Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.
Turvetuotantoalueilla turvetuottaja vastaa alueen jälkihoidosta ja maanomistaja uudesta maankäyttömuodosta. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun vuokrasopimuksen ja ympäristölupamääräysten mukaiset toimet on tehty.
Jälkikäyttömuoto harkitaan aina kohdekohtaisesti, sillä yksi käyttömuoto soveltuu harvoin koko alueelle. Valintojen ympäristövaikutukset on syytä selvittää huolellisesti. Jälkikäytön vaihtoehtoja:
Metsittämisellä voidaan tavoitella erilaisia hyötyjä kuten puuntuotoksen ja hiilensidonnan kasvua. Metsityksellä on vaikutuksia myös alueen virkistyskäyttöön, maisemaan ja monimuotoisuuteen.
Metsitykseen kuuluvat kaikki metsänuudistamisen vaiheet sisältäen taimikon varhaishoidon. Yleensä kohteilla on kiinnitettävä erityistä huomiota pintakasvillisuuden torjuntaan, joka varmistaa taimien alkukehitystä. Monilla metsitysaloilla tarvitaan myös lannoitusta ravinnetasapainon palauttamiseksi. Maanmuokkaus ja istutus tehdään pääosin kuten tavanomaisessa metsänviljelyssä.
Vinkkejä metsitykseen:
• Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan. • Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja siemen- ja taimialkuperiä. • Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi. • Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.
Työlajin kestävyysnäkökulmat. Työn suunnittelussa otetaan huomioon metsänomistajan tavoitteet.
Metsitys - Talous
Onnistunut kohdevalinta on keskeinen tekijä metsityksen kannattavuudelle. Metsitettäviksi kohteiksi on syytä valita sellaisia, joissa hyvä metsitystulos voidaan saavuttaa kohtuullisin työmäärin ja kustannuksin. Metsitys edellyttää metsänomistajalta yleensä vähintään 10 vuoden sitoutumista säännöllisiin hoitotöihin, jotta kohteelle saadaan täystiheä taimikko. Alueelle voi löytyä myös metsitystä kannattavampia käyttötarkoituksia. Joutoalueiden metsitykseen voi olla mahdollista saada joutoalueiden mestitystukea.
Entisen pellon metsitys on aina haastavaa. Helpointa se on tehdä heti peltoviljelyn loputtua. Haastavimpia metsityskohteita ovat pitkään viljelemättä olleet entiset pellot heinittymisen ja vesoittumisen vuoksi. Turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat taas useimmiten otollisia metsitykseen.
Metsittäminen ei ole ainespuunkasvatuksen näkökulmasta kovin kannattavaa yksityistaloudellisesti. Kuitenkin esimerkiksi lyhytkiertoinen hieskoivun kasvatus[Lähdeviite2] tai männyn viljely[Lähdeviite3] suonpohjilla on todettu kannattavaksi. Suonpohjien metsityksen taloustarkasteluja on tehty vain vähän.
Huolellinen kohdevalinta ja metsitysketjun suunnittelu vähentävät epäonnistumisen riskiä.
Metsitys on yleensä huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen metsänuudistaminen. Puunmyyntituloja metsitetty alue tuottaa vasta vuosikymmenten kuluttua. Metsänomistajan kannalta metsityksen kannattavuus investointina on tämän vuoksi alhainen, jos metsitys toteutetaan kokonaan omalla rahoituksella. Pitkällä tähtäimellä joutoalueiden hyötykäyttö metsätaloudessa saa aikaan myönteisiä talousvaikutuksia.
Turvetuotantoalueista lähes 60 prosenttia soveltuu hyvin metsänkasvatukseen[Lähdeviite4] . Metsätalous onkin pääasiallinen jälkikäyttötapa turvetuotannosta poistuneilla alueilla. Jopa aikaisemmin kitu- tai joutomaaksi luokitellut alueet voivat turvetuotantovaiheen jälkeen olla metsätalouskäyttöön soveltuvia.
suonpohjan kosteusolot, kuivatus- ja vesiensuojelumahdollisuudet
jäljelle jääneen turvekerroksen paksuus sekä turpeen maatuneisuus, happamuus ja ravinteisuus.
Metsitys - Luonto
Metsityksen hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella voidaan välttää metsityksen haitallisia luontovaikutuksia ja luoda edellytyksiä monimuotoisen metsän kehittymiselle. Ennen päätöstä metsittämisestä on syytä selvittää alueen vaihtoehtoisia maankäyttömuotoja monimuotoisuuden, vesistöjen ja ilmaston kannalta.
Suunniteltu metsityskohde voi olla arvokas perinneympäristö eli perinnebiotooppi. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaita perinneympäristöjä, kuten hakamaita, ketoja ja niittyjä, ei tule metsittää vaan hoitaa avoimina luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tietoa perinneympäristöistä saa Elinvoimakeskuksesta.
Pitkään käytöstä pois olleelle pellolle on voinut kehittyä avoimuutta vaativaa monimuotoista kasvillisuutta. Kohteilla saattaa esiintyä harvinaista tai jopa uhanalaista lajistoa. Tällaiset lajiesiintymät tai niiden läheisyydessä sijaitsevat alat olisi hyvä hoitaa avoimina metsityksen sijaan. Tietoa luontoarvoiltaan merkittävistä maatalousalueista alueen saa Elinvoimakeskuksesta.
Ennallistaminen tai kosteikon perustaminen vaihtoehtona
Entisten turvetuotantoalueiden ennallistamisella tai kosteikon perustamisella voidaan saada osassa kohteita parempia ilmasto- ja monimuotoisuushyötyjä kuin metsityksellä ja sen vaatimalla kuivatuksella. Märkyys ja paksu turvekerros heikentävät tai jopa estävät metsityksen onnistumisen. Mahdollisuus palauttaa suoluontoa ennallistamalla on arvokasta erityisesti eteläisessä Suomessa, jossa varsinkin luonnontilaiset viljavat suot ovat nykyisin harvinaisia.
Monimuotoisuus- tai riistapelto osana metsityskohdetta
Metsityksen sijaan voidaan perustaa monimuotoisuus- tai riistapelto, joka sopii esimerkiksi vaikeasti viljeltävälle peltolohkolle, eläinten suosimalle alueelle sekä kosteikon ja perinneympäristön läheisyyteen. Peltoon kylvetään riista-, pölyttäjä-, maisema-, niitty- tai peltolintukasveja. Lisää tietoa monimuotoisuuspelloista voit lukea Ruokaviraston sivuilta.
Puulajisekoitus ja erityiskohteiden rajaus lisää luonnon monimuotoisuutta
Yhden puulajin metsitysalueet ovat luonnon ja maiseman kannalta yksipuolisia. Sekapuustoisuuden tavoittelu monipuolistaa metsän rakennetta. Puulajisekoitus vaikuttaa myönteisesti maisemaankin.
Alueella voi esiintyä kohteita, joiden säilyttäminen tai korostaminen tukee monimuotoisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi kosteat painanteet ja niittylaikut. Myös yksittäiset isot kivet tai kiviröykkiöt monipuolistavat maisemaa ja voivat tarjota elinympäristöjä esimerkiksi matelijoille.
Metsitys - Virkistys
Metsityksen aikaansaama puustoisuus muuttaa maisemaa. Vaikutukset kasvavat puuston varttuessa, kun puut peittävät aiemman avoimen maiseman. Maiseman muuttumista on hyvä ennakoida kauko- ja lähimaisemassa, jotta metsitysalue sulautuisi ympäröivään maisemaan. Metsitys voi parantaa alueen virkistyskäyttöarvoa.
Metsityksen vaikutukset maisemaan korostuvat asutuksen, teiden ja vesistöjen läheisyydessä. Metsityksessä maisemaan voidaan vaikuttaa metsitysalueen rajaamisella, puiden viljelytavalla ja puulajien valinnalla.
Avoimet alueet ovat usein osa kulttuurimaisemaa. Vaarana on, että metsityksellä muutetaan avointa kulttuuri- ja maaseutumaisemaa haitallisesti. Metsitysalueen maisemallisesti jyrkkää reunaa voidaan pehmentää istuttamalla reunavyöhykkeelle lehtipuuvaltainen puusto. Pensaiden säästäminen esimerkiksi metsitysalueiden reunavyöhykkeillä luo vaihtelua maisemaan ja on eduksi myös riistalajeille ja pellonreunojen lintulajeille.
Puiden sijoittelulla on merkitystä maisemalle ja luonnolle. Taimien istuttaminen suoriin riveihin helpottaa taimien havaitsemista mahdollisen heinäntorjunnan yhteydessä, mutta suorat puurivit eivät vastaa luonnollisen näköistä metsämaisemaa. Turvetuotannosta poistuneilla alueilla ei ole juurikaan maisemallisia arvoja. Tällöin metsitys parantaa alueen viihtyisyyttä. Käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden suunnittelussa on mahdollisuuksia huomioida maisema esimerkiksi erilaisia jatkokäyttömuotoja yhdistelemällä.
Turvetuotannosta poistetun alueen muuttaminen metsäksi lisää mahdollisuuksia marjastukseen, sienestykseen ja muihin jokaisen oikeuden nojalla tapahtuviin harrastuksiin. Entisillä suonpohjilla marja- ja sienisadot saattavat olla kuitenkin niukat.
Jos metsitysalueelle tavoitellaan virkistyskäyttöä, on metsityksen suunnittelussa syytä selvittää kulkureittien ja muiden rakenteiden tarvetta ja sijaintia.
Metsitys - Ilmasto
Joutoalueiden metsitys tuottaa uutta metsäalaa, jolle aikaansaatu puusto sitoo hiiltä ja hillitsee näin ilmastonmuutosta. Hiiltä sitoutuu puuaineksen lisäksi myös aiempaa enemmän maaperään. Metsitys ei ole ensisijainen vaihtoehto kaikille joutoalueille, koska alueella voi olla merkittävämpi arvo kulttuurimaisemana tai luontokohteena kuten kosteikkona.
Ojitetut turvemaat, kuten viljelystä poistuneet turvemaapellot ja turvetuotannosta vapautuneet alueet, ovat puuttomina merkittäviä hiilidioksidin päästölähteitä. Näiden metsityksessä on huomioitava erityisesti vesitalous haitallisten ilmastovaikutusten minimoimiseksi.
Vaikutukset hiilen määrään puustossa ja puutuotteissa
Metsitys tuottaa ilmastohyötyjä, jotka liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen hallintaan ja hiilensidontaan[Lähdeviite5][Lähdeviite6][Lähdeviite7][Lähdeviite8]. Ilmastohyötyjä syntyy jo lyhyellä eli alle 25 vuoden aikavälillä, kun uusi puusto alkaa sitoa hiiltä ilmakehästä[Lähdeviite9]. Merkittävimmät hyödyt saadaan kuitenkin puuston varttuessa. Pitkällä aikavälillä hiiltä voidaan siirtää myös puutuotteisiin.
Metsittämättömät, turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat ovat päästölähteitä, kun turpeennoston päätyttyä jäljelle jäänyt orgaaninen aines hajoaa. Erityisen suuria päästölähteitä ovat suopellot. Hylätyn pellon ruohojen, heinien ja varpujen muodostaman kasvillisuuden hiilensidonta on vähäinen verrattuna maaperästä tuleviin kasvihuonekaasupäästöihin.
Metsittäminen voi vähentää merkittävästi turvemaiden maaperän päästöjä, mutta erityisesti suopelloilla päästöt jäävät suuriksi tämän jälkeenkin[Lähdeviite9][Lähdeviite10]. Vedenpinnan säätely on syytä suunnitella tarkasti. Jos vedenpinta on liian korkealla, maaperästä vapautuu metaania ja puuston kehitys vaarantuu liiallisen märkyyden vuoksi. Vedenpinta ei saa myöskään laskea liikaa, jottei turpeen hajoaminen kiihdy ja maaperän hiilidioksidipäästöt kasva.
Työn suunnittelun, toteutuksen ja laadunhallinnan hyvät käytännöt.
Metsityksen suunnittelu
Metsitystä suunniteltaessa on tarpeen ensimmäiseksi selvittää alueen ominaisuudet metsityksen kannalta. Kaikki joutoalueet eivät ole metsityskelpoisia tai niillä voi olla kokonaiskestävyyden kannalta suurempi arvo muussa kuin metsänkasvatuksessa. Metsityksen suunnittelussa on keskeistä eri työvaiheiden tarkoituksenmukainen ajoitus. Koko metsitysketju on suunniteltava huolella, jotta metsityksen onnistuminen varmistuu.
Metsitystä suunniteltaessa selvitetään ensimmäiseksi kohteen metsityskelpoisuus. Se kertoo alustavasti investoinnin kannattavuudesta. Metsitys onnistuu kivennäismailla yleensä varmemmin kuin turvemailla. Turvetuotannosta vapautuneet, ohutturpeiset suonpohjat ovat kuitenkin yleensä hyviä metsityskohteita.
Turvemaapelloilla on usein puutetta kaliumista, typpeä on liikaa tai ravinnetasapaino on muutoin huono puiden tarpeeseen nähden.
Ongelmallisia metsityskohteita voivat olla myös maalajiltaan hienojakoiset, maalajiltaan tiiviit ja kosteat sekä sijainniltaan alavat alueet. Haasteita on myös kohteilla, joilla pintakasvillisuus tai vesakko on päässyt valtaamaan alan.
Metsitettäessä voidaan seuraavin keinoin vahvistaa metsien elinvoimaisuutta ja puuston tuhonkestävyyttä muuttuvassa ilmastossa. • Valitse kasvatettavat puulajit kasvupaikan ja maalajin mukaan sekä muuttuva ilmasto huomioiden. • Käytä viljelyssä kullakin maantieteellisellä alueella parhaiten menestyviä kotimaisia jalostettuja taimialkuperiä. • Yhden puulajin metsitysalueet ovat luonnon ja maiseman kannalta yksipuolisia. Monimuotoisuutta voidaan edistää istuttamalla osalle aluetta muun kuin pääpuulajin havu- tai lehtipuuryhmiä ja säästämällä luontaisesti syntynyttä sekapuustoa taimikonhoidossa. Puulajisekoitus vaikuttaa myönteisesti maisemaankin. • Hyödynnä luontainen taimiaines sekapuustoisuuden aikaansaamiseksi. • Hyödynnä mahdollisuudet kasvattaa myös mm. jaloja lehtipuita, haapaa, tervaleppää ja lehtikuusta.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
Alueen metsityskelpoisuuden arviointi.
Metsityskelpoisuus
Tarkasteltavat ominaisuudet
1. Biologinen
maaperän ravinnemäärä ja -tasapaino sekä vesitalous
lämpösumman riittävyys
tuhojen esiintymisriski
2. Tekninen
vesitalous, kuten ojien kunto ja tulvaherkkyys
maaperän rakenne (kivisyys, maalaji)
saavutettavuus ja pinta-ala
3. Maisemallinen
sijainti ja näkyvyys
kulttuurimaiseman säilyttäminen
4. Luonnon monimuotoisuus
mahdolliset perinnebiotoopit ja niiden säilyttäminen
luontokohteiden esiintyminen alueella ja sen ympäristössä
Etenkin turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien metsityksen perusedellytyksenä on riittävä kuivatus. Kohde ei ole metsityskelpoinen, jos se on ympäristöään alavammalla paikalla eikä sitä pysty kuivattamaan tavanomaisin metsäojin. Kohteen voi myös ennallistaa suoksi tai siitä voi kehittää esimerkiksi riistakosteikon tai lintujärven.
Metsityksen suunnittelussa on tärkeää tunnistaa kohteen maalaji, joka rajaa metsityksessä käytettävät menetelmät. Alueen maalaji on syytä käydä määrittämässä näytekaivun perusteella. Näytekuoppa kaivetaan eloperäisen humuskerroksen alla olevaan pohjamaahan asti, mutta kuitenkin enintään 40 cm:n syvyiseksi.
Turvemaiden metsityksen suunnittelussa on tarpeen määrittää turvekerroksen paksuus ja tarkastella sen alla olevan pohjamaan laatua. Metsänhoidon suosituksissa ohutturpeisiksi luokitellaan maat, joissa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm. Kun turvekerros on yli 30 cm, maa luokitellaan paksuturpeiseksi.
Turvealueilla pohjamaan laatua on helpointa tarkkailla ojien reunoista. Ohutturpeisilla kohteilla pohjamaan saa esiin kaivamalla lapiolla kuopan turpeeseen. Pohjamaan maalaji selvitetään aistinvaraisesti.
Hietaiset ja sitä hienommat kivennäismaat ovat pohjamaana hyviä metsityksen kannalta, ja erityisesti silloin, kun turvetta on vähemmän kuin 30 cm. Kun turvekerros on paksu, yli 30cm, tarvitaan metsityksen yhteydessä lannoitus kivennäisravinteilla, vaikka pohjamaa olisi hienolajitteinen. Paksuilla turvekerroksilla puiden juuret yltävät harvoin pohjamaahan.
Turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla turvekerroksen paksuus voi vaihdella paljon. Joihinkin osiin on voinut jäädä muita paksumpi tai ohuempi turvekerros tuotannon loppuessa. Tästä syystä turvekerroksen paksuus on syytä mitata koko alueelta. Yleiskuvan saa sijoittamalla koko alueen läpi kulkevia mittauslinjoja, joilta turpeen paksuus mitataan muutaman kymmenen metrin välein. Näiltä linjoilta mitataan turpeen paksuus vähintään entisten tuotantosarkojen keskeltä, mutta mielellään myös joistakin kohdista ojien vierestä.[9](ulkoinen linkki)
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen on ensiarvoista vesiensuojelulle ja metsänviljelyn onnistumiselle. Sulfaattimailla maanmuokkauksessa ja mahdollisessa ojituksen kunnostamisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta rikkihappoa muodostava maakerros ei paljastu.
Turpeen paksuuden ja sen alla olevan kivennäismaan ominaisuuksien tunteminen on hyvin tärkeää, jos on välttämätöntä suunnitella ojitustoimenpiteitä pohjavesialueen vaikutuspiiriin. Vesille aiheutuvat ympäristövaikutukset on selvitettävä.
Metsitysketjujen rakennetta ja eri töiden ajoitusta on kuvattu seuraavissa taulukoissa.
Metsityksessä huomioitavaa • Ojituksen kunnostustarve ja muu vesitalouden järjestely • Maanmuokkausmenetelmä • Tarve lannoitukseen välittömästi ja myöhemmin • Uudistamistapa ja käytettävä viljelymateriaali • Vesakon raivaustarve ennen metsänviljelyä • Heinäntorjuntatarve välittömästi ja etenkin kasvatuksen alkuvaiheessa • Taimikonhoitotarpeen ennakointi ja seuranta
Kivennäismaiden metsitys
Metsitettävien kivennäismaakohteiden ominaisuudet vaihtelevat enemmän kuin vastaavien, tavanomaisten metsänviljelyalojen. Metsityksen toteutuksessa on huomioitava kohteen sijainti, kasvupaikan ravinteisuus, vesitalous ja tuhojen mahdollisuus.
Kuusi on pelloilla viljelyvarmin puulaji ja hienojakoisille maille käytännössä ainoa suositeltava. Kuusi sopii kivennäismaille lukuun ottamatta karuja, hyvin vettä läpäiseviä kohteita. Näille käy ainoastaan mänty.
Rauduskoivu, hybridihaapa ja siperianlehtikuusi ovat kasvupaikkavaatimuksiltaan samanlaisia. Ne sopivat viljavimmille kivennäismaille.
Jaloja lehtipuita ja muita erikoispuulajeja voidaan kasvattaa Etelä-Suomen viljavimmilla kohteilla, joilla on korkean ravinteisuuden lisäksi suotuisa paikallinen ilmasto ja hyvä maan vedenläpäisevyys. Ne vaativat kuitenkin menestyäkseen huolenpitoa ja ovat alttiita tuhoille.
Metsitysaloilla suositellaan hieman tavanomaista suurempia viljelytiheyksiä metsämaita korkeamman tuhoriskin vuoksi.
Metsityskohteissa on syytä edistää sekapuustoisuutta, kun siihen on edellytyksiä. Sekapuustoisuus lisää luonnon monimuotoisuutta sekä puuston vastustuskykyä tuhoja vastaan. Metsitysalan eri osien viljelyssä voidaan toisinaan käyttää useampaa puulajia. Luontaisesti syntyneitä eri puulajien taimia säästetään taimikon perkauksessa ja myöhemmissä toimenpiteissä.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
Puulajin valinta kivennäismaiden metsityksessä.
Viljeltävä puulaji
Soveltuu hyvin
Soveltuu huonosti
Viljelytiheys1
Kuusi
viljavat kivennäismaat
hienojakoiset kivennäismaat
hallanarat paikat, ellei ole suojaavaa lehtipuuvesakkoa
2 000 kpl/ha
Mänty
karut kivennäismaat
viljavat kivennäismaat
2 400 kpl/ha
Rauduskoivu
viljavat kivennäismaat
hienojakoiset tai alavat kivennäismaat
paksumultaiset kivennäismaat
pellot Pohjois-Suomessa
1 600 kpl/ha
Hybridihaapa
multavat kivennäismaat
pellot
hirvieläinten suosimat alueet
1 600 kpl/ha
Lehtikuusi
viljavat kivennäismaat
hienojakoiset kivennäismaat
1 300 kpl/ha
1Perustuvat arvioihin, joissa on huomioitu taimien elossa säilyminen ja metsityksen kustannustehokkuus, kun tavoitellaan täystiheän taimikon syntymistä.
Metsityksen suunnittelussa on keskeistä eri työvaiheiden tarkoituksenmukainen ajoitus. Koko metsitysketju on suunniteltava huolella, jotta metsityksen onnistuminen varmistuu.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
Metsitysketjut kivennäismailla
Työmaasuunnitelman laadinta
Taimien tilaus, puulaji, taimikoko 2 v
Vesakon raivaus
Pintakasvillisuuden torjunta
Boorilannoitus
Maanmuokkaus
Ojien kunnostus
Istutus
Taimien suojaus (taimisuojat1/kemiallinen2)
Työmaan tarkastus ja tarvittaessa heinääminen
Varhaisperkaus
Ajankohta
vuosi 0
vuosi 0
kesä 0
loppukesä 0 (kone tai manuaalinen)
pintakasvillisuuden torjunnan yhteydessä tai istutuksen jälkeen
syksy 0
syksy 0
kevät 1
loppukesä 1, kesä 2, kesä 3, kesä 4
vuosi 5-7
Vanhat sorakuopat, hylätyt tontit ja muut vastaavat: kivennäismaata, jonka maalajina karkea hieta ja hiekka
kyllä
mänty
tarvittaessa
kyllä
-
laikkumätästys, kiviset kohteet: äestys
-
kyllä
kyllä
tarvittaessa
Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jossa maalajina karkea hieta tai hiekka
kyllä
kuusi, rauduskoivu
tarvittaessa
kyllä
kyllä
laikkumätästys
tarvittaessa
kyllä
kyllä
tarvittaessa
Peltoviljelyssä ollut alue: kivennäismaata, jonka maalajina hieno hieta, hiesu, savi tai multa
kyllä
kuusi, myös lehtipuut mahdollisia
tarvittaessa
kyllä
kyllä
laikkumätästys, hienojakoiset ja kosteat: ojitusmätästys
tarvittaessa, hienojakoiset ja kosteat: kyllä
kyllä
kyllä
tarvittaessa
1lehtipuut: suojaputki
2hirvi- ja myyräkarkotteet
3jos juuristo yltää pohjamaahan (kivennäismaahan), boori- ja kalilannoitusta ei tarvita
Istutus on metsityksessä varmin ja nopein tapa. Maanmuokkaus parantaa taimien kasvuedellytyksiä ja helpottaa istutustyötä. Pintakasvillisuuden pitäminen kurissa on aina tärkeää.
Metsitys kylvämällä onnistuu harvoin, koska pienet kylvötaimet tukahtuvat helposti pintakasvillisuuteen. Luontainen metsittyminen voi onnistua, kun siementävä reunametsä on lähellä ja tehdään maanmuokkaus. Kivennäismailla multamaakerroksen kuoriminen vähentää pintakasvillisuuden määrää ja lisää luontaisen uudistumisen edellytyksiä. Kuorittu multakerros voidaan hyödyntää kasvualustana muualla.
Kun vesitalous on kunnossa, maanmuokkaus tehdään mätästämällä. Maalajiltaan hienojakoisilla ja kosteilla kohteilla tarvitaan yleensä ojitusmätästystä ja mahdollisesti laskuojien avaamista vesitalouden kuntoon saamiseksi. Pelloilla voidaan käyttää muokkauksena myös maatalouskalustolla tehtävää palle- tai penkkikyntöä.
Kaikilla metsitysaloilla, jotka ovat entistä peltomaata, boorilannoitus on välttämätöntä puuston kehityksen turvaamiseksi. Puutos aiheuttaa kasvuhäiriöitä ja alentaa puuntuotosta. Metsitettävillä kivennäismailla ei yleensä esiinny pääravinteiden puutosta, mutta puuston kasvuhäiriöitä voi ilmetä etenkin entisillä pelloilla johtuen boorin puutteesta.[10](ulkoinen linkki) Ravinteiden puutos tai epätasapaino voidaan korjata lannoituksella. Lannoitus on helpointa toteuttaa ennen metsitystä ja se voidaan tarvittaessa toteuttaa yhdessä mahdollisen pintakasvillisuuden kemiallisen torjunnan kanssa.[11](ulkoinen linkki) Boorilannoituksessa on syytä kiinnittää huomiota levityksen tasaisuuteen, koska tarvittava boorimäärä on pieni. Yliannos on puustolle myrkyllinen. Boorilannoitteita on monia erilaisia niin nestemäisinä, kiteisinä kuin tuhkapohjaisina lannoitteina. Levitettävä boorin määrä on 2-3 kg/ha.
Turvemaiden metsitys
Turvemaiden metsitys sisältää entisten maatalous- ja turvetuotantomaiden metsitystä. Entiset turvetuotantoalueet voivat olla jopa kymmenien hehtaarien laajuisia. Sen sijaan metsitettävät suopellot voivat olla hyvinkin pienialaisia.
Suopelloista suuri osa on metsityskelpoisia. Muita vaihtoehtoja maatalouskäytöstä poistuneelle suopellolle ovat sen kehittäminen riistapelloksi tai kosteikoksi taikka uudelleen soistaminen.
Suopeltojen metsityksessä haasteena ovat todennäköinen ravinne-epätasapaino, pintakasvillisuuden kilpailu ja hallanarkuus. Ravinne-epätasapaino voidaan korjata lannoituksella, johon esimerkiksi puutuhka on hyvä vaihtoehto. Lannoitus on helpointa toteuttaa ennen metsitystä ja tarvittaessa yhdessä mahdollisen pintakasvillisuuden kemiallisen torjunnan kanssa.
Suopellon metsityksessä istutus on varmin tapa. Metsitys kylvämällä onnistuu harvoin, koska pienet kylvötaimet tukahtuvat helposti pintakasvillisuuteen. Toisaalta pellon luontainen metsittyminen saattaa onnistua, kun siementävä reunametsä on lähellä ja tehdään maanmuokkaus. Hyvän Taimikon aikaansaaminen luontaisesti on epävarmempaa ja hitaampaa kuin istuttaen. Pintakasvillisuuden pitäminen kurissa on kuitenkin jokaisella kohteella tärkeää.
Pellon muokkaus kohoumia tuottavalla maanmuokkausmenetelmällä parantaa taimien kasvuedellytyksiä ja helpottaa viljelytyötä. Lisäksi laskuojien avaaminen on yleensä tarpeen vesitalouden kuntoon saamiseksi.
Viljaville suopelloille soveltuu parhaiten kuusi. Hallanaroilla kohteilla kuusen taimien kehitystä turvaa suojaava verhopuusto. Vaikka verhopuustoa ei olisi, kuusi voi olla käyttökelpoisin puulaji alueen muiden ominaisuuksien vuoksi. Tavallisesti valtaosa kuusentaimista selviää hallavioituksista, mutta nämä hidastavat taimien kehitystä.
Laaja-alaisten suonpohjien metsittämiseen parhaiten soveltuvat puulajit ovat hallariskin vuoksi mänty sekä hies- ja rauduskoivu. Mänty sopii hiekkamailla kasvatettavaksi. Rauduskoivu voi kasvaa hyvin ohutturpeisilla suonpohjilla, joiden pohjamaa on ravinteikas ja kuivatustila hyvä. Jos alue on märkä, parhaiten menestyy hieskoivu. Toisin kuin rauduskoivu hieskoivu kasvaa luontaisesti soilla. Hieskoivikko syntyy suonpohjille herkästi puutuhkalannoituksen jälkeen, jolloin muodostuu erittäin tiheitä kasvustoja. Vaihtoehtona on kasvattaa näitä ilman taimikonhoitoa- ja harvennuksia ja korjata puusto kerralla.
Kuusen taimikko syntyy usein myöhemmin luontaisesti koivuverhopuuston alle toisena puusukupolvena. Suonpohjien metsityksessä istuttamalla on syytä käyttää pieniä taimia, jotka sopeutuvat suuria paremmin alueen olosuhteisiin. Pienten taimien käyttö on mahdollista, koska pintakasvillisuuden kilpailu on vähäistä etenkin, jos alue metsitetään pian turpeennoston lopettamisen jälkeen.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
Puulajin valinta turvemaiden metsityksessä.
Viljeltävä puulaji
Soveltuu hyvin
Soveltuu huonosti
Viljelytiheys1
Kuusi
viljavat turvemaapellot
hienojakoiset pohjamaat
hallanarat paikat varauksin, ellei ole suojaavaa lehtipuuvesakkoa
2 000 kpl/ha
Mänty
hiekkaiset suonpohjat
viljavat turvemaat
2 400 kpl/ha
Rauduskoivu
Hieskoivu, kun alueella märkyyttä
viljavat suonpohjat
turvemaapellot
1 600 kpl/ha
1Perustuvat arvioihin, joissa on huomioitu taimien elossa säilyminen ja metsityksen kustannustehokkuus, kun tavoitellaan täystiheän taimikon syntymistä.
Ojitettujen turvemaiden ravinnetalous poikkeaa kivennäismaista, ja niillä puuston kasvua rajoittavaa ravinne-epätasapainoa esiintyy laajasti. Metsitettävillä suonpohjilla alhainen pH taso on myös tyypillinen. Turvemailla puuston kasvua rajoittavat ensisijaisesti fosforin, kaliumin ja hivenaineista boorin puute. Typen määrä vaihtelee turvemaissa paljon jopa samalla alueella, mutta typpeä on usein tarpeeksi puiden kasvuun. Lannoitus on maanmuokkauksen ja vesitalouden järjestelyn ohella tärkeä osa metsitysvaihetta. Lannoitus on tarpeen varsinkin, jos metsitys joudutaan tekemään paljaalle turvepinnalle. Jatkolannoituksen tarve riippuu turvekerroksen paksuudesta ja siitä, saavatko puut kivennäisravinteita pohjamaasta.
Metsityksessä on huomioitava, että viljeltyjä suopeltoja on lannoitettu toistuvasti, jolloin maan ravinnevarat ovat kasvaneet verrattuna vastaaviin metsämaihin. Ravinnesuhteet saattavat kuitenkin olla epäedulliset puiden kasvulle. Suopelloilla booria on yleensä niukasti puuston tarpeeseen nähden, joten boorilannoitus on tarpeen kasvuhäiriöiden välttämiseksi.[13](ulkoinen linkki)
Turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat vaativat lannoitusta ravinnetilan tasapainon korjaamiseksi. Poikkeuksena ovat ohutturpeiset, hienojakoisten pohjamaiden suonpohjat, joilla kivennäismaahan ulottuva maanmuokkaus voi ainakin osin korvata lannoitusta. Suonpohjien lannoitukseen sopii puuntuhka. Paksuturpeisilla kohteilla lannoitus on aina välttämätöntä ja myös jatkolannoitukset voivat olla tarpeen.[9](ulkoinen linkki) Lue lisää: Lannoitus turvemaalla(ulkoinen linkki)
Metsitysalojen maanmuokkaus
Maanmuokkaus on lähes kaikilla metsityskohteilla välttämätöntä, jotta puuntaimilla olisi kasvuedellytykset. Poikkeuksena ovat kohteet, joissa hyödynnetään jo aiemmin syntynyttä kasvatuskelpoista taimiainesta. Myös hyvin ohutturpeiset turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat voidaan joissakin tapauksissa metsittää ilman maanmuokkausta. Muokkausmenetelmän oikealla valinnalla ja kohdentamisella vähennetään kiintoaineen irtoamista ja ravinteiden kulkeutumista pois muokkausalueelta.
Mätästyksen tyyppinen maanpinnan käsittely sopii melko usealle kohteelle. Maanpinta ei rikkoudu tarpeettomasti, mikä vähentää pintakasvillisuuden runsastumista sekä muokkauksen aiheuttamaa hiilen vapautumista maaperästä. Mätäs tarjoaa myös hyvän kasvualustan taimelle. Muokkausmenetelmät, jotka nostavat taimet irti tasapinnasta, parantavat taimien kilpailuedellytyksiä pintakasvillisuutta vastaan.
Heti pellon maatalouskäytön loppumisen jälkeen metsitettävä ala voidaan kyntää maatalouskalustolla. Erityisesti paksuturpeisilla pelloilla, joilla on käytetty painomaata maanparannusaineena, on syytä suosia matalaa vaotusta, jotta vähäravinteista turvetta sekoittuisi pintamaahan vain vähän.
Turvetuotannosta vapautuneilla, ohutturpeisilla suonpohjilla tuhkalannoituksen vaihtoehtona on ojitusmätästys, jossa kivennäismaasta saadaan ravinteita puiden juurten ulottuville. Jos ohutturpeinen kohde on ehtinyt heinittymään, mätästys on suositeltava vaihtoehto. Maanmuokkauksen tarkoituksena on sekoittaa kivennäismaata puiden juurikerrokseen. Muokkauksessa tehdään matalia mättäitä. [Lähdeviite11]
Metsitysalojen ojituksen kunnostus
Varsinkin viljelemättömien peltojen ojat ovat usein umpeutuneet, jolloin ojien perkaus voi olla tarpeen. Myös turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla saattaa olla tarvetta ojituksen kunnostamiseen. Vesitalouden järjestelyissä on käytettävä kohteelle parhaiten sopivia, tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä ympäristöhaittojen minimoimiseksi.
Ojien perkaus on perusteltua tehdä maanmuokkauksen yhteydessä. Vanhoja ojia ei saa perata vesistöihin asti, vaan ranta-alueelle on jätettävä käsittelemätön suojakaista. Lisäksi on huolehdittava tarvittavista vesiensuojelurakenteista kuten laskeutusaltaista. Lue lisää: Ojien kunnostuksen toteutus(ulkoinen linkki)
Usein turvetuotantoalueiden ojitus pysyy kunnossa turpeennoston loppuun saakka, joten pelkkä ojien kunnostus riittää. Sopiva sarkaleveys on 40 metriä. Hienojakoisilla pohjamailla voidaan tarvita lisäojia liiallisen märkyyden poistamiseksi, vaikka alue on muutoin metsityskelpoinen. Tarvittaessa lisäojat kaivetaan poikittain vanhoihin sarkaojiin nähden. Ojien uudelleen linjauksen tarve voidaan selvittää vaaituskoneella. Vesiensuojeluratkaisuihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Etenkin sulfaattimailla tarpeettoman syvät ojat ovat hyvin haitallisia vesistövaikutuksiltaan. Ojien kuntoa on syytä seurata metsityksen jälkeen.[Lähdeviite11]
Myyrätuhojen torjunta
Myyrät voivat pahimmillaan olla metsänuudistajalle ylimääräistä työtä ja kustannuksia aiheuttava ongelma. Kaksi pahinta tuholaislajia ovat peltomyyrä ja metsämyyrä. Ensimmäinen jyrsii taimien tyviosia ja jälkimmäinen syö isojenkin havupuiden kärkisilmut ja latvakasvaimen kuoren. Myyräkantojen noin 3–4 vuoden välein toistuvina huippuvuosina aiheutuu laajoja tuhoja erityisesti koivun- ja männyntaimikoissa sekä toisinaan myös kuusentaimikoissa. Erityisen hyvin myyrille maistuvat haavan taimet.
Metsänuudistamiseen liittyvä myyrätuhojen riski on myös sitä suurempi mitä rehevämpi ja heinittyvämpi kasvupaikka on. Riski on erityisen suuri pellonmetsityskohteissa, joissa heinäntorjunta sekä varsinkin lehtipuilla taimisuojien käyttö on välttämätöntä tuhojen välttämiseksi. Tarvittaessa voidaan käyttää myös myyräkarkoitteita
Myyräkantojen ennusteita seuraamalla voi ennakoida tuhoriskiä ja arvioida sen perusteella metsänuudistamisen ajoittamista. Uudistusalan heinittymiseen voi vaikuttaa kasvattamalla puustoa tiheänä ennen uudistushakkuuta. Oikein valittu maanmuokkausmenetelmä on yksi keino vähentää myyrätuhojen riskiä.
Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös myyräkantojen huippuvuosien esiintymiseen. Tarkempia tietoja saa Luonnonvarakeskuksen Metsäinfosta(ulkoinen linkki).
Hirvieläintuhojen torjunta metsityksessä
Hirvieläimet voivat käyttää ravintonaan kaikkia kotimaisia puulajeja, joista saarni säästyy parhaiten. Metsityksessä on hyvä tietää sijaitseeko alue runsailla vai maltillisten hirvieläinkantojen alueella ja onko lähialueilla esiintynyt hirvieläinvahinkoja.
outoalueen metsityksessä on hirvieläintuhojen ehkäisyn ja torjunnan kannalta tärkeää saada aikaan tiheä taimikko, jota auttaa laadukas maanmuokkaus ja kasvupaikalle sopiva puulajien valinta. Istutuksen yhteydessä voidaan taimia suojata käyttämällä hirvikarkotteita. Myös myöhemmässä vaiheessa taimikoita voi suojata hirvieläintuhoilta syönninestoaineen levityksellä. Trico-valmistetta on metsänomistajille saatavilla tuettuun hintaan Suomen Riistakeskukselta aluetoimistojen kautta. Taimien käsittely on työlästä, mikä vähentää toimenpiteen kannattavuutta.
Syönninestoaineella käsitellään taimia, joita halutaan suojata hirvieläinten syönniltä. Taimista ruiskutetaan ylimpiä vuosikasvaimia ja latvaa, joko koko taimikon alueelta tai sen reuna-alueilla. Suuremman tuhoriskin taimikoita voidaan käsitellä vuosittain.
Suurin tuhoriski on talvilaidunalueilla. Niissä käsittely on perusteltua tehdä syksyllä kasvukauden päätyttyä. Lisätietoa Riistakeskuksen verkkosivuilta hirvieläinvahinkojen estäminen(ulkoinen linkki).
Aitaaminen on tehokas keino, mutta kalliina ja työläänä vaihtoehtona se tulee yleensä kysymykseen vain erityiskohteilla. Näitä ovat esimerkiksi jalojen lehtipuiden viljelmät ja visakoivuviljelmät.
Metsityskelpoisuuden määrittämisen jälkeen on tärkeää arvioida luonnon- ja maisemanhoidon toteutusta metsityksessä. Kohteella voi olla ympäristöstään erottuvia maastonkohtia, kuten kosteita painanteita, jotka voidaan hyödyntää vaihtelun lisäämiseksi metsämaisemassa.
Toimia luonnon- ja maisemanhoidon edistämiseksi metsityskohteilla:
• Säästetään lahopuu, jos sitä on. Lahopuuta voidaan myös lisätä tekopökkelöin, jos mahdollista. • Säästetään olemassa olevia puita ja pensaita siinä määrin, etteivät ne haittaa metsityksen onnistumista. Pajut ja kukkivat pensaat ovat tärkeitä varsinkin pölyttäjille. • Tavoitellaan sekametsää. Tätä toteutetaan istuttamalla osalle aluetta muun kuin pääpuulajin havu- tai lehtipuuryhmiä maaperän kasvuominaisuudet huomioon ottaen. Samalla hyödynnetään luontaisesti syntyviä taimia. Erityisesti lehtipuiden suosiminen tukee monimuotoisuutta. • Rajataan pienialaiset märät maastonkohdat metsityksen ulkopuolelle. • Vesitalouden järjestelyissä käytetään tarveharkintaa. • Luonnonhoito huomioidaan myös myöhemmissä metsänhoitotöissä ja hakkuissa.
Kasvinsuojeluaineiden käyttö pohjavesialueilla
Metsätalouden toimenpiteissä tulee noudattaa pohjavesien määrän ja hyvän laadun turvaavia suosituksia. Näin vältetään rikkomasta vesilain (587/2011) pohjaveden muuttamiskieltoa ja ympäristönsuojelulain (527/2014) pohjaveden pilaamiskieltoa.
Vieritä taulukkoa sivuttain nähdäksesi kaikki sarakkeet.
Happamat sulfaattimaat ovat sulfidipitoisia maakerroksia, joita esiintyy alavilla rannikoilla, erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Kun pohjavedenpinta laskee esimerkiksi maan kohoamisen tai ojitusten seurauksena, maaperässä olevat rikkiyhdisteet hapettuvat muodostaen sulfaatteja. Samalla muodostuu rikkihappoa. Happamuus liuottaa maaperästä alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, jotka voivat huuhtoutua sadeveden mukana ja aiheuttaa esimerkiksi pohjaveden happamoitumista.
Happamoituminen tarkoittaa, että järven, metsämaan tai muun elinympäristön kyky neutraloida happoja vähenee. Happamoitumisen seurauksena järviveden, ojan tai maaveden pH laskee eli vesi muuttuu happamammaksi. Tämä muuttaa eliöiden elinoloja niin, että osa lajeista saattaa hävitä.
Heinäntorjunnalla estetään heinien ja ruohojen aiheuttama taimien kehittymiselle haitallinen kilpailu. Heinäntorjunta tehdään tarvittaessa 1-2 vuotta uudistamisesta mekaanisesti tai kemiallisesti.
Metsä on hiilinielu, mikäli puustoon ja maaperään sitoutuvan hiilen määrä ylittää siitä poistuvan hiilen määrän. Tällöin metsän hiilivarasto kasvaa. Metsissä tapahtuu sekä hiilen sitoutumista yhteyttämisen seurauksena että vapautumista lahoamisen ja maahengityksen seurauksena. Jos hiiltä vapautuu enemmän kuin sitä sitoutuu, on metsä hiilen lähde. Metsät ja puutuotteet ovat yhteensä hiilinielu, jos niiden yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa ja hiilen lähde, jos niiden hiilivarasto pienenee.
Ekosysteemiin tai sen osaan varastoitunut hiili. Metsän hiilivarasto koostuu maanpäällisen ja -alaisen elävän ja kuolleen biomassan hiilestä. Hiilivarastoina toimivat puut, muu kasvillisuus, maaperäeliöstö mukaan lukien mikrobit, kuollut puuaines ja karike. Hiiltä on varastoituneena myös metsämaan hiilipitoisissa yhdisteissä. Metsän lisäksi hiilivarastoja ovat puusta valmistetut tuotteet. Hiilivaraston muutosta kuvaa vuosittainen hiilitase.
Humusta syntyy, kun kuolleet kasvinosat hajoavat epätäydellisesti maan tai turpeen pinnalla. Muun muassa orgaanista hiiltä ja rautaa sisältävät humusaineet voivat olla vedessä liuenneina tai kevyinä mikroskooppisina hiukkasina. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus lisäävät humuksen kulkeutumista vesistöihin. Humusta esiintyy erityisesti turvemaiden lähivesissä, ja se värjää monet Suomen sisävedet ruskeaksi. Humuksesta johtuva veden tummuminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi veden lämpötilaan, happamuuteen ja happiolosuhteisiin.
Metsänviljelyn toimenpide. Istutuksessa käytetään lähes yksinomaan paakkutaimia. Paakkutaimi on helppo istuttaa ja se lähtee nopeasti kasvuun. Kuusen ja koivun paakkutaimia voidaan istuttaa lähes koko kasvukauden ajan.
Kiintoaine tarkoittaa vedessä olevia kiinteitä hiukkasia, kuten savea, hiesua tai turvetta, tai toisinaan myös hiukkasmaista orgaanista hiiltä. Kiintoaine aiheuttaa vedessä sameutta, jota voidaan mitata. Metsätaloudessa kiintoainetta voi huuhtoutua vesiin esimerkiksi maanpinnan rikkoutumisesta maanmuokkauksessa ja vesistöjen läheisyyteen tulleista ajourapainumista sekä ojista.
Kunnostusojituksella tarkoitetaan vanhojen kuivatusojien perkaamista ja mahdollisten täydennysojien kaivamista entuudestaan ojitetulla suolla tai suonosalla. Tavoitteena on lisätä ojitetun alueen ojaverkoston kuivatustehoa puuston kasvun kannalta riittävälle tasolle. Turvemaiden ojien kunnostuksessa tavoitteena on lisätä puiden juurten elinvoimaisuutta ja sitä kautta puiden kasvua. Ojien kunnostukseen sisältyy tärkeänä osana vesiensuojelurakenteiden suunnittelu ja toteutus sekä tarvittaessa piennarteiden teko.
Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan, mistä se on otettu. Pohjalle jää yksinkertainen humuskerros. Maata ei saisi liioin vyöryä muokkauspisteen ulkopuolelle. Kivennäismailla maata voi myös ottaa humuskerroksen alta ja pudottaa sen samaan kohtaan humuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm.
Mätäs tehdään laikusta saatavasta maasta kääntämällä pintamaata niin, että mättään alle jää kaksinkertainen humuskerros ja sen päälle tulee 5–10 cm paksu kivennäismaakerros. Turvemailla mätäs tehdään vastaavasti kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Mättään tavoitekoko on noin 50 cm x 60 cm. Istutuksessa taimipaakun tulee ylettyä humukseen.
Laikutus on maanpintaa paljastava maanmuokkausmenetelmä. Kylvöä tai luontaista uudistamista varten tehdyssä laikutuksessa muokkausjäljen pintaan tulisi jäädä itämistä edistävää humusta. Istutusta varten tehdyssä ei pintaan saisi jäädä humusta.
Metsänlannoituksen tavoitteena on parantaa puuston kasvua ja elinvoimaisuutta lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden. Metsänlannoitusta voidaan tehdä kasvatus- ja terveyslannoituksena.
Maanmuokkaus tehdään maanpintaa paljastavilla tai kohoumia muodostavilla menetelmillä. Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa uudistamisen laatua.
Maanmuokkaus vaikuttaa metsikön kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen ja sillä voidaan vaikuttaa koko uudistamisketjun kustannustehokkuuteen. Onnistuneen uudistamisen edellytyksenä on kasvupaikan ja uudistustavan perusteella valittu maanmuokkausmenetelmä. Maanmuokkaus parantaa taimien kilpailuasemaa muuhun kasvillisuuteen nähden ja suojaa niitä muun muassa tukkimiehentäituhoilta.
Metsityksessä perustetaan uusi metsä puuttomalle, muussa kuin metsätalouden käytössä olleelle alueelle. Alueen tulee soveltua metsänkasvatukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi turve- ja maataloustuotannosta vapautuneet alueet sekä muut joutoalueet, joissa metsänkasvatus onnistuu. Metsitystä ei suositella kohteille, joilla on erityisiä luonto- tai kulttuuriarvoja. Osalla näistä kohteista metsitys voi olla lainsäädännön vastaista.
Ojitusmätästys on veden vaivaamien kivennäismaiden ja turvemaiden muokkausmenetelmä kohteissa, jotka edellyttävät kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia, kaivaa täydennysojia sekä käyttää täydentävänä maamuokkauksena laikku-, kääntö- tai naveromätästystä.
Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.
Äestyksessä paljastetaan kevyesti kivennäismaata. Menetelmä sopii karkeille ja keskikarkeille maille eli vettä läpäiseville maille. Äestys ei sovi turvemaille.
Salo, H. & Savolainen, V. (toim.). 2008. Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö. Opas alan toimijoille. Julkaisija: Turveteollisuus ry.
Jylhä, P., Hytönen, J. & Ahtikoski, A. 2015. Profitability of short-rotation biomass production on
downy birch stands on cut-away peatlands in northern Finland. Biomass and Bioenergy 75: 272-281.
https://doi.org/10.1016/j.biombioe.2015.02.027(ulkoinen linkki)
Aro, L., Ahtikoski, A. & Hytönen, J. 2020. Profitability of growing Scots pine on cutaway peatlands. Silva Fennica vol. 54 no. 3 article id 10273, 18 p. https://doi.org/10.14214/sf.10273(ulkoinen linkki)
Picken, P. 2007. Geological factors affecting on after-use of Finnish cut-over peatlands: with implications on the carbon accumulation. Publications of the Department of Geology D 10. Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos. Julkaisuja D10, 2007, 40 pp.
Mäkiranta, P., Hytönen, J., Aro, L., Maljanen, M., Pihlatie, M., Potila, H., Shurpali, N., Laine,J., Lohila, A-L., Martikainen, P.J. & Minkkinen, K. 2007. Soil greenhouse gas emissions from afforested organic soil croplands and cutaway peatlands. Boreal Environmental Research 12: 159-175. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016091323711(ulkoinen linkki)
Silvan, N. & Hytönen, J. 2016. Impact of ash-fertilization and soil preparation on soil respiration and vegetation colonization on cutaway peatlands. American Journal of Climate Change 5:178–192. http://dx.doi.org/10.4236/ajcc.2016.52017(ulkoinen linkki)
Lehtonen, A. et al. 2021. Maankäyttösektorin
ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.