Ojituksen kunnostus

Maastossa tarkastellaan silmävaraisesti ojien kuntoa, suokasvillisuuden esiintymistä, puiden kasvua ja elinvoimaisuutta. Tarve ojituksen kunnostamiseen on ilmeinen, jos ojat ovat tukkeutuneet tai kasvaneet umpeen ja puuston kasvu on taantunut maaperän liiallisen märkyyden vuoksi. Lisääntynyt suokasvillisuus on usein merkkinä ojien heikosta kuivatustehosta.  

Ojituskelpoisuus arvioidaan turvekangastyyppien perusteella. Turvekangastyyppien tunnistaminen on tärkeää, sillä osa turvemaatyypeistä on alttiita ravinnetalouden epätasapainolle, jota tulee hoitaa terveyslannoituksin, mikäli alueen ojitusta suunnitellaan kunnostettavaksi. 

Ojituksen kunnostus suositellaan sovitettavaksi yhteen hakkuiden sekä metsänhoitotoimenpiteiden kanssa vesiensuojelun edistämiseksi. Koko ketju suositellaan tehtäväksi kerralla kaikki tarpeelliset toimenpiteet käsittävänä suometsänhoitohankkeena. Uudistettavaa tai lähellä uudistuskypsyyttä olevaa puustoa kasvavien ojitusalueiden ojituksen kunnostus pyritään ajoittamaan metsikön uudistamisajankohtaan. Tällöin ojituskelpoisuuden arvioinnissa huomioidaan kohteen jatkoinvestointikelpoisuus metsänhoitosuositusten mukaisesti huomioiden muun muassa puuston siihenastinen kasvu. 

Ojituksen kunnostukseen kelvottomat metsikkökuviot ja luonnonhoidolle arvokkaat alueet rajataan kunnostusojitustoimenpiteiden ulkopuolelle. Pienvesien lähimmät ojat suositellaan tukittavaksi, jos ojilla on vaikutusta pienveden vesitalouteen. Arvokkaiden elinympäristöjen suoja-alueella ei kaivettuja ojia kunnosteta ja tarvittaessa tukitaan vanhat kuivattavat ojat. Suon reunalla kunnostettava oja suositellaan kaivettavaksi riittävän kauas turvemaan puolelle, jotta vesien kulkua kivennäismaalta suon luontaiselle vaihettumisvyöhykkeelle ei estetä.  

Happamilla sulfaattimailla vältetään kaivamasta alkuperäistä ojitussyvyyttä syvemmälle.  

• alueet, joilla ojat syöpyvät jatkuvasti
• vesiensuojelutarkoituksiin, esimerkiksi pintavalutuskenttinä, käytettävät alueet
• vesistöjen tulva-alueelle kaivetut ojat
• metsänhoitosuosituksissa luetellut metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt
• tärkeät pohjavesialueet (luokka I) ja muut vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (luokka II), mikäli ojat jouduttaisiin kaivamaan turvekerroksen alla olevaan kivennäismaakerrokseen alkuperäistä ojasyvyyttä syvemmäksi.

Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla voidaan usein perata ojia aiheuttamatta pohjavesihaittoja, kun perkausta ei uloteta alkuperäistä kuivatussyvyyttä syvemmälle. Tällöin varmistetaan, että vanha kuivatus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista. Mikäli ojasyvyyden lisääminen kuitenkin olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan maaperäselvityksiin perustuvalla asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua. Arviointiapua voi kysyä esimerkiksi alueellisesta ELY-keskuksesta. Lisäksi olisi perusteltua selvittää mahdollinen paineellisen pohjaveden esiintyminen. 

Mikäli kunnostusojitukseen kuuluu pohjavesiluokkaan E kuuluvia alueita, lähialueilla saattaa olla muuhun lainsäädäntöön perustuvia suojelukohteita, kuten esimerkiksi vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä. E-luokituksen tarkoitus on informoida pohjavesialueesta riippuvaista ekosysteemiä koskevasta muuhun lainsäädäntöön perustuvasta suojelusta. Asiasta kannattaa olla yhteydessä paikalliseen ELY-keskukseen. 

Ojituksen kunnostusalueelta vesiä poisjohtavat laskuojat voidaan kaivaa ojituskelvottoman alueen kautta tai ojituskelvottomalla alueella olevat laskuojat voidaan perata, mikäli se on veden poisjohtamisen kannalta tarpeellista. 

Erityisesti soidensuojelualueen ympäristössä toimittaessa on tarpeen selvittää suon valuma-alue-ekologia tarvittaessa erityisasiantuntijan apua käyttäen. 

Liika vesi haittaa puiden kasvua, jos pohjaveden pinta on kasvukauden aikana alle 30–50 senttimetrin syvyydessä. Ojat tukkeentuvat helposti puunkorjuussa ja ne myös umpeutuvat kasvien jäänteistä sekä sammalten kasvusta. Jos maaperän ja puuston aikaansaama haihdunta ja kunnoltaan heikentynyt ojasto eivät pysty huolehtimaan riittävästä kuivatuksesta, ojitettu suo pyrkii palautumaan kohti alkuperäistä tilaansa ja alkaa vettyä.  

Sateisina kesinä vedenpinta on lähellä maanpintaa myös järeissä metsiköissä, kun taas kuivina kesinä vedenpinta voi painua syvälle jo vähäpuustoisillakin kasvupaikoilla. Haihduttava hyväkasvuinen puusto, yli 100 m³/ha, riittää yleensä normaalikesinä pitämään veden pinnan niin alhaalla, ettei se haittaa puuston kasvua. Turvallisena rajana voidaan pitää Etelä-Suomen oloissa vähintään 125 m³/ha ja Pohjois-Suomessa viileämmän ilmaston ja valumavesien suuremman määrän vuoksi vähintään 150 m³/ha puumäärää[Lähdeviite3].  

Ojituksen kunnostus  on mahdollisuuksien mukaan syytä ajoittaa puuston hakkuutarpeen perusteella. Puustoisilla suoalueilla hakkuuta ja sen seurauksena mahdollisesti tarvittavaa kunnostusta voidaan lykätä, kunnes pääosa metsiköistä on hakkuun tarpeessa. Suometsän hoitohankkeiden ajoituksen määrittävät eteläisen Suomen alueella ensisijaisesti puuston harvennustarpeet, Pohjois-Suomessa tarve ohituksen kunnostukseen syntyy usein jo ennen harvennushakkuiden tarvetta.  

Suopuustojen epätasaisuuden vuoksi ojitukseltaan kunnostettavat kuviot ovat usein käsittelyalueella hajallaan. Tilusrajojen ja edellä mainittujen syiden vuoksi sarkaojat voidaan joutua kaivamaan ja vedet johtamaan sellaistenkin kuvioiden läpi, joilla haihduttavan puuston määrä olisi riittävä pohjaveden pinnan alhaalla pitämiseksi. Jos suometsän hoitohanke voidaan rajata varttuneisiin puustoihin, kunnostusta voi lykätä tehtäväksi uudistushakkuun jälkeen, vaikka ojat olisivat heikossa kunnossa. 

Ojien kunnostus tulee kannattavaksi yleisimmin seuraavissa tapauksissa: 

1. Valtaosa suoalueen metsikkökuvioiden puustoista edellyttää hakkuita ja ojien kunto on huono. Puunkorjuun seurauksena ojia tukkeentuu ja haihduttava puusto vähenee, minkä vuoksi pohjaveden taso nousee.  
2. Metsikkökuvio on osa laajempaa kunnostusojitushanketta ja vanhat ojat ovat tukossa. Puustoisillakin kohteilla kunnostusojitus voi olla tarpeen hankealueen ojitusteknisistä syistä. 
3. Metsikkökuviolla ojat ovat kasvaneet umpeen, puuston elinvoimaisuus heikentynyt ja suokasvillisuus on lisääntynyt. Syynä voi olla: 
   • puusto on kärsinyt metsätuhoista tai poikkeuksellisesta märkyydestä 
   • puuston kasvu on ollut niin hidasta, että puuston haihdunta ei riitä ylläpitämään vesitaloutta. Myös ravinne-epätasapaino voi osaltaan heikentää puuston elinvoimaisuutta ja kasvua.  

Ojitetussa suometsässä voi maaperän märkyyden vuoksi olla kunnostusojitustarve, mutta esimerkiksi suon heikkoravinteisuuden, ravinne-epätasapainon ja niiden seurauksena vähäisen puuston takia, toimenpiteen hyöty voi jäädä metsänomistajan hyväksymän pienimmän tuottovaatimuksen alapuolelle. Tällöin kunnostusojitus ei ole järkevä investointi, eli kohde ei ole kunnostusojituskelpoinen.  

Jos vähäpuustoisuuden syynä on märkyyden lisäksi vakava ravinne-epätasapaino, sen korjaavaan lannoitukseen yhdistettynä kunnostusojitus on yleensä hyvin kannattava toimenpide.

Ojien perkaustarve arvioidaan ojan tehtävän perusteella. Kuivatusojien tavoitteena on kuivattaa niiden välitöntä lähiympäristöä. Nykykäytännön mukaisesti kuivatusojina toimivia sarkaojia kaivetaan keskimäärin 40 metrin välein. Täydennysojitus sarkoja halkomalla tulee kyseeseen yleensä silloin, kun ojien välinen etäisyys (saran leveys) on yli 60 metriä. Sarka voidaan halkaista myös savimaasoistumilla ja normaalia heikommin vettä läpäisevillä maaperillä. Ojituksen kunnostuksessa ei ojitusalueen pinta-alaa kuitenkaan kasvateta. 

Täydennysojituksessa voidaan vanhat ojat jättää perkaamatta ja kaivaa vain niiden välille uusi oja. Näin suositellaan tehtäväksi silloin, jos kunnostusojituskohteilla saran keskiosan puusto on selvästi ojanvarsipuustoa pienempää ja se kasvaa ojanvarsipuustoa harvemmassa. Tällöin perkaamattomien ojanvarsien puustot suositellaan käsiteltävän puuston hoitotarpeesta riippuen. 

Ojaverkosto sijoitetaan alkuperäiseen verkostoon nähden uudelleen, mikäli ojitetun alueen kuivatusolosuhteet ovat muuttuneet tai vanhassa ojituksessa ojat on suunniteltu virheellisesti joko suoraan pääkaltevuuden suuntaisesti tai täysin kohtisuoraan pääkaltevuutta vastaan. On kuitenkin syytä todeta, että pääkaltevuuden suuntainen ojasto on edelleen tarkoituksenmukaisin, mikäli alueen kaltevuus on pieni. 

Kuivatusojien perkaustarve arvioidaan metsänkäsittelykuvioittain, jolloin huomioidaan ojien kuivatusteho, hakkuutarpeet sekä hakkuun jälkeen jäljelle jäävän puuston haihduttava vaikutus. Soistuneilla kankailla ja turvekankailla huomiota kiinnitetään kenttäkerroksen rahkasammalten määrään, joiden suuri peittävyys voi kertoa uudelleen alkaneesta soistumisesta. 

Kokoojaojalla kootaan ja johdetaan tietyn sarkaojien muodostaman aluekokonaisuuden vedet laskuojaan. Laskuojalla johdetaan vedet pois kunnostusojitusalueelta. 

Laskuojat perataan vain siltä osin, kuin se on tarpeellista kuivatusojien riittävän kuivatussyvyyden aikaansaamiseksi kasvukauden aikana. Aina kun kaltevuuden ja veden virtausolosuhteiden puolesta on mahdollista, laskuoja jätetään kokonaan perkaamatta tai perataan vain osittain, taikka ojien perkaus tehdään 1–2 vuoden kuluttua sarkaojien kaivamisen jälkeen. 

Laskuojaksi luokitellun ojan perkaustarvetta ei arvioida ojan kuivatukseen vaikuttavien ominaisuuksien, kuten syvyyden tai kasvillisuuden perusteella. Myöskään laskuojan vedenjohtokyvyn riittävyyttä ei arvioida hetkellisten virtaamahuippujen näkökulmasta. Vesi voi nousta tilapäisesti laskuojissa ja kuivatusojissa tulva-aikoina, kunhan vedenpinnan nousu ei ole kuivatusojissa pysyvää. 

Laskuojien perkaustarvetta arvioidaan erityisen kriittisesti, sillä laskuojien kuivatusojia suurempi vesimäärä lisää niiden eroosioalttiutta ja hidastaa ojan pohjaa ja luiskia sitovan kasvillisuuden syntymistä ojan perkauksen jälkeen. Maastossa tulee kiinnittää huomioita edellisen ojituksen jälkeisiin mahdollisiin merkkeihin eroosiosta, jotka näkyvät uoman poikkeavana kokona. Oja voi olla esimerkiksi muita alueen ojia huomattavasti syvempi ja leveämpi. Matala, mutta pohjaltaan leveä ja tasainen laskuoja voi kertoa luiskien sortumisesta tai eroosiosta yläpuolisessa ojastossa. 

Maanmittauslaitoksen tuottama laserkeilausaineisto ja sen avulla laadittu tarkka korkeusmalli ovat hyödyllisiä apuvälineitä hankekokonaisuuden hahmottamisessa ja arvioitaessa, kenelle kunnostusojituksen markkinointia tulisi suunnata. Ennen maastokäyntejä ojien kunnostushankkeen suunnittelua voidaan jo pitkälle tehdä sisätyönä pelkästään karttatarkastelun perusteella. Laserkeilausaineistosta saadun korkeusmallin hyödynnetään kunnostusojituksen suunnittelussa.[Lähdeviite4] 

Laserkeilausaineistoa voidaan hyödyntää seuraavissa tilanteissa: 

• ojien kunnostushankkeen koostaminen 
• alustava suunnittelu ja markkinointi 
• ojien suuntaaminen 
• ojaverkoston suunnittelu 
• vesiensuojelurakenteiden sijoittaminen ja mitoitus 
• vesien johtaminen eri tilanteissa ja erityisesti luonnontilaisille alueille ja ulkopuolisten heikkotuottoisten alueiden hyödyntäminen vesiensuojelussa 
• mahdollisuus tarkastella tarkinta käytettävissä olevaa maaperäaineisoa virtausverkon taustana 
• metsävara-aineiston mahdollisimman tehokas hyödyntäminen kunnostusojituksen suunnittelussa 
• pohjavesiaineistot 
• Syke-aineistot 

Ojituksen kunnostuksen suunnittelussa laskeutusaltaiden paikat tulee merkitä maastoon ja kartalle, jotta ojalinjahakkuun yhteydessä altaalle varatulle paikalle hakataan riittävän suuri aukko. Nyrkkisääntönä on, että tarvittavan aukon suuruus on kolme kertaa altaan pinta-ala. Tällöin altaan kaivu- ja myöhemmät tyhjennysmassat mahtuvat maisemoituna aukkoon. Samoin on tärkeää merkitä pintavalutuskenttien paikat maastoon. Tällöin vältytään kulkemasta koneilla pintavalutuskentillä, mistä voi aiheutua vettä johtavia uria. 

Ojasyvyyteen vaikuttavat lähinnä maalaji ja turpeen paksuus sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut. Kunnostuksessa suositellaan käyttämään seuraavia kaivusyvyyksiä ja merkitsemään kaivusyvyydet myös ojituksen kunnostusssuunnitelmaan. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.  

Kuivatustarpeeseen nähden liian järeää ojitusta tulee välttää jo pelkästään kustannustehokkuuden takia. Lisäksi sillä on myös muita merkittäviä haittavaikutuksia muun muassa vesiensuojeluun, riistanhoitoon virkistyskäyttöön liittyen.

Leveitä sarkoja voidaan tarvittaessa halkaista ojittamalla myös soistuneilla hienojakoisilla kivennäismailla tai muutoin heikosti vettä läpäisevillä mailla. 

(Alla oleva kuvasarja)

Ylin kuva: Ojitus on vaikuttanut riittävästi koko saralla ja puusto on kohtuullisen tasaista. Kunnostusojitukseksi riittää vanhojen ojien perkaus tarvittavilta osin.  

Keskimmäinen kuva: Ojitus on vaikuttanut hyvin sarkojen reunavyöhykkeillä, mutta keskisaralla heikommin. Kunnostusojituksessa voidaan jättää vanhat ojat perkaamatta ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja.  

Alin kuva: Ojitus on vaikuttanut kohtuullisesti vain sarkojen reunavyöhykkeillä. Kunnostusojituksessa voidaan perata vanhat ojat tarvittavilta osin ja kaivaa tarpeen mukaan saran keskelle täydennysoja. Täydennysojiksi voi riittää myös sarkojen katkominen poikkisuuntaisilla ojilla. Kuvan tilanne voi syntyä, jos alkuperäisten ojien suuntaus on virheellinen tai valuma-alueelta ojitetulle tuleva vesimäärä on erityisen suuri. Täydennysojia ei kaiveta alkuperäisen ojitusalueen ulkopuolelle. 

Ojituksella pyritään siihen, että pohjavesipinta olisi puiden kasvukauden aikana 30–50 cm:n syvyydellä. Tällöin kuivatusojien syvyys voi olla 60–110 cm. Ojasyvyyteen vaikuttavat lähinnä maalaji ja turpeen paksuus sekä maaston kaltevuus ja kaltevuuden vaihtelut.  

Kuivatustarpeeseen nähden liian syviksi kaivetuilla ojilla heikennetään maaston kulkukelpoisuutta sekä vähennetään pintavalutukseen perustuvien vesiensuojelumenetelmien käyttömahdollisuuksia. Tarpeeseen nähden liian syvillä ojilla vähennetään myös luonnonmukaisen vesirakentamisen keinojen käyttömahdollisuuksia. Mikäli maalaji on helposti routivaa ainesta, ojat kaivetaan loivaluiskaisiksi. Ojien kaivusyvyydet merkitään suunnitelmaan. 

Pintavalutuskentät ja laskeutusaltaat suositellaan tehtäväksi ennen kuivatusojia. Ojien kaivu pyritään ajoittamaan kesäkauteen, jolloin veden virtaama on pienimmillään ja ojien syöpymisriski vähäisempi kuin kevään tai syksyn runsasvetisinä ja sateisina aikoina. Kiintoaineen huuhtoutumista voidaan vähentää, kun ojien kaivu aloitetaan kunnostusojitusalueen latvaojista. Laskuojien kaivu ajoitetaan viimeiseksi. Sen paras ajankohta on muuta ojitusta seuraava vuosi.  

Mikäli valuma-alueella on laajoja ojituksia, niiden toteuttaminen pyritään ajoittamaan usean vuoden ajalle. Ojien kaivu- sekä vesiensuojelurakenteiden toteutusjärjestys merkitään suunnitelmaan, samoin kuin ojien kaivamisen mahdollinen jaksottaminen. 

Edellä olevan taulukon lähde [Lähdeviite5].

Uudisojitusvaiheessa ilmenneet eroosioherkät kohdat ovat ojituksen kunnostuksen maastosuunnittelussa yleensä helposti nähtävissä. Tällaisilla kohdilla vältetään ojien perkaamista. Turpeen painumisen myötä kunnostusojat ulottuvat aiempaa useammin turpeen alla olevaan kivennäismaahan, jolloin on mahdollista, että syöpyminen lisääntyy. Eroosio- ja liettymisongelmien on todettu olevan suurimmillaan kokooja-, veto- ja laskuojissa, joissa veden virtaama on suuri. 

Turpeen paksuus ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuudet selvitetään maastosuunnittelun yhteydessä vanhojen ojien pohjista. Työvälineeksi suositellaan rassia, jossa on ura kivennäismaalajin selvittämistä varten. Vesiensuojelun kannalta on tärkeää selvittää erityisesti ojitusalueen vielä havaitsemattomat eroosioherkät kohdat. Rassauspisteverkon tulee olla riittävän tiheä, jotta saadaan luotettava kuva kunnostusojitusalueen maalajijakaumasta. 

Apuna ojituksen kunnostuksen suunnittelussa voidaan hyödyntää paikkatietojärjestelmillä tuotettuja aineistoja.  Veden virtausreittejä, vesimääriä sekä ojien eroosioherkkyyttä kuvaavat teemakartat auttavat maastosuunnittelun suuntaamisessa sekä huomion kiinnittämisessä vesiensuojelun kannalta olennaisiin seikkoihin. 

Jos nähdään välttämättömäksi suunnitella ojitusta pohjavesialueen vaikutuspiiriin, voidaan kuivatuksen suunnittelua ja vaikutusten arviointia varten tarvita lisäksi tieto ylimmän pohjavesipinnan korkeudesta. 

Laskeutusaltaiden kaivussa ja tyhjennyksessä kertyvän maa-aineksen läjitysalueen paikat merkitään maastoon tai tieto on oltava käytettävissä muulla tavoin, jotta puusto voidaan etukäteen poistaa riittävän laajasti ojalinjahakkuiden yhteydessä. Laskeutusaltaiden kaivumaille ja tyhjennyslietteelle suositellaan varattavaksi kolminkertainen pinta-ala laskeutusaltaan pinta-alaan verrattuna.  

Kaivukatkot ja pintavalutuskentät merkitään maastoon, jotta niillä ei liikuta koneilla ojitusalueella tehtävien töiden yhteydessä. Laskeutusaltaista ja pintavalutuskentistä laaditaan tarvittaessa selkeä, yksityiskohtainen mittakaavaan piirretty rakennepiirros ohjeeksi työn toteuttajalle. 

Vaaituksia tehdään tarpeen mukaan vesien pois johtamisen ja alueen kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienimuotoisia pintavalutuskenttiä lukuun ottamatta pintavalutuskentän suunnittelu vaatii yleensä vaaituksia kentän tehokkaan toimivuuden ja hyötyalan arvioimiseksi. 

Laserkeilaukseen perustuvien korkeusmallien parantunut tarkkuus tehostaa ojitusten suunnittelua vähentämällä maastossa tehtävien mittausten tarvetta. Korkeusmalleja voidaan hyödyntää esimerkiksi ojien suuntaamisessa, kaivukatkojen sekä pohja- tai putkipatojen paikkojen suunnittelussa, sopivien pintavalutuskenttä- tai kosteikkokohteiden etsimisessä sekä suojakaistojen leveyksien määrittämisessä ja laskeutusaltaiden sijoittamisessa.  

Maastossa tarkennetaan kartalle ojituksen kunnostusalueen rajaus sekä vesien poisjohtaminen ojitusalueelta sekä suunnitellaan vesiensuojeluratkaisujen paikat. Samoin suunnitellaan alueella tarvittavat kulkuyhteydet ja alueelle mahdollisesti tehtävät piennartiet sekä muut kulkuyhteyksiä parantavat ratkaisut, kuten rummut ja luiskaukset. 

• ojituksen kunnostukseen kelpoisen alueen laajuus ja rajaus
• maaperän ominaisuudet, maaston kaltevuussuhteet, vesien johtaminen alueelta vesistöön
• vesiensuojelun edellyttämät toimenpidetarpeet
• ojituksen kunnostusalueilla mahdollisesti olevat metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ja niiden ominaispiirteiden säilymisen edellyttämät toimenpiteet
• alueella tarvittavat muut metsänhoito- ja hakkuutarpeet
• pienvedet, pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpidetarpeet.

Työn teettäjä varmistaa ennen kaivutyön aloittamista, että suunnitelmassa avattavaksi aiotut ojalinjat on aukaistu ja että sovitut hakkuu- ja metsänhoitotyöt on tehty alueella. Hän myös varmistaa, että tarvittavat ojitusluvat on hankittu ja selvittää niihin liittyvät ehdot toteuttajalle. 

Vesiluonnonsuojelun kannalta on tärkeää, että:

• kunnostusojitussuunnitelmaan merkittyjä ohjeita ja työn teettäjän antamia työmaakohtaisia ohjeita noudatetaan
• mikäli toteutuksen aikana havaitaan tarve poiketa suunnitelmasta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä, ilmoitetaan poikkeamistarpeesta työn teettäjälle tai suunnittelijalle
• suunnitellut vesiensuojelurakenteet tehdään mahdollisuuksien mukaan ensin
• eroosioherkkien ja muiden teknisesti vaikeiden kohteiden kaivu ajoitetaan mahdollisimman kuivaan ajankohtaan
• luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten purojen tai pienvesien ylityksiä vältetään; purot ja norot ylitetään vain merkityistä kohdista sekä lähteet ja hetteet kierretään riittävän kaukaa
• ojien ylityspaikat puhdistetaan käytön jälkeen
• koneella ei liikuta pintavalutukseen varatuilla alueilla eikä vesistöjen suojakaistoilla
• jäteöljyt viedään pois metsästä asianmukaisesti hävitettäviksi
• työn teettäjään tai suunnitelman laatijaan otetaan yhteys, mikäli huomataan sellaisia vesiensuojeluun liittyviä puutteita, joita ei pystytä itse korjaamaan.

Tarkastus perustuu hankekohtaiseen otantaan. Otantatarkastuksessa arvioidaan kunakin vuonna valmistuneita ja valmistuvia kunnostusojitushankkeita.  

Hankkeen arviointi perustuu koeala-arviointiin. Pienillä hankkeilla koealaotanta voi kohdistua koko hankkeen alueelle. Suurilla hankkeilla ja hajallaan olevista käsittelykuvioista koostuvilla hankkeilla tarkastus kohdistuu vain osaan hankkeesta. 

Kunnostusojituksen työn laadun jatkuvan kehittämisen päämääränä on, että tuotteen ja palvelun laatu vastaa tilaajan odotuksia ja täyttää kunnostusojitusta koskevan metsä-, ympäristö- ja vesilainsäädännön ja määräysten sekä muiden sopimusten edellytykset. 

Kunnostusojituksen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden osaamista kehitetään ja pidetään yllä jatkuvalla koulutuksella. Samoin on tärkeää pitää kunnostusojituksen suunnittelua ja toteutusta koskevat suositukset ja ohjeet ajan tasalla. Työnlaadun seurannasta kertyvä aineisto on erinomainen väline tässä työssä. Ojituksen suunnittelijoilta ja urakoitsijoilta kerätään myös palautetta kunnostusojituksen eri työvaiheissa ilmenneiden ongelmien välitöntä poistamista varten. 

Ojituksen kunnostushankkeen suunnittelijan tulee selvittää ojituksen mahdolliset ympäristöhaitat ja suunnitella toimenpiteet niiden vähentämiseksi. Hän myös tarkistaa ja tarvittaessa varmistaa metsä- ja ympäristöviranomaisilta alueen mahdolliset metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain mukaiset erityiskohteet sekä hoitaa ojituksen ennakkoilmoituksen ELY-keskukseen vesilain ja vesitalousasetuksen mukaisesti. 

Lähtökohtana on, että kunnostustyö tehdään laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmasta poikkeaminen voi vaikuttaa muun muassa vastuukysymyksiin mahdollisissa vahinkotapauksissa. Mikäli työn toteuttaja havaitsee perusteltuja syitä poiketa suunnitelmasta, hän ottaa ennen muutosta yhteyden työn teettäjään.  

Ojituksen kunnostussuunnitelmaan työn aikana tehdyt muutokset tulee kirjata hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin. 

Itse ojituksen kunnostuksen kannalta on tärkeää, että tieto huomioon otettavista metsä-, luonnonsuojelu- ja vesilain mukaisista erityiskohteista välittyy ojituksen toteuttajalle.  

Työn suunnittelija ja toteutusorganisaatio vastaavat suunnittelussa ja toteutuksessa ympäristövahingoista ja haitoista. Muutoin vastuu kunnostuksesta aiheutuneista vesistöhaitoista on pääsääntöisesti hyödynsaajilla tai ojitusta varten perustetulla ojitusyhtiöllä. 

FSC-kriteeristön mukaan metsänomistajan tulee olla tietoinen alueellisen viranomaisen määrittämistä pohjavesialueista (luokat I ja II) ja merkitä ne metsäsuunnitelmiin. Metsänomistajan tulee turvata pohjavesien laadun säilyminen pidättäytymällä tärkeillä pohjavesialueilla (I ja II luokka) kunnostus- ja täydennysojituksista, lannoituksista, kemiallisten torjunta-aineiden käytöstä, kantojen korjuusta sekä kulotuksista. Kulotuksia voidaan kuitenkin toteuttaa, mikäli siihen on ympäristöviranomaisen lupa. Metsänomistajan tulee varmistua, ettei polttoaine- ja öljysäiliöitä, muita kemikaaleja ja ongelmajätteitä ole varastoitu edes väliaikaisesti pohjavesialueille tai kohteille, joissa on onnettomuuden sattuessa pintavesien välitön pilaantumisriski.  

PEFC-kriteeristön mukaan pohjavesien laatu turvataan metsätalouden toimenpiteissä. Vedenhankintaa varten tärkeillä (luokka I) pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita, korjata kantoja eikä käytetä lannoitteita. Turvemaiden tuhkalannoitus on kuitenkin sallittua. Vedenhankintaan soveltuvilla (luokka II) pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden käytöllä ei tarkoiteta taimitarhoilla tukkimiehentäin torjunta-aineella käsiteltyjen taimien istutusta pohjavesialueella eikä kantokäsittelyaineiden levitystä, kun levityksessä noudatetaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kasvinsuojelurekisterissä antamia ohjeita ja rajoituksia. 

FSC-standardi edellyttää aina suojavyöhykkeiden käyttöä ojituksen, maanmuokkauksen, lannoituksen ja hakkuiden yhteydessä. Vesistöjen suojavyöhykkeen leveys arvioidaan tapauskohtaisesti maaston pinnanmuotojen ja maalajin perusteella. Suojavyöhykkeen tulee olla vähintään 10 m lampien ja järvien rannoilla, 15 m puroilla, joilla ja merenrannoilla, sekä 30 m fladoilla ja kluuvijärvillä. Suojavyöhykkeillä ei saa ajaa koneilla, eikä niillä tehdä hakkuita, maanmuokkausta, ojitusta tai kantojen korjuuta. Lannoituksen kohdalla noudatetaan edellä mainittua leveämpiä suojavyöhykkeitä. Vesistöjen suoja-alueet voidaan laskea standardin erityishakkuukohteisiin. 

PEFC-kriteerien mukaan vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta. Kriteeri edellyttää, että vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus ja pienpuusto. Suojakaistan leveys on rannan kasvillisuus ja maaston muoto huomioon ottaen vähintään 5-10 metriä. Suojakaistalla ei tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta eikä kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään. Suojakaistalta voidaan poimia muuta puustoa kuin kriteeristössä mainittuja säästö- ja lahopuita siten, että kaistalla olevaa pensaskerrosta ja pienikokoista puustoa säilytetään, jolloin se voi toimia myös riistatiheikköinä.  

• Vähäistä suuremmasta kunnostusojitushankkeesta tehdään ilmoitus ELY-keskukselle. (6.1.3 S) 
• Kunnostusojitusten tulee perustua kunnostusojitussuunnitelmaan. (6.5.4 S) 
• Kunnostusojituksien yhteydessä estetään valumavesien ohjautuminen suoraan vesistöön tai pienveteen. (6.5.7 S ja 6.5.10) 
• Kunnostusojituksen ulkopuolelle jätetään: 
  • vesitaloudeltaan luonnontilaiset kangasmetsien sisällä olevat pienialaiset soistuneet painanteet (6.5.9 S) 
  • vesitaloudeltaan luonnontilaiset soistuneet vaihettumisvyöhykkeet (6.5.9 S) 
  • alavien rantojen tulvavaikutteisille alueille ulottuvat ojat sekä syöpymiselle erityisen herkät ojat (6.5.6 S) 
  • pohjavesialueet (I ja II luokka). (6.5.8 S) 
• Tiedossa olevilla alunamailla toimittaessa tulee kunnostusojituksessa välttää kaivua alkuperäistä ojitussyvyyttä syvemmälle. (6.5.6.1 S) 
• Metsänomistaja säilyttää soisina riistaelinympäristöinä ne suot, joilla ojitus ei ole lisännyt puuston kasvua ja joita ei ole jatkossa taloudellisesti järkevää kunnostusojittaa. (5.5.3 S) 

Jos metsänomistus yli 500 ha:

• Metsänomistaja ennallistaa kunnostusojituksen yhteydessä maillaan sijaitsevat äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) luokitellut ojitetut suot, mikäli tämä on luonnonsuojelullisesti tarkoituksenmukaista. (6.5.5) 

• Vähäistä suuremmasta kunnostusojitushankkeesta tehdään ilmoitus ELY-keskukselle. 
• Kunnostusojitussuunnitelmiin sisältyy vesiensuojelusuunnitelma. 
• Luonnontilaisia soita ei uudisojiteta. Lisäksi kunnostusojituksessa ja muussa vesitalouden järjestelyssä otetaan erityisesti huomioon harvinaistuneet suoluontotyypit (LuTU 2008, EN- ja CR-luokat) sekä niiden luonnontilaan palautumisen mahdollisuudet. 
• Kunnostusojituksia tehdään vain sellaisilla alueilla, joilla ojitus on lisännyt selvästi puuston kasvua.  
• Uudistusaloilla, joilta johdetaan vesiä laskuojaan, toteutetaan tarkoituksenmukaiset vesiensuojelutoimenpiteet.

Vesilain mukainen ilmoitus ojituksesta on tehtävä 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä siihen ELY-keskukseen, jonka alueella ojitus toteutetaan. Ilmoitus on tehtävä muusta kuin vähäisestä ojituksesta (eli ympäristövaikutuksiltaan vähäisestä alueesta). 

ELY-keskukset ovat ympäristöministeriön asettamassa toimintamalliryhmässä pyrkineet määrittelemään yhdenmukaiset tulkintaperusteet ojituksen vähäisyyden arvioimiseksi. Lähtökohtana ovat ojituksen oletetut vaikutukset.  

• Ilmoitusta ei tarvitse tehdä pienehkön, alle 5 ha:n suuruisen yksittäisen metsäkappaleen ojittamisesta. Ilmoitus on kuitenkin tehtävä aina, jos 
  • tarkoituksena on ojittaa useita pienehköjä alueita lähekkäin samalla valuma-alueella 
  • alue sijaitsee pohjavesialueella tai happamilla sulfaattimailla 
  • ojituksen voidaan olettaa vaikuttavan haitallisesti vesistöön tai muihin luontoarvoihin.  
• Myös ojan kunnossapidosta on ilmoitettava, jos ojan voidaan kokonaisuutena tarkasteltuna katsoa muuttuneen luonnontilaisen kaltaiseksi uomaksi.  
• Metsämaan kunnostusojitukset katsotaan käytännössä aina ilmoitusvelvollisuuden alaiseksi toiminnaksi. 

Ilmoituksessa tulee olla mm. hankkeen yleistiedot, sijainti, vaikutusalue, käytettävät vesiensuojelutoimenpiteet sekä toteuttamisen ajankohta. Viranomainen antaa ilmoituksesta lausuntonsa ainakin siinä tapauksessa, jos vesiensuojelutoimet eivät ole riittävät tai jos hankkeeseen pitää hakea lupaa. Mikäli toimijan laatima vesiensuojelusuunnitelma vastaa sisällöltään ojitusilmoituksen sisältöä, vesiensuojelusuunnitelma karttaliitteineen riittää ojitusilmoitukseksi.  

Esimerkkilomake ojituksen ilmoituksesta on ladattavissa Ympäristöhallinnon yhteisestä verkkopalvelusta(ulkoinen linkki).

Metsänhoidossa happamien maiden kanssa voidaan joutua tekemisiin rannikkoalueilla ojia kaivettaessa tai perattaessa. Happamuuden kannalta ongelmallisia ovat rannikkovesistöjen valuma-alueilla sijaitsevat happamat ja rikkipitoiset sulfaattimaat eli ns. alunamaat. Jos metsänomistajalla on metsissään tällaisia alueita, on maanmuokkauksessa, kannonnostossa ja ojituksessa noudatettava erityistä varovaisuutta. 

Sateiden huuhtomana rikkihappo happamoittaa myös vesistöjä. Lisäksi happamoitumisen seurauksena maaperästä voi liueta ja kulkeutua valumana vesistöihin metalleja. Kuormitus on erityisen voimakasta kuivien kausien jälkeisinä ylivalumakausina. Happamuus ja metallit aiheuttavat yhdessä pahimmillaan kalakuolemia ja muun vesieliöstön tuhoutumista.

Sulfaattimaat sijaitsevat pääasiassa Pohjanmaalla ja Perämeren pohjukassa (ks. kartta). Niitä on myös Uudenkaupungin-Laitilan ja Salon-Perniön seuduilla sekä Uudenmaan rannikolla. Erityisen happamia ovat vanhat kuivatut järvet, suot ja turvesuot. Esiintymisvyöhyke ulottuu merenpinnasta noin 80 metrin korkeudelle, esimerkiksi Seinäjoen ja Ilmajoen seuduille saakka. Etelä-Suomen happamista maista pääosa sijaitsee rannikkoalueella lieju- ja savimailla. Pohjanmaan rannikolla sulfaattimaita on erityisesti hietamailla, mutta niitä esiintyy myös turvemailla ja jossain määrin hiekkamailla. Esiintymiä paljastuu yleisesti vesijättömailla mereen laskevien jokien suistoissa. Myös Keski- ja Itä-Suomessa voi törmätä happamiin sulfaattimaihin turvemaiden ojituksissa. Sulfidipitoisia maita esiintyy satunnaisesti myös rikkipitoisen kallioperän, kuten mustaliuskeen, esiintymisalueilla.

Sulfidipitoisia maita esiintyy satunnaisesti myös rikkipitoisen kallioperän kuten mustaliuskeen esiintymisalueilla. Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä. 

Happamilla sulfaattimailla pohjamaa on tavallisimmin savea, hiesua tai liejua, toisinaan myös hienoa hietaa tai liejua. Sulfidipitoinen maa haisee yleensä mädäntyneelle kananmunalle ja on tuoreena väriltään tummaa.  

Sulfidikerrostumia sisältävillä alueilla on ojien kaivuussa, maanmuokkauksessa ja kannonnostossa noudatettava erityistä varovaisuutta, ettei paljasteta sulfidipitoisia maakerroksia. Sulfidikerrokset esiintyvät kuivatusvaikutussyvyydellä usein melko pienipiirteisesti vaihdellen, mikä lisää haastetta niiden havaitsemisessa. 

Geologian tutkimuskeskus kartoittaa happamien sulfaattimaiden riskikohteita rannikkoalueilla. Tietoa niistä GTK:n karttapalvelussa(ulkoinen linkki). 

Happamilla sulfaattimailla toimittaessa voi estää ympäristövahinkoja, jos kaivaa ojat korkeintaan alkuperäiseen kaivusyvyyteen. Mikäli sulfidikerroksia on alle metrin syvyydessä, on ojitusta hyvin vaikea toteuttaa ilman, että merkittävää kuormitusta syntyy. Tällöin paras ratkaisu voi olla jättää kunnostusojitus kokonaan tekemättä. 

Jos vanhat ojat on kaivettu sulfidikerrokseen asti, on parempi ratkaisu kaivaa uusia matalia täydennysojia kuin perata vanhoja.  Happamat sulfaattimaat tulevat kuivatusojien ojitussyvyydellä vastaan yleensä ohutturpeisilla suoalueilla, joilla puuntuotannon edellytykset voisivat olla vesi- ja ravinnetalouden kannalta hyvät. Puuston juuristoon voi syntyä vaurioita, jos juuriston ympärillä oleva vesi muuttuu hyvin happamaksi.

Jos sulfidikerroksia esiintyy kuivatussyvyyden alapuolisissa maakerroksissa, on suositeltavaa torjua happamuushaittoja esimerkiksi pohja- ja putkipadoilla. Näin toimien pohjaveden pinnan taso säilyy, eikä sulfaattimaa pääse hapettumaan.  

Muita suositeltavia keinoja happamilla sulfaattimailla ovat: 

• kaivu- ja perkauskatkot 
• laskuojien pienimuotoiset pintavalutuskentät  
• ojamaiden peittely turpeella, mikä vähentää huuhtoutumista. 

Syviä vesiensuojelurakenteita, kuten laskeutusaltaita tai lietekuoppia, ei suositella, koska ne ulottuvat helposti sulfidipitoisiin maakerrostumiin. 

Vesilain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia happamilla sulfaattimailla tehtäviä kunnostusojituksia. 

Rikkipitoinen sulfidikerros pysyy pohjaveden pinnan alapuolella kemiallisesti vakaana ja neutraalina. Jos pohjaveden pinta alenee, sulfidipitoinen maa reagoi hapen kanssa ja syntyy rautahydroksideja ja rikkihappoa. Silloin maan happamuus laskee jopa alle 3,5 pH-yksikön. Rikkihappo liuottaa maaperästä myrkyllisiä metalleja ja aiheuttaa näin vakavan uhan alapuolisille vesistöille ja niiden eliöstölle, virkistyskäytölle ja veden käyttökelpoisuudelle.

Kunnostusojituksen vesiensuojelusuunnitelmaa varten on tärkeää selvittää, esiintyykö käsittelyalueella happamia sulfaattimaita tai sijoittuuko alue mahdolliselle esiintymisalueelle. Happamat sulfaattimaat esiintyvät kuivatusvaikutussyvyydellä usein melko pienipiirteisesti vaihdellen, mikä lisää haastetta niiden havaitsemisessa. 

Jos happamia sulfaattimaita esiintyy ojitussyvyydellä, niin suositeltavaa on 

• välttää kuivatussyvyyden lisäämistä tai pidättäytyä kunnostusojituksesta kokonaan 
• suunnitella perattavat kuivatusojat kaivettavaksi enintään vanhojen uudisojien pohjien syvyyteen ja täydennysojia ei tehdä. 

Jos happamia sulfaattimaita esiintyy ojitussyvyyttä syvemmällä, niin suositeltavaa on 

• toteuttaa happamuushaittojen torjuntatoimenpiteet ja hoito esimerkiksi pohja- ja putkipatoratkaisuilla, jolloin pohjaveden pinnantaso säilyy, minkä ansiosta sulfaattimaa ei hapetu. Pohja- tai putkipatoratkaisut sekä mahdollisesti myös kalkkirouhepatojen käyttö voivat vähentää kuivatuksesta aiheutuvia ongelmia. 
• Happamille sulfaattimaille erityisesti soveltuvia vesiensuojelutoimenpiteitä ovat sarkaojien perkaus- ja kaivukatkot sekä kokooja- ja laskuojien pienimuotoiset pintavalutuskentät ja perkauskatkot. Laskeutusaltaiden kaivamista tulisi välttää ohutturpeisilla sulfaattimaa-alueilla, koska altaiden kaivusyvyys ulottuu normaalisti noin metrin ojan pohjaa syvemmälle. 

Ojituksen kunnostuksessa riskinä on orgaanisen ja epäorgaanisen kiintoaineksen sekä ravinteiden, joista haitallisimpia ovat typpi ja fosfori, kulkeutuminen pienvesiin ja vesistöihin. Vesiensuojelussa on keskeistä pysäyttää kiintoaines ja ravinteet, jotka ovat irronneet ojituksen seurauksena. Eroosioherkät alueet tulee tunnistaa ja valita niille tehokkain toimintatapa. Erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä voidaan hidastaa veden virtausnopeutta ja ehkäistä ojituksen kunnostuksen vesistökuormitusta. 

Ojituksen kunnostuksen suunnittelu aloitetaan vesiensuojelusta ja vesien johtamisesta. Kuivatustarpeen lisäksi ojituksen suunnittelijan tulee tunnistaa eroosiolle alttiit ojat. Tämä edellyttää valuma-alueiden määrittelyä ja tietoa alueen maalajeista sekä ojien kaltevuussuhteista. Eroosioalttius voi vaihdella merkittävästi eri osissa ojitusaluetta tai jopa yksittäisen ojan sisällä.

Vesiensuojelukeinojen suunnittelun lähtökohtana on parhaan käyttökelpoisen vesiensuojelutekniikan soveltaminen alueella. Erityisen tärkeää on selvittää heti suunnittelun alussa ojitusvesien purkukohtien ja sopivien pintavalutuskenttien ja laskeutusaltaiden sijainti. Vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja niiden sijoittaminen ojitusalueelle edellyttää valuma-alueiden määrittelyä jo ennen varsinaisten mitoituslaskelmien laatimista.

Ojituksen kunnostuksen  aiheuttama kuormituksen lisääntyminen on suurimmillaan noin kahden vuoden ajan toimenpiteen jälkeen. Kiintoaineen huuhtoutuminen on vähintään yhtä suurta kuin ensimmäisessä ojituksessa, joskus suurempaakin. Ensimmäisen ojituksen jälkeen tapahtunut turvekerroksen ohentuminen lisää kunnostusojituksessa ojien syöpymisalttiutta, koska aiempaa suuremmalla osalla ojaverkostoa kunnostusojat ulottuvat kivennäismaahan saakka. 

Kiintoaineen huuhtoutuminen vähenee vuosien kuluessa. Eroosio voi kuitenkin jäädä kaivun aikaiselle tasolle tilanteissa, joissa maalaji on hienojakoista ja lajittunutta sekä ojan vesimäärä suuri. Savimaalla ojien reunat eivät sorru. Hiesua ja hienoa hietaa sisältävillä mailla sen sijaan ojien reunat voivat sortua ja valua ojaan aiheuttaen siten maa-aineksen kulkeutumista veden mukana. 

Ojaeroosion vähentäminen edellyttää kaivettaessa todennäköisesti syöpyvien ojien tunnistamista suunnitteluvaiheessa. Ojien eroosioalttiuteen vaikuttavia tärkeimpiä ominaisuuksia ovat maalaji, vesimäärä sekä ojan pohjan kaltevuus. Vesimäärä ja ojan pohjan kaltevuus vaikuttavat veden virtausnopeuteen ojassa. Täten suuri virtausnopeus lisää ojan eroosioalttiutta sekä veden kykyä kuljettaa huuhtoutunutta ainesta mukanaan.

Eroosioalttiuden arvioimisessa voidaan hyödyntää alla olevaa taulukkoa, jossa on kuvattu perattavan ojan suurin suositeltava kaltevuus valuma-alueen pinta-alan sekä maalajin perusteella. 

Kunnostusojituksen suunnittelussa on suositeltavaa hyödyntää paikkatietojärjestelmillä tuotettuja teemakarttoja, joiden avulla on mahdollista havainnollistaa vesien virtausreittejä, kaltevuussuhteita, eroosioherkkyyttä tai valuma-alueiden kokoa.  Laserkeilaukseen perustuvien aineistojen numeerisia korkeusmalleja voidaan hyödyntää esimerkiksi ojien suuntaamisessa, sopivien pintavalutuskenttien tai kosteikoiden sijainnin määrittelyssä. Erityisesti maastoltaan tasaisilla alueilla tarkka korkeusmalli on tarpeen. Lisätietoa ja linkkejä suometsänhoidon paikkatietoaineistoihin Metsäkeskuksen verkkosivuilla(ulkoinen linkki).

Sellaisilla osilla ojastoa, jossa eroosiota arvioidaan tapahtuvan, ensisijaisena vesiensuojelukeinona on syöpyvän ojan jättäminen perkaamatta. Jos ojan perkaaminen on kuitenkin välttämätöntä, selvitetään eroosioalttiuteen vaikuttavat ojan ja valuma-alueen ominaisuudet. 

Ojituksen kunnostuksessa vesistöön johtavat vanhat ojat jätetään perkaamatta muutaman kymmenen metrin matkalta ennen vesistöä. Suojakaistalla olevat vanhat ojat padotaan oikovirtausten estämiseksi. Vesi ohjataan suojakaistalle kääntämällä ojia vanhan uoman ulkopuolelle. Ojat tulisi sijoittaa niin kauas vesistöstä, että niiden pohja jää keskivedenkorkeuden yläpuolelle. Tällöin vesi ei pääse nousemaan niihin vesistön vedenpinnan korkeuden vaihdellessa.

• toimenpiteen ajankohdan oikea valinta
• suojakaistat
• hyvä ojituksen suunnittelu
• kaivu- ja muokkaussyvyyden säätö
• perkaus- ja kaivukatkot
• ojituskohteen valinta
• lietekuopat
• laskeutusaltaat
• pintavalutus
• kosteikot
• pohja-, säätö-, setti- ja putkipadot
• tarvittaessa toteutuksen jaksotus usealle vuodelle.

Vesiensuojelumenetelmät voidaan jaotella oja- ja  hankekohtaisiin menetelmiin.  

Ojakohtaisilla menetelmillä, kuten lietekuopilla ja kaivukatkoilla pystytään melko tehokkaasti pidättämään keskikarkeaa ja sitä karkeampaa kivennäismaa-ainesta sekä vähentämään ojaeroosiota. Niiden käyttö on kustannustehokasta, koska ne eivät merkittävästi hidasta kaivutyötä. 

Ojakohtaisia menetelmiä on suositeltavaa käyttää aina ojia kaivettaessa tai perattaessa. Kunnostusojitus- sekä ojitusmätästyskohteilla on lisäksi suositeltavaa käyttää hankekohtaisia menetelmiä.  

Vain hankekohtaisilla menetelmillä, kuten pintavalutuskentillä ja kosteikoilla, voidaan tehokkaasti hillitä veteen liuenneiden ravinteiden, hienojakoisen kivennäismaa-aineksen ja turpeen kiintoaineksen kulkeutumista.  

Hankekohtaisten menetelmien toteutuskustannus on ojakohtaisia suurempi, mutta vesiensuojelullinen teho huomioon ottaen ne ovat kustannustehokkaita. Tärkeää on, että kunnostusojitussuunnitelmassa lähtökohtana on vesiensuojelun toteutus mahdollisimman kustannustehokkaasti. 

Maastosuunnittelussa tarkistetaan vesiensuojelun kannalta tärkeät seikat: 

• kivennäismaan lajitekoostumus ja turpeen ominaisuudet 
• maaston kaltevuus ja vesien johtaminen alueelta vesistöön 
• valta- ja kokoojaojien kautta kulkeva vesimäärä ja veden virtausnopeus 
• happamat sulfaattimaat ja niiden esiintymissyvyys maaperässä 
• vesiensuojelurakenteet, varsinkin hankekohtaiset menetelmät 
• vesilain mukaiset pienvedet, purot sekä pinta- ja pohjavesien suojelun edellyttämät toimenpiteet. 

Ojalinjoja avattaessa voidaan harvennuksessa jättää suoralinjaiseen ojastoon niin kutsuttuja nipistyskohtia, joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Niillä pystytään katkaisemaan ojalinjaa myöten kulkeva pitkä ja suora näköyhteys. Näin vähennetään petolintujen mahdollisuuksia havaita ojaa ylittävä kanalintupoikue. 

Ojaston kaivuussa voidaan riistanhoitoa edistää muotoilemalla ojien, laskeutusaltaiden, lietekuoppien ja muiden vesiensuojelurakenteiden reunat loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä veteen.