Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa Sekametsän kasvatuksella tavoiteltavat hyödyt ja metsikön ominaisuudet määrittävät, millaista sekametsää kannattaa tavoitella. Tärkeimmät päätökset tehdään metsän uudistamis- ja taimikonhoitovaiheessa. Myös harvennuksissa vaikutetaan metsän puulajisuhteisiin. Taloudellisesta näkökulmasta on perusteltua suosia hyvälaatuista mäntyä, kuusta ja rauduskoivua, joilla on edellytykset kehittyä tukkipuiksi. Luontoarvoja painottaessa suositaan sekapuuna monimuotoisuudelle tärkeitä puita kuten haapoja ja raitoja. Sekametsät syntyvät luonnontaimia hyödyntämällä ja sekaviljelyn keinoin Sekametsän perustamiseen on kolme vaihtoehtoista ketjua. Haluttujen puulajien luontaista syntymistä voidaan edistää:- varmistamalla, että näitä puulajeja on ympäröivissä reunametsissä tuottamassa siementä- ajoittamalla uudistamistoimet ennustettuihin hyviin siemenvuosiin&nbsp;- laadukkaalla maanmuokkauksellaHaluttujen puulajien luontaista syntymistä ja kehitystä heikentää:- uudistusalan heinittyminen- vesovien hieskoivujen, haapojen tai leppien aiheuttama kilpailu- huonot siemenvuodet- riittämätön maanmuokkaus- siementen itämistä haittaavat kuivuusjaksot- hienojakoisilla mailla siemenet itäminen on heikkoa Pohjois-Suomen erityispiirteiden huomioiminen sekametsien kasvatuksessa Pohjois-Suomessa sekametsien kasvatusta rajoittavat kasvuolot, jotka ovat esimerkiksi jaloille lehtipuille liian karuja, sekä jalostetun taimiaineksen heikko saatavuus erityisesti rauduskoivun osalta. Pohjoisessa mahdollisia sekametsien kasvatusketjuja ovat mänty-kuusi sekä mänty-hieskoivu tai kuusi-hieskoivu.

# Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

## Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa

**Sekametsät syntyvät luonnontaimia hyödyntämällä ja sekaviljelyn keinoin**

Sekametsän kasvatuksella tavoiteltavat hyödyt ja metsikön ominaisuudet määrittävät, millaista sekametsää kannattaa tavoitella. Tärkeimmät päätökset tehdään metsän uudistamis- ja taimikonhoitovaiheessa. Myös harvennuksissa vaikutetaan metsän puulajisuhteisiin.
Taloudellisesta näkökulmasta on perusteltua suosia hyvälaatuista mäntyä, kuusta ja rauduskoivua, joilla on edellytykset kehittyä tukkipuiksi. Luontoarvoja painottaessa suositaan sekapuuna monimuotoisuudelle tärkeitä puita kuten haapoja ja raitoja.

# Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

## Sekapuustoisuudella tavoiteltavat hyödyt ohjaavat valintaa

##  [Huvudalternativ för grundande av blandskog vid skogförnyelse](/sv/node/3256)

Table
| Skogsodling med ett trädslag och utnyttjande av naturplantor | •   en högklassig markberedning leder till en lyckad förnyelse och främjar naturligt plantuppslag•   man lämnar plats åt naturplantor antingen genom att ha ett glest förband eller genom att lämna mindre ytor oplanterade •    man använder sig av naturlig förnyelse speciellt på områden där skogsodling är svår eller som annars lätt får ett uppslag av naturplantor |
| Blandad odling och utnyttjande av naturplantor | •    en högklassig markberedning leder till en lyckad förnyelse och främjar naturligt plantuppslag•    man säkerställer beståndets trädslagsförhållanden och fördelningen av olika trädslag inom förnyelseytan•    man planterar och/eller sår valda trädslag samtidigt. Blandad odling kan göras antingen jämnt över hela ytan eller enligt variationer i ståndortens egenskaper gruppvis |
| Enbart naturlig förnyelse | •    en högklassig markberedning främjar naturligt plantuppslag•    trädslagen och plantantalet bestäms av de omgivnade trädbestånden och rikligheten hos deras fröskördar |

**Haluttujen puulajien luontaista syntymistä voidaan edistää:**- varmistamalla, että näitä puulajeja on ympäröivissä reunametsissä tuottamassa siementä- ajoittamalla uudistamistoimet ennustettuihin hyviin siemenvuosiin - laadukkaalla maanmuokkauksella**Haluttujen puulajien luontaista syntymistä ja kehitystä heikentää:**- uudistusalan heinittyminen- vesovien hieskoivujen, haapojen tai leppien aiheuttama kilpailu- huonot siemenvuodet- riittämätön maanmuokkaus- siementen itämistä haittaavat kuivuusjaksot- hienojakoisilla mailla siemenet itäminen on heikkoa

# Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

## Pohjois-Suomen erityispiirteiden huomioiminen sekametsien kasvatuksessa

Pohjois-Suomessa sekametsien kasvatusta rajoittavat kasvuolot, jotka ovat esimerkiksi jaloille lehtipuille liian karuja, sekä jalostetun taimiaineksen heikko saatavuus erityisesti rauduskoivun osalta. Pohjoisessa mahdollisia sekametsien kasvatusketjuja ovat mänty-kuusi sekä mänty-hieskoivu tai kuusi-hieskoivu.

Sekametsien tavoitteelliseen perustamiseen ja kasvatukseen on eri vaihtoehtoja. Oleellista on määrittää, mitä sekapuustoisuudella tavoitellaan.

Sekametsän kasvatus

Sekametsien tavoitteelliseen perustamiseen ja kasvatukseen on eri vaihtoehtoja. Oleellista on määrittää, mitä sekapuustoisuudella tavoitellaan. 

Sekametsän kasvatuksen suunnittelu 

Kivennäismaan karkeutta voidaan arvioida tekemällä rullauskoe. Kuva: © Timo Makkonen. Kivennäismaat Kivennäismaat jaetaan kolmeen maalajiryhmään keskimääräisen raekoon perusteella: karkeat, keskikarkeat ja hienot maalajit. Raekoostumus vaikuttaa maan ilmavuuteen, routimiseen, vedenjohtavuuteen ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä kantavuuteen. Hienolajitteiset maat pidättävät tehokkaasti vettä ja ravinteita. Toisaalta ne johtavat vettä sitä huonommin mitä enemmän niissä on savea. Maalajien karkeutta voidaan arvioida aistinvaraisesti tekemällä kämmenellä rullauskoe. Hienoimmista maalajeista saa tehtyä ohuimman langan rullaamalla maa-ainesta kädessä. Karkeat maalajit katkeavat helposti, kun niistä yrittää pyörittää kämmenessä lankaa. Jaotuksella on merkitystä valittaessa metsänuudistamisessa maanmuokkaus- ja vesiensuojelumenetelmää. Turvemaat Turvemailla turpeen maatuneisuus vaikuttaa maanmuokkausmenetelmän valintaan. Turpeet luokitellaan kolmeen luokkaan maatuneisuusasteen perusteella: maatumattomiin, kohtalaisesti maatuneisiin tai pitkälle maatuneisiin. Turpeen maatuneisuusaste arvioidaan puristamalla juuristokerroksesta otettua turvenäytettä. Arvio tehdään näytteen ulkonäön, puristejäännöksen kimmoisuuden ja sormien välistä pursuavan veden ja turveaineksen ulkonäön perusteella. Turpeen maatuneisuutta arvioidaan puristamalla sitä kämmentä vasten. Kuva: © Timo Makkonen. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Kasvupaikan ominaisuudet riippuvat paljolti maalajista, joten sen tunnistaminen on tärkeää metsätalouden toimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa.&nbsp;Maalajit jaotellaan kivennäis- ja turvemaihin. Kivennäismaat jaetaan ryhmiin koostumuksen karkeuden perusteella ja turvemaat turpeen maatuneisuuden mukaan.

Kasvupaikan ominaisuudet riippuvat paljolti maalajista, joten sen tunnistaminen on tärkeää metsätalouden toimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa. Maalajit jaotellaan kivennäis- ja turvemaihin. Kivennäismaat jaetaan ryhmiin koostumuksen karkeuden perusteella ja turvemaat turpeen maatuneisuuden mukaan.

# Maalajit ja niiden tunnistaminen

## Kivennäismaat

Kivennäismaat jaetaan kolmeen maalajiryhmään keskimääräisen raekoon perusteella: karkeat, keskikarkeat ja hienot maalajit. Raekoostumus vaikuttaa maan ilmavuuteen, routimiseen, vedenjohtavuuteen ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä kantavuuteen. Hienolajitteiset maat pidättävät tehokkaasti vettä ja ravinteita. Toisaalta ne johtavat vettä sitä huonommin mitä enemmän niissä on savea.
Maalajien karkeutta voidaan arvioida aistinvaraisesti tekemällä kämmenellä rullauskoe. Hienoimmista maalajeista saa tehtyä ohuimman langan rullaamalla maa-ainesta kädessä. Karkeat maalajit katkeavat helposti, kun niistä yrittää pyörittää kämmenessä lankaa. Jaotuksella on merkitystä valittaessa metsänuudistamisessa maanmuokkaus- ja vesiensuojelumenetelmää.

# Maalajit ja niiden tunnistaminen

## Kivennäismaat

### Kivennäismaalajien ominaisuuksien tunnistaminen raekoon ja ominaisuuksien perusteella.

##  [Bestämning av minerajordarter](/sv/node/816)

Table
| Jordartsgrupp | Moräner | Sorterade jordarter och kornstorlek, mm | Identifiering |
| --- | --- | --- | --- |
| Grov | Grusig morän  ---Sandig morän | Grus 2–20  ---Sand 0,2–2 | Kornstorleken kan bestämmas okulärt. |
| Medelgrov | Sandig moig morän | Grovmo 0,06–0,2 | Enskilda korn kan urskiljas okulärt, kornen är lösa. |
| Fin | Moig morän  ---Mjälig morän | Finmo 0,02–0,06  ---Mjäla 0,002–0,02 | Kornen kan inte urskiljas okulärt, rinnande som våt och klimpar sig som torr. Kan som fuktig rullas till en 2-6 mm tjock tråd. |
| Fin | Lerig morän | Lera <0,002 | Kan som fuktig rullas till en tråd som är tunnare än 2 mm. Faller inte helt sönder som torr. |
Kivennäismaalajien ominaisuuksien tunnistaminen raekoon ja ominaisuuksien perusteella.

# Maalajit ja niiden tunnistaminen

## Turvemaat

Turvemailla turpeen maatuneisuus vaikuttaa maanmuokkausmenetelmän valintaan. Turpeet luokitellaan kolmeen luokkaan maatuneisuusasteen perusteella: maatumattomiin, kohtalaisesti maatuneisiin tai pitkälle maatuneisiin. Turpeen maatuneisuusaste arvioidaan puristamalla juuristokerroksesta otettua turvenäytettä. Arvio tehdään näytteen ulkonäön, puristejäännöksen kimmoisuuden ja sormien välistä pursuavan veden ja turveaineksen ulkonäön perusteella.

# Maalajit ja niiden tunnistaminen

## Turvemaat

### Turpeen maatuneisuuden arviointi.

##  [Förmultningsgrader för torvjordar](/sv/node/832)

Table
| Klass1 | Förmultningsgrad | Provets egenskaper | Utseende | Näringstillstånd |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| 1-3 | Oförmultnad | Det avgående vattnet är färglöst eller brunskiftande. Provet känns elastiskt, inte grötaktigt. | Identifierbara växtdelar. | I vitmosstorv är det brist på alla näringsämnen. |
| 4-5 | Medelförmultnad | Det avgående vattnet är grumligt. Det kvarvarande provet är grötaktigt och vid kramning sipprar mindre än hälften av torven ut mellan fingrarna. | Växternas struktur kan i någon mån indentifieras. | Kvävetillståndet gott eller nöjaktigt, om torvtäcket är tjockt kan näringsobalans förekomma. |
| 6-10 | Högförmultnad | Vid kramning sipprar över hälften av torven ut mellan fingrarna. Om vatten kan urskiljas är det vällingartat och mörkt. | Växternas struktur kan inte längre indetifieras. | Kvävetillståndet gott, om torvtäcket är tjockt är det vanligt med näringsobalans. |
Turpeen maatuneisuuden arviointi.
1 enligt von Posts skala för bedömning av humifieringsgrad

# Maalajit ja niiden tunnistaminen

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Maalajit ja niiden tunnistaminen

Kasvupaikan ominaisuudet riippuvat paljolti maalajista, joten sen tunnistaminen on tärkeää metsätalouden toimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa. Maalajit jaotellaan kivennäis- ja turvemaihin. Kivennäismaat jaetaan ryhmiin koostumuksen karkeuden perusteella ja turvemaat turpeen maatuneisuuden mukaan.

Direktiivilajien hoitosuositukset Direktiivilajien esiintymien huomioimisen apuvälineenä toimivat Suomen ympäristökeskuksen tuottamat lajiesittelyt eli niin kutsutut lajitietokortit. Esittelyissä kuvataan lajin keskeiset tuntomerkit, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja hoitosuositukset. Hoitosuositukset sisältävät yleispiirteisiä ohjeita siitä, kuinka lajiesiintymä voidaan ottaa hakkuissa huomioon. Ne ovat sovellettavissa tapauskohtaisesti kuhunkin tilanteeseen. Lajiesittelyt löytyvät ympäristöhallinnon verkkopalvelusta.Esimerkkejä direktiivilajien huomioon ottamisesta metsätaloudessa: RupiliskoLampien rantavyöhykkeellä suositaan lehtipuustoa, eikä rantoja raivata liian avoimiksi.Kuivuneita tai kuivumassa olevia lampia syventämällä voidaan parantaa lajin selviytymismahdollisuuksia.Lampien välistä kytkeytyneisyyttä voidaan parantaa esimerkiksi puuston kiertoaikaa pidentämällä, kaivamalla uusia lampia sekä ennallistamalla jo olemassa olevia.NeidonkenkäNeidonkenkä ei siedä avohakkuita tai voimakkaita harvennushakkuita, eikä kasvupaikan maanpinnan muokkausta.&nbsp;Varttuneissa metsissä kevyet harvennushakkuut voivat olla mahdollisia, sillä ne saattavat parantaa pölytystä ja siementen itämismahdollisuuksia.&nbsp;Osa kasvupaikoista on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (lehdot, lehtokorvet), joita on metsälain mukaan käsiteltävä niin, että niiden ominaispiirteet säilyvät.HämeenkylmänkukkaHämeenkylmänkukalle haitallista kasvillisuuden liiallista sulkeutumista voidaan ehkäistä yksittäisten puiden, etenkin varjostavien kuusten poistolla.&nbsp;Hakkuiden jälkeinen maanmuokkaus voi tuhota esiintymiä.&nbsp;Tiheitä taimikoita tulee harventaa, mikä ehkäisee pohjakerroksen sammaloitumista ja parantaa hämeenkylmänkukan elinvoimaisuutta.Kulotus tai kevyt maanpinnan rikkominen on lajin uudistumisen kannalta suositeltavaa.HavuhuppukuoriainenHavuhuppukuoriainen hyötyy elinympäristöissä tehtävistä hallituista kulotuksista, jos kulotusalalle jää riittävästi tulen vaurioittamia puita.&nbsp;Havuhuppukuoriainen elää palon jälkeen alueella vain noin 10 vuotta, joten kulotuksia on tehtävä maisematasolla toistuvasti.

# Direktiivilajien huomioiminen metsätaloudessa

**Direktiivilajien hoitosuositukset**

Direktiivilajien esiintymien huomioimisen apuvälineenä toimivat Suomen ympäristökeskuksen tuottamat lajiesittelyt eli niin kutsutut lajitietokortit. Esittelyissä kuvataan lajin keskeiset tuntomerkit, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja hoitosuositukset. Hoitosuositukset sisältävät yleispiirteisiä ohjeita siitä, kuinka lajiesiintymä voidaan ottaa hakkuissa huomioon. Ne ovat sovellettavissa tapauskohtaisesti kuhunkin tilanteeseen.
Lajiesittelyt löytyvät [ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa).Esimerkkejä direktiivilajien huomioon ottamisesta metsätaloudessa:
- **Rupilisko**
- Lampien rantavyöhykkeellä suositaan lehtipuustoa, eikä rantoja raivata liian avoimiksi.
- Kuivuneita tai kuivumassa olevia lampia syventämällä voidaan parantaa lajin selviytymismahdollisuuksia.
- Lampien välistä kytkeytyneisyyttä voidaan parantaa esimerkiksi puuston kiertoaikaa pidentämällä, kaivamalla uusia lampia sekä ennallistamalla jo olemassa olevia.
- **Neidonkenkä**
- Neidonkenkä ei siedä avohakkuita tai voimakkaita harvennushakkuita, eikä kasvupaikan maanpinnan muokkausta.
- Varttuneissa metsissä kevyet harvennushakkuut voivat olla mahdollisia, sillä ne saattavat parantaa pölytystä ja siementen itämismahdollisuuksia.
- Osa kasvupaikoista on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (lehdot, lehtokorvet), joita on metsälain mukaan käsiteltävä niin, että niiden ominaispiirteet säilyvät.
- **Hämeenkylmänkukka**
- Hämeenkylmänkukalle haitallista kasvillisuuden liiallista sulkeutumista voidaan ehkäistä yksittäisten puiden, etenkin varjostavien kuusten poistolla.
- Hakkuiden jälkeinen maanmuokkaus voi tuhota esiintymiä.
- Tiheitä taimikoita tulee harventaa, mikä ehkäisee pohjakerroksen sammaloitumista ja parantaa hämeenkylmänkukan elinvoimaisuutta.
- Kulotus tai kevyt maanpinnan rikkominen on lajin uudistumisen kannalta suositeltavaa.
- **Havuhuppukuoriainen**
- Havuhuppukuoriainen hyötyy elinympäristöissä tehtävistä hallituista kulotuksista, jos kulotusalalle jää riittävästi tulen vaurioittamia puita.
- Havuhuppukuoriainen elää palon jälkeen alueella vain noin 10 vuotta, joten kulotuksia on tehtävä maisematasolla toistuvasti.

Metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan lakisääteisesti suojeltavien lajien esiintymät hakkuissa. Lakisääteisesti turvattavia lajeja ovat EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit ja luonnonsuojeluasetuksessa luetellut erityisesti suojeltavat lajit. Luontodirektiivin lajien huomioimisen vaikutukset käytännön metsätalouteen vaihtelevat lajeittain.

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Direktiivilajien huomioiminen metsätaloudessa

Hybridihaapa Hybridihaapa on metsähaavan ja pohjoisamerikkalaisen haavan risteytys. Se on vaihtoehtona uudistettaessa parhaiden kasvupaikkojen metsiköitä ja metsitettäessä haavalle sopivia peltoja. Hybridihaapa tuottaa melkein kaksi kertaa enemmän puuta kuin tavallinen. Hybridihaavikko perustetaan istuttamalla. Hybridihaavan istutustiheys on 1 200–2 000 tainta hehtaarilla.&nbsp;Istutustiheyden alarajoja sovelletaan kuitupuun ja ylärajoja tukkipuun kasvatuksessa. Haavikkoa ei harvenneta kuitupuun kasvatuksessa, vaan koko puusto hakataan kerralla jo 15–25 -vuotiaana. Uudistushakkuun jälkeen juurivesoista muodostuu uusi kasvatettava puusto. Hybridihaavan kasvatuksessa tavoitellaan metsikön perustamisen jälkeen kahta peräkkäistä vesoista syntyvää puusukupolvea. Vesasyntyinen haavikko Vesasyntyisen haapataimikon annetaan kasvaa muutaman vuoden ajan harventamatta, jotta parhaiten kasvavat yksilöt erottuvat joukosta. Vesataimia on yleensä paljon, joten niitä ei tarvitse suojata tuhoeläimiä vastaan. Kun tuhoriskit ovat pienentyneet ja parhaiten kasvavat yksilöt erottuvat selvästi, vesataimikko harvennetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa tiheyteen 1 200–1 600 tainta hehtaarilla. Kun kasvatetaan kuitupuuta, puustoa ei tämän jälkeen enää harvenneta. Jos tavoitteena on kasvattaa laatutukkia, tulee vesataimikko harventaa tiheyteen 1 800–2 000 tainta hehtaarilla. Tukkipuun kasvatuksessa metsikkö harvennetaan 1–3 kertaa harvennusten voimakkuudesta riippuen. Vesasyntyisten haapojen riski saada laho juuriston kautta on suuri karuilla kasvupaikoilla ja emopuiden vanhetessa. Haavan uhkana hirvieläimet ja myyrät Hirvieläimet syövät mielellään nuoria haavantaimia, joten uudistaessa haapaa tämä on otettava huomioon esimerkiksi taimisuojauksen avulla tai syönninestoaineella. Hirvi myös kaluaa nuoria haavanrunkoja.&nbsp;Myyrät ovat riski haavantaimille. Myyrätuhojen torjunnassa saavutetaan paras tulos, kun yhdistetään maanmuokkaus, heinäntorjunta ja taimisuojien käyttö. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Haavan uudistaminen ja kasvatus

## Hybridihaapa

Hybridihaapa on metsähaavan ja pohjoisamerikkalaisen haavan risteytys. Se on vaihtoehtona uudistettaessa parhaiden kasvupaikkojen metsiköitä ja metsitettäessä haavalle sopivia peltoja. Hybridihaapa tuottaa melkein kaksi kertaa enemmän puuta kuin tavallinen. Hybridihaavikko perustetaan istuttamalla.
Hybridihaavan istutustiheys on 1 200–2 000 tainta hehtaarilla. Istutustiheyden alarajoja sovelletaan kuitupuun ja ylärajoja tukkipuun kasvatuksessa. Haavikkoa ei harvenneta kuitupuun kasvatuksessa, vaan koko puusto hakataan kerralla jo 15–25 -vuotiaana. Uudistushakkuun jälkeen juurivesoista muodostuu uusi kasvatettava puusto. Hybridihaavan kasvatuksessa tavoitellaan metsikön perustamisen jälkeen kahta peräkkäistä vesoista syntyvää puusukupolvea.

# Haavan uudistaminen ja kasvatus

## Vesasyntyinen haavikko

Vesasyntyisen haapataimikon annetaan kasvaa muutaman vuoden ajan harventamatta, jotta parhaiten kasvavat yksilöt erottuvat joukosta. Vesataimia on yleensä paljon, joten niitä ei tarvitse suojata tuhoeläimiä vastaan.
Kun tuhoriskit ovat pienentyneet ja parhaiten kasvavat yksilöt erottuvat selvästi, vesataimikko harvennetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa tiheyteen 1 200–1 600 tainta hehtaarilla. Kun kasvatetaan kuitupuuta, puustoa ei tämän jälkeen enää harvenneta.
Jos tavoitteena on kasvattaa laatutukkia, tulee vesataimikko harventaa tiheyteen 1 800–2 000 tainta hehtaarilla. Tukkipuun kasvatuksessa metsikkö harvennetaan 1–3 kertaa harvennusten voimakkuudesta riippuen.

Vesasyntyisten haapojen riski saada laho juuriston kautta on suuri karuilla kasvupaikoilla ja emopuiden vanhetessa.

# Haavan uudistaminen ja kasvatus

## Haavan uhkana hirvieläimet ja myyrät

Hirvieläimet syövät mielellään nuoria haavantaimia, joten uudistaessa haapaa tämä on otettava huomioon esimerkiksi taimisuojauksen avulla tai syönninestoaineella. Hirvi myös kaluaa nuoria haavanrunkoja. Myyrät ovat riski haavantaimille. Myyrätuhojen torjunnassa saavutetaan paras tulos, kun yhdistetään maanmuokkaus, heinäntorjunta ja taimisuojien käyttö.

Haavan parhaita kasvupaikkoja ovat lehtomaiset ja sitä ravinteikkaammat multavat rinteet. Haavikko uudistuu lähes aina luontaisesti juurivesoista, jotka haavalle parhaiten soveltuvilla kasvupaikoilla muodostavat kasvatuskelpoisen taimikon. Haapaa on hyvä suosia myös sekapuuna, koska järeät haavat ovat luonnonhoidollisesti erityisen arvokkaita.

Puulajin ja uudistamismenetelmän valinta 

Haavan uudistaminen ja kasvatus

Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä. Istutustiheys mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan. Tarkennuksia Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa,&nbsp;sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna.&nbsp;Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta. Istutuksen toteutus mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan. Männyn ja kuusen sekaistutus voidaan tehdä kääntö- tai laikkumätästyksellä muokatuille kohteille. Kuva: © Laura Nikinmaa Istutustyön toteutuksen vaihtoehdot: 1. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä. 2. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia. Kuvassa istuttaja on jakanut männyn ja kuusen taimet istutusvakkaan, josta hän istuttaa niitä istutuspaikoille käteen osuvassa järjestyksessä. Kuva: © Juha Varhi. Kuvassa istuttaja on ensin istuttanut ryhmittäin männyn taimia karumman kumpareen päälle ryhmään ja sitten alkanut istuttaa kuusia alavammalle maalle. Kuva: © Juha Varhi. Sekaviljely männyn kylvöllä ja kuusen istutuksella Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla. Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille. Istutuksen ja kylvön toteutus: • Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin.&nbsp;• Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille.&nbsp;• Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin. Kuvassa istuttaja on ensin istuttanut kuusen taimet kasvupaikoille, jonka jälkeen hän kylvää käsin jäljelle jääneet kasvatuspaikat. Kuva: © Juha Varhi. Luontaisen uudistamisen hyödyntäminen mänty-kuusisekametsissä Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

# Havupuusekametsän perustaminen

##  [Förnyelse- och markberedningssätt för blandad odling av gran och tall samt trädslagsförhållanden i hela Finland](/sv/node/3258)

Table
| Ståndort | Jordart | Rekommendation | Plantering av gran och tall | Plantering av gran, tallsådd |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Frisk mo | Fin | Rekommenderas | I upphöjningar 50 % gran och 50 % tall, eller mera gran |   |
| Frisk mo | Mellangrov | Rekommenderas | I upphöjningar 50 % gran och 50 % tall, eller mera gran. |   |
| Frisk mo | Grov | Rekommenderas med reservationer | I upphöjningar eller på blottlagd yta högst 30 % gran, resten tall. | I upphöjningar eller blottlagd mineraljord högst 30 % gran, resten tall. |
| Blåbärstmo I | Blåbärstmo I | Rekommenderas | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %. | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %. |
| Blåbärstmo II | Blåbärstmo II | Rekommenderas | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %, gödsling skall utföras. | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %, gödsling skall utföras. |
| Lingontmo I | Lingontmo I | Rekommenderas med reservationer | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %. | I upphöjningar eller på blottlagd yta tall eller gran minst 25 %. |
| Lingontmo II | Lingontmo II | Rekommenderas med reservationer | I upphöjningar tall eller gran minst 25 %, gödsling skall utföras. | I upphöjningar eller på blottlagd yta tall eller gran minst 25 %. |

# Havupuusekametsän perustaminen

## Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen

Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutustiheys mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä

Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.
Tarkennuksia
- Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.
- Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa, sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.
- Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna.

Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutuksen toteutus mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä

Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutustyön toteutuksen vaihtoehdot:

1 \. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä.
2 \. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Sekaviljely männyn kylvöllä ja kuusen istutuksella

Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla.
Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille.
Istutuksen ja kylvön toteutus:

• Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin. • Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille. • Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Luontaisen uudistamisen hyödyntäminen mänty-kuusisekametsissä

Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

Mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljely sopii kasvupaikoille, joilla kummatkin lajit voivat menestyä. Tällaisia kohteita ovat etenkin hienot ja keskikarkeat tuoreet kankaat. Karkealla tai kuivuudelle herkällä tuoreella kankaalla kuusi voi jäädä männystä jälkeen.
Sekaviljely mahdollistaa kasvupaikan puuntuotoskyvyn täyden hyödyntämisen, kun joka kohtaan saadaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji. Tämä kuitenkin vaatii kasvupaikan ominaisuuksien tarkkaa tunnistamista. Apua kasvupaikan tunnistamiseen löytyy täältä: [Metsänhoidon perusteita](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita).

Mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljely sopii kasvupaikoille, joilla kummatkin lajit voivat menestyä. Tällaisia kohteita ovat etenkin hienot ja keskikarkeat tuoreet kankaat. Karkealla tai kuivuudelle herkällä tuoreella kankaalla kuusi voi jäädä männystä jälkeen.Sekaviljely mahdollistaa kasvupaikan puuntuotoskyvyn täyden hyödyntämisen, kun joka kohtaan saadaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji. Tämä kuitenkin vaatii kasvupaikan ominaisuuksien tarkkaa tunnistamista. Apua kasvupaikan tunnistamiseen löytyy täältä: Metsänhoidon perusteita.

Havupuusekametsän perustaminen

Lehtojen käsittelyssä sovelletaan kohteen mukaan yllä mainittuja yleisiä ohjeita, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tunnistetaan kunkin lehdon erityispiirteet ja käsittelyjä täsmennetään kohteen mukaisesti. Kohdekohtainen vaihtelu tuo lehtojen käsittelyyn haastavuutta, joten kohteen perusteelliseen tutustumiseen ja suunnitteluun on tarpeen käyttää aikaa tavanomaista enemmän. Lehtojen hoidossa metsänomistaja voi valita tavoitteekseen jotain tehokkaan puuntuotannon ja metsän luontaisen kehityksen väliltä. Erilaisten hoitovaihtoehtojen tarjoaminen sekä niillä luonnossa ja maisemassa aikaansaatavien muutoksien kuvaaminen auttavat metsänomistajaa tekemään valintoja vaihtoehtojen välillä. Tämä edellyttää metsäammattilaiselta ammattitaitoa, näkemystä ja kokemusta lehtojen hoidosta. Suositukset lehtojen huomioimiselle ja käsittelylle: Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin erityisesti lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja sen ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia. Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti. Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maanmuokkaus on välttämätöntä, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta. Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa säästä lehtopensaita: lehtokuusama, taikinamarja, punaherukka, mustaherukka, karjalanruusu, metsäruusu, koiranheisi ja näsiä.&nbsp;Taimikonhoidossa ohjaa puuston kehittymistä lehtipuuvaltaisempaan suuntaan ja edistä sekapuustoisuutta. Suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulisi olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta.&nbsp;Älä tavoittele tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytä puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua. Tee lehtipuille kasvutilaa ja huolehdi ettei lehto kuusetu.Poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.Puunkorjuun ajankohta on tuoreiden ja kosteiden lehtojen hakkuissa pääasiassa talvella. Kantavimmilla mailla, esimerkiksi kuivissa lehdoissa, voidaan hakata myös kesäaikaan, kunhan arvokkaimpia lehtokasvillisuusalueita varotaan.Vältä uudistushakkuita lintujen pesimäaikana Etelä-Suomessa 15.4.–15.7. ja Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7. ja liito-oravan esiintymisalueilla sen pesimäaikana 1.3. –30.9. Kuvan kuusivaltaisessa lehdossa puusto on hakattu järeitä lehmuksia suosien. Lehtipuiden ympärillä puusto on hakattu harvaksi, mutta jätetty muualla tiheämmäksi. Kohteella kuusen hakkuutähteet on lisäksi poltettu. Kuva: © Jukka Ruutiainen.

# Lehtojen huomioiminen ja käsittely

### Lehtojen käsittelyn yleisiä tavoitteita kuivissa, tuoreissa ja kosteissa lehdoissa.

##  [Lehtojen käsittelyn yleisiä tavoitteita kuivissa, tuoreissa ja kosteissa lehdoissa.](/fi/node/2131)

Table
| Lehdon kosteustaso | Käsittelyn yleisiä tavoitteita |
| Kuivat lehdot | •    Kuivien lehtojen lajeille on tärkeää puuston avoimuus ja sen tuoma lämpö. •    Kuivien lehtojen puusto pidetään koko kiertoajan harvana ja hakkuissa suositaan mäntyä ja lehtipuustoa. Kuusen osuus pidetään mahdollisimman vähäisenä.  |
| Tuoreet lehdot | •    Tuoreissa lehdoissa tavoitellaan lehtipuuston elinvoimaisuuden lisäämistä. Erityisesti turvataan jalojen lehtipuiden kasvuolosuhteita. •    Tuoreissa lehdoissa edistetään puu- ja pensaskerroksen kerroksellisuutta.  |
| Kosteat lehdot | •    Kosteiden lehtojen lajisto on sopeutunut varjoisaan pienilmastoon ja vakaisiin kosteusolosuhteisiin. •    Hakkuissa pyritään varovaisuuteen tai niitä ei tehdä lainkaan. Uudistushakkuiden sijaan suositaan mahdollisuuksien mukaan poiminta- ja pienaukkohakkuita. •    Kosteissa lehdoissa vesitaloutta ei tule muuttaa kuivattamalla. |

Lehtojen käsittelyssä sovelletaan kohteen mukaan yllä mainittuja yleisiä ohjeita, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tunnistetaan kunkin lehdon erityispiirteet ja käsittelyjä täsmennetään kohteen mukaisesti. Kohdekohtainen vaihtelu tuo lehtojen käsittelyyn haastavuutta, joten kohteen perusteelliseen tutustumiseen ja suunnitteluun on tarpeen käyttää aikaa tavanomaista enemmän.
Lehtojen hoidossa metsänomistaja voi valita tavoitteekseen jotain tehokkaan puuntuotannon ja metsän luontaisen kehityksen väliltä. Erilaisten hoitovaihtoehtojen tarjoaminen sekä niillä luonnossa ja maisemassa aikaansaatavien muutoksien kuvaaminen auttavat metsänomistajaa tekemään valintoja vaihtoehtojen välillä. Tämä edellyttää metsäammattilaiselta ammattitaitoa, näkemystä ja kokemusta lehtojen hoidosta.
Suositukset lehtojen huomioimiselle ja käsittelylle:

- Uudista vähitellen tai kasvata erirakenteisena poiminta- tai pienaukkohakkuin erityisesti lehdoissa, joiden puusto on monilajista ja sen ikä- ja kokovaihtelu on suurta sekä kosteissa lehdoissa, jossa voi esiintyä esimerkiksi lähteisyyttä.
- Lehtojen viljelykuusikoita voidaan uudistaa myös avohakkuulla. Jos lehto uudistetaan avohakkuulla, se on suositeltavaa uudistaa lehtipuustolle joko luontaisesti tai viljellen. Jalopuiden viljely on suositeltavaa.
- Jätä uudistusalalle eri puulajeista koostuvaa säästöpuustoa tavanomaista runsaampana, erityisesti jaloja lehtipuita, haapaa, raitaa ja leppiä, mutta myös kuusia.
- Säilytä olemassa oleva lahopuu ja edistä uuden muodostumista suunnitelmallisesti.
- Maanmuokkausta ei suositella tehtäväksi lehtometsissä. Jos maanmuokkaus on välttämätöntä, käytetään mahdollisimman kevyttä muokkausmenetelmää. Kosteiden lehtojen luontainen vesitalous säilytetään eikä niitä kuivateta.
- Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa säästä lehtopensaita: lehtokuusama, taikinamarja, punaherukka, mustaherukka, karjalanruusu, metsäruusu, koiranheisi ja näsiä.
- Taimikonhoidossa ohjaa puuston kehittymistä lehtipuuvaltaisempaan suuntaan ja edistä sekapuustoisuutta. Suosi jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita.
- Säilytä harvennushakkuissa puuston ja pensaston kerroksellisuus ja puulajien monipuolisuus. Harvennuksen jälkeen lehdossa tulisi olla yhtä monta puulajia kuin ennen harvennusta.
- Älä tavoittele tasaista harvennusjälkeä, vaan säilytä puuston luontaista ryhmittäisyyttä ja tiheysvaihtelua. Tee lehtipuille kasvutilaa ja huolehdi ettei lehto kuusetu.
- Poista ennakkoraivauksessa vain välttämätön hakkuuta haittaava puusto. Vältä erityisesti jalopuiden ja lehtopensaiden, kuten pähkinäpensaan, lehtokuusaman ja näsiän raivaamista.
- Puunkorjuun ajankohta on tuoreiden ja kosteiden lehtojen hakkuissa pääasiassa talvella. Kantavimmilla mailla, esimerkiksi kuivissa lehdoissa, voidaan hakata myös kesäaikaan, kunhan arvokkaimpia lehtokasvillisuusalueita varotaan.
- Vältä uudistushakkuita lintujen pesimäaikana Etelä-Suomessa 15.4.–15.7. ja Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7. ja liito-oravan esiintymisalueilla sen pesimäaikana 1.3. –30.9.

Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Talousmetsälehdoissa toimintatavat ja toimenpiteiden voimakkuus ratkaistaan maanomistajan luonnonhoidollisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin perustuen, kuitenkin huomioiden mahdolliset lain turvaamat kohteet.
Luonnonhoidollisten hakkuiden tavoitteena on luoda talousmetsälehtoja, joissa esiintyy monimuotoinen ja lehdoille luontainen lajisto. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen.

Lehdot

Valtaosa, noin 90 prosenttia lehtojen pinta-alasta on metsätalouskäytössä olevaa talousmetsää. Talousmetsälehdoissa toimintatavat ja toimenpiteiden voimakkuus ratkaistaan maanomistajan luonnonhoidollisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin perustuen, kuitenkin huomioiden mahdolliset lain turvaamat kohteet.Luonnonhoidollisten hakkuiden tavoitteena on luoda talousmetsälehtoja, joissa esiintyy monimuotoinen ja lehdoille luontainen lajisto. Käsittelemällä talousmetsälehtoja luonto- ja maisema-arvoja painottavalla tavalla voidaan vaikuttaa hyvin myönteisesti metsäluonnon monimuotoisuuden säilymiseen. 

Lehtojen huomioiminen ja käsittely

Siemenpuuhakkuu Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille. Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely. Kaistalehakkuu Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen. Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle. Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä. Suojuspuuhakkuu Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle. Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille. Esimerkki tuoreen kankaan kuusikosta, jossa on tehty suojuspuu- ja avohakkuuta. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Esimerkki kuivahkon kankaan männiköstä, jossa on tehty siemenpuu- ja avohakkuuta. Osa rantametsästä on hakattu, koska sillä on haluttu avata järvimaisemaa tiellä kulkeville. Hakkuualan säästöpuut on keskitetty kallioharjanteen juurelle sekä rantakaistalle. Seuraava toimenpide on maanmuokkaus ja hakkuualan viljely kylvämällä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Siemenpuuhakkuu

Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Menetelmä toimii parhaiten, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin. Männikössä jätetään siemenpuiksi 50–100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 10–20 siemenpuuta hehtaarille.
Maaperää on syytä muokata kevyesti hakkuun jälkeen. Se edistää alueen nopeaa ja tasaista taimettumista. Poikkeuksena ovat lajittuneet ohuthumuksiset hiekkakankaat sekä kalliometsät, jotka uudistuvat hyvin luontaisesti ilman muokkausta. Laadultaan heikoista puustoista voi olla vaikeaa löytää riittävästi hyviä siemenpuita, jolloin parempi uudistamismenetelmä voi olla viljely.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Kaistalehakkuu

Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien kohteiden uudistushakkuutapa, jossa metsä hakataan aukeaksi kaistaleittain. Reunametsä siementää paljaaksi hakatun alueen.
Menetelmä soveltuu kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä. Riittävän siementämisen varmistamiseksi suositellaan kaistaleen leveydeksi enintään 50 metriä, kun siementävää puustoa on kaistaleen molemmin puolin. Kun kaistaleen toisella puolella on taimikko, suositeltava leveys on enintään 25 metriä. Hakkuu on hyvä ajoittaa runsaan siemensadon edelle.
Kaistale tulee kuusen uudistusaloilla mieluiten avata itä-länsi suuntaisesti. Rajaus on suositeltavaa tehdä niin, että reunametsä varjostaa uudistusalaa. Se vähentää heinittymistä ja tasoittaa uudistusalan pienilmastoa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää kaistalehakkuun yhteydessä.

# Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

## Suojuspuuhakkuu

Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa. Ennen suojuspuuhakkuuta voidaan tehdä väljennyshakkuu, jolla edistetään luontaista taimettumista ja vahvistetaan puuston tuulenkestävyyttä. Suojuspuuhakkuu tehdään jo syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Suojuspuuhakkuussa puita jätetään 100–300 kappaletta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa varoen vahingoittamasta taimia sekä jättämästä taimia hakkuutähteiden alle.
Uudistaminen suojuspuuhakkuulla onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt runsas yhtenäinen kuusialikasvos ja suojuspuiksi jätettävistä puista mahdollisimman suuri osa on koivuja tai mäntyjä. Korvissa, soistuneilla kankailla ja ojitetuilla turvemailla taimettuminen on usein runsasta. Suojuspuuhakkuuta ei suositella kohteella, jossa kuusentaimia ei ole runsaasti jo ennen hakkuuta eikä kohteille, jotka ovat alttiita tuulituhoille.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut

Siemenpuu-,  kaistale- ja suojuspuuhakkuu tähtäävät metsän luontaiseen uudistumiseen. Niissä uusi puusto syntyy hakkuualan ja/tai sen ympäröimän puuston tuottamista siemenistä.

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

Korjuun suunnittelun muistilista Uudistusalojen energiapuun korjuussa voidaan vaikuttaa korjuun laatuun huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään: metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet lainsäädännön ja metsäsertifioinnin asettamat lähtökohdatkohdevalinnan rajoitteet, kuten luontokohteet ja suojavyöhykkeetvesiensuojelun ja luonnonhoidon toimenpiteiden suunnitteluuudistusalan ennakkoraivauksen tarvekantokäsittelyn tarve korjuuajankohta hakkuutähteelle ja kannoille erikseen hakkuutähteen ja kantojen kuivumisaika palstalla varastopaikkojen sijainti ja tilantarve maanmuokkauksen ja viljelyn ajankohta. Ennakkoraivauksen tarpeen arviointi Tiheän alikasvoksen peittämälle uudistushakkuualalle on syytä harkita ennakkoraivausta. Se helpottaa korjuun toteutusta ja vähentää maa-aineksen kulkeutumista alikasvoksen mukana varastoon metsäkuljetuksessa. Korjuun aikataulutus Hakkuutähteen ja kantojen korjuu kasvattaa metsäkuljetuskuormien määrää verrattuna pelkkään ainespuunkorjuuseen. Etenkin kokoojauraverkoston käyttö kasvaa. Maastovaurioiden ehkäisemiseksi energiapuun&nbsp;metsäkuljetus ajoitetaan maanpinnan kantavuuden mukaan joko kuivana ajanjaksona, sulan maan tai roudan aikana tehtäväksi. Hakkuutähteitä ei ole perusteltua korjata leimikon huonosti kantavista maastonkohdista. Energiapuun varastoinnin suunnittelussa on otettava huomioon se, että hakkuutähdekasat ja etenkin kantokasat voivat olla tienvarsivarastossa jopa kaksi vuotta. Metsätuholaki rajoittaa energiapuun varastointia metsissä ja tienvarsivarastoissa. Varastopaikan suunnittelussa tulee myös ottaa huomioon hakkuutähteiden ja kantojen tilantarve sekä soveltuvuus varastointiin ja haketukseen. Varastoinnin vaatimukset on esitelty tarkemmin luvussa Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu. Hakkuutähteen ja kantojen korjuu vaikuttaa uudistamistoimenpiteiden ajankohtaan.&nbsp;Maanmuokkaus&nbsp;ja viljelytoimet tehdään vasta sen jälkeen, kun uudistusalalla ei ole enää palstavarastoituna hakkuutähteitä tai kantoja. Korjuun aikataulutus Hakkuutähteet&nbsp;korjataan ensin palstakasoihin kuivumaan. Kuivattaminen kestää sadannan määrästä riippuen yleensä 4–8 viikkoa. Syys–toukokuussa hakatun kohteen hakkuutähteiden metsäkuljetus on syytä tehdä vasta kesäkuussa kuivumisen&nbsp;takaamiseksi.&nbsp;Kuivattamisen jälkeen hakkuutähteet siirretään kuivumisen kannalta otolliseen paikkaan sijoitettuun tienvarsivarastoon suojaan sateilta. Palstakasat kostuvat helpommin kuin suuret, peitetyt tienvarsikasat. Kannot&nbsp;nostetaan sen jälkeen, kun hakkuutähteet on siirretty tienvarsivarastoon. Syys–toukokuussa hakatun kohteen kannot&nbsp;nostetaan yleensä aikaisintaan heinäkuussa. Tällöin kantojen pienjuuret ovat ehtineet kuolla, jolloin nostettaessa mukaan tulee vähemmän maa-ainesta.&nbsp;Myös kannot suositellaan kuivatettavaksi palstakasoilla ennen tienvarteen kuljetusta. Kuivumisen lisäksi palstakuivatus&nbsp;edistää kantojen puhtautta hiekasta ja kivistä. Toimenpideketju hakkuutähteiden ja/tai kantojen korjuussa. Esimerkkejä korjuukohteiden aikatauluista Tässä esitetyt esimerkkitilanteet sisältävät lähtöoletuksen, että toimenpideketjun työt toteutuvat tavoitteen mukaisesti. Käytännössä ketjutuksessa on usein viivettä, jolloin esimerkiksi uudistamistyöt voivat siirtyä seuraavaan kevääseen. Esimerkit kuvaavat eri aikaan hakattavia, kuusivaltaisia hakkuualoja.

# Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

## Korjuun suunnittelun muistilista

Uudistusalojen energiapuun korjuussa voidaan vaikuttaa korjuun laatuun huolellisella suunnittelulla, jossa määritellään:
1 . metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet
2 . lainsäädännön ja metsäsertifioinnin asettamat lähtökohdat
3 . kohdevalinnan rajoitteet, kuten luontokohteet ja suojavyöhykkeet
4 . vesiensuojelun ja luonnonhoidon toimenpiteiden suunnittelu
5 . uudistusalan ennakkoraivauksen tarve
6 . kantokäsittelyn tarve
7 . korjuuajankohta hakkuutähteelle ja kannoille erikseen
8 . hakkuutähteen ja kantojen kuivumisaika palstalla
9 . varastopaikkojen sijainti ja tilantarve
1 0. maanmuokkauksen ja viljelyn ajankohta.

# Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

## Ennakkoraivauksen tarpeen arviointi

Tiheän alikasvoksen peittämälle uudistushakkuualalle on syytä harkita ennakkoraivausta. Se helpottaa korjuun toteutusta ja vähentää maa-aineksen kulkeutumista alikasvoksen mukana varastoon metsäkuljetuksessa.

# Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

## Korjuun aikataulutus

Hakkuutähteen ja kantojen korjuu kasvattaa metsäkuljetuskuormien määrää verrattuna pelkkään ainespuunkorjuuseen. Etenkin kokoojauraverkoston käyttö kasvaa. Maastovaurioiden ehkäisemiseksi energiapuun metsäkuljetus ajoitetaan maanpinnan kantavuuden mukaan joko kuivana ajanjaksona, sulan maan tai roudan aikana tehtäväksi. Hakkuutähteitä ei ole perusteltua korjata leimikon huonosti kantavista maastonkohdista.
Energiapuun varastoinnin suunnittelussa on otettava huomioon se, että hakkuutähdekasat ja etenkin kantokasat voivat olla tienvarsivarastossa jopa kaksi vuotta. Metsätuholaki rajoittaa energiapuun varastointia metsissä ja tienvarsivarastoissa. Varastopaikan suunnittelussa tulee myös ottaa huomioon hakkuutähteiden ja kantojen tilantarve sekä soveltuvuus varastointiin ja haketukseen. Varastoinnin vaatimukset on esitelty tarkemmin luvussa [Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/kantojen-korjuu-uudistushakkuualoilta/toteutus#section-190)
Hakkuutähteen ja kantojen korjuu vaikuttaa uudistamistoimenpiteiden ajankohtaan. Maanmuokkaus ja viljelytoimet tehdään vasta sen jälkeen, kun uudistusalalla ei ole enää palstavarastoituna hakkuutähteitä tai kantoja.

Korjuun aikataulutus
1 . Hakkuutähteet korjataan ensin palstakasoihin kuivumaan.
2 . Kuivattaminen kestää sadannan määrästä riippuen yleensä 4–8 viikkoa. Syys–toukokuussa hakatun kohteen hakkuutähteiden metsäkuljetus on syytä tehdä vasta kesäkuussa kuivumisen takaamiseksi.
3 . Kuivattamisen jälkeen hakkuutähteet siirretään kuivumisen kannalta otolliseen paikkaan sijoitettuun tienvarsivarastoon suojaan sateilta. Palstakasat kostuvat helpommin kuin suuret, peitetyt tienvarsikasat.
4 . Kannot nostetaan sen jälkeen, kun hakkuutähteet on siirretty tienvarsivarastoon.
5 . Syys–toukokuussa hakatun kohteen kannot nostetaan yleensä aikaisintaan heinäkuussa. Tällöin kantojen pienjuuret ovat ehtineet kuolla, jolloin nostettaessa mukaan tulee vähemmän maa-ainesta.
6 . Myös kannot suositellaan kuivatettavaksi palstakasoilla ennen tienvarteen kuljetusta. Kuivumisen lisäksi palstakuivatus edistää kantojen puhtautta hiekasta ja kivistä.

# Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

## Esimerkkejä korjuukohteiden aikatauluista

Tässä esitetyt esimerkkitilanteet sisältävät lähtöoletuksen, että toimenpideketjun työt toteutuvat tavoitteen mukaisesti. Käytännössä ketjutuksessa on usein viivettä, jolloin esimerkiksi uudistamistyöt voivat siirtyä seuraavaan kevääseen.
Esimerkit kuvaavat eri aikaan hakattavia, kuusivaltaisia hakkuualoja.

Hakkuutähteen ja kantojen korjuun peruslähtökohtana on, että korjuu vastaa metsänomistajan tavoitteita kohteella. Toteutus edellyttää, että myös taloudelliset ja ekologiset edellytykset korjuulle ovat olemassa. Uudistusalojen hakkuutähteen tai kantojen korjuun suunnittelussa korostuvat lisäksi metsän uudistamistavoitteet.

Hakkuutähteen korjuu uudistushakkuualoilta

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Hakkuutähteen ja kantojen korjuun peruslähtökohtana on, että korjuu vastaa metsänomistajan tavoitteita kohteella. Toteutus edellyttää, että myös taloudelliset ja ekologiset edellytykset korjuulle ovat olemassa. Uudistusalojen hakkuutähteen tai kantojen korjuun suunnittelussa korostuvat lisäksi metsän uudistamistavoitteet. 

Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

Eroosiota eli maanpinnan kulumista tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen liikkeelle lähtö (huuhtoutuminen) ja kulkeutuminen. Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan laatu ja käsittely, rinteen pituus ja kaltevuus, maan vedenläpäisykyky ja liikkuvan veden määrä. Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta ja humuskerrosta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan.

Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolla on vielä kapea yhteys mereen. Ajan myötä flada muuttuu kluuviksi, jolla ei ole meriyhteyttä.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Heinäntorjunnalla estetään heinien ja ruohojen aiheuttama taimien kehittymiselle haitallinen kilpailu. Heinäntorjunta tehdään tarvittaessa 1-2 vuotta uudistamisesta mekaanisesti tai kemiallisesti.

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti.
Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Kaivukatko (tai perkauskatko) on ojan osa, joka on jätetty ojaa kunnostaessa avaamatta. Kaivukatko hidastaa veden virtausnopeutta ja siten vähentää eroosiota ojassa sekä pidättää ojien kunnostamisessa liikkeelle lähtenyttä kiintoainetta. Se myös vähentää eroosiota kaivukatkon alueella.

Kaksitasouoma koostuu syvemmästä uomasta (alivesiuomasta) sekä sitä molemmin puolin tai toiselta puolelta reunustavasta tulvatasanteesta. Alivesiuoma säilyy vetisenä läpi vuoden. Tulvatilanteessa vesi nousee hallitusti tulvatasanteille. Kaksitasouoma hillitsee tulvia, parantaa veden laatua ja kohentaa luonnon tilaa.

Kaksitasouoman toteuttaminen on luonnonmukaista vesirakentamista, jolla tavoitellaan kuormituksen vähentämisen lisäksi luonto- ja maisema-arvojen säilymistä. Tulvahuippujen aikana vesi nousee tasanteelle, jolloin veden liike hidastuu, mikä mahdollistaa ravinteiden ja kiintoaineen pidättymisen tasanteelle.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kokoojaoja on oja, johon sarkaojien tai salaojien tuomat vedet johdetaan. Kokoojaojaan voidaan tehdä vesiensuojelurakenteita, esimerkiksi ojien kunnostamisen yhteydessä.

Metsänuudistamisen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä toteutettava hakkuutähteiden ja pintakasvillisuuden polttaminen. Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.

Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia.
Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Lietekuoppa on ojien kunnostamisen yhteydessä toteutettava vesiensuojelurakenne. Se on sarkaojan levennetty ja syvennetty osa, tilavuudeltaan 1–2 m³. Lietekuoppa kerää ojituksen yhteydessä liikkeelle lähtevää kiintoainetta ja vähentää sen kulkeutumista alapuoliseen vesistöön. Lietekuoppien tehosta on vain vähän tutkimusnäyttöä ja niitä tulisikin käyttää vain rajoitetusti. Kivennäismaapohjaisten ojien lietekuopista ei ole lainkaan tutkimustuloksia.

Liettymistä tapahtuu esimerkiksi metsätalousojan eroosion seurauksena, kun ojien pohjalta ja luiskista irronnutta ja virtaavan veden mukana kulkeutunutta ainesta kasautuu ojan tai vesistön pohjalle veden virtausnopeuden hidastuessa.

Lähteellä tarkoitetaan pohjaveden geomorfologista muodostumaa, joka syntyy, kun pohjaveden pinta leikkaa maanpinnan tason.
Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja.

Lähteikkö tarkoittaa yhtenäistä lähdevaikutteista aluetta, johon voi sisältyä avovetisiä lähteensilmäkkeitä, lähdepuroja ja -noroja sekä tihkupintoja.

Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.

Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä sulfaattimaiden lisäksi myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. Mustaliuskeen rapautuessa voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Rapautumisesta syntyviä haitallisia aineita voi olla myös esiintymän läheisessä maaperässä, jolloin maaperä käyttäytyy kuten happamat sulfaattimaat. Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.

Naveromätästys on sopiva muokkausmenetelmä hienojakoisilla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja viljavilla turvemailla, joilla turve on puu- ja saraturvetta. Naveromätästyksen käytön edellytys on, että turvemailla peruskuivatus on kunnossa ja kivennäismailla on vain lievää kuivatustarvetta. Mätäs tehdään matalasta 30–50 cm syvästä naverosta saatavasta maasta. Mättäät tehdään laakeiksi, 10–20 cm korkeiksi ja 60–80 cm leveiksi.

Naveroiden tehtävänä on ohjata pintavesiä sekä tarjota maa-ainesta mättäiden tekemiseen. Tarkoituksena ei ole kuivattaa aluetta eikä laskea pohjaveden pintaa. Menetelmää käytetään usein täydentävänä maanmuokkausmenetelmänä esimerkiksi uudistusaloilla, joissa vain osa alueesta on veden vaivaamaa tai joissa tehdään samalla kunnostusojitus. Menetelmä sopii hyvin myös kivisille viljaville kivennäismaille, joilla laikkumätästys ei onnistu.

Noro määritellään vesilaissa sellaiseksi puroa pienemmäksi vesiuomaksi, jonka valuma-alue on alle kymmenen neliökilometriä ja jossa ei virtaa jatkuvasti vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Pintavalutus on valuma-alueelta tulevien vesien käsittelymenetelmä, jossa vesi valutetaan kaltevaa kasvipeitteistä maanpintaa pitkin kohti vastaanottavaa vesistöä tai uomaa.

Pohjavesi tarkoittaa kaikkea maanpinnan alla olevaa vettä, joka täyttää avoimet tilat maa- ja kallioperässä. Pohjavettä syntyy, kun sade- tai pintavesi imeytyy maakerrosten läpi tai virtaa kallioperän rakoihin.

Pohjavesialue on ympäristönsuojelulaissa määritelty geologisin perustein rajattavissa olevaksi maaperän muodostumaksi tai kallioperän vyöhykkeeksi, joka mahdollistaa merkittävän pohjaveden virtauksen tai vedenoton.

Puro määritellään vesilaissa jokea pienemmäksi virtaavan veden vesistöksi, jonka valuma-alue on alle 100 neliökilometriä, jossa on jatkuva veden virtaus ja kalan kulku on mahdollista. Purossa on vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Purotkin voivat kuitenkin pitkinä hellejaksoina kuivua kokonaan. Aiemman metsätalouskäytön myötä purot voivat olla myös ojamaisia, pohjaltaan tasaisia ja perattuja. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Tihkupinta on maa-alue, josta pohjavesi tihkuu maanpinnalle ilman selvää purkautumisallasta tai muuta avovesipintaa.

Alue, jolta sadevesi ohjautuu vesistöön maanpinnan muotojen ohjaamana, on kyseisen vesistön valuma-alue.

Viivyttäminen (tai viivytys) on vesienhallinnassa käytetty termi. Viivyttämisen tavoite on viivyttää vesiä valuma-alueella pidempään niin, että alapuolisten ojien ja vesistöjen virtaamat tasoittuvat.

Vesiensuojelulla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla minimoidaan metsänkasvatuksen toimenpiteistä aiheutuvaa kuormitusta ja luonnontilan muutoksia pinta- ja pohjavesiin.
Vesiensuojelun tavoitteena on, että vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologinen tila sekä käyttömahdollisuudet säilyvät hyvinä. Vesistöistä huolehtiminen tuo hyvinvointia ihmisille ja muulle eliöstölle ja edistää kokonaiskestävyyttä.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiensuojelun pääperiaatteet metsänkäsittelyssä

Pienvedet ja vesistöt ovat sekä vesiluonnon että virkistyskäytön kannalta tärkeitä. Vesien kannalta on keskeistä, että metsätaloudessa onnistutaan ehkäisemään vesistökuormitusta. Vesiensuojelu korostuu erityisesti turvemailla, eroosioherkillä alueilla, happamilla sulfaattimailla, vesistöjen läheisyydessä ja pohjavesialueilla. Vesiensuojelun suunnittelussa tulisi pyrkiä valuma-aluelähtöiseen tarkasteluun.
Metsänkäsittelyssä vesiensuojelun pääperiaatteena on minimoida kiintoaineksen ja ravinteiden huuhtoutuminen. Esimerkiksi herkkien maastokohteiden tunnistaminen ja tarveharkinta ojien kunnostamisessa ja maanmuokkauksessa vähentävät riskiä kuormituksen synnylle. Myös metsätaloudessa käytettävien kemikaalien, kuten poltto- ja kasvinsuojeluaineiden, päätyminen vesiin tulee estää.
Vesiensuojelun toimenpiteet, kuten suojavyöhykkeet, vähentävät metsänkäsittelystä aiheutuvaa haittaa vesielinympäristöille. Toimenpiteillä voidaan vaikuttaa myönteisesti vesistön läheisyydessä olevaan pienilmastoon sekä vesistön lämpötilaan. Vesiensuojelutoimilla voidaan lisätä myös metsä- ja vesielinympäristöjen luonnon monimuotoisuutta. Pohjaeläimet ja kalasto hyötyvät lehtikarikkeen ja lahopuun jättämisestä vesistöön.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vaikutukset pienvesiin ja vesistöihin

**Vaikutukset uudistushakkuusaloilla**

Metsätalouden vesistökuormitus voidaan jakaa ravinne- (pääasiassa fosfori ja typpi), kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen.
Metsätalouden osuus rehevöitymistä aiheuttavien pääravinteiden kokonaiskuormituksesta on koko maan tasolla arviolta 12 % typen ja 14 % fosforin osalta. Metsätalouden vaikutus korostuu kuitenkin metsävaltaisilla alueilla, etenkin latvavesillä, joilla ei ole muuta maankäyttöä. Metsänkäsittelytoimenpiteistä ojien kunnostus, metsänuudistaminen ja siihen liittyvä maanmuokkaus sekä lannoitus aiheuttavat vesistökuormitusta. Metsätalousalueilta, etenkin ojitetuista suometsistä, huuhtoutuu myös orgaanista hiiltä, joka aiheuttaa vesistöjen tummumista. Lisäksi vanhoista turvemaiden ojituksista aiheutuu pitkäaikaista kuormitusta eli ojituslisää.

Uudistushakkuut ja niihin liittyvä maanpinnan käsittely lisäävät kiintoaineen, ravinteiden ja humuksen huuhtoutumista vesistöihin. Maanpinnan rikkominen ja ajourapainaumat aiheuttavat kiintoaineen huuhtoutumista, mikä on osin vältettävissä riittävillä suojavyöhykkeillä ojiin, noroihin ja vesistöihin. Kuormituksen kasvu ajoittuu muutamaan ensimmäiseen uudistushakkuun jälkeiseen vuoteen, jolloin hakkuualueella on hajoavaa hakkuutähdettä, eikä ravinteita sitovaa pintakasvillisuutta ole vielä kehittynyt. Hakkuista rantojen lähistöllä aiheutuu haittaa pienvesille ja niiden eliöstölle.
Lisätietoa: [Vesiensuojelun tilatason artikkelista.](/fi/metsatilan-hoito/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen)
Turve- ja kivennäismaiden uudistushakkuiden yhteydessä tehty ojien kunnostus lisää kuormitusriskiä, mikä korostaa ojien kunnostuksen tarveharkintaa. Ojien kunnostuksia voidaan välttää turvemailla myös tuhkalannoituksella tai siirtymällä jatkuvaan kasvatukseen siihen soveltuvilla kohteilla.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vaikutukset pienvesiin ja vesistöihin

**Vaikutukset kasvatushakkuualoilla**

Kivennäis- ja turvemaiden kasvatushakkuut vaikuttavat kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumiin melko vähän. Kasvatushakkuissa voi syntyä kiintoaine- ja ravinnehuuhtoutumia, ellei asiaan kiinnitetä huomiota esimerkiksi ajourien suunnittelussa.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vaikutukset pienvesiin ja vesistöihin

**Vaikutukset ojien kunnostuksessa**

Vesiensuojelun kannalta on tarkoituksenmukaista välttää ojituksia. Mikäli ojitukset ovat metsänkasvulle välttämättömiä on taloudellisestikin perusteltua kunnostaa vain ne ojaverkoston ojat ja vain siihen syvyyteen, joka on puuston kasvuolojen parantamiseksi tarpeen.
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla kuivatussyvyyden lisääminen voi aiheuttaa myös happamuuden ja vesieliöstölle haitallisten metallien huuhtoutumista.
Lisätietoa: [Ojien kunnostus](/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus), [Vesien turvaaminen ojien kunnostuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus#section-p1130)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Maanpinnan kuluminen aiheuttaa kuormitusta

Maanpinnan kulumista, eli eroosiota, tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen irtautuminen, kulkeutuminen ja kasautuminen. Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan kasvillisuus, rinteen kaltevuus ja pituus, maan vedenläpäisykyky, liikkuvan veden määrä ja mahdollinen ojaverkosto. Valuma-alueen koko vaikuttaa olennaisesti virtaaman määrään ja samalla eroosioriskiin.
Kiintoainekuormitus on suurinta valuntahuippujen aikaan, jolloin voimakas veden virtaus aiheuttaa maa-ainesten liikkeellelähtöä. Sateiden runsaus ja ajankohta sekä maaperän maalaji ja kaltevuus vaikuttavat merkittävästi huuhtoutuvan kiintoaineen määrään. Herkimmin liikkeelle lähteviä maalajeja ovat hieno hiekka, karkea ja hieno hieta, hiesu sekä pitkälle maatunut turve. Eroosio aiheuttaa vesistöihin myös humuskuormitusta. Vesistöön päästessään kiintoaine aiheuttaa haitallista liettymistä.
Lisätietoa: [Maalajit ja niiden tunnistaminen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p1942), Metsänhoidon perusteita.

Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan. Uudistushakkuissa maanpinnan rikkoutuminen ja maanmuokkaus aiheuttavat kiintoaineen huuhtoutumista käsittelykuviolta. Ojien kaivuu ja perkaus lisäävät kiintoaineen huuhtoutumista, kun kaivutyön yhteydessä maa-ainesta irtoaa ja sekoittuu veteen. Ojaluiskat ja kaivumassat ovat pitkään alttiina virtaavan veden aiheuttamalle syöpymiselle. Maa-aines, jota kasvillisuus ei vielä peitä, saattaa huuhtoutua ojiin sade- ja sulamisvesien mukana.
Turvemailla kuivatusojissa virtaavan veden määrä on tavallisesti vähäinen, joten ojaluiskien syöpyminen ja ainesten kulkeutuminen niistä on vähäistä ja ajoittuu valuntahuippujen yhteyteen. Myös matalat ojat ja loivat ojaluiskat vähentävät eroosiota. Sen sijaan kokooja- ja laskuojissa suuret virtaamat lisäävät ojien syöpymisriskiä. Ojastoon syntyy kuitenkin ajan kuluessa kasvillisuutta, joka pidättää veden mukana kulkeutuvaa kiintoainetta ja sitoo ravinteita. Tämä on yksi syy, miksi ojien turhaa kunnostusta pitäisi pyrkiä välttämään. Ojien syöpyminen vähenee maatumattomaan turpeeseen ja karkeaan kivennäismaahan kaivetuissa ojissa kaivun jälkeen huomattavasti nopeammin kuin hienojakoiseen, paljon savea sisältävään kivennäismaakerrokseen ulottuvissa ojissa.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesistö- ja pohjavesikuormitukseen vaikuttavat tekijät

Metsänkäsittelyn toimenpiteistä aiheutuvaa vesistökuormitusriskiä voidaan vähentää huomioimalla kuormitukseen vaikuttavat tekijät. Myös vastaanottavan vesistön ominaisuudet, kuten vesistön koko ja tila, vaikuttavat siihen, näkyykö lisääntynyt kuormitus vesistössä esimerkiksi rehevöitymisenä, liettymisenä tai muina muutoksina. Kuormitusta hallitaan erilaisin vesiensuojelutoimenpitein.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesistö- ja pohjavesikuormitukseen vaikuttavat tekijät

##  [Metsänkäsittelyn vesistökuormitukseen vaikuttavia tekijöitä.](/fi/node/1670)

Table
| Muuttuja | Kuormitusriskin muodostuminen |
| --- | --- |
| Toimenpide ja sen ajankohta | Mitä enemmän maata sekoitetaan tai rikotaan, sitä todennäköisempää on, että ravinteita ja kiintoainesta päätyy vesistöön. Kelirikkoaikana urapainaumien riski on suuri. |
| Valuma-alueen koko ja käsiteltävän alueen sijainti valuma-alueella | Vesiensuojelurakenteiden ja -toimenpiteiden suunnittelu perustuu pääsääntöisesti vesimääriin. Valuma-alueella tarkoitetaan sitä aluetta, jolta pintavesi kerääntyy tiettyyn paikkaan tai yksittäiselle vesiensuojelurakenteelle. Vesiensuojelurakenteelle tuleva vesimäärä on suhteessa valuma-alueen kokoon. Mitä laajempi valuma-alue, sitä enemmän rakenteen läpi virtaa vettä. |
| Käsittelyalueen pinta-ala | Kasvava puusto sitoo itseensä ravinteita ja haihduttaa vettä. Mitä laajemmalta alueelta puusto poistetaan uudistushakkuussa, sitä suurempi määrä vettä ja ravinteita valuu alueelta alaspäin. |
| Maastonmuodot | Jyrkkien pinnanmuotojen eroosioriski on suurempi kuin tasaisten. Tasaisilla mailla voi olla vaikea toteuttaa toimivia vesiensuojelurakenteita. |
| Maaperän rakenne ja maalaji | Riskialueita ovat viljavat ja kosteat, maalajiltaan hienojakoiset ja eroosioherkät maat. |
| Valuma-alueen vedenpidätyskyky | Metsien/puuston määrä valuma-alueella, luontaiset vettä pidättävät ympäristöt ja vettä pidättävät rakenteet vaikuttavat alueen kykyyn pidättää vettä. Kun valuma-alueella tehdään uudistushakkuita, veden haihtuminen vähenee, pohjaveden pinta nousee ja riski vesistökuormitukselle kasvaa. |
| Pohjavesialueet | Ojien kunnostus vaarantaa pohjaveden laatua alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Pohjaveden määrä voi muuttua haitallisesti myös pohjavesialueiden reunavyöhykkeillä tehtävien ojien kunnostusten seurauksena. |
| Hapan sulfaattimaa ja mustaliuske | Sulfaattimaa hapettuu joutuessaan tekemisiin ilman kanssa, esimerkiksi maaperän käsittelyn yhteydessä tai kuivatuksen tehostuessa. Tämän seurauksena syntyy rikkihappoa, joka happamoittaa maaperää ja vesistöjä. Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. |
| Vesistöjen läheisyys | Vesistöjen tulviminen otetaan huomioon suojavyöhykkeen leveyttä mitoitettaessa, jotta kiintoaine ja ravinteet eivät huuhtoutuisi vesistöön tulvaveden mukana. Tulvimisaluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeeseen. |
| Vastaanottavan vesistön herkkyys | Vesistöt ovat luontaisesti ominaisuuksiltaan erilaisia. Vesistön herkkyyttä voi lisätä sen pieni koko, hidas veden vaihtuvuus, vesistön karuus (kirkkaus), ongelmat happitilanteessa, ruskettuneisuus ja eliöstön herkkyys (esim. lohikalat). |
| Olemassa oleva ojaverkosto | Ojaverkosto nopeuttaa vesien kulkua aiheuttaen virtaamien äärevöitymistä ja mahdollistaen kuormituksen kulkeutumisen vesistöön. |

Mainitut tekijät on tärkeää huomioida hakkuita ja metsänhoitotoimenpiteitä suunnitellessa. Esimerkiksi hyödyntämällä avoimia Metsäkeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen paikkatietoaineistoja, saa hyvän kuvan suunniteltavan toimenpidealueen ominaisuuksista. Paikkatietoaineistot eivät korvaa maastosuunnittelua, mutta mahdollistavat ennakkosuunnittelun ja maastosuunnittelun tehokkaan suuntaamisen.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut

Metsänkäsittelytoimenpiteiden toteutuksessa pyritään minimoimaan kuormitus alapuolisiin vesistöihin käyttämällä kohteeseen soveltuvia vesiensuojeluratkaisuja. Valituilla vesiensuojeluratkaisuilla ja -rakenteilla vaikutetaan veden virtausnopeuteen ja eroosion muodostumiseen ja vähennetään kuormitusta.
Vesiensuojelun kannalta on tärkeintä toteuttaa kaikki maata muokkaavat toimenpiteet hyvän uudistumistuloksen mahdollistavalla mahdollisimman kevyellä menetelmällä. Samalla vähennetään vesiensuojelurakenteiden tarvetta. Vesiensuojeluratkaisujen toiminta perustuu, ratkaisusta riippuen, eroosion synnyn ehkäisemiseen, toimenpiteen takia liikkeelle lähteneen kiintoaineen ja ravinteiden suodattamiseen kasvillisuuteen tai maaperään, virtaaman hidastamiseen ja vedessä kulkeutuvien aineisten laskeutumiseen.
Kivennäismailla tärkein vesiensuojelurakenne on suojavyöhyke. Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä puustoinen suojavyöhyke tarjoaa elinympäristön ja ravintoa monille metsän ja vesistön eliölle. Lisäksi vesistökuormitusta voidaan vähentää huolellisella toimenpiteiden suunnittelulla ja toteutuksella.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut

**Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut:**

Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)
Jatkuva kasvatus on vesiensuojelun näkökulmasta todennäköisesti jaksollista kasvatusta parempi metsänkasvatusmenetelmä. Uusi metsätalouden tukijärjestelmä (2024) edellyttää jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksien kartoittamista ennen ojien kunnostukseen ryhtymistä. Jatkuvan kasvatuksen avulla voidaan vähentää metsänuudistamisesta aiheutuvaa vesistökuormaa sekä ojien kunnostustarvetta. Turvemailla ojien kunnostamisen välttäminen on tehokkainta vesiensuojelua. Ojia kunnostettaessa matala ojasyvyys vähentää kiintoaineen, ravinteiden ja orgaanisen aineen huuhtoutumista. Ojitusalueiden ja ojien kunnostuksen yhteydessä huolehditaan vesiensuojelusta erilaisia vesiensuojelurakenteita ja -ratkaisuja hyödyntäen. Maanmuokkaustavasta riippuen vesiensuojelurakenteet voivat olla tarpeen myös metsän uudistamisen yhteydessä.

- suojavyöhykkeet
- pintavalutuskentät
- vedenpalautus
- kosteikot
- kaivuu- ja perkauskatkot
- laskeutusaltaat
- lietekuopat
- putkipadot
- v-padot, pohja- ja settipadot, munkkipadot
- kaksitasouomat
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Valuma-alue vesiensuojelussa

Vesiensuojelurakenteiden ja vesiensuojelutoimenpiteiden suunnittelu perustuu pääsääntöisesti vesimääriin. Valuma-alueella tarkoitetaan sitä aluetta, jolta pintavesi kerääntyy tiettyyn paikkaan tai yksittäiselle vesiensuojelurakenteelle. Uudistusalan tai kunnostettavan ojitusalueen läpi virtaavan laskuojan valuma-alue voi siis olla huomattavasti laajempi kuin varsinaisesti käsiteltävän alueen koko.
Vesiensuojelussa ja sen suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue ja siellä tehtävät toimenpiteet mahdollisimman laajasti. Vesiensuojeluratkaisut tulisi suunnitella niin, että niistä saadaan mahdollisimman tehokkaita ja toisiaan tukevia osia suojelurakenteiden ketjuun sekä paikallisesti että laajemmalla alueella. Myös maatalousalueet on hyvä huomioida valuma-alueen tarkastelussa.
Lisätietoa: Vesiensuojelu, [Valuma-aluesuunnittelu metsätalouden vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2921)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiensuojelun kannalta merkittävien kohteiden tunnistaminen

Kasvupaikan ominaisuudet ja toimenpidealueen etäisyys vesistöön ovat oleellisia tekijöitä, kun arvioidaan toimenpiteen vaikutusta vesistöön. Vesiensuojelutoimet on tärkeää suunnitella erityisen huolellisesti, kun toimitaan kasvupaikaltaan viljavilla ja kosteilla, maalajiltaan hienojakoisilla ja eroosioherkillä sekä lähellä vesistöjä tai pienvesiä olevilla kohteilla tai herkkien vesistöjen vaikutusalueella.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiensuojelun kannalta merkittävien kohteiden tunnistaminen

**Riskikohteiden tunnistaminen**

Mitä enemmän maata sekoitetaan tai rikotaan, sitä suurempi on todennäköisyys ravinteiden ja kiintoaineksen päätymisestä vesistöön. Pienin riski vesistökuormituksen syntymiselle on kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa. Suurimmat vesistökuormituksen riskit ovat ojien kunnostuksessa, uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa ja kantojen korjuussa. Lannoitus ja hakkuut aiheuttavat lähinnä ravinnekuormitusta. Metsäautoteiden rakentaminen voi aiheuttaa kiintoainekuormitusta tai turvemailla orgaanista kuormitusta.
Vesiensuojelu on syytä ottaa aina huomioon, ja se korostuu kohteilla, joissa
- alapuolisessa vesistössä on Natura-alue tai muu luonnonsuojelualue
- toimitaan vesistöjen tai pienvesien välittömässä läheisyydessä
- toimenpidealueella on puro, noro tai lähteikkö
- toimenpidealueella on muu herkkä vesistö
- pieni koko, hidas veden vaihtuvuus, vesistön karuus (kirkkaus), ongelmat happitilanteessa, ruskettuneisuus ja esim. eliöstön herkkyys (esim. lohikalat)
- toimenpidealueelta johtaa vanhoja toimivia ojia tai puroja suoraan vesistöihin tai pienvesiin
- toimitaan pohjavesialueella
- hakkuualan läpi virtaa suuri määrä vettä, eli hakkuualan yläpuolinen valuma-alue on laaja
- toimitaan
- turvemailla
- happamilla sulfaattimailla tai mustaliuskealueilla
- viljavilla maapohjilla (tuore kangas tai sitä viljavampi kasvupaikka)
- kohteilla, joissa maalaji on lajittunutta, hienoja lajitteita (savi, hiesu, hieno hieta) sisältävää kangasmaata tai pitkälle maatunutta turvetta
- tehdään ojitusmätästystä tai kaivetaan yksittäisiä ojia
- korjataan kantoja
- toimitaan kelirikkoaikaan tai muutoin märkään aikaan, jolloin riski ajourapainumille on suuri
- maa tarttuu herkästi kiinni kauhaan
- maa viettää jyrkästi vesistöä kohti

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

Metsikön sijainti pohjavesialueella ei rajoita puuston käsittelyä. Hakkuissa ja muissa metsätalouden toimenpiteissä tulee noudattaa pohjavesien määrän ja hyvän laadun turvaavia suosituksia. Näin vältetään rikkomasta vesilain (587/2011) pohjaveden muuttamiskieltoa ja ympäristönsuojelulain (527/2014) pohjaveden pilaamiskieltoa.
1 ja 2 ja E- luokan pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita tai lannoitteita, ei korjata kantoja eikä tehdä kulotuksia. Poikkeuksena luonnonhoidolliset kulotukset sekä harjujen paahderinteiden kulotukset, joiden kohdalla on varmistettava, ettei pohjavedelle aiheudu riskiä. Metsän terveydelle tarpeelliset lannoitukset ovat mahdollisia, kunhan ELY-keskuksesta varmistetaan, ettei pohjavesille aiheuteta riskiä. Boorilannoituksia ei suositella. Pohjavesialueet voi paikallistaa paikkatietotarkastelun avulla, esimerkiksi [Paikkatietoikkunasta](https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/).
Vedenottamoiden lähialueilla toimenpiteissä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.
Pohjavesialueilla voidaan harkita siirtymistä jatkuvaan kasvatukseen silloin kun se alueelle soveltuu, jolloin pohjavesille aiheutuvien haittojen riskit vähenevät, koska vältytään maanmuokkaukselta ja ojituksilta eikä aiheuteta uudistushakkuin riskiä pohjaveden pinnan muuttumiselle.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Ojitus voi heikentää pohjaveden laatua**

Lue lisää [pohjavesialueiden luokittelusta.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2927)
Ojitukset saattavat vaarantaa pohjaveden laatua, alentaa pohjaveden pintaa tai aiheuttaa haitallista pohjaveden purkautumista etenkin alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Pohjaveden määrä voi muuttua haitallisesti myös pohjavesialueiden reunalla tehtävien ojitusten seurauksena. Pohjavesialueilla ojan kaivaminen saattaa aiheuttaa pohjaveden purkautumista, vaikka oja ei ulottuisi kivennäismaahan saakka. Paineellinen vesi voi löytää eristävän maakerroksen läpi kulkureitin ojaan, jolloin ojan kuivattava vaikutus kohdistuu haitallisesti pohjavesimuodostumaan ja vedenpinnan nousu haittaa metsän kuivatusta.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Maanmuokkaus pohjavesialueella**

Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla, etenkin reuna-alueilla, voidaan pohjavesialueen ja maaperän ominaisuuksista riippuen mahdollisesti perata ojia alkuperäisen ojan pohjan tasalle aiheuttamatta pohjavesihaittoja. Tällöin on tärkeää varmistaa ensin, että vanha kuivatus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista. Mikäli ojasyvyyden lisääminen olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua. Pohjavesialueella tulee tehdä aina ojitusilmoitus ELY-keskukseen pienialaisestakin ojituksesta tai ojan kunnostamisesta. ELY-keskukseen voi olla yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Pohjavesialueella ojien kunnostus saattaa vaatia vesilain mukaisen luvan.
Mikäli ojien kunnostusalueeseen kuuluu pohjavesiluokkaan E kuuluvia alueita, lähialueilla saattaa olla muuhun lainsäädäntöön perustuvia suojelukohteita, kuten esimerkiksi vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Pohjavesialueet tienrakennuksessa**

Kaikilla (1, 2 ja E) pohjavesialueille suositellaan vain kevennettyä maanmuokkausta, kuten kivennäismaan pintaa paljastavaa kevyttä laikutusta tai äestystä. Siirtymistä jatkuvaan kasvatukseen voidaan harkita, mikäli alue siihen soveltuu. Jos pohjavesialueella tarvitaan voimakkaampia muokkaustapoja, tulee kysyä ohjeet alueellisesta ELY-keskuksesta. Mikäli pohjavesialueella maanpintaa peittää moreenikerros, alueella voidaan käyttää myös laikku- ja kääntömätästystä, sillä edellytyksellä, että muokkausjälki ei ulotu moreenikerroksen läpi. Turvemaiden pohjavesialueilla voidaan tehdä naveromätästystä, jos naverot eivät ulotu kivennäismaahan asti. Myös kääntömätästys on turvemailla suositeltava menetelmä. Ojitusmätästys ei ole pohjavesialueella suositeltava menetelmä, ja sitä suunniteltaessa on syytä tehdä ojitusilmoitus alueelliseen ELY-keskukseen.
Pohjavesialueella toimittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei aiheuteta pohjaveden pilaantumista eikä pohjaveden haitallista purkautumista. Tietä ei suositella linjattavaksi pohjavesialueille. Kaikissa tapauksissa tarvitaan ympäristöviranomaisen lausunto.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Öljyvahinkojen estäminen konetyössä**

Tienrakennuksessa maa-aineksen ottopaikoille on jätettävä riittävä suojakerros pohjavesipinnan yläpuolelle 1 ja 2 ja E-luokan pohjavesialueilla. Suoalueiden pinta- ja pohjavesien pääsy pohjavesialueille on estettävä ja suovesien virtausmuutoksia on vältettävä. Tien kuivatusta varten kaivettavat ojat pohjavesialueella voivat myös aiheuttaa pohjaveden purkautumista, joten niiden osalta tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen tai tehdä ojitusilmoitus. Tie on linjattava riittävän kauas lähteistä, jotta tien rakentaminen ja käyttö eivät aiheuta pohjaveden pilaantumisvaaraa eivätkä haitallista pohjaveden purkautumista tai lähteen luonnontilan vaarantumista.
Erityisesti pohjavesialueella tehtävässä konetyössä on olennaista estää öljyn ja polttoaineen pääsy maaperään. Yksi litra öljyä voi saastuttaa laajan maa-alueen ja pohjaveteen päästessään pilata noin tuhat litraa ja antaa maun noin miljoonalle litralle pohjavettä. Tästä syystä vähäisenkin öljymäärän pääsy maaperään tulee estää. Öljyvahinkojen ympäristöhaittoja voidaan pienentää käyttämällä mineraaliöljyn sijaan biohajoavia öljyjä. Koneissa on lisäksi aina oltava mukana öljyntorjuntaa varten imeytyskalustoa. Metsäkoneita ei tule huoltaa pohjavesialueilla ja työkoneiden huoltopaikat ja polttoainevarastot sijoitetaan pohjavesialueiden ulkopuolelle, sillä riski pohjaveden pilaantumiselle on suuri.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Lain vaatimukset vesiensuojelussa

Metsälaki (1093/1996), vesilaki (587/2011), ympäristönsuojelulaki (527/2014) ja luonnonsuojelulaki (9/2023) ohjaavat metsätalouden vesiensuojelua. Laki vesien- ja merenhoidosta (1299/2004) asettaa myös toimenpidetarpeita metsätalouden vesiensuojeluun. Tästä syystä ei ole katsottu tarpeelliseksi tehdä asiaa koskevaa päällekkäistä erillislainsäädäntöä metsätaloutta varten.
Lisätietoa: [Lain vaatimuksista vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2925)
Ojien kunnostuksen tai metsäautoteiden rakentamisen yhteydessä on tarvittaessa tehtävä vesilain mukainen ilmoitus siihen ELY-keskukseen, jonka alueella toimenpide toteutetaan. Myös ojitusmätästys tai laajemman piennartiestön rakentaminen voivat olla vaikutuksiltaan ojituksen kaltaisia, jolloin niistäkin tulee tehdä ojitusilmoitus.

Lisätietoa: Ojien kunnostus: [Vesilain mukainen ilmoitusmenettely ojien kunnostuksessa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-1100)

Suunnittelun alussa selvitetään valuma-alueen pinta-ala ja sen sisällä olevat maankäyttömuodot ja maanomistussuhteet. Paikkatietoaineistojen ja maastokäyntien avulla selvitetään valuma-alueen suurimmat kuormituslähteet ja suunnitellaan toimenpiteet, joiden avulla valuma-alueelta huuhtoutuvan kuormituksen määrää voidaan rajoittaa.
Vesiensuojeluratkaisujen suunnittelussa huomioidaan mahdollisuudet vesien pidättämiseen alueella ja luonnonmukaisten vesiensuojeluratkaisujen, kuten kosteikkojen ja pintavalutuksen hyödyntäminen. Samalla tarkastellaan, onko alueella vesiensuojelun kannalta merkittäviä kohteita, esimerkiksi latvavesistö, pienvesi tai herkkiä vesistöjä, joihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Valuma-aluesuunnittelua voidaan soveltaa niin yksityismetsissä, yhtiöiden, yhteisöjen kuin valtion alueilla.
Lisätietoa Vesien ja vesielinympäristöjen turvaaminen: [Valuma-aluesuunnittelu metsätalouden vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2921)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Riskikohteiden tunnistaminen

Hankekohtaisten riskipaikkojen tunnistamisen apuna käytetään paikkatietoaineistoihin pohjautuvia tietoja muun muassa valuma-alueen pinta-alasta, veden virtausnopeudesta ja virtausreiteistä, uoman ja kohteen kaltevuudesta, ja eroosioherkkyydestä. Esimerkiksi Metsäkeskuksen avoimesta paikkatietokannasta löytyy kattava aineisto metsätalouden vesiensuojelun suunnitteluun ja erilaisia suunnittelussa hyödynnettäviä työkaluja, kuten työmaakohtainen valuma-alueen määritystyökalu.
Paikkatietoaineistojen hyödyntäminen antaa suunnittelijalle paremman kokonaiskuvan suunnittelualueesta ja mahdollistaa vesiensuojelurakenteiden tarkemman sijoituksen ja mitoituksen. Paikkatietoaineistot eivät korvaa maastosuunnittelua, mutta ennakkoon tehty paikkatietotarkastelu mahdollistaa maastosuunnittelun tehokkaan suuntaamisen.
Lisätietoa: [Metsäkeskuksen avoimet paikkatietoaineistot](https://www.metsakeskus.fi/fi/avoin-metsa-ja-luontotieto/aineistot-paikkatieto-ohjelmille).

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesistöjen tunnistaminen

Yläpuolisen valuma-alueen määrittämisen lisäksi vesiensuojelun suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää tunnistaa ja huomioida alapuolinen vesistö tai pienvesi. Vesien tilaa ei saa heikentää metsänkäsittelytoimin. Vesiensuojeluratkaisujen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa ne uomat (ojat ja norot), joita pitkin vedet ohjautuvat ojitusalueelta vesistöön ja vähentää uomiin ja niistä vesistöön päätyvää kuormitusta. Lisäksi toimenpiteiden ja vesiensuojelurakenteiden suunnittelussa huomioidaan virtavesien vaelluskalakannat, jotta niiden vaellusyhteydet ja elinympäristöt säilyvät.
Lisätietoa ja aineistoja vesistöjen luokituksesta ja tilan arvioinnista: [PUROHELMI](https://syke.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=4ea139a27fc24b0b83c38c8c9b09bfeb), [Ranta 10](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/ranta10-rantaviiva-1-10-000), [Vesistöjen perusyksiköt](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/vesistojen-perusyksikot), [Vesimuodostumat-tietojärjestelmä VEMU](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/vesimuodostumat-tietojarjestelma-vemu), [Virtavesien lohikalakannat](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/virtavesien-lohikalakannat).

Valuma-aluesuunnittelun avulla voidaan selvittää metsätalouden vesiensuojelun kannalta merkittävimmät vesistöt ja valuma-alueet. Alueellisessa suunnittelussa tunnistetaan riskikohteet ja suunnitellaan toimenpiteet, joiden avulla valuma-alueelta huuhtoutuvan kuormituksen määrää voidaan vähentää.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Suojavyöhykkeet puunkorjuussa

Ennen hakkuita toimenpiteen toteuttajalle annetaan tiedoksi suojavyöhykkeen rajaus laaditun suunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa suojavyöhykkeen rajaus merkitään maastoon. Metsänomistajan valinnan mukaan suojavyöhykkeellä ei tehdä hakkuita lainkaan tai hakkuu tehdään poimintana.
Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä puustoinen suojavyöhyke tarjoaa suojaa, elinympäristön ja kulkuyhteyksiä lukuisille vesi- ja metsälajeille. Säästöpuiden ja muiden monimuotoisuustoimien keskittäminen vesien varteen on taloudellisesti ja ekologisesti järkevää.
Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat), [Suojavyöhykkeen suunnittelu](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat/toteutus).

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Suojavyöhykkeet puunkorjuussa

**Huomioitavia tekijöitä suojavyöhykkeen mahdolliseen poimintahakkuuseen:**

- Selvitetään metsäsertifioinnin kohteelle asettamat rajoitteet.
- Hakkuut pyritään tekemään suojavyöhykkeen ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. Jos suojavyöhykkeen leveys on niin suuri, että hakkuu ulkopuolelta ei ole mahdollista, hakkuu suositellaan tekemään mahdollisimman kantavaan aikaan.
- Suojavyöhykkeelle suositellaan jätettävän erityisesti lehtipuita ja muita arvokkaita säästöpuita, kuten vanhoja puuyksilöitä sekä kolo- ja lahopuita.
- Hakkuutähteiden jättämistä suojavyöhykkeelle vältetään
Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiuomien ylitykset

- Puunkorjuussa vältetään kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien ylityksiä turhan kuormituksen ehkäisemiseksi.
- Ellei kiertäminen ole mahdollista, tulee ylityspaikan olla maaperältään mahdollisimman kantava ja suojata se tarvittaessa hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla. Ylityspaikan suoja poistetaan uomasta hakkuun päätyttyä.
- Luonnontilaisilla tai sen kaltaisilla uomilla kannattaa kiinnittää erityishuomio siihen, ettei uoman tai sen lähialueen luonnontilaa vaaranneta.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Arvokkaat elinympäristöt

Puunkorjuussa sellainen leimikon rajaus, joka säilyttää arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet, on yleensä riittävä myös vesiensuojelullisesti. Erityisesti kosteiden ja maapohjaltaan upottavien elinympäristöjen välittömässä läheisyydessä vältetään liikkumista metsätyökoneilla, jotta elinympäristön vesitalous ja ominaispiirteet säilyvät muuttumattomana.
Lue lisää: [Luontokohteiden huomioon ottaminen.](/fi/toimenpiteet/luontokohteiden-huomioon-ottaminen)
Lue lisää: [Lain vaatimukset vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/vesiensuojelu-metsankasittelyssa#section-p2873)

Muut arvokkaat elinympäristöt ovat kohteita, jotka eivät täytä metsä- ja luonnonsuojelulain vaatimuksia. Kohteilla on yleensä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä kuten lahopuuta, vanhoja lehti- ja havupuita, jaloja lehtipuita, palanutta puuta, puuston erirakenteisuutta, lehtoisuutta, pohjavesivaikutusta tai soistuneisuutta.
Lue lisää Metsäkeskuksen verkkosivulta: [Muut arvokkaat elinympäristöt ja luontokohteet.](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/metsien-suojelu-ja-elinymparistojen-hoito/muut-arvokkaat-elinymparistot-ja-luontokohteet)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Juurikäävän torjunta

Suomessa voidaan käyttää ainoastaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:n hyväksymiä kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineiden ammattikäytössä on työntekijällä ja yrittäjällä oltava aina kasvinsuojelututkinto (Laki kasvinsuojeluaineista 1563/2011). Tämä koskee myös juurikäävän torjuntaa urealla tai harmaaorvakkasienellä.
Kasvinsuojeluaineiden käytössä on noudatettava käyttöohjeen mukaista suojaetäisyyttä vesistöihin, joka esimerkiksi urealla on kymmenen metriä. Lisäksi on huomioitava metsäsertifioinnin vaatimus, jonka mukaan vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilla ei saa käyttää kasvinsuojeluaineita.

Puunkorjuun onnistunut ajoitus vähentää haitallista maanpinnan rikkoutumista, puun juurien vaurioitumista ja syöpymiselle alttiiden ajourapainaumien muodostumista. Kantavaan aikaan ja kohteelle soveltuvalla korjuukalustolla tehty korjuu on osa puunkorjuun vesiensuojelutoimenpiteitä. Tämä korostuu erityisesti turvemailla.
Puunkorjuun suunnittelussa on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota ajourien suunnitteluun ja vältettävä samalla uralla ajamista useampaan kertaan. Näin vältetään muodostamasta valmiita veden virtausreittejä hakkuualalle. Ajourien suunnittelussa suositellaan käyttämään apuna kosteusindeksikarttoja. Niiltä voi tunnistaa mm. mahdolliset norot.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Suojavyöhykkeet uudistusalojen energiapuun korjuussa

Energiapuun korjuuta suunniteltaessa on otettava huomioon korjattava energiapuujae. Kannonnosto on maanpintaa laajasti rikkova toimenpide, jolloin myös suojavyöhykkeen tulee olla leveämpi kuin muiden energiapuujakeiden korjuussa. Muuten energiapuun korjuussa noudatetaan samoja periaatteita kuin muussa puunkorjuussa ks. [Suojavyöhykkeen suunnittelu.](<Suojavyöhykkeen suunnittelu>)
Energiapuun korjuussa tulee huomioida, että suojavyöhykkeen maanpinnan tulee pysyä rikkoutumattomana. Kannonnostossa on huomioitava, että nostovaiheessa maanpinta yleensä rikkoutuu useamman metrin säteellä kannon ympäriltä, joten kantoja ei ole suositeltavaa nostaa suojavyöhykkeen välittömästä läheisyydestä. Korjattua energiapuuta ei myöskään suositella säilytettävän suojavyöhykkeellä edes väliaikaisesti. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava metsä- ja vesilain lisäksi vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia.

- Puunkorjuussa vältetään kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien, ylityksiä.
- Ellei kiertäminen ole mahdollista, tulee ylityspaikan olla maaperältään mahdollisimman kantava ja suojata se tarvittaessa hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla. Ylityspaikan suoja poistetaan uomasta hakkuun päätyttyä.
- Luonnontilaisilla tai sen kaltaisilla uomilla kannattaa kiinnittää erityishuomio siihen, ettei uoman tai sen lähialueen luonnontilaa vaaranneta.

Puunkorjuussa sellainen leimikon rajaus, joka säilyttää arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet, on yleensä riittävä myös vesiensuojelullisesti. Erityisesti kosteiden ja maapohjaltaan upottavien elinympäristöjen välittömässä läheisyydessä vältetään liikkumista metsätyökoneilla, jotta elinympäristön vesitalous ja ominaispiirteet säilyvät muuttumattomana.
Lue lisää: L[uontokohteiden huomioon ottaminen](/fi/toimenpiteet/luontokohteiden-huomioon-ottaminen).
Lue lisää: [Lain vaatimukset vesiensuojelussa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2925).

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Arvokkaat elinympäristöt

**Muuta huomioitavaa**

- Kantoja ei korjata pohjavesialueilla
- Jos kantoja korjataan, suositaan kivennäismaalla sijaitsevia, kantojen korjuuseen soveltuvia kohteita.
- Eroosioherkillä, jyrkillä rinteillä jätetään kannot kokonaan korjaamatta tai tehdään rinteeseen nostokatkoja, jotka ovat poikittain pääkaltevuussuuntaan nähden. Eroosioherkkiä maalajeja ovat hiesu, hieta ja hieno hiekka sekä niiden moreenit.
- Vesistöjen, pienvesien ja ojien varsille ei jätetä hakkuutähteitä.
- Hakkuutähteitä ja kantoja ei varastoida ojien päälle.

Vesiensuojelu vähentää metsänkäsittelyn aiheuttamia haittoja vesistöihin. Haitat syntyvät kiintoaineen, ravinteiden ja humuksen huuhtoutumisesta eli kuormituksesta. Vesiensuojelu on vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologisen laadun ylläpitoa ja parantamista. Vesiensuojelulla turvataan niiden hyvät käyttömahdollisuudet ja vesien tila. Oikein valituilla vesiensuojelutoimenpiteillä kuormitusta voidaan vähentää olennaisesti.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “maanmuokkaus”

Sekametsän kasvatuksen suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Maalajit ja niiden tunnistaminen

Direktiivilajien huomioiminen metsätaloudessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haavan uudistaminen ja kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Havupuusekametsän perustaminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lehtojen huomioiminen ja käsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan energiapuun korjuun suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

Heinäntorjunnan toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko