Ojien suositussyvyydet Taulukot artikkelissa: Ojien kunnostus, Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa Haihduttavan puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus Taulukot artikkeleissa: Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa, Vesitalouden huomiointi ojitettujen suometsien jatkuvassa kasvatuksessa

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

Keskeiset vesitalouteen ja ojien kunnostukseen liittyvät taulukot metsänhoidon suosituksissa:
- Ojien suositussyvyydet
- Puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Ojien suositussyvyydet

Taulukot artikkelissa:
- Ojien kunnostus, [Ojasyvyyden määrittäminen ojien kunnostuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/ojien-kunnostus/toteutus#section-640)

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Ojien suositussyvyydet

### Ojien kunnostuksessa suositellaan käyttämään taulukon mukaisia kaivusyvyyksiä. Ojalinjat avataan hakkuiden yhteydessä poistamalla puusto 5–6 metrin leveydeltä. Laskuojilla tarvittava leveys on vähintään 7 metriä.

##  [Ojien suositussyvyydet ojien kunnostuksessa.](/fi/node/1284)

Table
| Turvekerroksen paksuus (cm) | Suositeltava ojasyvyys (cm) |
| --- | --- |
| Alle 30 | 50-60 |
| 30-80 | 60-80 |
| Yli 80 | 80-90 |

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Haihduttavan puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

Taulukot artikkeleissa:
- Metsän uudistuminen ja kasvatus jatkuvassa kasvatuksessa, [Vesitalouden huomiointi ojitettujen suometsien jatkuvassa kasvatuksessa](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/metsan-uudistuminen-ja-kasvatus-jatkuvassa-kasvatuksessa/toteutus#section-1325)

# Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

## Haihduttavan puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

### Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30-40 cm).

##  [Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla](/fi/node/1264)

Table
|   | Etelä- ja Väli-Suomi | Pohjois-Suomi |
| --- | --- | --- |
| Mäntyvaltaiset metsiköt | 70 m3/ha | 100 m3/ha |
| Kuusi- tai koivuvaltaiset metsiköt1 | 60 m3/ha | 80 m3/ha |
Puuston vähimmäismäärät ojitusalueilla, kun pohjaveden pinta pyritään pitämään haihdunnalla puuston kasvulle riittävän syvällä (saralla loppukesällä 30–40 cm). Tällöin madaltuneetkin, noin 0,5 m syvät, ojat riittävät yhdessä puuston kanssa ylläpitämään kuivatusta. Puuston on oltava elinvoimaista ja esimerkiksi ravinnepuutoskohteilla tarvitaan lannoitus riittävän kuivatusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
1 Kuusi ja koivu käyttävät enemmän vettä kuin mänty, mutta tutkimusnäyttö riittävästä puustosta on vähäisempää kuin männiköissä.

Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

Keskeiset vesitalouteen ja ojien kunnostukseen liittyvät taulukot metsänhoidon suosituksissa:Ojien suositussyvyydet Puuston vähimmäismäärät ojitusalueella, jatkuva kasvatus

Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen. Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön. Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan. Hakamaat Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä. Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja. Hakamaat ovat tavallisesti vähäpuustoisia, lehtipuuvaltaisia ja melko avoimia ympäristöjä. Ne vaihettuvat usein toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Kuva: © Sara Turunen. Metsälaitumet Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta. Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa. Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia alueita, joilla karjan laidunnuksen jäljet erottuvat kasvillisuudessa. Puusto on kooltaan, iältään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää vaihtelevampaa. Kuva: © Airi Matila. Lehdesniityt Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes. Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin. Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille. Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke. Kuva: © Marko Svensberg. Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille. Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko. Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua. Puustoinen perinneympäristö. Kuva: © Saara Lilja-Rothsten.

Elinympäristö eli habitaatti tarkoittaa eri ympäristötekijöiden – kuten ilmaston, maastonmuotojen ja kasvualustan ominaisuuksien – muodostamaa kokonaisuutta, jossa erilaiset lajit elävät ja lisääntyvät. Esimerkiksi vesielinympäristö voi muodostua purouomasta ja sen välittömästä lähiympäristöstä, sekä niissä elävistä lajeista. Luontotyyppi on eliöiden elinympäristö, jossa keskeiset ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja eliöstö siksi tietynlainen.

Elinympäristöt on jaettu luontokohteita koskevissa metsänhoidon suosituksissa seitsemään pääluontokohdetyyppiin, joihin kuuluvat pienvedet ja vesistöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt. Elinympäristöjen jako pohjautuu Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinneissa käytettyihin luontotyyppien luokituksiin.

Luontokohde on yksittäinen maastonkohta tai laajempi alue, joka erottuu selvästi ympäröivästä metsäluonnosta erityisten luonnonarvojensa tai ominaispiirteidensä perusteella. Ympäristöstä erottuminen voi perustua esimerkiksi erilaiseen puustoon tai kasvillisuuteen, maaperän ominaisuuksiin tai maastonmuotoihin.

Luontokohteet ovat usein ominaisuuksiltaan poikkeavia, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia kasvupaikkoja. Kohde voi poiketa ympäristöstään myös puuston ja muun kasvillisuuden ominaisuuksien perusteella. Luontokohteiden turvaamisella ylläpidetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä sellaisten lajien elinmahdollisuuksia, joiden elinvaatimukset eivät täyty muualla talousmetsissä.

Ominaispiirteet ovat tietylle elinympäristölle erityisiä ominaisuuksia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kostea ja viileä pienilmasto, varjostava puusto, vanhat ja järeät lehtipuut tai kalkkivaikutteinen maaperä. Elinympäristön ominaispiirteet ovat välttämättömiä erikoistuneen lajiston säilymiselle tai ne muuten kuvaavat kyseisen elinympäristön ominaisuuksia.

Elinympäristöjen ominaispiirteet ovat helpompia ja nopeampia havaita kuin yksittäiset monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävät lajit. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden turvaamisella voidaan myös turvaa niistä riippuvaisen lajiston säilyminen.

Luontotyyppi on rajattavissa oleva maa- tai vesialue, jolla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Ympäristötekijöitä ovat maaperä, ilmasto-olosuhteet sekä pinnanmuodot ja vesitalous. Eliöstön ominaisuuksia ovat eliöyhteisön lajikoostumus ja rakenne. Metsäisiä luontotyyppejä ovat esimerkiksi erilaiset lehdot tai kangasmetsät.

Luonnon monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Luontotyyppien suojelulla turvataan parhaiten luonnon alueellista vaihtelua, luontokohteiden kytkeytymistä toisiinsa ja luonnon kestävyyttä muuttuvissa oloissa.

Metsän monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä ovat vanhat ja kookkaat puut, järeät lahopuut sekä kasvatettavaan puustoon liittyvät ominaisuudet, kuten lehtipuusekoitus ja paikoittainen tiheä alikasvos.

Metsänomistaja voi edistää tehokkaasti metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. Esimerkiksi metsäkanalintujen elinolosuhteita voidaan parantaa taimikoissa säästämällä lehtipuuryhmiä ja kasvatusmetsissä jättämällä harventamattomia kohtia.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Puustoisten perinneympäristöjen tunnistaminen

Hakamaat ja metsälaitumet ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Lehdesniityt puolestaan ovat niitettyjä heinämaita, joilla myös puustoa on hyödynnetty talvirehun keräämiseen.
Luonnonlaidunnus oli aiemmin yleistä ja sen vaikutukset monipuolistivat suomalaisen maaseudun kuvaa. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.
Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien elinvoimaiset esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Hakamaat

Hakamaat ovat aidattuja harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Puuryhmät ja niittylaikut vuorottelevat siten, että latvuspeittävyys on tavallisesti alle kolmanneksen pinta-alasta. Yleisilme on vähäpuustoinen ja puoliavoin sekä maasto on kivistä.
Hakamaat esiintyvät usein muiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen laiteilla ja vaihettuvat toiselta laidaltaan metsäksi tai metsälaitumeksi. Edustavalla hakamaalla puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen ja vaihtelevan ikäinen ja myös lahopuuta löytyy jonkin verran. Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Metsälaitumet

Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia karjan laiduntamia alueita. Erotuksena hakamaihin metsälaidunten aluskasvillisuudessa vallitsevat metsälajit ja puuston peittävyys on yli kolmanneksen pinta-alasta.
Metsälaidun on rakenteeltaan talousmetsää vaihtelevampaa. Edustavissa metsälaitumissa vaihtelevan kokoinen ja ikäinen puusto on monilajinen. Puuston välissä esiintyy pienehköjä niittyaukeita. Metsälaitumen aluskasvillisuudessa vallitsevat normaalit metsälajit ensi sijassa metsätyypin mukaan. Niittykasvit ja muut erityiset lajit menestyvät lähinnä aukkopaikoissa.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Lehdesniityt

Lehdesniityt ovat harvapuustoisia niittyjä, joille ominaista on aiemman lehdestyksen eli puiden latvomisen vuoksi haarautuvat lehtipuut. Lehdesniityllä vuorottelevat niittylaikut sekä pensas- ja puuryhmät. Valtaosa pinta-alasta on usein niittyä ja puuston peittävyys vain noin kolmannes.
Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä, tuoreilla mailla lähellä rantoja. Parhailla lehtomailla lehdesniittyjen lajisto on hyvin monimuotoista. Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot. Puiden varjossa voi kasvaa varsinaisia metsälajejakin.
Luonnonsuojelulain 64 §:n suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt. joiden esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Pellon ja metsän vaihettumisvyöhyke

Pellon ja metsän välinen, rakenteeltaan monimuotoinen, lehtipuiden, pensaiden ja niittylaikkujen vallitsema vaihettumisvyöhyke sekä sen kasvilajien rikkaus luovat monimuotoisuutta maatalousmaisemaan. Vaihettumisvyöhykkeet tarjoavat monipuolisia elinympäristöjä riistalajeille, linnuille, niittykasveille sekä pölyttäville hyönteisille, kuten perhosille ja mehiläisille.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Puustoisten perinneympäristöjen merkitys monimuotoisuudelle

Puustoiset perinneympäristöt ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle monella tapaa. Ne ovat tärkeitä elinympäristöjä puolivarjoa suosiville kasvilajeille, riittävän harvapuustoisilla alueilla menestyville niittylajeille, valoisien paikkojen puiden eliöille sekä ravintonsa niittyjen kukilta hakeville eläinlajeille.
Puustoisilla perinnebiotoopeilla luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä ovat lahopuut sekä vanhat elävät puut. Vanhojen puiden tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. rosoinen kaarna, onkalot sekä paksu, ja jossain määrin vino runko.
Perinneympäristöjen väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös niiden laatu on heikentynyt. Lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia perinneympäristöjen luontotyyppiryhmiä. Kolme merkittävintä uhanalaistumisen syytä ovat pellonraivaus, metsittäminen sekä umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Taloustavoitteiden painotus

Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata luontokohteet käytön ulkopuolelle kohteiden luontaisten rajojen mukaan ominaispiirteet täyttävältä osalta.
Puun myyntitulojen vähenemä riippuu luontokohteen laadusta sekä siellä olevan puuston määrästä. Jos luontokohteella kasvaa taloudelliselta merkitykseltään vähäisempiä puita, kuten esimerkiksi haapaa, pihlajaa ja leppiä, tai ominaisuuksiltaan heikkolaatuisia runkoja, tulonmenetys ei välttämättä ole suuri. Osa luontokohteista on metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä, jolloin voi olla hyvä jättää kohde käytön ulkopuolelle.
Osalla luontokohteista on mahdollista toteuttaa luonnonhoidollisia hakkuita tai kevyitä poimintahakkuita. Tällöin on kuitenkin huomioitava lainsäädännön sekä mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat rajoitteet.

Monet luontokohteista voivat täyttää METSO-ohjelman tai HELMI-ohjelman valintakriteerit, jolloin metsänomistajan on mahdollista saada rahallista korvausta metsänsä suojelusta. Pysyvästä suojelusta maksettava korvaus tai kiinteistön kauppahinta perustuu metsätalouden yleisiin hinnoitteluperusteisiin ja on maanomistajalle verotonta tuloa.

Luontokohteiden huomioimisen vaikutukset talouteen riippuvat sekä luontokohteen koosta että siellä tehtävistä toimenpiteistä. Luontokohteen jättäminen kokonaan metsätalouden ulkopuolelle vähentää puuntuotantoon käytettävissä olevaa pinta-alaa. Toisaalta metsänomistaja voi saada siitä myös taloudellista kompensaatiota.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luontotavoitteiden painotus

Luontokohteet ovat ominaispiirteiltään ja lajistoltaan tavanomaista talousmetsää monipuolisempia ja monimuotoisuudeltaan arvokkaampia . Luontotavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet kokonaan kaikkien metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle, ellei niiden käsittelyille ole selkeitä erityisiä luonnonhoidollisia perusteita. Luonnonhoidollisia hakkuita ja muita luonnonhoidollisia tai ennallistavia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.
Pienialaisuutensa vuoksi luontokohteet ovat alttiita reunavaikutuksille ja niissä esiintyvien lajien paikallispopulaatioiden häviämisriskille,,. Luontotavoitteita erityisesti painotettaessa luontokohteiden ympärille suositellaan jätettäväksi suojavyöhyke turvaamaan monimuotoisuudelle arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja välittömän lähiympäristön sekä niistä riippuvaisen eliöstön säilyminen. Luontokohteen lähiympäristössä on suositeltavaa säästää tavallista enemmän sellaisia säästöpuita ja kuolleita puita kuin luontokohteessakin esiintyy.

Luontokohteilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Luontokohteiden säilyttäminen on tärkeää sekä arvokkaiden elinympäristöjen että uhanalaisten ja harvinaisten lajien säilymiselle.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Virkistyskäytön painotus

Virkistyskäyttöarvoja painottaessa voidaan lisäksi luontokohteiden läheisyydessä hoitaa metsiä peitteisen käsittelyn menetelmin säilyttämällä metsät jatkuvasti puustoisina ja rakenteeltaan monipuolisina. Jatkuva puustoisuus ylläpitää maiseman säilymistä, luonnontuotteiden keruumahdollisuuksia sekä tarjoaa riistalle sopivaa elinympäristöä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen lisäksi tärkeitä myös virkistyskäytölle, maisemalle ja riistalle. Monet luontokohteet ovatkin merkittäviä ja erityisiä paikkoja retkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

**Vinkkejä luontokohteen tunnistamiseen**Metsänhoitoa suunniteltaessa tulisi ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet. Luontokohteista ei aina ole saatavissa ennakkotietoa. Tällöin kohde tulisi kyetä tunnistamaan maastossa jatkotoimenpiteiden määrittämiseksi.Kiinnitä maastossa liikkuessasi huomiota muusta metsäluonnosta poikkeaviin paikkoihin, kuten:• kohteet, joilla kasvaa runsaasti lehtipuuta kuten haapaa, jaloja lehtipuita, raitaa, tervaleppää tai pensaita • runsaslahopuustoiset kohteet, joissa kuollutta puuta on sekä pysty- että maapuuna• erityisen vanhoja ja järeitä puita kasvavat kohteet • kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen rehevät tai karut kohteet • tavanomaisesta metsälajistosta poikkeavia kasveja kasvavat kohteet • maaston kuivimmat tai kosteimmat kohdat • maaston korkeimmat tai alavimmat kohdat.

Luontokohteen rajauksen ja kohteen tietojen tallentamisen tavoitteena on turvata kohteen ominaispiirteiden säilyminen. Rajaamisessa on myös hyvä tunnistaa, kuinka kohteen ulkopuolelle jäävän alueen hakkuut voivat vaikuttaa luontokohteen ominaispiirteiden säilymiseen.
Tärkeää on, että tieto kohteen olemassaolosta on saatavilla kaikilla metsässä toimivilla. Kohde voidaan tarvittaessa merkitä myös maastoon kuitunauhoilla. Ohjeet kohteella ja sen läheisyydessä toimimiseen on hyvä löytyä työmaaohjeesta. Tarvittaessa hakkuukohteelle voidaan tehdä myös erillinen ympäristöselvitys.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luontokohteen rajaaminen

Luontokohteen rajaamiseen vaikuttaa kohteen suojeluperusteet, ominaispiirteet sekä metsänomistajan tavoitteet. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin aina turvata luontokohteen ominaisuuksien säilyminen.
Luontokohteen rajojen arvioimiseen tuo haastetta, etteivät kohteet välttämättä ole selvärajaisia. Luonnossa on tavallista, että kohteen rajoilla on vaihettumisvyöhyke, jossa esiintyy sekä luontokohteen että viereisen alueen piirteitä. Jos luontokohteen erottuminen ympäristöstä perustuu kasvillisuuteen, rajaa on mahdotonta löytää lumiseen aikaan.

**Luontokohteiden rajaaminen eri tavoitepainotuksissa Tasapaino**Tavoitteiden tasapainoon pyrkivän metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaan. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Lisäksi hän voi säilyttää kohteen ympärillä puustoisen suojavyöhykkeen, jota käsitellään vain poimintahakkuin tai johon keskitetään ympäröivien kuvioiden säästöpuusto. **Talous**Taloustavoitteita painottavan metsänomistajan on suositeltavaa rajata turvattava luontokohde sen luontaisten rajojen mukaisesti. Rajaus sisältää alueen, jossa luontokohteen ominaispiirteet täyttyvät. Luonnonhoidon toimenpiteiden keskittäminen luontokohteen yhteyteen on suositeltavaa.**Luonto**Luontotavoitteita painotettavan metsänomistajan on suositeltavaa jättää luontokohteen luontaisten rajojen ympärille suojavyöhyke, jota ei käsitellä. Tällöin hän turvaa monimuotoisuudelle arvokkaan luontokohteen ominaispiirteiden ja niistä riippuvaisen eliöstön säilymisen myös välittömässä lähiympäristössä. Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella kohteen ominaispiirteiden ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Arvokkaaseen luontokohteeseen rajautuvaa hakkuualuetta rajattaessa mieti elinympäristön ominaisuudet:
- Mikä kohteella on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokasta?
- Millaisia ominaispiirteitä kohteella on?
- Mitä ominaisuuksia ja rakennepiirteitä kohteella pitää tai halutaan säilyttää?
Rajaa hakkuu siten, että nämä ominaisuudet säilyvät luontokohteella. Esimerkiksi, jos luontokohde on luontaisesti varjoinen, toimi metsänkäsittelyssä siten, että varjoisuus säilyy. Jos kohde on avoin ja paahteinen, ei ominaispiirteiden säilyttäminen vaadi suojaavaa puustovyöhykettä ympärilleen.

Hyödynnä kohteen luontaiset rajat. Silmäile kohdetta ympäröivän alueen metsäluontoa. Kohteen luontaiset rajat löytyvät usein tarkkailemalla:
- puustoa: puulajisuhteet, lehtipuun runsaus, ikärakenne, puuston luonnontilaisuus, lahopuun määrä
- maapohjaa: maapohjan kosteus- ja/tai ravinteisuusolojen muutos; luontainen raja on usein kivennäismaan ja turvemaan rajapinnassa tai metsä- tai suotyypin vaihettumiskohdassa
- kasvillisuutta: kasvillisuuden muuttuminen ympäröivää metsäluontoa rehevämmäksi tai niukemmaksi
- maanmuotoja: maan muodoissa tapahtuvalla muutoksella voi olla suurikin vaikutus esimerkiksi kohteen pienilmastoon – kohde rajataan maaston muotojen mukaan niin, että kohteen ominaispiirteet, kuten pienilmasto, säilyy.
Jos luontokohteella on useaa eri elinympäristötyyppiä, kuten esimerkiksi puro ja sitä ympäröivä rehevä korpi, kohteen rajauksessa ja metsänkäsittelyssä otetaan huomioon molempien elinympäristötyyppien ominaisuuksien säilyminen.

Talousmetsän luontokohteet rajataan niiden ominaispiirteiden perusteella, jotka erottavat ne ympäröivästä metsäluonnosta. Luontokohde on voitu rajata myös viranomaisen päätöksellä.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luonnonhoidolliset hakkuut

**Tarkistuslista luontokohteen huomioimiseen metsän käytön suunnittelussa**

Luonnonhoidollisilla hakkuilla tarkoitetaan kaikkia eri hakkuutapoja, joissa tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta, edistää lajien elinolosuhteita, parantaa maisemaa tai tehostaa vesiensuojelua.

Luontokohteilla metsätaloudelliset toimenpiteet eivät ole tavallisesti useimmilla kohteilla tarpeen kohteiden turvaamiseksi, mutta joissain tilanteissa niitä voidaan käyttää ylläpitämään kohteen ominaisuuksia tai suojeluarvoja.
Luonnonhoidollisten hakkuiden suositukset koskevat luontokohteita, joilla ei ole lakisääteisiä käytönrajoituksia.

Hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt ovat karjan laidunnuksen luomia puustoisia perinneympäristöjä. Nykyään monet laidunalueet ovat laidunnuksen loputtua kasvaneet umpeen. Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen, kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön.

Suositukset **puustoisten perinneympäristöjen** huomioimiseen ja käsittelyyn:
- Puustoisia perinneympäristöjä on jäljellä niin vähän, että kaikilla kohteilla tulisi pyrkiä säilyttämään niiden monimuotoisuudelle merkittävät ominaispiirteet, kuten vanhat järeät puut, järeä lahopuu ja niittylaikut.
- Hoidon tavoitteena on vaalia monipuolista lajistoa sekä karjan luomaa maisemaa. Lisäksi tavoitteena on palauttaa ja säilyttää pala perinteikästä maaseutua.
- Puustoisen perinneympäristön kunnostus ja hoito kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen. Umpeenkasvaneen kohteen kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa sekä poistetaan puita.
- Kaikki puuston käsittely suositellaan tehtäväksi pienimuotoisin poimintahakkuin ja vältetään tasavälein harventamista.
- Hoidossa pyritään rakenteeltaan vaihtelevaan metsään, jossa on useita puulajeja. Lehtipuiden suosiminen on suositeltavaa etenkin hakamailla. Kuusia vähennetään sekä hakamailta että lehdesniityiltä.
- Kohteilla säästetään monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet, etenkin vanhat elävät puut sekä lahovikaiset ja kuolleet lehti- ja havupuut.
- Kaikki hakkuutähteet kuljetetaan pois tai kerätään ja hävitetään polttamalla lähiympäristössä.
- Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan voidaan hoitaa niittämällä.
- Hakamaita voi hoitaa jatkuvilla raivauksilla, vaikka laidunnus alueella ei olisikaan mahdollista.
**Pellon ja metsän välisen vaihettumisvyöhykkeen** käsittelyssä otetaan seuraavat seikat huomioon:

- Korosta vaihettumisvyöhykkeen hoidossa puoliavoimuutta, vaihtelevuutta sekä pelto- ja metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
- Suosi pellon reunalla matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeää on suosia marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta.
- Harvenna pellon reunapuustoa voimakkaasti ja poista peltoa varjostavaa puustoa, erityisesti havupuita.
- Vanhat järeät puuyksilöt ja kuolleet puut säästetään hakkuissa. Yksittäisille maisemallisesti näyttäville ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaille puuyksilöille tehdään tilaa harvennuksella.
- Ylläpidä riistan suojapaikkoja säästämällä pensaita, katajia ja alikasvosta.
- Kiviröykkiöt ja kiviaidat perataan paljaiksi puustosta ja pensaikosta.

Arvokkaan puustoisen perinneympäristön tunnusmerkkejä ovat vanhat järeät lehtipuut, niittykasvillisuuden laikut, uhanalaisten lajien esiintymät tai sijainti osana perinneympäristöjen muodostamaa alueellista kokonaisuutta. Kaikki laidunnetut metsät eivät ole arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle. Puustoltaan ja aluskasvillisuudeltaan yksipuolisia laidunnettuja metsiä hoidetaan tavallisen talousmetsän tapaan.

Hakamaita ja metsälaitumia on mahdollista kunnostaa luonnonsuojelulain tuella. Tuki myönnetään peruskunnostuksiin, esimerkiksi laitumen aitaamiseen, puuston raivauksiin, tai vaikkapa kedon tai ruovikon niittoon. Tuen tavoitteena on palauttaa hoitoon arvokkaat perinneympäristöt ja laajentaa niiden pinta-alaa.
Puustoiset perinneympäristöt eivät sisälly [metsälain 10 §](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1863) mukaisiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.

[Luonnonsuojelulain 64 §:n](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/metsatilan-hoito/luontokohteet-ja-lajien-turvaaminen#section-p1907) suojellut luontotyypit sisältää lehdesniityt, jotka ovat harvapuustoisia niittyjä, joilta on korjattu heinän lisäksi lehtikerppuja, ja joille ominaisia ovat iäkkäät lehdestetyt tai vesotut puut, joita on vähintään viisi puuta hehtaarilla. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun ympäristöviranomaisen tekemä suojelupäätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

# Puustoiset perinneympäristöt

## PEFC™-sertifiointi

PEFC:n kriteerit edellyttävät, että valtakunnallisessa perinnebiotooppien inventoinnissa tunnistettuja valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja, joista tieto on annettu maanomistajalle, ei metsitetä eikä niille perusteta puuviljelmiä.

# Puustoiset perinneympäristöt

## FSC®-sertifiointi

FSC edellyttää rajaamaan erityiskohteita, joilla on erityistä merkitystä metsäekosysteemin monimuotoisuuden tai metsien rakenteen monipuolistamisen kannalta tilanteissa, joissa suojellun metsämaan pinta-ala on alle 10 %. Erityiskohteiksi voidaan rajata metsäniityt, hakamaat ja muut metsäiset perinneympäristöt, joilla on elinympäristön ominaispiirteiden säilyttämiseen tähtäävä hoitotavoite.

# Puustoiset perinneympäristöt

## METSO-kohteiksi sopivat puustoiset perinneympäristöt

- METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt.
- Erityisesti esimerkiksi lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet sekä erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet.

# Puustoiset perinneympäristöt

## Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat puustoiset perinneympäristöt

- Puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan umpeenkasvaneet ja muuttuneet entiset perinneympäristöt.

Mahdollisimman laajat, lajistoltaan monipuoliset kohteet ovat puustoisissa perinnebiotoopeissa arvokkaimpia, mutta myös pienialaiset kohteet voivat olla lajistoltaan monimuotoisia. Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuusarvojen turvaaminen edellyttää suunnitelmallista ja pitkäjänteistä luonnonhoitoa, johon kuuluu oleellisesti kohteiden laidunnus tai niitto. METSO-ohjelmassa voidaan edistää myös sellaisten puustoisten perinneympäristöjen kunnostusta ja hoitoa, jotka eivät ole maatalouden tukijärjestelmien piirissä.

Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä.

Puustoiset perinneympäristöt

Puustoisia perinneympäristöjä ovat hakamaat, metsälaitumet ja lehdesniityt. Kohteiden väheneminen on heikentänyt niistä riippuvaisten uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää niiden tunnistamista ja rajaamista sekä niille luonteenomaisten piirteiden huomioon ottamista metsänkäsittelyssä. 

Miksi artikkeli tuotettiin Artikkeli on tuotettu palvelun käyttäjien toiveesta. Se kertoo tiiviisti metsänomistajalle ja häntä neuvovalle ammattilaiselle, mitä vaihtoehtoja sukupolvenvaihdokseen tai muuhun omistajanvaihdokseen on ja miten ne eroavat toisistaan. Artikkeli kannustaa suunnitelmallisuuteen ja asiantuntija-avun käyttöön. Artikkeli esittelee myös vaihtoehtoja omistusmuodon valintaan. Teksti on siirretty tähän kokonaisuuteen artikkelista Metsätalouden kannattavuus ja sen sisältö on päivitetty. Artikkeli perustuu Kansallinen metsästrategia 2035:n tavoitteeseen vahvistaa hyvinvointia metsistä ja metsille. Lisätietoa Tapion projektipäällikkö: Kalle Vanhatalo

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot -artikkelin päivitys

Uusi artikkeli: [Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot](/fi/metsatilan-hoito-metsanomistuksen-tilanteita/metsatilan-omistajanvaihdos-ja-metsan-omistusmuodot)
Artikkelikokonaisuudessa: Metsätilan hoito | Metsänomistuksen tilanteita
Julkaisupäivä: 28.01.2026

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot -artikkelin päivitys

## Miksi artikkeli tuotettiin

Artikkeli on tuotettu palvelun käyttäjien toiveesta. Se kertoo tiiviisti metsänomistajalle ja häntä neuvovalle ammattilaiselle, mitä vaihtoehtoja sukupolvenvaihdokseen tai muuhun omistajanvaihdokseen on ja miten ne eroavat toisistaan. Artikkeli kannustaa suunnitelmallisuuteen ja asiantuntija-avun käyttöön.
Artikkeli esittelee myös vaihtoehtoja omistusmuodon valintaan. Teksti on siirretty tähän kokonaisuuteen artikkelista Metsätalouden kannattavuus ja sen sisältö on päivitetty.
Artikkeli perustuu Kansallinen metsästrategia 2035:n tavoitteeseen vahvistaa hyvinvointia metsistä ja metsille.

# Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot -artikkelin päivitys

## Lisätietoa

Tapion projektipäällikkö: Kalle Vanhatalo

Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot -artikkelin päivitys

Uusi artikkeli: Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodotArtikkelikokonaisuudessa: Metsätilan hoito | Metsänomistuksen tilanteitaJulkaisupäivä: 28.01.2026

Kaikkea ei syytä raivata Nuoria kehityskelpoisia puuyksilöitä, kuten pihlajia ja tuomia, on suositeltavaa jättää raivaamatta maiseman kannalta merkittävillä paikoilla kuten tienvarsilla, metsän reunoissa ja vaihettumisvyöhykkeillä. Avoimessa tilassa kasvaessaan niistä kehittyy näyttäviä, maisemallisesti merkittäviä puuyksilöitä.

# Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta - Virkistys

## Kaikkea ei syytä raivata

Nuoria kehityskelpoisia puuyksilöitä, kuten pihlajia ja tuomia, on suositeltavaa jättää raivaamatta maiseman kannalta merkittävillä paikoilla kuten tienvarsilla, metsän reunoissa ja vaihettumisvyöhykkeillä. Avoimessa tilassa kasvaessaan niistä kehittyy näyttäviä, maisemallisesti merkittäviä puuyksilöitä.

Maisemallisesti merkittävillä kohteilla uudistusalan raivaus voi parantaa näkymää ja kohteen maisema- ja virkistysarvoja. Silloin toimenpide voi olla perusteltua jo esteettisistä syistä.

Metsämaiseman hoito

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta - Virkistys

Harvennusta edeltävä ennakkoraivaus Lehtipuupensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa. Riistan suosimiseksi pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan jättää ennakkoraivauksessa käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Ennakkoraivaus voidaan jättää tekemättä myös taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

# Riistan huomioiminen ennakkoraivauksessa

## Harvennusta edeltävä ennakkoraivaus

Lehtipuupensaat, pihlajat, katajat ja pajut ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle. Haavat, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut, pähkinäpensas ja muut lehtopensaat ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä suositellaan säästettävän raivauksessa.
Riistan suosimiseksi pienvesien ja vesistöjen suojakaistat voidaan jättää ennakkoraivauksessa käsittelemättä, mutta maisemallisista syistä tästä voidaan poiketa. Ennakkoraivaus voidaan jättää tekemättä myös taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa. Avosuon ja metsän vaihettumisvyöhyke jätetään raivaamatta.

Ensiharvennusta edeltävän ennakkoraivauksen yhteydessä on tärkeää säilyttää mahdollisuus sille, että riista löytää tulevien vuosikymmenten ajan varttuvasta metsästä riittävän suojan. Siksi metsäkanalintujen kannalta on oleellista säästää riittävästi suojaa antavaa alikasvosta. Riistan elinolosuhteita edistetään jättämällä harvennusleimikolle suojapaikoiksi riistatiheikköjä.

Ennakkoraivaus 

Riistan huomioiminen ennakkoraivauksessa

Rajauksessa huomioitavaa Uudistettava alue on suositeltavaa rajata kasvupaikkojen ja maaston muotojen mukaan. Luontaisia metsiköiden rajoja ovat etenkin purot, notkot, suot, louhikot ja kalliot sekä uudistettaviin metsiköihin rajautuvat taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Jos uudistushakkuualan rajat ovat epäselvät tai alueella on turvattavia erityiskohteita, niiden merkintä maastoon siihen tarkoitetuilla värikkäillä nauhoilla on erityisen tärkeää. Turvemaiden laitamilla sekä metsän ja aukeiden reunoilla on hyvä toteuttaa hakkuut niin, että vaihettumisvyöhykkeiden arvo riistalle, metsän monimuotoisuudelle ja maisemalle säilyy. Vaihettumisvyöhykkeet elävöittävät maisemaa ja ovat tärkeitä elinympäristöjä monelle riistalajille. Mikäli on mahdollista, rinnemailla sijaitseva uudistushakkuuala rajataan rinteeseen nähden poikittain, jotta yhtenäinen puustoinen horisontti säilyisi. Jyrkkien tilanrajojen maisemaa heikentävää vaikutusta voi lieventää esimerkiksi jättämällä rajan pintaan säästöpuuryhmiä. Metsänuudistaminen maanmuokkauksineen voi aiheuttaa vesistöjen kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Siksi vesistöjen ja pienvesien rannoille on syytä jättää ravinteita ja kiintoaineita sitova riittävän leveä suojakaista. Suojakaistan maaperää ei rikota hakkuissa eikä muussakaan metsänkäsittelyssä. Suojakaistalle on suositeltavaa&nbsp;jättää kasvamaan monimuotoisuudelle arvokkaita puita ja pensaita. Monimuotoisuuden kannalta suositeltavin vaihtoehto on jättää suojakaistat käsittelemättä. Uudistushakkuuala on suositeltavaa rajata niin, että reunametsät eivät uudistushakkuun jälkeen altistuisi tuulituhoille. Siemen- ja suojuspuuhakkuut eivät sovellu tuulituhoille alttiisiin paikkoihin. Uudistushakkuualaa rajattaessa on syytä huolehtia siitä, ettei sähkö- tai puhelinlinjojen ja&nbsp;liikenneväylien varteen jätetä siemen- tai suojuspuita, kapeita puustokaistaleita tai säästöpuita, jotka kaatuessaan aiheuttaisivat vahinkoa. Pienialaisten metsikkökuvioiden yhdistäminen yhdeksi uudistusalaksi parantaa puunkorjuun ja metsänhoidon tehokkuutta. 

# Uudistusalan rajaus ja merkintä maastoon

## Rajauksessa huomioitavaa

Uudistettava alue on suositeltavaa rajata kasvupaikkojen ja maaston muotojen mukaan. Luontaisia metsiköiden rajoja ovat etenkin purot, notkot, suot, louhikot ja kalliot sekä uudistettaviin metsiköihin rajautuvat taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Jos uudistushakkuualan rajat ovat epäselvät tai alueella on turvattavia erityiskohteita, niiden merkintä maastoon siihen tarkoitetuilla värikkäillä nauhoilla on erityisen tärkeää.
Turvemaiden laitamilla sekä metsän ja aukeiden reunoilla on hyvä toteuttaa hakkuut niin, että vaihettumisvyöhykkeiden arvo riistalle, metsän monimuotoisuudelle ja maisemalle säilyy. Vaihettumisvyöhykkeet elävöittävät maisemaa ja ovat tärkeitä elinympäristöjä monelle riistalajille.
Mikäli on mahdollista, rinnemailla sijaitseva uudistushakkuuala rajataan rinteeseen nähden poikittain, jotta yhtenäinen puustoinen horisontti säilyisi. Jyrkkien tilanrajojen maisemaa heikentävää vaikutusta voi lieventää esimerkiksi jättämällä rajan pintaan säästöpuuryhmiä.

Metsänuudistaminen maanmuokkauksineen voi aiheuttaa vesistöjen kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Siksi vesistöjen ja pienvesien rannoille on syytä jättää ravinteita ja kiintoaineita sitova riittävän leveä suojakaista. Suojakaistan maaperää ei rikota hakkuissa eikä muussakaan metsänkäsittelyssä. Suojakaistalle on suositeltavaa jättää kasvamaan monimuotoisuudelle arvokkaita puita ja pensaita. Monimuotoisuuden kannalta suositeltavin vaihtoehto on jättää suojakaistat käsittelemättä.
Uudistushakkuuala on suositeltavaa rajata niin, että reunametsät eivät uudistushakkuun jälkeen altistuisi tuulituhoille. Siemen- ja suojuspuuhakkuut eivät sovellu tuulituhoille alttiisiin paikkoihin. Uudistushakkuualaa rajattaessa on syytä huolehtia siitä, ettei sähkö- tai puhelinlinjojen ja liikenneväylien varteen jätetä siemen- tai suojuspuita, kapeita puustokaistaleita tai säästöpuita, jotka kaatuessaan aiheuttaisivat vahinkoa.

Uudistusalan rajauksella luodaan käsittelyalue useiksi kymmeniksi vuosiksi. Uudistettavat kuviot onkin syytä rajata pinta-alaltaan riittävän isoiksi, mikä varmistaa tulevien hoito- ja hakkuutöiden kustannustehokkuutta. Varsinaisen uudistusalan viereltä voi olla tarkoituksenmukaista liittää mukaan pienialaisia varttuneen kasvatusmetsän kuvioita. Isomman uudistusalan sisällä uudistamismenetelmää voi olla tarpeen vaihdella kasvupaikan ominaisuuksien mukaan.

Luontaisen uudistamisen uudistushakkuut

Metsänviljelyyn tähtäävä uudistushakkuu

Uudistusalan rajaus ja merkintä maastoon

Metsänomistaja päättää energiapuun korjuusta Metsänomistaja päättää omien tavoitteidensa mukaisesti energiapuun korjuusta ja siitä, mitä energiapuulajiketta korjataan. Metsikön tila ohjaa päätöksentekoa. Energiapuun korjuulla voidaan esimerkiksi parantaa hoitamattoman nuoren metsän laatua kattaen samalla nuoren metsän kunnostuksesta aiheutuvia kuluja sekä parantaen metsikön arvokehitystä. Metsikön lähtötila vaikuttaa energiapuun korjuun toteutukseen Energiapuun korjuu tehdään kasvatusmetsissä usein harvennuksen yhteydessä. Harvennuksella parannetaan kasvatettavan puuston laatua, nopeutetaan järeytymistä ja tuotetaan puunmyyntituloja. Maaston ominaisuudet ja puuston järeys vaikuttavat korjuun toteutukseen ja kannattavuuteen. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Huonolaatuiset puut poistetaan, mikäli niitä ei jätetä säästöpuiksi. Pienpuuta korjataan energiakäyttöön tyypillisesti nuoren metsän kunnostuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä. Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää ja -tuloja energiapuuta korjaamalla. Hoitamattomissa metsissä, eli nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoitoa ei ole tehty tai kohde on jätetty suosituksia tiheämmäksi, ensiharvennus on tarpeellista tehdä varhaisemmassa vaiheessa kuin hoidetuissa metsissä. Näissä metsissä pieniläpimittaisen ja usein ylitiheän puuston ainespuuhakkuu on kallista, ja energiapuun korjuu voi vähentää metsänhoitotyön nettokustannuksia. Energiapuun korjuu on hoitamattomissa nuorissa metsissä useimmiten taloudellisin keino saada metsästä tuottavampi. Kuitenkin pieniläpimittaisissa, eli läpimitaltaan alle 7 cm:n tiheissä taimikoissa energiapuun korjuu ei yleensä ole metsänomistajalle taloudellisesti kannattavaa, vaan hoitotyö on suositeltavampaa toteuttaa taimikon harvennuksena. Korjuu voi olla taloudellisesti järkevä, jos puuston keskijäreys on yli 40 litraa per runko ja energiapuun hehtaarikohtainen poistuma on vähintään 40–50 m³/ha. Kokopuun korjuuna toteutettu energiapuun korjuu vähentää jonkin verran ravinteiden määrää. Siksi se ei sovellu karuille kohteille tai aloille, joilla on ravinteiden epätasapainon riski. Ravinteiden väheneminen johtuu siitä, että merkittävä osa puun ravinteista on neulasissa ja lehdissä. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan harvennuksista saamiin puunmyyntituloihin. Hakkuu, sitä edeltävä ennakkoraivaus ja metsäkuljetus ovat pienpuun hankintaketjun kalleimmat työvaiheet. Työn tuottavuuteen ja siten korjuukustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatka sekä kohteen korjuukelpoisuus, eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa voi parantaa puunkorjuun kannattavuutta esimerkiksi silloin, kun puu korjataan joukkokäsittelyllä yhdeksi tavaralajiksi. Metsikön hoitohistoria ja hyvä saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta sekä pitämällä metsätiet hyvässä, ympärivuotisesti liikennöitävässä kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta ja työn laatua voidaan parantaa myös ennakkoraivauksella. Energiapuun korjuu jatkuvassa kasvatuksessa Jos metsänomistajan tavoitteena on kasvattaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmin, kohde ei yleensä sovellu edellä kuvattuun kasvatusmetsän energiapuun korjuuseen. Jatkuvan kasvatuksen metsässä pienpuusto on kasvatettavaa puustoa, jonka säilymisestä on huolehdittava. Energiapuuta voidaan korjata esimerkiksi ensiharvennuskohteilla. Kuvassa kokopuuta korjataan nuoressa, hoitamattomassa metsässä. Kuva: © Pentti Väisänen.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Metsänomistaja päättää energiapuun korjuusta

Metsänomistaja päättää omien tavoitteidensa mukaisesti energiapuun korjuusta ja siitä, mitä energiapuulajiketta korjataan. Metsikön tila ohjaa päätöksentekoa. Energiapuun korjuulla voidaan esimerkiksi parantaa hoitamattoman nuoren metsän laatua kattaen samalla nuoren metsän kunnostuksesta aiheutuvia kuluja sekä parantaen metsikön arvokehitystä.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Metsikön lähtötila vaikuttaa energiapuun korjuun toteutukseen

Energiapuun korjuu tehdään kasvatusmetsissä usein harvennuksen yhteydessä. Harvennuksella parannetaan kasvatettavan puuston laatua, nopeutetaan järeytymistä ja tuotetaan puunmyyntituloja. Maaston ominaisuudet ja puuston järeys vaikuttavat korjuun toteutukseen ja kannattavuuteen. Kasvamaan jätetään mahdollisimman laadukas ja tuottava puusto. Huonolaatuiset puut poistetaan, mikäli niitä ei jätetä säästöpuiksi.
Pienpuuta korjataan energiakäyttöön tyypillisesti nuoren metsän kunnostuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä. Hoidettujen metsien ensiharvennuksissa voidaan kasvattaa hakkuukertymää ja -tuloja energiapuuta korjaamalla. Hoitamattomissa metsissä, eli nuorissa kasvatusmetsissä, joissa taimikonhoitoa ei ole tehty tai kohde on jätetty suosituksia tiheämmäksi, ensiharvennus on tarpeellista tehdä varhaisemmassa vaiheessa kuin hoidetuissa metsissä. Näissä metsissä pieniläpimittaisen ja usein ylitiheän puuston ainespuuhakkuu on kallista, ja energiapuun korjuu voi vähentää metsänhoitotyön nettokustannuksia.
Energiapuun korjuu on hoitamattomissa nuorissa metsissä useimmiten taloudellisin keino saada metsästä tuottavampi. Kuitenkin pieniläpimittaisissa, eli läpimitaltaan alle 7 cm:n tiheissä taimikoissa energiapuun korjuu ei yleensä ole metsänomistajalle taloudellisesti kannattavaa, vaan hoitotyö on suositeltavampaa toteuttaa taimikon harvennuksena. Korjuu voi olla taloudellisesti järkevä, jos puuston keskijäreys on yli 40 litraa per runko ja energiapuun hehtaarikohtainen poistuma on vähintään 40–50 m³/ha.

Kokopuun korjuuna toteutettu energiapuun korjuu vähentää jonkin verran ravinteiden määrää. Siksi se ei sovellu karuille kohteille tai aloille, joilla on ravinteiden epätasapainon riski. Ravinteiden väheneminen johtuu siitä, että merkittävä osa puun ravinteista on neulasissa ja lehdissä.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Energiapuun korjuu harvennushakkuussa

Korjuukustannukset vaikuttavat metsänomistajan harvennuksista saamiin puunmyyntituloihin. Hakkuu, sitä edeltävä ennakkoraivaus ja metsäkuljetus ovat pienpuun hankintaketjun kalleimmat työvaiheet. Työn tuottavuuteen ja siten korjuukustannuksiin vaikuttavat poistettavien puiden järeys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, hakkuutapa, lähikuljetusmatka sekä kohteen korjuukelpoisuus, eli maasto-olosuhteet ja pinta-ala. Energiapuun korjuu harvennushakkuussa voi parantaa puunkorjuun kannattavuutta esimerkiksi silloin, kun puu korjataan joukkokäsittelyllä yhdeksi tavaralajiksi.
Metsikön hoitohistoria ja hyvä saavutettavuus vaikuttavat merkittävästi hakkuun kannattavuuteen ja korjuun laatuun. Metsänomistaja voi vaikuttaa näihin huolehtimalla taimikonhoidosta sekä pitämällä metsätiet hyvässä, ympärivuotisesti liikennöitävässä kunnossa. Hakkuukohteen korjuukelpoisuutta ja työn laatua voidaan parantaa myös ennakkoraivauksella.

# Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

## Energiapuun korjuu jatkuvassa kasvatuksessa

Jos metsänomistajan tavoitteena on kasvattaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmin, kohde ei yleensä sovellu edellä kuvattuun kasvatusmetsän energiapuun korjuuseen. Jatkuvan kasvatuksen metsässä pienpuusto on kasvatettavaa puustoa, jonka säilymisestä on huolehdittava.

Pelkän energiapuun kasvatus ei yleensä ole taloudellisesti kannattavaa. Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä osana harvennuksia tuottaa metsänomistajalle useimmiten tuloja, joilla voidaan kattaa korjuusta koituvia kustannuksia. Kuitenkin erityisesti kokopuun korjuussa kasvupaikalta poistuu ravinteita ja biomassaa. Oikea kohdevalinta ja toimenpiteiden huolellinen toteutus vähentävät mahdollisia haittavaikutuksia puuston kasvulle ja luonnon monimuotoisuudelle.

Energiapuuharvennus

Pelkän energiapuun kasvatus ei yleensä ole taloudellisesti kannattavaa. Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä osana harvennuksia tuottaa metsänomistajalle useimmiten tuloja, joilla voidaan kattaa korjuusta koituvia kustannuksia. Kuitenkin erityisesti kokopuun korjuussa kasvupaikalta poistuu ravinteita ja biomassaa. Oikea kohdevalinta ja toimenpiteiden huolellinen toteutus vähentävät mahdollisia haittavaikutuksia puuston kasvulle ja luonnon monimuotoisuudelle.

Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

Kuva: © Hannu Huttu Metsänhoidon erilaiset riskit Markkinariskinä on raakapuun kysynnän ja hinnan odottamaton lasku, joka voi kohdentua yhteen tai useampaan puutavaralajiin. Myös metsänhoidon kustannusten nousu muodostaa markkinariskin, joka heikentää metsätalouden kannattavuutta. Metsätuhoriskiä kasvattaa ilmastonmuutos, erityisesti lämpötilan nousu ja kosteusolojen muutokset. Tuuli- ja kuivuustuhot, hyönteis- ja tautituhot sekä esimerkiksi hirvieläinten puustolle aiheuttamat vahingot ovat aiempaa todennäköisempiä. Eri metsätuhoihin voi tarkemmin tutustua metsänhoidon toimenpiteiden alta Metsätuhot ja metsien terveys artikkeleista. Erityisesti töiden toteutukseen sisältyy myös ympäristöriskejäSuomen Riskienhallintayhdistys PK-RH-riskienhallinta. Toimenpide voi esimerkiksi aiheuttaa haitallisia päästöjä, jotka heikentävät vesien laatua, lisäävät kasvihuonekaasujen vapautumista tai tuottavat terveyshaittoja. Toimenpiteen seurauksena voi myös olla mm. luonnon monimuotoisuuden väheneminen, kulttuurimaiseman vahingoittuminen tai alueen virkistyskäyttömahdollisuuksien niukentuminen. Riskienhallinnan perusteita metsätilan hoidossa Markkina- ja metsätuhoriskien hallinnassa keskeinen keino metsänhoidossa on riskien hajauttaminen. Sekä markkina- että tuhoriskiä voi hajauttaa kasvattamalla eri puulajeja sekä käyttämällä monipuolisesti paikalle sopivia metsänkasvatus- ja käsittelymenetelmiä. Kullakin kasvupaikalla on suositeltavaa kasvattaa sille soveltuvia puulajeja. Näin toimien metsänomistajalla on parhaat mahdollisuudet hyödyntää metsää myös siinä tapauksessa, että omat tavoitteet tai markkinoiden kysyntä muuttuvat. Metsän terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on tärkein keino ehkäistä metsätuhoriskejä. Osa tietotaitoa on tunnistaa metsätuhoille alttiit kohteet, ja valita metsänhoitotoimenpiteet riskit huomioiden. Metsätuhoja ei voi kokonaan ehkäistä metsänhoidollisin keinoin. Esimerkiksi voimakas myrsky saattaa aiheuttaa laajaa tuhoa sekä hoidetussa että hoitamattomassa metsässä. Monia tuhoriskejä voidaan pienentää aktiivisella torjunnalla. Asianmukaisella kasvinsuojeluaineiden käytöllä vähennetään esimerkiksi juurikäävän leviämistä ja suojellaan havupuiden taimia tukkimiehentäiltä. Myös jo tapahtuneisiin tuhoihin reagointi ja hoito ehkäisee tuhojen laajenemista ja kertautumista seuraavaan tuhoon. Osa metsätuhojen riskien hallintaa on metsänomistajan riskinsietokyvyn mukaan tehty metsävakuutus. Metsävakuutukset ovat hajautustapa, jolla riski jakaantuu useamman vakuuttajan kannettavaksi. Yleiskuvaus metsänhoidon riskienhallinnan perusrakenteesta. Puuston kasvusta ja terveydestä huolehtiminen on osa riskienhallintaa Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua. Vähäistä suurempina ne kuitenkin haittaavat puuston kasvukykyä, hiilensidontaa sekä vähentävät taloudellista jalostusarvoa. Puuston terveyttä voivat alentaa myös mahdolliset ravinnehäiriöt. Metsätuhoja aiheuttavat abioottiset eli elottomat tekijät kuten lumi, tuuli, halla, kuivuus ja metsäpalot. Elollisia eli bioottisia tekijöitä ovat erilaiset nisäkkäät, hyönteiset kuten kirjanpainaja, sienet kuten juurikääpä sekä kasvitaudit. Tuhot voivat myös ketjuuntua, kun ensimmäisen tuhon seurauksena puusto altistuu toiselle tuhonaiheuttajalle. Tuhoriskit vaihtelevat puulajeittain, kasvupaikoittain ja maantieteellisesti. Merkittävien tuhoriskien ja ravinnehäiriöiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy ovat tärkeä osa metsänomistusta. Tuhon sattuessa nopea ja oikeatoiminen reagointi voi estää laajemmat vahingot. Kuivuuskaudet yleistyvät tulevina vuosikymmeninä, mikä on merkittävä riski pintajuuriselle kuuselle. Kuva: © Mikko Lumperoinen. Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskiä Ilmastonmuutoksen seurauksena metsätuhojen riski kasvaa ja voi ilmetä myös uusia tuhonaiheuttajia. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa siihen, miten hyvin puustot kestävät tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöitä ja muita tuhonaiheuttajia. Varttuneet kuusimetsät ovat jo nyt erittäin riskialttiita, erityisesti Suomen eteläosissaViiri H. 2020. Parantaako vai heikentääkö metsänhoito metsien kestävyyttä metsätuhoja vastaan? Metsätieteen aikakauskirja 2020-10505. Tieteen tori: Metsien terveys nyt ja tulevaisuudessa. 8 s.. Ilmastonmuutoksen riski ja sen merkitys metsätaloudelle muodostuu kolmesta osatekijästä: uhan todennäköisyydestä, metsien tuhoalttiudesta ja tuhon haittavaikutuksista. Ilmastonmuutos vaikuttaa uhkien voimakkuuteen, kuten roudattoman jakson pitenemiseen tai tuhohyönteisten voimistuvaan lisääntymiseen. Se vaikuttaa myös metsien alttiuteen tuhoille, esimerkiksi kuivuus heikentää puiden vastustuskykyä kaarnakuoriaisille. Metsänhoidolla voidaan vähentää metsien tuhoalttiutta esimerkiksi kasvattamalla eri puulajeja sekä vahvistamalla harvennuksilla puuston elinvoimaisuutta. Ilmastonmuutos lisää uhan todennäköisyyttä ja metsän tuhoalttiutta. Metsänhoidolla voidaan vähentää tuhoalttiutta ja mahdollisen tuhon haittavaikutuksia . Metsätuhon riski ja sen merkitys muodostuu näiden perusteella. Mukaillen lähteestä Ramsfield ym. 2016. Ilmastonmuutoksen seurauksena on odotettavissa yhä suurempia ongelmia lisääntyvien hyönteisten joukkoesiintymien ja laajenevien sienitautiepidemioiden vuoksi. Pidentyvä kasvukausi, keskilämpötilan nousu ja useammin toistuvat kuivuusjaksot alentavat puiden puolustuskykyä hyönteisiä ja sienitauteja vastaan, jolloin heikentyneet puut ovat yhä alttiimpia tuhohyönteisten joukkoesiintymille. Ilmastonmuutos voi lisätä vieraslajien&nbsp;leviämistä Suomeen kotimaisten tuholaislajien joukkoesiintymien voimistumisen ohella. Kotimaisten ja vieraslajisten hyönteisten ja sienitautien levinneisyysalueet myös laajenevat. Vieraslajituholaiset hyötyvät kansainvälisestä kaupasta, lämpenevistä talvista ja luontaisten vihollisten niukkuudesta. Pakkausmateriaalin mukana on Suomeen jo kulkeutunut esimerkiksi mäntyjä tappava mäntyankeroinen ja useita lehtipuulajeja vahingoittava aasianrunkojäärä, mutta ne eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa maassamme. Ulkomailta tulevan kasviaineksen ja puutavaran tarkkailu tuholaisten varalta on paras torjuntakeino. Ilmastonmuutos yhdistettynä väärin valittuihin metsänhoidollisiin ratkaisuihin voi lisätä monia tuhoriskejä, joiden yhteisvaikutus muodostuu metsätalouden kannalta hyvin haitalliseksi. Tämä korostaa metsätilan hoidossa ennakoivien toimenpiteiden ja tuhojen torjunnan merkitystä. Metsätuhoriskin hallinta perustuu ennakointiin ja reagointiin Metsätuhojen torjunta perustuu ensisijaisesti tuhojen syntymisen ennaltaehkäisyyn. Kuitenkaan kaikkia tuhoja ei voi ennaltaehkäistä, joten nopea reagointi estää usein tuhojen laajenemisen. Ehkäisevät toimet on syytä keskittää taloudellisesti merkittävien tuhonaiheuttajien riskien ennakointiin, jotta niiden laaja-alaisilta tuhoilta vältyttäisiin. Suomessa kaarnakuoriaisten-, juurikäävän- ja tuulen aiheuttamat tuhot ovat eniten toimenpiteitä vaativia uhkatekijöitä. Alueellisesti merkittävien metsätuhojen, kuten laaja-alaisten metsäpalojen, riskiä hallitaan ennen kaikkea metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien yhteistyönä. Yksittäisen metsänomistajan kohdalla keskeistä on tuhojen ehkäisy metsätilalla ja suunnitelmat tuhojen varalla. Tuhoriskien hallinta koostuu eri näkökulmista: ennaltaehkäisy, varautuminen, tuhokohteen hoito ja toipuminen. Näihin liittyviä toimenpiteitä on kuvattu taulukossa. Mallia voi soveltaa erityyppisille metsätuhoille. Metsien tilan seuraaminen on tärkeä osa tuhoriskien hallintaa. Vuotuiset maastokäynnit ja tulevaisuuden teknologian avulla, esimerkiksi satelliiteista, saatava tieto metsistä auttavat suuntaamaan toimenpiteitä. Metsien kestävyyden lisääminen tuhonaiheuttajia vastaan on tärkeä huomioida metsänkasvatuksen kaikissa toimenpiteissä. Metsätuhojen hallinnan vaiheet ovat ennaltaehkäisy, varautuminen, tuhokohteen hoito ja toipuminen. Metsien tilan jatkuva seuraaminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Mukaillen lähteestä European Forest Risk Facility 2020. Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa Metsän terveys Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.&nbsp;Trumbore, S., Brando, P., Hartmann, H. 2015. Forest health and global change. Science;349 (2015) 814Kolb, T.E., M.R. Wagner, W.W. Covington. 1994. Utilitartian and ecosystem perspectives: concepts of forest health. Journal of Forestry 92(2): 10-15 Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus. Elinvoimainen metsä Elinvoimaisessa metsässä puusto kasvaa hyvin ja muita metsän tuotteita on runsaasti. Metsässä on elinympäristöjä metsän luontaiselle lajistolle, mahdollisuuksia virkistyskäyttöön ja sillä on maisemallista ja kulttuurista arvoa.&nbsp;Trumbore, S., Brando, P., Hartmann, H. 2015. Forest health and global change. Science;349 (2015) 814 Metsätuho Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle. Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä. Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta. Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen. Puuston ravinnehäiriö Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella. Lue lisää samasta aiheesta: Metsänhoidon toimenpiteet | Metsätuhot ja metsien terveys Metsätilan hoito | Talous, laatu ja riskienhallinta Metsätalous on toimintaa, johon sisältyy erilaisia riskejä esimerkiksi markkinoihin, metsätuhoihin ja vastuullisuuteen liittyen. Kyky tunnistaa ja hallita erilaisia epävarmuuksia ja riskejä sekä niiden seurausvaikutuksia on oleellinen osa metsänomistajan tietotaitoa.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

Metsätalous on toimintaa, johon sisältyy erilaisia riskejä esimerkiksi markkinoihin, metsätuhoihin ja vastuullisuuteen liittyen. Kyky tunnistaa ja hallita erilaisia epävarmuuksia ja riskejä sekä niiden seurausvaikutuksia on oleellinen osa metsänomistajan tietotaitoa.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsänhoidon erilaiset riskit

**Markkinariskinä** on raakapuun kysynnän ja hinnan odottamaton lasku, joka voi kohdentua yhteen tai useampaan puutavaralajiin. Myös metsänhoidon kustannusten nousu muodostaa markkinariskin, joka heikentää metsätalouden kannattavuutta.
**Metsätuhoriskiä** kasvattaa ilmastonmuutos, erityisesti lämpötilan nousu ja kosteusolojen muutokset. Tuuli- ja kuivuustuhot, hyönteis- ja tautituhot sekä esimerkiksi hirvieläinten puustolle aiheuttamat vahingot ovat aiempaa todennäköisempiä. Eri metsätuhoihin voi tarkemmin tutustua metsänhoidon toimenpiteiden alta [Metsätuhot ja metsien terveys](https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/metsatuhot-ja-metsien-terveys) artikkeleista.
Erityisesti töiden toteutukseen sisältyy myös **ympäristöriskejä**. Toimenpide voi esimerkiksi aiheuttaa haitallisia päästöjä, jotka heikentävät vesien laatua, lisäävät kasvihuonekaasujen vapautumista tai tuottavat terveyshaittoja. Toimenpiteen seurauksena voi myös olla mm. luonnon monimuotoisuuden väheneminen, kulttuurimaiseman vahingoittuminen tai alueen virkistyskäyttömahdollisuuksien niukentuminen.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Riskienhallinnan perusteita metsätilan hoidossa

Markkina- ja metsätuhoriskien hallinnassa keskeinen keino metsänhoidossa on riskien **hajauttaminen**. Sekä markkina- että tuhoriskiä voi hajauttaa kasvattamalla eri puulajeja sekä käyttämällä monipuolisesti paikalle sopivia metsänkasvatus- ja käsittelymenetelmiä. Kullakin kasvupaikalla on suositeltavaa kasvattaa sille soveltuvia puulajeja. Näin toimien metsänomistajalla on parhaat mahdollisuudet hyödyntää metsää myös siinä tapauksessa, että omat tavoitteet tai markkinoiden kysyntä muuttuvat.
Metsän terveydestä ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on tärkein keino **ehkäistä** metsätuhoriskejä. Osa tietotaitoa on tunnistaa metsätuhoille alttiit kohteet, ja valita metsänhoitotoimenpiteet riskit huomioiden. Metsätuhoja ei voi kokonaan ehkäistä metsänhoidollisin keinoin. Esimerkiksi voimakas myrsky saattaa aiheuttaa laajaa tuhoa sekä hoidetussa että hoitamattomassa metsässä.
Monia tuhoriskejä voidaan pienentää aktiivisella **torjunnalla**. Asianmukaisella kasvinsuojeluaineiden käytöllä vähennetään esimerkiksi juurikäävän leviämistä ja suojellaan havupuiden taimia tukkimiehentäiltä. Myös jo tapahtuneisiin tuhoihin reagointi ja hoito ehkäisee tuhojen laajenemista ja kertautumista seuraavaan tuhoon.

Osa metsätuhojen riskien hallintaa on metsänomistajan riskinsietokyvyn mukaan tehty metsävakuutus. Metsävakuutukset ovat hajautustapa, jolla riski jakaantuu useamman vakuuttajan kannettavaksi.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Puuston kasvusta ja terveydestä huolehtiminen on osa riskienhallintaa

Metsien tuhonaiheuttajat ja puiden lahottajat ovat osa luonnon kiertokulkua. Vähäistä suurempina ne kuitenkin haittaavat puuston kasvukykyä, hiilensidontaa sekä vähentävät taloudellista jalostusarvoa. Puuston terveyttä voivat alentaa myös mahdolliset ravinnehäiriöt.
Metsätuhoja aiheuttavat abioottiset eli elottomat tekijät kuten [lumi](/fi/toimenpiteet/lumituhojen-torjunta), [tuuli](/fi/toimenpiteet/tuulituhojen-torjunta), halla, [kuivuus](/fi/toimenpiteet/kuivuustuhojen-torjunta) ja [metsäpalot](/fi/toimenpiteet/metsapalojen-torjunta). Elollisia eli bioottisia tekijöitä ovat erilaiset nisäkkäät, [hyönteiset](/fi/toimenpiteet/sienitautien-hyonteisten-ja-muiden-elollisten-metsatuhon-aiheuttajien-torjunta) kuten [kirjanpainaja](/fi/toimenpiteet/kirjanpainajatuhojen-torjunta), sienet kuten [juurikääpä](/fi/toimenpiteet/juurikaapatuhojen-torjunta) sekä [kasvitaudit](/fi/toimenpiteet/sienitautien-hyonteisten-ja-muiden-elollisten-metsatuhon-aiheuttajien-torjunta). Tuhot voivat myös ketjuuntua, kun ensimmäisen tuhon seurauksena puusto altistuu toiselle tuhonaiheuttajalle. Tuhoriskit vaihtelevat puulajeittain, kasvupaikoittain ja maantieteellisesti.
Merkittävien tuhoriskien ja ravinnehäiriöiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy ovat tärkeä osa metsänomistusta. Tuhon sattuessa nopea ja oikeatoiminen reagointi voi estää laajemmat vahingot.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Ilmastonmuutos lisää metsätuhojen riskiä

Ilmastonmuutoksen seurauksena metsätuhojen riski kasvaa ja voi ilmetä myös uusia tuhonaiheuttajia. Metsänomistaja voi ratkaisuillaan vaikuttaa siihen, miten hyvin puustot kestävät tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöitä ja muita tuhonaiheuttajia. Varttuneet kuusimetsät ovat jo nyt erittäin riskialttiita, erityisesti Suomen eteläosissa.
Ilmastonmuutoksen riski ja sen merkitys metsätaloudelle muodostuu kolmesta osatekijästä: uhan todennäköisyydestä, metsien tuhoalttiudesta ja tuhon haittavaikutuksista. Ilmastonmuutos vaikuttaa uhkien voimakkuuteen, kuten roudattoman jakson pitenemiseen tai tuhohyönteisten voimistuvaan lisääntymiseen. Se vaikuttaa myös metsien alttiuteen tuhoille, esimerkiksi kuivuus heikentää puiden vastustuskykyä kaarnakuoriaisille. Metsänhoidolla voidaan vähentää metsien tuhoalttiutta esimerkiksi kasvattamalla eri puulajeja sekä vahvistamalla harvennuksilla puuston elinvoimaisuutta.

Ilmastonmuutoksen seurauksena on odotettavissa yhä suurempia ongelmia lisääntyvien hyönteisten joukkoesiintymien ja laajenevien sienitautiepidemioiden vuoksi. Pidentyvä kasvukausi, keskilämpötilan nousu ja useammin toistuvat kuivuusjaksot alentavat puiden puolustuskykyä hyönteisiä ja sienitauteja vastaan, jolloin heikentyneet puut ovat yhä alttiimpia tuhohyönteisten joukkoesiintymille.
Ilmastonmuutos voi lisätä [vieraslajien](https://vieraslajit.fi/) leviämistä Suomeen kotimaisten tuholaislajien joukkoesiintymien voimistumisen ohella. Kotimaisten ja vieraslajisten hyönteisten ja sienitautien levinneisyysalueet myös laajenevat. Vieraslajituholaiset hyötyvät kansainvälisestä kaupasta, lämpenevistä talvista ja luontaisten vihollisten niukkuudesta. Pakkausmateriaalin mukana on Suomeen jo kulkeutunut esimerkiksi mäntyjä tappava mäntyankeroinen ja useita lehtipuulajeja vahingoittava aasianrunkojäärä, mutta ne eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa maassamme. Ulkomailta tulevan kasviaineksen ja puutavaran tarkkailu tuholaisten varalta on paras torjuntakeino.
Ilmastonmuutos yhdistettynä väärin valittuihin metsänhoidollisiin ratkaisuihin voi lisätä monia tuhoriskejä, joiden yhteisvaikutus muodostuu metsätalouden kannalta hyvin haitalliseksi. Tämä korostaa metsätilan hoidossa ennakoivien toimenpiteiden ja tuhojen torjunnan merkitystä.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsätuhoriskin hallinta perustuu ennakointiin ja reagointiin

Metsätuhojen torjunta perustuu ensisijaisesti tuhojen syntymisen ennaltaehkäisyyn. Kuitenkaan kaikkia tuhoja ei voi ennaltaehkäistä, joten nopea reagointi estää usein tuhojen laajenemisen. Ehkäisevät toimet on syytä keskittää taloudellisesti merkittävien tuhonaiheuttajien riskien ennakointiin, jotta niiden laaja-alaisilta tuhoilta vältyttäisiin. Suomessa kaarnakuoriaisten-, juurikäävän- ja tuulen aiheuttamat tuhot ovat eniten toimenpiteitä vaativia uhkatekijöitä.
Alueellisesti merkittävien metsätuhojen, kuten laaja-alaisten metsäpalojen, riskiä hallitaan ennen kaikkea metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien yhteistyönä. Yksittäisen metsänomistajan kohdalla keskeistä on tuhojen ehkäisy metsätilalla ja suunnitelmat tuhojen varalla.
Tuhoriskien hallinta koostuu eri näkökulmista: ennaltaehkäisy, varautuminen, tuhokohteen hoito ja toipuminen. Näihin liittyviä toimenpiteitä on kuvattu taulukossa. Mallia voi soveltaa erityyppisille metsätuhoille.

Metsien tilan seuraaminen on tärkeä osa tuhoriskien hallintaa. Vuotuiset maastokäynnit ja tulevaisuuden teknologian avulla, esimerkiksi satelliiteista, saatava tieto metsistä auttavat suuntaamaan toimenpiteitä. Metsien kestävyyden lisääminen tuhonaiheuttajia vastaan on tärkeä huomioida metsänkasvatuksen kaikissa toimenpiteissä.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsätuhoriskin hallinta perustuu ennakointiin ja reagointiin

##  [Hantering av skogsskaderisker i praktiken](/sv/node/1248)

Table
| Skede i riskhanteringen | Praktiska åtgärder ur skogsägarens synpunkt |
| --- | --- |
| Preventiva åtgärder | - Trädslagsblandning och lövinslag kan minska risken för många olika skador. Att bibehålla dessa trädslagsförhållanden är en viktig form av förebyggande. - Genom att göra skogsvårdsåtgärder vid rätt tidpunkt värnar man om skogens livskraft. Utför röjningar och första gallringar vid rätt tidpunkt och med rätt styrka.- Gör förnyelseavverkningar i tid på objekt med uppenbara risker för skogsskador.- Undvik behandling som utsätter bestånden för skador där risken är uppenbar. (T.ex. höggallring på områden med risk för snöskador eller naturlig förnyelse som leder till grandominerad bestånd på karga ståndorter)- Markberedning som blottlägger mineraljord förebygger snytbaggeskador och gräsuppväxt vid plantering.- Rotticka bekämpas med stubbehandling  från maj till november. |
| Beredskap | - Kontrollera kända riskobjekt årligen i terrängen. Efter stormar och snörika vintrar är det skäl att kontrollera speciellt objekt där det nyligen avverkats.- På avverkningsområden kan man se om rotticka förekommer genom att kontrollera stubbarna. |
| Skötsel av skadeobjekt | - Efter en skogsskada inventerar man skadorna i terrängen och planerar för avverkningar om tröskelvärdena i lagen om bekämpning av skogsskador överskrids och för att minimera följdskador. Om kunskaperna och färdigheterna inte räcker till för detta skall man ta kontakt med lokala skogsfackmän.- Avverkningen noteras i anmälan om användning av skog som avverkning av skadeobjekt. Lagen innehåller begränsningar som gäller drivning och lagring sommartid. |
| Återhämtning | - Man följer med hur beståndet återhämtar sig efter skadan och kontrollerar att inga följdskador uppstår. - Stora områden med skador kan man bli tvungen att förnya genom skogsodling eller på naturlig väg. Om möjligt, välj ett trädslag som kan tänkas vara mindre utsatt för skador i framtiden.  |

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa

**Elinvoimainen metsä**

Metsäekosysteemi on terve, jos sen ekologiset prosessit toimivat luonnollisen vaihtelun rajoissa ja metsät pystyvät toipumaan häiriöistä. Tervekin metsä muuttuu jatkuvasti.
Metsänterveyttä voidaan tarkastella sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Terveen metsän talouskäyttöä eivät uhkaa puuston välittömät tuhot tai kasvuhäiriöt. Ekologisessa tarkastelussa huomioidaan ekologinen prosessi, metsien rakenne, monimuotoisuus ja tuottavuus.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa

**Metsätuho**

Elinvoimaisessa metsässä puusto kasvaa hyvin ja muita metsän tuotteita on runsaasti. Metsässä on elinympäristöjä metsän luontaiselle lajistolle, mahdollisuuksia virkistyskäyttöön ja sillä on maisemallista ja kulttuurista arvoa.
Metsätuho on lähinnä kasvavaan puustoon aiheutunut puuston arvoa alentava, kasvua heikentävä tai puustoa hävittävä tapahtumasarja, joka aiheuttaa vahinkoa metsien hyödyntämiselle. Vahinkojen vakavuus kohdemetsikölle voi vaihdella huomattavasti johtuen vallitsevien sääolosuhteiden suotuisuudesta, maantieteellisestä sijainnista, metsikön rakenteesta, puulajijakaumasta, maaperästä, käsittelyhistoriasta ja tuhonaiheuttajien esiintymisistä. Vahingon taloudellinen merkittävyys metsänomistajalle riippuu hänen kokonaistilanteestaan, tuhon ja taloudellisen riskin kantokyvystä. Mikä tulkitaan metsätuhoksi, riippuu siitä mikä merkitys sillä on metsänomistajan taloudelle. Yksittäisten puiden tuhot ovat normaalia luonnon monimuotoisuutta.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## Metsän terveyteen liittyvää terminologiaa

**Puuston ravinnehäiriö**

Bioottiset (elolliset) ja abioottiset (elottomat) tuhonaiheuttajat voivat toimia joko yksin tai kytkeytyneinä toisiinsa. Vaikutus puustolle voi olla lyhytaikainen tai kestää kiertoajan loppuun saakka. Metsätuho voi kohdistua ensisijaisesti terveeseen puustoon tai tuho voi kohdistua toissijaisesti jo heikentyneeseen puustoon tai puuainekseen.
Puuston ravinnehäiriöllä tarkoitetaan ravinteiden epätasapainoa, jolloin maaperässä on ravinteita epätasaisesti suhteessa puuston tarpeeseen. Tämä voi aiheuttaa näkyviä oireita puun lehdissä, neulasissa tai kasvutavassa. Oireita voivat olla värimuutokset neulasissa ja lehdissä, tai erilaiset kasvuhäiriöoireet (latvuksen oireet). Ravinnetalouden epätasapainoja voidaan korjata lannoituksella.

# Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

## \[H2\]

**Lue lisää samasta aiheesta**:
Metsänhoidon toimenpiteet | [**Metsätuhot ja metsien terveys**](/fi/kategoriat/metsatuhot-ja-metsien-terveys)
Metsätilan hoito | [**Talous, laatu ja riskienhallinta**](/fi/kategoriat/talous-laatu-ja-riskienhallinta)

Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

Metsätalous on toimintaa, johon sisältyy erilaisia riskejä esimerkiksi markkinoihin, metsätuhoihin ja vastuullisuuteen liittyen. Kyky tunnistaa ja hallita erilaisia epävarmuuksia ja riskejä sekä niiden seurausvaikutuksia on oleellinen osa metsänomistajan tietotaitoa.  

Text Harvennus on toteutettava niin, että se tukee kasvatettavan puuston jatkokehitystä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Energiapuun korjuu mahdollistaa ainespuuta pieniläpimittaisemman puun hyödyntämisen. Nuoren metsän hoitoon voi saada valtion tukea, kun tuen ehdot täyttyvät. Energiapuuta voidaan korjata nuoren kasvatusmetsän ensiharvennuskohteilla. Kuvassa kokopuuta korjataan nuoressa, hoitamattomassa metsässä. Kuva: © Pentti Väisänen.

Energiapuuharvennus on nuoren kasvatusmetsän ensiharvennus, joka tehdään kokopuu- tai rankapuukorjuuna ja josta kerätty puuaines päätyy energiakäyttöön.

Harvennus on toteutettava niin, että se tukee kasvatettavan puuston jatkokehitystä metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Energiapuun korjuu mahdollistaa ainespuuta pieniläpimittaisemman puun hyödyntämisen. Nuoren metsän hoitoon voi saada valtion tukea, kun tuen ehdot täyttyvät.

Alikasvoksella voi olla arvoa Hyvä näkyvyys auttaa hakkuukoneen kuljettajaa tekemään oikeita ratkaisuja poistettavien puiden valinnassa sekä parantaa korjuujälkeä. Toisaalta hyvälaatuisella kasvatuskelpoisella alikasvoksella on taloudellista arvoa kasvatettavana puustona kaksijakoisen metsän kasvatuksessa. Ennakkoraivaus on suositeltavaa jättää tekemättä taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.

# Ennakkoraivaus - Talous

## Alikasvoksella voi olla arvoa

Hyvä näkyvyys auttaa hakkuukoneen kuljettajaa tekemään oikeita ratkaisuja poistettavien puiden valinnassa sekä parantaa korjuujälkeä. Toisaalta hyvälaatuisella kasvatuskelpoisella alikasvoksella on taloudellista arvoa kasvatettavana puustona kaksijakoisen metsän kasvatuksessa.
Ennakkoraivaus on suositeltavaa jättää tekemättä taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa kuten kosteissa painanteissa, vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.

Ennakkoon raivattu leimikko on puun ostajan ja korjaajan kannalta kiinnostavampi kuin raivaamaton. Metsänomistajalle se näkyy tavallisesti korkeampana kantohintana.

Asiasanahaku

Hakutulokset hakusanalle “metsän viljely”

Vesitalous ja ojien kunnostus - taulukot

Puustoiset perinneympäristöt

Metsätilan omistajanvaihdos ja metsän omistusmuodot -artikkelin päivitys

Uudistusalan raivaus ja vesakon ennakkotorjunta - Virkistys

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riistan huomioiminen ennakkoraivauksessa

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Uudistusalan rajaus ja merkintä maastoon

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Energiapuun korjuu kasvatusmetsissä - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Riskienhallinta ja varautuminen metsätaloudessa

Energiapuuharvennus

Ennakkoraivaus - Talous

Lisää aiheesta toimenpiteissä:

Haku ja valikko