Kasvatushakkuut ja jatkuva kasvatus Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä.&nbsp;Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja.Tekopökkelöillä voidaan merkitä kasvatushakkuissa jätetyt säästöpuuryhmät tai riistatiheiköt.Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään. Uudistushakkuut Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä.&nbsp;Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.&nbsp;Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja. Uudistushakkuilla puuntuotannollisesti huonolaatuiset puut ovat myös hyviä vaihtoehtoja tekopökkelöiksi.&nbsp;Tekopökkelöitä kannattaa tehdä sekä uudistusalan paisteiseen keskiosaan, että varjoisampaan metsän reunaan tai säästöpuuryhmään.Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.

# Työlajikohtaiset suositukset tekopökkelöiden tekemiselle

## Kasvatushakkuut ja jatkuva kasvatus

- Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä.
- Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.
- Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.
- Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja.
- Tekopökkelöillä voidaan merkitä kasvatushakkuissa jätetyt säästöpuuryhmät tai riistatiheiköt.
- Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.

# Työlajikohtaiset suositukset tekopökkelöiden tekemiselle

## Uudistushakkuut

- Tekopökkelöiden valinnassa suositaan pääasiassa kuusia ja koivuja, mäntyvaltaisissa metsissä koivuja ja mäntyjä.
- Vähälukuisina esiintyvistä lehtipuista ei tulisi tehdä tekopökkelöitä, vaan ne tulisi säästää elävinä säästöpuina.
- Kunnoltaan heikentyneet ja kuolleet puut kannattaa jättää luonnonlahopuuksi.
- Tekopökkelöistä tehdään mahdollisuuksien mukaan korkeita ja paksuja. Uudistushakkuilla puuntuotannollisesti huonolaatuiset puut ovat myös hyviä vaihtoehtoja tekopökkelöiksi.
- Tekopökkelöitä kannattaa tehdä sekä uudistusalan paisteiseen keskiosaan, että varjoisampaan metsän reunaan tai säästöpuuryhmään.
- Tekopökkelön latvan voi jättää maalahopuuksi, esimerkiksi säästöpuuryhmän sisään.

Tekopökkelöiden tekeminen

Työlajikohtaiset suositukset tekopökkelöiden tekemiselle

Yläharvennus mahdollisuutena Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle. Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.Katso sekametsän harvennusmallit täältä: Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto. Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen. Puuston harvennustarvetta voi päätellä arvioimalla elävän latvuksen osuutta ja kuntoa. Männyllä latvusta pitäisi olla vähintään 40 % puun pituudesta. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

## Yläharvennus mahdollisuutena

Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle.
Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.Katso sekametsän harvennusmallit täältä: [Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku?mixedSpeciesModel=M%C3%A4nty-lehtisekapuusto)
Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen.

Mäntyvaltaisissa metsissä harvennuksen lähtötilanne riippuu puuston laadusta. Heikkolaatuiset puustot on kannattavinta harventaa kahdesti ennen uudistushakkuuta. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on usein tarpeen, jotta arvokkaimpien tukkirunkojen järeytyminen saadaan turvattua.

Myöhempi harvennus

Sekametsän kasvatus

Mäntyvaltaisissa metsissä harvennuksen lähtötilanne riippuu puuston laadusta. Heikkolaatuiset puustot on kannattavinta harventaa kahdesti ennen uudistushakkuuta. Hyvälaatuisissa männiköissä kolmas harvennus on usein tarpeen, jotta arvokkaimpien tukkirunkojen järeytyminen saadaan turvattua. 

Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili. Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret.
Positiivinen tase = varaston kasvu, negatiivinen tase = varaston pieneneminen.

Metsien hiilitase

Metsän eli puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän yhteen lasketun hiilivaraston muutos, jossa on huomioitu myös hakkuussa poistuva hiili.  Metsien käytön hiilitaselaskelmiin huomioidaan useimmiten myös puuntuotanto- ja puutuoteketjun päästöt, puutuotteiden korvausvaikutukset sekä tuotteiden elinkaaret. Positiivinen tase = varaston kasvu, negatiivinen tase = varaston pieneneminen.

Metsäsertifiointi edistää metsien kestävää käyttöä Metsäsertifioinnissa mukana oleminen tarkoittaa sertifioinnin kaikkien vaatimusten noudattamista metsätalouden toimenpiteistä. Metsässä töitä tekevän on tiedettävä, onko metsä sertifioitu ja mitä vaatimuksia se tehtävälle työlajille asettaa. Metsän- ja luonnonhoidon onnistuminen vaikuttaa vallitsevaan käsitykseen ja mielikuvaan metsätalouden kestävyydestä. Puupohjaisten tuotteiden hyväksyttävyyttä ja haluttavuutta edistetään metsäsertifikaateilla, joiden avulla lopputuotteen ostaja voi varmistua suomalaisen puun tuotantoympäristön käytännöistä. Esimerkkejä lainsäädännön edelle menevistä teemoista, joita PEFC- ja FSC-sertifioinnit asettavat metsien käytölle: elävien säästöpuiden jättäminen ja lahopuuston turvaaminen vesistöjen ja pienvesien suojakaistoista huolehtiminen säästettävästä biomassasta ja maan ravinnetaloudesta huolehtiminen energiapuun korjuussa puuston terveydestä huolehtiminen hakkuissa (juurikäävän torjunta, korjuujäljen laatu) sertifioinnin erikseen määrittämien luontokohteiden turvaaminen luonnontilaisten soiden vesitalouden säilyttäminen tarkoituksenmukaisten vesiensuojelutoimenpiteiden käyttäminen kunnostusojituksissa riistanhoitoa edistävien kohteiden säilyttäminen palaneen puun tuottaminen metsänhoidollisilla poltoilla varovaisuusperiaatteen noudattaminen pohjavesialueilla toimittaessa tärkeiden ulkoilureittien säilyttäminen kasvinsuojeluaineiden vastuullinen käyttäminen. Näiden lisäksi FSC asettaa vaatimuksia esimerkiksi lehtipuuosuuden säilyttämiseen, metsien kasvatustapaan ja linnustollisesti arvokkaiden kohteiden huomioon ottamiseen. Lisäksi FSC edellyttää metsäsuunnitelmaa, josta löytyvät myös luonnonhoidon tavoitteet.

# Metsäsertifioinnin vaatimukset metsätaloudessa

## Metsäsertifiointi edistää metsien kestävää käyttöä

Metsäsertifioinnissa mukana oleminen tarkoittaa sertifioinnin kaikkien vaatimusten noudattamista metsätalouden toimenpiteistä. Metsässä töitä tekevän on tiedettävä, onko metsä sertifioitu ja mitä vaatimuksia se tehtävälle työlajille asettaa.
Metsän- ja luonnonhoidon onnistuminen vaikuttaa vallitsevaan käsitykseen ja mielikuvaan metsätalouden kestävyydestä. Puupohjaisten tuotteiden hyväksyttävyyttä ja haluttavuutta edistetään metsäsertifikaateilla, joiden avulla lopputuotteen ostaja voi varmistua suomalaisen puun tuotantoympäristön käytännöistä.
Esimerkkejä lainsäädännön edelle menevistä teemoista, joita PEFC- ja FSC-sertifioinnit asettavat metsien käytölle:

- elävien säästöpuiden jättäminen ja lahopuuston turvaaminen
- vesistöjen ja pienvesien suojakaistoista huolehtiminen
- säästettävästä biomassasta ja maan ravinnetaloudesta huolehtiminen energiapuun korjuussa
- puuston terveydestä huolehtiminen hakkuissa (juurikäävän torjunta, korjuujäljen laatu)
- sertifioinnin erikseen määrittämien luontokohteiden turvaaminen
- luonnontilaisten soiden vesitalouden säilyttäminen
- tarkoituksenmukaisten vesiensuojelutoimenpiteiden käyttäminen kunnostusojituksissa
- riistanhoitoa edistävien kohteiden säilyttäminen
- palaneen puun tuottaminen metsänhoidollisilla poltoilla
- varovaisuusperiaatteen noudattaminen pohjavesialueilla toimittaessa
- tärkeiden ulkoilureittien säilyttäminen
- kasvinsuojeluaineiden vastuullinen käyttäminen.
Näiden lisäksi FSC asettaa vaatimuksia esimerkiksi lehtipuuosuuden säilyttämiseen, metsien kasvatustapaan ja linnustollisesti arvokkaiden kohteiden huomioon ottamiseen. Lisäksi FSC edellyttää metsäsuunnitelmaa, josta löytyvät myös luonnonhoidon tavoitteet.

PEFC- ja FSC-sertifiointi asettavat luonnonhoidolle lainsäädännön yli meneviä vaatimuksia. Metsäsertifioinnin tarkat vaatimukset ja kuvaukset löytyvät metsäsertifioinnin standardeista, jotka tarkistetaan määräajoin. Näin varmistetaan, että vaatimukset vastaavat yhteiskunnan eri tahojen senhetkisiä näkemyksiä metsien vastuullisesta ja kestävästä käytöstä. Sekä PEFC:ssä että FSC:ssä standardien tarkistus tehdään noin viiden vuoden välein.

Talousmetsien luonnonhoidon ohjauskeinot

PEFC- ja FSC-sertifiointi asettavat luonnonhoidolle lainsäädännön yli meneviä vaatimuksia. Metsäsertifioinnin tarkat vaatimukset ja kuvaukset löytyvät metsäsertifioinnin standardeista, jotka tarkistetaan määräajoin. Näin varmistetaan, että vaatimukset vastaavat yhteiskunnan eri tahojen senhetkisiä näkemyksiä metsien vastuullisesta ja kestävästä käytöstä. Sekä PEFC:ssä että FSC:ssä standardien tarkistus tehdään noin viiden vuoden välein.  

Metsäsertifioinnin vaatimukset metsätaloudessa

Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen. Joutoalueiden metsitykseen on saatavissa tietyin edellytyksin valtion tukea. Tietoja tuesta saa Suomen metsäkeskuksesta. Metsitys sisältää metsänuudistamisen koko ketjun Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen metsityksessä Metsitettäessä voidaan seuraavin keinoin vahvistaa metsien elinvoimaisuutta ja puuston tuhonkestävyyttä muuttuvassa ilmastossa. Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan. Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä. Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi. Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta. Myyrät viihtyvät heinittyvillä metsitysalueilla. Taimisuojat vähentävät myyrätuhoja lehtipuiden istutusaloilla. Kuva: © Pertti Harstela / Vastavalo.

Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.

Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.

Heinäntorjunnalla estetään heinien ja ruohojen aiheuttama taimien kehittymiselle haitallinen kilpailu. Heinäntorjunta tehdään tarvittaessa 1-2 vuotta uudistamisesta mekaanisesti tai kemiallisesti.

Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Jos pintakasvillisuuden kilpailu on kovaa, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu. Pintakasvillisuutta voi olla tarpeen poistaa taimen ympäriltä käsin tai kemiallisesti.
Pintakasvillisuuden torjuntaan kuuluvat mekaaninen ja kemiallinen heinätorjunta. Niissä tavoitteena on parantaa taimien selviämismahdollisuuksia kilpailussa muun pintakasvillisuuden kanssa. Käsin tehtävää mekaanista heinäntorjuntaa voi joutua toistamaan 2–3 kesän ajan, kemiallisessa heinäntorjunnassa yksi käsittelykerta yleensä riittää.

Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.

Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.

Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.

Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.

Metsänviljelyn onnistumisen edellytyksenä on käyttää kasvupaikalle sopivaa puulajia sekä alueelle sopivaa puu- ja taimimateriaalia. Lisäksi istutustiheys, istutuspaikan valinta ja taimien oikein tehty varastointi ovat onnistuneen istutuksen perusta.

Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.

Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.

Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.

Kääntömätästys sopii keskikarkeille kivennäismaille ja turvemaille. Se tuottaa laakeita ja hieman kuopan reunan yläpuolelle yltäviä kivennäismaa- tai turvepintoja. Vesitalouden on oltava kunnossa kohteilla, joissa käytetään kääntömätästystä.

Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm. Istutuksessa taimipaakun tulee ylettyä humukseen.

Laikkumätästys sopii keskikarkeille ja hienojakoisille kivennäismaille sekä ojitetuille turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa. Jatkuvatoimisessa laikkumätästyksessä uudistusalan maanmuokkaus tapahtuu automaattisesti muokkauskoneen liikkuessa. Jatkuvatoiminen laikkumätästys on moninkertaisesti tuottavampaa verrattuna kaivinkoneella tehtyyn mätästykseen.

Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.

Kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla kivennäismaa paljastetaan laikuittain poistamalla pääosa humuskerroksesta maan pinnalta. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Laikkuja tulee tehdä 4 000–5 000 kappaletta hehtaarille riittävän taimitiheyden saavuttamiseksi.
Istutuskohteilla laikutus sopii maanmuokkausmenetelmänä samoille kohteille kuin äestys. Kaivinkoneella tehtävä laikutus sopii äestystä paremmin kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville kohteille. Menetelmä ei sovi turvemaille muokattaessa istutusta varten.
Istutusta varten tehtävässä laikutuksessa humus poistetaan kivennäismaan pintaa myöten, niin että puhdas humuksesta vapaa kivennäismaa paljastuu. Laikut ovat leveydeltään ja pituudeltaan 50–70 cm. Istutuskohta on keskellä laikkua. Laikkuja tehdään vähintään istutustiheyttä vastaava määrä.

Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.

Lannoitus on nopea ja kustannustehokas keino nopeuttaa nuoren tai varttuneen hoidetun havupuuvaltaisen kasvatusmetsän järeytymistä. Metsänlannoituksella voidaan parantaa jo entisestään hyvin kasvavan puuston kasvua tai poistaa puiden kasvun heikkenemistä aiheuttava ravinne-epätasapaino. Metsänomistaja voi lannoittamalla lisätä puuntuotosta ja metsätalouden kannattavuutta.

Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.

Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.

Mätästys on maanmuokkaustoimenpide. Mätästys voidaan toteuttaa kääntömätästyksenä, naveromätästyksenä, laikkumätästyksenä tai ojitusmätästyksenä.

Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.

Kuivatusojat ovat tarpeen kohteissa, joissa pohjaveden pinnantaso on hakkuun jälkeen jatkuvasti lähellä maanpintaa, eli alle 30 cm:n syvyydellä. Korkea pohjavedenpinta estää taimien juurien hapensaannin. Jos kivennäismaalla kuntan alta paljastuu kerroksellinen podsolimaannos, ojitusta ei yleensä tarvita. Ojan syvyys määräytyy kuivatustarpeen mukaan.
Ojien pintamaasta tehdään laakeita, 10–20 cm korkeita ja 60–80 cm leveitä mättäitä. Mättäiden tiivistäminen ei ole tarpeen. Ojien pohjalta otettu vähäravinteinen maa läjitetään, eikä siihen ole suositeltavaa istuttaa taimia.

Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

Viljely on metsän uudistamista joko kylvämällä tai istuttamalla.

**Istutus** on uudistamismenetelmistä kallein, mutta myös riskittömin ja nopein vaihtoehto. Viljavilla mailla istutus on varmin tapa. Siellä istutettu metsä tuottaa hyvin ja istutustaimet pääsevät varmimmin kasvuun niiden nopeamman alkukehityksen ansiosta. Karuilla mailla metsän kasvu on hitaampaa, ja istutuksen vaatimaa investointia on vaikeampi saada kannattavaksi.
**Kylvö** on istutusta edullisempi vaihtoehto uudistettaessa karkeita ja karuja maita männylle. Sopivilla kohteilla oikein käytettynä kylvöllä on myös muita etuja. Sillä voidaan saada aikaan huomattavan tiheä taimikko, jopa 4 000–5 000 tainta hehtaaria kohti, mikä tuottaa istutuspuustoa parempilaatuisen metsikön.

Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.

Äestyksessä kylvöä tai luontaista uudistamista varten kivennäismaa paljastetaan, mutta muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Äesjälkeä tarvitaan 4 000–5 000 metriä hehtaarille, jotta syntyy riittävästi hyviä itämiskohtia.

Uuden metsän perustamiseen eli uudistamistöihin kuuluvat uudistusalan valmistelut ja maanmuokkaus sekä uudistaminen viljelemällä tai luontaisesti.
Metsän uudistamisvaiheessa luodaan perusta, millainen puusto kohteelle kehittyy. Metsä on uudistunut, kun sille on saatu aikaan vähintään lain vaatimukset täyttävä taimikko. Metsän uudistamisvaihetta seuraa taimikonhoidon vaihe.

Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen. Joutoalueiden metsitykseen on saatavissa tietyin edellytyksin valtion tukea. Tietoja tuesta saa [Suomen metsäkeskuksesta](https://www.metsakeskus.fi/fi/metsatalouden-tuet/metsitystuki).

# Metsitys

## Metsitys sisältää metsänuudistamisen koko ketjun

Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä.

# Metsitys

## Ilmastonmuutokseen sopeutuminen metsityksessä

Metsitettäessä voidaan seuraavin keinoin vahvistaa metsien elinvoimaisuutta ja puuston tuhonkestävyyttä muuttuvassa ilmastossa.
- Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan.
- Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä.
- Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi.
- Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.

# Metsitys

## Hyvä suunnittelu parantaa kannattavuutta

Entisen pellon metsitys on aina haastavaa. Helpointa se on tehdä heti peltoviljelyn loputtua. Haastavimpia metsityskohteita ovat pitkään viljelemättä olleet entiset pellot heinittymisen ja vesoittumisen vuoksi. Turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat taas useimmiten otollisia metsitykseen.
Metsittäminen ei ole ainespuunkasvatuksen näkökulmasta kovin kannattavaa yksityistaloudellisesti. Kuitenkin esimerkiksi lyhytkiertoinen hieskoivun kasvatus tai männyn viljely suonpohjilla on todettu kannattavaksi. Suonpohjien metsityksen taloustarkasteluja on tehty vain vähän.
Huolellinen kohdevalinta ja metsitysketjun suunnittelu vähentävät epäonnistumisen riskiä.

# Metsitys

## Ulkopuolisesta rahoituksesta apua

Metsitys on yleensä huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen metsänuudistaminen. Puunmyyntituloja metsitetty alue tuottaa vasta vuosikymmenten kuluttua. Metsänomistajan kannalta metsityksen kannattavuus investointina on tämän vuoksi alhainen, jos metsitys toteutetaan kokonaan omalla rahoituksella.
Kannattavuutta parantavat mahdollinen valtion metsitystuki ja esimerkiksi kompensaatiopalveluihin liittyvät mahdolliset rahoitusmallit. Pitkällä tähtäimellä joutoalueiden hyötykäyttö metsätaloudessa saa aikaan myönteisiä talousvaikutuksia.

Joutoalueiden metsitykseen on mahdollista saada valtion tukea tietyin edellytyksin. Tarkemmat tukiehdot ilmenevät [Suomen metsäkeskuksen verkkosivulta](https://www.metsakeskus.fi/tuki-joutoalueiden-metsitykseen).

# Metsitys

## Tukea myös metsityksen vaihtoehdoille

Laidunnukseen perustuva perinnebiotooppien hoito voi toimia vaihtoehtona metsitykselle. Perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten alkuraivaukseen ja aitaamiseen sekä vuotuiseen laidunnukseen on saatavissa taloudellista tukea EU:n maataloustukirahastosta, EU:n maaseuturahastosta tai kansallisista varoista (lisätietoja [Ruokaviraston verkkosivulta](https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/)). Uusi mahdollisuus on kansallinen rahoitus Helmi-elinympäristöohjelman kautta (lisätietoja [ympäristöministeriön verkkosivulta](https://ym.fi/fi/helmi)).

Onnistunut kohdevalinta on keskeinen tekijä metsityksen kannattavuudelle. Metsitettäviksi kohteiksi on syytä valita sellaisia, joissa hyvä metsitystulos voidaan saavuttaa kohtuullisin työmäärin ja kustannuksin. Metsitys edellyttää metsänomistajalta yleensä vähintään 10 vuoden sitoutumista säännöllisiin hoitotöihin, jotta kohteelle saadaan täystiheä taimikko. Alueelle voi löytyä myös metsitystä kannattavampia käyttötarkoituksia.

# Metsitys

## Erityishuomiota perinneympäristöihin

Suunniteltu metsityskohde voi olla arvokas perinneympäristö eli perinnebiotooppi. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaita perinneympäristöjä, kuten hakamaita, ketoja ja niittyjä, ei tule metsittää vaan hoitaa avoimina luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tietoa perinneympäristöistä saa ELY-keskuksista.

# Metsitys

## Entiset pellot voivat olla monimuotoisia

Pitkään käytöstä pois olleelle pellolle on voinut kehittyä avoimuutta vaativaa monimuotoista kasvillisuutta. Kohteilla saattaa esiintyä harvinaista tai jopa uhanalaista lajistoa. Tällaiset lajiesiintymät tai niiden läheisyydessä sijaitsevat alat olisi hyvä hoitaa avoimina metsityksen sijaan. Tietoa luontoarvoiltaan merkittävistä maatalousalueista alueen saa ELY-keskuksista.

# Metsitys

## Ennallistaminen tai kosteikon perustaminen vaihtoehtona

Entisten turvetuotantoalueiden ennallistamisella tai kosteikon perustamisella voidaan saada osassa kohteita parempia ilmasto- ja monimuotoisuushyötyjä kuin metsityksellä ja sen vaatimalla kuivatuksella. Märkyys ja paksu turvekerros heikentävät tai jopa estävät metsityksen onnistumisen. Mahdollisuus palauttaa suoluontoa ennallistamalla on arvokasta erityisesti eteläisessä Suomessa, jossa varsinkin luonnontilaiset viljavat suot ovat nykyisin harvinaisia.

# Metsitys

## Monimuotoisuus- tai riistapelto osana metsityskohdetta

Metsityksen sijaan voidaan perustaa monimuotoisuus- tai riistapelto, joka sopii esimerkiksi vaikeasti viljeltävälle peltolohkolle, eläinten suosimalle alueelle sekä kosteikon ja perinneympäristön läheisyyteen. Peltoon kylvetään riista-, pölyttäjä-, maisema-, niitty- tai peltolintukasveja. Lisää tietoa monimuotoisuuspelloista voit lukea Ruokaviraston sivuilta.

# Metsitys

## Puulajisekoitus ja erityiskohteiden rajaus lisää luonnon monimuotoisuutta

Yhden puulajin metsitysalueet ovat luonnon ja maiseman kannalta yksipuolisia. Sekapuustoisuuden tavoittelu monipuolistaa metsän rakennetta. Puulajisekoitus vaikuttaa myönteisesti maisemaankin.
Alueella voi esiintyä kohteita, joiden säilyttäminen tai korostaminen tukee monimuotoisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi kosteat painanteet ja niittylaikut. Myös yksittäiset isot kivet tai kiviröykkiöt monipuolistavat maisemaa ja voivat tarjota elinympäristöjä esimerkiksi matelijoille.

Metsityksen hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella voidaan välttää metsityksen haitallisia luontovaikutuksia ja luoda edellytyksiä monimuotoisen metsän kehittymiselle. Ennen päätöstä metsittämisestä on syytä selvittää alueen vaihtoehtoisia maankäyttömuotoja monimuotoisuuden, vesistöjen ja ilmaston kannalta.

# Metsitys

## Maisema-arvot punnittava metsityksessä

Metsityksen vaikutukset maisemaan korostuvat asutuksen, teiden ja vesistöjen läheisyydessä. Metsityksessä maisemaan voidaan vaikuttaa metsitysalueen rajaamisella, puiden viljelytavalla ja puulajien valinnalla.
Avoimet alueet ovat usein osa kulttuurimaisemaa. Vaarana on, että metsityksellä muutetaan avointa kulttuuri- ja maaseutumaisemaa haitallisesti. Metsitysalueen maisemallisesti jyrkkää reunaa voidaan pehmentää istuttamalla reunavyöhykkeelle lehtipuuvaltainen puusto. Pensaiden säästäminen esimerkiksi metsitysalueiden reunavyöhykkeillä luo vaihtelua maisemaan ja on eduksi myös riistalajeille ja pellonreunojen lintulajeille.
Puiden sijoittelulla on merkitystä maisemalle ja luonnolle. Taimien istuttaminen suoriin riveihin helpottaa taimien havaitsemista mahdollisen heinäntorjunnan yhteydessä, mutta suorat puurivit eivät vastaa luonnollisen näköistä metsämaisemaa. Turvetuotannosta poistuneilla alueilla ei ole juurikaan maisemallisia arvoja. Tällöin metsitys parantaa alueen viihtyisyyttä. Käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden suunnittelussa on mahdollisuuksia huomioida maisema esimerkiksi erilaisia jatkokäyttömuotoja yhdistelemällä.

# Metsitys

## Virkistysarvojen lisääminen metsitysalueella

Turvetuotannosta poistetun alueen muuttaminen metsäksi lisää mahdollisuuksia marjastukseen, sienestykseen ja muihin jokaisen oikeuden nojalla tapahtuviin harrastuksiin. Entisillä suonpohjilla marja- ja sienisadot saattavat olla kuitenkin niukat.
Jos metsitysalueelle tavoitellaan virkistyskäyttöä, on metsityksen suunnittelussa syytä selvittää kulkureittien ja muiden rakenteiden tarvetta ja sijaintia.

Metsityksen aikaansaama puustoisuus muuttaa maisemaa. Vaikutukset kasvavat puuston varttuessa, kun puut peittävät aiemman avoimen maiseman. Maiseman muuttumista on hyvä ennakoida kauko- ja lähimaisemassa, jotta metsitysalue sulautuisi ympäröivään maisemaan. Metsitys voi parantaa alueen virkistyskäyttöarvoa.

# Metsitys

## Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa

Metsitys tuottaa ilmastohyötyjä, jotka liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen hallintaan ja hiilensidontaan. Ilmastohyötyjä syntyy jo lyhyellä eli alle 25 vuoden aikavälillä, kun uusi puusto alkaa sitoa hiiltä ilmakehästä. Merkittävimmät hyödyt saadaan kuitenkin puuston varttuessa. Pitkällä aikavälillä hiiltä voidaan siirtää myös puutuotteisiin.

# Metsitys

## Vaikutukset maaperän hiilivaraston kehitykseen

Metsittämättömät, turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat päästölähteitä, kun turpeennoston päätyttyä jäljelle jäänyt orgaaninen aines hajoaa. Erityisen suuria päästölähteitä ovat suopellot. Hylätyn pellon ruohojen, heinien ja varpujen muodostaman kasvillisuuden hiilensidonta on vähäinen verrattuna maaperästä tuleviin kasvihuonekaasupäästöihin.
Metsittäminen voi vähentää merkittävästi turvemaiden maaperän päästöjä, mutta erityisesti suopelloilla päästöt jäävät suuriksi tämän jälkeenkin. Vedenpinnan säätely on syytä suunnitella tarkasti. Jos vedenpinta on liian korkealla, maaperästä vapautuu metaania ja puuston kehitys vaarantuu liiallisen märkyyden vuoksi. Vedenpinta ei saa myöskään laskea liikaa, jottei turpeen hajoaminen kiihdy ja maaperän hiilidioksidipäästöt kasva.

Joutoalueiden metsitys tuottaa uutta metsäalaa, jolle aikaansaatu puusto sitoo hiiltä ja hillitsee näin ilmastonmuutosta. Hiiltä sitoutuu puuaineksen lisäksi myös aiempaa enemmän maaperään. Metsitys ei ole ensisijainen vaihtoehto kaikille joutoalueille, koska alueella voi olla merkittävämpi arvo kulttuurimaisemana tai luontokohteena kuten kosteikkona.
Ojitetut turvemaat, kuten viljelystä poistuneet turvemaapellot ja turvetuotannosta vapautuneet alueet, ovat puuttomina merkittäviä hiilidioksidin päästölähteitä. Näiden metsityksessä on huomioitava erityisesti vesitalous haitallisten ilmastovaikutusten minimoimiseksi.

# Metsitys

## Tavoitteena onnistunut metsitys

Metsitystä suunniteltaessa selvitetään ensimmäiseksi kohteen metsityskelpoisuus. Se kertoo alustavasti investoinnin kannattavuudesta. Metsitys onnistuu kivennäismailla yleensä varmemmin kuin turvemailla. Turvetuotannosta vapautuneet, ohutturpeiset suonpohjat ovat kuitenkin yleensä hyviä metsityskohteita.
Turvemaapelloilla on usein puutetta kaliumista, typpeä on liikaa tai ravinnetasapaino on muutoin huono puiden tarpeeseen nähden.
Ongelmallisia metsityskohteita voivat olla myös maalajiltaan hienojakoiset, maalajiltaan tiiviit ja kosteat sekä sijainniltaan alavat alueet. Haasteita on myös kohteilla, joilla pintakasvillisuus tai vesakko on päässyt valtaamaan alan.

# Metsitys

## Vesitalous usein ratkaisevaa

Etenkin turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien metsityksen perusedellytyksenä on riittävä kuivatus. Kohde ei ole metsityskelpoinen, jos se on ympäristöään alavammalla paikalla eikä sitä pysty kuivattamaan tavanomaisin metsäojin. Kohteen voi myös ennallistaa suoksi tai siitä voi kehittää esimerkiksi riistakosteikon tai lintujärven.

# Metsitys

## Vesitalous usein ratkaisevaa

### Alueen metsityskelpoisuuden arviointi.

##  [Joutoalueen metsityskelpoisuus](/fi/node/808)

Table
| Metsityskelpoisuus | Tarkasteltavat ominaisuudet |
| --- | --- |
| 1. Biologinen | maaperän ravinnemäärä ja -tasapaino sekä vesitalouslämpösumman riittävyystuhojen esiintymisriski |
| 2. Tekninen | vesitalous, kuten ojien kunto ja tulvaherkkyysmaaperän rakenne (kivisyys, maalaji)saavutettavuus ja pinta-ala |
| 3. Maisemallinen | sijainti ja näkyvyyskulttuurimaiseman säilyttäminen |
| 4. Luonnon monimuotoisuus | mahdolliset perinnebiotoopit ja niiden säilyttäminenluontokohteiden esiintyminen alueella ja sen ympäristössä |

Metsitystä suunniteltaessa on tarpeen ensimmäiseksi selvittää alueen ominaisuudet metsityksen kannalta. Kaikki joutoalueet eivät ole metsityskelpoisia tai niillä voi olla kokonaiskestävyyden kannalta suurempi arvo muussa kuin metsänkasvatuksessa.

# Metsitys

## Toimia luonnon- ja maisemanhoidon edistämiseksi metsityskohteilla

- Säästetään olemassa olevaa lahopuustoa. Jos mahdollista niin lahopuustoa voidaan lisätä tekemällä tekopökkelöitä.
- Säästetään olemassa olevia puita ja pensaita siinä määrin, etteivät ne haittaa metsityksen onnistumista. Pajut ja kukkivat pensaat ovat tärkeitä varsinkin pölyttäjille.
- Tavoitellaan sekametsää. Tätä toteutetaan istuttamalla osalle aluetta muun kuin pääpuulajin havu- tai lehtipuuryhmiä maaperän kasvuominaisuudet huomioon ottaen. Samalla hyödynnetään luontaisesti syntyviä taimia. Erityisesti lehtipuiden suosiminen tukee monimuotoisuutta.
- Rajataan pienialaiset märät maastonkohdat metsityksen ulkopuolelle.
- Vesitalouden järjestelyissä käytetään tarveharkintaa.
Myöhemmissä metsänkasvatusvaiheissa toteutetaan luonnonhoidon toimenpiteitä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti.

Metsityskelpoisuuden määrittämisen jälkeen on tärkeää arvioida luonnon- ja maisemanhoidon toteutusta metsityksessä. Kohteella voi olla ympäristöstään erottuvia maastonkohtia, kuten kosteita painanteita, jotka voidaan hyödyntää vaihtelun lisäämiseksi metsämaisemassa.

Uudistamis- ja metsähoitotöiden tarve vaihtelee metsityskohteittain. Metsityksen suunnittelussa on tarkasteltava seuraavia asioita:
- ojituksen kunnostustarve ja muu vesitalouden järjestely sekä maanmuokkaus
- tarve lannoitukseen välittömästi ja myöhemmin
- uudistamistapa ja käytettävä viljelymateriaali
- vesakon raivaustarve ennen metsänviljelyä
- heinäntorjuntatarve välittömästi ja etenkin kasvatuksen alkuvaiheessa
- taimikonhoitotarpeen ennakointi.

# Metsitys

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

Metsityksen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa kohteen maalaji, joka rajaa metsityksessä käytettävät menetelmät. Alueen maalaji on syytä käydä määrittämässä näytekaivun perusteella. Näytekuoppa kaivetaan eloperäisen humuskerroksen alla olevaan pohjamaahan asti, mutta kuitenkin enintään 40 cm:n syvyiseksi.
Turvemaiden metsityksen suunnittelussa on tarpeen määrittää turvekerroksen paksuus ja tarkastella sen alla olevan pohjamaan laatua. Metsänhoidon suosituksissa ohutturpeisiksi luokitellaan maat, joissa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Kun turvekerros on yli 30 cm, maa luokitellaan paksuturpeiseksi.
Turvealueilla pohjamaan laatua on helpointa tarkkailla ojien reunoista. Ohutturpeisilla kohteilla pohjamaan saa esiin kaivamalla lapiolla kuopan turpeeseen. Pohjamaan maalaji selvitetään aistinvaraisesti.

Hietaiset ja sitä hienommat kivennäismaat ovat pohjamaana hyviä metsityksen kannalta, ja erityisesti silloin, kun turvetta on vähemmän kuin 30 cm. Kun turvekerros on paksu, yli 30cm, tarvitaan metsityksen yhteydessä lannoitus kivennäisravinteilla, vaikka pohjamaa olisi hienolajitteinen. Paksuilla turvekerroksilla puiden juuret yltävät harvoin pohjamaahan.
Turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla turvekerroksen paksuus voi vaihdella paljon. Joihinkin osiin on voinut jäädä muita paksumpi tai ohuempi turvekerros tuotannon loppuessa. Tästä syystä turvekerroksen paksuus on syytä mitata koko alueelta. Yleiskuvan saa sijoittamalla koko alueen läpi kulkevia mittauslinjoja, joilta turpeen paksuus mitataan muutaman kymmenen metrin välein. Näiltä linjoilta mitataan turpeen paksuus vähintään entisten tuotantosarkojen keskeltä, mutta mielellään myös joistakin kohdista ojien vierestä.
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen on ensiarvoista vesiensuojelulle ja metsänviljelyn onnistumiselle. Sulfaattimailla maanmuokkauksessa ja mahdollisessa ojituksen kunnostamisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta rikkihappoa muodostava maakerros ei paljastu.

Turpeen paksuuden ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuuksien tunteminen on hyvin tärkeää, jos on välttämätöntä suunnitella ojitustoimenpiteitä pohjavesialueen vaikutuspiiriin. Vesille aiheutuvat ympäristövaikutukset on selvitettävä.
Metsitysketjujen rakennetta ja eri töiden ajoitusta on kuvattu seuraavissa taulukoissa.

# Metsitys

## Maalajin tunnistaminen keskeistä

### Metsitysketjut joutoalueille pois lukien turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat.

##  [Metsitysketjut joutoaluella taulukkona lukuunottamatta suonpohjia](/fi/node/801)

Table
|   | Työmaasuunnitelman laadinta | Taimien tilaus, puulaji, taimikoko 2 v | Vesakon raivaus | Maanmuokkaus | Ojien kunnostus | Pintakasvillisuuden torjunta1 | Boorilannoitus | Istutus  ---Taimien suojaus (taimisuojat1/kemiallinen2) | Työmaan tarkastus ja tarvittaessa heinääminen | Varhaisperkaus | Kali + boorilannoitus |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Ajankohta | kevät 0 | kevät 0 | kevät 0 | kevät 0 - kesä 0 | kevät 0 -kesä 0 | loppukesä 1 (kone) tai istutuksen jälkeen kesä 2 (käsin) | pintakasvillisuuden torjunnan yhteydessä tai istutuksen jälkeen | kevät 2 | loppukesä 2, kesä 3, kesä 4, kesä 5 | vuosi 6-7 | noin 5 vuoden kuluessa |
| Vanhat sorakuopat, hylätyt tontit ja muut vastaavat: kivennäismaata, jonka maalajina karkea hieta ja hiekka | kyllä | mänty | tarvittaessa | laikkumätästys, kiviset kohteet: äestys | - | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jossa maalajina karkea hieta tai hiekka | kyllä | kuusi, rauduskoivu | tarvittaessa | laikkumätästys | tarvittaessa | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jonka maalajina hieno hieta, hiesu, savi tai multa | kyllä | kuusi, myös lehtipuut mahdollisia | tarvittaessa | laikkumätästys, hienojakoiset ja kosteat: ojitusmätästys | tarvittaessa, hienojakoiset ja kosteat: kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | tarvittaessa | - |
| Peltoviljelyssä ollut alue: turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus enintään 30 cm | kyllä | kuusi, tervaleppä (varauksin hieskoivu tai mänty) | tarvittaessa | ojitusmätästys | tarvittaessa | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | kyllä (3) |
| Peltoviljelyssä ollut alue: turvemaata, jonka turvekerroksen paksuus yli 30 cm | kyllä | kuusi, kun ei ole hallanvaaraa, (varauksin mänty tai hieskoivu) | tarvittaessa | ojitusmätästys | kyllä | kyllä | - | kyllä | kyllä | tarvittaessa | kyllä |

Metsitys

Taimikonharvennuksen ajankohta Taimikonharvennus ajoitetaan 3–4 metrin keskipituuteen. Pohjois-Suomessa taimikko harvennetaan jo 2–3-metrisenä. Yleensä kuusentaimikko sulkeutuu hyvin harvennuksen jälkeen ja uusi kilpaileva puusto jää sen varjoon. Taimikonharvennus on suositeltavaa tehdä keskilämpötilan ollessa alle +5 °C juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi. Rehevillä paikoilla voi olla tarpeen kaksikin taimikon harvennuskertaa, vaikka varhaishoito on tehty. Tavoitteena on kuitenkin pyrkiä tehokkaalla hoidolla mahdollisimman vähäiseen hoitokertojen määrään. Esimerkiksi koneellisena kitkentänä tehdyn taimikon varhaisperkauksen on havaittu vähentävän vesoittumista niin paljon, ettei taimikonharvennusta useinkaan tarvita. Jätetään myös rauduskoivuja Taimikon täydennykseksi voi jättää siemensyntyisiä, hyvälaatuisia rauduskoivuja, jotka ovat enintään yhtä pitkiä kuin kuuset. Tällöin ne kasvavat kuusten kanssa samassa latvuskerroksessa. Kuusen taimikkoon suositellaan jätettäväksi korkeintaan 20 prosentin koivusekoitus. Se ei vielä alenna puuston kasvua, mutta lisää luonnon monimuotoisuutta ja tuo vaihtelua maisemaan. Rauduskoivuista voidaan kasvattaa korkealaatuisia vaneritukkeja tuottavia puita, koska ruskotäpläkärpäsen vioitus on sekapuustossa vähäistä. Jos rauduskoivut ovat kuusentaimikossa ylispuina, metsä voidaan kasvattaa kaksijaksoisena. Varsinkin harvassa kuusentaimikossa voidaan kasvattaa laadultaan parhaat rauduskoivut tukkipuiksi saakka. Ylispuukoivikon tiheyttä säädellään harvennuksin niin, että alikasvoskuusikon elinvoimaisuus säilyy. Sekametsään tähtäävä taimikonharvennus kuusivaltaisessa taimikossa Kuusi-mäntysekametsässä kuusen osuus vaihtelee 50 – 75 prosentin välillä koko puuston runkoluvusta. Taimikonharvennus tehdään 4-5 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1800 – 2200 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat lehtipuut. Varsinaisessa kuusi-rauduskoivusekametsässä rauduskoivun osuus on vähintään 25 prosenttia puuston runkoluvusta. Taimikon harvennus tehdään noin 3 - 4 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1600 – 1800 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan harvennustiheyden ylärajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat muut puulajit.

# Taimikonharvennus kuusivaltaisessa metsässä

## Taimikonharvennuksen ajankohta

Taimikonharvennus ajoitetaan 3–4 metrin keskipituuteen. Pohjois-Suomessa taimikko harvennetaan jo 2–3-metrisenä. Yleensä kuusentaimikko sulkeutuu hyvin harvennuksen jälkeen ja uusi kilpaileva puusto jää sen varjoon. Taimikonharvennus on suositeltavaa tehdä keskilämpötilan ollessa alle +5 °C juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi.

# Taimikonharvennus kuusivaltaisessa metsässä

## Taimikonharvennuksen ajankohta

##  [Suositellut harvennuksen ajankohta ja tavoitetiheydet kuusivaltaisessa taimikossa ja kuusi-sekametsä taimikossa](/fi/node/3260)

Table
| Taimikon tyyppi | Valtapituus (m) | Tavoitetiheys (kpl/ha) |
| --- | --- | --- |
| Kuusivaltainen taimikko | 3 – 4  | 1 800 – 2 000 |
| Kuusta alle 75 prosenttia | 4 – 5  | 1 600 – 2 200 |
Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat männyt ja lehtipuut.

Rehevillä paikoilla voi olla tarpeen kaksikin taimikon harvennuskertaa, vaikka varhaishoito on tehty. Tavoitteena on kuitenkin pyrkiä tehokkaalla hoidolla mahdollisimman vähäiseen hoitokertojen määrään. Esimerkiksi koneellisena kitkentänä tehdyn taimikon varhaisperkauksen on havaittu vähentävän vesoittumista niin paljon, ettei taimikonharvennusta useinkaan tarvita.

# Taimikonharvennus kuusivaltaisessa metsässä

## Jätetään myös rauduskoivuja

Taimikon täydennykseksi voi jättää siemensyntyisiä, hyvälaatuisia rauduskoivuja, jotka ovat enintään yhtä pitkiä kuin kuuset. Tällöin ne kasvavat kuusten kanssa samassa latvuskerroksessa. Kuusen taimikkoon suositellaan jätettäväksi korkeintaan 20 prosentin koivusekoitus. Se ei vielä alenna puuston kasvua, mutta lisää luonnon monimuotoisuutta ja tuo vaihtelua maisemaan. Rauduskoivuista voidaan kasvattaa korkealaatuisia vaneritukkeja tuottavia puita, koska ruskotäpläkärpäsen vioitus on sekapuustossa vähäistä.
Jos rauduskoivut ovat kuusentaimikossa ylispuina, metsä voidaan kasvattaa kaksijaksoisena. Varsinkin harvassa kuusentaimikossa voidaan kasvattaa laadultaan parhaat rauduskoivut tukkipuiksi saakka. Ylispuukoivikon tiheyttä säädellään harvennuksin niin, että alikasvoskuusikon elinvoimaisuus säilyy.

# Taimikonharvennus kuusivaltaisessa metsässä

## Sekametsään tähtäävä taimikonharvennus kuusivaltaisessa taimikossa

Kuusi-mäntysekametsässä kuusen osuus vaihtelee 50 – 75 prosentin välillä koko puuston runkoluvusta. Taimikonharvennus tehdään 4-5 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1800 – 2200 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat lehtipuut.
Varsinaisessa kuusi-rauduskoivusekametsässä rauduskoivun osuus on vähintään 25 prosenttia puuston runkoluvusta. Taimikon harvennus tehdään noin 3 - 4 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1600 – 1800 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan harvennustiheyden ylärajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat muut puulajit.

Taimikonharvennus tuo kasvutilaa kasvatettaville puille. Kuusivaltaisessa taimikossa harvennus tehdään melko varhain. Mitä kookkaammiksi poistettavat puut ehtivät kasvaa, sitä työläämpää harvennus on, jolloin myös kustannukset nousevat jyrkästi.

Taimikonharvennus

Taimikonharvennus tuo kasvutilaa kasvatettaville puille. Kuusivaltaisessa taimikossa harvennus tehdään melko varhain. Mitä kookkaammiksi poistettavat puut ehtivät kasvaa, sitä työläämpää harvennus on, jolloin myös kustannukset nousevat jyrkästi. 

Taimikonharvennus kuusivaltaisessa metsässä

Maisemanhoito avohakkuussa Rajaamalla hakkuu maaston muotojen mukaan sekä välttämällä pitkien, jyrkkäreunaisten ja suoraviivaisten kuvionrajojen syntymistä hakkuualasta tulee luontevampi osa maisemaa. Rinnemetsässä avohakkuuala voidaan rajata vaakatasossa pitkänomaiseksi, maaston muotoja myötäileväksi tai korkeuskäyriä viistosti leikkaavaksi. Peltojen, soiden tai järvien ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen säilyttäminen pysyvästi peitteisenä vähentää avohakkuiden näkymistä maisemassa sekä hyödyttää myös riistaeläimiä. Säästöpuuryhmillä voidaan pehmentää maisemavaikutusta ja häivyttää uudistusalan rajoja. Maisemanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän.&nbsp;Maisemallisesti kauniit puuyksilöt ja puuryhmät on suositeltavaa jättää säästöpuiksi. Vaiheittain tehtävä uudistaminen voi myös lieventää maisemavaikutusta. Jos harvennuksilla halutaan puuntuotannon sijasta edistää muita tavoitteita, kuten maiseman avoimuutta ja monipuolistamista, voidaan poiketa harvennusmallista. Lehtipuusekoituksen ylläpitäminen tasaikäisrakenteisessa metsässä tuo vaihtelua kauko- ja lähimaisemaan. Uudistushakkuualaa rajattaessa vesistön ja uudistusalan välille on suositeltavaa jättää puustoa suojakaistaksi, jonka maanpintaa tai pensaikkoa ei käsitellä. Järvinäkymää voi myös osittain avata hakkaamalla puustoa rantaan asti. Kuva: © Airi Matila.

# Maiseman huomioiminen avohakkuussa

## Maisemanhoito avohakkuussa

Rajaamalla hakkuu maaston muotojen mukaan sekä välttämällä pitkien, jyrkkäreunaisten ja suoraviivaisten kuvionrajojen syntymistä hakkuualasta tulee luontevampi osa maisemaa. Rinnemetsässä avohakkuuala voidaan rajata vaakatasossa pitkänomaiseksi, maaston muotoja myötäileväksi tai korkeuskäyriä viistosti leikkaavaksi.
Peltojen, soiden tai järvien ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen säilyttäminen pysyvästi peitteisenä vähentää avohakkuiden näkymistä maisemassa sekä hyödyttää myös riistaeläimiä.
Säästöpuuryhmillä voidaan pehmentää maisemavaikutusta ja häivyttää uudistusalan rajoja. Maisemanhoitoa painottavassa metsänkäsittelyssä säästöpuustoa voidaan jättää tavanomaista enemmän. Maisemallisesti kauniit puuyksilöt ja puuryhmät on suositeltavaa jättää säästöpuiksi.

Vaiheittain tehtävä uudistaminen voi myös lieventää maisemavaikutusta. Jos harvennuksilla halutaan puuntuotannon sijasta edistää muita tavoitteita, kuten maiseman avoimuutta ja monipuolistamista, voidaan poiketa harvennusmallista. Lehtipuusekoituksen ylläpitäminen tasaikäisrakenteisessa metsässä tuo vaihtelua kauko- ja lähimaisemaan.

Avohakkuulla on voimakas vaikutus maisemakuvaan. Muutoksella voi olla sekä kielteisiä että myönteisiä vaikutuksia maisemaan. Hakkuun seurauksena avautuu uusia näkymiä, jotka ovat aikaisemmin olleet puuston peittämiä.

Metsämaiseman hoito

Maiseman huomioiminen avohakkuussa

Eroosiota eli maanpinnan kulumista tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen liikkeelle lähtö (huuhtoutuminen) ja kulkeutuminen. Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan laatu ja käsittely, rinteen pituus ja kaltevuus, maan vedenläpäisykyky ja liikkuvan veden määrä. Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta ja humuskerrosta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan.

Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolla on vielä kapea yhteys mereen. Ajan myötä flada muuttuu kluuviksi, jolla ei ole meriyhteyttä.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä ja metsän uudistuminen perustuu luontaisen taimettumisen ylläpitämään alikasvokseen. Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään vaihtelevaan puuston rakenteeseen, jonka ylläpitoon käytetään harvennus, poiminta-, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä siemenpuu- ja ylispuuhakkuita.

Kaivukatko (tai perkauskatko) on ojan osa, joka on jätetty ojaa kunnostaessa avaamatta. Kaivukatko hidastaa veden virtausnopeutta ja siten vähentää eroosiota ojassa sekä pidättää ojien kunnostamisessa liikkeelle lähtenyttä kiintoainetta. Se myös vähentää eroosiota kaivukatkon alueella.

Kaksitasouoma koostuu syvemmästä uomasta (alivesiuomasta) sekä sitä molemmin puolin tai toiselta puolelta reunustavasta tulvatasanteesta. Alivesiuoma säilyy vetisenä läpi vuoden. Tulvatilanteessa vesi nousee hallitusti tulvatasanteille. Kaksitasouoma hillitsee tulvia, parantaa veden laatua ja kohentaa luonnon tilaa.

Kaksitasouoman toteuttaminen on luonnonmukaista vesirakentamista, jolla tavoitellaan kuormituksen vähentämisen lisäksi luonto- ja maisema-arvojen säilymistä. Tulvahuippujen aikana vesi nousee tasanteelle, jolloin veden liike hidastuu, mikä mahdollistaa ravinteiden ja kiintoaineen pidättymisen tasanteelle.

Kokoojaoja on oja, johon sarkaojien tai salaojien tuomat vedet johdetaan. Kokoojaojaan voidaan tehdä vesiensuojelurakenteita, esimerkiksi ojien kunnostamisen yhteydessä.

Metsänuudistamisen yhteydessä tai erillisenä toimenpiteenä toteutettava hakkuutähteiden ja pintakasvillisuuden polttaminen. Kulotuksen metsänhoidollisena tavoitteena on parantaa uudistamistulosta ja puuston kasvua. Lisäksi menetelmää voidaan käyttää myös luonnonhoidollisin perustein.

Kulotus parantaa kasvupaikan lämpöoloja ja vapauttaa ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Menetelmällä voidaan helpottaa kunttaantuneiden kasvupaikkojen metsänuudistamista ja siten vähentää maaperän mekaanisen muokkauksen tarvetta. Kulotukseen sopivat parhaiten moreenimaiden tuoreet ja kuivahkot kankaat, joiden vesitalous on kunnossa. Turvemailla kulotus on kielletty turvepaloriskin takia.
Kulotus tukee luonnon monimuotoisuutta. Se on elintärkeää niille harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Kuormitus tarkoittaa vesistöön kulkeutuvien aineiden (kiintoaineet, ravinteet jne.) määrää. Esimerkiksi typpikuormitus tarkoittaa valuma-alueelta ja ilmasta vesistöön tulevien typpiyhdisteiden määrää.

Kuormitus jaetaan usein hajakuormitukseen ja pistekuormitukseen. Metsätaloudesta syntyvä vesistökuormitus on hajakuormitusta, ja se voidaan jakaa ravinne-, kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen. Osa vesiin kulkeutuvasta ainemäärästä on ns. luonnonhuuhtoumaa, joka on tarpeellista vesielämälle.

Lietekuoppa on ojien kunnostamisen yhteydessä toteutettava vesiensuojelurakenne. Se on sarkaojan levennetty ja syvennetty osa, tilavuudeltaan 1–2 m³. Lietekuoppa kerää ojituksen yhteydessä liikkeelle lähtevää kiintoainetta ja vähentää sen kulkeutumista alapuoliseen vesistöön. Lietekuoppien tehosta on vain vähän tutkimusnäyttöä ja niitä tulisikin käyttää vain rajoitetusti. Kivennäismaapohjaisten ojien lietekuopista ei ole lainkaan tutkimustuloksia.

Liettymistä tapahtuu esimerkiksi metsätalousojan eroosion seurauksena, kun ojien pohjalta ja luiskista irronnutta ja virtaavan veden mukana kulkeutunutta ainesta kasautuu ojan tai vesistön pohjalle veden virtausnopeuden hidastuessa.

Lähteellä tarkoitetaan pohjaveden geomorfologista muodostumaa, joka syntyy, kun pohjaveden pinta leikkaa maanpinnan tason.
Lähde on paikka, jossa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistöön. Avovesipintaisissa lähteissä on avoin, selvärajainen pohjaveden purkautumispaikka. Tihkupinnoissa pohjavesi purkautuu tihkumalla maanpintaan, eikä selvää purkautumispaikkaa ole silmin havaittavissa. Tihkupinnat ovat usein pienialaisia, märkiä ja niiden kasvillisuus erottuu ympäristöstä. Lähteikkö on kokonaisuus, jossa on toisiinsa liittyviä lähteitä ja/tai tihkupintoja.

Lähteikkö tarkoittaa yhtenäistä lähdevaikutteista aluetta, johon voi sisältyä avovetisiä lähteensilmäkkeitä, lähdepuroja ja -noroja sekä tihkupintoja.

Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä sulfaattimaiden lisäksi myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. Mustaliuskeen rapautuessa voi vapautua rikkiä ja muita haitallisia aineita. Rapautumisesta syntyviä haitallisia aineita voi olla myös esiintymän läheisessä maaperässä, jolloin maaperä käyttäytyy kuten happamat sulfaattimaat. Mustaliuskepitoisia kallioita on eniten Itä-Suomessa ja Kainuussa sekä Hämeessä. Mustaliuskealueilta tutkittua tietoa on vähän.

Naveromätästys on sopiva muokkausmenetelmä hienojakoisilla ja veden vaivaamilla kivennäismailla ja viljavilla turvemailla, joilla turve on puu- ja saraturvetta. Naveromätästyksen käytön edellytys on, että turvemailla peruskuivatus on kunnossa ja kivennäismailla on vain lievää kuivatustarvetta. Mätäs tehdään matalasta 30–50 cm syvästä naverosta saatavasta maasta. Mättäät tehdään laakeiksi, 10–20 cm korkeiksi ja 60–80 cm leveiksi.

Naveroiden tehtävänä on ohjata pintavesiä sekä tarjota maa-ainesta mättäiden tekemiseen. Tarkoituksena ei ole kuivattaa aluetta eikä laskea pohjaveden pintaa. Menetelmää käytetään usein täydentävänä maanmuokkausmenetelmänä esimerkiksi uudistusaloilla, joissa vain osa alueesta on veden vaivaamaa tai joissa tehdään samalla kunnostusojitus. Menetelmä sopii hyvin myös kivisille viljaville kivennäismaille, joilla laikkumätästys ei onnistu.

Noro määritellään vesilaissa sellaiseksi puroa pienemmäksi vesiuomaksi, jonka valuma-alue on alle kymmenen neliökilometriä ja jossa ei virtaa jatkuvasti vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Ojien kunnostamisella (aiemmin kunnostusojitus) tarkoitetaan etenkin metsätalouskäytössä olevien turvemaiden vanhojen ojien perkausta. Ojien kunnostamisen tavoitteena on ylläpitää tai lisätä puuston kasvua laskemalla alueen pohjavedenpinnan tasoa.

Pintavalutus on valuma-alueelta tulevien vesien käsittelymenetelmä, jossa vesi valutetaan kaltevaa kasvipeitteistä maanpintaa pitkin kohti vastaanottavaa vesistöä tai uomaa.

Pohjavesi tarkoittaa kaikkea maanpinnan alla olevaa vettä, joka täyttää avoimet tilat maa- ja kallioperässä. Pohjavettä syntyy, kun sade- tai pintavesi imeytyy maakerrosten läpi tai virtaa kallioperän rakoihin.

Pohjavesialue on ympäristönsuojelulaissa määritelty geologisin perustein rajattavissa olevaksi maaperän muodostumaksi tai kallioperän vyöhykkeeksi, joka mahdollistaa merkittävän pohjaveden virtauksen tai vedenoton.

Puro määritellään vesilaissa jokea pienemmäksi virtaavan veden vesistöksi, jonka valuma-alue on alle 100 neliökilometriä, jossa on jatkuva veden virtaus ja kalan kulku on mahdollista. Purossa on vettä ympäri vuoden, mikä erottaa sen norosta. Purotkin voivat kuitenkin pitkinä hellejaksoina kuivua kokonaan. Aiemman metsätalouskäytön myötä purot voivat olla myös ojamaisia, pohjaltaan tasaisia ja perattuja. Tulkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Vesistöjen suojavyöhykkeet, eli suojakaistat, ovat vesistöjen ja pienvesien viereen jätettyjä puustoisia alueita. Niiden tarkoituksena on vähentää metsätalouden toimenpiteiden aiheuttamia haittoja vesien laadulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle.

Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat uomaa ja rantavyöhykettä kulumiselta ja ylläpitävät pienilmastoa sekä maaperän kosteutta. Ne vähentävät myös hakkuista aiheutuvaa muutosta maisemassa.
Suojavyöhyke rajataan kohteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan. Rajauksessa huomioidaan vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, pintaveden liikkuminen ja määrä, maanpinnan kaltevuus ja maalaji. Suojavyöhykkeen keskimääräinen leveys voi olla esimerkiksi 10, 15 tai 30 metriä, riippuen metsänomistajan tavoitteista kyseisellä kohteella.

Tihkupinta on maa-alue, josta pohjavesi tihkuu maanpinnalle ilman selvää purkautumisallasta tai muuta avovesipintaa.

Alue, jolta sadevesi ohjautuu vesistöön maanpinnan muotojen ohjaamana, on kyseisen vesistön valuma-alue.

Viivyttäminen (tai viivytys) on vesienhallinnassa käytetty termi. Viivyttämisen tavoite on viivyttää vesiä valuma-alueella pidempään niin, että alapuolisten ojien ja vesistöjen virtaamat tasoittuvat.

Vesiensuojelulla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla minimoidaan metsänkasvatuksen toimenpiteistä aiheutuvaa kuormitusta ja luonnontilan muutoksia pinta- ja pohjavesiin.
Vesiensuojelun tavoitteena on, että vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologinen tila sekä käyttömahdollisuudet säilyvät hyvinä. Vesistöistä huolehtiminen tuo hyvinvointia ihmisille ja muulle eliöstölle ja edistää kokonaiskestävyyttä.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiensuojelun pääperiaatteet metsänkäsittelyssä

Pienvedet ja vesistöt ovat sekä vesiluonnon että virkistyskäytön kannalta tärkeitä. Vesien kannalta on keskeistä, että metsätaloudessa onnistutaan ehkäisemään vesistökuormitusta. Vesiensuojelu korostuu erityisesti turvemailla, eroosioherkillä alueilla, happamilla sulfaattimailla, vesistöjen läheisyydessä ja pohjavesialueilla. Vesiensuojelun suunnittelussa tulisi pyrkiä valuma-aluelähtöiseen tarkasteluun.
Metsänkäsittelyssä vesiensuojelun pääperiaatteena on minimoida kiintoaineksen ja ravinteiden huuhtoutuminen. Esimerkiksi herkkien maastokohteiden tunnistaminen ja tarveharkinta ojien kunnostamisessa ja maanmuokkauksessa vähentävät riskiä kuormituksen synnylle. Myös metsätaloudessa käytettävien kemikaalien, kuten poltto- ja kasvinsuojeluaineiden, päätyminen vesiin tulee estää.
Vesiensuojelun toimenpiteet, kuten suojavyöhykkeet, vähentävät metsänkäsittelystä aiheutuvaa haittaa vesielinympäristöille. Toimenpiteillä voidaan vaikuttaa myönteisesti vesistön läheisyydessä olevaan pienilmastoon sekä vesistön lämpötilaan. Vesiensuojelutoimilla voidaan lisätä myös metsä- ja vesielinympäristöjen luonnon monimuotoisuutta. Pohjaeläimet ja kalasto hyötyvät lehtikarikkeen ja lahopuun jättämisestä vesistöön.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vaikutukset pienvesiin ja vesistöihin

**Vaikutukset uudistushakkuusaloilla**

Metsätalouden vesistökuormitus voidaan jakaa ravinne- (pääasiassa fosfori ja typpi), kiintoaines-, humus-, metalli- ja happamuuskuormitukseen.
Metsätalouden osuus rehevöitymistä aiheuttavien pääravinteiden kokonaiskuormituksesta on koko maan tasolla arviolta 12 % typen ja 14 % fosforin osalta. Metsätalouden vaikutus korostuu kuitenkin metsävaltaisilla alueilla, etenkin latvavesillä, joilla ei ole muuta maankäyttöä. Metsänkäsittelytoimenpiteistä ojien kunnostus, metsänuudistaminen ja siihen liittyvä maanmuokkaus sekä lannoitus aiheuttavat vesistökuormitusta. Metsätalousalueilta, etenkin ojitetuista suometsistä, huuhtoutuu myös orgaanista hiiltä, joka aiheuttaa vesistöjen tummumista. Lisäksi vanhoista turvemaiden ojituksista aiheutuu pitkäaikaista kuormitusta eli ojituslisää.

Uudistushakkuut ja niihin liittyvä maanpinnan käsittely lisäävät kiintoaineen, ravinteiden ja humuksen huuhtoutumista vesistöihin. Maanpinnan rikkominen ja ajourapainaumat aiheuttavat kiintoaineen huuhtoutumista, mikä on osin vältettävissä riittävillä suojavyöhykkeillä ojiin, noroihin ja vesistöihin. Kuormituksen kasvu ajoittuu muutamaan ensimmäiseen uudistushakkuun jälkeiseen vuoteen, jolloin hakkuualueella on hajoavaa hakkuutähdettä, eikä ravinteita sitovaa pintakasvillisuutta ole vielä kehittynyt. Hakkuista rantojen lähistöllä aiheutuu haittaa pienvesille ja niiden eliöstölle.
Lisätietoa: [Vesiensuojelun tilatason artikkelista.](/fi/metsatilan-hoito/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen)
Turve- ja kivennäismaiden uudistushakkuiden yhteydessä tehty ojien kunnostus lisää kuormitusriskiä, mikä korostaa ojien kunnostuksen tarveharkintaa. Ojien kunnostuksia voidaan välttää turvemailla myös tuhkalannoituksella tai siirtymällä jatkuvaan kasvatukseen siihen soveltuvilla kohteilla.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vaikutukset pienvesiin ja vesistöihin

**Vaikutukset kasvatushakkuualoilla**

Kivennäis- ja turvemaiden kasvatushakkuut vaikuttavat kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumiin melko vähän. Kasvatushakkuissa voi syntyä kiintoaine- ja ravinnehuuhtoutumia, ellei asiaan kiinnitetä huomiota esimerkiksi ajourien suunnittelussa.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vaikutukset pienvesiin ja vesistöihin

**Vaikutukset ojien kunnostuksessa**

Vesiensuojelun kannalta on tarkoituksenmukaista välttää ojituksia. Mikäli ojitukset ovat metsänkasvulle välttämättömiä on taloudellisestikin perusteltua kunnostaa vain ne ojaverkoston ojat ja vain siihen syvyyteen, joka on puuston kasvuolojen parantamiseksi tarpeen.
Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla kuivatussyvyyden lisääminen voi aiheuttaa myös happamuuden ja vesieliöstölle haitallisten metallien huuhtoutumista.
Lisätietoa: [Ojien kunnostus](/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus), [Vesien turvaaminen ojien kunnostuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus#section-p1130)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Maanpinnan kuluminen aiheuttaa kuormitusta

Maanpinnan kulumista, eli eroosiota, tapahtuu etenkin veden vaikutuksesta, esimerkiksi lumien sulamisen ja vesisateiden yhteydessä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen irtautuminen, kulkeutuminen ja kasautuminen. Eroosion määrään vaikuttavat esimerkiksi maalaji, maanpinnan kasvillisuus, rinteen kaltevuus ja pituus, maan vedenläpäisykyky, liikkuvan veden määrä ja mahdollinen ojaverkosto. Valuma-alueen koko vaikuttaa olennaisesti virtaaman määrään ja samalla eroosioriskiin.
Kiintoainekuormitus on suurinta valuntahuippujen aikaan, jolloin voimakas veden virtaus aiheuttaa maa-ainesten liikkeellelähtöä. Sateiden runsaus ja ajankohta sekä maaperän maalaji ja kaltevuus vaikuttavat merkittävästi huuhtoutuvan kiintoaineen määrään. Herkimmin liikkeelle lähteviä maalajeja ovat hieno hiekka, karkea ja hieno hieta, hiesu sekä pitkälle maatunut turve. Eroosio aiheuttaa vesistöihin myös humuskuormitusta. Vesistöön päästessään kiintoaine aiheuttaa haitallista liettymistä.
Lisätietoa: [Maalajit ja niiden tunnistaminen](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/metsanhoidon-perusteita#section-p1942), Metsänhoidon perusteita.

Metsätalous aiheuttaa eroosiota epäsuorasti, kun maanpintaa sitovaa pintakasvillisuutta poistetaan tai pintavesien kulkureittejä muutetaan. Uudistushakkuissa maanpinnan rikkoutuminen ja maanmuokkaus aiheuttavat kiintoaineen huuhtoutumista käsittelykuviolta. Ojien kaivuu ja perkaus lisäävät kiintoaineen huuhtoutumista, kun kaivutyön yhteydessä maa-ainesta irtoaa ja sekoittuu veteen. Ojaluiskat ja kaivumassat ovat pitkään alttiina virtaavan veden aiheuttamalle syöpymiselle. Maa-aines, jota kasvillisuus ei vielä peitä, saattaa huuhtoutua ojiin sade- ja sulamisvesien mukana.
Turvemailla kuivatusojissa virtaavan veden määrä on tavallisesti vähäinen, joten ojaluiskien syöpyminen ja ainesten kulkeutuminen niistä on vähäistä ja ajoittuu valuntahuippujen yhteyteen. Myös matalat ojat ja loivat ojaluiskat vähentävät eroosiota. Sen sijaan kokooja- ja laskuojissa suuret virtaamat lisäävät ojien syöpymisriskiä. Ojastoon syntyy kuitenkin ajan kuluessa kasvillisuutta, joka pidättää veden mukana kulkeutuvaa kiintoainetta ja sitoo ravinteita. Tämä on yksi syy, miksi ojien turhaa kunnostusta pitäisi pyrkiä välttämään. Ojien syöpyminen vähenee maatumattomaan turpeeseen ja karkeaan kivennäismaahan kaivetuissa ojissa kaivun jälkeen huomattavasti nopeammin kuin hienojakoiseen, paljon savea sisältävään kivennäismaakerrokseen ulottuvissa ojissa.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesistö- ja pohjavesikuormitukseen vaikuttavat tekijät

Metsänkäsittelyn toimenpiteistä aiheutuvaa vesistökuormitusriskiä voidaan vähentää huomioimalla kuormitukseen vaikuttavat tekijät. Myös vastaanottavan vesistön ominaisuudet, kuten vesistön koko ja tila, vaikuttavat siihen, näkyykö lisääntynyt kuormitus vesistössä esimerkiksi rehevöitymisenä, liettymisenä tai muina muutoksina. Kuormitusta hallitaan erilaisin vesiensuojelutoimenpitein.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesistö- ja pohjavesikuormitukseen vaikuttavat tekijät

##  [Metsänkäsittelyn vesistökuormitukseen vaikuttavia tekijöitä.](/fi/node/1670)

Table
| Muuttuja | Kuormitusriskin muodostuminen |
| --- | --- |
| Toimenpide ja sen ajankohta | Mitä enemmän maata sekoitetaan tai rikotaan, sitä todennäköisempää on, että ravinteita ja kiintoainesta päätyy vesistöön. Kelirikkoaikana urapainaumien riski on suuri. |
| Valuma-alueen koko ja käsiteltävän alueen sijainti valuma-alueella | Vesiensuojelurakenteiden ja -toimenpiteiden suunnittelu perustuu pääsääntöisesti vesimääriin. Valuma-alueella tarkoitetaan sitä aluetta, jolta pintavesi kerääntyy tiettyyn paikkaan tai yksittäiselle vesiensuojelurakenteelle. Vesiensuojelurakenteelle tuleva vesimäärä on suhteessa valuma-alueen kokoon. Mitä laajempi valuma-alue, sitä enemmän rakenteen läpi virtaa vettä. |
| Käsittelyalueen pinta-ala | Kasvava puusto sitoo itseensä ravinteita ja haihduttaa vettä. Mitä laajemmalta alueelta puusto poistetaan uudistushakkuussa, sitä suurempi määrä vettä ja ravinteita valuu alueelta alaspäin. |
| Maastonmuodot | Jyrkkien pinnanmuotojen eroosioriski on suurempi kuin tasaisten. Tasaisilla mailla voi olla vaikea toteuttaa toimivia vesiensuojelurakenteita. |
| Maaperän rakenne ja maalaji | Riskialueita ovat viljavat ja kosteat, maalajiltaan hienojakoiset ja eroosioherkät maat. |
| Valuma-alueen vedenpidätyskyky | Metsien/puuston määrä valuma-alueella, luontaiset vettä pidättävät ympäristöt ja vettä pidättävät rakenteet vaikuttavat alueen kykyyn pidättää vettä. Kun valuma-alueella tehdään uudistushakkuita, veden haihtuminen vähenee, pohjaveden pinta nousee ja riski vesistökuormitukselle kasvaa. |
| Pohjavesialueet | Ojien kunnostus vaarantaa pohjaveden laatua alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Pohjaveden määrä voi muuttua haitallisesti myös pohjavesialueiden reunavyöhykkeillä tehtävien ojien kunnostusten seurauksena. |
| Hapan sulfaattimaa ja mustaliuske | Sulfaattimaa hapettuu joutuessaan tekemisiin ilman kanssa, esimerkiksi maaperän käsittelyn yhteydessä tai kuivatuksen tehostuessa. Tämän seurauksena syntyy rikkihappoa, joka happamoittaa maaperää ja vesistöjä. Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla. |
| Vesistöjen läheisyys | Vesistöjen tulviminen otetaan huomioon suojavyöhykkeen leveyttä mitoitettaessa, jotta kiintoaine ja ravinteet eivät huuhtoutuisi vesistöön tulvaveden mukana. Tulvimisaluetta ei lasketa mukaan suojavyöhykkeeseen. |
| Vastaanottavan vesistön herkkyys | Vesistöt ovat luontaisesti ominaisuuksiltaan erilaisia. Vesistön herkkyyttä voi lisätä sen pieni koko, hidas veden vaihtuvuus, vesistön karuus (kirkkaus), ongelmat happitilanteessa, ruskettuneisuus ja eliöstön herkkyys (esim. lohikalat). |
| Olemassa oleva ojaverkosto | Ojaverkosto nopeuttaa vesien kulkua aiheuttaen virtaamien äärevöitymistä ja mahdollistaen kuormituksen kulkeutumisen vesistöön. |

Mainitut tekijät on tärkeää huomioida hakkuita ja metsänhoitotoimenpiteitä suunnitellessa. Esimerkiksi hyödyntämällä avoimia Metsäkeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen paikkatietoaineistoja, saa hyvän kuvan suunniteltavan toimenpidealueen ominaisuuksista. Paikkatietoaineistot eivät korvaa maastosuunnittelua, mutta mahdollistavat ennakkosuunnittelun ja maastosuunnittelun tehokkaan suuntaamisen.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut

Metsänkäsittelytoimenpiteiden toteutuksessa pyritään minimoimaan kuormitus alapuolisiin vesistöihin käyttämällä kohteeseen soveltuvia vesiensuojeluratkaisuja. Valituilla vesiensuojeluratkaisuilla ja -rakenteilla vaikutetaan veden virtausnopeuteen ja eroosion muodostumiseen ja vähennetään kuormitusta.
Vesiensuojelun kannalta on tärkeintä toteuttaa kaikki maata muokkaavat toimenpiteet hyvän uudistumistuloksen mahdollistavalla mahdollisimman kevyellä menetelmällä. Samalla vähennetään vesiensuojelurakenteiden tarvetta. Vesiensuojeluratkaisujen toiminta perustuu, ratkaisusta riippuen, eroosion synnyn ehkäisemiseen, toimenpiteen takia liikkeelle lähteneen kiintoaineen ja ravinteiden suodattamiseen kasvillisuuteen tai maaperään, virtaaman hidastamiseen ja vedessä kulkeutuvien aineisten laskeutumiseen.
Kivennäismailla tärkein vesiensuojelurakenne on suojavyöhyke. Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävillä suojavyöhykkeillä on vesiensuojelun lisäksi tärkeä rooli metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä puustoinen suojavyöhyke tarjoaa elinympäristön ja ravintoa monille metsän ja vesistön eliölle. Lisäksi vesistökuormitusta voidaan vähentää huolellisella toimenpiteiden suunnittelulla ja toteutuksella.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Metsänkäsittelyn vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut

**Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut:**

Lisätietoa: [Suojavyöhykkeet ja rantametsät.](/fi/toimenpiteet/suojavyohykkeet-ja-rantametsat)
Jatkuva kasvatus on vesiensuojelun näkökulmasta todennäköisesti jaksollista kasvatusta parempi metsänkasvatusmenetelmä. Uusi metsätalouden tukijärjestelmä (2024) edellyttää jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksien kartoittamista ennen ojien kunnostukseen ryhtymistä. Jatkuvan kasvatuksen avulla voidaan vähentää metsänuudistamisesta aiheutuvaa vesistökuormaa sekä ojien kunnostustarvetta. Turvemailla ojien kunnostamisen välttäminen on tehokkainta vesiensuojelua. Ojia kunnostettaessa matala ojasyvyys vähentää kiintoaineen, ravinteiden ja orgaanisen aineen huuhtoutumista. Ojitusalueiden ja ojien kunnostuksen yhteydessä huolehditaan vesiensuojelusta erilaisia vesiensuojelurakenteita ja -ratkaisuja hyödyntäen. Maanmuokkaustavasta riippuen vesiensuojelurakenteet voivat olla tarpeen myös metsän uudistamisen yhteydessä.

- suojavyöhykkeet
- pintavalutuskentät
- vedenpalautus
- kosteikot
- kaivuu- ja perkauskatkot
- laskeutusaltaat
- lietekuopat
- putkipadot
- v-padot, pohja- ja settipadot, munkkipadot
- kaksitasouomat
Lisätietoa: [Vesiensuojelurakenteet ja -ratkaisut.](/fi/toimenpiteet/vesiensuojelurakenteet-ja-ratkaisut)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Valuma-alue vesiensuojelussa

Vesiensuojelurakenteiden ja vesiensuojelutoimenpiteiden suunnittelu perustuu pääsääntöisesti vesimääriin. Valuma-alueella tarkoitetaan sitä aluetta, jolta pintavesi kerääntyy tiettyyn paikkaan tai yksittäiselle vesiensuojelurakenteelle. Uudistusalan tai kunnostettavan ojitusalueen läpi virtaavan laskuojan valuma-alue voi siis olla huomattavasti laajempi kuin varsinaisesti käsiteltävän alueen koko.
Vesiensuojelussa ja sen suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue ja siellä tehtävät toimenpiteet mahdollisimman laajasti. Vesiensuojeluratkaisut tulisi suunnitella niin, että niistä saadaan mahdollisimman tehokkaita ja toisiaan tukevia osia suojelurakenteiden ketjuun sekä paikallisesti että laajemmalla alueella. Myös maatalousalueet on hyvä huomioida valuma-alueen tarkastelussa.
Lisätietoa: Vesiensuojelu, [Valuma-aluesuunnittelu metsätalouden vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2921)

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiensuojelun kannalta merkittävien kohteiden tunnistaminen

Kasvupaikan ominaisuudet ja toimenpidealueen etäisyys vesistöön ovat oleellisia tekijöitä, kun arvioidaan toimenpiteen vaikutusta vesistöön. Vesiensuojelutoimet on tärkeää suunnitella erityisen huolellisesti, kun toimitaan kasvupaikaltaan viljavilla ja kosteilla, maalajiltaan hienojakoisilla ja eroosioherkillä sekä lähellä vesistöjä tai pienvesiä olevilla kohteilla tai herkkien vesistöjen vaikutusalueella.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Vesiensuojelun kannalta merkittävien kohteiden tunnistaminen

**Riskikohteiden tunnistaminen**

Mitä enemmän maata sekoitetaan tai rikotaan, sitä suurempi on todennäköisyys ravinteiden ja kiintoaineksen päätymisestä vesistöön. Pienin riski vesistökuormituksen syntymiselle on kasvatushakkuissa ja taimikonhoidossa. Suurimmat vesistökuormituksen riskit ovat ojien kunnostuksessa, uudistushakkuussa, maanmuokkauksessa ja kantojen korjuussa. Lannoitus ja hakkuut aiheuttavat lähinnä ravinnekuormitusta. Metsäautoteiden rakentaminen voi aiheuttaa kiintoainekuormitusta tai turvemailla orgaanista kuormitusta.
Vesiensuojelu on syytä ottaa aina huomioon, ja se korostuu kohteilla, joissa
- alapuolisessa vesistössä on Natura-alue tai muu luonnonsuojelualue
- toimitaan vesistöjen tai pienvesien välittömässä läheisyydessä
- toimenpidealueella on puro, noro tai lähteikkö
- toimenpidealueella on muu herkkä vesistö
- pieni koko, hidas veden vaihtuvuus, vesistön karuus (kirkkaus), ongelmat happitilanteessa, ruskettuneisuus ja esim. eliöstön herkkyys (esim. lohikalat)
- toimenpidealueelta johtaa vanhoja toimivia ojia tai puroja suoraan vesistöihin tai pienvesiin
- toimitaan pohjavesialueella
- hakkuualan läpi virtaa suuri määrä vettä, eli hakkuualan yläpuolinen valuma-alue on laaja
- toimitaan
- turvemailla
- happamilla sulfaattimailla tai mustaliuskealueilla
- viljavilla maapohjilla (tuore kangas tai sitä viljavampi kasvupaikka)
- kohteilla, joissa maalaji on lajittunutta, hienoja lajitteita (savi, hiesu, hieno hieta) sisältävää kangasmaata tai pitkälle maatunutta turvetta
- tehdään ojitusmätästystä tai kaivetaan yksittäisiä ojia
- korjataan kantoja
- toimitaan kelirikkoaikaan tai muutoin märkään aikaan, jolloin riski ajourapainumille on suuri
- maa tarttuu herkästi kiinni kauhaan
- maa viettää jyrkästi vesistöä kohti

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

Metsikön sijainti pohjavesialueella ei rajoita puuston käsittelyä. Hakkuissa ja muissa metsätalouden toimenpiteissä tulee noudattaa pohjavesien määrän ja hyvän laadun turvaavia suosituksia. Näin vältetään rikkomasta vesilain (587/2011) pohjaveden muuttamiskieltoa ja ympäristönsuojelulain (527/2014) pohjaveden pilaamiskieltoa.
1 ja 2 ja E- luokan pohjavesialueilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita tai lannoitteita, ei korjata kantoja eikä tehdä kulotuksia. Poikkeuksena luonnonhoidolliset kulotukset sekä harjujen paahderinteiden kulotukset, joiden kohdalla on varmistettava, ettei pohjavedelle aiheudu riskiä. Metsän terveydelle tarpeelliset lannoitukset ovat mahdollisia, kunhan ELY-keskuksesta varmistetaan, ettei pohjavesille aiheuteta riskiä. Boorilannoituksia ei suositella. Pohjavesialueet voi paikallistaa paikkatietotarkastelun avulla, esimerkiksi [Paikkatietoikkunasta](https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/).
Vedenottamoiden lähialueilla toimenpiteissä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.
Pohjavesialueilla voidaan harkita siirtymistä jatkuvaan kasvatukseen silloin kun se alueelle soveltuu, jolloin pohjavesille aiheutuvien haittojen riskit vähenevät, koska vältytään maanmuokkaukselta ja ojituksilta eikä aiheuteta uudistushakkuin riskiä pohjaveden pinnan muuttumiselle.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Ojitus voi heikentää pohjaveden laatua**

Lue lisää [pohjavesialueiden luokittelusta.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2927)
Ojitukset saattavat vaarantaa pohjaveden laatua, alentaa pohjaveden pintaa tai aiheuttaa haitallista pohjaveden purkautumista etenkin alueilla, joilla pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Pohjaveden määrä voi muuttua haitallisesti myös pohjavesialueiden reunalla tehtävien ojitusten seurauksena. Pohjavesialueilla ojan kaivaminen saattaa aiheuttaa pohjaveden purkautumista, vaikka oja ei ulottuisi kivennäismaahan saakka. Paineellinen vesi voi löytää eristävän maakerroksen läpi kulkureitin ojaan, jolloin ojan kuivattava vaikutus kohdistuu haitallisesti pohjavesimuodostumaan ja vedenpinnan nousu haittaa metsän kuivatusta.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Maanmuokkaus pohjavesialueella**

Aiemmin ojitetuilla turvepintaisilla pohjavesialueen osilla, etenkin reuna-alueilla, voidaan pohjavesialueen ja maaperän ominaisuuksista riippuen mahdollisesti perata ojia alkuperäisen ojan pohjan tasalle aiheuttamatta pohjavesihaittoja. Tällöin on tärkeää varmistaa ensin, että vanha kuivatus ei ole aiheuttanut pohjaveden purkautumista. Mikäli ojasyvyyden lisääminen olisi välttämätöntä vesien johtamisen takia, varmistetaan asiantuntija-arviolla, että pohjaveden purkaantumista syvennettäviin ojiin ei voi tapahtua. Pohjavesialueella tulee tehdä aina ojitusilmoitus ELY-keskukseen pienialaisestakin ojituksesta tai ojan kunnostamisesta. ELY-keskukseen voi olla yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Pohjavesialueella ojien kunnostus saattaa vaatia vesilain mukaisen luvan.
Mikäli ojien kunnostusalueeseen kuuluu pohjavesiluokkaan E kuuluvia alueita, lähialueilla saattaa olla muuhun lainsäädäntöön perustuvia suojelukohteita, kuten esimerkiksi vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltuja pienvesiekosysteemejä.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Pohjavesialueet tienrakennuksessa**

Kaikilla (1, 2 ja E) pohjavesialueille suositellaan vain kevennettyä maanmuokkausta, kuten kivennäismaan pintaa paljastavaa kevyttä laikutusta tai äestystä. Siirtymistä jatkuvaan kasvatukseen voidaan harkita, mikäli alue siihen soveltuu. Jos pohjavesialueella tarvitaan voimakkaampia muokkaustapoja, tulee kysyä ohjeet alueellisesta ELY-keskuksesta. Mikäli pohjavesialueella maanpintaa peittää moreenikerros, alueella voidaan käyttää myös laikku- ja kääntömätästystä, sillä edellytyksellä, että muokkausjälki ei ulotu moreenikerroksen läpi. Turvemaiden pohjavesialueilla voidaan tehdä naveromätästystä, jos naverot eivät ulotu kivennäismaahan asti. Myös kääntömätästys on turvemailla suositeltava menetelmä. Ojitusmätästys ei ole pohjavesialueella suositeltava menetelmä, ja sitä suunniteltaessa on syytä tehdä ojitusilmoitus alueelliseen ELY-keskukseen.
Pohjavesialueella toimittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei aiheuteta pohjaveden pilaantumista eikä pohjaveden haitallista purkautumista. Tietä ei suositella linjattavaksi pohjavesialueille. Kaikissa tapauksissa tarvitaan ympäristöviranomaisen lausunto.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Pohjavesialueet vesiensuojelussa

**Öljyvahinkojen estäminen konetyössä**

Tienrakennuksessa maa-aineksen ottopaikoille on jätettävä riittävä suojakerros pohjavesipinnan yläpuolelle 1 ja 2 ja E-luokan pohjavesialueilla. Suoalueiden pinta- ja pohjavesien pääsy pohjavesialueille on estettävä ja suovesien virtausmuutoksia on vältettävä. Tien kuivatusta varten kaivettavat ojat pohjavesialueella voivat myös aiheuttaa pohjaveden purkautumista, joten niiden osalta tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen tai tehdä ojitusilmoitus. Tie on linjattava riittävän kauas lähteistä, jotta tien rakentaminen ja käyttö eivät aiheuta pohjaveden pilaantumisvaaraa eivätkä haitallista pohjaveden purkautumista tai lähteen luonnontilan vaarantumista.
Erityisesti pohjavesialueella tehtävässä konetyössä on olennaista estää öljyn ja polttoaineen pääsy maaperään. Yksi litra öljyä voi saastuttaa laajan maa-alueen ja pohjaveteen päästessään pilata noin tuhat litraa ja antaa maun noin miljoonalle litralle pohjavettä. Tästä syystä vähäisenkin öljymäärän pääsy maaperään tulee estää. Öljyvahinkojen ympäristöhaittoja voidaan pienentää käyttämällä mineraaliöljyn sijaan biohajoavia öljyjä. Koneissa on lisäksi aina oltava mukana öljyntorjuntaa varten imeytyskalustoa. Metsäkoneita ei tule huoltaa pohjavesialueilla ja työkoneiden huoltopaikat ja polttoainevarastot sijoitetaan pohjavesialueiden ulkopuolelle, sillä riski pohjaveden pilaantumiselle on suuri.

# Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

## Lain vaatimukset vesiensuojelussa

Metsälaki (1093/1996), vesilaki (587/2011), ympäristönsuojelulaki (527/2014) ja luonnonsuojelulaki (9/2023) ohjaavat metsätalouden vesiensuojelua. Laki vesien- ja merenhoidosta (1299/2004) asettaa myös toimenpidetarpeita metsätalouden vesiensuojeluun. Tästä syystä ei ole katsottu tarpeelliseksi tehdä asiaa koskevaa päällekkäistä erillislainsäädäntöä metsätaloutta varten.
Lisätietoa: [Lain vaatimuksista vesiensuojelussa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/vesien-ja-vesielinymparistojen-turvaaminen#section-p2925)
Ojien kunnostuksen tai metsäautoteiden rakentamisen yhteydessä on tarvittaessa tehtävä vesilain mukainen ilmoitus siihen ELY-keskukseen, jonka alueella toimenpide toteutetaan. Myös ojitusmätästys tai laajemman piennartiestön rakentaminen voivat olla vaikutuksiltaan ojituksen kaltaisia, jolloin niistäkin tulee tehdä ojitusilmoitus.

Lisätietoa: Ojien kunnostus: [Vesilain mukainen ilmoitusmenettely ojien kunnostuksessa.](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-1100)

Vesiensuojelu vähentää metsänkäsittelyn aiheuttamia haittoja vesistöihin. Haitat syntyvät kiintoaineen, ravinteiden ja humuksen huuhtoutumisesta eli kuormituksesta. Vesiensuojelu on vesistöjen, pienvesien ja pohjavesien ekologisen laadun ylläpitoa ja parantamista. Vesiensuojelulla turvataan niiden hyvät käyttömahdollisuudet ja vesien tila. Oikein valituilla vesiensuojelutoimenpiteillä kuormitusta voidaan vähentää olennaisesti.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Työlajikohtaiset suositukset tekopökkelöiden tekemiselle

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Myöhempi harvennus mäntyvaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsien hiilitase

Metsäsertifioinnin vaatimukset metsätaloudessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsitys

Taimikonharvennus kuusivaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Maiseman huomioiminen avohakkuussa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä

Myöhempi harvennus kuusivaltaisessa metsässä

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Metsitys - Ilmastonmuutoksen hillintä

Lisää aiheesta toimenpiteissä: