Sekametsän kasvatus

Sekametsän kasvatuksella tavoiteltavat hyödyt ja metsikön ominaisuudet määrittävät, millaista sekametsää kannattaa tavoitella. Tärkeimmät päätökset tehdään metsän uudistamis- ja taimikonhoitovaiheessa. Myös harvennuksissa vaikutetaan metsän puulajisuhteisiin.

Taloudellisesta näkökulmasta on perusteltua suosia hyvälaatuista mäntyä, kuusta ja rauduskoivua, joilla on edellytykset kehittyä tukkipuiksi. Luontoarvoja painottaessa suositaan sekapuuna monimuotoisuudelle tärkeitä puita kuten haapoja ja raitoja.

Sekametsät syntyvät luonnontaimia hyödyntämällä ja sekaviljelyn keinoin

Pohjois-Suomessa sekametsien kasvatusta rajoittavat kasvuolot, jotka ovat esimerkiksi jaloille lehtipuille liian karuja, sekä jalostetun taimiaineksen heikko saatavuus erityisesti rauduskoivun osalta. Pohjoisessa mahdollisia sekametsien kasvatusketjuja ovat mänty-kuusi sekä mänty-hieskoivu tai kuusi-hieskoivu.

Sekaviljelyä varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä. 

Suositeltava viljelytiheys on yhteensä 1600-2000 tainta hehtaarilla. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 -1400 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.

Tarkennuksia

• Puulajien suhdetta voidaan muuttaa kasvupaikan mukaan, jolloin paremmin kasvupaikalle sopivaa puulajia käytetään uudistamisessa enemmän kuin toista. Esimerkiksi tuoreella kankaalla voidaan sekaviljelyssä istutus toteuttaa 50/50 -suhteessa.
• Männyn osuuden kasvaessa on perusteltua tavoitella suosituksen ylärajaa, sillä männyn laatu kärsii harvassa kasvatuksesta.
• Kuivemmilla kasvupaikoilla kannattaa kuusen osuutta laskea selvästi mäntyyn verrattuna. 

Parhaimmista puulajisuhteista istutuksesta on vielä niukasti tutkimusta. 

Sekaistutus tapahtuu puulajien osalta samanaikaisesti. Taimipaakkujen tulee olla samankokoisia, jotta taimet voidaan istuttaa samalla istutusputkella samaan syvyyteen. Kohteelle on hyvä tehdä karkea katsaus. Kohde on hyvä kävellä nopeasti läpi, jotta selkeästi kuivat kohdat tunnistetaan.

1. vaihtoehto on jakaa taimet istutusvakkaan halutussa puulajisuhteessa, josta taimia istutetaan istuttajan käteen osuvassa järjestyksessä. 

2. vaihtoehto on istuttaa puulajit muutaman aarin kokoisiin ryhmiin parhaiten sopiville kasvupaikoille, jolloin kuviolle syntyy puulajimosaiikkia.

Sekaviljelystä, jossa kuusi istutetaan ja mänty kylvetään samalle kasvupaikalle, ei ole tutkimusta. Tässä esitetyt suositukset perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja käytännön kokemuksiin sen soveltuvuudesta karkeilla kivennäismailla ja turvekankailla. 

Istutuksen ja kylvön yhdistelmässä sekä istutus että kylvö pyritään tekemään samanaikaisesti. Menetelmä sopii karkeammille tuoreille kankaille.

Istutuksen ja kylvön toteutus:

•    Istutetaan ensin kuusentaimia 900 – 1200 kpl hehtaarille mättäisiin. 
•    Männyn siementä varataan noin 150 grammaa hehtaarille. 
•    Siemenet kylvetään käsin jäljelle jääneisiin viljelypaikkoihin laikkuun tai mättään viereen, jos maanmuokkaus on tehty laikkumätästyksellä. Suoraan isoon mättääseen kylvettyjen siementen itäminen on heikkoa. Kääntömätästyksen mättäät eivät ole yhtä korkeita, jolloin kylvä voidaan tehdä mättäisiin.
 

Luontaista uudistamista voidaan hyödyntää etenkin silloin, kun kuvion maalaji vaihtelee karkeamman ja hienojakoisemman välillä ja lähistöllä on siemenpuiksi soveltuvia mäntyjä. Tällöin voidaan tehdä mikrokuviointia, eli istuttaa kuusta hienojakoisemmille osioille ja odottaa männyn tulevan luontaisesti kuvion karkeammille kohteille.

Kuusen ja rauduskoivun kasvatus samassa jaksossa soveltuu lehtomaisille ja tuoreille kankaille, joiden maalaji on keskikarkeaa tai karkeaa. Pohjois-Suomessa rauduskoivua esiintyy vähemmän eikä se usein kasva tukkikokoiseksi asti.

Uudistamisessa kuusi istutetaan ja rauduskoivun pyritään saamaan paikalle luontaisesti. Tämä edellyttää, että siementäviä rauduskoivuja tulisi olla uudistettavan kuvion läheisyydessä. 

Metsän edellytyksen kehittyä yksijaksoiseksi kuusi-rauduskoivusekametsäksi ovat parhaimmillaan silloin, kun jalostettu kuusi istutetaan heti maanmuokkauksen jälkeen. Tällöin kuusi saa riittävästi etumatkaa siemensyntyiseen rauduskoivuun verrattuna. 

Jalostettua alkuperää olevan istutetun rauduskoivun alkukehitys on kuusta selvästi nopeampaa. Sen takia kuusen ja rauduskoivun sekaviljely johtaa kaksijaksoiseen metsikköön. 

Sekametsän kasvatusta varten maanmuokkauksessa tehdään vähintään viljelytiheyden edellyttämä määrä viljelypaikkoja. Maanpinnan paljastaminen lisää täydentävien siemensyntyisten luonnontaimien syntymistä. 

Kuusen istutustiheyden osalta käytetään suositusten alimpia istutustiheyksiä eli 1500 - 1800 kpl/ha. Kuusen istutustiheyttä pienentämällä turvataan lehtipuille riittävä kasvutila jo uudistamisvaiheessa. Jos kuusen taimikko istutetaan suureen tiheyteen, voi istutuskuusia joutua poistamaan taimikonhoitovaiheessa lehtipuiden tarvitseman kasvutilan lisäämiseksi. Hyvin harvaan, esimerkiksi 1000 kpl/ha, tiheyteen istuttaminen on riskialtista. Jos taimikko kärsii tällöin tuhoista eikä luontaista täydennystä tule, jää taimikon tiheys alle metsälain määrittämän rajan.
Istutuksen voi toteuttaa jättämällä aina joka neljäs viljelypaikka istuttamatta. Vaihtoehtoisesti voidaan hyödyntää kuvion vaihtelua, jolloin rauduskoivulle parhaimmat kasvupaikat jätetään istuttamatta. 
 

Kolmen puulajin sekametsää tavoitellessa mänty ja kuusi istutetaan kohteelle ja koivun oletetaan tulevan luontaisesti. Sopivia kohteita ovat viljavat tuoreet kankaat. Puut voidaan istuttaa seuraavassa suhteessa: kuusta 1000 kpl/ha ja mäntyä 500 kpl/ha. Sopivimmasta istutustiheydestä on vielä vähän kokemusta.

Kuusi-hieskoivusekametsän kasvattaminen voi olla vaihtoehtoinen kasvatusketju turvemailla tai Pohjois-Suomessa, joissa rauduskoivu ei muodosta hyvälaatuista tukkia. Uudistamistoimenpiteet ovat samat kuin kuusi-rauduskoivusekametsän uudistamisessa.

Mänty-hieskoivusekametsän perustaminen voi olla vaihtoehto turvemailla, jonne hieskoivu uudistuu hyvin luontaisesti. Tällöin mäntyä istutetaan 1800 – 2000 tainta hehtaarille. 

Mäntyvaltainen taimikko kasvatetaan alkuvaiheessa suhteellisen tiheänä oksien paksuuskasvun rajoittamiseksi. Varhaisperkauksen yhteydessä poistetaan kilpailevia lehtipuita ja huonolaatuisia mäntyjä. 
Tavoitteena on, että taimikkoon jää varhaishoidon jälkeen mäntyjä ja lehtipuita yhteensä 2 000 – 4 000 tainta hehtaarilla. Myös kuusta voi olla sekapuuna. Haavan vesat suositellaan poistettaviksi kokonaan männiköstä versoruostesienen torjumiseksi. 

Taimiryhmiä tai männyn kylvötuppaita voi  harventaa varhaisperkauksen yhteydessä. Taimet voivat kasvaa kylvötuppaissa lengoiksi, jos niitä ei harvenneta riittävän aikaisin. Kasvamaan jätettävien taimien etäisyys toisistaan tulee olla yli puoli metriä. 

Sekametsäisyyttä tavoiteltaessa on luontaista siemensyntyistä lehtipuustoa suositeltavaa jättää jo varhaisperkauksessa. 
Jalostettua alkuperää olevien mäntyjen kasvu on niin nopeaa, että luontaisesti syntynyt lehtipuu ei välttämättä kehity samassa pituusvaiheessa, jos se poistetaan kokonaan varhaisperkauksessa. 
•    Poista istutustaimikossa kasvatettavien puiden ympäriltä kilpaileva puusto vähintään metrin säteeltä. Älä poista kaikkea lehtipuustoa.  
•    Älä jätä mäntyjen välittömään läheisyyteen etukasvuisia lehtipuita. Varttuessaan niiden latvukset aiheuttavat mäntyjen latvojen piiskaantumista, mikä johtaa laatu- ja tuotostappioihin.
•    Suosi siemensyntyistä koivua, joka on pituudeltaan enintään mäntyjen mittaista. 
•    Pyri poistamaan vesasyntyiset lehtipuut. 

Turvemaille syntyy herkästi hieskoivuvesakkoa. Varsinkin mustikka- ja puolukkaturvekankailla on varauduttava siihen, että varhaisperkaus joudutaan tekemään jopa kahteen kertaan, mikä lisää metsänhoidon kustannuksia. 

Nuorissa mäntyvaltaisissa taimikoissa varhaisperkaus voi pienentää hirvituhojen riskiä, koska se edistää mäntyjen kasvua ja estää lehtipuuston pääsyä etukasvuiseksi. Tuhoriskialueilla taimikko kannattaa myös jättää riittävän tiheäksi, yli 4000 tainta hehtaarilla, koko riskivaiheen ajaksi.

Riskialueilla tuhojen torjunnassa voi käyttää apuna syönninestoaineita. Pienten hirvieläinten aiheuttamien tuhojen määrää ja torjuntaa ei ole tutkittu, joten ohjeita niiden huomioimiseen ei ole.

Sekametsäisyyttä tavoiteltaessa on luontaisesti syntynyttä siemensyntyistä lehtipuustoa suositeltavaa jättää jo varhaisperkauksessa. Varhaisperkaus on suositeltavaa tehdä ajoissa, yleensä jo neljäntenä kasvukautena.
Jalostettua alkuperää olevien kuusten kasvu on niin nopeaa, että luontaisesti syntynyt lehtipuu ei välttämättä kehity samassa pituusvaiheessa, jos se poistetaan kokonaan varhaisperkauksessa. 
•    Valitse jatkokasvatukseen parhaimmat istutetut ja luontaisesti syntyneet puut.
•    Poista kasvatettavien puiden ympäriltä kilpaileva puusto vähintään metrin säteeltä. Älä poista kaikkea lehtipuustoa. 
•    Älä jätä havupuiden välittömään läheisyyteen etukasvuisia lehtipuita. Varttuessaan niiden latvukset aiheuttavat havupuiden latvojen piiskaantumista, mikä johtaa laatu- ja tuotostappioihin.
•    Suosi siemensyntyistä koivua, joka on pituudeltaan enintään kuusten mittaista. 
•    Pyri poistamaan vesasyntyiset lehtipuut. 

Turvemaille syntyy herkästi hieskoivuvesakkoa. Varsinkin mustikka- ja puolukkaturvekankailla on varauduttava siihen, että varhaisperkaus joudutaan tekemään jopa kahteen kertaan, mikä lisää metsänhoidon kustannuksia. 

Pienet hirvieläimet voivat aiheuttaa vahinkoja nuorissa kuusivaltaisissa taimikoissa. Kuusivaltaisissa taimikoissa hirvet vähentävät sekapuuston kasvatusta, mutta samalla ne voivat vähentää raivaustarvetta. 

Vahinkoriskiltään pienemmillä alueilla voidaan kuusen taimikossa tehdä reikäperkaus ja jättää välialueilla perkaamatta hirvieläimille sopivaa ravintoa, kuten pihlajaa ja haapaa. Tällöin lehtipuuosuus pysyy riittävänä syönnistä huolimatta. On kuitenkin huomioitava, että tällainen ylitiheänä kasvattaminen voi heikentää jäljelle jäävän lehtipuun, erityisesti rauduskoivun, laatua.

Männyn taimikonharvennus suositellaan tehtäväksi 5-7 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan haluttuun puulajisuhteeseen. Tiheässä taimikossa pääosa oksista tyvitukin alalta ehtii kuolla ennen ensiharvennusta. Ensiharvennuksen jälkeen kuivat oksat karsiutuvat ja alkaa muodostua vähäoksaista puuta. Taimikonharvennus on suositeltavaa tehdä keskilämpötilan ollessa alle +5 °C juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi.

Pohjois- Suomessa männyn taimikko suositellaan harvennettavaksi jo 3–5 metrin keskipituudessa. Aikaisempi harvennus johtaa nopeampaan järeytymiseen mutta myös paksuimpiin oksiin. 

Tiheissä ja tasaisissa kylvö- tai luontaisesti syntyneissä taimikoissa, joissa on yli 6 000 tainta hehtaarilla, taimikonharvennus tehdään, kun männyt ovat 3–4 metrin pituisia. Silloin ne ovat ohittaneet pahimman hirvituhoriskin vaiheen. Jos harvennusta lykätään tätä myöhemmäksi, latvukset supistuvat liiaksi, ja myös lumituhoriski kasvaa. Männyllä pyritään säilyttämään elävän latvuksen osuus vähintään 40 prosenttina puun pituudesta ja kuusella 60 prosenttina. Tällainen taimikko suositellaan harvennettavaksi tiheyteen 3 000 tainta hehtaarilla. 

Karuissa männiköissä yksi hoitokerta saattaa riittää ja se kattaa sekä varhaishoidon että taimikonharvennuksen.

Turvemailla luontaisesti syntyneiden mäntyjen laatu on yleensä heikompi eikä puuston kasvattaminen tiheänä juuri paranna laatua [Lähdeviite2]. Taimikonharvennuksen jälkeen tiheys voi olla hieman alhaisempi kuin kivennäismailla. Tällöin ensiharvennusta voidaan siirtää myöhäisempään ajankohtaan, mikä parantaa korjuun kannattavuutta. 

Tuoreilla kankailla männyn taimikkoon suositellaan jätettäväksi noin 200 siemensyntyistä rauduskoivua hehtaarille. Koivut, jotka voivat vaurioittaa piiskauksellaan mäntyjen latvoja, pitää kuitenkin poistaa. Karummilla kasvupaikoilla on hyvä jättää taimikon täydennykseksi lehtipuita luonnon monimuotoisuuden vuoksi, mutta niitä on perusteltua olla korkeintaan 10 prosenttia runkoluvusta. Etukasvuisia, taimikon kehitystä haittaavia koivuja ei pidä jättää täydennykseksi. Eläviä haapoja ei suositella jätettäväksi taimikkoon männynversoruosteen leviämisriskin takia.

Mäntysekametsän taimikon harvennus tehdään 4-5 metrin valtapituudessa. Harvennuksessa valitaan ne puut, joita halutaan jatkokasvattaa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1800 – 2200 tainta hehtaarilla. Jos männyn osuus taimikosta on yli 60 prosenttia, suositellaan harvennustiheyden ylärajaa.  Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat lehtipuut. Taimikon harvennuksessa poistetaan kilpaileva puusto valittujen taimien ympäriltä.

Taimikonharvennus ajoitetaan 3–4 metrin keskipituuteen. Pohjois-Suomessa taimikko harvennetaan jo 2–3-metrisenä. Yleensä kuusentaimikko sulkeutuu hyvin harvennuksen jälkeen ja uusi kilpaileva puusto jää sen varjoon. Taimikonharvennus on suositeltavaa tehdä keskilämpötilan ollessa alle +5 °C juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi.

Rehevillä paikoilla voi olla tarpeen kaksikin taimikon harvennuskertaa, vaikka varhaishoito on tehty. Tavoitteena on kuitenkin pyrkiä tehokkaalla hoidolla mahdollisimman vähäiseen hoitokertojen määrään. Esimerkiksi koneellisena kitkentänä tehdyn taimikon varhaisperkauksen on havaittu vähentävän vesoittumista niin paljon, ettei taimikonharvennusta useinkaan tarvita. 

Taimikon täydennykseksi voi jättää siemensyntyisiä, hyvälaatuisia rauduskoivuja, jotka ovat enintään yhtä pitkiä kuin kuuset. Tällöin ne kasvavat kuusten kanssa samassa latvuskerroksessa. Kuusen taimikkoon suositellaan jätettäväksi korkeintaan 20 prosentin koivusekoitus. Se ei vielä alenna puuston kasvua, mutta lisää luonnon monimuotoisuutta ja tuo vaihtelua maisemaan. Rauduskoivuista voidaan kasvattaa korkealaatuisia vaneritukkeja tuottavia puita, koska ruskotäpläkärpäsen vioitus on sekapuustossa vähäistä. 

Jos rauduskoivut ovat kuusentaimikossa ylispuina, metsä voidaan kasvattaa kaksijaksoisena. Varsinkin harvassa kuusentaimikossa voidaan kasvattaa laadultaan parhaat rauduskoivut tukkipuiksi saakka. Ylispuukoivikon tiheyttä säädellään harvennuksin niin, että alikasvoskuusikon elinvoimaisuus säilyy.

Kuusi-mäntysekametsässä kuusen osuus vaihtelee 50 – 75 prosentin välillä koko puuston runkoluvusta. Taimikonharvennus tehdään 4-5 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1800 – 2200 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat lehtipuut. 

Varsinaisessa kuusi-rauduskoivusekametsässä rauduskoivun osuus on vähintään 25 prosenttia puuston runkoluvusta. Taimikon harvennus tehdään noin 3 - 4 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1600 – 1800 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan harvennustiheyden ylärajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat muut puulajit.
 

Viljellyt rauduskoivikot kasvavat yleensä nopeasti. Taimikonharvennus suositellaan tehtäväksi 4–5 metrin valtapituudessa tiheyteen 1 600 tainta hehtaarilla. Koivulla pyritään säilyttämään elävän latvuksen osuus vähintään 50 prosenttina puun pituudesta. 

Ensiharvennukseen mennessä tyvitukkiosan oksat ovat kuolleet ja osa niistä on karsiutunut pois. Sen jälkeen tavoitellaan nopeaa järeytymistä antamalla puille riittävästi kasvutilaa harvennuksilla.

Hieskoivun järeytyminen tukkipuuksi on selvästi rauduskoivua hitaampaa eikä järeytyminen nopeudu kasvutilan lisääntyessä rauduskoivun tapaan. Sen vuoksi hieskoivikkoa suositellaan kasvattamaan rauduskoivikkoa tiheämpänä. Nuori hieskoivikko kasvatetaan tiheydessä 2 000–2 500 tainta hehtaarilla. 

Turvemailla hieskoivujen alle syntyy herkästi jo taimikkovaiheessa kuusen taimia. Kuuselle sopivilla kasvupaikoilla hieskoivikko on syytä harventaa voimakkaasti sen jälkeen, kun kuusen hallatuhoriski on väistynyt. 

Varsinaisessa rauduskoivu-kuusisekametsässä rauduskoivun osuus vaihtelee 50 – 70 prosentin välillä puuston runkoluvusta. Taimikon harvennus tehdään noin 3 - 4 metrin valtapituudessa. Taimikko harvennetaan tiheyteen 1600 – 1800 tainta hehtaarilla. Kuusivaltaisessa taimikossa suositellaan harvennustiheyden ylärajaa. Taimimäärä sisältää myös kuviolla olevat muut puulajit.

Kuusivaltaisen metsän ensiharvennus on suositeltavaa toteuttaa Etelä-Suomessa 13–16 metrin valtapituudessa, jolloin harvennuksessa jätetään 900–1 100 puuta hehtaarille. Tällöin toisessa harvennuksessa, joka suositellaan toteutettavaksi yläharvennuksena, on hakattavissa riittävästi kahden tukin puita. Jääväksi puustoksi valikoidaan mahdollisimman hyvälaatuiset ja elinvoimaiset puut. 

Suositeltavin ajankohta kuusikoiden harvennuksiin on talvella maan ollessa jäässä. Myös kesän kuivat jaksot ovat hyviä ajankohtia. Kuusi vaurioituu ja saa sienitautien tartuntoja mäntyä helpommin. Korjuuvaurioiden välttämiseksi kuusikot suositellaan kasvatettaviksi mahdollisimman vähillä harvennuskerroilla.

Kuusivaltaisissa metsissä, joissa lähtöpuusto ennen ensiharvennusta on tavallista harvempi, 1 200–1 400 puuta hehtaarilla, voi olla taloudellisesti perusteltua tehdä vain yksi harvennus kiertoajan aikana. Yhden harvennuksen malli sopii erityisesti viljaville metsikkökuvioille, joissa korjuuvaurioista aiheutuvan lahon riski kiertoajan aikana halutaan minimoida. Tällöin ensiharvennusta voidaan viivyttää 16–17 metrin valtapituuteen asti. Ensiharvennus tehdään alaharvennuksena ja siinä jätetään 700–800 puuta hehtaarille.

Yhden harvennuksen mallia puoltaa paikkaansa etenkin, jos tyvilahon uhka on ilmeinen. Puuston nopea järeytyminen ja lyhyt kiertoaika sekä puiden pieni sydänpuun osuus pienentänevät tuhoriskiä.

Oheisessa esimerkissä verrataan kahden ja yhden harvennuksen kasvatusohjelman antamia puuntuotoksia eteläsuomalaisen lehtomaisen kankaan istutuskuusikossa (Hattula, 1 235 d.d.). 

Taimikko on jäänyt harvahkoksi. Taimikonharvennuksen jälkeen kuusia kasvaa 1 200 kappaletta hehtaarilla ja lisäksi sekapuustona on rauduskoivuja 100 hehtaarilla. Esimerkkimetsikön ollessa 32-vuotias tehdään päätös, käytetäänkö kahden vai yhden harvennuksen kasvatusohjelmaa. Kahden harvennuksen ohjelmalla harvennukset tehdään 32 ja 45 vuoden iässä sekä päätehakkuu 60 vuoden iässä. Yhden harvennuksen ohjelmalla harvennus tehdään 35 vuoden iässä ja päätehakkuu 55 vuoden iässä. 

Kahden harvennuksen kasvatusohjelma antaa hyvän tukkipuun tuotoksen, mahdollistaa yläharvennuksen käytön toisessa harvennushakkuussa ja tuottaa runsaammat harvennustulot. Siinä on myös vähemmän kasvatustiheyteen ja hakkuiden ajoitukseen liittyviä riskejä. 

Yhden harvennuksen kasvatusohjelma lyhyemmällä kiertoajalla on hyvä vaihtoehto etenkin, jos alueella on suuri juurikäävän riski. Se antaa hyvän puuntuotoksen ja sen tuottama nettotulojen nykyarvo on myös varsin hyvä. Tämä kasvatusohjelma voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen, jos toisen harvennuksen vaihtaminen hieman varhaisempaan päätehakkuuseen on metsänomistajan kokonaistalouden kannalta perusteltua. 

Kun nettotulojen nykyarvoa tarkastellaan 4 %:n laskentakorolla metsikön ollessa 32 vuoden ikäinen, kahden harvennuksen ohjelman nettonykyarvo on 10 203 €/ha ja yhden harvennuksen ohjelman 9 830 €/ha. Nettonykyarvon laskennassa on otettu huomioon tulevaisuuden kasvatusjaksot lisäämällä paljaan maan arvo päätehakkuun tuloihin.

Kuusivaltaisen metsän ensiharvennuksessa voidaan tähdätä sekapuustoisuuden säilyttämiseen, jolloin kuusten lisäksi ensiharvennuksessa valitaan jatkokasvatukseen muitakin puulajeja. Ensiharvennuksessa taataan, että kaikilla jätetyillä puilla on riittävästi tilaa kasvaa hyvin. Kuusi sietää hyvin varjostusta, joten ensiharvennus kannattaa ajoittaa valoa vaativamman puulajin, kuten männyn tai rauduskoivun mukaan 13 metrin valtapituudessa. Kuusi-mäntysekametsissä jätetään ensiharvennuksessa 900 – 1000 runkoa hehtaarille. Kuusi-rauduskoivusekametsässä taas jätetään 700 – 900 runkoa hehtaarille.

Männikön ensiharvennuksessa tulee välttää suositusta voimakkaampia harvennuksia. Männikössä liian harva kasvatustiheys johtaa kasvutappioihin, mikä vähentää tulevia puunmyyntituloja. 

Männiköiden ensiharvennukseen on kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa. Valinta tehdään puuston tiheyden tai oksikkuuden perusteella. 

Alaharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa  tavoitteena on kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen ja hakkuukertymän kasvattaminen. Sekä hyvälaatuisissa että hyvin paksuoksaisissa männiköissä ensiharvennus toteutetaan alaharvennuksena.

Ensiharvennus tehdään Etelä-Suomessa normaalisti 13–15 metrin valtapituudessa ja siinä jätetään 900–1 000 puuta hehtaarille.

Laatuharvennuksena tehtävässä ensiharvennuksessa tavoitteena on hyvälaatuisen tukkipuuston kasvattaminen. Oksikkaissa tai taimikkovaiheessa ylitiheiksi jääneissä männiköissä ensiharvennus toteutetaan laatuharvennuksena esimerkiksi Etelä-Suomessa 10–12 metrin valtapituudessa. Tällöin kasvamaan jätetään 1 100–1 300 puuta hehtaarille.

Laatuharvennusta on syytä käyttää myös männiköissä, joissa osa päävaltapuista on huomattavan paksuoksaisia. Harvennuksessa poistetaan paksuoksaisia valtapuita ja tehdään tilaa hyvälaatuisille ja hyvälatvuksisille lisävaltapuille. Vaihtoehto ei sovellu erityisen heikkolaatuisiin ja hyvin oksikkaisiin männiköihin. Kauttaaltaan hyvälaatuisissa männiköissä sitä ei tarvita.

Lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden männiköissä, joissa puun tekninen laatu on heikohko, on ensiharvennuksessa syytä suosia kuusta ja rauduskoivua. Kuuset voivat olla mäntyjä lyhyempiä, kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa niiden pituudesta. Pituuserot tasoittuvat ajan myötä. 

Sekametsää tavoitellessa ensiharvennuksessa huomioidaan eri puulajien kasvuvaatimukset. Mänty-kuusisekametsissä ensiharvennus on hyvä ajoittaa männyn tarpeiden mukaan noin 13 – 15 metrin valtapituuteen, sillä mänty kärsii kuusta enemmän varjostuksesta. Samoin turvemailla yleisissä mänty-hieskoivu sekametsissä ensiharvennus kannattaa ajoittaa taloudellisesti arvokkaamman männyn tarpeiden mukaan. Jos metsä on tiheä, tehdään ensiharvennus aikaisemmin. Ensiharvennuksessa jätetään 900 – 1000 puuta hehtaarille.

Koivikkoa ei pidä päästää riukuuntumaan ennen ensiharvennusta, koska tällöin järeytyminen hidastuu ja lumituhojen riski kasvaa. Ensiharvennukseen mennessä tyvitukkiosan oksat ovat kuolleet ja osa niistä on karsiutunut pois. 

Rauduskoivikoissa ensiharvennus tehdään 13–15 metrin valtapituudessa ja kasvamaan jätetään voimakkaan harvennuksen jälkeen 700–800 puuta hehtaarille. Rauduskoivu-kuusisekametsissä, joissa rauduskoivun osuus on korkea, suositaan tavoitetiheyden alarajaa. Taimikkovaiheessa suositeltua tiheämpänä kasvaneen koivikon ensiharvennus on tehtävä selvästi edellä mainittua aikaisemmin, vaikka harvennuspoistuma olisikin vähäinen. Viljellyssä tai muuten tasapituisessa rauduskoivikossa ensiharvennuksen ajoitus on tärkeä, koska koivikko riukuuntuu jo muutamassa vuodessa harvennuksen viivästymisen seurauksena. 

Lievähkön taimikonharvennuksen jälkeen hieskoivikoissa riittää yleensä yksi harvennus 13–15 metrin valtapituudessa, koska kasvatuksessa keskitytään tukkipuun tuottamisen sijasta kuitu- ja energiapuun tuottamiseen. Tällöin kasvamaan jätetään 900–1 000 hyväkuntoista puuta hehtaarille. Turvemaan koivutiheiköissä on taloudellisesti perusteltua tuottaa energiapuuta tai sen ohella myös kuitupuuta 40–50 vuoden kiertoajalla ilman taimikonhoitoa ja harvennuksia. 

Kaksi harvennusta tarvitaan, jos hieskoivikon sekapuuna kasvaa hyvälaatuisia havupuita tai hieskoivikon halutaan tuottavan myös tukkia. Tällöin kasvupaikan tulee Etelä- ja Väli-Suomessa olla vähintään tuore kangas tai vastaava turvemaa. Hieskoivu häviää tuotoksessa tosin tällöinkin männylle, kuuselle ja rauduskoivulle. Ensiharvennuksen tavoitetiheys on 900 – 1000 runkoa hehtaarilla. Harvennuksessa pyritään jättämään hyvät kasvuolosuhteet jäävälle sekapuulle.

Uudistuskypsän kuusikon harvennus tulee tehdä harkiten, sillä hakkuu lisää tuulituho-, kirjanpainaja- ja juurikääpäriskiä. Puuston reagointikyky lisääntyneeseen kasvutilaan heikkenee puuston vanhetessa. Lisääntyneiden riskien vuoksi uudistuskypsän kuusikon harventaminen ei ole taloudellisesti perusteltua ainakaan riskialueilla.

Jos alue on tarkoitus uudistaa luontaisesti suojuspuumenetelmällä, voidaan kuusikon viimeinen harvennus tehdä väljennyshakkuuna, jolla voidaan edistää luontaista taimettumista. Suojuspuuhakkuu on suositeltavaa erityisesti korpimaisilla turvemailla, joilla avohakkuuta halutaan välttää.

Lue lisää: Luontaiseen uudistumiseen tähtäävät jaksollisen kasvatuksen hakkuut - Toteutus.(ulkoinen linkki)

Hoidetuissa männiköissä voidaan toinen ja kolmas harvennus toteuttaa yläharvennuksena, mikä johtaa hieman alaharvennusta parempaan taloudelliseen tulokseen. Yläharvennuksen seurauksena kiertoaika pitenee 5–20 vuodella, jos uudistushakkuu tehdään läpimitan perusteella. Yläharvennus edellyttää huolellisuutta, jotta puuston pohjapinta-ala ei laske harvennusmallin esittämän tason alapuolelle. 

Sekapuustoisuutta suosiessa huomioidaan harvennuksissa myös muut puulajit ja niiden kasvuedellytykset. Sekametsiin voidaan soveltaa omia harvennusmalleja, jotka huomioivat eri puulajien kasvuvaatimukset.
Katso sekametsän harvennusmallit täältä: Hoidettujen kasvatusmetsien harvennusmallihaku - Mänty-lehtisekapuusto.(ulkoinen linkki)

Uudistuskypsää männikköä voidaan harventaa väljennyshakkuulla, jos tavoitteena on parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Tällöin valtapuuston latvukset tuuhentuvat ja kyky tuottaa siementä paranee. Uudistuskypsän männikön harvennus voi olla perusteltua myös silloin, kun tavoitteena on järeän huippulaatuisen tukin kasvattaminen tai metsikön kiertoajan jatkaminen. 

Toisessa harvennuksessa pyritään jo hakkaamaan jonkin verran vaneritukkia etenkin, jos sen avulla kasvatettavan puuston laatu ja taloudellinen tulos paranee. Harvennuksessa jätetään kasvamaan noin 400 puuta hehtaarille. 

Korkealaatuisen koivutukin kasvattaminen onnistuu parhaiten kuusikon sekapuuna samassa jaksossa kuusen kanssa. Kuusi-koivusekametsässä koivut eivät ole yhtä oksaisia kuin puhtaassa koivikossa. Myös koivun teknisen laadun takia kasvatus sekapuuna on hyödyllistä, sillä ruskotäpläkärpäsen aiheuttamat vioitukset ovat kuusikoivusekametsissä yleensä vähäisempiä kuin puhtaissa koivikoissa. Vaneriksi käytettävissä laatutyvissä ei sallita ruskotäpläkärpäsen aiheuttamia värivikoja tukin viilutettavassa osuudessa. 

Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän käsittelyn periaatteena on vallitsevan koivujakson harventaminen ja edelleen kasvattaminen ylispuustona kuusen päällä. Hieskoivu-kuusisekametsän käsittelyssä turvemailla voidaan toimia edellä kuvatulla tavalla. 

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsä syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.
Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka. 
 

Kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsikön kasvatus edellyttää ajoissa tehtyjä harvennuksia. Kuusten latvukset piiskaantuvat pilalle, jos ne yltävät koivujen latvuksiin. Koivujen harventaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta kuusialikasvos säilyisi ehjänä. Koivikon liian voimakas harvennus levittää koivujen latvuksia, jolloin niiden seuraava hakkuu aiheuttaa kuusille enemmän vaurioita.
Rauduskoivut ovat alikasvoskuusille kovempia kilpailijoita kuin hieskoivut. Rauduskoivun latvukset ovat myös yleensä hieskoivun latvuksia vankempia. Hieskoivun kasvatus ja korjuu ylempänä jaksona ovat näistä syistä helpompaa. Toisaalta rauduskoivuja voidaan kasvattaa kuusten päällä pitempään ja samalla arvokkaiksi tukkipuiksi. Osa koivuylispuista on suositeltavaa säästää luonnon- ja maisemanhoidollisista syistä säästöpuiksi.
 

Mäntyvaltaiseen metsikköön voi muodostua luontainen kuusialikasvos, jonka hyödyntäminen kuuselle soveltuvilla kasvupaikoilla voi olla taloudellisesti perusteltua. Alikasvoskuusten suotuisa kehitys edellyttää kuitenkin männikön normaalia voimakkaampaa harvennusta, mikä vähentää männikön puuntuotosta. Kuusialikasvosta kasvattamalla voidaan välttyä erillisiltä uudistamiskuluilta.

Päätös kuusialikasvoksen käsittelystä ja säästämisestä tulee tavallisesti vastaan männikön ensiharvennusvaiheessa. Kuusialikasvos vaikeuttaa harvennuksen tekemistä ja heikentää siten korjuujälkeä, mutta toisaalta alikasvoksen säästäminen voi mahdollistaa kuusen jatkokasvattamisen. Uudistamisen kannalta alikasvoksen sopivin syntyajankohta on mahdollinen väljennyshakkuuvaihe. Ensiharvennusvaiheessa olevan männikön kuusialikasvoksen hyödyntäminen uudistamisessa tai kaksijaksoisessa kasvatuksessa on puunkorjuun kannalta hankalaa.
Kuusialikasvoksen tulee olla elpymiskykyistä, tervettä ja tasaisesti jakautunutta, jotta sitä voidaan kasvattaa. Kuusialikasvoksen tulee täyttää metsälain vaatimukset. Kasvupaikan on suositeltavaa olla vähintään tuoretta kangasta. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on tiedostettava, että suuri osa kuusialikasvoksesta tuhoutuu ylispuiden hakkuussa.

Turvemailla kuusialikasvoksia syntyy luontaisesti mustikkaturvekangas II-tyypin männiköihin. Koska kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava, on alikasvos mahdollista hyödyntää uudistamisessa.

Kaksijaksoinen rauduskoivu-kuusisekametsikkö syntyy tavallisesti tilanteesta, jossa luontaisesti syntyneet koivut ovat nopean alkukehityksensä vuoksi päässeet kasvamaan viljelyn tai luontaisesti syntyneen kuusijakson ohi. Kaksijaksoisuuteen on myös saatettu tarkoituksella pyrkiä esimerkiksi suosimalla taimikonhoidossa etukasvuisia rauduskoivuja tai istuttamalla uudistusalalle sekä kuusia että rauduskoivuja. Myös viljellyn rauduskoivikon alle kehittyy rehevillä mailla usein luontainen kuusialikasvos, joka varttuessaan tekee metsästä kaksijaksoisen.

Kaksijaksoisen rauduskoivu-kuusisekametsän puuntuotos on jonkin verran suurempi, ja sen kasvatuksen kannattavuus voi olla parempi kuin puhtaan kuusikon. Kannattavuusero johtuu rauduskoivutukeista, jotka tuottavat merkittäviä puunmyyntituloja aiemmin kuin puhtaan kuusikon puut. Taloudellinen tulos riippuu koivikon laadun riittävyydestä sorvitukiksi ja siitä  , onnistutaanko kuusikon ylispuustona kasvavat koivut korjaamaan vaurioittamatta kuusikkoa merkittävästi.

Puusto voidaan harventaa ensiharvennuksessa niin, että kasvamaan jätetään 200–300 laadultaan parasta rauduskoivua ja 800–1 000 kuusta hehtaarille. Loput koivut voidaan hakata kuusikon seuraavan harvennuksen yhteydessä noin 35–45-vuotiaina. Parhaat koivut voidaan jättää harvaksi ylispuustoksi varttumaan laadukkaiksi tukkipuiksi kuusikon uudistushakkuuseen saakka.

Kaksijaksoiset hieskoivu-kuusisekametsiköt ovat yleisiä erityisesti ojitetuilla turvemailla. Kuusialikasvos syntyy myös, jos hieskoivikko uudistetaan kuusikoksi istuttamalla kuusi suoraan koivuylipuuston alle. Kuusialikasvos soveltuu hyvin kasvatettavaksi hieskoivikon alla viljavilla turvemailla. Kangasmailla kaksijaksoinen hieskoivu-kuusisekametsikkö on tyypillisesti muodostunut taimikonhoidon laiminlyönnin seurauksena.

Puuston käsittely riippuu kasvupaikan lisäksi kuusialikasvoksen pituudesta ja kunnosta:

• Kivennäis- ja turvemailla elinvoimainen kuusentaimikko vapautetaan yhdellä kertaa ylispuuhakkuulla, kun hieskoivut ovat saavuttaneet kuitupuun mitat. Etelä- Suomen rehevillä kasvupaikoilla voidaan parhaat koivutukkipuut jättää kasvamaan seuraavaan harvennukseen asti.
• Turvemailla kuusen taimet voivat olla hieskoivun ensiharvennusvaiheessa pieniä tai syntyä vasta sen jälkeen. Tällöin kuuset vapautetaan hieskoivujen alta noin 15 vuoden kuluttua hieskoivikon ensiharvennuksesta. Mikäli koivikko on hyvälaatuista, voidaan viljavilla kasvupaikoilla kuusten päällä vielä kasvattaa 300–400 parasta hieskoivua hehtaarilla. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin ne alkavat ränsistyä tai kuusten latvukset alkavat kärsiä ylispuustosta.
• Kaikkia koivuja ei ole suositeltavaa poistaa vaan jättää osa pysyväksi säästöpuustoksi.

Sekametsien jatkuvassa kasvatuksessa on tärkeää huomioida metsän valo-olosuhteet ja toteuttaa hakkuut siten, että myös lehtipuut saavat mahdollisuuden uudistua. Lehtipuut tarvitsevat paljon valoa, jolloin tiheämmässä metsässä voidaan tehdä pienaukkoja. Pienaukot voivat vaatia taimikonhoitoa, jos niille syntyy tiheikköjä.

Kaksijaksoisessa koivu-kuusisekametsässä on mahdollisuus siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Ensimmäisessä harvennuksessa keskitytään suurimpien koivujen poistoon, jotta havupuille saadaan tilaa kehittyä. Seuraavissa yläharvennuksissa poistetaan myös havupuita varmistaen, ettei lehtipuuosuus laske alle tavoitellun kolmanneksen.

Tavoiteltava lehtipuuosuus on noin kolmannes puuston pohjapinta-alasta. Viljavilla kasvupaikoilla kehittynyt koivikko antaa hyvän lähtökohdan lehtipuusekoituksen säilyttämiselle. Hakkuissa on syytä poistaa juurikääpäiset kuuset ja männyt sekä niiden naapuripuut, jotta lehtipuusto voi uudistua luontaisesti. Siementämiskelpoiset koivut kannattaa säästää hakkuissa ja rajoittaa niitä reunametsään.

Sekapuustoisuuden lisääminen erityise[Lähdeviite27]ti havu-lehtipuumetsissä lisää niiden tuhonkestävyyttä verrattuna yhden puulajin metsiin. Tällöin tuho ei kohdistu kaikkiin puulajeihin, vaan osa metsikön puustosta voi välttyä siltä. Monet tuhonaiheuttajat esiintyvät vain tietyllä puulajilla ja puulajien alttius eri tuhoille vaihtelee, joten riski puuston sieni-, hyönteis-, ja myrskytuhoriskeille pienenee sekapuustoisuuden kasvaessa[Lähdeviite2][Lähdeviite8][Lähdeviite28][Lähdeviite27]. Esimerkiksi myrskyissä vahingoittunut lehtipuusto ei aiheuta hyönteistuhoriskiä[Lähdeviite29] . Erityisesti puhtaat kuusikot ovat tuhoalttiita.

Sekapuustoiset metsät eivät ole täysin turvassa metsätuhoilta. Männyn juurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia ja mesisienen aiheuttamaa lahoa esiintyy lehti- ja havupuustossa. Männynversoruosteen aiheuttamat tuhot voivat yleistyä männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntänä toimivaa haapavesakkoa. Havumetsissä havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia.

Lehtipuuosuuden kasvattamisen myötä taimikoiden nisäkästuhoriski kasvaa, koska lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja koivun, lisääntyminen saattaa houkutella hirvieläimiä[Lähdeviite2][Lähdeviite28][Lähdeviite8]. Hirvet vioittavat yleensä suurempia taimia kuin kauriit ja peurat. Erityisesti lehtipuiden varjossa kasvaneiden mäntyjen latvakasvaimet kelpaavat hyvin hirvien ravinnoksi. Hirvituhoriskiä on mahdollista pienentää männyn ja kuusen sekaviljelyllä. Hirvi aiheuttaa tuhoja kuusen taimille melko harvoin. Hirvieläimistä kuusen taimien latvakasvaimia voivat tuhota kuitenkin metsäkauris sekä valkohäntäpeura.

Juurikääpä pysyy sitkeästi kasvupaikalla niin kauan kuin siellä kasvaa isäntäpuulajia. Kuusenjuurikäävän vaivaamilla kasvupaikoilla kuusta kasvava sekametsä jatkaa juurikäävän tartuttamista uusiin kuusiin. Tällaisilla alueilla kuusen poistaminen ja muiden puulajien kasvatus on suositeltava vaihtoehto. 

Männynjuurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia esiintyy sekä havu- että lehtipuustossa. Näillä kohteilla on suositeltavaa kasvattaa yksi lehtipuusukupolvi, sillä lehtipuussa oleva männynjuurikääpä ei enää tartuta uutta puusukupolvea.

Lisätietoa: Juurikääpätuhojen torjunta.(ulkoinen linkki)