Paras ajankohta kulotuksen toteutukseen on alku- tai loppukesästä maaston ollessa kuivaa. Kulotusta ei kuitenkaan suositella toteutettavaksi pitkän hellejakson loppupuolella.Kulotuspäivänä tulisi olla poutainen sää, tuulen suunta vakaa ja tuulen voimakkuus enintään 5 metriä sekunnissa. Kulotuksen jälkeisinä päivinä ei saisi olla voimakasta tuulta uudelleen syttymisen estämiseksi.Yleisin kulotustekniikka Suomessa on ympyräkulotus. Siinä sytytys aloitetaan siltä alueen reunalta, jolta palaminen voi edetä vastatuuleen tai alarinteeseen. Reunasytytystä laajennetaan vaiheittain, kunnes ympyrä sulkeutuu.Ympyräkulotusmenetelmää voidaan pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.Säästöpuuryhmien poltoissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.

- Paras ajankohta kulotuksen toteutukseen on alku- tai loppukesästä maaston ollessa kuivaa. Kulotusta ei kuitenkaan suositella toteutettavaksi pitkän hellejakson loppupuolella.
- Kulotuspäivänä tulisi olla poutainen sää, tuulen suunta vakaa ja tuulen voimakkuus enintään 5 metriä sekunnissa. Kulotuksen jälkeisinä päivinä ei saisi olla voimakasta tuulta uudelleen syttymisen estämiseksi.
- Yleisin kulotustekniikka Suomessa on ympyräkulotus. Siinä sytytys aloitetaan siltä alueen reunalta, jolta palaminen voi edetä vastatuuleen tai alarinteeseen. Reunasytytystä laajennetaan vaiheittain, kunnes ympyrä sulkeutuu.
- Ympyräkulotusmenetelmää voidaan pitää kulotuksen perusmenetelmänä, jota suositellaan edelleen käytettäväksi etenkin isoilla alueilla ja silloin, kun kulotuksella on monimuotoisuuden edistämisen ohella selkeä metsänhoidollinen, metsän uudistamista edistävä tavoite.
- Säästöpuuryhmien poltoissa sovelletaan ympyräkulotusmenetelmää siten, että ryhmän reunat yhdistetään ympyräksi nopeutetusti, jolloin ryhmä poltetaan lähes yhteissytytyksellä. Mitä pienempi ryhmä on, sitä enemmän kulotus muistuttaa pistemäistä polttoa. Nopeampi poltto mahdollistaa useiden säästöpuuryhmien polttamisen samanaikaisesti tai peräkkäin, mikä on tavoitteena samalla uudistusalueella tai muuten lähekkäin sijaitsevien säästöpuuryhmien poltossa.
- Karuissa metsissä voidaan toteuttaa ns. karuunnuttamispolttoja. Niillä ei tavoitella metsätaloudellista hyötyä, vaan polton ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Karujen kasvupaikkojen rehevöityminen on uhanalaisille lajeille uhka. Ennen karuunnuttamispolttoa kasvupaikkaa voidaan avata korjaamalla osa puustosta pois. Kuolleet puut ja lahopuut pyritään säilyttämään alueella.

Maasto ja tuuliolosuhteet vaikuttavat käytettävään kulotustekniikkaan ja polton aloituskohtaan. Kulotuksen toteutuksen yhteydessä tarkennetaan sää- ja kuivuusolosuhteiden perusteella lopulliset ohjeet kulotuksen toteutustavasta, polttosuunnasta, ja ne voivat poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta.

Kulotus

Kulotuksen toteuttaminen

Lehtojen esiintyminen Suomen metsämaan pinta-alasta lehtoja on vain noin 1–2 %. Lehdot ovat tyypillisiä lehtimetsävyöhykkeelle ja Suomessa niitä esiintyy yleisimmin hemiboreaalisella vyöhykkeellä Lounais-Suomessa. Muualla lehtoja on kalkkikivi- tai muiden emäksisten kivilajien alueella niin sanotuissa lehtokeskuksissa. Lehtokeskuksilla tarkoitetaan laajempia alueita, joilla lehtojen osuus on poikkeuksellisen suuri. Muita lehdoille suotuisia alueita ovat ravinteikkaat savimaat etenkin suurten vesistöjen varsilla, kallioseinämien juuret ja syvät purolaaksot. Lehtoja esiintyy koko maassa, mutta pääosa niistä on painottunut Lounais-Suomeen ja lehtokeskusten alueille. Kuva: © Hannes Pasanen. Lehtojen tunnistaminen Metsätaloudessa lehdot luokitellaan useimmiten yhdeksi kasvupaikkatyypiksi. Ne muodostavat kuitenkin puustoltaan ja lajistoltaan hyvin monipuolisia elinympäristöjä maapohjan kosteudesta ja ravinteisuudesta sekä kohteen maantieteestä riippuen. Lehdot eivät ole aina lehtimetsiä ja niiden pääpuulajina voi olla mikä tahansa Suomessa esiintyvistä puista. Tärkein ero kangasmetsiin verrattuna on maaperän ruskomaannos, jonka yläosa koostuu lehtomullasta. Siinä pieneliöt ja lierot hajottavat kariketta sekä sekoittavat kivennäismaata ja eloperäistä maakerrosta. Pensaskerros on usein monipuolinen ja maan viljavuuden takia heinät ja ruohot hallitsevat kenttäkerrosta. Jäkäliä ja varpuja esiintyy vain hyvin vähän. Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat rehevät lehtolaikut, joiden ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus. Lehtojen pääpuulaji vaihtelee, mutta kaikille lehdoille yhteistä ja tunnusomaista on multava maaperä. Kuva: © Hannes Pasanen. Lehtojen merkitys monimuotoisuudelle Lehtoja on aina ollut metsäluonnossamme luontaisesti vähän. Määrää on entisestään vähentänyt lehtojen raivaaminen pelloksi. Vaikka nykyisin vain 1-2 % metsämaan pinta-alasta on lehtoa, niillä on keskeinen merkitys metsäluonnon monimuotoisuudelle. Lähes puolet (45 %) Suomen metsien uhanalaisista lajeista elää ensi-sijaisesti lehdoissa ja suurin osa (77 %) lehtoluontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Keskeisiä syitä lehtolajiston uhanalaistumiselle ovat puulajisuhteiden muutokset sekä kuolleen puun ja vanhojen puuyksilöiden väheneminenKouki, J., Junninen, K., Mäkelä, K., ym. 2018. Metsät. Julk: Kontula, T. &amp;amp; Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus &amp;amp; ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 475–567.. Lehdot ovat runsaslajisimpia metsiämme. Luonnontilaisissa lehdoissa puiden ja pensaiden sekä muun kasvillisuuden kerroksellinen rakenne tarjoaa vaihtelevan elinympäristön monimuotoiselle lajistolle. Lehdoissa voi tavata kaikki Suomessa kasvavat puulajit. Puulajien runsauden myötä elävillä ja kuolleilla puilla elää paljon niistä riippuvaisia seuralaislajeja. Lehdoille tunnusomaisen multakerroksen ravinteisuuden ja vähäisen happamuuden ansiosta lehdoissa esiintyy vaateliaita kasveja, sieniä ja monimuotoinen maaperän hajottajaeliöstöRaunio, A., Schulman A. &amp;amp; Kontula T. (toim.). 2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy.. Vaikka suuri osa lehdoista sijaitsee talousmetsissä, on niissä valtavasti lajistolle arvokkaita rakennepiirteitä. Hoidetuissa talousmetsälehdoissa onkin suositeltavaa puuntuotannon rinnalla säilyttää olemassa olevat luontoarvot ja erityislajisto sekä pyrkiä vahvistamaan lehtojen arvokkaita elinympäristöjä ja rakennepiirteitä. Arvokkaimmat lehtokohteet voi kuitenkin olla perusteltua säilyttää puuntuotannon ulkopuolella. Tuore lehto. Kuva: © Lauri Saaristo.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lehtojen esiintyminen

Suomen metsämaan pinta-alasta lehtoja on vain noin 1–2 %. Lehdot ovat tyypillisiä lehtimetsävyöhykkeelle ja Suomessa niitä esiintyy yleisimmin hemiboreaalisella vyöhykkeellä Lounais-Suomessa. Muualla lehtoja on kalkkikivi- tai muiden emäksisten kivilajien alueella niin sanotuissa lehtokeskuksissa.
Lehtokeskuksilla tarkoitetaan laajempia alueita, joilla lehtojen osuus on poikkeuksellisen suuri. Muita lehdoille suotuisia alueita ovat ravinteikkaat savimaat etenkin suurten vesistöjen varsilla, kallioseinämien juuret ja syvät purolaaksot.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lehtojen tunnistaminen

Metsätaloudessa lehdot luokitellaan useimmiten yhdeksi kasvupaikkatyypiksi. Ne muodostavat kuitenkin puustoltaan ja lajistoltaan hyvin monipuolisia elinympäristöjä maapohjan kosteudesta ja ravinteisuudesta sekä kohteen maantieteestä riippuen.
Lehdot eivät ole aina lehtimetsiä ja niiden pääpuulajina voi olla mikä tahansa Suomessa esiintyvistä puista. Tärkein ero kangasmetsiin verrattuna on maaperän ruskomaannos, jonka yläosa koostuu lehtomullasta. Siinä pieneliöt ja lierot hajottavat kariketta sekä sekoittavat kivennäismaata ja eloperäistä maakerrosta. Pensaskerros on usein monipuolinen ja maan viljavuuden takia heinät ja ruohot hallitsevat kenttäkerrosta. Jäkäliä ja varpuja esiintyy vain hyvin vähän.
Metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat rehevät lehtolaikut, joiden ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Lehtojen merkitys monimuotoisuudelle

Lehtoja on aina ollut metsäluonnossamme luontaisesti vähän. Määrää on entisestään vähentänyt lehtojen raivaaminen pelloksi. Vaikka nykyisin vain 1-2 % metsämaan pinta-alasta on lehtoa, niillä on keskeinen merkitys metsäluonnon monimuotoisuudelle. Lähes puolet (45 %) Suomen metsien uhanalaisista lajeista elää ensi-sijaisesti lehdoissa ja suurin osa (77 %) lehtoluontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Keskeisiä syitä lehtolajiston uhanalaistumiselle ovat puulajisuhteiden muutokset sekä kuolleen puun ja vanhojen puuyksilöiden väheneminen.
Lehdot ovat runsaslajisimpia metsiämme. Luonnontilaisissa lehdoissa puiden ja pensaiden sekä muun kasvillisuuden kerroksellinen rakenne tarjoaa vaihtelevan elinympäristön monimuotoiselle lajistolle. Lehdoissa voi tavata kaikki Suomessa kasvavat puulajit. Puulajien runsauden myötä elävillä ja kuolleilla puilla elää paljon niistä riippuvaisia seuralaislajeja. Lehdoille tunnusomaisen multakerroksen ravinteisuuden ja vähäisen happamuuden ansiosta lehdoissa esiintyy vaateliaita kasveja, sieniä ja monimuotoinen maaperän hajottajaeliöstö.
Vaikka suuri osa lehdoista sijaitsee talousmetsissä, on niissä valtavasti lajistolle arvokkaita rakennepiirteitä. Hoidetuissa talousmetsälehdoissa onkin suositeltavaa puuntuotannon rinnalla säilyttää olemassa olevat luontoarvot ja erityislajisto sekä pyrkiä vahvistamaan lehtojen arvokkaita elinympäristöjä ja rakennepiirteitä. Arvokkaimmat lehtokohteet voi kuitenkin olla perusteltua säilyttää puuntuotannon ulkopuolella.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.
**Kiinnitä huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:**• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Lehtoja on vain 1-2 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta ja niissä elää noin puolet uhanalaisista metsälajeista, joten lehtojen huomioimisella voidaan vaikuttaa merkittävästi monimuotoisuuden säilymiseen. Lehdot soveltuvat esimerkiksi METSO-ohjelman suojelukohteeksi suhteellisen nuorina, koska ne kehittyvät nopeasti monimuotoisuudelle merkittäviksi kohteiksi.

- Kohteen rajaaminen perustuu lehdon ominaispiirteisiin.
- Tärkein rajaamiseen vaikuttava ominaispiirre on lehtokasvillisuuden esiintyminen.

Lehdot luokitellaan niiden kosteusolosuhteiden perusteella kolmeen päätyyppiin: kuiviin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin. Talousmetsissä useimmiten riittää, että tunnistetaan lehdon päätyyppi ja suunnittelua tarkennetaan kohteella kasvavan puuston mukaan. Lehtojen ominaispiirteitä ovat lehtokasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoidolliset hakkuut

### Lehtojen käsittelyn yleisiä tavoitteita kuivissa, tuoreissa ja kosteissa lehdoissa.

##  [Lehtojen käsittelyn yleisiä tavoitteita kuivissa, tuoreissa ja kosteissa lehdoissa.](/fi/node/2131)

Table
| Lehdon kosteustaso | Käsittelyn yleisiä tavoitteita |
| Kuivat lehdot | •    Kuivien lehtojen lajeille on tärkeää puuston avoimuus ja sen tuoma lämpö. •    Kuivien lehtojen puusto pidetään koko kiertoajan harvana ja hakkuissa suositaan mäntyä ja lehtipuustoa. Kuusen osuus pidetään mahdollisimman vähäisenä.  |
| Tuoreet lehdot | •    Tuoreissa lehdoissa tavoitellaan lehtipuuston elinvoimaisuuden lisäämistä. Erityisesti turvataan jalojen lehtipuiden kasvuolosuhteita. •    Tuoreissa lehdoissa edistetään puu- ja pensaskerroksen kerroksellisuutta.  |
| Kosteat lehdot | •    Kosteiden lehtojen lajisto on sopeutunut varjoisaan pienilmastoon ja vakaisiin kosteusolosuhteisiin. •    Hakkuissa pyritään varovaisuuteen tai niitä ei tehdä lainkaan. Uudistushakkuiden sijaan suositaan mahdollisuuksien mukaan poiminta- ja pienaukkohakkuita. •    Kosteissa lehdoissa vesitaloutta ei tule muuttaa kuivattamalla. |

Lehtojen käsittelyssä sovelletaan kohteen mukaan yllä mainittuja yleisiä ohjeita, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tunnistetaan kunkin lehdon erityispiirteet ja käsittelyjä täsmennetään kohteen mukaisesti. Kohdekohtainen vaihtelu tuo lehtojen käsittelyyn haastavuutta, joten kohteen perusteelliseen tutustumiseen ja suunnitteluun on tarpeen käyttää aikaa tavanomaista enemmän.
Lehtojen hoidossa metsänomistaja voi valita tavoitteekseen jotain tehokkaan puuntuotannon ja metsän luontaisen kehityksen väliltä. Erilaisten hoitovaihtoehtojen tarjoaminen sekä niillä luonnossa ja maisemassa aikaansaatavien muutoksien kuvaaminen auttavat metsänomistajaa tekemään valintoja vaihtoehtojen välillä. Tämä edellyttää metsäammattilaiselta ammattitaitoa, näkemystä ja kokemusta lehtojen hoidosta.
Suositukset lehtojen huomioimiselle ja käsittelylle:

- Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin erityisesti lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja sen ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.
- Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.
- Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia.
- Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti.
- Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maanmuokkaus on välttämätöntä, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta.
- Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa säästä lehtopensaita: lehtokuusama, taikinamarja, punaherukka, mustaherukka, karjalanruusu, metsäruusu, koiranheisi ja näsiä.
- Taimikonhoidossa ohjaa puuston kehittymistä lehtipuuvaltaisempaan suuntaan ja edistä sekapuustoisuutta. Suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.
- Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulisi olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta.
- Älä tavoittele tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytä puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua. Tee lehtipuille kasvutilaa ja huolehdi ettei lehto kuusetu.
- Poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.
- Puunkorjuun ajankohta on tuoreiden ja kosteiden lehtojen hakkuissa pääasiassa talvella. Kantavimmilla mailla, esimerkiksi kuivissa lehdoissa, voidaan hakata myös kesäaikaan, kunhan arvokkaimpia lehtokasvillisuusalueita varotaan.
- Vältä uudistushakkuita lintujen pesimäaikana Etelä-Suomessa 15.4.–15.7. ja Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7. ja liito-oravan esiintymisalueilla sen pesimäaikana 1.3. –30.9.

Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Talousmetsälehdoissa toimintatavat ja toimenpiteiden voimakkuus ratkaistaan maanomistajan luonnonhoidollisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin perustuen, kuitenkin huomioiden mahdolliset lain turvaamat kohteet.
Luonnonhoidollisten hakkuiden tavoitteena on luoda talousmetsälehtoja, joissa esiintyy monimuotoinen ja lehdoille luontainen lajisto. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen.

Elinympäristön puuston rakenne rehevillä lehtolaikuilla on säilytettävä siten, että hoito- ja käyttötoimenpiteiden yhteydessä voidaan tehdä vain varovaisia, poimintaluonteisia hakkuita. Talousmetsissä metsälain 10 §:n mukaisten lehtoelinympäristöjen käsittelyyn ei pääsääntöisesti ole luonnonhoidollisia perusteita.
[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) mukaisia puustoisia luontotyyppejä ovat jalopuumetsiköt, pähkinäpensaikot ja tervaleppämetsät. Näihin luontotyyppeihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Muuttamiskielto tulee voimaan, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt alueen rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Päätöstä valmisteltaessa kuullaan maanomistajia ja muita asianosaisia.
Luonnonsuojelulain nojalla rajattujen lehtojen hoito esimerkiksi varjostavaa kuusta poistamalla saattaa joskus olla monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tarpeen. Ennen hoitotoimiin ryhtymistä ja niiden suunnittelua tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen.

[Metsälain 10 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeisiin elinympäristöihin lukeutuvat myös rehevät lehtolaikut. Metsälain mukaan lehtolaikkujen ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## PEFC™-sertifiointi

PEFC asettaa vaatimuksia lehtipuuvaltaisten lehtojen käsittelylle. PEFC-kriteerien mukaisella lehtipuuvaltaisella lehdolla tarkoitetaan taimikkovaihetta vanhempaa lehtoa, jossa lehtipuiden osuus puuston tilavuudesta on yli 50 %. Elinympäristöjen tulee olla tärkeimmiltä ominaispiirteiltään luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, selvästi maastossa havaittavia ja tunnistettavissa olevia. Metsälain 10 §:n mukaisiin lehtolaikkuihin verrattuna kohteet voivat olla nuorempia, usein luontaisesti syntyneitä hoitamattomia kohteita.
Toimenpiteissä säilytetään kohdetta luonnehtivat tärkeimmät ominaispiirteet valtaosalla kohteesta. Lehtojen tärkein säilytettävä ominaispiirre on useasta puulajista koostunut lehtipuuvaltainen puusto. Kasvatushakkuissa toimitaan siten, että lehtipuuvaltaisuus säilyy. Lehtipuuvaltaisilla lehtokohteilla saa toteuttaa uudistushakkuita, mikäli huolehditaan lehtipuuvaltaisuuden säilyminen uudistamisen jälkeen.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää kaikkien metsälain 10 §:n kriteerit täyttävien kohteiden rajaamista metsätaloustoimien ulkopuolelle niiden koosta ja alueellisesta yleisyydestä riippumatta. Luonnonsuojelulain 64 §:n mukaisista puustoisista luontotyypeistä FSC-standardin mukainen säästämisvelvoite koskee myös niitä luontotyyppi- ja lajiesiintymiä, joista ympäristöviranomainen ei ole tehnyt rajausta.
Lisäksi FSC-sertifioidussa metsässä rajataan metsätalouden ulkopuolelle:
- Erikseen määritellyt runsaslahopuustoiset metsät, joihin kuuluu valtapuustoltaan vähintään varttuneet lehtipuuvaltaiset (lehtipuuosuus yli 50 %) lehdot, joissa lehtipuiden lahopuuta on yli 5 m3/ha, kuusivaltaiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 15 m3/ha sekä sekapuustoiset lehdot, joissa lahopuuta on vähintään 10 m3/ha.
- Vesitaloudeltaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset kosteat lehdot.
- Metsät, joissa on kookkaita tai lahovikaisia vanhoja jalopuita.
- Pähkinäpensaiden kasvupaikat muualla kuin lehdoissa, silloin kun vanhoja pähkinäpensaita on yhtenäisesti rajattavissa olevalla alueella vähintään 20 kappaletta.

Hakkuut eivät ole sallittuja lintujen pesimäaikaan 1.5.–30.6. Etelä-Suomen ja 15.5. –15.7. Pohjois-Suomen lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä mm. lehdoissa.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## METSO-kohteiksi sopivat lehdot

- Lehdot, joiden puusto on yli 70 vuotta vanhaa.
- Myös nuoremmat lehdot, joissa on lahoja pystypuita ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla.
- Lehdot, joissa kasvaa jaloja lehtipuita (tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, jalavat ja pähkinäpensas).
- Muut puustoltaan monipuoliset lehdot, joissa on lehdoille ominaista lajistoa.
- Puronvarsilla, vesistöjen rannoilla, kalkkialueilla, harjuilla ja maankohoamisrannikolla sijaitsevat lehdot.

# Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat lehdot

- Kuusettuneet tai ihmisen toimenpiteistä muuttuneet lehdot.
Nykyiset suojellut lehdot ja metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin kuuluvat rehevät lehtolaikut voivat toimia aluekeskuksina, joiden lähituntumassa sijaitsevissa METSO-lehdoissa voidaan tehdä luonnonhoitoa.

Lehdoissa elää paljon uhanalaista metsälajistoa, ja siksi kaikki lehdot ovat monimuotoisuuden kannalta merkittäviä ja METSO-ohjelmassa tärkeitä. Monimuotoisuudelle merkittävät lehdot voivat olla pienialaisia, jopa alle hehtaarin kuvioita. METSO-ohjelman valintaperusteet täyttävien lehtokohteiden rajauksiin voidaan sisällyttää myös lähiympäristöstä nuoria lehtoja tai lehtojen uudistusaloja.

Lehdot ovat metsiemme vehreimpiä ja lajistoltaan rikkaimpia kasvupaikkoja. Ne ovat keskittyneet rehevimmille, kallioperältään emäksisten kivilajien vallitsemille alueille. Pienialaisia lehtoja löytyy myös näiden ns. lehtokeskusten ulkopuolelta. Lehto ei ole sama kuin lehtimetsä, sillä osassa Suomea lehdot ovat enimmäkseen kuusivaltaisia.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

Lehdot ovat metsiemme vehreimpiä ja lajistoltaan rikkaimpia kasvupaikkoja. Ne ovat keskittyneet rehevimmille, kallioperältään emäksisten kivilajien vallitsemille alueille. Pienialaisia lehtoja löytyy myös näiden ns. lehtokeskusten ulkopuolelta. Lehto ei ole sama kuin lehtimetsä, sillä osassa Suomea lehdot ovat enimmäkseen kuusivaltaisia. 

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

Kestävällä metsien hoidolla ja käytöllä tavoitellaan monimuotoisia, tuottavia, uusiutumiskykyisiä ja elinvoimaisia metsiä ja metsämaita siten, ettei aiheuteta vahinkoa muille ekosysteemeille.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Tiivistelmä

- Kokonaiskestävään metsänhoitoon on useita määritelmiä. Oleellista on saada tietoa, millä mittareilla ollaan menossa parempaan ja millä huonompaan suuntaan, jotta huomio voidaan kohdistaa muutostarpeisiin metsien käytössä ja suojelussa.
- Kokonaiskestävä metsänhoito muodostuu ekologisen, taloudellisen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden osa-alueista. Ilmastokestävyydellä on vuorovaikutus kuhunkin näistä.
- Metsänomistaja voi tavoitella kokonaiskestävyyttä tai painottaa eri kestävyysnäkökulmia ottaen huomioon lainsäädännön velvoitteet ja muut rajoitteet.
- Ekosysteemipalvelut jaetaan tuotantopalveluihin, kuten puu ja riista, säätelypalveluihin, kuten hiilensidonta ja veden puhdistaminen sekä kulttuuripalveluihin, kuten virkistyskäyttö ja metsämaisema.
- Metsän tuotteet ja hyödykkeet on ryhmitelty metsänhoidon suosituksissa neljään päätavoitteeseen. Tavoitteet ovat talous, luonto, virkistys ja ilmastonmuutoksen hillintä. Nämä voivat tukea toisiaan tai niiden välillä voi olla kilpailutilanne.
- Metsäluonnon monimuotoisuus on perusta kaikelle metsiin liittyvälle toiminnalle. Ekologinen kestävyys voidaan turvata ylläpitämällä ja vahvistamalla metsien ja soiden monimuotoisuutta sekä vesien hyvää tilaa.
- Taloudellinen kestävyys tarkoittaa metsien hoitoa ja käyttöä siten, että metsien elinvoimaisuus, uusiutumiskyky, tuottavuus ja metsätalouden kannattavuus säilyvät pitkällä aikavälillä.
- Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa metsistä saatavan hyvinvoinnin turvaamista kansalaisille ja eri toimijoille myös jatkossa sekä metsänomistuksen moniarvoisuuden tunnistamista. Kulttuurinen kestävyys on ymmärrystä luonnosta ja ihmisen toiminnasta, mihin sisältyy metsän, talouden ja kulttuurin suhteen huomioiminen.
- Ilmastokestävä metsänhoito edistää ilmastonmuutoksen hillintää metsien avulla sekä metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Kokonaiskestävän metsänhoidon määritelmä ja ekosysteemipalveluiden yhteensovittaminen

Kokonaiskestävään metsänhoitoon on useita määritelmiä.
Euroopan toinen metsäministerikonferenssi 1993: ”Metsien kestävä hoito ja käyttö tarkoittavat metsien ja metsämaiden hoitoa ja käyttöä siten, että säilytetään niiden monimuotoisuus, tuottavuus, uusiutumiskyky, elinvoimaisuus ja mahdollisuus toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa merkityksellisiä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia toimintoja paikallisella, kansallisilla ja maailmanlaajuisilla tasoilla sekä siten, ettei aiheuteta vahinkoa muille ekosysteemeille.”
Kansallinen metsästrategia 2025: "Kestävyyden periaate tarkoittaa sitä, että turvataan tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Metsävarojen riittävyyden ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat olennainen osa metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. Ilmastokestävyys on siten osa kokonaiskestävyyttä."

Ekosysteemipalvelujen yhteensovittaminen, Tapion raportteja: "Kokonaiskestävä metsänhoito huomioi kaikkien metsäluonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden kestävän tuotannon ja tilan. Ekosysteemipalvelut ovat erilaisia luonnon tuottamia palveluja, tuotteita ja toimintoja, jotka tukevat ihmisen olemassaoloa ja hyvinvointia. Monimuotoisuuden turvaaminen on edellytys kaikkien ekosysteemipalvelujen tuottamiselle (taulukko alla)."
Metsien käytön kokonaiskestävyyden mittaamiselle ei ole vielä yleisesti hyväksyttyä tapaa eikä mittaristoa. Oleellista on saada tietoa, minkä mittarien suhteen tilanne on menossa parempaan ja minkä suhteen huonompaan suuntaan. Tällä tavoin huomio voidaan kohdistaa muutostarpeisiin metsien käytössä ja suojelussa.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Kokonaiskestävän metsänhoidon määritelmä ja ekosysteemipalveluiden yhteensovittaminen

### Ekosysteemipalvelut jaetaan tuotanto-, säätely- ja kulttuuripalveluihin. Lisäksi usein erotetaan tukipalvelut, joihin kuuluvat mm. fotosynteesi sekä ravinteiden, hiilen ja veden kierto. Luonnon monimuotoisuus ei ole muiden kaltainen ekosysteemipalvelu, vaan se määritellään kaikki muut palvelut mahdollistavaksi perusedellytykseksi. Mukaillen TEEB for Finland.

##  [Ekosysteemipalvelut](/fi/node/923)

Table
| Tuotantopalvelut | Säätelypalvelut | Kulttuuripalvelut |
| --- | --- | --- |
| 1. Keruutuotteet, kuten marjat ja sienet  ---2. Riista  ---3. Poro  ---4. Puu  ---5. Puhdas vesi  ---6. Bioenergia  ---7. Kalat ja ravut  ---8. Lääkeaineet  ---9. Geneettinen materiaali | 1. Vesivarat  ---2. Vedensuodatus  ---3. Ilmastonsäätely ml. hiilensidonta  ---4. Typensidonta  ---5. Eroosionhallinta  ---6. Maaperän laatu  ---7. Ravinnevarasto  ---8. Jäte- ja myrkkyhuolto  ---9. Lisääntymisympäristöt  ---10. Pölytys  ---11. Ilman laatu  ---12. Melunehkäisy | 1. Virkistys  ---2. Luontomatkailu  ---3. Luonnonperintö  ---4. Maisema  ---5. Taide ja populaarikulttuuri  ---6. Koulutus ja tutkimus |

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Kokonaiskestävän metsänhoidon määritelmä ja ekosysteemipalveluiden yhteensovittaminen

### Ekosysteemipalvelut jaetaan tuotanto-, säätely- ja kulttuuripalveluihin. Lisäksi usein erotetaan tukipalvelut, joihin kuuluvat mm. fotosynteesi sekä ravinteiden, hiilen ja veden kierto. Luonnon monimuotoisuus ei ole muiden kaltainen ekosysteemipalvelu, vaan se määritellään kaikki muut palvelut mahdollistavaksi perusedellytykseksi. Mukaillen TEEB for Finland.

##  [Ekosysteemipalvelut](/fi/node/923)

**Kokonaiskestävyys metsänomistajan näkökulmasta**

Metsänomistaja päättää puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta. Hän voi painottaa tavoitteita eri tavoin eri metsäkiinteistöillä tai metsän osissa ottaen huomioon lainsäädännön velvoitteet ja vapaaehtoisen metsäsertifioinnin (PEFC™ ja FSC®) vaatimukset. Valtion ja kuntien päätökset maankäytöstä, esimerkiksi kaavoitus, voivat rajoittaa metsänkäsittelyä. Metsäomaisuuden laajuudesta ja rakenteesta riippuu, millaiset mahdollisuudet metsänomistajalla on huolehtia kokonaiskestävyyden toteutumisesta omissa metsissään. Tavoitepainotusten yhteensovittaminen voi edellyttää kompromissien tekemistä tilatasolla.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Kokonaiskestävän metsänhoidon määritelmä ja ekosysteemipalveluiden yhteensovittaminen

### Ekosysteemipalvelut jaetaan tuotanto-, säätely- ja kulttuuripalveluihin. Lisäksi usein erotetaan tukipalvelut, joihin kuuluvat mm. fotosynteesi sekä ravinteiden, hiilen ja veden kierto. Luonnon monimuotoisuus ei ole muiden kaltainen ekosysteemipalvelu, vaan se määritellään kaikki muut palvelut mahdollistavaksi perusedellytykseksi. Mukaillen TEEB for Finland.

##  [Ekosysteemipalvelut](/fi/node/923)

**Kestävyyden osa-alueet metsien hoidossa ja käytössä**

**1. Taloudellinen kestävyys**Taloudellinen kestävyys tarkoittaa metsien hoitoa ja käyttöä siten, että metsien elinvoimaisuus, uusiutumiskyky, tuottavuus ja metsätalouden kannattavuus säilyvät pitkällä aikavälillä. Näin turvataan nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyödyntää metsiään hyvinvointinsa lähteenä. Taloudellista tuottoa voidaan saada puuntuotannon ohella muun muassa keräilytuotteista, metsästyksestä ja matkailusta.
Metsän kasvatuksessa ja hoidossa jokainen toimenpide vaikuttaa seuraavaan. Tehokkuus, kustannustietoisuus ja tarkoituksenmukaisuus kaikissa metsänkasvatuksen vaiheissa parantavat metsätalouden kannattavuutta. Metsänkasvatuksen ja hoidon kustannuksia voidaan alentaa käyttämällä kullekin metsikkökuviolle tarkoituksenmukaista menetelmää, tekemällä tarpeelliset hoitotoimet huolellisesti ja oikea-aikaisesti sekä suurentamalla käsiteltävän alueen kokoa. Lisäksi kustannusten hillitsemiseksi on varmistettava mahdollisimman hyvät korjuuolot ja huolehdittava metsätiestön kunnosta. Puunkorjuun kustannukseen vaikuttavat keskeisesti kerralla korjattavan puutavaran määrä, hehtaarikohtainen hakkuukertymä ja puuston järeys.
**2. Ekologinen kestävyys**Ekologinen kestävyys metsien hoidossa ja käytössä voidaan turvata ylläpitämällä ja vahvistamalla metsien ja soiden monimuotoisuutta sekä vesien hyvää tilaa. Talousmetsissä pidetään yllä sellaista rakenteellista vaihtelua, joka luo edellytykset runsaalle ja elinvoimaiselle lajistolle. Luonnon monimuotoisuus ilmenee monipuolisina lajiston elinmahdollisuuksina sekä luontotyyppien ja niiden ominaisuuksien runsautena.

Talousmetsien luonnonhoidolla luodaan edellytykset talousmetsien monipuoliselle lajistolle, puhtaille vesille ja muille ekosysteemipalveluille. Toimenpiteet on suositeltavaa suunnitella ja toteuttaa niin, että monimuotoisuudelle tärkeät kohteet ja rakennepiirteet, kuten järeä lahopuusto, säilyvät tai niiden määrä kasvaa. Ekologisesti kestävä metsien hoito ja käyttö ei aiheuta metsäluontotyyppien tai metsissä elävien eliölajien uhanalaisuutta.
**3. Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys**Sosiaalinen kestävyys metsien hoidossa ja käytössä tarkoittaa metsistä saatavan hyvinvoinnin turvaamista kansalaisille ja eri toimijoille myös jatkossa sekä metsänomistuksen moniarvoisuuden tunnistamista. Metsätalous sekä metsiin ja puuhun perustuva teollisuus ovat osaltaan luoneet perustan Suomen taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Metsien monipuolinen hyödyntäminen antaa myös tänään toimeentuloa kymmenille tuhansille metsänomistajille, yrittäjille ja työntekijöille ja pitää yllä maaseudun elinvoimaisuutta ja aluetaloutta. Metsien käyttö turvaa näin osaltaan maan kaikkien osien säilymistä asuttuina.Metsien monikäyttö on osa sosiaalista kestävyyttä. Monikäyttö tarkoittaa metsän eri käyttömuotojen sovittamista yhteen. Metsät tarjoavat virkistys- ja hyvinvointimahdollisuuksia kaikille ihmisille. Jokaisenoikeuksien ansiosta voimme liikkua vapaasti metsäluonnossa sekä kerätä marjoja ja sieniä. Lisäksi metsät tarjoavat riistaa ja mahdollisuuden metsästykseen. Poronhoito on tärkeä elinkeino Pohjois-Suomessa. Pääosin metsäluontoon perustuva elinkeino on myös luontomatkailu.
Metsänomistajan on hyvä tunnistaa, mitä oman tilan metsänhoito voi merkitä naapuruston näkökulmasta. Vuorovaikutuksella voi vähentää mahdollisia ristiriitatilanteita.

Kulttuurinen kestävyys on ymmärrystä luonnosta ja ihmisen toiminnasta, mihin sisältyy metsän, talouden ja kulttuurin suhteen huomioiminen. Kulttuurinen kestävyys edellyttää, että turvataan metsien monipuolinen ja kestävä käyttö myös tulevaisuudessa.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Metsänomistajan päätöksenteon erilaiset tasot ja tavoitteet metsien käytössä

**Metsänhoidon päätavoitteet ja niiden väliset vaihtosuhteet**

Metsänomistaja tekee metsiensä käytöstä päätöksiä, jotka ovat hänelle eri tavoin merkittäviä ja vaikuttavat eripituisilla aikajaksoilla. Päätöstilanteet voivat koskea koko metsäomaisuutta, yksittäistä metsätilaa, metsikköä tai maastonkohtaa. Päätöksentekoa ohjaavat metsänomistajan arvostukset ja tavoitteet sekä hänen henkilökohtainen tilanteensa ja markkinatilanne.
Metsän käytölle asetetut tavoitteet voivat muuttua puuston elinkaaren aikana. Syinä voivat olla esimerkiksi omistajanvaihdos, omistajan elämäntilanteen muutos sekä puumarkkinoilla tai toimintaympäristössä laajemmin tapahtuneet muutokset. Metsänkäytön nykyiset tavoitteet voivat näin poiketa tarkoituksista, joiden seurauksena puuston tämänhetkiset piirteet ovat syntyneet.

Metsän aineelliset ja aineettomat tuotteet ja hyödykkeet eli ekosysteemipalvelut on ryhmitelty metsänhoidon suosituksissa neljään päätavoitteeseen. Tavoitteet ovat talous, luonto, virkistys ja ilmastonmuutoksen hillintä. Nämä voivat tukea toisiaan tai niiden välillä voi olla kilpailutilanne. Jälkimmäisessä metsänomistaja joutuu painottamaan tavoitteitaan, jotta kokonaisuus muodostuu sopivaksi. Päätökseen vaikuttaa, millainen ”hinta” eli vaihtosuhde valinnoilla on.
Esimerkit:
- Tavoitteet tukevat toisiaan: Hiilensidonnan painottaminen panostamalla puuston kasvuun mahdollistaa kasvavat puunkorjuumäärät, mikä tukee taloutta.
- Tavoitteet kilpailutilanteessa: Luonnon painottaminen lisäämällä puuntuotannon ulkopuolelle jätettävien kohteiden osuutta heikentää taloudellista tulosta.

Lue lisää: Metsätilan hoito | [Metsänomistamisen tavoitteet](/fi/kategoriat/metsanomistamisen-tavoitteet)

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Ilmastokestävyys osana metsänhoidon kokonaiskestävyyttä

**Ilmastokestävä metsänhoito** edistää ilmastonmuutoksen hillintää metsien avulla sekä metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Tavoitteena on ylläpitää ja parantaa metsäekosysteemien toimintakykyä. Ilmastokestävässä metsänhoidossa kiinnitetään erityisesti huomiota metsän terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtimiseen sekä metsien hiili- ja kasvi-huonekaasutaseeseen. Ilmastokestävyydellä on vuorovaikutus kestävyyden muihin osa-alueisiin.
Ilmastokestävässä metsänhoidossa
1 . varmistetaan **metsien sopeutumista** tulevaan ilmastoon niin, että pystytään vähentämään ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä ja hyödyntämään ilmastonmuutoksen aikaansaama puuston lisäkasvu. Sopeutumiskeinot vahvistavat metsiä muuttuvassa ilmastossa parantaen niiden vastustuskykyä sään ääri-ilmiöille ja erilaisille tuhoille. Tämä tapahtuu edistämällä metsien geneettistä, rakenteellista ja toiminnallista sietokykyä sekä monimuotoisuutta metsikkö- ja aluetasolla.
2 . **hillitään ilmastonmuutosta** ylläpitämällä ja kasvattamalla metsien hiilensidontaa, sitomalla hiiltä puustoon ja maaperään, ehkäisemällä voimakkaiden kasvihuonekaasujen muodostumista metsäekosysteemissä sekä tuottamalla uusiutuvaa raaka-ainetta. Puuraaka-aineella voidaan korvata uusiutumattomia raaka-aineita. Puuperäiset tuotteet toimivat myös hiilen varastona.
Metsien monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeä osa ilmastokestävyyttä. Mitä elinvoimaisempia ja monimuotoisempia metsät ovat, sitä paremmin ne pystyvät sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon.

Sopeutuminen ja hillintä tukevat kestävyyden osa-alueiden toteutumista. Kokonaiskestävyyden tavoin ilmastokestävyyden huomioon ottaminen voi vaatia metsienkäsittelyssä metsänomistajan tavoitteiden yhteen sovittamista.

Lue lisää: • Metsien kestävä hoito ja käyttö | [Ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen](/fi/ilmastonmuutoksen-hillinta-ja-ilmastonmuutokseen-sopeutuminen)

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Talousmetsien luonnonhoito ja monimuotoisuuden turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Talousmetsien luonnonhoito**

Suomen metsät ovat elinympäristö noin 20 000 lajille. Suurin osa metsälajistosta kykenee elämään talousmetsissä, joissa esiintyy lajeille tärkeitä rakennepiirteitä, kuten esimerkiksi lehtipuustoa ja lahopuita. Metsien elinympäristöjen ja lajiston monimuotoisuus ovat kuitenkin ihmisen toiminnan vuoksi vähentyneet. Monimuotoisuuden tilan parantamiseksi talousmetsissä on keskeistä kiinnittää huomiota luonnonhoidon toimenpiteiden toteutukseen.
Talousmetsien luonnonhoito on luonnon monimuotoisuuden ja luonnon tarjoamien hyötyjen ylläpitämistä ja vahvistamista metsänkäsittelyssä. Luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan soveltaa kaikissa metsätaloustoimissa ja metsän kehitysvaiheissa.

Talousmetsien luonnonhoidolla voidaan vaikuttaa monimuotoisuuden turvaamiseen, vesiensuojeluun, metsämaiseman hoitoon, kulttuuriperintökohteiden turvaamiseen ja monikäyttömahdollisuuksien edistämiseen.
Lainsäädäntö asettaa metsätalouden luonnonhoidon vähimmäistason, joka edellyttää esimerkiksi metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämistä ja luonnonsuojelulain suojeltujen luontotyyppien turvaamista. Lisäksi vapaaehtoiset metsäsertifiointijärjestelmät asettavat niihin kuuluville metsänomistajille vaatimuksia esimerkiksi jätettävien säästöpuiden määrälle ja vesien suojavyöhykkeiden leveydelle. Luonnonhoitoa painottava metsänomistaja voi tehdä metsissään vielä lisätoimenpiteitä yli lainsäädännön ja metsäsertifiointien vaatimustasojen.
Luonnonhoidon tavoitteet korostuvat erityiskohteilla, joita jokainen metsänomistaja voi löytää omasta metsästään. Erityiskohteet voivat olla luonto-, kulttuuri- tai maisemakohteita tai muutoin metsänomistajalle tärkeitä maastonkohtia. Osassa erityiskohteista on lain asettamia käytönrajoituksia, mutta valtaosassa niiden ominaisuuksien huomioon ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Osa luontokohteista ja metsäluonnon hoitokeinoista on sellaisia, joihin on mahdollista saada taloudellista tukea.

Luonnonhoidon toimenpiteiden vaikutus puuntuotantoon riippuu siitä, kuinka paljon metsänomistaja haluaa painottaa luonnonhoitoa ja metsän monikäyttöä. Luonnonhoidon laajaa keinovalikoimaa voidaan hyödyntää metsänhoidossa ja hakkuissa enimmäkseen helposti ja suhteellisen pienin kustannuksin. Yksittäinen luonnonhoidon toimenpide edistää usein montaa eri tavoitetta.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Talousmetsien luonnonhoito ja monimuotoisuuden turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Luonnonhoito on monia tekoja**

Metsänomistajan tekemillä valinnoilla on vaikutusta siihen, minkälaisen metsän hän jättää jälkeensä. Luonnonhoito tuottaa edellytyksiä talousmetsien monipuoliselle lajistolle, puhtaille vesille ja muille ekosysteemipalveluille.
Metsänkäsittelyalueilla luonnon monimuotoisuutta edistetään säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Niitä ovat esimerkiksi vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä metsätaloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut. Yleisimmät keinot ovat säästöpuuryhmien jättäminen, lahopuiden säilyttäminen sekä muun muassa riistaeläimille tärkeä lehtipuusekoituksen ja tiheikköjen ylläpitäminen.
Talousmetsien monimuotoisuutta turvataan myös ottamalla monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet huomioon metsänkäsittelyssä. Lisäksi voidaan tehdä luonnon monimuotoisuutta vahvistavia ennallistamis- ja luonnonhoitotöitä.

Ennallistamisessa työt keskittyvät sellaisille monimuotoisuuden turvaamisen kannalta potentiaalisille kohteille, joiden luonnontilaa on aiemmin heikennetty. Tavoitteena on palauttaa ekosysteemin toimintaedellytyksiä ja kohteiden kykyä toimia luontaisen lajiston elinpaikkana.

Lue lisää:• Metsänhoidon toimenpiteet | [Luonnonhoito ja monimuotoisuus](/fi/kategoriat/luonnonhoito-ja-monimuotoisuus)[ ](<https://Luonnonhoito ja monimuotoisuus >)• Metsänhoidon toimenpiteet | [Luontokohteiden turvaaminen](/fi/kategoriat/luontokohteiden-turvaaminen)• Metsänhoidon toimenpiteet | [Vesiensuojelu](/fi/kategoriat/vesiensuojelu)

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Metsäluonnon monimuotoisuus talousmetsissä

Metsäluonnon monimuotoisuus on perusta kaikelle metsiin liittyvälle toiminnalle. Metsätaloudessa hyödynnetään metsien tuottamaa puuta ja sen tuotantoa pyritään tehostamaan. Samalla vaikutetaan luonnon monimuotoisuuteen eri tavoin. Talousmetsien monimuotoisuuden turvaaminen ja vahvistaminen ovat keskeisessä roolissa, koska metsistämme noin 90 prosenttia on metsätalouskäytössä.
**Talousmetsien monimuotoisuuden tila**Luonnontilaiset metsät ovat olleet suurelta osin vanhoja metsiä, joissa on vanhojen, elävien puiden lisäksi paljon erilaista kuollutta puuta. Myös luontaisten häiriöiden, kuten metsäpalojen, jälkeen syntyneet avoimet, runsaslahopuustoiset häiriöalat sekä niille kehittyneet lehtipuuvaltaiset metsät ovat olleet yleisiä. Talousmetsissä luonnonmetsän piirteiden väheneminen on johtanut siihen, että osa metsälajistosta on taantunut ja uhanalaistunut. Merkittävimpinä taantumisen syinä ovat olleet nimenomaan vanhojen metsien ja vanhojen puiden, kuolleen puun sekä lehtisekapuuston osuuden väheneminen verrattuna luonnontilaisiin metsiin.
**Luonnon monimuotoisuus**Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan lajien sisäistä perinnöllistä vaihtelua, lajien runsautta sekä niiden elinympäristöjen monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden kaikki tasot ovat yhtä tärkeitä, sillä ne ovat sidoksissa toisiinsa.Luonnon monimuotoisuutta voidaan kuvata• saman lajin yksilöiden välisenä perinnöllisenä vaihteluna• valitulla tarkastelualueella elävien lajien lukumääränä• elinympäristöjen määrän ja koostumuksen vaihteluna.

**Monimuotoisuuden turvaaminen talousmetsissä** Talousmetsien luonnonhoidon kannalta olennaista on ymmärtää metsäluonnon monimuotoisuuden heikentymisen syyt ja se, kuinka talousmetsien luonnonhoidolla voidaan vaikuttaa luontokohteiden säilymiseen sekä monimuotoisuudelle arvokkaiden rakennepiirteiden ylläpitämiseen. Näiden perusteella voidaan asettaa luonnonhoidon tavoitetasoja esimerkiksi kuolleen puun tai vanhojen elävien puiden määrän suhteen.
Yksinkertaisesti kuvattuna monimuotoisuuden turvaaminen voidaan sovittaa yhteen metsänkäsittelyn kanssa, kun1. tunnistetaan ja rajataan ulos toimenpiteistä ne alueet, joissa metsänkäsittely tuottaisi monimuotoisuusarvojen merkittävän heikentymisen tai häviämisen sekä2. toimitaan metsänkäsittelyalueella luonnon monimuotoisuutta turvaavilla ja lisäävillä tavoilla. **Monimuotoisuuden turvaamisessa tavoitteilla on pitkä aikajänne**Puut ovat pitkäikäisiä ja niiden lahoaminen on hidasta. Talousmetsien luonnonhoitoon kuuluu ajatus siitä, että olemme valmiit säilyttämään arkisessa metsäympäristössä rakenteita, joiden olemassaolo vaikuttaa metsätilalla positiivisesti lajien elinmahdollisuuksiin useiden omistajasukupolvien ajan. Siksi myös luontotiedon välittyminen seuraaville omistajille on tärkeää, jotta monimuotoisuustyön tulokset vaikuttavat tulevaisuudessakin.Metsätaloudessa on totuttu tekemään pitkän aikajänteen investointeja. Luonnonhoidon tavoitteiden toteutumisen pitkän aikajänteen ymmärtäminen on tärkeää, jotta yksittäisen luonnonhoidon toimenpiteen merkityksen voi perustella. Osa tavoitteista toteutuu hyvin hitaiden luonnollisten kehityskulkujen seurauksena. Puun merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa toteutuu vuosisatojen kuluessa. Monet tällä hetkellä uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia hitaiden kehityskulkujen synnyttämistä rakenteista, kuten järeistä pitkälle lahonneista puunrungoista. Talousmetsien luonnonhoidon tuloksena voidaan säilyttää lajien tarvitsemia rakenteita, mutta niiden merkitys on todennettavissa vasta tulevien sukupolvien toimesta. Kuitenkin jo tähän mennessä on päästy todistamaan säästöpuuhaapojen jättämisen myönteisiä vaikutuksia uhanalaisiin lajeihin. Kun tarkastellaan uhanalaisuusluokissa tapahtuneita aitoja muutoksia, metsissä myönteistä kehitystä on todettu 109 lajilla, joista 21 on kovakuoriaisia. Metsissä myönteisten muutosten osuus on suurempi kuin missään muussa elinympäristössä.

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## Metsäluonnon monimuotoisuus talousmetsissä

##  [Säästöpuun merkitys monimuotoisuudelle toteutuu pitkän aikavälin kuluessa.](/fi/node/3714)

Table
| Vuosi | Esimerkki säästöpuun vaiheista |
| --- | --- |
| 2010 | Uudistushakkuussa rajataan säästöpuuryhmä, johon jää muiden säästöpuiden sekaan kasvamaan 110 vuoden ikäinen järeä mänty.  |
| 2080 | Metsikön seuraava uudistushakkuu tehdään vuonna 2080. Säästöpuuryhmän rajaus säilyy entisellään ja ryhmässä on paljon eri-ikäisiä ja -kokoisia lahopuita. Elinvoimaisella männyllä ikää 180 vuotta. Rungon pintaa peittää komea kilpikaarna, pituuskasvu on pysähtynyt ja latvus tasoittunut.  |
| 2110 | Kalasääski kiinnostuu kasvatusmetsän yläpuolella pilkottavasta latvuksesta ja rakentaa pesänsä avaraan maisemaan. Pesä säilyy asuttuna 30 vuoden ajan.  |
| 2150 | Puun elinvoima hiipuu vähitellen, puu kuolee 250 vuoden ikäisenä vuonna 2150. Kilpikaarna putoaa rungon pinnalta 10 vuodessa.  |
| 2210 | Komea mäntykelo säilyy pystyssä 50 vuoden ajan. Kelon pinnalla kasvaa useita eri jäkäliä. Palokärki nakuttaa pesäkolonsa mäntyyn, joka lopulta kaatuu varttuneen kasvatusmetsän keskelle.  |
| 2230 | Maassa makaava järeä puunrunko herättää huomiota ja säilyy ehjänä uudistushakkuussa.  |
| 2260 | Kelo on havaittavissa enää pienenä kohoumana sammaleen alla. |

Lue lisää:
- Metsien kestävä hoito ja käyttö | [Luontokohteet ja lajien turvaaminen](/fi/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen)
- Metsien kestävä hoito ja käyttö | [Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen](/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen)

# Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsien kestävä hoito ja käyttö**](/fi/kategoriat/metsien-kestava-hoito-ja-kaytto)

Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

Kestävällä metsien hoidolla ja käytöllä tavoitellaan monimuotoisia, tuottavia, uusiutumiskykyisiä ja elinvoimaisia metsiä ja metsämaita siten, ettei aiheuteta vahinkoa muille ekosysteemeille. 

Metsätietostandardi pitää sisällään useita standardisanomia, jotka kukin on tarkoitettu eri käyttötarkoitukseen, esimerkiksi metsävaratietojen tallennukseen tai puukauppaan. Metsätietostandardin kehittämistä organisoi Suomen Metsäkeskus. Standardin kehittämisen osallistuu laajasti eri metsäalan toimijoita kootun valmistelutyöryhmän kautta. Metsänhoidon suositusten kehittäjät tekevät tiivistä yhteistyötä standardin laatijoiden kanssa. Lisätietoja metsätietostandardista voi lukea Metsäkeskuksen sivulta. Kaikki metsätietostandardin versiot julkaistaan standardin julkaisusivulla. Metsänhoidon suositukset käyttää metsätietostandardia soveltuvin osin. Tällä hetkellä suosituksissa on käytössä viimeisin virallinen metsätietostandardin koodistojen versio (KOOD_V28). Koodistoista vain osa on käytössä metsänhoidon suosituksissa. Kaikki käytössä olevan koodistot ovat listattu rajapintojen teknisessä kuvauksessa. Kuitenkin vain osalla koodistoista löytyy sisältöjä. Alempana on kerrottu kaikki koodistot, joilla tällä hetkellä löytyy sisältöjä rajapinnasta. Koodistojen käyttö on mahdollista vain osassa rajapintapäätepisteistä. Standardikoodit ovat käytössä metsänhoidon toimenpiteiden kuvaus -sisällöissä sekä harvennusmallien haussa. Koodistoja voi käyttää metsänhoidon toimenpiteiden sisältöjen hakuun rajapinnasta sisäisen id:n sijaan. Sisältöä voidaan hakea metsänhoidon toimenpiteistä (Description of Operations) seuraavilla koodistoilla: Toimenpiteen hakkuutapa: 664 CuttingTypeTypeToimenpiteen metsänhoito työlajit: 667 SilvicultureTypeType Metsätietostandardi harvennusmallien haussa Harvennusmallien hakurajapinnassa (Thinning Model) voidaan myös käyttää metsätietostandardin koodistoja metsää kuvaavien parametrien määrittämiseen. Alla on kuvattu mitä tietoja harvennusmallihaussa voidaan kuvata metsätietostandardin koodeilla, käytössä olevat koodistot (Koodiston nimi [koodiston numero]) ja yksittäiset koodit (Koodin nimi: [koodi]): Pääpuulaji Pääpuulaji: TreeSpeciesType 622&nbsp;Mänty: 1Kuusi: 2Rauduskoivu: 3 (ei vielä käytössä)Hieskoivu: 4Kasvupaikkaluokka Kasvupaikkaluokka: FertilityClassType 604Lehtomainen kangas tai vastaava turvekangas: 2Tuore kangas tai vastaava turvekangas: 3Kuivahko kangas tai vastaava turvekangas: 4Kuiva kangas tai vastaava turvekangas: 5Maalaji Alaryhmä: SubGroupType 601KivennäismaaKangas: 1TurvemaaKorpi: 2Räme: 3Neva: 4Letto: 5Maalaji: SoilTypeType 607KivennäismaaKeskikarkea tai karkea kangasmaa: 10Karkea moreeni: 11Karkea lajittunut maalaji: 12Hienojakoinen kangasmaa: 20Hienojakoinen moreeni: 21Hienojakoinen lajittunut maalaji: 22Silttipitoinen maalaji: 23Savimaa: 24Kivinen keskikarkea tai karkea kangasmaa: 30Kivinen karkea moreeni: 31Kivinen karkea lajittunut maalaji: 32Kivinen hienojakoinen kangasmaa: 40TurvemaaTurvemaa: 60Saraturve: 61Rahkaturve: 62Puuvaltainen turve: 63Eroosioherkkä saraturve (von Post luokka yli 5): 64Eroosioherkkä rahkaturve (von Post luokka yli 5): 65Maatumaton saraturve (von Post luokka enintään 5): 66Maatumaton rahkaturve (von Post luokka enintään 5): 67Erityispiirteen tyyppi: OriginalFeatureCodeType 1TurvemaaMustikkaturvekangas (I): 791Mustikkaturvekangas (II): 792Puolukkaturvekangas (I): 793Puolukkaturvekangas (II): 794Ruohoturvekangas: 795Varputurvekangas: 796&nbsp;Sijainti Metsälain alueet: ForestActAreaType 1342Pohjoinen Suomi: 8Keskinen Suomi: 9Eteläinen Suomi: 10 Metsätietostandardin koodistojen käytöstä rajapintakyselyissä on kerrottu tarkemmin sivulla Tekniset ohjeet kohdassa Metsätietostandardien hyödyntäminen haussa.

Kansallinen metsätietostandardi on metsäsektorin toimijoiden yhdessä kehittämä tiedonsiirtostandardi. Metsätietostandardi mahdollistaa metsäalan avointen aineistojen laajan käytön sekä sujuvan tiedonsiirron toimijoiden välillä.

Metsätietostandardi pitää sisällään useita standardisanomia, jotka kukin on tarkoitettu eri käyttötarkoitukseen, esimerkiksi metsävaratietojen tallennukseen tai puukauppaan. Metsätietostandardin kehittämistä organisoi Suomen Metsäkeskus. Standardin kehittämisen osallistuu laajasti eri metsäalan toimijoita kootun valmistelutyöryhmän kautta. Metsänhoidon suositusten kehittäjät tekevät tiivistä yhteistyötä standardin laatijoiden kanssa. Lisätietoja metsätietostandardista voi lukea Metsäkeskuksen [sivulta](https://www.metsakeskus.fi/fi/avoin-metsa-ja-luontotieto/sanastot-ja-standardit/metsatietostandardit). Kaikki metsätietostandardin versiot julkaistaan standardin [julkaisusivulla](https://metsatietostandardit.sitowise.com/).

Metsänhoidon suositukset käyttää metsätietostandardia soveltuvin osin. Tällä hetkellä suosituksissa on käytössä viimeisin virallinen metsätietostandardin koodistojen versio (KOOD\_V28). Koodistoista vain osa on käytössä metsänhoidon suosituksissa. Kaikki käytössä olevan koodistot ovat listattu rajapintojen teknisessä kuvauksessa. Kuitenkin vain osalla koodistoista löytyy sisältöjä. Alempana on kerrottu kaikki koodistot, joilla tällä hetkellä löytyy sisältöjä rajapinnasta. Koodistojen käyttö on mahdollista vain osassa rajapintapäätepisteistä. Standardikoodit ovat käytössä metsänhoidon toimenpiteiden kuvaus -sisällöissä sekä harvennusmallien haussa.
Koodistoja voi käyttää metsänhoidon toimenpiteiden sisältöjen hakuun rajapinnasta sisäisen id:n sijaan. Sisältöä voidaan hakea metsänhoidon toimenpiteistä (Description of Operations) seuraavilla koodistoilla:
- Toimenpiteen hakkuutapa: 664 CuttingTypeType
- Toimenpiteen metsänhoito työlajit: 667 SilvicultureTypeType

# Metsätietostandardi

## Metsätietostandardi harvennusmallien haussa

**Pääpuulaji**

Harvennusmallien hakurajapinnassa (Thinning Model) voidaan myös käyttää metsätietostandardin koodistoja metsää kuvaavien parametrien määrittämiseen. Alla on kuvattu mitä tietoja harvennusmallihaussa voidaan kuvata metsätietostandardin koodeilla, käytössä olevat koodistot (K*oodiston nimi \[koodiston numero\]*) ja yksittäiset koodit (*Koodin nimi: \[koodi\]*):
- Pääpuulaji: TreeSpeciesType 622
- Mänty: **1**
- Kuusi: **2**
- Rauduskoivu: **3** (ei vielä käytössä)
- Hieskoivu: **4**

# Metsätietostandardi

## Metsätietostandardi harvennusmallien haussa

**Maalaji**

- Kasvupaikkaluokka: FertilityClassType 604
- Lehtomainen kangas tai vastaava turvekangas: **2**
- Tuore kangas tai vastaava turvekangas: **3**
- Kuivahko kangas tai vastaava turvekangas: **4**
- Kuiva kangas tai vastaava turvekangas: **5**
- Alaryhmä: SubGroupType 601
- Kivennäismaa
- Kangas: **1**
- Turvemaa
- Korpi: **2**
- Räme: **3**
- Neva: **4**
- Letto: **5**
- Maalaji: SoilTypeType 607
- Kivennäismaa
- Keskikarkea tai karkea kangasmaa: **10**
- Karkea moreeni: **11**
- Karkea lajittunut maalaji: **12**
- Hienojakoinen kangasmaa: **20**
- Hienojakoinen moreeni: **21**
- Hienojakoinen lajittunut maalaji: **22**
- Silttipitoinen maalaji: **23**
- Savimaa: **24**
- Kivinen keskikarkea tai karkea kangasmaa: **30**
- Kivinen karkea moreeni: **31**
- Kivinen karkea lajittunut maalaji: **32**
- Kivinen hienojakoinen kangasmaa: **40**
- Turvemaa
- Turvemaa: **60**
- Saraturve: **61**
- Rahkaturve: **62**
- Puuvaltainen turve: **63**
- Eroosioherkkä saraturve (von Post luokka yli 5): **64**
- Eroosioherkkä rahkaturve (von Post luokka yli 5): **65**
- Maatumaton saraturve (von Post luokka enintään 5): **66**
- Maatumaton rahkaturve (von Post luokka enintään 5): **67**
- Erityispiirteen tyyppi: OriginalFeatureCodeType 1
- Turvemaa
- Mustikkaturvekangas (I): **791**
- Mustikkaturvekangas (II): **792**
- Puolukkaturvekangas (I): **793**
- Puolukkaturvekangas (II): **794**
- Ruohoturvekangas: **795**
- Varputurvekangas: **796**

# Metsätietostandardi

## Metsätietostandardi harvennusmallien haussa

**Sijainti**

- Metsälain alueet: ForestActAreaType 1342
- Pohjoinen Suomi: **8**
- Keskinen Suomi: **9**
- Eteläinen Suomi: **10**

Metsätietostandardin koodistojen käytöstä rajapintakyselyissä on kerrottu tarkemmin sivulla [Tekniset ohjeet](/fi/rajapintaopas/tekniset-ohjeet) kohdassa Metsätietostandardien hyödyntäminen haussa.

Metsätietostandardi

Metsänomistaja päättää energiapuun korjuusta Metsänomistaja päättää omien tavoitteidensa mukaisesti energiapuun korjuusta ja siitä, mitä energiapuulajiketta korjataan. Metsikön tila ohjaa päätöksentekoa. Energiapuun korjuulla voidaan esimerkiksi parantaa hoitamattoman nuoren metsän laatua kattaen samalla nuoren metsän kunnostuksesta aiheutuvia kuluja sekä parantaen metsikön arvokehitystä. Metsikön lähtötila vaikuttaa energiapuun korjuun toteutukseen Energiapuun korjuu tehdään kasvatusmetsissä usein harvennuksen yhteydessä. Harvennuksella parannetaan kasvatettavan puuston laatua, nopeutetaan järeytymistä ja tuotetaan puunmyyntituloja. Maaston ominaisuudet ja puuston järeys vaikuttavat korjuun toteutukseen ja kannattavuuteen. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Huonolaatuiset puut poistetaan, mikäli niitä ei jätetä säästöpuiksi. Pienpuuta korjataan energiakäyttöön tyypillisesti nuoren metsän kunnostuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä. Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää ja -tuloja energiapuuta korjaamalla. Hoitamattomissa metsissä, eli nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoitoa ei ole tehty tai kohde on jätetty suosituksia tiheämmäksi, ensiharvennus on tarpeellista tehdä varhaisemmassa vaiheessa kuin hoidetuissa metsissä. Näissä metsissä pieniläpimittaisen ja usein ylitiheän puuston ainespuuhakkuu on kallista, ja energiapuun korjuu voi vähentää metsänhoitotyön nettokustannuksia. Energiapuun korjuu on hoitamattomissa nuorissa metsissä useimmiten taloudellisin keino saada metsästä tuottavampi. Kuitenkin pieniläpimittaisissa, eli läpimitaltaan alle 7 cm:n tiheissä taimikoissa energiapuun korjuu ei yleensä ole metsänomistajalle taloudellisesti kannattavaa, vaan hoitotyö on suositeltavampaa toteuttaa taimikon harvennuksena. Korjuu voi olla taloudellisesti järkevä, jos puuston keskijäreys on yli 40 litraa per runko ja energiapuun hehtaarikohtainen poistuma on vähintään 40–50 m³/ha. Kokopuun korjuuna toteutettu energiapuun korjuu vähentää jonkin verran ravinteiden määrää. Siksi se ei sovellu karuille kohteille tai aloille, joilla on ravinteiden epätasapainon riski. Ravinteiden väheneminen johtuu siitä, että merkittävä osa puun ravinteista on neulasissa ja lehdissä. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan harvennuksista saamiin puunmyyntituloihin. Hakkuu, sitä edeltävä ennakkoraivaus ja metsäkuljetus ovat pienpuun hankintaketjun kalleimmat työvaiheet. Työn tuottavuuteen ja siten korjuukustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatka sekä kohteen korjuukelpoisuus, eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa voi parantaa puunkorjuun kannattavuutta esimerkiksi silloin, kun puu korjataan joukkokäsittelyllä yhdeksi tavaralajiksi. Metsikön hoitohistoria ja hyvä saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta sekä pitämällä metsätiet hyvässä, ympärivuotisesti liikennöitävässä kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta ja työn laatua voidaan parantaa myös ennakkoraivauksella. Energiapuun korjuu jatkuvassa kasvatuksessa Jos metsänomistajan tavoitteena on kasvattaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmin, kohde ei yleensä sovellu edellä kuvattuun kasvatusmetsän energiapuun korjuuseen. Jatkuvan kasvatuksen metsässä pienpuusto on kasvatettavaa puustoa, jonka säilymisestä on huolehdittava. Energiapuuta voidaan korjata esimerkiksi ensiharvennuskohteilla. Kuvassa kokopuuta korjataan nuoressa, hoitamattomassa metsässä. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Metsänomistaja päättää energiapuun korjuusta

Metsänomistaja päättää omien tavoitteidensa mukaisesti energiapuun korjuusta ja siitä, mitä energiapuulajiketta korjataan. Metsikön tila ohjaa päätöksentekoa. Energiapuun korjuulla voidaan esimerkiksi parantaa hoitamattoman nuoren metsän laatua kattaen samalla nuoren metsän kunnostuksesta aiheutuvia kuluja sekä parantaen metsikön arvokehitystä.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Metsikön lähtötila vaikuttaa energiapuun korjuun toteutukseen

Energiapuun korjuu tehdään kasvatusmetsissä usein harvennuksen yhteydessä. Harvennuksella parannetaan kasvatettavan puuston laatua, nopeutetaan järeytymistä ja tuotetaan puunmyyntituloja. Maaston ominaisuudet ja puuston järeys vaikuttavat korjuun toteutukseen ja kannattavuuteen. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Huonolaatuiset puut poistetaan, mikäli niitä ei jätetä säästöpuiksi.
Pienpuuta korjataan energiakäyttöön tyypillisesti nuoren metsän kunnostuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä. Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää ja -tuloja energiapuuta korjaamalla. Hoitamattomissa metsissä, eli nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoitoa ei ole tehty tai kohde on jätetty suosituksia tiheämmäksi, ensiharvennus on tarpeellista tehdä varhaisemmassa vaiheessa kuin hoidetuissa metsissä. Näissä metsissä pieniläpimittaisen ja usein ylitiheän puuston ainespuuhakkuu on kallista, ja energiapuun korjuu voi vähentää metsänhoitotyön nettokustannuksia.
Energiapuun korjuu on hoitamattomissa nuorissa metsissä useimmiten taloudellisin keino saada metsästä tuottavampi. Kuitenkin pieniläpimittaisissa, eli läpimitaltaan alle 7 cm:n tiheissä taimikoissa energiapuun korjuu ei yleensä ole metsänomistajalle taloudellisesti kannattavaa, vaan hoitotyö on suositeltavampaa toteuttaa taimikon harvennuksena. Korjuu voi olla taloudellisesti järkevä, jos puuston keskijäreys on yli 40 litraa per runko ja energiapuun hehtaarikohtainen poistuma on vähintään 40–50 m³/ha.

Kokopuun korjuuna toteutettu energiapuun korjuu vähentää jonkin verran ravinteiden määrää. Siksi se ei sovellu karuille kohteille tai aloille, joilla on ravinteiden epätasapainon riski. Ravinteiden väheneminen johtuu siitä, että merkittävä osa puun ravinteista on neulasissa ja lehdissä.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Energiapuun korjuu harvennushakkuussa

Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan harvennuksista saamiin puunmyyntituloihin. Hakkuu, sitä edeltävä ennakkoraivaus ja metsäkuljetus ovat pienpuun hankintaketjun kalleimmat työvaiheet. Työn tuottavuuteen ja siten korjuukustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatka sekä kohteen korjuukelpoisuus, eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa voi parantaa puunkorjuun kannattavuutta esimerkiksi silloin, kun puu korjataan joukkokäsittelyllä yhdeksi tavaralajiksi.
Metsikön hoitohistoria ja hyvä saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta sekä pitämällä metsätiet hyvässä, ympärivuotisesti liikennöitävässä kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta ja työn laatua voidaan parantaa myös ennakkoraivauksella.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Energiapuun korjuu jatkuvassa kasvatuksessa

Jos metsänomistajan tavoitteena on kasvattaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmin, kohde ei yleensä sovellu edellä kuvattuun kasvatusmetsän energiapuun korjuuseen. Jatkuvan kasvatuksen metsässä pienpuusto on kasvatettavaa puustoa, jonka säilymisestä on huolehdittava.

Pelkän energiapuun kasvatus ei yleensä ole taloudellisesti kannattavaa. Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä osana harvennuksia tuottaa metsänomistajalle useimmiten tuloja, joilla voidaan kattaa korjuusta koituvia kustannuksia. Kuitenkin erityisesti kokopuun korjuussa kasvupaikalta poistuu ravinteita ja biomassaa. Oikea kohdevalinta ja toimenpiteiden huolellinen toteutus vähentävät mahdollisia haittavaikutuksia puuston kasvulle ja luonnon monimuotoisuudelle.

Energiapuuharvennus

Pelkän energiapuun kasvatus ei yleensä ole taloudellisesti kannattavaa. Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä osana harvennuksia tuottaa metsänomistajalle useimmiten tuloja, joilla voidaan kattaa korjuusta koituvia kustannuksia. Kuitenkin erityisesti kokopuun korjuussa kasvupaikalta poistuu ravinteita ja biomassaa. Oikea kohdevalinta ja toimenpiteiden huolellinen toteutus vähentävät mahdollisia haittavaikutuksia puuston kasvulle ja luonnon monimuotoisuudelle.

Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

Text Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia. Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa. Luonnonhoidollinen kulotus. Kuva: © Lauri Saaristo.

Metsänuudistamisen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä toteutettava hakkuutähteiden ja pintakasvillisuuden polttaminen. Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.

Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia.
Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Tiheys Harvennusmallien y-akseli kuvaa puuston tiheyttä. Tiheyttä voidaan kuvata kahdella eri tavalla, puuston pohjapinta-alalla tai runkoluvulla. Käytettäessä pohjapinta-alaa harvennusmalleihin tulee sekä leimaus- että jäävän puuston rajat. Toisaalta jos valittuna on runkoluku, niin harvennusmallissa on vain harvennuksen jälkeinen jäävän puuston raja. Runkolukuun perustuvia harvennusmalleja suositellaan käytettäväksi ensiharvennuksissa eli ensimmäisessä ainespuuta tuottavassa hakkuussa sekä ns. energiapuuhakkuissa. Myöhemmissä harvennuksissa eli aiemmin harvennushakkuin käsitellyissä jaksollisen kasvatuksen metsiköissä on suositeltavaa käyttää ensisijaisesti pohjapinta-alaan perustuvia harvennusmalleja. Pituus Harvennusmallien x-akseli kuvaa puuston pituutta. Pituutta voidaan kuvata joko puuston valtapituudella tai keskipituudella. Voit valita kahdesta vaihtoehdosta aina sopivimman. Valtapituus on suositeltavaa tasarakenteisissa hoidetuissa metsissä, jollaisiin harvennusmallit muutenkin parhaiten soveltuvat. Valtapituus on keskipituutta helpompi määrittää maastossa. Koealan keskipituuden tarkka laskeminen edellyttää kaikkien puiden pituuksien mittaamista. Kuitenkin mitä suurempi on puuston kokovaihtelu käsittelykuviolla, sitä todennäköisemmin keskipituuteen perustuvat harvennusmallit soveltuvat valtapituuteen perustuvia harvennusmalleja paremmin.

# Harvennusmallien esitysmuoto

## Tiheys

Harvennusmallien y-akseli kuvaa puuston tiheyttä. Tiheyttä voidaan kuvata kahdella eri tavalla, puuston pohjapinta-alalla tai runkoluvulla. Käytettäessä pohjapinta-alaa harvennusmalleihin tulee sekä leimaus- että jäävän puuston rajat. Toisaalta jos valittuna on runkoluku, niin harvennusmallissa on vain harvennuksen jälkeinen jäävän puuston raja.
Runkolukuun perustuvia harvennusmalleja suositellaan käytettäväksi ensiharvennuksissa eli ensimmäisessä ainespuuta tuottavassa hakkuussa sekä ns. energiapuuhakkuissa. Myöhemmissä harvennuksissa eli aiemmin harvennushakkuin käsitellyissä jaksollisen kasvatuksen metsiköissä on suositeltavaa käyttää ensisijaisesti pohjapinta-alaan perustuvia harvennusmalleja.

# Harvennusmallien esitysmuoto

## Pituus

Harvennusmallien x-akseli kuvaa puuston pituutta. Pituutta voidaan kuvata joko puuston valtapituudella tai keskipituudella. Voit valita kahdesta vaihtoehdosta aina sopivimman.
Valtapituus on suositeltavaa tasarakenteisissa hoidetuissa metsissä, jollaisiin harvennusmallit muutenkin parhaiten soveltuvat. Valtapituus on keskipituutta helpompi määrittää maastossa. Koealan keskipituuden tarkka laskeminen edellyttää kaikkien puiden pituuksien mittaamista. Kuitenkin mitä suurempi on puuston kokovaihtelu käsittelykuviolla, sitä todennäköisemmin keskipituuteen perustuvat harvennusmallit soveltuvat valtapituuteen perustuvia harvennusmalleja paremmin.

Harvennusmallien esitysmuoto

Sijainti Valitse parhaiten tarvettasi vastaava alue. Alueet perustuvat metsälaissa määriteltyyn aluejakoon, jossa Suomi jaetaan kolmeen alueeseen, eteläiseen, keskiseen ja pohjoiseen Suomeen. Voit tarkistaa alueiden rajat alla olevasta kartasta tai tekstinä linkistä Metsäkeskuksen metsälain aluejaon tekstikuvauksesta.. Huom! Aluejako on muuttunut verrattuna aikaisemmin käytössä olleisiin harvennusmalleihin. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet entisen Väli-Suomen eli nykyisen Keskisen Suomen alueella. Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmalleissa käytetään sijainnin aluejakona metsälain mukaista aluejakoa. Pääpuulaji Pääpuulajilla tarkoitetaan puulajia, jonka hyväksi hakkuut ja metsänhoitotyöt tehdään. Harvennusmallit on tehty neljälle eri pääpuulajille, joista rauduskoivun mallit ovat vain kivennäismaille ja hieskoivun mallit vain turvemaille. Yksijaksoisissa sekametsiköissä pääpuulaji tarkoittaa puulajia, jonka osuus metsikön puuntuotoksesta ja pohjapinta-alasta tai runkoluvusta on suurin. Sekapuuston harvennusmallit on tehty kolmelle sekapuustolle, kuusi-lehtisekapuusto, mänty-lehtisekapuusto ja kuusi-mäntysekapuusto. Kasvupaikkaluokka Metsänhoidon suosituksissa harvennusmallit on laadittu kasvupaikkaluokittain. Harvennusmallit löytyvät neljälle ravinteisuusluokalle. Kaikkia malleja ei ole laadittu jokaiselle kasvupaikkaluokalle, vaan ainoastaan suositusten mukaisille puulaji-kasvupaikkaluokkayhdistelmille. Esimerkiksi kuusen harvennusmallit löytyvät vain lehtomaiselle tai tuoreelle kankaalle tai vastaaville turvekankaille. Maalaji Mallit on jaettu maalajin mukaan kahteen eri luokkaan, kivennäismaihin ja turvemaihin. Maalajin valinta rajaa valittavissa olevia pääpuulajeja sekä kasvupaikkatyyppejä. Kaikkia harvennusmallityyppejä ei ole saatavilla turvemaille tai vaihtoehtoisesti kivennäismaille. Puulajeista hieskoivun mallit ovat saatavilla vain turvemaille ja rauduskoivun mallit ovat saatavilla vain kivennäismaille. Lisäksi sekapuustomallit ovat saatavilla vain kivennäismaille. Korko Harvennusmalleissa käytetty korko kuvaa metsänomistajan pääoman tuottovaatimusta. Korkeammalla korkotasolla metsältä tavoitellaan korkeampaa tuottoa. Yleistäen korkeamman koron käyttäminen tarkoittaa, että metsää harvennetaan voimakkaammin ja uudistetaan aikaisemmin kuin matalammalla korkokannalla. Toisaalta mitä pienempää korkoa käytetään, sitä korkeammalla harvennusrajat sijaitsevat ja sitä suurempaa puuston määrää kannattaa metsässä pitää. Pohjoisessa Suomessa on huomioitava, että hitaamman metsän kasvun vuoksi voi tulla varsinkin matalamman koron malleja käytettäessä tilanteita, joissa metsä ei koskaan tavoita tiheydeltään harvennusmallin leimausrajaa. Näin ollen metsikön kiertoajan aikana ei toteutettaisi ollenkaan harvennuksia. Joissain tapauksissa 1,5 % tai 5 % malleissa mallin alkuperäisiä arvoja on korvattu 3 % mallin arvoilla. Tällä on varmistettu, että eri tuottovaatimusten mallien käyrät eivät risteä keskenään ja tuota näin keskenään epäloogisia arvoja. Tämä ei kuitenkaan vaikuta itse mallin käyttöön. Tällaiset mallit, jossa arvoja on korvattu, tunnistaa siitä, että esimerkiksi 1,5 % harvennusmallikäyrän alkupäässä mallin arvot ja käyrän muoto vastaa 3 % mallia. Metsänhoidon suosituksien perusmallien korko on 3 %. Jos et tiedä mitä korkoa haluat käyttää, voit käyttää tuolloin perusmallien 3 % korkoa. Lue lisää metsänhoidon suosituksien perusmallista täältä.

# Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

# Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

## Sijainti

Valitse parhaiten tarvettasi vastaava alue. Alueet perustuvat metsälaissa määriteltyyn aluejakoon, jossa Suomi jaetaan kolmeen alueeseen, eteläiseen, keskiseen ja pohjoiseen Suomeen. Voit tarkistaa alueiden rajat alla olevasta kartasta tai tekstinä [linkistä](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/vaihtoehtoinen-teksti-metsalain-aluejako.pdf) Metsäkeskuksen metsälain aluejaon tekstikuvauksesta.. Huom! Aluejako on muuttunut verrattuna aikaisemmin käytössä olleisiin harvennusmalleihin. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet entisen Väli-Suomen eli nykyisen Keskisen Suomen alueella.

# Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

## Pääpuulaji

Pääpuulajilla tarkoitetaan puulajia, jonka hyväksi hakkuut ja metsänhoitotyöt tehdään. Harvennusmallit on tehty neljälle eri pääpuulajille, joista rauduskoivun mallit ovat vain kivennäismaille ja hieskoivun mallit vain turvemaille.
Yksijaksoisissa sekametsiköissä pääpuulaji tarkoittaa puulajia, jonka osuus metsikön puuntuotoksesta ja pohjapinta-alasta tai runkoluvusta on suurin. Sekapuuston harvennusmallit on tehty kolmelle sekapuustolle, kuusi-lehtisekapuusto, mänty-lehtisekapuusto ja kuusi-mäntysekapuusto.

# Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

## Kasvupaikkaluokka

Metsänhoidon suosituksissa harvennusmallit on laadittu kasvupaikkaluokittain. Harvennusmallit löytyvät neljälle ravinteisuusluokalle. Kaikkia malleja ei ole laadittu jokaiselle kasvupaikkaluokalle, vaan ainoastaan suositusten mukaisille puulaji-kasvupaikkaluokkayhdistelmille. Esimerkiksi kuusen harvennusmallit löytyvät vain lehtomaiselle tai tuoreelle kankaalle tai vastaaville turvekankaille.

# Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

## Maalaji

Mallit on jaettu maalajin mukaan kahteen eri luokkaan, kivennäismaihin ja turvemaihin. Maalajin valinta rajaa valittavissa olevia pääpuulajeja sekä kasvupaikkatyyppejä. Kaikkia harvennusmallityyppejä ei ole saatavilla turvemaille tai vaihtoehtoisesti kivennäismaille. Puulajeista hieskoivun mallit ovat saatavilla vain turvemaille ja rauduskoivun mallit ovat saatavilla vain kivennäismaille. Lisäksi sekapuustomallit ovat saatavilla vain kivennäismaille.

# Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

## Korko

Harvennusmalleissa käytetty korko kuvaa metsänomistajan pääoman tuottovaatimusta. Korkeammalla korkotasolla metsältä tavoitellaan korkeampaa tuottoa. Yleistäen korkeamman koron käyttäminen tarkoittaa, että metsää harvennetaan voimakkaammin ja uudistetaan aikaisemmin kuin matalammalla korkokannalla. Toisaalta mitä pienempää korkoa käytetään, sitä korkeammalla harvennusrajat sijaitsevat ja sitä suurempaa puuston määrää kannattaa metsässä pitää. Pohjoisessa Suomessa on huomioitava, että hitaamman metsän kasvun vuoksi voi tulla varsinkin matalamman koron malleja käytettäessä tilanteita, joissa metsä ei koskaan tavoita tiheydeltään harvennusmallin leimausrajaa. Näin ollen metsikön kiertoajan aikana ei toteutettaisi ollenkaan harvennuksia.
Joissain tapauksissa 1,5 % tai 5 % malleissa mallin alkuperäisiä arvoja on korvattu 3 % mallin arvoilla. Tällä on varmistettu, että eri tuottovaatimusten mallien käyrät eivät risteä keskenään ja tuota näin keskenään epäloogisia arvoja. Tämä ei kuitenkaan vaikuta itse mallin käyttöön. Tällaiset mallit, jossa arvoja on korvattu, tunnistaa siitä, että esimerkiksi 1,5 % harvennusmallikäyrän alkupäässä mallin arvot ja käyrän muoto vastaa 3 % mallia.
Metsänhoidon suosituksien perusmallien korko on 3 %. Jos et tiedä mitä korkoa haluat käyttää, voit käyttää tuolloin perusmallien 3 % korkoa. Lue lisää metsänhoidon suosituksien perusmallista [täältä](/fi/hoidettujen-kasvatusmetsien-harvennusmallit/perusmallit-talousmetsien-harvennukseen).

Metsän uudistaminen Eläviin säästöpuihin jätetään vähintään kahden metrin varoetäisyys maanmuokkauksessa, ettei niiden juuret vaurioidu.Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa. Taimikonhoito Taimikonhoidossa on hyvä säilyttää mahdollisuuksien mukaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja, kuten haapoja, raitoja, pihlajia, leppiä ja jaloja lehtipuita siten, että niistä voisi aikanaan kehittyä arvokkaita säästöpuita.Taimikon harvennuksessa voi jättää aukkopaikkoihin myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.Aiemmissa hakkuissa jätettyjen säästöpuuryhmien aluskasvillisuus jätetään raivaamatta. Kasvatushakkuut ja uudistushakkuut Kasvatushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.Uudistushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Mitä enemmän, monipuolisempaa ja järeämpää säästetty puusto on, sitä suurempi on sen hyöty monimuotoisuudelle.Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.Säästöpuiksi voi valita myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.Tavanomaista runsaampi säästöpuusto on suositeltavaa jättää, jos metsikössä on haapoja, raitoja, jaloja lehtipuita, lahopuukeskittymä, luontokohde, rantametsää tai se rajautuu luonnonsuojelualueeseen.Säästöpuuryhmän alusta jätetään käsittelemättä ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.&nbsp;Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun kannalta vaikeaan kohtaan.Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot. Jatkuva kasvatus Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.Säästöpuiksi voi jättää myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.&nbsp;Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun ja uudistamisen kannalta vaikeaan kohtaan.Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

# Työlajikohtaiset suositukset säästöpuiden jättämiselle

## Metsän uudistaminen

- Eläviin säästöpuihin jätetään vähintään kahden metrin varoetäisyys maanmuokkauksessa, ettei niiden juuret vaurioidu.
- Sekapuustoisuutta voi lisätä alentamalla pääpuulajin viljelytiheyttä ja/tai jättämällä osan uudistusalasta viljelemättä, jolloin taimikkoon syntyy enemmän luontaista sekapuustoa ja sillä on tilaa kasvaa myös myöhemmissä metsänkäsittelyn vaiheissa.

# Työlajikohtaiset suositukset säästöpuiden jättämiselle

## Taimikonhoito

- Taimikonhoidossa on hyvä säilyttää mahdollisuuksien mukaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja, kuten haapoja, raitoja, pihlajia, leppiä ja jaloja lehtipuita siten, että niistä voisi aikanaan kehittyä arvokkaita säästöpuita.
- Taimikon harvennuksessa voi jättää aukkopaikkoihin myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
- Aiemmissa hakkuissa jätettyjen säästöpuuryhmien aluskasvillisuus jätetään raivaamatta.

# Työlajikohtaiset suositukset säästöpuiden jättämiselle

## Kasvatushakkuut ja uudistushakkuut

- Kasvatushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.
- Uudistushakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Mitä enemmän, monipuolisempaa ja järeämpää säästetty puusto on, sitä suurempi on sen hyöty monimuotoisuudelle.
- Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.
- Säästöpuiksi voi valita myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
- Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.
- Tavanomaista runsaampi säästöpuusto on suositeltavaa jättää, jos metsikössä on haapoja, raitoja, jaloja lehtipuita, lahopuukeskittymä, luontokohde, rantametsää tai se rajautuu luonnonsuojelualueeseen.
- Säästöpuuryhmän alusta jätetään käsittelemättä ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.
- Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun kannalta vaikeaan kohtaan.
- Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

# Työlajikohtaiset suositukset säästöpuiden jättämiselle

## Jatkuva kasvatus

- Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa säästöpuut on suositeltavaa keskittää ryhmiin. Ryhmät voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin. Ryhmien sijainti voidaan myös tallentaa metsävaratietoon tai metsäsuunnitelmaan paikkatietona.
- Yksittäisten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puuyksilöiden säästäminen ryhmien ulkopuolella on perusteltua ja suositeltavaa.
- Säästöpuiksi voi jättää myös sellaisia puuyksilöitä, jotka tavallisesti poistettaisiin. Paksuoksaiset, poikaoksaiset ja haarautuneet puuyksilöit kehittyvät monimuotoisiksi säästöpuiksi.
- Korjuussa runkovaurioita saaneet lehtipuut ja männyt ovat hyviä säästöpuita, joihin voi kehittyä koroja, laho-onkaloita ja kääpäisyyttä.
- Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se jää pysyvästi puuntuotannon ulkopuolelle.
- Säästöpuuryhmä kannattaa sijoittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaaseen tai puunkorjuun ja uudistamisen kannalta vaikeaan kohtaan.
- Säästöpuuryhmän sijoittelussa otetaan huomioon mahdolliset sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

Säästöpuiden jättäminen

Työlajikohtaiset suositukset säästöpuiden jättämiselle

Saarnen istutus Saarni sietää nuorena varjoa ja sen voi hyvin istuttaa leppä- tai koivuverhopuuston alle. Istutustiheys on 500–700 tainta hehtaarille edellyttäen, että muut puulajit täydentävät taimikkoa tavoiteltavaan kasvatustiheyteen. Avoimelle alueelle istutetaan hehtaarille 400–700 saarnea ja lisäksi tervaleppää. Taimikon&nbsp;tiheydeksi riittää 2 500–3 000 tainta hehtaarille. Parhaat lepät ja saarnet kasvatetaan tukkipuiksi. Saarnen kasvatus Varttuneena saarni tarvitsee paljon valoa ja elävän latvuksen osuus rungon pituudesta ei saisi laskea alle puoleen. Latvuksen supistuessa saarni muodostaa tummaa ydinpuuta, joka laskee puun arvoa. Saarni ei herkästi haaroitu ja saarnimetsikköä voidaan harventaa voimakkaasti. Noin kymmenen metrin valtapituudessa merkataan valiopuut, joita suositaan harvennuksissa. Kasvatuksen loppuvaiheessa on jäljellä 150–200 puuta hehtaarilla. Saarni lienee hakkuukypsä 60–80 vuoden ikäisenä. Saarnea voi vioittaa saarnensurma, joka on lyhyessä ajassa levinnyt suurimpaan osaan Euroopan saarnimetsistä ja sitä on tavattu myös Suomessa. Saarnensurma muodostaa tällä hetkellä merkittävän riskin saarnen kasvatukselle. Kuva: © Kaj Lindh.

# Saarnen uudistaminen ja kasvatus

## Saarnen istutus

Saarni sietää nuorena varjoa ja sen voi hyvin istuttaa leppä- tai koivuverhopuuston alle. Istutustiheys on 500–700 tainta hehtaarille edellyttäen, että muut puulajit täydentävät taimikkoa tavoiteltavaan kasvatustiheyteen. Avoimelle alueelle istutetaan hehtaarille 400–700 saarnea ja lisäksi tervaleppää. Taimikon tiheydeksi riittää 2 500–3 000 tainta hehtaarille. Parhaat lepät ja saarnet kasvatetaan tukkipuiksi.

# Saarnen uudistaminen ja kasvatus

## Saarnen kasvatus

Varttuneena saarni tarvitsee paljon valoa ja elävän latvuksen osuus rungon pituudesta ei saisi laskea alle puoleen. Latvuksen supistuessa saarni muodostaa tummaa ydinpuuta, joka laskee puun arvoa. Saarni ei herkästi haaroitu ja saarnimetsikköä voidaan harventaa voimakkaasti. Noin kymmenen metrin valtapituudessa merkataan valiopuut, joita suositaan harvennuksissa. Kasvatuksen loppuvaiheessa on jäljellä 150–200 puuta hehtaarilla. Saarni lienee hakkuukypsä 60–80 vuoden ikäisenä. Saarnea voi vioittaa saarnensurma, joka on lyhyessä ajassa levinnyt suurimpaan osaan Euroopan saarnimetsistä ja sitä on tavattu myös Suomessa. Saarnensurma muodostaa tällä hetkellä merkittävän riskin saarnen kasvatukselle.

Saarni menestyy vain Etelä-Suomen parhaissa, kalkkipitoisissa lehdoissa. Se suosii kosteita kasvupaikkoja, joissa on liikkuvaa pohjavettä juurten ulottuvilla. Kasvatuspaikan valinnassa on otettava huomioon saarnen hallanarkuus. Saarnea ei tarvitse laadukkaan tukkipuun tuottamiseksi kasvattaa yhtä tiheässä kuin tammea, jalavia tai lehmusta.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Saarni menestyy vain Etelä-Suomen parhaissa, kalkkipitoisissa lehdoissa. Se suosii kosteita kasvupaikkoja, joissa on liikkuvaa pohjavettä juurten ulottuvilla. Kasvatuspaikan valinnassa on otettava huomioon saarnen hallanarkuus. Saarnea ei tarvitse laadukkaan tukkipuun tuottamiseksi kasvattaa yhtä tiheässä kuin tammea, jalavia tai lehmusta.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Kulotuksen toteuttaminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen

Metsien kestävän hoidon ja käytön perusteet

Metsätietostandardi

Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kulotus

Harvennusmallien esitysmuoto

Metsikkökuvioon tai tuottovaatimukseen liittyvät hakuvaihtoehdot

Työlajikohtaiset suositukset säästöpuiden jättämiselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Saarnen uudistaminen ja kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko