Taimikonhoito•&nbsp;Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.•&nbsp;Puustoltaan sopivia kohtia suojatiheikölle löytyy yleensä esimerkiksi kosteista painanteista ja läheltä kuvion reunaa.&nbsp;•&nbsp;Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.•&nbsp;Suojatiheiköt eivät vaikuta taimikonhoidon metka-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.•&nbsp;Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

# Suojatiheikköjen jättäminen taimikonhoidossa

**Taimikonhoito•** Suojatiheikköjen sopiva tavoitetiheys on 3-5 kappaletta hehtaaria kohden.• Puustoltaan sopivia kohtia suojatiheikölle löytyy yleensä esimerkiksi kosteista painanteista ja läheltä kuvion reunaa. • Suojatiheikköjä on suositeltavaa jättää puunkorjuun kannalta vaikeisiin kohtiin tai puustoa heikommin kasvaville paikoille, jolloin niistä aiheutuvat tuotonmenetykset jäävät vähäisiksi.• Suojatiheiköt eivät vaikuta taimikonhoidon metka-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.• Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Suojatiheikköjen jättäminen

Taimikon varhaisperkaus

Taimikonharvennus

Suojatiheikköjen jättäminen taimikonhoidossa

Suojavyöhykkeet uudistusalojen energiapuun korjuussa Energiapuun korjuuta suunniteltaessa on otettava huomioon korjattava energiapuujae. Kannonnosto on maanpintaa laajasti rikkova toimenpide, jolloin myös suojavyöhykkeen tulee olla leveämpi kuin muiden energiapuujakeiden korjuussa. Muuten energiapuun korjuussa noudatetaan samoja periaatteita kuin muussa puunkorjuussa ks. Suojavyöhykkeen suunnittelu. Energiapuun korjuussa tulee huomioida, että suojavyöhykkeen maanpinnan tulee pysyä rikkoutumattomana. Kannonnostossa on huomioitava, että nostovaiheessa maanpinta yleensä rikkoutuu useamman metrin säteellä kannon ympäriltä, joten kantoja ei ole suositeltavaa nostaa suojavyöhykkeen välittömästä läheisyydestä. Korjattua energiapuuta ei myöskään suositella säilytettävän suojavyöhykkeellä edes väliaikaisesti. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava metsä- ja vesilain lisäksi vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia. Maanpinnan tarpeetonta rikkomista ja sekoittamista tulee välttää. Kannonnostoaloilla tämä varmistetaan oikeilla konevalinnoilla ja toimintatavoilla. Kuva: © Tommi Tenhola. Vesiuomien ylitykset Puunkorjuussa vältetään kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien, ylityksiä. Ellei kiertäminen ole mahdollista, tulee ylityspaikan olla maaperältään mahdollisimman kantava ja suojata se tarvittaessa hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla. Ylityspaikan suoja poistetaan uomasta hakkuun päätyttyä. Luonnontilaisilla tai sen kaltaisilla uomilla kannattaa kiinnittää erityishuomio siihen, ettei uoman tai sen lähialueen luonnontilaa vaaranneta. Arvokkaat elinympäristöt Puunkorjuussa sellainen leimikon rajaus, joka säilyttää arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet, on yleensä riittävä myös vesiensuojelullisesti. Erityisesti kosteiden ja maapohjaltaan upottavien elinympäristöjen välittömässä läheisyydessä vältetään liikkumista metsätyökoneilla, jotta elinympäristön vesitalous ja ominaispiirteet säilyvät muuttumattomana. Lue lisää: Luontokohteiden huomioon ottaminen. Lue lisää: Lain vaatimukset vesiensuojelussa. Muut arvokkaat elinympäristöt ovat kohteita, jotka eivät täytä metsä- ja luonnonsuojelulain vaatimuksia. Kohteilla on yleensä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä kuten lahopuuta, vanhoja lehti- ja havupuita, jaloja lehtipuita, palanutta puuta, puuston erirakenteisuutta, lehtoisuutta, pohjavesivaikutusta tai soistuneisuutta. Lue lisää Metsäkeskuksen verkkosivulta: Muut arvokkaat elinympäristöt ja luontokohteet. Muuta huomioitavaa Kantoja ei korjata pohjavesialueilla Jos kantoja korjataan, suositaan kivennäismaalla sijaitsevia, kantojen korjuuseen soveltuvia kohteita. Eroosioherkillä, jyrkillä rinteillä jätetään kannot kokonaan korjaamatta tai tehdään rinteeseen nostokatkoja, jotka ovat poikittain pääkaltevuussuuntaan nähden. Eroosioherkkiä maalajeja ovat hiesu, hieta ja hieno hiekka sekä niiden moreenit. Vesistöjen, pienvesien ja ojien varsille ei jätetä hakkuutähteitä. Hakkuutähteitä ja kantoja ei varastoida ojien päälle. Kantojen korjuussa huolehditaan, että ojien pientareet säilyvät ehjinä. Kuva: © Martti Kuusinen.

# Vesien turvaaminen uudistusalojen energiapuun korjuussa

## Suojavyöhykkeet uudistusalojen energiapuun korjuussa

Energiapuun korjuuta suunniteltaessa on otettava huomioon korjattava energiapuujae. Kannonnosto on maanpintaa laajasti rikkova toimenpide, jolloin myös suojavyöhykkeen tulee olla leveämpi kuin muiden energiapuujakeiden korjuussa. Muuten energiapuun korjuussa noudatetaan samoja periaatteita kuin muussa puunkorjuussa ks. [Suojavyöhykkeen suunnittelu.](<Suojavyöhykkeen suunnittelu>)
Energiapuun korjuussa tulee huomioida, että suojavyöhykkeen maanpinnan tulee pysyä rikkoutumattomana. Kannonnostossa on huomioitava, että nostovaiheessa maanpinta yleensä rikkoutuu useamman metrin säteellä kannon ympäriltä, joten kantoja ei ole suositeltavaa nostaa suojavyöhykkeen välittömästä läheisyydestä. Korjattua energiapuuta ei myöskään suositella säilytettävän suojavyöhykkeellä edes väliaikaisesti. Mikäli hakkuualue sijaitsee metsäsertifioidulla alueella, on noudatettava metsä- ja vesilain lisäksi vähintään kyseisen sertifioinnin sisältämiä vaatimuksia.

# Vesien turvaaminen uudistusalojen energiapuun korjuussa

## Vesiuomien ylitykset

- Puunkorjuussa vältetään kaikkien uomien, purojen, norojen ja ojien, ylityksiä.
- Ellei kiertäminen ole mahdollista, tulee ylityspaikan olla maaperältään mahdollisimman kantava ja suojata se tarvittaessa hakkuun ajaksi latvuksilla ja puilla tai tilapäissillalla. Ylityspaikan suoja poistetaan uomasta hakkuun päätyttyä.
- Luonnontilaisilla tai sen kaltaisilla uomilla kannattaa kiinnittää erityishuomio siihen, ettei uoman tai sen lähialueen luonnontilaa vaaranneta.

# Vesien turvaaminen uudistusalojen energiapuun korjuussa

## Arvokkaat elinympäristöt

Puunkorjuussa sellainen leimikon rajaus, joka säilyttää arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet, on yleensä riittävä myös vesiensuojelullisesti. Erityisesti kosteiden ja maapohjaltaan upottavien elinympäristöjen välittömässä läheisyydessä vältetään liikkumista metsätyökoneilla, jotta elinympäristön vesitalous ja ominaispiirteet säilyvät muuttumattomana.
Lue lisää: L[uontokohteiden huomioon ottaminen](/fi/toimenpiteet/luontokohteiden-huomioon-ottaminen).
Lue lisää: [Lain vaatimukset vesiensuojelussa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2925).

# Vesien turvaaminen uudistusalojen energiapuun korjuussa

## Arvokkaat elinympäristöt

**Muuta huomioitavaa**

Muut arvokkaat elinympäristöt ovat kohteita, jotka eivät täytä metsä- ja luonnonsuojelulain vaatimuksia. Kohteilla on yleensä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä kuten lahopuuta, vanhoja lehti- ja havupuita, jaloja lehtipuita, palanutta puuta, puuston erirakenteisuutta, lehtoisuutta, pohjavesivaikutusta tai soistuneisuutta.
Lue lisää Metsäkeskuksen verkkosivulta: [Muut arvokkaat elinympäristöt ja luontokohteet.](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/metsien-suojelu-ja-elinymparistojen-hoito/muut-arvokkaat-elinymparistot-ja-luontokohteet)

- Kantoja ei korjata pohjavesialueilla
- Jos kantoja korjataan, suositaan kivennäismaalla sijaitsevia, kantojen korjuuseen soveltuvia kohteita.
- Eroosioherkillä, jyrkillä rinteillä jätetään kannot kokonaan korjaamatta tai tehdään rinteeseen nostokatkoja, jotka ovat poikittain pääkaltevuussuuntaan nähden. Eroosioherkkiä maalajeja ovat hiesu, hieta ja hieno hiekka sekä niiden moreenit.
- Vesistöjen, pienvesien ja ojien varsille ei jätetä hakkuutähteitä.
- Hakkuutähteitä ja kantoja ei varastoida ojien päälle.

Energiapuun korjuussa vesiensuojelusta huolehtiminen on tärkeää erityisesti kantojen korjuussa. Vesiensuojelun tarve korostuu suojelun kannalta ongelmallisilla, viljavilla ja hienojakoisilla kasvupaikoilla sekä turvemailla. Korjuutyöt pyritään rajaamaan ja ajoittamaan siten, että ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutuminen vesistöihin vältetään.
Energiapuunkorjuun suunnittelussa on olennaista kiinnittää erityistä huomiota ajoreittien suunnitteluun ja vältettävä samalla uralla ajamista useampaan kertaan. Näin vältetään muodostamasta valmiita veden virtausreittejä hakkuualalle.

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

Energiapuun korjuussa vesiensuojelusta huolehtiminen on tärkeää erityisesti kantojen korjuussa. Vesiensuojelun tarve korostuu suojelun kannalta ongelmallisilla, viljavilla ja hienojakoisilla kasvupaikoilla sekä turvemailla. Korjuutyöt pyritään rajaamaan ja ajoittamaan siten, että ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutuminen vesistöihin vältetään.

Energiapuunkorjuun suunnittelussa on olennaista kiinnittää erityistä huomiota ajoreittien suunnitteluun ja vältettävä samalla uralla ajamista useampaan kertaan. Näin vältetään muodostamasta valmiita veden virtausreittejä hakkuualalle.

Vesien turvaaminen uudistusalojen energiapuun korjuussa

Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot Metsään.fi-palvelusta.Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Esimerkiksi valkoselkätikan ja kuukkelin elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä)&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy.. Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat&nbsp;Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus &gt; 50 %Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.)&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin. Metsälintujen huomioiminen metsän uudistamisessa Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6.&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.Metsälintujen huomioiminen harvennushakkuissa Huomioidaan lintujen pesimäaika harvennusten ajoituksessa.Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuustosta.Tehdään tekopökkelöitä.Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. Lintujen kannalta säästöpuuryhmät on hyvä sijoittaa kuvioiden reunoihin, joista niissä on yhteys varttuneempaan metsään.&nbsp;Säästetään alikasvosta siellä, missä se ei haittaa näkyvyyttä.Harkitaan kiertoajan pidentämisen mahdollisuutta.Metsälintujen huomioiminen uudistushakkuussa Huomioidaan lintujen pesimäaika päätehakkuun ajoituksessa.Keskitetään säästöpuut ennemmin muutamaan isoon kuin useaan pieneen ryhmään.Sijoitetaan säästöpuuryhmät mahdollisuuksien mukaan varttuneen metsän viereen.Valitaan säästöpuiksi myös isoja, läpimitaltaan yli 25 cm puita.Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.Säästetään ja varotaan pysty- ja maalahopuuta.Jätetään yksittäisiä isoja säästöpuita tähystyspuiksi linnuille.Säästetään noin 1–2 aarin kokoisia tiheikköjä.Jätetään&nbsp;mahdollisuuksien mukaan vesistöjen läheisyyteen keskimäärin 30 metriä leveät suojavyöhykkeet&nbsp;Gundersen, P., Lauren, A., Fíner, L. ym. 2010. Environmental services provided from riparian forests in the nordic countries. Ambio 39(8): 555-566.Metsälintujen huomioiminen jatkuvassa kasvatuksessa Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuusta.Tehdään tekopökkelöitä.Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta.&nbsp;Käytetään pienaukkojen ja poimintahakkuiden yhdistelmää.Metsälintujen huomioiminen energiapuun korjuussa Energiapuun korjuuta&nbsp;on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6.&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -opas. 2020. Metsäteho Oy..Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidon toimenpiteissä on saatavilla Metsätehon&nbsp;Metsänkäsittely ja linnusto -oppaasta. Metsäsertifiointien vaatimukset FSCHakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut.FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa: Lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus &gt; 50 %) rehevissä metsissä (lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat), korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä:Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.– 15.7.Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.– 15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7.Huom: Tuoreiden lehtipuuvaltaisten kankaiden kasvatushakkuita koskee pelkkä hakkuiden välttämisen vaatimus kaikkina edellä mainittuina ajankohtina.Huom: Rajoitus ei estä ajouran tekemistä lehtipuuvaltaisen metsän läpi.Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m etäisyydellä) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä:Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.&nbsp;Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan. Ne otetaan huomioon metsänhoidon toimenpiteissä seuraavasti: Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.Tiheikköjä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, joilla aukon keskileveys on enintään 50 metriä ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 hehtaaria.&nbsp;PEFCMetsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä havaittuja metson hakomispuita.Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan: erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka Lupa- ja valvontavirasto on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa**

- Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot [Metsään.fi](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi)-palvelusta.
- Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.
- Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä .
- Esimerkiksi [valkoselkätikan](https://wwf.fi/app/uploads/u/x/4/e3e4y5je5vkjsy2pl7da2oc/valkoselkaetikkaohje.pdf) ja [kuukkelin](https://www.sll.fi/app/uploads/2018/10/metsankasittely-kuukkelialueella-2011.pdf) elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.
- Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä) . Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.
- Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat
- Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus > 50 %
- Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.
- Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.) .
- Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.
- Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin.

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa**

- Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .
- Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.
- Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.
- Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.
- Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen uudistushakkuussa**

- Huomioidaan lintujen pesimäaika harvennusten ajoituksessa.
- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
- Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuustosta.
- Tehdään tekopökkelöitä.
- Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. Lintujen kannalta säästöpuuryhmät on hyvä sijoittaa kuvioiden reunoihin, joista niissä on yhteys varttuneempaan metsään.
- Säästetään alikasvosta siellä, missä se ei haittaa näkyvyyttä.
- Harkitaan kiertoajan pidentämisen mahdollisuutta.
- Huomioidaan lintujen pesimäaika päätehakkuun ajoituksessa.
- Keskitetään säästöpuut ennemmin muutamaan isoon kuin useaan pieneen ryhmään.
- Sijoitetaan säästöpuuryhmät mahdollisuuksien mukaan varttuneen metsän viereen.
- Valitaan säästöpuiksi myös isoja, läpimitaltaan yli 25 cm puita.
- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Säästetään ja varotaan pysty- ja maalahopuuta.
- Jätetään yksittäisiä isoja säästöpuita tähystyspuiksi linnuille.
- Säästetään noin 1–2 aarin kokoisia tiheikköjä.
- Jätetään mahdollisuuksien mukaan vesistöjen läheisyyteen keskimäärin 30 metriä leveät suojavyöhykkeet .

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

**Metsälintujen huomioiminen energiapuun korjuussa**

- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
- Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuusta.
- Tehdään tekopökkelöitä.
- Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta.
- Käytetään pienaukkojen ja poimintahakkuiden yhdistelmää.
- Energiapuun korjuuta on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .

Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidon toimenpiteissä on saatavilla Metsätehon [Metsänkäsittely ja linnusto -oppaasta](https://puuhuolto.fi/metsankasittely-ja-linnusto/).

# Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**FSC**Hakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut.FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa:
- Lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä (lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat), korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä:
- Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.– 15.7.
- Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.– 15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7.
- Huom: Tuoreiden lehtipuuvaltaisten kankaiden kasvatushakkuita koskee pelkkä hakkuiden välttämisen vaatimus kaikkina edellä mainittuina ajankohtina.
- Huom: Rajoitus ei estä ajouran tekemistä lehtipuuvaltaisen metsän läpi.
- Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m etäisyydellä) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä:
- Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.
- Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.
- Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.
Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan. Ne otetaan huomioon metsänhoidon toimenpiteissä seuraavasti:

- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Tiheikköjä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, joilla aukon keskileveys on enintään 50 metriä ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 hehtaaria.
**PEFC**Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä havaittuja metson hakomispuita.Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan:
- erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka Lupa- ja valvontavirasto on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
- luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
- muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

Uudistamisen ajankohta Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito. Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut. Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä. Uudistusalan rajaus Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä. Uudistusalan valmistelu Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle. Esimerkkisuunnitelma riistalle tärkeän metsän ja pellon välisen vaihettumisvyöhykkeen hoidosta. Kuva: Forest KIT-sovellus. Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille. Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistamisen ajankohta

Metsikön uudistaminen on ajankohtaista silloin, kun metsänomistaja saa enemmän hyötyä sen uudistamisesta kuin edelleen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella erilaisia metsän tuottamia hyötyjä. Sellaisia ovat puunmyyntitulot, maisema, riista, virkistysmahdollisuudet ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito.
Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Investoinnit uuteen puusukupolveen ovat investointi tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu-, kaistale- ja suojuspuuhakkuut.
Riistaa painottava metsänomistaja voi joutua punnitsemaan riistan hyödyksi tehdyn metsänkasvatusajan pidentämisen talousvaikutusten suhdetta riistalle mahdollisesti koituviin hyötyihin. Metsikön kasvatusaikaa pidentämällä metsänomistaja voi pidentää metsikön varvustopeitteistä aikaa ja ylläpitää maiseman peitteisyyttä. Tällöin kuitenkin harvennusten toteuttaminen ajallaan on tärkeää, jotta valaistusolosuhteet pysyvät varvikolle suotuisina. Metson soidinalueella metsän kasvatusajan pidentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun metsänomistaja haluaa pitää soidinalueen peitteisyyden metsolle riittävänä.

Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko–kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistusalan rajaus

Riistaeläinten suojautumismahdollisuudet paranevat, jos uudistushakkuualue voidaan rajata siten, että viereisten kuvioiden puustot ja uudistusalan säästöpuusto ehkäisevät pitkien avointen näkymien syntymistä. Uudistusalan rajauksessa tulisi välttää suoralinjaista rajaamista ja suosia epäsäännöllisen muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Ojitettujen metsien uudistushakkuualueilla ojien varret voi jättää hakkaamatta, jotta ehkäistään pitkien avointen näkymien syntymistä. Tällöin ojien varrella kasvavien tiheiden puustojen korjuu toteutetaan myöhemmin, esimerkiksi uudistamisvaiheen jälkeisen kasvatushakkuun yhteydessä tai viereisen kuvion harvennuksen yhteydessä.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Uudistusalan valmistelu

Uudistusalan raivauksen yhteydessä voidaan metsäkanalintuja ja pieneläimiä varten jättää uudistusalalle pieniä, enintään viiden aarin laajuisia alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon on raivaus suositeltavaa tehdä mahdollisimman lievänä. Säästöpuuryhmien alustat, kallionreunat, vaihettumisvyöhykkeet, pienvesien varret ja rantakaistat on suositeltavaa rajata pääsääntöisesti raivauksen ulkopuolelle.

# Riistan huomioiminen avohakkuussa

## Säästöpuiden jättäminen riistanhoitoa painottaen

Avohakkuualalle suositellaan jätettäväksi säästöpuuryhmiä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Säästöpuuryhmät, tekopökkelöt, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajeille, kuten eläimille, kasveille, sienille ja sammalille.
Riistanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Tällöin hakkuualalla sijaitsevien vaihettumisvyöhykkeiden, pienialaisten suopainanteiden, kosteikkojen sekä kitumaiden puustot on erityisesti suositeltavaa rajata hakkuun ulkopuolelle. Avohakkuita on suositeltavaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavimmilla kankailla, lehdoissa, korvissa ja rantametsissä.

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Riistan suosiminen metsänhoidossa ja hakkuissa 

Metsän kasvattaminen tasaikäisenä tarkoittaa menetelmää, jossa metsänhoidon elinkaari muodostuu eri kehitysvaiheista, esimerkkinä metsän uudistamisvaihe, taimikkovaihe sekä nuoren ja varttuneen kasvatusmetsikön vaiheet. Tasaikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa kannattaa kehitysvaiheesta riippumatta säilyttää riistalle tärkeitä rakenteita ja rakennevaihteluita. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja mustikkavarvikon laikkuja. Avohakkuussa on riistan kannalta tärkeää valita sopiva metsänuudistamisen ajankohta, uudistusalan rajaus ja valmistelu sekä säästöpuiden määrä.

Riistan huomioiminen avohakkuussa

Kaksijaksoinen varttunut koivu-kuusisekametsä. Kuva: © Varpu Kuutti. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta. Puuston latvuskerrokset ja puujaksot. Kuva: © Juha Varhi. Ylispuut: yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.Päävaltapuut: metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.Lisävaltapuut: puiden&nbsp;latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.Välipuut: puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.Aluspuut: Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.Ylempi jakso: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).Vallitseva jakso: puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.Alempi jakso: vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn. Metsän kasvillisuuskerrokset Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia&nbsp;sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut. Metsän kasvillisuuskerrokset. Kuva: © Juha Varhi. Puustokerros: elävän puuston muodostama kerros.Pensaskerros: pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.Kenttäkerros: varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.Pohjakerros: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.Maaperäkerros: maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.Alikasvospuut: Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä. Määrittelyt perustuvat Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön. Lue lisää samasta aiheesta: Metsätilan hoito | Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Havainnekuvat ja selitteet puuston latvuskerroksista ja puujaksoista sekä kasvillisuuskerroksista.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Puuston latvuskerrokset ja puujaksot

Puut luokitellaan latvuskerroksiin niiden keskinäisen pituuden perusteella. Esimerkiksi harvennuksessa voi tavoitteena olla poistaa tietyn latvuskerroksen puita. Puiden luokittelussa voidaan käyttää myös karkeampaa jaottelua eli puujaksoja. Tällöin puut kuuluvat joko ylempään, vallitsevaan tai alempaan jaksoon. Puujaksossa on kyse samankokoisten puiden muodostamasta selvästi erottuvasta latvuskerroksesta.

- **Ylispuut:** yleensä edellisestä puusukupolvesta kasvupaikalle jääneitä yksittäisiä puita. Esimerkiksi edellisissä hakkuissa säästettyjä säästöpuita tai siemenpuita. Ylispuut ovat vallitsevaa jaksoa selvästi pidempiä puita.
- **Päävaltapuut:** metsikön pisimmät valtapuut. Päävaltapuut ja lisävaltapuut muodostavat yhdessä vallitsevan latvuskerroksen.
- **Lisävaltapuut:** puiden latvukset ovat päävaltapuita heikommin kehittyneitä ja pituus 80–90 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Välipuut:** puiden pituus on 70–80 % päävaltapuiden pituudesta ja latvukset ovat isompien puiden aiheuttaman sivuvarjostuksen johdosta kehittyneet heikosti.
- **Aluspuut:** Puut, joiden latvukset ovat sekä sivulta että ylhäältä varjostettuja ja sen vuoksi vieläkin heikommin kehittyneet kuin välipuiden latvukset ja joiden pituus on enintään 70 % päävaltapuiden pituudesta.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.
- **Ylempi jakso**: Vallitsevaa jaksoa selvästi pidempi puusto erotetaan ylispuustoksi, jos sen käsittely poikkeaa vallitsevan jakson puuston käsittelystä (esimerkiksi tuleva ylispuiden poisto).
- **Vallitseva jakso:** puut, joita ensisijaisesti kasvatetaan. Tähän sisältyy päävaltapuut, lisävaltapuut, välipuut sekä aluspuut.
- **Alempi jakso:** vallitsevan jakson alapuolella oleva nuorempi ja lyhyempi puusto eli alikasvospuut. Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikon kokoisia puita. Alikasvos erotetaan omaksi jaksokseen etenkin silloin, kun alikasvospuustolla on merkitystä metsikön uudistamisessa tai alikasvos muuten vaikuttaa metsikön tulevaan käsittelyyn.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## Metsän kasvillisuuskerrokset

Metsäekosysteemistä voidaan erottaa erilaisia kasvillisuuskerroksia sekä maaperän kerroksia. Metsänhoidolla on näihin erilaisia vaikutuksia. Ekologisessa tarkastelussa metsikön rakenne käsittää myös lahopuut.

- **Puustokerros:** elävän puuston muodostama kerros.
- **Pensaskerros:** pensaiden ja niihin kokonsa puolesta verrattavien puiden muodostama kerros.
- **Kenttäkerros:** varpujen, ruohojen, heinien sekä alle 50 cm korkeiden puiden ja pensaiden taimien muodostama kerros.
- **Pohjakerros**: Sammalten ja jäkälien muodostama kerros.
- **Maaperäkerros:** maankamaran osa, joka peittää kallioperän. Maaperäkerroksessa kasvaa kohteesta riippuen kasvien juuristoa, sieniä, rihmastoa, bakteereja, levää ja pieneliöitä.
- **Alikasvospuut:** Alikasvoksella ymmärretään useimmiten taimikokoisia puita eli keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm tai valtapituus on männyllä ja kuusella alle 7 metriä ja koivulla alle 9 metriä.

# Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

## \[H2\]

Määrittelyt perustuvat [Suomen metsäkeskuksen sanastotyöhön](https://www.metsakeskus.fi/fi/avoin-metsa-ja-luontotieto/sanastot-ja-standardit/metsasanasto/metsien-rakenne-ja-kehitys-sanasto).
**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänhoidon käsitteet ja luokittelut**](/fi/kategoriat/metsanhoidon-kasitteet-ja-luokittelut)

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Metsätien hoito Metsätien hoito käsittää toimenpiteet, joilla vaikutetaan tien pinnan kuntoon ja joilla varmistetaan tien päivittäinen liikennöitävyys ja turvallisuus. Hoito jaetaan kesä- ja talvihoitoon. Kesäajan hoitotoimenpiteitä ovat metsätien tasaus ja muotoilu, pölynsidonta, ojien ja rumpujen hoito, tienvarsien raivaus ja niitto, tien varusteiden hoito sekä siltojen tarkastukset ja hoito. Talviajan hoitotoimenpiteitä ovat lumen ja sohjon poisto, lumipolanteen poisto, sohjo-ojien avaaminen ja liukkauden torjunta sekä ojien ja rumpujen talvikunnossapito. Metsätien kunnostus Metsätien kunnostuksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan tien kulkukelpoisuus ja tien rakenteiden toimivuus ja joilla korjataan tien kuluneet tai vaurioituneet rakenteet ja laitteet ennalleen. Kunnostustoimenpiteitä ovat sorastus sekä ojien, rumpujen ja siltojen kunnostus. Kunnostukseen kuuluvat myös maakivien poisto sekä tulvavaurioiden ja pienehköjen kelirikkovaurioiden korjaukset. Säännöllisellä ja oikein toteutetulla hoidolla voidaan välttää kalliita kunnostustoimenpiteitä sekä lykätä perusparantamista ja säästää näin tieosakkaiden ja yhteiskunnan tienpitokustannuksia. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa sen, että kunnostuskertoja täytyy tehdä normaalia useammin. Kunnostuksen laiminlyönti puolestaan aiheuttaa sen, että kalliisiin perusparannustoimiin täytyy ryhtyä etuajassa. Edullisinta tienpitoa on hoitaa tietä säännöllisesti vuosittain. Kunnossapito edellyttää investointeja Mikään hyötykäytössä oleva rakennus tai rakenne ei pysy kunnossa ilman, että sen kunnossapidosta huolehditaan. Se on normaalia investoinnin arvon turvaamista ja käyttöomaisuuden hoitoa ja ennen kaikkea sen pitämistä tuottavana ja tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Kunnossa oleva tie ei ole itseisarvo, vaan se tuo omistajilleen myös selvää taloudellista hyötyä ja vastinetta tiehen tehdyille investoinneille. Kantava ja hyvin hoidettu metsätie maksaa itsensä&nbsp;yleensä&nbsp;takaisin parempana puun hintana ja alempina metsätalouden kuluina. Uuden tien teosta aiheutuva metsäkuljetusmatkan lyheneminen laskee&nbsp;tien vaikutusalueen&nbsp;puunkorjuun kustannuksia pysyvästi.&nbsp;Puuta korjataan edelleen paljon talvikuukausina, jolloin&nbsp;tarve saada puu pois kevätkauden aikana huonosti kantavien maiden tai huonossa kunnossa olevien teiden takaa on suuri.&nbsp;Tien&nbsp;kunnossa pitäminen tällaisella kohdalla&nbsp;vähentää kausivaihtelua ja&nbsp;mahdollistaa arvokkaiden&nbsp;leimikkojen&nbsp;puun kuljettamisen.&nbsp;Vastaavaa suoraa taloudellista hyötyä saa myös muista metsätien käyttömuodoista. Kunnossapidon rahoittaminen Yksityistielain mukaan vastuu tien kunnossapidosta kuuluu kaikille tien käyttäjille. Kuitenkin Elinvoimakeskus vastaa yksityistien ja yleisen maantien välisen liittymän ja maatalousliittymän rumpujen kunnossapidosta. Maatalousliittymällä tarkoitetaan myös metsäliittymää. Osakaskiinteistöt ja tienkäyttöoikeuden saaneet elinkeinon harjoittajat osallistuvat metsätien kunnossapitoon tien käytöstä saamansa hyödyn perusteella. Hyödyn perustella kiinteistölle ja elinkeinon harjoittajille on vahvistettu kunnossapitoyksiköt ja niihin perustuvat tiemaksut. Kiinteistö, joka ei ole metsätien osakas ja joka on saanut luvan tiekunnalta tien käyttöön esimerkiksi puutavaran kuljetutukseen, maksaa kunnossapidosta tienkäyttömaksuina. Tiekunnan on pidettävä tie tarkoitustaan vastaavassa kunnossa ja tienpitäjä voi olla vastuussa tien käyttäjille aiheuttamastaan vahingosta. Korvausvelvollisuus edellyttää tuottamusta eli laiminlyöntiä tai huolimattomuutta tienpidossa. Vastaavasti tien käyttäjä on korvausvelvollinen tielle aiheuttamastaan vahingosta. Tämä koskee sekä osakastilan että ulkopuolisen tilan kuljetuksista syntyneitä vahinkoja. Esimerkiksi puutavaran hakkuuoikeuden haltija on velvollinen korvaamaan tai korjaamaan puutavaran kuljetuksessa rikkomansa tien. Kunnat saattavat avustaa sellaisten metsäteiden kunnossapidossa, joiden varrella on pysyvää asutusta joko osallistumalla kustannuksiin tai ottamalla tien tai osan siitä omaan hoitoonsa. Säännöllisesti kerättävä tiemaksu edistää osaltaan myös säännöllistä kunnossapitoa, koska se vähentää tarvetta yllätyksellisiin tai kerralla kerättäviin korjausmaksuihin. Tiemaksu kannattaa mitoittaa siten, että tie pystytään pitämään koko ajan tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Metsätien kunnossapidon yksikkökustannukset eri vaiheissa. Kuva: Navico Oy. Tiekuntaan kuulumaton tila, joka on saanut luvan tien käyttöön, osallistuu tien pitoon käyttömaksuilla. Kuva: © Ari Nieminen. Kunnossapidon laatutason määrittely Maanomistaja, jolle on myönnetty Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain tukea metsätien tekemiseen, on velvollinen huolehtimaan metsätien hoidosta ja kunnossapidosta kymmenen vuotta toimenpiteelle myönnetyn tuen loppuun maksamisesta. Em. tukea saaneella metsätiellä, muulla yksityistiellä ja erillisellä varastoalueella on huolehdittava tarpeellisesta sorastuksesta, rumpujen ja siltojen korjauksesta sekä tukkeutuneiden ojien avaamisesta ja muista tien kunnossapidon edellyttämistä töistä. Metsätie, jota&nbsp;koskee&nbsp;yksityistielaki,&nbsp;on&nbsp;pidettävä tieosakkaiden liikennetarpeen edellyttämässä kunnossa. Kunnossapidossa on otettava huomioon myös liikenneturvallisuus.&nbsp;Kunnossapito on kuitenkin toteutettava niin, ettei kunnossapidosta aiheudu tieosakkaille kohtuuttomia kustannuksia. Laatutason määrittämisessä otetaan huomioon metsätietyyppi, liikennemäärät ja liikenteen luonne sekä&nbsp;kelirikkoajan kuljetukset. Metsätien laatutaso voi vaihdella tieosittain. Jokaisen rakennetun metsätien&nbsp;tulisi&nbsp;olla&nbsp;ajokelpoinen henkilöautolla&nbsp;ja&nbsp;metsätien varrella olevien kiinteistöjen kuljetukset pitää pystyä hoitamaan kaikkina&nbsp;vuoden&nbsp;aikoina. Metsätien kuntoon vaikuttavat keskeisimmin&nbsp;tien rakenteiden kunto ja kuivatusjärjestelmän toimivuus. Siksi näiden laatutasosta tulee&nbsp;huolehtia erityisesti&nbsp;hoidon ja kunnostuksen keinoin. Metsätien&nbsp;laadulle voidaan asettaa&nbsp;seuraavat&nbsp;tavoitteet, joiden täyttymistä seurataan ja joista huolehditaan kunnossapidossa: Jos tielle on aikanaan rakennettu&nbsp;kulutuskerros, pinnan tulee olla riittävän tasainen ja kiinteä.&nbsp;Tien poikkileikkausmuoto on kunnossa.&nbsp;Tie&nbsp;pysyy&nbsp;kuivana,&nbsp;eli sivu- ja laskuojat sekä rummut toimivat ja niiden toimivuudesta ja kunnosta huolehditaan. Kuivatusjärjestelmä&nbsp;toimii&nbsp;eri vuodenaikoina kaikissa sääoloissa. Vesi ei&nbsp;lätäköidy&nbsp;tielle eikä ojiin.&nbsp;Siltojen kunto tarkastetaan säännöllisesti ja siltojen kunnossapidosta huolehditaan.&nbsp;Tien kunto ei saa kohtuuttomasti&nbsp;rajoittaa&nbsp;kuljetuksia ja tiellä liikennöintiä. Kelirikko ei saa estää elintärkeitä kuljetuksia. Tien varren kiinteistöihin pitää voida kulkea kelirikkoaikana vähintään henkilöautolla.&nbsp;Tiellä ei&nbsp;ole&nbsp;liikennettä haittaavia maakiviä, kuoppia tai muita esteitä.&nbsp;Tieympäristöstä on huolehdittu, näkemät liittymissä ja rautatien tasoristeyksissä ovat kunnossa.&nbsp;Puun varastointialueet ovat kunnossa ja puun varastointi niillä tai metsätien varsilla ei vaikeuta veden virtausta sivuojissa. Metsätien kunnon osatekijät Metsätien kunto muodostuu rakenteiden kunnosta ja pinnan kunnosta. Rakenteiden kuntoon vaikutetaan kunnostuksella, jolla varmistetaan metsätien ajokelpoisuus ja rakenteiden toimivuus. Pinnan kuntoon vaikutetaan hoidolla, jolla varmistetaan tien päivittäinen ajokelpoisuus. Metsätien kunto rakentuu kahdesta pääosatekijästä. Kuva: © Navico Oy. Metsätien kuntoon vaikuttavat tekijät Metsätien kuntoon eli rakenteisiin ja pintaan vaikuttavat tien muoto (sivukaltevuus, leveys ja geometria)kuivatus (ojat, rummut ja reunapalteet)tien rakenne ja materiaalitpohjamaan laatuolosuhteet ja liikennekunnossapitäjän toiminta.Hoidon ja kunnostuksen keinoin voidaan vaikuttaa tien muotoon liittyvistä tekijöistä sivukaltevuuteen ja erikseen niin päätettäessä myös leveyteen. Tien kuivatus ja tien kulutuskerros ovat keskeisiä hoidon ja kunnostuksen kohteita. Keväällä kelirikkoa ehkäisevät toimenpiteet ovat tärkeitä. Olosuhteisiin vaikuttamismahdollisuudet ovat vähäiset. Kunnossapitäjän vaikutusmahdollisuudet metsätien kuntoon vaikuttaviin tekijöihin. Nuolen leveys ilmentää kunnossapitäjän vaikutusmahdollisuuden suuruutta. Kuva: Navico Oy. Metsätien kunnossapidon yksikkökustannuksia eri vaiheissa. Säännöllisellä hoidolla ja kunnostuksella voidaan lykätä tai välttyä suurilta kertaluontoisilta perusparannusinvestoinneilta.

Metsäteiden hyvä kunto on edellytys metsänhoidon toimenpiteiden toteuttamiselle ja ympärivuotisille puukuljetuksille. Metsätiestö parantaa myös metsien saavutettavuutta ja virkistyskäytön mahdollisuuksia.
Metsätieverkosto on Suomessa kattava, ja metsäteiden osuus kaikista yksityisteistä on noin puolet. Yksityisen metsätien kunnosta huolehtiminen on maanomistajan vastuulla, ja usean maanomistajan alueella olevan tien kunnosta sovitaan tiekunnassa.

# Metsätien kunnossapito

## Metsätien hoito

Metsätien hoito käsittää toimenpiteet, joilla vaikutetaan tien pinnan kuntoon ja joilla varmistetaan tien päivittäinen liikennöitävyys ja turvallisuus. Hoito jaetaan kesä- ja talvihoitoon. Kesäajan hoitotoimenpiteitä ovat metsätien tasaus ja muotoilu, pölynsidonta, ojien ja rumpujen hoito, tienvarsien raivaus ja niitto, tien varusteiden hoito sekä siltojen tarkastukset ja hoito. Talviajan hoitotoimenpiteitä ovat lumen ja sohjon poisto, lumipolanteen poisto, sohjo-ojien avaaminen ja liukkauden torjunta sekä ojien ja rumpujen talvikunnossapito.

# Metsätien kunnossapito

## Metsätien kunnostus

Metsätien kunnostuksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan tien kulkukelpoisuus ja tien rakenteiden toimivuus ja joilla korjataan tien kuluneet tai vaurioituneet rakenteet ja laitteet ennalleen. Kunnostustoimenpiteitä ovat sorastus sekä ojien, rumpujen ja siltojen kunnostus. Kunnostukseen kuuluvat myös maakivien poisto sekä tulvavaurioiden ja pienehköjen kelirikkovaurioiden korjaukset.
Säännöllisellä ja oikein toteutetulla hoidolla voidaan välttää kalliita kunnostustoimenpiteitä sekä lykätä perusparantamista ja säästää näin tieosakkaiden ja yhteiskunnan tienpitokustannuksia.
Hoidon laiminlyönti aiheuttaa sen, että kunnostuskertoja täytyy tehdä normaalia useammin. Kunnostuksen laiminlyönti puolestaan aiheuttaa sen, että kalliisiin perusparannustoimiin täytyy ryhtyä etuajassa. Edullisinta tienpitoa on hoitaa tietä säännöllisesti vuosittain.

# Metsätien kunnossapito

## Metsätien kunnostus

### Metsätienpitoon liittyviä käsitteitä ja termejä.

##  [Taulukko tienpitoon liittyvistä termeistä ja niiden selityksistä](/fi/node/871)

Table
| Käsite | Määritelmä |
| --- | --- |
| Geovahviste | Kankaita, verkkoja tai kennostoja jotka lisäävät kantavuutta |
| Hoito | Toimenpiteet, joiden avulla varmistetaan liikenteen sujuminen. Hoitotoimenpiteillä ei yleensä vaikuteta tien rakenteisiin. |
| Jäälinssi | Tien rakenteen sisään syntyvä jäämuodostelma |
| Metka-tuki | Kestävän metsänhoidon rahoituslain mukainen tuki |
| Kulutuskerros | Tien pintakerros (5-10 cm), jonka kuntoon vaikutetaan hoidolla |
| Kunnossapito | Toimenpiteet, jotka ovat tarpeen tien pysyttämiseksi sen tarkoitusta vastaavassa kunnossa. Kunnossapito jaetaan hoito- ja kunnostustöihin. |
| Kunnostus | Toimenpiteet, joiden avulla korjataan tien kuluneet ja vaurioituneet rakenteet ja laitteet ennalleen. |
| Laatuvaatimus | Määrittää työn lopputuloksen teknisen laadun |
| Lumipolanne | Talven aikana tien pintaan muodostunut lumi- ja jääkerros |
| Metsätie | Tietä, joka on tarkoitettu pääasiassa metsätalouden kuljetuksia varten, sanotaan metsätieksi |
| Murske | Sorastuksessa käytettävä, murskaamalla tuotettu kivimateriaali |
| Paannejää | Jäätymisvaiheessa tien yli tai rummussa virtaava vesi muodostaa paksuja jääkerroksia |
| Perusparantaminen | Vanha tie korjataan käytön edellyttämälle tasolle |
| Pintakelirikko | Kulutuskerroksen (5-10 cm) pehmenemisen aiheuttama kulkukelpoisuuden vaikeutuminen |
| Rakeisuuskäyrä | Kertoo murskeen erikokoisten rakeiden suhteellisen osuuden, kuinka paljon on pieniä ja suuria rakeita |
| Reunapalle | Tien reuna on tien pintaa korkeammalla, estää veden valumisen ojiin |
| Routaantuminen | Tien routaantumisella (jäätymisellä) tarkoitetaan tierakenteessa ja pohjamaassa olevan veden jäätymistä |
| Routiminen | Jos tierakenteen tai pohjamaan routaantuessa sen tilavuus kasvaa, puhutaan routimisesta |
| Runkokelirikko | Runkorakenteen pehmenemisen aiheuttama kulkukelpoisuuden vaikeutuminen tai kokonaan estyminen |
| Sivukaltevuus | Tien pinnan kaltevuus, mahdollistaa veden valumisen sivuojiin |
| Sorastus | Kulutuskerrosmateriaalin lisääminen murskeella |
| Tiekunnan toimielimet | Tiekunta valitsee asioiden valmistelua ja täytäntöönpanoa varten toimielimen, useimmiten kolmijäsenisen hoitokunnan, mutta toimielimenä voi olla myös toimitsijamies. |
| Tien tekeminen | Uuden tien rakentamista sekä ennestään olevan tien siirtämistä, levittämistä ja muuta perusparantamista |
| Tienpito | Teiden tekeminen ja kunnossapito |
| Tieoikeus | Oikeus kulkuyhteyteen toisen kiinteistön alueella |
Metsätienpitoon liittyviä käsitteitä ja termejä.

# Metsätien kunnossapito

## Kunnossapito edellyttää investointeja

Mikään hyötykäytössä oleva rakennus tai rakenne ei pysy kunnossa ilman, että sen kunnossapidosta huolehditaan. Se on normaalia investoinnin arvon turvaamista ja käyttöomaisuuden hoitoa ja ennen kaikkea sen pitämistä tuottavana ja tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Kunnossa oleva tie ei ole itseisarvo, vaan se tuo omistajilleen myös selvää taloudellista hyötyä ja vastinetta tiehen tehdyille investoinneille.
Kantava ja hyvin hoidettu metsätie maksaa itsensä yleensä takaisin parempana puun hintana ja alempina metsätalouden kuluina. Uuden tien teosta aiheutuva metsäkuljetusmatkan lyheneminen laskee tien vaikutusalueen puunkorjuun kustannuksia pysyvästi. Puuta korjataan edelleen paljon talvikuukausina, jolloin tarve saada puu pois kevätkauden aikana huonosti kantavien maiden tai huonossa kunnossa olevien teiden takaa on suuri. Tien kunnossa pitäminen tällaisella kohdalla vähentää kausivaihtelua ja mahdollistaa arvokkaiden leimikkojen puun kuljettamisen. Vastaavaa suoraa taloudellista hyötyä saa myös muista metsätien käyttömuodoista.

# Metsätien kunnossapito

## Kunnossapidon rahoittaminen

Yksityistielain mukaan vastuu tien kunnossapidosta kuuluu kaikille tien käyttäjille. Kuitenkin Elinvoimakeskus vastaa yksityistien ja yleisen maantien välisen liittymän ja maatalousliittymän rumpujen kunnossapidosta. Maatalousliittymällä tarkoitetaan myös metsäliittymää.
Osakaskiinteistöt ja tienkäyttöoikeuden saaneet elinkeinon harjoittajat osallistuvat metsätien kunnossapitoon tien käytöstä saamansa hyödyn perusteella. Hyödyn perustella kiinteistölle ja elinkeinon harjoittajille on vahvistettu kunnossapitoyksiköt ja niihin perustuvat tiemaksut.
Kiinteistö, joka ei ole metsätien osakas ja joka on saanut luvan tiekunnalta tien käyttöön esimerkiksi puutavaran kuljetutukseen, maksaa kunnossapidosta tienkäyttömaksuina.

Tiekunnan on pidettävä tie tarkoitustaan vastaavassa kunnossa ja tienpitäjä voi olla vastuussa tien käyttäjille aiheuttamastaan vahingosta. Korvausvelvollisuus edellyttää tuottamusta eli laiminlyöntiä tai huolimattomuutta tienpidossa.
Vastaavasti tien käyttäjä on korvausvelvollinen tielle aiheuttamastaan vahingosta. Tämä koskee sekä osakastilan että ulkopuolisen tilan kuljetuksista syntyneitä vahinkoja. Esimerkiksi puutavaran hakkuuoikeuden haltija on velvollinen korvaamaan tai korjaamaan puutavaran kuljetuksessa rikkomansa tien.
Kunnat saattavat avustaa sellaisten metsäteiden kunnossapidossa, joiden varrella on pysyvää asutusta joko osallistumalla kustannuksiin tai ottamalla tien tai osan siitä omaan hoitoonsa.

Säännöllisesti kerättävä tiemaksu edistää osaltaan myös säännöllistä kunnossapitoa, koska se vähentää tarvetta yllätyksellisiin tai kerralla kerättäviin korjausmaksuihin. Tiemaksu kannattaa mitoittaa siten, että tie pystytään pitämään koko ajan tarkoitustaan vastaavassa kunnossa.

# Metsätien kunnossapito

## Kunnossapidon laatutason määrittely

Maanomistaja, jolle on myönnetty Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain tukea metsätien tekemiseen, on velvollinen huolehtimaan metsätien hoidosta ja kunnossapidosta kymmenen vuotta toimenpiteelle myönnetyn tuen loppuun maksamisesta. Em. tukea saaneella metsätiellä, muulla yksityistiellä ja erillisellä varastoalueella on huolehdittava tarpeellisesta sorastuksesta, rumpujen ja siltojen korjauksesta sekä tukkeutuneiden ojien avaamisesta ja muista tien kunnossapidon edellyttämistä töistä.
Metsätie, jota koskee yksityistielaki, on pidettävä tieosakkaiden liikennetarpeen edellyttämässä kunnossa. Kunnossapidossa on otettava huomioon myös liikenneturvallisuus. Kunnossapito on kuitenkin toteutettava niin, ettei kunnossapidosta aiheudu tieosakkaille kohtuuttomia kustannuksia.
Laatutason määrittämisessä otetaan huomioon metsätietyyppi, liikennemäärät ja liikenteen luonne sekä kelirikkoajan kuljetukset. Metsätien laatutaso voi vaihdella tieosittain.

Jokaisen rakennetun metsätien tulisi olla ajokelpoinen henkilöautolla ja metsätien varrella olevien kiinteistöjen kuljetukset pitää pystyä hoitamaan kaikkina vuoden aikoina. Metsätien kuntoon vaikuttavat keskeisimmin tien rakenteiden kunto ja kuivatusjärjestelmän toimivuus. Siksi näiden laatutasosta tulee huolehtia erityisesti hoidon ja kunnostuksen keinoin.
Metsätien laadulle voidaan asettaa seuraavat tavoitteet, joiden täyttymistä seurataan ja joista huolehditaan kunnossapidossa:
- Jos tielle on aikanaan rakennettu kulutuskerros, pinnan tulee olla riittävän tasainen ja kiinteä.
- Tien poikkileikkausmuoto on kunnossa.
- Tie pysyy kuivana, eli sivu- ja laskuojat sekä rummut toimivat ja niiden toimivuudesta ja kunnosta huolehditaan. Kuivatusjärjestelmä toimii eri vuodenaikoina kaikissa sääoloissa.
- Vesi ei lätäköidy tielle eikä ojiin.
- Siltojen kunto tarkastetaan säännöllisesti ja siltojen kunnossapidosta huolehditaan.
- Tien kunto ei saa kohtuuttomasti rajoittaa kuljetuksia ja tiellä liikennöintiä. Kelirikko ei saa estää elintärkeitä kuljetuksia. Tien varren kiinteistöihin pitää voida kulkea kelirikkoaikana vähintään henkilöautolla.
- Tiellä ei ole liikennettä haittaavia maakiviä, kuoppia tai muita esteitä.
- Tieympäristöstä on huolehdittu, näkemät liittymissä ja rautatien tasoristeyksissä ovat kunnossa.
- Puun varastointialueet ovat kunnossa ja puun varastointi niillä tai metsätien varsilla ei vaikeuta veden virtausta sivuojissa.

# Metsätien kunnossapito

## Metsätien kunnon osatekijät

Metsätien kunto muodostuu rakenteiden kunnosta ja pinnan kunnosta. Rakenteiden kuntoon vaikutetaan kunnostuksella, jolla varmistetaan metsätien ajokelpoisuus ja rakenteiden toimivuus. Pinnan kuntoon vaikutetaan hoidolla, jolla varmistetaan tien päivittäinen ajokelpoisuus.

# Metsätien kunnossapito

## Metsätien kuntoon vaikuttavat tekijät

Metsätien kuntoon eli rakenteisiin ja pintaan vaikuttavat tien
- muoto (sivukaltevuus, leveys ja geometria)
- kuivatus (ojat, rummut ja reunapalteet)
- tien rakenne ja materiaalit
- pohjamaan laatu
- olosuhteet ja liikenne
- kunnossapitäjän toiminta.
Hoidon ja kunnostuksen keinoin voidaan vaikuttaa tien muotoon liittyvistä tekijöistä sivukaltevuuteen ja erikseen niin päätettäessä myös leveyteen. Tien kuivatus ja tien kulutuskerros ovat keskeisiä hoidon ja kunnostuksen kohteita. Keväällä kelirikkoa ehkäisevät toimenpiteet ovat tärkeitä. Olosuhteisiin vaikuttamismahdollisuudet ovat vähäiset.

# Metsätien kunnossapito

## Metsäteiden kunnossapitoon liittyviä työ- ja liikenneturvallisuuden näkökohtia

- Kunnossapitotyöt tulevat metsätiellä liikkujalle aina jollakin tapaa yllätyksenä.
- Metsäteillä on paljon katvealueita tien geometrian ja erilaisten näkemäesteiden takia. Metsäteiden vähäinen liikenne lisää kohtaamisen yllätyksellisyyttä.
- Tien pinnan tasaus- ja muokkaustöissä pintaan nousseet kivet voivat luoda vaaratilanteita ja aiheuttaa onnettomuuksia.
- Metsätiet ovat yleensä kapeita, jolloin kohtaamistilanteessa tien reuna saattaa pettää raskaan ajoneuvon alla.
- Raivaus- ja niittotöissä saattaa sinkoutua kiviä leikkuupäätä nostettaessa.
- Rumpujen kunnostuksesta johtuvat tienkatkaisut voivat aiheuttaa vaaratilanteita liikenteelle. Rumputyömailla nosto- ja asennustyöt voivat aiheuttaa vaaratilanteita työntekijöille.

Metsäteitä käyttävät metsätalouden lisäksi marjastajat, sienestäjät ja metsästäjät sekä muut virkistyskäyttäjät. Nämä metsätien eri käyttäjäryhmät tulee ottaa huomioon kunnossapitotöiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Kunnossapitotöiden yhteydessä on riski onnettomuuksille ja vaaratilanteille. Niissä voivat olla osallisina sekä metsätiellä liikkujat että kunnossapitotyöntekijät ja heidän koneensa.
Kunnossapitoa toteuttavien ja valvovien henkilöiden tietous liikenne- ja työturvallisuudesta on tärkeää. Siksi onkin suositeltavaa, että metsäteillä tiekunnan puolesta töiden tilaajana ja valvojana toimivat henkilöt sekä urakoitsijan jokainen kunnossapidossa työskentelevä henkilö ovat suorittaneet Tieturva 1 - Tietöiden liikenteen järjestely- ja turvallisuuskoulutuksen.
Kunnossapitotöistä tiedottaminen lisää tiellä liikkujan varovaisuutta sekä parantaa mahdollisuutta valmistautua viivytyksiin, valita vaihtoehtoinen reitti tai valita toinen ajankohta metsätiellä liikkumiseen. Tiedottaminen lisää myös metsätiellä työskentelevien turvallisuutta tienkäyttäjien varovaisemman liikkumisen ja mahdollisesti myös liikkujien määrän vähenemisen myötä. Tiedottaminen hoidetaan ensisijaisesti liikennemerkeillä. Jos on kysymys esimerkiksi pitempikestoisesta kunnostustyöstä runsasliikenteiseen aikaan, voidaan kunnostustyöstä tiedottaa myös paikallislehdessä.

Koska metsätiet ovat kapeita ja geometrialtaan hyvin vaihtelevia, kunnossapidossa on erityisesti kiinnitettävä huomiota liikkuvan työn turvallisuuteen. Tämä edellyttää sitä, että
- jokainen kunnossapitotöissä metsätiellä liikkuva työkone tai laite on varustettava asianmukaisin varoituslaittein
- kunnossapitotöistä on tiedotettu ennakkovaroitusmerkein
- jokaisen kunnossapitotöissä olevan on käytettävä työn laadun mukaan turva-, suoja- ja varoitusvaatteita sekä -varusteita
- ajoitetaan kunnossapitotyöt oikea-aikaisesti ottaen huomioon tiellä liikkujat.

Metsäteiden kunnossapidosta urakkatarjouksia pyydettäessä on tarjousasiakirjoihin sisällytettävä työ- ja liikenneturvallisuutta koskevat turvallisuusvaatimukset, jotka urakoitsijan on täytettävä. Tärkeää on, että nämä urakka-asiakirjoihin sisältyvät säännöt tunnetaan ja kaikki urakkaan osallistuvat osapuolet myös noudattavat sääntöjä päivittäisessä työssään.

Ympäristönäkökohdat tulee ottaa huomioon metsätien kunnossapidon suunnittelussa, toteutuksessa ja valvonnassa. Metsätien kunnossapidossa kiinnitetään tällöin huomiota
- pohjaveden ja vesistöjen suojeluun sekä lähiympäristön metsäluontoon
- työmaan siisteyteen
- toimintatapojen kehittämiseen ja kuljetuslogistiikan suunnitteluun
- maa-ainesten ja kunnossapitomateriaalien tehokkaaseen käyttöön
- polttoaineiden ja energian kulutukseen
- tehokkaiden ja älykkäiden koneiden, laitteiden ja työmenetelmien käyttöön.
Kunnossapidon toimintatapoja kehittämällä ja huolellisella työn suunnittelulla voidaan minimoida töiden siirtoajot ja kuljetuksiin liittyvät tyhjänä ajot. Oikealla materiaalivalinnalla voidaan vähentää kulutuskerrosmateriaalin hävikkiä, lisätä kulutuskerroksen kestoikää ja vähentää tien pinnan pölyävyyttä, mitkä kaikki pienentävät kunnossapidon ympäristökuormitusta.

Vähän polttoainetta kuluttavat, vähäpäästöiset työkoneet ovat jatkossa ympäristönormien takia välttämättömiä. Työkoneautomaation käyttö tehostaa töiden suoritusta, parantaa tarkkuutta ja vähentää materiaalien menekkiä. Pölynsidonta-aineiden käyttö tulee suunnitella ja toteuttaa kunkin tieosuuden todellisen tarpeen mukaan. Tiesuolojen käyttö minimoidaan I ja II- luokan pohjavesialueilla ja tien välittömässä läheisyydessä olevien vedenottamoiden ja kaivojen kohdilla.

Metsätien kunnossapitoon kuuluvat kaikki ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeen tien pitämiseksi sen tarkoitusta vastaavassa kunnossa. Metsätien kunnossapitoa ovat metsätien hoito ja metsätien kunnostus.

Metsätien kunnossapito

Keskeiset uudistukset Artikkeliin on selvennetty sekapuustoisuuden tavoittelun periaatteita metsänkasvatuksen eri vaiheissa, kun tarkastellaan yhtä metsikköä laajemmin koko metsätilaa. Artikkelissa käydään läpi, miten metsän uudistamisessa, taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa voidaan huomioida sekapuustoisuus. Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä Puulajien monipuolisuus metsätilalla lisää metsäluonnon monimuotoisuutta, parantaa ilmastonmuutokseen sopeutumista, vähentää joidenkin metsätuhojen riskiä, lisää virkistysarvoja sekä hajauttaa taloudellista riskiä. Puulajikirjon lisääminen on yksi keino toteuttaa metsänomistajan eri tavoitteita. Artikkelin täsmennys selventää keinoja: metsänomistaja voi kasvattaa varsinaisia sekametsiä tai lisätä puulajikirjoa koko metsätilan tasolla. Sekametsässä kasvatetaan vähintään kahta puulajia siten, että yksittäisellä metsikkökuviolla pääpuulajia on korkeintaan 75 %. Tavoitteena voi olla myös lievempi sekapuustoisuus, jolloin metsässä pääpuulajin osuus on 75–95 %.&nbsp;Toisena vaihtoehtona on kasvattaa useita metsiköitä eri pääpuulajeilla, jolloin metsätilalle muodostuu puulajien mosaiikki. Työtä tukeneet tutkijat Aakkosjärjestyksessä: Annala Mari, Huuskonen Saija, Ilvesniemi Hannu, Keto-Tokoi Petri, Miina Jari, Männistö Lauri, Uotila Karri. Lisätietoja Tapion projektipäällikkö: Laura Nikinmaa Katso myös uudistus Sekametsän kasvatus -artikkeliin

#  Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

Päivitetty artikkeli: [Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa](/fi/puulajijakauma-ja-lehtipuuosuus-metsatilan-hoidossa)
Artikkelikokonaisuudessa: Metsätilan hoito
Viimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 27.08.2024

#  Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

## Keskeiset uudistukset

Artikkeliin on selvennetty sekapuustoisuuden tavoittelun periaatteita metsänkasvatuksen eri vaiheissa, kun tarkastellaan yhtä metsikköä laajemmin koko metsätilaa. Artikkelissa käydään läpi, miten metsän uudistamisessa, taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa voidaan huomioida sekapuustoisuus.

#  Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

## Miksi uudistus tarvittiin ja miten muuttaa metsänhoidon käytäntöjä

Puulajien monipuolisuus metsätilalla lisää metsäluonnon monimuotoisuutta, parantaa ilmastonmuutokseen sopeutumista, vähentää joidenkin metsätuhojen riskiä, lisää virkistysarvoja sekä hajauttaa taloudellista riskiä. Puulajikirjon lisääminen on yksi keino toteuttaa metsänomistajan eri tavoitteita.
Artikkelin täsmennys selventää keinoja: metsänomistaja voi kasvattaa varsinaisia sekametsiä tai lisätä puulajikirjoa koko metsätilan tasolla. Sekametsässä kasvatetaan vähintään kahta puulajia siten, että yksittäisellä metsikkökuviolla pääpuulajia on korkeintaan 75 %. Tavoitteena voi olla myös lievempi sekapuustoisuus, jolloin metsässä pääpuulajin osuus on 75–95 %. Toisena vaihtoehtona on kasvattaa useita metsiköitä eri pääpuulajeilla, jolloin metsätilalle muodostuu puulajien mosaiikki.

#  Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

## Työtä tukeneet tutkijat

Aakkosjärjestyksessä: Annala Mari, Huuskonen Saija, Ilvesniemi Hannu, Keto-Tokoi Petri, Miina Jari, Männistö Lauri, Uotila Karri.

#  Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

## Lisätietoja

Tapion projektipäällikkö: Laura Nikinmaa
Katso myös uudistus [Sekametsän kasvatus -artikkeliin](/fi/viimeisimmat-suositusten-paivitykset/sekametsan-kasvatus-artikkelin-paivitys)

 Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

Päivitetty artikkeli: Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossaArtikkelikokonaisuudessa: Metsätilan hoitoViimeisimmän muutoksen julkaisupäivä: 27.08.2024 

Lue myös: Vedenpalautus suolle Soiden ennallistamiseen sopivat kohteet Keskeisiä ennallistamiskohteita ovat sellaiset suot, joita ennallistamalla voidaan lisätä uhanalaisten suotyyppien pinta-alaa ja luoda elinympäristöä soiden eliölajistolle. Ennallistamalla voidaan myös etsiä uutta käyttöä ojitusalueille, joita ei haluta pitää puuntuotannossa esimerkiksi puuston vähäisen kasvun, vaikeiden korjuu- ja kuljetusolojen tai suuren vesistökuormitusriskin takia. Ennallistaminen voi olla hyvä vaihtoehto myös alueille, joilla halutaan edistää virkistyskäyttöä tai esimerkiksi riistan elinympäristöjä. Näkökulmia ennallistamiskohteiden valintaan Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta otollisimpia ennallistamiskohteita ovat paksuturpeiset suot. Niillä turpeen hiilivarasto on moninkertainen puuston hiilivarastoon nähden. Korpien ennallistamisella voidaan edistää myös metsien lajiston monimuotoisuutta ja usein ennallistaa samalla pienvesiä. Ennallistettua suota voidaan hyödyntää myös pintavalutuskentän kaltaisena vesiensuojelurakenteena, jos suon sijainti on sellainen, että sen läpi suodattuu yläpuoliselta valuma-alueelta valuvia vesiä. Lisätietoa: Metsätilan hoito, suometsän kehittämisen vaihtoehdot Soiden jättäminen ennallistumaan Soita voidaan jättää myös ennallistumaan itsekseen. Erityisesti kitu- ja joutomaiden suot voivat ennallistua vähitellen itsekseen, jos ojat ovat jo valmiiksi tukkeutuneita ja puusto vähäistä. Sen sijaan tehokkaasti ojitetut ja hyvin metsittyneet suot eivät todennäköisesti ennallistu itsestään lyhyellä tai keskipitkällä aikajänteellä. Ennallistuminen ei myöskään onnistu, jos luontaisesti suolle kuuluvat vedet on johdettu suon ohi, eikä niitä ohjata suolle. Kitu- ja joutomailla ennallistumista voi edistää poistamalla puustoa, koska niillä ei ole metsälain mukaista uudistamisvelvoitetta. Maijannevan ennallistamisalue ennen ennallistamistoimenpiteitä. Kuva: © Timo Eskola. Maijannevan ennallistamisalue ennallistamistoimenpiteiden jälkeen. Esimerkiksi riekko hyötyy avoimen suoelinympäristön palauttamisesta. Kuva: © Timo Eskola Uudistamisvelvoitetta ei ole heikkotuottoisimmilla kasvupaikoilla. Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä. Kun suo ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella, uudistamisvelvoite ei aseta rajoituksia puuston käsittelylle. Puusto voidaan poistaa tai harventaa hyvin harvaksi ilman uudistamisvelvoitetta, kun tavoitteena on ennallistaa alun perin puuton tai harvapuustoinen suo. Tällaisia ovat esimerkiksi letot ja nevat. Soiden ennallistamisen hyötyjä Ennallistamisen keskeisin hyöty on suoluonnon monimuotoisuuden edistyminen. Sopivilla kohteilla voidaan parantaa myös pienvesien tilaa. Ennallistamalla voidaan myös pitkällä aikajänteellä hillitä ilmastonmuutosta. Ennallistaminen edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista vähentämällä turvemaiden paloriskiä. Toimenpide voi jossain määrin parantaa myös vedenlaatua valuma-alueella, kun veden, ravinteiden ja kiintoaineksen pidätyskyky paranee. Lisäksi ennallistaminen tarjoaa uutta käyttöä puuntuotannosta pois jääville ojitusalueille. Ennallistaminen voi parantaa esimerkiksi metsäkanalintujen, etenkin riekon, elinoloja tai luoda virkistykseen soveltuvaa suomaisemaa. Soiden ennallistamisen riskejä Ennallistamisen merkittävimmät riskit ovat yläpuolisen valuma-alueen vettyminen ja alapuoliseen vesistöön aiheutuva ravinnekuormitus. Ennallistamisesta aiheutuva ravinnekuormituksen kasvu on tilapäistä ja sen suuruus ja kesto vaihtelee. Vettyminen vältetään ja ravinnekuormitusriskiä voidaan hallita ennallistamisen huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella. Ojituksen vaikutuksesta metsittynyt avosuo on ennallistettu hakkaamalla puusto ja tukkimalla ojat. Luontaisen vesitalouden palautuminen näkyy jo muutaman vuoden sisällä toimenpiteistä. Kuva: © Airi Matila

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Kasvihuonekaasupäästöllä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvaa kasvihuonekaasujen määrää ja nielulla vastaavasti ilmakehästä sitoutuvaa määrää. Päästöt lämmittävät ilmakehää ja nielut viilentävät sitä. Kasvihuonekaasutase lasketaan kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen erotuksena.

Laskennassa eri kaasut yhteismitallistetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2-ekv.), eli sellaiseksi määräksi hiilidioksidia, jolla olisi sama ilmastoa lämmittävä vaikutus. Yhteismitallistamisessa käytetään lukuarvona lämmityspotentiaalikertoimia (GWP, The global Global warming potential) usein tavallisesti 100 vuoden ajalle. Hiilidioksidille annettu kerroin (GWP(100)) on 1, metaanille 25 ja typpioksiduulille 298. Metsien kasvihuonekaasujen tarkastelussa huomioidaan yleensä hiilidioksidin (CO2) lisäksi myös metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) CO2-ekvivalentteina.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Pienvesiä ovat purot, lammet, norot, ojat ja lähteet sekä pienet kluuvijärvet ja fladat. Pienvedet ylläpitävät erityistä pienilmastoa niiden rantavyöhykkeillä ja ne ovat merkittäviä elinympäristöjä sekä maalla että vesistöissä eläville lajeille.

Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöön tulevien ravinteiden, pääasiassa typen ja fosforin määrää. Metsätaloudessa vesistöihin voi tulla ravinnekuormitusta esimerkiksi päätehakkuista, lannoituksesta sekä ojitetuilta alueilta. Liika ravinnekuormitus aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä.

Vettyminen tarkoittaa niin merkittävää pohjavedenpinnan nousua, että se muuttaa pintakasvillisuutta ja vaikuttaa puuston kasvuun.

Suometsät poikkeavat metsäkasvatuksessa kivennäismaista. Suometsien hoitoon liittyy erityispiirteitä niiden maaperän ja vesitalouden vuoksi. Soilla puiden kasvua rajoittaa yleisesti liiallinen veden määrä, mutta myös kivennäisravinteiden puutos on tavallista.
Suometsien hoidossa korostuvat myös turpeen hiilivarastoon ja eri kasvihuonekaasuihin sekä puunkorjuun toteutukseen liittyvät kysymykset.

Lue myös: [Vedenpalautus suolle](/fi/toimenpiteet/vedenpalautus-suolle)

# Soiden ennallistaminen

## Soiden ennallistamiseen sopivat kohteet

Keskeisiä ennallistamiskohteita ovat sellaiset suot, joita ennallistamalla voidaan lisätä uhanalaisten suotyyppien pinta-alaa ja luoda elinympäristöä soiden eliölajistolle. Ennallistamalla voidaan myös etsiä uutta käyttöä ojitusalueille, joita ei haluta pitää puuntuotannossa esimerkiksi puuston vähäisen kasvun, vaikeiden korjuu- ja kuljetusolojen tai suuren vesistökuormitusriskin takia. Ennallistaminen voi olla hyvä vaihtoehto myös alueille, joilla halutaan edistää virkistyskäyttöä tai esimerkiksi riistan elinympäristöjä.
Näkökulmia ennallistamiskohteiden valintaan
- Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta otollisimpia ennallistamiskohteita ovat paksuturpeiset suot. Niillä turpeen hiilivarasto on moninkertainen puuston hiilivarastoon nähden.
- Korpien ennallistamisella voidaan edistää myös metsien lajiston monimuotoisuutta ja usein ennallistaa samalla pienvesiä.
- Ennallistettua suota voidaan hyödyntää myös pintavalutuskentän kaltaisena vesiensuojelurakenteena, jos suon sijainti on sellainen, että sen läpi suodattuu yläpuoliselta valuma-alueelta valuvia vesiä.

Lisätietoa: Metsätilan hoito, [suometsän kehittämisen vaihtoehdot](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/suometsien-hoidon-erityispiirteet#section-p2710)

# Soiden ennallistaminen

## Soiden jättäminen ennallistumaan

Soita voidaan jättää myös ennallistumaan itsekseen. Erityisesti kitu- ja joutomaiden suot voivat ennallistua vähitellen itsekseen, jos ojat ovat jo valmiiksi tukkeutuneita ja puusto vähäistä. Sen sijaan tehokkaasti ojitetut ja hyvin metsittyneet suot eivät todennäköisesti ennallistu itsestään lyhyellä tai keskipitkällä aikajänteellä. Ennallistuminen ei myöskään onnistu, jos luontaisesti suolle kuuluvat vedet on johdettu suon ohi, eikä niitä ohjata suolle. Kitu- ja joutomailla ennallistumista voi edistää poistamalla puustoa, koska niillä ei ole metsälain mukaista uudistamisvelvoitetta.

**Uudistamisvelvoitetta ei ole heikkotuottoisimmilla kasvupaikoilla.** Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä. Kun suo ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella, uudistamisvelvoite ei aseta rajoituksia puuston käsittelylle. Puusto voidaan poistaa tai harventaa hyvin harvaksi ilman uudistamisvelvoitetta, kun tavoitteena on ennallistaa alun perin puuton tai harvapuustoinen suo. Tällaisia ovat esimerkiksi letot ja nevat.

# Soiden ennallistaminen

## Soiden ennallistamisen hyötyjä

Ennallistamisen keskeisin hyöty on suoluonnon monimuotoisuuden edistyminen. Sopivilla kohteilla voidaan parantaa myös pienvesien tilaa. Ennallistamalla voidaan myös pitkällä aikajänteellä hillitä ilmastonmuutosta. Ennallistaminen edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista vähentämällä turvemaiden paloriskiä. Toimenpide voi jossain määrin parantaa myös vedenlaatua valuma-alueella, kun veden, ravinteiden ja kiintoaineksen pidätyskyky paranee. Lisäksi ennallistaminen tarjoaa uutta käyttöä puuntuotannosta pois jääville ojitusalueille.
Ennallistaminen voi parantaa esimerkiksi metsäkanalintujen, etenkin riekon, elinoloja tai luoda virkistykseen soveltuvaa suomaisemaa.

# Soiden ennallistaminen

## Soiden ennallistamisen riskejä

Ennallistamisen merkittävimmät riskit ovat yläpuolisen valuma-alueen vettyminen ja alapuoliseen vesistöön aiheutuva ravinnekuormitus. Ennallistamisesta aiheutuva ravinnekuormituksen kasvu on tilapäistä ja sen suuruus ja kesto vaihtelee. Vettyminen vältetään ja ravinnekuormitusriskiä voidaan hallita ennallistamisen huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella.

# Soiden ennallistaminen

## Luonnon monimuotoisuus

Uhanalaisimpia ovat ravinteikkaat ja puustoiset suot, eli letot ja korvet. Ne ovat myös uhanalaisen suolajiston tärkein elinympäristö. Koska lajiston elinvoimaisuudelle on tärkeää myös elinympäristöjen kytkeytyneisyys ja pinta-ala, tärkeitä ennallistamiskohteita ovat luonnontilaisten soiden läheisyydessä ja osittain ojittamattomilla soilla sijaitsevat ojitusalueet. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa on jäljellä vain vähän luonnontilaisia soita, minkä takia monien suolajien populaatiot ovat heikentyneet.
Erityisesti korpien ennallistamisesta on hyötyä myös monille metsien eliölajeille. Ennallistettu korpi voi tarjota elinympäristön esimerkiksi lajeille, jotka viihtyvät lahopuulla ja kosteassa mikroilmastossa. Suon ennallistamiseen voi liittää myös suolla tai sen yhteydessä olevien lähteiden ja pienvesien ennallistamista, jolloin ennallistaminen edistää myös näiden elinympäristöjen lajiston olosuhteita.
Suokasvillisuus valtaa ennallistetun suon noin kymmenessä vuodessa, ja esimerkiksi riekko voi palata avoimeksi palautettuun suomaisemaan jo parissa vuodessa. Nopeimmin palautuu tavanomainen soiden yleislajisto. Harvinaiset eliölajit levittäytyvät ennallistetulle suolle hitaammin.

# Soiden ennallistaminen

## Ennallistaminen vesiensuojelumenetelmänä

Soiden ennallistaminen voi parantaa vesistöjen tilaa. Ennallistettu suo poistaa valumavedestä tehokkaasti kiintoainesta ja aikaa myöten myös liuenneita ravinteita. Jos ennallistettavan suon yläpuolisella valuma-alueella on metsäojitettuja soita, ennallistettu suo voi vähentää niiltä tulevaa kuormitusta pintavalutuskentän tavoin.
Ennallistamistoimia seuraavien noin kymmenen vuoden ajan liuenneiden ravinteiden kuormitus voi kuitenkin kasvaa, koska vedenpinnan nosto edistää maaperään sitoutuneiden ravinteiden liukenemista veteen. Erityisen suuri lyhyen aikajänteen ravinnekuormitusriski on rehevien korpien ennallistamisalueilla. Pitkällä aikajänteellä ennallistettu suo kuitenkin kuormittaa vesistöjä vähemmän kuin ojitettu suo.

Kun tavoitteena on suoluonnon monimuotoisuuden turvaaminen, ennallistettavaksi valitaan kohteita, joilla voidaan parhaiten palauttaa uhanalaista suoluontoa ja tarjota elinympäristöjä uhanalaisille eliölajeille.

Suon ennallistamisen kustannukset koostuvat suunnittelusta ja toteutuksesta, eli ojalinjojen avaamisesta ja ojien tukkimisesta. Toteutuskustannukset ovat tyypillisesti 500–1000 €/ha luokkaa, riippuen siitä saadaanko ennallistamisessa poistettavan puuston myynnistä tuloja. Ennallistamiseen on mahdollista saada rahoitusta METSO- ja Helmi-ohjelmista.
Joissain tapauksissa ennallistetulla suolla voi olla taloudellista arvoa maanomistajalle, esimerkiksi virkistyskäyttö- tai metsästysalueena. Suon ennallistamisesta voi olla taloudellista hyötyä myös luonnon monimuotoisuuden vahvistumisen, vesiensuojelun tai hiilensidonnan ansiosta.

Kun painotetaan taloutta, ennallistettavaksi valitaan kohteita, joiden metsätaloudellinen arvo on vähäinen tai ennallistamiskustannukset ovat alhaiset. Ennallistaminen voidaan myös ajoittaa puuston kehityksen mukaan niin, että ennallistamisen yhteydessä saadaan mahdollisimman paljon hakkuutuloja.

Kun painotetaan virkistyskäyttöä, pyritään ennallistamaan sellaisia soita, jotka ennallistettuina tarjoavat esimerkiksi luontaisia suomaisemia tai mahdollisuuksia marjanpoimintaan ja metsästykseen. Lakka, karpalo ja riekko hyötyvät luonnontilaisemmasta suoympäristöstä. Ennallistaminen voi myös vaikeuttaa virkistyskäyttöä silloin, kun ennallistettu suo on erityisen vaikeakulkuinen märkyyden ja runsaan kuolleen puuston takia.

Suon ennallistaminen hillitsee ilmastonmuutosta, koska se vähentää turpeen hajoamista ja turvaa siten turpeen hiilivaraston säilymistä. Tällä on pitkällä aikajänteellä suuri merkitys: metsäojitettujen soiden turpeen hiilivarasto on keskimäärin noin kymmenkertainen niiden puuston hiilivarastoon verrattuna.
Ilmaston lämpeneminen ja kuivuuskausien yleistyminen lisää vaikeasti sammutettavien ja paljon hiiltä vapauttavien turvepalojen riskiä. Ennallistamisella riskiä voidaan vähentää.
Lyhyellä aikajänteellä suon ennallistamisella on myös ilmastonmuutosta kiihdyttäviä vaikutuksia, koska ennallistaminen lisää suon metaanipäästöä. Ennallistaminen myös heikentää puuston kasvuoloja ja hiilensidontaa.

Ennallistamisen kokonaisvaikutus on useimmissa tapauksissa lyhyellä aikajänteellä ilmastoa lämmittävä, kun otetaan huomioon sekä maaperän kasvihuonekaasupäästöt että puuston hiilinielu. Pitkällä aikajänteellä vaikutus kehittyy ilmastoa viilentäväksi erityisesti sellaisilla rehevillä soilla, joilla on paksu turvekerros.

Kun painotetaan ilmastonmuutoksen hillintää, pyritään valitsemaan ennallistettaviksi erityisesti ravinteikkaita paksuturpeisia soita. Niillä on suuri turpeen hiilivarasto, joka ojitetussa tilanteessa hupenee. Ilmastonmuutoksen hillintää edistää myös, jos suo pystytään ennallistamaan aitojen puustoisten suotyyppien kaltaiseksi. Tällöin kasvava puusto voi varastoida ja sitoa hiiltä ennallistamisen jälkeenkin ja metaanipäästöt jäävät yleensä maltillisiksi. Paksuturpeisilla karuilla soilla ennallistumaan jättäminen on usein hyvä vaihtoehto, sillä aktiivisilla ennallistamistoimilla on vaikea saada aikaan merkittäviä ilmastonmuutosta hillitseviä lisähyötyjä.

Yläpuolisten alueiden vettyminen voidaan välttää, kun tarkastellaan maanpinnan korkeusmallien avulla ennallistamisalueen sijaintia viereisiin alueisiin nähden. Tarvittaessa jätetään ojia tukkimatta niin, ettei vesi nouse esimerkiksi teille, viereisiin talousmetsiin tai viereisen maanomistajan maalle.
Erityisesti ravinteikkailla soilla nopea ja suuri vedenpinnan nousu voi aiheuttaa useita vuosia kestävää ravinnekuormitusta. Jos on riski, että alapuolisen vesistön ekologinen tila heikkenee, ojat tukitaan maltillisesti, jolloin vedenpinta ei nouse liian voimakkaasti. Jos riski todetaan, tulee suunnittelijan tai maanomistajan olla yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon. Suo voidaan myös ennallistaa vaiheittain, niin että ensin ennallistetaan lähimpänä vesistöä sijaitseva osa. Se toimii pintavalutuskenttänä myöhemmin ennallistettavalta suon loppuosalta valuville vesille.
Ennallistamisen suunnittelussa hyödyllistä paikkatietoa ovat esimerkiksi puusto- ja kasvupaikkatiedot sekä maanpinnan korkeusmalli. Historiallisten ilmakuvien ja karttojen avulla voi tarkastella esimerkiksi suon puustoisuutta ja ennen ojitusta suolla olleita veden kulku-uomia.

Ennallistamiseen on mahdollista saada rahoitusta METSO- ja Helmi-ohjelmista.

**Muistilista ennallistamisen suunnitteluun:**• Arvioi, miten ojitus on muuttanut vesien virtausta suolla. Suunnittele, miten ojat täytetään tai padotaan niin, että vesien kulku suolla palautuu luonnontilaisen kaltaiseksi.• Arvioi, miten ojitus ja metsänkasvatus ovat muuttaneet puustoa. Suunnittele, minkä verran puustoa poistetaan.• Tarkastele, aiheuttaako ennallistaminen vettymisriskin yläpuolisille alueille. Suunnittele toimet riskin vähentämiseksi.• Tarkastele, aiheuttaako ennallistaminen merkittävän ravinnekuormitusriskin ennallistamisalueen vedet vastaanottavalle vesistölle. Riskikohteella ole yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon.

Ojien kuivattavan vaikutuksen estäminen on edellytys sille, että luonnontilaisen suon keskeisin ominaisuus eli märkyys voi palautua. Luonnontilaiset suot ovat usein vähäpuustoisia ja ojitus on yleensä lisännyt merkittävästi suota kuivattavaa puustoa. Jotta märkyys palautuu, puustoa voi olla tarve vähentää tai poistaa kokonaan.

Ennallistaminen aloitetaan hakkaamalla puusto kaivinkoneen tarvitsemilta kulkureiteiltä ja työskentelyalueilta. Useimmiten ojat täytetään, joten kaikki kaivinkoneen työskentelyä haittaava puusto hakataan ojan penkoilta. Mikäli ojat vain padotaan, avataan kulkureitit patoamiskohtiin. Samassa yhteydessä toteutetaan muut suunnitellut hakkuut.
Ojien täyttämiseen ja patoamiseen käytetään vanhoja ojamaita sekä ojien läheisyydestä kaivettavaa turvetta tai ohutturpeisilla kohteilla kivennäismaata. Kun kaivetaan ojientäyttöainesta ojan läheltä, varotaan luomasta uusia veden kulku-uria tukittavan ojan viereen. Padot ja täytettävien ojien poikki rakennettavat pintavallit tehdään selvästi ojan penkkaa korkeammiksi ja ulotetaan muutama metri ojalta saran keskelle päin. Tällä estetään veden virtaus ojalinjaa pitkin ja edistetään veden leviämistä sarkojen keskiosiin, koska ojalinja on yleensä painunut sarkojen keskiosia alemmaksi.
Ennallistamistoimien onnistumisen mittari on vedenpinnan nousu. Toimenpiteiden toteutuksen laatu on parhaiten nähtävissä seuraavan kevään lumien sulamisen tai muun runsassateisen jakson jälkeen. Tällöin havainnoidaan, nouseeko vedenpinta ojalinjojen lisäksi saroilla, pitävätkö padot ja pintavallit ja ohjaavatko ne vettä ojalinjoilta saroille. Tarvittaessa ojien täyttöä, patoja ja pintavalleja parannetaan. Kun vedenpinta nousee ojittamatonta suota vastaavalle tasolle, suokasvillisuus alkaa palautua. Tyypillisesti suokasvillisuus palautuu noin kymmenen vuoden kuluessa ennallistamistoimista.

Valtioneuvoston asetuksen metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013) mukaisesti alun perin avointa tai harvapuustoista suota ennallistettaessa maanomistajan tai suunnittelijan on ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä toimitettava Suomen metsäkeskukselle tai Lupa- ja valvontavirastolle ennallistettavaa aluetta koskevat tarvittavat tiedot, joilla varmistetaan ennallistettavaksi ilmoitettavan alueen aiempi tila, ja selvitys suunnitelluista toimenpiteistä ennallistamisen toteuttamiseksi.

Suon ennallistamisella pyritään palauttamaan ojitettu suo rakenteeltaan ja toiminnaltaan luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Tärkein ennallistamistoimenpide on ojien tukkiminen täyttämällä tai patoamalla. Ennallistamisen tavoitteena on useimmiten suoluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen. Ennallistamisella voidaan tavoitella myös esimerkiksi vesiensuojelua, turpeen hiilivaraston säilyttämistä tai virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämistä.

Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Soiden ennallistaminen

Suon ennallistamisella pyritään palauttamaan ojitettu suo rakenteeltaan ja toiminnaltaan luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Tärkein ennallistamistoimenpide on ojien tukkiminen täyttämällä tai patoamalla. Ennallistamisen tavoitteena on useimmiten suoluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen. Ennallistamisella voidaan tavoitella myös esimerkiksi vesiensuojelua, turpeen hiilivaraston säilyttämistä tai virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämistä. 

Hoidetuissa suometsissä harvennus ei yleensä ole kannattavaa ennen harvennusmallin leimausrajan täyttymistä. Harvennuksella saatavan puutavaran hakkuukertymän on suositeltavaa olla vähintään 40 m³/ha. Hoitamattomilla, puustoltaan epätasaisilla tai runsaasti hieskoivua sisältävillä kohteilla voidaan tästä joutua tinkimään. Epätasaisissa turvemaiden puustoissa voi olla selvää harvennustarvetta vain ojien reuna-alueilla. Tämä on tyypillistä varsinkin kohteilla, joissa sarkaleveys on 50 metriä tai suurempi. Vaihtoehdot etuineen ja haittoineen ovat tällöin Kojola, S., Haavisto, M., Uusitalo, J. &amp; Penttilä, T. 2013. Vähäpuustoisten ojitusaluemetsiköiden harvennuspuunkorjuun ja jäävän puuston kasvatuksen kannattavuus kolmessa esimerkkileimikossa. Metsätieteen aikakauskirja 1/2013: 19–31.: Viivästyttää koko kuvion harvennusta seuraavaan hoitohankkeeseen + isompi hakkuukertymä ja parempi taloustulos yksittäisenä metsikkökuviona tarkasteltuna + harvennuskertojen lukumäärä vähenee − suuri viivästyminen heikentää puuston jatkokehitystä. Tehdä harvennus koko kuviolla ja avata tarvittaessa ojalinjat + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa + tarve seuraavalle käsittelykerralle siirtyy eteenpäin − turhaa ajoa vähäpuustoisella alalla, mikä lisää maastovaurioriskiä ja korjuukustannuksia. Harventaa ainoastaan ojien reunoilla kasvava puusto ja avata tarvittaessa ojalinjat + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa + seuraava käsittelykerta siirtyy eteenpäin +/− vältetään turhaa ajoa saroilla, toisaalta siellä mahdollisesti olevat puustoiset kohdat voivat jäädä käsittelemättä. Harvennus osana suometsän hoitohanketta  Metsikön harvennusta kannattaa harkita osana hoitohanketta, vaikka puuston pohjapinta-ala ei kuviolla ole saavuttanut harvennusmallien mukaista leimausrajaa, jos: puuston ryhmittäisyys tai erirakenteisuus selvästi haittaa hyvälaatuisten puiden järeytymistä tukkipuuksi, esimerkiksi ojavarsien puusto kärsii ylitiheydestä, vaikka keskisarka on harvapuustoista metsikössä on ennen ojitusta syntyneitä paksuoksaisia järeitä puita, jotka haittaavat pienempien parempilaatuisten puiden kasvua hakkuun viivästyttäminen seuraavaan käsittelykertaan heikentäisi arvokkainta puustoa, esimerkiksi hieskoivu ehtisi syrjäyttää tukkipuuksi kasvatettavan männyn tai haittaisi liikaa kuusten kehitystä.

Hoidetuissa suometsissä harvennus ei yleensä ole kannattavaa ennen harvennusmallin leimausrajan täyttymistä. Harvennuksella saatavan puutavaran hakkuukertymän on suositeltavaa olla vähintään 40 m³/ha. Hoitamattomilla, puustoltaan epätasaisilla tai runsaasti hieskoivua sisältävillä kohteilla voidaan tästä joutua tinkimään.
Epätasaisissa turvemaiden puustoissa voi olla selvää harvennustarvetta vain ojien reuna-alueilla. Tämä on tyypillistä varsinkin kohteilla, joissa sarkaleveys on 50 metriä tai suurempi. Vaihtoehdot etuineen ja haittoineen ovat tällöin :
Viivästyttää koko kuvion harvennusta seuraavaan hoitohankkeeseen

- + isompi hakkuukertymä ja parempi taloustulos yksittäisenä metsikkökuviona tarkasteltuna
- + harvennuskertojen lukumäärä vähenee
- − suuri viivästyminen heikentää puuston jatkokehitystä.
Tehdä harvennus koko kuviolla ja avata tarvittaessa ojalinjat
- + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa
- + tarve seuraavalle käsittelykerralle siirtyy eteenpäin
- − turhaa ajoa vähäpuustoisella alalla, mikä lisää maastovaurioriskiä ja korjuukustannuksia.

Harventaa ainoastaan ojien reunoilla kasvava puusto ja avata tarvittaessa ojalinjat
- + hankkeen kokonaishakkuukertymä kasvaa
- + seuraava käsittelykerta siirtyy eteenpäin
- +/− vältetään turhaa ajoa saroilla, toisaalta siellä mahdollisesti olevat puustoiset kohdat voivat jäädä käsittelemättä.

# Harvennusten ajoitus turvemailla

## Harvennus osana suometsän hoitohanketta

Metsikön harvennusta kannattaa harkita osana hoitohanketta, vaikka puuston pohjapinta-ala ei kuviolla ole saavuttanut harvennusmallien mukaista leimausrajaa, jos:
- puuston ryhmittäisyys tai erirakenteisuus selvästi haittaa hyvälaatuisten puiden järeytymistä tukkipuuksi, esimerkiksi ojavarsien puusto kärsii ylitiheydestä, vaikka keskisarka on harvapuustoista
- metsikössä on ennen ojitusta syntyneitä paksuoksaisia järeitä puita, jotka haittaavat pienempien parempilaatuisten puiden kasvua
- hakkuun viivästyttäminen seuraavaan käsittelykertaan heikentäisi arvokkainta puustoa, esimerkiksi hieskoivu ehtisi syrjäyttää tukkipuuksi kasvatettavan männyn tai haittaisi liikaa kuusten kehitystä.

Suometsän kannattavin harvennusajankohta arvioidaan ensisijaisesti puuston tiheyden, rakenteen ja kasvukunnon perusteella. Oikein ajoitettu harvennushakkuu lisää kasvatuksen kannattavuutta ja käyttöpuun tuotosta. Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että hakkuun jälkeen maaperän ravinne- ja vesitalous ovat puiden kasvun kannalta sopivia.

Myöhempi harvennus

Turvemaiden metsänkasvatus

Harvennusten ajoitus turvemailla

Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän käsittelyn periaatteena on vallitsevan koivujakson harventaminen ja edelleen kasvattaminen ylispuustona kuusen päällä. Hieskoivu-kuusisekametsän käsittelyssä turvemailla voidaan toimia edellä kuvatulla tavalla. Luontaisesti syntynyttä kuusentaimikkoa voi kasvattaa hieskoivikon alla parhaiten turvemailla. Kuva: © Pentti Väisänen. Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka. Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi. Kaksijaksoisen mänty-kuusisekametsän kasvattaminen Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta. Kuusialikasvoksen säästäminen männikön hakkuussa on vaativaa ja siitä harvoin selvitään ilman merkittäviä vaurioita. Kuva: © Pentti Väisänen. Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa. Turvemailla kuusialikasvoksia syntyy luontaisesti mustikkaturvekangas II-tyypin männiköihin. Koska kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava, on alikasvos mahdollista hyödyntää uudistamisessa. Kaksijaksoisen hieskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena. Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta: Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen

Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän käsittelyn periaatteena on vallitsevan koivujakson harventaminen ja edelleen kasvattaminen ylispuustona kuusen päällä. Hieskoivu-kuusisekametsän käsittelyssä turvemailla voidaan toimia edellä kuvatulla tavalla.

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Koivuylispuiden harvennus kuusten päältä

Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kaksijaksoisen mänty-kuusisekametsän kasvattaminen

Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava

Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kuusialikasvoksen kasvatusta punnittava

##  [Metsälainmukaiset kasvatuskelpoisen taimikoiden vähimmäismäärien määritelmät](/fi/node/3261)

Turvemailla kuusialikasvoksia syntyy luontaisesti mustikkaturvekangas II-tyypin männiköihin. Koska kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava, on alikasvos mahdollista hyödyntää uudistamisessa.

# Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

## Kaksijaksoisen hieskoivu-kuusisekametsän kasvattaminen

Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena.
Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta:
- Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.
- Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.
- Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

Kaksijaksoiset sekametsät ovat yleensä sekapuustoisia vain osan kiertoajasta. Yleisimmät näistä ovat rauduskoivu-kuusisekametsä, mänty-kuusisekametsä ja hieskoivu-kuusisekametsä.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “free coins on fc 26 Visit Buyfc26coins.com for latest FC 26 coins news..XPu0”

Suojatiheikköjen jättäminen taimikonhoidossa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vesien turvaaminen uudistusalojen energiapuun korjuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsälintujen turvaaminen metsänkäsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan huomioiminen avohakkuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsän rakenne: latvus- ja kasvillisuuskerrokset

Metsätien kunnossapito

Puulajijakauma ja lehtipuuosuus metsätilan hoidossa -artikkelin päivitys

Soiden ennallistaminen

Harvennusten ajoitus turvemailla

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kaksijaksoisten sekametsien kasvatus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko