Kulotus

Kulotus vaatii lukuisia ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa kulottaa. Kulotusalueen suunnittelu on syytä aloittaa viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä. 

• Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen. 
• Jos kulotettava alue rajataan pienemmäksi kuin hakkuualue, niin kulottamattomaksi aiottu kaistale toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vyöhykkeenä ympäröivään metsään.
• Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta.
• Suunnittelussa on tärkeä tunnistaa mahdolliset riskipaikat tulen hallitsemattomalle leviämiselle. Niihin vaikuttavat myös tulen sytytyspaikka ja todennäköisin tulen etenemissuunta.
• Kohteen valinnassa ja suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon mahdollisten palokujien tarve ja sijoittelu, sammutusveden saanti sekä alueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa.

• Kulotusalueet hakataan kulotusta edeltävänä syksynä, jotta hakkuutähteet ehtivät kuivua.
• Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle, jotta alue palaa kauttaaltaan. Hakkuutähteen yliajamista raskailla koneilla on vältettävä.
• Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä. Reunoilla on hyvä olla 5-15 metrin hakkuutähteetön vyöhyke.
• Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.
• Säästöpuuryhmä tai -ryhmiä jätetään alueen keskiosaan tai kohtiin, missä ne voidaan turvallisesti polttaa. Ryhmissä on hyvä olla mahdollisimman järeitä puita sekä mahdollisuuksien mukaan, alikasvosta sekä pysty- ja maalahopuita.
• Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.

• Ennen kulotusta tulee arvioida mahdollisten palokujien kaivamisen tarve. Palokujalla tarkoitetaan kaivinkoneella alueen reunoille tehtyä n. 1-3 metrin levyistä uraa, jossa kivennäismaa on paljastettu. Palokujien käyttö on suositeltavaa etenkin alueilla, jossa kaivutyö on helposti toteutettavissa. 
• Kulotus voidaan tehdä myös kokonaan ilman palokujia, mikä vaatii kokemusta ja perustuu huolelliseen kasteluun ja hakkuutähteiden siirtelyyn pois reunoilta.
• Riittävä sammutusveden saanti eli vedenkuljetus tulee suunnitella hyvissä ajoin ennen kulotusta. Riittävän virtaaman ja paineen varmistamiseksi pumppujen teho on tiedettävä. Tämä on tärkeää etenkin, jos vedenkuljetusmatka on pitkä (useita satoja metrejä) ja/tai siihen sisältyy runsaasti nousua (kymmeniä metrejä).
• Mikäli ns. ehtymätöntä vesilähdettä ei ole käytettävissä riittävän lähellä aluetta, suositellaan vesikuoppien tekoa. Mahdolliset vesikuopat kannattaa kaivaa palokujien teon yhteydessä. Jos sammutusvesi hoidetaan ensisijaisesti vesikuopilla, kannattaa kiinnittää huomiota veden riittävyyteen, koska vesikuoppien sammutusvesimäärä on rajallinen.
• Kulotuksesta on ilmoitettava ennakolta pelastuslaitokselle (pelastuslaki 8 §). Ilmoitus tehdään 1-2 viikkoa ennen kulotusta pelastustoimen sähköisellä tulentekoilmoituslomakkeella(ulkoinen linkki). Ilmoituksesta tulee käydä ilmi kuka käyttää tulta, mitä poltetaan, missä tuli sytytetään ja milloin tulta käytetään.
• Kulotuksen suorittajalla tulee olla vastuuvakuutus, joka on myös edellytyksenä metka-tukijärjestelmän kulotustuen saamiselle.
• Kulotukseen on varattava riittävä työvoima ja toimiva, ehjä kalusto. Kulotuksella tulee olla nimetty vastuuhenkilö, joka yleensä toimii polton johtajana. Vastuuhenkilön tulee olla kulotuksen käytännön työhön perehtynyt metsäammattilainen (pelastuslaki 7 §).

• Paras ajankohta kulotuksen toteutukseen on alku- tai loppukesästä maaston ollessa kuivaa. Kulotusta ei kuitenkaan suositella toteutettavaksi pitkän hellejakson loppupuolella.
• Kulotuspäivänä tulisi olla poutainen sää, tuulen suunta vakaa ja tuulen voimakkuus enintään 5 metriä sekunnissa. Kulotuksen jälkeisinä päivinä ei saisi olla voimakasta tuulta uudelleen syttymisen estämiseksi.
• Yleisin kulotustekniikka Suomessa on ympyräkulotus. Siinä sytytys aloitetaan siltä alueen reunalta, jolta palaminen voi edetä vastatuuleen tai alarinteeseen. Reunasytytystä laajennetaan vaiheittain, kunnes ympyrä sulkeutuu.
• Ympyräkulotusmenetelmää voidaan pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
• Säästöpuuryhmien poltoissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
• Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.

Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien rannoille suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.

Kulotusalueen rajaava palokuja ja sammutusveden ottoon tarkoitetut vesikuopat sijoitetaan niin, ettei niistä ole suoraa yhteyttä vesistöön tai pienvesiin.

• Pohjavesialueilla ei suositella metsänhoidollista uudistusalan kulotusta. 
• Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen, esimerkiksi harjun paahderinteen kulotus, jonka yhteydessä tulee varmistaa, ettei pohjavedelle aiheudu riskiä (pohjavesialuekohtainen tarkastelu). Asiasta tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen.

PEFC edellyttää luonnonhoidollisia polttoja ja kulotuksia metsäpaloista ja palon vaurioittamasta puuaineksesta riippuvaisen lajiston elinympäristöjen ylläpitämiseksi. Kriteeriä ei sovelleta sertifioidun metsätalousmaan pinta-alan ollessa alle 200 000 ha. Kulotuksia edellytetään toteutettavan vuosittain vähintään 1 kpl/200 000 ha. Kulotusten lukumäärään luetaan suojelualueilla tehdyt ennallistamispoltot, paahderinteiden ja säästöpuuryhmien poltot, uudistusalojen kulotukset sekä kaskeamiset ja yli kahden hehtaarin laajuiset metsäpalot.

FSC edellyttää yli 10 000 ha metsää omistavilta metsäpaloista riippuvaisen lajiston elinympäristöjen ylläpitoa kulotuksilla ja poltoilla. Kulotuksien pinta-alan on oltava vähintään 3 % soveltuvien kohteiden (MT ja karummat kasvupaikat) uudistushakkuupinta-alasta 5-vuotiskaudella. Kulotuspinta-alaan luetaan sertifioidulla alueella sijaitsevien uudistusalojen, säästöpuuryhmien ja paahderinteiden kulotukset. Yli 0,1 ha metsiköiden poltot koko puustoineen, voidaan lukea pinta-alatavoitteeseen viisinkertaisena.