Kulotus

Kulotuksessa vapautuu ravinteita puiden käyttöön ja maaperän happamuus vähenee. Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä. Kulotus vaatii runsaasti ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellista kulottaa. 

Kulotus soveltuu moreenimaiden kuusivaltaisten metsiköiden uudistamiseen tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla.

Kulotus lisää palaneen ja hiiltyneen puun määrää paikallisesti. Kulotettavalle alueelle suositellaan jättämään säästöpuuryhmä tai mahdollisimman runsaasti laho- ja pystypuuta lisäämään kohteen luonnonhoidollista arvoa. Kulotus on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Kulotus ja sen yhteydessä tehty kevyt maanpinnan muokkaus on yhdistelmä maaperän hoitoa, maanpinnan käsittelyä ja luonnonhoitoa. Kulotus soveltuu moreenimaiden kuusivaltaisten metsiköiden uudistamiseen tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Kulotusalat muokataan äestämällä tai laikuttamalla sekä uudistetaan yleensä kylväen männylle. Kulotuksessa vapautuu ravinteita puiden käyttöön ja maaperän happamuus vähenee. Maanpinnan sopiva palaminen edellyttää, että kulotettavalla alueella on runsaasti kuivuneita hakkuutähteitä. 

Kulotus vaatii runsaasti ennakkovalmisteluja ja tehokasta organisointia, joten pieniä aloja ei ole yleensä taloudellista kulottaa. Kulotus lisää palon vaurioittaman ja hiiltyneen puun määrää paikallisesti. Kulotettavalle alueelle suositellaan jättämään säästöpuuryhmä tai mahdollisimman runsaasti laho- ja pystypuuta lisäämään kohteen luonnonhoidollista arvoa.  

Luonnonhoidolliseen kulotukseen valmistavassa hakkuussa voidaan toimia seuraavalla tavalla: 

• Kulotusalueen suunnittelu on aloitettava viimeistään leimikon suunnittelun yhteydessä. Alue rajataan kulotuksen kannalta muodoltaan, kooltaan ja rajoiltaan tarkoituksenmukaiseksi, joten kulotettavan alueen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin hakkuualueen. Luonnollisia rajoja kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. On myös mahdollista rajata kulotettava alue pienemmäksi kuin hakkuualue, jolloin kulottamattomaksi aiottu kaistale alue toimii levennettynä palokäytävänä eli puskuroivana vaippana ympäröivään metsään. Suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon kulotusmenetelmä sekä todennäköisin sytytyspaikka sekä tulen etenemissuunta, jotta mahdollisiin riskipaikkoihin voidaan jättää edellä kuvatun kaltainen suojakaistale. 
• Suunnitteluvaiheessa on hyvä ottaa huomioon kulotusalueen pinnanmuodot, koska nousevassa rinteessä tulen voimakkuus kasvaa. Turvallisinta on polttaa muusta alueesta koholla olevia kumpareita. Suunnittelun yhteydessä tulee pohtia myös sammutusveden saantialuetta. 
• Hakkuussa ja korjuussa pyritään hakkuutähteiden tasaiseen jakautumiseen alueelle. 
• Reunojen läheisyydessä puut suositellaan kaadettavaksi alueen sisälle ja hakkuutähteet jätettäväksi mahdollisimman kauaksi reunoista, millä voidaan haluttaessa aikaansaada myös leveämpiä puskurivyöhykkeitä.  
• Kannot ja latvusmassa jätetään korjaamatta kulotusalueelta.  
• Säästöpuuryhmien alueella tavoitellaan puiden vaurioitumista palossa, joten säästöpuuryhmiin voidaan puida tai siirtää palointensiteettiä nostavia hakkutähteitä, etenkin jos palokuormaa on ryhmässä alun perin vähän. Liian voimakasta, runkoa yksipuolisesti hiillyttävää paloa on kuitenkin vältettävä, mikä on perusteltua myös turvallisuussyistä.  
• Ympyräkulotusmenetelmää voidaan edelleen pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.  
• Säästöpuuryhmien kulotuksissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.  
• Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella. 

Vesistövaikutuksien vähentämiseksi vesistöjen ja pienvesien suositellaan jätettäväksi vähintään kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jota ei raivata, muokata eikä kuloteta. Suojavyöhykkeellä ehkäistään poltossa vapautuneiden ja veteen liuenneiden ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, pääsyä vesistöön.

Kulotusalueen rajaava palokuja ja sammutusveden ottoon tarkoitetut palokaivot sijoitetaan niin, ettei niistä ole suoraa yhteyttä vesistöön tai pienvesiin.

Vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla ei suositella kulotusta metsänhoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonhoidollinen kulotus voi poikkeuksellisesti tulla kyseeseen, esimerkiksi harjun paahderinteen kulotus, jonka yhteydessä tulee varmistaa, ettei pohjavedelle aiheudu riskiä (pohjavesialuekohtainen tarkastelu). Asiasta kannattaa olla yhteydessä ELY-keskuksen asiantuntijaan.

Havupuita olevien säästöpuiden ja vanhojen kantojen jättäminen lisää juurikäävän leviämisriskiä, mikäli kasvupaikalla on juurikääpää ja sille soveltuvaa isäntäpuulajia [Lähdeviite18]. Riski koskee Etelä-Suomen kuusivaltaisia metsiä ja Pohjois-Suomessa mäntymetsiä. Muiden puulajien säästö- ja lahopuilla ei ole vaikutusta juurikääpäriskiin.

Muista sienitaudeista tervasroso on etenkin Pohjois-Suomen männiköissä paikoin merkittävä, mistä syystä sen vaivaamia puita ei suositella jätettäviksi säästöpuiksi.

Mahdolliset hyönteistuhojen haittavaikutukset puustoon jäävät yleensä lyhytkestoisiksi ja pienialaisiksi. Ne voivat jatkua siihen saakka, kun soveltuvia isäntäpuita on lähistöllä. Kirjanpainajalla tämä tarkoittaa kuivuuden, paahteisuuden tai tuulituhon heikentämiä, järeitä (>10 cm) kuusia. Tiheäksi kasvanut kirjanpainajakanta lisää myös terveiden puiden tuhoriskiä.[Lähdeviite19][Lähdeviite20][Lähdeviite21]

Luonnonhoidon toimet eivät lisää kasvatettavan puuston myrsky- tai kuivuustuhoriskiä.