Koivun kylvö Koivun siementä kylvetään 150–300 grammaa hehtaarille. Siemenet sekoitetaan tasalaatuiseen, hienoon hiekkaan tai kosteaan, mutta ei märkään, sahanpuruun. Sekoitussuhteena voi käyttää esimerkiksi 1/5 siemeniä ja 4/5 täyteainetta. Käytettävää seosta annostellaan niin, että siemeniä tulee n. 30–40 kpl/ kylvökohta. Sekoitusta tulee tehdä vain yhdeksi kylvökerraksi, sillä siemenet eivät kosteaan täyteaineeseen sekoitettuna säily, vaan alkavat itää.

# Kylvön siemenmäärä

### Suositeltava siemenmäärä männyn koneellisessa kylvössä äestyksen yhteydessä.

##  [Siemenmäärä koneellisessa kylvössä](/fi/node/842)

Table
| Itävyys-% | Siemenmäärä1 g/ha | Muokkausuraväli, m | Muokkausuraväli, m | Muokkausuraväli, m |
| Itävyys-% | Siemenmäärä1 g/ha | 1,5 | 2,0 | 2,5 |
| Itävyys-% | Siemenmäärä1 g/ha | Siementä/äestysjäljen juoksumetri | Siementä/äestysjäljen juoksumetri | Siementä/äestysjäljen juoksumetri |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| 100–90 | 350 | 11 | 14 | 18 |
| 90–80 | 400 | 12 | 16 | 20 |
| 80–70 | 500 | 15 | 20 | 25 |
| 70–60 | 600 | 18 | 24 | 30 |
Suositeltava siemenmäärä männyn koneellisessa kylvössä, siementä/äestysjäljen juoksumetri.
1 Pohjois-Suomen humidisessa ilmastossa orastus on voimakasta, joten siemenmäärää voi alentaa noin 20 % taulukon arvoista.
Oletus: siementen 1 000-jyväpaino on 5 grammaa.

# Kylvön siemenmäärä

### Suositeltava siemenmäärä männyn koneellisessa kylvössä äestyksen yhteydessä.

##  [Siemenmäärä kylvettäessä käsin](/fi/node/841)

Table
| Itävyys-% | Siemenmäärä g/ha | Kylvökohdat, kpl/ha | Kylvökohdat, kpl/ha |
| Itävyys-% | Siemenmäärä g/ha | 4 000 | 5 000 |
| --- | --- | --- | --- |
| 100-90 | 250 | 12 | 10 |
| 90-80 | 300 | 15 | 12 |
| 80-70 | 400 | 20 | 15 |
| 70-60 | 500 | 25 | 20 |
| 60-50 | 600 | 30 | 25 |
| 50-40 | 800 | 40 | 35 |
Suositeltava siemenmäärä männyn käsikylvössä, siementä/kylvökohta.
Oletus: siementen 1 000-jyväpaino on 5 grammaa.

# Kylvön siemenmäärä

## Koivun kylvö

Koivun siementä kylvetään 150–300 grammaa hehtaarille. Siemenet sekoitetaan tasalaatuiseen, hienoon hiekkaan tai kosteaan, mutta ei märkään, sahanpuruun. Sekoitussuhteena voi käyttää esimerkiksi 1/5 siemeniä ja 4/5 täyteainetta. Käytettävää seosta annostellaan niin, että siemeniä tulee n. 30–40 kpl/ kylvökohta. Sekoitusta tulee tehdä vain yhdeksi kylvökerraksi, sillä siemenet eivät kosteaan täyteaineeseen sekoitettuna säily, vaan alkavat itää.

Kylvölaite säädetään annostelemaan siemeniä tavoitemäärän (kg/ha) ja siementen itävyyden mukaan. Kylvölaitteen siementen annostelua ja tavoitemäärän toteutumista tulee seurata koko kylvön ajan. Kylvö voidaan tehdä myös käsin. Kylvöä käytetään yleensä vain männyn ja koivun viljelyssä.

Metsänviljely kylvämällä

Kylvön siemenmäärä

Kuusikoihin ja karuihin männiköihin Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Pääpuulajeistamme kuusi menestyy alikasvoksena parhaiten ja latvukseltaan hyväkuntoinen puu toipuu saadessaan kasvutilaa hakkuun jälkeen. Poimintahakkuun periaatteita Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisessa kasvatuksessa käytettävää yläharvennusta. Jatkuvassa kasvatuksessa kiinnitetään kuitenkin huomiota taimettumiseen. Siksi hakkuussa jätetään myös suuria hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä. Poimintahakkuuta voidaan täydentää tekemällä pienaukkoja, jotka lisäävät taimettumista ja tukevat luonnon monimuotoisuutta ylläpitämällä sekapuustoisuutta. Poimintahakkuussa lähtökohtana on harvennus pohjapinta-alatavoitteen mukaiseksi. Hakkuuvoimakkuus voi vaihdella käsittelyalueen sisällä. Puuston järeytymistä ja tuhonkestävyyttä voidaan tarvittaessa parantaa harventamalla metsikössä olevia tiheämpiä kohtia. Pienempiä puita poistetaan, jos ne ovat viallisia tai sairaita tai jos ylitiheitä ryhmiä halutaan harventaa. Tiheät pienpuuryhmät harventuvat myös luontaisesti. Puiden valinta poimintahakkuussa. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Poimintahakkuun toteutus Ajourat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan kohtiin, joissa on eniten hakattavaa tukkipuustoa. Kasvatuskelpoista alikasvosta tai nuorta puustoa kasvavat kohdat pyritään kiertämään. Näin toimien ajouravälistä tulee vaihteleva ja se on tyypillisesti suurempi kuin 20 metriä. Hakkuussa poistetaan: vaurioituneet ja sairaat puut mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosuudeltaan haaroittuneet puut lukuun ottamatta säästöpuiksi jääviä suurimpia tukkipuun kokoisia puita niin, että metsään jää tavoitteen mukainen määrä puustoa. Tiheitä pienempien puiden ryhmiä harvennetaan, jos kasvatettavien puiden järeytymistä halutaan nopeuttaa. Hyvin tiheinä kasvaneet ryhmät harvennetaan kahdessa vaiheessa, jolloin puilla on paremmat edellytykset sopeutua muutokseen. Hakkuussa säilytetään: jonkin verran suurimpia puita (esimerkiksi Etelä-Suomessa rinnankorkeusläpimitta yli 25 cm) tuottamaan siemeniä hyväkuntoiset puut, joilla on edellytykset kehittyä hyvälaatuisiksi tukkipuiksi monipuolinen puulajisekoitus, kun siihen on luontaiset edellytykset. säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Säästöpuuryhmät on syytä merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa. lintujen pesäpuita. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina METSO – petolintuhanke.. Huolehditaan mahdollisimman hyvin, että jäävä puusto säästyy vaurioilta hakkuussa ja metsäkuljetuksessa. Hakkuutähde käytetään ajouran reunapuiden juurenniskojen suojaamiseen ja maaston kantavuuden parantamiseen. Hyvässäkin toteutuksessa osa pienemmistä puista ja alikasvoksesta vaurioituuSirén, M., Hyvönen, J. &amp; Surakka, H. 2015. Tree damage in mechanized uneven-aged selection cuttings. Croatian Journal of Forest Engineering 36(1): 33-42.. Huolehditaan jatkuvalla työjäljen seurannalla, ettei puustoa hakata liian harvaksi. Tuoreen kankaan kuusivaltainen metsä ennen poimintahakkuuta. Poimintahakkuussa poistetaan suurimpia puita sekä vaurioituneita ja sairaita puita. Lisäksi harvennetaan tarvittaessa tiheikköjä. Pienaukkoja tehdään, jotta alueelle saadaan myös runsaasti valoa vaativia puita, koivua ja mäntyä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kuusivaltaisen metsän poimintahakkuu on lähes valmis. Poimintahakkuussa on poistettu suurimpia puita sekä vaurioituneita ja sairaita puita. Lisäksi on tarvittaessa harvennettu tiheikköjä. Pienaukkoja on tehty, jotta alueelle saadaan myös runsaasti valoa vaativia puita, koivua ja mäntyä. Hakkuukertymä on noin 100 m³/ha, josta noin 60 % on tukkipuuta. Hakatusta puusta runsas viidennes kertyy ajourilta. Ajourat on pyritty sijoittamaan kohtiin, joissa on suurimpia puita. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Kuusivaltainen metsä viisitoista vuotta poimintahakkuun jälkeen. Aukkokohdat ovat taimettuneet ja uuden poimintahakkuun tekoa voi harkita. Hakkuut toistuvat tyypillisesti 15–20 vuoden välein. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Turvemaan kuusivaltainen metsä ennen poiminta- ja pienaukkohakkuuta. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Turvemaan poimintahakkuussa poistetaan suurimpia puita sekä vaurioituneita ja sairaita puita. Lisäksi harvennetaan tarvittaessa tiheikköjä. Puita voidaan poimia myös ryhmänä, jolloin syntyy pienaukkoja. Ajouria vahvistamassa on hakkuutähdettä. Kuva: Juha Varhi, © Tapio. Poimintahakkuussa on poistettu suurimpia puita ja varottu nuoremman puuston vaurioittamista. Kuva: © Erkki Oksanen.

# Jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuun toteutus

## Kuusikoihin ja karuihin männiköihin

Kuusivaltaiset metsät ja pohjoissuomalaiset, karut männiköt soveltuvat pääsääntöisesti poimintahakkuuseen. Pääpuulajeistamme kuusi menestyy alikasvoksena parhaiten ja latvukseltaan hyväkuntoinen puu toipuu saadessaan kasvutilaa hakkuun jälkeen.

# Jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuun toteutus

## Poimintahakkuun periaatteita

Poimintahakkuu muistuttaa jaksollisessa kasvatuksessa käytettävää yläharvennusta. Jatkuvassa kasvatuksessa kiinnitetään kuitenkin huomiota taimettumiseen. Siksi hakkuussa jätetään myös suuria hyvälaatuisia puita, jotka tuottavat eniten siemeniä.
Poimintahakkuuta voidaan täydentää tekemällä pienaukkoja, jotka lisäävät taimettumista ja tukevat luonnon monimuotoisuutta ylläpitämällä sekapuustoisuutta.
Poimintahakkuussa lähtökohtana on harvennus pohjapinta-alatavoitteen mukaiseksi. Hakkuuvoimakkuus voi vaihdella käsittelyalueen sisällä. Puuston järeytymistä ja tuhonkestävyyttä voidaan tarvittaessa parantaa harventamalla metsikössä olevia tiheämpiä kohtia.

Pienempiä puita poistetaan, jos ne ovat viallisia tai sairaita tai jos ylitiheitä ryhmiä halutaan harventaa. Tiheät pienpuuryhmät harventuvat myös luontaisesti.

# Jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuun toteutus

## Poimintahakkuun toteutus

- Ajourat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan kohtiin, joissa on eniten hakattavaa tukkipuustoa. Kasvatuskelpoista alikasvosta tai nuorta puustoa kasvavat kohdat pyritään kiertämään. Näin toimien ajouravälistä tulee vaihteleva ja se on tyypillisesti suurempi kuin 20 metriä.
- Hakkuussa poistetaan:
1 . vaurioituneet ja sairaat puut
2 . mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosuudeltaan haaroittuneet puut lukuun ottamatta säästöpuiksi jääviä
3 . suurimpia tukkipuun kokoisia puita niin, että metsään jää tavoitteen mukainen määrä puustoa.
- Tiheitä pienempien puiden ryhmiä harvennetaan, jos kasvatettavien puiden järeytymistä halutaan nopeuttaa. Hyvin tiheinä kasvaneet ryhmät harvennetaan kahdessa vaiheessa, jolloin puilla on paremmat edellytykset sopeutua muutokseen.
- Hakkuussa säilytetään:
1 . jonkin verran suurimpia puita (esimerkiksi Etelä-Suomessa rinnankorkeusläpimitta yli 25 cm) tuottamaan siemeniä
2 . hyväkuntoiset puut, joilla on edellytykset kehittyä hyvälaatuisiksi tukkipuiksi
3 . monipuolinen puulajisekoitus, kun siihen on luontaiset edellytykset.
4 . säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Mahdolliset aiemmat säästöpuuryhmät rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Säästöpuuryhmät on syytä merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.
5 . lintujen pesäpuita. Järeät, haaraiset puut ovat tärkeitä petolintujen pesäpuina .

- Huolehditaan mahdollisimman hyvin, että jäävä puusto säästyy vaurioilta hakkuussa ja metsäkuljetuksessa. Hakkuutähde käytetään ajouran reunapuiden juurenniskojen suojaamiseen ja maaston kantavuuden parantamiseen. Hyvässäkin toteutuksessa osa pienemmistä puista ja alikasvoksesta vaurioituu.
- Huolehditaan jatkuvalla työjäljen seurannalla, ettei puustoa hakata liian harvaksi.

Poimintahakkuussa pyritään edistämään metsän luontaista uudistumista poistamalla metsikön suurimpia puita, tekemällä tilaa pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisäämällä kasvutilaa kenttäkerroksessa uusien taimien syntymiseksi .

Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa

Jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuun toteutus

Kulttuuriperintökohteet yleisiä Kulttuuri on kaikkea sitä, missä ihminen on tai on ollut toiminnallaan mukana. Jo vuosituhansien ajan Suomen metsissä on liikuttu ja metsän antimia, kuten riistaa, marjoja ja sieniä on hyödynnetty ruokana, rakennustarvikkeina, kauppatavarana ja ajanvietteenä. Tämä näkyy ihmisen toiminnan merkkeinä kulttuurissamme ja metsissämme. Metsissä on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, metsästysmaina, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä. Tervahauta on yleinen kulttuuriperintökohde. Hylättyjen talojen, torppien ja muiden rakennusten jäänteitä on metsissä myös paljon. Kaskitalouden ja peltojen raivaamisen jäänteinä metsistä löytyy runsaasti kiviröykkiöitä. Muita kulttuuriperintökohteita ovat esimerkiksi käytöstä pois jääneet kulku-urat, tiet, sillat, savenottopaikat, uittolaitteet, louhokset, muistomerkit, kaivot, kellarit, kiviaidat ja kaiverrukset.&nbsp;Pohjois-Suomessa porotalouteen liittyvät kulttuuriperintökohteet, kuten poroaidat, ovat tavallisia. Vanhat ja erikoiset puut ovat saattaneet toimia uhripuina. Tervanpoltto oli metsiemme tärkeimpiä käyttömuotoja 1600-luvulta aina 1900-luvun alkuun asti. Tänäkin päivänä tervahaudat näkyvät vielä selvästi maastossa. Maassamme tehdään vuosittain uudistushakkuita usealla sadalla hakkuualalla, johon liittyy tervahauta. Tervahaudat säilyvät tervanpolton muistomerkkeinä tulevillekin sukupolville, kun ne tunnistetaan ajoissa ja kierretään esimerkiksi maanmuokkauksessa. Kuva: © Oulun maakuntamuseon arkistot. Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden vaalimisen kannalta tärkeää on niiden löytäminen ja paikantaminen kartoille. Näin tieto niistä välittyy metsätalouden eri toimijoille, ja kulttuurikohteet säilyvät turmeltumatta tuleville sukupolville. Metsähistoria on osa meitä ja identiteettiämme. Kulttuuriperintökohteet voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: muinaismuistolain turvaamiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin sekä vapaaehtoisesti turvattaviin muihin huomionarvoisiin kulttuuriperintökohteisiin. Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön&nbsp;palveluikkunasta. Valtion metsissä jo 10 000 suojeltua kulttuuriperintökohdetta Valtion talouskäytössä olevista monikäyttömetsistä on kartoitettu yli 10 000 kohdetta, joiden aikahaarukka on liki 10 000 vuotta. Metsähallitus käynnisti keväällä 2010 laajan hankkeen, jonka tavoitteena on inventoida valtion talouskäytössä olevien metsien kulttuuriperintö. Lähes kaikkialta Suomen metsistä löytyy merkkejä ihmisen toiminnasta. Osa merkeistä on ikivanhoja, osa nuorempia. Merkit liittyvät muun muassa asumiseen, työntekoon, elinkeinoihin, kulkemiseen, sotiin, uskomuksiin ja jopa harrastuksiin. Metsähallituksen suunnittelijoita ja metsureita sekä urakoitsijoita on koulutettu tunnistamaan kohteet maastossa ja toimimaan niiden suhteen oikealla tavalla kaikissa metsien käsittelyn vaiheissa. Metsähallitus suojelee kulttuuriperinnön laajemmin kuin laki edellyttää. Muinaisjäännöksen kohdalla maanpinta säilytetään ehjänä. Kuvan kaltaiset tervahaudat ovat yleisiä Pohjanmaan, Perä-Pohjolan ja Kainuun kangasmetsissä. Kuva: © Olli Äijälä.

# Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteet yleisiä

Kulttuuri on kaikkea sitä, missä ihminen on tai on ollut toiminnallaan mukana. Jo vuosituhansien ajan Suomen metsissä on liikuttu ja metsän antimia, kuten riistaa, marjoja ja sieniä on hyödynnetty ruokana, rakennustarvikkeina, kauppatavarana ja ajanvietteenä. Tämä näkyy ihmisen toiminnan merkkeinä kulttuurissamme ja metsissämme.
Metsissä on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, metsästysmaina, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä.
Tervahauta on yleinen kulttuuriperintökohde. Hylättyjen talojen, torppien ja muiden rakennusten jäänteitä on metsissä myös paljon. Kaskitalouden ja peltojen raivaamisen jäänteinä metsistä löytyy runsaasti kiviröykkiöitä. Muita kulttuuriperintökohteita ovat esimerkiksi käytöstä pois jääneet kulku-urat, tiet, sillat, savenottopaikat, uittolaitteet, louhokset, muistomerkit, kaivot, kellarit, kiviaidat ja kaiverrukset. Pohjois-Suomessa porotalouteen liittyvät kulttuuriperintökohteet, kuten poroaidat, ovat tavallisia. Vanhat ja erikoiset puut ovat saattaneet toimia uhripuina.

# Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden vaalimisen kannalta tärkeää on niiden löytäminen ja paikantaminen kartoille. Näin tieto niistä välittyy metsätalouden eri toimijoille, ja kulttuurikohteet säilyvät turmeltumatta tuleville sukupolville. Metsähistoria on osa meitä ja identiteettiämme.
Kulttuuriperintökohteet voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: muinaismuistolain turvaamiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin sekä vapaaehtoisesti turvattaviin muihin huomionarvoisiin kulttuuriperintökohteisiin.
Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön [palveluikkunasta](https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx).

# Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Valtion metsissä jo 10 000 suojeltua kulttuuriperintökohdetta

Valtion talouskäytössä olevista monikäyttömetsistä on kartoitettu yli 10 000 kohdetta, joiden aikahaarukka on liki 10 000 vuotta. Metsähallitus käynnisti keväällä 2010 laajan hankkeen, jonka tavoitteena on inventoida valtion talouskäytössä olevien metsien kulttuuriperintö.
Lähes kaikkialta Suomen metsistä löytyy merkkejä ihmisen toiminnasta. Osa merkeistä on ikivanhoja, osa nuorempia. Merkit liittyvät muun muassa asumiseen, työntekoon, elinkeinoihin, kulkemiseen, sotiin, uskomuksiin ja jopa harrastuksiin.
Metsähallituksen suunnittelijoita ja metsureita sekä urakoitsijoita on koulutettu tunnistamaan kohteet maastossa ja toimimaan niiden suhteen oikealla tavalla kaikissa metsien käsittelyn vaiheissa. Metsähallitus suojelee kulttuuriperinnön laajemmin kuin laki edellyttää.

# Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Muinaisjäännösrekisteri

Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä voidaan tarkistaa, onko työmaa-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tiedossa olevia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kohteilla, joilla on muinaisjäännösrekisterin kohde, työstä vastaavan henkilön tulisi ottaa riittävän ajoissa ennen töiden aloittamista yhteys Museovirastoon tai maakuntamuseoon muinaisjäännöksen rajauksen selvittämiseksi. Laajoille muinaisjäännösalueille suunnitellaan ratkaisut erikseen. Jos kulttuuriperintökohde ei täytä muinaismuistolain vaatimuksia, metsänomistaja voi omalla päätöksellään säilyttää sen metsätöiden yhteydessä.
Lisätietoa löytyy Museoviraston ylläpitämästä Kulttuuriympäristön [palveluikkunasta](https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx).

# Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Toimintaohje työmaille, joissa sijaitsee kiinteä muinaisjäännös

Kun työmaallasi on pienialainen kiinteä muinaisjäännös (muinaismuistolain mukainen kohde), toimi alla kuvatuilla tavoilla. Sama ohjeistus toimii hyvin myös sellaisten kulttuuriperintökohteiden säilyttämisessä, jotka eivät ole lain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tällöin kohteiden turvaaminen ja ohjeiden toteuttaminen perustuu maanomistajan omaan päätökseen.
- Metsäsuunnittelussa vastaan tulevat kohteet merkitään metsäsuunnitelmaan.
- Varmista, että kaikki muutkin työmaalla työskentelevät ja maanomistaja tietävät asiasta.
- Merkitse muinaisjäännös näkyvästi esimerkiksi kuitunauhalla ennen töiden aloittamista. Muuta rajausta tarvittaessa työn edetessä.
- Poista hakkuissa, raivauksessa ja taimikonhoidossa varovasti kaikki elävät puut ja pensaat muinaisjäännöksen päältä. Puiden juuret vahingoittavat muinaisjäännöstä.
- Jos mahdollista, jätä hakkuissa muinaisjäännöksen ympärille tekopökkelöitä. Pökkelöt toimivat vuosikymmenten ajan muinaisjäännöksen merkkeinä.
- Rajaa muinaisjäännös ja suoja-alue maanmuokkauksen ja kannonnoston ulkopuolelle.
- Jos työmaahasi liittyy epäselvyyksiä muinaisjäännösten suhteen, ota yhteys museovirastoon.
- Älä jätä säästöpuita muinaisjäännösalueelle. Kasvaessaan ja kaatuessaan säästöpuiden juuret rikkovat muinaisjäännöstä.
- Älä istuta tai kylvä uutta puustoa muinaisjäännösalueen päälle.
- Älä kaada puita muinaisjäännöksen päälle.
- Älä koskaan aja metsäkoneella muinaisjäännöksen yli.
- Älä kasaa hakkuutähteitä tai puutavaraa muinaisjäännöksen päälle.

# Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

## Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen

**Hautaröykkiö.** Hautaröykkiöt ovat vaihtelevan kokoisia kivisiä kumpuja. Röykkiöiden koot vaihtelevat parin metrin läpimittaisista pienistä kivirakennelmista jopa 30 metriä pitkiin ja useita metrejä korkeisiin rakennelmiin. Röykkiöt voivat sijaita yksinään tai jopa kymmenien hautojen ryhmänä.

**Viljelyröykkiö.** Kaski- ja peltoröykkiöt ovat syntyneet, kun kiviä on koottu metsää raivattaessa röykkiöiksi. Viljelykseen liittyviä kiviröykkiöitä on usein vaikea erottaa hautaröykkiöistä. Kaskiröykkiöitä esiintyy erityisesti Itä-Suomessa, jossa kaskeamisen historia ilmenee edelleen monin paikoin myös koivuvaltaisena puustona sekä boorinpuutosoireina nuoressa puustossa.

**Pyyntikuoppa.** Hirven- ja peuranpyyntikuoppia kaivettiin tavallisesti useamman kuopan rivistöiksi järvien rannoille ja soiden reunoille, niiden välisille kannaksille sekä harjuille. Kuopat naamioitiin oksilla ja pohjille laitettiin usein teräviä seipäitä. Koko maassa kaivettiin hyvin yleisesti myös sudenkuoppia, tavallisesti kyliin johtavien teiden varsille. Pyyntikuoppia käytettiin esihistorialliselta ajalta aina 1800-luvulle asti. Satojen vuosien kuluessa kuoppien reunat ovat sortuneet ja nykyään kuopat erottuvat maastossa laakeina, matalina painanteina.

**Tervahauta.** Tervahauta muodostuu suppilomaisesta hautapainanteesta, reunavallista sekä usein reunavallin puhkaisevasta tervanjuoksutuskanavasta. Tervahaudan halkaisija on useimmiten 10–15 metriä, suurimmat haudat ovat halkaisijaltaan jopa 30-metrisiä. Tervahautoja esiintyy koko Suomessa, mutta eniten niitä on Kainuussa ja Pohjanmaalla. Tervahaudoissa kasvaa usein harmaaleppää silmiinpistävän sankkana pusikkona, toisinaan hyvinkin karuilla mäntykankailla.

**Hiilimiilu.** Puuhiilen eli sysien poltto oli yleinen talonpoikien sivuelinkeino 1600-luvulta aina 1900-luvulle. Hiilimiilut rakennettiin yleensä kuiviin kangasmetsiin ja niiden sammutukseen tarvittiin runsaasti vettä, joten miilun lähistöllä on yleensä vesistö tai kosteikko. Tervahautojen tapaan hiilimiiluja esiintyy joillakin alueilla hyvin runsaasti, lähes vieri vieressä. Hiilimiilut voidaan tunnistaa maastossa parhaiten hyvin runsaasta hiilen määrästä kuntan alla. Hiilimiiluja oli kahta tyyppiä: lamamiilu, joka ladottiin kuoppaan, ja pystymiilu, joka ladottiin tasamaalle. Lamamiilut erottuvat tänä päivänä maastossa pyöreänä tai suorakaiteenomaisena kuoppana, jonka halkaisija on noin 1,5–3 metriä. Pystymiilujen pohjat erottuvat maastossa matalana, noin puolen metrin korkuisena laakeana kumpuna, jota kiertää ilmanottoa varten kaivettu yhtenäinen tai katkonainen kaivanto. Pystymiilut olivat tavallisesti halkaisijaltaan 5–20 metriä, suurimmat jopa 30 metriä.

**Muinainen asuinpaikka.** Esihistoriallisia asuinpaikkoja on todettu eri puolilta Suomea. Löydökset keskittyvät muinaisrantojen lähettyville. Asuinpaikkoja on usein hyvin vaikea tunnistaa maastossa. Tavallisesti asuinpaikkana on toiminut painanne, jossa kota-asumuksen seinät on osaksi tehty maasta. Se saattaa edelleen erottua matalana painanteena maastossa. Muinaiset asuinpaikat havaitaan useimmiten irtainten muinaisjäännösten avulla. Löytömateriaali on pääasiassa keramiikkaa, teräväsärmäisiä kvartsi- ja pii-iskoksia, kiviesineitä, palaneita kiviä ja nokea maan sisällä. Maa voi myös olla ympäristöstä poiketen punertavaa.

**Linnoitusrakennelma.** Tavallisimpia linnoitusrakennelmia metsissä ovat juoksu- ja yhdyshaudat. Nykyasussaan ne muistuttavat ojaa. Puolustuslinjat on kuitenkin yleensä perustettu harjanteille ja vastaaviin ympäristöään ylempänä oleviin kuiviin maastonkohtiin. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia löytyy laajasti eri puolilta Etelä- ja Keski-Suomea. Muinaismuistolakia sovelletaan osittain myös toisen maailmansodan aikaisiin linnoitusrakennelmiin. Varmista tarvittaessa lain kohdekohtainen tulkinta Museovirastosta.

**Kiviaita.** Kiviaitojen tarkoituksena oli usein pitää metsässä vapaasti laiduntaneet eläimet poissa viljelysmailta. Lisäksi niitä rakennettiin kiinteistöjen rajoille ja kulku-urien varsille. Niihin on tavallisesti kuulunut puinen yläosa, joka on ajan myötä lahonnut jäljettömiin. Useimmat kiviaidat on rakennettu 1800-luvulla.

Merkittävät kulttuuriperintökohteet suojellaan muinaismuistolain (295/1963) perusteella ja tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä.

Metsissämme on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa kohteista on helposti nähtävissä, mutta useimmiten ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä.

Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

Metsissämme on runsaasti kulttuuriperintökohteita. Ne ovat jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa kohteista on helposti nähtävissä, mutta useimmiten ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteiden tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, mitä metsät ovat merkinneet elinkeinoissa, muinaisuskoissa, taistelupaikkoina, asuinympäristöinä ja kulkuväylinä. 

Oikein toteutettu lannoitus ei kasvun lisäämistä lukuun ottamatta juuri muuta metsän ja puuston muita ominaisuuksia, joten sillä ei ole muuta suurta vaikutusta ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Lannoituksen jälkeen puiden neulasmassa ja rungon yläosan läpimitta kasvaa, mikä voi lisätä tuuli- ja lumituhoriskiäSaarsalmi, A. ja Mälkönen, E. 2001. Forest Fertilization Research in Finland: A Literature Review, Scandinavian Journal of Forest Research, 16:6, 514-535.. Lannoitus voi hyödyttää sieni-infektion, kuten juurikäävän, kasvua puustossaPiri, T. 2003. Silvicultural control of Heterobasidion root rot in Norway spruce forests in southern Finland: regeneration and vitality fertilization of infected stands. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 898: 1–64.. Tutkimustietoa lannoituksen hyödyistä puuston vastustuskyvyn lisäämiseksi elollisia ja elottomia tuhonaiheuttajia vastaan on vasta vähänLehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa : Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s.. Kun lämpötilat nousevat ilmastonmuutoksen myötä, juuristo ottaa tehokkaammin käyttöön ravinteita, varsinkin typpeä&nbsp;Aphalo, P.J., Lahti, M., Lehto, T., Repo, T., Rummukainen, A., Mannerkoski, H. &amp;amp; Finér, L. 2006.
Responses of silver birch saplings to low soil temperature. Silva Fennica 40: 429–442.. Kuivuus rajoittaa fosforin saantia maaperästä enemmän kuin lämpötila ja maan jäätyminen ja sulaminen voi lisätä käyttökelpoisen fosforin määrää maassa. Ilmaston lämpeneminen, kuivuuden lisääntyminen ja typpilaskeuma voivat siis kaikki vaikuttaa siihen suuntaan, että typen saatavuus lisääntyy suhteessa fosforin saatavuuteen. Toisaalta kasvun lisääntyessä kaikkia ravinteita tarvitaan suurempia määriä pitämään yllä puiden ja muiden kasvien ja eliöiden välttämättömiä ravinnepitoisuuksia.Lehto, T. &amp;amp; Ilvesniemi, H. (toim.) 2023. Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa : Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 146 s.

# Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma lannoituksissa

Oikein toteutettu lannoitus ei kasvun lisäämistä lukuun ottamatta juuri muuta metsän ja puuston muita ominaisuuksia, joten sillä ei ole muuta suurta vaikutusta ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.
Lannoituksen jälkeen puiden neulasmassa ja rungon yläosan läpimitta kasvaa, mikä voi lisätä tuuli- ja lumituhoriskiä. Lannoitus voi hyödyttää sieni-infektion, kuten juurikäävän, kasvua puustossa. Tutkimustietoa lannoituksen hyödyistä puuston vastustuskyvyn lisäämiseksi elollisia ja elottomia tuhonaiheuttajia vastaan on vasta vähän.
Kun lämpötilat nousevat ilmastonmuutoksen myötä, juuristo ottaa tehokkaammin käyttöön ravinteita, varsinkin typpeä . Kuivuus rajoittaa fosforin saantia maaperästä enemmän kuin lämpötila ja maan jäätyminen ja sulaminen voi lisätä käyttökelpoisen fosforin määrää maassa. Ilmaston lämpeneminen, kuivuuden lisääntyminen ja typpilaskeuma voivat siis kaikki vaikuttaa siihen suuntaan, että typen saatavuus lisääntyy suhteessa fosforin saatavuuteen. Toisaalta kasvun lisääntyessä kaikkia ravinteita tarvitaan suurempia määriä pitämään yllä puiden ja muiden kasvien ja eliöiden välttämättömiä ravinnepitoisuuksia.

Lannoitus kivennäismaalla

Lannoitus turvemaalla

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma lannoituksissa

Maisemavaikutukset hallintaan hakkuutapoja vaihtelemalla Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla. Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus. Hakkuu sopeutetaan maisemaan Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä. Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti. Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa. Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta. Vaikutukset marja- ja sienisatoihin sekä riistan hyvinvointiin  Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille. Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin Miina, J., Turtiainen, M.; Salo, K., Hotanen, J-P &amp;, Pukkala, T. 2015. Mustikka- ja puolukkasatojen mallitus ja huomioiminen metsien käsittelyssä. Julkaisussa: Metsä : monikäyttö ja ekosysteemipalvelut (toim. Salo, K.). Luonnonvarakeskus.. Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen. Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. Kvasnes, M. A. J. &amp; Storaas, T. 2007. Effects of harvest regime on food availability and cover from predators in capercaillie (Tetrao urogallus) habitats. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 241-247. Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta. Helle, P., Helle, T. &amp; Lindén, H. 1994. Capercaillie (Tetrao urogallus) lekking sites in fragmented Finnish forest landscapes. Scandinavian Journal of Forest Research 9: 386–396. Vaikutukset porotalouteen  Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista. Järvenpää, U. 2019. Poro ja poronhoito talousmetsissä. Katsaus metsätalouden ja porotalouden yhteensovittamisesta Suomessa. Suomen metsäkeskus.

# Jatkuva kasvatus - Virkistyskäyttö

## Maisemavaikutukset hallintaan hakkuutapoja vaihtelemalla

Erilaiset poiminta- ja pienaukkohakkuun yhdistelmät saattavat toimia parhaiten, ja niistä on jo kokemusta virkistys- ja kaupunkimetsissä sekä maisema-alueilla.
Maisemanhoidossa voidaan tilanteen mukaan tavoitella esimerkiksi maiseman avaamista tai puuston pitämistä näkösuojana. Jatkuvassa kasvatuksessa maisemaan saadaan vaihtelevuutta säätämällä hakkuun voimakkuutta sekä jättämällä monipuolinen puulajisekoitus.

# Jatkuva kasvatus - Virkistyskäyttö

## Hakkuu sopeutetaan maisemaan

Maisemanhoitoa painotettaessa kasvatetaan osa puista järeämmiksi kuin taloudellista tuottoa korostettaessa. Myös puusto voi olla tarkoituksenmukaista jättää hieman tiheämmäksi, mutta ei kuitenkaan niin tiheäksi, että uudistuminen ja alikasvoksen kehitys vaarantuvat. Säästöpuiden määrää voi myös monissa tapauksissa lisätä. Säästöpuiksi on hyvä valita maisemallisesti näyttäviä puuyksilöitä.
Pienaukoilla voidaan parantaa valoa vaativien puiden menestymistä, jolloin eri puulajit tuovat vaihtelua maisemaan. Niiden maisemavaikutukset riippuvat suuresti pienaukkojen sijoittelusta ja määrästä. Maisemaa rikkovan aukkoisuuden välttämiseksi pienaukkoja ei pidä sijoittaa liian lähekkäin. Ennen uusien hakkaamista tai aiempien laajentamista on syytä odottaa, että pienaukoilla kasvaa kookkaampaa puustoa. Käsittelyalue on rajattava maaston luonnollisten muotojen tai rajojen mukaisesti.
Kaistalehakkuu muuttaa maisemaa maltillisesti oikein suunniteltuna. Kun kapeat kaistaleet sijoitetaan maastonmuotojen mukaan korkeuskäyrää myötäillen, ne sulautuvat maastoon ja reunametsän latvusto kätkee katseelta aukean vaikutelmaa.

Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu vaikuttaa maisemaan avohakkuuta lievemmin, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuuta enemmän. Maiseman puustoisuus säilyy, kun siemenpuita poistetaan asteittain. Maisemanhoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi on perusteltua jättää osa siemenpuista kokonaan korjaamatta.

# Jatkuva kasvatus - Virkistyskäyttö

## Vaikutukset marja- ja sienisatoihin sekä riistan hyvinvointiin

Valo-olosuhteet ja pienilmasto vaikuttavat kasvilajistoon. Avohakkuun jälkeen varjossa ja puolivarjossa viihtyvät lajit taantuvat tai jopa häviävät ja valoa suosivat lajit hyötyvät uudesta tilasta. Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä säilyy vaihteleva varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia kasvupaikkoja. Lisäksi metsikössä säilyvät vakaammat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille.
Metsän käsittely vaikuttaa marja- ja sienisatoihin . Vaikutukset riippuvat hakkuun voimakkuudesta. Jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuu ei aiheuta jyrkkää muutosta satoihin. Sen sijaan avohakkuu muuttaa kasvi- ja sienilajistoa merkittävästi. Mustikan ja puolukan esiintyminen vähenee jyrkästi avohakkuun vuoksi, mutta toisaalta puolukan esiintyminen voi lisääntyä jo taimikkovaiheessa. Vadelma on runsaimmillaan muutama vuosi avohakkuun jälkeen.
Jatkuvan kasvatuksen tarjoama peitteisyys antaa riistalle suojaa ja ylläpitää monipuolista lajistoa riistan ravinnoksi. Mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy peitteisenä säilyvällä alueella. Kasvinsyöjähyönteiset ovat taas tärkeä osa ravintoa muun muassa metsonpoikasille. Riista hyötyy puuston tiheyden vaihtelusta.

# Jatkuva kasvatus - Virkistyskäyttö

## Vaikutukset porotalouteen

Etenkin tiheät viljelytaimikot tarjoavat niukasti ravinnonlähteitä poroille. Porojen elinolojen kannalta on tämän vuoksi eduksi, että käytetään jatkuvaa kasvatusta tai luontaista uudistamista.

Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää pysyvästi puustoisena ja vaihtelevana . Jatkuva kasvatus on usein perusteltua myös metsän monikäytön kannalta.
On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin harvana silloin, kun puuston uudistuminen halutaan varmistaa. Myös männyn ylispuukasvatukseen tähtäävän siemenpuuhakkuun jälkeen kookkaita puita on varsin vähän.

Jatkuvaan kasvatukseen tähtääminen

Metsien monikäyttö

Maisema-arvojen ylläpidossa jatkuva kasvatus sopii alueille, joiden maisema halutaan pitää pysyvästi puustoisena ja vaihtelevana . Jatkuva kasvatus on usein perusteltua myös metsän monikäytön kannalta.

On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin harvana silloin, kun puuston uudistuminen halutaan varmistaa. Myös männyn ylispuukasvatukseen tähtäävän siemenpuuhakkuun jälkeen kookkaita puita on varsin vähän.

Jatkuva kasvatus - Virkistyskäyttö

Toimenpiteiden kannattavuus arvioitava Kaikissa metsätalouden investoinneissa kannattavuuden perusta on toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus ja oikea-aikaisuus. Metsänomistajan harjoittaman puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat metsään sitoutuneen pääoman määrä, puuston kasvu ja hakkuumahdollisuudet, puun hinta, metsänhoidon kustannukset sekä verotus. Metsän käsittelyä koskevien päätösten tekijän on tarpeen tuntea metsänkasvatuksen biologiset ja taloudelliset perusteet. Metsänomistaja voi lisätä metsänhoitotöillä puuntuotosta ja puuston arvokasvua, mutta hoitotöistä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vähentävät kannattavuutta. Osaan suometsien investoinneista on mahdollista saada valtion tukea. Paras tuotto investoinneille saadaan viljavimmilta kasvupaikoilta, kun taas heikoimmilla moni metsänhoitotyö voi käydä kannattamattomaksi.&nbsp;Osalla nykyisistä suometsistä puuntuotannon jatkaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Suot voidaan ryhmitellä niiden puuntuotannollisen kannattavuuden perusteella. Puuntuotannollinen kannattavuus (jatkoa edelliseen kuvaan) Kohdan 1A. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuntuotanto on metsänomistajalle kannattavaa puusukupolvesta toiseen ja metsänkasvatukseen kannattaa investoida. Investointien kannattavuus heikkenee, kun tuottovaatimus suurenee tai kun kasvupaikka muuttuu karummaksi. Kohdan 1B. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa metsänomistajan ei kannata investoida puuntuotantoon, mutta puuston kasvu riittää tuottamaan kannattavasti korjuukelpoista puuta puusukupolvesta toiseen. Näissä kohteissa on uudistamisessa perusteltua käyttää vain luontaista uudistamista tai vaihtoehtoisesti käsitellä metsää ainoastaan jatkuvan kasvatuksen menetelmillä. Kohdan 1C. metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuston kasvu on niin vähäinen, että ainoastaan ensimmäinen ojituksen jälkeen kehittynyt puusukupolvi on kannattavaa korjata talteen. Päätehakkuun jälkeen puuntuotantoa ei ole kannattavaa jatkaa maapohjan heikon tuottokyvyn takia. Kohdan 2. puuntuotannollisesti kannattamattomiksi kohteiksi määrittyvät sellaiset, jotka tuottavat vähemmän kuin metsänomistajan hyväksymä pienin tuottovaatimus on. Tuottovaatimukseen vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet, vaihtoehtoisen sijoituksen tuotto ja sijoituksen riski. Kasvupaikan tuotoskyky ja metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat siihen, paljonko uudistamiseen on kannattavaa investoida. Kuva: © Markku Saarinen. Monipuolinen metsänkasvatus vähentää riskejä ja lisää valinnan mahdollisuuksia   Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta&nbsp;kokonaistaloutensa lähtökohtien mukaisesti. Tulevaan metsänkäyttöön,&nbsp;puutavaran kysyntään&nbsp;ja&nbsp;hintoihin&nbsp;sekä&nbsp;ilmastoon&nbsp;liittyy epävarmuustekijöitä. Sen vuoksi on perusteltua käsitellä metsää monipuolisesti niin, että erilaisten valintojen mahdollisuus säilyy.&nbsp;Esimerkiksi suometsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena tuo tasaikäisrakenteisena kasvattamisen&nbsp;rinnalle uusia mahdollisuuksia. Esimerkki uudistamisinvestoinnin kannattavuudesta  Suometsän uudistamisinvestoinnin kannattavuutta voi arvioida oheisen taulukon avulla. Mitä suurempi on metsänomistajan investoinnille edellyttämä tuottovaatimus, sitä viljavampi kasvupaikan tulee olla ja sitä suuremman lämpösumman alueella sen tulee sijaita. Tuottovaatimus vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon uudistamiseen on kannattavaa investoida. Taulukon laskelmat on tehty turvemaiden puustojen kehitystä kuvaavilla kasvumalleilla ja ne perustuvat sellaisiin lähtöpuustoihin, jotka ovat kehittyneet 15–20 vuotta ensimmäisen ojituksen jälkeen. Laskelmat on tehty kahdella eri taimikon perustamiskustannuksella: 400 €/ha ja 900 €/ha. Kunnostusojituksen kustannuksena on käytetty 240 €/ha. Kantohintoina on käytetty vuoden 2012 keskimääräisiä kantohintoja. Hyvä kannattavuus edellyttää, että uudistamisen tuloksena syntyy täyspuustoinen metsä, jossa voidaan tehdä vähintään yksi hakkuutuloja tuottava harvennushakkuu kiertoaikana. Jos paljaan maan arvo valitulla uudistamismenetelmällä ja laskentakorolla jää negatiiviseksi, ei investointi uuden puusukupolven kasvattamiseksi ole kannattavaa. Päätöksenteossa on syytä ottaa huomioon myös toiminnan aiheuttamat mahdolliset vesistöhaitat. Alla olevan taulukon lähde&nbsp;Kojola S., Niemistö P., Ihalainen A., Penttilä T. &amp; Laiho R. 2013. Metsätaloudellisesti kannattamattomien ojitettujen suometsien tunnistaminen ja jatkokäytön arvioimisperusteet. Maa-ja metsätalousministeriölle laaditun selvityksen loppuraportti 10.10.2013 Ennallistuminen ja luontainen uudistuminen Vähätuottoiset ojitetut turvemaat on suositeltavaa jättää mahdollisen puunkorjuun jälkeen ennallistumaan takaisin turvetta kerryttäviksi suoekosysteemeiksi .&nbsp;Tyypillisimmillään nämä kohteet ovat jäkälä- ja varputurvekankaita ja niistä valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Jos vähätuottoista kohdetta koskee uudistamisvelvoite, taloudellisin vaihtoehto on jättää alue taimettumaan luontaisesti. Uudistamisvelvoitetta ei huonoimmilla kasvupaikoilla Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä. Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Niitä ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella. Hieskoivu suometsien sekapuuna Suometsille tyypillistä on hieskoivun suuri osuus sekapuuna. Hieskoivun arvokasvu on ensiharvennusiän jälkeen vähäistä, koska sen laatu ei yleensä riitä vaneripuuksi. Tästä syystä sen vähentäminen harvennuksissa on perusteltua, jolloin kasvu voidaan keskittää&nbsp;arvokasvultaan&nbsp;parhaisiin&nbsp;havupuihin. Havupuuvaltaisissa metsissä on&nbsp;kuitenkin&nbsp;suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Runsaasti koivua sekapuuna kasvavat&nbsp;männiköt ja kuusikot&nbsp;voidaan harventaa&nbsp;havupuiden&nbsp;harvennusmallien jäävän puuston alarajalle tai hieman&nbsp;sen&nbsp;alle&nbsp;havupuita suosien.&nbsp;Hieskoivuista jätetään laadultaan parhaat ja aukkopaikkoja täydentävät puut.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Toimenpiteiden kannattavuus arvioitava

Kaikissa metsätalouden investoinneissa kannattavuuden perusta on toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus ja oikea-aikaisuus. Metsänomistajan harjoittaman puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat metsään sitoutuneen pääoman määrä, puuston kasvu ja hakkuumahdollisuudet, puun hinta, metsänhoidon kustannukset sekä verotus. Metsän käsittelyä koskevien päätösten tekijän on tarpeen tuntea metsänkasvatuksen biologiset ja taloudelliset perusteet.
Metsänomistaja voi lisätä metsänhoitotöillä puuntuotosta ja puuston arvokasvua, mutta hoitotöistä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vähentävät kannattavuutta. Osaan suometsien investoinneista on mahdollista saada valtion tukea. Paras tuotto investoinneille saadaan viljavimmilta kasvupaikoilta, kun taas heikoimmilla moni metsänhoitotyö voi käydä kannattamattomaksi. Osalla nykyisistä suometsistä puuntuotannon jatkaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Puuntuotannollinen kannattavuus

(jatkoa edelliseen kuvaan)
**Kohdan 1A.** metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuntuotanto on metsänomistajalle kannattavaa puusukupolvesta toiseen ja metsänkasvatukseen kannattaa investoida. Investointien kannattavuus heikkenee, kun tuottovaatimus suurenee tai kun kasvupaikka muuttuu karummaksi.
**Kohdan 1B.** metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa metsänomistajan ei kannata investoida puuntuotantoon, mutta puuston kasvu riittää tuottamaan kannattavasti korjuukelpoista puuta puusukupolvesta toiseen. Näissä kohteissa on uudistamisessa perusteltua käyttää vain luontaista uudistamista tai vaihtoehtoisesti käsitellä metsää ainoastaan jatkuvan kasvatuksen menetelmillä.

**Kohdan 1C.** metsänkasvatuskelpoiset kohteet ovat sellaisia, joissa puuston kasvu on niin vähäinen, että ainoastaan ensimmäinen ojituksen jälkeen kehittynyt puusukupolvi on kannattavaa korjata talteen. Päätehakkuun jälkeen puuntuotantoa ei ole kannattavaa jatkaa maapohjan heikon tuottokyvyn takia.
**Kohdan 2.** puuntuotannollisesti kannattamattomiksi kohteiksi määrittyvät sellaiset, jotka tuottavat vähemmän kuin metsänomistajan hyväksymä pienin tuottovaatimus on. Tuottovaatimukseen vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet, vaihtoehtoisen sijoituksen tuotto ja sijoituksen riski.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Monipuolinen metsänkasvatus vähentää riskejä ja lisää valinnan mahdollisuuksia

Metsänomistaja päättää metsätaloudessaan puuntuotannon, monimuotoisuuden turvaamisen ja metsän muiden käyttömuotojen painotuksista ja yhteensovittamisesta kokonaistaloutensa lähtökohtien mukaisesti.
Tulevaan metsänkäyttöön, puutavaran kysyntään ja hintoihin sekä ilmastoon liittyy epävarmuustekijöitä. Sen vuoksi on perusteltua käsitellä metsää monipuolisesti niin, että erilaisten valintojen mahdollisuus säilyy. Esimerkiksi suometsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena tuo tasaikäisrakenteisena kasvattamisen rinnalle uusia mahdollisuuksia.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Esimerkki uudistamisinvestoinnin kannattavuudesta

Suometsän uudistamisinvestoinnin kannattavuutta voi arvioida oheisen taulukon avulla. Mitä suurempi on metsänomistajan investoinnille edellyttämä tuottovaatimus, sitä viljavampi kasvupaikan tulee olla ja sitä suuremman lämpösumman alueella sen tulee sijaita. Tuottovaatimus vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon uudistamiseen on kannattavaa investoida.
Taulukon laskelmat on tehty turvemaiden puustojen kehitystä kuvaavilla kasvumalleilla ja ne perustuvat sellaisiin lähtöpuustoihin, jotka ovat kehittyneet 15–20 vuotta ensimmäisen ojituksen jälkeen. Laskelmat on tehty kahdella eri taimikon perustamiskustannuksella: 400 €/ha ja 900 €/ha. Kunnostusojituksen kustannuksena on käytetty 240 €/ha. Kantohintoina on käytetty vuoden 2012 keskimääräisiä kantohintoja. Hyvä kannattavuus edellyttää, että uudistamisen tuloksena syntyy täyspuustoinen metsä, jossa voidaan tehdä vähintään yksi hakkuutuloja tuottava harvennushakkuu kiertoaikana.
Jos paljaan maan arvo valitulla uudistamismenetelmällä ja laskentakorolla jää negatiiviseksi, ei investointi uuden puusukupolven kasvattamiseksi ole kannattavaa. Päätöksenteossa on syytä ottaa huomioon myös toiminnan aiheuttamat mahdolliset vesistöhaitat.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Esimerkki uudistamisinvestoinnin kannattavuudesta

### Uudistamisinvestoinnin kannattavuuden arviointi.

##  [Turvekankaiden jatkoinvestointikelpoisuus](/fi/node/827)

Table
| Alue | Turvekangastyyppi | Esimerkki 1  ---Korko 2 %, perustamiskustannus 400 €/ha | Esimerkki 2  ---Korko 3 %, perustamiskustannus 900 €/ha |
| --- | --- | --- | --- |
| Pohjois-Suomi, < 900 d.d. | Vatkg | - | - |
| Pohjois-Suomi, < 900 d.d. | Ptkg I ja II | + | - |
| Pohjois-Suomi, < 900 d.d. | Mtkg II | + | - |
| Pohjois-Suomi, 900–1125 d.d. | Vatkg | + | - |
| Pohjois-Suomi, 900–1125 d.d. | Ptkg I  | + | - |
| Pohjois-Suomi, 900–1125 d.d. | Ptkg II ja Mtkg II | + | + |
| Väli-Suomi, 1126–1150 d.d. | Vatkg | + | - |
| Väli-Suomi, 1126–1150 d.d. | Ptkg  ja viljavammat | + | + |
| Etelä-Suomi, > 1150 d.d. | Vatkg ja viljavammat | + | + |
Uudistamisinvestoinnin kannattavuuden arviointi.
\+ Uuden puusukupolven kasvattaminen on taloudellisesti kannattavaa.

– Uuden puusukupolven kasvattaminen on kannattamatonta.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Ennallistuminen ja luontainen uudistuminen

Vähätuottoiset ojitetut turvemaat on suositeltavaa jättää mahdollisen puunkorjuun jälkeen ennallistumaan takaisin turvetta kerryttäviksi suoekosysteemeiksi . Tyypillisimmillään nämä kohteet ovat jäkälä- ja varputurvekankaita ja niistä valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Jos vähätuottoista kohdetta koskee uudistamisvelvoite, taloudellisin vaihtoehto on jättää alue taimettumaan luontaisesti.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Uudistamisvelvoitetta ei huonoimmilla kasvupaikoilla

Metsälain (5 a §) mukainen uudistamisvelvoite ei koske ojitettuja turvemaita, jotka luokitellaan jouto- tai kitumaiksi (kasvu alle 1 m³/ha/v). Hakkuussa niille tulee jättää vähintään 20 puuta hehtaarille monimuotoisuuden edistämiseksi. Korjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan ilman toimenpiteitä.
Myös perinneympäristöt ja ne ojitetut turvemaat, jotka ovat alun perin olleet avosoita tai erittäin harvapuustoisia soita, voi jättää uudistamatta. Niitä ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella.

# Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

## Hieskoivu suometsien sekapuuna

Suometsille tyypillistä on hieskoivun suuri osuus sekapuuna. Hieskoivun arvokasvu on ensiharvennusiän jälkeen vähäistä, koska sen laatu ei yleensä riitä vaneripuuksi. Tästä syystä sen vähentäminen harvennuksissa on perusteltua, jolloin kasvu voidaan keskittää arvokasvultaan parhaisiin havupuihin.
Havupuuvaltaisissa metsissä on kuitenkin suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.
Runsaasti koivua sekapuuna kasvavat männiköt ja kuusikot voidaan harventaa havupuiden harvennusmallien jäävän puuston alarajalle tai hieman sen alle havupuita suosien. Hieskoivuista jätetään laadultaan parhaat ja aukkopaikkoja täydentävät puut.

Suometsien hoidossa investointimahdollisuudet eroavat kivennäismaista lähinnä vesi- ja ravinnetalouden säätelyn osalta. Investoinnit kunnostusojitukseen ja lannoitukseen suometsien puuntuotannon kannattavuuden kohentamiseksi ovat usein perusteltuja, vaikka niistä aiheutuu ylimääräisiä kuluja. Osalla kohteista puuntuotanto ei kannata taloudellisesti.

Riskien hallinta metsätaloudessa

Suometsien hoidossa investointimahdollisuudet eroavat kivennäismaista lähinnä vesi- ja ravinnetalouden säätelyn osalta. Investoinnit kunnostusojitukseen ja lannoitukseen suometsien puuntuotannon kannattavuuden kohentamiseksi ovat usein perusteltuja, vaikka niistä aiheutuu ylimääräisiä kuluja. Osalla kohteista puuntuotanto ei kannata taloudellisesti.

Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsien käsittelyä, ja siihen sisältyvät kaikki toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoito on keskeisessä roolissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Luonnonhoidolla tuetaan lajien elinympäristöjen säilymistä

Lakisääteisesti suojeltujen sekä vapaaehtoisesti huomioitavien uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymien turvaaminen on olennainen osa ekologisesti kestävää metsätaloutta. Turvaamisen keinot voivat vaihdella lajeittain. Sen tavoitteena on, että lajille on riittävän suotuisat olosuhteet säilyä esiintymäpaikallaan myös metsänkäsittelyn jälkeen. Lajiesiintymien turvaamisessa on kyse sopivien luonnonhoidon ratkaisujen soveltamisesta kuhunkin tilanteeseen. Sopivia luonnonhoidon toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi kohteen säästäminen, hakkuualueelle jätettävät säästöpuuryhmät, tiettyjen puulajien säilyttäminen sekä lahopuun säästäminen ja lisääminen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lajiesiintymistä on saatavilla tietoa

[Metsään.fi-palvelussa](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi) metsänomistajat voivat tarkastella aineistoja uhanalaisista lajeista. Tällä hetkellä (2024) tietoa on saatavilla ainoastaan liito-oravahavainnoista. Metsänomistaja voi tarkistaa palvelun kautta omalla metsätilallaan sijaitsevat, viranomaisen tarkastamat lajihavainnot. Metsään.fi:n lajitiedot tulevat nykyisin Lajitietokeskukselta, joka ylläpitää Laji.fi-palvelua.[Laji.fi-palvelusta](https://laji.fi/) saa laajimmin tietoa lajiesiintymistä, joiden tiedot ovat peräisin useasta lajitietokokoelmasta. Palvelusta on mahdollista tarkistaa kiinteistön, esimerkiksi oman metsätilan, lajihavainnot. Laji.fi-sivustolla on sekä ammattilaisten että harrastajien tekemiä havaintoja eli sinne voi tallentaa myös omia lajihavaintojaan. Metsäkeskuksen ja ELY-keskusten viranomaisten valvontatyössä käytetään ainoastaan ammattilaisten vahvistamia Laji.fi-sivuston havaintoja.Metsänkäyttöilmoitukset tarkastetaan automaattisesti. Automaattitarkastuksessa ilmoitukseen yhdistyy tieto lajiesiintymästä, jos sellainen sijaitsee suunnitellun hakkuun tai muun käsittelyn alueella tai sen läheisyydessä. Tieto lajiesiintymästä lähetetään maanomistajalle, ilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja paikalliselle ELY-keskukselle. ELY-keskus neuvoo lajiasioissa ja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita tai päätöksiä lakisääteisesti turvattavien ja muiden uhanalaisten lajien huomioimisesta.[Ympäristöhallinnon verkkopalvelussa ](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa)on saatavilla lajiesittelyitä ja hoitosuosituksia lajien huomioimiseen metsätaloudessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Uhanalaiset lajit metsänkäsittelyssä

Viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin tulosten mukaan metsät ovat 833 uhanalaisen ja 754 silmälläpidettävän lajin ensisijainen elinympäristö. Lisäksi metsissä elää 226 uhanalaista ja 146 silmälläpidettävää lajia, joiden ensisijaiseksi elinympäristöksi on arvioitu jokin muu kuin metsä, kuten kallio tai suo. Suomesta on arvioitu hävinneen 88 metsissä elänyttä lajia.
Metsäisistä elinympäristöistä eniten uhanalaisia lajeja on lehtojen, vanhojen kangasmetsien, paloalueiden ja hakamaiden lajistossa. Huomattava osa uhanalaisista lajeista, kuten metsälajeista yleensäkin, on hyvin pieniä ja vaikeasti tunnistettavia, esimerkiksi sammalia ja jäkäliä. Keskeisimpiä syitä metsälajien uhanalaisuuteen ovat metsätalous ja sen vaikutukset metsäluontoon. Vanhojen metsien, kookkaiden puiden ja lahopuiden väheneminen sekä puulajisuhteiden muutokset ovat keskeisiä uhanalaistumisen syitä valtaosalla lajeista. Luonnontilaisen kaltaiset metsäiset elinympäristöt ovat pienentyneet, ja ne ovat pirstoutuneet yhä kauemmas toisistaan.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-orava

Liito-orava on paikkauskollinen metsälaji. Liito-orava esiintyy tyypillisesti metsissä, joiden puusto on vähintään varttunutta, kuusivaltaista ja sisältää kookkaita haapoja ja muita lehtipuita. Liito-orava on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Vastuu liito-oravan huomioimisesta metsien käsittelyssä on hakkuuoikeuden haltijalla ja maanomistajalla.

**Liito-oravan elinympäristö on varttunut kuusivaltainen sekametsä**Liito-orava elää tavallisesti varttuneessa tai vanhassa kuusivaltaisessa sekametsässä. Kuuset tarjoavat suojaa ja ruuan varastointipaikkoja. Liito-orava käyttää ravintonaan pääasiassa haavan, koivun ja lepän lehtiä ja norkkoja. Liito-oravan elinympäristössä kasvaa tavallisesti suurikokoisia haapoja sekä muita lehtipuita. Usein liito-oravan voi löytää myös lehtipuuvaltaisista peltojen ja vesistöjen reunametsistä.Lisääntymis- ja levähdyspaikkaan kuuluu pesäpuun lisäksi lähipuustoa. Liito-orava tarvitsee puustoa ruokailuun, ruoan varastointiin ja suojaksi. Pesä on tyypillisesti tikan hakkaamassa kolossa haavassa tai muussa lehtipuussa, mutta se voi sijaita myös oravan rakentamassa risupesässä. Liito-orava voi pesiä myös sitä varten tehdyssä pöntössä tai linnunpöntössä. Pesän ympärillä on yleensä suojaa antavia tuuheita kuusia ja ruokailuun sopivia lehtipuita. Yhdellä yksilöllä on tyypillisesti useita pesäpaikkoja elinpiirillään.

**Suunnitelmallisuus on avainasemassa liito-oravan huomioinnissa**Liito-oravan asuttamaan metsään kohdistuvissa hakkuissa ennakointi ja hyvä suunnittelu ovat avainasemassa, jotta lisääntymis- ja levähdyspaikat saadaan turvattua. Hyvä suunnittelu mahdollistaa myös maanomistajan tavoitteiden toteutumisen mahdollisimman hyvin. Suunnittelun avulla pystytään hahmottamaan hakkuiden vaikutuksia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen. Suunnittelussa tulee huomioida liito-oravan tarvitsemien metsän rakennepiirteiden, kuten ravintoa tarjoavien lehtipuiden, säilyminen ja niiden uusiutuminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ja kulkuyhteyksien turvaaminen. Liito-oravan esiintymän säilyminen on todennäköisempää säilytettävän metsäalueen koon ollessa lähempänä neljää hehtaaria.Liito-oravan mahdollisten esiintymien selvittäminen aloitetaan tarkastamalla tiedossa olevat esiintymätiedot. Tiedossa olevia liito-oravan esiintymätietoja löytyy sekä [Laji.fi-palvelusta](https://laji.fi/) että [Metsään.fi-palvelusta.](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi) Liito-oravan mahdollisia esiintymiä on suositeltavaa myös selvittää aina, kun hakkuita suunnitellaan liito-oravan levinneisyysalueella sijaitsevaan varttuneeseen sekametsään, jossa on liito-oravalle sopivia rakennepiirteitä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

Metsälintuja esiintyy Suomen kaikissa metsätyypeissä. Eniten lintuja on Etelä-Suomen rehevillä lehti- ja sekapuuvaltaisilla kasvupaikoilla ja vähiten karuissa mäntymetsissä. Metsälinnustossa on myös maantieteellisiä eroja. Metsänhoito vaikuttaa eri lintulajeihin eri tavoin riippuen niiden elinympäristövaatimuksista sekä toimenpiteiden laajuudesta ja ajoittumisesta . Kielteisiä vaikutuksia voidaan lieventää monin tavoin.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

**Metsiemme huomioitavia lintuja**

- Uhanalaisia metsälintuja ovat valkoselkätikka, varpuspöllö, huuhkaja, töyhtötiainen, hömötiainen, pyy ja riekko. Silmälläpidettäviä metsälintuja ovat helmipöllö, lapintiainen ja kuukkeli. Uhanalaisuuden syyt vaihtelevat, mutta suurimmalla osalla lajeista uhanalaisuus johtuu suotuisan elinympäristön määrän vähenemisestä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

##  [Uhanalaistumisen syyt metsälintulajeille](/fi/node/3577)

Table
[Laji.fi](https://www.laji.fi)| Lajit | Ensisijaiset syyt uhanalaistumiselle |
| --- | --- |
| Valkoselkätikka | Lehtilahopuun väheneminen |
| Varpus- ja helmipöllö, lapintiainen, kuukkeli | Metsien uudistamis- ja hoitotoimet |
| Huuhkaja | Häirintä, pyynti |
| Pyy | Satunnaistekijät, metsien puulajisuhteiden muutos |
| Riekko | Ojitus ja turpeenotto |
| Hömö- ja töyhtötiainen | Vanhojen metsien väheneminen, lahopuun väheneminen |

- Kolopesijät ovat eri lajiryhmiin kuuluvia lintuja, joita yhdistää se, että ne pesivät puuhun tehdyissä koloissa. Osa kolopesijöistä tekee kolonsa itse, esimerkiksi tikat ja hömötiaiset. Osa pesii muiden tekemissä koloissa tai linnunpöntöissä, kuten helmipöllö ja kuusitiainen. Metsien kolopesijöitä ovat esimerkiksi:
- palokärki, käpytikka, pohjantikka, valkoselkätikka, pikkutikka, harmaapäätikka ja käenpiikahelmipöllö
- varpuspöllö ja viirupöllö
- hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen ja lapintiainen.

Tikat tekevät suurimman osan metsien koloista ja luovat näin pesimäpaikkoja myös muille lajeille. Erityisesti palokärki ja käpytikka ovat tärkeitä kolontekijöitä. Tikat tarvitsevat pesimäpuikseen isoja (läpimitta vähintään 25 cm), vanhoja ja lahoamaan alkavia puita. Erityisesti järeät haavat, muut lehtipuut ja männyt ovat hyviä pesäpuita. Töyhtötiainen ja erityisesti hömötiainen kaivertavat itse pesäkolonsa sopivasti lahonneeseen pökkelöön joka vuosi, jolloin metsässä on oltava hyvä lahopuujatkumo pesinnän onnistumiseksi.

- Vanhan metsän linnut tarvitsevat elinympäristökseen laajoja yhtenäisiä alueita, joissa on vanhan metsän piirteitä. Näitä lajeja ovat esimerkiksi kuukkeli, metso, varpuspöllö, pohjantikka ja hömötiainen. Vanhan metsän piirteitä ovat ensisijaisesti järeä, varttunut puusto sekä nuorta metsää korkeampi lahopuun määrä. Monet vanhan metsän lajeista ovat paikkalintuja, jotka pysyvät reviirillään ympäri vuoden, ja osa varastoi ravintoa mm. vanhojen puiden kaarnan koloihin. Siksi reviirillä tapahtuvat päätehakkuut voivat pienentää näiden lintujen kantoja. Vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen ovat vaikuttaneet esimerkiksi kuukkelin ja hömötiaisen taantumiseen erityisesti eteläisessä Suomessa .

- Talousmetsissä viihtyvät linnut ovat lajeja, jotka hyötyvät metsän käsittelyn luomista avoimemmista alueista. Osa tikoista suosii metsänreunaa pesäpuuta valitessaan. Metsäkanalinnuista teeri viihtyy nuorissa metsissä, joissa on lehtipuita. Pöllöistä esimerkiksi hiiri- ja lapinpöllö saalistavat metsänuudistusaloilla.
Lue lisää metsien pesimälinnuista:[ Metsien pesimälinnut.](https://luonnontila.fi/indikaattorit-elinymparistoittain/metsat/metsien-yleiset-pesimalinnut/)

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsälinnut

##  [Uhanalaistumisen syyt metsälintulajeille](/fi/node/3577)

**Metsälinnuille tärkeät rakennepiirteet**

- LahopuuLahopuu tarjoaa monelle metsälinnulle sekä ravintoa että pesäpaikan. Lahopuussa elää monia hyönteisiä, joita linnut käyttävät ravintonaan. Monet viime vuosikymmeninä uhanalaistuneista linnuista ovat kolopesijöitä, jotka tarvitsevat lahopuuta pesän rakentamiseksi. Talousmetsien lahopuun määrään kasvattaminen noin 10 kuutiometriin hehtaarilla parantaisi monien lajien elinolosuhteita . Määrän lisäksi myös lahopuun koolla on merkitystä: esimerkiksi monet tikat tarvitsevat pesäpuukseen läpimitaltaan vähintään 25–35 cm olevia kuolevia tai lahoja lehti- ja havupuita .Vanhoista kuolevista puista ja pökkelöistä hyötyviä lajeja:
- Käyttävät niitä pesäpaikkana ja ravinnonhankintaan:
- Tikat
- Käenpiika
- Siepot
- Tiaiset
- Puukiipijä
- Leppälintu
- Käyttävät niitä pesäpaikkana:
- Pöllöt
- Tervapääsky

- Metsän peitteisyysMonet metsälinnut viihtyvät paremmin peitteisessä ja varttuneessa metsässä, joka kattaa suurimman osan lintujen reviiristä . Esimerkiksi pöllöt tarvitsevat metsäalueita toisiinsa yhdistäviä käytäviä, joita pitkin lentokyvyttömät poikaset pääsevät liikkumaan . Pöllöjen lisäksi tikat, kuukkeli, helmipöllö ja metso ovat myös esimerkkejä linnuista, joiden elinympäristö on peitteinen varttunut metsä .
- SäästöpuutSäästöpuut toimivat linnuille pesäpaikkoina, ravinnon lähteenä ja mahdollisena suojana saalistajilta ja säältä. Vanhat ja kookkaat säästöpuut ovat tärkeitä esimerkiksi kuukkelin, tikkojen, tiaisten ja puukiipijän pesinnän ja ravinnonhankinnan kannalta . Säästöpuiden sijoittaminen ryhmään luo enemmän suojaa kuin yksittäin jättäminen. Hakkuualalle kannattaa kuitenkin jättää myös yksittäisiä säästöpuita, joita pöllöt voivat käyttää saalistaessaan tähystyspuina .
- LehtipuuosuusLehtipuuosuuden kasvattaminen havumetsissä lisää lintujen lajikirjoa . Sekapuustoiset metsät tarjoavat havumetsiä enemmän ravinnonhankinta- ja pesäpaikkavaihtoehtoja. Tiaisten ja metsäkanalintujen esiintyminen metsässä kasvaa huomattavasti jo 10 % lehtipuuosuudella . Lehtipuuosuus ennustaa myös tikoille sopivien pesäpuiden löytämisen .
- TiheikötTiheiköt ovat tärkeitä erityisesti metsäkanalinnuille, jotka saavat niistä poikueilleen suojaa . Myös kuukkeli hyötyy pesää saalistajilta suojaavasta tiheästä alikasvoksesta . Monet linnut, kuten kertut, myös pesivät alikasvoskuusikoissa.
- Kosteat metsätKosteat metsät, kuten rantametsät, pienvesistöjen reunametsät, korvet ja soiden ja kivennäismaan vaihettumisvyöhykkeet, ovat monen lajin suosimia elinympäristöjä. Kosteissa kasvupaikoissa on yleensä ympäröivää metsää enemmän lehtilahopuuta, mikä mahdollistaa sekä pesäkolojen tekemisen että lahopuulla viihtyvien selkärangattomien eläinten saalistamisen. Erityisesti hömötiaisen on tutkittu suosivan kosteita metsiä pesimäalueenaan .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Suuret petolinnut

Suurten petolintujen säännöllisessä käytössä ja selvästi nähtävissä olevat pesät ja pesäpuut ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja. Tunnetut pesäpuut on tavallisesti merkitty suojelua osoittavilla kylteillä ja niiden sijainti on tiedossa. Luonnonsuojelulain tarkoittamia suuria petolintuja ovat sääksi (kalasääski), maakotka, merikotka, kiljukotka ja pikkukiljukotka. Suuret petolinnut ovat herkkiä pesimäaikaisille häiriöille, minkä vuoksi niiden huomioimiseen metsänkäsittelyssä on olemassa viranomaisohjeistusta.**Kotkat** ovat Suomen suurimpia petolintuja ja kuuluvat luonnonsuojelulain määrittämiin suurpetolintuihin. Suomessa pesivät vakituisesti maa- ja merikotka. Näistä maakotka on uhanalainen. Satunnaisesti Suomessa pesivät myös kiljukotka ja pikkukiljukotka. Kotkat tarvitsevat pesimiseen suuria puita, joihin ne pystyvät rakentamaan pesänsä. Sekä maa- että merikotka hyödyntävät avohakkuualueita saalistuksessaan . Ne eivät kuitenkaan viihdy tiheissä nuorissa metsissä. Kotkat ovat herkkiä pesimäajan häirinnälle. Kotkien pesäalueiden metsänkäsittelyyn liittyykin luonnonsuojelulain mukaisia rajoitteita.

**Sääksi** kuuluu maa- ja merikotkan ohella luonnonsuojelulain määrittämiin suurpetolintuihin, joiden pesäalueiden metsänkäsittelyyn liittyy rajoitteita. Sääksi tarvitsee pesäpuukseen vahvan, tasalatvaisen männyn, joka jaksaa kannatella pesää.

**Muut petolinnutHaukat** ovat kotkia pienempiä petolintuja. Suomessa pesii puissa kuusi haukkalajia: kanahaukka, hiirihaukka, mehiläishaukka, ampumahaukka, nuolihaukka ja varpushaukka. Näistä kanahaukka on luokiteltu silmällä pidettäväksi, hiirihaukka ja mehiläishaukka uhanalaisiksi. Kookkaat hiirihaukka, mehiläishaukka ja kanahaukka pesivät hakkuuikäisissä varttuneissa metsissä. Ne voivat käyttää samaa pesää useita vuosia. Tällaiset pesät ovat luonnonsuojelulain nojalla turvattu ja lajien tulee pystyä käyttämään pesää myös hakkuiden jälkeen. Erityisesti kanahaukka tarvitsee varttunutta metsää, jossa on riittävän isoja puita pesänrakennukseen .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Jokihelmisimpukka eli raakku

Raakkuja eli jokihelmisimpukoita esiintyy puroissa ja joissa. Raakku saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi ja on maamme pitkäikäisin eläinlaji. Kaikki olosuhteiden muutokset valuma-alueella ovat riski raakulle. Siksi veden virtausta, varjostusoloja tai pienilmastoa ei saa muuttaa metsänkäsittelyllä esiintymien lähellä.**Raakku on taantuva ja erittäin uhanalainen laji**Raakku eli jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen nilviäinen. Raakulla on merkittävä rooli vesiekosysteemissä, sillä se puhdistaa vettä suodattaessaan siitä happea ja ravintoa. Monet lajit hyötyvät raakun läsnäolosta virtavesissä, ja raakun esiintyminen kertoo hyvästä vedenlaadusta ja uoman luonnontilaisuudesta.Raakun kanta on vähentynyt voimakkaasti virtavesien rakentamisen, vesien tilan heikkenemisen ja jo kielletyn helmenkalastuksen takia. Suomessa on jäljellä noin 150 tunnettua raakkujokea, joista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Lisääntymään kykeneviä populaatioita on vain kolmasosa näistä, eli laji taantuu edelleen suojelutoimista huolimatta.

**Raakku on elinympäristön suhteen vaatelias laji**Raakun lisääntyviä esiintymiä tavataan vain luonnontilaisissa tai luonnontilaisen kaltaisissa joissa ja puroissa. Raakut viihtyvät voimakkaan virtaaman kohdissa, joissa on kivikkoinen pohja. Raakulle sopivat purot ja joet ovat viileitä, varjoisia, puhtaita ja runsashappisia. Suo- ja metsäojitukset, metsänkäsittelytoimenpiteet, maatalous ja esimerkiksi teollisuuslaitokset ovat heikentäneet virtavesien vedenlaatua. Kiintoaineksen määrän lisääntyminen vaikeuttaa raakun ravinteiden ja hapen saamista. Varsinkin nuoret raakut ja raakun toukat ovat hyvin herkkiä muutoksille vedenlaadussa.Raakun lisääntyminen vaatii purolta tai joelta riittävän tiheää lohikalakantaa. Raakun poikaset loisivat taimenen ja lohen kiduksissa, joissa niistä kehittyy pieniä simpukoita. Lohikalat ovat siis raakun lisääntymiselle välttämättömiä. Kalalle ei ole loisinnasta haittaa. Lohikalakantojen heikentyminen ja esimerkiksi vaellusesteet vaikeuttavat myös raakkujen lisääntymistä. Metsänkäsittelystä aiheutuu ravinteiden ja kiintoainesten huuhtoutumista vesistöihin. Raakkujoen tai -puron läheisyydessä toimenpiteillä voi olla lisäksi vaikutusta veden virtaamaan ja pienilmastoon. Olosuhteiden muutokset aiheuttavat riskin raakun selviämiselle ja lisääntymiselle.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lohikalat

Suurin osa Suomen latvavesistä sijaitsee talousmetsissä. Metsien käsittely, ojitus ja metsätieverkosto muuttavat vesien tilaa ja heikentävät vesieliöiden, erityisesti vaelluskalojen, elinolosuhteita. Monien vaelluskalojen matka kutualueelle pysähtyy väärin asennettuun tierumpuun tai muuhun vaellusesteeseen. Myös purojen perkaaminen ja kiintoaineksen huuhtoutuminen heikentävät kalojen kutumahdollisuuksia.
**Lohikalat ja metsätalous**Lohikaloihin kuuluu Suomessa 16 lajia, muun muassa muikku, siika, nieriä, taimen ja lohi. Suomessa osa lohikaloista on kärsinyt ihmisen toiminnasta voimakkaasti. Monet nykyisistä lohikalakannoista ovat kokonaan peräisin istutuksista. Kantoja ovat pienentäneet monet tekijät, erityisesti voimalarakentaminen, vaellusesteet, uomien perkaaminen, ojitukset, kalastaminen, vedenlaadun heikkeneminen sekä näiden yhteisvaikutukset . Esimerkiksi ojitusten seurauksena tapahtuva vesien tummuminen ja sen aiheuttama lämpötilan nousu heikentää lohikalojen elinmahdollisuuksia. Lohikalakantoja tuetaan vesiensuojelun toimenpiteillä, virtavesikunnostuksilla, kalastusrajoituksilla, istutuksilla ja vaellusesteiden poistamisella.
Metsätalous heikentää lohikalakantoja, sillä metsänkäsittely ja ojitukset vaikuttavat vedenlaatuun, veden lämpötilaan virtaamien äärevöitymiseen ja virtavesien rakenteeseen. Uomien perkaaminen vesienhallinnan ja aiemmin tukkien uiton tarpeisiin on yksipuolistanut virtavesiä .Ilmastonmuutos aiheuttaa lohikaloille tulevaisuudessa lisähaasteita. Lämpötilojen nousu ja sademäärien lisääntymisestä aiheutuva vesistökuormitus heikentävät lohikalojen elinympäristöjen laatua .

**Lohi**Lohesta esiintyy Suomessa kolmea muotoa: järvilohta, Itämeren lohta ja Jäämeren lohta. Järvilohi on äärimmäisen uhanalainen lohen muoto, jota tavataan vain yksittäisissä vesistöissä Itä-Suomessa. Meressä elävistä ja jokiin kutevista muodoista Jäämeren ja Itämeren lohikannat on luokiteltu vaarantuneiksi.

**Taimen**Taimenella on meressä ja järvissä esiintyviä kantoja. Eteläisessä Suomessa tavattava taimen ja meritaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Alkuperäisiä taimenkantoja on jäljellä eteläisessä Suomessa noin kymmenen. Lisäksi taimenella on pienemmissä puroissa ja lammissa elävä alalaji tai muoto, jota kutsutaan tammukaksi.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lohikalat

**Virtavedet ovat lohikaloille tärkeitä**

Lohikalakannoille tärkeintä on mahdollistaa kutupaikoille pääsy sekä poikasalueiden elinolosuhteet. Lohen kutupaikat sijaitsevat jokien virtapaikkojen matalilla sorapohjilla. Taimen voi kutea myös puroissa ja pienissä joissa.Lohi ja taimen nousevat kutemaan keväästä alkaen ja kutu ajoittuu syys–marraskuulle. Yksilöt nousevat kutemaan aina sinne, missä ovat syntyneetkin. Lohikalojen lisääntymisvaellusta voivat estää tai hankaloittaa virtavesiin tehdyt rakennelmat, kuten padot, voimalaitokset ja siltarummut. Näitä kutsutaan vaellusesteiksi.Lohikaloille tärkeitä elinympäristöjä ovat virtaavat, puhtaat ja hapelliset vesistöt, joissa on riittävästi ravintoa ja suojaa nuoremmille yksilöille. Lisäksi veden lämpötilan tulee pysyä kaloille sopivan viileänä. Lohikalojen munat ja poikaset ovat erityisen herkkiä lämpötilan nousulle ja muille vedenlaadussa tapahtuneille muutoksille . Muodoiltaan monipuoliset joet ja purot tarjoavat elinpaikkoja ja sopivaa ravintoa eri kalalajeille ja niiden ikäluokille. Esimerkiksi veden virtaaman, pohjan materiaalin ja vesikasvillisuuden runsauden vaihtelu luovat sopivia olosuhteita sekä lisääntymiseen että ravinnonhankintaan . Ilmastonmuutoksen edetessä kylminä pysyvien nopean virtaaman kohtien merkitys kasvaa .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

Vieraslajit ovat ihmisen mukana joko tahattomasti levinneitä tai tarkoituksella siirrettyjä lajeja. Haitalliset vieraslajit ovat yksi suurimmista uhkatekijöistä luonnon monimuotoisuudelle. Levitessään vieraslajit heikentävät alkuperäisten lajien elinmahdollisuuksia kilpaillessaan samoista resursseista niiden kanssa. Vieraslajien torjunnan tavoitteena on alkuperäisluonnon ja uhanalaisten lajien turvaaminen sekä vieraslajien aiheuttamien haittojen ehkäiseminen.**Mitä metsätaloudelle haitalliset vieraslajit ovat?**Metsätaloustoimien yhteydessä vastaan tulevat vieraslajit ovat yleensä kasvilajeja. Niiden leviämistä voi ehkäistä oikeanlaisella toiminnalla. Yleisimpiä ja helpoimmin tunnistettavia lajeja ovat jättipalsami, komealupiini ja jättiputket. Vieraslajiesiintymiä voi tulla vastaan monenlaisissa ympäristöissä, kuten tien pientareilla, jokien varsilla ja maanmuokkausaloilla. **Yleisimpiä metsätaloudessa kohdattavia vieraslajejaJättipalsami**
- Yksivuotinen ruoho, pituus noin 1,5–3 metriä
- Tavataan usein rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla
- Voi vaikeuttaa metsänuudistamista kilpaillessaan puiden taimien kanssa

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

**Komealupiini**

- Monivuotinen, 1–1,5 metriä korkea kasvi
- Kasvaa myös karuilla kasvupaikoilla
- Kilpailee pölyttäjistä esimerkiksi niittykasvillisuuden kanssa
- Kilpailee elintilasta puuntaimien kanssa

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Vieraslajit metsätaloudessa

**Jättiputket**

- Lajiryhmä, jonka lajit suurikokoisia
- Leviävät muun muassa maa-ainesten mukana
- Muodostavat pahimmillaan laajoja kasvustoja ja estävät muiden kasvien kasvun
- Voivat aiheuttaa iho-oireita yhteisvaikutuksesta auringon kanssa, mikä estää esiintymisalueen virkistyskäyttöä

Talousmetsissä kohdattavat haitalliset vieraslajit ovat useimmiten levinneet asuintalojen ja mökkien puutarhoista metsään tai kulkeutuneet sinne työkoneiden mukana. Metsään, etenkin uudistusaloille, päästyään kasvit voivat levitä hurjaa vauhtia. Vieraslajit saavat otolliset kasvuolosuhteet ja valtaavat alaa, kun maanpinta on paljastettu muokkauksella, kasvupaikalle on saatu lisää valoa ja kasvien välinen kilpailu on vähentynyt.Lisätietoa vieraslajeista löytyy [Vieraslajit.fi -sivustolta](https://www.vieraslajit.fi).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Direktiivilajit

**Metsätalous ja direktiivilajit**

Luontodirektiivi koskee EU:n alueelta valittuja yhteisön tärkeinä pitämiä lajeja ja niiden elinympäristöjä. Direktiivin pyrkimyksenä on varmistaa kyseisten lajien suotuisan suojelutason säilyttäminen tai sen palauttaminen ennalleen. Suojelukeinoina ovat lajien elinympäristöjen suojelu, lajien hyödyntämisen sääntely tai lajien tiukka suojeleminen, jolloin lajien hävittäminen, kerääminen, pyydystäminen, hallussapito, kauppaaminen on kielletty. EU:n biodiversiteettistrategian myötä Suomi on sitoutunut turvaamaan ja parantamaan direktiivilajien suojelun tasoa.
Suomen ympäristökeskuksen tuottamat lajiesittelyt eli niin kutsutut lajitietokortit auttavat direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa. Esittelyissä kuvataan lajin keskeiset tuntomerkit, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja hoitosuositukset. Hoitosuositukset sisältävät yleispiirteisiä ohjeita erilaisiin tilanteisiin, kuinka lajiesiintymä voidaan ottaa hakkuissa huomioon. Ne ovat sovellettavissa tapauskohtaisesti kuhunkin tilanteeseen.Lajiesittelyt löytyvät [ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-huomioiminen-metsataloudessa).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Direktiivilajit

**Esimerkkejä direktiivilajeista**

- **Rupilisko**
- Erittäin uhanalainen (EN)
- Uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Rupiliskon selän väritys vaihtelee mustasta tummanruskeaan ja tummanharmaaseen. Vatsa on kirkkaankeltainen ja siinä on mustia täpliä. Kutuasuisen koiraan selässä ja pyrstössä on komea harja. Suomessa rupiliskoa tavataan Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa, valtaosin Pohjois-Karjalassa. Esiintymisalueilla on tavallisesti useita sopivia lampia riittävän lähellä toisiaan. Rupiliskolammet ovat tyypillisesti matalia, pienikokoisia ja kalattomia metsälampia. Parhaimmillaan lammenrantametsät ovat lahopuisia ja lehtipuuvaltaisia tarjoten rupiliskolle suojaa ja ravintoa.

- **Neidonkenkä**
- Vaarantunut (VU)
- Rauhoitettu ja uhanalainen laji (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Neidonkenkä on 10–20 cm korkea kämmekkä. Neidonkenkä kukkii varhain, etelässä jo toukokuussa ja pohjoisessakin pääosin ennen juhannusta. Kukka on vaniljantuoksuinen ja konttimainen. Neidonkenkä on valtaosin kalkkiseutujen vanhojen, kuusivaltaisten metsien kasvi. Kasvupaikat vaihtelevat kuitenkin laaja katajaisista männiköistä lehtoihin ja lettokorpiin. Pääesiintymisalueita ovat Kuusamo sekä Etelä- ja Keski-Lapin kalkkialueet.

- **Hämeenkylmänkukka**
- Erittäin uhanalainen (EN)
- Uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji, rauhoitettu (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liitteet II ja IV)

Hämeenkylmänkukka on kukkimisaikana noin 10–30 cm korkea monivuotinen kasvi, jonka toukokuussa avautuvat isot yksittäiset kukat ovat siniset tai violetinsiniset. Hämeenkylmänkukka kasvaa avoimena pysyvillä kuivahkoilla ja valoisilla hiekkakankailla, harjunrinteillä, harjulehdoissa ja moreenikumpareilla. Aiemmin vastaavia, kylmänkukalle suotuisia elinympäristöjä kehittyi metsäpalojen ja metsälaidunnuksen seurauksena. Suomessa kasvia tavataan vain suppealla alueella Etelä-Hämeessä.

- **Havuhuppukuoriainen**
- Silmälläpidettävä (NT)
- Rauhoitettu (LSA 1066/2023)
- Luontodirektiivin laji (liite II)

Havuhuppukuoriainen on pitkänomainen (4–7 mm pitkä) ja musta kovakuoriainen. Sen peitinsiivet ovat sileät ja kiiltävät, mutta etuselkä on rosopintainen. Havuhuppukuoriainen elää männyllä ja kuusella, ja sitä tavataan lähes pelkästään palaneissa metsissä, vaikka se ilmeisesti pystyy elämään palamattomissakin metsissä. Se hakeutuu usein palaneisiin mutta vielä eläviin puihin, mutta viihtyy myös kuivemmissa kuolleissa puissa. Muutamia vuosia palon jälkeen esiintymät voivat olla runsaita, ja kuoriaisia on löydetty puista vielä noin kymmenen vuotta palon jälkeen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Huolellinen suunnittelu lisää kustannustehokkuutta

Talousmetsien luonnonhoitokeinoilla edistetään lajien elinympäristöjen sekä niiden tarvitsemien puuston rakennepiirteiden säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Toimenpiteiden huolellisella suunnittelulla ja kohdistamisella metsänomistaja voi huomioida lajien suojelun metsänhoidon toimenpiteissä. Tämä lisää sekä luonnonhoitotoimien että lajien elinolosuhteiden parantamisen kustannustehokkuutta.**Suojelusta on mahdollista saada myös korvausta**Lajien elinympäristöjen rajaaminen metsänkäytön ulkopuolelle on osaltaan pois metsien taloudellisesta tuotosta. Joissain tapauksissa lajien turvaamiseen on myös saatavilla taloudellista korvausta. Uhanalaisten lajien havaintopaikat, joissa on lajien säilymiselle tärkeitä puuston rakennepiirteitä voivat sellaisenaan sopia METSO-ohjelman kohteiksi. Lisäksi uhanalaisten lajien esiintymiä voidaan käyttää perusteena yksityisen suojelualueen perustamisessa. Yksityisen suojelualueen korvaus perustuu lähinnä puuston arvoon, myynti valtiolle toteutetaan normaalina kiinteistökauppana käyvän arvon mukaisesti. Kummassakin tapauksessa suojelusta maksettava korvaus on yksityiselle metsänomistajalle verovapaa.

Lajeja turvataan metsänhoidossa luonnonhoidon keinoilla. Säästöpuiden jättäminen, lahopuun turvaaminen ja tuottaminen sekä luonnonhoidolliset kulotukset ja muut luonnonhoitotoimet edistävän monien uhanalaisten ja muiden lajien elinmahdollisuuksia. Ne ovat myös kustannustehokkaita keinoja lajien turvaamiseksi. Metsäluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen on tärkeää niin puuntuotannon, puun myynnin kuin metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän turvaamisessa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Lajeja voi huomioida myös lakivelvoitteita kattavammin

Metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan lakisääteisesti suojeltavien lajien esiintymät hakkuissa. Muiden uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien turvaaminen perustuu aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Lajien esiintymien turvaaminen lakivaatimusta kattavammin on pääsääntöisesti mahdollista, kunhan lajeista, niiden ekologisista vaatimuksista ja keinoista esiintymien säilyttämiseksi on saatavilla riittävästi tietoa. Yksityiskohtainen tieto lajiesiintymistä sekä luonnonhoidon ja vapaaehtoisen suojelun keinoista auttaa metsänomistajaa valitsemaan sopivimman vaihtoehdon lajien huomioimiseen. Monet uhanalaisten metsälajien elinympäristöistä puolestaan voivat soveltua ympäristötukikohteiksi ja luonnonhoidon hankkeisiin, joilla parannetaan elinympäristön tilaa. Uhanalaisten lajien elinympäristöt voivat sopia myös METSO-ohjelman mukaiseen vapaaehtoiseen suojeluun. Suojelu voidaan toteuttaa ELY-keskusten ja Suomen metsäkeskuksen toimesta erilaisia pysyviä tai määräaikaisia suojelukeinoja käyttäen.

Yli kolmannes kaikista uhanalaisista lajeistamme elää ensisijaisesti metsissä. Lajiesiintymien kattavalla huomioon ottamisella voidaan hidastaa luontokatoa ja lajiston uhanalaistumiskehitystä. Vapaaehtoinen suojelu ja luonnonhoito edistävät uhanalaisten lajien elinympäristöjen sekä lajien tarvitsemien puuston rakennepiirteiden, esimerkiksi lahopuun ja vanhojen lehtipuiden, säilymistä ja lisääntymistä talousmetsissä. Uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaaminen onkin yksi keskeisimmistä tavoitteista metsien luonnonhoidon toteutuksessa.

Virkistysmetsät tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille. Lajien elinympäristöjä tarjoavat rakennepiirteet, kuten monilajinen puusto ja lahopuu, lisäävät myös metsien virkistyshyötyjä esimerkiksi laajemmalla sieni- ja marjavalikoimalla. Monimuotoisuuden lisääminen ja virkistysarvojen kehittäminen voivat olla toisiaan tukevia tavoitteita. Lajihavainnot ovat tärkeitä luontoelämyksiä myös monille metsissä liikkujille.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Sopeutuvatko metsälajit ilmastonmuutokseen?

Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöjä ja haastaa lajeja sopeutumaan. Osa metsälajeista hyötyy pitkällä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä, kun taas toiset lajit taantuvat . Mitä monimuotoisempia ja runsaslajisempia metsät ovat, sitä paremmin ne kykenevät sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Lajit reagoivat yksilöllisesti ilmasto-oloissa tapahtuviin muutoksiin. Suomessa yleisenä esiintyvät lajit, joiden levinneisyysalue on laaja, kykenevät parhaiten sopeutumaan ilmastossa tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi putkilokasvi- ja puulajit hyötynevät kasvukauden pitenemisestä ilmaston lämmetessä . Etelä-Suomen lajisto voi myös muuttua uusien tulokaslajien saapumisen myötä.Osa lajeista voi myös taantua ilmastossa tapahtuvien muutoksien vuoksi, mitkä vaikuttavat lajien elintoimintoihin, levinneisyysalueeseen tai eliöyhteisön rakenteeseen. Kevään aikaistuminen ja eri vuodenaikojen mukaisen rytmin muutokset voivat vaikeuttaa esimerkiksi pölyttäjähyönteisten ja kasvien välistä vuorovaikutusta. Moni Suomessa elävistä harvinaisista hyönteislajeista on täysin riippuvainen tietyn kasvin esiintymisestä ja kukintojen ajoittumisesta.Pohjoisessa elävien lajien levinneisyysalue on usein suppea, lajit ovat pitkälle erikoistuneita ja esiintyvät harvinaisina ankarissa ilmasto-oloissa. Tämän vuoksi pohjoisten lajien arvioidaan olevan herkempiä ilmastonmuutokselle. Niiden suppeiden elinalueiden pirstaloituminen heikentää lajien tilaa entisestään.**Ilmastoviisaita keinoja lajien turvaamiseen**Monimuotoisuuden turvaaminen helpottaa ekosysteemin sopeutumista ilmastonmuutokseen. Haasteet liittyvät vahvasti toisiinsa, jolloin niitä on pyrittävä ratkaisemaan yhdessä. Metsien suojelun lisääminen ja lajien turvaaminen metsänhoidossa auttavat sekä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta että torjumaan ilmastonmuutosta. Suojellut alueet ja säästöpuut toimivat sekä hiilinieluina että -varastoina.Käytännössä tämä edellyttää suojelualueverkoston ja talousmetsien hoidon suunnittelua siten, että lajeille soveltuvaa elinympäristöä säilytetään riittävästi ja että elinympäristöt kytkeytyvät toisiinsa. Se mahdollistaa lajien siirtymisen sopiville elinalueille ilmasto-olosuhteiden muuttuessa. Elinympäristöjen heikentäminen johtaa myös lajien sopeutumiskyvyn heikentymiseen ja sukupuuttoriskin kasvuun.Monet monimuotoisuudelle arvokkaat alueet, kuten jyrkänteiden alusmetsät, kurut ja pienvedet pysyvät luontaisesti ympäristöään viileämpinä. Ilmaston lämmetessä tällaiset pienet elinympäristölaikut voivat toimia turvapaikkoina lajeille, jotka eivät pärjää muuttuneessa ilmastossa.

Ilmastonmuutoksen arvioidaan muuttavan Suomessa muuttavan puulajisuhteita ja metsälajien välisiä vuorovaikutussuhteita. Osa metsälajeista hyötyy pitkällä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä, kun taas toiset lajit taantuvat. Erityisesti metsärajalla elävät lajit ovat haavoittuvaisia ja sopeutuvat heikosti ilmastossa tapahtuviin muutoksiin. Myös uusia tulokaslajeja saattaa levittäytyä Etelä-Suomeen. Pahimmillaan ilmastonmuutos johtaa joidenkin lajien sukupuuttoon.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Toimintamallin pääkohdat

Toimintamallin periaate on, että viranomaisilla, metsäammattilaisilla ja metsänomistajilla on käytössään yhtenevät paikkatiedot uhanalaisten lajien esiintymisestä. Tällöin hoito- tai hakkuukohteella olevan lajin turvaamistarpeet voidaan selvittää ennakkoon ja metsänomistajan kanssa voidaan sopia toimenpiteistä. Toimintamallissa kuvatut käytännön ratkaisut vaihtelevat sen mukaan, millaisesta lajista on kysymys.
Toimintamalliin on valittu vain sellaiset lajiryhmät ja lajit, joiden huomioonottaminen on hyödyllistä ja mahdollista metsätalouden toiminnassa ja josta ympäristöhallinnolla on kattavimmat tiedot. Toimintamallia varten laaditulla lajilistalla on noin 2 600 lajia useista eri eliöryhmistä. Metsä- ja suolajien lisäksi mukana on myös esimerkiksi kallioelinympäristöjen, vesistöjen ja perinnebiotooppien lajeja.
Useasta toimintamallin kohteena olevasta lajista on laadittu kuvaus, jossa esitellään lyhyesti lajin tunnistaminen, status, elinympäristövaatimukset, uhkatekijät ja käsittelysuositukset. Käsittelysuositukset ovat yleispiirteisiä ja niitä sovelletaan tapauskohtaisesti.

Tarkemmin toimintamallin sisältöihin voi tutustua [Lajiturva-oppaan](https://tapio.fi/wp-content/uploads/2021/08/Lajiturva_opas_2021.pdf) avulla.
Tietoaineisto uhanalaisista lajeista ja ohjeista löytyy [Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta](https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Lajit/Uhanalaiset_lajit/Metsalajien_esittelyt).

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Hakkuiden ja muiden toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus

Kun suunnitteilla on metsänhoidon toimenpide, suunnittelija selvittää toimenpidekohteella ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien lajiesiintymien tiedot tietojärjestelmästä tai metsänomistajalta. Myös Metsäkeskus tarkistaa lakisääteisesti suojeltujen ja muiden uhanalaisten lajien lajitiedon metsänkäyttöilmoituksen alueelta. Jos lajiesiintymä havaitaan, Metsäkeskus lähettää siitä tiedon metsänomistajalle, hakkuuoikeuden haltijalle sekä alueelliselle ELY-keskukselle. Lajitieto on helpompaa ottaa suunnitelmissa huomioon jo ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä.Jos lajiesiintymä todetaan, lajin asema vaikuttaa esiintymän turvaamisen käytäntöihin seuraavasti:
- **Lakisääteisesti suojeltava laji:** Lakisääteisesti suojellun lajin esiintymän turvaamisen ohjeita kysytään aina ELY-keskuksesta. ELY antaa käytännön ohjeet lajiesiintymän huomioimiseksi.
- **Muu uhanalainen laji:** Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän suojelumahdollisuudet, -keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot ja sopii toimintatavan.
- **Silmälläpidettävä laji:** Metsäammattilainen käy metsänomistajan kanssa läpi lajiesiintymän tiedot ja vaihtoehdot sen turvaamiseksi. Tarvittaessa metsänomistajaa neuvotaan hänen tavoitteidensa mukaisesti.
Suunnittelija käy metsänomistajan kanssa läpi vapaaehtoisen suojelun mahdollisuudet ja keinot sekä metsänkäsittelyvaihtoehdot. Ratkaisusta sovitaan, päätetyt toimet merkitään sopimuksiin ja hakkuun tekijöitä ohjeistetaan esiintymän turvaamisessa.

Metsä- ja ympäristöalan laajana yhteistyönä on valmisteltu uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamalli. Malli mahdollistaa uhanalaisten, silmälläpidettävien ja lakisääteisesti suojeltujen lajien esiintymien paikkatietojen saatavuuden koko maasta. Samalla se antaa ohjeet siitä, miten esiintymät voidaan käytännössä turvata. Metsänomistajalle muiden kuin lakisääteisesti turvattujen lajien lajiesiintymien turvaaminen on vapaaehtoista.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Luonnonsuojelulain vaatimukset lajin turvaamiseksi

Liito-orava on uhanalainen laji, joka on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu. Laki turvaa sekä liito-oravayksilöt että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-oravan elinpiiri on laaja, eikä laki velvoita suojelemaan liito-oravan elinpiiriä tai reviiriä kokonaisuudessaan. Laji vaatii kuitenkin riittävän laajan, 4-6 ha:n alueen, sille soveliasta metsää säilyäkseen alueella. Vastuu luonnonsuojelulain noudattamisesta liito-oravakohteella on maanomistajalla, hakkuuoikeuden haltijalla ja hakkuun toteuttajalla.Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § ja 78 § mukaan kiellettyä on
- lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen
- yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen
- pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen
- yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.
Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan, tai lajille sovelias elinympäristö supistuu liian pieneksi, minkä seurauksena lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-oravan elinympäristön rajaaminen

- Kohteella tehdään liito-oravakartoitus, jossa etsitään papanoita ja mahdollisia pesäpaikkoja, rajataan lisääntymis- ja levähdyspaikat käsittelyn ulkopuolelle, paikannetaan ruokailualueet ja suunnitellaan kulkuyhteydet.
- Tehtyjen papana- ja pesähavaintojen sekä metsän rakennepiirteiden perusteella päätellään, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat.
- Pesäpuut ja niitä ympäröivä liito-oravalle tärkeä puusto muodostavat hakkuun suunnittelun näkökulmasta yhden yhtenäisen lisääntymis- ja levähdyspaikan.
- Papanahavaintojen perusteella on mahdollista päätellä myös liito-oravan käyttämien kulkuyhteyksien ja ruokailualueiden sijainteja.
- Luonnonsuojelulain tulkinnan mukaan tarkastushetkellä asumattomaksi tulkittua lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joka rakennepiirteiltään sopii edelleen liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen, koskevat samat käytännöt kuin asuttua paikkaa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn suunnittelu liito-oravan elinympäristöön

- Metsänkäsittelyä suunniteltaessa tarkistetaan olemassa olevat liito-oravahavainnot Laji.fi-sivustolta tai Metsään.fi-palvelusta. Tarpeen mukaan selvitetään lisäksi liito-oravan mahdolliset elinympäristöt kartoilta, ilmakuvilta ja maastossa. Apuna voi käyttää esim. Paikkatietoikkunan liito-oravan elinympäristöjen ennustekarttaa.
- Metsäkeskus lähettää automaattisesti ilmoituksen ELY-keskukselle, hakkuuoikeuden haltijalle ja maanomistajalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu alueelle, jossa on viranomaisen luotettavana pitämä liito-oravahavainto.
- Hakkuun suunnittelijan on suositeltavaa laatia kirjallinen hakkuusuunnitelma liito-oravakohteelta. Suunnitelma toimitetaan alueellisen ELY-keskuksen kirjaamoon. Hakkuusuunnitelmassa esitetään suunnitellut hakkuut hakkuutavoittain ja siihen liitetään liito-oravakartoituksen tulokset sekä hakkuusuunnitelman tekijän suunnittelemat toimet, joilla liito-orava huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
- Toisinaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka havaitaan vasta, kun hakkuu on jo aloitettu. Silloin hakkuu keskeytetään välittömästi ja alueelle tehdään liito-oravakartoitus, jonka pohjalta hakkuun ohjeistusta muutetaan.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Liito-oravan huomioiminen hakkuiden yhteydessä

- Liito-oravakohteella talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on ylläpitää ja lisätä liito-oravan tarvitsemia rakennepiirteitä, kuten lehtipuusekoitusta sekä vanhojen ja järeiden haapojen ja kuusien määrää kaikissa metsän kehitysluokissa.
- Metsän peitteisyyttä säilyttävien hakkuutapojen suosiminen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä on suositeltavaa.
- Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen läheisyydessä vältetään uudistushakkuita, sillä avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily asuttuina.
- Ruokailumahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä voidaan turvata luonnonhoidon keinoin, esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeitä ja säästöpuuryhmiä jättämällä.
- Liito-orava pitää kapeita, puurivityyppisiä kulkuyhteyksiä suojattomina. Lisäksi ne ovat alttiita tuulituhoille.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**PEFC**PEFC-sertifiointi edellyttää, että metsätalouden toimenpiteissä turvataan luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Liito-orava on yksi liitteessä mainituista lajeista.
**FSC**FSC-sertifiointi edellyttää, että määritellyt eräät lajiensuojelun kannalta erityisen tärkeät kohteet tunnistetaan ja jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelulain mukaiset luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Ainoastaan suojelutavoitteita edistävät hoitotoimenpiteet ovat alueilla mahdollisia. FSC-sertifiointi edellyttää siis, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan käytön ulkopuolelle.

Hakkuiden toteuttaminen liito-oravan asuttamissa metsissä on yleensä mahdollista. Tällöin hakkuiden vaikutuksia lisääntymis- ja levähdyspaikkojen toiminnallisuuteen tulee kuitenkin arvioida aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaaminen hakkuiden ulkopuolelle sekä metsän säilyttäminen peitteisenä niiden lähellä ovat suositeltava keino turvata liito-oravan elinmahdollisuudet. Metsänhoidon suosituksissa on kuvattu liito-oravaa koskevat vaatimukset tiiviisti. Tarkempaa tietoa on saatavilla Suomen metsäkeskuksen [Liito-orava talousmetsässä -oppaasta.](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-liito-orava-talousmetsassa.pdf)

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsälintujen huomioiminen leimikon suunnittelussa**

- Tarkastetaan metsätilaa koskevat, metsä- ja ympäristöviranomaisten tiedossa olevat uhanalaishavainnot [Metsään.fi](https://www.metsakeskus.fi/fi/asiointi/metsaanfi)-palvelusta.
- Mikäli leimikolla on tiedossa olevia uhanalaisen lajin esiintymiä, noudatetaan elinympäristöjen käsittelyyn liittyviä ohjeistuksia.
- Uhanalaisen huuhkajan tunnetuilla pesäpaikoilla on suositeltavaa välttää hakkuita ja metsätaloustoimia 1.3.–30.6. välisenä aikana 300 metrin etäisyydellä asutusta pesästä .
- Esimerkiksi [valkoselkätikan](https://wwf.fi/app/uploads/u/x/4/e3e4y5je5vkjsy2pl7da2oc/valkoselkaetikkaohje.pdf) ja [kuukkelin](https://www.sll.fi/app/uploads/2018/10/metsankasittely-kuukkelialueella-2011.pdf) elinympäristöjen hoitoon on kehitetty omat vapaaehtoiset metsänhoidon ohjeistukset. Noudatetaan mahdollisen metsäsertifioinnin vaatimuksia.
- Hakkuita on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 15.4.–15.7. (Pohjois-Suomessa 1.5.–31.7.) rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä sekä tärkeillä lintualueilla ja lintukosteikoiden lähellä (ei 50:tä metriä lähempänä) . Hakkuut voidaan suunnata tällöin mahdollisuuksien mukaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lajien ja yksilöiden määrä on reheviä metsätyyppejä vähäisempi.
- Rehevä metsä: lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat
- Lehtipuuvaltainen metsä: lehtipuuosuus > 50 %
- Karummilla metsätyypeillä on huomioitava mahdollinen huuhkajan ja metson esiintyminen.
- Tunnetuilla ja toimivilla metson soidinpaikolla on suositeltavaa välttää hakkuita 15.3.–20.5. (Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.) .
- Pyritään suunnittelemaan leimikot siten, että metsätilalla säilyisi myös varttunutta metsää.
- Kosteat metsät on suositeltavaa rajata joko kokonaan hakkuiden ulkopuolelle tai käsitellään niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmin.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsälintujen huomioiminen taimikonhoidossa**

- Vältetään maanmuokkausta lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .
- Jätetään uudistusalalle tiheikköjä, joissa myöskään maanpintaa ei muokata.
- Kierretään havaitut maassa olevat lintujen pesät.
- Vältetään tarpeetonta taimikon perkausta.
- Säästetään koivun lisäksi muitakin lehtipuita, kuten haapaa, raitaa ja leppiä.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsälintujen huomioiminen uudistushakkuussa**

- Huomioidaan lintujen pesimäaika harvennusten ajoituksessa.
- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
- Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuustosta.
- Tehdään tekopökkelöitä.
- Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta. Lintujen kannalta säästöpuuryhmät on hyvä sijoittaa kuvioiden reunoihin, joista niissä on yhteys varttuneempaan metsään.
- Säästetään alikasvosta siellä, missä se ei haittaa näkyvyyttä.
- Harkitaan kiertoajan pidentämisen mahdollisuutta.
- Huomioidaan lintujen pesimäaika päätehakkuun ajoituksessa.
- Keskitetään säästöpuut ennemmin muutamaan isoon kuin useaan pieneen ryhmään.
- Sijoitetaan säästöpuuryhmät mahdollisuuksien mukaan varttuneen metsän viereen.
- Valitaan säästöpuiksi myös isoja, läpimitaltaan yli 25 cm puita.
- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Säästetään ja varotaan pysty- ja maalahopuuta.
- Jätetään yksittäisiä isoja säästöpuita tähystyspuiksi linnuille.
- Säästetään noin 1–2 aarin kokoisia tiheikköjä.
- Jätetään mahdollisuuksien mukaan vesistöjen läheisyyteen keskimäärin 30 metriä leveät suojavyöhykkeet .

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsälintujen huomioiminen energiapuun korjuussa**

- Säästetään kolopuut ja muut pesäpuut.
- Ylläpidetään vähintään 10 % lehtipuuosuutta, jos se on kasvupaikalla mahdollista.
- Säästetään kaikki lehtilahopuu ja osa havulahopuusta.
- Tehdään tekopökkelöitä.
- Suunnitellaan tulevat säästöpuuryhmät ja jätetään ne harventamatta.
- Käytetään pienaukkojen ja poimintahakkuiden yhdistelmää.
- Energiapuun korjuuta on suositeltavaa välttää lintujen pesimäaikana 1.5.–30.6. .

Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidon toimenpiteissä on saatavilla Metsätehon [Metsänkäsittely ja linnusto -oppaasta](https://puuhuolto.fi/metsankasittely-ja-linnusto/).

**FSC**Hakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut.FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen sekä sertifioidulta alueelta että sen läheisyydestä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa:
- Lehtipuuvaltaisissa (lehtipuuosuus > 50 %) rehevissä metsissä (lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas sekä rehevyydeltään vastaavat turvekankaat), korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä:
- Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.– 15.7.
- Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.– 15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7.
- Huom: Tuoreiden lehtipuuvaltaisten kankaiden kasvatushakkuita koskee pelkkä hakkuiden välttämisen vaatimus kaikkina edellä mainittuina ajankohtina.
- Huom: Rajoitus ei estä ajouran tekemistä lehtipuuvaltaisen metsän läpi.
- Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m etäisyydellä) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä:
- Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.
- Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5.
- Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.
Metson tiedossa olevat soidinpaikat merkitään metsäsuunnitelmaan. Ne otetaan huomioon metsänhoidon toimenpiteissä seuraavasti:

- Metsän peitteisyyttä ja puuston kokovaihtelua ylläpidetään: puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta on metsolle sopivaa metsää.
- Tiheikköjä ja varvustoa säilytetään kaikissa metsänhoitovaiheissa.
- Metsää uudistettaessa tehdään korkeintaan 0,5 hehtaarin kokoisia aukkoja tai alle hehtaarin laajuisia, kapeita uudistushakkuita, joilla aukon keskileveys on enintään 50 metriä ja uudistushakkuun maksimikoko enintään 1,0 hehtaaria.
**PEFC**Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä havaittuja metson hakomispuita.Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan:
- erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka alueellinen ELY-keskus on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
- luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
- muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Muiden petolintujen pesien turvaaminen metsänkäsittelyssä**

**Luonnonsuojelulain vaatimukset**Kaikki petolinnut on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Lisäksi suurten petolintujen (sääksi, maakotka, merikotka, kiljukotka ja pikkukiljukotka) pesäpuut, joissa pesä on toistuvasti käytössä ja selvästi nähtävillä, on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Myöskään tilapäisesti käyttämätöntä pesäpuuta ei saa kaataa.**Suurten petolintujen pesien turvaaminen metsänkäsittelyssä**Petolinnut saattavat hylätä pesänsä ja poikasensa, jos pesän läheisyydessä on ihmisen toiminnasta johtuvia häiriöitä. Pesän hylkäysherkkyys on lajikohtaista. Eri petolintulajeille ohjeistetaan jättämään pesäpuun suoja- ja häiriövyöhyke, jonka avulla pyritään vähentämään metsätaloudesta koituvaa haittaa petolinnuille. Pesän suojavyöhyke suositellaan jättämään metsänhoidon ulkopuolelle. Pesän häiriövyöhykkeellä suositellaan välttämään tekemästä metsänhoidon toimenpiteitä petolintujen pesimäaikaan.
- Varoetäisyydet
- Pesän suojavyöhyke kaikilla suurpetolinnuilla 50 metriä
- Pesän häiriövyöhyke merikotkalla ja sääksellä 500 metriä
- Pesän häiriövyöhyke maakotkalla 1000 metriä
- Pesimäajat
- Maakotkan pesimäaika on Etelä-Suomessa 1.2.–31.7. ja Pohjois-Suomessa (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi) 15.2.–31.7.
- Sääksen pesimäaika on Etelä- ja Keski-Suomessa 1.4.–15.9. ja Pohjois-Suomessa (Kainuu, Koillismaa ja Lappi) 15.4.–15.9.
- Merikotkan pesimäaika on Etelä- ja Keski-Suomessa 1.2.–31.7 ja Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa 15.2.–15.8.
- Kun tiedossa oleva suurpetolinnun pesä on häiriövyöhykkeen etäisyydellä metsänkäyttöilmoituksen alueesta, lähettää Metsäkeskus ohjeen maanomistajalle, ilmoituksen laatijalle ja hakkuuoikeuden haltijalle. Kun metsänkäyttöilmoitus tehdään alueesta, joka on pesän suojavyöhykkeellä, Metsäkeskus lähettää tiedot pesästä ja metsänkäyttöilmoituksesta myös alueelliselle ELY-keskukselle, joka antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita.
- Lisätietoa pesien turvaamisesta:
- [Metsänkäsittelyn ohje maakotkan pesän lähistöllä](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittely-ohje-maakotkapesan-lahistolla.pdf)
- [Metsänkäsittelyn ohje merikotkan pesän lähistöllä](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittely-ohje-merikotkanpesan-lahistolla.pdf)
- [Metsän käsittelyn ohje sääksen pesän lähistöllä](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittely-ohje-saaksenpesan-lahistolla.pdf)
- [UPM:n sääksiesite](https://www.upmmetsa.fi/siteassets/tiedostot/oppaat/saaksiesite_upm.pdf)

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Yleisiä metsänkäsittelyn suosituksia kaikkien petolintujen huomioimiseksi**

- Varoetäisyydet
- Kanahaukan pesän suojavyöhyke 50 metriä
- Pesän häiriövyöhyke kanahaukalla, mehiläishaukalla ja hiirihaukalla 300 metriä
- Pesimäajat
- Kana- ja hiirihaukan pesimäaika on 15.3.–31.7.
- Mehiläishaukan pesimäaika on 1.5.–31.8.
- Lisätietoa pesien turvaamisesta
- [Toimintaohje metsäammattilaisille: Haukan pesäpaikan huomiointi](https://metsonpolku.fi/documents/115183005/127649121/toimintaohje-metsaammattilaisille_haukan-pesapaikan-huomiointi.pdf/7bb307ef-4f94-987d-7725-2cf5a8a6c92e/toimintaohje-metsaammattilaisille_haukan-pesapaikan-huomiointi.pdf?t=1658146283007)
- Ohje: [Haukan pesäpaikan huomiointi](https://metsonpolku.fi/documents/115183005/127649121/ohje_sopivia-puita-haukkojen-pesapuiksi.pdf/a56214dd-96b7-f41a-8a53-8e1bd8a2f578/ohje_sopivia-puita-haukkojen-pesapuiksi.pdf?t=1658146282836)
- Säästöpuut
- Myös muiden kuin suurpetolintujen pesäpuut säästetään. Pesäpuiksi sopivat erityisesti isot, tasalatvaiset ja vahvaoksaiset männyt sekä vahvaoksaiset kuuset . Jotkin petolinnut voivat rakentaa pesänsä myös isoihin lehtipuihin.
- Petolintujen pesäpuiden ympärille jätetään lajin vaatima suojavyöhyke.
- Avohakkuualalle jätetään yksittäisiä isoja tähystyspuita .
- Jätetään lehtipuita havumetsään.
- Jätetään tulevaisuuden pesäpuita kehittymään.
- Pesäpuiden ympärillä oleva metsä
- Pesäpuiden lähistöllä olevaa varttunutta metsää säästetään tai kasvatetaan tavallista pidemmällä kiertoajalla. Erityisesti kanahaukka tarvitsee varttunutta kuusimetsää pesinnän onnistumiseksi.
- Tekopesien teko
- Monelle lajille sopivien pesäpuiden löytäminen on pesintää eniten rajoittava tekijä. Metsänomistaja voi antaa esimerkiksi paikalliselle lintuseuralle luvan tehdä tekopesän metsäänsä.

Lisätietoja lintujen huomioimisesta metsänhoidossa on Metsätehon [Metsänkäsittely ja linnusto -oppaassa](https://puuhuolto.fi/metsankasittely-ja-linnusto/).

**Metsäsertifiointien vaatimuksetFSC**Hakkuissa tulee säästää kaikki kolopuut sekä suurten petolintujen puut.FSC-sertifikaatti velvoittaa metsänomistajan tai metsänkäsittelyn suunnittelijan ja toteuttajan selvittämään viranomaisaineistoista harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintymisen. Selvitys tulee tehdä sertifioidulta alueelta ja sen läheltä 500 metrin vyöhykkeellä ennen metsänkäsittelyä. Tiedot tulee merkitä metsäsuunnitelmaan tai muuten dokumentoida.Metsätaloustoimien mahdolliset vaikutukset tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymiseen ja elinolosuhteiden säilymiseen tulee tunnistaa ja turvata.Lintujen pesimäaika tulee hakkuita suunnitellessa huomioida seuraavasti linnustollisesti arvokkaissa kohteissa:
- Maakotkan asuttujen pesien läheisyydessä (1000 m) hakkuita ei tehdä Lapin maakunnassa 15.3.–31.7. ja muualla Suomessa 15.2.– 31.7.
- Merikotkan asuttujen pesien läheisyydessä (500 m) hakkuita ei tehdä Lapin maakunnassa 15.3.–31.7. ja muualla Suomessa 15.2.– 31.7.
- Sääksen asuttujen pesien läheisyydessä (500 m) kohteilla, joissa syntyy näköyhteys pesälle, hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.
- Kanahaukan ja hiirihaukan tiedossa olevien pesien läheisyydessä (300 m) hakkuita ei tehdä 15.3.–31.7.
- Mehiläishaukan tiedossa olevien pesien läheisyydessä (300 m) hakkuita ei tehdä 1.5.–31.8.
- Huom: Ei koske saarikohteita, joilla puunkorjuu muuna ajankohtana on teknisesti mahdotonta. Tällöin hakkuita vältetään kriittisimpään pesimäaikaan (Etelä-Suomi 1.5.–30.6., Pohjois-Suomi 15.5.–15.7.) ja petolintujen pesäpuiden välittömässä läheisyydessä.
**PEFC**Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta.Säästöpuiksi jätetään petolintujen pesäpuut, kolopuita sekä metson havaittuja hakomispuita.Uhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat turvataan. Metsätalouden toimenpiteissä turvataan:

- erityisesti suojeltavien lajien tunnetut elinpaikat, jotka alueellinen ELY-keskus on rajannut ja ilmoittanut kohteen omistajille ja/tai haltijoille.
- luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
- muiden uhanalaisten lajien tiedossa olevat elinpaikat Uhanalaisten lajien turvaaminen metsätaloudessa -toimintamallin mukaisesti.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**LakivaatimuksetLuonnonsuojelulaki**Raakku on direktiivilaji (liite II ja IV), joka on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu koko maassa ja asetettu erityisesti suojeltavaksi eliölajiksi. Raakkujen tai niiden tyhjien kuorien kerääminen on kiellettyä. ELY-keskus voi suojella raakun säilymiselle tärkeän esiintymispaikan. Suojelupäätös annetaan tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille, minkä jälkeen esiintymispaikalla on voimassa heikentämis- ja hävittämiskielto. Suojelupäätöksessä määritellään esiintymispaikan rajat. **Vesilaki ja metsälaki**Vesilaki ja metsälaki suojelevat luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia puroja ja niiden rantametsiä. Vesilain 2 § mukaan vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos hankkeesta aiheutuva muutos vaarantaa puron uoman luonnontilan. Luonnontilaiseksi muuttuneen puron kunnossapito on luvanvaraista ([Raakku-esite](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittelyn-ohje-raakku-esiintyman-lahistolla.pdf), [vesilaki, ympäristöministeriö 2012](https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10138/41464/YMra1_2012_Uudistunut_vesilaki.pdf?sequence=2)).Monet erilaiset vesitaloushankkeeksi määriteltävät toimenpiteet voivat heikentää uoman luonnontilaa ja raakun elinolosuhteita. [Viranomaisohjeissa ](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittelyn-ohje-raakku-esiintyman-lahistolla.pdf)tällaisiksi on tulkittu esimerkiksi ojitukset, ojitusmätästykset ja muu maanmuokkaus, vesiensuojelurakenteiden tekeminen, hakkuut 45 metrin etäisyydellä purosta ja kulku työkoneella puron läheisyydessä.Ojitukseen ja ojien kunnossapitoon tarvitaan lupa, jos se voi aiheuttaa ympäristönsuojelulain mukaista haittaa luonnolle ja sen toiminnoille (VL 3.1.2 § ja YSL 5.1.2.b §). Raakkualueella, kuten muidenkin ekologialtaan herkkien vesistöjen valuma-alueella, vähäisetkin ojitukset tulee ilmoittaa ELY-keskukseen, kun muutoin ilmoitusvelvollisuus on vähäistä suuremmilla ojituksilla.Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset purojen välittömät lähiympäristöt kuuluvat metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää (ML 10 §). Näissä elinympäristöissä ei saa tehdä uudistushakkuuta, metsätietä, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta vahingoittavaa maanpinnan käsittelyä, ojitusta, purojen ja norojen perkausta eikä käyttää kemiallisia torjunta-aineita.**Metsänkäsittelyn suunnittelu raakkualueelle**Vesiensuojelu on syytä ottaa aina huomioon, ja se korostuu kohteilla, joissa toimenpidealueella on herkkää lajistoa, kuten raakkua. Raakkualueella paikalliseen ELY-keskukseen voi olla yhteydessä jo toimenpiteitä suunniteltaessa. Lue lisää [Raakkuoppaasta](https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/188440/Raakkuopas_Pirkanmaa_saavutettava.pdf?sequence=5), [Metsäkeskuksen ohjeesta](https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metsankasittelyn-ohje-raakku-esiintyman-lahistolla.pdf) ja [raakku-esitteestä](https://julkaisut.metsa.fi/wp-content/uploads/sites/2/2015/04/raakku-esite.pdf).Jos metsänkäyttöilmoitus tehdään raakkuesiintymän lähelle (50 m) tai sellaisen vesistön läheisyyteen, jossa on lajin esiintymispaikka, Metsäkeskukselta lähtee ilmoitus maanomistajalle, metsänkäyttöilmoituksen laatijalle, hakkuuoikeuden haltijalle ja alueen ELY-keskukselle. Metsäkeskuksen ilmoituksessa on linkki tarkempaan käsittelyohjeeseen, joka on laadittu ELY-keskuksen, Metsähallituksen ja Metsäkeskuksen asiantuntijoiden työn pohjalta. Ohjeet eivät ole suoraan velvoittavia, mutta niitä noudattamalla voidaan välttää raakkuesiintymän tuhoutuminen.**Raakkualueella toimiessa metsänkäsittelyn vesistövaikutuksia vähennetään seuraavilla keinoilla:**

- **Hakkuut**
- Säilytetään pintakasvillisuus mahdollisimman ehjänä
- Ajoitetaan korjuu routa-aikaan
- Kantoja ei nosteta suurimpien uomien lähellä tai herkillä alueilla
- Hakkuutähteitä ei kasata pienvesien suojavyöhykkeille tai ojien läheisyyteen. Poistetaan veteen päätyneet hakkuutähteet.
- **Kunnostusojitukset ja maanmuokkaus**
- Vältetään kunnostusojituksia herkillä ja heikkotuottoisilla alueilla
- Maanmuokkausmenetelmänä käytetään kevyttä laikutusta, äestystä tai mätästystä
- **Kaivinkonetyö**
- Annetaan metsissä olevien uomien palautua mutkitteleviksi ja luonnontilaisiksi eli vältetään tarpeetonta perkausta.
- Jätetään perkaamatta uomat, joissa esiintyy lohikalakanta.
- [**Vesiensuojelurakenteet**](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)
- **Suojavyöhyke**
- Jätetään riittävän leveä suojavyöhyke.
- Noudatetaan viranomaisen antamia vapaaehtoisia ohjeita. Esimerkiksi viranomaisohjeen mukainen riittävä suojavyöhyke on vähintään 45 metriä leveä.
- **Metsätiet ja raakkupurojen ylitykset**
- Vältetään ajoa koneilla sellaisten purojen yli, joissa on raakkuja tai jotka ovat taimenelle sopivia.
- Jos ajoa ei voida välttää, rakennetaan väliaikainen silta tai kulku-ura. Paikalla ei saa olla raakkuja tai kalojen kutupaikkaa. Lisäksi pitää huolehtia, ettei uutta vaellusestettä synny.
- Sillan tai kulku-uran tekemisestä puron yli on tehtävä metsänkäyttöilmoitus. ELY-keskuksesta voi tarkistaa vesilain mahdolliset rajoitukset.
- **Metsälannoitus ja kemialliset kasvinsuojeluaineet**
- Vältetään lannoitusta raakkujokien ja -purojen läheisyydessä. Tuhkalannoitus voi aiheuttaa raskasmetallien päätymistä vesistöihin.
- Käytetään tarveharkintaa lannoituksen suunnittelussa ja hyödynnetään [metsätalouden vesiensuojelumenetelmiä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/vesiensuojelu).
- Vältetään kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä.

Raakkuesiintymän lähellä on tärkeää selvittää ennen toimenpiteitä vesistön ja sen varren luontoarvot sekä arvioida toimenpiteiden mahdollinen vaikutus niihin. Raakkualueella on tarpeen toteuttaa laajempia vesiensuojelutoimenpiteitä kuin mitä tavanomaisessa luonnonhoidossa suositellaan.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**Metsäsertifiointien vaatimuksetPEFC**

**Elinympäristökunnostukset virtavesissä**Lohikalojen kutemaan nouseminen ja kudun onnistuminen varmistetaan vaellusesteitä poistamalla ja elinympäristöjä kunnostamalla. Samalla hyötyvät monet muut vesieliöt, kuten lohikaloista riippuvainen raakku. Apua kunnostuksiin voi saada esimerkiksi paikallisilta järjestöiltä, yrityksiltä sekä ELY-keskukselta. Elinympäristökunnostuksista voi lukea lisää:[Virtavesikunnostuskurssin materiaalit](https://valonia.fi/materiaali/virtavesikunnostuskurssin-webinaarien-materiaalit/)[Purokunnostusopas](https://helda.helsinki.fi/items/659a358a-089d-4294-a709-dbde0c1a5377)
- **Vaellusesteiden poisto**
- Tierummun luoma vaelluseste poistuu, kun tierumpu korvataan sillalla, putkisillalla, suuremmalla tierummulla tai tekemällä koskikynnykset.
- Padon purku on luvanvaraista toimintaa. Padon paikalle rakennetaan tekokoski.
- **Virtavesikunnostuksilla parannetaan lohikalojen ja muiden vesieliöiden elinmahdollisuuksia**
- Toteutetaan asiantuntijan suunnittelemana tapauskohtaisesti.
- Kunnostaminen vaatii aina maan- ja vesialueiden omistajien luvat sekä joskus myös vesilain mukaisen luvan ([Pienvesiopas](https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/e544ed98-cff7-4dde-a0e7-942d36c27f6c/content)).
- Virtavesi kunnostetaan muistuttamaan luonnonmukaista uomaa.

# Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

## Metsäsertifiointien vaatimukset

**FSC**

- Vesistöjen varteen jätetään suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojakaistalla tehdään vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Suojakaistalla ei tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta eikä kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla.
- Vaatimukset koskevat myös ojamaisia perattuja uomia, joissa on Suomen luontaiseen lajistoon kuuluva lohikalakanta.
- Uoman ylitykset toteutetaan niin, ettei uomaa merkittävästi muuteta ja sen suuntaan muodostu vettä johtavia painanteita.
- Metsätien perusparannus ja uuden metsätien rakentaminen toteutetaan niin, että mahdollistetaan vaelluskalojen ja muun vesieliöstön esteetön liikkuminen ja vesiensuojelusta huolehditaan.
- Metsäteiden perusparannuksen yhteydessä huolehditaan, että siltarummut eivät muodosta vesistöihin ja pienvesiin esteitä kalojen ja muiden vesieliöiden nousulle.
- Uomiltaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset joet ja purot sekä purot, joissa aiemman uoman käsittelyn jälkeen on jäljellä luontaista mutkittelua ja veden paineen vaihtelua jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Kohteille jätetään 20 metriä leveä metsätalouskäytön ulkopuolinen suojavyöhyke sekä lisäksi noin 10 metriä leveä peitteisenä hoidettava suojavyöhyke.
- Muilla joilla edellytetään 15 metrin käsittelemätöntä suojavyöhykettä, jonka reunaosassa säästetään ainespuuta pienempi puusto sekä mahdollisuuksien mukaan myös kookkaampaa lehtipuustoa.
- Voimakkaasti peratuilla puroilla edellytetään 10 m peitteisenä hoidettava suojavyöhyke, jolla säästetään pensaskerros ja ainespuuta pienempi puusto eikä suoriteta maanmuokkausta.

Tietoa lohikalakannoista saa SYKEn ja ELY-keskusten tuottamasta [paikkatietoaineistosta](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/virtavesien-lohikalakannat). Lisäksi kaikki lohikalakantauomat on määritetty erittäin herkiksi ELY-keskusten laatimassa ["Metsätaloudelle herkät vesistöt" -aineistossa](https://ckan.ymparisto.fi/dataset/metsataloudelle-herkat-vesistot).
- Lohikaloja turvataan metsänkäsittelyssä vesiensuojelun keinoilla, riittävillä suojavyöhykkeillä ja elinympäristökunnostuksilla. Vesiensuojelutoimenpiteillä vähennetään ravinne- ja kiintoainespäästöjä vesistöihin.
- Vesiensuojelussa olennaisinta on välttää ojitustoimenpiteitä ja tarpeetonta maanmuokkausta ja suunnitella toimenpiteiden laajuus oikein. Lohikalat ovat erittäin herkkiä metsätalouden aiheuttamille muutoksille vesistöissä, joten vesiensuojelun huomioiminen on tärkeää. Lue lisää [Vesiensuojelusta metsätaloustoimien yhteydessä](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/vesiensuojelu).
- Riittävän leveiden suojavyöhykkeiden jättäminen vähentää ravinteiden pääsyä vesistöihin. Jokivarsien puut myös varjostavat ja näin viilentävät vettä. Lisäksi suojavyöhykkeiltä tuleva lehti- ja neulaskarike ja lahopuu ovat tärkeitä pohjaeläimille, joita lohikalat syövät. Suojavyöhykkeen leveyden valinnasta voit lukea täältä.
- Metsätiet tulee rakentaa ja kunnostaa niin, että vaelluskalojen reitit säilyvät ja esteetön nousu onnistuu. Metsätien rakentamiseen ja perusparannukseen haettavan Metka-tuen saamisen ehtona on mahdollisten vaellusesteiden purkaminen.
- Lohikalat hyötyvät tuottamattomien soiden ennallistamisesta ja turvemetsien liiallisten ojasyvyyksien korjaamisesta.

Metsän eliöt ovat enimmäkseen hyvin pienikokoisia ja monimuotoisessa metsikössä voi elää jopa tuhansia lajeja. Lajien monimuotoisuuden turvaaminen perustuu kolmeen seikkaan: uhanalaisten lajiesiintymien turvaamiseen, lajeille ja lajiryhmille tärkeiden elinympäristöjen, esimerkiksi luonnontilaisten puronvarsien, tunnistamiseen sekä lajeille tärkeiden rakennepiirteiden, kuten jalojen lehtipuiden huomioon ottamiseen.  

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Kylvön siemenmäärä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuun toteutus

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Kulttuuriperintökohteiden turvaaminen

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulma lannoituksissa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Jatkuva kasvatus - Virkistyskäyttö

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Talous ja riskien huomioiminen suometsien käsittelyssä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Lajien turvaaminen metsänkäsittelyssä

Metsäsertifiointijärjestelmien vaatimukset monimuotoisuudelle merkittävien kangasmetsien huomioimiselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Ensiharvennus hoidetussa hieskoivuvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Myöhempi harvennus koivuvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko