Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän käsittelyn periaatteena on vallitsevan koivujakson harventaminen ja edelleen kasvattaminen ylispuustona kuusen päällä. Hieskoivu-kuusisekametsän käsittelyssä turvemailla voidaan toimia edellä kuvatulla tavalla. Luontaisesti syntynyttä kuusentaimikkoa voi kasvattaa hieskoivikon alla parhaiten turvemailla. Kuva: © Pentti Väisänen. Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka. Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi. Kaksijaksoisen mänty-kuusisekametsän kasvattaminen Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta. Kuusialikasvoksen säästäminen männikön hakkuussa on vaativaa ja siitä harvoin selvitään ilman merkittäviä vaurioita. Kuva: © Pentti Väisänen. Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa. Turvemailla kuusialikasvoksia syntyy luontaisesti mustikkaturvekangas II-tyypin männiköihin. Koska kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava, on alikasvos mahdollista hyödyntää uudistamisessa. Kaksijaksoisen hieskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsikkö syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen. Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän puuntuotos on jonkin verran suurempi, ja sen kasvatuksen kannattavuus voi olla parempi kuin puhtaan kuusikon. Kannattavuusero johtuu rauduskoivutukeista, jotka tuottavat merkittäviä puunmyyntituloja aiemmin kuin puhtaan kuusikon puut. Taloudellinen tulos riippuu koivikon laadun riittävyydestä sorvitukiksi ja siitä , onnistutaanko kuusikon ylispuustona kasvavat koivut korjaamaan vaurioittamatta kuusikkoa merkittävästi. Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka. Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena. Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta: Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen

Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän käsittelyn periaatteena on vallitsevan koivujakson harventaminen ja edelleen kasvattaminen ylispuustona kuusen päällä. Hieskoivu-kuusisekametsän käsittelyssä turvemailla voidaan toimia edellä kuvatulla tavalla.

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä

Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kaksijaksoisen mänty-kuusisekametsän kasvattaminen

Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava

Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava

##  [Minimantal utvecklingsdugliga plantor enligt skogslagen](/sv/node/3261)

Turvemailla kuusialikasvoksia syntyy luontaisesti mustikkaturvekangas II-tyypin männiköihin. Koska kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava, on alikasvos mahdollista hyödyntää uudistamisessa.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kaksijaksoisen hieskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsikkö syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.
Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän puuntuotos on jonkin verran suurempi, ja sen kasvatuksen kannattavuus voi olla parempi kuin puhtaan kuusikon. Kannattavuusero johtuu rauduskoivutukeista, jotka tuottavat merkittäviä puunmyyntituloja aiemmin kuin puhtaan kuusikon puut. Taloudellinen tulos riippuu koivikon laadun riittävyydestä sorvitukiksi ja siitä , onnistutaanko kuusikon ylispuustona kasvavat koivut korjaamaan vaurioittamatta kuusikkoa merkittävästi.
Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

**Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt** ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena.
Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta:
- Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.
- Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.
- Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

Kaksijaksoiset sekametsät ovat yleensä sekapuustoisia vain osan kiertoajasta. Yleisimmät näistä ovat rauduskoivu-kuusisekametsä, mänty-kuusisekametsä ja hieskoivu-kuusisekametsä.

Sekametsän kasvatus

Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

Kuusen kasvatuksesta Kuusi on puolivarjopuu, joka menestyy sekä valtapuuna että alikasvoksena. Kuusen kasvun kannalta sopivimpia&nbsp;maita&nbsp;ovat keskikarkeat ja&nbsp;hienojakoiset&nbsp;tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat ja lehdot. Turvemailla kuusi&nbsp;menestyy ruoho-&nbsp;ja&nbsp;mustikkaturvekankailla&nbsp;sekä&nbsp;nevalähtöisillä puolukkaturvekankailla, kun&nbsp;ravinnetasapainosta&nbsp;huolehditaan. Karummilla hyvin vettä läpäisevillä ja vähäravinteisilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on selkeästi mäntyä heikompaa ja&nbsp;siten&nbsp;se soveltuu&nbsp;näillä&nbsp;kohteilla&nbsp;taloudellisesti&nbsp;kasvatettavaksi&nbsp;vain sekapuuna. Kuusi on luontaisesti tasalaatuisempi kuin mänty. Kuusen oksikkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä sahapuun laadulle kuin männyn oksikkuudella. Kuusi reagoi herkästi harvennukseen, jolloin yksittäisen hyväkuntoisen puun järeys kasvaa nopeasti harvennuksen jälkeen. Kuusi sietää koivua ja mäntyä paremmin ylitiheyttä, joten se on varsin joustava erilaisille harvennusvoimakkuuksille. Ylitiheän kuusikon liian voimakas&nbsp;harvennus voi kuitenkin altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille. Juurikääpä huomioitava Juurikäävän&nbsp;tartunnan&nbsp;saaneita&nbsp;kuusikoita&nbsp;ei&nbsp;ole&nbsp;tarkoituksenmukaista&nbsp;uudistaa uudelleen&nbsp;kuuselle, vaan puulajia on syytä vaihtaa. Lehtomaisella kankaalla tartunnan saanut metsä uudistetaan rauduskoivulle tai haavalle. Tuoreilla&nbsp;kankailla puulaji vaihdetaan koivuksi,&nbsp;ja&nbsp;tyvitervastaudin&nbsp;riskialueen&nbsp;ulkopuolella&nbsp;vaihtoehtona on myös&nbsp;mänty. Kuusen istutus Istutus&nbsp;on&nbsp;kuusella nopea&nbsp;ja varma&nbsp;uudistamismenetelmä.&nbsp;Kuusen&nbsp;alkukehitys&nbsp;on muita&nbsp;puulajeja&nbsp;hitaampi. Sen kilpailuasema pintakasvillisuuteen ja ympärille syntyvään lehtipuustoon nähden turvataan metsänhoidollisin keinoin, joista mätästys on osoittautunut parhaaksi. Viljelyketjussa on tärkeä huolehtia taimikon varhaishoidolla siitä, että kuusentaimet eivät jää kilpailevan kasvillisuuden varjostamiksi.&nbsp;Kuusi&nbsp;sietää hyvin varjostusta, mutta&nbsp;varjossa sen&nbsp;kasvu&nbsp;hidastuu.&nbsp;Varjoon&nbsp;jääneen kuusen neulasten&nbsp;sopeutuminen uudelleen valoisiin olosuhteisiin ja tyrehtyneen kasvun palautuminen vievät useita vuosia. Kasvupaikalle sopivan maanmuokkaustavan valinta ja hyvä muokkausjälki ovat avaimet onnistuneelle kuusen istutukselle. Kuusen kasvupaikat ovat viljavia, ja hakkuun jälkeen ne heinittyvät usein voimakkaasti. Tuoreilla ja kosteilla kasvupaikoilla maa on etenkin kevätaikaan kylmä ja veden kyllästämä. Taimien juuret saattavat sen vuoksi ajoittain kärsiä myös hapen puutteesta. Hyvin tehty muokkaus poistaa tehokkaasti näitä haittoja. Kuusen&nbsp;istutukselle suositellaan kohoumia muodostavia muokkausmenetelmiä, mätästystä ja&nbsp;Pohjois-Suomessa myös säätöaurausta. Mättäässä&nbsp;taimi&nbsp;pärjää&nbsp;hyvin kilpailussa&nbsp;muuta&nbsp;kasvillisuutta vastaan:&nbsp;se&nbsp;lähtee&nbsp;kasvuun viivytyksittä, ja muokkausjälki antaa hyvän suojan myös tukkimiehentäitä vastaan. Muokkaustapa valitaan maalajin ja maan vesitalouden mukaan. Tiiviillä ja kosteilla kivennäismailla sekä turvemailla voi olla tarpeen parantaa kasvupohjan ilmavuutta ja vesitaloutta navero- tai ojitusmätästyksellä. Keskikarkeilla mailla ja ojituksen hyvin kuivattamilla turvemailla laikkumätästys tai kääntömätästys on yleensä riittävä. Paljas maanpinta on otollinen itämispaikka kilpaleville lehtipuille ja pensaille. Mitä vähemmän maanpintaa paljastetaan, sitä vähemmän perattavaa kasvillisuutta syntyy. Mätästys avaa maata vähemmän kuin jatkuvan muokkausjäljen tuottavat menetelmät, jolloin perkaustarve pysyy kohtuullisena. Mättään alla oleva humuskerros estää veden kapillaarista nousua mättääseen ja sen pintakosteus on sadeveden varassa. Kuiva pinta vähentää osaltaan kilpailevan kasvillisuuden itämistä. Hienojakoiset maat routivat voimakkaasti, ja pintarousteen muodostuessa jääneulaset nostavat taimia ja rikkovat juuria. Kuusentaimet selviävät yleensä pienistä vaurioista, mutta niiden kunto ja kasvu heikkenevät ja toipumiseen menee aikaa. Hienojakoisilla mailla rouste nostaa syksyllä istutetut taimet, minkä vuoksi niillä ei suositella syysistutusta. Muokkaus nostaa maan lämpötilaa, mikä nopeuttaa mättään alla olevan humuksen hajotusta sekä juurten kasvua. Taimet istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juuripaakku yltää mättään pohjaan jääneeseen humukseen. Taimen juuret levittäytyvät nopeasti ja laajalti mättään alla muutamassa vuodessa hajoavaan humuskerrokseen. Roustevaurioiden riski pienenee merkittävästi, jos taimi istutetaan riittävän syvälle. Mättään alla maa ei toistuvasti jäädy ja sula, ja juuriston nopean levittäytymisen ansiosta taimi on hyvin ankkuroitu maahan jo yhden kesän jälkeen. Kuuselle sopiva istutustiheys on noin 1 500─1 800 tainta hehtaarilla. Viljavuudeltaan huonommilla tai erityisen kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Lehtomaisilla kasvupaikoilla ja tavoiteltaessa korkeampaa puuntuotosta voi istutustiheytenä käyttää 1 800 tainta hehtaarilla. Jos tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkailla harvennuksilla ja puustoa harvana kasvattaen, istutustiheydeksi riittää 1 500 tainta hehtaarilla. Elpymiskykyistä alikasvosta voidaan jossakin määrin hyödyntää sen kasvatukseen sopivilla kohteilla. Jotta alikasvoskuusia olisi järkevää kasvattaa, niiden täytyy muodostaa taimikon osia, jotka ovat selvästi rajautuvia, täystiheitä ja vähintään muutaman aarin kokoisia. Alikasvoskuuset ovat todennäköisesti elpymiskykyisiä, jos niiden viimeisimmät vuosikasvaimet ovat pituudeltaan vähintään 10 cm. Verhopuusto suojaa hallalta Halla on yleinen turvemailla ja se voi vaurioittaa kuusentaimia. Kuusen suojaksi voidaan antaa kasvaa verhopuustoa, jolla olisi hyvä olla vähintään 2–3 metrin pituusero kuusen taimiin. Verhopuusto poistetaan tai väljennetään voimakkaasti, kun kuusentaimien latvat ovat ylittäneet hallarajan. Verhopuuston kasvattaminen istutuskuusikossa tuo ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi kuusenlatvat piiskaantuvat, jos verhopuustoa ei poisteta tai harvenneta riittävän ajoissa. Kuusen luontainen uudistaminen Kuusen luontainen uudistaminen&nbsp;onnistuu todennäköisimmin, jos maaperä on taimettumisherkkä. Kasvatusmetsän alle&nbsp;syntyneet&nbsp;kuusen pikkutaimet&nbsp;ovat&nbsp;osoitus&nbsp;maan taimettumiskyvystä.&nbsp;Kosteissa&nbsp;ja&nbsp;koivua sekapuuna kasvavissa korpijuotteissa&nbsp;sekä&nbsp;soistuneissa&nbsp;kangasmaan&nbsp;painanteissa&nbsp;lähtökohdat&nbsp;luontaiselle uudistamiselle&nbsp;ovat&nbsp;otollisimmillaan. Kuusen&nbsp;siementuotanto vaihtelee&nbsp;voimakkaasti,&nbsp;ja&nbsp;hyviä&nbsp;siemenvuosia&nbsp;on harvoin. Erityisen hyviä siemenvuosia&nbsp;kuusella&nbsp;on&nbsp;noin 10– 12&nbsp;vuoden välein. Siemensato pienenee voimakkaasti,&nbsp;ja siementen&nbsp;itävyys heikkenee pohjoiseen päin mentäessä hyvinäkin siemenvuosina. Kaistalehakkuut ja mahdolliset valmistelevat väljennyshakkuut olisi kyettävä sen vuoksi ajoittamaan hyvään siemenvuoteen. Luonnonvarakeskus ennustaa vuosittain metsäpuiden siemensatoa, mikä merkittävästi auttaa ajoittamaan hakkuut oikein ja lisää onnistumisen&nbsp;todennäköisyyttä. Kuusen luontaisen uudistamisen vaihtoehdot voidaan jakaa kolmeen ryhmään: olemassa olevan kuusialikasvoksen vapauttaminen kuusikon uudistaminen hieskoivuvaiheen kautta kuusikon uudistaminen kaistale- tai suojuspuuhakkuulla. Luontaista uudistumista voi kasvatusvaiheen loppupuolella edistää väljennyshakkuulla. Sen jälkeen metsässä on 300–500 puuta hehtaarilla, ja puuston pohjapinta-ala on harvennusmallin alarajalla. Väljennettävässä puustossa tulee olla sekapuina merkittävästi koivuja ja mäntyjä. Luontaisen uudistusalan kuuset ovat terveitä, lahottomia, tuuhealatvaisia ja siemennyskykyisiä. Sekapuustona kasvavat lehtipuut ja männyt päästävät maanpintaan valoa, lisäksi lehtipuut antavat siihen emäksisempää kariketta, mikä parantaa maan taimettumiskykyä. Puhtaat kuusikot, etenkin vanhoina ja sammalpohjaisina, ovat hyvin varjoisia. Maaperä on viileä ja happaman kangashumuksen peitossa. Niissä oloissa tasainen taimettuminen on liki mahdotonta. Kaistalehakkuussa&nbsp;kuusen&nbsp;uudistaminen&nbsp;perustuu&nbsp;reunametsän&nbsp;siemennykseen.&nbsp;Kaistalehakkuu soveltuu&nbsp;parhaiten pienille uudistusaloille ja korpinotkoihin. Uudistettava&nbsp;alue&nbsp;voi&nbsp;ulottua&nbsp;enintään&nbsp;25&nbsp;metrin&nbsp;päähän&nbsp;siementävästä&nbsp;reunametsästä.&nbsp;Uudistusalalla on soistuneita kankaita ja turvemaita lukuun ottamatta hyvä tehdä maata paljastava maanmuokkaus taimettumisen edistämiseksi, ellei alueella ole jo riittävästi hakkuussa säilyneitä&nbsp;taimia. Kaistale tulee&nbsp;mieluiten avata itä-länsisuuntaisesti,&nbsp;ja&nbsp;aloittaa&nbsp;uudistaminen&nbsp;pohjoisesta.&nbsp;Näin reunametsä&nbsp;varjostaa uudistusalaa, mikä vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunaa voi väljentää. Suojuspuuhakkuuseen&nbsp;varaudutaan jo viimeisessä harvennuksessa, joka tehdään väljennyshakkuuna. Kun taimettumisen merkit ovat selvästi nähtävissä, puusto hakataan suojuspuuasentoon. Suojuspuustoon jätetään 100–300 elinvoimaista puuta hehtaarille. Onnistuneen suojuspuuhakkuun jäljiltä merkittävä osa puustosta on koivuja tai&nbsp;mäntyjä.&nbsp;Mänty&nbsp;ja&nbsp;koivu&nbsp;kestävät&nbsp;tuulta&nbsp;kuusta&nbsp;paremmin&nbsp;ja&nbsp;aiheuttavat&nbsp;taimille&nbsp;vähemmän vaurioita, kun suojuspuusto aikanaan&nbsp;poistetaan. Suojuspuualoja ei muokata, jottei vaurioiteta kuusen pinnallista juuristoa. Taimien annetaan varttua suojuspuuston alla,&nbsp;kunnes&nbsp;ne&nbsp;eivät&nbsp;ole enää vaarassa&nbsp;tukehtua rehevöityvään pintakasvillisuuteen.&nbsp;Kun&nbsp;taimet&nbsp;ovat 0,5–2 metrin pituisia, on aika poistaa ylispuut. Jos riittävää taimiainesta ei ole syntynyt jo väljennyshakkuun jälkeen, on perusteltua vaihtaa uudistusmenetelmäksi avohakkuu ja istutus. Suojuspuusto estää varjostuksellaan runsaan heinittymisen ja vesoittumisen. Suojuspuusto tasaa lämpötilavaihtelua ja suojaa kuusentaimet sekä auringon paahteelta että hallalta. Kuusi on altis tuulituhoille. Tämä tulee ottaa huomioon väljennys- ja suojuspuuhakkuita suunniteltaessa. Kuusen uudistaminen ankarassa ilmastossa (&lt;700 d.d.) Kuusi on suositeltavinta uudistaa istuttamalla. Kuusen luontainen uudistaminen on harvoin toistuvien hyvien siemenvuosien vuoksi epävarmaa ja hidasta, ja sitä vaikeuttaa paksu kangashumus. Maa muokataan kohoumia tuottavilla menetelmillä, joko mätästyksellä tai säätöaurauksella. Olemassa olevat taimet ja taimiryhmät, kuten kuusialikasvos koivun tai männyn alla, käytetään hyväksi metsän uudistamisessa. Ilmaston kosteus ja kylmyys edellyttävät sekä männyn että kuusen viljelyssä maanmuokkausta, joka parantaa maan lämpö- ja kosteusoloja. Maanmuokkauksessa on kuitenkin vältettävä tarpeettoman voimakkaita menetelmiä. Uudistamistuloksessa voidaan tyytyä jonkin verran pienempään taimimäärään ja suurempaan sekapuiden osuuteen kuin lämpöoloiltaan suotuisammilla seuduilla. Hirvieläintuhojen huomiointi kuusen uudistamisessa Hirvituhojen riskialueilla voi suosia kuusta sille sopivilla kasvupaikoilla. Karuilla tai kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla kuusen puuntuotos kärsii mäntyyn verrattuna. Paikoin pienet hirvieläimet voivat syödä myös pieniä kuusentaimia uudistusaloilla. Kuusimetsissä hirvet laiduntavat aiheuttamatta haittaa metsätaloudelle. Kuva: © Kaj Lindh.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen kasvatuksesta

Kuusi on puolivarjopuu, joka menestyy sekä valtapuuna että alikasvoksena. Kuusen kasvun kannalta sopivimpia maita ovat keskikarkeat ja hienojakoiset tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat ja lehdot. Turvemailla kuusi menestyy ruoho- ja mustikkaturvekankailla sekä nevalähtöisillä puolukkaturvekankailla, kun ravinnetasapainosta huolehditaan. Karummilla hyvin vettä läpäisevillä ja vähäravinteisilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on selkeästi mäntyä heikompaa ja siten se soveltuu näillä kohteilla taloudellisesti kasvatettavaksi vain sekapuuna.
Kuusi on luontaisesti tasalaatuisempi kuin mänty. Kuusen oksikkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä sahapuun laadulle kuin männyn oksikkuudella. Kuusi reagoi herkästi harvennukseen, jolloin yksittäisen hyväkuntoisen puun järeys kasvaa nopeasti harvennuksen jälkeen. Kuusi sietää koivua ja mäntyä paremmin ylitiheyttä, joten se on varsin joustava erilaisille harvennusvoimakkuuksille. Ylitiheän kuusikon liian voimakas harvennus voi kuitenkin altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat Etelä- ja Väli-Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat taulukko, Etelä- ja Väli-Suomi](/fi/node/1445)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 03 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 03 |
| Tuore kangas | Karkea | P |   |   |
| Kuivahko kangas | Hieno | K2 |  | 02,3 |
| Kuivahko kangas | Keskikarkea | K/P2 | P/02 | 02,3 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 03 | 03 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 03 | 03 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K4 | 05 | 05 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K4 | 05 | 05 |
Vihreä= suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K=kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Kuuselle uudistamista tulisi välttää kuivumiselle alttiilla paikoilla (karkea maapohja, ohut maakerros, ylärinteissä ja lakialueilla) sekä juurikäävän tartuttamilla alueilla.
2 Vain alueet, joilla on erittäin suuri hirvituhojen riski.
3 Taimettumisen merkit on oltava selvästi nähtävissä.
4 Pitkäaikaiset kenttäkokeet puuttuvat kuusen ja männyn kasvun ja tuotoksen vertailemiseksi puolukkaturvekankailla. Viljavimmilla puolukkaturvekankailla on yleensä riittävästi typpeä kuusen kasvattamiseksi. Ravinnetasapainosta on huolehdittava tarvittaessa lannoittamalla. Etenkin paksuturpeisilla kohteilla kaliumista voi olla puute.
5 Kehityskelpoisen taimikon vapauttaminen.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen kasvatuksesta

### Kuusen uudistamistavat Pohjois-Suomessa

##  [Kuusen uudistamistavat Pohjois-Suomessa](/fi/node/911)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Luontainen | Luontainen |
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Istutus1 | Kaistale1 | Suojuspuu1 |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Hieno | K |  | 02 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Keskikarkea | K | P/0 | 02 |
| Lehtomainen kangas tai sitä viljavampi | Karkea | K | P/0 | 02 |
| Tuore kangas | Hieno | K |  | 02 |
| Tuore kangas | Keskikarkea | K | P/0 | 02 |
| Ruoho-tkg I ja II | Ruoho-tkg I ja II | K | 02 | 02 |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | K | 04 | 04 |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | K | 02 | 02 |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | K3,5 | 04 | 04 |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | K3 | 04 | 04 |
Vihreä= suositellaan, keltainen= suositellaan varauksin, 0=muokkaamaton, P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus, K= kohoumia muodostava maanmuokkaus.
Vihreä=suositellaan

Ei väriä= suositellaan varauksin
0 =muokkaamaton
P=maanpintaa paljastava maanmuokkaus
K= kohoumia muodostava maanmuokkaus
1 Kuuselle uudistamista tulisi välttää kuivumiselle alttiilla paikoilla (karkea maapohja, ohut maakerros, ylärinteissä ja lakialueilla) sekä juurikäävän tartuttamilla alueilla.
2 Taimettumisen merkit on oltava selvästi nähtävissä.
3 Pitkäaikaiset kenttäkokeet puuttuvat kuusen ja männyn kasvun ja tuotoksen vertailemiseksi puolukkaturvekankailla. Viljavimmilla ptkg:lla on yleensä riittävästi typpeä kuusen kasvattamiseksi. Ravinnetasapainosta on huolehdittava tarvittaessa lannoittamalla. Etenkin paksuturpeisilla kohteilla kaliumista voi olla puute.
4 Kehityskelpoisen taimikon vapauttaminen.
5 Sijoituksen tuotto jää alhaiseksi.

# Uudistaminen kuuselle

## Juurikääpä huomioitava

Juurikäävän tartunnan saaneita kuusikoita ei ole tarkoituksenmukaista uudistaa uudelleen kuuselle, vaan puulajia on syytä vaihtaa. Lehtomaisella kankaalla tartunnan saanut metsä uudistetaan rauduskoivulle tai haavalle. Tuoreilla kankailla puulaji vaihdetaan koivuksi, ja tyvitervastaudin riskialueen ulkopuolella vaihtoehtona on myös mänty.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen istutus

Istutus on kuusella nopea ja varma uudistamismenetelmä. Kuusen alkukehitys on muita puulajeja hitaampi. Sen kilpailuasema pintakasvillisuuteen ja ympärille syntyvään lehtipuustoon nähden turvataan metsänhoidollisin keinoin, joista mätästys on osoittautunut parhaaksi. Viljelyketjussa on tärkeä huolehtia taimikon varhaishoidolla siitä, että kuusentaimet eivät jää kilpailevan kasvillisuuden varjostamiksi. Kuusi sietää hyvin varjostusta, mutta varjossa sen kasvu hidastuu. Varjoon jääneen kuusen neulasten sopeutuminen uudelleen valoisiin olosuhteisiin ja tyrehtyneen kasvun palautuminen vievät useita vuosia.
Kasvupaikalle sopivan maanmuokkaustavan valinta ja hyvä muokkausjälki ovat avaimet onnistuneelle kuusen istutukselle. Kuusen kasvupaikat ovat viljavia, ja hakkuun jälkeen ne heinittyvät usein voimakkaasti. Tuoreilla ja kosteilla kasvupaikoilla maa on etenkin kevätaikaan kylmä ja veden kyllästämä. Taimien juuret saattavat sen vuoksi ajoittain kärsiä myös hapen puutteesta. Hyvin tehty muokkaus poistaa tehokkaasti näitä haittoja.
Kuusen istutukselle suositellaan kohoumia muodostavia muokkausmenetelmiä, mätästystä ja Pohjois-Suomessa myös säätöaurausta. Mättäässä taimi pärjää hyvin kilpailussa muuta kasvillisuutta vastaan: se lähtee kasvuun viivytyksittä, ja muokkausjälki antaa hyvän suojan myös tukkimiehentäitä vastaan.

Muokkaustapa valitaan maalajin ja maan vesitalouden mukaan. Tiiviillä ja kosteilla kivennäismailla sekä turvemailla voi olla tarpeen parantaa kasvupohjan ilmavuutta ja vesitaloutta navero- tai ojitusmätästyksellä. Keskikarkeilla mailla ja ojituksen hyvin kuivattamilla turvemailla laikkumätästys tai kääntömätästys on yleensä riittävä.
Paljas maanpinta on otollinen itämispaikka kilpaleville lehtipuille ja pensaille. Mitä vähemmän maanpintaa paljastetaan, sitä vähemmän perattavaa kasvillisuutta syntyy. Mätästys avaa maata vähemmän kuin jatkuvan muokkausjäljen tuottavat menetelmät, jolloin perkaustarve pysyy kohtuullisena. Mättään alla oleva humuskerros estää veden kapillaarista nousua mättääseen ja sen pintakosteus on sadeveden varassa. Kuiva pinta vähentää osaltaan kilpailevan kasvillisuuden itämistä.
Hienojakoiset maat routivat voimakkaasti, ja pintarousteen muodostuessa jääneulaset nostavat taimia ja rikkovat juuria. Kuusentaimet selviävät yleensä pienistä vaurioista, mutta niiden kunto ja kasvu heikkenevät ja toipumiseen menee aikaa. Hienojakoisilla mailla rouste nostaa syksyllä istutetut taimet, minkä vuoksi niillä ei suositella syysistutusta.

Muokkaus nostaa maan lämpötilaa, mikä nopeuttaa mättään alla olevan humuksen hajotusta sekä juurten kasvua. Taimet istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juuripaakku yltää mättään pohjaan jääneeseen humukseen. Taimen juuret levittäytyvät nopeasti ja laajalti mättään alla muutamassa vuodessa hajoavaan humuskerrokseen. Roustevaurioiden riski pienenee merkittävästi, jos taimi istutetaan riittävän syvälle. Mättään alla maa ei toistuvasti jäädy ja sula, ja juuriston nopean levittäytymisen ansiosta taimi on hyvin ankkuroitu maahan jo yhden kesän jälkeen.
Kuuselle sopiva istutustiheys on noin 1 500─1 800 tainta hehtaarilla. Viljavuudeltaan huonommilla tai erityisen kivisillä mailla istutustiheys voi jäädä vaihteluvälin alalaidalle. Lehtomaisilla kasvupaikoilla ja tavoiteltaessa korkeampaa puuntuotosta voi istutustiheytenä käyttää 1 800 tainta hehtaarilla. Jos tavoitellaan puuston nopeaa järeytymistä voimakkailla harvennuksilla ja puustoa harvana kasvattaen, istutustiheydeksi riittää 1 500 tainta hehtaarilla.
Elpymiskykyistä alikasvosta voidaan jossakin määrin hyödyntää sen kasvatukseen sopivilla kohteilla. Jotta alikasvoskuusia olisi järkevää kasvattaa, niiden täytyy muodostaa taimikon osia, jotka ovat selvästi rajautuvia, täystiheitä ja vähintään muutaman aarin kokoisia. Alikasvoskuuset ovat todennäköisesti elpymiskykyisiä, jos niiden viimeisimmät vuosikasvaimet ovat pituudeltaan vähintään 10 cm.

# Uudistaminen kuuselle

## Verhopuusto suojaa hallalta

Halla on yleinen turvemailla ja se voi vaurioittaa kuusentaimia. Kuusen suojaksi voidaan antaa kasvaa verhopuustoa, jolla olisi hyvä olla vähintään 2–3 metrin pituusero kuusen taimiin. Verhopuusto poistetaan tai väljennetään voimakkaasti, kun kuusentaimien latvat ovat ylittäneet hallarajan. Verhopuuston kasvattaminen istutuskuusikossa tuo ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi kuusenlatvat piiskaantuvat, jos verhopuustoa ei poisteta tai harvenneta riittävän ajoissa.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen luontainen uudistaminen

Kuusen luontainen uudistaminen onnistuu todennäköisimmin, jos maaperä on taimettumisherkkä. Kasvatusmetsän alle syntyneet kuusen pikkutaimet ovat osoitus maan taimettumiskyvystä. Kosteissa ja koivua sekapuuna kasvavissa korpijuotteissa sekä soistuneissa kangasmaan painanteissa lähtökohdat luontaiselle uudistamiselle ovat otollisimmillaan.
Kuusen siementuotanto vaihtelee voimakkaasti, ja hyviä siemenvuosia on harvoin. Erityisen hyviä siemenvuosia kuusella on noin 10– 12 vuoden välein. Siemensato pienenee voimakkaasti, ja siementen itävyys heikkenee pohjoiseen päin mentäessä hyvinäkin siemenvuosina. Kaistalehakkuut ja mahdolliset valmistelevat väljennyshakkuut olisi kyettävä sen vuoksi ajoittamaan hyvään siemenvuoteen. Luonnonvarakeskus ennustaa vuosittain metsäpuiden siemensatoa, mikä merkittävästi auttaa ajoittamaan hakkuut oikein ja lisää onnistumisen todennäköisyyttä.
Kuusen luontaisen uudistamisen vaihtoehdot voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1 . olemassa olevan kuusialikasvoksen vapauttaminen
2 . kuusikon uudistaminen hieskoivuvaiheen kautta
3 . kuusikon uudistaminen kaistale- tai suojuspuuhakkuulla.

Luontaista uudistumista voi kasvatusvaiheen loppupuolella edistää väljennyshakkuulla. Sen jälkeen metsässä on 300–500 puuta hehtaarilla, ja puuston pohjapinta-ala on harvennusmallin alarajalla. Väljennettävässä puustossa tulee olla sekapuina merkittävästi koivuja ja mäntyjä. Luontaisen uudistusalan kuuset ovat terveitä, lahottomia, tuuhealatvaisia ja siemennyskykyisiä. Sekapuustona kasvavat lehtipuut ja männyt päästävät maanpintaan valoa, lisäksi lehtipuut antavat siihen emäksisempää kariketta, mikä parantaa maan taimettumiskykyä. Puhtaat kuusikot, etenkin vanhoina ja sammalpohjaisina, ovat hyvin varjoisia. Maaperä on viileä ja happaman kangashumuksen peitossa. Niissä oloissa tasainen taimettuminen on liki mahdotonta.
**Kaistalehakkuussa** kuusen uudistaminen perustuu reunametsän siemennykseen. Kaistalehakkuu soveltuu parhaiten pienille uudistusaloille ja korpinotkoihin.
Uudistettava alue voi ulottua enintään 25 metrin päähän siementävästä reunametsästä. Uudistusalalla on soistuneita kankaita ja turvemaita lukuun ottamatta hyvä tehdä maata paljastava maanmuokkaus taimettumisen edistämiseksi, ellei alueella ole jo riittävästi hakkuussa säilyneitä taimia.

Kaistale tulee mieluiten avata itä-länsisuuntaisesti, ja aloittaa uudistaminen pohjoisesta. Näin reunametsä varjostaa uudistusalaa, mikä vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunaa voi väljentää.
**Suojuspuuhakkuuseen** varaudutaan jo viimeisessä harvennuksessa, joka tehdään väljennyshakkuuna. Kun taimettumisen merkit ovat selvästi nähtävissä, puusto hakataan suojuspuuasentoon. Suojuspuustoon jätetään 100–300 elinvoimaista puuta hehtaarille. Onnistuneen suojuspuuhakkuun jäljiltä merkittävä osa puustosta on koivuja tai mäntyjä. Mänty ja koivu kestävät tuulta kuusta paremmin ja aiheuttavat taimille vähemmän vaurioita, kun suojuspuusto aikanaan poistetaan.
Suojuspuualoja ei muokata, jottei vaurioiteta kuusen pinnallista juuristoa. Taimien annetaan varttua suojuspuuston alla, kunnes ne eivät ole enää vaarassa tukehtua rehevöityvään pintakasvillisuuteen. Kun taimet ovat 0,5–2 metrin pituisia, on aika poistaa ylispuut. Jos riittävää taimiainesta ei ole syntynyt jo väljennyshakkuun jälkeen, on perusteltua vaihtaa uudistusmenetelmäksi avohakkuu ja istutus.

Suojuspuusto estää varjostuksellaan runsaan heinittymisen ja vesoittumisen. Suojuspuusto tasaa lämpötilavaihtelua ja suojaa kuusentaimet sekä auringon paahteelta että hallalta. Kuusi on altis tuulituhoille. Tämä tulee ottaa huomioon väljennys- ja suojuspuuhakkuita suunniteltaessa.

# Uudistaminen kuuselle

## Kuusen uudistaminen ankarassa ilmastossa (<700 d.d.)

Kuusi on suositeltavinta uudistaa istuttamalla. Kuusen luontainen uudistaminen on harvoin toistuvien hyvien siemenvuosien vuoksi epävarmaa ja hidasta, ja sitä vaikeuttaa paksu kangashumus. Maa muokataan kohoumia tuottavilla menetelmillä, joko mätästyksellä tai säätöaurauksella.
Olemassa olevat taimet ja taimiryhmät, kuten kuusialikasvos koivun tai männyn alla, käytetään hyväksi metsän uudistamisessa. Ilmaston kosteus ja kylmyys edellyttävät sekä männyn että kuusen viljelyssä maanmuokkausta, joka parantaa maan lämpö- ja kosteusoloja. Maanmuokkauksessa on kuitenkin vältettävä tarpeettoman voimakkaita menetelmiä. Uudistamistuloksessa voidaan tyytyä jonkin verran pienempään taimimäärään ja suurempaan sekapuiden osuuteen kuin lämpöoloiltaan suotuisammilla seuduilla.

# Uudistaminen kuuselle

## Hirvieläintuhojen huomiointi kuusen uudistamisessa

Hirvituhojen riskialueilla voi suosia kuusta sille sopivilla kasvupaikoilla. Karuilla tai kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla kuusen puuntuotos kärsii mäntyyn verrattuna. Paikoin pienet hirvieläimet voivat syödä myös pieniä kuusentaimia uudistusaloilla. Kuusimetsissä hirvet laiduntavat aiheuttamatta haittaa metsätaloudelle.

Kuuselle sopivia maita ovat maalajiltaan keskikarkeat ja hienot tuoreet kankaat sekä lehtomaiset kankaat. Kuusi menestyy myös ruoho- ja mustikkaturvekankailla sekä puolukkaturvekankailla, kun ravinnetasapainosta huolehditaan. Kuusta voi uudistaa joko istuttaen tai luontaisesti suojuspuuhakkuun tai kaistalehakkuun avulla. Kuusen kylvöstä on huonoja kokemuksia, eikä sitä sen vuoksi suositella kuusen uudistamiseen.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Uudistaminen kuuselle

Lähtötilanteen selvittäminen Kun kiertoajan pidentämistä suunnitellaan varttuneeseen metsään, on syytä tarkastella kohteen kelpoisuutta eri näkökulmista. Kun kiertoaikaa on päätetty pidentää, on jatkossa seurattava erityisesti puuston terveyden säilymistä. Puusto on syytä uudistaa suunniteltua aikaisemmin, jos merkittävä metsätuho on tapahtunut tai se on leviämässä. Männiköissä voidaan kiertoaikaa pidentämällä tuottaa korkeampi määrä puuta, mutta taloudellinen kannattavuus kärsii. Männiköissä tuhoriski on yleensä pienempi kuin kuusikoissa. Kuvassa kainuulainen 115-vuotias männikkö kasvaa kuivahkolla kasvupaikalla, puuston pohjapinta-ala on 27 m²/ha, keskiläpimitta on 30 cm ja pituus 22 m. Puusto on keskimääräistä pidemmällä kiertoajalla kasvavaa. Kuva: © Valtteri Heino.

# Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

## Lähtötilanteen selvittäminen

Kun kiertoajan pidentämistä suunnitellaan varttuneeseen metsään, on syytä tarkastella kohteen kelpoisuutta eri näkökulmista.

# Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

## Lähtötilanteen selvittäminen

##  [Kiertoajan pidentämisen suunnittelu](/sv/node/1383)

Table
| Frågeställning | Bättre lämpad | Sämre lämpad |
| --- | --- | --- |
| Visar kronornas utseende att beståndet är friskt och växtligt? | Livskraftiga kronor vittnar om att skogen är växtlig.Beståndet är gallrat i enlighet med rekommendationerna för skogsvård. | Om trädbeståndet växer dåligt till exempel på grund av att trädslaget är olämpligt för ståndorten eller på grund av en skogsskada, är det ingen större nytta med överhållningOm beståndet är tätt behöver en svag gallring utföras för att ge tillräckligt växtutrymme. Den ökade risken för skador behöver beaktas, särskilt i granbestånd. |
| Lämpar sig trädslaget på objektet för överhållning? | Tallen är långlivad. Omloppstiden för en frisk, talldominerad skog kan förlängas med flera decennier utan några betydande risker.Granen är mer långlivad än de flesta lövträd, men är känslig för skogsskador då den blir äldre. | Lövträden är mestadels kortlivade och får lätt röta redan som unga.I bestånd av odlad björk avtar tillväxten och rötskadorna blir vanligare redan då beståndet närmar sig 60 års ålder, och beståndets värde börjar därefter sjunka |
| Är ståndorten sådan att där finns akuta skaderisker, som till exempel grandominerade bestånd på ståndorter som är utsatta för torka? | Objektet lämpar sig för det tilltänkta trädslaget.Objektet gränsar inte mot en kalyta. | Rottickan är allmän i granbestånd, särskilt i södra Finland, och det lönar sig inte att överhålla bestånd som är drabbade av rotticka.Det är också klokt att göra en bedömning av vilka andra skogsskador beståndet kan utsättas för då det blir äldre. |

Kun kiertoaikaa on päätetty pidentää, on jatkossa seurattava erityisesti puuston terveyden säilymistä. Puusto on syytä uudistaa suunniteltua aikaisemmin, jos merkittävä metsätuho on tapahtunut tai se on leviämässä.

Puuston laatu ja elinvoimaisuus ratkaisevat, millaiset mahdollisuudet kiertoajan pidentämiseen on. Metsän historia ja aiempi käsittely näkyvät puuston tilanteessa kuten järeydessä ja tiheydessä.

Puuston kiertoajan pidentäminen

Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

Mäntymittari Mäntymittari on yleinen lähes koko Suomessa, mutta joukkoesiintymiä tapahtuu lähinnä kuivilla kangasmailla Itä-Suomessa. Toukat syövät neulaset risaisiksi latvasta alkaen loppukesällä, mikä näkyy ruskettuneena latvuksena. Niukkasateisten kesien yleistyminen suosii mäntymittarituhoja. Alla olevat lehtipuilla elävät mittariperhoset aiheuttavat maan etelä- ja keskiosissa satunnaisia, pienialaisia joukkoesiintymiä. Lajien toukat syövät lehvästöä alkukesällä. Mäntypistiäis- tai mäntymittarituhoista kärsineitä kasvatusmänniköitä ei pidä harventaa ennen kuin tuhovaihe on ohi. Tuhoriskiä voi alentaa suosimalla sekametsien kasvatusta. Hallamittari on moniruokainen ja käyttää ravintonaan mm. tammen ja lehmuksen lehtiä. Lumimittarin joukkoesiintymät ovat olleet tyypillisiä Lounais- ja Länsi-Suomessa, mutta myös maan kaakkoisosissa koivikoita on syöty lehdettömiksi. Hallamittari ja lumimittari ovat viime vuosina runsastuneet myös pohjoisessa, mikä johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Tunturimimittarin 9-10 vuoden välein toistuvat, hyvin laaja-alaiset joukkoesiintymät ovat lähes säännöllisesti aiheuttaneet tunturikoivikoiden kuolemia ja vioitusta Pohjois-Suomessa. Laji on yleinen myös maan eteläosissa, mutta runsastuu koivikoissa vain maltillisesti. Lajilla ei ole metsätaloudellista merkitystä, mutta se vaikuttaa tunturikoivikoiden ekologiseen kestävyyteen. Muita puiden perhoslajeja Havununnan tuhot ovat Keski-Euroopassa mittavia, mutta nykyisin laji laajentaa levinneisyysaluettaan myös maassamme jo Keski-Suomen korkeudella saakka.Melin M., Viiri H., Tikkanen, O.-P., Elfving, R. &amp;amp; Neuvonen, S. 2020. From a rare inhabitant into a potential pest – status of the nun moth in Finland based on pheromone trapping. Silva Fennica. vol. 54.&nbsp;Havununna syö etupäässä kuusen neulasia, mutta muiden havupuiden ja jopa lehtipuiden sekä varpujen lehvästö kelpaa toukkien ravinnoksi. Ilmaston lämmetessä havununnan leviäminen ja runsastuminen todennäköisesti jatkuu. Tulevina vuosikymmeninä runsastumisesta voi koitua laajempiakin tuhoja kuusi- ja mäntymetsiin.Pöyry, Juha. 2018. Potentiaalisten metsätuholaisperhosten kantojen muutokset Suomessa 1993-2016. Suomen ympäristökeskus (SYKE), 6.6.2018. Havununnan aiheuttamien tuhojen riskiin voidaan varautua ennakolta mm. välttämällä kuusen viljelyä kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla. Lisäksi riskiä voidaan pienentää ylläpitämällä lehtipuusekoitusta havupuuvaltaisissa metsissä sekä tekemällä harvennukset ajoissa. Puuston ylitiheys lisää useiden neulasia ja lehtiä syövien perhosten ja pistiäisten aiheuttamaa tuhoriskiä. Havununna. Kuva: ©Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa.

# Perhostuhojen torjunta

**Mäntymittari**

Mäntymittari on yleinen lähes koko Suomessa, mutta joukkoesiintymiä tapahtuu lähinnä kuivilla kangasmailla Itä-Suomessa. Toukat syövät neulaset risaisiksi latvasta alkaen loppukesällä, mikä näkyy ruskettuneena latvuksena. Niukkasateisten kesien yleistyminen suosii mäntymittarituhoja.
Alla olevat lehtipuilla elävät mittariperhoset aiheuttavat maan etelä- ja keskiosissa satunnaisia, pienialaisia joukkoesiintymiä. Lajien toukat syövät lehvästöä alkukesällä.
Mäntypistiäis- tai mäntymittarituhoista kärsineitä kasvatusmänniköitä ei pidä harventaa ennen kuin tuhovaihe on ohi. Tuhoriskiä voi alentaa suosimalla sekametsien kasvatusta.

# Perhostuhojen torjunta

**Muita puiden perhoslajeja**

**Hallamittari** on moniruokainen ja käyttää ravintonaan mm. tammen ja lehmuksen lehtiä. **Lumimittarin** joukkoesiintymät ovat olleet tyypillisiä Lounais- ja Länsi-Suomessa, mutta myös maan kaakkoisosissa koivikoita on syöty lehdettömiksi. Hallamittari ja lumimittari ovat viime vuosina runsastuneet myös pohjoisessa, mikä johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta.
**Tunturimimittarin** 9-10 vuoden välein toistuvat, hyvin laaja-alaiset joukkoesiintymät ovat lähes säännöllisesti aiheuttaneet tunturikoivikoiden kuolemia ja vioitusta Pohjois-Suomessa. Laji on yleinen myös maan eteläosissa, mutta runsastuu koivikoissa vain maltillisesti. Lajilla ei ole metsätaloudellista merkitystä, mutta se vaikuttaa tunturikoivikoiden ekologiseen kestävyyteen.

**Havununnan** tuhot ovat Keski-Euroopassa mittavia, mutta nykyisin laji laajentaa levinneisyysaluettaan myös maassamme jo Keski-Suomen korkeudella saakka. Havununna syö etupäässä kuusen neulasia, mutta muiden havupuiden ja jopa lehtipuiden sekä varpujen lehvästö kelpaa toukkien ravinnoksi. Ilmaston lämmetessä havununnan leviäminen ja runsastuminen todennäköisesti jatkuu. Tulevina vuosikymmeninä runsastumisesta voi koitua laajempiakin tuhoja kuusi- ja mäntymetsiin.
Havununnan aiheuttamien tuhojen riskiin voidaan varautua ennakolta mm. välttämällä kuusen viljelyä kuivuudelle alttiilla kasvupaikoilla. Lisäksi riskiä voidaan pienentää ylläpitämällä lehtipuusekoitusta havupuuvaltaisissa metsissä sekä tekemällä harvennukset ajoissa. Puuston ylitiheys lisää useiden neulasia ja lehtiä syövien perhosten ja pistiäisten aiheuttamaa tuhoriskiä.

Sienitautien, hyönteisten ja muiden elollisten metsätuhon aiheuttajien torjunta

Perhostuhojen torjunta

Runsastyppisten kaliumin ja fosforin puutoksesta kärsivien turvemaiden tuhkalannoitus on erityisen kannattavaa. Taloudellisin levitys on maastalevitys, mikä onnistuu varmimmin maan ollessa roudassa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla.
Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Terveyslannoitus

Terveyslannoituksella tarkoitetaan sellaisten metsien lannoitusta, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla. Metsän terveyslannoitus tarkoittaa suometsien tuhkalannoitusta sekä lannoitusta kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Metsän terveyslannoitukseen on yksityisten metsänomistajien mahdollista saada tukea.

Lannoituksen mahdollisuudet metsissä Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Lannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua, jolloin puhutaan kasvatuslannoituksesta, tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino, jolloin kyseessä on terveyslannoitus. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä hiilensidontaa ja puuntuotosta sekä metsätalouden kannattavuutta. Lannoituksia&nbsp;voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran. Vaikutus puuston kasvuun Kivennäismailla puiden kasvua rajoittaa eniten niukkuus typestä (N), jolloin typpilannoituksella lisätään sekä puiden kasvua että arvokasvua.&nbsp;Boorista (B) voi tulla pulaa niin kivennäis- kuin turvemailla. Ravinne-epätasapainon korjaamisella saadaan parannettua puuston pituuskasvua. Lannoitevaikutuksen kesto Kasvatuslannoitus kivennäismailla toteutetaan typpilannoituksena, jonka vaikutusaika on männiköissä 6–8 vuotta ja kuusikoissa 8–10 vuotta. Hidasliukoisten typpilannoitteiden vaikutus voi kestää paljon tätäkin pidempään&nbsp;Smolander, A., Henttonen, H.M. &amp;amp; Martikainen, P. 2020. Hitaasti typpeä vapauttavan ureaformaldehydin vaikutuksista puuston kasvuun, maaperään ja ympäristöön. Metsätieteen aikakauskirja 2020: 10219.. Kertalannoituksen aikaansaama kasvunlisäys lannoituksen jälkeen. Lähde: Luke synteesiraportti 2023, Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa. Lannoituksella tavoiteltava lisäkasvu kivennäismailla Kivennäismaat Etelä- ja Väli-Suomen kivennäismailla saadaan varttuneissa metsissä yhdellä typpilannoituksella (150-250 kgN/ha) tuotettua lisäpuuta yleensä 12–20 kuutiota hehtaarilla. Kasvuennusteissa käytetty lisäkasvu on Etelä-Suomen havupuilla noin 1,5 m³/ha/v kymmenenvuoden ajan. Suurimmat kasvunlisäykset saadaan männylle kuivahkoilla kasvupaikoilla ja kuuselle kuivahkoilla tai tuoreilla kankailla. Kivennäismailla lannoitusvaikutus on suurimmillaan 3–5 vuoden kuluttua lannoituksesta ja hiipui noin 10 vuodessa. Pohjois-Suomessa lannoituksen kasvunlisäys on noin kolmanneksen pienempi kuin Etelä-Suomessa. Kasvunlisäys on suurimmillaan nuorissa metsiköissä ja heikkenee hitaasti metsikön ikääntyessä. Typpilannoitus lisää läpimitan kasvua enemmän kuin pituuskasvua. Peräkkäisissä typpilannoituksissa on saatu kerrasta toiseen melko samanlainen lisäkasvu.Lehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa : Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s. Boorin puutoksen korjaaminen lannoituksella vähentää kasvuhäiriöiden määrää, josta pituuskasvun lisäys on selvin kasvuvaikutus. Läpimitan kasvu taas ei yleensä muutu.Hynönen, T. 2004. Booripitoiset lannoitteet ja nuoren kuusikon toipuminen häiriöstä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 934: 58–61.Kilpeläinen, J., Räisänen, M., Mehtätalo, L., et al. 2013. The longevity of Norway spruce responses to boron fertilisation. Forest Ecology and Management 307: 90–100.Rikala R, Vuorinen M. 2004. Boorilannoitteen syyslevitys kuusikossa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 934: 62–63. Lannoitushyötyjen voidaan odottaa paranevan ilmaston lämpenemisen myötä etenkin Pohjois-Suomessa, jossa maaperän alhaisemmat lämpötilat rajoittavat myös puuston kasvua. Metsien lannoitusta tulisi välttää pahimmilla lumituhoalueilla, jotka sijaitsevat tyypillisesti korkeammalla kuin 200 m merenpinnan yläpuolella&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s.. Lannoitus ei ole kannattavaa alueilla, joilla lämpösumma on alle 850 d.d. -yksikköä. Lannoitusta kivennäismailla voidaan tehdä maasta tai ilmasta. Maasta tehtynä kohdevalinnassa on huomioitava kantavuus sekä varottava puiden vaurioitumista.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Lannoituksen mahdollisuudet metsissä

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Lannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua, jolloin puhutaan **kasvatuslannoituksesta**, tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino, jolloin kyseessä on **terveyslannoitus**.
Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä hiilensidontaa ja puuntuotosta sekä metsätalouden kannattavuutta*.* Lannoituksia voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Vaikutus puuston kasvuun

- Kivennäismailla puiden kasvua rajoittaa eniten niukkuus typestä (N), jolloin typpilannoituksella lisätään sekä puiden kasvua että arvokasvua.
- Boorista (B) voi tulla pulaa niin kivennäis- kuin turvemailla. Ravinne-epätasapainon korjaamisella saadaan parannettua puuston pituuskasvua.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Lannoitevaikutuksen kesto

**Kasvatuslannoitus** kivennäismailla toteutetaan typpilannoituksena, jonka vaikutusaika on männiköissä 6–8 vuotta ja kuusikoissa 8–10 vuotta. Hidasliukoisten typpilannoitteiden vaikutus voi kestää paljon tätäkin pidempään .

# Lannoitus kivennäismaalla

## Lannoituksella tavoiteltava lisäkasvu kivennäismailla

**Kivennäismaat**

Etelä- ja Väli-Suomen kivennäismailla saadaan varttuneissa metsissä yhdellä typpilannoituksella (150-250 kgN/ha) tuotettua lisäpuuta yleensä 12–20 kuutiota hehtaarilla. Kasvuennusteissa käytetty lisäkasvu on Etelä-Suomen havupuilla noin 1,5 m³/ha/v kymmenenvuoden ajan. Suurimmat kasvunlisäykset saadaan männylle kuivahkoilla kasvupaikoilla ja kuuselle kuivahkoilla tai tuoreilla kankailla.
Kivennäismailla lannoitusvaikutus on suurimmillaan 3–5 vuoden kuluttua lannoituksesta ja hiipui noin 10 vuodessa. Pohjois-Suomessa lannoituksen kasvunlisäys on noin kolmanneksen pienempi kuin Etelä-Suomessa. Kasvunlisäys on suurimmillaan nuorissa metsiköissä ja heikkenee hitaasti metsikön ikääntyessä. Typpilannoitus lisää läpimitan kasvua enemmän kuin pituuskasvua. Peräkkäisissä typpilannoituksissa on saatu kerrasta toiseen melko samanlainen lisäkasvu.
Boorin puutoksen korjaaminen lannoituksella vähentää kasvuhäiriöiden määrää, josta pituuskasvun lisäys on selvin kasvuvaikutus. Läpimitan kasvu taas ei yleensä muutu.

Lannoitushyötyjen voidaan odottaa paranevan ilmaston lämpenemisen myötä etenkin Pohjois-Suomessa, jossa maaperän alhaisemmat lämpötilat rajoittavat myös puuston kasvua.
Metsien lannoitusta tulisi välttää pahimmilla lumituhoalueilla, jotka sijaitsevat tyypillisesti korkeammalla kuin 200 m merenpinnan yläpuolella . Lannoitus ei ole kannattavaa alueilla, joilla lämpösumma on alle 850 d.d. -yksikköä.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Lisätuottoa nopeasti

Lannoituksilla lisätään puuston kasvua, nopeutetaan puiden järeytymistä, jolloin hakkuiden aikaistaminen mahdollistuu.
Lannoitukseen liittyy myös taloudellisia riskejä. Puuston kasvureaktion määrää ei voi ennustaa kuten ei myöskään tulevaa raakapuun hintatasoa. Lannoitteen ja lannoituksen hinta vaikuttaa myös kannattavuuteen. Lannoituksen aikaansaama, lisääntynyt puuston neulasmassa voi joissakin tapauksissa lisätä puuston tuuli- ja lumituhoriskiä.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Ravinnepuutoksista kärsiviä puustoja kannattaa lannoittaa jo varhain

Ravinne-epätasapainoisilla turvemailla ja kivennäismailla terveyslannoitus tarvittaessa jo taimikkovaiheessa ehkäisee kasvun taantumista sekä puuaineksen vikaisuutta. Näitä ovat esimerkiksi boorinpuutoksesta kärsivät kuusen taimikot. Myös turvemailla lannoittaminen on kannattavaa taimikoista ja heikoimmista kasvupaikoista eli varputurvekankaista lähtien.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Yhteishankkeet parantavat kannattavuutta

Lannoitukset on kannattavinta toteuttaa yhteishankkeina tai suurialaisina erillishankkeina, jolloin lannoitteiden hehtaarikohtaiset hankkimis- ja levityskustannukset pysyvät kohtuullisina. Omatoiminen metsänomistaja voi toteuttaa lannoituksia myös pienemmillä aloilla itse.

Metsänlannoitus on taloudellisesti yksi kannattavimmista metsätalouden investoinneista. Lannoituksilla voidaan tuottaa enemmän käyttöpuuta, nopeuttaa puiden järeytymistä. Nopeampi järeytyminen mahdollistaa lyhyemmän kiertoajan eli hakkuiden aikaistamisen. Investointi on muihin metsänhoitotöihin verrattuna suhteellisen lyhytaikainen, sillä lisätuotto realisoituu pääosin jo seuraavassa hakkuussa.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Yhteishankkeet parantavat kannattavuutta

##  [Esimerkki lannoituksen kannattavuudesta kivennäismaalla](/fi/node/2264)

Kun lannoitus tehdään kyseisessä kuusikossa 10 vuotta ennen päätehakkuuta, nettotulojen nykyarvo on lannoituksen ansiosta suurempi kaikilla esimerkin korkokannoilla. Jos lannoitus tehdään vasta viisi vuotta ennen päätehakkuuta, osa lannoitusvaikutuksena saatavasta kasvun lisäyksestä jää hyödyntämättä ja kannattavuus heikkenee.

Kivennäismailla lannoituksella voidaan kertainvestointina saavuttaa 10–20 prosentin sisäinen korko. Paras tuotto lannoitusinvestoinnista saadaan, kun tukkipuun osuutta lisäävä lannoitus tehdään noin 6–10 vuotta ennen uudistushakkuuta.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Kivennäismailla huuhtoumariski heti lannoituksen jälkeen

Kivennäismailla typpilannoituksen aiheuttama huuhtoumariski on suurin kahtena ensimmäisenä vuotena lannoituksen jälkeen. Vesistöjen rehevyyttä säätelevistä ravinteista merkittävin on fosfori. Fosforilannoitteiden käyttö kivennäismailla ei merkittävästi lisää vesistöjen fosforikuormitusta, koska fosfaatti sitoutuu kemiallisesti maaperään.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Turvemailla huolehditaan vesistöistä suojavyöhykkeillä

Turvemailla lannoitusten kohdistaminen parhaan kasvunlisän tuottaville kohteille on erityisen tärkeää niin taloudellisista kuin ympäristönhoidollisista syistä. Runsastyppisille soille tehtävät lannoitukset fosforilla ja kaliumilla ovat selvästi kannattavimpia, eivätkä ne aiheuta merkittävää riskiä ravinteiden huuhtoutumisesta vesistöön tai pohjaveteen. Lannoitusalalta huuhtoutuvien ravinteiden pääsy ojitetuilta kohteilta vesistöihin estetään tehokkaimmin käyttämällä pintavalutukseen perustuvia vesiensuojelumenetelmiä.
Metsälannoituksessa käytettävällä tuhkalla on oltava lannoiteasetuksen edellyttämä tuoteseloste, jotta suositeltavia ja ympäristön kannalta turvallisiksi arvioituja raskasmetallipitoisuuksia ei ylitetä. Tuhkalannoitteen sisältämät ravinteet ja raskasmetallipitoisuudet on tiedettävä aina ennen levitystä myös oikean levitysmäärän arvioimiseksi.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Ei lannoitusta kaikkialle

Ympäristösyistä lannoitukset eivät sovellu näille kohteille:
- Vesistöjen ja pienvesien varsille jätettävät suojavyöhykkeet, joiden riittävä leveys riippuu maaston kaltevuudesta ja maalajista. Kosteusindeksi- ja virtausverkkokarttoja hyödynnetään vältettävien kohteiden paikantamiseen.
- Luokan 1, 1E, 2, 2E ja E pohjavesialueet. Mikäli ravinne-epätasapainon korjaamiseksi kuitenkin tarvitaan lannoitusta, sen pohjavesivaikutukset on arvioitava erikseen. Tarvittaessa tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen lannoitusedellytysten selvittämiseksi.
- Karut, typpeä vaativat suot, joiden turve sisältää vain vähän rautaa ja alumiinia. Heikosti maatunut rahkaturve sisältää niukasti rauta- ja alumiiniyhdisteitä, minkä vuoksi sen kyky pidättää itseensä fosforia on huono ja huuhtoutumisriski suuri.
- Karut, lajittuneet ja helposti vettä läpäisevät kivennäismaat.
- Soiden ja kankaiden väliset vaihettumisvyöhykkeet.
Muut lannoituksen ympäristövaatimukset:

- Lannoitetaan puuston todetun tarpeen mukaan, tarvittaessa teetetään ravinneanalyysi.
- Lannoitteita ei levitetä vesistöihin, pienvesiin tai arvokkaisiin elinympäristöihin.
- Levitystyössä vältetään lannoitteiden joutumista ojiin.
- Levitystä tehdään ainoastaan lumettomaan aikaan. Tuhkapohjaisia lannoitteita ja puutuhkaa voidaan levittää myös talvella. Urealla oikea lannoitusajankohta on syyskesä ja syksy.
- Turvemailla ei käytetä vesiliukoista fosforia sisältäviä lannoitteita.
- Käytetään vain sellaisia tuhkalannoitteita, jotka täyttävät lannoiteasetuksen mukaiset raja-arvot raskasmetallien osalta.
- Turvemaiden hoidon yhteydessä on hyvä tehdä samassa hankkeessa ensin hakkuut, sitten lannoitus ja viimeisenä mahdollinen kunnostusojitus.
- Levitystyön laatua valvotaan mittaamalla levityksen tasaisuutta.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Muistilista lannoituksen ympäristövaatimuksista

- Lannoita vain puuston todennetun tarpeen mukaan. Valitse lannoitettavat kohteet huolella.
- Käytä turvemailla vain niiden lannoitukseen suositeltavia lannoite- ja maanparannusvalmisteita.
- Levitä lannoitteita ainoastaan sulan maan aikana tuhkaa lukuun ottamatta. Nitraattityppeä sisältävät lannoitteet levitetään kevätkesällä.
- Valvo lannoitteiden leviämisen tasaisuutta ja tarkkuutta. Valvonta on suositeltavaa tehdä näytesuppiloiden avulla punnitusmenetelmää käyttäen.
- Tee lannoitus ennen ojien kunnostusta.
Lisäksi lentolevityksessä:
- Tee levitys ojien suuntaisesti sivutuuli huomioon ottaen.
- Tee levitys tyynellä säällä. Sivutuuli on huomioitava erityisesti ojien suuntaisissa levityksissä.

Lannoituksen ympäristöriskejä ovat ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin tai pohjavesiin ja kivennäismailla lisäksi maan happamoituminen. Näitä riskejä minimoidaan huolellisella työn suunnittelulla ja toteutuksella. Tämä tarkoittaa lannoituskohteen, käytettävän lannoitteen ja levittämistavan sekä ajoituksen tarkoituksenmukaista valintaa.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Lannoituksella lisätään puuston kasvua ja hiilensidontaa.Yhdellä lannoituskerralla varttuneissa kuusikoissa ja männiköissä voidaan lisätä puuston kasvua 1,5–3 m³ hehtaarilla vuodessa 6–8 vuoden ajan.
Lannoitteiden tuotannon, kuljetuksen ja levityksen yhteenlaskettu hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin puustoon sitoutuvan hiilen määrä. Laskennassa ei kuitenkaan ole huomioitu maaperän hiilitasetta.

Lannoituksia voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran. Puuston kasvureaktio lannoitukseen on paras kuivahkoilla ja tuoreilla kankailla ja vastaavaa ravinteisuustasoa olevilla turvemailla. Luontaisesti hyvin kasvavilla ja typpeä sisältävillä lehtomaisilla kankailla lannoituksella saatava kasvunlisäys on alhaisempi.
Kun kivennäismaiden typpilannoitus tehdään oikea-aikaisesti lannoitukseen soveltuvilla kohteilla välttäen dityppioksidipäästöt, on puuston kasvunlisäyksestä johtuva hiilinielu suurempi kuin lannoitetuotannon ja käytön aiheuttamat päästöt.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Kivennäismaiden typpilannoitus lisää hiilen sitoutumista ja varastoitumista metsämaahan . Maanpäällinen biomassan tuotos ja karikesato kasvavat, joten orgaanista ainetta tulee maahan enemmän. Typpilannoituksen on havaittu hidastavan pitkäkestoisesti karikkeen hiilen ja metsämaassa olevan hiilen hajoamista. Tällöin orgaanista ainesta ja hiiltä alkaa kertymään paksuuntuvaan humuskerrokseen.Lannoitus voi vähentää maanalaista mikrobibiomassaa. Tämä johtunee kasvun ja hiilen ohjautumisesta kasvien maanpäälliseen osaan.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Kasvihuonekaasut

Typpilannoitus voi muuttaa metsämaan typenkiertoa ja typen muotoa jollain kasvupaikoilla. Tämä voi lisätä riskiä voimakkaan kasvihuonekaasun typpioksiduulin muodostumiselle kivennäismailla.

Metsänlannoituksella saavutettava kasvun lisäys vahvistaa puuston hiilensidontaa ja auttaa siten ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lannoitus on nopein ja taloudellisesti kannattavin metsänhoidon toimenpide puuston kasvun lisäämiseksi.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Kasvihuonekaasut

### Lannoituskohteiden kohdentaminen kivennäismailla (typpilannoitus + tarvittaessa fosfori + boori).

##  [Lannoituskohteet kivennäismailla](/fi/node/847)

Table
| Parhaan tuoton antavat lannoituskohteet | Muut lannoitukseen soveltuvat kohteet |
| --- | --- |
| tuoreiden kankaiden kuusikot  ---kuivahkojen kankaiden männiköt  ---tuoreiden kankaiden männiköt  ---boorinpuutoksesta kärsivät kuusikot  ---pystykarsitut metsiköt | kuivahkojen kankaiden tukkipuukokoa lähellä olevat kuusikot  ---kuivan kankaan kasvuisimmat, päätehakkuuikää lähestyvät männiköt  ---lehtomaisen kankaan kuusikot, jos kasvu on alle 12 m³/ha ja kuvio liittyy hankealueeseen |
Lannoituskohteiden kohdentaminen kivennäismailla (typpilannoitus + tarvittaessa fosfori + boori).

# Lannoitus kivennäismaalla

## Kasvua varttuneista metsistä

Kivennäismailla taloudellisesti parhaita lannoituskohteita ovat kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden hoidetut männiköt ja kuusikot, jotka ovat kehitysluokaltaan varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistushakkuuta lähestyviä metsiä. Lannoitus lisää kasvua eniten varttuneissa metsiköissä. Metsikön vesitalous tulee olla kunnossa ennen lannoitusta myös kivennäismailla.
Koivikoissa lannoituksen vaikutus on lyhytaikainen ja kasvureaktio jää havupuustoa pienemmäksi.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Typpi lisää kasvua

Puuston kasvu paranee lisäämällä typpeä kerta-annoksena 100–200 kg hehtaaria kohden. Jos annos on suurempi, puusto ei kykene hyödyntämään kaikkea typpilannoitetta. Käyttösuosituksia noudattaen kivennäismailla voidaan toistaa lannoituksia 6–10 vuoden välein ja lannoittaa 1–4 kertaa kiertoajan aikana. Harvennuksen ja lannoituksen välillä kannattaa pitää muutama vuosi eroa, jotta tuuli- ja lumituhoriski ei kasva liiaksi.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Boorista on puutetta metsitysaloilla ja entisillä kaskialueilla

Kaikilla metsitysaloilla, jotka ovat entistä peltomaata, boorilannoitus on välttämätöntä puuston kehityksen turvaamiseksi. Puutos aiheuttaa kasvuhäiriöitä ja alentaa puuntuotosta.
Boorinpuutos on tyypillistä entisillä kaskialueilla ja viljavimmilla kivennäismailla erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Näillä alueilla typpi ei ole kasvua rajoittava tekijä.

Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Keski-, Itä-, ja Pohjois-Suomessa voidaan tarpeen mukaan lisätä myös booria. Typpilannoitustarvetta ei ole metsitettäessä entisiä peltomaita.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Kangasmaiden metsälannoitteet

Kangasmaiden lannoitteet ovat pääsääntöisesti typpilannoitteita (N), joista osa sisältää myös muita ravinteita, kuten fosforia (P), kaliumia (K) ja booria (B). Niille yhteistä on se, että levitys tehdään lumettomaan maahan. Mänty- ja kuusivaltaiset kohteet lannoitetaan usein muutama vuosi toisen harvennuksen jälkeen joko ilmasta tai maasta.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Boorilannoitteet kangasmaille ja metsitetyille pelloille

Boorilannoitteita on monia erilaisia niin nestemäisinä, kiteisinä kuin tuhkapohjaisina lannoitteina. Tuhkapohjaiset boorilannoitteet soveltuvat hitaampi liukoisina erityisesti taimikoiden ja nuorten harventamattomien puustojen terveyslannoituksiin niin kivennäis- ja turvemailla. Boorilannoitteiden moninaisuuden takia tutustu niiden käyttösuosituksiin ja levitysohjeisiin sekä tukiehtoihin ennen lannoitusta ja noudata käyttöohjeita.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Boorilannoitteet kangasmaille ja metsitetyille pelloille

### Tavoiteltavat ravinnelisäykset kivennäismaiden lannoituksessa sekä esimerkit lannoitetyypeistä ja lannoitteiden suositeltavista käyttömääristä.

##  [Kivennäismaiden lannoitemäärät](/fi/node/810)

Table
| Lannoituskohde | Tavoiteltava ravinnelisäys kg/ha | Lannoitetyypit, suluissa typen, fosforin ja kaliumin sekä boorin % -osuudet (NPKB) | Käyttösuositus kg/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Lehtomaisen kankaat kuusikot | N 1501P 10–30B 0,5–2 | Metsän NP (25-2-0-0,3)  | 500–800  |
| Tuoreen kankaan kuusikot | N 1501P 10–30B 0,5–2 | Metsän NP (25-2-0-0,3)Metsäsalpietari (27-0-1-0,15)Urea2 (46-0-0)  | 500–800500–800270–430  |
| Tuoreen tai kuivahkon kankaan männiköt | N 1501 | Metsän NP (25-2-0-0,3)Metsäsalpietari (27-0-1-0,15)Urea** (46-0-0-0)  | 500–800500–800270–430  |
| Boorinpuutteesta kärsivät puustot (neulasanalyysi suositeltavaa) | B 2,0–3,03 | Metsän NP (25-2-0-0,3)Boorilannoite, useita tuotemerkkejä | 450–550Tuotemerkki kohtainen levitysmäärä |
| Boorinpuutteesta kärsivät puustot (neulasanalyysi suositeltavaa) | B 2,0–3,03 | Nestemäiset boorilannoitteet4 (B 150 g/l). Levitetään ruiskulla 15–20 litraa/ha veteen sekoitettuna. | Nestemäiset boorilannoitteet4 (B 150 g/l). Levitetään ruiskulla 15–20 litraa/ha veteen sekoitettuna. |
rivi:lannoituskohde
sarake: Lannoitetyypit ja käyttösuositukset valmistajien ilmoittamina
1 Vaihteluväli 100*–*200 kg/ha. Käyttösuositusten ylärajaa lähempänä olevat lannoitemäärät sopivat Etelä-Suomeen ja lähempänä alarajaa olevat Pohjois-Suomeen.
2 Urea levitetään kosteaan maastoon alkusyksystä ensilumen tuloon asti.
3 Pelkkä boorin lisäys soveltuu parhaiten taimikoiden ravinnehäiriöihin. Boorilannoitteita on syytä käyttää tarkoin suositusten ja tuotteen oman ohjeen mukaisesti. Selvä yliannostus (jo runsas 10 kg B/ha) voi aiheuttaa vakavia puustovaurioita.
4 Nestemäisiä boorilannoitteita on useita markkinoilla. Niiden käytössä on huomioita tuotteiden omat ohjeet.

Oikea lannoitemäärä takaa onnistuneen tuloksen. Käyttösuositusten ylärajalla olevat lannoitemäärät sopivat Etelä-Suomeen ja alarajalla olevat Pohjois-Suomeen. Suosituksissa esitetyt lannoitteiden tuotemerkit ovat esimerkkejä Suomessa yleisimmin käytetyistä metsälannoitteista.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Lannoituksen toteutuksessa huomioitavaa

Havupuuvaltaiset paksuturpeiset kohteet varputurvekankaista ruohoturvekankaisiin, eritoten kakkostyypin turvekankaat, tarvitsevat yleisesti viimeistään ojituksen jälkeiselle toiselle puusukupolvelle terveyslannoitusta. Lannoituksen voi suorittaa missä puuston kasvuvaiheessa tahansa. Maalevitys vaatii ajourat, joten se onnistuu parhaiten välittömästi puunajon jälkeen, kun ajourat ovat jäätyneet kantaviksi talvella. Lentolevitys onnistuu niin puuston kehitysluokasta kuin vuodenajasta riippumatta. Matkan varastopaikalle, jolla helikopteria täydennetään lannoitteella, tulee olla tarpeeksi lyhyt, enintään noin 2 km. Lannoitus vaatii myös käytettävälle lannoitteelle sopivan varastopaikan. Tuhkalannoituksessa lannoitetta levitetään huomattavasti enemmän kuin kemiallisia lannoitevalmisteita käytettäessä. Tällöin varastopaikan on oltava suurempi. Käytettäessä irtonaisena tuotavaa tuhkalannoitetta on varaston oltava myös melko tasainen ja kivetön.
Ojien kunnostuskohteella turvemaan lannoitus on suositeltavinta ajoittaa puunkorjuun ja ojien kunnostuksen väliin.
Maasta tehtynä lannoitteiden levitys on ilmalevitystä edullisempaa. Ero korostuu metsätuhkalannoitteilla, joiden hehtaariannostus (kg/ha) voi olla 5–10-kertainen kemiallisiin lannoitteisiin verrattuna.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Lannoitteiden levitys ilmasta tai maasta, etuja ja haittoja

**Levitys ilmasta** (helikopteri tai lentokone)
\+ lannoitus onnistuu eri vuodenaikoina, maaston kantavuus ei rajoita levitystä
\+ lannoituksen ajankohta ei ole sidottu hakkuisiin tai ajouraverkostoon

\+ yksittäiset kauempana tiestä sijaitsevat kuviot helpompi ottaa mukaan
\+ lannoitteiden levitystasaisuus hyvä ja lannoitetta saadaan koko alueelle
\- hankekokonaisuus oltava isohko, vaatii usein yhteishankkeen

**Levitys maasta** (levittimellä varustettu alustakone, kuten kuormatraktori tai vastaava)
\+ pienempien kokonaisuuksien lannoitus onnistuu helpommin
\+ levityskaluston saatavuus

\- levitysalueella oltava valmis ajouraverkosto
\- levitysajankohtana maaston oltava riittävän kantavaa, työkausi jää lyhyeksi
\- lannoitteiden levitystasaisuus ajourilta tehdyssä levityksessä tyydyttävä, urien välialueille voi jäädä kaistoja ilman lannoitetta Parhaimmillaankin turvemaiden lannoituksista alle puolet on mahdollista tehdä kuormatraktoreilla maalevityksenä.

Lannoitteita voidaan levittää ilmasta, yleisimmin helikopterilla, tai maasta levityksenä, tavallisimmin kuormatraktorilla.

# Lannoitus kivennäismaalla

## FSC®-sertifiointi

Organisaatio turvaa pohjavesien laadun säilymisen pidättäytymällä tärkeillä pohjavesialueilla (I ja II luokka) kunnostus- ja täydennysojituksista, kemiallisten torjunta-aineiden käytöstä (ei koske juurikäävän torjuntaa urealla), kantojen korjuusta sekä kulotuksista. Pohjavesialueilla voidaan toteuttaa kulotuksia, mikäli tähän on olemassa ympäristöviranomaisen lupa.
Organisaatio ei käytä typpipitoisia lannoitteita 1- tai 2 luokan pohjavesialueilla.
Polttoaineiden säilytys pohjavesialueilla on sallittu väliaikaisesti ainoastaan säiliöissä, joilla on tarvittava tyyppihyväksyntä ja jotka ovat lukittavissa polttoainevarkauksien ja ilkivallan estämiseksi sekä ovat varustettuja vuodon hallintaan tarkoitetulla valuma-altaalla, kaksoisvaipalla tai kaksoispohjalla. Nestemäisten voiteluaineiden väliaikainen säilytys on sallittua ilkivallalta suojattuna.

# Lannoitus kivennäismaalla

## PEFC™-sertifiointi

PEFC-kriteeristön mukaan pohjavesien laatu turvataan metsätalouden toimenpiteissä. Vedenhankintaa varten tärkeillä (1-luokka, 1E-luokka) ja soveltuvilla (2-luokka, 2E-luokka) pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita eikä lannoitteita eikä korjata kantoja. Turvemaiden tuhkalannoitus on sallittua, mikäli se ei vaaranna pohjaveden laatua. E-luokan pohjavesialueilla lannoitus on sallittua, mikäli se ei vaaranna E-luokitukseen johtanutta pohjavedestä riippuvaista pinta- tai maaekosysteemiä. E-luokan pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden käytöllä ei tarkoiteta taimitarhoilla tukkimiehentäin torjunta-aineella käsiteltyjen taimien istutusta pohjavesialueella eikä kantokäsittelyaineiden käyttöä, kun käytössä noudatetaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kasvinsuojelurekisterissä antamia ohjeita ja rajoituksia. Tuhkalannoitteiden, joihin on lisätty booria, käyttö pohjavesialueilla on kielletty.

Metsäsertifioinnit (FSC**®** ja PEFC™) asettavat vaatimuksia toimittaessa pohjavesialueilla.

FSC-standardi edellyttää aina suojavyöhykkeiden käyttöä puunkorjuun ja metsänhoitotoimien yhteydessä. Vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeen leveys arvioidaan tapauskohtaisesti maaston pinnanmuotojen ja maalajin perusteella. Suojavyöhyke koostuu metsätalouden ulkopuolelle jätettävästä ja/tai peitteisenä hoidettavasta suojavyöhykkeestä.
- Suojavyöhykkeen leveys on kaikilla lammilla ja järvillä vähintään 10 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on joilla ja merenrannoilla vähintään 15 metriä.
- Suojavyöhykkeen leveys on fladoilla ja kluuvijärvillä vähintään 30 metriä.
- Suojavyöhykkeet jätetään metsän käsittelyn ulkopuolelle. Lisäksi niihin rajautuvan kuvion reunaosassa säästetään ainespuustoa pienempi puusto sekä mahdollisuuksien mukaan kookkaampaa lehtipuustoa.
Lannoituksen suojavyöhykkeiden vähimmäisleveydet riippuvat vesistö- tai pienivesikohteesta ja lannoitteiden levitystavasta.

Lisäksi FSC:n mukaan tietyt määritellyt arvokkaat elinympäristöt ja eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tulee jättää käsittelyn ulkopuolelle. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. Näihin kohteisiin kuuluu mm.:
- Uomiltaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset joet ja purot sekä purot, joissa aiemman uoman käsittelyn jälkeen on jäljellä luontaista mutkittelua ja veden paineen vaihtelua sekä lähteet; ranta-alueineen. Näillä kohteilla jätetään vähintään 20 metriä käsittelemätön ja noin 10 metriä peitteisenä hoidettava suojavyöhyke.
- Valtapuustoltaan vähintään varttuneet, eri-ikäisrakenteiset, näkyvästi (vähintään 5 m3/ha) lahopuuta sisältävät vesistöjen ja pienvesien reunametsät. Ei koske kanavien eikä kaivettujen vesialtaiden reunametsiä. Näillä kohteilla jätetään vähintään 30 metriä käsittelemätön suojavyöhyke, joka sisältää itse kohteen.
- Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset fladat ja kluuvijärvet ranta-alueineen.

PEFC-kriteerien mukaan vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta ja luonnonhoidosta. Kriteeri edellyttää, että vesistöjen ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojavyöhyke, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus ja pienpuusto. Suojavyöhykkeen leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojavyöhykkeellä tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien.
Suojavyöhykkeellä ei tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta eikä kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla. Latvusmassan jättämistä suojavyöhykkeelle vältetään.
Uomaltaan alle 2 m leveiden ojamaisten, suoristettujen ja perattujen purojen suojavyöhyke on vähintään 5 m. Suojavyöhykkeiltä runkopuut voidaan poistaa. Poikkeukset eivät koske uomia, joissa on Suomen luontaiseen lajistoon kuuluva lohikalakanta.

Metsäsertifioinnit (FSC**®** ja PEFC™) asettavat vaatimuksia toimittaessa vesistöjen suojavyöhykkeille. PEFC sertifikaatissa niitä nimitetään suojakaistoiksi.

# Lannoitus kivennäismaalla

## Huuhtoumariski heti lannoituksen jälkeen

Typpilannoituksen aiheuttama huuhtoumariski on suurin kahtena ensimmäisenä vuotena lannoituksen jälkeen. Vesistöjen rehevyyttä säätelevistä ravinteista merkittävin on fosfori. Fosforilannoitteiden käyttö kivennäismailla ei merkittävästi lisää vesistöjen fosforikuormitusta, koska fosfaatti sitoutuu kemiallisesti maaperään.
Turvemailla lannoitusten kohdistaminen parhaan kasvunlisän tuottaville kohteille on erityisen tärkeää niin taloudellisista kuin ympäristönhoidollisista syistä. Runsastyppisille soille tehtävät lannoitukset fosforilla ja kaliumilla ovat selvästi kannattavimpia, eivätkä ne aiheuta merkittävää riskiä ravinteiden huuhtoutumisesta vesistöön tai pohjaveteen. Lannoitusalalta huuhtoutuvien ravinteiden pääsy ojitetuilta kohteilta vesistöihin estetään tehokkaimmin käyttämällä pintavalutukseen perustuvia vesiensuojelumenetelmiä.
Metsälannoituksessa käytettävällä tuhkalla on oltava lannoiteasetuksen edellyttämä tuoteseloste, jotta suositeltavia ja ympäristön kannalta turvallisiksi arvioituja raskasmetallipitoisuuksia ei ylitetä. Tuhkalannoitteen sisältämät ravinteet ja raskasmetallipitoisuudet on tiedettävä aina ennen levitystä myös oikean levitysmäärän arvioimiseksi.

- Lannoitetaan puuston todetun tarpeen mukaan, tarvittaessa teetetään ravinneanalyysi.
- Lannoitteita ei levitetä vesistöihin, pienvesiin tai arvokkaisiin elinympäristöihin.
- Levitystyössä vältetään lannoitteiden joutumista ojiin.
- Levitystä tehdään ainoastaan lumettomaan aikaan. Tuhkapohjaisia lannoitteita ja puutuhkaa voidaan levittää myös talvella. Urealla oikea lannoitusajankohta on syyskesä ja syksy.
- Turvemailla ei käytetä vesiliukoista fosforia sisältäviä lannoitteita.
- Käytetään vain sellaisia tuhkalannoitteita, jotka täyttävät lannoiteasetuksen mukaiset raja-arvot raskasmetallien osalta.
- Turvemaiden hoidon yhteydessä on hyvä tehdä samassa hankkeessa ensin hakkuut, sitten lannoitus ja viimeisenä mahdollinen kunnostusojitus.
- Levitystyön laatua valvotaan mittaamalla levityksen tasaisuutta. Laatua valvotaan myös tarkastelemalla, ettei ojiin ja suojavyöhykkeisiin ole päätynyt lannoitetta.

- Lannoita vain puuston todennetun tarpeen mukaan. Valitse lannoitettavat kohteet huolella.
- Käytä turvemailla vain niiden lannoitukseen suositeltavia lannoite- ja maanparannusvalmisteita.
- Levitä lannoitteita ainoastaan sulan maan aikana tuhkaa lukuun ottamatta. Nitraattityppeä sisältävät lannoitteet levitetään kevätkesällä.
- Valvo lannoitteiden leviämisen tasaisuutta ja tarkkuutta. Valvonta on suositeltavaa tehdä näytesuppiloiden avulla punnitusmenetelmää käyttäen.
- Tee lannoitus ennen ojien kunnostusta.
Lisäksi lentolevityksessä:
- Tee levitys tyynellä säällä ojien suuntaisesti. Huomioi sivutuuli.

Lannoituksissa ympäristöriskit liittyvät ravinteiden huuhtoutumiseen vesistöihin tai pohjavesiin ja kivennäismailla lisäksi maan happamoitumiseen. Haitalliset ympäristövaikutukset voidaan minimoida huolellisella työn suunnittelulla ja toteutuksella. Tämä edellyttää lannoituskohteen, käytettävän lannoitteen ja levittämistavan tarkoituksenmukaista valintaa.

Oikein toteutettu lannoitus ei kasvun lisäämistä lukuun ottamatta juuri muuta metsän ja puuston muita ominaisuuksia, joten sillä ei ole muuta suurta vaikutusta ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.
Lannoituksen jälkeen puiden neulasmassa ja rungon yläosan läpimitta kasvaa, mikä voi lisätä tuuli- ja lumituhoriskiä. Lannoitus voi hyödyttää sieni-infektion, kuten juurikäävän, kasvua puustossa. Tutkimustietoa lannoituksen hyödyistä puuston vastustuskyvyn lisäämiseksi elollisia ja elottomia tuhonaiheuttajia vastaan on vasta vähän.
Kun lämpötilat nousevat ilmastonmuutoksen myötä, juuristo ottaa tehokkaammin käyttöön ravinteita, varsinkin typpeä . Kuivuus rajoittaa fosforin saantia maaperästä enemmän kuin lämpötila ja maan jäätyminen ja sulaminen voi lisätä käyttökelpoisen fosforin määrää maassa. Ilmaston lämpeneminen, kuivuuden lisääntyminen ja typpilaskeuma voivat siis kaikki vaikuttaa siihen suuntaan, että typen saatavuus lisääntyy suhteessa fosforin saatavuuteen. Toisaalta kasvun lisääntyessä kaikkia ravinteita tarvitaan suurempia määriä pitämään yllä puiden ja muiden kasvien ja eliöiden välttämättömiä ravinnepitoisuuksia.

Puuston kasvu riippuu ympäristöolosuhteista sekä maaperän ominaisuuksista. Metsän lannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja korjata puuston kasvuhäiriöitä lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden.

Lannoitus kivennäismaalla

Puuston kasvu riippuu ympäristöolosuhteista sekä maaperän ominaisuuksista. Metsän lannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja korjata puuston kasvuhäiriöitä lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. 

Text Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät. Poimintahakkuussa on poistettu suurimpia puita ja varottu nuoremman puuston vaurioittamista. Kuva: © Erkki Oksanen.

Poimintahakkuu on jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jonka on tarkoitus edistää metsän luontaista uudistumista. Poimintahakkuussa poistetaan metsikön suurimpia puita, tehdään tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisätään kenttäkerroksessa kasvutilaa uusille taimille.

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisen kasvatuksen yläharvennusta. Koska poimintahakkuussa tavoitellaan taimettumista, metsikköön jätetään kookkaita hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Alemmista latvuskerroksista poistetaan vioittuneet ja sairaat puut sekä harvennetaan ylitiheät puuryhmät.

Poimintahakkuu

Lannoitus on kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän kasvua ja järeytymistä. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuston hiilensidontaa ja puuntuotosta sekä parantaa metsätalouden kannattavuutta. Lannoituksia voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran. Ojitetuilla turvemailla voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta tuhkalannoituksella, sillä se lisää puuston kasvua ja haihduntaaSmolander, A., Väänänen, P., Laiho, R. ym. 2023. Vaikutukset maaperään ja vesistökuormitukseen Julkaisussa: Lehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s..Turvemailla käytetään lannoituksessa yleisesti tuhkaa, koska lannoitekelpoiset tuhkatuotteet sisältävät turvemailta puuttuvaa fosforia ja kaliumia. Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä Puut käyttävät kasvaessaan ravinteita tietyissä suhteissa. Mikäli kasvualustassa on käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita eri suhteissa puiden tarpeeseen nähden, puhutaan kasvualustan ravinne-epätasapainosta. Se haittaa puiden kasvua. Turvemailla ravinne-epätasapainossa on useimmiten kyse siitä, että fosforia (P), kaliumia (K) ja myös booria (B) on liian vähän turpeen typen (N) määrään verrattuna. Varsinkin kaliumia ja fosforia tarvitaan lisää, jotta puusto pystyy saavuttamaan kasvupaikalle ominaisen ja puille käyttökelpoisessa muodossa olevan typen mahdollistaman kasvun tason. Tyypilliset kohteet ovat paksuturpeisia Kaliumin ja fosforin niukkuus on yleisintä paksuturpeisilla II-tyypin turvekankailla, jotka ovat ojituksen jälkeen kehittyneet alun perin märistä avosoista tai niin sanotuista vähäpuustoisista sekatyypin soista. Seuraavassa taulukossaAhtikoski, A., Hökkä, H., Joensuu, S., Kojola, S., Kuusela, M., Moilanen, M., Penttilä, T., Ruotsalainen, M. &amp;amp; Saarinen, M. 2007. Turvemaiden käsittely ja hoito. Laskelmia ja tutkimustietoa taustamateriaaliksi turvemaiden metsänhoitosuositusten kehittämis&nbsp;on kuvattu ravinnepuutosten yleisyyttä erilaisilla turvemaiden kasvupaikoilla. Jos suo on ollut jo ennen ojitusta puustoinen, ravinne-epätasapaino on harvinaisempaa kuin alkujaan vähäpuustoisilla soilla tai avosoilla. Kohteilla missä ravinnepuutoksen oireita ei ole, lannoituksen tuoma hyöty jää vähäisemmäksi. Terveyslannoitus on kaliumin saatavuuden ja siten puuntuotannon varmistamiseksi yleisesti tarpeen paksuturpeisilla turvemaillaSilfverberg, K., Moilanen, M. 2008. Long-term nutrient status of PK fertilized Scots pine stands on drained peatlands in North-Central Finland. Suo 59(3): 71–88.. Koska puut kierrättävät ravinteita eri osissaan varsin tehokkaastiHelmisaari, Heljä-Sisko. 1992. Nutrient Retranslocation in Three Pinus Sylvestris Stands. Forest Ecology and Management 51 (4): 347–67., puiden kasvu ei aina kärsi, vaikka turpeessa olisi vain vähän kaliumia. Kun puusto uudistetaan, niin samalla poistuu ravinteita. Hakkuutähteistä kasvualustaan liukeneva kalium auttaa uutta puusukupolvea, mutta huuhtoutuu herkästi pois, mikä lisää ravinne-epätasapainon riskiä.Sarkkola, S., Ukonmaanaho,L., Nieminen, T M. etc. 2016. Should Harvest Residues Be Left on Site in Peatland Forests to Decrease the Risk of Potassium Depletion? Forest Ecology and Management 374 (elokuuta):136–45.&nbsp;Siksi melko pian uudistamisen jälkeen uudella puusukupolvella voi ilmetä kaliumin puutosoireita. Tämä saattaa koskea kaikkia paksuturpeisia kohteita, myös ykköstyypin.Moilanen, M., Issakainen, J. ja Vesala, H. 2011. Metsän uudistaminen mustikkaturvekankaalla – luontaisesti vai viljellen? Metlan työraportteja 192:30. Lue lisää turvekankaista ja niiden tyypeistä ja kasvupaikkaluokista. Lannoitevaikutuksen kesto turvemailla Terveyslannoituksen lannoitusvaikutus ojitetuilla turvemailla tuhkalannoituksena on kivennäismaiden lannoituksia pidempi, lannoitteesta riippuen 15–30 vuotta tai jopa pidempi, riippuen eritoten kaliumin määrästäMoilanen ym 2015. Fertilization increased growth of Scots pine and financial performance of forest management in a drained peatland in Finland. Silva Fennica 49(3): id 1301. 18 p.Silfverberg, K., Moilanen, M. 2008. Long-term nutrient status of PK fertilized Scots pine stands on drained peatlands in North-Central Finland. Suo 59(3): 71–88.Hökkä, H., Ahtikoski, A., Sarkkola, S., Väänänen, P. 2024. Ash fertilization increases long-term timber production in drained nitrogen-poor Scots pine peatlands. Canadian Journal of Forest Research..&nbsp;Yhdellä lannoituksella saadaan puustolle tarvittu fosforin määrä vuosikymmeniksi kuntoon. Puiden kaliumin saannin turvaaminen voi edellyttää uusintalannoitusta puuston kiertoaikana. Kaliumin riittävyys on viljavien ojitusalueiden puunkasvatuksen suurin ravinnetaloudellinen haaste.Silfverberg, K., Moilanen, M. 2008. Long-term nutrient status of PK fertilized Scots pine stands on drained peatlands in North-Central Finland. Suo 59(3): 71–88. Turvemaiden lannoitusvaikutus ilmenee aluksi hitaasti, ja lisäkasvun maksimi ajoittuu 10–20 vuoden päähän lannoituksesta. Pohjois-Suomessa tämä tapahtuu hitaammin&nbsp;Rautio, P. &amp;amp; Hökkä, H. 2016. Teollisuuden ja yhteiskunnan sivuvirrat metsälannoitteina – mahdollisuudet ja haasteet. Acta Lapponica Fenniae 27: 17-27.. Boorilannoitteen vaikutus Terveyslannoituksissa&nbsp;voidaan korjata myös boorin puute, joko erillisellä boorilannoituksella tai osana muuta lannoitusta. Puhdas puuntuhka sisältää myös booria. Neulasten booripitoisuudet nousevat lannoituksen jälkeen nopeasti ja kasvuvaikutuksia saadaan jo 2–4 vuoden kuluttua. Boorilannoituksen vaikutusaika on pidempi kuin kivennäismaille tehtävän&nbsp;typpilannoituksen, mutta eri kasvupaikkojen vasteita ei tunneta kovin tarkasti, eikä siten boorilannoituksen toistoväliä&nbsp;Lehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa : Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s.. Lannoituksella tavoiteltava lisäkasvu turvemailla Turvemailla keskimääräinen PK- tai tuhkalannoituksen tuottaman pitkän ajan kasvunlisäys runsastyppisen turvemaiden MtkgII, PtkgII-männiköissä on 1–3 m³/ha/v kasvupaikasta riippuenHökkä ym. 2012. Modelling volume growth response of young Scots pine (Pinus sylvetris) stands to N, P, and K fertilization in drained peatland sites in Finland. Canadian Journal of Forest Research 42(7): 1359–1370.Moilanen ym 2015. Fertilization increased growth of Scots pine
and financial performance of forest management in a drained peatland in Finland. Silva Fennica
49(3): id 1301. 18 p.Hökkä ym. 2012. Modelling volume growth response of young Scots pine (Pinus sylvetris) stands to N, P, and K fertilization in drained peatland sites in Finland. Canadian Journal of Forest Research 42(7): 1359–1370.Moilanen, M., Hytönen, J., and Leppälä, M. 2012. Application of wood ash accelerates soil respiration and tree growth on drained peatland. Eur. J. Soil Sci. 63(4): 467–475.Sikström U., Almquist C., Jansson G. 2010. Growth of Pinus sylvestris after the application of wood ash or P and K fertilizer to a peatland in southern Sweden. Silva Fenn. 44(3): 411–425.. Kasvunlisäyksen vaihtelu riippuu myös ennen lannoitusta vallinneista ravinnesuhteista. Lisäkasvu on vähäinen, kun kaliumin ja fosforin pitoisuus neulasissa ennen lannoitusta on hyvä tai tyydyttävä. Suurimmat kasvunlisäykset lannoituksesta saavutetaan silloin, kun kaliumista ja fosforista on ankara puutos (ks. Taulukko otsikon Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä alta). Tällöin kasvupaikan ravinnetilan muutos vastaa kasvupaikan paranemista yhdellä tai kahdella luokalla. Yleisesti ottaen, mitä runsastyppisempi suo on ja mitä epätasapainoisempi puuston ravinnetila on typen ja muiden ravinteiden suhteen, sitä suurempi on lannoituksen tuottama absoluuttinen ja suhteellinen lisäkasvu&nbsp;Moilanen, M. &amp;amp; Hökkä, H. 2009. PK-lannoituksella aikaansaadun kasvureaktion suuruus riippuu ojitusaluemännikön ravinnetilasta. Suo 60 (3–4).. Boorin puutoksen korjaaminen lannoituksella vähentää puun latvan kasvuhäiriöiden määrää, joten sillä on selvin vaikutus pituuskasvun lisäykseen. Läpimitan kasvu taas ei yleensä muutu.Hynönen, T. 2004. Booripitoiset lannoitteet ja nuoren kuusikon toipuminen häiriöstä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 934: 58–61.Kilpeläinen, J., Räisänen, M., Mehtätalo, L., et al. 2013. The longevity of Norway spruce responses to boron fertilisation. Forest Ecology and Management 307: 90–100.Rikala R, Vuorinen M. 2004. Boorilannoitteen syyslevitys kuusikossa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 934: 62–63. Lannoitushyötyjen voidaan odottaa paranevan ilmaston lämpenemisen myötä etenkin Pohjois-Suomessa, jossa maaperän alhaisemmat lämpötilat rajoittavat myös puuston kasvua. Metsien lannoitusta tulisi välttää pahimmilla lumituhoalueilla, jotka sijaitsevat tyypillisesti korkeammalla kuin 200 m merenpinnan yläpuolella&nbsp;Venäläinen A., ym. 2020a. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskejä Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2020-10454. Tieteen tori. 9 s.. Lannoitus ei ole kannattavaa alueilla, joilla lämpösumma on alle 850 d.d. -yksikköä. Runsastyppisten kaliumin ja fosforin puutoksesta kärsivien turvemaiden tuhkalannoitus on erityisen kannattavaa. Taloudellisin levitys on maastalevitys, mikä onnistuu varmimmin maan ollessa roudassa. Kuva: © Pentti Väisänen.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Kasvatuslannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua. Kivennäismailla typpi on tärkein puuston kasvua rajoittava ravinne. Havupuuvaltaisessa puustossa parhaat kasvunlisäykset saadaan typpeä ja fosforia sisältävillä lannoitteilla. Ojitettujen turvemaiden ravinnetalous poikkeaa kivennäismaista, ja niillä puuston kasvua rajoittavaa ravinne-epätasapainoa esiintyy yleisimmin. Turvemailla puuston kasvua rajoittavat ensisijaisesti fosforin, kaliumin ja hivenaineista boorin puute.

Merkittävimmät ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry (H2O), otsoni (O3) sekä freonit. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla maan pinnalta lähtevän lämpösäteilyn siirtymistä avaruuteen.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaiden ravinteisuuden hoitoon, jossa sillä saadaan pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Tuhkapohjaisten kierrätyslannoitteiden valmistuksessa käytetään bioenergian tuotannossa syntyviä tuhkia. Tuhkan lannoitekäyttökelpoisuutta valvotaan lannoiteasetuksen edellyttämillä analyyseillä.

Metsän lannoituksella voidaan parantaa puuston kasvua ja hiilensidontaa sekä nopeuttaa puiden järeytymistä. Lannoituksia voidaan tehdä sekä kivennäis- että turvemailla, mutta toteutukset eroavat toisistaan.
Lannoituksella lisätään metsään niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Lannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino.

Lannoitus on kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän kasvua ja järeytymistä. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuston hiilensidontaa ja puuntuotosta sekä parantaa metsätalouden kannattavuutta. Lannoituksia voidaan toteuttaa kiertoajan aikana useamman kerran.
Ojitetuilla turvemailla voidaan vähentää ojien kunnostuksen tarvetta tuhkalannoituksella, sillä se lisää puuston kasvua ja haihduntaa.Turvemailla käytetään lannoituksessa yleisesti tuhkaa, koska lannoitekelpoiset tuhkatuotteet sisältävät turvemailta puuttuvaa fosforia ja kaliumia.

# Lannoitus turvemaalla

## Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä

**Tyypilliset kohteet ovat paksuturpeisia**

Puut käyttävät kasvaessaan ravinteita tietyissä suhteissa. Mikäli kasvualustassa on käyttökelpoisessa muodossa olevia ravinteita eri suhteissa puiden tarpeeseen nähden, puhutaan kasvualustan ravinne-epätasapainosta. Se haittaa puiden kasvua.
Turvemailla ravinne-epätasapainossa on useimmiten kyse siitä, että fosforia (P), kaliumia (K) ja myös booria (B) on liian vähän turpeen typen (N) määrään verrattuna. Varsinkin kaliumia ja fosforia tarvitaan lisää, jotta puusto pystyy saavuttamaan kasvupaikalle ominaisen ja puille käyttökelpoisessa muodossa olevan typen mahdollistaman kasvun tason.

Kaliumin ja fosforin niukkuus on yleisintä paksuturpeisilla II-tyypin turvekankailla, jotka ovat ojituksen jälkeen kehittyneet alun perin märistä avosoista tai niin sanotuista vähäpuustoisista sekatyypin soista. Seuraavassa taulukossa on kuvattu ravinnepuutosten yleisyyttä erilaisilla turvemaiden kasvupaikoilla.

# Lannoitus turvemaalla

## Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä

### Ravinnepuutosten yleisyys (neulasanalyysin perusteella % havainnoista, n=494) mäntyvaltaisilla ei peruslannoitetuilla turvekankailla 30–40 vuotta ojituksen jälkeen. Aikanaan PK-lannoitetuilla soilla ei pääsääntöisesti ole tarvetta fosforin lisäämiseen kiertoajan aikana, mutta kaliumista voi olla ankara pula.

##  [Andel torvmoobjekt med näringsbrist](/sv/node/845)

Table
| Ursprunglig torvmarkstyp | Typ av torvmo | Andelen objekt av de inventerade som lider av näringsbrist, % | Andelen objekt av de inventerade som lider av näringsbrist, % | Andelen objekt av de inventerade som lider av näringsbrist, % |
| Ursprunglig torvmarkstyp | Typ av torvmo | Fosfor | Kalium | Bor |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Äkta myr | Litm I, Rtm | 36 | 7 | 2 |
| Myr av blandtyp | Bltm II, Litm II | 55 | 38 | 10 |
| Myr av blandtyp | (Rtm) | 50 | 18 | 4 |
| Öppen mosse | Bltm II | 76 | 54 | 5 |
| Öppen mosse | Litm II, (Rtm) | 68 | 34 | 3 |
Ravinnepuutosten yleisyys (neulasanalyysin perusteella % havainnoista, n=494) mäntyvaltaisilla ei peruslannoitetuilla turvekankailla 30–40 vuotta ojituksen jälkeen. Aikanaan PK-peruslannoitetuilla soilla ei pääsääntöisesti ole tarvetta fosforin lisäämiseen kiertoajan aikana, mutta kaliumista voi olla ankara pula.

Jos suo on ollut jo ennen ojitusta puustoinen, ravinne-epätasapaino on harvinaisempaa kuin alkujaan vähäpuustoisilla soilla tai avosoilla. Kohteilla missä ravinnepuutoksen oireita ei ole, lannoituksen tuoma hyöty jää vähäisemmäksi.
Terveyslannoitus on kaliumin saatavuuden ja siten puuntuotannon varmistamiseksi yleisesti tarpeen paksuturpeisilla turvemailla. Koska puut kierrättävät ravinteita eri osissaan varsin tehokkaasti, puiden kasvu ei aina kärsi, vaikka turpeessa olisi vain vähän kaliumia. Kun puusto uudistetaan, niin samalla poistuu ravinteita. Hakkuutähteistä kasvualustaan liukeneva kalium auttaa uutta puusukupolvea, mutta huuhtoutuu herkästi pois, mikä lisää ravinne-epätasapainon riskiä. Siksi melko pian uudistamisen jälkeen uudella puusukupolvella voi ilmetä kaliumin puutosoireita. Tämä saattaa koskea kaikkia paksuturpeisia kohteita, myös ykköstyypin.
Lue lisää [turvekankaista ja niiden tyypeistä ja kasvupaikkaluokista](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p1928).

# Lannoitus turvemaalla

## Lannoitevaikutuksen kesto turvemailla

**Terveyslannoituksen** lannoitusvaikutus ojitetuilla turvemailla tuhkalannoituksena on kivennäismaiden lannoituksia pidempi, lannoitteesta riippuen 15–30 vuotta tai jopa pidempi, riippuen eritoten kaliumin määrästä. Yhdellä lannoituksella saadaan puustolle tarvittu fosforin määrä vuosikymmeniksi kuntoon. Puiden kaliumin saannin turvaaminen voi edellyttää uusintalannoitusta puuston kiertoaikana. Kaliumin riittävyys on viljavien ojitusalueiden puunkasvatuksen suurin ravinnetaloudellinen haaste. Turvemaiden lannoitusvaikutus ilmenee aluksi hitaasti, ja lisäkasvun maksimi ajoittuu 10–20 vuoden päähän lannoituksesta. Pohjois-Suomessa tämä tapahtuu hitaammin .

# Lannoitus turvemaalla

## Boorilannoitteen vaikutus

Terveyslannoituksissa voidaan korjata myös boorin puute, joko erillisellä boorilannoituksella tai osana muuta lannoitusta. Puhdas puuntuhka sisältää myös booria. Neulasten booripitoisuudet nousevat lannoituksen jälkeen nopeasti ja kasvuvaikutuksia saadaan jo 2–4 vuoden kuluttua. Boorilannoituksen vaikutusaika on pidempi kuin kivennäismaille tehtävän typpilannoituksen, mutta eri kasvupaikkojen vasteita ei tunneta kovin tarkasti, eikä siten boorilannoituksen toistoväliä .

# Lannoitus turvemaalla

## Lannoituksella tavoiteltava lisäkasvu turvemailla

Turvemailla keskimääräinen PK- tai tuhkalannoituksen tuottaman pitkän ajan kasvunlisäys runsastyppisen turvemaiden MtkgII, PtkgII-männiköissä on 1–3 m³/ha/v kasvupaikasta riippuen. Kasvunlisäyksen vaihtelu riippuu myös ennen lannoitusta vallinneista ravinnesuhteista. Lisäkasvu on vähäinen, kun kaliumin ja fosforin pitoisuus neulasissa ennen lannoitusta on hyvä tai tyydyttävä.
Suurimmat kasvunlisäykset lannoituksesta saavutetaan silloin, kun kaliumista ja fosforista on ankara puutos (ks. Taulukko otsikon Turvemaiden ravinne-epätasapaino on yleistä alta). Tällöin kasvupaikan ravinnetilan muutos vastaa kasvupaikan paranemista yhdellä tai kahdella luokalla.
Yleisesti ottaen, mitä runsastyppisempi suo on ja mitä epätasapainoisempi puuston ravinnetila on typen ja muiden ravinteiden suhteen, sitä suurempi on lannoituksen tuottama absoluuttinen ja suhteellinen lisäkasvu .

Boorin puutoksen korjaaminen lannoituksella vähentää puun latvan kasvuhäiriöiden määrää, joten sillä on selvin vaikutus pituuskasvun lisäykseen. Läpimitan kasvu taas ei yleensä muutu.
Lannoitushyötyjen voidaan odottaa paranevan ilmaston lämpenemisen myötä etenkin Pohjois-Suomessa, jossa maaperän alhaisemmat lämpötilat rajoittavat myös puuston kasvua.
Metsien lannoitusta tulisi välttää pahimmilla lumituhoalueilla, jotka sijaitsevat tyypillisesti korkeammalla kuin 200 m merenpinnan yläpuolella . Lannoitus ei ole kannattavaa alueilla, joilla lämpösumma on alle 850 d.d. -yksikköä.

# Lannoitus turvemaalla

## Lisätuottoa nopeasti

# Lannoitus turvemaalla

## Ravinnepuutoksista kärsiviä puustoja kannattaa lannoittaa jo varhain

# Lannoitus turvemaalla

## Yhteishankkeet parantavat kannattavuutta

# Lannoitus turvemaalla

## Odotettava tuotto

Turvemaiden lannoitukset ovat taloudellisesti kannattavia oikein valituilla kohteilla. Esimerkiksi varttuneen suometsän PK-lannoitus (fosfori ja kalium) tai tuhkalannoitus tuottaa 15–20 vuodessa parhaimmillaan yli 10 prosentin sisäisen koron.
Taloudelliseen tuottoon vaikuttaa keskeisesti lannoituksen tuoton realisoitumiseen eli seuraaviin hakkuisiin kuluva aika. Tuottoon vaikuttaa myös lannoituksen hinta ja kohteen lähtötilanne sekä lannoitusvaikutus puustoon ja sen kasvuun. Terveyslannoituksiin on saatavilla metsätalouden kannustejärjestelmän tukia, jotka parantavat kannattavuutta.

# Lannoitus turvemaalla

## Nuorten puustojen lannoitus turvemaalla voi olla kannattavaa

Lannoitus on kannattavaa tehdä heti, kun kohteen ravinnepuutoksen riski on korostunut. Turvemaa puustot jo varttuneista taimikoista lähtien, eritoten II-tyypin turvekankailla (MtkgII-VatkgII), hyötyvät lannoituksesta. Joillakin turvemaakasvupaikoilla kaliumin puutosta voi esiintyä jo pienissä taimikoissa, mikä voi jopa pysäyttää varsinkin kuusen taimikon varttumisen. Turvemaan taimikon tuhkalannoitus voikin olla taloudellisesti järkevä toimenpide, sillä se lisää kasvua voimakkaasti ja vaikutus kestää vuosikymmeniä.

# Lannoitus turvemaalla

## Nuorten puustojen lannoitus turvemaalla voi olla kannattavaa

##  [Exempel på lönsamhet hos gödsling på torvmarker](/sv/node/2266)

Table
| Objekt | Kväverik lingotorvmo i Mellersta Österbotten, som lider av brist på fosfor och kalium |
| Bestånd | Talldominerat 55-årigt gallringsbeståndÖvre höjd: 14,5 meterGrundyta: 27,5 m²/ha |
| Behandlingsalternativ 1 | Gallring och PK-gödsling vid 55 år + gallring vid 70 år + slutavverkning vid 90 år. Diameter vid slutavverkning 23 cm |
| Behandlingsalternativ 2 | Gallring vid 55 år + gallring vid 75 år + slutavverkning vid 105 år.   Diameter vid slutavverkning 23 cm |
| Resultat behandlingsalternativ 1 | Gagnvirkesutfall: 400 m³/ha, varav stock 175 m³/ha |
| Resultat behandlingsalternativ 2 | Gagnvirkesutfall: 390 m³/ha, varav stock 165 m³/ha |

Esimerkin taloustulokset - nettotulojen nykyarvot (NPV) - on laskettu kahdella korkokannalla (3 % ja 5 %) käyttäen tilastoituja toteutuneita kantohintoja ja lannoituskustannusta 400 €/ha. Lannoitus paransi merkittävästi nettotulojen nykyarvoa eli oli molemmilla korkokannoilla tarkasteltuna hyvin kannattavaa. Oikein valituilla kohteilla käytettynä suometsän lannoitus on siis erittäin kilpailukykyinen investointivaihtoehto.
Päätelmiä:
- Oikea kohdevalinta on lannoituksen kannattavuuden ja sen aikaansaaman lisäkasvun kannalta kaiken a ja o.
- Suometsien kannattavimpia lannoituskohteita ovat ravinne-epätasapainosta kärsivät, runsastyppisillä ojitetuilla turvekankailla kasvavat havupuuvaltaiset metsät.
- Suometsän lannoituksella voi lyhentää metsikön kiertoaikaa ja saada samalla runsaammat ja enemmän tukkipuuta sisältävät hakkuukertymät.
- Hyvillä kohteilla suometsien lannoituksen kannattavuus kestää varsin paljon puun hinnan ja lannoituskustannusten vaihtelua. Toisin sanoen investointiin sisältyvä riski on kohtuullisen vähäinen.

# Lannoitus turvemaalla

## Typpilannoitus harvoin kannattavaa turvemailla

Typpilannoituksella saadut kasvureaktiot ovat turvemailla melko vaatimattomia, vaikka puiden ravinnetila typen osalta olisi välttävä tai heikohko. Typpilannoituksen vaikutus jää myös varsin lyhytaikaiseksi, 6–10 vuoteen. Sen vuoksi typpilannoituksen kannattavuus suometsien puunkasvatuksessa on yleensä huono. Typpilannoitus voi olla taloudellisesti perusteltua vain karuhkoilla ohutturpeisilla puolukka- ja varputurvekankailla noin kymmenen vuotta ennen päätehakkuuta.

Ravinnepuutokset ovat turvemailla kivennäismaita yleisempiä. Niiden korjaaminen on keskeinen keino taata ojitettujen turvemaiden puustojen suotuisa kehitys ja lisätä tuottoa. Suometsien terveyslannoituksella sisäinen korko vaihtelee 5-20 prosentin välillä maan typpitasosta ja ravinne-epätasapainon voimakkuudesta riippuen. Fosforin, kaliumin ja boorin puutteen korjaava lannoitus on tällöin hyvin kannattavaa. Eritoten paksuturpeisilla turvemailla terveyslannoitus on yleisesti tarpeen ojituksen jälkeisen toisen sukupolven puustolle, mikäli puuntuotanto on ensisijainen tavoite.

# Lannoitus turvemaalla

## Kivennäismailla huuhtoumariski heti lannoituksen jälkeen

# Lannoitus turvemaalla

## Turvemailla huolehditaan vesistöistä suojavyöhykkeillä

# Lannoitus turvemaalla

## Ei lannoitusta kaikkialle

# Lannoitus turvemaalla

## Muistilista lannoituksen ympäristövaatimuksista

# Lannoitus turvemaalla

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Lannoituksella lisätään puuston kasvua ja hiilensidontaa. Turvemaiden tuhkalannoituksella voidaan lisätä puuston kasvua pitkäkestoisesti 1–3 m³ hehtaarilla vuodessa 20–30 vuoden ajan. Lannoituskokeissa tuhkan käytöllä on voitu nostaa puuston kasvun tasoa 1,3–9-kertaiseksi 25–50 vuoden ajaksi.
Lannoitteiden tuotannon, kuljetuksen ja levityksen yhteenlaskettu hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin maanpäällisen biomassan eli käytettävään puustoon sitoutuvan hiilen määrä. Alla olevassa laskennassa ei kuitenkaan ole huomioitu maaperän hiilitasetta. Varsinkin turvemaalla lannoitus voi vähentää maaperän hiilinielua.

# Lannoitus turvemaalla

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Turvemailla suurin hiilivarasto sijaitsee maaperässä eli turpeessa. Turvekerroksen paksuuden kasvaessa myös hiilen määrä on suurempi. Soiden ojittaminen ja siitä seurannut vedenpinnan lasku on kiihdyttänyt turpeen hajoamista.
Lannoituksen vaikutuksesta maanpäällinen biomassan tuotos ja karikesato kasvavat, joten orgaanista ainetta tulee maahan enemmän. Lannoitus voi kiihdyttää turpeen hajoamista, kun voimistunut puusto haihduttaa aiempaa enemmän vettä, mikä kuivattaa turvekerrosta aiempaa syvemmälle.
Lannoituskokeissa on turvemaiden maaperän hiilivaraston hajoamisesta vaihtelevia tuloksia, johtuen mahdollisesti enemmän vedenpinnan tasosta kuin lannoituksen vaikutuksesta. Eri tekijöiden vaikutusta turvemaiden hiilitaseeseen selvitetään käynnissä olevissa tutkimuksissa.

Turvemailla lannoituksen aikaansaama puuston kasvunlisäys on kuitenkin suurempi kuin maaperän hiilidioksidipäästöt lyhyellä aikavälillä. Tämä viittaa siihen, että lannoituksella on ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus ainakin lyhyellä vuosikymmenen aika-asteikolla.

# Lannoitus turvemaalla

## Kasvihuonekaasut

Turvemailla käytetään typettömiä lannoitteita, eikä lannoituksen ole havaittu aiheuttavan typpioksiduulipäästöjä. Koska tuhkalannoitus alentaa vedenpinnantasoa turpeessa, vaikuttaa se yleensä maaperän metaanipäästöihin vähentävästi. Kuitenkin turpeen hajoamisesta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen on havaittu usein lisääntyvän.

Puuston kasvu riippuu ympäristöolosuhteista sekä maaperän ominaisuuksista. Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden, ja samalla lisätä metsätalouden kannattavuutta. Terveyslannoituksella korjataan ravinne-epätasapainoa, jota turvemailla esiintyy laajasti. 

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistaminen kuuselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Puuston kiertoajan pidentämisen suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Perhostuhojen torjunta

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Terveyslannoitus

Lannoitus kivennäismaalla

Poimintahakkuu

Lannoitus turvemaalla

Kiertoajan pidentäminen - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Väljennyshakkuu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko