# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

Metsänomistajan tavoitteiden tunnistaminen on perusta metsän hoidon ja käytön valinnoille.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Metsänomistajan tavoitetilan tunnistaminen

**Metsänomistajan tavoitteita avaavia kysymyksiä**

Metsänomistaja määrittää, mitä tavoitteita hän asettaa metsiensä käytölle. Metsäammattilaisten tehtävänä on tarjota metsänomistajalle hänen tavoitteitaan edistäviä vaihtoehtoja metsien käsittelyyn. Tällöin on tärkeää arvioida tasapuolisesti menetelmien oletetut hyödyt ja haitat sekä mahdollisuudet ja riskit.
Metsänomistajan tavoitteiden tunnistaminen on edellytys sille, että metsän käytön vaihtoehtoja voidaan järjestää niiden sopivuuden mukaan kyseiseen tilanteeseen. Tehtävät päätökset voivat koskea koko metsäomaisuutta, metsätilaa, metsikköä tai yksittäistä metsän kohtaa. Metsänomistajan painottamat tavoitteet talouteen, luontoon, virkistykseen ja ilmastonmuutoksen hillintään voivat myös vaihdella näissä merkittävästi.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Metsänomistajan tavoitetilan tunnistaminen

**Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa**

Metsänomistaja voi arvioida seuraavien kysymysten avulla metsänomistuksen ja eri tavoitteiden merkitystä.
**Yleiset päämäärät ja arvostukset** Miksi haluan olla metsänomistaja? Mitä tämä metsä minulle merkitsee?Millaisia hyötyjä odotan metsäni minulle tuottavan? Minkälaisen metsän haluan jättää seuraavalle omistajalle? Millaiseksi toivon metsäni kehittyvän? Näenkö ristiriitoja omien tavoitteideni asettelussa? **Taloudelliset arvot** Miten tärkeitä metsätulot ovat minulle nyt ja tulevaisuudessa? Mitä odotuksia minulla on metsätilan arvonnousulle? Mitä metsänomistukseen ja metsänhoitoon liittyviä töitä haluan tehdä itse ja mitä ostaa palveluna? **Luontoarvot** Miten tärkeää minulle on vaalia luonnon monimuotoisuutta talouskäytössä olevissa metsissäni?Kuinka paljon olen valmis tekemään luonnonhoidon toimenpiteitä, esimerkiksi säästämään järeitä lahopuita?Millaisen osuuden metsistäni haluan suojella? Kuinka laajoja toimenpiteitä olen valmis tekemään vesien ja ympäristön hyvän tilan turvaamiseksi metsien käsittelyn yhteydessä? **Virkistysarvot** Kuinka tärkeää minulle on, että metsäni sopivat hyvin virkistyskäyttöön? Millaista metsämaisemaa arvostan? Entä millaista en arvosta? **Ilmastonmuutoksen hillintä** Kuinka tärkeää minulle on hillitä ilmastonmuutosta omien metsieni avulla?

Metsänhoidon suositukset tarjoavat metsätilan hoitoon vaihtoehtoisia toimintamalleja. Näitä malleja voidaan soveltaa sellaisenaan tai yhdistelemällä niitä metsänomistajan toivomalla tavalla. Tasapainon tavoittelua kuvaavassa toimintamallissa on esitetty metsänhoidon malli, jossa eri tavoitteet ovat mahdollisimman hyvin tasapainossa keskenään.
Tavoitteiden asettamisessa metsänomistajan tulee ottaa huomioon lainsäädännön velvoitteet ja vapaaehtoisen metsäsertifioinnin (PEFC™ ja FSC®) vaatimukset.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Ilmastonmuutoksen hillinnän painottaminen metsätilan hoidossa

Ilmastonmuutoksen hillinnässä metsät toimivat uusiutuvan raaka-aineen ja energian lähteenä, mutta myös tärkeänä hiilen nieluna ja varastona. Merkittävä osa metsien hiilestä on varastoituneena maaperään ja erityisesti tämä korostuu turvemailla. Metsän käytön ilmastovaikutusten arvioinnissa voidaan mittarina käyttää metsän hiilitasetta, jossa on huomioitu myös hakkuissa poistettavan puun sisältämä hiili.
Ilmastonmuutoksen hillintää painottavassa metsätilan hoidossa voidaan erottaa kaksi vaihtoehtoista päätoimintatapaa: 1) Voidaan pyrkiä sitomaan mahdollisimman paljon hiiltä puustoon ja tuottamaan mahdollisimman paljon puupohjaisiin tuotteisiin käytettävää raaka-ainetta. Samalla huomioidaan maaperän hiilivarastojen ylläpito. 2) Voidaan pyrkiä varastoimaan puustoon ja maaperään mahdollisimman paljon hiiltä ja pitämään metsän kasvihuonekaasutase mahdollisimman hyvänä.
Ensimmäisen toimintatavan ajatuksena on, että puupohjaiset tuotteet muodostavat hiilivaraston ja niillä voidaan korvata ilmastolle haitallisempia tuotteita. Toisen toimintatavan ajatuksena on varastoida mahdollisimman paljon hiiltä ja sitoa kasvihuonekaasuja metsään.

Seuraavat toimintamallit on tarkoitettu metsäsuunnittelun tueksi, kun metsätilan hoidossa halutaan painottaa ilmastonmuutoksen hillintää.
**Hiiltä tuotteisiin -toimintamalli metsätilan hoidossa**Toimintamallissa tavoitteena on panostaa puuston kasvun ja hiilensidonnan lisäämiseen sekä jalostuskelpoisen puuraaka-aineen tehokkaaseen tuottamiseen. Samalla huomioidaan maaperän hiilivarastot lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.Metsänomistaja ei voi ohjata myymänsä puun käyttöä, mutta hän voi vaikuttaa siihen, millaista puuta metsät tuottavat. Mallin oletuksena on, että hakkuilla korjatusta puusta tehdään tuotteita, joissa hiili varastoituu ja/tai korvaa fossiilisia raaka-aineita. Hiilen varastointiaika puutuotteissa vaihtelee voimakkaasti puutuotteiden käyttötavan ja elinkaaren mukaan. Pitkäikäisimpiä puutuotteita ovat rakennusmateriaalit.Toimintamallin mukaisessa metsänhoidossa maksimoidaan metsätilan metsien puuntuotosta (m3/ha/a) ja hiilensidontaa kiinnittäen samalla huomiota puuston taloudellista arvoa lisäävään laatu- ja järeyskehitykseen sekä tuhoriskien hallintaan. Metsänhoidon investoinneilla ja hakkuilla: 1) huolehditaan puuston elinvoimaisuudesta ja järeytymisestä 2) ohjataan puuston kasvu ja hiilensidonta jalostuskelpoista raaka-ainetta tuottaviin puihin 3) huolehditaan uudistumisesta, kun puuston kuutio- ja arvokasvu alittavat metsänomistajan hyväksymän rajan. Mallissa tehtävien kasvua lisäävien investointien myötä hakattava puumäärä ja hakkuista odotettavissa oleva kassavirta kasvavat. Jos panostukset puuston lisäkasvun, hiilensidonnan ja järeytymisen edistämiseen eivät kuitenkaan lisää vastaavassa määrin tuloja, metsään sitoutuneen pääoman tuotto laskee ja metsätalouden kannattavuus kärsii. **Apukysymykset toimintamallin toteuttamiseen** Nämä auttavat arvioimaan, vastaako metsätilan hoidon suunnitelma toimintamallin tavoitteita. 1) Panostetaanko puuston kasvua edistäviin toimiin mahdollisimman tehokkaasti puuston tila ja kasvupaikan ominaisuudet huomioiden? Toimia ovat esimerkiksi lannoitus, jalostetun viljelymateriaalin käyttö ja metsän nopea uudistaminen uudistushakkuun jälkeen keinollisesti tai luontaisesti. 2) Maksimoiko metsiköiden kasvatus puuntuotosta ja hiilensidontaa huomioiden samalla puuston hyvän arvokasvun? 3) Ovatko puustoon sitoutuneen hiilen kasvu ja poistuma (hiilitase) tasapainossa pitkällä aikavälillä (yli 50 vuotta)? 4) Uudistetaanko tai metsitetäänkö puuntuotannollisesti vajaatuottoiset alueet kuten vähäpuustoiset tai tuhojen vaivaamat kohteet?
**Hiiltä metsään – toimintamalli metsätilan hoidossa**Tavoitteena on panostaa puuston ja maaperän hiilivarastojen lisäämiseen etenkin lyhyellä aikavälillä (alle 25 vuotta). Tällöin tingitään hakkuutuloista metsän hiilivaraston kasvattamiseksi. Pitkällä aikavälillä metsiä hoidetaan ja puuta korjataan ensisijaisesti puuston ja maaperän hiilivaraston ylläpitämiseksi. Toimintamalli edellyttää, että metsien vanhetessa lisääntyvä puuston tuhoriski pysyy hallinnassa. Mallin käyttö johtaa lopulta hyvin pitkällä aikavälillä, eli satojen vuosien kuluessa, tilanteeseen, jossa metsän hiilivarasto täyttyy eikä kasva enää merkittävästi. Tällaisen tilanteen saavuttaminen vaihtelee kohteittain merkittävästi. **Vaikutukset lyhyellä aikavälillä (<25 v)** Tehokkain keino kerryttää metsien hiilivarastoa lyhyellä aikavälillä on muista kuin metsien terveyttä edistävistä hakkuista pidättäytyminen. Hakkuista pidättäytyminen lisää myös hiilensidontaa lyhyellä aikavälillä. **Vaikutukset pitkällä aikavälillä (>50 v)** Hakkuista pidättäytyminen alentaa metsien hiilensidonnan ja puuntuotoksen potentiaalia pitkällä aikavälillä. Tämä johtuu vuotuisen kasvun taantumisesta metsän vanhetessa. Samalla myös hiilivaraston kertyminen hidastuu. Toisaalta vanhenevan puuston ja maaperän merkitys pitkäaikaisena hiilivarastona säilyy. Metsätuhoriski kasvaa metsän ikääntyessä, mutta riskin suuruus ja taloudellinen merkittävyys vaihtelee kohdekohtaisesti.Jos puuston ja maaperän hiilivaraston kasvattamisesta ei synny tuloja ajan myötä, metsään sitoutuneen pääoman tuotto laskee ja metsätalouden kannattavuus kärsii. **Apukysymykset toimintamallin toteuttamiseen** 1) Ovatko metsän puusto ja maaperä hiilen nielu, eli sitovat enemmän hiiltä kuin vapauttavat? 2) Vältetäänkö muita hakkuita kuin sellaisia, jotka ehkäisevät puuston riukuuntumista tai metsätuhoja? 3) Lisätäänkö puuston kasvua lannoituksella? 4) Metsitetäänkö puunkasvatukseen soveltuvat vajaatuottoiset alueet? 5) Kasvatetaanko maaperän hiilivarastoa jättämällä lahopuuta? 6) Rajoitetaanko voimakkaiden kasvihuonekaasujen muodostumista turvemaiden maaperästä? 7) Jos metsää joudutaan uudistamaan, jätetäänkö kannot korjaamatta? 8) Suojellaanko kohteita, joissa on helposti yhteensovitettavissa monimuotoisuuden turvaaminen ja hiilen varastointi?

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Tavoitteiden tasapainon hakeminen metsätilan hoidossa

Tasapainoa tavoittelevassa metsänhoidon mallissa otetaan huomioon samanaikaisesti taloudellinen kannattavuus, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, virkistyskäytön mahdollistaminen ja ilmastonmuutoksen hillintä.

**Tavoitteiden tasapainoa tavoitteleva toimintamalli metsätilan hoidossa***Apukysymykset auttavat arvioimaan, vastaako metsätilan hoidon suunnitelma toimintamallin tavoitteita.***Talous**Yleiskuvaus: Metsä tuottaa taloudellista tulosta ja metsänomistus on siten kannattavaa. Taloudellista toimintaa harjoitetaan pitkäjänteisesti yli omistusajan. Tuloa voi saada erilaisista metsän tarjoamista ekosysteemipalveluista.Apukysymykset 1) Tuottavatko metsät rahaa enemmän kuin kuluttavat? 2) Onko varauduttu ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin?**Luonto**Yleiskuvaus: Metsäekosysteemin monimuotoisuus on turvattu. Vesistöjen tila ei heikkene metsien käytön seurauksena.Apukysymykset1) Onko lain ja mahdollisen metsäsertifioinnin turvaamat luontokohteet rajattu metsänkäsittelyn ulkopuolelle?2) Onko monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten säästöpuiden ja järeän lahopuun, jättämisestä huolehdittu?3) Onko vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeet sekä maanmuokkausten ja kunnostusojitusten vesiensuojelu huomioitu metsänkäsittelyssä?4) Ovatko metsät ikä- ja puulajirakenteeltaan monipuolisia?**Virkistys**Yleiskuvaus: Metsä tuottaa erilaisia virkistysmahdollisuuksia.Apukysymykset1) Onko metsistä saatavilla erilaisia keruutuotteita?2) Onko maisema- ja retkeilyarvoja punnittu metsänkäsittelyssä?3) Onko metsien käytöstä metsästykseen sovittu?**Ilmastonmuutoksen hillintä**Yleiskuvaus: Puusto on tervettä ja elinvoimaista, kasvaa ja sitoo hiiltä hyvin. Metsien hiilitase on (pitkällä aikavälillä) positiivinen, kun otetaan huomioon puusto, maaperä ja tuotteet.Apukysymykset1) Kasvaako hiilen kokonaisvarasto metsien puustossa, maaperässä ja puuperäisissä tuotteissa?2) Korjataanko metsistä puuraaka-ainetta, joka korvaa uusiutumattomia?3) Rajoitetaanko voimakkaiden kasvihuonekaasujen muodostumista turvemaiden maaperästä?

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Esimerkki tasapainon hakemisesta metsänkasvatuksen talouden ja ilmastonmuutoksen hillinnän välillä

Tarkastelu perustuu hoidetulle eteläsuomalaiselle 58 ha kokoiselle metsätilalle, jolla
- puuston kehitysluokkajakauma: taimikoita 15 %, nuoria kasvatusmetsiä 16 %, varttuneita kasvatusmetsiä 47 % ja uudistuskypsiä 22 %.
- puuston keskitilavuus on metsämaalla 177 m3/ha ja keskikasvu 6,8 m3/ha/vuosi.
- puustoon ja maaperään sitoutunut hiilivarasto on noin 64 000 tC, eli keskimäärin 1 100 tC/ha. Puuston hiilivarasto on 13 700 tC, ja maaperän hiilivarasto kasvupaikkaluokkien perusteella arvioituna 50 300 tC.
Metsätilalle on laskettu kolme erilaista metsänkasvatuksen skenaariota 20 vuoden aikajaksolle.

1. **Metsänkasvatuksen talouden painottaminen**
- Laskennassa maksimoitu nettotulojen nykyarvoa ilman rajoitteita.
2. **Metsän hiilivaraston säilyttäminen**
- Laskennassa maksimoitu nettotulojen nykyarvoa siten, että puuston tilavuus ei saa pienentyä simulointijakson aikana.
3. **Metsän hiilivaraston kasvattaminen**
- Laskennassa maksimoitu nettotulojen nykyarvoa siten, että vuosittainen hakkuukertymä saa olla enintään puolet metsätilan nykyisestä kasvusta.
- Lähes kaikki suometsät (17 ha) on rajattu käytönrajoitteella metsänhoidon ulkopuolelle.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Esimerkki tasapainon hakemisesta metsänkasvatuksen talouden ja ilmastonmuutoksen hillinnän välillä

##  [Yhteenveto metsänkasvatuksen skenaarioiden keskeisistä tunnuksista esimerkkitapauksessa. ](/fi/node/1327)

Table
| Skenaario | Keskimääräiset hakkuutulot seuraavien 20 v. aikana | Keskimääräiset kustannukset seuraavien 20 v. aikana | Nettotulojen nykyarvo 3 % diskonttokorolla | Puuston keskitilavuus 20 v. kuluttua | Metsän1 hiilivarasto 20 v. kuluttua yhteensä | Puuston arvo 20 v. kuluttua |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| A. | 23 400 €/vuosi | - 2 800 €/vuosi | 530 000 € | 101 m3 | 59 500 tC | 187 000 € |
| B. | 16 600 €/vuosi | - 1 700 €/vuosi | 460 000 € | 177 m3 | 65 700 tC | 400 000 € |
| C. | 8 600 €/vuosi | - 900 €/vuosi | 270 000 € | 231 m3 | 70 100 tC | 590 000 € |
1 Metsän hiilivarasto sisältää sekä puustoon että maaperään sitoutuneen hiilen. Muutokset metsän hiilivarastossa johtuvat valtaosin puuston määrän muutoksesta. Muutokset maaperän hiilivarastossa ovat maltillisia.
**Laskennan oletukset:** Puuston vuotuinen kasvu on mallinnettu IPTIM Assets -ohjelmistolla, joka hyödyntää puuston kasvun ennustamisessa Luonnonvarakeskuksen Motti-simulointiydintä/kasvumalleja. Kuviotason toimenpidevaihtoehdot perustuvat metsänhoidon suosituksiin. Eri puutavaralajien kantohintoina on käytetty vuosien 2017–2021 alueittain tilastoituja hintoja, jotka on muunnettu reaalihinnoiksi kuluttajahintaindeksin avulla. Metsänhoitotöiden yksikköhintoina on käytetty vuoden 2020 alueittain tilastoituja hintoja. Hiilinielulaskennassa ennustetaan vuosittainen karikesadanta, luonnonpoistuma ja hakkuutähteet, jotka toimivat syötteenä maaperän hiilen kiertoa ennustavalle Yasso-mallille. Hakattavat puutavaralajit luokitellaan tilastojen perusteella neljään puutuoteluokkaan: (i) rakennusmateriaali, (ii) huonekalut ja vaihdettava rakennusmateriaali, (iii) kirjat ja toimistotuotteet, (iv) pakkausmateriaali, lehdet ja kertakäyttöinen rakennusmateriaali. Jokaisen puutuoteluokan hiilivarastolla on erilainen puoliintumisaika välillä 1–50 vuotta.

Metsänomistajan painotukset talouden ja hiilensidonnan välillä vaikuttavat merkittävästi siihen, millainen metsä tilalla kasvaa 20 vuoden päästä. Vaihtoehdossa A hakkuumahdollisuudet on tehokkaasti käytetty ja seuraavien vuosikymmenien tulot jäävät maltillisemmiksi. Toisaalta puuston kasvu pysyy korkealla tasolla, kun metsien ikärakennetta on nuorennettu. Vaihtoehdossa C metsissä on runsaasti hakkuumahdollisuuksia. Jos niitä edelleen lykätään, metsä vanhenee ja kasvu alkaa hidastua. Myös luonnonpoistuman määrä kasvaa. Vaihtoehto B ylläpitää sekä hakkuumahdollisuudet että hiilivaraston säilyttäen metsätilan ikärakenteen ja puuston kasvun nykyisen kaltaisena.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Luontopainotus metsätilan hoidossa

Luontopainotuksessa metsänomistaja painottaa luontoarvoja metsien hoitoa ja käyttöä koskevissa valinnoissa. Tällöin metsän käsittelyn yhteydessä talousmetsien luonnonhoitoa toteutetaan yli lainsäädännön asettamien vähimmäisvaatimuksien sekä tehdään toimenpiteitä vapaaehtoisten metsäsertifiointien (PEFC ja FSC) vaatimuksia laajemmin.Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja vahvistamisen kannalta olennaista on, että metsänomistaja tunnistaa metsätilansa luontoarvot sekä niiden potentiaalin. Luontoarvojen tunnistaminen edellyttää metsänomistajan tutustumista omaan metsäomaisuuteensa ja siihen liittyvien havaintojen tekemistä. Keskeistä on tunnistaa, millaisia erilaisia metsien, soiden, vesien ja muiden alueiden luontotyyppejä ja lajeja metsätilalla ja sen läheisyydessä esiintyy. Havaintoja voi tehdä sekä maastossa että hyödyntämällä olemassa olevia tietolähteitä, kuten [metsään.fi](https://metsaan.fi/) ja [laji.fi](https://laji.fi/) -palveluiden aineistoja.Luontoarvojen tunnistaminen ja luonnonhoidon tavoitteiden määrittely auttaa valitsemaan toimenpiteet ja kohdentamaan ne metsiköihin ja maastonkohtiin, joissa valinnoilla saadaan suurin vaikuttavuus panostuksiin nähden. Talousmetsien luonnonhoidon toteutuksessa voidaan säätää käytettäviä menetelmiä ja toimenpiteiden määrää sekä laajuutta metsänomistajan toiveiden mukaan.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Luontoa painottava toimintamalli metsätilan hoidossa

Luontopainotuksessa päätavoitteena on turvata olemassa olevaa metsäluonnon monimuotoisuutta sekä toteuttaa luonnonhoidon toimenpiteitä metsäluonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseksi. Luonnonhoidon painottaminen voi tarkoittaa metsätalouden puuntuotannosta tinkimistä.Keskeisiä tilatasolla tehtäviä päätöksiä ja linjauksia luonnonhoidon tavoitteiden saavuttamiseksi:**Eri metsänkasvatustapojen ja metsänhoidon menetelmien valinta**Metsänkasvatustavan valinta vaikuttaa siihen, minkälaisia lajeja metsässä viihtyy. Tasaikäisen ja jatkuvan metsänkasvatuksen – sekä näiden välimuotojen – yhdistelmä metsätilalla tuottaa useimmille lajeille enemmän sopivia ympäristöjä kuin yhden menetelmän käyttäminen. Valitsemalla oikeanlaiset luontoa hyödyttävät metsänhoidon menetelmät voidaan osaltaan tukea monimuotoisuuden säilymistä, unohtamatta kuitenkaan tarvetta luonnonhoidon toimenpiteille.
Apukysymyksiä päätöksenteon tueksi:
- Missä kohteissa on ympäristösyistä perusteltua soveltaa metsän peitteisyyden säilyttävää jatkuvaa kasvatusta?
- Millaista ikäjakaumaa metsissä halutaan tavoitella?

**Luontokohteiden turvaaminen ja metsien suojelu**Arvokkaiden luontokohteiden tunnistaminen ja turvaaminen toimivat pohjana metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiselle. Osa luontokohteista on turvattu lainsäädännöllä tai huomioitu vapaaehtoisen metsäsertifioinnin vaatimuksissa. Metsänomistaja voi halutessaan turvata ja suojella näitä laajemman joukon kohteita tai rajata käsittelemättömät kohteet isommiksi kuin laki tai sertifikaatit edellyttävät.
Apukysymyksiä päätöksenteon tueksi:
- Asetetaanko suojellulle metsäpinta-alalle tavoitetta?
- Mitä kohteita halutaan turvata lakisääteisten luontokohteiden lisäksi omalla päätöksellä?
- Onko tilan suojeltaville kohteille mahdollista saada rahoitusta?

**Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden vahvistaminen**Monimuotoisuudelle tärkeillä rakennepiirteillä on suuri vaikutus metsien monimuotoisuudelle. Vanhojen ja järeiden puiden, lahopuun ja lehtipuiden määrä vaikuttavat olennaisesti niistä riippuvaisten lajien elinmahdollisuuksiin. Metsissä kannattaa pyrkiä vahvistamaan ensisijaisesti niissä luontaisesti esiintyviä rakennepiirteitä, kuten esimerkiksi lahopuujatkumoa tai haapajatkumoa.
Apukysymyksiä päätöksenteon tueksi:
- Millainen tavoitetaso asetetaan elävien säästöpuiden, lahopuun, tekopökkelöiden ja suojatiheiköiden määrälle ja laadulle?
- Esiintyykö tilalla jotain tiettyjä rakennepiirteitä, joita tulisi pyrkiä vahvistamaan?
- Kuinka suurta lehtipuusekoitusta ylläpidetään ja mikä on sekametsien osuus?
- Miten varmistetaan säilytettyjen rakennepiirteiden turvaaminen myös tulevissa metsänkäsittelyissä?

**Luonnonhoidon vaikuttava kohdentaminen**Luonnonhoidon toimien suunnitteleminen maisema- ja aluetasolla tilakohtaisesti edistää luonnonhoidon toimenpiteiden vaikuttavuutta ja niiden toteutuksen kustannustehokkuutta. Suunnitelmallisuus mahdollistaa arvokkaimpien luontokohteiden paremman turvaamisen ja niiden välisen vuorovaikutuksen ylläpidon.
Apukysymyksiä päätöksenteon tueksi:
- Onko tilalla kohteita, joihin kohdennettuna luonnonhoito on hyödyttäisi mahdollisimman monia lajeja?
- Onko tilalla löydettävissä kohteita, jotka ovat metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä tai kannattamattomia, mutta joiden käsittelemättä jättäminen ja yhteyteen jätetyt säästöpuut, lahopuut ja tiheiköt hyödyttäisivät luontoa?
- Mikä on luonnonhoidon toimenpiteiden toteutuksen taso muualla metsätilalla?

**Metsien kytkeytyneisyyden ylläpito**Aluetason metsänkäsittelyssä olennaista on alueiden kytkeytyminen yhteen. Tällä tarkoitetaan sitä, että mikäli tietyn lajin elinympäristö häviää metsänhoidon tai luontaisen kehityksen seurauksena, lajille löytyy sopivalta etäisyydeltä vastaava elinympäristö. Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää varttuneiden metsien kytkeytyneisyyteen maisematasolla.
Apukysymyksiä päätöksenteon tueksi:
- Mikä on varttuneiden metsien osuus metsätilan tasolla?
- Ovatko luontokohteet, suojelualueet, suojavyöhykkeet, säästöpuuryhmät ja peitteisenä kasvatettavat metsät yhteydessä toisiinsa?
- Onko metsätilalla tai sen ympäristössä havaintoja lajeista, jotka vaativat laajoja yhtenäisiä metsäalueita (esim. metso, kuukkeli, helmipöllö, metsäpeura)?

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Luonnonhoidon suunnittelu tilatasolla

Luonnonhoidon toteutuksen ja mitoituksen suunnitteleminen tilatasolla on suositeltavaa luontoa painottavilla metsänomistajille. Se mahdollistaa luonnonhoidon toimenpiteiden kustannustehokkaiden ja luonnon monimuotoisuutta hyödyttävien ratkaisujen kokonaisuuden toteuttamisen. Keskeistä suunnittelussa on löytää luonnonhoidon toimenpiteiden vaikuttavan kohdentamisen kannalta tärkeät kohteet. Tilatason suunnittelun hyödyt korostuvat etenkin metsätiloilla, joilla sijaitsee arvokkaita luontokohteita.Tilatason luonnonhoidon suunnittelun lisäksi yksittäisiä luonnonhoidon keinoja voi toteuttaa myös kuviotasolla, esimerkiksi säästöpuiden määrä voi vaihdella eri hakkuukohteilla. Luonnonhoidon laajaa keinovalikoimaa on suositeltavaa hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja hakkuissa. Yksittäiset luonnonhoidon toimenpiteet edistävät usein montaa eri tavoitetta.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Tilatason metsäluonnon monimuotoisuuden tunnukset

Metsäluonnon monimuotoisuuden tilaa voidaan seurata tarkastelemalla siihen liittyviä tilatason tunnuksia. Tällaisia ovat tavallisesti erilaiset puustoon, sen rakenteeseen ja luonnon kannalta arvokkaisiin kohteisiin liittyvät tunnukset. Tilatasolla voidaan asettaa luonnonhoitoon ja monimuotoisuuteen liittyville tunnuksille pitkän linjan tavoitteita, joita kohti halutaan edetä.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Tilatason metsäluonnon monimuotoisuuden tunnukset

##  [Tilatason metsäluonnon monimuotoisuuden tunnukset](/fi/node/3651)

Table
| Seurattavat tunnukset  | Esimerkkitavoitteita |
| --- | --- |
| Puuston rakenne | •    Vanhojen ja järeiden puiden määrä kasvaa•    Puuston ikäjakauma monipuolistuu metsikkötasolla•    Varttuneita metsiä sijaitsee lähekkäin maisematasolla |
| Puulajisuhteet | •    Puulajien monipuolisuus ja sekametsien osuus kasvaa•    Monimuotoisuudelle arvokkaiden lehtipuiden määrä kasvaa |
| Lahopuu | •    Olemassa oleva lahopuu säilyy•    Kuollutta puuta tuotetaan tekemällä tekopökkelöitä•    Huolehditaan lahopuujatkumon säilymisestä säästöpuilla |
| Luontokohteet | •    Tunnistetaan ja turvataan arvokkaat luontokohteet•    Arvokkaimmat kohteet ohjataan pysyvään suojeluun•    Luontokohteissa toteutetaan luonnonhoitoa ja ennallistamista |
| Vesistökuormitus | •    Vesistöille ja pienvesille jätetään monimuotoisuuden kannalta riittävän leveät suojavyöhykkeet•    Vesiensuojelusta huolehditaan maanmuokkauksessa•    Vesistökuormitus pienenee ja vesien tila paranee |

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Luonnonhoidon mitoituksen vertailutasot

Luonnonhoidon keinovalikoimaa voidaan toteuttaa vaihtelevilla tasoilla metsänomistajan painotuksista ja kohteista riippuen. Lainsäädäntö määrittää vähimmäistason talousmetsien luonnonhoidon toteutukselle, minkä lisäksi ja vapaaehtoinen metsäsertifiointi asettaa vaatimuksia lisätoimenpiteille.Tutkimukseen perustuen ei voida suoraan antaa yksiselitteisiä suosituksia toimenpiteiden riittäväksi tasoksi, vaan niiden perusteella on mahdollista johtaa vertailutasoja yksittäisen keinon käytön tasosta, jolla on positiivisia vaikutuksia alueen lajistoon ja monimuotoisuuteen.Alla olevassa taulukossa on esitetty eräisiin metsien rakennepiirteisiin liittyviä metsäsertifiointien vaatimuksien vähimmäistasoja sekä tutkimuksesta johdettuja yleisiä vertailutasoja sovellettavaksi luontopainotteiseen metsätilan hoitoon.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## Luonnonhoidon mitoituksen vertailutasot

##  [Luonnonhoidon mitoituksen vertailutasot](/fi/node/3652)

Table
| Rakennepiirteiden tunnukset  | PEFC | FSC | Tutkimuksista johdettu vertailutaso |
| --- | --- | --- | --- |
| Säästöpuiden jättäminen | 10 kpl/ha  | 10 + 10 kpl/ha | 10-50 m3/ha1) |
| Lahopuun turvaaminen | 10 kpl/ha | Kaikki | 10-50 m3/ha2) |
| Tekopökkelöiden tekeminen | 2-5 kpl/ha | - | 5-10 kpl/ha3) |
| Vesien suojavyöhykkeet | Keskimäärin 10 m, vähintään 5 m | 10-30 m kohteesta riippuen | 20-45 m4) |
| Lehtipuuosuus | Ylläpidetään lehtipuusekoitusta | 10 % | 10-30 %5) |

Viitteitä keskeisiin taulukossa hyödynnettyihin tutkimuksiin:
1 . Säästöpuiden jättäminen
2 . Lahopuun turvaaminen
3 . Tekopökkelöiden tekeminen
4 . Vesien suojavyöhykkeet
5 . Lehtipuuosuus
Pelkästään erilaisia vertailutasoja tarkastelemalla voidaan kuitenkin päätyä tehottomiin luonnonhoidon ratkaisuihin, sillä luonnonhoidon toteutusta on tarkoituksenmukaisinta tarkastella ja kohdentaa käsittelyalueen sisällä käytettävissä olevan paikkatiedon ja maastosuunnittelun avulla. Näin voidaan toteuttaa luonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta vaikuttavaa täsmäluonnonhoitoa.

# Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**: Metsätilan hoito | [**Metsänomistamisen tavoitteet**](/fi/kategoriat/metsanomistamisen-tavoitteet)

Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

Metsityksessä huomioitavaa:• Ojituksen kunnostustarve ja muu vesitalouden järjestely• Maanmuokkausmenetelmä&nbsp;• Tarve lannoitukseen välittömästi ja myöhemmin• Uudistamistapa ja käytettävä viljelymateriaali• Vesakon raivaustarve ennen metsänviljelyä• Heinäntorjuntatarve välittömästi ja etenkin kasvatuksen alkuvaiheessa• Taimikonhoitotarpeen ennakointi ja seuranta Maalajin tunnistaminen keskeistä Metsityksen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa kohteen maalaji, joka rajaa metsityksessä käytettävät menetelmät. Alueen maalaji on syytä käydä määrittämässä näytekaivun perusteella. Näytekuoppa kaivetaan eloperäisen humuskerroksen alla olevaan pohjamaahan asti, mutta kuitenkin enintään 40 cm:n syvyiseksi. Turvemaiden metsityksen suunnittelussa on tarpeen määrittää turvekerroksen paksuus ja tarkastella sen alla olevan pohjamaan laatua. Metsänhoidon suosituksissa ohutturpeisiksi luokitellaan maat, joissa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Kun turvekerros on yli 30 cm, maa luokitellaan paksuturpeiseksi. Turvealueilla pohjamaan laatua on helpointa tarkkailla ojien reunoista. Ohutturpeisilla kohteilla pohjamaan saa esiin kaivamalla lapiolla kuopan turpeeseen. Pohjamaan maalaji selvitetään aistinvaraisesti. Hietaiset ja sitä hienommat kivennäismaat ovat pohjamaana hyviä metsityksen kannalta, ja erityisesti silloin, kun turvetta on vähemmän kuin 30 cm. Kun turvekerros on paksu, yli 30cm, tarvitaan metsityksen yhteydessä lannoitus kivennäisravinteilla, vaikka pohjamaa olisi hienolajitteinen. Paksuilla turvekerroksilla puiden juuret yltävät harvoin pohjamaahan. Turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla turvekerroksen paksuus voi vaihdella paljon. Joihinkin osiin on voinut jäädä muita paksumpi tai ohuempi turvekerros tuotannon loppuessa. Tästä syystä turvekerroksen paksuus on syytä mitata koko alueelta. Yleiskuvan saa sijoittamalla koko alueen läpi kulkevia mittauslinjoja, joilta turpeen paksuus mitataan muutaman kymmenen metrin välein. Näiltä linjoilta mitataan turpeen paksuus vähintään entisten tuotantosarkojen keskeltä, mutta mielellään myös joistakin kohdista ojien vierestä.Aro, L. &amp; Hytönen, J. 2019. Suonpohjasta metsäksi. Luonnonvarakeskus ja Suomen metsäkeskus. Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen on ensiarvoista vesiensuojelulle ja metsänviljelyn onnistumiselle. Sulfaattimailla maanmuokkauksessa ja mahdollisessa ojituksen kunnostamisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta rikkihappoa muodostava maakerros ei paljastu. Turpeen paksuuden ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuuksien tunteminen on hyvin tärkeää, jos on välttämätöntä suunnitella ojitustoimenpiteitä pohjavesialueen vaikutuspiiriin. Vesille aiheutuvat ympäristövaikutukset on selvitettävä. Metsitysketjujen rakennetta ja eri töiden ajoitusta on kuvattu seuraavissa taulukoissa. Lue myös: Maalajit ja niiden tunnistaminen | Metsänhoidon suositukset Metsitysketju: Vanhat sorakuopat, hylätyt tontit ja muut vastaavat: Kivennäismaata, jonka maalajina karkea hieta tai hiekka. Kuvat: © Juha Varhi. Peltoviljelyssä ollut alue: Kivennäismaata, jossa maalajina karkea hieta tai hiekka. Kuvat: © Juha Varhi. Peltoviljelyssä ollut alue: Kivennäismaata, jonka maalajina hieno hieta, hiesu, savi tai multa. Kuvat: © Juha Varhi. Peltoviljelyssä ollut alue: Turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus enintään 30 cm. Kuvat: © Juha Varhi. Peltoviljelyssä ollut alue: Turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus yli 30 cm. Kuvat: © Juha Varhi. ______________ Suonpohja: Turvekerroksen paksuus enintään 30 cm, pohjamaana karkeajakoinen aines. Kuvat: © Juha Varhi. Suonpohja: Turvekerroksen paksuus enintään 30 cm, pohjamaana hienojakoinen aines. Kuvat: © Juha Varhi. Suonpohja: Turvekerroksen paksuus yli 30 cm. Kuvat: © Juha Varhi. Maalaji on metsityksen suunnittelun merkittävimpiä lähtökohtia. Kuva: © Arto Koistinen.

**Metsityksessä huomioitavaa:**• Ojituksen kunnostustarve ja muu vesitalouden järjestely• Maanmuokkausmenetelmä • Tarve lannoitukseen välittömästi ja myöhemmin• Uudistamistapa ja käytettävä viljelymateriaali• Vesakon raivaustarve ennen metsänviljelyä• Heinäntorjuntatarve välittömästi ja etenkin kasvatuksen alkuvaiheessa• Taimikonhoitotarpeen ennakointi ja seuranta

# Metsityksen suunnittelu

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

Metsityksen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa kohteen maalaji, joka rajaa metsityksessä käytettävät menetelmät. Alueen maalaji on syytä käydä määrittämässä näytekaivun perusteella. Näytekuoppa kaivetaan eloperäisen humuskerroksen alla olevaan pohjamaahan asti, mutta kuitenkin enintään 40 cm:n syvyiseksi.
Turvemaiden metsityksen suunnittelussa on tarpeen määrittää turvekerroksen paksuus ja tarkastella sen alla olevan pohjamaan laatua. Metsänhoidon suosituksissa ohutturpeisiksi luokitellaan maat, joissa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Kun turvekerros on yli 30 cm, maa luokitellaan paksuturpeiseksi.
Turvealueilla pohjamaan laatua on helpointa tarkkailla ojien reunoista. Ohutturpeisilla kohteilla pohjamaan saa esiin kaivamalla lapiolla kuopan turpeeseen. Pohjamaan maalaji selvitetään aistinvaraisesti.

Hietaiset ja sitä hienommat kivennäismaat ovat pohjamaana hyviä metsityksen kannalta, ja erityisesti silloin, kun turvetta on vähemmän kuin 30 cm. Kun turvekerros on paksu, yli 30cm, tarvitaan metsityksen yhteydessä lannoitus kivennäisravinteilla, vaikka pohjamaa olisi hienolajitteinen. Paksuilla turvekerroksilla puiden juuret yltävät harvoin pohjamaahan.
Turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla turvekerroksen paksuus voi vaihdella paljon. Joihinkin osiin on voinut jäädä muita paksumpi tai ohuempi turvekerros tuotannon loppuessa. Tästä syystä turvekerroksen paksuus on syytä mitata koko alueelta. Yleiskuvan saa sijoittamalla koko alueen läpi kulkevia mittauslinjoja, joilta turpeen paksuus mitataan muutaman kymmenen metrin välein. Näiltä linjoilta mitataan turpeen paksuus vähintään entisten tuotantosarkojen keskeltä, mutta mielellään myös joistakin kohdista ojien vierestä.
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen on ensiarvoista vesiensuojelulle ja metsänviljelyn onnistumiselle. Sulfaattimailla maanmuokkauksessa ja mahdollisessa ojituksen kunnostamisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta rikkihappoa muodostava maakerros ei paljastu.

Turpeen paksuuden ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuuksien tunteminen on hyvin tärkeää, jos on välttämätöntä suunnitella ojitustoimenpiteitä pohjavesialueen vaikutuspiiriin. Vesille aiheutuvat ympäristövaikutukset on selvitettävä.
Metsitysketjujen rakennetta ja eri töiden ajoitusta on kuvattu seuraavissa taulukoissa.
Lue myös: [Maalajit ja niiden tunnistaminen | Metsänhoidon suositukset](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/maalajit-ja-niiden-tunnistaminen)

# Metsityksen suunnittelu

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

### Metsitysketjut joutoalueille pois lukien turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat.

##  [Metsitysketjut joutoaluella taulukkona lukuunottamatta suonpohjia](/fi/node/801)

Table
|   | Työmaasuunnitelman laadinta | Taimien tilaus, puulaji, taimikoko 2 v | Vesakon raivaus | Maanmuokkaus | Ojien kunnostus | Pintakasvillisuuden torjunta1 | Boorilannoitus | Istutus  ---Taimien suojaus (taimisuojat1/kemiallinen2) | Työmaan tarkastus ja tarvittaessa heinääminen | Varhaisperkaus | Kali + boorilannoitus |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Ajankohta | kevät 0 | kevät 0 | kevät 0 | kevät 0 - kesä 0 | kevät 0 -kesä 0 | loppukesä 1 (kone) tai istutuksen jälkeen kesä 2 (käsin) | pintakasvillisuuden torjunnan yhteydessä tai istutuksen jälkeen | kevät 2 | loppukesä 2, kesä 3, kesä 4, kesä 5 | vuosi 6-7 | noin 5 vuoden kuluessa |
| Vanhat sorakuopat, hylätyt tontit ja muut vastaavat: kivennäismaata, jonka maalajina karkea hieta ja hiekka | kyllä | mänty | tarvittaessa | laikkumätästys, kiviset kohteet: äestys | - | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jossa maalajina karkea hieta tai hiekka | kyllä | kuusi, rauduskoivu | tarvittaessa | laikkumätästys | tarvittaessa | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jonka maalajina hieno hieta, hiesu, savi tai multa | kyllä | kuusi, myös lehtipuut mahdollisia | tarvittaessa | laikkumätästys, hienojakoiset ja kosteat: ojitusmätästys | tarvittaessa, hienojakoiset ja kosteat: kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus enintään 30 cm | kyllä | kuusi, tervaleppä (varauksin hieskoivu tai mänty) | tarvittaessa | ojitusmätästys | tarvittaessa | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | kyllä (3) |
| Peltoviljelyssä ollut alue: turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus yli 30 cm | kyllä | kuusi, kun ei ole hallanvaaraa, (varauksin mänty tai hieskoivu) | tarvittaessa | ojitusmätästys | kyllä | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | kyllä |

Metsitys

Metsityksen suunnittelussa on keskeistä eri työvaiheiden tarkoituksenmukainen ajoitus. Koko metsitysketju on suunniteltava huolella, jotta metsityksen onnistuminen varmistuu. 

Metsityksen suunnittelu

Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä. Istutustiheys mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan. Tarkennuksia Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa,&nbsp;sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna.&nbsp;Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta. Istutuksen toteutus mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan. Männyn ja kuusen sekaistutus voidaan tehdä kääntö- tai laikkumätästyksellä muokatuille kohteille. Kuva: © Laura Nikinmaa Istutustyön toteutuksen vaihtoehdot: 1. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä. 2. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia. Kuvassa istuttaja on jakanut männyn ja kuusen taimet istutusvakkaan, josta hän istuttaa niitä istutuspaikoille käteen osuvassa järjestyksessä. Kuva: © Juha Varhi. Kuvassa istuttaja on ensin istuttanut ryhmittäin männyn taimia karumman kumpareen päälle ryhmään ja sitten alkanut istuttaa kuusia alavammalle maalle. Kuva: © Juha Varhi. Sekaviljely männyn kylvöllä ja kuusen istutuksella Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla. Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille. Istutuksen ja kylvön toteutus: • Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin.&nbsp;• Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille.&nbsp;• Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin. Kuvassa istuttaja on ensin istuttanut kuusen taimet kasvupaikoille, jonka jälkeen hän kylvää käsin jäljelle jääneet kasvatuspaikat. Kuva: © Juha Varhi. Luontaisen uudistamisen hyödyntäminen mänty-kuusisekametsissä Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

# Havupuusekametsän perustaminen

##  [Männyn ja kuusen sekaviljelyn uudistamis- ja maanmuokkaustavat sekä puulajisuhteet koko Suomessa](/fi/node/3258)

Table
| Kasvupaikkatyyppi | Maalaji | Suositteluntaso | Kuusen ja männyn istutus | Kuusen istutus, männyn kylvö |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Tuore kangas | Hieno | Suositellaan | Kohoumaan 50 % kuusta ja 50 % mäntyä, tai enemmän kuusta. |   |
| Tuore kangas | Keskikarkea | Suositellaan | Kohoumaan 50 % kuusta ja 50 % mäntyä, tai enemmän kuusta. |   |
| Tuore kangas | Karkea | Suositellaan varauksin | Kohouma tai paljastettuun pintaan enintään 30 % kuusta, loput mäntyä. | Kohouma tai paljastettuun pintaan enintään 30 % kuusta, loput mäntyä. |
| Mustikka-tkg I | Mustikka-tkg I | Suositellaan | Kohoumaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %. | Kohoumaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %. |
| Mustikka-tkg II | Mustikka-tkg II | Suositellaan | Kohoumaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %, lannoituksesta huolehdittava. | Kohoumaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %, lannoituksesta huolehdittava. |
| Puolukka-tkg I | Puolukka-tkg I | Suositellaan varauksin | Kohoumaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %. | Kohoumaan tai paljastettuun pintaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %. |
| Puolukka-tkg II | Puolukka-tkg II | Suositellaan varauksin | Kohoumaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %, lannoituksesta huolehdittava. | Kohoumaan tai paljastettuun pintaan mäntyä tai kuusta vähintään 25 %. |

# Havupuusekametsän perustaminen

## Maanmuokkauksessa tähdätään taimikon täystiheyteen

Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutustiheys mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä

Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.
Tarkennuksia
- Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.
- Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa, sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.
- Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna.

Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutuksen toteutus mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljelyssä

Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Istutustyön toteutuksen vaihtoehdot:

1 \. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä.
2 \. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Sekaviljely männyn kylvöllä ja kuusen istutuksella

Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla.
Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille.
Istutuksen ja kylvön toteutus:

• Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin. • Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille. • Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin.

# Havupuusekametsän perustaminen

## Luontaisen uudistamisen hyödyntäminen mänty-kuusisekametsissä

Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

Mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljely sopii kasvupaikoille, joilla kummatkin lajit voivat menestyä. Tällaisia kohteita ovat etenkin hienot ja keskikarkeat tuoreet kankaat. Karkealla tai kuivuudelle herkällä tuoreella kankaalla kuusi voi jäädä männystä jälkeen.
Sekaviljely mahdollistaa kasvupaikan puuntuotoskyvyn täyden hyödyntämisen, kun joka kohtaan saadaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji. Tämä kuitenkin vaatii kasvupaikan ominaisuuksien tarkkaa tunnistamista. Apua kasvupaikan tunnistamiseen löytyy täältä: [Metsänhoidon perusteita](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita).

Metsänviljely istuttamalla

Metsänviljely kylvämällä

Sekametsän kasvatus

Mänty-kuusi tai kuusi-mänty -sekaviljely sopii kasvupaikoille, joilla kummatkin lajit voivat menestyä. Tällaisia kohteita ovat etenkin hienot ja keskikarkeat tuoreet kankaat. Karkealla tai kuivuudelle herkällä tuoreella kankaalla kuusi voi jäädä männystä jälkeen.Sekaviljely mahdollistaa kasvupaikan puuntuotoskyvyn täyden hyödyntämisen, kun joka kohtaan saadaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji. Tämä kuitenkin vaatii kasvupaikan ominaisuuksien tarkkaa tunnistamista. Apua kasvupaikan tunnistamiseen löytyy täältä: Metsänhoidon perusteita.

Havupuusekametsän perustaminen

Riistametsänhoidon erityisalueet Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet. Vaihettumisvyöhykkeet Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä. Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Riista hyödyntää erilaisia vaihettumisvyöhykkeitä metsän ja pellon reuna-alueilla. Kuva: © Airi Matila. Vastarannalle säästetty puustoinen suojavyöhyke turvaa riistaelinympäristöjä ja toteuttaa vesiensuojelua. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten. Korvet ja muut puustoiset suot Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan. Metson soidinpaikat ja soidinalueet Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella. Riekkosuot Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia. Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria. Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla. Kosteikot ja tulva-alueet Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia. Soiden ja kangasmetsien väliin voidaan hakkuissa säästää puustoinen vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Hannu Huttu.

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeille, jotka ovat suuren osan vuodesta veden peitossa ja muinakin aikoina kosteita ja joissa on vesi- ja kosteikkokasvillisuutta. Kosteikon perustaminen on yksi vesiensuojelun menetelmistä. Kosteikoilla on sekä monimuotoisuus-, vesiensuojelu- että virkistysarvoja.

Riistametsänhoito tarkoittaan metsäkanalintujen ja muun riistan elinmahdollisuuksien huomiointia metsänkäsittelyssä. Riistametsänhoito ja riistakantojen hallittu säätely metsästyksellä ovat tärkeä osa kokonaiskestävää metsien hyödyntämistä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistametsänhoidon erityisalueet

Riistametsänhoidon erityisalueita ovat puustoisten ja pysyvästi avointen alueiden reunoille sijoittuvat vaihettumisvyöhykkeet, puustoiset suot, metson soidinpaikat ja soidinalueet, riekko- ja metsähanhisuot sekä metsäiset kosteikot ja tulva-alueet.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vaihettumisvyöhykkeet

Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta, jossa on molempien alueiden piirteitä. Riistalle tärkeä vaihettumisvyöhyke saattaa löytyä metsän ja suon reunalta tai metsän ja pellon reunalta. Lisäksi esimerkiksi kosteikkojen reunat ja vesistöjen rannat ovat tärkeitä vaihettumisvyöhykkeitä.
Monien riistalajien kannalta vaihettumisvyöhykkeet ovat avainympäristöjä, jotka tarjoavat eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Suoja muodostuu vaihettumisvyöhykkeille tyypillisen monimuotoisesta kenttä- ja pensaskerroksesta sekä puuston tiheys- ja kokovaihtelusta. Reuna-alueiden runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Korvet ja muut puustoiset suot

Korvet ovat kanalinnuille tärkeitä poikueympäristöjä ja muutenkin arvokkaita luontokohteita. Korpia, joita käytetään edelleen puuntuotantoon, voidaan käsitellä siten, että niiden luontainen vesitalous, pienilmasto ja kasvillisuus säilyvät tai palautuvat. Nämä suositukset ovat sovellettavissa myös soistuneiden kankaiden käsittelyyn ja ojitettuihin korpiin sekä rämeisiin, joissa ei haluta tehdä kunnostusojitusta esimerkiksi vesiensuojelullisista syistä. Ojitetun korven ennallistaminen edellyttää huolellista suunnittelua. Linnuston kannalta hakkuu on paras toteuttaa pesimäajan, touko-kesäkuun, ulkopuolella. Korvet ovat usein METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, johon metsänomistaja voi hakea rahoitusta määräaikaiseen tai pysyvään suojeluun niin halutessaan.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Metson soidinpaikat ja soidinalueet

Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi se on avainlaji, jonka tarpeista huolehtiminen varmistaa useimmiten myös muiden riistalajien menestymisen. Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa. Metson paikalliskannan tehokas turvaaminen edellyttää metsikkö- ja usein myös tilarajat ylittävää lajikohtaista suunnittelua. Metson soidinpaikka voi löytyä kankaalta, rämeeltä tai korvesta. Isoon soidinpaikkaan voi sisältyä monenlaista maastoa. Soidin- paikka sijaitsee yleensä melko yhtenäisellä vähintään kymmenien hehtaarien metsäalueella.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riekkosuot

Tunturi-Lapin eteläpuolisella alueella eläviä riekkokantoja voidaan tukea paikallisesti palauttamalla ojitettuja soita lähemmäs luonnontilaa ennallistamalla. Suon ennallistamisessa vesitalouden ja suokasvien palautumista edistetään täyttämällä tai patoamalla ojia.
Ojitettuja soita on ennallistettu nykyisillä suojelualueilla parikymmentä vuotta. Valtion mailla talousmetsissä riekkosoiden ennallistaminen aloitettiin vuonna 2007 ja tähän mennessä riekkosoita on ennallistettu noin 2 500 hehtaaria.
Kokemusten mukaan riekot löytävät ennallistetut suot hyvin. Ennallistettu riekkosuo voi kelvata kevätreviiriksi välittömästi ennallistamistoimien jälkeen. Naaraiden on todettu myös pesivän ennallistamisalueiden reunalla.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikot ja tulva-alueet

Metsien kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien pinta-alaa ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä. Myös pienet luontaiset soistumat ja kosteat painanteet ovat vähentyneet. Nykyään rakennetaan kosteikkoja, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi tehdään maatalouskosteikkoja ja lintuvesikosteikkoja. Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla osittaisia avovesipintaisia vesiensuojelurakenteita.
Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle, että monelle harvinaiselle lajille. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistaeläinkantojen vaihtelut

Riistaeläinkannoissa on havaittavissa sekä lyhyen, että pitkän aikavälin vaihteluita. Riistaeläinten kantoja voivat paikallisesti pienentää monet erilaiset kuolleisuustekijät ja niiden yhdistelmät. Esimerkiksi vuotuiset sääolojen vaihtelut vaikuttavat riistakantojen kokoon. Poikueiden määrää ja selviytymistä määräävät erityisesti kesäiset sääolot. Metsäkanalintukantoja voivat heikentää myös erilaiset loiset ja loistaudit. Epäsuotuisat olot, kuten huono ravintotilanne, voivat korostaa loisten haittavaikutusta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Suoja löytyy tiheiköstä

Tiheikköjen tärkeys riistan suojapaikkoina korostuu hoidetuissa talousmetsissä, jossa riistalle on luontaisesti vähemmän suojaa tarjolla. Luontaisia tiheikköjä ovat erilaiset metsien ja pysyvästi avointen alueiden reunat eli vaihettumisvyöhykkeet ja kosteat painanteet, joihin talousmetsissä usein jätetään alikasvosta kasvavia säästöpuuryhmiä. Myös erityisen tärkeinä elinympäristöinä säilytettävien purojen ja norojen lähiympäristöissä riistalle edullinen puuston tiheysvaihtelu ja alikasvos kuuluvat elinympäristön luontaisiin ominaisuuksiin.
Riistan tarvitseman suojan säilyttäminen talousmetsässä onnistuu helpoiten, kun pienpuustoon kohdentuvissa toimenpiteissä, kuten taimikonhoidossa ja hakkuita edeltävissä ennakkoraivauksissa, säästetään riistalle tiheikköjä. Tiheikköjen vaaliminen on sitä tärkeämpää, mitä pohjoisemmaksi ja mitä karummille kasvupaikoille mennään.
Myös uudistusalalle voidaan jättää riistatiheikköjä. Metsälain 8 §:n mukaan uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat. Valtioneuvoston asetuksen mukaan taimikon perustamista haittaaviksi puiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä, enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.

Riistatiheikkö muodostetaan jättämällä alikasvospuita ja niiden muodostamia ryhmiä. Hyvä riistatiheikkö sisältää monta eri latvuskerrosta ja se sijaitsee runsasvarpuisessa maastonkohdassa. Lehtipuuston ja kuusen osuus säästettävien puiden joukossa korostuu riistatiheiköissä erityisesti kuivilla mailla Pohjois-Suomessa.
Riistatiheikköön ei välttämättä jätetä hakkuissa järeää ainespuuta. Poimintahakkuulla voidaan hakata ainespuu riistatiheiköksi jätettävältä laikulta, jos pienempää puustoa jää riittäväksi suojaksi. Riistatiheikköön voi jättää myös kookkaampia puita, esimerkiksi mäntyjä hakomispuiksi tai koivuja teerien ruokailupuiksi. Tiheikköjen määrää ja sijaintia voidaan arvioida uudestaan jokaisessa toimenpiteessä, jossa käsitellään metsikköä ja sen tiheää alikasvosta.
Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä jopa usean aarin kokoisiin laikkuihin, jotka jätetään joksikin aikaa käsittelyn ulkopuolelle tai käsitellään vähemmän voimakkaasti. Muutaman aarin kokoinen kohde on jo riittävä esimerkiksi pyyn ydinreviiriksi. Riistatiheikköjä on jätetty riittävä määrä, kun niitä on 3–5 kpl/hehtaari.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Lisääntymiseen tarvitaan soidinalue ja poikueympäristö

Metsolla ja teerellä on ryhmäsoidin. Teeri soi tavallisesti avosuolla, järven jäällä tai pellolla. Metson soidinalue on neliökilometrien laajuinen ja soidinalueen metsiköissä ja metsämaiseman rakenteessa on tiettyjä ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä soitimen syntymiselle ja säilymiselle. Soidinten elinvoimaisuudella on ratkaisevan tärkeä merkitys näiden lintulajien kannankehitykselle.
Eri metsäkanalintulajeilla on samankaltaiset poikueympäristöt, joiden turvaaminen vaatii metsätaloudelta erityishuomiota. Usein poikueympäristöt sijaitsevat kasvupaikkojen välisillä vaihettumisvyöhykkeillä. Ne tarjoavat samalla alueella kanalinnuille elintärkeää suojaa ja ravintoa. Reunojen runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti mustikka, ravitsevat riistaa. Vaihettumisvyöhykkeiden oikealla hoidolla voidaan saavuttaa suuret hyödyt riistalle ja muulle eliöstölle pienillä kustannuksilla.
Metsäkanalinnut pesivät maassa ja pesyeet ovat suhteellisen suuria. Poikaset ovat pesäpakoisia eli ne lähtevät pesästä heti kuivuttuaan ja ruokailevat omatoimisesti syöden aluksi runsaasti hyönteis- ja eläinravintoa. Vaikka metson poikaset syövät alusta alkaen myös kasviravintoa, eläinravinnon saanti on välttämätöntä niiden kasvulle. Koiraspoikaset joutuvat satakertaistamaan syntymäpainonsa kolmessa kuukaudessa. Poikasille kehittyy auttava lentotaito varhain: esimerkiksi pyyn, riekon ja teeren poikaset lentävät lyhyitä matkoja noin viikon ja metsonpoikaset 2–3 viikon ikäisinä.

Pyyn elinympäristönä on usein vaihettumisvyöhyke, jossa on hyvin suojaa ja ruokaa. Talvella pyy saa ruokansa lepistä. Metsäkanalinnut ovat yleensä uskollisia kerran valitsemalleen elinpiirille. Esimerkiksi naarasteerien pesät sijaitsevat peräkkäisinä vuosina useimmiten 100–200 metrin päässä toisistaan. Riekko- ja kiirunakoiraat ovat yleensä reviirilleen uskollisia, mutta naaraat voivat vaihtaa reviiriä ja koirasta. Myös aikuiset koiras- ja naaraspyyt voivat vaihtaa elinpiiriä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Ravinnon turvaamisessa huomio mustikkaan

Riistan hyvä ravintotilanne kesän ja syksyn aikana turvaa riistakantojen onnistuneen talvehtimisen. Hirvieläimet syövät pääosin oksia talven aikana. Nuoret metsät ja reunavyöhykkeet, jossa on maistuvia lehtipuita ja mäntyjä, ovat hirvieläimille tärkeitä. Metsäkanalinnut hyötyvät mustikanvarvustosta ja talviaikaan myös lehtipuut ovat tärkeitä ravinnonlähteitä.
Varttuvat metsäkanalintujen poikaset tarvitsevat ensimmäisten elinviikkojensa aikana mustikanvarvuston tarjoamaa hyönteisravintoa. Lisäksi mustikanvarvikko tarjoaa poikasille suojaa pedoilta. Mustikan kukat, lehdet ja marjat ovat kaiken ikäisten metsäkanalintujen suosimaa ravintoa.
Metsien varvikkoja turvataan hyvällä metsänhoidolla kuten oikea-aikaisilla harvennushakkuilla. Oikea- aikaiset harvennushakkuut tuovat kenttäkerrokseen valoa, ja varvikko voi hyvin. Mustikan menestymistä voi edistää myös eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta suosimalla. Menetelmä soveltuu ainakin niille varvustokohteille, joiden puusto voidaan uudistaa alikasvoksesta ilman maanmuokkausta.

Mustikan peittävyys romahtaa avohakkuun ja maanmuokkauksen jälkeen. Avohakkuualueilla parhaita varvustokohtia voidaan turvata jättämällä säästöpuuryhmiä. Varvusto palautuu vähitellen alalle uuden metsän synnyttämän varjostuksen lisääntyessä reuna-alueiden, säästöpuuryhmien ja riistatiheikköjen varvuston juuristoista käsin.

Riistaeläinkantojen kasvun edellytyksenä on, että eri riistalajeille sopivien elinympäristöjen säilymisestä huolehditaan metsikkökohtaisesti toimenpidesuunnittelussa sekä laajemman mittakaavan metsäsuunnittelussa. Metsikkökuvioiden käsittelyssä korostuu riistalle tärkeiden rakennepiirteiden turvaaminen. Laajempaa maisematason tarkastelua on helpoin tehdä tilakohtaista metsäsuunnitelmaa laadittaessa. Tällöin voidaan tunnistaa riistametsänhoidon erityisalueet, joihin kuuluvien metsiköiden hoitotyöt tulisi suunnitella toteutettaviksi siten, että maisemakokonaisuus säilyy riistalajien kannalta hyvänä.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen paikantaminen

Soidinmetsän ei tarvitse olla vanhaa metsää. Soitimia kannattaa etsiä jo 30 vuoden ikäisistä ensiharventamattomista männiköistä. Sopiva ajankohta alueiden kartoitukseen on maaliskuun lopulta huhtikuulle. Maastosta etsitään metsokukkojen liikkeistä kertovia jälkiä, kuten siivenvetojälkiä lumessa tai hakomis- ja yöpymispuiden alla olevia ulosteita. Soidinkeskuksen paikantaminen onnistuu parhaiten vapun tienoilla, jolloin metson soidin huipentuu eteläisessä Suomessa. **VIITE 16**
Soidinpaikat eivät ole nuorissa talousmetsissä välttämättä kovinkaan pysyviä sijainniltaan. Vanha soidinpaikkakin voi siirtyä eri syistä jopa kilometrin, ja soidinkeskus pienempiä matkoja huippukukon vaihtuessa. Soidinpaikan sijainti on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein mahdollisten siirtymien havaitsemiseksi. Laajojen hakkuiden seurauksena soidin voi siirtyä hakkuualan reunoille tai korvautua uudella kauempana. Nuorten metsien uudet soidinpaikat voivat siirtyä satoja metrejä ilman elinympäristössävtapahtuneita muutoksia. Tällaisissa tapauksissa metsänkäsittelyn erityisohjeita on vaikea kohdentaa soidin- keskukseen, vaan aluetta on tarkasteltava laajemmin koko soidinalueena (1 km:n säde = 300 ha). Soidinkuolemalta näyttävässä tilanteessa voi olla kyse soidinpaikan siirtymästä; tällöin uutta soidinpaikkaa on etsittävä noin puolen kilometrin säteellä. **VIITE 19**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen tavoitekuva

Soidinalueella metsolle sopivan metsän peitteisyys on yli kolmannes, mieluiten yli puolet, soidinalueen kokonaispinta-alasta, mukaan lukien vesistöt, pellot ja muut avoimet alueet. Tähän pääsemistä helpottaa, jos soidinalueella on eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttöön soveltuvia metsiä. Soidinalueesta yhtäaikaiseksi uudistusalaksi suositellaan enintään 8 hehtaaria. Soidinalueella sijaitsevien uudistusalojen suurin suositeltu leveys on 300 metriä. Lähellä soidinpaikkaa olevat uudistusalat ovat pienialaisia. Uudistus- alojen koko voi kasvaa kohti soidinalueen reunoja. Alle puolen kilometrin päässä soidinpaikasta yhtenäisen uudistusalan koko ei suositella olevan yli 4 hehtaaria. Näin soidinpaikan ja päiväreviirien väliset yhteydet säilyvät.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinalueen metsänkäsittely

Kun soidinalueella eli metsokukkojen elinalueilla tehdään uudistushakkuita, soidinpaikalta säilytetään puustoinen yhteys varttuneeseen metsään. Yhteyksiä tulee olla eri puolille soidinpaikasta, jotta mahdollisimman monen kukon päiväreviirille on puustoinen yhteys. Soidinpaikka ei saa jäädä uudistusalojen tai muiden metsolle soveltumattomien avoimien alueiden ympäröimäksi saarekkeeksi. Uudistusalojen väliin jätetään vähintään 100 metriä leveä puustoinen alue käytäväksi. Välialueita voidaan uudistaa, kun aiemmin uudistetun alan puusto on keskipituudeltaan yli 6 metriä. Osalla kuviosta voidaan ensiharvennus tehdä normaalia aikaisemmin, ja rehevillä kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Mikäli alalla on luontaista kuusialikasvosta, voidaan alaa hoitaa eri-ikäisen metsänkasvatuksen keinoin.
Metson elinympäristöissä suositellaan säästettäväksi mäntysekoitusta kuusikoissa, kuusiryhmiä ja kuusiali- kasvosta männiköissä ja haaparyhmiä männiköissä ja mänty-kuusi-sekametsissä. Harvennuksissa harvennusvoimakkuutta tulisi vaihdella ja säilyttää sopiviin paikkoihin tiheikköjä.
Rehevillä kasvupaikoilla taimikkoa voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Puulajivalinnassa suositaan mäntyä ja alikasvoksena kuusta. Pieni määrä haapaa on eduksi metsolle, ja lehtipuusto on kaikelle riistalle tärkeää ja lisää metsän monimuotoisuutta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan tavoitekuva

Soidinpaikan tavoitekuva on tiheydeltään vaihteleva peitteinen männikkö tai mänty- tai kuusivaltainen seka- metsä. Soidinpaikalla on usein rämettä tai kallioita, ja maasto on tyypillisesti kumpareinen ja kenttäkerros peitteinen. Soidinpaikalla on puustoltaan väljiä osia ja pieniä aukkoja sekä suojana alikasvoskuusia, tiheikköjä tai muuta näkösuojaa kenttätasossa.
Yli puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta tulee aina olla metsää, jonka keskipituus on vähintään kuusi metriä ja runkoluku yli 400 runkoa hehtaaria kohti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Soidinpaikan metsänkäsittely

Metson soidinpaikoilla suositellaan puuston kasvatusajan pidentämistä, mutta sillä on vaikutusta taloudelliseen tulokseen. Jos varsinaisen soidinpaikan käsittelyä tarvitaan, se tehdään varovasti muuttamalla hyvin vähän puuston kuvaa.
Valtaosa soitimista sijaitsee nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, jotka suuremmassa tarkastelumittakaavassa täyttävät metson tilan ja metsäpeitteisyyden tarpeet. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä tavallista aikaisemmin. Hakkuajankohdaksi voi valita kesä-, syksy- tai talvihakkuun, kohteen ominaisuuksien ja hakkuukelpoisuuden mukaan. Soidinpaikalle ei suositella hakkuita soidinten aikaan Etelä-Suomessa 15.3.–20.5. ja Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5. välisinä aikoina.
Kaikissa metsänkäsittelyvaiheissa soidinpaikalla säilytetään runsaasti mäntyä, myös vahvaoksaisia puu- yksilöitä. Tavoitenäkyvyys soidinpaikalla kenttätasossa (metson silmänkorkeudella eli 40–60 cm:n korkeudella) on 20–70 m. Rehevillä, pintakivisillä ja kumpareisilla kasvupaikoilla tehdään tarvittaessa vaihteleva alikasvoksen raivaus.

Uudistaminen tulisi toteuttaa pieninä aukkoina tai kapeina juotteina, joiden väliin jätetään soidinpaikaksi kelvollisia kuvioita. Seuraava kaista hakataan vasta edellisen ehdittyä ensiharvennusikään. Myös eri-ikäis- rakenteinen metsänkasvatus voi auttaa turvaamaan metsolle tärkeän riittävän peitteisyyden ja sopivan suojaisan, mutta ei liian tiheän puustorakenteen.
Uudistushakkuuvaiheessa soidinpaikan metsää käsitellään varovaisesti. Nuoressa metsässä sijaitsevan soidinpaikan kasvatushakkuu, ja jopa sen aikaistaminen, parantaa useimmiten paikan soidinkelpoisuutta. Soidinpaikalla metsän rakenteen tulee olla vaihteleva. Raivauksesta ja taimikonhoidosta lähtien soidinpaikalle luodaan tiheitä ja väljiä alueita sekaisin.
Nuoren ja varttuneen metsän soidinpaikalla puustoa harvennetaan tavalliseen tapaan. Mikäli soidinpaikan ensiharvennuskohde on korjuuteknisistä syistä tarpeen raivata ennakolta, raivataan poistettavien aines- puurunkojen tyvet metrin säteellä ja muualta poistetaan hakkuuta selvästi haittaava alikasvos. Erityisen tärkeää on säästää osa kuusialikasvoksesta. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä normaalia aikaisemmin. Tavoite- runkoluku viimeisen harvennushakkuun jälkeen on 400–800 runkoa/ha.

Päätehakkuuvaiheen metsässä tunnettu soidinkeskus jätetään pääsääntöisesti hakkaamatta, mutta suurella, yli kymmenen kukon soidinpaikalla voidaan tehdä varovaisia pienaukko-, väljennys- tai erirakenteisuutta lisääviä hakkuita myös soidinkeskuksen alueella.
Soidinpaikka uudistetaan pienialaisin hakkuin, joissa uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari ja keski- leveys enintään 50 m. Suositeltavinta on toteuttaa uudistaminen siten, että uudistusalojen väliin jää vähintään 100 m leveä metsolle sovelias alue. Tätä välialuetta ryhdytään uudistamaan vasta, kun viereinen uudistusala on saavuttanut ensiharvennusvaiheen.

Metson soidinta ja sen ympäristöä tarkastellaan kahdessa eli soidinpaikan ja soidinalueen vyöhykkeessä, joille on omat metsänkäsittelyohjeensa. Soidinpaikka (noin 20 ha) koostuu kukkojen soidinreviireistä. Soidinalue (noin 300 ha) muodostuu kukkojen päiväreviireistä, jotka ulottuvat noin kilometrin päähän soidinpaikasta. Metson vaatimukset soidinpaikan suhteen ovat suhteellisen väljät, ja soidinpaikan ja -keskuksen sijaintiin vaikuttaakin ennen muuta päiväreviirien sijainti ja laatu. **VIITE 17**

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon perustaminen

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Penkereiden leveys ja luiskan kaltevuus määräytyvät penkereen korkeuden ja maalajin perusteella. Luiskan tulee olla erityisen loiva hienojakoisilla ja korkeilla penkereillä.
Yleensä padottavat penkereet on tarkoituksenmukaista rakentaa siten, että niiden harjalla voidaan liikkua koneilla, jolloin penkere voidaan tiivistää ja kosteikon myöhempi huoltaminen on helppoa. Mikäli padottavat penkereet joudutaan tekemään talvella, tulee on penkereen rakennusvaiheessa huomioitavada painuminen. Yleensä tulee varautua vähintään 0,5 metrin painumiseen. Padottavan penkereen sydän tulee rakentaa tiiviistä ja vettä huonosti läpäisevästä maasta. Penkereeseen ei tule upottaa kantoja ja hakoja, sillä ne heikentävät penkereen tiiviyttä ja kestävyyttä sekä lisäävät vuodon riskiä. Penkereet tulee rakentaa erityisen vahvoiksi patojen ympäriltä. Tarvittaessa patojen ympärillä penkereiden luiskat voidaan vahvistaa suodatinkankaalla ja verhoilla esimerkiksi kivillä.
Kosteikko muotoillaan siten, että penkereet voidaan rakentaa mahdollisimman pitkälle kosteikon kaivumaista. Mahdolliset ylijäävät kaivumaat läjitetään riittävän kauas kosteikosta ja ne tiivistetään huuhtoutumisen vähentämiksi. Luiskiin ja läjitysmaille voidaan kylvää esimerkiksi heinänsiementä, joka sitoo pintamaata ja vähentää siten huuhtoutumista.

Veden padotuksessa voidaan käyttää pohja- tai pintapatoa. Pohjapadossa vesi kulkee patokannaksen yli, pintapadoissa vesi ohjataan putkia pitkin patokannaksen läpi. Patovaihtoehtoja voidaan myös yhdistellä. Esimerkiksi kalojen kulun turvaamiseksi voidaan kosteikon patorakenteena käyttää pohjapatoa mutta liittää siihen munkki, jolloin kosteikon tyhjentäminen kasvillisuuden hallitsemiseksi on mahdollista. Putkipato sopii kosteikon patorakenteeksi vesiensuojelun virtaamansäätörakenteena toimimisen lisäksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Veden korkeuden säätely kosteikossa ja patojen mitoitus

Vedenpinnan korkeus kosteikossa voi vaihdella virtaamien suhteessa. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeää määritellä vedenpinnan maksimikorkeus, jonne vesi voi tulva-aikoina nousta ilman, että vedenpinnan noususta aiheutuu haittaa kosteikon ulkopuolella tai itse kosteikon rakenteille. Vedenpinnan nostaminen maksimikorkeudelle tulva-aikana lisää kosteikon tilavuutta ja pidentää siten veden viipymää kosteikossa.
Kosteikon vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä patorakenteilla. Mikäli kosteikon vedenpinnan halutaan pysyvän vakiotasolla, patorakenteena voidaan käyttää tasaharjaista ja leveää pohjapatoa. Mikäli taas vedenpinnan korkeuden halutaan vaihtelevan altaassa vesimäärien suhteessa, voidaan käyttää virtaamansäätörakenteita. Vedenpintaa voidaan säädellä myös settipatojen avulla. Ne koostuvat rumpuputken etupuolelle asetettavista settilankuista, joilla säädellään veden pinnan korkeutta, sekä varsinaisesta rumpuputkesta, jonka kautta valumavedet ohjataan penkan läpi. Settipadon etuna on se, että vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä halutulle korkeudelle riippumatta kosteikkoon tulevasta vesimäärästä. Kosteikko voidaan myös laskea tyhjäksi mahdollisen kunnostuksen ajaksi.
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Kosteikon hoitaminen

Toimiva kosteikko vaatii säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa. Kosteikon vesiensuojelullisen tehokkuuden kannalta tärkeimpiä hoitotoimia ovat rakenteiden kunnossapito, niittäminen ja ruoppaaminen.
Kosteikoissa kertyy lietettä etenkin ojien suihin sekä mahdolliselle syvän veden alueelle. Sitä voi poistaa tarvittaessa koneellisesti kaivaen tai lietepumpulla. Patorakenteiden kunto tulisi tarkistaa keväällä ja syksyllä. Mahdolliset patovuodot tulisi korjata heti niiden synnyttyä.
Kasvillisuus ja pensaikko tulisi niittää ainakin osalta kosteikkoa ja sitä ympäröivältä alueelta jopa vuosittain umpeenkasvun estämiseksi. Ainakin suurimmat kosteikot kannattaa suunnitella siten, että niittäminen koneellisesti on mahdollista. Niittojätettä ei jätetä kosteikkoalueelle vaan se korjataan pois, sillä kasvimassan hajotessa siitä vapautuu ravinteita. Lisäksi niittojäte voi täyttää kosteikkoa, jolloin kosteikon tehokkuus heikkenee.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

Kosteikkoon tai muuhun vesiensuojelurakenteeseen upotetusta puumateriaalista on saatu hyviä kokemuksia vesistöhaittojen ehkäisyssä: puumateriaali voi tehostaa ravinteiden talteenottoa. Veteen upotetut, pienpuusta rakennetut rankaniput monipuolistavat myös vesieliöstöä tarjoamalla niille ravintoa ja suojaa.

Kosteikko perustetaan yleensä pengertämällä ja kaivamalla. Veden korkeuden säätely on keskeinen huomioitava asia. Asianmukainen hoito varmistaa kosteikon toimivuuden.

Kosteikon valuma-alue määritellään karttatarkastelulla ja epäselvät kohdat tarkastetaan maastossa. Samalla selvitetään vesiensuojelun tehostamismahdollisuudet suunnitellun kosteikon yläpuolisessa ojastossa. Selkeät eroosiolle alttiit kohdat yläpuolisessa ojastossa on usein kustannustehokkainta hoitaa virtausta hidastavilla, kosteikon yläpuolisilla rakenteilla. Nämä rakenteet vähentävät myös kosteikon kunnossapitotarvetta.
Maapinnan korkeusvaihtelun lisäksi mitataan ojien syvyydet. Korkeuspisteitä mitataan varsinaista kosteikkoaluetta laajemmalta alueelta kosteikon tarkan vaikutusalueen selvittämiseksi. Korkeuspisteitä mitataan:
- kosteikkoon vettä johtavista uomista sille etäisyydelle, jossa kosteikon aiheuttamaa vedenpinnan nousua ei enää tapahdu korkeusaseman perusteella
- uoman pohjasta ja maanpinnalta
- riittävästi erityisesti kosteikoissa, jotka rakennetaan pengertämällä, jotta pengertämisestä johtuvan vettyvän alueen laajuus voidaan määritellä tarkasti.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Kosteikon mitoitus ja suunnittelun periaatteet**

Erityisesti selvitetään vedenpinnan nousulle kriittisten alueiden korkeusasemat. Tällaisia alueita ovat muun muassa peltojen salaojien päät, metsätalousalueiden rajat, tiet ja tierummut sekä tontit ja rakennukset.
Kosteikon tai peräkkäisten kosteikkojen pinta-alan tulee tulisi olla sellainen, että saavutetaan riittävä veden viipymä. Kosteikolle menevän veden määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi jakopadoilla ja ojitusjärjestelyillä. Ravinteiden poistolle on edullista, että allas on suhteellisen matala. Se nopeuttaa vesikasvillisuuden muodostumista, joka edesauttaa kiintoaineen ja ravinteiden pidättymistä.

Kosteikon keskisyvyyden pitäisi olla vähintään 0,5 metriä, jotta kosteikon hydraulinen mitoitus voidaan saavuttaa ja kosteikko ei kasva umpeen liian nopeasti. Kosteikon tulopäähän rakennetaan syvä, laskeutusaltaan tapainen kaivanto, joka on helppo käydä tyhjentämässä.
Mikäli kosteikko rakennetaan pengertämällä tai patoamalla, ei maanpintaa ole syytä kuoria tarpeettomasti. Maanpinnan kuoriminen voi olla kuitenkin tarpeellista, mikäli kosteikko perustetaan vanhalle viljelysmaalle, jossa ravinteita on rikastunut maan pintakerroksiin. Tällöin pintakerrosta voidaan kuoria muutaman kymmenen sentin syvyydeltä. Kuorittua maata voidaan hyödyntää esimerkiksi maanparannusaineena, sekä pengerrysten tai kannasten rakentamisessa.
Kosteikon mitoituksessa selvitetään altaaseen tuleva vesimäärä ja sitä vastaava kosteikon vähimmäistilavuus. Kosteikon tulisi olla vähintään niin tilava, että vesi viipyy kosteikossa 1–2 vuorokautta myös keväällä keskiylivirtaaman (MHq) aikana. Riittävä viipymä on erityisen tärkeää tulva-aikoina, jolloin kosteikon läpi kulkeutuu merkittävä osa vuotuisesta kuormituksesta. (Ks. jäljempänä "Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle")

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Suunnitelmasta tulee käydä ilmi:**

Yleensä kosteikko rakennetaan niin suureksi, kuin alueen maastonmuodot ja käytettävissä oleva pinta-ala sallii. Kosteikon kyky pidättää ravinteita kasvaa sen suhteellisen koon kasvaessa. Karkeana minimimitoituksena voidaan esimerkiksi käyttää 1–2 % valuma-alueesta ja tavoitteellisena kokona 4–5 % valuma-alueesta. Mitoituslaskelmalla todetaan viipymän suuruus, jonka kosteikko luontaisesti saa. Mitoituslaskelma on syytä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa toteutuskelpoisuuden selvittämiseksi, etenkin jos kosteikko joudutaan tekemään kokonaan tai osittain kaivamalla.
Hyvässä suunnitelmassa esitetään kaikki kosteikon rakentamisessa tarvittavat tiedot.
1 . Hankkeen yleiskuvaus ja tavoitteet
2 . Hankkeen yksilöity toteutustapa ja -aika
3 . Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut ja mahdolliset sopimusjärjestelyt
4 . Kustannusarvio kustannuserittelyineen ja rahoitussuunnitelma
5 . Kosteikon sijaintikartta
6 . Suunnitelma-alueen kartta
7 . Kosteikon pinta-alan suhde yläpuolisen valuma-alueen pinta-alaan
8 . Kosteikon perustamistoimenpiteet
9 . Selvitys kosteikkoalueen vesien johtamisesta ja patoamisesta
1 0. Selvitys kosteikkoalueen penkereistä, syvänteistä, niemekkeistä, saarekkeista ja kasvillisuusvyöhykkeistä
1 1. Kosteikon mitoitus
1 2. Yleispiirteinen selvitys kosteikon perustamisen jälkeisistä hoitotoimenpiteistä
1 3. Selvitys hankkeen vaikutuksista kosteikkoalueen yläpuolisten metsätalousalueiden kuivatustilanteeseen tai muuhun maankäyttöön
1 4. Kosteikkoalueen omistussuhteet
1 5. Vaadittavat viranomaisluvat.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Puumateriaalin hyödyntäminen vesiensuojelun tehostamisessa

**Esimerkkilaskelmat kosteikon tavoitetilavuudelle ja pinta-alalle**

Kosteikon tavoitetilavuus on vähintään yhtä suuri, kuin altaaseen tuleva vesimäärä (m³) tavoitteeksi valitun viipymän aikana. Esimerkiksi, kun kosteikon tavoiteviipymäksi asetetaan 24 tuntia ja kosteikon valuma-alueen pinta-ala on 150 ha ja MHq on 120 l/s/km², tulee kosteikon tilavuuden olla vähintään 15 552 m³ (24 h \* 3600 s \* 1,5 km2 \* 0,12 m³/s/km²).
Kun kosteikon vähimmäistilavuus on laskettu, voidaan arvioida myös kosteikon vähimmäispinta-alaa. Vähimmäispinta-ala voidaan määritellä keskisyvyyden ja tilavuuden avulla. Esimerkiksi, jos kosteikon keskisyvyys on 0,7 m ja tilavuus 15 552 m³, on kosteikon minimipinta-ala 22 217 m² eli noin 2,2 ha (15 552 m³/ 0,7 m).

Kosteikon suunnittelu aloitetaan tarkastelemalla karttoja ja paikkatietoaineistoja. Niiden avulla kartoitetaan kosteikon mahdollinen sijainti, koko ja vaikutusalue. Maastossa kerätään tiedot mitoitusta varten ja tarkennetaan kosteikon vaikutusalue mahdollisten vettymis- ja muiden haittojen arvioimiseksi. Maastossa mitataan maanpinnan muodot, uomat ja niiden vedenkorkeudet. Lisäksi kirjataan alueen maalajit ja turvekerroksen paksuus.
Patoamalla perustettavan kosteikon suunnittelussa tulee huomioida, että maa-alueen muuttaminen pysyvästi vesialueeksi vesistön vedenkorkeutta nostamalla (esimerkiksi patoamalla uoma, jonka valuma-alue on yli 10 km²), vaatii aina vesilain mukaisen luvan. Luvan tarpeesta voi pyytää lausunnon Lupa- ja valvontavirastosta.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Käytännön toteutus

Kosteikot vaativat hoitoa. Aloita kosteikon reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa, jotta kosteikon arvokas lajisto ei vaarannu. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesilinnut välttävät vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
Ota mallia ja jäljittele mahdollisuuksien mukaan majavan toimia ja anna majavan padota sopivalla paikalla. Uusia kosteikkoja voi perustaa ja puustoa poistaa niin, että syntyy runsaasti mosaiikkimaista rantaviivaa, jossa pensaskerros tihenee ja avoimet alueet lisääntyvät, tarjoten ruokaa ja suojaa runsaalle lajijoukolle.

Riistan kannalta tärkeitä vesiensuojelurakenteita ovat metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen lisäksi myös pintavalutuskentät ja luontaisesti kosteat painanteet, jotka jätetään metsätaloudessa esimerkiksi ajourien ulkopuolelle. Kosteikkojen rakentamisessa suositellaan yhteistyötä maatalouden ja metsästysjärjestöjen kanssa. Kosteikon suunnittelussa, mitoituksessa ja rakentamisessa kannattaa noudattaa asiantuntijoiden antamia ohjeita ja neuvoja.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Vähätuottoiset turvemaat

Vähätuottoisiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle yhden kuutiometrin vuodessa. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mutta mahdollisessa hakkuussa niille on jätettävä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähintään 20 puuta hehtaarille. Puuston poistaminen on perusteltua suoluonnon palautumisen ja esimerkiksi kanalintujen, lähinnä riekon, elinympäristön laadun parantamiseksi.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Avoimet ja harvapuustoiset suot

Alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita ovat esimerkiksi ojitetut viljavat letot ja nevat. Näitä kohteita ei koske uudistamisvelvoite, mikäli ne ennallistetaan viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella. Ravinteikkaat suot ovat suoluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita.

# Riistametsänhoidon erityisalueet

## Riistan huomioiminen ennallistamisen toteutuksessa

Turvemaiden ennallistamisessa riistaa ja monimuotoisuutta edistetään poistamalla ojituksen jälkeen kasvanut puusto, mikä edesauttaa pohjaveden tason palautumista luonnontilaan. Suolle säästetään kuitenkin puut, jotka kasvoivat siellä jo ennen ojitusta.
Vesitalouden palauttamiseksi on ojien tukkiminen yleensä tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun ojat täytetään kokonaan eikä vain tukita patoja käyttämällä. Veden laajan leviämisen varmistamiseksi voidaan rakentaa pintavalleja. Ennallistettavalle suolle voi kaivaa kosteikkoja, mikä parantaa sen arvoa vesilintujen elinympäristönä.

Vähätuottoisten sekä alun perin avointen tai harvapuustoisten soiden luonnonhoidolliseen käsittelyyn kuuluu kohteiden ennallistaminen takaisin luonnontilaan. Luonnontilaan palauttamisesta hyötyvät riistan lisäksi monet muut lajit.

Eräitä riistalle tärkeitä alueita kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastella omina kokonaisuuksinaan. Nämä alueet ovat usein yksittäistä metsänkäsittelyalaa laajempia. Ilman kokonaisuuden tarkastelua alueen merkitys riistalle saattaa heikentyä tai hävitä, vaikka siihen sisältyvien metsiköiden hakkuu- ja hoitotöissä riistan elinvaatimukset otettaisiin huomioon.

Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.

Riistametsänhoidon erityisalueet

Kantojen korjuun soveltuvuus arvioidaan kohdekohtaisesti Metsänomistaja päättää kantojen korjuusta arvioituaan sen hyötyjä ja riskejä. Uudistusalan kantojen korjuun suosituksissa noudatetaan varovaisuusperiaatetta, koska korjuun pitkän aikavälin seurannaisvaikutuksia ei kaikilta osin tunneta. Kantojen korjuu edellyttää käytännössä myös hakkuutähteen korjuuta.&nbsp;Kantojen korjuuseen esitetyt suositukset koskevat kannonnostomenetelmiä. Niissä kanto pilkotaan yleensä 2–4 osaan ja nostetaan siten, että osa pääjuurista nousee kannon palojen mukana. Pilkkominen vähentää sekä maanpinnan rikkoutumista että maa-aineksen ja kivien joutumista kannonpalojen sekaan. Kantojen korjuun hyötyjä:•&nbsp;Tuo lisätuloja metsänomistajalle metsän uudistamisvaiheessa•&nbsp;Lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää•&nbsp;Laskee maanmuokkauksen kustannuksia ja parantaa sen teknistä laatua kantojen korjuuseen soveltuvilla kohteilla•&nbsp;Voi vähentää juurikäävän tartuntariskiä seuraavassa puusukupolvessa. Se ei kuitenkaan täysin poista juurikääpää metsästä•&nbsp;Voi vähentää tukkimiehentäin aiheuttamia vahinkoja viljelytaimille. Kantojen korjuun riskejä:•&nbsp;Vähentää ravinteiden ja eloperäisen aineksen määrää maaperässä •&nbsp;Rikkoo humuskerroksen, jolloin maaperän veden ja kiintoaineksen pidätyskyky voi heikentyä, mikä lisää päästöjä vesistöihin •&nbsp;Paljastaa kivennäismaata, mistä voi aiheutua ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutumista pintavesiin ja ravinteiden huuhtoutumista pohjavesiin •&nbsp;Vähentää ehjäksi jäävän maanpinnan osuutta, mikä kaventaa maaperäeliöstön elintilaa ja pienentää riistalle tärkeän varpukasvillisuuden,&nbsp;kuten mustikan,&nbsp;määrää&nbsp;Kataja-aho, S., Fritze, H., Haimi, J. 2011. Short-term responses of soil decomposer and plant communities to stump harvesting in boreal forests. Forest Ecology and Management 262, 379–388.,&nbsp;de Jong, J., Akselsson, C., Berglund, H., Egnell, G., Gerhardt, K., Lönnberg, L., Olsson, B., von Stedingk, H. 2012. Konsekvenser av ett ökat uttag av skogsbränsle. En syntes från Energimyndighetens bränsleprogram 2007–2011. ER 2012:08. Energimyndigheten, Eskilstuna. 225 p. •&nbsp;Vähentää järeän lahopuun määrää, mikä heikentää lahopuu- ja maaperäeliöstön elinoloja.Esimerkiksi - Caruso, A. &amp; Thor, G. 2007. Importance of different tree fractions for epiphytic lichen diversity on Picea abies and Populus tremula in mature managed boreonemoral Swedish forests. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 219–230. - Caruso, A., Rudolphi, J. &amp; Thor, G. 2008. Lichen species diversity and substrate amounts in young planted boreal forests: A comparison between slash and stumps of Picea abies. Biological Conservation 141: 47–55. - Toivanen, T., Markkanen, A., Kotiaho, J. S. &amp; Halme, P. 2012. The effect of forest fuel harvesting on the fungal diversity of clear-cuts. Biomass &amp; Bioenergy 39: 84–93. - Victorsson, J. &amp; Jonsell, M. 2013a. Ecological traps and habitat loss, stump extraction and its effects on saproxylic beetles. Forest Ecology and Management 290: 22–29. Victorsson, J. &amp; Jonsell, M. 2013b. Effects of stump extraction on saproxylic beetle diversity in Swedish clear-cuts. Insect Conservation and Diversity 6: 483–493. Lisäksi ajokertojen lisääntyminen kasvattaa järeän maalahopuun tuhoutumista•&nbsp;Vähentää maaperän hiilivarastoja •&nbsp;Lisää luontaisesti syntyvien havu- ja lehtipuiden määrää, jolloin hoitotarve ja perkauskustannukset voivat kasvaa •&nbsp;Voi viivästyttää metsänuudistamista.  Näiden riskien vähentämiseksi suositellaan välttämään tarpeetonta maanpinnan rikkomista, jättämään osa kannoista nostamatta sekä välttämään kantojen korjuuta karuimmilla kasvupaikoilla ja paikoissa, joissa on vanhaa tai järeää lahopuuta. Kantojen korjuu ei korvaa maanmuokkausta Metsänuudistamista varten tehtävä maanmuokkaus suositellaan tehtäväksi erillisenä toimenpiteenä,&nbsp;kun kannot on ajettu pois uudistusalalta. Näin sekä kantojen metsäkuljetus että maanmuokkaus ovat tehokkaita, eikä muokkausjälkeä rikota kuljetuksessa. Erillisessä maanmuokkauksessa myös palstalla olevien kantokasojen pohjat muokataan, jotta laadukkaita viljelypaikkoja saadaan tavoitemäärä. Kantojen korjuu käynnissä. Kuva: © Martti Kuusinen.

Hakkuutähdettä ovat ainespuuhakkuun sivutuotteet, joihin kuuluvat rungon latvaosa, oksat, neulaset ja lehdet sekä ainespuukäyttöön soveltumattomat rungon osat. Soveltuvilta kohteilta hakkuutähteet ja kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden korjuuta ei suositella.

Hakkuutähdettä korjataan pääasiassa reheviltä kuusivaltaisilta uudistusaloilta. Hakkuutähteen korjuu koostuu palstakasojen tekemisestä hakkuun yhteydessä, palstakasojen kuormauksesta ja metsäkuljetuksesta sekä tienvarsivaraston tekemisestä.
Hakkuutähteen tienvarsivarastoinnissa on keskeistä tehdä kunnollinen varastopino, jossa hakkuutähde jatkaa kuivumista ennen kaukokuljetusta.

Juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho ja männyn tyvitervastauti ovat havupuiden sienitaudeista haitallisimmat. Juurikäävän torjunnan tarkoituksena on estää sienen leviäminen terveisiin metsiin sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa. Metsätuholaki velvoittaa huolehtimaan torjunnasta.

Kuusen tyvilahon eli maannouseman pääasiallinen aiheuttaja on kuusenjuurikääpä. Pahimmat tuhoalueet ovat keskittyneet eteläisimpään Suomeen rannikon tuntumaan. Tauti on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja sitä esiintyy harvakseltaan myös Pohjois-Suomessa. Tyvilaho vaivaa erityisesti hyväkasvuisia kivennäismaiden kuusikoita, mutta sitä esiintyy vähäisemmässä määrin myös turvemailla.
Männiköissä tyvitervastaudin aiheuttaa männynjuurikääpä. Tauti on levinnyt laajalti Etelä- ja Keski-Suomeen. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Saimaan ympäristöön. Erityisen alttiita juurikäävälle ovat vanhoille peltomaille istutetut männiköt.
Metsätuholain nojalla juurikäävän torjunta on monissa tapauksissa pakollista. Velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla.

Torjunta on metsän hakkaajan velvollisuus. Hyväksyttävät torjuntamenetelmät ovat kantokäsittely hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella, puulajin vaihto lehtipuuksi uudistushakkuun jälkeen tai muu vaikutukseltaan vastaava toimenpide. Kantojen nosto ja kulotus eivät ole tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä torjuntamenetelmiä.

Uudistushakkuun yhteydessä metsään jää hakkuutähdettä ja kantoja. Soveltuvilta kohteilta nämä kannot on mahdollista korjata energiapuuksi. Kantojen korjuu kohdistuu pääasiassa kuusivaltaisiin uudistusaloihin. Kantojen nosto on toteutettavissa, kun hakkuutähteet on korjattu. Monimuotoisuudelle tärkeiden vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden kantojen korjuuta ei suositella.

Energiapuun korjuulla tarkoitetaan metsänhoidon työlajeja, joissa metsästä korjataan puuraaka-ainetta energian tuotantoon. Samalla metsänomistaja saa myyntituloja.
Energiapuu voi esimerkiksi tarkoittaa harvennuksissa korjattavaa pienpuuta tai uudistushakkuun yhteydessä korjattavia hakkuutähteitä ja kantoja. Metsänomistajalle energiapuun korjuu voi tarkoittaa myös polttopuiden keruuta omaan käyttöön.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Kantojen korjuun soveltuvuus arvioidaan kohdekohtaisesti

Metsänomistaja päättää kantojen korjuusta arvioituaan sen hyötyjä ja riskejä. Uudistusalan kantojen korjuun suosituksissa noudatetaan varovaisuusperiaatetta, koska korjuun pitkän aikavälin seurannaisvaikutuksia ei kaikilta osin tunneta. Kantojen korjuu edellyttää käytännössä myös hakkuutähteen korjuuta. Kantojen korjuuseen esitetyt suositukset koskevat kannonnostomenetelmiä. Niissä kanto pilkotaan yleensä 2–4 osaan ja nostetaan siten, että osa pääjuurista nousee kannon palojen mukana. Pilkkominen vähentää sekä maanpinnan rikkoutumista että maa-aineksen ja kivien joutumista kannonpalojen sekaan.

**Kantojen korjuun hyötyjä:**• Tuo lisätuloja metsänomistajalle metsän uudistamisvaiheessa• Lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää• Laskee maanmuokkauksen kustannuksia ja parantaa sen teknistä laatua kantojen korjuuseen soveltuvilla kohteilla• Voi vähentää juurikäävän tartuntariskiä seuraavassa puusukupolvessa. Se ei kuitenkaan täysin poista juurikääpää metsästä• Voi vähentää tukkimiehentäin aiheuttamia vahinkoja viljelytaimille.

**Kantojen korjuun riskejä:**• Vähentää ravinteiden ja eloperäisen aineksen määrää maaperässä • Rikkoo humuskerroksen, jolloin maaperän veden ja kiintoaineksen pidätyskyky voi heikentyä, mikä lisää päästöjä vesistöihin • Paljastaa kivennäismaata, mistä voi aiheutua ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutumista pintavesiin ja ravinteiden huuhtoutumista pohjavesiin • Vähentää ehjäksi jäävän maanpinnan osuutta, mikä kaventaa maaperäeliöstön elintilaa ja pienentää riistalle tärkeän varpukasvillisuuden, kuten mustikan, määrää , • Vähentää järeän lahopuun määrää, mikä heikentää lahopuu- ja maaperäeliöstön elinoloja. Lisäksi ajokertojen lisääntyminen kasvattaa järeän maalahopuun tuhoutumista• Vähentää maaperän hiilivarastoja • Lisää luontaisesti syntyvien havu- ja lehtipuiden määrää, jolloin hoitotarve ja perkauskustannukset voivat kasvaa • Voi viivästyttää metsänuudistamista.
Näiden riskien vähentämiseksi suositellaan välttämään tarpeetonta maanpinnan rikkomista, jättämään osa kannoista nostamatta sekä välttämään kantojen korjuuta karuimmilla kasvupaikoilla ja paikoissa, joissa on vanhaa tai järeää lahopuuta.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Kantojen korjuu ei korvaa maanmuokkausta

Metsänuudistamista varten tehtävä maanmuokkaus suositellaan tehtäväksi erillisenä toimenpiteenä, kun kannot on ajettu pois uudistusalalta. Näin sekä kantojen metsäkuljetus että maanmuokkaus ovat tehokkaita, eikä muokkausjälkeä rikota kuljetuksessa. Erillisessä maanmuokkauksessa myös palstalla olevien kantokasojen pohjat muokataan, jotta laadukkaita viljelypaikkoja saadaan tavoitemäärä.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Kannattavuus edellyttää riittävää kertymää

Kantojen korjuu voidaan toteuttaa yhdessä hakkuutähteiden korjuun kanssa, joten korjuuta voidaan kutsua energiapuun korjuuksi. Kantojen korjuun edellytyksenä on yleensä ensin tehtävä hakkuutähteen korjuu.
Nyrkkisääntönä kannattavalle korjuulle on vähintään 50 kiintokuution energiapuukertymä, joka on alle 300–500 metrin metsäkuljetusmatkan päässä tienvarsivarastosta.
- Hakkuutähteen saatavuuteen vaikuttaa korjattava puulaji. Kuusikossa hakkuutähdekertymät ovat keskimäärin 50–60 kiintokuutiota ja männikössä noin 25–30 kiintokuutiota hehtaarilla.
- Kantoja saadaan keskimäärin noin 55–65 kiintokuutiota hehtaarilta.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Vaikutukset metsänuudistamiseen

Kantojen korjuu laskee maanmuokkauksen kustannuksia.
Kannonnosto lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Haittana on, että runsas luonnontaimien määrä voi lisätä taimikon hoitotarvetta ja perkauskustannuksia.
Kannonnostoaloilla metsänuudistaminen voi viivästyä puolesta vuodesta vuoteen kantojen noston ja palstakuivatuksen takia. Energiapuun korjuun ja metsänuudistamisen kokonaisuus suositellaan suunniteltavan huolella, jotta metsän uudistaminen ei viivästy.

Kantojen korjuu uudistusaloilta tuo lisätuloa metsänomistajalle. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa metsän kasvun hidastumista tai lannoitustarvetta. Tuotto riippuu kohteen sijainnista, energiapuukertymästä ja markkinatilanteesta.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Hakkuutähteen ja kantojen korjuun vaikutus vesistöön

Kantojen korjuu lisää ajokertoja korjuutyömaalla, mikä voi lisätä maan tiivistymistä ja syventää ajourapainaumia. Kiintoainetta voi huuhtoutua paljastuneesta kivennäismaasta eli ajourilta ja muokkausjäljestä, ja sitä voi joutua ojiin ja vesistöihin. Tiivistyminen hidastaa veden imeytymistä maahan. Ravinnehuuhtoumat vähenevät, kun puuston ja pintakasvillisuuden määrä ja ravinteiden otto kasvavat. Tällöin pitää kuitenkin huolehtia, ettei korjuun myötä aiheuteta lisäkuormitusta vesistöihin esimerkiksi ajamalla ojien yli.
Kantojen korjuu vähentää maaperän kantavuutta turvemailla, mikä kasvattaa maastovaurioiden ja vesistöhaittojen riskiä. Vesistöhaittojen vuoksi kannonnostoa ei suositella turvemaille.
Ennen kaukokuljetusta kannot varastoidaan kasoiksi metsäteiden varsille. Varastoinnin aikana kasoista voi huuhtoutua fosforia vesistöihin, jos varastot ovat ojien välittömässä läheisyydessä.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Kantojen korjuun vaikutus metsäluonnon monimuotoisuuteen

Kantojen korjuu vähentää huomattavasti talousmetsien lahopuun määrää, jolloin lahopuustosta riippuvainen lajisto vähenee . Kannoilla elää laaja määrä lajistoa . Kantojen korjuu vähentää järeässä puussa elävän lahopuulajiston elinympäristöjen määrää hakkuualoilla sekä aiheuttaa haitallisen pyydysvaikutuksen kantopinojen houkutellessa lahopuulajeja lisääntymään niissä ennen niiden korjuuta . Kantojen korjuu häiritsee lisäksi maaperän toimintaa, mikä aiheuttaa maaperän lajiston monimuotoisuuden vähenemistä pitkällä aikavälillä .
Kantojen korjuu paljastaa kivennäismaata ja häiritsee aluskasvillisuutta enemmän kuin tavallinen maanmuokkaus. Lisäksi se hidastaa kasvullisesti lisääntyvien kasvien, kuten mustikan, palautumista. Mikäli kantoja korjataan, on riistan kannalta suositeltavaa säästää kantoja uudistusalueen runsasvarpuisiin kohtiin.
Kantojen korjuun vaikutus uhanalaisten lajien kehitykseen riippuu siitä, millaisessa ympäristössä kannot ovat. Paahteisissa ympäristöissä kannoilla elää enemmän uhanalaista lajistoa kuin kosteissa .

Kkantojen korjuu voi vaurioittaa järeitä lahopuita. Maapuille aiheutuvaa vaurioita voidaan pyrkiä välttämään siirtämällä ne pois ajoväyliltä.

Energiapuun korjuussa toteutetaan samoja luonnonhoidon keinoja kuin muussakin metsänkäsittelyssä. Kantojen korjuu tuo kuitenkin luonnonhoitoon lisävaatimuksia esimerkiksi biomassan säästämistä ja vesiensuojelua koskien.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Uudistusaloilla kantojen korjuun vaikutukset puuston hiilivarastoon ovat sitä merkityksellisempiä mitä järeämpää puuta korjataan. Järeä puu lahoaa hitaammin ja varastoi siten hiiltä pidempään kuin pienempiläpimittainen puu. Puuaineksen hajoaminen on Pohjois-Suomessa hieman hitaampaa kuin Etelä-Suomessa, joten pohjoisessa metsäbiomassoihin sitoutunut hiili varastoituu pidempään. Tutkimusten mukaan 50 vuotta hakkuun jälkeen hakkuutähteiden hiilivarastosta oli jäljellä keskimäärin 5–20 prosenttia Etelä-Suomessa ja 10–25 prosenttia Pohjois-Suomessa. Kantojen hiilivarastosta oli 50 vuoden jälkeen jäljellä keskimäärin 40–45 prosenttia Etelä-Suomessa ja keskimäärin 50–60 prosenttia Pohjois-Suomessa Kantojen korjuulla ei ole havaittu kasvua heikentävää vaikutusta.
Lahoamiseen vaikuttaa myös puulaji. Havupuuaines lahoaa hitaammin ja varastoi hiiltä pidempään kuin lehtipuuaines.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Uudistusalojen energiapuun korjuun maaperävaikutuksen suuruudesta on vaihtelevia tutkimustuloksia ja tiedot etenkin pitkän ajan vaikutuksista ovat puutteellisia.
Hakkuutähteiden ja kantojen korjuu vähentää orgaanisen aineen määrää, jolloin hiilisyöte eli hiilen lisäys maaperään vähenee. Kantojen korjuu voi hieman lisätä metsämaan hiilen hajotusta ja hiilipäästöjä.

Kantojen energiakäytöllä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energialaitoksilla. Poltettaessa puussa oleva hiili kuitenkin vapautuu välittömästi, kun taas lahotessa puun varastoima hiili vapautuu vähitellen. Kantojen korjuu vähentää järeään puuhun pitkäaikaisesti varastoituneen hiilen määrää.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Tyypilliset kohteet

**Kantojen korjuu** kohdistuu pääasiassa kuusivaltaisiin aloihin, joilta on mahdollista korjata kantoja vähintään 55 kiintokuutiometriä hehtaarilta. Kantojen noston voi toteuttaa, kun hakkuutähteet on korjattu.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Tyypilliset kohteet

### Taulukko hakkuutähteen ja kantojen korjuun kohdevalinnasta.

##  [Taulukko hakkuutähteen ja kantojen korjuun kohdevalinnasta](/fi/node/887)

Table
|   | Hakkuutähteen korjuu | Kantojen korjuu |
| --- | --- | --- |
| Kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat sekä vastaavien turvemaiden muuttumat1 | Kyllä | Kyllä |
| Puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat | Kyllä | Ei |
| Kuivat kankaat ja karukkokankaat sekä jäkälä- ja varputurvekankaat | Ei | Ei |
| Kallioiset, lohkareiset, runsaskiviset sekä jyrkän rinteen kasvupaikat | Ei | Ei |
| Pohjavesialueet, luokat 1-2 | Kyllä | Ei |
Kyllä: soveltuu korjuukohteeksi

Ei: ei suositella korjuukohteeksi
1 Varauksin, huuhtoumariski otettava huomioon.
Poikkeukset:
\- Jos uudistusalalla on männyn juurikääpää, kantoja voidaan korjata kaikilla kivennäismaan kasvupaikoilla karukkokankaita ja pohjavesialueita lukuun ottamatta.

\- Boorin puutoksesta kärsivistä kuusikoista hakkuutähteet ja kannot voidaan korjata, jos puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Tarkennuksia kohteiden soveltuvuuden arviointiin

- Hakkuutähdettä ja kantoja ei suositella korjattavaksi kuivahkoja kankaita karummilta kasvupaikoilta, jotta vältetään ravinne-epätasapainon ja kasvutappioiden syntyminen.
- Mikäli kohde kärsii jo entuudestaan ravinnepuutoksista, hakkuutähteiden korjuuta ei suositella ilman korvaavaa lannoitusta.
- Joillakin turvemaiden kasvupaikoilla voidaan jo ainespuun korjuussa poistaa merkittävä osa kaliumin ja boorin varastoista. Kaliumin niukkuus on yleistä erityisesti nevamaisten soiden ojitusalueilla. Hakkuutähteen ja kantojen korjuu lisäisi poistuvien ravinteiden määrää. Korjuu vähentäisi turvemaiden kalium- ja boorivarastojen lisäksi myös fosforivarastoja ja saattaisi vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun. Tämän vuoksi karujen turvemaiden uudistushakkuukohteet eivät ole suositeltavia energiapuun korjuukohteita, ellei kyse ole suon ennallistamisesta.

Kantoja voidaan korjata energiaksi. Korjuukohteen valintaan vaikuttavat sekä taloudelliset että ekologiset tekijät. Kohteiden soveltuvuutta voidaan arvioida sen perusteella, miten korjuu vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun, ravinnetalouteen, hiilitaseeseen, luonnon monimuotoisuuteen ja kohteen turvattaviin ominaispiirteisiin.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Kantojen hinnan määräytyminen

Metsänomistajan näkökulmasta kantojen myynti voi poiketa perinteisestä ainespuukaupasta, jossa puun myynnistä maksetaan kiintokuutioiden mukaan. Eri toimijat voivat käyttää erilaisia mittaustapoja ja -menetelmiä sekä maksukäytäntöjä, mikä on syytä ottaa huomioon puukaupan teossa. Uudistusalalta korjattavien kantojen hinnoittelussa yleinen käytäntö on korvauksen sitominen korjattuun ainespuumäärään. Hinta voi perustua myös energiasisältöön (megawattitunti MWh). Lisätietoa mittauksesta ja varastoinnista: [Energiapuun mittaus ja varastointi](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/energiapuun-mittaus-ja-varastointi/toteutus)

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Sovittavat asiat ja toteutustapa

Kantojen myynnin yhteydessä on hyvä sopia seuraavista:
- miten ja milloin energiapuu korjataan ja mitataan
- energiapuun varastopaikat ja varastoinnin kesto
- milloin puuerä vaihtaa omistajaa.
Omistaja vastaa esimerkiksi puutavaran varastointiin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista, kuten hyönteistuhojen välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Sovittavat asiat ja toteutustapa

##  [Eri energiapuulajikkeiden sisältämä energiamäärä](/fi/node/2055)

Metsänomistaja sopii kantojen myynnistä puukaupan yhteydessä. Kannot voidaan myydä leimikon ostajalle tai erikseen.

**Kantojen ja hakkuutähteen korjuun suunnittelun muistilista:**• metsänomistajan tavoitteet ja erityistoiveet • lainsäädännön ja metsäsertifioinnin asettamat lähtökohdat• kohdevalinnan rajoitteet, kuten luontokohteet ja suojavyöhykkeet• vesiensuojelun ja luonnonhoidon toimenpiteiden suunnittelu• uudistusalan ennakkoraivauksen tarve• kantokäsittelyn tarve • korjuuajankohta hakkuutähteelle ja kannoille erikseen • hakkuutähteen ja kantojen kuivumisaika palstalla • varastopaikkojen sijainti ja tilantarve • maanmuokkauksen ja viljelyn ajankohta.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Ennakkoraivauksen tarpeen arviointi

Tiheän alikasvoksen peittämälle uudistushakkuualalle on syytä harkita ennakkoraivausta. Se helpottaa korjuun toteutusta ja vähentää maa-aineksen kulkeutumista alikasvoksen mukana varastoon metsäkuljetuksessa.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Korjuun aikataulutus

Hakkuutähteen ja kantojen korjuu kasvattaa metsäkuljetuskuormien määrää verrattuna pelkkään ainespuunkorjuuseen. Etenkin kokoojauraverkoston käyttö kasvaa. Maastovaurioiden ehkäisemiseksi energiapuun metsäkuljetus ajoitetaan maanpinnan kantavuuden mukaan joko kuivana ajanjaksona, sulan maan tai roudan aikana tehtäväksi. Hakkuutähteitä ei ole perusteltua korjata leimikon huonosti kantavista maastonkohdista.
Energiapuun varastoinnin suunnittelussa on otettava huomioon se, että hakkuutähdekasat ja etenkin kantokasat voivat olla tienvarsivarastossa jopa kaksi vuotta. Metsätuholaki rajoittaa energiapuun varastointia metsissä ja tienvarsivarastoissa. Varastopaikan suunnittelussa tulee myös ottaa huomioon hakkuutähteiden ja kantojen tilantarve sekä soveltuvuus varastointiin ja haketukseen. Varastoinnin vaatimukset on esitelty tarkemmin luvussa [Energiapuun tienvarsivarastoinnin suunnittelu.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/kantojen-korjuu-uudistushakkuualoilta/toteutus#section-190)
Hakkuutähteen ja kantojen korjuu vaikuttaa uudistamistoimenpiteiden ajankohtaan. Maanmuokkaus ja viljelytoimet tehdään vasta sen jälkeen, kun uudistusalalla ei ole enää palstavarastoituna hakkuutähteitä tai kantoja.

Korjuun aikataulutus
1 . Hakkuutähteet korjataan ensin palstakasoihin kuivumaan.
2 . Kuivattaminen kestää sadannan määrästä riippuen yleensä 4–8 viikkoa. Syys–toukokuussa hakatun kohteen hakkuutähteiden metsäkuljetus on syytä tehdä vasta kesäkuussa kuivumisen takaamiseksi.
3 . Kuivattamisen jälkeen hakkuutähteet siirretään kuivumisen kannalta otolliseen paikkaan sijoitettuun tienvarsivarastoon suojaan sateilta. Palstakasat kostuvat helpommin kuin suuret, peitetyt tienvarsikasat.
4 . Kannot nostetaan sen jälkeen, kun hakkuutähteet on siirretty tienvarsivarastoon.
5 . Syys–toukokuussa hakatun kohteen kannot nostetaan yleensä aikaisintaan heinäkuussa. Tällöin kantojen pienjuuret ovat ehtineet kuolla, jolloin nostettaessa mukaan tulee vähemmän maa-ainesta.
6 . Myös kannot suositellaan kuivatettavaksi palstakasoilla ennen tienvarteen kuljetusta. Kuivumisen lisäksi palstakuivatus edistää kantojen puhtautta hiekasta ja kivistä.

# Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

## Esimerkkejä korjuukohteiden aikatauluista

Tässä esitetyt esimerkkitilanteet sisältävät lähtöoletuksen, että toimenpideketjun työt toteutuvat tavoitteen mukaisesti. Käytännössä ketjutuksessa on usein viivettä, jolloin esimerkiksi uudistamistyöt voivat siirtyä seuraavaan kevääseen.
Esimerkit kuvaavat eri aikaan hakattavia, kuusivaltaisia hakkuualoja.

Uudistushakkuun yhteydessä metsään jää hakkuutähdettä ja kantoja. Kantojen korjuu edellyttää yleensä ensin tehtävää hakkuutähteen korjuuta. Kantojen korjuu mahdollistaa lisätuloja metsänomistajalle, mutta se myös lisää ympäristön kuormitusta.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “suositukset luonnonhoito”

Metsänomistajan tavoitteiden painottaminen metsätilan hoidossa

Metsityksen suunnittelu

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Havupuusekametsän perustaminen

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistametsänhoidon erityisalueet

Kantojen korjuu uudistushakkuualoilta

Monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden edistäminen – Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Suoelinympäristöjen metsänkäsittely

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Laadunhallinta metsäomaisuuden hoidossa

Uudistusalan kantojen korjuu - Luonto

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Puuston kiertoajan pidentäminen

Haku ja valikko