Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa
Suomalaisissa metsissä kasvaa luonnonvaraisena neljä havupuulajia ja vajaa 30 lehtipuulajia ja puuvartista pensasta. Yleisimpiä Suomessa kasvatettavia puulajeja ovat mänty, kuusi sekä raudus- ja hieskoivu. Ne kasvavat yleisinä koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia ja korkeimpia tunturialueita. Tunturialueilla tavataan yleisesti hieskoivun alalajia tunturikoivua. Muita yleisiä kotimaisia lehtipuita ovat haapa, harmaa- ja tervaleppä, raita, tuomi, pihlaja, lehmus ja vaahtera.
Puulajiston monipuolisuus vahvistaa metsien sopeutumiskykyä muuttuvaan ilmastoon. Sekapuustoisuuden suosiminen soveltuvilla kasvupaikoilla nähdään riskienhallinnan näkökulmasta yleisesti tärkeänä tavoitteena. Metsätilan puulajivalikoimaa voidaan laajentaa myös muilla kuin tavanomaisilla kasvatettavilla puilla. Esimerkiksi eteläisen Suomen viljavimmilla kasvupaikoilla voidaan harkita myös jalojen lehtipuiden kasvatusta.
Sekapuustoisuuden tavoittelun periaatteet metsätilan hoidossa
Puulajiston monipuolistamiseen metsätilan hoidossa on kaksi erilaista lähestymistapaa, joita voi soveltaa tilatasolla metsän ominaisuuksien mukaan.
- Tavoitellaan sekapuustoisuutta kullakin metsikkökuvioilla, kun se on kasvupaikan ominaisuudet huomioon ottaen biologisesti mahdollista.
- Tavoitellaan metsätilatasolla puulajivaihtelua niin, että tilalla on yhden puulajin tai lievästi sekapuustoisia metsiköitä. Näin eri pääpuulajin metsikkökuviot muodostavat metsätilatasolla sekametsämosaiikin. Vältetään laajoja useamman hehtaarin laajuisia yhden puulajin metsiköitä metsätuhoriskien hillitsemiseksi.
Tässä annetut näkökulmat sekapuustoisuuden suosimiseen metsätilatasolla tarjoavat mahdollisuudet monitavoitteiseen metsien käyttöön ja hoitoon niin puuntuotannon, ilmastokestävyyden, monikäytön kuin monimuotoisuudenkin kannalta.
Metsätilan puulajivalikoimaa voidaan laajentaa esimerkiksi eteläisen Suomen viljavimmilla kasvupaikoilla myös jalojen lehtipuiden avulla[Lähdeviite1]. Lisätietoa: Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta.
Lisätietoa: Sekametsän kasvatus.
Sekametsien luokittelu perustuu puulajien osuuksiin
Metsiä voidaan luokitella vallitsevan pääpuulajin ja täydentävien puiden määrän mukaan yhden puulajin metsiksi tai sekametsiksi. Puulajien osuudet määritellään puuston pohjapinta-alan tai runkoluvun perusteella.
| Pääluokittely puulajiosuuksien mukaan | Alaluokittelu |
|---|---|
Yhden puulajin metsät. Vallitsevan puulajin osuus on yli 95 % puuston pohjapinta-alasta tai runkoluvusta. | Havupuuvaltaiset yhden puulajin metsät |
Lehtipuuvaltaiset yhden puulajin metsät | |
Sekametsät Metsässä kasvaa kahta tai useampaa puulajia. Puusto voi koostua pelkästään havu- tai lehtipuustosta tai niiden sekoituksesta. Sekametsät jaetaan varsinaisiin sekametsiin ja lievästi sekapuustoisiin metsiin. | Varsinaisessa sekametsässä pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 % |
Lievästi sekapuustoisessa metsässä pääpuulajin osuus on 75–95 prosenttia. | |
Tarkennukset - Taimikoissa (puiden rinnankorkeusläpimitta on keskimäärin alle 8 cm) puulajien osuus perustuu taimien runkolukuun. Perkaamattomassa taimikossa puulajien osuuksien määrityksessä ei oteta huomioon puita, jotka taimikon perkauksessa ovat todennäköisesti poistettavia puita. - Taimikoita varttuneemmissa metsiköissä puulajien osuus perustuu puuston pohjapinta-alaan.
| |
Lehtipuusekoituksen määrä kuusikoiden ja männiköiden kasvatuksessa
Metsänomistaja voi vaikuttaa metsiensä kehitykseen tavoittelemalla tiettyä lehtipuuosuutta havupuumetsiköissä. Lehtipuuston osuudelle havupuustoissa ei ole todettu yhtä oikeaa tavoitemäärää, jolla lehtipuustoisuuden tuomat hyödyt esimerkiksi metsän tuhonkestävyydelle ja monimuotoisuudelle nousisivat selkeästi esille. Sopiva lehtipuuston määrä on tapauskohtaista ja siihen vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet sekä kohteen ominaisuudet.
Käytännön metsätaloudessa monet metsäalan toimijat ovat käyttäneet metsien lehtipuuosuuden vähimmäistavoitteena 10 prosenttia. Lehtipuiden osuuteen lasketaan mukaan eri lehtipuulajit.
Mikäli lehtipuustoisuutta halutaan suosia, tulisi havupuuvaltaisissa metsissä tavoite olla edellä mainittua korkeampi. Tämä on perusteltua puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Lievä lehtipuusekoitus johtaa havupuuvaltaisissa metsissä todennäköisesti myös taloudellisesti hyvään tulokseen varsinkin, kun lehtipuina suositaan rauduskoivua.
Sekapuustoisuuden lisäämisen keinoja metsätilan hoidossa
Seuraavilla tilatason periaatteilla metsänomistaja voi parantaa metsiensä sopeutumiskykyä muuttuvaan ilmastoon, hajauttaa metsiinsä ja metsätalouden hoitoon kohdistuvia riskejä ja tukea metsien monimuotoisuutta.
- Hyödynnetään metsänuudistamisen kylvö- ja istutusaloilla luontaisesti syntyneitä taimia täydennyksenä. Käytetään mahdollisuuksien mukaan sekaviljelyä metsänuudistamisessa, kuten kuusen istutusta ja männyn kylvöä.
- Varmistetaan, että taimikonhoidon ja kasvatushakkuiden jälkeen käsittelyalueella on jäljellä yhtä monta puulajia kuin ennen hoitotöitä.
- Tavoitellaan vähintään 10 prosentin lehtipuuosuutta kaikilla sellaisilla metsätilan metsikkökuvioilla, joissa siihen on luontaiset edellytykset. Karuimmilla kasvupaikoilla tähän ei ole usein edellytyksiä. Lehtipuustoa suosiessa voi tavoite olla myös korkeampi. Lehtipuuosuus voi koostua eri lehtipuulajeista, mutta kannattavinta on hyödyntää rauduskoivua.
- Tavoitellaan metsätilatasolla mahdollisimman suurta puulajien kirjoa.
Sekapuustoisuuden merkitys metsämaisemassa
Seuraavat piirrokset ja valokuvat havainnollistavat erilaisia sekametsiä ja niiden vaikutusta maisemaan.
Kirjallisuus
- Ruotsalainen, S. ym. 2022. Puulajivalikoiman monipuolistaminen metsänviljelyssä: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 135 s.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-394-7(ulkoinen linkki) - Luonnonvarakeskus, Tilastotietokanta, Puulajien vallitsevuus. Viitattu 9.6.2022.
http://statdb.luke.fi/PXWeb/pxweb/fi/LUKE/LUKE__04%20Metsa__06%20Metsavarat/1.12_Puulajien_vallitsevuus_ja_metsikoiden.px/table/tableViewLayout2/(ulkoinen linkki) - Korhonen, K.T. ym. 2017. Suomen metsät 2009–2013 ja niiden kehitys 1921–2013. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 59/2017. Luonnonvarakeskus, Helsinki.