan. Talvella teeret ruokailevat mieluiten isojen runsasurpuisten koivujen ryhmissä ja pyyt isoissa lepissä, joiden vieressä on kuusia suojapuina. Hyvin suunniteltu ja sijoitettu säästöpuuryhmä voi näin toimia riistan kannalta tärkeänä suoja- ja ruokailupaikkana.
Riistalle erityisen sopivia eläviä säästöpuita ovat:

- jalot lehtipuut sekä puumaiset pajut, raidat, tuomet, pihlajat ja lepät,
- suuret haavat,
- suurikokoiset koivut,
- sekä metson hakomismännyt.

Talousmetsien luonnonhoidon keinot edistävät monimuotoisuuden lisäksi usein myös riistalle tärkeitä elinympäristöjä. Talousmetsien luonnonhoidossa avainasemassa ovat säästöpuiden ja säästöpuuryhmien jättäminen sekä arvokkaiden elinympäristöjen huomioon ottaminen metsänhoidossa.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Hakkuussa on siemenpuiden lisäksi suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Mahdollisuuksien mukaan uudistusalalle voidaan jättää muutamia pieniä tiheikköjä raivaamatta. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Kaistalehakkuu

Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen uudistusalan raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan tekemättä. Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Suojuspuuhakkuu

Suojuspuuhakkuu on luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Luonnon- ja riistanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi suojuspuustosta erottuvina ryhminä. Monet riistalajit viihtyvät sekapuustoisessa suojuspuustossa, johon on kehittynyt tiheähkö kuusialikasvos. Mustikkavarvusto säästyy yleensä suojuspuuhakkuussa, mikä hyödyttää erityisesti metsäkanalintuja.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuussa voidaan ylläpitää riistan elinmahdollisuuksia mm. jättämällä riistatiheikköjä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Metsälinnut hyötyvät peitteisyydestä

Jatkuvan kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata, joten kenttäkerroksen varvusto säilyy peitteisenä. Vaarana voi kuitenkin olla riistalle epäsuotuisa heinittyminen, jos puusto hakataan liian harvaksi. Valtaosa yleisimmistä metsälintulajeista hyötyy jatkuvapeitteisistä metsistä ,,.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Tiheiköt tarjoavat eläimille suojaa ja pesäpaikkoja

Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa.

Eri-ikäisrakenteisen metsän vaihtelevuus on eduksi riistalle. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa kohdentaa jatkuvan kasvatuksen käyttöä erityisesti kuusivaltaisille turvemaille. Niihin tavallisesti muodostuva kuusialikasvos tarjoaa hyviä poikueympäristöjä. Vesistöjen suojakaistoilla sekä soiden ja kankaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä on erityistä merkitystä riistan hyvinvoinnille ja usein näissä kohteissa on hyvät mahdollisuudet jatkuvaan kasvatukseen.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Hakkuissa säilytetään alikasvosta ja säästöpuuryhmiä

Tuoreella kankaalla kuusialikasvos hyödynnetään täysimääräisesti, mikä tukee hyvin riistan tarvitsemien olosuhteiden säilymistä. Riistan kannalta näiden siemenpuiden lisäksi on suositeltavaa jättää säästöpuita isoina, selvästi erottuvina ryhminä. Uudistusalalle riistaa painottava metsänomistaja voi jättää kuusialikasvosta raivaamatta myös tuoretta kangasta karummilla kasvupaikoilla. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.

Ylispuukasvatus on männyn luontaiseen uudistamiseen tähtäävä jatkuvan kasvatuksen tapa. Ylispuukasvatukseen kuuluvassa siemenpuuhakkuussa jätetään isoja puita 50–150 kpl/ha.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Poimintahakkuiden toteutus

Poimintahakkuussa erityistä huomiota on kiinnitettävä alempien latvuskerrosten, noin 5–15 metriä pitkien puiden säilymiseen vaurioitta. Seuraavien vuosikymmenten hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Alikasvoksen muodostamat riistatiheiköt edistävät eläimistön hyvinvointia tarjoamalla suojaa ja pesäpaikkoja. Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman paljon painotettaessa riistanhoitoa. Monien lajien kannalta varpukasvillisuuden, erityisesti mustikkavarvuston, säilyminen on tärkeää.
Poimintahakkuuta voidaan käyttää myös riistatiheikkökohteissa, joissa pienempää puustoa jää riittäväksi suojaksi. Poimintahakkuu soveltuu hyvin myös vaihettumisvyöhykkeiden hakkuutavaksi. Esimerkiksi vesien- suojelun suojakaistoilta poimintahakkuita voidaan käyttää, kun riistan suojaksi ja vesiensuojelun varmistamiseksi jää riittävä määrä alikasvosta vyöhykkeelle.
Poimintahakkuukohteilla luonnonhoidon vuoksi on käsittelyalueelle jätettävä kookkaita puita, erityisesti lehtipuita, säästöpuiksi tai säästöpuuryhmiksi. Järeät lahopuut tulisi jättää metsään ehjinä. Kun kohteella painotetaan luonnonhoitoa, säästöpuita jätetään tavanomaista enemmän.

Poimintahakkuilla voidaan edistää metsän eri-ikäisrakennetta riistan kannalta suotuisaksi. Esimerkiksi pyy saavuttaa poiminta- ja pienaukkohakkuin käsitellyissä metsissä huomattavasti suurempia tiheyksiä kuin tasaikäisinä kasvatetuissa metsissä.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Pienaukon suunnittelu ja rajaus

Pienaukkohakkuiden suunnittelussa ja aukkojen rajauksessa tulee riistan näkökulmasta huolehtia, että metsätilan metsäisyys kokonaisuudessaan säilyy riittävänä. Liian tiheästi sijoitetut ja hyvin usein toistuvat pienaukkohakkuut voivat heikentää metsän tilaa riistan näkökulmasta. Korpikuusikoissa jo läpimitaltaan 10–20 metrin aukot taimettuvat kuuselle. Tätä suurempiin aukkoihin syntyy helposti myös lehtipuustoa.

# Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

## Pienaukkojen hyödyt riistalle

Muutaman aarin kokoiset aukot kuuluvat pyyn keskeisiin elinympäristövaatimuksiin. Pienissä aukoissa kasvaa pyylle mieluisia ravintokasveja, ja puuston läheisyys antaa turvaa saalistajia vastaan.

Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteet voivat olla riistan kannalta suotuisia. Tällaisia ovat esimerkiksi pienaukot metsikön sisällä. Kun halutaan painottaa riistanhoitoa, mustikkavarvustojen ja riistatiheikköjen säilymiseen ja kehittymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Pienaukkohakkuussa kasvatuskelpoista alikasvosta ei raivata. Näin voidaan jättää myös alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä.

Jokaisella maanomistajalla on mahdollisuus edistää metsässään kannattavaa puuntuotantoa ja samalla säilyttää sekä lisätä riistalajeille soveliaita elinympäristöjä. Talousmetsästä voi metsänhoidon ja luonnonhoidon keinoin kehittää hyvän riistametsän, josta riistalajit löytävät tarvitsemaansa ravintoa ja suojaa sekä paikan soitimelle ja pesintään. Riistapainotteisen metsänhoidon eli riistametsänhoidon tavoitteena on kehittää tärkeimpien riistalajien kantoja tuottamalla talousmetsiin riistan tarvitsemia elinympäristöjä taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävillä keinoilla.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Ravinne-epätasapainon selvittäminen Maan ravinnetilaa turvemailla voi arvioida silmämääräisesti puustosta nähtävien puutosoireiden sekä turvekerroksen paksuuden ja maatuneisuuden perusteella. Tärkeää on osata erottaa ohutturpeiset (&lt; 30 cm turvekerros) turvekankaat paksuturpeisista (&gt; 30 cm turvekerros), koska niissä ravinteiden saatavuus puiden kannalta poikkeaa merkittävästi toisistaan. Turvekerroksen paksuutta voi arvioida silmämääräisesti ojien reunasta, tai mitata tarkoitukseen sopivalla turverassilla tai metallitangolla, jollaisena toimii esimerkiksi harjateräksen 1-1,5m pätkä.&nbsp;Jos kohde on ohutturpeinen eli turvekerros on alle 30 cm, puut saavat fosforin ja kaliumin pohjamaasta ja kasvua rajoittaa todennäköisimmin typen niukkuus. Kuitenkin myös ohutturpeisilla kohteilla voi esiintyä ravinne-epätasapainoa, mikäli turpeen alla oleva pohjamaa on karkeaa. Ravinnepuutosten todennäköisyys kasvaa, kun turpeen paksuus ylittää 40 cm.&nbsp;Myös ojitusalueen alkuperäinen suotyyppi, aikaisemmat mahdollisesti tehdyt hakkuut ja PK-lannoitus vaikuttavat ravinnetilaan. Kaliuminpuutoksen voi havainnoida loppukesällä alikasvoskuusten edellisvuoden kasvaimien neulasten kellertävän vihreäksi tai kokonaan keltaiseksi muuttuneesta väristä, kun uusimmat ja yleensä myös vuotta vanhemmat neulaset säilyvät vihreinä. Kuusella ankara kaliuminpuutos voi aiheuttaa kasvupisteiden tuhoutumista, mikä aiheuttaa monilatvaisuutta ja ääritapauksissa puun kuolemista. Kuva: © Päivi Väänänen, Luonnonvarakeskus. Tunnista ravinnepuutos Lannoitustarpeen arvioinnissa on ensimmäiseksi tarpeen arvioida silmin nähtävät puutosoireet puiden latvuksissa.&nbsp;Lievä ravinnepuutos ei aina näy oireina puustossa, mutta ankara puutos näkyy. Ankara puutos on vähentänyt kasvua tai ehtinyt jo aiheuttamaan kasvuhäiriöitä. Tyypilliset kaliumin, fosforin ja boorin puutoksen oireet männyllä ja kuusella on kuvattu alla. Ravinnetilan tarkempi selvitys voidaan tehdä maa- tai neulasanalyysillä, joista neulasanalyysi on tarkempi ja suositeltavampi vaihtoehto. Turvemailla maa-analyysi on käyttökelpoinen, koska näytteenotto voidaan tehdä myös kasvukauden aikana maastosuunnittelun yhteydessä. Ravinneanalyysiä on syytä tehdä aina ennen hakkuisiin tai kunnostaviin toimenpiteisiin ryhtymistä ravinne-epätasapainosta kärsivillä kohteilla ja ojienkunnostushankkeissa. Analyysin avulla voidaan valita tarvittava lannoite ja sen käyttömäärä. Analyysi tarvitaan erityisesti epäselvissä kasvuhäiriökohteissa, peltojen metsityksessä sekä paksuturpeisilla turvemailla oikean lannoitustavan valitsemiseksi. Yleisimpien ravinnepuutosoireiden tunnistaminen turvemaalla puiden ulkoasun perusteella   Fosforin puutos: mäntyjen pituuskasvu on heikkoa&nbsp;kasvaimet ovat ohuita, osin mutkaisia ja paljaan oloisia, oksien pinta muistuttaa kynityn kanan pintaa ennen aikojaan varisseiden neulasten vuoksi&nbsp;neulaset ovat lyhyitä ja neulaskertoja vähän, äärimmillään vain uusimmat jäljellä&nbsp;kylmänkestävyys alentuu, minkä seurauksena neulasten kärjet voivat ruskettua&nbsp;ääritapauksissa ja yhdessä kaliumin puutoksen kanssa kärkisilmut kuolevat, mistä seuraa latvanvaihtoa.&nbsp;Kaliumin puutos: loppukesällä alikasvoskuusten edellisvuoden kasvaimissa olevat neulaset muuttuvat kellertävän vihreiksi tai kokonaan keltaisiksi. Uusimmat ja yleensä myös vuotta vanhemmat neulaset säilyvät vihreinä&nbsp;kuusella kasvupisteitä voi tuhoutua, mikä aiheuttaa monilatvaisuutta, ääritapauksissa kuuset voivat muutamassa vuodessa jopa kuolla syyskesällä mäntyjen edellisvuoden kasvaimissa neulasten kärjet muuttuvat kellertäviksi tai ruskettuvat tai syksyllä uusimpien kasvaimien neulaset kellastuvat kärkiosistaan&nbsp;männyissä kaliumin oireet näkyvät vasta ankaran kaliumin puutostilan seurauksena.&nbsp;Boorin puutos: puiden kasvupisteitä ja päätesilmuja kuolee, ne paksuuntuvat ja käyristyvät puiden latvat haaroittuvat ja pensastuvat (oireet esiintyvät männyllä, kuusella ja koivulla)&nbsp;puiden pituuskasvu tyrehtyy pensastumisen seurauksena. Fosforin puutoksen vaivaamissa männyissä neulaset jäävät lyhyiksi ja puissa on vain 1–2 neulaskertaa. Kuva: © Jorma Issakainen. Fosforin puutos näkyy kuvan männyissä harsuuntumisena, kun puissa on vain 1-2 neulaskertaa. Kuva: © Tatu Viitasaari. Boorin puutoksessa latvakasvaimen silmut vaurioituvat tai kuolevat kokonaan, mikä johtaa usein latvan haaroittumiseen ja puun pensastumiseen. Kuva: © Jorma Issakainen. Boorinpuutoksesta kärsivä kuusi on pensasmainen eikä pituuskasvua juurikaan ole latvakasvaimen silmujen vaurioitumisen takia. Kuva: © Varpu Kuutti. Kaliumin näkyvät puutosoireet ovat selvimpiä alikasvoskuusissa. Kuva: © Jorma Issakainen. Kaliumin puustosoireita männyllä. Kuva: © Jorma Issakainen. Ravinneanalyysit Puuston ravinnetila ja mahdolliset ravinnepuutokset voidaan selvittää lehti- ja neulasanalyysillä, jossa analysoidaan lehtien ja nuorimman neulasvuosikerran ravinnepitoisuudet. Näytteiden otto, yleistä: näytteet otetaan kultakin kuviolta 5–10 vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvasta puusta&nbsp;suometsissä näytteitä ei oteta ojanvarsipuista&nbsp;sekametsissä näytteet otetaan siitä puulajista, jonka ravinnepuutos kiinnostaa ensisijaisesti&nbsp;yhteen näytepussiin vain yhden puulajin näytteet&nbsp;vuosikasvaimia kerätään noin kaksi litraa paperipussiin&nbsp;vuosikasvaimet kuivataan avoimessa paperipussissa huoneenlämmössä, koska homeinen näyte ei anna luotettavaa tulosta&nbsp;näytepusseihin merkitään näytteenottoaika ja -paikka kuvion tarkkuudella&nbsp;lisäksi laboratoriolähetykseen liitetään taustatiedot metsiköstä, puustosta, ojitustilanteesta sekä pyyntö tehtävästä analyysistä.&nbsp;Havupuilla: puiden ollessa talvilevossa lokakuun lopun ja huhtikuun alun välisenä aikana&nbsp;latvuksen ylimmästä kolmanneksesta etelän puolelta ja mahdollisimman korkealta&nbsp;viimeisimmästä vuosikasvaimesta.Lehtipuilla: täysikasvuisista lehdistä elokuun alkupuoliskolla&nbsp;latvuksen yläosasta, kuluneen kesän aikana syntyneen oksan keskivaiheilta&nbsp;vanhimmat ja nuorimmat lehden poistetaan näytteestä. Turpeen typpipitoisuuden määritys Turpeen typpipitoisuus voidaan arvioida turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella. Mitä maatuneempaa (tumman väristä) turve on, sitä enemmän siinä on typpeä. Pintaturpeen typpipitoisuutta on suhteellisen helppoa arvioida puristusmenetelmällä. Kun turvenäyte pursuaa sormien läpi sitä puristettaessa, maaperässä on yleensä typpeä yllin kyllin puiden tarpeisiin. Sen sijaan kaliumista voi olla ankara puute, samoin boorin ja fosforin vähäinen saanti voi rajoittaa puiden kasvua. Kuva: © Pentti Väisänen. Turpeen maatuneisuusaste vaikuttaa ravinnetilanteeseen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät erilaisten kasvien jäännösten ja niiden maatuneisuuden mukaan. Turpeen maatuneisuusaste arvioidaan puristamalla juuristokerroksesta (raakahumuksen alapuolelta noin 5–10 cm:n syvyydeltä) otettua turvenäytettä. Arvio tehdään turvenäytteen ulkonäön, puristejäännöksen kimmoisuuden ja sormien välistä pursuavan veden perusteella. Sopivat ravinnesuhteet varmistavat häiriöttömän kasvun Tasapainoinen ravinnetila on puiden hyvän kasvun edellytys. Neulasten ravinnepitoisuuksien suhde kuvaa ravinnetilan tasapainoa ja osoittaa, mikä on puiden kasvua eniten rajoittava ravinne. Tasapainoista ravinnetilaa osoittavat typen ja kaliumin suhde (N/K) noin 2,5–3,5 sekä typen ja fosforin suhde (N/P) noin 8–11. Jos N/K-suhde on yli 3,5, niin kalium on typpeen nähden kasvun minimitekijä. Jos N/P-suhde on yli 11, niin fosfori on typpeen nähden minimitekijä. Mänty on ravinteiden käyttäjänä taloudellinen ja kasvaa tukkikokoon kuusta vähäisemmillä ravinteilla. Tasapainottava lannoitus ajoissa Jos neulasanalyysi osoittaa boorin tai kaliumin lievähköäkin epätasapainoa muihin ravinteisiin nähden, on tasapainottava lannoitus suositeltavaa tehdä ajoissa, mieluiten hieman ennakoiden. Kun suometsää uudistetaan, on erityisen tärkeää varmistaa ajoissa uuden puuston ravinteiden saanti. Se tehdään tarvittaessa sopivalla ravinteiden lisäyksellä. Jos uudistettavassa puustossa on merkkejä ravinne-epätasapainosta, ravinnetäydennys uudelle puusukupolvelle voidaan antaa jo taimikkovaiheessa, metsänuudistamisen yhteydessä tai jopa uudistettavan puuston vielä kasvaessa. Tämä ennalta varmistus soveltuu erityisen hyvin tehtäväksi hidasliukoisilla ja hyvin pitkävaikutteisilla tuhkavalmisteilla. Uudistamisen yhteydessä lannoitteen levitys voidaan tehdä myös maasta ja se sopii hyvin osaksi suometsäalueen hoitohanketta. Näin voi välttyä puuston tulevilta kasvu- ja laatutappioilta. Ravinteiden lisäys uudistamisen yhteydessä voimistaa uudistusalan pintakasvillisuutta ja koivuvesakon kasvua, mikä on syytä ottaa huomioon päätettäessä uudistusmenetelmästä ja mahdollisesta lannoituksesta. Terveyslannoituksiin on saatavilla metsätalouden kannustejärjestelmän tukea, jonka ehdot on syytä käydä läpi nuorta puustoa lannoittaessa. Neulasanalyysiä varten näytteeseen otetaan oksankärkiä puun eteläiseltä puolelta, mieluiten ylimmistä oksakiehkuroista, mutta aina latvuksen ylimmästä neljänneksestä, noin kuudesta puusta. Suometsissä näytteet otetaan ojan reunavyöhykkeen ja ojamaiden vaikutusalueen ulkopuolelta, saran keskivaiheilta. Oikea näytteenoton ajankohta on puiden lepovaihe lokakuun lopusta maaliskuun loppuun. Näyte pakataan paperipussiin ja sitä käsitellään hansikkaat kädessä. Kuva: © Jorma Issakainen.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Ravinne-epätasapainon selvittäminen

Maan ravinnetilaa turvemailla voi arvioida silmämääräisesti puustosta nähtävien puutosoireiden sekä turvekerroksen paksuuden ja maatuneisuuden perusteella. Tärkeää on osata erottaa ohutturpeiset (< 30 cm turvekerros) turvekankaat paksuturpeisista (> 30 cm turvekerros), koska niissä ravinteiden saatavuus puiden kannalta poikkeaa merkittävästi toisistaan. Turvekerroksen paksuutta voi arvioida silmämääräisesti ojien reunasta, tai mitata tarkoitukseen sopivalla turverassilla tai metallitangolla, jollaisena toimii esimerkiksi harjateräksen 1-1,5m pätkä. Jos kohde on ohutturpeinen eli turvekerros on alle 30 cm, puut saavat fosforin ja kaliumin pohjamaasta ja kasvua rajoittaa todennäköisimmin typen niukkuus. Kuitenkin myös ohutturpeisilla kohteilla voi esiintyä ravinne-epätasapainoa, mikäli turpeen alla oleva pohjamaa on karkeaa. Ravinnepuutosten todennäköisyys kasvaa, kun turpeen paksuus ylittää 40 cm. Myös ojitusalueen alkuperäinen suotyyppi, aikaisemmat mahdollisesti tehdyt hakkuut ja PK-lannoitus vaikuttavat ravinnetilaan.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Tunnista ravinnepuutos

Lannoitustarpeen arvioinnissa on ensimmäiseksi tarpeen arvioida silmin nähtävät puutosoireet puiden latvuksissa. Lievä ravinnepuutos ei aina näy oireina puustossa, mutta ankara puutos näkyy. Ankara puutos on vähentänyt kasvua tai ehtinyt jo aiheuttamaan kasvuhäiriöitä. Tyypilliset kaliumin, fosforin ja boorin puutoksen oireet männyllä ja kuusella on kuvattu alla. Ravinnetilan tarkempi selvitys voidaan tehdä maa- tai neulasanalyysillä, joista neulasanalyysi on tarkempi ja suositeltavampi vaihtoehto. Turvemailla maa-analyysi on käyttökelpoinen, koska näytteenotto voidaan tehdä myös kasvukauden aikana maastosuunnittelun yhteydessä.
Ravinneanalyysiä on syytä tehdä aina ennen hakkuisiin tai kunnostaviin toimenpiteisiin ryhtymistä ravinne-epätasapainosta kärsivillä kohteilla ja ojienkunnostushankkeissa. Analyysin avulla voidaan valita tarvittava lannoite ja sen käyttömäärä. Analyysi tarvitaan erityisesti epäselvissä kasvuhäiriökohteissa, peltojen metsityksessä sekä paksuturpeisilla turvemailla oikean lannoitustavan valitsemiseksi.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Yleisimpien ravinnepuutosoireiden tunnistaminen turvemaalla puiden ulkoasun perusteella

**Kaliumin puutos:**

- mäntyjen pituuskasvu on heikkoa
- kasvaimet ovat ohuita, osin mutkaisia ja paljaan oloisia, oksien pinta muistuttaa kynityn kanan pintaa ennen aikojaan varisseiden neulasten vuoksi
- neulaset ovat lyhyitä ja neulaskertoja vähän, äärimmillään vain uusimmat jäljellä
- kylmänkestävyys alentuu, minkä seurauksena neulasten kärjet voivat ruskettua
- ääritapauksissa ja yhdessä kaliumin puutoksen kanssa kärkisilmut kuolevat, mistä seuraa latvanvaihtoa.
- loppukesällä alikasvoskuusten edellisvuoden kasvaimissa olevat neulaset muuttuvat kellertävän vihreiksi tai kokonaan keltaisiksi. Uusimmat ja yleensä myös vuotta vanhemmat neulaset säilyvät vihreinä
- kuusella kasvupisteitä voi tuhoutua, mikä aiheuttaa monilatvaisuutta, ääritapauksissa kuuset voivat muutamassa vuodessa jopa kuolla
- syyskesällä mäntyjen edellisvuoden kasvaimissa neulasten kärjet muuttuvat kellertäviksi tai ruskettuvat tai syksyllä uusimpien kasvaimien neulaset kellastuvat kärkiosistaan
- männyissä kaliumin oireet näkyvät vasta ankaran kaliumin puutostilan seurauksena.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Yleisimpien ravinnepuutosoireiden tunnistaminen turvemaalla puiden ulkoasun perusteella

**Boorin puutos:**

- puiden kasvupisteitä ja päätesilmuja kuolee, ne paksuuntuvat ja käyristyvät
- puiden latvat haaroittuvat ja pensastuvat (oireet esiintyvät männyllä, kuusella ja koivulla)
- puiden pituuskasvu tyrehtyy pensastumisen seurauksena.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Ravinneanalyysit

Puuston ravinnetila ja mahdolliset ravinnepuutokset voidaan selvittää lehti- ja neulasanalyysillä, jossa analysoidaan lehtien ja nuorimman neulasvuosikerran ravinnepitoisuudet.
Näytteiden otto, yleistä:
- näytteet otetaan kultakin kuviolta 5–10 vallitsevaan latvuskerrokseen kuuluvasta puusta
- suometsissä näytteitä ei oteta ojanvarsipuista
- sekametsissä näytteet otetaan siitä puulajista, jonka ravinnepuutos kiinnostaa ensisijaisesti
- yhteen näytepussiin vain yhden puulajin näytteet
- vuosikasvaimia kerätään noin kaksi litraa paperipussiin
- vuosikasvaimet kuivataan avoimessa paperipussissa huoneenlämmössä, koska homeinen näyte ei anna luotettavaa tulosta
- näytepusseihin merkitään näytteenottoaika ja -paikka kuvion tarkkuudella
- lisäksi laboratoriolähetykseen liitetään taustatiedot metsiköstä, puustosta, ojitustilanteesta sekä pyyntö tehtävästä analyysistä.

Havupuilla:
- puiden ollessa talvilevossa lokakuun lopun ja huhtikuun alun välisenä aikana
- latvuksen ylimmästä kolmanneksesta etelän puolelta ja mahdollisimman korkealta
- viimeisimmästä vuosikasvaimesta.
Lehtipuilla:

- täysikasvuisista lehdistä elokuun alkupuoliskolla
- latvuksen yläosasta, kuluneen kesän aikana syntyneen oksan keskivaiheilta
- vanhimmat ja nuorimmat lehden poistetaan näytteestä.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Turpeen typpipitoisuuden määritys

Turpeen typpipitoisuus voidaan arvioida turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella. Mitä maatuneempaa (tumman väristä) turve on, sitä enemmän siinä on typpeä.

Turpeen maatuneisuusaste vaikuttaa ravinnetilanteeseen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät erilaisten kasvien jäännösten ja niiden maatuneisuuden mukaan.
Turpeen maatuneisuusaste arvioidaan puristamalla juuristokerroksesta (raakahumuksen alapuolelta noin 5–10 cm:n syvyydeltä) otettua turvenäytettä. Arvio tehdään turvenäytteen ulkonäön, puristejäännöksen kimmoisuuden ja sormien välistä pursuavan veden perusteella.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Turpeen typpipitoisuuden määritys

##  [Turpeen maatuneisuusaste](/fi/node/832)

Table
| Luokka1 | Maatuneisuusaste | Turpeen ominaisuus | Ulkonäkö | Ravinnetilanne |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| 1-3 | Maatumattomat | Vesi väritöntä ja kirkasta, näyte kimmoisa, ei puuromainen. | Kasvinosat tunnistettavissa | Rahkaturpeessa kaikkia ravinteita niukasti |
| 4-5 | Kohtalaisesti maatunut | Puristettaessa lähtee sameaa vettä. Puristejäännös puuromaista ja puristettaessa alle puolet turveaineesta pursuaa sormien välistä. | Kasvirakenne jonkin verran tunnistettavissa | Typpitilanne hyvä tai tyydyttävä, paksuturpeisissa oloissa ravinne-epätasapaino yleinen |
| 6-10 | Pitkälle maatunut | Puristettaessa kaikki turveaines pursuaa sormien lävitse. Jos vettä erottuu, se on vellimäistä ja hyvin tummaa. | Kasvirakennetta ei enää tunnistettavissa | Typpitilanne hyvä, paksuturpeisissa oloissa ravinne-epätasapaino yleinen |
Turpeen maatuneisuuden arviointi.
1 von Postin maatuneisuusasteikon mukaan

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Sopivat ravinnesuhteet varmistavat häiriöttömän kasvun

Tasapainoinen ravinnetila on puiden hyvän kasvun edellytys. Neulasten ravinnepitoisuuksien suhde kuvaa ravinnetilan tasapainoa ja osoittaa, mikä on puiden kasvua eniten rajoittava ravinne. Tasapainoista ravinnetilaa osoittavat typen ja kaliumin suhde (N/K) noin 2,5–3,5 sekä typen ja fosforin suhde (N/P) noin 8–11. Jos N/K-suhde on yli 3,5, niin kalium on typpeen nähden kasvun minimitekijä. Jos N/P-suhde on yli 11, niin fosfori on typpeen nähden minimitekijä. Mänty on ravinteiden käyttäjänä taloudellinen ja kasvaa tukkikokoon kuusta vähäisemmillä ravinteilla.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Sopivat ravinnesuhteet varmistavat häiriöttömän kasvun

##  [Neulasanalyysin tulkinta turvemailla](/fi/node/834)

Table
|   | Mänty | Mänty | Mänty | Kuusi | Kuusi | Kuusi |
| Ravinnepitoisuus neulasten kuiva-aineesta | Merkittävä ravinnepuutos | Tyydyttävä ravinnetaso | Optimaalinen ravinnetaso | Merkittävä ravinnepuutos | Tyydyttävä ravinnetaso | Optimaalinen ravinnetaso |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Typpi, N g/kg | <12 | 12–15 | 15–18 | <12 | 12–15 | 15–19 |
| Fosfori, P g/kg | <1,3 | 1,3–1,7 | 1,7–2,3 | <1,7 | 1,7–2,3 | 2,3–3,5 |
| Kalium, K g/kg | <4,0 | 4,0–5,0 | 5,0–6,0 | <5,0 | 5,0–6,0 | 6,0–7,0 |
| Boori, B mg/kg | <7,0 | 7,0–10,0 | 10–25 | <8,0 | 8,0–12,0 | 12,0–30 |
Neulasanalyysin tulosten tulkinta ojitettujen soiden männiköissä ja kuusikoissa.
Yläotsikot: kolme ensimmäistä mänty, kolme viimeistä kuusi.

# Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

## Tasapainottava lannoitus ajoissa

Jos neulasanalyysi osoittaa boorin tai kaliumin lievähköäkin epätasapainoa muihin ravinteisiin nähden, on tasapainottava lannoitus suositeltavaa tehdä ajoissa, mieluiten hieman ennakoiden. Kun suometsää uudistetaan, on erityisen tärkeää varmistaa ajoissa uuden puuston ravinteiden saanti. Se tehdään tarvittaessa sopivalla ravinteiden lisäyksellä. Jos uudistettavassa puustossa on merkkejä ravinne-epätasapainosta, ravinnetäydennys uudelle puusukupolvelle voidaan antaa jo taimikkovaiheessa, metsänuudistamisen yhteydessä tai jopa uudistettavan puuston vielä kasvaessa.
Tämä ennalta varmistus soveltuu erityisen hyvin tehtäväksi hidasliukoisilla ja hyvin pitkävaikutteisilla tuhkavalmisteilla. Uudistamisen yhteydessä lannoitteen levitys voidaan tehdä myös maasta ja se sopii hyvin osaksi suometsäalueen hoitohanketta. Näin voi välttyä puuston tulevilta kasvu- ja laatutappioilta. Ravinteiden lisäys uudistamisen yhteydessä voimistaa uudistusalan pintakasvillisuutta ja koivuvesakon kasvua, mikä on syytä ottaa huomioon päätettäessä uudistusmenetelmästä ja mahdollisesta lannoituksesta. Terveyslannoituksiin on saatavilla metsätalouden kannustejärjestelmän tukea, jonka ehdot on syytä käydä läpi nuorta puustoa lannoittaessa.

Maan ravinnetilaa voidaan arvioida silmämääräisesti kasvupaikan viljavuuden, puuston ulkoisten tunnusmerkkien ja käyttöhistorian perusteella. Soilla myös turpeen paksuus ja maatuneisuus vaikuttavat ravinnetilaan. Puuston näkyvien puutosoireiden tunnistaminen ja soilla maaperän tutkiminen on kohtalaisen helppoa. Tärkeää on osata erottaa ohutturpeiset turvekankaat paksuturpeisista, koska niissä ravinnetarpeet poikkeavat toisistaan.

Lannoitus turvemaalla

Maan ravinnetilaa voidaan arvioida silmämääräisesti kasvupaikan viljavuuden, puuston ulkoisten tunnusmerkkien ja käyttöhistorian perusteella. Soilla myös turpeen paksuus ja maatuneisuus vaikuttavat ravinnetilaan. Puuston näkyvien puutosoireiden tunnistaminen ja soilla maaperän tutkiminen on kohtalaisen helppoa. Tärkeää on osata erottaa ohutturpeiset turvekankaat paksuturpeisista, koska niissä ravinnetarpeet poikkeavat toisistaan. 

Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

Ennakkoraivaus helpottaa harvennusten puunkorjuuta Ennakkoraivausta tehdään ennen harvennus- tai päätehakkuuta, jos kohteella on koneellista korjuuta haittavaa pientä puustoa. Hakkuukoneen työskentely helpottuu merkittävästi, kun alikasvos on poistettu. Ennakkoraivaustarve vaihtelee metsiköittäin hyvin paljon. Ennakkoraivaus nopeuttaa puunkorjuuta, vähentää puustovaurioita ja tehdä kohteen houkuttelevammaksi puunostajalle. Raivauksessa tavoitteena on poistaa alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää kustannuksia ja heikentää monimuotoisuutta sekä riistan elinolosuhteita. Ennen ennakkoraivauksen toteuttamista tulee selvittää, onko metsänomistajan tavoitteiden mukaista säästää alikasvosta jatkokasvatukseen tai maiseman-, luonnon- tai riistanhoidollisista syistä. Ennakkoraivattavia kohteita voivat olla myös nuoret kasvatusmetsiä, joissa taimikonhoito on tehty puutteellisesti. Ennakkoraivauksella poistetaan raivaussahalla poistettavissa oleva puusto, jotta koneellinen puunkorjuu on järkevää. Ennakkoraivauksen hyötyjä:⦁ Parantaa hakkuutyön laatua⦁ Vähentää korjuuvaurioita⦁ Nopeuttaa hakkuutyötä⦁ Helpottaa hakkuutyön toteuttajan työtäEnnakkoraivauksen riskejä:⦁ Alikasvosta ei voida käyttää jatkossa uudistamisessa⦁ Kaiken alikasvoksen poistaminen heikentää riistan elinolosuhteita Jos alikasvos on tiheää, on ennakkoraivaus lähes välttämätön hyvän korjuujäljen saavuttamiseksi. Kuva: © Mikko Riikilä.

Alikasvos on nuorempaa ja matalampaa puustoa, joka kasvaa vallitsevan latvuskerroksen alla.

Alikasvos koostuu yleensä taimista ja on usein syntynyt luontaisesti. Alikasvosta voidaan hyödyntää esimerkiksi jaksollisen kasvatuksen kaksijakoisessa metsässä tai jatkuvassa kasvatuksessa. Hakkuita haittaavaa alikasvosta voidaan joutua poistamaan ennakkoraivauksella.

Ennakkoraivauksessa poistetaan puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä.

Ennakkoraivaus voi merkittävästi helpottaa koneellista korjuuta, vähentää puustovaurioita ja tehdä kohteen houkuttelevammaksi puunostajalle. Raivauksessa tavoitteena on poistaa alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää kustannuksia ja heikentää monimuotoisuutta sekä riistan elinolosuhteita.

Harvennushakkuilla ohjataan puuston kehittymistä haluttuun suuntaan poistamalla osa puustosta ja tekemällä tilaa kasvatettaville puille. Harvennuksia voidaan tehdä joustavasti monin eri tavoin metsänomistajan tavoitteista ja metsän ominaisuuksista riippuen.
Harvennuksella edistetään kasvatettavan puuston järeytymistä ja elinvoimaisuutta. Harvennusten avulla metsänomistaja voi myös saada puunmyyntituloja.

# Ennakkoraivaus 

## Ennakkoraivaus helpottaa harvennusten puunkorjuuta

Ennakkoraivausta tehdään ennen harvennus- tai päätehakkuuta, jos kohteella on koneellista korjuuta haittavaa pientä puustoa. Hakkuukoneen työskentely helpottuu merkittävästi, kun alikasvos on poistettu. Ennakkoraivaustarve vaihtelee metsiköittäin hyvin paljon.
Ennakkoraivaus nopeuttaa puunkorjuuta, vähentää puustovaurioita ja tehdä kohteen houkuttelevammaksi puunostajalle. Raivauksessa tavoitteena on poistaa alikasvos, joka haittaa näkyvyyttä sekä hakkuulaitteen vientiä poistettavien puiden tyville. Korjuuta haittaamatonta alikasvosta ei suositella raivattavaksi, koska se lisää kustannuksia ja heikentää monimuotoisuutta sekä riistan elinolosuhteita.
Ennen ennakkoraivauksen toteuttamista tulee selvittää, onko metsänomistajan tavoitteiden mukaista säästää alikasvosta jatkokasvatukseen tai maiseman-, luonnon- tai riistanhoidollisista syistä.

Ennakkoraivattavia kohteita voivat olla myös nuoret kasvatusmetsiä, joissa taimikonhoito on tehty puutteellisesti. Ennakkoraivauksella poistetaan raivaussahalla poistettavissa oleva puusto, jotta koneellinen puunkorjuu on järkevää.

**Ennakkoraivauksen hyötyjä:**⦁ Parantaa hakkuutyön laatua⦁ Vähentää korjuuvaurioita⦁ Nopeuttaa hakkuutyötä⦁ Helpottaa hakkuutyön toteuttajan työtä**Ennakkoraivauksen riskejä:**⦁ Alikasvosta ei voida käyttää jatkossa uudistamisessa**⦁** Kaiken alikasvoksen poistaminen heikentää riistan elinolosuhteita

# Ennakkoraivaus 

## Alikasvoksella voi olla arvoa

Hyvä näkyvyys auttaa hakkuukoneen kuljettajaa tekemään oikeita ratkaisuja poistettavien puiden valinnassa sekä parantaa korjuujälkeä. Toisaalta hyvälaatuisella kasvatuskelpoisella alikasvoksella on taloudellista arvoa kasvatettavana puustona kaksijakoisen metsän kasvatuksessa.
Ennakkoraivaus on suositeltavaa jättää tekemättä taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.

Ennakkoon raivattu leimikko on puun ostajan ja korjaajan kannalta kiinnostavampi kuin raivaamaton. Metsänomistajalle se näkyy tavallisesti korkeampana kantohintana.

Metsäriistan ja erityisesti metsäkanalintujen kannalta oleellista on riittävän suojaa antavan alikasvoksen säästäminen. Metsänomistaja voi edistää riistan elinolosuhteita jättämällä harvennusleimikolle suojapaikoiksi tiheikköjä. Riistatiheikköjen koko voi vaihdella muutaman alikasvoskuusen ryhmästä muutaman aarin kokoisiin laikkuihin.
Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan ennakkoraivauksessa jättää käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan ennakkoraivauksessa jättää käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Lehtipensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa.

# Ennakkoraivaus 

## Ennakkoraivauksen ajoitus ja toteutus

Ennakkoraivaus on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten 1–3 vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten.Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana.Turvemailla raivausta ei ole syytä tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Lisäksi raivattu alikasvos parantaa tuoreena maapohjan kantavuutta.
**Ennakkoraivauksen toteuttaminen:**⦁ Raivaa alikasvos noin metrin säteeltä ainespuurunkojen tyvien ympäriltä.⦁ Lisäksi raivaa korjuussa näkyvyyttä haittaava yli kahden metrin pituinen kuusialikasvos koko alalta.⦁ Kaada ainespuurunkojen lähellä olevat alikasvospuut lyhyeen kantoon.⦁ Mikäli kuusialikasvos on elinvoimaista ja sitä on tarkoitus kasvattaa, raivaa hakkuussa poistettavien runkojen lähiympäristö.

Ennakkoraivauksessa kaadetaan aines- tai energiapuuksi kelpaamattomia puita ja erityisesti näkyvyyttä haittaavaa kuusialikasvosta. Kohteilta, joilta korjataan energiapuuta, raivaus voidaan toteuttaa normaalia kevyempänä näkemäraivauksena.

# Ennakkoraivaus 

## Hoitamattomuus lisää ennakkoraivaustarvetta

Ensiharvennuskohteiden ennakkoraivaus voidaan usein välttää kokonaan tekemällä taimikonharvennus ajallaan ja riittävän voimakkaana. Suurin tarve ennakkoraivaukselle onkin nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoito on jäänyt puutteelliseksi.

# Ennakkoraivaus 

## Ennakkoraivauksen toteutus

Ennakkoraivauksen tarve arvioidaan kohteen ja korjuumenetelmän mukaan. Karsittua rankaa korjattaessa ennakkoraivaus on tarpeellinen. Kokopuun korjuun kohteita taas ei yleensä ennakkoraivata. Ennakkoraivauksen tarpeellisuudesta sekä toteutuksesta on hyvä sopia toteuttavan tahon kanssa etukäteen.
Näkemäraivauksena toteutettu ennakkoraivaus helpottaa merkittävästi koneellista korjuuta, vähentää puustovaurioita sekä lisää kohteen houkuttelevuutta puunostajan silmissä. Ennakkoraivaus voi olla onnistuneen korjuun ja jopa puukaupan edellytys. Ennen ennakkoraivauksen toteuttamista tulee selvittää, onko metsänomistajan tavoitteiden mukaista säästää alikasvosta jatkokasvatukseen tai maiseman-, luonnon- tai riistanhoidollisista syistä.
Ennakkoraivaus tulee tehdä hyvissä ajoin, mieluiten vuotta ennen puunkorjuuta, jotta raivattu alikasvospuusto ehtii painua maata vasten. Raivausta ei kuitenkaan kannata tehdä liian aikaisin koivualikasvoksen vesomisen takia. Raivattu alikasvos saattaa parantaa maapohjan kantavuutta erityisesti turvemailla ja muilla heikosti kantavilla mailla varsinkin kokopuunkorjuussa, sillä siinä hakkukone ei jätä oksia ja latvoja ajouralle.

Ennakkoraivauksessa poistetaan puunkorjuuta haittaavaa alikasvosta, joka on kasvatettavan puuston alle luontaisesti syntynyttä nuorta puustoa. Raivauksen tavoitteena on parantaa korjuuoloja ja vähentää puustovaurioiden riskiä. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Säästöpuiden jättämisen suunnittelu metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Raakun turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän kasvatusmenetelmät – jaksollinen ja jatkuva kasvatus

Metsälehmuksen uudistaminen ja kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Korjuukaluston valinta turvemaiden puunkorjuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa

Ravinnetilan selvittäminen lannoitusta varten

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ennakkoraivaus

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko